Sivu 177 – Hidasta elämää

Onko sinullakin huono omatunto siitä, ettet pidä itsestäsi tarpeeksi hyvää huolta?

Ajatteletko, että lenkin pitäisi kestää vähintään tunnin, jotta siitä olisi jotain hyötyä? Panttaatko päivän ruoka-annoksia, jos tiedät, että illalla on luvassa herkuttelua? Onko sinulla jatkuvasti huono omatunto siitä, ettet pidä itsestäsi tarpeeksi hyvää huolta?

Jos liikunta on asia, jota tulisi harrastaa ja terveellinen ruokavalio jotakin, jota pitäisi noudattaa, menee homma helposti suorittamiseksi. Ja suorittaminen on harvoin hedelmällisin lähtökohta pysyvään hyvään oloon. Jossain vaiheessa suorittaminen vääjäämättä epäonnistuu ja tilalle astuu riittämättömyyden tunne.

”On tärkeää pitää hyvää huolta itsestään, mutta sillä on suuri ero, viriääkö toiminta syvimmillään itsekurista vai joustavasta huolenpidosta”, kirjoittaa psykoterapeutti Maaret Kallio Helsingin Sanomien (22.1.2020) kolumnissaan ja osuu mielestäni hyvinvoinnin ytimeen.

Pysyvää hyvää oloa ei voi saavuttaa suorittamalla eikä itseään kurittamalla.

Mistä sitten tietää, tekeekö asioita itsekurista vai -myötätunnosta käsin? Tässä 5 tunnusmerkkiä:

1. Itsekuri keskittyy ulkoapäin lähteviin tavoitteisiin, itsemyötätunto sisältä kumpuavaan hyvään oloon. Moni elämäntaparemonttiin ryhtyvä tavoittelee ensisijaisesti ulkoista muutosta – painonpudotusta, kiinteämpää kehoa tai pyöreämpiä pakaroita. Näissä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta ulkoiseen muutokseen keskittyminen johtaa usein asetelmaan, jossa sisäinen olotila jää kakkoseksi.

Tavoitteeseen pyritään tinkimättömän työn ja kovan itsekurin voimalla. Ennen pitkää ulkoinen päämäärä voi muodostua taakaksi, joka pikemminkin lisää stressiä hyvän olon sijaan.

Kun hyvinvointia lähestyy myötätunnosta itseään kohtaan, korostuu ulkoisten seikkojen sijaan sisäinen kokemus. Silloin ihminen ei kysy itseltään, miltä hän haluaisi näyttää, vaan miltä hän haluaisi olonsa tuntuvan. Myötätunnosta käsin toimiessa hyvinvointi tarkoittaa sellaisten valintojen tekemistä, jotka tekevät itselle hyvää.

2. Itsekuri käskee ja piiskaa, itsemyötätunto kuuntelee ja kannustaa. Itsekuri puhuu pomottavalla äänellä. Se määrää, miten sinun tulisi treenata, syödä ja palautua ja sättii välittömästi, jos et noudata sen käskyjä.

Itsemyötätunto katsoo sinua lempeästi. Se kuuntelee ensin ja tsemppaa vasta sitten. Itsemyötätunto sanoo sinulle ne sanat, joita kulloinkin tarvitset.

Yhtenä päivänä se voi olla ”anna mennä – sinä pystyt siihen”; ja toisena kenties ”sinulla on lupa ottaa iisisti”.

3. Itsekuri kulkee usein käsi kädessä ehdottomuuden ja huonon omantunnon kanssa. Itsemyötätunnon perässä seuraa joustavuus. Kun hyvinvointia tavoittelee ensisijaisesti itsekurista käsin, on jatkuvasti tekemisissä huonon omantunnon kanssa.

Elämä ei yksinkertaisesti toimi samalla logiikalla kuin television Suurin pudottaja. Sellaisiakin asioita vaan tapahtuu, jotka eivät kuulu omaan suunnitelmaan – ja sekös itsekuria sapettaa.

Itsemyötätunnosta käsin toimiessa elämä tulee aina ensin, ja sitä vastaan on turha taistella. Jääräpäisen suorittamisen sijaan itsemyötätunto uskoo joustavuuden nimeen. Mikään asia ei ole mustaa tai valkoista.

Vaikka tänään työpäivä venähtäisi ja saunalenkki tarkoittaisi ulkoilun sijasta sitä suolaisempaa vaihtoehtoa, huomenna on taas uusi päivä. Joskus lepo ja herkuttelu on parasta mitä ihminen voi itselleen antaa, joskus taas reipas hikilenkki raikkaassa ulkoilmassa. Useimmiten jotain siltä väliltä.

4. Itsekuri vähättelee tunteita, itsemyötätunto arvostaa niitä. Itsekurilla on taipumusta ”mennä vaikka läpi harmaan kiven”, kun se on jotakin päättänyt. Itsekurin kyydissä saattaa päätyä lenkille silloinkin, kun kantapää on tulehtunut tai mehupaastolle vain siksi, että meni ottamaan naapurin Pirjon somehaasteen vastaan.

Itsemyötätunto on kiinnostunut tunteistasi. Se haluaa tietää, mikä on toimintasi perimmäinen syy. Siinä missä itsekuri on toisinaan impulsiivinen, itsemyötätunto ottaa mielellään aikalisän.

Se ei usko ensimmäistä ajatustasi, vaan kysyy tarkempia kysymyksiä, kuten: mitä sinulle ihan aidosti kuuluu? Mitä se oikeastaan on, mitä todella tarvitset? Tästä syystä itsemyötätunnosta käsin tehdyt valinnat ovat yleensä paremmin linjassa itsesi kanssa.

5. Itsekuri vertailee jatkuvasti itseään muihin, itsemyötätunto kääntää katseen takaisin sisimpäänsä. Itsekuri skannailee jatkuvasti ympärilleen. Se on kiinnostunut siitä, miltä se näyttää suhteessa muihin. Sillä on taipumus tuntea huonommuutta ja kokea jatkuvaa tarvetta olla jotakin enemmän tai sopia paremmin muottiin.

Itsemyötätunto tunnistaa samat ajatukset, mutta se haluaa toimia toisella tavalla. Vertailun sijasta itsemyötätunto kääntää katseen takaisin omaan sisimpään ja kysyy itseltään: entä jos olenkin hyvä juuri näin?

Itsemyötätunto sitoutuu pikakuurien sijasta etsimään hyvää oloa sisältään. Se luottaa siihen, että hyvinvointi tulee jäädäkseen, kun lopettaa sen ainaisen perässä juoksemisen.

