Sivu 20 – Hidasta elämää

Kehosi kertoo, mitä juuri nyt tarvitset – Vahva yhteys itseen auttaa kuulemaan kehon viestejä

Kehossasi on kokonainen maailma. Siellä elää muistot, tunteet, impulssit ja viisaus, joka kertoo, mitä juuri nyt tarvitset.

Kokonaisvaltaista yhteyttä itseen voi vahvistaa monella tasolla. Voit laskeutua aistimaan kehoasi, havainnoida mielen syötteitä, kohdata tunteita kehossasi tai tunnustella ydinminäsi, sielusi, kerrostumia. Kun tulet tietoisemmaksi itsestäsi kokonaisuutena, vahvistat itseäsi, tuot turvaa ja varmuutta sisääsi monella eri tasolla.

Keho – muistisäiliö ja turvan keskus

Kehosi on tässä ja nyt. Se skannaa ympäröivää maailmaa; etsii signaaleja turvasta tai turvattomuudesta ja reagoi ympäristöön herkästi, ennen tietoista mieltä.

Kehosi on muistisäiliö, turvasi keskus, intuitiivisen tiedon koti. Voit vahvistaa yhteyttä kehosi kantamaan pysähtymällä tunnustelemaan esimerkiksi sitä, missä kehon osissa juuri tässä hetkessä tunnet lämpöä, kiristystä, kipua tai virtausta? Anna huomiosi viipyillä näissä tuntemuksissa. Älä kiirehdi etenkään mielen tasolla muuttamaan mitään; riittää, että aistit ja kuuntelet. Ehkäpä kehosi lähtee myös vastaamaan liikkeellä aistimiisi tuntemuksiin.

Tämä kaikki tuo sinua lähemmäs kehosi tietoa.

Mieli – sisäisen puheen alkulähde

Millaista sisäistä ääntä kannat? Millaisia sanoja kuulet sisäisessä puheessasi? Onko se kannustavaa vai arvostelevaa? Huomaatko, että mielesi selittää tunteita tai yrittää hiljentää niitä?

Voit harjoitella tarkkailemaan mieltä lempeästi, tuomitsematta. Kun opit tunnistamaan mielen syötteitä, alat myös ymmärtää, miten ne heijastuvat koko kehoosi.

Tunteet – kehon viisas suojajärjestelmä

Keho on tunteiden koti. Kun tulet tietoiseksi tästä, opit myös hyväksymään tunteet sellaisina kuin ne ovat. Tunteiden tunnistaminen kehollisesti on opittavissa oleva voimavara: se auttaa sinua ymmärtämään tunteiden juurisyitä ja niiden tuomia viestejä. Kun et enää ohita tai piilota tunteita kehoosi, vaan annat niiden kertoa viestinsä, ja siten myös tulla ja mennä, alat elää vapaammin niin kuin kehomieli-systeemimme, viisas toimintakeskus, on tarkoittanut.

Tunteilla on aina tärkeä viesti ja tehtävä; niiden kautta rajataan, suojataan ja hakeudutaan yhteyteen. Ne puolustavat tai herättävät uteliaisuuden, tai toisinaan pyytävät lepoa ja huolenpitoa. Nämä kaikki ovat läpeensä kehollisia toimintoja. Jos tunteet jäävät mielen tasolle, ei niiden tehtävä tule toteutetuksi viisaan systeemin tarkoittamalla tavalla.

Sielu – paluu ydinminän äärelle

Jo varhain keho ja mieli oppivat, että on oltava tietynlainen tullakseen hyväksytyksi. Näin ydinminäsi, todellinen olemuksesi, voi jäädä piiloon vahingollisten uskomusten ja vaatimusten alle. Kun alat raaputtaa tätä uskomus- ja vaatimuspintaa, löydät jälleen reittejä siihen, kuka todella olet.

Mistä nautit? Missä kulkevat rajasi? Milloin kuulet oman äänesi, ja mikä tai kuka saattaa hiljentää sen? Yhteys ydinminään on yhteyttä sisäiseen lapseen; sellaiseen osaan sinua, jonka tarvitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kun tämä yhteys vahvistuu, löytyy yhteys elää enemmän ja autenttisemmin omana itsenäsi; lempeästi, aidosti ja vapaasti.

Paluu omaan viisauteesi

Kun opit kuulemaan näiden eri kerrostesi: kehosi, mielesi, tunteesi ja ydinminäsi ääntä, alat elää sisältä käsin.

Se on paluuta siihen, kuka olet; kokonainen, viisas ja syvästi elossa. Tämä kaikki heijastuu myös lopulta siihen, miten olet. Miten kannat itseäsi, miten puhut, miten tulet yhteyteen toisten kanssa.

ADHD-diagnoosi vahvisti lempeyttä itseä kohtaan: ”Pystyn ymmärtämään paremmin mennyttä elämääni”

Terapiaan hakeudutaan usein tilanteessa, jossa emme enää selviä oman itsemme varassa. Hankalat tunteet, vuorovaikutusongelmat ja halu tutustua itseen paremmin ovat yleisiä syitä aloittaa terapiaprosessi. Olen itse aloittanut kolme kertaa elämäni aikana pitkän terapian.

Ensimmäinen oli nuorena naisena, kun tarvitsin apua ahdistuneisuuteen ja paniikkihäiriöön, ja sainkin sitä psykodynaamiselta psykoterapeutilta. Toki lääkkeetkin auttoivat silloin minua eteenpäin.

Kahdeksan vuotta sitten jatkoin hankalien tunteiden parissa kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa, jonka ansiosta sain ensimmäistä kertaa elämässä konkreettisia työkaluja ahdistuneisuuteen.

Viimeinen terapiaprosessini alkoi hiljattain, mutta tällä kertaa keskiössä on sukuni historian ja oman elämänjanani ja ihmsisuhteideni tutkiminen. Motivaatiooni lähteä tälle uusimmalle terapiamatkalle vaikutti se, että sain vuosi sitten ADHD-diagnoosin.

Sinänsä olisin varmasti pärjännyt ilman diagnoosiakin, olinhan elänyt ilman sitä jo liki 55 vuotta ja pärjännyt tarpeeksi hyvin elämässäni. Omalla kohdallani iso etu oli ollut se että olen saanut tehdä koko elämäni töitä, joihin minulla on ollut kutsumus, enkä ollut joutunut vaikeuksiin, joita olisi voinut tulla tehtävissä, jotka eivät minua kiinnosta. Olen saanut nauttia hyperfokuksen mahtavasta voimasta ja dopamiini on virrannut merkityksellisen työn tuottamasta ilosta. Terapiatyö ja kirjojen kirjoittaminen ovat palvelleet hyvin toisiaan mahdollistaen sosiaaliset ja yksinäisyyden tarpeeni. Saan paljon palautetta asiakkailta siitä, kuinka läsnä olen ja miten minusta huomaa innostuksen työtäni kohtaan.

Ymmärrän nyt paremmin mennyttä elämääni

Näin jälkeenpäin välillä mietin kuinka eri tavoin elämä olisi voinut mennä, jos olisin saanut diagnoosini ja nuorena. Omien haasteiden kanssa tarpominen on ollut vähän niin kuin perse edellä puuhun kiipeämistä. Oireet, joihin olen hakenut elämäni varrella apua terapeuteilta ja lääkäreiltä, ovat käytännössä kaikki liittyneet neurokirjopiirteisiini, mutta harmillisesti siitä tietoiseksi tuleminen kesti kauan.

