Kysyin hiljattain eräältä parantumattomasti sairaalta 80-vuotiaalta, pelkääkö hän kuolemaa. Vastaus oli tiukka EI, ja että tästä on nyt pidettävä tunteet erillään. Jäin ymmälleni. Ovatko tunteet todella niin kamalia ja hävettäviä, että niitä pitää peitellä viimeiseen asti? Kuitenkin yksi kuolinvuoteella suurta katumusta herättävistä asioista on juuri se, että ei ole ollut rohkeutta ilmaista tunteitaan.
Meitä on pitkään opetettu hillitsemään ja hallitsemaan tunteitamme. Joidenkin ylpeilyn aihe on ollut vaikkapa se, ettei ole koskaan suuttunut. Tai, ettei ole aikuisena enää itkenyt muiden nähden. Myös se, että on pystynyt (muka) pitämään tunteet tunteina ja asiat asioina. Aivan kuin tunteiden kokeminen ja muille näyttäminen olisivat jokin kiusallinen ja hävettävä sairaus.
Tunteet ja niiden ilmentäminenhän ovat merkki hyvästä terveydestä. Kaikki tunteet – ne äärimmäisetkin – kuuluvat ihmisenä olemiseen.
Viimeisimpien aivotutkimusten mukaan tunteet kulkevat mukanamme kaikkialla ja kaikessa, ja vaikuttavat ajatteluumme sen kaikilla tasoilla. Rationaalisista rationaalisimmallakaan (usein henkilön oma näkemys) ihmisellä ei ole nappulaa, jolla hän voisi kytkeä tunteet halutessaan off-tilaan.
Tunteet ovat tärkeitä oppaitamme. Ne kertovat, mihin suuntaan meidän kannattaa kulkea, mitkä ovat arvomme ja minkälaisilla asioilla on meille merkitystä.
Koska tunteet ovat järkeä vahvempi vaikuttaja, olemmekin usein avuttomia ja hukassa niiden väkevän voiman edessä. Yritämme sitten hädissämme ja häpeissämme tunkea tunteemme piiloon. Pois näkyvistä. ”Sitä, mitä ei näe, ei ole.”
Arvotamme tunteita hyviksi ja huonoiksi, sallituiksi ja ei-sallituiksi, myönteisiksi ja kielteisiksi. Kielteisiksi mieltämiämme kartamme erityisesti. Totta on, että jotkut tunteet tuntuvat terävämmiltä ja kivuliaammilta kuin toiset, mutta se ei tee niistä huonompia.
Tunteet ovat erittäin kehollisia, siksi ne myös todella tuntuvat, mikä lienee yksi syy niiden välttelyyn. Ainakin niiden kipeää tekevämpien. Sydän särkyy surusta, pää halkeaa vihasta, keuhkot eivät saa happea tyrmistykseltään ja sappi kiehuu kiukusta. Epämiellyttävää. Mutta meistä ketään ei suojella vaikeiltakaan tunteilta.
Toki myös halkeamme onnesta ja repeämme riemusta, poskemme punoittavat innostuksesta ja silmämme säihkyvät onnesta. Mutta liian moni ”aikuisesti käyttäytyvä” ei anna näidenkään hyvää tekevien tunteiden näkyä.
Eivät tunteet, vaan niiden tukahduttaminen, uhkaa terveyttämme. Herkkä ja viisas kehomme voi kehitellä tukahdutetuista tunteista monenlaisia kremppoja ja sairauksia. Padottujen tunteiden painekattila saattaa sekin räjähtää silmille täysin yllättäen ja hallitsemattomasti, aiheuttaen kiukkureaktioita, joita sitten vasta joutuukin nolostelemaan.
Tunteet on turvallisinta kohdata hyväksyvästi ja sellaisenaan, ne terävimmätkin. Kohdata uteliaana ja tiedustella, mitä niillä on meille kerrottavanaan, sillä niihin on aina jokin syy ja niillä on aina jokin viesti.
Kun jokin kipeää tekevä tunne alkaa nousta, on hyvä pysähtyä ja keskittyä hengittämään rauhallisesti. Aistia, missä kohdassa kehoa tunne tuntuu, hengitellä sitä kohti ja antaa sen kertoa viestinsä kaikessa rauhassa.
Tunteet tulevat ja menevät ja kun ne kohtaa hyväksyvästi ja vastuullisesti, ne menettävät terävyytensä. Niistä tulee kerta kerralta vähemmän kivuliaita ja epämiellyttäviä.
Tunteita voi purkaa kirjoittamallakin. Kun olet yksin kynän, paperin ja tunteesi kanssa ja kirjoitat vain itsellesi, et ainakaan loukkaa ja satuta ketään toista. Voit kirjoittaa vaikka tunnepäiväkirjaa.
Tuntuu kenties kummalliselta, mutta mitä enemmän pihtaamme todellisia tunteitamme vältelläksemme esimerkiksi konflikteja, sen vaikeammaksi teemme sekä oman että lähellämme olevien muiden olon ja elämän.
Avoimuus omista tunteista on suurta rehellisyyttä ja uskollisuutta omaa itseä ja samalla myös muita kohtaan. Myös yksi hyvinvointimme ja hyvän elämän tärkeimmistä asioista.
Tunteiden merkityksestä voit lukea lisää esikoiskirjastani, jonka voit tilatatäältä
Kevääseen herännyt luonto ja kasvava lämpö houkuttelevat pihalle. Kaiken sisällä istumisen ja globaalin kriisin keskellä on hyvä muistuttaa itseään perusasioita; missä on maa ja missä taivas ja mihin minä sijoitun niiden välillä.
Ulkona on helpompi muistaa maaperän tiiviys ja se ystävällinen kannattelu, jota painovoima meille jatkuvasti tarjoaa; se pitää meidän paikallaan kaiken turbulenssin keskellä. Ulkona on myös helpompi muistaa elämän laajuus; kuinka äärettömän korkealle taivas kurottuu.
Maadoittuminen on tärkeä taito. Se tarkoittaa itsensä rauhoittamista siihen paikkaan, missä on. Silloin ei tarvitse etsiä omaa paikkaansa, vaan voi havaita olevansa juuri tässä. Maadoittuminen tarkoittaa painovoiman tunnistamista – mutta samalla myös sen huomaamista, että painovoiman lisäksi meihin vaikuttaa jatkuvasti myös sen vastavoima, toinen yhtä suuri voima, joka vetää ylöspäin, pidentää selkää ja nostaa päätä. Näiden kahden voiman avustuksella meistä jokainen kuljettaa sydäntään tässä maailmassa.
Maadoittumisesta voi saada sellaisen mielikuvan, että kannattaisi kiinnittyä maaperään. Todellisuudessa kannattaa kuitenkin kiinnittyä omaan sydämeensä, mutta antaa maan ja taivaan voimien auttaa siinä.
~ ~ ~ ~
Omaan sydämeensä juurtuneen ihmisen on helppo totella sisäistä viisauttaan. Se on itse asiassa vapautta, sillä silloin ihminen on vapaa muiden mielipiteistä ja muiden ihmisten tottelemisesta.
Ilman omaan sydämeen maadoittumista eli sisäistä auktoriteettia ihminen ajelehtii paikasta toiseen vailla suuntaa ja sisäistä tienviittaa. Silloin hän ei voi olla todella onnellinen.
