Sivu 23 – Hidasta elämää

Mikä deittailukuvioissa menee usein vähän vituralleen?

Mikä yhdistää suomalaisia naisia? Reippaus, muiden kannattelu ja kaikille kaikkea oleminen. Sen vuoksi ryhdymme usein myös romatillisissa kuvioissa kannattelemaan muita, tekemään kompromisseja ja tyytymään liian vähään. Käymme halvalla kauppaa siitä, että saisimme hetken olla naisia, tuntea ihailua ja arvostusta ja tulla kannatelluiksi.

Toivomme vain voivamme vihdoin luottaa ja saada nojata ja tässä hyvin ymmärrettävässä, inhimillisessä tarpeessamme jätämme joskus tarvittavat taustatutkimukset tekemättä, kun kumppaniehdokas vaikuttaa hyvältä. Mutta yleensä kuka tahansa vaikuttaa aluksi hyvältä. Usein olemme alun perin niin turvattomia että olemme myös rajattomia. Koska kollektiivinen turvattomuus on niin yleistä – eli ihmissuhteissa pelon kautta ohjautuminen eli turvaton kiintymys – emme välttämättä huomaa hommelia ollenkaan.

Kauniit sanat eivät korvaa vastuullisia tekoja. Viehättävä ja kohtelias käytös ei takaa arvostavaa kumppanuutta. Psykologisten ja henkisten hommeleiden tiedostaminen tai kirjojen lukeminen ei vielä tarkoita, että ihminen on oikeasti kohdannut haavojaan ja kulkee vastuullista eheytymis- tai kasvumatkaa.

Monella meistä suomalaisista naisista (sanoisin suurimmalla osalla) on taipumusta kontrolloida, varmistella että kaikki menee putkeen ja tehdä suhteissa toistenkin emotionaalista duunia ja sivuuttaa omia tarpeitaan. Samalla tulemme toisinaan vahingossa kouluttaneeksi kumppaneita siihen ettei heidän tarvitse tehdä omaa osuuttaan.

Haluaisimme niin kovasti levätä ja antautua, mutta emme osaa. Ei siksi että meissä on jotakin vikana vaan siksi ettemme ole saaneet levätä ja olla rauhassa kaikissa tunteissamme kasvuvaiheissamme. Emme ole saaneet tukea tunnesäätelyyn ja hermostomme rauhoittamiseen – eli hyviä turvan eväitä.

Näin opimme turvattoman kiintymystyylin ja pyyhällämme aina hermosto yli- tai alivireessä. Näillä spekseillä menemme ihmissuhteisiimme. Etsimme kiihkeästi aikuista kumppania joka vihdoin tukisi meitä – mutta ellemme ole löytäneet sisäistä turvaa eli omaa maskuliinienergiaamme, emme usein ihan tunnista, ketkä ovat meille oikeasti sopivia kumppaniehdokkaita tai keiden kanssa voimme realistisesti saada mitäkin. Etsimme pikemminkin turvaa tuovaa isää tai hoivaa luovaa äitiä kumppaniehdokkaistamme. Vasta, kun opimme turvan ja hoivan taitoja, ihmissuhteemme voivat alkaa eheytyä turvallisemmiksi.

Kun sisäinen turva vahvistuu, rajamme, intuitiomme ja itseluottamuksemme tukevoituu. Silloin voi alkaa levätä omassa naiseudessaan sen sijaan että yrittää opettaa miestään olemaan mies. Kun alkaa sisäistää olevansa ihana, ihan tosi riittävä ja täysi nainen ja olento itsessään, voi olla tekemättä kompromisseja. Ei tarvitse tyytyä luullen, ettei voi saada enempää. Tämä ei tarkoita vaatimuksia ja odotuksia toisia kohtaan vaan selkeyttä sen suhteen mitä itse ihmissuhteilta tahtoo. Se ei ole speksien sanelemista vaan omia tietoisia valintoja. Joskus se tarkoittaa itsekseen olemista niin kauan, kunnes oikea tyyppi tulee kohdalle. Tai jos haluaa pitää hauskaa, voi tehdä niin itseään kannatellen. Ei sekoita rilluttelua tai vetovoimaa hyvän suhteen aineksiin.

Kun sisäinen turva alkaa löytyä ja vahvistua, ei tarvitse enää kannatella toisia ja olla aina niin helvatun reipas. Voi juhlistaa itseään lempeästi, mentaalimyllyttää vähemmän ja levätä enemmän. Ei tarvitse yrittää kelvata ja tehdä vaikutusta toisiin vaan laskeutua enemmän itseensä. Silloin oikeat tyypitkin löytävät paremmin luoksemme.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Onko 10 000 askelta päivässä hyvinvointimyytti? – Näin asiantuntijat vastaavat

Entä jos -podcastissa puhutaan kävelemisestä ja kävelemisen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista. Podcast-vieraana olivat sairaanhoitaja-kätilö Minna Nurmi sekä alaraajafysioterapeutti Henna Vähä-Hakula Medishopista, joka terveyden ja liikkumisen erikoisliike. Voit kuunnella koko podcast-jakson maksutta TÄÄLTÄ. Jakso on tuotettu mainosyhteistyössä Medishopin kanssa.

Mieltä asiantuntijat ovat 10 000 askeleen päivittäisestä rajapyykistä? Onko se hyvinvoinnin perusta?

Klassinen ohjenuora päivittäisestä 10  000 askeleesta elää sitkeänä, mutta podcastin asiantuntijoiden viesti on selvä: ”Askelmäärä on henkilökohtaista.” Vähä-Hakula selittää asiaa tarkemmin: ”Jos 5  000 askelta saa sinut voimaan hyvin, se voi riittää. Jos taas 20  000 askelta tekee olosi hyväksi, sekin on sopivaa.”

Askelmäärän tuijottamisessa on se ongelma, että siinä tarkastellaan vain kävelyn määrää eikä laatua. Kävelyn laatu on asia, jota harvemmin pohditaan ennen kuin esimerkiksi kipu estää kävelemisen. Huono asento kävellessä ja eteenpäin nojaava tyyli estävät kantaiskun ja pakaran luonnollisen työn. Alaraajafysioterapeutti Vähähakula muistuttaa, että kantaisku on valtavan tärkeä: kantaiskun hetkellä pakara tekee ”jarruttavaa työtä”. Hyvä ryhti kävellessä vaikuttaa siis myös askellukseen ja koko kehoon. Jos mieli takertuu saavutettavaan numeroon eli askelmäärään, kävelyn laatu kärsii: ”Se on huono. Se on huono”, Vähä-Hakula sanoo podcastissa.

