Sivu 153 – Hidasta elämää

Liian kilttiä on helppo manipuloida – Näistä merkeistä manipuloinnin tunnistaa

Manipuloinnilla on monet muodot. Sitä on joskus vaikea tunnistaa. Monesti sen oivaltaa vasta jälkikäteen ja silloin saattaa tuntea itsensä hölmöksi. ”Kuinka minä lankesin tuohon ansaan?” Olen itsekin miettinyt sitä monesti, kun olen hoksannut olleeni hyvin manipulatiivisen ihmisen pyöritettävänä. Viimeisin höynäytys muutama vuosi sitten oli niin järkyttävä kokemus, että luulen oppineeni läksyni.

Moni kiltti, ystävällinen, herkkä ja empaattinen ihminen haluaa nähdä hyvää kaikissa ihmisissä. Se on kaunis ominaisuus ja samalla kuitenkin olisi tärkeää olla erottelukykyä. Liika sinisilmäisyys ja vääriin ihmisiin luottaminen voi tulla kalliiksi. Miten sitten tunnistaa manipulointi? Sitä on monen sorttista. Tässä muutamia esimerkkejä.

Suostuttelu

Olet jo ilmaissut kantasi, mutta toinen ei hellitä. Päädyt pyörtämään päätöksesi, jotta pääset hankalasta tilanteesta.

Tunteisiin vetoaminen

Emotionaalinen manipulointi on hurjan yleistä. Ei tarvitse kuin avata tv ja katsoa muutama mainos. Meitä suostutellaan monenlaisiin asioihin tunteisiin, kuten velvollisuudentunteeseen vetoamalla.

Syyllistäminen

Syyllisyys on niin inhottava tunne, että sitä välttääksemme saatamme suostua toisen vaatimuksiin, vaikka emme haluaisi. Jos kärsii korostuneesta syyllisyyden tunteesta, sitä kannattaa lähteä purkamaan välttyäkseen syyllisyydellä manipuloinnilta.

Mielistely

Osa ihmisistä on täysin laskelmoidusti hurjan ystävällisiä ja kiinnostuneita sinusta. Kannattaa kuulostella ovatko kiinnostus ja kehut aitoja, vai pyritäänkö niillä johonkin. Jos hälytyskellot soivat, niitä kannattaa kuunnella ja edetä varovasti.

Uhkailu

Uhkailu on jo todella aggressiivista manipulaatiota. Äärimmäisiä tilanteita ovat esimerkiksi itsen tai toisen vahingoittamisella uhkailu, jotta toinen saataisiin vaikkapa jäämään epäterveeseen ihmissuhteeseen. Näihin tilanteisiin ei pidä jäädä yksin, vaan hankkia hyvin pian apua.

Sivuuttaminen ja välttely

Sivuuttaminen, välttely ja huomiotta jättäminen ovat tehokkaita manipuloinnin ja alistamisen keinoja. Jokainen ihminen tarvitsee nähdyksi ja kuulluksi tulemista, ja kokemusta johonkin yhteisöön kuulumisesta. Näiden tarpeiden evääminen on henkistä väkivaltaa.

Hulluksi nimittäminen

Oletko koskaan ollut tilanteessa, missä olet ilmaissut aiheellisen suuttumuksesi ja olet saanut kuulla olevasi hullu? Muita vaihtoehtoja ovat ”hysteerinen”, ”epävakaa”, ”kohtuuton”, jne. Manipulatiivinen ihminen saattaa koittaa saada sinut tuntemaan, että tarpeesi ja tunteesi ovat jotenkin vääriä.

Valehtelu ja sen kieltäminen

Ihminen, joka jää kiinni valheesta ja kieltää sen ilmekään värähtämättä saattaa olla persoonallisuushäiriöinen. Moni meistä päästää valkoisia valheita välttyäkseen esim. häpeältä, mutta patologinen valehtelu ja omantunnon puute ovat hälytyttäviä merkkejä. Narsisti osaa manipuloida niin taitavasti, että sen kohteeksi joutuva alkaa epäillä omaa järkeään.

Puolustuskannalle meneminen

Joskus on vaikeaa myöntää olleensa väärässä. Menemme puolustuskannalle ja koitamme kääntää tilanteen esim. niin, että vika on jossakussa toisessa. Tätä sattuu välillä, mutta fiksu ihminen osaa myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Jos kiivas puolustautuminen ja toisten syyttely ovat jollakulla tutullasi vakioreaktioita, kannattaa pysyä tarkkana ettei lähde lipsumaan omista oikeuksistaan vain pitääkseen toisen rauhallisena.

Vanhojen asioiden kaivelu

Ristiriitatilanteissa saattaa käydä niin, ettei keskustelukumppanimme pysty käsittelemään asioita fiksusti. Riitaan vedetään mukaan kaikki vanhat asiat ja ollaan korostuneen loukkaantuneita siitä, tästä ja tuosta. Omien hankalien tunteittensa kanssa kannattaa pyrkiä sinuiksi, jotta ei ole altis emotionaaliselle manipuloinnille ja pystyy tyynesti palauttamaan keskustelun oikeille uomilleen.