Diagnoosin saaminen validoi vahvasti sitä kokemusta, joka minulla on itsestäni. Tunnen että nyt voin olla vahvemmin ja lempeämmin omalla puolellani. Pystyn myös ymmärtämään paremmin mennyttä elämääni, sukuani, valintojani ja myös sitä, miksi usein neurotyypilliset ihmiset eivät ole minua tajunneet niin kuin olisin toivonut tulevani ymmärretyksi.

Kaikki neurokirjolla olevat eivät kaipaa diagnoosia

Kaikki neurokirjolla olevat ihmiset eivät tarvitse tai kaipaa diagnoosia. Koska ADHD on jatkumo, ei kaikilla ole myöskään kaikkia piirteitä tai ne eivät haittaa liikaa omaa elämää.

Tänään ajattelen, että vaikka minulla on ollut onni rakentaa elämästäni omien toiveideni mukainen, niin olisin ehkä päässyt helpommalla, jos olisin ollut tietoinen miksi niin moni asia on ollut minulle vaikeaa. Toisaalta olen elävä esimerkki siitä kuinka sitoutunut terapiatyöskentely, mindfulness-menetelmät ja avoimuus ovat toimivia välineitä ahdistuneisuudesta toipumisessa, silloinkin vaikka taustalla olisi vaikuttamassa synnynnäinen piirteistö. Tämä on ollut arvokas havainto ja kannustaa myös itseäni omassa asiakastyössäni, jossa kohtaan paljon neurokirjon ihmisiä ja saan auttaa heitä haasteissaan.

Lääketieteellisen näkökulman ohessa adhd voidaan nähdä yksilöllisenä tapana hahmottaa ja tulkita maailmaa. Oireet voidaan nähdä myös vahvuuksina, etenkin silloin, kun henkilö on saanut tukea ja apua haasteisiinsa. Adhd:ssa aivoilla on ongelmia säädellä tarkkaavuutta, aktiivisuutta ja impulsiivisuutta, minkä vuoksi erilaiset häiriötekijät aiheuttavat adhd-oireiselle enemmän haittaa kuin muille. – ADHD-liitto

Kuva:Helmi Saarela.

Omaa itsetetuntemusta voi vahvistaa Marika Rosenborgin ja Sanna Wikströmin Puhutaan tunteista -korttien avulla.

Puhutaan tunteista -kortit auttavat löytämään sanoja omille kokemuksille, keskustelemaan tunteista ja lisäämään tunnetaitoja. Kun oppii antamaan sanoja tunnekokemuksille ja omille tarpeille, se auttaa elämään tasapainossa itsensä, muiden sekä vaikeidenkin tunteiden kanssa.

Isän tärkein tehtävä ei ole varmistaa ja tehdä asiat paremmin, vaan päästää irti, luottaa ja rakastaa

Olin juuri aikeissa alkaa kirjoittamaan tätä (isänpäivään suunnattua) blogitekstiä, kunnes ajauduin riitaan esiteini-ikäisen poikani kanssa. Suunnittelin rustaavani kasaan jotain hienoa ja eteeristä isyydestä, mutta sen sijaan rähisin jostain mitättömän pienestä asiasta. Poikani vastineet ja kommentit herättivät ärtymystä, enkä osannut sietää tunteita tai hillitä itseäni. Otimme sanallisesti yhteen, vaikka tiesin tilanteen hänelle epäreiluksi.

Lopputulokseksi jäi molemmille paha mieli. Isälle bonuksena jomottava omatunto.

Ei mitenkään tavatonta arjessa, vaikka onneksi ei myöskään leimallista.

Kun katson sisäänpäin, havaitsen oman isyyteni (vajaan neljäntoista vuoden ja kahden lapsen kokemuksella) hyvin erilaiseksi, millaiseksi sen joskus vielä lapsettomana ollessani suunnittelin.

Silloin ajattelin olevani tienraivaaja. Sukupolvien välisen ketjun sankari, joka muuttaisi kaiken.

Nopea vilkaisu muistiinpanoihin todistaa, etten ole mullistanut mitään, vaan päinvastoin, toistan uppiniskaisesti oman isäni tekemiä “virheitä”. Uljaat sukupolvien väliset edistysaskeleet tuntuvat omalla kohdallani mitättömän pieniltä.

En millään muotoa ole sellainen isä, millaiseksi itseni joskus maalasin. Kaiken ratkaiseva ja jokaisen asian oikein tekevä pronssinen patsas.

Oikeastaan isyydestä kirjoittaminen tuntuu tässä yhteydessä perin hassulta. Kuinka voisin antaa vinkkejä tai opastaa asiassa, jossa seison itse polviani myöten mudassa?

Kun elämä astuu suunnitelmien tielle

Uskoisin, että jokainen mies haluaa olla hyvä isä, rahtusen parempi kuin omansa. Tämä siitäkin huolimatta, että oma isä saattoi olla lämmin, turvallinen ja rohkaiseva. Annamme vanhemmillemme usein armottoman kohtelun. Näemme heidän pienimmätkin virheensä ja arvioimme omia traumojamme heidän valintojensa kautta.

Haluamme toimia toisin.

Jossain vaiheessa uljaiden kasvatussuunnitelmien ja niiden toteutumisen väliin tulee “niin sanottu elämä”. Paljastuu, että elämä ei olekaan siististi järjestyksessä. Esimerkiksi lastemme elämässä on myös muita häneen vaikuttavia aikuisia. Myös ympäristö tarjoaa paljon sellaista, mikä heittää kapuloita pyhien pyrkimystemme rattaisiin. Mikä pahinta, hänellä on oma tahto!

Herää pelko siitä, että oma lapsi menee pilalle. Täytyy siis skarpata ja suojella häntä kaikelta haitalliselta.

Tämän seurauksena kiellämme lapsiamme kiipeämästä korkealle puuhun, etteivät he putoaisi alas ja loukkaisi itseään. Niin ikään varjelemme heitä asioilta, joita pidämme vaarallisina tai haitallisina. Nämä asiat kumpuavat usein oman lapsuutemme kokemuksista. Siitä, mitä me itse opimme pelkäämään tai karttamaan.

Joko siten, että jaamme eteenpäin saamaamme kasvatusmallia tai sitten vastustamme sitä vimmaisesti ja kuljemme tietoisen jääräpäisesti päinvastaiseen suuntaan.

Lasta ei pidä varjella elämästä elämää

Olen omassa isyydessäni tullut siihen pisteeseen, että yksi tärkein opeteltava taitoni tulee olla kyky päästää irti. Tai ehkä kyseessä on pisteen sijasta ennemminkin pilkku.

Voin vanhempana opastaa ja ohjata lapsiani välttämään tarpeettomia karikkoja sekä auttaa heitä ymmärtämään erilaisten valintojen seurauksia. Mutta en voi varjella heitä elämästä omaa elämäänsä. Ansaitsemaan kullekin ikäluokalle ominaiset oppirahat ja löytämään lukuisista tarjolla olevista poluista omansa.

Joudun hyväksymään, että heidän polkunsa on hyvin erilainen kuin se, millaiseksi sen omassa pilvilinnassani kuvittelin (vähän kuten se ajatus omasta isyydestäni).