Mihin siis kannattaa kiinnittää huomiota askelmäärän sijaan?

Ryhti: pää on linjassa kehon kanssa, rintakehä on auki ja lantio liikkuu vapaasti.
Käsien rytmi: kädet heiluvat vuorotahtiin jalkojen kanssa – tämä avaa yläkroppaa ja hengitystä.
Alusta: epätasainen polku aktivoi tukilihakset, kun taas asfaltti passivoi.
Kuormituksen nousu: lisää matkaa vähitellen; 10 000 askelta ei ole kaikille, kaikissa tilanteissa fiksu tavoite.

Muista, että paras mittari on olo ja kehotuntemus – ei pelkkä numero.

Kuuntele koko podcast-jakso TÄÄLTÄ.

Mokkapalatalkoot, seitsemän vaiheen ihonhoitorutiini ja muut asiat, joihin nykyihmisen ”pitäisi pystyä”

Jos sinustakin tuntuu, ettet kykene samaan aikaan tekemään töitä kokoaikaisesti, preppailemaan terveellisiä ruokia koko viikoksi, pitämään kotia tiptop ja astiakaappia täydellisessä järjestyksessä, suorittamaan seitsemän vaiheen ihonhoitorutiinia aamuin illoin, treenaamaan tavoitteellisesti, ylläpitämään optimaalisia HRV-tasoja, meditoimaan, tasapainottamaan hermostoa, kehittämään itsestäsi parempaa versiota, kuuntelemaan osaamista kehittäviä podcasteja, kirjoittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa, tehostamaan ajankäyttöä, osallistumaan paitsi mokkapalatalkoisiin myös taloyhtiön pihajuhliin ja raahautumaan viimeisillä voimillasi vielä mustikkametsäänkin sen lisäksi, että pidät huolta lapsista, parisuhteesta, lemmikeistä, ystävyyssuhteista, opiskeluista ja harrastuksista (tietenkin kehittävistä sellaisista), niin tässä uutisia:

Mahdoton yhtälö se onkin.

Ei, et ole epäonnistunut tai tippaakaan huono.

Meille on vain myyty ajatus siitä, että pallojen on pysyttävä koko ajan ilmassa ja että kaikessa on onnistuttava täydellisesti. Jos se kaikki ei sitten onnistukaan, on vain yritettävä enemmän ja paremmin. Ahkeruutta ja aikaansaamista ihailevassa maailmassa luisuu helposti malliin, jossa huomaa suorittavansa asioita ilman, että on edes pysähtynyt pohtimaan, onko niiden tekeminen järkevää saati sitten millään muotoa mielekästä. Yhtäkkiä vain löytää itsensä silittämästä lakanoita aina sunnuntaisin, kun mummokin aina teki niin.

Kaikensuorittamisen sijaan oleellisempaa on löytää ne itselle kaikista tärkeimmät jutut ja fiksusti viisveisata muista ihanteista, vaatimuksista ja trendeistäkin. Kaikkeen ei yksi ihminen kykene. Eikä pitäisikään.

Superihmisenä olemiseen tulee kyllä neuvoja, vinkkejä ja ohjeita. Niitä tulee itse asiassa koko ajan ja kaikkialta. Suurin piirtein lyhtypylväistäkin voi nykyisin lukea, mitä kaikkea kunnon ihmisen ja kelpo kansalaisen pitää tehdä – ja mitä hän tekee väärin.

Sinun tehtäväksesi jää suodattaa tarvittava osa mappi Ö:hön, jotta et viiden, viidentoista tai viidenkymmenen vuoden päästä huomaa, että elämä on luikahtanut ohi ilman, että sinä olet ohjaksissa.

Ei se helppo tehtävä toki ole. Mutta jos homma tuntuu vaikealta, työntövoimaa löydät Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

Elämyshakuinen herkkä tuo suhteeseen sekä syvyyttä että vaihtelua – Haasteena ristiriitaiset tarpeet

Olen elämyshakuinen erityisherkkä ja pohtinut viime aikoina sitä, miten nämä ominaisuudet sekä niiden aikaansaama sisäinen ristiriita vaikuttavat nykyiseen parisuhteeseeni. Yhdistelmä rikastuttaa ja haastaa.

Koen, että parisuhteessa elämyshakuinen erityisherkkä voi olla sekä suhteen syventäjä että sen piristäjä. Haasteet liittyvät yleensä tasapainon löytämiseen: milloin mennään kokemaan uutta ja milloin vetäydytään lepäämään. Kun kumpikin ymmärtää tämän ristivedon, suhde voi olla sekä turvallinen että seikkailullinen.

Elämyshakuinen erityisherkkä parisuhteessa

Vahvuutena näen ehdottomasti sen, että elämyshakuinen herkkä on usein innostunut ja tuo suhteeseen paljon luovia ideoita, yllätyksiä ja inspiroivia hetkiä. Hän on usein se, joka pitää kipinää yllä ja suhteen elävänä. Itse ainakin nautin tällaisesta ideoinnista, suunnittelusta ja toteutuksesta valtavasti. Etenkin yllätykset toiselle ovat parasta.

Kumppani saakin usein nauttia uuden kokeilemisesta (ravintolat, harrastukset, matkat). Herkkä-elämyshakuinen tuo myös syvyyttä elämyksiin: ne eivät jää pinnallisiksi, vaan muuttuvat jaetuiksi merkityksellisiksi kokemuksiksi. Lisäksi meissä yhdistyy empatia ja seikkailu – herkkä osaa huomioida kumppanin tarpeet myös uusissa, jännittävissä tilanteissa.

Ja ehkä tärkeimpänä, me elämyshakuiset herkät arvostamme pieniäkin yhteisiä kokemuksia – elämyksien ei tarvitse olla suuria, vaan kävely merenrantaan, uusi resepti tai pieni retki voi tuntua erityiseltä ja rakentaa yhteyttä.