Sydämeen juurtuminen auttaa kuulemaan päätöksentekotilanteissa sisäisen viisauden ja tekemään viisaita valintoja. (Myös valitsematta jättäminen on valinta, mutta silloin luovut omasta voimastasi ja jätät vastuun hyvinvoinnistasi muille. Jos et tee päätöksiä omasta elämästäsi, ajelehdit.)
Omaan sydämeen sitoutuminen on onnellisuuden edellytys. Joogamestari Yogi Bhajan sanoi, ettei sitoutuminen aloita mitään vaan sitoutuminen itsessään on loppu. Sitoutuminen tarkoittaa, että tekosyyt katoavat. Tai kuten oma henkinen opettajani Shiv Charan Singh sanoo: ”Onnellisuuden hinta on valittamisen lopettaminen.”
Ihmisyyden polulla meistä jokainen tekee matkaa kohti omaa sydäntään. Heräilevä luonto, metsän juurakkoisuus, mullantuoksu ja vahvat puunrungot tekevät maan energian muistamisesta helpompaa. Muista katsoa myös taivaalle ja tunne senkin energia.
Taivaan ja maan välissä, hengitä omaan sydämeesi, anna sen avautua tuntemaan, sydänjuuria myöten.
~ ~ ~ ~
Noora kirjoittaa samoista aiheista ja elämän oppilaan polusta ajankohtaisessa kirjassaan Selviytymisopas elämän kriiseihin. Jos olet kiinnostunut lukemaan enemmän kriisien merkityksellisyydestä, voit hankkia kirjan Hidasta Elämää –puodista.
Itsetuntemus ei tarkoita sitä, että osaamme luetella vahvuutemme työpaikkahakemukseen. Eikä myöskään sitä, että juutumme valittamaan vikojamme ja puutteitamme. Aito itsetuntemus on sitä, että ymmärrämme mielemme logiikkaa. Miksi reagoimme, tunnemme ja toimimme niin kuin teemme. Se on toimintatapojemme ja puolustusmekanismiemme huomaamista, ymmärtämistä ja niiden taakse näkemistä.
Aito itsetuntemus on myötätuntoista hyväksyntää mielemme toimintaa ja tunteidemme vaihteluita kohtaan. Silloin ymmärrämme, että meissä on paljon enemmän syvyyttä, hyvyyttä ja kauneutta kuin päällepäin näkyy.
Itsetuntemuksen avuksi on kehitetty erilaisia persoonallisuusteorioita, jotka kuvaavat, minkälaisia eri tyypit ovat. Enneagrammi-persoonallisuusmalli poikkeaa muista siinä, että se ei pelkästään kerro, miten eri tyypit toimivat, vaan se kuvaa myös toiminnan takana olevat tarpeet ja niistä kumpuavat uskomukset ja motiivit. Se kuvaa yhdeksää erilaista persoonallisuustyyppiä. Jokaisella niistä on selkeä oma, mutta alitajuinen toimintalogiikkansa ja selviytymisstrategiansa, joiden avulla ne uskovat sopeutuvansa ja selviytyvänsä tässä maailmassa.
Kun tunnistamme oman tyyppimme ja sen toimintalogiikan, meillä on mahdollisuus vapautua automaattisista tavoistamme. Voimme tietoisesti valita tai lainata muilta tyypeiltä paremmin kuhunkin tilanteeseen paremmin sopivia toimintatapoja. Tehokkaana tyyppinä tiedän tehokkuuden olevan loistava ominaisuus työskennellessäni, mutta ihmissuhteissa se tuottaa lähinnä ongelmia. Niinpä ystäväni murheita kuunnellessani olen oppinut valitsemaan tehokkuuden tilalle myötätunnon ja kannustavuuden.
Ennen kaikkea enneagrammi kertoo, että olemme paljon enemmän kuin persoonallisuutemme. Se auttaa meitä näkemään ydinolemuksemme koko laajuudessaan voimavaroineen ja potentiaaleineen ja arvostamaan sitä. Samaistuessamme persoonallisuuteemme pienennämme itseämme ja tyydymme olemaan vähemmän, mitä todellisuudessa olemme. Silloin persoonallisuus hallitsee mieltämme ja meistä tulee paheksuvia, puolustelevia ja vaativia niin itseämme kuin muita kohtaan. Emme uskalla kohdata maailmaa ja muita ihmisiä ilman puolustusmekanismejamme.
Enneagrammin avulla alitajuiset selviytymisstrategiat tulevat näkyviksi, joten voimme ymmärtää, miksi olemme niin kuin olemme. Tapamme toimia, ajatella ja tuntea näyttäytyy jollakin tavalla järkeenkäyvänä. Mutta samalla tajuamme, miten toimimattomia strategiamme ovat ja miten ne ovat rajoittaneet omaa ydinolemustamme. Vapaudumme persoonallisuustyyppimme vankilasta.
Olemassaolomme perusta on läsnä oleva itsetuntemus, jossa tunnistamme ytimemme, todellisen luonteemme. Läsnäolossa tiedämme, että tosiasiassa me olemme ehjiä, kauniita ja kokonaisia. Mitään ei puutu, mikään ei ole rikki. Avautuessamme ydinolemuksellemme emme kuitenkaan menetä persoonallisuuttamme. Lakkaamme vain samaistumasta siihen, jolloin näemme todellisen itsemme persoonallisuuden takana. Meistä tulee hyväksyvämpiä itseämme, mutta myös muita kohtaan, koska ydinminuutemme pääsee ilmentämään itseään persoonallisuutemme kautta.
Kokemuksemme elämästämme on heijastus sisäisestä maailmastamme. Jos emme ymmärrä syvempää itseämme, minkäänlaiset yritykset tehdä itsestämme onnellisempia eivät onnistu. Pysyvä, myönteinen muutos alkaa itsemme ymmärtämisestä ja hyväksymisestä. Enneagrammi näyttää tien aitoon ihmisenä kasvamiseen. Kuitenkaan mitään ei tarvitse muuttaa eikä itsestään tarvitse tehdä parempaa. Kaikki hyvät ominaisuutemme ovat meissä jo valmiina. Onnellisuus on alati meissä. Meidän tarvitsee vain tiedostaa persoonallisuutemme harha ja yliminämme uskomukset. Kun hyväksymme ne, niin ne lakkaavat hallitsemasta elämäämme ja vapaudumme onnellisuuteen.
Kursivoitu teksti on lainaus kirjasta Onni asuu jo sinussa, joka avaa 9 erilaisen persoonallisuustyypin tapaa ajatella, tuntea ja toimia sekä olla onnellisia.
Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani tai tilaa Onnellisuusluento TÄSTÄ.
”En halua sinua enää elämääni, koskaan.” Nämä sanat ovat vaikuttavimmat ja vaikeimmat, mitä olen kuullut. Niin lyhyt lause lopettaa niin paljon, tuo niin paljon tuskaa ja surua. Ja lopulta opettaa ja kasvattaa.
Ero puolisosta voi tulla varoittamatta ja silloin poikkeuksetta ainakin toisen sydän särkyy. Suhteen loppuminen vaikuttaa myös ympäristöön, eniten mahdollisiin lapsiin, mutta myös perheeseen ja ystäviin.
Miten selvitä eteenpäin tilanteesta, kun ero on tullut yllätyksenä? Toipumisen kesto vaihtelee, mutta valitettavasti se on yleensä pidempi mitä aluksi kuvittelee.