Pätkiikö muisti? Nuku päiväunia ja ulkoiluta koiraasi, ehdottavat aivotutkija ja tietokirjailija

Aivotutkija Minna Huotilaisen ja journalisti-tietokirjailija Leeni Peltosen Uuden ajan muistikirja (Otava, 2020) valottaa, miten muisti toimii – ja miksei se välillä toimi!

Tässä 9 faktaa muistin toiminnasta, joita et ehkä tiennyt – tai muistanut. Lainaukset on poimittu Uuden ajan muistikirjasta.

1. Muistat asioita, joita et tiedä tietäväsi

”Neuropsykologi ja tutkija Eino Partasen väitöskirjassa pystyttiin mittaamaan vauvan aivoista sikiöaikana syntyneitä muistijälkiä. Muistot liittyivät äidin raskausaikana kuuntelemaan musiikkiin ja puheeseen. Vauvat eivät pysty kertomaan meille näistä muistoista, mutta se saattaa silti vaikuttaa heidän kykyynsä havaita musiikin piirteitä. On siis mahdollista, että varhaiset muistot vaikuttavat toimintaamme.”

2. Tunne auttaa sinua muistamaan

”Tiedostamattomia muistoja syntyy lapsuudessa ja jopa jo vauvaiässä. Jos lapsena sairastuit rajuun oksennustautiin syötyäsi juuri aiemmin raparperikiisseliä, on aivan mahdollista, että et muista tätä tilannetta aikuisena, mutta jostain syystä välttelet raparperia. ”En vain pidä siitä”, saatat sanoa tietämättä syytä.”

3. Stressi vaikuttaa muistiin

”Monet stressistä kärsivät ja työuupumusoireita kokevat ihmiset kertovat – – – kognitiivisista oireista: muisti pätkii eikä tarkkaavaisuus tunnu toimivan. Kun hallinnan tunne katoaa, elämä ei tunnu enää olevan omissa käsissä.”

”Stressi vaatii parikseen palautumista. Vaativan hetken jälkeen pitäisi olla aikaa vain hengitellä ja rauhoittua – kokea, kuinka stressaantunut olo katoaa vähitellen. Jos työ on kuormittavaa, työpäivän aikana pitäisi olla useita rauhoittumishetkiä. Stressaavan päivän jälkeen illan tulisi sisältää palauttavia elementtejä eli jotain myönteistä ja mukavaa.”

4. Ei ole sinun heikkoutesi, jos et muista nimiä

”Nimien muistamisen vaikeus on liitetty siihen, että nimet itsessään eivät kanna erityisiä ominaisuuksia. Se, onko jonkun satunnaisesti tapaamani ihmisen nimi Anna tai Riitta, ei jätä muistiini erityistä jälkeä. Paitsi jos ihminen on erityisen tärkeä – jos perheeseesi kuuluu Anna jo ennestään, muistat todennäköisesti uudetkin tapaamasi Annat helpommin kuin Riitat, koska Anna-nimellä on sinulle erityinen merkitys.”

5. Muistat, mitä haluat

”Muistin erheellisyys liittyy tarpeeseemme ”kirjoittaa” muistot mielekkääksi tarinaksi. Haemme muistoista tukea identiteetillemme ja koko maailman selitykselle. Siksi täydennämme muistikuvia nykyisen tiedon valossa. Täydennämme menneisyyttä niin, että se tukee nykyisiä uskomuksiamme ja arvojamme. Siksi jonkin vanhan tapahtuman muisteleminen saattaakin kuvata enemmän sitä mitä olemme nyt kuin sitä mitä olimme varsinaisena tapahtuma-aikana.”

6. Mitä vahvempi tunne, sitä varmempi muistikuva

”Mieleen palautuu sekä vahvoja positiivisia muistoja kantavia tapauksia että negatiivisia kokemuksia, mutta vain jälkimmäiset häiritsevät meitä ja kiinnittävät siksi huomiomme. Ehkä muisti on kuitenkin tässä kohtaa viisas: se varoittaa meitä tekemästä samaa virhettä uudelleen.”

7. Tauot auttavat muistamaan ja oppimaan

”Pienen tauon pitäminen auttaa. Kun olet lukenut tunnin verran, tee välillä jotain mukavaa, vie vaikka koira kävelylle. Palaa sen jälkeen kertaamaan oppimasi. Koiraa ulkoiluttaessasi ajatukset järjestäytyvät aivojen esitietoisissa järjestelmissä, ja kertaus palauttaa ne uudelleen mieleen. Myös lyhyitä päiväunia kannattaa kokeilla opiskelun keskellä.”

8. Liikunta on muistilääke

”Uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että liikunnallinen aktiivisuus parantaa kognitiivista suorituskykyä kaiken ikäisillä. Aivojen toiminnan ja fyysisen aktiivisuuden välillä on yhteys myös aikuisilla. Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän aivoissa on harmaata ainetta otsalohkon ja hippokampuksen alueella. Harmaan aineen määrä taas liittyy parempaan suorituskykyyn muisti- ja tarkkaavaisuuskokeissa. Liikunta on siis varsinaista muistilääkettä!”

9. Aivot tarvitsevat unta

”Uni elvyttää aivoja, ja aivot ovat unesta täysin riippuvaiset. Jokaisella unen vaiheella on omat tehtävänsä, ja siksi jokainen nukuttu tunti on arvokas. Unen eri vaiheet (kevyt NREM-uni, syvä NREM-uni ja REM-uni) ovat jokainen eri tavoin aivoille välttämättömiä. Ja aivan erityisen tärkeitä ne ovat muistille.”

Lue lisää kirjasta:

Rakastaminen vaatii suurta rohkeutta – Jos ei uskalla antautua kohtaamiselle, eksyy rakkaudessa

Miehet istuivat lähellä toisiaan. Kullakin oma tarinansa, omat syynsä olla paikalla, etsimässä rakkautta. Ääneensanoittamattomia motiiveja tietää, mitä on rakkaus.

Puhun kunnioituksesta ja myötätunnosta, puhun itsen ja toisen kohtaamisesta. Puhun rakkaudesta. Antamisesta ja vastaanottamisesta, tietystä hallitsemattomuudesta, joka siihen aina kuuluu. Ettei sitä voi omistaa, ei valloittaa, eikä koskaan tietämällä saada valtaansa. Puhun siitä, miten paljon me kaikki pelkäämme kohtaamisia, puhun pelon rakenteista ja puhun toisen kohtaamisesta pelonkin läpi.

Miehet kiemurtelevat. Haluavat tietää, miten parisuhteessa pidetään yllä liekki? Miten intohimo säilyy? Miten vetovoima ei kuole? Miten? Voisinko kertoa miten?

