Miten rikkinäisestä voi tulla ehjää? – Haavat tarvitsevat aikaa parantuakseen

Teksti on tuotettu mainosyhteistyössä Otavan kanssa.

Kirjoittaja: Dan ”Uniikki” Tolppanen
Tekstin lainaus Dan Tolppasen ja Miikka Anttosen kirjasta Uniikki Elämä (Otava 2021)

Kuva: Petteri Peltonen

Dan ”Uniikki” Tolppanen on rap-artisti ja Rähinä Recordsin perustajajäsen. Uniikin 20 vuoden mittaisen uran varrelle on kultalevyjen ja ennätysten lisäksi osunut myös rankkoja kokemuksia. Uniikki elämä (Otava 2021) kertoo rajun ja rehellisen tositarinan onnellisuuden tavoittelusta, mielenterveyden ongelmista, menestyksestä ja elämän vaikeuksien kohtaamisesta.

 

Vihdoinkin lunta on satanut myös tänne etelään, sen tuoman pienen valonkajastuksen pystyn tuntemaan myös sisälläni. Se tuntuu hyvältä viime vuoden synkkyyden jälkeen.

2020 oli raskas – Olen aina saanut paljon energiaa sosiaalisesta kanssakäymisestä kasvotusten, ja kuukausien ajan se ei ollut lainkaan mahdollista. Pois vietiin myös suurin intohimoni, musiikin esittäminen livenä, ja kaiken lisäksi loppusyksystä päättyi 3,5 vuoden mittainen parisuhteeni. Kaiken kaikkiaan tuntui, kuin koko elämä olisi revitty palasiksi. Jäljelle jäivät vain vähäiset työt, tylsyys ja tyhjyys.

Kun normaalin arkeni hektisyys oli poissa, pakotti se myös hengähtämään. Onnekseni Uniikki Elämä -kirjaprojekti sattui myös viime vuodelle – se toi jonkin verran sisältöä päiviin ja toimi samalla kuukausien mittaisena itsereflektointisessiona, jonka kautta tajusin, että aina ei ole pakko suorittaa.

Aina ei ole pakko esittää vahvaa, vaan on ihan ok, että aina ei ole ok. Jos minun tekee mieli maata koko päivä sängyssä pleikkaria pelaten ja Netflixiä tuijottaen, sitten teen niin.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kaikki tuntui hajoavan käsiin. Kun sairastuin ensimmäistä kertaa paniikkihäiriöön yli kymmenen vuotta sitten, elämä tuntui toivottomalta. Samoin kävi neljä vuotta myöhemmin, kun sain diagnoosin lievästä masennuksesta. Onnekseni uskaltauduin hakemaan apua ja puhumaan ongelmistani myös läheisilleni, sillä keskustelun myötä pääni solmut lähtivät avautumaan.

”Minulla on muuten mielenterveysongelma. On äärimmäisen vaikeaa aloittaa kyseinen keskustelu, eikä helppoja sanoja asian kakaisemiseksi ulos ole. Niin pitäisi kuitenkin kaikin voimin pyrkiä tekemään, sillä kyseessä saattavat olla tärkeimmät sanat, jotka ihminen ikinä suustaan päästää. Tiedän kokemuksesta, kuinka hirvittävältä masennus itsessään tuntuu ja kuinka ahdistavaa kaikkia negatiivisia tunteita on pitää sisällään, mutta moni panttaa silti asioita mieluummin sisällään kuin myöntää tarvitsevansa apua.”

Välillä myös mieli sairastaa, eikä sille voi mitään. Mutta ennen kaikkea siinä ei ole mitään hävettävää. Kun polvi murtuu, menemme näyttämään sitä lääkärille. Kun mieli on rikki, pitäisi toimia täysin samalla tavoin. Vaikka synkkänä hetkenä sitä on vaikea ajatella, vauriot eivät ole pysyviä.

Ottamalla avun vastaan, olemalla läsnä, tekemällä itsellemme merkityksellisiä asioita ja viettämällä aikaa ihmisten kanssa, jotka välittävät meistä, voimme parantua raskaistakin sisäisistä taakoista.

Prosessi on enemmänkin maraton kuin pikamatka, sillä se vie paljon aikaa. Pienin askelin voimme kuitenkin kulkea kohti uutta, ehjempää minää. Ei ehkä tänään, ei huomenna, mutta jokin päivä voit vielä paremmin.

Tällä hetkellä tuntuu, että pala palalta myös oma elämäni on löytämässä uutta muotoaan. Tänä vuonna en ota enää arjen pieniä asioita – kuten vaikka halaamista – itsestäänselvyytenä. Yritän kohdistaa energiani oikeisiin asioihin ja ihmisiin sekä päästää irti perfektionismista.

Toivon, että pystyn myös jatkossa oman tekemiseni kautta auttamaan muita, ja tähänastisista onnistumisistani olen kokenut suunnatonta kiitollisuutta. Esimerkiksi kirjastani olen saanut valtavasti positiivista palautetta, ja on ollut mahtava nähdä, kuinka se on toiminut vertaistukena lukijoille heidän omien kriisiensä selvittämisessä.

Julkaisin vuoden lopulla uuden kappaleeni ”Ehjää”, joka on nousemassa yhdeksi suosituimmista biiseistäni kautta aikojen. Kirjoitin siihen sanat, jotka itsekin halusin kuulla synkkänä hetkenä. Toivon, että ne toteuttavat itsensä jokaisen vaikeuksista kärsivän kohdalla.

”Seison tän maailman edes yksin
Koko tää vuos täynnä surui, menetyksii
Nii, eikä niit saa enää takasin
Mun pieni elämä tuhansin palasin
Mut joku päivä voidaan yhes ne kerää
Kannan sut ulos pimeydest vaik reppuseläs”

2021 pidetään mielessä, että nämä haastavat ajat eivät jatku ikuisesti ja mennään yhdessä kohti valoa.

Kuuntele Uniikki elämä -kirja Storytelistä ja hyödynnä Hidasta elämää -lukijoiden tarjous uusille kuuntelijoille!

 

Löysitkö itsesi umpikujasta? – Näin luot tilaa uusille ratkaisuille

Elämästä puhutaan usein matkana tai polkuna. Olet tulossa jostain ja menossa jonnekin. Ajallinen tarina kuvaa elämää tapahtumien sarjana: jatkumona menneisyydestä nykyhetken kautta kohti tulevaa. Syyt, seuraukset ja tämän hetken olosuhteet vaikuttavat siihen, minne tarina voi tästä eteenpäin jatkua.

Se, kuinka paljon vaihtoehtoja tunnet elämässäsi olevan, riippuu paljolti siitä, millaisia uskomuksia sinulla on erilaisista elämänpoluista. Millaisia asioita pidät tulevaisuudessasi mahdollisena? Jos uskot, että vaikeista, rajoittavista lähtökohdista ei voi vapautua, uskomuksestasi tulee luultavasti totta.

Uskomuksesi avaavat ja sulkevat mielessäsi ovia sen mukaan, mitä pidät mahdollisena ja mitä et. Uskomukset saattavat asettaa elämänkaaresi lokeroon, jossa menneisyys ja nykyisyys määrittävät sen, mihin suuntiin voit jatkaa.