Tässä kuitenkin omasta kokemuksesta jotain käytännön asioita, jotka voivat helpottaa ahdistusta ja tuskaa. Kaikkea en todellakaan ole tehnyt kuten opetan, mutta ehkä siksi hieman ymmärränkin, mitä olisi pitänyt jättää tekemättä tai tehdä. Myös tekemisen järjestys vaihtelee ja muuttuu koko ajan. Välillä palaat ruutuun yksi.
Jos yksikään keino auttaa edes hetkeksi, silloin tämän lukeminen kannatti.
1. Ota rauhallisesti
Erittäin vaikea toteuttaa, kun eropäätös on paiskattu päin näköä. Tunteet risteilevät siellä täällä ja mistään ei saa otetta. Eikä tarvitsekaan saada. Yllättävä ero on shokki ja ihminen reagoi siihen varmasti. Pidättäydy kuitenkin ensimmäiset viikot, kuukaudet tekemästä isoja päätöksiä. Shokkivaiheessa muuttaminen toiselle paikkakunnalle, lemmikin hankinta, työpaikan vaihto yms. voi aluksi tuntua helpottavalta, mutta ei välttämättä ole sitä enää puolen vuoden päästä. Tulet todennäköisesti myöhemmin tekemään isoja elämänmuutoksia, mutta heti ei ole sen aika.
2. Pyydä apua
Kerro läheisillesi tilanne. Kerro suoraan, ettet voi hyvin ja toivot heiltä tukea ja apua. Ihmiset ymmärtävät ja auttavat mielellään. Voit huomata kuitenkin muutoksia kaveripiirin dynamiikassa. Välttämättä se paras ystävä ei olekaan paras henkilö auttamaan tässä elämäntilanteessa. Joku muu henkilö voi taustalla nousta tärkeäksi. Pidä lähelläsi ihmiset, joilla on tunneälyä käsitellä tilannetta. Tunnistat kyllä ne tyypit äkkiä. Tärkein kontakti eroprosessin aikana voi olla joka puolituttu, joka on kokenut saman. Ole läheistesi kanssa, vaikka se tuntuisi välillä raskaalta. Tulet tarvitsemaan heitä vielä usein ja he sinua.
Jos läheisten apu tuntuu riittämättömältä, mene rohkeasti ammattilaiselle. Todennäköisesti joku ystävistäsi on jo tehnyt saman ja osaa suositella sinulle ammattiapua. Muista, että kaikki apu kannattaa ottaa vastaan. Kaikki.
3. Pysäytä aika
Taas vaikea asia. Pyri ottamaan tunti ja päivä kerrallaan. Älä mieti tulevaa liikaa, vaan keskitä ajatuksesi tähän hetkeen. Älä mieti entisen puolisosi elämää ja etenkään hänen mahdollista uutta kumppania. Mahdoton asia toteuttaa, teet joka tapauksessa näin usein. Kun mielesi eksyy polulta, koita vain palata sinne mahdollisimman pian. Aika on sinun vihollinen ja paras ystävä samalla. Ajan kuluminen on raastavan hidasta, mutta joka hetki vie parempaan päin. Välillä toipumisessa tulee takapakkia rajustikin, mutta se kuuluu ihmisen mielen kiemuroihin.
4. Elä tunteet
Aika kliseinen neuvo, mutta toimiva. Todennäköisesti olo on jatkuvasti turta, mutta välillä itkettää. Välillä viha nousee. Kun tämä synkkä olo nousee rinnasta, itke kunnolla. Ei se asiaa muuta, mutta helpottaa hetkeksi. Itke niin usein, kun itkettää. Viha on hyvä tunne, se puhdistaa ja polttaa vanhaa. Laita vaikka huonekaluja palasiksi, niitä exän ostamia, jos se auttaa. Vihaa ja surua ei saa päästää yhdessä hautumaan, niistä muodostuu katkeruus. Katkeruus vain pidentää prosessia ja ei ole hyödyllinen tunne kellekään.
5. Pois silmistä, pois mielestä
Jos mahdollista, älä ole missään yhteydessä exääsi. Tämä tuntuu aluksi erittäin kivuliaalta, jos teillä on pitkä historia takana. Mutta nopeuttaa eroprosessia, varsinkin jos toisella on vielä voimakkaat tunteet. Tulet lähettämään viestejä varmasti, kun ikävä tai masennus iskee. Nämä kuitenkin valitettavan harvoin auttavat ja lisäävät vain kurjaa oloa. Lähetä viesti vaikka jollekin ystävälle sen sijaan.
Pyydä jotain ystävääsi ottamaan kaikki muistot hänestä/teistä ja säilyttämään. Ei kannata tuhota kaikkea, joskus niihin voi ehkä palata, kun haavat ovat kiinni.
Lopeta exän sometilien seuraaminen heti. Ei tule onnistumaan käytännössä, mutta yritä. Tämä kyttääminen sattuu vain sinuun. Entinen puolisosi on eropäätöksen ilmoitettuaan jo asiaa miettinyt ja on asiassa näin ollen huomattavasti pidemmällä. Päivityksissä exäsi ehkä iloitsee uudesta elämästään ja mahdollisesti jo jonkun muun kanssa. Voi tehdä hyvää poistaa kaikki sometilit kokonaan ja palata siihen maailmaan vasta kun olo on parempi.
6. Syö ja nuku
Yöunet voivat mennä pitkäksi aikaa alussa ja ruokakaan ei maistu. Koita kuitenkin saada nukuttua, aluksi vaikka lääkkeiden avulla. Pää sekoaa varmasti, jos unettomuus jatkuu pidempään. Unen kirous voi olla, että näet vain painajaisia tai palaat vanhaan elämääsi joka yö. Tämä tekee aamuista vaikeita, mutta ajan myötä unet muuttuvat. Panosta laadukkaaseen ravintoon. Jos määrällisesti safka ei maistu, syö vähemmän, mutta mahdollisimman hyvin.
7. Korkki kiinni
Minimoi päihteiden käyttö. Ne tarjoavat helpon tien muutaman tunnin huumaan ja helpotukseen, mutta ahdistus tulee takuulla kymmenkertaisena takaisin. Alkoholi toimii lopulta masentajana ja et kaipaa sitä tunnetta lisää. Tiedät kyllä hetken, kun viinilasi tuo taas hyvän olon, eikä yritä peittää huonoa.
8. Liiku ja urheile
Liikunta auttaa. Se voi olla mitä vain, mutta fyysinen rasitus vie ajatuksia pois ja auttaa nukahtamaan. Urheilu voi olla itsensä rääkkäämistä sietokyvyn rajoille tai hidastempoisempaa luonnossa kävelyä. Mikä vain itselle parhaiten sopii. Ja fyysisen kunnon nosto auttaa myös itsetuntoon.
9. Kuuntele musiikkia
Kaikki ihmiset reagoivat musiikkiin. Kuuntele musiikkia ja täysillä. Kuuntele surullisia kappaleita ja välillä iloisia renkutuksia. Musiikki kanavoi tunteitasi ja helpottaa oloa hieman. Tässä kohden ihminen on niin auki, että myös musiikin sanoitukset avautuvat eri lailla. Myös muut taiteen muodot ovat nyt lähempänä sisintäsi ja voit saada niistä enemmän irti kuin ennen.