Vähättely

Moni meistä on kohdannut tunteittemme tai tarpeittemme vähättelyä. Jos siihen leikkiin suostuu, että antaa toisen määritellä mitä saat tuntea tai haluta, saatat luopua itsellesi tärkeistäkin asioista.

Juoruilu

Jotkin ihmiset kerta kaikkiaan rakastavat juoruilua. Se ei ole kovin tyylikästä, mutta harvoin tietoisesti pahantahtoista. Juorujen levittämistä voidaan kuitenkin käyttää myös tietoisesti manipuloimiseen. Faktat kannattaa tarkistaa, eikä kaikkea kannata niellä purematta.

Muista, että sinulla on oikeus tulla kohdelluksi arvostavasti. Manipuloinnille ja kaikenlaiselle hyväksikäytölle voi laittaa pisteen opettelemalla tunnistamaan sen, vahvistamalla hyvää suhdetta omaan itseensä ja opettelemalla tervettä rajanvetoa. Joskus ainoaksi vaihtoehdoksi jää kävellä pois sellaisista tilanteista, joissa rajojamme ei kunnioiteta.

Kurkkaa kiltin voimakortit:

Herkkyys ei ole heikkoutta, vaan perusta todelliselle voimalle ja vahvuudelle

Oletko ollut joskus tilanteessa, jossa olet piilottanut herkkyytesi? Olet suojannut itseäsi esittämällä reippaampaa tai kovempaa kuin oikeasti olet? Tai olet nolostunut, kun tunteet ovat pyrkineet pintaan ja esille? Kun joudumme tilanteeseen, jossa herkkyytemme paljastuu, koemme olevamme heikkoja. Häpeämme tai moitimme itseämme, koska emme ole osanneet olla vahvempia.

Varmasti moni meistä on joskus elämässään ollut tilanteessa, jossa on kokenut tulleensa petetyksi, torjutuksi, loukatuksi tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Koska maailma on tuntunut kovalta ja vihamieliseltä, sisällemme on syöpynyt pelko haavoitetuksi tulemisesta. Olemme tunteneet sisällämme olevan jotain herkkää, kaunista ja hyvää, jonka emme ole halunneet rikkoontuvan. Olemme oppineet, ettei ole hyvä olla liian avoin, herkkä tai luottavainen.

Haavoittuvuuden pelossamme olemme lähteneet rakentamaan suojamuuria sydämemme ja herkkyytemme ympärille. Ja vähitellen tuo suojamuuri on muuttunut vaatimukseksi ainaisesta vahvuudesta. Olemme saattaneet jopa kannustaa itseämme olemaan kovempia, ettei herkkyytemme tulisi esiin. Olemme ruvenneet uskomaan, ettei herkkyydelle ole lupaa eikä tilaa elämän vaatimusten keskellä. Herkkyys on muuttunut heikkoudeksi, jota on vältettävä.

(Enneagrammi-persoonallisuusmallin mukaan horjumattoman vahvuuden vaatimus ja herkkyyden tulkitseminen heikkoudeksi on erityisen ominaista kasityypille, mutta kyllä me muutkin tämä tunnistetaan.)

Jatkuvan vahvuuden vaatimus on kuitenkin todella uuvuttavaa. Vaikka salaa saatamme toivoa jonkun muun kantavan välillä vastuuta, emme voi näyttää tai tunnustaa väsymystämme, koska sehän olisi heikkouden paljastamista. Niinpä väsyneenä olemme entistä kovempia ja armottomampia niin itsellemme kuin muille ja uurastamme entistäkin enemmän.

Samalla suojamuuri eristää meidät muiden läheisyydeltä ja lempeydeltä. Jos emme uskalla antautua herkkyydellemme, emme uskalla avata sydäntämme rakkaudellekaan. Suojamuurin takana tunnemme itsemme usein yksinäisiksi. Torjumisen ja haavoittuvuuden pelossa torjumme kaipaamamme läheisyyden ja rakkauden.

Vahvuuden vaatimus ja herkkyyden kieltäminen saa meidät unohtamaan yhden elämän perustotuuksista: Herkkyys on perusta, jonka varaan todellinen voima ja vahvuus rakentuu.

Vahvuutta ei ole ilman herkkyyttä

Voima ilman herkkyyttä ei ole vahvuutta vaan kovuutta, joka on itse asiassa hyvin haurasta. Lasi tai posliini menee helposti rikki kovuutensa takia. Kovuus on haurautta, joka on yrittänyt naamioitua vahvuudeksi.

Haavoittuvuuden pelossa olemme rakentaneet sydämemme ympärille suojakuoren. Kuitenkin haavoittuvuuden kohtaaminen herättää yleensä muissa rakkaudellisuuden. Pieni vauva, jonka koko olemus hehkuu puhdasta ja herkästi haavoittuvaa viattomuutta, sytyttää karskeimmassakin kaverissa halun suojella. Myös kissanpentujen suloinen avuttomuus saa meidät tuntemaan hellyyttä ja hyväntahtoisuutta – ja tuijottamaan nettivideoita yksi toisensa perään.

