Pelkäätkö, että suhteesi loppuvat, jos et anna huomiotasi jatkuvasti muille?

Moni herkkä ihminen, jolla on kyky aistia muiden tunteita, ohjaa liikaa voimavaroja toisten tunteista ja tarpeista huolehtimiseen.

Hän saattaa kokea, että erityisesti jännitteisten tai muuten raskaiden tunneilmapiirien purkaminen ja kannattelu on hänen tehtävänsä. Siksi hän ottaa niiden suodattamisen, helpottamisen ja ratkaisemisen autopilotilla omalle vastuulleen.

Kun liian suuri osa voimavaroistasi on sidottu toisille kuuluvien tunteiden ja asioiden käsittelyyn,

  • otat vastuuta asioista, tilanteista ja tehtävistä, jotka eivät oikeasti kuulu sinun vastuullesi – mutta koet syyllisyyttä, mikäli et tee niin
  • kannattelijan rooli tuntuu olevan ainoa sinulle sallittu osa
  • päädyt aina olemaan se, joka tukee muita, vaikka tarvitsisit itsekin apua
  • koet olevasi muiden odotusten vanki sillä seurauksella, että olet turhautunut ja tunnet, että potentiaalisi ei tule koskaan kunnolla esiin ja tunnistetuksi
  • koet usein voimattomuutta etkä ennätä palautua kunnolla
  • elämäsi ei tunnu omaltasi

Kun kykymme aistia toisten tunteita yhdistyy meissä yli vedettyyn vastuuseen siitä, mitä muissa tapahtuu, olemme ainaisessa valmiustilassa sopeuttamaan sekä sisäistä tilaamme että ulkoista toimintaamme sen mukaisesti, minkä koemme missäkin kohtaa tarpeelliseksi.

Koska olemme olleet ja eläneet näin vuosikausia, emme käsitä, miten paljon jatkuva keskittyminen muiden tunne-energioihin meitä oikeasti kuormittaa. Monesti emme edes tajua, miten kauas itsestämme ja keskuksestamme olemme jossain erityisen tiheässä tilanteessa poikenneet.

Kunnes pääsemme hieman etäämmälle ja herkkä kehomme alkaa etsiytyä pikkuhiljaa takaisin sijoilleen. Mitä sakeampi energiapommitus on ollut, sitä kauemmin palautuminen yleensä kestää.

”Rakastaako minua kukaan, jos en toimi näin?”

Vaikka olisimmekin väsyneitä käyttämään intuitiivista herkkyyttämme ja empatiakykyämme ensisijaisesti toisten tunteiden ehdoilla elämiseen, muiden kannattelusta irti päästäminen voi tuntua vaikealta tai jopa mahdottomalta.

Se voi pelottaa perustavanlaatuisesti, koska siinä on kiinni niin paljon – monesti koko kelpaavuutemme rakkauteen, ihmissuhteisiin ja tähän maailmaan.

Mieleen voi tulla monenlaista, kuten

”entä jos kukaan ei enää halua olla kanssani tai rakasta minua, jos en toimi näin?”

Vaikka kysymys nousisi kunnolla pintaan vasta nyt, niin todennäköisesti olemme kantaneet sitä mukanamme koko ikämme.

Todennäköisesti olemme kehittäneet liian pitkälle vedetyn vastuun toisten tunteista ja niiden helpottamisesta selviytymiskeinoksemme jo lapsuutemme kasvuympäristössä.

Mitä ailahtelevampi lapsuutemme tunneilmapiiri on ollut, sitä kovemmin olemme yrittäneet luoda siihen tasapainon, rauhan ja vakauden tunnetta lukemalla muita loputtomasti rivien välistä ja sopeuttamalla itseämme sen mukaisesti.

Samalla olemme omaksuneet uskomuksen, että meidän täytyy vastata ensisijaisesti toisten tunteisiin ja tarpeisiin, jotta olemme hyväksyttyjä, rakastettavia ja tervetulleita. Ja sinetöineet vastuunkantajan ja tunnesuodattimen roolimme niin lapsuutemme perheyhteisössä kuin muissakin paikoissa sen jälkeen.