”Jos on lähtenyt surkeista oloista, ei voi päätyä kovin pitkälle.”
”En saanut itsetunnolleni kovin kummoisia eväitä. Siksi olen edelleen tällainen ressukka.”
”Nuoruuden trauma kulkee väistämättä mukanani aina.”
”En minä enää tässä iässä opi uutta. Olen liian vanha muuttumaan.”

Määrittääkö menneisyytesi tai nykyhetkesi sen, mihin voit tästä eteenpäin jatkaa? Jossain määrin luonnollisesti määrittää. 60-vuotias entinen pääministeri on elämässään erilaisessa pisteessä kuin 8-vuotias musiikkikoulun pääsykokeissa. Aivan kaikki ei ole mahdollista kenelle tahansa eikä tarvitsekaan olla. On selvää, että yhteiskunnalliset rakenteet ja sosiaaliset tilanteet vaikuttavat elämän kulkuun. Samalla kun opettelemme purkamaan mielen esteitä, meidän tuleekin tiedostaa ja purkaa myös yhteiskunnassa ja kulttuurissa vallitsevia näkymättömiä rakenteita, jotka estävät monilta elämässä etenemisen.

Tarinasi saattaa tuntua umpikujalta, josta on mahdotonta löytää ulos. Kannattaa silti opetella uskomaan, että sisäinen maailmasi auttaa luomaan uusia mahdollisuuksia. Kun uskallat avata mielesi ovet ja leikkiä uusilla ajatuksilla, teet tilaa ratkaisuille ja uudenlaiselle tarinalle.

”Elämä ei ole ollut helppoa, mutta nyt haluan ottaa vastaan keveyttä ja nautintoa.”
”Opettelen olemaan sinut sen kanssa, mitä olen kokenut. En halua menneisyyteni kahlitsevan minua. Aion luoda loppuelämästäni itseni näköisen.”
”Monet asiat ovat mahdollisia, kun päätän olla itseni puolella.”

Miten olet tähän asti uskonut ja ajatellut, että tarinasi voi jatkua? Vaihtoehtoja on todellisuudessa enemmän kuin kuvittelet. Kun tietoisesti lähdet purkamaan tarinaasi, se alkaa kannatella sinua ja toimia ponnahduslautana kohti uusia seikkailuja.

Kun haluaisit toteuttaa itseäsi rohkeammin ja ylittää sisäisiä esteitä, Katri Syvärisen ohjaama Luovuuskartta-workshop on sinua varten. Tämä inspiroiva workshop (la 6.1.24 Zoomissa – tallenne saatavilla) auttaa sinua kytkeytymään omiin toiveisiisi ja näkemään tarinasi uudella tavalla. Ihana aloitus uudelle vuodelle – lue lisää ja ilmoittaudu mukaan

Kehomme yrittää kertoa, kun elämässä on liikaa stressiä – Näistä oireista tunnistin uupumuksen

Kehomme kommunikoi kanssamme joka hetki. Se koittaa kertoa, jos kaikki ei ole hyvin tai  jos jokin elämässämme on epätasapainossa. Usein se oireilee jo paljon ennen kuin ymmärrämme, että jotakin on pielessä.

Parhaimmillaan kehon ensimmäiset oireet voivat pysäyttää meidät tutkimaan, mistä on kyse ja tunnistamaan, mitä olemme kenties vailla päästäksemme takaisin tasapainoon. Useimmiten kehomme tarvitsee hyvinkin maltillisia asioita kuten kunnon yöunia, säännöllistä ruokailua tai hieman liikettä istumisesta jäykistyneelle selälle.

Jos emme reagoi kehomme hienovaraisiin pyyntöihin, ennen pitkää ne vahvistuvat ja edessä saattaa olla isompi ongelma.

Joskus oireet kasaantuvat ja tarvitaan useampi kehollinen hälytysmerkki ennen kuin havahdumme omaan olotilaamme. Minulle näin kävi uupumuksen kanssa.

Olen kokenut kaksi uupumusta, joista kumpikaan ei onnekseni päätynyt suoranaiseen loppuun palamiseen. Kehoni oli kuitenkin molemmilla kerroilla lopen uupunut silloiseen elämäntilanteeseeni.  Se yritti pitkään ilmoittaa minulle asioiden olevan pielessä. Tarvittiin kuitenkin monta päällekkäistä hälytysmerkkiä, jotta tajusin tilanteen vakavuuden.

Näistä oireista tunnistin lopulta olevani uupunut:

-Jatkuva sairastelu. Olin vähän väliä flunssassa tai poskiontelontulehduksessa. Aivan kuin kehoni olisi koittanut pakottaa minut sängyn pohjalle.

-Krooninen selkäkipu. Iskiastyyppinen selkäsärky vaivasi niin, että oli vaikea istua. Siihen ei kuitenkaan löydetty mitään fysiologista syytä, vaan kyse oli stressistä.

-Vatsaoireet. Vatsalaukkuni tulehtui, mikä aiheutti kipua aina, kun nälkä pääsi yllättämään ja heti ruuan jälkeen. Oli pakko pitää kiinni säännöllisistä ruokailu-ajoista ja ravitsevasta ruuasta.

-Kireät lihakset ja lihaskalvot. Kehoni ei tuntunut palautuvan liikunnasta. Jalkalihakseni olivat jatkuvasti ”tukossa” ja yläkroppa kireydestä kankeana. Olin sekä henkisesti että fyysisesti kireänä.

-Muut fyysiset krempat. Itselläni näihin lukeutuivat muun muassa toistuvat kantakalvon tulehdukset, mikä tuntui pistävänä kipuna jalkapohjassa. Kehoni koitti kirjaimellisesti hidastaa tahtiani.

-Huonolaatuinen uni. Heräilin aamuyöstä useampaan kertaan ja noustessani olo oli kuin jyrän alle jäänyt. Mikään määrä lepoa ei tuntunut virkistävän.

-Pätkivä muisti. Tuntui kuin mikään ei olisi enää pysynyt päässäni. Saatoin lähteä hoitamaan jotakin asiaa ja unohtaa, mihin olinkaan menossa ja miksi.

-Apea mieliala. Kehoni reagoi kuormitukseen myös tunnetasolla. Tunsin olevani enimmäkseen alakuloinen, kyyninen tai vihainen. En jaksanut enää innostua oikein mistään.

-Itkuisuus. Purskahtelin itkuun ilman syytä ja jouduin keräilemään itseäni kesken työpäivän. Joskus itku tuli vasta ryöppynä kotimatkalla. Sen jälkeen oli hetken aikaa kevyempi olo.

Jokaisen meistä keho on ainutlaatuinen eikä uupumus välttämättä oireile kaikilla samalla tavoin. Ehkä löydät kuitenkin listasta jotain tuttua? Samat oireet voivat myös kertoa jostakin muusta, mihin keho koittaa saada huomiotasi.

Usein totumme kuin huomaamatta fyysisiin oireisiin tai tyydymme vaientamaan ne lääkkeillä. Emme välttämättä pysähdy kuulostelemaan itseämme sen tarkemmin.