Kun hyväksymme oman herkän, haavoittumista pelkäävän ja kipualttiin sisimpämme, voimme ymmärtää myös toisen kipua ja haavoittuvuuden pelkoa. Kun kykenemme tunnistamaan toisen kivussa itsemme, löydämme sydämestämme todellisen voimamme ja vahvuutemme, halun suojella ja olla armollinen.

Todellinen vahvuutemme ilmenee vallassa olla käyttämättä voimaa, vallassa olla armollinen niin itselle kuin muille. Kun antaudumme herkkyydellemme, antaudumme myös herkkyydestämme kumpuavalle rakkauden voimalle, todelliselle vahvuudellemme.

Kursivoitu teksti on kirjasta Onni asuu jo sinussa, joka auttaa sinua ymmärtämään syvemmin itseäsi ja muita persoonallisuustyyppejä sekä löytämään oman tapasi olla onnellinen.

Tilaa onnellisuusluento tai tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani TÄSTÄ

Lue tämä, jos elämässäsi on joku, joku repii sinua rikki ilkeillä sanoillaan

Oletko vaarassa menettää elämänilosi kiusaajasi armoilla, ylianalysoiden hänen traumatisoivia ja loukkaavia sanojaan?

Mietitkö, mitä ihmettä taas teit, että ansaitsit tällaisen käytöksen?

Ihmetteletkö omia tunteitasi, kyseenalaistatko reagointejasi, luuletko olevasi kohtuuton?

Ajatteletko, että sinussa on pakko olla jotain vikaa, kun sinua vastaan näin hyökätään?

Oletko vaarassa valvoa yösi miettien, miten saisit hänet vihdoinkin ymmärtämään sinua?

Kiusaajasi on kuin karkea hiekkapaperi ihollasi. Hän yrittää raapia sinua rikki syytöksillään, valheillaan ja uhriutumisellaan. Jos olet kehää kiertävillä ajatuksillasi antamassa hänelle lisää voimaa raapia sinua verille, pysäytä itsesi. Älä anna ajatuksillesi voimaa, älä anna hänelle voimaa. Älä ajattele häntä, ajattele itseäsi, voimauta itsesi!

Ajattele, että tämä ei tapahdu sinulle.

Tämä tapahtuu sinua varten.

Hiekkapaperisi ei tule ehkä ikinä ymmärtämään sinua tai tunteitasi. Hän ei tule ehkä ikinä pyytämään anteeksi sinulta. Arvot, jotka ovat ihmissuhteiden toimivuudelle elintärkeitä – vastuullisuus, lupausten pito, totuus ja rehellisyys, eivät merkitse sinua vähättelevälle ja epäkunnioittavalle, ihmissuhteiden aitoutta pelkäävälle kiusaajallesi yhtään mitään.

Hänen oma piinaava häpeänsä, tuskainen syyllisyytensä, kipeä surunsa ja räjähtelevä vihansa pursuu yli, sinun niskaasi. Hän tietää alitajuisesti sinun olevan häntä voimakkaampi. Hän haluaa, että sinä tunnet nuo tunteet hänen puolestaan, sillä hän ei niitä tunteita kestä.

Muista, että hiekkapaperia käytetään hiomiseen. Kaikki kipu kasvattaa. Hän hioo sinusta pois miellyttämisen tarvetta, turhaa joustamista, sinisilmäisyyttä. Hän raastaa rikki vanhat rajasi, jotta voisit rakentaa uudet ja entistä vahvemmat rajat ympärillesi. Hän raapii sydämesi auki, saa sinut tuntemaan tunteitasi vielä syvemmin. Jokainen hänen vuokseen vuodattamasi kyynel kirkastaa omaa totuuttasi selkeämmäksi.

Jos aiot jotain miettiä, mieti miten hienosti olet selvinnyt kaikista loukkauksista ja nöyryytyksistä.

Jos aiot jotain ihmetellä, ihmettele miten voimakas ja viisas, empaattinen ja nöyrä olet, kaikesta kokemastasi huolimatta.

Jos aiot jotain ajatella, ajattele kiitollisuudella, että rajasi ovat nykyään raudanlujat, mutta sydämesi on edelleen lämmin.

Jos aiot valvoa yön, mieti itseäsi ja sitä, miten upea elämä sinulla on, hänestä huolimatta ja myös hänen ansiostaan.

Hän, inhottavan karkea hiekkapaperi, on kiillottanut sinusta sen timantin, joka tänään itsevarmana ja lujana loistaa.

Kuva: Sari Ayre Photography

”Rakastaako kumppanini minua enää?” – 5 vinkkiä etääntyneen suhteen elvyttämiseen

Marika Rosenborg, Kuva Arto Wiikari 2018

Parisuhteen kriisi on mahdollisuus uuteen alkuun. Keskellä ahdistavaa elämäntilannetta on houkutus tehdä nopeita päätöksiä, mutta aina ahdistus ei ole merkki siitä, ettei mitään olisi enää tehtävissä.

Parisuhdevalmentaja ja seksuaaliterapeutti Marika Rosenborgin uutuuskirja Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde kutsuu pareja kehittämään itsetuntemusta ja läsnäolevan kuuntelemisen taitoa. Kirjassa käydään läpi parisuhteiden tyypillisimmät kriisit ja pohditaan niihin ratkaisuja.