Joku tietää kertoa, että hohdetta parisuhteessa voi pitää yllä pienin keinoin. Vaikkapa läpsäisemällä pyllylle keittiössä kesken arkisten puuhien.

Niin.

Minä puhun kohtaamisesta. Toisen ihmisen näkemisestä ja kuulemisesta. Miten se voisi olla mahdollista, ja minkälaisen haurauden kanssa on elettävä, jos haluaa nähdä ja kuulla. Antauduttava. Otettava vastaan. Näyttäydyttävä. Uskallettava olla haavoittuvainen, sillä se on jotain, mikä voidaan ansaita vain kohtaamalla uudestaan ja uudestaan. Jokaisella kohtaamisella vahvistamalla sitä luottamusta, että valitsen jälleen kerran katsoa sinua myötätuntoisesti ja kunnioittaen.

Vasta sen päälle voi rakentua kaikki muu.

Taito kohdata on olemassaolon pohjimmaisia kerroksia – kaukana pyllyjen läpsimisistä, ennen pyllyjen läpsimisiä. Siellä, missä tehdään mahdolliseksi ylipäätään puhua kenen pyllyjä saa läpsiä, milloin ja millä tavalla. Että kosketus pyllylle tuntuu hyvältä – ei loukkaavalta.

Miehet istuivat salissa odottaen salaisuutta, joka antaisi heille avaimet ikuiseen onneen, kykyyn tehdä eroottisia valloituksia, taitoon pitää liekki yllä, valloittamisen salaisuuteen. Kestävään parisuhteeseen.

Rakkauteen.

Mutta kaikki olivat eksyksissä, kaukana rakkaudesta. Rakkaus ei ole sama asia kuin parisuhde. Rakkautta on kaikkialla, myös parisuhteiden ulkopuolella. Parisuhteita on monenlaisia – myös rakkaudettomia. Seikkailua on parisuhteiden sisä- ja ulkopuolella, ilman rakkautta ja rakkauden kanssa. Liekkiä on rakkauden rinnalla, samoin roihua sen seuraa vailla.

Valloittaa voi niin monin tavoin. Muttei rakkaudessa.

Rakkaus ei ole mitään niitä. Ei yhtälaisyysmerkki erotiikan, onnen, valloituksen, liekin tai parisuhteen kanssa. Mutta rakkaus voi olla kaikkien niiden rinnalla.

Rakkaus on kohtaamista. Olemassaolon kauneuden pohjimmainen virta.

Haaveilemme siitä, että olisi jokin taikakalu, niksi tai perimmäinen elämänohje, joka liittäisi rakkauden käytäntöön ja tekisi siitä hallittavaa. Että rakkauden ja parisuhteen välillä voisi olla yhtäläisyysmerkki, joka ei koskaan katoa.

Ei sellaista ole. Kohtaamiseen suostuminen luo paremmat edellytykset saada moninaiset inhimilliseen elämään ja arjen kulkuun liittyvät käytännöt sujumaan ristiriidattomasti ja synnyttää tilan, jossa voi kuulla ristiriitoja niitä pelkäämättä. Mutta se ei pyyhi pois kontrollin täydellistä puuttumista.

Kontrolli on valtaa. Yritystä tietää, ennustaa, ohjailla. Rakkaus on aina niiden ulkopuolella. Aina.

Juuri siksi se vaatii niin suurta rohkeutta. Antautumista, suostumista. Kohtaamisia, joiden pohjalle voi synnyttää vaikka minkälaisia maailmoja.

Läheisriippuvaisen suhteen 10 tunnusmerkkiä – Haetko itsellesi hyvää oloa huolehtimalla muista?

Läheisriippuvainen ei ole lapsena saanut tarpeeksi hoivaa, rakkautta tai mahdollisuutta näyttää tunteitaan. Sen sijaan hän on oppinut hankkimaan hyvää oloa auttamalla muita ja huolehtimalla heistä.

Läheisriippuvuus on lapsuudessa opittu tapa välttää hylätyksi tulemista hakemalla turvaa ja hyväksyntää muilta ihmisiltä. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmisen älykkyyden kanssa. Se ei katso ikää, koulutusta, kansalaisuutta tai sukupuolta. Se on monisyinen vyyhti, jonka takana on ihmisen pyrkimys löytää turva ja rakkaus – kaksi maailman inhimillisintä kaipuuta.

Valitettavan usein turvaa ja rakkautta haetaan ihmiseltä, joka ei pysty niitä tarjoamaan ja joka nostaa esiin syvälle painettua kipua, joka muistuttaa tuttuja, lapsuudessa koettuja tunteita.

Läheisriippuvainen löytää usein kumppanin, josta alun huuman jälkeen paljastuu jotain yllättävää. Rakkaus tuntuu voittavan kaiken. Jokin meissä aistii tuttuuden, hullaannuttavan vetovoiman, jota emme osaa itsekään selittää. Tuo vetovoima saattaa viestiä siitä, että haavamme tunnistavat toisen.

Huumaannumme toiveistamme, ja aluksi näyttää siltä, että syvät haavamme täyttyvät hunajalla – olen jollekin tärkeä, joku välittää minusta. Uppoudumme suhteen symbioosivaiheeseen ja uskomme löytäneemme sen oikean… Kunnes, kuin varoittamatta, kuplamme alkaa säröilemään.

Ehkä jätämme pienet hälytyskellot huomioimatta. Muistutamme itseämme kaikesta hyvästä, mikä oli alkuun. Ennen kuin huomaammekaan, olemme koukussa.

Läheisriippuvaisen suhteen tyypillisiä tunnusmerkkejä:

Epätasa-arvoinen valta-asema esimerkiksi taloudellisesti, emotionaalisesti tai seksuaalisesti.
Toinen odottaa toisen muuttumista ja yrittää saada toista “paranemaan”.
Läheisriippuvainen on kiinnostuneempi riippuvuutensa kohteen elämästä kuin omastaan.
Ahdistuksen, avuttomuuden ja jumissa olon tunteet.
Rajattomuus. Läheisriippuvainen ei ilmaise rajojaan tai niitä ylitetään ilmaisusta huolimatta.
Tunne yksinäisyydestä ja toive siitä, että toinen viimein näkisi, miten paljon läheisriippuvainen tekee suhteen eteen.
Häpeä. Järki sanoo, että suhde ei ole tasavertainen.
Omien menojen säätely riippuvuuden kohteen mukaan.
Jatkuva tarkkailu: Missä tunnetilassa riippuvuuden kohde on?
Univaikeudet, heräily, painajaiset, ahdistuneisuus.

Läheisriippuvuus vie paljon aikaa, energiaa ja elämänvoimaa. Se estää ihmistä näkemästä itseään, omia tarpeitaan ja tunteitaan. On oleellista kysyä itseltään, mitä en huomaa, kun keskityn toiseen.