Itsekin hoidin aluksi vain oireita. Söin antibiootteja poskiontelontulehdukseen, tulehduskipulääkettä kantakalvon tulehdukseen, rennietä närästykseen, buranaa pään särkyyn…Ostin kantapään alle kipua lievittävän geelityynyn ja nukuin yöni kylkiasennossa tyyny jalkojen välissä, jotta selkää ei särkisi.

Lopulta uupumiskokemukset opettivat, että kehoa kannattaa sittenkin kuunnella. Se pyrkii aina ohjaamaan meitä kohti tasapainoa, kun vain annamme sille mahdollisuuden.

Toipuminen ei tarkoittanut pelkästään fyysisten oireiden hoitoa, vaan elämäni ja syvimpien arvojeni uudelleen tarkastelua. Jouduin kysymään itseltäni: Mikä on minulle aidosti tärkeää? Mitä minä tarvitsen? Mitä minun kehoni tarvitsee? Mistä asioista saan voimaa? Mitkä asiat kuormittavat minua? Miten pystymään antamaan itsestäni muille ilman, että voimavarani ehtyvät?

Minulle kehoni oireet olivat lopulta reitti syvemmälle itseeni.

Lisää kehon kuuntelun sanomaa löydät kirjasta Kotona kehossa: 

Muista kiittää myös eläviä

Olen lämmöllä seurannut, miten media ja sosiaalinen media täytyy tunnettujen ihmisten poismenosta: kiitetään, muistellaan, artistien biisejä kuunnellaan ja jaetaan. Noina hetkinä voi hetken tuntea, miten olemme kaikki samankaltaisia ihmisiä: kuolevia ja tuntevia.

Koska olemme ihmisiä, on ymmärrettävää, että elämän päättyminen, kuolema, tuo meidät hetkellisesti saman asian ääreen, yhteisen kivun, surun, äärelle. Olemme hetkellisesti yhtä. Koemme samaan aikaan jotain samaa, joka on syvästi juurevaa kaikille ihmisille. Yhtä aikaa olemme elämän rajallisuuden äärellä ymmärtäen, että jokaisella meillä on oma aikamme, myös itsellä. Siinä on jotain todella pysäyttävää ja kaunista.

Suuret ja syvät yhtäaikaiset tunteet nivovat meitä ihmisiä yhteen. Tulemme kaiken maailman nyanssien ääreltä elämän perusasioiden äärelle. Kun kaipuu puhuu, olemme vahvasti kehossa tuntemassa eli olemme läsnä, sillä tunne on aina läsnä tämän hetken kehotuntemuksessa. Olemme läsnä itsellemme ja olemme läsnä toisillemme. Eli olemme elossa. Yhdessä.

Samaan aikaan tunnen surun aallon siitä, että kunpa me ihmiset muistaisimme kiittää, jakaa ja nostattaa toisiamme myös silloin, kun olemme elossa. Kunpa kertoisimme somessa elävistä yhtä suurella tunteella kuin kuolleista. Kunpa veisimme kukkia myös eläville, emme vasta haudalle. Kunpa muistaisimme kiittää eläviä siitä, mitä he ovat ja mitä tekevät.

Niin moni – tunnettu tai ei tunnettu – elää omien epävarmuuksien ja haasteiden kanssa eikä ole ihan varma, millainen paikka itselle tästä maailmasta löytyy: kuuleeko kukaan, tekeekö tärkeää työtä, koskettaako? Kun muistamme antaa huomiota elävälle, annamme huomiota elämän sille osalle, joka on käsin kosketeltavissa ja sanoin kosketettavissa.

Vaikka elävien ihmisten kiittämisessä, muistamisessa ja huomioimisessa harvoin saavutetaan kollektiivista yhtä tuntemisen hetkeä, elävälle se voi olla erityinen tuntemisen hetki: saada kokea olevansa merkityksellinen. Yhden yksittäisen elävän kiittäminen ja huomioiminen on hänen ainoan (tämän?) elämän kannalta uniikkia ja painokasta. Kukat, jotka saapuvat lähetillä oven taakse, ovat juuri hänen elämänsä kannalta merkittävämpiä kuin ne kukat, jotka tuodaan haudalle (vaikka niilläkin on siinä kohtaa oma tehtävänsä).

Jokainen meistä kuolee joskus. Toiset aiemmin, toiset myöhemmin. Toiset lähtevät liian aikaisin, toiset pitkän elämän päätteeksi. Tehdään toisillemme hyvä elämä ja muistetaan muistaa toisiamme tässä ja nyt, tässä ihmiskehossa, sanoin jotka ovat lausuttavissa – ja kuultavissa. Annetaan kunnia kuolemalle mutta muistetaan antaa myös vahva kunnioitus elämälle, joka on tässä.

Muistetaan kiittää myös eläviä. Miten voisit laittaa hyvää eteenpäin juuri nyt?

(Lue lisää jaetun ihmisyyden kokemuksesta Lempeyden kirjasta)

Meillä jokaisella on jokin unelma – Kuuletko mitä omasi yrittää kertoa sinulle?

Tahtoisin puhua unelmista. Niistä suurista. Niistä pienistä. Niistä jotka ovat lähellä sydäntä. Niistä jotka kuiskaavat, ja hiljaa supistellessaan saavat sydämesi hymyilemään, mutta huulesi ehkä kääntymään hieman epävarmoina vinoon.

Mitä jos kuuntelelisit unelmiasi vielä hetken? Keittäisit kupin teetä ja istuisit alas, ystäväsi, Unelman kanssa.

Unelma oli ollut pitkään jo hieman hiljaa, joten sinun kanssasi keskustelu saattoi olla ensin vähän yksipuoleista. Kyselet, mitä se oikein on mitä toivoisit. Mutta joskus Unelma on perääntynyt. Se on ujostellut. Mitä se vaatisi, että saisit tuon herkän unelman katsomaan itseäsi silmiin ja kertomaan, ”mitä minä tarvitsen, toteutuakseni?”

Kuuntele, kuulostele hiljaa. Kaipaisiko se kenties lehtiötä ja kynää? Olisiko sinun Unelmasi helpompi hahmotella paperille. Tahtoisiko Unelmasi kaivaa esiin lehdet ja sakset, syntyä vaikkapa aarrekartta-muotoon?

Minun tapanani on tehdä usein aarrekartta, eli tuo ”toivomieni asioiden kuvakartonki” hieman ”väärinpäin”. Tai kuka sen sanoo kuinka päin, mutta vaihtoehtoisesti sen sijaan että pyrkisin sinne liimaamaan kuvia joita tahdon ilmenevän, annan sinne tulla kuvia – jotka tahtovat. Eli jos en tiedä unelmaani tai toiveitani, käytän lehtien kuvia kertomaan sen. Oman tarinansa. Selaan ja leikkelen, lopulta katson mitä olen kerännyt eteeni. Ahaa, totean, nämä teemat ja asiat nousevat nyt esille. Joskus se riittää että katson mitä olen kerännyt, kuuntelen ”ensimmäisen erän”, saan tarvitsemani informaation, ja lopulliseen aarrekarttaan päätyy lopulta vain osa kuvista.