Tässä Marikan 5 vinkkiä etääntyneen parisuhteen elvyttämiseen:

Tunnista omat ja kumppanisi tarpeet. Olkaa tietoisia mitä kaipaatte toisiltanne. Jos et ole milloinkaan miettinyt, mitä tarvitset suhteeltasi tunteaksesi syvää tyydytystä, on sen pohtimisen aika nyt. Jos et tiedä mitä kumppanisi kaipaa, niin aloita kysyminen tänään. Puhuminen on vain yksi vuorovaikutuskeino, mutta meille ihmisille tärkein.
Kysy, kun olet epävarma. Haasta tulkintasi ja kysy toiselta hänen ajatuksistaan, kun olet epävarma hänen käytöksestään. Arvailu siitä mitä toinen käy mielessään läpi ei anna sinulle informaatiota, joka perustuisi tosiasioille. Tulkinta on ennemminkin keskustelua oman menneisyytensä ja usein isoimpien pelkojen kanssa.
Uskalla avautua. Olkaa rohkeasti avoimia ajatuksistanne, peloistanne ja toiveistanne vaikka se tuntuisi vaikealta. Jos parisuhteessa vältellään konflikteja ja pyritään vain miellyttämään toista, on vaarana hävitä ajan myötä tapettiin. Hyvien asioiden jakamisen lisäksi myös turhautumisten, ärtymisen ja pettymyksen tunteiden jakaminen on tärkeää. Totuus vapauttaa meidät näkemään toisemme paremmin.
Yllättäkää toisenne. Tehkää jännittäviä uusia asioita yhdessä, vaihtakaa suunnitteluvuoroja ja yllättäkää toisenne. Parisuhdetutkimuksista tiedetään, että parisuhteeseensa tyytyväisimmät parit tekevät yhdessä uusia ja hyvällä tavalla virittäviä asioita. Yhteiset kokemukset saavat meidät innostumaan ja herättelevät meissä luonnon omia endorfiineja liikkeelle. Tylsyys herättää tylsyyttä. Elämykset taas nostattavat meissä esiin seikkailijan mielen.
Kanna vastuu omasta onnellisuudestasi, niin yhteinen tyytyväisyytenne on todennäköisempää. Kun huomaat miettiväsi mitä puolisosi voisi tehdä, jotta voisit olla onnellisempi, on aika pysähtyä antamaan aikaa sille, miten voisit miellyttää itseäsi ja innostua elämästäsi. Parisuhteessakin suhde omaan itseen ratkaisee paljon. Mikä saisi sinut tänään kokemaan iloa ja merkityksellisyyttä?

Kurkkaa kirja:

Miten tulla toimeen ihmisen kanssa, jonka kanssa olet tärkeistä asioista eri mieltä? – 3 vinkkiä

En ole paininut asian kanssa enää hetkeen, ja ehkä siksi onkin aika kirjoittaa siitä. Kuinka tulla toimeen ihmisen kanssa, jonka arvomaailma ei kohtaa omasi kanssa?

Ensimmäiseksi nousee toki kysymys, pitääkö ylipäätään tulla toimeen. Se on pakollinen kysymys, ja vastaus on sekä kyllä että ei:

Ei tietenkään kaikkien tarvitse tulla toimeen keskenään. Toisten arvomaailma ja siihen liittyvät teot voivat tuntua loukkaavilta, jolloin parasta on pysyä heistä mahdollisimman etäällä sen sijaan, että lähtisi suutuspäissään hyökkäämään ketään kohti aiheuttaen maailmaan vain lisää kaaosta ja negaatiota.

(Varsinaisista rikoksista pitävät huolen lait, ja niitä voi jokainen olla kehittämässä aktiivisuudellaan, esim. järjestötoiminnan kautta sekä kansalaisaloittein.) Moni onkin poistanut esimerkiksi Facebook-kavereistaan ihmiset, joiden arvomaailma tuntuu ahdistavalta, ja saavuttanut lisää mielenrauhaa ja hyvinvointia.

Mutta toisaalta on meidän tultava toimeen. Mikään ei toimisi, jos jokainen heittäytyisi poikkiteloin, eikä enää suostui puhumaan erilaisten ihmisten kanssa tai palvelemaan heitä. (Ja kun lähdetään pilkkua viilaamaan, aika iso osa ihmisistä ajattelee joistain asioista eri tavalla kuin juuri me.)

Tarvitsemme solidaarisuutta, emme ainoastaan yhteiskunnan heikompia kohtaan, vaan myös niitä samalla viivalla talsivia erilaisia. Ymmärtämällä “vastapuoltamme” ja tämän tarpeita olemme myös askeleen edempänä verrattuna siihen, ettemme suostuisi edes vilkaisemaan sinne suuntaan.

Kun poliitikot riitelevät paneeleissaan, on muistettava, että pakollisen ahdinkotunnelman lisäksi tuo keskustelu on erittäin hedelmällistä. Ei ratkaisun löytämiseksi juuri siinä hetkessä, vaan laajemmalla tasolla yhteiskunnan hyväksi nostaen eri vaihtoehdot tapetille perustellen sekä väittäen vastaan. Turvallisessa ympäristössä. Niin toimii myös ihmisen sisäinen järjestelmä: kaikilla arvoillamme on perusteet, joita täytyy aika ajoin voida haastaa.