10. Kirjoita
Ei tarvitse olla kirjailija, jotta voi kirjoittaa asioita paperille. Voit pitää päiväkirjaa, jos se auttaa jäsentämään mielesi oikkuja. Joskus voit raapustaa kirjeen, jossa haukut maan rakoon entisen puolisosi, hänen ystävänsä, perheensä. Älä kuitenkaan lähetä tätä.
Jos sinusta tuntuu, että asioita jäi sanomatta, kirjoita nekin. Kun olo joskus helpottuu, voit ehkä lähettää tämän kirjoituksen exällesi. Se ei asioita muuta, mutta on hyvä saada kaikki sinulle tärkeät jutut sanotuksi.
Pelot tulevat aivan uudella tavalla ylös erossa. Niitäkin voi kirjoittaa ja vaikka nakata paperin jonnekin kaappiin piiloon. Ja palata taas, kun pelot palaavat. Joku päivä voit jonkun peloista vetää yli tai polttaa koko pelkolapun.
11. Ympäröi itsesi hyvillä asioilla
Laita puhelimen ja tietokoneen näytönsäästäjäksi kuva, mikä rauhoittaa tai piristää. Olkoon se sitten mikä vain. Pääasia, että kuva vie ajatukset edes sekunniksi muualle tilanteesta. Osta kukkia kotiisi. Hanki tauluja ja huonekaluja joista pidät. Hanki uusi astiasto. Osta vaikka haluamasi auto, jos siihen on mahdollisuus.
12. Ole yksin
Ystävien ja perheen seurassa kannattaa viettää aikaa. Mutta ole myös yksin, jos siltä tuntuu. Joskus parasta seuraa kaikesta huolimatta olet sinä itse. Joudut käsittelemään ikävät asiat kuitenkin lopulta yksin päässäsi. Tälle prosessille on hyvä antaa aika ja paikka, vaikka se niin kivulias onkin. Sitä ei kannata lykätä koko ajan eteenpäin.
13. Uudet rutiinit ja uudet oaikat
Mene toiseen kauppaan ostoksille, vaihda kuntosalia, tapaa uusia ihmisiä, hanki uusi harrastus. Päivittäisten rutiinien vaihto auttaa keskittämään ajatukset hieman muualle ja et ehkä myöskään törmää entiseen kumppaniisi vahingossa.
Mene paikkoihin, joissa et ole käynyt, mutta jotka ovat olleet pitkään mielessäsi. Valitse sellaisia kohteita, joissa ei ole mitään yhteistä historiaa. Maisemanvaihto ja uudet ihmiset piristävät. Vieras ympäristö voi laukaista ahdistusta, jos et valmis.
14. Älä tee exästä yli-ihmistä
Mieli on pirullinen. Rakastat vielä entistä puolisoasi, mutta et voi saada häntä. Aika pian hänestä muodostuu täydellinen ihminen, ilman vikoja. Hän on kuin mystinen yli-ihminen, unet ja todellisuus vielä sekoittuvat usein stressitilassa.
Pysähdy ja kaivele ajatuksiasi tarkasti. Muistele, mikä hänessä aina ärsytti, muista riitoja. Vaikka kirjaa julmasti ylös, mitä asioita vihasit hänessä tai teidän elämässä, sama kuinka raadollisia. Joskus auttaa myös tavata entinen puoliso, jos tähän pystyy. Ainoana motiivina voi olla todeta, että hän on vain ihminen, kaikkine virheineen.
15. Myönnä ja anna mennä
Joskus kestää kauan myöntää itselleen, että asiat ovat näin ja ne eivät muutu. Mieli keksii mitä uskomattomimpia tapoja saada puoliso takaisin, turhaan. Vaikka järki tietää asian, tunteet eivät anna yhtään myöten. Asian myöntäminen on kuitenkin iso askel eteenpäin. Älä petä itseäsi sillä ajatuksella, että haluat olla vain ystävä, jos näin ei aidosti ole. Hyvä mittari on miettiä, oletko varauksetta onnellinen hänen uudesta elämästään. Voi olla, ettette koskaan pysty olemaan ystäviä tai se tapahtuu vasta vuosien päästä.
Älä myöskään uhraa ajatuksia siihen, että palaatte yhteen. Se voi joskus tapahtuakin, mutta anna itsellesi rauha. Päästä irti toisesta, se lopulta vapauttaa sinutkin.
16. Anna anteeksi
Lopulta pystyt antamaan anteeksi entiselle kumppanillesi. Siihen menee aikaa ja vihan sekä surun tunteet on käsiteltävä ensin. Vaikein asia voi kuitenkin olla antaa itselleen anteeksi. Eroprosessin aikana varmastit mietit, mitä virheitä olet tehnyt ja mitä tekisit toisin ja syytät itseäsi tapahtuneesta. Jos olisit tehnyt näin tai tämän toisin, olisimme yhä yhdessä.. Kehä on loputon. Ole itsellesi armollinen, teit niin kuin silloin parhaiten osasit.
Tunne ei voi koskaan vallata sinua kokonaan. Pystyt aina tarkkailemaan tunteitasi läsnäolostasi käsin, sydämestäsi käsin – rakkaudellisesti, rauhallisesti ja lempeästi.
Jos sinusta tuntuu, että tunne meinaa vallata sinut kokonaan, tee pieni ajatusleikki ja kysy itseltäsi:
”Onko tämä tunne juuri minun? Mikä tekee tunteesta omani? Älä tyydy ensimmäiseen, mielestä nousevaan vastaukseen: ”Totta kai se on minun, minähän sen tunnen.”, vaan hiljenny hetki tunteen äärelle.
Onko jokin suru tai tietty määrä surua juuri sinun? Vai onko se vain surun ilmentymää?
Onko sinussa jokin osa, johon tunne ei vaikuta? Mikä tuo osa on?
Keskity ja kuuntele hetki sitä osaa sinussa, johon tunne ei vaikuta. Anna hengityksesi virrata ja anna samalla tunteen tulla esiin. Mikään tunne ei voi uhata todellista itseäsi. Voit tarjota itsellesi turvallisen tavan kokea tunteita olemalla läsnä.
Tunteiden kokeminen ei voi viedä sinua mihinkään eikä pois mistään. Olet aina tässä.
Läheisriippuvaisen ei ole välttämättä helppoa kohdata omaa todellista tilannettaan, kuten ei muidenkaan addiktien ole. Kun ihminen on siinä pisteessä että hän hakee apua, takana on pitkä ja usein piinallinenkin oman tilanteen hyväksymisen prosessi.
Sveitsiläinen psykiatri Elisabeth Kübler-Ross esitteli kuoleman kohtaamisen tuottaman suruprosessin viisi vaihetta: kieltämisen, vihan, ”kaupankäynnin”, masennuksen ja hyväksymisen. Hän on saanut työstään paljon kiitosta, ja näiden hyväksymisen vaiheiden on huomattu toistuvan kuoleman hyväksymisen lisäksi monissa muissakin yhteyksissä, kuten vaikkapa erokriisissä ja addiktioiden myöntämisessä itselleen.
Tutkitaan tätä prosessia läheisriippuvuuden kannalta. Huomaa kuitenkin, että tämä prosessi on hyvin eläväinen. Kaupankäynnin kohdasta ihminen voi palata hetkittäin takaisin vihan ja kieltämisenkin vaiheisiin.