Haluamme omille lapsillemme vain parasta. Samalla tiedostamme, että sitä ei ole tarjolla, jos varjelemme heitä elämän koko kirjolta. Elämään kuuluu iloa ja riemua, rakkautta ja onnistumisia. Mutta yhtälailla myös kipua, epäonnistumista, surua ja kohtuuttomutta.

Niistä kaikista on mahdollista mennä läpi.

Varjelemisen ja varmistamisen sijaan, kenties minun tulisi oppia päästämään enemmän ja useammin irti. Vähintään omista vanhemmuuteen liitttämistäni ideaaleista tai omiin lapsiini kohdistetuista odotuksista.

Ehkä lapseni kaipaavat sittenkin jakamieni viisauksien ja oppien sijaan enemmän pyyteetöntä rakkautta? Sitä, että iskä päästää irti ja katsoo turvallisesti rakastaen vierestä heidän kasvuaan kohti omannäköistä elämää.

Joku sanoi joskus jossain: ”Jaa lapselle vähemmän ajatuksiasi ja enemmän rakkauttasi”.

Hyvin sanoikin.

Toimituksen vinkki:

Vanhempana ja muuhunkin ihmisenä olemiseen liittyvistä vaikeista tunteista, niiden sietämisestä ja käsittelystä voit lukea Harri-Pekan kirjasta Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

”Jos sattuu ihan helvetisti, niin on jo aika vahvoilla” – Kipeän tunteen tunnistaminen on suunta kohti parempaa

”Jos sattuu ihan helvetisti, niin on jo aika vahvoilla. Näen, että tämä liittyy naisten tunnemaailmaan, jossa naiset eivät saa tuntea vihaa ja jäävät jonkinlaisiin lamaantumisen tai surun maisemiin. Kun alkaa tunnistaa, että sattuu ja alkaa tuntea vihaa, niin voi juhlia sitä, että tämä on suunta kohti paranemista.”

Näin kommentoi kipeiden tunteiden tuntemisen tärkeyttä taiteen tohtori ja intuition tutkija Asta Raami paneelikeskustelussa tietokirjailija Harri-Pekka Pietikäisen Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita -kirjan julkaisujuhlissa.

Sen lisäksi, että kipeitä tunteita voi olla tuskaista tuntea, niistä on usein myös vaikea puhua. Moni pelkää, mitä siitä seuraa, jos tunteitaan avaa rehellisesti. Hävettää ja pelottaa yhtä aikaa.

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja Madventures-seikkailija Tunna Milonoff, joka kirjoitti kirjan uupumuksestaan, kertoo omasta kokemuksestaan näin:

”Ihan aluksi ajattelin, että jos näytän heikkouteni, niin muhun on helpompi iskeä. Mutta aika usein, jos me näytetään heikkoutemme, niin ihmiset tulevat lohduttamaan meitä. Miksi meidän on silti niin vaikea näyttää niitä tunteita? Ehkä juuri siksi, että me ajatellaan, että meitä haavoitetaan sen jälkeen.”

Viestintäkonsultti ja entinen poliitikko Kirsi Piha näkee vaikeista tunteista puhumisen asiana, joka auttaa ymmärtämään niin itseä kuin muita ja sitä kautta tekee meistä parempia ihmisiä itseä ja muita kohtaan:

”Kysymyshän ei ole siitä, että me tunteillaan, vaan siitä, että me ymmärretään itseämme ja muita. Kun tunnistat itsessäsi näitä asioita, pystyt myös tunnistamaan toisessa niitä ja suhtautumaan vähän armollisemmin. Se tekee meistä parempia yhteisöjä ja parempia yhdessäolijoita.”

Harri-Pekka Pietikäisen isännöimän Opi sietämään kipeitä tunteita -paneelikeskustelun voit katsoa tästä:

Haastava tunne on muisto – se haluaa vain tulla kuulluksi

Kaikki me koemme haastavia tunteita. Ne eivät ole millään tavalla osoitus siitä, että olisimme vääränlaisia tai vaurioituneita. Haastavuus kuuluu ihmisen elämään. Traumoista ja riippuvuuksista toipuminen alkaa tämän tiedostamisesta.

Kun lähtee toipumisen tielle, niin haastavuutta joutuu kohtaamaan. Siltä ei voi välttyä. Sitä joutuu kohtaamaan todennäköisesti paljon useammin kuin ne ihmiset, jotka eivät ole toipumisen tiellä.

Minä väitän, että useimmat meistä ihmisistä kulkevat vanhojen tunnetaakkojen kanssa tiedostamatta sitä, että mistä on kysymys. He eivät tiedä, että heillä on mahdollisuus valita keventää tuota tunnetaakkaa. He elävät tuskassa, mutta eivät tunnista ja tiedosta sitä.

Ajan myötä ihminen nimittäin tottuu elämän haastavuuteen. Hän on kuin kala vedessä. Kala ei huomaa vettä. Alamme pitää tuttua turvallisena ja normaalina.

Koska olet tässä nyt, olet etuoikeutetussa asemassa. Sinulla on mahdollisuus lähteä purkamaan tätä valheellista turvan kokemusta ja valita aito vapaus.

Hankalat tunteet ovat muisto

Joka kerta, kun tunnet pelkoa, vihaa tai vaikka häpeää, on se muisto. Hylätyksi tulemisen pelko liittyy siihen, että sinut on joskus hylätty. Häpeä riippuvuudesta liittyy siihen, että olet kokenut häpeää itsestäsi. Et ole saanut olla oma autenttinen itsesi. Kiukku siitä, että kun koet, että sinut ohitetaan, ei liity siihen mitä tässä päivässä tapahtuu, vaan siihen, että sinut on ohitettu joskus menneisyydessä.

Kun haastavia tunteita nousee, kysy itseltäsi, mikä on niiden päiväys. Minkä ikäinen on tuo tunne, joka sinut valtaa? Lyön vetoa, että kun kaivat tarpeeksi syvältä, löydät tiesi haavoittuneen lapsen luokse.

Monilla meistä ei ole muistoja lapsuudesta. Tämä voi selittyä sillä, että meille ei tapahtunut mitään ihmeellistä tai sitten, että tapahtui liikaa. Kun olemme tilanteissa, jotka ylittävät kestokykymme, erittyy kortisolia. Kortisoli blokkaa muistot. Minulla ei esimerkiksi ole omakohtaisia muistoja ihan joitain pieniä yksittäisiä ja poikkeuksia lukuun ottamatta ennen kahdeksatta ikävuotta.

Tänä päivänä ymmärrän sen, että ei ole ihme, koska noina vuosina tapahtui sellaisia asioita, joita en toivoisi kellekään tapahtuvan. Surullisinta on, että minä koin sen olevan normaalia. Monet tapahtumat jätettiin käsittelemättä. Ne ikään kuin lakaistiin maton alle. Tämä on trauman ydin. Että jäämme yksin sen kaiken haastavuuden kanssa.