Kuinka tulla toimeen arvomaailmaltaan erilaisen kanssa – 3 vinkkiä!

1) Ymmärrä

Mainitsin jo vastapuolen ymmärtämisen, mutta avaan hieman asiaa: Vaikka se voi kuulostaa omituiselta, meissä kaikissa on kaikki puolet. Joissain ihmisissä on vain huomattavasti aktivoituneempina ne puolet, jotka meissä ovat hiljaisempina, ja toisin päin.

Ajatellaan, että olet suvaitsevainen ihminen, ja joudut tekemisiin ihmisen kanssa, jolla on suvaitsemattomia, laatikoivia ja rajaavia ajatuksia. Sen sijaan, että tuomitsisit ja hokisit mielessäsi paha paha paha, voit tarkastella asiaa objektiivisemmin.

Evoluutiomme on tapahtunut aikana, jolloin emme olleet tekemisissä kuin oman heimomme kanssa. Muukalaispelko kehittyi hyvästä syystä, se auttoi suojelemaan omaa klaania ja jatkuvuutta. Muukalaispelko (ja erilaisuudenpelko) on tutkittu luontainen asia, ei siis mikään pahuuden merkki tai pelkkä asennekysymys. Siitä päästäkseen on ensin löydettävä itsessä jonkinasteinen turvallisuuden ja luottamuksen tunne.

Kun turvattomuuden tunne jyllää, järki puhuu sen äänellä ja näyttää ihmiselle sitä tukevia asioita. Mikäli järki ja tunteet ovat ristiriitaiset (esim. ihminen on saanut hyviä tai neutraaleja kokemuksia, vaikka pelkoa on vielä jäljellä), jonkinlainen muutos on jo tapahtumassa. Silti se voi viedä aikaa.

On siis hyvä muistaa, että suvaitsematon ihminen mitä todennäköisimmin kokee olevansa tavalla tai toisella uhanalainen. Hän on oman tunteensa vanki siinä, missä sinä kenties olet jo pystynyt (erinäisistä syistä!) siitä vapautumaan. Kun ymmärrämme toista ohjaavat asiat (mm. millaisesta taustasta hän mahdollisesti tulee), huomaamme, ettei viha ja tuominta olekaan ainut tapa nähdä toisinajatteleva ihminen.

Se ei tarkoita, että olisimme asioista samaa mieltä. Paremminkin se laajentaa omaa suvaitsevuuttamme yhä edelleen ja auttaa hyväksymään, että meitä “hyvyyden” tai “pahuuden” sijaan ohjaa moni muu syy, joita on vaikea poistaa sormia napsauttamalla.

2) Laske ainoastaan voitot

Esimerkiksi moni kasvissyöjä tai vegaani luonnollisesti toivoisi, että koko maailma havahtuisi eläimiä kohtaan tehtyihin vääryyksiin ja vähentäisi eläintuotteiden kulutusta. Seurattuani kasvissyöjien keskustelua olen kuitenkin ilokseni huomannut yleisenä asenteen, jonka mukaan menetyksiin ei kannata liikaa keskittyä, ja pienikin voitto on voitto.

Se, että joku ei havahdu eläinten oikeuksiin, on asia, jota ei kannata harmitella, saati suoda sille energiaansa. (Aivan kuten ei sillekään, että joku on suvaitsematon.) Vastaantaistelu on järjetöntä, ja sen sijaan voimme iloita kaikista niistä pienistä hyvistä muutoksista, joita jatkuvasti tapahtuu.

3) Hyväksy itsesi

Klisee, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Kun kavahdamme seuraa, jonka arvomaailma on erilainen kuin omamme, taustalla piilee usein tiedostamaton pelko siitä, ettemme itse tule hyväksytyksi sellaisina kuin olemme.

Usein koemme, että muiden on muututtava, jotta voimme tulla kunnolla ulos aatteellisista tai suuntautumuksellisista kaapeistamme. Tämä ei ole totta. Maailma muuttuu vähitellen vain sillä, että jokainen on rohkeasti juuri sellainen kuin on, riippumatta muilta saadusta siunauksesta.

Mitä läheisempi toisin ajatteleva ihminen on, sitä helpommin koemme asiasta tuskaa. Tämä kielii siitä, ettemme vielä osaa ottaa asioita asioina, vaan otamme ne henkilökohtaisesti ja peilaamme niitä omaan arvoomme. Tällöin yhä luulemme, että A) arvostus vaatii samanlaisuutta ja B) että kahdesta ihmisestä toisella voisi olla suurempi oikeus olla sitä mieltä, mitä on. Todellisuudessa kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa.

Itsen hyväksymiseen kuuluu olennaisena osana oman erilaisuuden paljastaminen silloin, kun se luontevaa on.

Vanha ja uusi aalto

Kiteyttäisin nämä kolme ohjenuoraa yhteen lauseeseen: Älä pelkää, vaan ole reippaasti oma itsesi ja anna muidenkin olla. Erilaisuus on lopulta vain erilaisuutta. Jos pelkäämme ja peittelemme sitä, viestitämme muille, että siinä on jotain vaarallista.