Läheisriippuvaisen toipumisessa oleellista on kääntää katse itseen. Kuka minä olen, ihan minuna? Mitä minä kaipaan?

__________

Otatko suhteessa jatkuvasti ylikannattelijan roolia? Hallitseeko hylätyksitulon pelko sinua niin, että et uskalla ilmaista rajojasi ja sopeudut suhteessa, jossa et voi hyvin?

Kenenkään ei tulisi kannatella aikuista parisuhdetta yksin.

Jos kaipaat tukea läheisriippuvuudesta toipumisen tueksi, tervetuloa mukaan suositulle verkkokurssille joka on 25.7 asti tarjouksessa 44€ (69€)

Ilmoittaudu mukaan tästä!

Oletko empaattinen introvertti, jota ärsyttää kilpailuhenkinen suupaltti? – Tästä ärsytys johtuu!

Introvertti Minna Oulasmaa on Väestöliiton asiantuntijana jo vuosia puhunut erilaisista temperamenteista perheessä. Ekstrovertti Mika Pesonen valmentaa myyjiä ja esimiehiä temperamenttiälyn käyttöön. Kirjassaan Tunnista tyyppisi – löydä itsesi ja muiden parhaat puolet (Otava 2020) he antavat käytännön neuvoja siihen, miten erilaiset temperamentit voivat ymmärtää paremmin toisiaan – kotona, töissä ja ystävien kesken.

Osa ihmisistä ei osaa itsekään sanoa, ovatko he introverttejä vai ekstroverttejä. On myös niitä, jotka luovivat sujuvasti erilaisissa tilanteissa eivätkä välttämättä itsekään huomaa, miten he joidenkin ihmisten kanssa käyttäytyvät eri tavalla kuin toisten.

Jos esimerkiksi olet välillä puhelias ja välillä hiljainen tai työskentelet yhtä mielelläsi ryhmässä kuin yksin, saatat olla ambivertti – sekoitus ekstroverttiä ja introverttiä.

Kun mukaan lisätään vielä neljä erilaisia persoonallisuuksia kuvaavaa väriä, eri temperamenteista muodostuu kiehtovia kuvia. Seuraavista väreistä punainen ja keltainen ovat ekstroverttejä, vihreä ja sininen taas introverttejä. Kannattaa muistaa, että harva on puhtaasti yhtä väriä: Ekstroverttien värisekoitus on oranssi, introverttien turkoosi. Ambivertit saattavat huomata olevansa violetteja tai keltavihreitä.

Tunnistatko näistä kuvauksista itsesi tai tuttusi?

Punainen

suorapuheinen
nopeatahtinen
kilpailuhenkinen
tavoitteellinen
jopa vähän pelottava jyrä

Keltainen

herkästi innostuva
erittäin sosiaalinen
kannustava
sanoo ennen kuin ajattelee
suurpiirteinen huithapeli

Vihreä

rauhallinen
empaattinen
ei pidä muutoksista
turvallisuushakuinen
hidas päättämään

Sininen

suunnitelmallinen
tahdiltaan verkkainen
toimii aina sääntöjen mukaan
tarkka
pelkää virheitä

Millaisten tyyppien kanssa tulet parhaiten toimeen? Miten kannattaisi toimia, kun huomaa, että toinen ihminen onkin täysin eri aaltopituudella? Jossain tilanteessa saattaa helpottaa ajatus siitä, että se ärsyttävä tyyppi on ärsyttävä vain siksi, että hän on sinun vastakohtasi.

Kuuntele kirja Storytelistä ja hyödynnä uuden asiakkaan tarjous.

Mikä on rohkeinta, mitä uskallat ajatella itsestäsi nyt?

Todennäköisesti jokainen meistä on joskus käynyt läpi sellaisia elämänvaiheita, joissa itselle tärkeiden muutosten tekeminen on ollut tavalla tai toisella mahdotonta.

Itse olen huomannut omassa elämässäni sen, että jään jumiin aina tietynlaisten muutostarpeiden kanssa, ja nämä jumittamiset ovat toistuneet aika lailla samoina vuodesta toiseen.

Välillä se ärsyttää ihan valtavasti, välillä taas tunnen pettymystä itseäni kohtaan, miksi en vain pysty näihin muutoksiin, vaikka järki tietää, miten ne voisivat muuttaa omaa elämääni paremmaksi. Toisinaan vaivun suruun ja jopa uhrin tilaan, ja jos näin käy, sieltä nouseminen voi kestää kohdallani pitkäänkin.

Uhrin tila voi edustaa monenlaisia tunnetiloja ja niihin liittyvää sisäistä puhetta, luettelen tässä muutamia itselleni tuttuja:

Toivottomuus ja ehdottomuus: ”Koska en ole tähänkään asti onnistunut saavuttamaan tavoitteitani ja pysymään niissä, en tule onnistumaan myöhemminkään, ihan turha edes yrittää.”
Keinottomuus ja luovuttaminen: ”Olen kokeillut jo kaikki tietämäni keinot, joten luovutan, en jaksa enää yrittää.”
Arvottomuus ja häpeä: ”Miksi en pysty samaan kuin muut, olen huono, enkä tule onnistumaan missään.”
Hyväksymättömyys ja taistelu: ”En ole tehnyt tarpeeksi, en hyväksy itseäni tällaisena kuin olen, minun on pakko muuttua!”
Suru ja lamaannus: ”En jaksa, olen täysin jumissa ja lamaantunut, en voi kuin itkeä kohtaloani.”
Yksinäisyys ja yksin selviytyminen: ”Minun täytyy selvitä tästä yksin, sisäinen motivaatio on kaiken a ja o. En tarvitse muiden apua (enkä uskalla sitä pyytää).”
Syyllisyys ja syyllistäminen: ”Tämä on täysin minun oma vikani, olen täysi luuseri…” – TAI ”En pysty muuttumaan, koska… (syytän toisia henkilöitä stressistäni tai saamistani elämän eväistä).”

Kuulostiko jokin näistä sinulle tutulta ajatukselta?

Mielestäni ensimmäinen askel muutoksen mahdollistumiseen on omien tuntemustensa ja ajatustensa hyväksyminen ja vastaanottaminen juuri sellaisina kuin ne ovat. Mikäli yritämme ohittaa nämä tunteemme, ohitamme samalla osan itsestämme, mikä ei ainakaan oman kokemukseni mukaan edistä itselle ja omalle hyvinvoinnille tärkeiden muutosten käynnistymistä.

