Miten rauhoittaa kuormittunutta mieltä? – 15 lempeää vinkkiä, joiden avulla jaksat paremmin

Viime aikojen suru-uutiset ovat laittaneet oman elämän taistelut uuteen perspektiiviin ja mittakaavaan. On ollut vaikea käsittää, mitä ympärillämme tapahtuu.

Mielessä myllertää nyt monestakin syystä ja välillä tuntuu vaikealta pysäyttää ajatusten kilpajuoksua. Olo tuntuu voimattomalta ja avuttomalta. Pelottaakin.

Miten mielen kuormittuminen näkyy arjessa?

Etenkin meidän erityisherkkien mieli kuormittuu herkästi, mutta nyt on ollut haastavaa varmasti ihan jokaisella. Miten mielen myllerrys sitten näkyy arjessa?

Omalla kohdalla murheet alkavat saada helposti uusia ulottuvuuksia, skenaariot ja ylianalysointi alkavat hallita mielen liikkeitä. Keskittymiskyky myös heikkenee eikä mieli rauhoitu edes nukkuessa.

Pelko, huoli ja murheet saavat liian suurta roolia. Jatkuva kädenvääntö alkaa uuvuttaa. On vaikea puhua jostain muusta kuin mielen päällä olevasta asiasta. Se ottaa haltuun jokaisen vapaan kolon mielen sopukoista.

Kun mieli on ylivirittyneessä tilassa, myös ongelmanratkaisukyky heikkenee ja hätäuloskäyntejä haitallisesta kierteestä voi olla vaikea löytää.

Olisikin tärkeää kirjoittaa itselleen toimiva lista toimintatavoista, joilla purkaa mielen umpisolmut ja johon tukeutua tiukan paikan tullen, kun järjen ääni menettää voimansa. Kartan avulla voi löytää takaisin turvallisille poluille.

Olisikin tärkeää kirjoittaa itselleen toimiva lista toimintatavoista, joilla purkaa mielen umpisolmut ja johon tukeutua tiukan paikan tullen, kun järjen ääni menettää voimansa.

Miten mieltä voi rauhoittaa?

Koen nyt entistäkin tärkeämmäksi olla itseni puolella ja suojella omaa jaksamistani – ilman syyllisyyttä.

Muistutuan itseäni myös siitä, ettei minun tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa, jos laitan itseni etusijalle tai jos puolustan omia rajojani. Meillä jokaisella on oikeus olla itsemme puolella – etenkin, jos hyvinvointiamme jokin uhkaa.

Joten erityisesti nyt koen tärkeäksi keskittyä lempeyteen ja niihin asioihin, jotka elämässäni ovat hyvin. Suunnata omat voimavarani siihen, että pidän itsestäni ja omista läheisistäni huolta.

Samalla voin lähettää rauhaa ja rakkautta niitä tarvitseville.

Meillä jokaisella on oikeus olla itsemme puolella – etenkin, jos hyvinvointiamme jokin uhkaa.

Lempeät vinkit jaksamisen tueksi:

  1. Opi tuntemaan itsesi – etenkin, jos sinulla on erityisherkän mieli. Ymmärrys ja hyväksyminen auttaa myös rauhoittamaan oloa – et ole vääränlainen.
  2. Huolehdi omista tarpeitasi, rajoistasi ja jaksamisestasi.
  3. Keskity asioihin, jotka ovat hyvin ja joihin voit vaikuttaa. Keskity kiitollisuuteen.
  4. Valitse, mitä uutisia seuraat ja millaisia asioita päästät mieleesi. Valitse kenen seurassa olet ja kenen ajatuksille annat tilaa.
  5. Vietä aikaa luonnossa – hengittele ja halaile puita. Pysähdy hiljaisuuteen.
  6. Varaa omaa aikaa. Välillä yksinolo on paras tapa löytää yhteys omaan mieleen.
  7. Huolehdi kehon ja mielen yhteydestä. Itseäni auttaa jooga, avantouinti, sauna, meditaatio ja hengitysharjoitukset.
  8. Liike on lääke. Anna mielen tuulettua, kun keho liikkuu.
  9. Älä jää ajatustesi kanssa yksin. Tukeudu ja turvaudu luotettaviin läheisiin sekä ystäviin. Pyydä ammattiapua matalalla kynnyksellä.
  10. Anna ajatuksille tilaa. Älä pakota niitä tiettyyn muottiin, vaan suhtaudu ajatuksiisi uteliaisuudella – anna niiden tulla ja mennä. Havainnoi ja päästä sitten irti.
  11. Löydä tapa sanoittaa tai kuvittaa mielesi liikkeitä. Kirjoita ajatuksesi ylös, runoile, maalaa, tanssi tai laula. Päästä ajatukset ulos!
  12. Touhua ihan jotain muuta: siivoa, laita ruokaa, tee lumitöitä tai leiki lapsien kanssa. Keinoja on monia!
  13. Anna mielellesi uutta ajateltavaa. Kuuntele lempi musiikkiasi, katso elokuvaa tai lue kirjaa. Uppoudu tarinaan!
  14. Nuku tarpeeksi ja anna unen hoitaa mieltä. Mielikin tarvitsee aikaa palautumiseen.
  15. Puhu itsellesi lempeästi ja rakastavasti – ole itsesi puolella. Sano mielellesi, ettei ole hätää.

Koen tärkeäksi keskittyä lempeyteen ja niihin asioihin, jotka elämässäni ovat hyvin. Samalla voin lähettää rauhaa ja rakkautta niitä tarvitseville.


Lue lisää Annukan ajatuksista Lempeämpi minä –blogista.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
VIIKONLOPUN DIILI: Kaikki kirjat Hidasta elämää -puodissa -25%
Katso kirjavalikoima
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image