Kun todella juuria myöten hyväksymme itsemme erottuvina ja erilaisina, on meidän helpompi hyväksyä muidenkin erilaisuus ja päästää irti siitä utopiasta, että maailman tulisi olla yhtä ja samaa. Maailmassa on aina voima ja vastavoima. On uusi aalto, ja vanha aalto, rinnakkain ja lomittain. Näin tasapaino pysyy yllä.

Uuden aallon kuuluu syrjäyttää vanha hitaasti. Jos muutos on liian nopea, pysyvyys katoaa. Samalla katoaa turvallisuuden tunne, jota ilman ajaudumme kaaokseen. Töitä muutoksen eteen voi ja kannattaa tehdä, mutta se, että tuo työ on lopulta vain kunkin ihmisen kokoinen, ei ole tappio.

Se on merkittävä voitto.

Tsemppiterveisin,

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

40 vuotta on pitkä aika kerätä rohkeutta puhua isän kanssa – Kun viimein uskalsin, isäni yllätti

Noin 40 vuotta. Se on pitkä aika odottaa. Odottaa, toivoa, hävetä, pelätä, rakastaa, antaa anteeksi, hyväksyä, rohkaistua, vetäytyä, pettyä – uudelleen ja uudelleen.

“Kasvatuskeinot”

Tiedän jotain edesmenneen vaarini kasvatuskeinoista. Onneksi en tiedä häntä edeltävien esi-isien keinoista, tuskin olivat nekään kovin lempeitä. Isäni sai äärimmäisen kovan kasvatuksen. Kuria pidettiin ja tarinoissa elää rovastin perheen iltahartaudet, missä fokus oli syntien tekemisessä. Nuhteita sai aina – vaikka varmuuden vuoksi ja kannustusta ei kuulunu.

Muistan hämärästi lapsuudesta joitain kertoja, kun isä antoi piiskaa – kädellä tai tohvelilla pepulle läimimistä. 70-luvun ”kasvatuskeinoja”, kuten olemme tottuneet toteamaan leppoisasti, hymähtämään teennäisen vähättelevästi sekä työntämään aiheen syvemmän tai julkisen käsittelyn maton alle – mielellään saman lukitun vakan alle missä sitä kynttilää pidetään. Vaikka kokemani ”kasvatuskeinot” oli isääni verrattuna Disneyn satuja, oli ne mulle pienenä herkkänä lapsena liikaa. Muistan, että eka päätökseni lapsena oli, että kasvatan oman lapseni rakkaudella, ilman piiskausta. Tämä on yksi harvoja asioita mihin olen koko olemuksellani vankasti sitoutunu.

Spiritual bypass ja mitä näitä muita toimivia keinoja on…

Rakastan isääni, olen hyväksynyt menneisyyden tapahtumat, olen antanut anteeksi – ja samalla kehoni kertoo myös vaivihkaa tapahtuneesta ”spiritual bypass -ilmiöstä”(henkisten harjoitusten, työkalujen, yms. käyttäminen välttääkseen traumojen ja keskeneräisten asioiden kohtaamista). Olen lukuisia kertoja hyväksyny asian ja antanu anteeksi erilaisissa meditaatioissa, workshopeissa ja terapiassa. Koen, että nämä ovat tapahtuneet koko kehomielen tasoilla ilman pakottamista. Silti kehossani on ollut pieni osa, joka on odottanut. Tiedostin puhumisen tarpeen radikaali rehellisyys -työskentelyn kautta.

Aikoinaan ajattelin, että ehkä uskaltaisin puhua iskälle asiasta vasta kuolinvuoteella – ehkä… Viimeisimpinä vuosina kehoni on koko ajan kuiskutellu kovempaa, että tästä asiasta tarvii puhua nyt. Äiti yritti toppuutella pitkään sanomalla ettei isä puhu. Hän ei ole koskaan puhunut ja hän ei osaa. Se ei ole hänen tyylinsä. Jos puhun, hän saattaa hylätä mut perheestä kokonaan. Välit voi rikkoutua pysyvästi… Sisko komppasi. Tarvittiin puolen vuoden kommunikaatiokatko mun ja muun perheen välillä ennen kuin isän kanssa kohtaamisen aika koitti.

Pihvin äärelle

Nyt – noin 40 vuotta tapahtumien jälkeen puhuimme. Puhuimme kaksi tuntia ja olis voinu jatkaa vaikka kuinka. Iskä toisteli matkan varrella ettei hän puhu. Ei hän osaa. Ei ole tottunu… Samaa vanhaa mantraa… Ja kuitenkin hän puhui. Puhuimme syvimmällä tasolla mitä ikinä. Kyselin paljon isäni lapsuudesta, hänen isäsuhteestaan, vaarin kasvatuskeinoista, miten sisarukset ja iso-fammu suhtautuivat asioihin, jne. Palasin pariin otteeseen puhumaan isän itse kokemasta kurittamisesta.