Koska minua puhuttelee symboliikka, tämä tapa toimii minulla mukavasti.

Millä tavoin Sinun Unelmasi puhuu?

Anna sille aikaa, anna sille tapa jolla toimia.

Jokaisella on unelma, ja sinulla kaksi korvaa ja yksi sydän; et voi lopulta kääntää päätäsi kumpaankaan suuntaan karkuun, se kuiskaa sivuilta, edestä ja sisältä. Ja saa Sinut hymyilemään. Ehkä se on huhuillut myös selkäpuolellasi jo menneisyydessäkin.

Teekuppi on jäähtynyt. Unohdit ehkä juoda, jos Unelma tempaisi Sinut juttuihinsa mukaan. Hyviä Hetkiä.

Rakkaudella

Carita

Instagram: @projekti.nimelta.elama

Facebook: ”Projekti nimelta Elämä”

Oletko toimija, tarkkailija vai olosuhteiden uhri? – Voit itse päättää

Sinun tarinasi on elämäsi aikana syntynyt kertomus ja muistojen valikoima, kuin ainutlaatuinen albumi. Koska kaikkien kokemusten muistaminen ja kuvaileminen olisi mahdotonta, mieli jättää monta muistoa pois tarinasta.

Tarina rakentuu mielen perukoille kuin huomaamatta, hiljaa hiipien. Tarina sinusta ei ole elämäsi tai persoonallisuutesi eri puolten täsmällinen summa: jotkut tapahtumat ja ominaisuutesi saavat enemmän painoarvoa kuin toiset.

Monesti tarinaan valikoituvat elämäntapahtumat, jotka herättävät eniten tunteita. Tunteet vaikuttavat myös siihen, mitä jätät kertomatta. Joskus käänteentekevä elämänkokemus sisältää niin paljon häpeää tai syyllisyyttä, että se jätetään pois tarinasta.

Myös kaunis ja hieno kokemus voi pudota pois tarinasta, vaikka se olisi kuinka tärkeä. Moni jättää kertomatta suuret saavutukset, koska niistä kertominen tuntuu väärältä. Kulttuurissamme elää uskomuksia, joiden mukaan saavutuksista kertominen on ylpeyttä ja ylpeys on pahasta. Ne estävät meitä tuntemasta iloa itsestämme.

Tarinaan on helpointa sisällyttää tapahtumia, joiden kanssa ihminen on sinut, jotka hän sallii itselleen ja joita pidetään yleisesti hyväksyttyinä. Niistä on turvallista kertoa, sillä ne eivät aseta ihmistä alttiiksi arvostelulle. Olo ei ole niin haavoittuvainen. Ihmiset kertovat useimmiten elämästään sitä tarinaa, joka tuntuu turvallisimmalta.

Yhdelle turvaa voi tuoda oman menestyksen korostaminen ja itsensä kohottaminen, jotta ei jäisi muiden jalkoihin. Toiselle turvaa tuo näkymätön pienuuden tarina, jotta ei vain erottuisi joukosta. Tarinan tärkeä tehtävä voi olla kiinnittää ihminen tiiviimmin siihen yhteisöön, johon hän haluaa kuulua.

Tarinasi elämästäsi voi olla totta, mutta se on aina myös valinta. Valitset sen, mistä tapahtumista kerrot, ja sen, mistä näkökulmasta tapahtumia kuvaat. Oletko elämässäsi aktiivinen toimija, neutraali tarkkailija tai tapahtumien uhri? Millaisiksi elämäsi tapahtumat määrittelet? Se on sinun päätettävissäsi. Tarinan ei tarvitse pysyä aina samanlaisena. Missä tahansa oletkin menossa, vielä on mahdollista kirjoittaa se uudelleen. Joskus turvallisen tarinan ulkopuolelta löytyvät myös kauneimmat kasvun paikat.

Mikä tarina on sinun turvapaikkasi? Mitä tarinaa et ole uskaltanut kertoa, koska se ei ole tuntunut turvalliselta?

Haluatko päästä tutkimaan tarinaasi tarkemmin? Tutustu Katri Syvärisen odotettuun uutuuskirjaan Sinun tarinasi voima.

Millainen kumppani sinä olet? Toimiva parisuhde edellyttää molemmilta hyvää itsetuntemusta

Olen uhrautuvaa tyyppiä. Parisuhteessa minulle on luontaista laittaa omat tarpeeni taka-alalle ja keskittyä enemmän kumppanini tarpeisiin. Tämä käy vaivihkaa, enkä yleensä juuri kiinnitä huomiota koko asiaan. Onneksi hyvällä pelisilmällä ja rautaisella analysointitaidolla varustettu puolisoni on huomannut taipumukseni.

Hyvää tarkoittavasta uhrautujasta saattaa nimittäin pitkässä juoksussa tulla uhriutunut puurtaja.  

Aina omien tarpeiden kuuleminen ja niihin vastaaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Yhteistä arkea elettäessä molemmilla on taipumus ottaa omat roolinsa, jotta yhteiselämä soljuisi eteenpäin mahdollisimman vaivattomasti. Ongelmia tuottaa kuitenkin, jos toinen on esimerkiksi se, joka aina joustaa tai se, jonka tarpeet jäävät syystä tai toisesta vähemmälle huomiolle.

Mielestäni toimiva parisuhde tarvitseekin sekä tervettä itsekkyyttä että tervettä epäitsekkyyttä. 

Terve itsekkyys on omista tarpeista ja omasta hyvinvoinnista huolehtimista. Se on sellaisten asioiden tekemistä, joista saa itselleen voimaa, energiaa ja mielenrauhaa. Se on itsensä arvostamista. Loppupeleissä omat hetket ovat tärkeitä hengähdystaukoja myös parisuhteelle, niiden avulla on helpompi olla läsnä puolisolleen ja arvostaa yhteisiä hetkiä.

Terve epäitsekkyys taas on toisen huomioimista ja näkemistä. Se on sitä, että tunnistaa kumppanilleen tärkeät asiat ja auttaa häntä kulkemaan niitä kohti. Se on toisen arvostamista ja joskus myös sellaisten asioiden tekemistä, joista ei itse niin välitä, mutta jotka ovat omalle rakkaalle tärkeitä. 

Parisuhde on molempien osapuolien omien tarpeiden ja yhteisen ajan välisen tasapainon hakemista. Se on myös sen hyväksymistä, että nämä tarpeet eivät aina kohtaa. Meillä esimerkiksi puolisoni tarvitsee kotona enemmän omaa aikaa ja tilaa kuin minä. Koska en intoverttinä juurikaan pyöri sosiaalisissa ympyröissä, saatan kotona olla hyvinkin puhelias. Samaan aikaan rakkaani taas voi olla väsähtänyt päivän sosiaalisista uroteoista ja silloin hän tarvitsee tilaa.

Kun molemmat uskaltavat kertoa omista tarpeistaan ja toiveistaan, jää vähemmän mahdollisuuksia väärinymmärryksille ja turhille mielensäpahoittamisille. Välittävässä parisuhteessa yhteinen aika on molemmille tärkeää. Toiset tarvitsevat sille kuitenkin enemmän vastapainoa. 