1. Kieltämisen vaiheessa läheisriippuvainen ei myönnä ongelmaa. Läheiset saattavat olla huolissaan, mutta läheisriippuvainen suojelee kumppania ja suhdetta kynsin hampain. Hän ei halua nähdä suhteen todellista tilaa, sillä hän myös saa suhteesta jotain. Kieltäminen on defenssi, joka suojaa jonkin vielä liian aran ja kipeän asian käsittelemiseltä.
Ihminen voi olla kieltämisen tilassa pitkään, jopa vuosia. Hälytysmerkkejä on kyllä ollut nähtävissä, mutta niitä ei vaan halua nähdä. Usein täytyy tapahtua jotain riittävän kipeää, että kieltämisen kupla viimein puhkeaa.
Kukaan ei tiedä, mikä se ”riittävän kipeä” kullekin on. Kenellekään ei toivo kipua, mutta joskus vaan kipu riittää meidät herättämään. Kuplan puhjetessa kukaan ei kaipaa ”Mitäs minä sinulle sanoin?” kommentteja, vaan ihmistä tueksi.
2. Vihan vaiheessaläheisriippuvaisen kieltämisen kupla on puhjennut. Hänen omat selityksensä, tai kumppanin selitykset, eivät mene enää läpi.
Vihan vaihe on tärkeä realisoitumista tukeva vaihe. Se jollain tapaa herättää eloon. Näin on todella käynyt ja tämä koskee! Viha herättää siihen, että näin ei voi enää jatkua. Vihan vallassa ei ole kuitenkaan viisainta tehdä päätöksiä, sillä tunnekuohuissa tehdyt päätökset harvoin kestävät.
Vihan vaiheessa läheisriippuvainen näkee suhteessa tapahtuneet epäkohdat, loukkaukset ja kenties valheetkin. Nyt hän näkee kaiken sen, jota ei kieltämisen vaiheessa suostunut kohtaamaan.
3. Kaupankäynnin vaiheessa läheisriippuvaista alkaa epäilyttämään. Ehkä kumppanin teot eivät olleetkaan niin pahoja? Olihan niille kuitenkin hyvä selitys. Ehkä kumppani raitistuukin. Ehkä tämä oli ihan tavallinen parisuhde riita. Ehkä kaikki selviääkin.
Kaupankäynnin kohta on hyvin ristiriitainen. Läheisriippuvainen ikäänkuin alkaa uudelleen puolustamaan suhdetta ja kumppaniaan. Läheisriippuvainen käy kauppaa: Ehkä suhde toimisi, jos minä vaan relaisin. Ehkä suhde toimisi, jos en vaan itse olisi niin vaativa.
Kaupankäynnin kohta on monelle eronneelle tuttu. Suhde on jo päätetty, mutta jonakin yksinäisenä iltana sitä kaipaakin entisensä luokse. Tällöin ns. eroseksi tyypillisimmin tapahtuu. Läheisriippuvaisen olisi hyvä kaupankäynnin vaiheessa muistuttaa itseään siitä realismista, mitä suhteessa olo todella olikaan.
Toivo on ihmisyydessä valtavan arvokas tunne, mutta läheisriippuvaiselle toivo voi olla myös riippuvuutta ruokkiva tunne. Kaupankäynnin kohdassa on hyvä kirkastaa omia rajoja ja tarpeita ja koittaa hengitellä tämän vaiheen epämukavuuden läpi. Saa kaivata. Saa olla ikävä. Itseään ei kannata syyttää kaipuun tunteista.
Mutta muista myös, että jos mitään ei muuta, mikään ei luultavasti muutu. Muista, että kaupankäynti on normaali vaihe, mutta sekään ei kestä ikuisesti.
4. Masennuksen vaiheessa läheisriippuvaisen saattaa tuntea itsensä turraksi. Asiakkaani kuvaavat usein tässä kohdassa ”Olevansa vähän liiankin rauhallisia”. Joillekin tämä vaihe on taas häpeän ja lamaantumisen aikaa.
Läheisriippuvainen alkaa käsittämään, miten iso ja kokonaisvaltaisesti elämää kuormittava asia läheisriippuvuus onkaan. Saattaa tuntua siltä, että ei sen työstämiseen ole voimia tai resursseja. Tekisi mieli unohtaa koko homma. Tässä kohdassa kerää voimia. Lepää. Anna itsesi levähtää. Tiedä kuitenkin, että matka jatkuu. Ja sinulla on voimia kohdata tilanne. Sinä saat pyytää apua ja saat tarvita tukea. Keskity myös ihan tavallisiin asioihin, niihin mitkä arjessa menevät omalla painollaan.
5. Hyväksymisen vaiheessa läheisriippuvainen alkaa hyväksymään että läheisriippuvuus on olemassa ja että se koskettaa itseä. Kaupankäynti jää vähemmälle ja hän on valmis myöntämään ja omistamaan tilanteen haastavuuden. Tässä kohdassa apuun hakeutuva ihminen on usein hyvin valmis esimerkiksi terapia- tai ohjausprosessiin. Hän on valmis katsomaan myös itseään, omaa lapsuuttaan ja sitä miksi hän toimii niinkuin toimii.
Hän ei kanna enää niin paljoa häpeää, etteikö se estäisi häntä sanomasta kipeitä ja ristiriitaisiakin asioita ääneen. Tässä kohdassa läheisriippuvainen tietää, että jonkin on muututtava. Ja hän haluaa olla aktiivinen osa sitä muutosta sen sijaan, että katsoisi tilannettaan sivusta.
Hyväksymisen vaihe ei tarkoita sitä, että todellisuuden kohtaaminen olisi millään lailla miellyttävää. Se voi olla edelleen hyvin arkaa ja kipeää. Tässä kohdassa juuri nimen saaminen omalle haasteelle voi olla helpotus.
Terapiaan ja ohjaukseen voi ja kannattaa toki hakeutua, vaikka ei olisikaan vielä hyväksymisen vaiheessa. On myös normaalia, että vaiheet ja tunteet vaihtelevat. Kieltämisen vaiheessa terapiasta tai ohjauksesta ei luultavasti ole vielä kovinkaan suurta hyötyä. Valitettavasti usein meitä täytyy sattua henkisesti aika paljonkin, ennen kuin olemme valmiit katsomaan läheisriippuvuuttamme rehellisesti silmiin.
Kehokriittisyys omaa ja muiden kehoja kohtaan ei ole harvinaista. Riittämättömyys ei kuitenkaan koskaan poistu sillä, että treenaisimme entistä kovempaa tai muokkaisimme kehoa erilaisin operaatioin. Kun olemme vihdoin tyytyväisiä vatsaan, siirtyy huomio kaksoisleukaan, alleihin, silmäpusseihin, vinoon hampaaseen, muhkuraisiin reisiin tai ihon pintaverisuoniin. Pahimmillaan kaikkiin näistä. Ei ole niin täydellistä, etteikö siitäkin löytyisi yksi ryppy.
Riittämättömyyttä ja kriittisyyttä ei voi kitkeä kehon kautta, sillä ne eivät alun alkaenkaan sijaitse kehossa. Kehossa, joka on syntynyt täydelliseksi juuri sellaisenaan. Elämän kannattelijaksi. Kulkuneuvoksi, joka mahdollistaa loputtomat rikkaat kokemukset elämämme matkalla.