Myötätunnon parantava voima

Tämän vuoksi haastavan tunteen kohtaamisessa on erityisen tärkeää myötätuntoinen asenne. Mitä sinä olisit tarvinnut pienenä lapsena, kun nämä vaikeat tunteet ottivat jalansijaa? Todennäköisesti vastaus on, että yritit pitää ne piilossa erilaisilla selviytymismekanismeilla, kuten olemalla reipas, kiltti, näkymätön tai turvautumalla erilaisiin haitallisiin toimintamalleihin tai jopa riippuvuuksiin. Voisitko nyt tässä, viisaan aikuisen maailmasta käsin, pysähtyä ja miettiä, mitä tuo pieni lapsi sinussa tarvitsee ja haluaisi kuulla.

Tämä on itsemyötätuntoa. Sen hienous on siinä, että sinä pystyt tarjoamaan tämän päivän viisaan aikuisen roolista lohdutusta ja huolenpitoa pientä itseäsi kohtaan. Miten sinä voisit sen tehdä?

RAIN-meditaatio

Tähän tarkoitukseen esittelen sinulle RAIN-meditaation. Se menee näin:

Asetu sellaiseen tilaan ja asentoon, missä sinun on mukava olla. Jos koet olosi turvalliseksi, voit sulkea silmäsi. Voit tuoda huomioon kehon painoon istuinta vasten. Voit halutessa tuoda huomion hengitykseen ja kehoon hengittämässä. Muista, että voit aina pitää paussia tai lopettaa tämän harjoituksen kesken, jos tunteet muodostuvat tässä hetkessä liian vahvoiksi ottaa vastaan.

R (recognize) eli tunnista

Tuo mieleen jokin haastava kokemus. Asteikolla 0–10 sen vahvuus voi alkuun olla 2–3. Voi olla, että myöhästyit bussista tai joku ohitti sinut kauppajonossa. Kun tuot tämän kokemuksen mieleen, huomaa, että tilanteeseen liittyy epämukavuutta.

A (allow) eli salli

Anna itsellesi lupa tuntea tätä epämukavuutta. Kokeile, onko mahdollisuus mielen luontaisen taipumuksen eli sen, että työnnät asian pois mielestä tai käännät tilanteen positiiviseksi, antautua tuntemaan. Epämukavuus saa olla tässä.

I (investigate) eli tutki

Mitä tilanteen herättämä epämukavuus tarkoittaa tunteiden kannalta? Mitä tunteita nousee? Miten nämä tunteet tuntuvat kehossa? Onko tunteiden takana kenties joku tarve, joka jäi täyttymättä? Minkälaisia ajatuksia huomaat kokemukseen liittyen? Onko mahdollista tarkastella ajatuksia ilman että lähdet mukaan mielen tarinoihin? Muista utelias ja ystävällinen asenne.

N (nurture tai non-identification) eli pidä huolta, älä samaistu

Onko jotain, mitä haluaisit sanoa itsellesi spontaanisti tässä epämukavan hetkellä? Jotain sellaista ystävällistä ja lohduttavaa, mitä kaipaisit kuulla? Mitä sanoisit hyvälle ystävälle vastaavassa tilanteessa? Voisiko se olla esimerkiksi ”Ei mitään hätää. Olen tässä sinun kanssasi.” Onko mahdollista osoittaa tätä välittämistä itseä kohtaan kosketuksen kautta tai kenties liikuttamalla kehoa?

Epämukavuus ja hankalat tunteet kuuluvat ihmisen elämään. Et ole millään tavalla vääränlainen tai vajavainen, kun tunnet epämukavia tunteita ja tuntemuksia sekä ajattelet vaikeita ajatuksia. Tämä kaikki kuuluu ihmisen elämään. Olet vain ihminen. Et robotti tai kivipatsas.

Tunnustele hetki harjoituksen jälkivaikutuksia. Mitä huomaat kehossa ja tunteissa?

Voit antaa huomion suuntautua hengitykseesi. Voit ottaa pariin syvempää sisään- ja uloshengitystä nenän kautta. Voit avata silmäsi ja antaa katseen vaeltaa siinä tilassa, missä olet. Näin voit tulla takaisin osaksi ympäröivää maailmaa.

Kiitä itseäsi siitä, että teit tämän harjoituksen. Toista harjoitus tarvittaessa. Voit tehdä sen halutessasi joko pidempänä tai vaikka ihan parin minuutin mittaisena.

Mitä enemmän pakenet pahaa mieltä, sitä vähemmän elämää kestät – Miten kohdata kipeitä tunteita

Hankalien tunteiden väistely on uskomattoman helppoa ja houkuttelevaa. Ankeaan oloon löytyy aina uusi sarja katsottavaksi, uusia suklaa- tai jäätelömakuja maisteltavaksi tai jotain pientä piristävää ostettavaksi. Jotta paha mieli ei saisi otetta, voi myös sännätä lenkkipolulle, uppoutua työhön, vajota sohvalle selaamaan somea tai vaikka vääntää kiitollisuusharjoituksilla suupielet ylöspäin ja pakottaa ajatukset iloisiin asioihin.

Jos valikoi kakun päältä pelkästään kivalta tuntuvat tunteet, voi käydä niin, että tunnetaidot eivät pääse kehittymään ja hankalien tunteiden sietokyky heikkenee entisestään.

Kipeiden tunteiden sietokyvyn tärkeydestä ja sen harjoittamisesta kirjoittaa Harri-Pekka Pietikäinen uudessa kirjassaan Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

Mitä meille tapahtuu, jos säännönmukaisesti tukahdutamme tai väistämme hankalia tunteita, kuten vihaa, häpeää, pettymystä tai pelkoa? Tässä neljä ajatusta siitä, mihin vaikeiden tunteiden väistely voi johtaa.

Välttely ei vahvista vaan heikentää

Mitä enemmän välttelet, sitä vähemmän kestät

Tunteen välttäminen voi tuntua hetkellisesti pelastukselta, mutta joka kerta kun vaikeaa tunnetta välttelee, vahvistuu samalla ajatus ”tätä tunnetta en kestä”. Mitä useammin tunnetta pakenee kohtaamisen sijaan, sitä enemmän luottamus omaan kykyyn selvitä tunteen kanssa hiipuu. Jos vaikean tunteen välttely jatkuu, kynnys kohdata tunnetta kasvaa pikkuhiljaa: se mikä ennen vain hiukan kirpaisi, alkaa tuntua todella pelottavalta.

Tunneherkkyys kasvaa, tunne-elämän joustavuus heikkenee

Kun epämukavuutta ei meinaa sietää, pienetkin tunneärsykkeet alkavat tuntua suurilta. Kun mielen joustavuus katoaa, pettymys voi alkaa tuntua romahdukselta, kritiikki hyökkäykselta ja suru totaalisen musertavalta. Äärimmäisten tunteiden myrskyssä elämästä voi tulla todella raskasta.

Vaikeiden tunteiden välttely lisää stressiä

Vaikka välttelisit vaikeita tunteita niin taitavasti, että et itsekään enää tunnista niitä, kehosi kyllä tietää ja tuntee. Tukahdutettu tunne jää hermostoon ja vaikuttaa kuin jatkuva pieni valmiustila. Hengitys saattaa olla pinnallista tai hartiat kroonisesti jumissa. Uni voi katkeilla ja mieli käydä ylikierroksilla ilman mitään selkeää syytä.

