Sivu 16 – Hidasta elämää

Kärsitkö voimakkaasta arvostelun tai hylätyksi tulemisen pelosta? – Kyseessä voi olla piirre, joka liittyy usein ADHD:hen

Moni vaikeiden tunteiden kanssa kamppaileva ihminen on pohtinut kohdallaan monenlaisia vaihtoehtoja: olenko epävakaa, erityisherkkä, traumatisoitunut vai ehkä kuitenkin kirjolla? Vastaus ei aina löydy helposti, moni kulkee monen mutkan kautta, ennen kuin saa selkeyttä omin mielen haasteisiin.

Tunneherkkyyden taustalla voi olla RSD

Jos keskeinen haasteesi on tunneherkkyys tilanteissa, joissa koet tulevasi torjutuksi, hylätyksi tai kritisoiduksi, voi olla että sinulle on RSD eli Rejection Sensitive Dysphoria. Piirre on hyvin yleinen ADHD-diagnoosin saaneilla, mutta sitä voi esiintyä myös sosiaalisen ahdistuksen ja epävakaan persoonallisuushäiriön yhteydessä. Kipu voi olla emotionaalista tai fyysistä ja se haitattaa yleensä merkittävästi siitä kärsivän elämää. On tärkeätä huomata, että tunnekokemuksella on aina selkeä syy ja mielialan muutos kokijassa on välitön. Pahin tunnekokemus haihtuu yleensä muutamassa tunnissa, mutta henkilöillä, joilla on taipumus asioiden murehtimiseen, tunne voi kestää jopa useita päiviä.

RSD:n aiheuttama kokemus on siis normaali kaikilla muilla tavoin kuin sen voimakkuudessa. Vaikka jotkut ilmaisevat tuskaansa ulospäin, niin osalla RSD:n aiheuttama tunnekokemus ei näy millään tavalla päällepäin, vaan henkilö kärsii sisäänpäin. Osalle on ominaista alkaa vältellä ihmissuhteita ja sosiaalisia tilanteita. Eristäytyminen kuitenkin vahvistaa huonommuuden kokemusta ja altistaa muille ongelmille.

RSD aiheuttaa myös vertailusta syntyvää häpeää: Miksi minun on vaikea kestää tilanteita, jotka muille näyttävät olevan normaaleja vuorovaikutustilanteita? Miksi ystävä kykenee ottamaa kritiikkiä vastaan ilman että se pilaa hänen viikkoaan? Miksi pelkään niin tolkuttomasti muiden taholta tulevaa tuomitsemista että mieluiten valitsen yksinäisyyden kuin hakeudun ihmissuhteisiin?

Synnynnäinen ominaisuus, jota on mahdollista helpottaa

ADHD:n myötä tullut RSD-piirre on siis synnynnäinen ominaisuus. Jos diagnoosina on epävakaa persoonallisuus tai kärsit traumasta, on oireiden lähteenä kiintymyssuhdehaasteet tai myöhemmät vaikeat tapahtumat elämässäsi. Erityisherkkyys taas ei ole diagnoosi vaan synnynnäinen temperamenttipiirre, siihen ei yleensä kuulu myöskään RSD:n tyyppinen voimas emotionaalinen tai fyysinen kipu. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja on ihan mahdollista että olet saanut useamman edellä mainituista haasteista. Hyvä uutinen on että vakauttavat terapeuttiset menetelmät ja tunnetaitojen harjoittelu toimivat kuitenkin kaikkien näiden kohdalla.

Moni on ihmetellyt läpi elämänsä miksi omien tunteiden kanssa on ollut niin vaikeaa. Ihmissuhteita on ollut vaikea solmia, koska ajatus hylätyksi tulosta on ollut liian kamala. Osa on sulkenut mahdollisuuden ihmissuhteilta, turvautunut haitallisiin selviytymismenetelmiin ja etsinyt helpotusta päihteistä, pornosta, liiallisesta työnteoista, syömisestä, maanisesta urheilusta, suoratoistoputkesta tai mistä vain jonka suojaan piiloutua ja olla tuntematta emotionaalista tuskaa. Tämä on traagista, mutta samalla ymmärrän miksi se on niin houkuttavaa. Omassa seurassa on turvallista olla, siellä ei ole riskiä haavoittua. Minä tunnen tuon kirkkaan luolan houkutuksen itsekin, mutta olen opetellut tulemaan sieltä ulos. Tärkeimmät apukeinoni ovat olleet hyväksymis- ja omistautumisterapia ja itsemyötätunnon vahvistaminen. Näitä suosittelen myös sinulle, joka kaipaat apua vaikeiden tunteiden kanssa elämiseen.

Ei riitä, että kehuit kumppaniasi ”silloin kerran” – Hyvien asioiden kertominen toisesta joka päivä parantaa yhteyttä ja ilmapiiriä

Pariterapeutit kertovat, että yksi parisuhteiden suurimmista haasteista on yhteyden ja kommunikaation puute. Eli ei löydetä väylää toisen luokse.

Mediasta olemme saaneet lukea, että kaikki maailman tuska ja talouden haasteet kulminoituvat lopulta kotiin: parisuhteeseen. Parisuhde on kuin maailman myllerrysten pienoisnäyttämö, jossa kaksi toisilleen tärkeää ihmistä päätyvät joko kipakasti toisiaan vastaan tai ihan vain valjusti selviytymään omassa poterossaan.

On selvää, että kollektiiviset tunnelmat vaikuttavat yksilöihin ja sitä kautta parisuhteisiin. Kun puhutaan suomalaisten toivon puutteesta, se näkyy illalla myös kotona. Tunteet eivät ole vain mielen asia vaan ne ovat vahvasti kehollisia kokemuksia. Kun tunteet ovat pidempään haastavia, se kuormittaa myös parisuhdetta: sekä sanallista että kehollista yhteyttä.

Välillä minusta tuntuu, että joudun tekemään extra-paljon jumppaa oman mieleni ja itseni kanssa, että kaiken tämän ympäröivän vellonnan keskellä pysyn pinnalla. Miten sitten pidän itseni pinnalla? Kiinnitän erityistä huomiota hyviin asioihin, joita tapahtuu: mitä pienempi, sitä parempi, koska silloin mahdollisuuksia fiilistellä on vielä enemmän. Huomaan omat pienet onnistumiset ja kauniit hetket. Ne ovat todiste siitä, että on myös hyviä asioita. Ja niihin todella kannattaa tarttua.