Haasteena ristiriitaiset tarpeet

Elämyshakuinen herkkä kohtaa kuitenkin myös haasteita ja ristiriitoja näiden ominaisuuksien välillä. Sama ihminen haluaa vaihtelua ja elämyksiä, mutta tarvitsee myös rauhaa ja palautumista. Tämä voi turhauttaa sekä itseä että kumppania.

Toisaalta haasteita voi tuoda eri tahti kumppanin kanssa, kun suhteen elämyshakuinen osapuoli usein haluaa seikkailla, toinen pysyä kotona. Tämä voi aiheuttaa suhteeseen jännitteitä. Varsinkin, jos molemmat ovat erityisherkkiä, mutta vain toinen on elämyshakuinen.

Arjen tylsyys voi olla myös vaarana – herkkä elämyshakuinen saattaa turhautua, jos parisuhde muuttuu pelkästään rutiininomaiseksi eikä se tarjoa riittävästi virikkeitä. Tämän tunnistan itsestäni, kun katselen parisuhdehistoriaani taakse päin.

Toisaalta voi olla myös hetkiä, jolloin elämyshakuinen kaipaa intoa ja uusia kokemuksia, mutta seuraavana päivänä ei jaksa lähteä mihinkään herkkyytensä takia. Tämä ailahtelevuus voi hämmentää kumppania.

Elämyshakuinen herkkä järjestääkin usein paljon tekemistä, mutta uupuu itse ensimmäisenä. Näin käy lähes aina itselleni. Liika ohjelma väsyttää helposti, vaikka aluksi tuntuisi innostavalta. Tämä voi johtaa ärtymykseen tai vetäytymiseen.

Kaipuu elämysten ja rauhan välillä

Erityisherkkä elämyshakuinen tuo siis suhteeseen sekä syvyyttä että vaihtelua. Kun molemmat ymmärtävät tämän ristiriidan – kaipuun elämysten ja rauhan välillä – suhde voi olla erittäin rikastuttava.

Haasteet liittyvät lähinnä tasapainon löytämiseen ja siihen, että molempien tarpeet otetaan huomioon. Tärkeintä on rauhassa tutustua omaan itseen ja omaan kumppaniin. Luoda yhteiset säännöt ja suunnat suhteelle.

Käytännön vinkkejä parisuhteeseen

Rytmittäkää elämykset – sopikaa, että toisinaan mennään uuteen kokemukseen, toisinaan ollaan kotona rauhassa.
Pienet elämykset arkeen – elämysten ei tarvitse olla isoja matkoja: vaikka uusi kävelyreitti, leffailta tai pieni yllätys voi tyydyttää elämyshakuisuutta.
Kuunnelkaa molempien tarpeita – erityisherkkä elämyshakuinen voi kertoa, että tarvitsee vaihtelua, mutta myös lepoa. Kumppani voi oppia tukemaan tätä tasapainoa.
Ennakointi – jos lähdetään reissuun tai juhliin, kannattaa varata myös palautumisaikaa jälkikäteen.
Ymmärtäkää ristivetoa – jos herkkä elämyshakuinen välillä innostuu ja välillä vetäytyy, se ei ole tahallista, vaan luontaista temperamenttia.

Haluatko apua erityisherkkyytesi kanssa? Tutustu Annukan Lempeämpi valmennukseen ja lataa maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja.

Kurkkaa myös Annukan kirja Matka itsesi puolelle.

Kehuminen voi olla manipulointia – Tällaisia ovat epäaidot kehut

Meistä jokainen kaipaa huomioimista, arvostusta ja kiittävää palautetta. Mutta miten paljon ja millä tavalla, jotta se tuntuu aidosti hyvältä?

Kehujen ja tunnustusten (kuten myös ei-toivotun palautteen) antaminen perustuvat yleensä antajan arvoasteikkoon, siihen mikä on hänen mielestään hyvää ja kehut ansaitsevaa.

Jos olemme kovin kehuriippuvaisia, olemme myös riippuvaisia toisten ihmisten määrittelemistä arvoasteikoista.

On näkemyksiä, joiden mukaan kehuminen tapahtuu ylemmyydestä käsin ja sisältää arvioinnin, jossa kehuja kokee olevansa parempi ja osaavampi sanomaan jollekin ei yhtä hyvälle näkemyksensä tämän toiminnasta tai jopa hänestä itsestään.

Pistää pohtimaan.

Olkoon niin tai näin, mutta joka tapauksessa, jos kehumiseen liittyy epäaitous ja jokin oman edun tavoittelu, kyse on manipuloinnista. Manipuloiva kehuminen on joskus niin lipevää, että falskius on ilmiselvää, mutta se voi myös vaikuttaa aidolta ja hyväntahtoiselta. Vilppitutkamme ilmoittaa yleensä silloinkin jostain oudosta sivumausta, sillä meillä on melko hyvä kyky aistia sanojen epäaitous. Jos suu puhuu muuta kuin sydämen kieltä, niin ilmeet ja eleet viestivät, ettei puhujalla ole puhtaat jauhot pussissa. Myös äänensävy paljastaa helposti epäaitouden, sitä on vaikea kontrolloida.

Manipuloivan kehumisen taka-ajatuksena on saada kohde toimimaan jollakin kehujan haluamalla tavalla. Ystävyyssuhteissa se voi olla keino saada empaattinen ystävä kuuntelemaan omat huolet, murheet ja draamat ilman vastavuoroisuutta. ”Kun sinä olet niin hyvä kuuntelija.” Se voi myös olla tapa saada kohde myöntymään toistuvasti ja vailla vastavuoroisuutta, milloin mihinkin tehtävään, kissanhoidosta taksikuskina toimimiseen.

Omaa etua palveleva kehuminen ei kuulu yhdenarvoiseen, hyvään ihmissuhteeseen.

Työyhteisöissä kehumisen tarkoitus saattaa olla se, että ihminen taipuisi tekemään enemmän ja enemmän, usein juuri se tunnollisin ja usein muutenkin jo liikaa tekevä: ”Olet niin hyvä, ihan paras, luotettava ja aikaansaava, joten voisitko tehdä sen, tämän ja tuon?”