”Kun kykenemme hyväksymään, rauhoitumme ja avaudumme uudelle.” (ote kirjastani Elämää voi aina parantaa)

Se on totta, että olen vastuussa itsestäni ja omista valinnoistani, mutta minun ei välttämättä tarvitse jäädä yksin selviytymään pyrkimysteni kanssa. Yksin jäämisen kokemus kun on stressaavimpia olotiloja ihmisen elämässä, ja stressin kokemus taas ei edistä hyvää kohti askeltamista. Stressitilassa liskoaivot alkavat pelätä jokaista uutta ja ennestään tuntematonta askelta – helpompaa on jäädä oman mukavuusalueen sisäpuolelle.

Päästäksemme tasapainoisempaan tilaan, jossa itselle tärkeiden valintojen tekeminen mahdollistuu, tarvitsemme myös turvallista ja hyväksyvää kontaktia kehoomme, jotta pystymme luottamaan tämän hetken kannatteluun ja sitä kautta tulevaisuuteen. Siihen, että minulla on toivoa, vaikka olen kokenut epäonnistuneeni aiemmin. Olemme kaikki samaan aikaan epätäydellisiä, keskeneräisiä ja silti täydellisiä juuri sellaisena kuin nyt olemme.

Mitä sinun siis kannattaa ajatella ja tuntea itsestäsi, kehostasi ja selviytymismahdollisuuksistasi, juuri nyt? Mikä on rohkeinta, mitä uskallat itsestäsi ajatella, juuri nyt?

”Se tarina, jota kerrot itsellesi juuri nyt, määrittelee sen, miten kohtaat elämäsi nyt ja tulevaisuudessa.” (ote kirjastani Elämää voi aina parantaa)

5 asiaa, joita uupunut mieli kaipaa (enemmän kuin sohvan pohjalle vajoamista)

Tuntuuko työpäivän jälkeen usein siltä kuin sohva olisi ainut asia, jolle sinulla on jotakin annettavaa? Et ole ainut. Nykypäivän nopea tahti työelämän vaatimuksineen laittaa monet meistä liian koville. Palautumisen tärkeydestä on syystäkin tullut päivän polttava puheenaihe.

Toisin kuin mieli antaa ymmärtää sohva ei kuitenkaan ole paras kaveri uupuneen mielen elvyttämiseen.

Tässä 5 asiaa, joita uupunut mieli kaipaa – hyvien yöunien lisäksi:

1. Luonnon parantavaa voimaa. Elämä tietokoneiden ja älylaitteiden kanssa on vienyt meidät liian kauaksi luonnon rytmistä. Jo pienikin hetki metsän elvyttävää hiljaisuutta tai merenrannan rauhoittavaa kohinaa auttaa mieltäsi palautumaan päivän kuormituksesta. Luonnon helmassa on myös helpompi pysähtyä hetkeen ja muistaa, mikä elämässä on todella arvokasta.

2. Hengähdyshetkiä ajatuksilta. Mieli ja keho kulkevat käsi kädessä – kun yksi on alamaissa, toinen voi auttaa. Viemällä huomion tietoisesti kehoosi, annat mielellesi mahdollisuuden hengähtää. Yksinkertaisimmillaan tätä voi harjoitella sulkemalla silmät ja keskittymällä tarkkailemaan hengitystään – jo 5 minuuttia riittää.

Aluksi harjoitus voi tuntua vaikealta ja mieli harhailla. Se kuuluu asiaan. Joka kerta, kun huomaat mielesi laukkaavan omille teilleen, kutsu se lempeästi takaisin ja palauta huomio hengitykseesi. Näin autat mieltäsi rentoutumaan.

3. Elvyttävää liikettä. Tukkoinen ja väsynyt mieli janoaa lempeää liikettä, joka laittaa energian taas virtaamaan. Mikä tahansa liikuntamuoto on hyväksi, kunhan se tuntuu itsellesi miellyttävältä eikä ole fyysisesti liian kuormittavaa.

Mitä uupuneemmalta mielesi tuntuu, sitä lempeämpää liikettä se kaipaa. Sohvan pohjalle juurtuminen ei kuitenkaan auta asiaa. Parhaimmillaan liike toimii kuin lääkkeenä saaden mielesi jälleen kirkastumaan.

4. Virkistävää ravintoa. Aivot tarvitsevat toimiakseen riittävästi laadukasta ravintoa. Tasaisen energiatason ylläpitäminen tukee jaksamista ja auttaa mieltäsi voimaan paremmin. Ravintoa voi ajatella myös laajemmasta näkökulmasta. Jotta elämä ei olisi pelkkää puurtamista, mieli kaipaa virkistävää vastapainoa.

Minkä asian parissa sinun mielesi tuulettuu? Kenties se on jotakin luovaa? Käsillä tekemistä? Koukuttava kirja? Virkistävää seuraa? Tai jotakin ihan muuta. Usein uupunut mieli ei tunnu oikein innostuvan mistään. Silloin itseään pitää houkutella kuin lasta lentävällä haarukalla. Vaikka nyt ei tekisi mieli, kannattaa kuitenkin kokeilla.

5. Nähdyksi tulemista. Joskus tärkein asia, jota uupunut mieli kaipaa on, että joku näkee sen. Olipa oma tilanteesi kuinka väliaikainen tai pitkittynyt tahansa, ajatusten jakaminen saa mielen tuntumaan kevyemmältä. Mikäli olo ei tunnu helpottuvan omin eikä ystävienkään voimin, kannattaa kääntyä ammattiauttajan puoleen.

Kun viha leiskuu parisuhteessa – Kuinka äkäpussi kesytetään?

Jos sinua ei nähdä, kosketa, kuulla, tunneta, uskota, kannusteta ja kehuta, lyön vetoa, että olet pirun kiukkuinen! Viha on rakkauden suojelija, se puolustaa oikeuttasi olla rakastettu omana itsenäsi – kaikkine tunteinesi.

Olin ennen ollut parisuhteissa, joissa en ollut uskaltanut olla oma itseni. En ymmärtänyt tarpeitani ja elin parisuhdetta, enkä itseäni varten. Joustin ja miellytin, tukahdutin tarpeeni ja tunteeni ja viha sisälläni vain kasvoi.

Olin aina vihainen kumppaneilleni, vaikka oikeasti olin vihainen itselleni.

Nykyisessä parisuhteessani päätin toimia toisin. En aikonut enää hukata itseäni toisen ominaisuuksiin, toiveisiin ja tarpeisiin, vaan toivoin ja uskalsin pyytää toiselta apua ottaessani selvää omista ominaisuuksistani, toiveistani ja tarpeistani.