Ja sitten palaan siihen läheisimpään suhteeseen. Mitä jos parisuhteessa säännöllisesti tehtäisiin samaa kohottamista: vahvistettaisiin yhdessä hyviä asioita sen sijaan, että keskityttäisiin tekemättömiin asioihin, velvollisuuksien laiminlyömiseen tai rutiininomaiseen asioiden suorittamiseen? Mitä jos parisuhteessa päätettäisiin antaa kehu päivässä toiselle? Miten se muuttaisi ilmapiiriä ja kokemusta toisesta?

Joskus sitä saattaa hairahtua asenteeseen, että ”kyllähän se toinen tietää, olenhan jo kehunut tästä”. Ystäväni tokaisi, että ”sellainen ’kerron sitten, kun en enää rakasta’ -tyyppinen ajattelu menee mulla ihon alle”. Toisin sanoen jos kehu on kerran sanottu ääneen, sitä ei tarvitse tai kannata uudelleen kertoa? Jos kerran on sanottu, että rakastaa, mitä sitä enempää sanoja tuhlaamaan?

Uskon siihen, että jos parisuhteessa vain jaksettaisiin päivästä toiseen kiinnittää huomiota siihen, mikä toisessa on hyvää, se

a) auttaisi omaa mieltä etsimään hyvää,

b) näkemään toisessa, niin rakkaassa ihmisessä, hyviä asioita joka päivä ja

3) jos hyvä asia perusteluineen sanotaan toiselle joka päivä, toisella on arvostettu olo.

Arvostuksen kautta taas avautuu merkityksellisyyden tunne, joka nostattaa mieltä ja auttaa näkemään toivoa ja mahdollisuuksia.

Sen sijaan että puuskutamme siellä pienellä maailman myllerrysten näyttämöllä, parisuhteessa, vain haastavissa tunnelmissa ja pyöritämme ongelmakeskeistä keskustelua, mitä jos joka päivä, edes yhden hetken, kääntäisimme katseen toisen hyviin piirteisiin ja sanoisimme sen ääneen? Uskon, että se auttaisi lisäämään yhteyttä ja vahvistamaan rakkautta sekä luottamaan myös huomisen askeleisiin ja siihen, että näin hyvän ihmisen kanssa maa kyllä kantaa jalkojen alla – tuli, mitä tuli!

Koska uskon vahvasti siihen, että vahvuuksien näkyväksi tekeminen sekä arvostuksen ja merkityksellisyyden kokeminen saa aikaan niin paljon hyvää, teimme psykologi Nina Lyytisen kanssa Kehukortit, joiden avulla voi parantaa yhteyttä, ilmapiiriä ja myös vahvistaa sisäistä kukoistusta (jossa on aina myös siemen toivolle).

Tutustu Kehukortteihin ja niiden kysymyksiin TÄÄLTÄ.

Joskus rakkaus yllättää, kun sitä vähiten odotat – Kolme runoa rakastuneelle tai rakkaudesta haaveilevalle

Joskus rakkaus yllättää, kun sitä vähiten odotat. Olet sinut itsesi kanssa, nautit omasta arjestasi ja kaikki on niin hyvin, ettet varsinaisesti edes etsi tai kaipaa kumppania rinnallesi. Juuri silloin saattaa olla, että hän ilmestyy elämääsi – ja yhteinen rakkaustarinanne saa alkaa.

Seuraavat kolme runoa ovat sinulle, joka olet juuri rakastunut, haaveilet rakastumisesta tai olet kenties kuten minä ennen elämäni rakkauden kohtaamista – ja suorastaan pelkäät sitä:

Lisää elämänmakuisia rakkausrunoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

Parit! Käykää ainakin nämä keskustelut

Me olemme kaikki varmasti kuulleet, että ”olisi hyvä puhua”. Ja niin todellakin onkin <3

Mutta mistä ja miten? Kommunikaatio on lopulta paljon monisyisempää kuin vain sanat. Me kommunikoimme myös läsnäololla tai olemattomuudella. Me kommunikoimme myös keholla, ilmeillä, katseilla ja pienillä teoilla. Ja koska kommunikaatio on lopulta niin monisyistä, niin siellä on aina se vaara, että jos asiat jäävät kommunikoimatta, alamme tehdä tulkintoja toisesta. Ja ne tulkinnat saattavat mennä joskus ihan päin hanuria. Voin ainakin omalta kohdalta sanoa, että näin se on monesti mennyt.

Ajattelen että hyvässä ja tunneturvallisessa parisuhteessa kumpikin on kiinnostunut toisen kokemuksesta vilpittömästi. Ja aivan kuten navigaattoreita on välillä päivitettävä, myös parisuhteen teemat ovat sellaisia jotka elävät ajan, elämäntilanteen ja tarpeiden myötä.

Siksi rohkaisen pareja säännöllisin väliajoin keskustelemaan tietyistä teemoista liittyen ajankäyttöön, huomion ja rakkauden osoittamiseen, seksiin ja läheisyyteen ja myös rahaan sekä suhteen ns. käytännön asioihin liittyen.

Tähän tekstiin kokosin muutamia esimerkkikysymyksiä, joista kannustan pareja keskustelemaan.

Ajankäyttö ja suhde

Millainen ajankäyttö on sinulle tärkeää?
Miten toivot että parisuhdetta huomioidaan?
Millaiset systeemit toimivat teille ajankäytön suunnitteluun?
Millaista arkista huomiota suhde kaipaa, entä millainen laatu/spesiaalihuomio tuntuu hyvälle?

Läheisyys ja kosketus

Mitä sinä tarvitset kokeaksesi lämpöä & läheisyyttä?
Pidätkö ohimenevistä kosketuksista? Millainen kosketus sulattaa sydämesi?
Mikä on sinulle luonteva tapa pyrkiä läheisyyteen erillään olon tai yhteyskatkoksien jälkeen?
Uskallatko pyytää, jos kaipaat kosketusta?
Kaipaisitko suhteeseenne enemmän läheisyyttä ja/tai kosketusta – minkä tyylistä?

Lisää suhdetta lähentäviä ja vahvistavia keskustelunaiheita löydätte Parisuhteen keskustelukorteista.

Kun joulu aktivoi vanhat muistot – kolme tapaa tuoda turvaa sisäiselle lapselle

Seison keittiössä täyttämässä tiskikonetta. Tyhjennän viinilaseja ja yhtäkkiä mieleeni tulee flashback kymmenien vuosien takaa. Vatsassa muljahtaa ja keho jännittyy. Hetkessä olen palannut niihin hetkiin, jolloin joulu oli virittynyt pelolla. Mikä tahansa väärin aseteltu lause tai väärin tehty teko sai aikaan sen, että perheen arvaamaton alkoholisti räjähti. Koskaan ei etukäteen tiennyt, mikä hänelle oli ”se yllyke”.