Kehuminen saattaa myös joskus ja joillakin olla oman satuttavan käytöksen hyvittelyä, jonka tavoitteena on, että kun kohde saa kuulla olevansa ihana, upea ja fiksu, se pyyhkisi satuttavat loukkaukset unohduksiin. Sitä ei kuitenkaan tapahdu.

Kun satuttavat sanat vuorottelevat ennakoimattomasti kehumisen ja kauniiden sanojen kanssa, ei ole oikein mitään, mihin luottaa.

Jotta kehumme olisivat uskottavia, on hyvä sanoa vain sellaisia asioita, joita todella tarkoittaa, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Vilpittömät ja sydämestä tulevat kehut uppoavat. Kun puhuu totta, ei tarvitse miettiä ilmeitään, eleitään eikä äänensävyään, kaikki toimivat sulassa sovussa kantaen samaa viestiä.

Kiittäminen on usein kehumista parempaa. Etenkin, kun kertoo toisen ihmisen tekemisistä nousseista, omista myönteisistä tunteistaan: ”Kiitos, kun autoit” tai ”Olen kiitollinen ja iloinen siitä, että teit kanssani tämän, yksin en olisi selvinnyt” tai ”Sain esimerkistäsi valtavasti rohkaisua.”

Kiittäminen tapahtuu yhdenarvoisuudesta käsin, se ei sisällä arviointia eikä arvottamista. Kun saa kiitoksen, tietää tehneensä jotain hyvää toiselle tai toisille.

Kehu tai kiitä, mutta vain silloin, kun siihen on mielestäsi ja sydämestäsi todella aihetta.

Lue lisää siitä mikä vahvistaa tai haurastuttaa ihmissuhteita kirjastani Syvennä ihmissuhteitasi – Muuta elämäsi

Kaunan kantaminen ei muuta mennyttä, mutta tekee nykyhetkestä raskaamman – Näin lopetat itsesi satuttamisen

Oletko huomannut katkeruuden nousevan herkästi pintaan? Entä jäätkö helposti murehtimaan menneitä tapahtumia ja kantamaan niistä kaunaa?

Tämä on todella inhimillistä, mutta valitettavasti hyvin huono tapa, jolla satutat toistuvasti itseäsi. Sanon “tapa”, koska sen takana ovat vanhat ja opitut toimintamallit. Usein nämä mallit saavat alkunsa jo kaukaa lapsuudesta, jolloin omaksumme tiedostamatta tavat toimia sekä suhtautua satuttaviin ristiriitatilanteisiin. Tapa on ikäänkuin automaattinen reaktio, alitajunnan ohjaama “ajatusura”, jossa vain porskutamme sokeasti eteenpäin, kyseenalaistamatta sitä. Haluankin saada sinut pohtimaan, olisiko syytä pysähtyä tämän haitallisen ja itseäsi satuttavan tavan äärelle ja opetella uudenlaisia tapoja keventää elämän henkistä painolastia.

Katkeruus ja kaunan kantaminen ovat pohjimmiltaan menneisyyteen takertumista ja sen tapahtumista tai loukkaantumisen tunteista kiinnipitämistä. Ne vievät paljon energiaa ja syövät siten henkistä kapasiteettiamme. Meille jokaiselle on varmasti tapahtunut asioita, joita voi olla vaikea hyväksyä. Mielestäni pahoja tekoja, ilkeyttä tai satuttavia sanoja ei tarvitsekaan varsinaisesti sallia tai hyväksyä, mutta siitä huolimatta ne voi antaa anteeksi.

Kantamalla toiselle henkilölle kaunaa, satutamme jatkuvasti vain itseämme. Tämän moni unohtaa. Olemme jokainen omille ajatuksille sillä tavalla sokeita, että pidämme niitä varsin oikeutettuina ja annamme itsellemme luvan pyöritellä samoja negatiivisia ajatuskehiä uudelleen ja uudelleen. Sitten ihmettelemme miksi on jatkuvasti niin huono olo ja alakuloinen mieli… Ajatukset harvoin ratkeavat niiden loputtomalla pyörittelyllä eivätkä ihmissuhdesolmut todellisuudessa aukea hautomalla kostoa.

Kun etsimme ratkaisua oman elämämme pulmiin ja jumitustilanteisiin, suurin sudenkuoppa on jäädä kiinni ylianalysointiin sekä jatkuvaan muiden tai itsensä syyttelyyn. Yritämme joko analysoida puhki kaikki vaihtoehdot tai vastaavasti haemme oikeutta omille vihan ja loukkaantumisen tunteille syyttämällä kaikista ristiriidoista vain toisia osapuolia. Tällöin asetumme uhrin asemaan, emmekä valitettavasti pääse koskaan eteenpäin.

Uhrina oleminen on aina jollain tavalla itsekästä: saatamme huomaamatta vaatia muita olemaan juuri meidän puolella, koska emme itse osaa siihen asettua. Uhrina saa toki paljon huomiota, sääliä sekä oikeutusta omille tunteille kuitenkin niin, että pysymme jumissa emmekä lopulta pääse elämässä eteenpäin. Uhrina oleminen on kuin henkinen mutakuoppa, jossa kieriskelemme loputtomiin omissa tunneliejuissa panien avuttomuuden, epätoivon, surun ja vihan kanssa ihmetellen samalla miksi linssit, joiden läpi katsomme elämää, ovat aina likaiset? Uhrina oleminen on kamppailua ja selviytymistä, ei suinkaan elämistä autenttisena itsenään.

Menneisyydessä vellominen estää sinua olemasta läsnä sekä tyytyväinen tässä ja nyt. Kivuista ja haavoista käsin eläminen luo toistuvan kokemuksen kärsimyksestä. Kärsimys voi olla aivoille jopa addiktoivaa ja lisäksi sillä saa usein muilta aivan valtavasti huomiota. Menneisyys kuitenkin meni jo. Eilistä ei ole konkreettisesti missään muualla kuin meidän mielessämme. Kukaan ei ole luvannut meille myöskään tulevaa, vaikka tietysti hyvä ennakko-oletus on, että heräämme vielä huomis aamunakin. Todellisuudessa meillä ei ole mitään muuta kuin tämä hetki.