Minussa oli menneisyyden taakkana paljon tukahdutettua vihaa. Kerroin miehelleni, että pahin, mitä hän voisi tehdä olisi se, että hän jättäisi minut yksin raivoamaan. Hänellä olisi ainutkertainen mahdollisuus auttaa minua lujittamaan luottamustani siihen, että olin vihaisenakin rakkauden ja yhteyden arvoinen. Halusin vapauttaa vihani ja pyysin mieheni apua.

Kun tulistuin, hänen tulisi tulla kohti minua eikä mennä poispäin minusta. Kerroin suoraan miten tulisin haavoistani käsin reagoimaan.

Hänen pitäisi katsoa minua silmiin – kääntäisin katseeni pois.

Hänen pitäisi halata minua – työntäisin hänet pois.

Hänen pitäisi kuunnella raivoamistani – väittäisin, ettei hän IKINÄ kuuntele minua.

Hänen pitäisi ymmärtää tunteitani – väittäisin, ettei hän ymmärrä.

Hänen pitäisi pysyä vierelläni – käskisin hänen lähteä pois.

Näin minulle oli aina tehty, katseet oli käännetty halveksuen tai peläten pois. Minua ja pahaa oloani ei oltu ymmärretty, minut oli vaiennettu ja käsketty poistumaan.

Jos hän ylittäisi kaikki nämä esteet ja antaisi minulle kerta toisensa jälkeen toisenlaisen kokemuksen, olisin ikuisesti hänen ja minua sitoutuneempaa saisi etsiä.

Tämä ei todellakaan ole ollut hänelle helppoa, mutta selkeiden ohjeiden ansiosta hän on joka kerta vahvistunut tulisuuteni edessä. Vihaa pelkäävänä hän on oppinut työkaluja vihani taltuttamiseen ja nähnyt kerta toisensa jälkeen, ettei mitään pahaa tapahdu, vaikka kuinka raivoaisin.

Mieheni tulkitsi vihani ensin ärsyttävänä ja rasittavana, nyt hän tietää, että se on turvattomuuttani ja hylkäämisen pelkoani.

Hän on äärimmäisen ylpeä siitä, että hän on se viilentävä vesi, joka vihani sammuttaa.

Olen raivoni raivonnut ja nyt en jaksa suuttua oikein mistään. Tulistun vain silloin, jos oikeuksiani poljetaan tai jotain kohdellaan väärin. Suuntaan vihani nyt hyvän tekemiseen, en koston hautomiseen. Nauran ja hymyilen yhtä paljon kuin ennen suutuin, sillä rätisevän vihani alta on kuoriutunut kupliva ilo.

Olen vihasta vapaa, sillä nyt minut nähdään, kuullaan ja tunnetaan, mutta tärkeintä on, että näen, kuulen ja tunnen itse itseni.

*Osa tekstistä on kirjastani Ilman sinua ei olisi minua.

Uskallatko päästää irti yksinpärjäämisestä? – Avun pyytäminen voi olla vaikeaa, jos on pienestä pitäen tottunut selviytymään asioista itse

Vahvuus on tärkeä ominaisuus, mutta mitä on todellinen vahvuus? Onko vahvuus, joka estää meitä luomasta todellista suhdetta toiseen ihmiseen, hyväksi kenellekään? Onko se vahvuutta, että estää itseään pyytämästä apua tai antautumasta avun saamiselle, kun olisi apu oli enemmän kuin tarpeen?

Vahvuus on suoja

Kun kantaa vahvuuttaan yllä liian kauan, saatamme ajatella itsestämme tai toisesta ihmisestä, että on niin vahva ja kestää mitä vain. Todellisuudessa voi olla niin heikko, ettei uskalla edes enää myöntää olevansa heikko, saati pyytää apua. Kuppi kaatuu nurin hetkenä minä hyvänsä ja kokee syvää yksinäisyyttä sekä turvattomuutta.

Vahvuus on usein suojakeino. Sen tarkoitus on suojella herkkää sisintä. Sisintä, jota on joskus satutettu liikaa. On täytynyt pakosta kehittää näennäinen vahvuus, jotta ylipäätään selviää. Vahvuus on siis myös selviytymiskeino.

Vahvasta tulee yksinpärjääjä, joka ajattelee selviytyvänsä paremmin yksin. Saa nautintoa siitä, että osaa niin paljon asioita itse. Tukeutumalla itseeni tiedän, saanko apua vai en. Pärjäämällä yksin olen vahvempi kuin tukeutumalla muihin.

Sukupolvien ketjut vahvistavat yksin pärjäämisen kulttuuria

Suomalainen kulttuuriperintö kertoo vahvoista naisista, jotka sodassa ja sen jälkeisissä ajoissa hoitelivat maatilat, lapset ja sodasta traumatisoituneet miehensä.

Sodasta palanneet miehet jättivät sisäänsä kaiken kokemansa tuskan ja yrittivät sinnitellä näiennäisen vahvoina. Sukupolvet pärjäsivät. Pärjäsivät, koska oli pakko. Tämä taakkasiirtymä on meidän monen harteilla, koska emme ole kaukana tuosta sukupolvesta ja opeista olla vahva haasteista huolimatta.

Tunnistatko itsessäsi yksin pärjäämistä? Onko sinun vaikea pyytää apua? Millaisia vahvoja ihmisiä suvussasi on? Onko “oppisi” vahvuudesta peräisin miten pitkältä?

Avun pyytämisen vaikeus tai helppous kumpuaa varhaisista kokemuksista

Riippuen siitä olemmeko lapsena saaneet riittävästi tukea aikuisilta ollessamme avun tarpeessa ja millaisia kokemuksia meillä liittyy avun saamiseen, se on meille joko helppoa tai vaikeaa.

Jos olet ihminen, joka on jo pienestä lapsesta tottunut pärjäämään yksin ja turvautumaan omaan osaamiseesi ja itsellisyyteesi, avun pyytäminen voi olla haasteellista aikuisena.

Itselleni on ollut aina helppoa pyytää apua ammattilaisilta. Olen pyytänyt apua niin kehoni kuin mieleni haasteisiin. Olen tiedostamattomasti ajatellut, että koska maksan heille ja he tekevät työtään, en rasita heitä. Ystäviltä ja läheisiltä avun vastaanottaminen sen sijaan on ollut erittäin vaikeaa. Olen kokenut, että saamani apu pitäisi jotenkin korvata takaisin ja mieluusti moninkertaisena.

Vasta tyttäreni kuolema opetti minut ottamaan vastaan apua ilman, että koen velvollisuudekseni antaa yhtä paljon takaisin. Lisäksi opin pyytämään apua, kun tunnistin itsessäni pienen tarvitsevan tytön, sen joka oli liian pitkään ollut liian vahva ja liian yksin pärjäävä. Tuli aika olla autettava. Helppoa se ei ollut, mutta oi, miten ihanalta se tuntui!