Elämä kutistuu ja tunteet typistyvät

Samalla kun välttelee epämukavaa oloa ja kipeitä tunteita, onnistuu välttämään myös kaikkea sellaista, mikä voisi koskettaa syvemmin. Elämästä ei voi poistaa vain ikävältä tuntuvia tunteita ilman, että se vaikuttaa myös muihin tunteisiin. Saatat ajautua elämään elämää, jossa mikään ei satu, mutta jossa mikään ei myöskään oikein tunnu miltään.

Miten kipeiden tunteiden sietokykyä voi itse vahvistaa?

Mitä tunteiden sietäminen sitten käytännössä tarkoittaa? Harri-Pekka kirjoittaa kirjassaan, että tunteiden sietäminen kysyy kykyä tiedostaa tunne ja uskallusta päästää se pintaan. Tunteelle on annettava tilaa tuntua ilman, että sitä yrittää muuttaa jotenkin itselleen mieluisammaksi.

Yhden tunteen on laskettu kestävän enintään kahdeksan minuuttia ja saavuttavan huippunsa alle puolessa minuutissa. Vain antautumalla tunteelle, ja kirjaimellisesti tuntemalla sen synnyttämän aallon, on mahdollista päästää tunteen taakse kätkeytyvä energia virtaamaan.

Jo pienillä päivittäisillä valinnoilla voi vaikuttaa siihen, miten vaikeiden tunteiden sietokykyä voi vahvistaa. Seuraavat kohdat on poimittu kirjasta Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

1. Kalenteroi huolesi ja pelkosi

Aivan kuten päivittäi set työtehtävät, aikatauluta myös huolesi. Mitkä asiat ovat sellaisia, jotka vaativat huomiotasi juuri tänään? Energiamääräsi ja jaksamisesi on rajallinen. On sulaa hulluutta tuhlata sitä asioihin, joiden murehtiminen ei hyödytä juuri nyt.

2. Rauhoita päivän alut ja loput

Epämiellyttävät tunteet nojaavat hermostoon. Pyri parhaasi mukaan siihen, että saat rauhallisen aamun ja levollisen illan. Takuuvarmoja vinkkejä ovat älypuhelimen ulottumattomissa oleminen sekä vallitsevan hetken rauhallinen havainnointi.

3. Kirjoita itseäsi auki

Vapaa kirjoittaminen johdattaa usein syvemmälle. Mielen, tuntemusten ja käden liikkeen yhteistyö synnyttää tilaa, jossa epämiellyttävien tunteiden sietäminen on helpompaa. Kirjoittaminen synnyttää usein myös orastavia polkuja, jotka rohkaisevat ja luovat toivoa.

4. Käyskentele

Historian suuret ajattelijat käyskentelivät paljon, eikä ihme. Metsässä oleilun terveydelliset ja hyvinvoinnilliset hyödyt ovat kiistattomat riippumatta siitä, uskotko niihin itse vai et. Anna askelten virkistää aivotoimintaasi hermostosi hellimisen ohella.

5. Suo itsellesi armoa

Jatkuva vatvominen tai optimointi on väsyttävää hommaa. Aina ei tarvitse puskea, itse asiassa harvemmin tarvitsee. Kun huolesi ovat kalenterissa (katso vinkki numero yksi), päästä muusta irti.

– Miten kohdata kipeitä tunteita esimerkiksi työelämässä, parisuhteessa kuin vanhemmuudessa?

– Tarkoittaako tunteiden sietäminen sitä, että kaikkea pitää vain sietää?

– Milloin kannattaa sietää ja milloin vaihtaa maisemaa?

Tutustu aiheeseen syvällisesti Harri-Pekan kirjasta Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

Tämä kirja on sinulle, joka…

…rajoitat tahtomattasi omaa elämääsi tunteidesi tai toisten sinuun kohdistamien tunteiden vuoksi.
…toivot että kokemasi tunteet eivät vaikuttaisi niin voimakkaasti omaan elämääsi.
…ajattelet usein ettet kenties koskaan pääse eroon sinua rajoittavista tunteista ja tuntemuksista.
…ahdistut siitä informaatiotulvasta ja maailmankuvasta, jota ulkopuoleltasi tarjotaan ja joilta et oikein osaa suojautua.

Kurkkaa kirjan esittely ja lisätiedot TÄSTÄ.

Miellyttäjä tekee hyvää palkkion toivossa – Miellyttämisen manipuloiva puoli jää usein tunnistamatta

Aito hyvyys, kuten ystävällisyyskin, on pyyteetöntä, vilpitöntä ja kaunista. Miellyttäminen ei kuitenkaan ole sama asia aidon hyvyyden kanssa, sillä miellyttäjä tekee hyvää palkkion toivossa. Toivottu ja odotettu palkkio voi olla mm. muiden ihmisten hyväksyntä, ihailu, kehut ja kiitokset, usein myös vastavuoroisuus: ”Kun minä olen mukava ja avulias sinulle, sinunkin tulee olla mukava ja avulias minulle.”

Miellyttämisellä on manipuloiva puolensa, joka jää usein tunnistamatta sekä miellyttäjältä itseltään että myös muilta, koska se kuuluu hienovaraisimpiin manipulointikeinoihin.

Miellyttäjällä saattaa olla itsestään sellainen käsitys, että hän on ihmissuhteissaan taitava ja tulee toimeen lähes kenen kanssa tahansa. Hän ei ole kuitenkaan kovin kiinnostunut siitä, mitä muut todella ajattelevat ja tuntevat, vaan enemmänkin siitä, mitä he hänestä ajattelevat, ja tekeekö hän hyvän vaikutuksen heihin.

Miellyttäjän minäsuhde on häilyvä ja pitkälti muilta saadusta arvostuksesta riippuvainen, joten hän saattaa päätyä melkoiseksi kameleontiksi muuttaessaan käytöstään aina sen mukaan, minkä hän arvelee miellyttävän kulloistakin seuraansa.

Hänen on myös vaikea pyytää tukea ja apua, sillä hänelle on tärkeää pärjätä itse ja huolehtia enemmän muiden tarpeista. Kun sitten yrittää olla kaikille kaikkea ja uhraa omat tarpeensa, kannettavaksi kertyy ajan mittaan pettymyksiä, kaunaa, katkeruutta ja jopa vihaa. Miellyttämistä seuraakin usein uhriutuminen ja marttyyrius.

Marttyyri janoaa kiitosta ja vakuuttelua siitä, miten hyvä ihminen hän on, ja kun muut eivät sammuta janoa, hän uhriutuu. ”Kaiken sen jälkeen, mitä olen vuoksesi tehnyt” tai ”Minä olen tehnyt ja antanut kaikkeni, ja mikä on kiitos” tai ”Koska minä olen ollut sinulle niin hyvä, sinun sietäisi olla kiitollinen, kiltti ja hyväntuulinen.”

Kun marttyyri pyytää jotain itselleen, hän tekee sen useimmiten epäsuorasti vihjailemalla, huokailemalla tai syyllistämällä. Hän saattaa kaivella ja luetella menneitä hyviä tekojaan, joita hän on itsensä, elämänsä ja henkensäkin uhraten toisen eteen tehnyt.

Marttyyrin seura on ehdollista, syyllistävää ja raskasta.

Kumppanilla tai ystävällä saattaa mennä hermot, kun erinäisiä marttyyritekoja putkahtelee puheissa aikojenkin kuluttua. Padotut pettymykset saattavat myös aiheuttaa yllättävän räjähdyksen ja marttyyri voi järjestää varsin dramaattisia kohtauksia.