Asettumalla läsnäolon tilaan tässä ja nyt voimme päättää vapauttaa sen, mitä olemme taakkana kantaneet sekä löytää selkeyttä nykyhetkeen. Voimme päättää halutessamme puhdistaa vaikka koko pöydän, mutta sitä ei kannata vaatia itseltään. Tärkeintä on, että se mikä tapahtui joskus ehkä kauan sitten, lakkaa vaikuttamasta meihin negatiivisella tavalla eli ei nosta enää voimia vieviä tunnekuohuja. Kun tapahtumat hiljalleen muuttuvat neutraaleiksi, voimme ammentaa menneisyydestä oppeja, oivalluksia ja voimavaroja jatkuvan kivun sijaan.

Miksi on siis tärkeää opetella päästämään kaunan ja katkeruuden tunteista irti? Koska se vapauttaa meidät elämään enemmän tässä ja nyt sekä auttaa nauttimaan elämän pienistä ihmeistä. Kaunan ja katkeruuden tunteet taas tarkoittavat, että menneisyyden tapahtumilla on yhä sisäinen valta meihin.

Anteeksianto on ainoa keino vapautua menneisyyden kahleista ja sen on tarkoitus vapauttaa sinut itsesi. Kuten sanoin, vääriä tekoja ei varsinaisesti tarvitse hyväksyä, mutta voi silti opetella antamaan anteeksi tilanteelle ja myös itselleen, että on kantanut kaunaa. Aito anteeksianto on taito, jota voi opetella. Voit esimerkiksi toistaa hiljaa mielessäsi: “kiitos tunteeni, että tulit esille, onko vielä jotain mitä haluat sanoa? Olet nyt tehnyt tehtäväsi ja vapautan sinut, kiitos kiitos kiitos.” Hiljenny silmät kiinni ja salli itsesi hetken rentoutua, jotta viesti menee perille kehoosi asti. Voit toistaa tätä harjoitusta niin usein kun on tarvetta. Toistuva anteeksiannon vahvistaminen luo alitajuntaan positiivisen eli vapauttavan uskomuksen.

Meissä jokaisessa on kaikki puolet: meillä on sisäänrakennettuna kyky rakentaa ja rakastaa sekä yhtälailla kyky vihata ja hajottaa. Meidän päätettävissämme on aina se, kumpaa puolta ruokimme tässä ja nyt.

En uskaltanut itkeä, koska pelkäsin, että kaikki romahtaa eikä itku lopu koskaan

Teksti on kirjastani 102 oivallusta elämästä:

Kyyneleet ovat nestettä,
joka puristuu ulos sydämestä silloin,
kun kipu rutistaa sen kasaan.

Ennen en uskaltanut itkeä. Pelkäsin, että jos itken, kaikki hajoaa käsiin. Menetän kontrollin, enkä koskaan enää osaa lopettaa itkemistä, ja itken lopun elämäni. Kai tuossa pelossa oli pieni siemen ymmärrystä siitä, että oli ehkä saattanut tulla nieltyä kyyneleitä sisäänsä pitkään ja paljon.

Kyyneleet ovat ikään kuin näkyvä osa sydämen kivusta. Kun sydän puristuu kivusta kasaan, siitä seuraa kyyneleitä, jotka muut voivat nähdä. He voivat nähdä kivun, joka on yleensä niin suojassa ja piilossa.

Tunsin toistuvasti tai jopa yhtäjaksoisesti kuristusta ja painetta kurkullani. Alas painettua sydämen kipua. Kasvava pato kurkullani piti kyynelvyöryn sisälläni. Näin kului vuosia, ehkä vuosikymmeniä.

Kunnes tuli se viimeinen, riittävän suuri sydämen puristus, jonka seurauksena pato murtui. Menetin kontrollin. Tunne virtasi lävitseni. Hyökyaaltoina silmissäni ja karikkona sydämessäni.

Vähitellen tunne alkoi tasoittua – kuten tunteilla on tapana, kun niiden antaa tulla vapaasti, ja mennä, kun on sen aika.

Kun pato oli murtunut, huomasin, että kaikki muutkin tunteet pääsivät liikkumaan vapaammin. Rusinaksi rutistunut sydämeni saattoi täyttyä myös ilolla, rakkaudella ja luottamuksella. Kun patoa ei enää ollut, ihanalta tuntuvilla tunteillakin oli vapaus liikkua myös sisäänpäin.

Oivalsin, että kipu pitää kiinni pitkään ja uuvuttavasti, jos sen ei anna liikkua vapaasti. Ja kyyneleet ovat kivun liikettä ulospäin.

Lue kaikki 102 oivallustani kirjasta:

Asia, josta ei saa puhua oikein missään – mutta se on osa ihmisen hyvinvointia ja elämää

Teksti pohjautuu seksologi ja seksuaaliterapeutti Tiia Forsströmin sekä seksuaalikasvattaja ja kuvataiteilija Heidi Laukan kanssa käytyyn keskusteluun.

On aika hullunkurista: me elämme ajassa, jossa lähes mistä tahansa voi puhua ääneen – paitsi seksuaalisuudesta.

Sitä ei saa mainostaa marketissa. Siitä ei voi kertoa somessa ilman sensuuria. Oikeita sanoja ei voi käyttää julkisesti, etteivät “jotkut” pahoita mieltään.

Ja silti seksuaalisuus ei ole viihdettä tai höttöä. Se ei ole bonus, jonka voi lisätä elämään, jos aikaa jää. Se on ihmisyyden ydintä: elinvoimaa, nautintoa, yhteyttä, tunteiden jakamista, kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kun tästä aiheesta vaietaan, ongelma ei katoa – se kasvaa. Kun sensuuri estää asiasta puhumisen, estyy myös kasvatuksellinen, tieteellinen ja hyvinvointiin liittyvä keskustelu. Ja silloin ihmiset jäävät yksin kokemustensa ja häpeänsä kanssa.

Onkin syytä kysyä: kuka oikeastaan tarvitsee suojaa siltä, että aiheista ei puhuta? Usein ongelma ei ole lapsessa tai mummossa, joita yritämme varjella, vaan aikuisessa, joka ei uskalla kohdata omia tunteitaan tai keskustella avoimesti.

Seksuaalisuus kuuluu jokaiselle. Se ansaitsee saman arvon ja avoimuuden kuin mikä tahansa hyvinvoinnin osa-alue – lepo, ravinto, liikunta tai mielen terveys.