Kun pyydät apua, ystäväsi kokee olevansa merkityksellinen

Avun pyytäminen on symboli sille, että toinen on tärkeä. Se laittaa meidät olemaan heikko, tarvitseva. Se kertoo toiselle, että hän on tärkeä, koska juuri häneltä pyydetään apua. Sillä voi olla todella merkityksellinen vaikutus myös toisen elämään. Kaikki me tiedämme, kuinka ihanaa on auttaa toista!

Vahvuudestaan on hyvä tulla tietoiseksi. Se on mahdollista läheisissä ihmissuhteissa ja erityisesti silloin, kun elämä vihmoo ja tempoo. Silloin kysytään, otanko edelleen käyttöön suojautumis-ja selviytymiskeinoni vai opetellenko jotain uutta?

Voisinko nyt turvautua toiseen ihmiseen?

Voisinko nyt olla herkkä? Onko turvaa tarpeeksi?

Voisinko nyt avata itseni tunteille? Vai toiminko taas tutusta vahvuudestani käsin?

Ollessamme turvassa voimme antautua heikkoudelle ja päästää irti vahvuudesta

Vain turvassa meidän on mahdollista opetella päästämään vahvuudestamme irti. Turvassa on mahdollisuus antautua huolenpidolle, avulle, tarvitsevuudelle ja ennenkaikkea toisen sekä oman itsen rakkaudelle. Sille, ettei aina jaksa ja ettei todellakaan kaikkea kestä. Se on todellista rakkautta. Se on todellista vahvuutta.

Hyvä vahvuus on vahvuutta olla herkkä, auki yhdessä muiden kanssa, päästää ihminen tai ihmiset lähelle. Vahvuutta on näyttää kuinka paljon sattuu sekä kuinka paljon toista ihmistä tarvitsee.

Moni meistä pärjää ihan liian hyvin ja ihan liian pitkään itsekseen. Näitä ominaisuuksia ei tarvitse tähän maailmaan yhtään lisää. Olisiko juuri nyt turvallinen hetki pyytää apua?

11 tapaa säästää omaa unelmaa varten – “Säästäessä tärkeää on myös muistaa elää”

Kysyimme teiltä Instagramissa yhdessä Asokotien kanssa, mikä on sinun paras keinosi säästää unelmia varten? Tällaisia vastauksia annoitte:

“Palkasta laitan osan säästötilille. Ostan vain tarpeellista ja teen paljon itse mitä pystyn.”
“Laitan S-bonukset eri säästötilille ja minimoin auton käytön.”
“Vähennän ruokahävikkiä ja kierrätän.”
“Ei tee ostoksia hetken mielijohteesta. Pohtii ostopäätöstä muutaman päivän, niin into ostamiseen on saattanut jo laantua.”
“Ostan hyvin harkiten ja pyrin löytämään monet asiat kierrätettyinä. Joskus se vie aikaa että tietyn tavaran löytää, mutta siinä ajassa on ehtinyt myös punnita onko ostos todella tarpeellinen. Pyrin myös korjaamaan ja miettimään miten vanhaa voi hyödyntää uudelleen. Ruokaostoksissa säästäminen onnistuu parhaiten kun suunnittelee pidemmälle aikavälille mitä ruokaa aikoo laittaa.”
“Olen ihan tuhottoman huono laittamaan säästöön yhtään. Yleensä ostan vain mitä tarvitsee ja mihin laskujen jälkeen jää rahaa. Unelmat ovat pääsääntöisesti aineettomia tai sit sellaisia mihin ihan arkibudjetilla pääsee. Uiminen, metsäretket, lumienkeleiden teko, leffailta perheen kesken omalla sohvalla, sauna kotona tai mökillä. Mun unelmat on suhteutettu siihen mihin mulla on voimavaroja ja realistinen mahdollisuus. Ja se riittää mulle enemmän kuin hyvin.”
“Jokaisesta korttiostoksesta menee automaattisesti säästöön muutama euro.”
“Paras keino säästää on kirjata kaikki menot ylös excel-taulukkoon mahdollisimman tarkasti eri kategorioihin. Kun kaikki ostot pitää kirjata, tulee helpommin karsittua ulkona syömisiä, vaateostoksista jne. Alkaa miettimään, onko ne oikeasti tarpeen vai voisiko niissä säästää. Itse olen kirjannut kaikki kuluni jo pian kolmen vuoden ajan!”
“Lapset rakastavat keräillä ulkoa kaikenlaista, varsinkin pantillisia tölkkejä ja pulloja kulkeutuu nykyään välillä enempi ja välillä vähän enempi. Yhteisesti ollaan sovittu, että näistä aarteista kertyvät rahat laitetaan “kesälomarahastoon” eli lasipurkkiin keittiön kaappiin. Rahat käytetään osana yhteistä kesäloman viettoa. Tämä motivoi lapsia pohtimaan rahankäyttöä monelta eri kantilta ❤ (lasipurkkiin tulee ohimennen sujauteltua muutenkin kolikoita silloin, kun tulee käytettyä käteistä ostosten teossa)”
“Minun paras vinkki on käyttää vaan käteistä. Kun maksaa paljon pieniä ostoksia kortilla, rahat vaan häipyy tililtä.”
“Moni asia kannattaa kilpailuttaa, esim. vakuutukset ja puhelinlittymät. Silti säästäessä tärkeää on myös muistaa elää 💫”

Jos haaveena on oma asunto, TÄSTÄ JUTUSTA löydät käytännön vinkkejä, miten voit säästää juuri asuntoa varten, jos pesämunaa ei juurikaan ole. Jutusta löydät nerokkaan vinkin Asokodeilta, miten voi asua mukavasti samalla, kun säästät omaa asuntoa varten!

Meillä Asokodeilla (Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy) on asumisoikeusasuntoja 31 paikkakunnalla, niin kerros-, rivi-, omakoti- kuin paritaloissakin. Asumisoikeusasuntoon et tarvitse isoa pankkilainaa eikä siitä täydy maksaa varainsiirtoveroa. Asumisesta maksat vuokran sijaan käyttövastiketta. Palvelukeskus auttaa asumiseen liittyvissä asioissa puhelimitse vuorokauden ympäri, jos esimerkiksi hana alkaa tippua tai jääkaappi tulee tiensä päähän. Onnella on osoite!

Joskus on pelastettava itsensä ja annettava toisen vajota – Vaikean suhteen sotkuja ei aina voi selvittää

Viime syksynä Estonian uppoamisen vuosipäivän tienoilla luin onnettomuudesta selvinneen virolaisnaisen Marge Rullin haastattelun. Siinä hän kertoi, kuinka jäätävässä vedessä tunsi jonkun tarraavan syvyydestä hänen jalkaansa kiinni. Hän potkaisi sen jonkun pois. Syvyyksiin, jotta itse selviäisi.