Kun räjähdys tapahtui, kaikki oli minun syytäni. Opin selviytymään tämän raskaan taakan kanssa. Uskoin, että oli minun vastuullani yrittää kontrolloida ja hallita tilannetta.

Olin oppinut välttämään toimimasta tietyillä tavoilla, puhumasta tietyistä aiheista tai tietyllä äänenpainolla. Ennakoin. Liikuin kuin kananmunan kuorilla. Tämä tapa toimia ja ajatella oli minulle tuttua jo varhaislapsuudesta. Siksi olin siinä niin hyvä. Mutta se ei ollut helppoa. Päinvastoin.

Menneisyys saapuu kylään yllättäen

Siksi ei ole ihme, että nyt tässä aikuisena tiskien keskellä olen lapsen tilassa. Tunteeni ovat lapsen. Kehoni on lapsen. Uskomus siitä, että olen syyllinen ja saatan hetkenä minä hyvänsä tehdä jotain väärin, on lapsen. Kaiken toi mieleen alkoholin tuoksu sekoittuneena joulun tuoksuihin.

Aikamatka menneisyyteen tapahtuu sekunnin murto-osassa. Hätkähdän siitä, että menneisyydellä on vielä niin vahva vaikutus minuun, vaikka olen kohdannut sisäistä lastani usein ja lempeästi. Minua lohduttaa se, että tiedän, etten ole yksin. Sisäisen haavoittuneen lapsen lisäksi minulla on rinnallani sisäinen viisas, turvallinen aikuinen.

Tiedän, että tämä kaiku menneisyydestä ei johdu siitä, että olisin vääränlainen. Tiedän myös, että minulla on keinoja kohdata nämä tilanteet. Tiedän, ettei tämä ole minun syytäni.

Tätä on harjoiteltu.

Otan sisään hengityksen. Otan vakaan asennon. Tunnen jalat maata vasten. Suljen silmät ja hengitän ulos niin, että tunnen jalkojeni juurtuvan maahan. Annan tunteiden ja tuntemusten tulla. Viisi sekuntia. Kymmenen sekuntia.

Aika venyy. Nyt osaan jo olla kaiken tämän epämukavuuden kanssa pidempään. Tiedän, ettei tämä tunnemyrsky jää päälle tai nielaise minua kokonaan. Tiedän, että selviän tästä hengissä.

Käännyn kohti kipua

Vatsa. Mitä vatsassa tuntuu? Vanha, tuttu solmu tiukentuu. Annan sen olla. Tunnustelen sitä. Lihakset ovat jännittyneet. Sydän hakkaa. Hengitys on pinnallista. Kaikki saa olla. Minä hengitän kaiken tämän kanssa. Sisään. Ulos. Sisään. Ulos.

Pelko. Sitä tämä on. Tältä tuntuu pelko. Tällaista on olla ihminen, joka pelkää. Muistutan itseäni siitä, että pelko on inhimillistä. Pelko suojaa. Pelko hälyttää. Kaikki ihmiset tuntevat pelkoa. Se ei ole virhe. Se on osa ihmisyyttä.

Tiedän, että sisäinen lapseni on läsnä tässä hetkessä. Pystyn kuvittelemaan hänet. Kun näen hänet pelkäämässä sieluni silmin, minulla nousee halu lohduttaa ja olla hänelle läsnä. Myös sisäinen turvallinen ja viisas aikuinen on tässä.

Kysyin itseltäni: ”Mitä sisäinen lapseni haluaa kuulla nyt pelon hetkellä?” Mieleeni nousevat vanhat tutut lauseet. ”Ei mitään hätää.” ”Olen tässä sinun kanssasi.” ”Et ole yksin.”

Mietin, mitä sisäinen lapseni tarvitsee juuri nyt. Halauksen. Hän tarvitsee lämpimän halauksen. Halaan itseäni tässä. Tiskien keskellä, astianpesukoneen äärellä. ”Ei mitään hätää”.

Tunnen, kuinka solmu vatsassa hellittää. Lihakset rentoutuvat. Kehon valtaa tila ja lämpö. Mieli avautuu ja rentoutuu.

Sisäinen lapseni tietää olevansa turvassa. Hän ei ole yksin.

Tajuan, että juuri tämä on joulun ehkä se tärkein hetki: tunnistaa, milloin sisäinen lapseni nousee pintaan — ja antaa turvallisen aikuisen itsen tulla rinnalle. Se vaatii tiedostamista sekä halua ja taitoa pysähtyä olemaan läsnä.

Myös sinun on mahdollista oppia tämä sama taito. Sisäisen lapsen lohduttaminen ei ole suuria tekoja, vaan tiedostamista ja pieniä taukoja, joissa pysähdyt kysymään: “Mitä minä tarvitsen nyt, jotta tuntisin oloni turvalliseksi?”

Alla olevat ohjeet ovat siihen pieni, lempeä ensiaskel.

Sisäisen lempeyden tauko

Ota mukava asento ja laita halutessasi silmät kiinni, jos se tuntuu turvalliselta.

Tiedostaminen – mindfulness

Tuo huomio kaikkeen siihen, mitä kehossasi, mielessäsi ja tunteissasi tapahtuu juuri nyt. Skannaa vatsan seutua, rintakehää, hartioita, leukoja, kasvojen lihaksia. Tunnetko lihasjännitystä, puutumista, pistelyä, jotain muuta epämukavaa.

Anna tunteen tulla. Voit olla alkuun sen kanssa viisi sekuntia, sitten kymmenen. Voit edetä pienin askelin.

Huomaa myös ajatukset. Huomaa niiden vetovoima. Huomaa niiden pyöritys.

Inhimillisyys – common humanity

Vaikka tunnet näitä epämukavia tunteita, ei tarkoita sitä, että olisit virheellinen tai vääränlainen. Tunteet ovat osa ihmisen elämää. Ne ovat osa ihmisyyttä. Tältä tuntuu tuntea kipua ja epämukavuutta.

Sisäinen lempeys – kindfulness

Pystytkö näkemään sisäisen lapsesi sielusi silmin? Minkä ikäinen hän on? Miltä hän näyttää?

Onko jotain, mitä haluat nyt viisaasta aikuisuudesta käsin sanoa sisäiselle lapsellesi? Mitä haluaisit kuulla juuri nyt? ”Ei mitään hätää.” ”Olen tässä sinun kanssasi.” ”Et ole yksin.” Jotain muuta?

Mitä sisäinen lapsesi tarvitsee juuri nyt? Haluatko tuntea käden sydämen pisteen eli rintakehän päällä? Toivotko halausta? Haluatko venytellä? Silittää poskeasi? Ravistella kehoa? Heijata itseäsi?

