Miten kiltti on liian kiltti?

Törmäsin Facebookissa eräässä ryhmässä viestiketjuun, joka oli herättänyt paljon keskustelua. Alkuperäinen postaaja kirjoitti turhautuneena, kuinka kiltteys ei taaskaan kannattanut, vaan turpaan tuli, kun hän oli hyväntahtoinen. Postauksen alle oli kertynyt vajaassa tunnissa lähes sata kommenttia, joissa pohdittiin, missä menee liiallisen kiltteyden raja ja miten niitä terveitä rajoja voisi vetää.

Teen töitä kilttien, empaattisten ja herkkien ihmisten kanssa. Aivan ihania ihmisiä, joista on helppo pitää. Viimeksi eilen juttelin naisen kanssa, joka kertoi kärsineensä koko ikänsä siitä, ettei osaa vetää terveitä rajoja ja puolustaa itseään. Ainaisen joustamisen, omien tunteiden ja mielipiteiden nielemisen sekä muiden palvelemisen kaava on tuttu monen monista elämäntarinoista, joita ihmiset ovat jakaneet kanssani vuosien varrella. Osa ylikilteistä on ajautunut esimerkiksi melkoisiin talousongelmiin tai terveys on pettänyt jossain vaiheessa, kun rajoja ei ole osattu tai uskallettu vetää ajoissa.

Olisi ihanaa, jos eläisimme sellaisessa maailmassa, missä kiltti ihminen ei tule hyväksikäytetyksi. Olisi ihanaa, jos olisimme kaikki kilttejä ja ystävällisiä ja kunnioittaisimme toisiamme ja yhteisiä hyviä pelisääntöjä. Valitettavasti on kuitenkin niin, että kiltteyttä ja hyväntahtoisuutta käytetään herkästi hyväksi, ellei näiden hyveiden tukena ole jämäkkyyttä ja rohkeutta vetää selkeät rajat.

Missä se liiallisen kiltteyden raja sitten menee? Se on jokaisen itsensä päätettävä, mutta asiakkaitteni kertomuksia kuunnellessani hälytyskelloni alkavat soida silloin, kun kertomuksesta kuulee, että ihminen jää toistuvasti jalkoihin, tulee sivuutetuksi tai eri tavoin hyväksikäytetyksi, eikä saa osakseen samaa kunnioitusta ja huomaavaisuutta, mitä itse antaa muille ihmisille. Ylikiltteys voi näkyä elämässä monin eri tavoin. Muistellessani vuosien varrella käymiäni keskusteluja, mieleeni nousivat muun muassa seuraavat esimerkit:

  • Kiltti muistaa aina syntymäpäivät, mutta harva muistaa onnitella kilttiä.
  • Kiltti askartelee joulukortit kaikille sukulaisille, ystäville ja kollegoille käyttäen paljon aikaa ja vaivaa. Kiltin postilaatikosta tipahtaa vain pari korttia.
  • Kiltillä yksi tai useampi ystäviä tai sukulainen, joka soittaa aina kun hänellä on vaikeaa. Näitä tilanteita tuntuu olevan jatkuvasti. Kun kiltti yrittää kertoa omista murheistaan sanat kaikuvat kuuroille korville ja keskustelu kääntyy taas soittajan asioihin. Harvoin, jos koskaan kukaan soittaa kysyäkseen, mitä kiltille kuuluu.
  • Kiltti tekee työnsä tunnollisesti ja tarkasti ja on pidetty työyhteisössään. Moni kääntyy kiltin puoleen kaivatessaan apua. Jostain syystä ylennykset ja palkankorotukset menevät kuitenkin aina toiseen osoitteeseen.
  • Kiltti joutuu usein tilanteisiin, joissa muut tekevät päätöksiä hänen puolestaan. Kiltin mielipidettä ei kysytä eikä oteta huomioon.
  • Kiltti on usein ymmällään sen suhteen, miksi elämä ei suju kuten hän toivoisi, vaikka hän kuinka pyrkisi olemaan hyvä ihminen. Tuntuu siltä, että muilla elämä menee eteenpäin ja he onnistuvat kaikessa, mihin he ryhtyvät. Kiltille puolestaan jää käteen se lyhyempi tikku.

Kiltteys on kaunis ominaisuus, mutta liiallisuuksiin mennessään se muuttuu elämää kuormittavaksi tekijäksi. Ylikiltti unohtaa arvostaa itseään ja asettaa omat tarpeensa riittävän korkealle tärkeysjärjestyksessä. Se alkaa väsyttää ja kerryttää monenlaista sydänsurua, pettymyksiä ja kiukkua. Olen tavannut monta kilttiä, jotka urheasti kääntävät suupielet ymmärtäväiseen hymyyn, vaikka sisimpään sattuu.

Ylikiltteydestä toipuminen ja tasapainon löytäminen on vuosien kasvumatka, joka käynnistyy usein siinä vaiheessa, kun kiltin mitta on tullut täyteen. Sillä matkalla opetellaan uutta itsekunnioitusta, jämäkkyyttä, rehellistä kommunikaatiota, rajojen vetämistä, anteeksiantoa, rajoittavista uskomuksista luopumista ja armollisuutta itseä kohtaan. Se vaatii uskallusta, mutta palkintona tästä työstä odottaa lisääntynyt energian määrä, itseluottamus, ilo ja monin tavoin kohentunut elämänlaatu. Suhteellisen hyvin toipuneena ylikilttinä suosittelen uskaltautumaan sille matkalle.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image