Arjen keskellä pysähdyn aika ajoin kuvittelemaan elämää ilman kumppaniani. Sen jälkeen minun on helpompi rakastaa vielä vähän enemmän. Usein unohdumme pitämään nykyistä tilannetta itsestäänselvyytenä. Sitä se ei kuitenkaan ikinä ole.

Yhteisinä hetkinä on tärkeää muistaa kertoa, että rakastaa.

Tutustu uutuuskirjaani Kiitos, että rakastat minua silti:

Tunnistatko oman kehosi hätäviestit? – Nämä 5 asiaa paljastavat, ettei kaikki ole hyvin

Kuva: Aura Nukari

Kehomme pyrkii kertomaan meille, minkä asioiden äärelle meidän tulisi pysähtyä. Keho reagoi joka hetki sekä ulkoisiin että sisäisiin ärsykkeisiin – ja mitä herkempiä olemme, sitä hienovaraisemmin reagoimme.

Aina meillä ei ole kykyä, halua, ymmärrystä tai voimavaroja kuunnella omaa kehoamme ja sen viestejä. Tämän seurauksena keho alkaa tavalla tai toisella oireilla, esimerkiksi uupumuksena ja kipuina.

Susanna Jussilan ja Emmi Ohraniemen uutuuskirja Kotona kehossa kannustaa kuuntelemaan omaa kehoaan ja vaalimaan yhteyttä siihen. Se toimii hyvin innostajana ja vertaistukena kaikille, jotka haluaisivat viihtyä omissa nahoissaan vähän paremmin.

Tässä 5 merkkiä, jotka kertovat siitä, että omaa kehoa kannattaisi kuunnella herkemmällä korvalla.

1. Touhuat pystymättä rauhoittumaan, olet usein väsynyt tai stressaantunut.



Kehosi todennäköisesti kutsuu sinua kuuntelemaan levon tarvetta. Kehomme kaipaa pysähtymistä, unta, palautumista ja levon hetkiä siinä missä aktiivisuuttakin.

Kannattaa myös muistaa, että keho ei kuormitu pelkästään fyysisesti rasituksesta, vaan myös elämänmuutoksista (niistä mukavista ja toivotuistakin!), mielen kiemuroista ja tunnemylläköistä. Levon ja palautumisen puute voi pahimmillaan viedä kohti uupumusta.

Millä tavoin sinä voisit pysähtyä ja antaa itsellesi levon ja palautumisen hetkiä? Aloita pienistä teoista, jotka mahtuvat sinun arkeesi.

2. Olet ankara tai ilkeä itsellesi.

Sillä, miten ajattelemme itsestämme ja miten itsellemme sisäisesti puhumme, on suuri vaikutus hyvinvointiimme sekä sen kautta kehosuhteeseemme. Kehomme kuulee – ja kokee – kaiken, sillä ajatuksemme herättävät meissä tunteita, ja tunteet ilmenevät kehossamme.

Tunnustele hetki: Ajattele itsestäsi jotain ilkeää, ja sitten jotain kannustavaa – miltä kehossasi tuntuu kummankin jälkeen? Joskus vaikea tai puristava olo kehossa voi johtua sisäisistä kokemuksistamme, tai piilossa olevista tunteistamme.

3. Sinulla on syömistä koskevia sääntöjä tai rajoituksia, jotka vaikuttavat elämääsi, tai sairastat syömishäiriötä.

Syömishäiriö on aina merkki avun tarpeesta ja kehon hädästä. Vaikka sinulla ei olisikaan kokemusta syömishäiriöstä, saatat tunnistaa haitallisia uskomuksia tai rajoitteita syömiseen liittyen.

Esimerkiksi tiettyjen ruoka-aineiden kieltäminen itseltään, säännöt siitä, mihin kellonaikaan on sallittua syödä, tai jatkuva laihdutuskuurilla oleminen. Itselle ahdistusta tuovat rajoitukset kannattaa aina ottaa vakavasti. Ethän epäröi hakea apua.

4. Liikunnasta on tullut rangaistus tai pakkopullaa.

Kehosi on tarkoitettu liikkumaan, mutta kaikki liikunta ei ole rakastavaa kehoa kohtaan. Suoritus- ja tavoitekeskeinen kulttuurimme on johtanut siihen, että emme usein liiku kehon sisäisistä toiveista, vaan ulkoisista velvoitteista käsin – liikunnasta tulee suorittamista.

Kehon toiveiden näkökulmasta liike tarkoittaa jotakin aivan muuta. Parhaimmillaan liike on hoitavaa läsnäoloa ja sisäisiin tuntemuksiin vastaamista.

Sen sijaan, että mietit, miten sinun tulisi liikkua, kysy keholtasi, minkälaista liikettä se kaipaisi juuri nyt? Mikä tuntuisi hyvältä? Kiinnitä myös huomiota siihen, mitä kehosi kertoo liikkeen aikana. Entä miltä olosi tuntuu jälkikäteen?

5. Pakenet tai välttelet tunteitasi.

Tunteet tuntuvat kehossa. Jos välttelemme tunteidemme kohtaamista, ne varastoituvat kehoon ja saattavat ilmetä erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä oireina.

Yksinkertaisimmillaan tunteiden kohtaaminen alkaa siitä, että antaa itselleen luvan pysähtyä ja kiiinnostua siitä, mitä sisimmässä on meneillään. Esimerkiksi palan tunne kurkussa, puristus rintakehässä tai kouristus vatsanpohjassa saattaa johtaa jonkun tunteen äärelle, jota ei ehkä ole kunnolla tiedostanut. Kun kehoon ei kerry ylimääräisen tunne-energian painoa, elämä voi alkaa kirjaimellisesti tuntua kevyemmältä.

Joskus tunteisiin liittyy syviä haavoja tai raskaita menneisyyden taakkoja, joiden purkamiseen tarvitaan ammattilaisen apua.

Kaikille oman kehonsa kanssa kamppaileville on lohdullista ja kannustavaa lukea Susannan ja Emmin tarinat siitä, miten omasta kehosta voi tulla ystävä, jonka kanssa suhde on rento ja mutkaton. Kirja sisältää myös Susannan rakastettuja Sielun sopukoita -runoja sekä Emmin herkkää kuvataidetta. Kotona kehossa -kirjan löydät TÄÄLTÄ.


5 tapaa vahvistaa henkistä yhteyttä parisuhteessa – Yhteinen aika on eri asia kuin yhteys

Parisuhteen unelmakarttakirjan kirjoittaja Sanan Wikström

Joskus käy niin, että kun yhteiset unelmat on saavutettu, ei uusia yhteisiä unelmia enää synny.  Silloin yhteys alkaa heikentyä ja yhteinen innostunut säpinä vähentyä.

Joskus voi olla, että  yhteisistä unelmista on puhuttu ajat sitten, mutta ajan saatossa ne ovat muuttuneet toisella tai jopa molemmilla.  Koska unelma on kerran määritelty, siitä ei enää puhuta ja päädytään ehkä yhdessä toteuttamaan unelmia, jotka olivat joskus totta mutta eivät tässä hetkessä enää elä.