Kehoni oli rennohko ja samalla hieman jännittyny vatsan, käsien ja niskan seuduilta. Leuat tuntui kireiltä, nieleskelin ja koin silmiin katsomisen haavoittuvuuden. Koin olevani kuin junan kyydissä, joka on väistämättä saapumassa pitkän matkan jälkeen vihdoin pysäkille. Vaikka mua jännitti ja koin satunnaisia vatsan kouraisuja sekä epävarmuutta, juna kuljetti mua enimmäkseen rauhan, itsevarmuuden ja päättäväisyyden saattelemana sanomaan: ”haluaisin puhua mun lapsuusajan piiskauksista”.

Olimme eri mieltä tapahtumista ja piiskausten määrästä – kumpikaan ei välttämättä muista just sitä mitä tapahtui. Nää ei ollu mulle olennaisia tällä kertaa. Olennaista oli, että uskalsin ja saimme vihdoin puhua asiasta. Ja iskä kuunteli. Sen hän osaa. Ja hän pysyi läsnä. Hän oli mun kanssa. Meillä oli yhteys. Iskä ei lähety karkuun tai hylänny mua.
Kerroin vihasta ja pelosta, jotka repi mun suhtautumista ja yhteyttä häneen teini-iän loppumetreille asti. Isä osasi upeasti ”pidellä tilaa” vaikeiden asioiden ja tunteiden äärellä, jotta pääsimme vapautumaan synkistä kahleista antaen valolle tilaa loistaa välillämme.

Isä, poika ja rakkaus

Tunsin ylpeyttä, kiitollisuutta ja rakkautta isää kohtaan. Vaikka sanonta ei juuri täsmää tähän yhteyteen, tää oli mun ”viimeinen mohikaani”. Keskustelu oli isoin ja tärkein, mitä elämässäni on tässä kohtaa ollu – WOW!

Omat ja perheeni pelot puhumisen mahdollisista negatiivisista vaikutuksista näyttäis olleen aivan turhia. En tiedä mitä tämän jälkeen tapahtuu, eikä tarviikkaan tietää. Toivottavasti avoin keskustelu asioista jatkuu. Olen onnellinen, että maton ja vakan alle lukittu peikko ja tabu on nyt kohdattu ja uudenlaiselle vapaudelle, perspektiiveille ja perhedynamiikoille on tilaa.

Kiitos isä ja rakastan sua.

Aleksi

P.S. Kiitos tuesta, rohkaisusta ja rakkaudesta upeille ystäville. Uskon, että teidän olemassaolo loi tärkeän turvan, jotta uskalsin ottaa viimeisen askeleen. Erityiskiitos: Maija, Tiina, Vesa, Jukka, Jarno, Mari, Anna-Sofia, radikaali rehellisyys –perhe sekä WHT / tantra perhe. Rakastan teitä!

Kun välillä tuntuu tosi hyvältä ja sitten tosi pahalta – Repivä ja räiskyvä suhde voi olla jotain muuta kuin rakkautta

On suuri mysteeri miksi rakastumme juuri heihin, keihin rakastumme. Vai onko sittenkään?

Pariterapeutti ja kirjailija Harville Hendrix on tuonut esiin näkökulmaa, jossa valitsemme usein kumppaniksemme sellaisen henkilön, jonka kanssa alitajuiset haavamme rakkauden alueella tulevat näkyviksi. Tällöin tunnemme vetoa johonkin outoon tuttuuden tunteeseen joka usein myöhemmin avautuu tarkemmin: Tämä tuntuu tutulta siksi, että juuri tähän lapsuuden kodissani jo totuin.

Esimerkiksi:

Lapsena tunteilleni ei ollut tilaa – löydän itseni suhteesta jossa tunteilleni ei ole tilaa.

Lapsena koin jo turvattomuutta suhteessa äitiin/isään – löydän itseni suhteesta, jossa turvattomuus aktivoituu.

Lapsena opin selviytymään yksin – Aikuisissa suhteissani yritän edelleen selviytyä yksin.

Tällaisten asioiden havaitseminen tekee usein hemmetin kipeää. Kipu ei ole kuitenkaan rankaisemassa, vaan sen tarkoitus on auttaa meitä havahtumaan. Vaikka olisi teknisesti helpompaa syytellä toisia, se ei varsinaisesti vie meitä eteenpäin. Se mikä aidosti auttaa, on kääntyä sen puoleen, mikä olisi juuri minulle tässä kasvua? Onko meidän aidosti mahdollista kasvaa yhdessä? Voimmeko kumpikin tulla suhteessamme nähdyksi ja kuulluksi?

Lapsena emme voineet esim. vetää rajojamme, olla omalla puolellamme taikka edes tunnistaa oikeuttamme rakastavaan kohteluun. Aikuisena tämä on mahdollista, joskin se vaatii usein valtavasti harjoittelua.

Traumakemia on ilmiö, jossa ikäänkuin yhteensopivat haavat luovat kitkan joka tuntuu rakkaudelta, suorastaan pakottavalta sellaiselta.

Tyypillisiä elementtejä traumakemiassa:

Kahden ihmisen haavat ikäänkuin tunnistavat toisensa
Todella intensiivinen vetovoima ja vauhtisokeus
Herättää voimakkaita hyvän olon ja voimakkaan kivun tunteita vuorotellen, arvaamattomasti ja repivästi
Yrityksistä huolimatta tilannetta ei saada rauhoittumaan
Toistuvat hylkäyskokemukset
Jatkuvat turvattomuuden tunteet
Kaavamaisuus: Lupauksia, hyvittelyä, pettymys, kiinnijääminen, repivyys.