Meidän – siis meidän kaikkien – tehtävä on murtaa tämä hiljaisuuden kehä. Sanoa ääneen se, mikä on jo totta:

seksuaalisuus on osa ihmisyyttä, ja sen tutkiminen ja sanoittaminen tekee elämästä eheämpää, turvallisempaa ja vapaampaa.

Asiantuntijoiden luomat Lupa nauttia -kortit seksuaalisuuden tarkasteluun: ajatusmallien tutkailuun, tunnetaitojen lisäämiseen ja seksuaalisuudesta keskusteluun:

Yritätkö kovasti olla sellainen kuin mielestäsi pitäisi? – Riittämättömyyden tunteen helpottaminen voi alkaa tästä

Yritätkö päivästä toiseen tavoittaa jotain, mitä ei voi koskaan tavoittaa, olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet? Tuntuuko kuin olisit pudonnut syvään kaivoon, joka on avautunut sisällesi ja jonka sisälle et enää näe kunnolla? Joka ikinen päivä kaivo syvenee, siellä on pimeämpää ja sen vesi on sameampaa? Se on riittämättömyyden kaivo.

Joka päivä yrität parhaasi mukaan olla kuten muut, miten mielestäsi kuuluu olla ja kätket sisimpäsi oman kaivon vedenpinnan kuvajaisesi taa. Silti kuvajaisesi, se mitä näytät maailmalle, on hyvin hauras ja voi särkyä hetkellä millä hyvänsä.

Sitten jonain päivänä jokin napsahtaa sisälläsi, raivo ja viha pyrkivät pintaan, kunnes et voi niitä enää pidätellä. Vahingoitat itseäsi, paiskot tavaroita, sanot jotain ikävää läheisillesi. Lopulta sisältäsi vyöryvät kyyneleet etkä enää jaksa, uupumus on vienyt voiton. Kaikesta tästä seuraa häpeä, katumus, suuttumus ja viha itseäsi kohtaan. Soimaat ja ruoskit mielessäsi itseäsi, kunnes kokoat taas kuvajaisesi sirpaleet ja liimaat ne yhteen. Taas kävi näin. Kierre on valmis ja päätät olla entistä valppaampi, ettei kukaan vaan pääse enää koskaan moittimaan sinua mistään.

Miten vapautua rajoittavasta mukaminä-tarinasta ja pinnallisesta kuvajaisesta, jonka taakse pärjäämisen vaatimus, itsekritiikki ja itsesi soimaaminen kätkevät aidon minäsi, minäsi, joka on piilossa sydämessäsi ja joka ei millään saa rauhaa ja lepoa.

Minätarinamme, aito minä ja se miten maailma meidät näkee eivät aina ole sopusoinnussa ja yhtäläisiä toistensa kanssa. Usein paljastamme vain osan minuudestamme, jotta muiden käsitys meistä olisi tietynlainen, jotta sopeutuisimme paremmin joukkoon, saisimme arvostusta tai jotta itsellä olisi esimerkiksi turvallisempi tai rauhallisempi olla.

Minätarinat koostuvat ajatuksista, tunteista, kokemuksista, uskomuksista, tarinoista, muistoista ja toimintamalleista. Ne muokkaavat taukoamatta sitä kuka ja millainen henkilö olen, millainen minun pitäisi olla, mitä saan olla ja riitänkö.

Kuvajaisesi on kuin peilin pinta, johon heijastuvat erilaiset määritelmät itsestäsi kulloisenkin tilanteen mukaan ja jotka heijastat takaisin maailmaan. Kuvajainen muuttuu hauraaksi, kun aito minuus alkaa olla näille määritelmille alisteinen ja yhä etäisempi. Muista, että et ole kuitenkaan yhtä kuin lannistavat ja sanalliset määritelmät ja vaatimukset itsestäsi. Kuka siis oikeastaan olet?

Jotta voit saavuttaa todellisen rauhan ja turvan tunteen sisälläsi, sinun on opittava tuntemaan itsesi ilman määritelmiä ja lannistavia ajatuksia. Parhaiten onnistut tässä, kun ensiksi alat huomata vaativia, painostavia ja itsekriitiisiä ajatuksiasi, uskomuksiasi ja toimintamallejasi. Voit kirjoittaa niitä vaikka ylös. Sitä vähemmän ne pystyvät saamaan sinut otteeseensa ja loukkaamaan sinua kun kiinnität niihin huomiota. Pane ajatukset merkille ja mieti, onko ajatus totta ja edistävätkö uskomukset ja toimintamallit, joiden mukaan pyrit elämään, sinun omaa hyvää elämääsi ja hyvinvointiasi, tarpeitasi ja toiveitasi.

Itsemyötätunto on kykyä havainnoida oman mielen tuottamia ajatuksia, tunteita, kokemuksia ja kehon tuottamia tuntemuksia. Itse voit päättää, mitä tunteita ja ajatuksia lähdet seuraamaan ja mitkä saavat lipua ja virrata ohi. Opit näin arvioimaan ajatuksiasi ja tunteitasi ikään kuin etäämpää ja keskittymään paremmin ajatuksiin ja tunteisiin, jotka vahvistavat ja tukevat sinua. Jos toteutat jonkun muun unelmaa, uuvut, ahdistut ja masennut. Tätä kirjoittaessani on parhaillaan menossa Tokion MM-kisat. Urheilukisoja mukaillen: jos katseesi on viereisellä radalla, se on väärässä paikassa.

Artikkelikuva Polina Tankilevitch, Pexels

Tutustu työhöni täältä.

Itsensä mitätöiminen tapahtuu usein tiedostamatta – mutta sen voi onneksi lopettaa

Itsensä mitätöiminen tapahtuu usein tiedostamatta, mutta sillä on lopulta pitkäaikaisia seurauksia. Tämä on toki tuttua allekirjoittanellekin. Itseni pienentäminen oli sellaista jatkuvaa pientä ”himmaamista” – etten vaan olisi liikaa. Ja sillä oli tietysti seurauksensa, ennen kaikkea minulle itselleni.