Joskus on myös niin, että molemmilla on kokonaan omat unelmat. Toisinaan ne mahtuvat kulkemaan yhtä aikaa rinnakkain, toisinaan taas ne alkavat vetää eri suuntiin.

Hidasta elämää -perustajan Sanna Wikströmin uutuuskirja Parisuhteen unelmakarttakirja antaa pariskunnalle välineitä henkisen yhteyden vahvistamiseen. Täytettävä kirja tuo Unelmakarttakirjasta tutut viisi teemaa parisuhteeseen ja sen voimaannuttamiseen: uskomukset, läsnäolon, mielikuvituksen, tunteet ja alitajunnan.

Tässä Sannan 5 vinkkiä, miten vahvistaa henkistä yhteyttä parisuhteessa:

1. Olkaa loputtoman kiinnostuneita siitä, mitä toinen kertoo menneisyydestään, nykyisyydestään ja toiveistaan – yhä uudelleen.

Kiinnostus ja uteliaisuus on ikään kuin henkisen käden ojentamista toista kohtaan. Se tuo sinua kohti toista ja osoittaa, että haluat kuulla, ymmärtää ja olla läsnä.

2. Vaalikaa yhteistä aikaa, jossa keskiössä on yhteys

Monesti yhteistä aikaa voi olla, mutta huomio saattaa olla jossain muualla kuin yhteydessä. Yhteys voi olla keskustelun, kosketuksen tai vaikka silmiin katsomisen tulosta. Mikä on se tapa, jolla koet saavasi yhteyden toiseen? Kun tuntuu, että hetken koko maailma on siinä, teidän välillänne?

3. Keskustelkaa

Omien kokemusten ja tunteiden sanoittaminen auttaa toista valtavasti ymmärtämään. Ei voi olettaa, että toinen tietää, jos ei puhu. Eikä puhuminenkaan aina ole helppoa, mutta yritys on tärkeämpää. Sanoittamaan oppii keskustelemalla.

4. Koskettakaa

Fyysinen läheisyys vahvistaa yhteyttä ja tuo me-henkeä sekä luo turvan tunnetta. Täyttäkää aistit toisesta: Miltä toinen tuntuu? Miltä yhteys tuntuu, kun se on läsnä?

5. Unelmoikaa yhdessä yhteisistä asioista

Kartoittakaa sitä, mistä tulette ja miten se on vaikuttanut siihen, minkä uskotte mahdolliseksi. Kartoittakaa sitä, missä olette nyt ja unelmoikaa siitä, mitä yhteinen tulevaisuutenne voisi olla. Voitte ottaa avuksi esim. Parisuhteen unelmakarttakirja -tehtäväkirjan, jossa on kolmetyyppisiä harjoituksia: 1) pieniä viestejä toiselle kirjaan, 2) yhdessä tehtäviä tehtäviä kirjaan sekä 3) yhteyttä vahvistavia harjoituksia kirjan ulkopuolella.

Kurkkaa kirja: 

4 askelta uuvuttavista uskomuksista vapautumiseen – Et voi muuttaa menneisyyttä, mutta voit kirjoittaa tarinasi toisin

Uupumuksen taustalla on usein se, että päivämme ja viikkomme täyttyvät pakollisista suorituksista ja elämäämme jää liian vähän tilaa sille, mikä innostaa, elvyttää ja antaa voimia. Mielissämme elää monenlaisia uskomuksia:

”En minä mitään tarvitse.”
”Sitku olen tehnyt tämä ja tuon, voin ehkä levätä.”
”Jos minä en huolehdi siitä, ei kukaan mukaan.”
”Ei tarvitse auttaa, pärjään kyllä.” 

Syviä, sisäänrakennettuja uskomuksia voi olla vaikea muuttaa yhdessä yössä. Joskus muutokseen riittää se, että ihminen tulee tietoiseksi rajoittavasta uskomuksesta. ”Näinkö minä olen ajatellut? Mutta eihän tämä voi pitää paikkaansa.” Usein tarvitaan pidempi muutosprosessi. Kaikki kuitenkin alkaa omien ajatustensa tiedostamisesta.

Henkisen hyvinvoinnin valmentaja Katri Syvärisen uutuuskirja Sinun tarinasi voima – Vapaudu vanhasta ja uskalla loistaa tarjoaa tukea oman sisäisen maailman ymmärtämiseen sekä tietoa uskomuksista ja niiden muuttamisesta. Kirja kannustaa vapautumaan vanhoista rajoituksista ja tekemään omasta tarinasta voiman lähteen.

”Näen työssäni jatkuvasti ihmisiä (useimmiten naisia), jotka eivät ole vuosiin asettaneet itseään etusijalle, tuskin edes muistaneet omia tarpeitaan. Lopputulos on usein uupumus”, kertoo Katri.

Kun yhteys omaan itseen katoaa, katoavat myös terveet rajat. Ei enää tiedä, mikä on itseä ja mikä on muita. Kuka olen silloin, kun en huolehdi muista?

”Monet meistä on kasvatettu aiempien polvien ahtailla ajatuksilla ja kyllästetty lapsuuden ankeilla kokemuksilla enkä tiedä, voiko kaikesta edes täysin vapautua. Mutta ei tarvitsekaan. Tärkeämpää on, miten suhtaudut kortteihin, jotka sinulle on jaettu”, muistuttaa Katri.

Tässä Katrin 4 askelta uuvuttavista uskomuksista vapautumiseen:

1. Tietoisuus. Kun huomaat kuormittuvasi tai vaativasi itseltäsi liikaa, tunnista, millaisia ajatuksia toimintasi taustalla on. Näin rajoittavat uskomukset pääsevät vähitellen esiin. ”Huomaan, etten ole koskaan riittänyt itselleni.”

2. Tunteet. Uskomukset nostavat pintaan kipeitä tunteita. Ne voivat liittyä uskomuksen syntymiseen tai siihen, miten ankara olet ollut itseäsi kohtaan. Miksi olen kohdellut itseäni näin? Milloin tämä uskomus oikein syntyi? Miksi minulle rakas ihminen kohteli minua kurjasti? Miksi elämä järjesti minulle näin vaikeita kokemuksia? Mieli haluaa ymmärtää, mutta joskus se on vaikeaa. Kipu on tärkeää uskaltaa kohdata, vaikka juuri siltä olet yrittänyt suojautua.

3. Hyväksyntä. Kipukohdista tietoiseksi tuleminen voi muuttaa elämää ratkaisevasti paremmaksi. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi korjata itsesi, ennen kuin olet vapaa. Usein ainoa asia, mikä meissä on vikana, on se ajatus, että meissä on jotain vikana. Hyväksyntä paradoksaalisesti korjaa sitä, mikä sinussa tuntui väärältä. Tunteiden kohtaamisen myötä voit opetella hyväksymään ajatuksesi, kokemuksesi ja itsesi. Hellitä, vihdoin.