Tuo kuva jäi sieluuni kiinni. Tuo kuva on niin raju ja voimakas, että se puistattaa ja saa kylmän laskeutumaan painoksi hartioille.

Joskus näen painajaista siitä, kuinka itse olisin samassa tilanteessa. Kuinka loppuelämäni tuntisin toisen käden kosketuksen. Haamukipuna sääressä, tuskana sydämessä.

Samaa tapahtuu kuitenkin myös kuivalla maalla. Jatkuvasti. Joskus on pelastettava itsensä. Suljettava silmät, ja annettava toisen vajota. Potkaistava toinen syvyyksiin, jotta itse voisi selvitä.

Vaikeissa suhteissa lähimpiin haluaisi tukea, auttaa ja pelastaa loputtomiin. Taistelun keskellä ei huomaa, että itse ei saa happea, tai että sotkeutuu entistä tiukemmin ongelmien vyyhtiin. Sammuttaa tulipalon toisensa jälkeen, selvittää takut ja paijaa haavan. Mutta mustelmat eivät vain ikinä lopu – kummaltakaan.

Aina tulee uusi mäki.

Ja sä näät tähtii.

Rakkaudessa on joskus tilanteessa, jossa sumu kirkastuu. Kun yhtäkkiä sotkun keskellä nousetkin leijumaan kauemmas katon rajaan katsomaan tilannettasi. Katsot mielen mustelmia, valheita, kaatunutta maitoa ja toisen vaativaa katsetta, ja huomaat katsovasikin jonkun vieraan elämää.

Kuka on tuo ihminen, joka uskoo valheet, vakuuttelut ja parantumisen? Kuka on tuo, jonka vahvuus on kynnysmaton kokoinen? Kuka on tuo toinen, jonka suu puhuu, mutta selkäranka on vino?

Silloin sinä tiedät, että sinun on potkaistava. Sinun on uitava pintaan ja nähtävä maailma sellaisena kuin se on. Sellaisena kuin se sinulle voi vielä olla. Kaikkea sotkua ei voi selvittää. Joskus takku on vain leikattava irti.

On varmaa, että sielun mustelma jää kiinni ikuisiksi ajoiksi. Mutta yhtään uutta ei tule.

Onko rinnallasi ihminen, joka näkee ja kuulee sinut? – Terveet rajat syntyvät suhteen arkisissa kohtaamisissa

Se oli tapahtunut hivuttamalla. Pienissä arkisissa tilanteissa. Sanomattajättämisissä, sisäänpäin kääntyneissä huokauksissa, nielaistuissa tunteissa ja ajatuksissa. Kun vaikeni, vaikka olisi pitänyt lausua ääneen. Kun pelkäsi seurauksia, vaikka olisi pitänyt sanoa siitä huolimatta.

Rikkovat rajat. Sillä tavalla ne olivat syntyneet. Murentavat katseet. Niiden arkipäiväistyminen. Välinpitämättömyys ja ymmärtämättömyys siitä, että meitä oli kaksi. Ei yksi, vaan kaksi. Että kummallakin oli merkitystä. Rikkaruohoinen halveksunta oli juurtunut tavaksi. Pieni ilkeily tullut osaksi arkea. Mielipiteiden mitätöinnistä tullut itsestäänselvyys.

Vähitellen oli muodostunut tavaksi ja vakiintuneeksi käytännöksi, ettei toisella ollut oikein mielipiteitä. Ja toisella niitä oli sitäkin enemmän. Ettei toisen tunteille ollut minkäänlaista tilaa. Ja kaiken tilan vei sen toisen tunteet. Että toinen tarkkaili ja myötäili, toinen piti ääntä ja esitti vaatimuksia.

Luultavasti kukaan ei ollut onnellinen. Epämääräisten rajojen määrittämässä suhteessa, jossa toisen rajat olivat täysin olemattomat. Läpikuljettavat. Toisella ne olivat kuin muurit, jonka sisäpuolella oli despootin valtakunta. Äkkiväärä itsevaltias. Joka halusi valtakuntaansa ihmisen, muttei osannut sellaiselle tehdä tilaa. Ja nöyrin palvelija, joka venyi yli rajojensa, auttoi, ymmärsi, jousti ja oli myötämielinen. Täydensi ja teki mahdolliseksi.

Miten kaikki oli edes alkanut?

Terveet rajat syntyvät kohtaamisissa. Niitä luodaan kaiken aikaa, väsymättömästi ja yhä uudelleen. Ne ovat pikemminkin arjen mikrotapahtumien tulosta kuin ihmisoikeusjulistuksia, jotka määritellään kerran suhteen alussa. Niitä synnytetään olemalla jatkuvassa dialogissa, jossa toiveita, tarpeita, tunteita ja ajatuksia vaihdetaan. Rajoja luodaan kertomalla mikä on ok ja mikä ei ole ok.

Rajat syntyvät, kun se mitä on sanottu nähdään ja kuullaan. Sitä kunnioitetaan. Kunnioitetaan, vaikkei se aina omasta perspektiivistä tuntuisikaan järkevältä tai ymmärrettävältä. Se on toisen äänen kunnioittamista – silloinkin, kun toisen toiveen ja tarpeen alkuperä ja logiikka saattaa olla hienoinen mysteeri.

Terveiden rajojen edellytys on kaksi ihmistä, jotka tuntevat ja tietävät omat tunteensa, tarpeensa ja toiveensa. Hurjinkaan parisuhdefakiiri ei arvaa toisen sisäistä maailmaa kuin osittain. Siihen tarvitaan oman sisäisen maailman tunnistamista ja sen sanoittamista.

Sen voi jokainen tehdä vain itse. Vain minä voin sanoittaa minun tunteeni, tarpeeni ja toiveeni tarkasti – jos minäkään. Oma sisäinen maailma kun on joskus meille itsellemmekin suuri mysteeri. Vain sinä voit sanoittaa sinun sisäistä maailmaasi. Yhtä tarkasti – ja toisinaan yhtä sumuisesti kuin minäkin.

Ja jos olemme onnekkaita, meillä on rinnallamme ihminen, joka näkee ja kuulee – ja kunnioittaa näkemäänsä ja kuulemaansa.

Ja jos et ole onnekas, mitä teet? Jäätkö nielemään sanojasi, sisäistä maailmaasi – vai etsisitkö rinnallesi ihmisen, joka näkee ja kuulee sinut?

Sinä päätät. Vain sinä.