Itse koen, että isoimmat seuraukset liittyivät ihmissuhteisiin ja rakkauteen. Se toi lopulta elämään varsin paljon ahdistusta, sillä koko ajan sai vähän jännittää, että mikä minussa olisi viallista. Häpesin monia täysin inhimillisiä tunteita ja tarpeitani. Pidin niitä itsessäni jotenkin heikkouksina, jotka olisi pitänyt korjata. Yritin liikaa etsiä toisesta ihmisestä varmistusta sille, että olenko rakastettava. Ja vaikka se on täysin inhimillistä, se kuitenkin lähti siitä ajatusvääristymästä, että minun täytyy vääntää itseäni mutkalle saadakseni sen ”palkinnon”.

Seurauksena koin oloni vaan entistä ahdistuneemmaksi.

Mitätöinti sanoo alitajuisesti:

“Minun kokemuksellani ei ole väliä”

Terve itse arvostus ei ole koskaan kenenkään yläpuolelle asettumista. Se ei ole myöskään suodattamatonta räiskyntää. Mutta kyllä täällä ihminen oman tilansa ja paikkansa saa ottaa, ja antaa sen siten myös toisillekin. Se ei ole ylimielisyyttä, kuten monesti ehkä pelkäämme.

Terve itsearvostus on oman kokemuksen arvostamista ja lopulta se on myös TEKOJA jotka tuovat elämäämme selkeyttä ja merkityksellisyyttä.

Itse harjoittelin kysymään kiperissä tilanteissa:

Miten toimisi ihminen, joka arvostaa itseään?

Itse pelkäsin monesti, että toiset alkavat suhtautua minuun niin kuin olisin itsekäs ja hankala. Ja jotkut tekivätkin niin. Terve itsearvostus ei kuitenkaan koskaan paina toista alas, alista tai asettaudu yläpuolelle. Itsearvostusta ei myöskään ole nöyryyden puutetta tai ylivertaisuutta.

Siinä voi hyväksyä myös omaa keskeneräisyyttä ja pyrkiä selkeyteen. Ei etsimään oikeassa ja väärässä olijoita.

Mitätöitkö itseäsi?

Väheksyt tai tuomitset tunteitasi ja tarpeitasi.
Mitätöit omia rajojasi etkä pysy niissä.
Yrität äkkiä päästä eroon vaikeista tunteista kuulematta onko niillä jotain kerrottavaa.
Et pysähdy kuuntelemaan mitä oikeasti tarvitsisit tai mikä tuntuu sinulle oikealta.
Jos on kohdannut elämänsä varrella paljon mitätöintiä (ja varsinkin itselle merkityksellisiltä henkilöiltä) alkaa mitätöinti sisäistymään ja kääntyy itsensä mitätöinniksi.

Pysähdy hetkeksi miettimään, että mitä seurauksia itsesi mitätöinnillä on pitkällä aikavälillä? Esimerkiksi puolen vuoden päähän tai vuoden päähän?

Entä mitä taas terve itsearvostus voisi tuoda elämääsi? Mitä ehkä uskaltaisit? Mitä putoaisi pois?

Voimaantumisen muistilista

Minulla on oikeus kertoa tarpeistani ja toiveistani: silloinkin kun toinen pitää niitä liiallisina ja silloinkin kun itse ajattelen, etten saisi tarvita.
Minulla on oikeus kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu itselle hyvältä tai omien arvojen mukaiselta.
Minulla on oikeus puolustaa ja selittää käyttäytymistäni sekä pysähtyä tunnustelemaan milloin se on viisasta ja milloin on parempi antaa olla.
Minulla on oikeus tehdä omat valintani elämässä, vaikka ne eivät olisi tyypillisiä tai jonkun olisi niitä vaikea ymmärtää.
Minulla on oikeus pyytää tukea ja apua, ja ymmärtää että muilla on oikeus kieltäytyä- se ei tarkoita että minussa olisi jotain vikaa.
Minulla on oikeus tuntea mitä tunnen – tunteet eivät määritä minua ihmisenä. Ymmärrän, että vaikka tunteeni ovat ok, ne eivät oikeuta minua toimimaan ilkeästi tai aggressiivisesti.
Minulla on oikeus tehdä virheitä, oppia, pyytää anteeksi ja muuttaa mielipidettäni.
Minulla on oikeus kasvuun, se ei tee aiemmasta itsestäni huonoa tai väärää.

Omien toiveiden ja tarpeiden ymmärtämistä sekä niistä kommunikoimista muille voi harjoitella Minun käyttöohjeeni -kirjan avulla.

Näin trauma pitää meidät kiinni haitallisissa tavoissa

Me traumoista, riippuvuuksista ja haitallisista tavoista kärsivät olemme sinnikästä sakkia. Olemme puskeneet, kulkeneet miltei läpi harmaan kiven selviytyessämme tässä maailmassa, jossa olemme tunteneet yhtä kauan kuin muistimme kantaa, itsemme arvottomiksi ja vääränlaisiksi.

Sinnikkyys on tehnyt meistä reippaita, kilttejä, miellyttäjiä, tapettiin sulautujia, itseraippauksen maailmanmestareita ja yksinäisiä erakkoja. Tosin kerromme itsellemme itsenäisen ihmisen illuusioon liittyvää tarinaa.

Hartiavoimin olemme ylläpitäneet rooleja tai yrittäneet suojautua näkymättömältä vastustajalta ja menneisyyden haamuilta.

Olemme yrittäneet muuttua. Luoja, me olemme yrittäneet. Vaikka kuinka olemme puskeneet ja pinnistäneet, emme ole päässeet alkua pidemmälle. Emme ole ymmärtäneet, että yritämme koko ajan luopua siitä, mikä meille on ollut tärkeintä: suojamekanismeistamme. Kaikesta siitä, mikä on pitänyt päämme pinnalla edes sen verran, että saamme hengitettyä edes puolittaisesti.

Samalla, tietoisuutemme pinna alla on käynyt kuhina. Kaikki se, mitä olemme mielen kellareihin padonneet, on tehnyt kaikkensa vastustaakseen muutosta. Tuttu tuntuu turvalliselta, vaikka se on kivuliasta. Tuntematon taas on turvatonta.

Emme ole pystyneet luottamaan haaveisiimme tai siihen, että elämä toisi tiellemme jotain hyvää. Meille yksi hyvä on tarkoittanut moninkertaista uhrausta ja kipua.