4. Uudelleenmäärittely. Voimauttavin vaihe on kipeän kohtansa määritteleminen uudelleen. Mitä olet oppinut? Mitä voisit ammentaa kokemuksestasi? Ehkä et olekaan riittävä ja arvokas haavastasi huolimatta, vaan sen ansiosta. Anna sen, mikä joskus on mennyt rikki, näkyä ja tuntua. Heikkouden myöntäminen sattuu, mutta se on mitä kauneinta itsensä hoitamista.

Jokaisen horjuvan askeleen myötä uskomuksesi muuttaa muotoaan. Se on ehkä edelleen tallella, mutta jotain on muuttunut. Kun otat itsessäsi lämpimästi vastaan kipeimmänkin kohdan, olet kokonaisempi kuin koskaan.

🎧 Kuuntele kirja BookBeatissa TÄÄLLÄ.

Jos sinulla ei vielä ole BookBeat-tiliä, saat käyttöösi maksuttoman kokeilujakson TÄSTÄ.

Rap-artisti Uniikki: ”Vaikka välillä ei voi kuin toivoa, aina on toivoa”

Kaiken takana on ihminen -juttusarja

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa rap-artisti Dan ”Uniikki” Tolppanen kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.

KASVU – Pituuskasvuni päättyi varhain, mutta onneksi henkinen kasvu on jatkunut etenkin viime vuosina valtavasti. Yksi parhaista asioista aikuistumisessa on ollut se, että on oppinut nauramaan omille virheilleen ja olemaan armollisempi itselleen. Se on helpottanut elämää valtavasti: teen parhaani ja se riittää.

Myös oman Uniikki elämä -kirjan tekeminen oli kuin lähes vuoden mittainen, erittäin intensiivinen terapiaprosessi. Sen kautta opin vielä entistäkin paremmin tunnistamaan ne asiat, joihin haluan elämässäni fokusoitua sekä vastaavasti ne asiat, joista haluan luopua.

MUSIIKKI – Ehdottomasti isoin kutsumukseni ja asia, joka on eniten muokannut identiteettiäni. Olen etuoikeutettu, kun saan ilmaista itseäni musiikin kautta sadoille tuhansille kuulijoille ja koska olen saanut tehdä rakastamaani työtä jo yli 20 vuoden ajan. Myös suuri osa läheisimmistä ihmisistäni on löytynyt musiikin kautta.

Musiikkini esittäminen on parasta mitä tiedän – kun olen lavalla, se on oma ”happy place”:ni. Sitä tunnetta, jonka saan itseni ja yleisön välisestä energiasta ei voisi korvata millään muulla. Toki varjopuolena – kuten viime vuosikin näytti – on se, että alalla työskentely on erittäin epävarmaa ja siten myös stressaavaa. Siksi nautinkin jokaisesta päivästä, kun saan toteuttaa itseäni. Toivon mukaan tulen aina työskentelemään jollain tavalla musiikin parissa.

PERHE – Minulla oli turvallinen ja onnellinen lapsuus. Olen aina arvostanut suuresti sitä, että omat vanhempani ovat edelleen yhdessä. Isäni oli nuoruudessani alkoholisti, mistä koitui jonkin verran riitoja. Nyt hän on ollut jo 16 vuotta juomatta, ja välimme ovat todella lämpimät – siitä olen mielettömän onnellinen.

Myös ystäväni ovat minulle kuin perhettä. Meillä on todella tiivis porukka, ja olenkin aina sanonut, että yksi suurimpia saavutuksiani on hmiset, jotka olen vuosien varrella saanut ympärilleni.

ONNELLISUUSUniikki elämä -kirjassani vieraileva onnellisuusfilosofi Frank Martela sanoi mielestäni hienon oivalluksen: ”Onni ei ole mikään päämäärä, jota tulisi jahdata, vaan se syntyy siitä, että matkallamme teemme itsellemme merkityksellisiä asioita tässä ja nyt.

Ajattelin ennen liian usein niin, että kun saavutan jonkin tietyn tavoitteen, niin sitten olen onnellinen – oli kyseessä sitten parisuhteeni tai urani. Nyttemmin osaan nauttia jokapäiväisestä tekemisestäni enemmän.

Se, että saan toteuttaa itseäni unelma-ammatissani ja sen kautta auttaa muita, läheiseni sekä mielettömät kokemukset matkani varrelta tekevät elämästäni onnellisen.

ROHKEUS – En ole mikään mieletön hurjapää, vaan rohkeus elämässäni on konkretisoitunut enemmänkin työurallani. Kun perustimme levy-yhtiö Rähinän, ei meillä oikeasti ollut hajuakaan, miten levybisnestä pyöritetään. Yritimme, epäonnistuimme, otimme opiksi, yritimme uudestaan ja nousimme yhdeksi Suomen suurimmista indie levy-yhtiöistä.

Läheiseni kuvailevat minua välillä jopa hieman liian kiltiksi, ja joskus saatankin tehdä asioita vain muiden mieliksi. Viime aikoina olen kuitenkin oppinut sanomaan sellaisille asioille ei, jotka eivät tunnu sisimmässäni hyvältä. Myös se on mielestäni rohkeutta.

ELÄMÄNTEHTÄVÄ – Tunnen, että elämäntehtäväni kulminoituu vahvasti musiikkiin. Olen huomannut, että kaikkein henkilökohtaisimmista biiseistäni olen saanut eniten positiivista palautetta. Esimerkiksi Korkki Kii -biisini käsittelee isäni alkoholismia, Valitsen Elämän sekä uusin kappaleeni Ehjää puolestaan mielenterveysongelmia sekä kriiseistä selviämistä.

On uskomattoman hienoa, että voin vaikuttaa tekemiselläni tuhansien ihmisten henkiseen hyvinvointiin ja olen jopa saattanut pelastaa jonkun elämän. Siksi myös Uniikki elämä -kirjassani halusin avata sisimpäni kokonaan, koska tiesin sen jatkavan tuota samaa työtä. Toki muiden auttamisen lisäksi urani on rikastuttanut elämääni monin tavoin.

MIELENRAUHA – Elämäni on hetkittäin todella hektistä ja stressaavaa. Viime vuosina olen saanut voimaa motivaatio- ja self help -kirjoista. Mainittakoon näistä Gary John Bishopin Unfu*k Yourself ja Eckhart Tollen Läsnäolon Voima. Lisäksi reissaaminen ympäri maailman on psyykkisesti rentouttavaa.

Vaikka onkin kivaa että on paljon faneja, on välillä raskasta, että tunnistetaan joka paikassa. Siksi onkin kiva mennä paikkoihin, joissa voin rauhassa olla kuin kaikki muutkin. Aina, kun kone laskeutuu uuteen maahan, tuntuu kuin päässäni kääntyisi jokin vipu ja stressi hellittää välittömästi. Käyn myös täällä Suomessa paljon patikoimassa ja kalastamassa, ja Suomen kaunis luonto on minulle myös todella rauhoittava elementti.

RAKKAUS – Tunnen että elämäni on täynnä rakkautta. Mahtava perhe, ystävät ja fanit. Viime vuonna erosin pitkästä suhteesta, joka tietenkin surettaa edelleen, vaikkei ero mitään draamaa sisällään pitänytkään.