Voit lopettaa harjoituksen omalla tavallasi. Voit kiittää itseäsi siitä, että olet itsesi puolella. Se, että teit tämän harjoituksen, on siitä osoituksena.

(Itsemyötätuntotutkija Kristin Neffin Itsemyötätuntotaukoa mukaillen)

Isän emotionaalisen etäisyyden jäljet – ”Isä on poissa myös silloin, kun on kotona”

Lääkäri, kliininen hahmopsykoterapeutti ja isä Martti Vannas kuvaa Hidasta elämää -podcastissa (jakso 4. Isähaava – hiljainen varjo) isähaavansa ytimenä isän kykenemättömyyttä olla emotionaalisesti läsnä. Hän näkee tämän osana ylisukupolvista ketjua: “Minun isäni työkalut olivat puutteelliset. Hänellä ei ollut niitä taitoja, koska hän ei oppinut niitä omalta isältään.”

Vaikka isä oli Vannaksen mukaan “hyvin kiltti ihminen, hyväntahtoinen ja halusi hyvää kaikille”, taitojen puute johti siihen, ettei hän osannut vastaanottaa lapsensa tunteita. Vannas määrittelee emotionaalisen läsnäolon siten, että isä “ottaa tunteet vastaan ja pitää tilan ja turvan, että poika saa vapaasti ja turvallisesti kokea tunteensa”. Juuri tämä tila jäi hänen lapsuudessaan puuttumaan.

Vannaksen mukaan isähaava voi syntyä myös silloin, kun isä on fyysisesti paikalla. Hän liittää emotionaalisen etäisyyden laajempaan kulttuuriseen toimintatapaan: “Kulttuuri tukee etäisyyttä – ja vielä etätyötä. Me ollaan menestyjiä, jos uppoudutaan työhön.” Työ näyttäytyy helposti neutraalina tai jopa hyvänä tekona, minkä vuoksi etäisyys suhteissa voi jäädä huomaamatta.

Vannas kuvaa asetelmaa, jossa isä kokee tarjoavansa perheelle turvaa työn kautta, vaikka turva syntyisi ennen kaikkea läsnäolosta: “Voi sairastua työnarkomaniaan ja silti kokea, että teen töitä, että perheellä on turvaa. Mutta todellinen turva tulee siitä, että tuo henkisen ja fyysisen läsnäolon perheeseen.”

Vannas korostaa, että isähaava ei synny vain näkyvistä teoista vaan myös tekemättä jättämisestä: “Yhtä tärkeää kuin se, mitä joku tekee, on se, mitä jättää tekemättä.” Hänen omassa kokemuksessaan tämä tarkoitti erityisesti sitä, ettei isä ollut tunnetilanteissa läsnä.

Hän olisi kaivannut isää, joka tunnistaa tunteen, pysyy sen äärellä ja välittää turvan: “Olet vihainen, minä näen sen. Saat olla vihainen, olet turvassa ja minä olen tässä.” Kun tällainen kohtaaminen puuttuu, tunteet jäävät yksin kannettaviksi ja haava rakentuu vähitellen siihen “tyhjään kohtaan”, jossa yhteyden olisi pitänyt syntyä.

Vannas liittää tämän myös suomalaiseen kulttuuriin, jossa hänen havaintonsa mukaan korostuvat vaikeneminen ja puuttumattomuus: on “parempi olla hiljaa kuin puuttua”, ja ristiriitojen äärellä opitaan vetäytymään, jotta ei joutuisi vastuuseen.

Isähaava on Vannaksen mukaan salakavala: se rakentuu poissaolosta ja hiljaisuudesta, jotka eivät näy selkeinä tekoina, mutta joiden vaikutus voi olla syvä ja pitkäkestoinen.

Isähaava ei siis ole vain yksittäinen tapahtuma vaan myös tunneilmasto. Haava syntyy siitä, ettei ole tilaa tunteille, kohtaamiselle ja turvalle – vaikka arki muuten näyttäisi ulospäin “tavalliselta”.

Kuuntele isähaavaa käsittelevä podcast maksutta Hidasta elämää -sovelluksessa. Kuuntele jakso TÄÄLTÄ.

Ei tarvitse olla paras versio aloittaakseen – nykyinen versio on pirun hyvä

Kun hain työnohjaajakoulutukseen, pääsykokeissa toisella puolellani istui psykologi, toisella puolella toimintaterapeutti. Ympärilläni oli mielenterveyden ammattilaisia, terapeutteja ja valmentajia.

Ja sitten olin minä.

Mielessäni kävi vähintään seitsemäntoista lannistavaa ajatusta:

Ei tästä mitään tule.

En kuulu tänne.

En ole riittävän hyvä.

Minulla ei ole oikeanlaista tutkintoa eikä samanlaista kokemusta kuin muilla.

Olen muutenkin perustavanlaatuisesti vääränlainen. Huono!

Mutta sitten päätin, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa se, mitä minulla on annettavanani. Ei ole muuta vaihtoehto kuin olla se, joka olen. Siinä kaikki, mitä minulla on.

Pääsin opiskelemaan.

Siksi haluan nyt muistuttaa, ettei tarvitse olla paras tai täydellinen versio itsestään tehdäkseen, aloittaakseen tai kokeillakseen jotain, jolle sydän sykkii ja mieli huutaa kyllä. Riittää, että on nykyinen versio. Se on nimittäin pirun hyvä versio se.

Varsinkin tunnollinen ja täydellisyyteen pyrkivä suorittaja ajattelee helposti, että on ensin luettava 72 kirjaa, käytävä kaikki saatavilla olevat verkkokurssit, kehitettävä itsestään osaavin mahdollinen versio ja ostettava vielä uskottava jakkupukukin, jotta olisi ylipäätään lupa yrittää.

Ei sillä, etteikö etukäteen valmistautuminen tai uuden opettelu kannattaisi. Varmasti kannattaa. Mutta täydellisyyttä ja virheettömyyttä ihailevassa maailmassa on myös uskallettava olla juuri se versio itsestään, joka sillä hetkellä on – ja sitten vain annettava palaa.

Yhdelle se tarkoittaa sitä, että uskaltaa pukeutua just niin kuin haluaa juuri sillä keholla, jonka sisällä elää.

Toiselle se voi tarkoittaa sitä, että vihdoinkin rohkaistuu kertomaan oman näkemyksenä, vaikkei ole lukenut vielä niitä 72 aiheesta kertovaa kirjaa.

Kolmannelle sitä, että uskaltaa pitää puolensa sen sijaan, että nielee päivä toisensa jälkeen vain kiukkua.