Riittämättömyys ja kriittisyys sijaitsevat mielen perukoilla. Ne juontuvat äitiemme tapaan vähätellä kehojaan, kivuliaisiin hetkiin, joissa olemme kokeneet noloutta ja huonommuutta, jatkuvaan tietoisuuteen siitä, miltä mainosten (epäluonnolliset) ihannekuvat näyttävät. Vertailuuun, josta emme juurikaan puhu, mutta joka silti on todellista.
On toki aivan ok muokata kehoaan ja koettaa näin vastata oman kriittisen mielen tarpeisiin. Se ei kuitenkaan poista rakkautemme ja onnellisuutemme ehdollisuutta. Se ei nollaa kriittisyyttä linsseistä, joiden läpi katselemme maailmaa.
Kehokriittisyys on vankila
Se löytää aina jostain uutta huomautettavaa. Se vaikuttaa itsevarmuuteen, ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen. Pahinta on, että kehokriittisyys vaikuttaa omaan tunteeseemme omasta itsestämme, vaikka olisimme yksin emmekä näkisi ristin sielua. Yksinkertaisesti, et voi rakastaa itseäsi jos et hyväksy kehoasi.
Kehokriittisyys on se pieni ääni, joka tuhoaa tunnelman, kun tanssahtelet ja yhtäkkiä vilkaiset peiliin. Vaikka peilikuvassa on miljoona kaunista asiaa, kehokriittisyys pakottaa katseen sinne, missä jälleen kerran on muka vikaa. Kehokriittisyys jumittaa ihmisen tietylle tasolle, jossa vallitsevat tietyt ajatuskaaret, vaikka muitakin tasoja olisi saatavilla. Kuin linnunpoikaseksi, joka ei vielä ole huomannut siipiä selässään.
Käännös kohti positiivista
Kehokriittisyys on täysin mahdollista kääntää kehopositiivisuudeksi. Se vaatii usein hieman töitä: vanhan kyseenalaistamista ja korvaamista uudella, paremmalla.
Kehokriittisyydestä irtautuminen lisää omaa onnellisuutta, vapautuneisuutta ja elämäniloa. Se lisää hulluttelua ja heittäytymistä, eheyttää seksuaalisuuden haavoja ja syventää tyytyväisyyttä ja ylpeyttä omasta itsestä. Elämäntilanteesta, iästä tai sukupuolesta riippumatta sillä on annettavaa aivan jokaiselle. Oletko valmis kokeilemaan, mitä annettavaa tällä muutoksella on juuri sinulle?
Näiden asioiden tarkastelu on juuri nyt mahdollista taideterapeuttisen Hidasta Elämää-kotiworkshopin kautta (hinta 9,90/kpl):
Kaipaatko eroon kriittisyyden äänestä, kohti syvempää itsesi hyväksymistä? Taideterapia on antoisa ja tehokas tapa käsitellä omaan kehoon liittyvää suhtautumista. Tämä Riikka Lauanteen workshop auttaa sinua käsittelemään kehonkuvaasi, tiedostamaan siihen liittyviä ajatuksia ja muuntamaan kehokriittisyyttä kehopositiivisuudeksi. Workshop sisältää kaksi videonauhoitetta sekä kolme taideterapeuttista tehtävää. Voit varata kurssin tekemiseen n. 60 minuuttia.Tarvitset: värikynät ja paperia (halutessasi myös vesivärit käyvät hyvin). Workshop on käytössäsi kaksi viikkoa. OSTA WORKSHOP TÄÄLTÄ.
Ihanin kevätterveisin,
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
Kuolinvuoteella lienee himpun verran myöhäistä kaihota oman elämättömän elämän perään. Niin surullisesti isolle osalle ihmisiä tuntuu kuitenkin käyvän. Australialainen saattohoitaja Bronnie Waren on listannut kuolevien katumuksen aiheita ja ehdoton ykkönen listalla on se, ettei ole ollut rohkeutta elää omannäköistä elämää.
Miten sitten elää, ettei tarvitsisi katua?
On kyse valinnoista. Siitä, että tietää mitä ja minkälaista elämää haluaa, mikä on oma unelma – oma juttu – ja tekee mahdollisimman paljon valintoja, jotka palvelevat sen toteutumista, omaa hyvinvointia.
Miksi niin moni kuitenkin tekee kaduttavia valintoja?
Esimerkiksi siksi, että valintoihin liittyy aina vastuu ja vastuun kantaminen puolestaan vaatii rohkeutta, jota meiltä usein uupuu. Olemme huomattavasti taitavampia pakoilemaan kuin kantamaan vastuuta. Kun asiat eivät mene nappiin, voi sitten osoitella sormella syyllisiä.
Löydämme lahjakkaasti syitä ja selityksiä sille, miksei oma elämä ja tekeminen voi olla ideaalia. Repertuaaria riittää uhriutumisesta heikoksi heittäytymiseen. Kun on uhri, ei millekään voi mitään, kohtalo päättää ja riepottelee. Kun on heikko, ei tarvitse olla vastuussa vahvana olemisesta. ”Ei pysty, ei kykene, väärät olosuhteet, väärät ihmiset, väärät tähdet, väärät kaikki.”
Voimme kokea aitoa sisäistä vapautta ja sen tuomaa hyvinvointia vain, jos teemme omaehtoisia valintoja ja kannamme niistä täyden vastuun.
Mistä rohkeutta tehdä hyviä valintoja?
Valinnoissa auttaa se, että opettelee kuuntelemaan oman sydämensä puhetta. Sydämen tietoa, joka kumpuaa elämämme aikana kertyneen viisauden, tunteiden sekä moninaisten aistimusten yhdistelmästä. Tietoa, jota pidän tietojen tietona.
Sydämen puheen kuuleminen ja siihen luottaminen ei toki ole helppoa. On helpompaa ja hyväksytympääkin kuunnella järkeä. Sydämen puheen kuuleminen vaatii pysähtymistä ja herkkiä aistiantenneja omien hienovaraisten tuntemusten huomaamiseksi. Sydän puhuu vahvasti kehollisuuden sekä tunteiden välityksellä. Jokin asia voi näyttää järjen valossa fiksulta, mutta outo epämukavuus kehossa kertoo jotain aivan muuta.
Järki ja ego toimivat tietoisesta, rationaalisesta mielestä käsin, sydämen puhe kumpuaa tiedostamattomasta. Mitä rationaalisemmin ja järkevämmin ajattelemme ja toimimme, sen varmemmin kadotamme yhteyden tärkeitä viestejä tuovaan intuitiiviseen herkkyyteemme, tunteisiimme ja aistimuksiimme.
Jos annamme järkemme, egomme tai muiden ihmisten puheen vaikuttaa tärkeisiin valintoihimme ja päätöksiimme sydämemme puheen sijaan, hylkäämme samalla omat arvomme, unelmamme ja hyvinvointimme. Oman juttumme.
Miksi kannattaa kuunnella sydämen puhetta?
Olen oppinut luottamaan sydämeni puheeseen. Sydän puhuu arvojeni kanssa samaa kieltä, on aina puolellani ja tahtoo hyvää. Vaikka järkeäkin toki tarvitaan, en ole sen hyvästä tahdosta aina kovin vakuuttunut, sillä ego työntää vaateliasta nenäänsä turhan paljon sen asioihin.