Toisin kuin monet, en koe, että menneet suhteet olisivat olleet ajantuhlausta. Minulla on niitä takana useita, ja yritän ennemmin arvostaa niitä hyviä hetkiä yhdessä, vaikkeivat suhteet loppuun asti kestäneetkään.

Toki minulla on jo sen verran ikää, että olisi ihanaa löytää vierelle nainen, jonka kanssa perustaa perhe. Suhteissa minulla on tapana rakastua palavasti ja mennä aina sydän edellä, joskus ehkä liikaakin.

TULEVAISUUS – Tulevaisuudelta toivon, että ajat normalisoituisivat pian ja pääsisin toteuttamaan taas suurinta intohimoani eli esiintymistä. Ja toki toivon, että saisin työskennellä musiikin parissa mahdollisimman pitkään.

Toivon myös, että koronan myötä maailma heräisi muihinkin uhkiin, kuten ilmastonmuutokseen ja ihmisten henkiseen pahoinvointiin, ennen kuin on liian myöhäistä. Kuten sanottu, haluaisin perheen ja ainakin yhden lapsen, jolle jättää maailma, jossa olisi hyvä elää.

TOIVO – Niin kuin kaikki muutkin, olen käynyt läpi lukuisia kriisejä. Minulla suurimmat niistä ovat liittyneet mielenterveyshäiriöihin, uraani sekä ihmissuhteisiin. Välillä on käyty todella pohjalla, mutta uskoani paremmasta huomisesta en ole koskaan menettänyt.

2020 oli suurelta osin aivan kauhea – alta lähtivät sekä työt että parisuhde. Sain loppuvuodesta kuitenkin julkaistua Uniikki elämä -kirjani sekä yhden kaikkien aikojen suosituimmista biiseistäni, ja lisäksi olen saanut paljon henkistä tukea läheisiltäni ja usko tämän vuoden onnistumisiin on kova.

Vaikka välillä ei voi kuin toivoa, aina on toivoa.

Lisää Dan ”Uniikki” Tolppasen ajatuksia sekä hänen kiehtovan ja kannustavan tarinansa löydät kirjasta Uniikki elämä, Otava 2021. Tilaa kirja Suomalainen.comista.

Ethän anna itsesi tottua siihen, että elämä tuntuu pahalta – Anna tunteiden nousta ja kuuntele niiden viesti

Tavallaan on ihan hyvä, että kestämme sopivasti ikäviä asioita, tilanteita ja ei-niin-ihania ihmisiä. Tänään tunnen silti tarvetta nostaa tapetille sen, ettei huonoon turtuminen todellakaan aina palvele meitä ja kehitystämme.

Siedättyminen on juuri sitä, miltä kuulostaa: Ensin jokin aiheuttaa vastareaktion, mutta ajan kanssa se himmenee ja hälvenee. On hienoa siedättyä allergeeneille tai vaikkapa liikunnan aiheuttamalle rasitukselle, mutta kun kyseessä on epäoikeudenmukaisuus tai turhan kuluttavat tilanteet, se tuskin on toivottavaa.

Kun olemme siedättyneet johonkin tilanteeseen, emme enää kunnolla aisti sen aikaansaamaa reaktiota itsessämme. Kerta toisensa jälkeen olemme tylsyttäneet ja turruttaneet sen pois. Hukanneet yhteyden tärkeään sisäiseen palautteeseen:

Kun jokin kalvaa, tuskin huomaamme sitä. Kalvaminen on yhä pohjalla, mutta päällä on paksu turruttava peitto. Siihen voi kuulua ajatuksia, kuten että näin on paras tai ettei muu ole mahdollista. Kun kalvaminen nukkuu peittonsa alla, on mahdoton muuttaa mitään.

Epätietoisuuden kohtaaminen

Monesti siedätymme vallitsevaan tilanteeseen, koska koemme muutoksen tuskallisena, vaikeana tai lähes mahdottomana. On hankalaa kohdata tyytymättömyytensä johonkin näkemättä minkäänlaista ratkaisua edessään. Avuttomuus ja epätietoisuus ovat tunteita, joita usein pyrimme välttelemään.

Olen kuitenkin huomannut, että kaikki tunteet kannattaa katsoa loppuun asti. Mennä niiden läpi, ihan pohjalle.

Pohja nimittäin on paljon lähempänä kuin uskoisi. Sen kohdattuamme seisomme omilla jaloillamme ja hengitämme. Mikäli emme koskaan katso tunnetta loppuun, uiskentelemme pinnassa vältellen ikuisesti jotakin tuntematonta, vaaralliseksi luulemaamme. Vaikka siedättyminen kuulostaa passiiviselta asialta, se sisältää usein tällaista aktiivista toimintaa, jolla olemme tottuneet vastaamaan tilanteeseen. Se ei ainoastaan kuluta energiaa, vaan myös elämämme kallisarvoista aikaa.

Oikeus tuntea

Edes parantumattomaan sairauteen tai vaikkapa läheisen poismenoon ei tarvitse siedättyä niin, ettei reaktiota enää nousisi.

Kun sanotaan, että hyväksy kaikki sellaisenaan, unohtuu helposti, että myös omat tunteemme ja reaktiomme ovat osa sitä kaikkeutta, joka tulisi hyväksyä eikä tukahduttaa. Mikään ei kestä ikuisesti muuttumattomana. Joskus valtava lohduttomuus omasta kohtalosta tai menetyksestä voi olla alkuunpaneva voima muutokselle.

Meissä on paljon piileviä tunteita ja tarpeita, jotka olemme vaimentaneet siedättymällä vallitseviin olosuhteisiin. Ne kaikki on tarkoitettu kohdattaviksi. Tunteilla on sanomansa ja ne ohjaavat meitä oikeaan suuntaan. Kenties löytämään ratkaisun, joka koskaan ennen ei ole tullut mieleen.

Joskus vaikea tunne, kuten viha tai epätoivo, voi toimia porttina, josta ihmisen on kuljettava päästäkseen uuteen maisemaan. Henkisesti tai ihan konkreettisesti.

Siedättymisen vastakohta on herkistyminen

Olen aikanaan siedättynyt hyvin moneen asiaan, jotka tuntuvat nyt hätkähdyttäviltä. Kun vähitellen aloin kuunnella enemmän sisäistä palautettani, aloin jälleen herkistyä sille, miltä minusta tuntuu. Joissain tapauksissa olen kulkenut ääripäästä toiseen: siedättymisestä yliherkistymiseen.

Kun jotain on sietänyt liian kauan, on iso todennäköisyys, että vastareaktio nousee. Mitä kauemmin, sen suurempi hyökyaalto. Eikä silloin sietokykyä ole jäljellä enää yhtään. Jo pelkkä muistutuskin asiasta voi olla liikaa.

Aivan kuten siedättyminen, vie herkistyminen oman aikansa. Vaikka joku muu olisi jo niin pitkällä, ettei suojamuureja enää tarvita, minä tarvitsen vielä vahvat reaktioni. Muistuttamaan siitä, mitä en halua. Varmistamaan, etten käänny takaisin.

Kuiskaamaan korvaani, etten tyytyisi huonompaan versioon maailmasta, jossa kaikki on mahdollista.

❤️:lla Riikka


Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

 

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image