Mykkäkoulu on myös eräs marttyyriyteen liittyvä manipuloinnin muoto. Omat täyttymättömät odotukset synnyttävät tarpeen rangaista ymmärtämätöntä ystävää, työkaveria tai kumppania mykkäkoululla, olkien kohauttelulla ja näennäisellä välinpitämättömyydellä, kenties myös sarkastisilla kommenteilla.

Rehellisyys on usein myös miellyttäjän arvolistan ykkösenä, mutta rehellisyys ja miellyttäminen eivät mahdu samaan yhtälöön. Miellyttäminen tapahtuu aina aitouden ja rehellisyyden kustannuksella. Miellyttäjä on epärehellinen yhtä paljon itselleen kuin muillekin ihmisille.

Rehellisyys on pelottavaa, mutta jos haluaa aitoja ihmissuhteita, ei epärehellisyydelle, miellyttämiselle, uhriutumiselle tai marttyyriudelle ole sijaa. Ihminen, joka ei ilmaise rehellistä mielipidettään tai taipuu lähes kaikkeen, ei herätä luottamusta muissa ihmisissä.

Miellyttämistä ja siitä aiheutuvaa uhriutumista ja marttyyriutta voi vähentää tutustumalla omiin tarpeisiinsa ja vahvistamalla omaa minäsuhdettaan ja omaa sisäistä turvallisuudentunnettaan. Mitä paremmin tuntee itsensä ja omat rajansa, sitä vähemmän on riippuvainen muiden arvostuksesta.

Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, auttaa muita pyyteettömästi, vastapalvelua odottamatta ja itseään uhraamatta.

Vain se, että olemme toisillemme sitä, mitä olemme emmekä teeskentele olevamme jotain muuta, tuo syvyyttä ja yhteenkuuluvuutta ihmissuhteisiimme.

Voit lukea lisää manipulaatiotyökaluista viimeisimmästä kirjastani

Oletko yrittänyt kertoa mitä tarvitset, mutta toinen joko mitätöi tai ei pysty vastaamaan tarpeisiisi?

Oletko yrittänyt kertoa mitä tarvitset, mutta toinen joko mitätöi tai ei pysty vastaamaan tarpeisiisi?

”Onko mun tarpeet liikaa?”

”Toisaalta se on kyllä mulle niin ihana, tai ainakin alussa oli…”

”Pitäisikö mun pystyä tarvitsemaan vähemmän”

”Mä en oikeen uskalla enää sanoa, etten vaan tule hylätyksi”

Yllä olevat ajatuskelat ovat jotain mitä aika usein kuulen yksilöterapiavastaanotolla. Kyseessä on usein upea nainen (shout out myös upeille miehille, toki) – joka on jonkinlaisessa suhteessa ihmiseen, joka ei pysty vastaamaan naisen (inhimillisiin) tarpeisiin johdonmukaisesti ja selkeästi. Vaan enemmänkin toimii ailahtelevasti ja ennakoimattomasti. Ja tämä taas ymmärrettävästi aktivoi naisen hätää. Ja herättää vaan enemmän ahdistusta ja turvattomuutta.

Lisätään tähän mixiin se, että suhteen alussa ollut läheisyys on tuntunut olevan ns. out of this world. Ja ehkä siellä on ollut isoja puheita ja vähintääkin toiveita. Että tässä se mun ihminen nyt on. Toki voi olla että jo suhteen alussa oli ns. vaiheilua. Ehkä rakkauspommitusta, ehkä siellä oli jo jotain varoitusmerkkejä, mitä ei sitten halunnut huomata. Koska koki, että mä oon nyt tolle toiselle niin erityinen!

Ja onhan se aivan huumaava tunne. Ei siitä voi ketään syyttää.

Suhde etenee. Siellä alkaa olla epäselkeyttä, sitoutuminen ailahtelee, tulee ehkä toistuvia pieniä hylkäyskokemuksia, joita ei saada käsiteltyä. Ehkä kuulet, että tarvitset liikaa. Tai että sinä rajoitat toista. Tai että sinun tarpeesi selkeydelle on kontrollointia. Tämä kaikki tietysti sekoittaa sinun päätäsi. Onko siis niin, että kaikki vika onkin sinussa? Pitäisikö sinun vaan osata tarvita vähemmän?

Kun käyn näitä keskusteluja asiakkaideni kanssa, kuulen, että heidän tarpeensa ovat olleet täysin tavallisia parisuhdetarpeita. Samaan aikaan elämme aikuisten maailmassa, jossa ei ole kenenkään toisen ihmisen vastuulla täyttää tarpeitamme. Mutta hyvässä parisuhteessa näin HALUTAAN tehdä. Hyvässä ja turvallisessa suhteessa kumpikin HALUAA luoda suhteesta turvallisen KUMMALLEKIN.

Jos olemme tilanteessa, jossa toistuvasti tarpeemme tulevat mitätöidyksi, on hyvä uskaltautua katsomaan mikä meitä pitää tällaisessa tilanteessa?

Mitä jos sinä alkaisit arvostamaan myös itse sitä mitä sinä tarvitset?

Näissä asioissa taustasyyt ovat usein syvällä, eivätkä ne koskaan ikinä kerro kenenkään tyhmyydestä. Ei koskaan.

Omien tarpeiden tunnistamista ja niiden jakamista muille voit harjoitella Minun käyttöohjeeni -kirjan avulla.

Stressihormoni laskee, hyvänolonhormoni nousee – tämä taito muuttaa mielialan

Mielentaidoilla on valtava merkitys mielialaan ja siihen, miten elämän kokee. Elämässä tapahtuu valtavasti odottamattomia asioita, tulee hankausta ihmissuhteissa ja välillä tuntuu, että painekasa kaataa alleen.

Hyvä fiilis ja parempi mieliala olisi välillä kuin lomaa kaiken paineisen elämän keskellä. Lopulta hetkelliset ja nopeat dopamiinin eli mielihyvähormonin lähteet tuntuvat vain pikaruoalta. Tällaisia pikamielihyvän lähteitä ovat mm. ostelu, somen tai uutisten selaaminen. Koko ajan tulee mielelle jotain kiinnostavaa ja innostavaa, mutta mielihyvä katoaa yhtä nopeasti kuin tulikin. Usein mieliala jopa laskee entistä matalammalle.

On kuitenkin yksi mielialaa patantava mielentaito, jota on tutkittu paljon ja joka on helppo harjoitella. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kyseessä ei ole pikavoitto vaan pidemmän harjoittelun tulos. Kyse on itsemyötätunnosta eli minälempeydestä. Minälempeydellä on paljon myönteisiä vaikutuksia – kun sitä harjoittelee:

Fysiologisia vaikutuksia

• Stressihormoni kortisolin eritys vähenee. Kun stressihormoni vähenee kehostamme, saatamme huomata erilaisia muutoksia: verenpaine laskee, lihasjännitys ja hartioiden ja pään alueen jännitystilat vähenevät, sydämensyke laskee ja sen myötä jopa paniikkioireet saattavat vähentyä, erilaiset hengityksen oireet kuten pintahengitys ja liikahengitys tasoittuvat, vatsan/pallean jännittyneisyys vähenee, ruoansulatus paranee, iho-oireet saattavat vähentyä, immuunipuolustus paranee, painonhallinta helpottuu, päänsärky- ja migreenioireet saattavat helpottua, nukkuminen paranee ja nukahtaminen helpottuu.