Olen seurannut ehkä vahvimmin sydämeni puhetta vaihtaessani aikoinaan hammaslääkärin työn laulamiseen. Samalla vaihdoin myös vakaan toimeentulon epävakaaseen ja arvaamattomaan. Vaihdosta on pidetty rohkeana, kuten myös useita muita sen jälkeen seuranneita elämänvalintojani. En ole itse oikein osannut pitää niitä erityisen rohkeina, koska sydämeni puhe on ollut niin palavaa, ettei vaihtoehtoja ole ollut.
Ajattelenkin, että jos palo omannäköiseen elämään ja tekemiseen on vahvaa, voittaa se pelon. Ja onko toisaalta mitään pelottavampaa ja samalla surullisempaa kuin se, että oma elämä jäisi elämättä, kuten enemmistöllä alussa mainitsemistani parantumattomasti sairaista.
Vastuunkanto siitä, missä olet, mitä on ja etenkin siitä, mihin olet menossa, on elämän mittainen harjoitus. Jos haluat paremman loppuelämän, sinun on opeteltava tekemään parempia valintoja.
”Me tiedämme vain sen, että emme tiedä”, sanoi viisas joogaopettajani.
Meillä ihmisolennoilla on kovin suuri tarve tietää. Tahdomme tietää tulevaisuuden. Tahdomme tietää, mitä siellä tapahtuu. Tahdomme tietää, ketä me itse olemme, ja toisinaan sen vuoksi yritämme sulloa itseämme mitä erilaisimpiin bokseihin ja ahdistumme, kun emme aivan mahdu niihin. Meillä on loputon tiedonhalu, ja mitä enemmän tiedämme, sen turvallisempi olo meillä on.
Kun osaamme tutkia, miettiä, laskea, ja analysoida omaa itseämme, kehoamme tai ympärillämme tapahtuvia asioita, on helppo uskoa vakaasti olevansa kontrollissa, elämä täysin hallinnassa omissa hanskoissa.
Sitten tapahtuu jotakin, joka heittää kaiken päälaelleen, ja hanskat hukkuvat. Toisinaan tuo keikahdus on isompi, toisinaan pienempi. Koostaan huolimatta yhtälailla isosti se järisyttää pakettia. Ja yhtäkkiä, ainoa mikä on varmaa, on epävarmuus.
Tämän hetken maailmanlaajuisen tilanteen vuoksi moni on joutunut pysähtymään epävarmuuden äärelle, minäkin.
Minäkään en tiedä, mitä lähikuukausina tapahtuu.
En tiedä, mihin suuntaan työni kehittyvät.
En tiedä, pysymmekö terveenä.
Minä en tiedä, kauanko tämä erikoinen tilanne kestää.
Kaiken keskellä kissamme karkasi mökillä tuntemattomaan maastoon, emmekä tiedä, löydämmekö sitä.
Kun kuulin joogaopettajani sanat, minua alkoi hymyilyttää. En tiedä tulevaisuudesta, ja ymmärsin, että juuri nyt minun ei tarvitsekaan tietää.
Sillä epätietoisuus antaa minulle mahdollisuuden olla läsnä. Tietämättömyys tulevaisuudesta antaa luvan keskittyä siihen, mitä on nyt.
Läsnäolo ei tarkoita sitä, että jäisi lamaantuneena tuleen makaamaan – tulevaa saa ja on hyväkin suunnitella.
Sen sijaan se voi tarkoittaa sitä, että hiljalleen luopuu tarpeesta yrittää ymmärtää, lokeroida tai kontrolloida – itseään ja elämää. Sitä, että kuiskaa murehtivalle mielelle yhä uudelleen ja uudelleen: kuulen sinut, mutta nyt ollaan tässä, ei huomispäivässä. Sitä, että kohtaa kontrollintarpeen takana olevan tunteen hetki kerrallaan. Kääntyy kohti omaa kehoaan, ja kannattelee itselleen tilaa kokea kaikkea sitä, mitä itsessä on sisällä. Se voi tarkoittaa sitä, että antaa itselleen luvan löytää iloa pienistä yksityiskohdista. Kiitollisuutta siitä, mikä on hyvin.
Lopulta voi kysyä itseltään: voisinko löytää rauhan epätietoisuudessa?
Voisinko keskittyä siihen, mitä aistin? Voisinko hengittää hiukan syvempään? Voisinko nähdä, mikä ympärilläni edelleen luo turvaa?
Elämä on epävarmaa, vain sen me tiedämme. Silti tuon epävarmuuden keskeltä on mahdollista löytää jotakin, mihin luottaa. Jotakin pysyvää. Voimakasta.
Sinä avasit silmäsi tänäkin aamuna. Maa pysyy jalkojemme alla. Viimeisetkin jäät sulavat, muuttolinnut palaavat ja kevät saapuu kuitenkin – se on varmaa. Tuon kaiken voi huomata vain, jos uskaltaa aistia ja hengittää elämää tässä hetkessä, sellaisena kuin se ympärillä avautuu.
Ei sellaisena mitä se oli eilen, eikä sellaisena mitä se ehkä on huomenna – vaan sellaisena, mitä se on nyt.
Ja nyt.
Ja nyt.
Rauhaa epävarmuuden keskellä voi löytää myös joogan ja kirjoittamisen avulla. Tervetuloa osallistumaan Juuret – Löydä rauhaa kaaoksenkin keskellä -koti-workhopiin. Työpaja kutsuu sinut pysähtymään aina läsnäolevan kehosi äärelle – löytämään juuria läsnäolosta sekä liikkeestä sen kanssa. Tarvitset joogamaton/alustan, tyynyn, sekä kynän ja paperia. Lue lisää ja osallistu.
Yhteys maahan, juurtuminen, maadoittuminen… Rakkaalla kokemuksella on monta nimeä.
Juurtuminen on yksi tärkeimpiä kokemuksia, joita on. Se on aivan samalla tärkeyden tasolla kuin rakkaus tai läsnäolo.
Syvä juurtuminen on läsnä tulemista kehoonsa ja suurta rakkautta maahan. Kun nämä tapahtuvat, niin tuntuu, että on todella mukana elämässä ja kokee syvää kehollista elävyyden kokemusta.
Usein juurtumiseen liittyy rauhoittumisen, rauhan ja turvan kokemus. Samoin juurtumiseen liittyy myös kokemus osallisuudesta. Puu, orava oksalla, laulava lintu ja polkua kävelevä ihminen ovat samassa elämän veneessä kanssani nyt täällä maan päällä.
Paras paikka juurtua on tietenkin luonnon keskellä.