Neljännelle sitä, että vaikkei vielä kokisikaan olevansa oman elämänsä rohkea hyvinvointikapinallinen, siitä huolimatta alkaa rajata työtään niin, ettei se jatkuvasti valu vapaa-ajalle.

Kenellä mitäkin.

Jos jää odottelemaan ja kehittelemään itsestään aina vain parempaa ja täydellisempää versiota ennen kuin ottaa itselleen tärkeän askeleen, saa toden totta odotella ja kehitellä hamaan tappiin asti.

Kirjailija Derek Sivers kirjoittaa kirjassaan Hell Yeah or No vapaasti suomennettuna näin:

”Tekosi ovat aina omissa käsissäsi – ja juuri ne ennustavat parhaiten, millaisen tulevaisuuden luot.”

En voisi olla enempää samaa mieltä. Ilman toimintaa mikään ei koskaan muutu.

Jos tarvitset työntöapua, löydät ripauksen tarvittavaa rohkeutta Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

Et ole laiska, vaan ylikuormittunut: tunnista uupumus ja löydä värit takaisin elämääsi

Hiljalleen hiipivä uupumus kätkee elämänilon ja saa värit katoamaan maailmasta. Nämä ovat toki myös keskesiä masennusoireita, mutta kaikki uupuneet eivät tunnista itseään silti varsinaisesti masentuneeksi. Pitkään jatkunut kuormitus ja stressi kuitenkin vaikuttavat kehon hormonitoimintaan sekä välittäjäaineisiin eli kansankielellä sanottuna “aivokemiaan”. Uupumus ja masennus siis vaikuttavat hyvin konkreettisesti esimerkiksi tunnesäätelyyn, keskittymiseen, muistiin ja oppimiseen, motivaatioon sekä vireystilan säätelyyn. Toipumisen kannalta onkin tärkeää ymmärtää edes pintapuolisesti sekä hermoston toiminnan, että hormonitoiminnan tasapainottamisen merkitys. Tämän vuoksi myös konkreettinen stressitekijöiden vähentäminen on niin tärkeää: jotta sinä pystyt muuttamaan myös sisäistä kemiaa eli kokemusta elämästä.

Itse tunnistin tämän kaiken siitä, että aivan kuin aivojen kuljettajan paikalle olisi asettunut ohjaamaan “sisäinen ankeuttaja”. Eräs tuttavani taas kertoi vastikään kuulleensa vertauksen sisäisistä radiokanavista, joissa päälle menee joko enkelikanava (kannustava ja hyväksyvä sisäinen puhe) tai Bitch FM (negatiivinen ja alaspainava sisäinen puhe). Aloin nauramaan tuolle vertauskuvalle, koska mielestäni se kuvailee todellisuutta todella hyvin. Oman Bitch FM:n nimesin sisäiseksi ankeuttajaksi, koska se saa koko maailman näyttämään ikuisen syksyn toivottamalta tuntuvalta harmaudelta, vailla valonpilkahdustakaan. Tiedostat, että aurinko on kenties olemassa vielä jossain horisontissa paksuna ja raskaana roikkuvan pilvimassan takana ja kesäkelit eteläisellä pallonpuoliskolla, mutta samaan aikaan ne ovat sinulle tässä hetkessä täysin tavoittamattomia. Katsot maailmaa keskeltä syvintä kaamosta pimeältä pallonpuoliskolta käsin enemmän tai vähemmän ulkopuolisena ja yksinäisenä vailla mielihyvän kokemuksia.

Kyse ei ole siitä, että olisit heikompi, huonompi tai kelvottomampi kuin muut, vaikka sisäinen ankeuttaja yrittäisi sinulle näin uskotella. Ei suinkaan. Kyse ei ole myöskään tahdonvoiman puutteesta tai huonommuudesta, vaikka sisäisen ankeuttajan ruoska viuhuisikin kilpaa minäparan tökkivän itsesäälikepin kanssa. Ei siis auta, vaikka yrittäisit rankaista tai paeta itseäsi ja negatiivista sisäistä puhettasi, sillä kukaan meistä ei todellisuudessa pääse itseään pakoon. Se on käytännössä mahdotonta. On uskallettava kapinoida sisäistä ankeuttajaa vastaan suomalla itselleen lepoa, rauhaa ja pieniä mielihyvän hetkiä, jotta ne aiemmin mainitsemani “aivokemiat” saavat oikeasti mahdollisuuden muuttua.

Mikäli et muuta ajatteluasi ja toimintatapojasi sekä suhdetta stressitekijöihin, itseesi ja elämääsi, valitettavasti mikään ei muutu, vaan harmaa pilvimassa jää roikkumaan pääsi päälle, painaen sinua yhä syvemmälle maanrakoon. Et kenties pysty juuri nyt lennosta vaihtamaan työ- tai asuinpaikkaa, korjaamaan ihmissuhteita tai tekemään mitään suuria päätöksiä elämässä, eikä väsyneenä ylipäätään edes kannata! Pystyt silti vaikuttamaan aina johonkin, toisin sanoen itseesi. Uupuneena on liian helppoa uskotella, ettei pysty vaikuttamaan asioihin, mutta sanon sinulle: pienilläkin arkisilla mikrovalinnoilla ja onnistumisilla on lopulta iso merkitys toipumisesi kannalta.

Uupuneen on tärkeää palauttaa minäpystyvyyden kokemus, jotta hidas toipuminen voi alkaa. Heikentynyt minäpystyvyys saattaa oireilla esimerkiksi asioiden välttelynä. Alat vältellä asioiden tekemistä, koska et halua tuntea oloasi yhtään enempää epäonnistuneeksi, väsyneeksi tai lamaantuneeksi kuin mitä jo tunnet olevasi. Et oikeasti ole laiska, vaikka tunnet niin, vaan todellisuudessa olet ylikuormittunut! Silloin ei kuulukaan jaksaa kaikkea, vaan on täysin luonnollista, että pienetkin asiat alkavat tuntua ylivoimasilta. Maljasi on kertakaikkiaan täynnä, eikä sinne kuulukaan mahtua yhtään enempää. Hermostosi hälytyskellot soivat yötä päivää ja hormonitoimintasi on sekaisin.

Miten neuvoisit ystävää tässä tilanteessa? Sanoisitko hänelle: “yritä nyt vähän lisää, kun näyttää siltä, että olet niin saamaton lapamato.” Tuskinpa. Miksi ihmeessä siis annat sisäiselle ankeuttajalle niin ison äänivallan sisälläsi? Miksi ihmeessä vuoroin ruoskit ja vuoroin säälit itseäsi? Nämä ovat erittäin haitallisia sisäisiä tapoja, jotka estävät sinua toipumasta sekä oppimasta tilanteesta mitään. Kaiken lisäksi ne varastavat sen arvokkaimman: uskon omaan itseen ja pystyvyyteen vaikuttaa asioihin.