• Hyvän olon hormoni oksitosiinin eritys lisääntyy, mikä saa olomme turvallisemmaksi, rauhallisemmaksi, jopa onnellisemmaksi, ja tunnemme suurempaa yhteyttä muihin. Näin ollen myös kontakti toisiin on parempi, mikä lisää entisestään oksitosiinin eritystä. Lisäksi oksitosiini vähentää stressihormonin vaikutuksia kehossa.

Mentaalisia vaikutuksia

• Minälempeä stressaa itsekriittistä vähemmän. Hän ei vaadi itseltään kohtuuttomia ja tietää, että kukaan ei ole täydellinen eikä kenestäkään koskaan tule täydellistä. Minälempeys on parasta vastalääkettä itsekritiikille. Kun stressihormonin vaikutus vähenee minälempeyden myötä, mielentilassa tapahtuu merkittäviä muutoksia, esimerkiksi seuraavat stressioireet saattavat vähentyä: hermostuneisuus, ylivirittyneisyys, alakulo, ahdistuneisuus, masentuneisuus, saamattomuus, toivottomuus, ärtyneisyys, vihan tunteet, mielialan nopeat vaihtelut, yleinen väsymystila, huono keskittymiskyky, lyhyt pinna, passiivisuus ja levottomuus.

• Minälempeä on rohkeampi ja uskaltaa elämässä enemmän. Hän tietää, ettei epäonnistumisesta seuraa itsensä solvaamista ja itsesyytöksiä.

• Minälempeä osaa vetää rajansa – hän tietää, mikä on hänelle hyväksi ja toimii sen mukaan. Hän ei uhraudu eikä uhriudu, vaan elää tasavertaisena muiden kanssa.

• Minälempeä osaa asettaa asiat mittasuhteisiin ja suhtautuu niihin sen mukaisesti. Hän tietää, että ajatukset ovat vain ajatuksia eivätkä totuuksia.

• Minälempeä uskaltaa kohdata kaikki tunteensa. Näin esimerkiksi masennus ja ahdistus eivät jää niin helposti asumaan. Vapautuu rutkasti energiaa, kun ei ole jatkuvalla karkumatkalla omista tunteistaan.

• Minälempeä on luova, sillä hän rohkenee tehdä asioita, joita häpeä voisi rajoittaa. Minälempeä nimittäin tietää, että häpeä eristää ja estää luovan ajattelun vapaata virtausta.

Sosiaalisia vaikutuksia

• Minälempeydestä seuraava stressihormonin väheneminen ja oireiden hälveneminen vaikuttaa positiivisesti sosiaalisiin suhteisiin: törmäyskursseja tulee vähemmän, eivätkä yllättävätkään tilanteet tai keskustelut saa meitä reagoimaan liian nopeasti, suurella tunteenpalolla.

• Minälempeyden lisäämä oksitosiini saa meidät kokemaan turvaa ja läheisyyttä toisten ihmisten kanssa, jolloin vastakkainasettelu itsen ja muiden välillä vähenee.

• Kun suhtaudumme itseemme lempeästi ja ymmärtäen, voimme suhtautua samalla tavalla muihinkin. Kun hyväksymme omat riittämättömyyden, turhautuneisuuden ja epäonnistumisen tunteemme läpikotaisin, koemme, että kaikki tunteet ja kokemukset ovat sallittuja muillekin. Oman ja toisten vaillinaisuuden ja keskeneräisyyden aidosta hyväksymisestä alkaa aito ja syvä vuorovaikutussuhde ja yhteys muihin ihmisiin.

• Minälempeä on sosiaalisesti rohkea. Emme enää pelkää niin paljon muiden arvostelua ja mahdollista hylkäämistä, kun tiedämme, ettemme itse hylkää itseämme ja olemme omana tukenamme. Näin uskallamme kertoa rohkeammin omat mielipiteemme ja ajatuksemme sekä vetää rajamme.

• Minälempeän seurassa on helppoa ja mukavaa olla: Vuorovaikutus minälempeän ihmisen kanssa on helppoa, koska hän kertoo selkeästi, mutta muita arvostaen, mitä haluaa ja mitä ajattelee. Muiden ei tarvitse arvailla, mitä hän oikeasti toivoo, tai miettiä mahdollisia taka-ajatuksia sanojen takana. Siksi minälempeän parisuhdekin toimii paremmin.

Harjoittele minälempeyttä workshop-sarjan avulla (Mindfulness & Lempeys itseä kohtaan) Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiossa. Hetki itselle -palvelun kaikki sisällöt (workshopit, meditaatiot ja muut rauhoittavat sisällöt) saat käyttöösi hintaan 8,90€/kk tai 79€/vuosi. Tilauksen voi tehdä sovelluksen sisässä.

Lataa maksuton Hidasta elämää -sovellus TÄÄLTÄ.

Vaatii kanttia olla se, joka ei suostu olemaan enää väsynyt

Haastattelin kerran naista, joka toimii miehensä omaishoitajana.

Vaikka omaishoitajuus onkin raskasta, nainen kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä.

Aina ei ollut ollut näin.

Aiemmin nainen oli elänyt muita varten: miestään, lapsiaan, työtään, työnantajaansa, lapsenlapsiaan ja sitten myös omaishoitajuutta varten.

Kaikki tämä oli hänelle tärkeää ja merkityksellistä. On yhä.

Omaishoitajana hän kuitenkin oli alkanut uupua. Kun ihminen uupuu, hän ei lopulta jaksa huolehtia enää muistakaan. Ihmiset ympärillä alkavat tuntua suorastaan taakoilta.

Muutos tapahtui, kun nainen osallistui omaishoitajien kuntoutukseen. Siellä psykologi sanoi, että omaishoitajilla on lupa huolehtia myös itsestään. Ensimmäistä kertaa elämässään, yli seitsemänkymppisenä, nainen sisäisti sen, ettei olekaan itsekästä pitää huolta omasta jaksamisesta.

Hän alkoi toimia toisin. Enää hän ei esimerkiksi stressaa kodin siisteydestä samaan tapaan kuin ennen. Mieluummin hän lähtee sauvakävelemään kuin silittää pöytäliinaa tai pesee ikkunoita. Itsestä huolehtiminen ei enää tunnu väärältä. Se ei herätä syyllisyyttä. Ei tunnu tippaakaan itsekkäältä. Päinvastoin. Se tuntuu paitsi fiksulta myös välttämättömältä, jotta ei olisi koko ajan väsynyt, kireä ja kyyninen.

Jäin haastattelun jälkeen miettimään, että vaatii oikeastaan kanttia sanoa ääneen, ettei suostu olemaan enää väsynyt.

Kun kaikki muut ympärillä ovat väsyneitä, tuntuu suorastaan kapinalliselta myöntää, että priorisoi hyvinvointinsa. Että ottaa mieluummin päiväunet kuin suorittaa loputtomia velvollisuuksia niin kuin kunnollisen ja tunnollisen ihmisen (muka) kuuluu.