30 vinkkiä juurtumiseen metsässä
1. Katso metsää tarkkaavaisesti ja löydä erilaisia vihreän, ruskean ja harmaan sävyjä.
2. Seuraa muurahaisen tai kovakuoriaisen taivalta tovi pieniä yksityiskohtia samalla katsoen.
3. Haistele sammalta.
4. Haistele puun kaarnaa.
5. Haistele maata.
6. Sulje silmät ja kuuntele (unohda kaikki muut aistit).
7. Istu kalliolle, sulje silmät ja tunnustele kädelläsi kalliota.
8. Sulje silmät ja tunnustele puun kaarnaa sormillasi.
9. Maista koivun silmua, mustikan tai kanervan kukkaa (keväällä).
10. Nojaa puuta vasten.
11. Halaa puuta – valitse puu seuraamalla intuitiivista vaistoasi.
12. Lepää kalliolla ja tee kalliolle sulaminen.*
13. Ota pienet päiväunet turvallisessa paikassa metsässä (kera herätyksen).
14. Tee metsään uppoutuminen tai osia siitä.*
15. Kävele paljain jaloin.
16. Tömisytä paljaita jalkojasi alla olevaa kalliota vasten.
17. Hyppele ylös alas samalla puhalla kovaa suusta ulos huu huu huu…
18. Ota halausote itsestäsi hengitä sisään ja ulos. Ulos hengityksillä päästä kädet putoamaan alas ja kaikki jännitykset pois ja samalla anna syntyä ääni haaaaaa… toista muutama kerta.
19. Ravistele lempeästi kehoasi ja eläydy aivan kuin uppoaisit hiljalleen kallion sisään. Päästä suun kautta ääntä samalla.
20. Taputtele kehoasi ylhäältä alas kohti jalkoja. Käytä erityisesti aikaa jalkojen taputteluun. Pidä suu auki.
21. Pyydä metsää juurruttamaan sinut ja kiitä.
22. Palvele metsää – kerää esimerkiksi roskia. Tämä todella toimii.
23. Etsi ja löydä oma voimapaikkasi – lepää, nauti ja kiitä.
24. Omalla maallasi ole taivaaseen pukeutunut eli alaston tai hyvin vähissä vaatteissa.
25. Ui luonnonvedessä.
26. Hiero maata tai savea ihollesi (vain jos ihosi on täysin terve!).
27) Ota leveä matala asento (kuin sumopainija) ja hitaasti tömisyttäen etene. Kuvittele ja eläydy kuin painaisit 1000kg – koe painon kokemus.
28) Istu tai seiso. Näe ja eläydy aivan kuin jalkapohjistasi kasvaisi paksut ja tukevat juuret syvälle maan ja kallion sisään.
29) Tee seisomameditaatiota – seiso silmät kiinni, jalat vähän koukussa ja kädet aavistuksen irti reisistä. Seuraa huomiollasi hengitystä tai vain ole.*
30) Vietä päivä metsässä. Tai vielä parempi – ole täysi vuorokausi metsässä.
Mitä kaikkia olet jo näistä tehnyt? Mitä kaikkia aiot tulevana kesänä ja nyt jo keväällä tehdä?
Kirjoittaja Heini Salmi on Herkästi vahva -hyvinvointivalmentaja, kirjailija ja fysioterapeuttiopiskelija.
Keho kaipaa kosketusta, mieli on rauhaton. Olisipa minulla joku vierelläni.
Yksinäisyys ja kokemus yksinäisyydestä eroavat mielestäni kovasti toisistaan. Uskon, että voimme kokea yksinäisyyttä, vaikka ympäristömme täyttyisi muista ihmisistä. Toisaalta voimme fyysisesti olla yksin, mutta kokea yhteisöllisyyden tunteen hyvinkin vahvana.
Olimme sitten parisuhteessa, kaveriporukassa tai työpaikalla, kaipaamme tulla kuulluiksi, nähdyiksi ja kyllä, oikeanlaisissa tilanteissa myös kosketetuiksi. Kosketuksessa on voimaa. Mitä voimme tehdä, kun meiltä viedään fyysinen läsnäolo, kosketusta ei enää ole saatavilla, kuulluksi ja nähdyksi tuleminen hankaloituu?
Yksinäisyyden tunne pääsee helposti valloilleen, se linnoittautuu kehomme jokaiseen soluun. Pelko nostaa päänsä. Lukuiset kysymykset täyttävät ajatuksemme; Miten selviän tästä? Koska tämä loppuu? Olenko ainoa, joka kokee näin?
Haluan luottaa ja uskoa siihen ajatukseen, että haastavat elämäntilanteet on luotu parhaiksi oppitunneiksi. Ne eivät ehkä siinä hetkessä näyttäydy niin, ja ajatusta voi olla vaikea ylläpitää. Sekin on mielestäni enemmän kuin hyväksyttävää. Voimaantuminen vaatii aikansa. Piikkilanka ympärillämme voi pistellä pitkäänkin, ennen kuin onnistumme selvittämään solmut ja pyristelemään siitä irti.
En myöskään usko, että kukaan selviää täällä täysin kivuitta. Toinen saattaa kokea piikit kivuliaampina kuin toinen, mutta jokaisella on varmasti omat solmunsa avattavana. Olen monesti miettinyt, miksi yksinäisyys on niin vaikea kohdata, mistä tämä tunne kohoaa, kumpuaa ja ennen kaikkea, mitä sille olisi tehtävissä?
Paljon puhutaan ja kirjoitetaan siitä, miten paetaan epämukavia tunteita esimerkiksi päihteiden, irtosuhteiden tai vaikka uhkapelien maailmaan. Helppoa ja houkuttelevaa – ehkä, mutta myös hyvin hetkellistä. En usko, että kukaan haluaa näistä itselleen ainoaa ratkaisumallia tunteiden käsittelyyn.
Saako yksinäisyydestä puhua? Saako kertoa kaipaavansa kosketusta? Saako sanoa, että kokee oman äänensä jääneen kauas hiljaisuuteen? Saako haluta tulla kuulluksi ja nähdyksi? Kyllä, kyllä ja kyllä saa! Oikeastaan minun tekisi mieli sanoa, että ehdottomasti täytyy saada.
Valitettavasti sekään ei aina riitä. Ymmärsin tämän itse kantapään kautta. Kokemus sattui. Olin uskaltanut tehdä ensimmäisen siirron ja avata suuni, aihe kun on hyvin arka. Takaisin sain kuitenkin vain kylmän kädenpuristuksen, vaikka olisin kaivannut lämmintä ja halaavaa syliä. Tänä päivänä kiitän siitäkin kokemuksesta. Se avasi silmäni.
Vastaanottaja ei ehkä juuri siinä hetkessä osannut käsitellä viestiäni ja reagoida siihen. Se voi tuntua pahalta, mutta ajattelen, että se oli vain elämän oppitunti, yksi läksy muiden joukossa. Niin minulle kuin myös hänelle. Tämän jälkeen aloin pohtia, keskittyisinkö ympäristön sijaan etsimään vastauksia itsestäni.
Ympäristön viesteihin en voi vaikuttaa, mutta minulla on täydet oikeudet omaan kirjoitukseeni. Päätin muokata viestini uudelleen ja tällä kertaa lähettää sen itselleni. Saanko puhua yksinäisyydestä? Saanko kokea oloni yksinäiseksi? Saanko kertoa kaipaavani kosketusta? Saanko sanoa, ettei ääneni kuulu tarpeeksi tai en koe tulevani nähdyksi? Hyväksynkö minä itse omat tarpeeni? Haluanko tehdä töitä niiden täyttämiseksi?
Kun opettelin vastaamaan itselleni hyväksyvästi, huomasin myös ympäristön vastaanottavan viestini uudella tapaa. Kannustaisinkin miettimään, miten ja mitä kirjoittaisit itsellesi? Kuinka vastaanotat oman viestisi? Sen sijaan, että haet lämpöä ulkopuolelta, mitä jos aloittaisitkin siitä, kuinka lämmität itse itseäsi?