Siinä tapauksessa, että kukaan ei ole vielä sanonut sinulle: voit edetä pienin askelin ja se riittää! Toipuminen ei ole lineaarista, vaan usein hämmentävä oppimiskokemus ihmisyydestä sisältäen tunnesukellukset, epämiellyttävät painajaiset omien varjojen kanssa ja yhtälailla kohottavat oivallukset omista vahvuuksista ja vaikutusvallasta. Voimien palauduttua myös toisinaan suuria päätöksiä, radikaaleja rajojen asettamisia ja isompien elämänmuutosten tekemisiä.

Sinulla on jo kaikki kyvyt ja taidot vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja nähdä pienet onnistumiset. Jokainen pienikin valonpilkahdus arjessa on merkityksellinen, koska tämä on sinun ainutkertainen ja arvokas elämäsi. Hiljennä sisäisen ankeuttajan valtaa ajatuksissasi antamalla itsellesi vastalääkettä: toivoa, valoa, hyväksyntää ja hyvän sallimista. Jossain vaiheessa, kun olet valmis, myös sitä tärkeintä: rakkautta ilman ehtoja tai sääntöjä.

Onko elämässäsi vaativa ihmissuhde? – 4 ajattelun tapaa, jotka auttavat jaksamaan

4 asiaa joiden tiedostaminen on tärkeää jos elämässäsi on vaativa ihmissuhde

Ei edes mennä siihen, miten psyykkisesti kuluttavia vaativat ihmissuhteet voivat olla. Ne ovat suhteita, joissa toinen usein pyrkii valta-asemaan, pyrkii alistamaan tai käyttäytyy muutoin hyvin epäkunnioittavasti toistuvasti ja kaavamaisesti. (Ei siis yksittäisessä konfliktissa esimerkiksi kerran vuodessa).No menen kuitenkin siihen, että se on hemmetin kuormittavaa. Monestakin syystä. Tällainen käyttäytyminen mitätöi inhimillisiä tarpeita ja on muutoinkin syvästi satuttavaa. Silti sitä valitettavasti tapahtuu. Ja monesti myös aika piilotetusti.

Tässä 4 asiaa, joiden tiedostaminen ja hyväksyminen on ollut minulle tärkeää omalla polullani (jolla olen myös kohdannut vaativia ihmissuhteita, ja tiedän miten kovin ne voivat herättää ahdistusta ja avuttomuuden tunteita)

Toisen käytöstä emme voi muuttaa, mutta voimme muuttaa suhdetamme toiseen.

No joo, kyllähän tämän kai kaikki järjellä tietää. Tämän asian hyväksyminen sisältää sen, että sallii itsensä tuntea mitä tuntee. Ja sitten on pysähdyttävä miettimään, että koska suhteen realiteetit ovat nyt nämä, mitä se minulle tarkoittaa? Miten voin suojata itseäni, miten voin kunnioittaa itseäni?

Toisen käytös kertoo hänestä, ei sinusta

Kun kohtaa epäkunnioittavaa käytöstä, monessa meissä saattaa herätä ajatuksia, että minussa täytyy itsessä olla jotakin vikaa, kun hän kohtelee minua noin.

Se ei ole totta. Ihminen joka voi itsensä kanssa hyvin, ei alista.

Jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, ja käyttäytyminen kertoo aina ihmisestä itsestään. Riippumatta siitä miten ihminen sinua kohtaan toimii, voit arvostaa itseäsi.

Saat suojata itseäsi, ja sen voi tehdä asiallisesti + jämäkästi

Mitä vaan ei tarvitse ottaa vastaan. Aikuisena sinulla on mahdollisuus valita millaisiin ihmissuhteisiin liityt, millaisia suhteita haluat vaalia elämässäsi. Se ei tee kenestäkään itsekästä. Valitettavasti meillä ei ole aina kuitenkaan sellaista luksusta, että satuttavan suhteen voisi täysin eliminoida elämästään. Tällöin erityisesti tarvitsee terveitä rajoja. Rajat voi ilmaista jämäkästi, sekään ei ole itsekkyyttä tai ilkeyttä (jota ei voi koskaan suositella).

Sinä ansaitset tasavertaisia ja kunnioittavia ihmissuhteita

Muistathan tämän. Ja palauta mieleesi niitä asioita elämässäsi, joissa olet turvassa ja kunnioitettu. Keskity mahdollisimman paljon omaan hyvinvointiisi ja asioihin jotka tekevät sinulle aidosti hyvää.

Älä anna toisen ihmisen käytöksen koskaan määrittää arvoasi.

Kaikki Eevin itsetuntemusta, itsemyötätuntoa sekä itsekunnioitusta tukevat kirjat, korttipakat sekä webinaarin löydät TÄÄLTÄ.

Älä kehu pelkästään kuollutta muisteloissa – kehu elävää ihmistä hänen eläessään

Kuolema koskettaa jaa saa muistelemaan. Se saa suuntaamaan huomion kaipaukseen ja niihin piirteisiin ja asioihin, jotka katosivat toisen ihmisen myötä. Kehumme edesmennyttä. Niin tärkeitä, kun muistelot ovatkin elämään jääneille, lähtenyttä ne eivät enää lämmitä. Usein mietin, että kunpa, oi kunpa, ihminen olisi tiennyt kaiken tuon eläessään. Ja usein niin onkin. On käyty ne viimeiset ja tärkeät keskustelut rauhassa. On ollut mahdollisuus sanoa kaikki, mitä haluaa sanoa. Mutta aina niin ei ole.

Mietin usein, miksi kehuja jaellaan niin niukalti eläville ihmisille Onko kyse ehkä siitä, että pelkää kehujen kuulostavan imartelulta tai jopa manipuloinnilta? Vai onko kyse siitä, että ajattelee, että kyllä se toinen tietää? Tai että ”sanoinhan silloin, kun mentiin naimisiin”? Tai jos kyse on itselle tuntemattomammasta ihmisestä: pelkäänkö, että nolaan kehumalla itseni? Entä jos sanon jotain itsestäänselvää hänestä –jotain, minkä hän jo tietää? Vai onko kyse siitä, että itse kiemurtelen, hämmennyn ja nolostun minuun kohdistuvista kehuista?