Pienistäkin hyvän hippusista on ollut vaikea iloita. Hyvä saa meidät varuilleen. ”Mitä se maksaa?” ”Missä on hintalappu?” ”Mitä minun pitää uhrata tämän vuoksi?”

Kun vihdoin alamme haluta ja hakea rauhaa, se tuntuukin uhkaavalta: suojauksia ei voi laskea alas, koska jotain yllättävää saattaa tapahtua. Suuntaamme katseemme aina uudestaan riippuvuuksiin ja haitallisiin tapoihin, koska niiden kautta koemme saavamme mielenrauhan – vaikkakin vain hetkeksi.

Jos tunnistat itsesi tästä kaikesta, olet jo voiton puolella. Muutos alkaa tiedostamisesta. Nyt aika levätä ja kerätä voimia tulevaan. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.

Merkityksellisyyden kokemus tekee elämästä elämisen arvoista – mutta se on myös helppo kadottaa

Merkitys on kuin happi: sitä ei aina ajattele, mutta ilman sitä ei pysy pitkään hengissä. Kun tiedämme, miksi teemme jotain ja mikä laajempi vaikutus tekemisellämme on, jaksamme enemmän ja siedämme myös vastoinkäymisiä paremmin. Merkitys tekee työstä ja arjesta elämisen arvoista, ja juuri siksi sen katoaminen kolahtaa erityisen paljon.

Puhumme usein merkityksellisyydestä kuin se olisi (työ)elämän jackpot.

“Tee sitä, mitä rakastat.”
“Löydä kutsumuksesi.”
“Etsi elämäsi tarkoitus.”

Mutta mitä enemmän asetamme merkitykselle paineita, sitä helpommin se murenee. Merkityksen tuhoaminen tapahtuu nimittäin yllättävän helposti.

Seitsemän tapaa tuhota merkitys

Tutkijat Bailey ja Madden listaavat seitsemän kuolemansyntiä, jotka syövät tehokkaasti merkityksellisyyttä:

Myrkylliset ihmissuhteet – jos ihmissuhteissasi on pelkoa tai välinpitämättömyyttä, et voi olla oma itsesi. Silloin merkitys ja luottamus katoavat.
Itsestäänselvyytenä pitäminen – kun kukaan ei huomaa vaivannäköäsi, syntyy tunne, ettei panoksesi oikeasti merkitse. Miksi yrittää, jos kukaan ei arvosta?
Epäoikeudenmukainen kohtelu – epäreiluus tappaa motivaation hyvin nopeasti. Kun kohtelu ei ole reilua kaikille, merkitys valuu pois niin kuin hiekka sormien välistä.
Hyödyttömät tehtävät – mikään ei syö energiaa yhtä tehokkaasti kuin turhaksi koetut tehtävät. Jos tekeminen ei johda mihinkään, se tuntuu rangaistukselta.
Mielipiteiden vähättely – jos ääntäsi ei kuulla, miksi yrittäisit edes puhua? Merkitys kuolee hiljaa, jos ideasi sivuutetaan kerta toisensa jälkeen.
Turhille riskeille altistaminen – kun sinut laitetaan tilanteisiin, jotka altistaa turhille riskeille. Silloin syntyy epävarmuutta ja kaaosta, ei merkitystä.
Arvoristiriidat – kun omat arvosi ja työsi arvot törmäävät, sisäinen kompassi menee ennen pitkää rikki. On raskasta kulkea suuntaan, jonka ei usko olevan oikea.

Kuinka montaa näistä olet joskus kokenut?

Todennäköisesti vähintään yhtä tai useampaa. Tiedät siis tunteen miltä merkityksen katoaminen tuntuu: raskaalta, turhalta ja pohjattoman tyhjältä.

Mitä voit tehdä?

Et voi aina muuttaa esihenkilöäsi, kollegoitasi tai organisaatiotasi, mutta voit tehdä paljon oman merkityksesi puolesta. Tässä muutama käytännön keino:

1. Tunnista vahvuutesi
Kirjoita ylös kolme asiaa, joissa olet hyvä ja joista nautit. Mieti, miten saat niitä enemmän mukaan arkeesi.

2. Personalisoi työsi
Lisää työhön ripaus itseäsi – oli se sitten luovuutta, huumoria tai omaa tyyliä. Mitä enemmän työ tuntuu oman näköiseltä, sitä merkityksellisemmältä se tuntuu.

3. Pidä arvot mukana
Listaa viisi tärkeintä arvoasi. Missä kohtaa arkeasi ne näkyvät? Missä kohtaa ne eivät näy? Tee yksi muutos, jotta saat arvojasi enemmän esille.

4. Luo yhteyttä
Merkitys syntyy harvoin yksin. Hae yhteyttä muihin kysymällä, auttamalla ja jakamalla. Yllättävän usein merkitys löytyy siitä, että auttaa toisia.

5. Poista merkityksen tuhoajat
Tunnista asiat, jotka syövät merkitystäsi (esim. turhat palaverit, jatkuva multitaskaaminen, myrkylliset kohtaamiset). Sano ei yhdelle niistä jo tällä viikolla.

Merkityksellisyys ei katoa itsestään. Se tuhoutuu, jos emme aktiivisesti suojele sitä. Pidä siis huoli, ettei arjestasi tule salakavalasti merkityksen hautausmaa. Mikä on pienin teko, jolla voit jo tänään pitää oman merkityksesi elossa?

Kurkkaa Saana Rossin ja Johanna Huhtamäen uutuuskirja 12 väärää ajatusta työelämästä.

Kirja on sinulle, joka…

… et enää halua tyytyä keskinkertaisuuteen, vaan etsit tapoja kukoistaa elämässäsi ja työssäsi.
… tunnet, että jatkuva ongelmien ratkominen ei riitä, vaan haluat käyttää energiaasi vahvuuksien hyödyntämiseen.
… kaipaat työhösi merkitystä, iloa ja aitoutta – ja haluat johtaa itseäsi tavalla, joka tukee omaa hyvinvointiasi.
… haluat murtaa vanhentuneet työelämän myytit ja löytää tilalle tuoreempia näkökulmia.
… haluat luoda organisaatioita, joissa ihmisyys, merkityksellisyys ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä menestyksen kanssa.