Tästä johtuen emme saata edelleenkään tunnistaa, missä tasapainoisen vuorovaikutuksen, välittämisen, huolenpidon, vastuun ja kiintymyksen rajat menevät.

Koska elämämme varhaisvaiheiden suhteilla on niin pitkä historia, niiden dynamiikan muuttaminen on usein myös kaikista haastavinta.

Kun astumme ulos roolista, jossa olemme olleet vuosikymmeniä, se voi horjuttaa samalla koko yhteisön perusrakenteita ja niiden päälle kasattua, näennäistä turvallisuuden tunnetta. Vaikka tästä voi seurata myrskyä ja konflikteja, niin samalla se avaa reitin kasvuun ja tasapainottumiseen myös muille yhteisöön kuuluville.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että aikuisina ihmisinä voimme ottaa vastuun vain ja ainoastaan omasta kasvustamme. Toisia emme voi siihen pakottaa, vaan heidän on tartuttava kasvun ja laajentumisen mahdollisuuksiinsa itse.

Kun annat toisten ottaa vastuun tunteistaan, suhteesi voivat tasapainottua

Kun tapanamme on vetää vastuu toisten tunteista yli, haastavimpia yhteyksiämme ja suhteitamme yhdistää lähes poikkeuksetta se, että suhteen toinen osapuoli on omaksunut selviytymismallikseen tunteidensa ulkoistamisen toisten vastuulle ja jopa muiden suoran syyttämisen omista haastavista tunteistaan.

Monesti kyseinen henkilö myös tarvitsee toisen jakamattoman huomion kokeakseen olevansa rakastettu – ja ylipäätään olevansa olemassa.

Överiempaattinen toimii näissä suhteissa oman selviytymismallinsa johdattamana: hän ottaa toisen tunteet perusteettomasti vastuulleen ja antaa kaiken huomionsa, voimavaransa ja energiansa toisen käyttöön.

Näin kolikon kaksi puolta ovat kohdanneet ja lyöneet haavansa yhteen.

Vaikka asetelman purkaminen voi tuntua toivottomalta, siitä voi kasvaa ulos.

Se tapahtuu niin, että vedämme huomiomme, energiamme ja voimavaramme takaisin itseemme ja alamme investoimaan niitä omaan jaksamiseemme ja kasvuumme. Samalla otamme vastuun itsestämme, hyvinvoinnistamme ja omanarvontunnostamme emmekä enää ehdollista rakastettavuuttamme siihen, miten paljon pystymme kantamaan toisten taakkoja harteillamme.

Silloin voimme vastata itse sisältämme nousevaan kysymykseen siitä, ”rakastaako kukaan enää minua, jos en toimi näin?”, että ”kyllä rakastaa”.

”Minä rakastan sinua aina ja ehdoitta juuri semmoisena kuin sinä kullakin hetkellä olet.”

Kun astumme ulos roolista, johon useat suhteemme ovat nojanneet, on mahdollista, että jotkut niistä päättyvät. Tai ainakin etääntyvät väliaikaisesti.

Voi myös käydä niin, että molemmat osapuolet kokevat aikansa eläneen asetelman purkautumisen helpottavana ja valitsevat kasvaa yhdessä eteenpäin, rakentaen yhteydestä entistä aidomman, syvemmän ja turvallisemman. Semmoisen, jossa energia virtaa molempiin suuntiin ja antaminen ja saaminen ovat tasapainossa.

Se, miten suhteissamme käy, selviää vain sillä, että astumme kasvumme seuraavaan vaiheeseen.

Ja kävi miten kävi, toivon sinun aina muistavan, että sinä et ole syyllinen toisten vaikeisiin tunteisiin etkä siihen, että joku ei ole osannut tai osaa aidosti arvostaa ja rakastaa itseään – eikä sen seurauksena muitakaan.

Sinä voit kuitenkin olla esimerkki ihmisestä, joka osaa.