Ehkä meillä on 101 syytä olla sanomatta toisesta jotain hyvää, mitä ajattelemme tai olemme kokeneet toisen seurassa. Mutta kysyn vielä yhden kysymyksen: Entä jos toinen ei koskaan saa eläessään tietää, miten kauniisti hänestä ajatellaan? Jokaisessa kohtaamisessa ja ihmissuhteessa sinulla on mahdollisuus antaa toiselle ihmiselle sanat, jotka kertovat arvostuksesta ja siitä, että olet nähnyt toisen. Voit tarjota nähdyksi tulemisen kokemuksen. Jotain, mikä on jokaiselle ihmiselle värisyttävän liikuttavaa: tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään. Sanat voivat nostaa mielen montusta tai siivittää päiviä eteenpäin. Sanat voivat rohkaista ratkaisevalla hetkellä. Sanat voivat saada värjöttelevän sielun kasvamaan kukoistukseensa.

Mitä jos päätettäisiin, nyt tässä ihan yhdessä, sinä ja minä, että ei pantata enää niitä kehuja. Kävisikö sellainen diili? Jos se on kaunista, sano se. Jos se on liikuttavaa, sano se. Jos toinen tekee vaikutuksen, sano se.

En usko, että elämässä on kovin montaa ravitsevampaa asiaa kuin olla olemassa toiselle, toisen katseen ja kokemuksen kautta. Silloin voi todella tuntea, että on olemassa, elossa.

Siksi teimme psykologi Nina Lyytisen kanssa Kehukortit: emme halua, että hyvä jää sanomatta parisuhteessa, perheen kesken, ystävien kesken, töissä – tai missään. Korteissa on 43 kysymyskorttia, joiden avulla voi kehua toista (korteissa on myös myönteisen itsekehun kysymyksiä!) sekä ohjeet kehun syventämiseksi toiselle merkitykselliseksi.

Kurkkaa Kehukortit TÄÄLTÄ.

Toivon pilkahdus – Mistä voi löytää toivoa?

Iltauutisten jälkeen katsoin alakuloisen ja väsyneenä ikkunasta pimeälle ja sateiselle kadulle. Mieleni surkutteli elämääni:
– Tämä talvi on kyllä ihan kamala. Pelkkää märkää pimeyttä. Töitäkin vain kasaantuu koko ajan enemmän ja enemmän. Minä oon ihan finaalissa. Vaikka kuinka yritän olla myönteisempi, niin ei vain pysty. Ei tässä mitään jaksa. Eikä edes huvita tehdä mitään. Uutisetkin tunkee vain pelkkää kaaosta ja epätoivoa. Missään ei näy toivon pilkahdustakaan.

Vetäessäni henkeäni kuulin yllättäen sisältäni lempeän äänen:
– Kultaseni, sinä katsot väärään suuntaan.
– Miten niin väärään suuntaan? Mihin suuntaan tässä sitten pitäisi katsoa?
– Katso sisimpääsi. Minä olen Toivo etkä löydä minua ulkopuoleltasi, vaan sydämestäsi.
– Jos sinä olet sisälläni, niin miksi minä en kuule ääntäsi useammin, tivasin kiukkuisena.

– Jotta voit kuulla ääneni, sinun pitää valita, että haluat kuulla sitä, vastasi Toivo rauhallisesti. – Jokaiselle ihmiselle, myös sinulle, on annettu vapaa tahto ajatella, kuulla ja nähdä, mitä kukin haluaa. Toivona kunnioitan syvästi ihmisten vapaata tahtoa. Vasta kun tahdot kuulla Toivon äänen, pystyt sen kuulemaan.

– Niin mutta kun minun pääni on täynnä muita ajatuksia. Huolia, suruja ja pelkoja on ihan liikaa. Eikä ne kysy, haluanko ajatella niitä. Ne vaan täyttää mun pään kokonaan, jatkoin valittamista.
– Niin, ymmärrän. On totta, että egomielesi täyttää pääsi automaattisesti, ilman valintaa. Se on myös hyvin äänekäs. Se toimii aina pelosta lähtien, koska se on syntynyt hylkäämisen pelosta. Sen mielestä jokainen ihminen on irrallinen ja erillinen yksikkönsä täällä maailmankaikkeudessa.

– Ai sen takiako olen välillä yksinäinen? tajusin hieman yllättyneenä. Mulla on usein olo, että olen ihan yksin eikä kukaan välitä minusta. Muiden seurassakin koen olevani ulkopuolinen, ihan niin kuin en sopisi joukkoon.
– Juuri sen takia, vastasi Toivo. – Ja kun tämä egomielesi on kauhan varressa, niin padassasi pyörivät kaikki kipusi, haavasi ja kärsimyksesi.

– Tuo kuulostaa niin minun päänupilta, totesin. – Eikä siinä edes kaikki. Sen lisäksi, että minun pitää pystyä itse kannattelemaan itseäni ja arkeani, minun pitää pystyä auttamaan ystäviäni ja perheenjäseniäni ja kantamaan heidänkin huoliaan. Sitten pitäisi myös pyrkiä muuttamaan tätä maailmaa ja huolehtia tästä maapallostakin. Tämä on toivotonta. Olen totaalisen loppu ja uupunut tähän elämääni.

– Kultaseni, en usko sinun uupuneen elämääsi, vaan olet uupunut egomieleesi, lohdutti Toivo ja jatkoi: Se saa sinut uskomaan, että sinun on jaksettava ja pärjättävä itse. Se uskottelee, että ainoa jaksamisen lähde on ihmisen omat voimat – ja kanssaihmisten yhtä heiveröiset voimat. Kun näin uskot, ei ole mikään ihme, että toivottomuus valtaa mielesi.

– Onko sitten olemassa jotain muuta, josta voisin löytää voimaa tai jopa iloa? kysyin epäuskoisena.
– Kyllä. On olemassa meitä paljon suurempi voima. Ja Toivona olen silta ihmisistä tuohon suureen voimaan, jota voi kutsua vaikka Rakkaudeksi isolla alkukirjaimella.

– Onko minunkin sisälläni tuo Toivon silta, joka vie Rakkauteen?
– Kyllä se on sinunkin sydämessäsi. Toivo on aina olemassa eikä se koskaan katoa. Epätoivon hetkellä jokainen ihminen loppujen lopuksi kääntää katseensa ja pyyntönsä johonkin itseään suurempaan. Silloin Toivo nousee esiin ja auttaa ihmistä muistamaan, ettei hänen koskaan tarvitse pärjätä yksin, sillä Rakkaus kannattelee häntä aina. Ainoa, mitä sinun tarvitsee tehdä, on vain olla halukas antautumaan Rakkaudelle.