Tämä kaikki on kenties jopa pelottavaa siksi, että väsymyksestä on tullut niin normaalia. Suorituskulttuurissa kun väsymyskin tuntuu olevan jonkinlainen ahkeruuden ja kunnollisuuden mittari, niin kuin kiirekin on. Merkki siitä, että kantaa kortensa kekoon. Että ei laiskottele! Sillä eihän kukaan halua jäädä kiinni siitä, että olisi laiska.

Mutta vaikka väsymys kuuluu elämään, jatkuva väsymys ei kuulu.

Ja juuri tähän meidän pitää tarttua niin yhteiskunnallisesti kuin yksilötasolla. Liialliseen kuormitukseen on puututtava työelämässä – ja sama on uskallettava tehdä myös ihan elämässä.

Toimituksen vinkki: Väsymyksen selättäminen ja parempi jaksaminen voi vaatia määrätietoista kapinaa – kurkkaa Katrin Tunnollisen suorittajan kapinointikortit TÄSTÄ.

Kun ystäväni kuoli

Kun ystäväni kuoli, yritin ymmärtää, mitä kuolemassa tapahtuu. Teksti on kirjastani 102 oivallusta elämästä:

En istu haudan reunalla,
istun kyynelten alla.

Tänään se tuntuu painavalta,
sydämen mustelmalta.

Mussa kasvaa kaipuu,
susta kasvaa kai puu.

Niin se elämä muuntuu,
ilman minkäänlaista loppuu.

En käy haudalla, mutta käyn välillä kyynelten alla. Palaan muistoissani hetkeen, kun rakas ystäväni laskettiin kylmään maahan. En pelkästään luopunut yhteisistä hetkistä, vaan luovutin hänet myös yksin pimeään ja kylmään. Olen itkenyt sitä paljon. Kuinka päästää irti kaikesta siitä elämän lämmöstä?

Myöhemmin olen toivonut, että jokainen meistä jatkaisi elämäänsä puuna. Kurottaisi mullasta valoon. Kylmästä lämpimään. En tiedä, jatkaako sielu tai henki matkaansa – tai mitä se tarkoittaa, jos niin käy. Mutta sen tiedän, että jos meistä tulisi puita, meistä tulisi henkeä, happea, joka kannattelisi seuraavia elämiä. Olisimme kannattelua muuttolintujen siipien alla, olisimme voikukan maitoa, olisimme hengityksen höyryä talviyössä. Kannattelisimme joutsenen munan kuorta. Antaisimme jännitteen vesimittarin jalkojen alle. Olisimme henkeä ihmislapsen ensimmäisessä rääkäisyssä.

Yhdistyisimme elämän tietoisuuteen. Kietoutuisimme yhteen ilman kehon ja mielen rajoja. Ehkä sielun tai hengen kierto on sellaista.

Tai ehkä se on jotain muuta. Mutta tänään halaan puuta.

Lue kaikki 102 oivallusta kirjastani:

Miksi kumppani pettää parisuhteessa ja mitä pettäminen kertoo ihmisestä?

Tutkin seksologian opintojeni kautta pettämistä ja sen moninaisia syitä. Erityisesti minua kiinnosti kysymys: miten identiteettimme vaikuttaa pettämiseen ja mitä pettäminen kertoo meistä itsestämme?

Pettäminen herättää ymmärrettävästi voimakkaita tunteita. Se ei ole vain teko, vaan kokemus, joka horjuttaa parisuhteen luottamusta, rakkautta ja jopa omaa identiteettiä. Silti sen ymmärtäminen voi olla ensimmäinen askel kohti paranemista ja kasvua.

Pettämiseen on useita syitä ja joskus sen juuret voivat löytyä identiteettimme keskeneräisyydestä. Seksuaalinen identiteetti rakentuu mm. arvoista, tarpeista, kokemuksista ja kulttuurisista odotuksista. Kun tämä kokonaisuus on vielä muotoutumassa, ihminen saattaa hakea kokemuksia, jotka auttavat häntä ymmärtämään itseään paremmin joskus myös parisuhteen ulkopuolella.

Pettäminen voi paljastaa uusia puolia sekä kumppanistamme että itsestämme. Usein se herättää tekijässä ristiriitaa ja voimakasta häpeää ja kokijassa puolestaan syvää surua, vihaa, epävarmuutta ja kysymyksiä omasta riittävyydestä.

Tällaiset kokemukset pysäyttävät miettimään kysymyksiä, kuten
“Kuka minä olen?”, “Mitä minä haluan?” ja “Kuka olen suhteessa toiseen ja itseeni?”

On hyvä muistaa, että pettämisen määritelmä ei ole universaali. Se, mikä on pettämistä yhdelle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Jokaisessa parisuhteessa nämä rajat on tärkeää rakentaa yhdessä.

Pettäminen voi ilmetä monin eri tavoin:

fyysisenä läheisyytenä parisuhteen ulkopuolella
syvänä tunnesiteenä toiseen ihmiseen
digitaalisina viesteinä tai salaisuuksina

Taustalla voi siis olla monia eri syitä, joista osa liittyy identiteettiin ja sen kehitykseen.

Pettämistä voidaan tutkia identiteetin näkökulmasta esimerkiksi seuraavien teemojen kautta:

Halu tutkia omia haluja ja fantasioita (asioita, joita ei uskalla tai voi toteuttaa omassa suhteessa).
Identiteetin etsintä (oman seksuaalisen suuntautumisen, halujen tai rajojen hahmottaminen).
Itsetunnon vahvistaminen (tarve tuntea itsensä halutuksi ja nähdyksi).
Emotionaalinen tyydytys (kaipuu läheisyyteen tai ymmärrykseen, jota ei omassa suhteessa koe olevan riittävästi).
Ristiriita arvojen ja halujen välillä (teko voi olla alitajuinen yritys kohdata sisäisiä jännitteitä).

Kun katsomme pettämistä juuri identiteetin näkökulmasta, näemme sen usein merkkinä sisäisestä kamppailusta. Tämä ei missään nimessä oikeuta tekoja mutta auttaa ehkä ymmärtämään ja käsittelemään niitä tietoisemmin.

Toipuminen pettämisen jälkeen on mahdollista, vaikka se vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja rehellisyyttä. Se ei tapahdu yhdessä yössä, mutta jokainen pieni oivallus voi olla askel kohti paranemista.

Vinkkejä toipumisen tueksi:

Tunnista ja hyväksy tunteesi. Viha, suru, häpeä ja epävarmuus ovat luonnollisia.
Pysähdy identiteettisi äärelle. Miten kokemus liittyy arvoihisi ja haluihisi?
Keskustele avoimesti kumppanin kanssa. Turvallinen vuoropuhelu voi rakentaa uutta luottamusta ja ymmärrystä.
Vahvista itsetuntemustasi. Kirkasta omat rajasi, arvosi ja toiveesi tulevia ihmissuhteita varten.

Hopeinen reunus

Pettämisessä voi joissakin tapauksissa olla hopeinen reunus. Nimittäin mahdollisuus kasvuun ja syvempään itsetuntemukseen. Kun pysähdymme, hidastamme ja tutkimme kokemusta lempeästi, kipu ja ristiriita voivat vähitellen muuttua ymmärrykseksi ja viisaudeksi.

Ja muista, että pettämistä ei tarvitse antaa anteeksi, mutta sen kanssa voi oppia elämään ja löytää sitä kautta uudenlaista yhteyttä itseen ja toisiin.