– Voinko löytää tuon Toivon sillan, vaikka en olisikaan epätoivoinen ja loputtoman uupunut?, halusin tietää lisää jo hieman toiveikkaana.
– Totta kai. Se löytyy aina kun egomielesi hiljenee. Silloin voit kuulla, miten Toivo kutsuu sinua takaisin Rakkauteen.

– Ai sen takia porukat meditoi ja hiljentyy?
– Juurikin näin, Toivo naurahti ja kertoi: Samalla he avaavat oven rakkaudelliseen mieleen, joka on ikään kuin egomielen kääntöpuoli. Rauhallisessa ja hyväksyvässä rakkaudellisessa mielessä tunnet Rakkauden virtauksen, jolloin kaikki kivut, murheet ja kärsimykset haipuvat pois. Silloin ei enää tarvitse yrittää muovata elämästään myönteisempää, vaan myönteisyys on yhtä luonnollista kuin hengittäminen.

– Silloin elämä varmaan tuntuu hyvälle, sanoin hiljaa antaen samalla itselleni luvan jo kuvitella tuollaista seesteistä mielentilaa.
– Kyllä, silloin elämän täyttää hyväntahtoisuus. Rakkaudellinen mieli katsoo maailmaa ja muita ihmisiä rakkauden silmin, lempeästi ja hyväksyvästi, aivan kuten Rakkaus katsoo sinua. Rakkaudellisessa mielessä ymmärrät, että kaikki pauhu ja kaaos ovat pelosta lähtöisin, mutta Rakkaus mahtavimpina voimana kasvaa ja versoo myös epätoivon ja kaaoksen keskellä.
– Tuo on kyllä lohduttava ajatus.

– Itse asiassa Toivon tärkein tehtävä on kutsua sinua ja kaikkia muitakin muistamaan, että pohjimmiltaan ja syvimmiltään jokainen ihminen on Rakkautta. Ja vieläpä yhtä ja samaa Rakkautta. Rakkauden voima virtaa aina jokaisessa ihmisessä, myös sinussa. Elämään tulee runsain määrin toivoa ja iloa, kun muistat, että sinä et ole koskaan yksin. Olet aina yhteydessä Rakkauteen, koska sinä olet Rakkautta.
– Tuohon minä haluan uskoa. Kiitos Toivo!

Lisää siitä, miten löydät toivon ja rakkauden itsestäsi voit lukea kirjastani Avaudu rakastamaan itseäsi

Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuus- tai rakkausluento TÄSTÄ.

Lupa olla enemmän – tiedäthän, että sinusta on mihin vaan

Mitkä äänet sinua ohjaavat arjessasi? Kannustaako sisäinen bestiksesi sinua kurjan päivän jälkeen vaiko sabotööri sättii, mitä tuli taas tehtyä. Aika tarkistaa, mitkä äänet olet sisäistänyt omiksi totuuksiksi?

Tanskalais-norjalainen kirjailija Aksel Sandemose loi romaaniinsa 1930-luvulla satiirisen Janten lain, joka sisälsi 11 sutkautusta siitä, miten meidän ei tulisi luulla liikoja itsestämme. Vaikka kyseessä oli satiiri, tämä ”laki” on pelottavan lähellä todellisuutta siitä, millaiset sisäiset äänet menoamme voivat arjessa jarruttaa. Lain useimmat kohdat alkavat ”Älä luule, että…” (olet jotakin / viisaampi kuin muut / kukaan välittää sinusta). Kuulen työssäni psykologina ja valmentajana toistuvasti, miten juuri tämäntyyppiset ulkoa projisoidut ajatukset siitä ”mitä muutkin ajattelevat” blokkaavat omaa etenemistä, ilmaisemista ja tekemistä. Osa itseä himmaavasta ajattelusta on niin automatisoitua, että siitä on hädin tuskin tietoinen. Osa siitä tuntuu toisinaan suorastaan pohjoismaisen ja suomalaisen yhteiskunnan selkärangalta (”ettet vaan ylpisty”, tiedätkös). Tarvitsemme muistutuksia, että saamme olla kaikkea sitä mitä olemme, kaikkea yhtä aikaa, valoisaa ja hämyistä.

Mutta eikö vain olekin aika laittaa Janten laki uuteen uskoon. Lue jokainen lause itsellesi sisäistäen – kuka sanoi, että olisit yhtään mitään vähemmän?

Lupa olla enemmän

1. Tiedäthän, että olet jotain suurta
2. Tiedä, että olet yhtä hyvä kuin muut
3. Tiedä, että olet viisas
4. Saat aivan vapaasti uskoa toteen ihan mitä haluat
5. Luota sisäiseen tietoosi
6. Olemme yhtä
7. Tiedäthän, että sinusta on mihin vaan
8. Nauru ja ilo ovat elämän suola
9. Tiedä, että olet syvästi rakastettu
10. Sinulla on paljon annettavaa ja opetettavaa muille
11. Sinä olet äärettömän rikas, syvä ja ikuisesti kiinnostava elämän mysteeri

Mikä tuntuu kehossasi ja olossasi toiselta, jos sinulle sanotaan (sinä itse tai joku muu) ”älä luule, että sinä olet jotakin” sijasta ”tiedäthän, että olet jotakin suurta”? Käyttämällämme puheella, sisäisellä ja ulkoisella, on valtavasti merkitystä, aivan joka päivä. Se muuttaa maailman. Sinun maailmasi ja kaikkien, joiden kanssa olet tekemisissä. Se, että on jotakin ”enemmän”, ei tarkoita kenenkään ylitse kävelyä tai kunnioittamattomuutta vaan kutsua olla autenttisemmin juuri se, joka olet. Se on myös ihmisyyden henkisen laajuuden muistamista – olet ihkaoikeasti suunnaton mysteeri ja kaikessa potentiaalissasi moniulotteinen. Muistamme kaikki kyllä tämän mysteerin vastasyntyneen äärellä. Hän ON ihme ja mysteeri. Kaikki alle viikon ikäistä sylissään pitäneet tietävät, että käsillä on jotain syvästi rakastettua, jolle haluaa kuiskata ”tiedäthän, että sinusta on mihin vaan”. Minne se katoaa? Se ihme olet yhä sinä! Se sama elämää hengittävä suuri ihme.

Jos sinua kutsuu matka omaan voimaasi ja ulos itseäsi kutistavista, latistavista uskomuksista, tule mukaani henkisen kasvun matkalle. Kirjaani Lupa olla enemmän on kuvattu lohdulliseksi ja lumoavaksi matkatoveriksi ja parhaimmillaan loitsuksi. Se vie ihmeen äärelle, joka olet. Saat sen vielä joululahjaksi itsellesi tai läheisellesi, jolle haluat toivoa enemmän rohkeutta ja henkisen kasvun senttejä omaan voimaan.