Haluan uskoa, että kumppanien on mahdollista harjoitella yhdessä katkaisemaan tuhoisat kehät, mutta valitettavasti aina tämä ei ole mahdollista. Ei kaikkien kanssa.

Rakkaus ei ole vaan intohimoisen polttavaa tunnetta, se on ennen kaikkea valintaa ja sitoutumista olla suhteen puolella. Inhimilliseen rakkauteen kuuluu myös rajat. Aikuiseen rakkauteen kuuluu myös paljon harjoittelua: Miten voin juuri sinua rakastaa? Pystytkö rakastamaan minua, kuten minä tarvitsen?

Ja realiteettien nimissä: Kukaan ihminen ei ole täällä juuri sinua varten. Voimmeko kasvattaa suhteesta turvasataman, jossa kummallakin on tilaa eheytyä ja kasvaa – omana itsenään?

10 merkkiä siitä, että saatat olla liian kiltti

Kiltteys on ihana asia. Jos kilttejä ja huomaavaisia ihmisiä olisi enemmän, maailma olisi parempi paikka. Mutta jos kiltteys menee yli, se aiheuttaa ongelmia.

Tuleeko mieleesi tilanteita, joissa ylitsesi on kävelty tai olet suostunut tekemään sellaista, johon sinulla ei oikeastaan olisi ollut aikaa? Tai olet jäänyt aivan liian pitkäksi aikaa kuuntelemaan jonkun tuttavan pitkää vuodatusta? Jokainen joutuu varmasti joskus tällaiseen tilanteeseen, mutta erityisesti kiltit ihmiset, koska ein sanominen ja omien puoliensa pitäminen on vaikeaa.

Jos yrittää aina täyttää kaikkien muiden tarpeet, voi käydä niin, että pikku hiljaa unohtaa kokonaan omansa. Kiltteyttä saatetaan käyttää myös hyväksi, kun muut ihmiset huomaavat, ettei kiltti koskaan pidä puoliaan tai sano ei. Tässä 10 merkkiä siitä, että saatat olla liian kiltti:

1. Pahoittelet tai pyytelet usein anteeksi.

Anteeksipyyntö on paikallaan, jos joudut perumaan sovitun tapaamisen tai olet oikeasti aiheuttanut toiselle vahinkoa. Mutta huomaatko tiputtelevasi pahoitteluja ja anteeksipyyntöjä sinne tänne ilman varsinaista syytä? Ehkä tunnet aivan suotta syyllisyyttä sellaisista asioista, joista ei tarvitsisi.

2. Autat usein muita, mutta sinua ei auteta.

Ylikilteillä ihmisillä on usein ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat jatkuvasti pyytämässä apua tai palveluksia. Avuliaisuus on ihana ominaisuus, mutta ei ole reilua, jos toinen aina antaa ja toinen ottaa. Onko elämässäsi ihmissuhde, jossa sinä aina joustat mutta toinen osapuoli ei koskaan?

3. Suostut liian usein, ja jälkeenpäin kaduttaa.

Jos myönnyt usein, vaikka et oikeastaan haluaisi, se kaduttaa ja harmittaa myöhemmin. Kiltteyden ja ylikiltteyden voi erottaa siitä, miltä kiltti teko tuntuu jälkeenpäin. Jos heti alkaa kaduttaa, olet ehkä suostunut vääristä syistä.

4. Jätät oman mielipiteesi kertomatta.

Ketkä ystäväporukassasi tai perheessäsi valitsevat ravintolan, leffan tai matkakohteen? On ylikiltteyden merkki, jos et koskaan kerro, mitä itse haluat ja vain suostut aina siihen, mitä muut ehdottavat.

5. Sinulla ei ole omaa elämää.

On tärkeää, että työn, ystävyyssuhteiden ja perheen lisäksi on myös omaa elämää. Ylikiltti saattaa huomata, ettei hänellä ole harrastuksia tai omaa aikaa. Silloin on syytä järjestää omaa aikaa ja keksiä jonkin oma juttu, jota haluaa itse tehdä.

6. Välttelet riitoja ja konflikteja viimeiseen asti.

Harva ihminen haluaa riidellä, joten riitojen välttely on normaalia. Ylikiltti saattaa kuitenkin päätyä toisten ovimatoksi tai sylkykupiksi vain siksi, että ei kykene puolustamaan itseään.

7. Pelkäät torjutuksi tulemista.

Torjutuksi tulemisen pelko voi olla syy ylikilttiin käytökseen. Jos tunnet sisimmässäsi, että et ansaitse elämässäsi olevia ihmisiä, saatat tehdä liikaa miellyttääksesi heitä ja sortua ylikiltteyteen.

8. Kalenterisi on täynnä asioita, joita et oikeastaan haluaisi tehdä.

Käy läpi kalenteriasi ja laske, kuinka monta asiaa teet muiden takia ja kuinka monta itsesi vuoksi. Jos suurin osa asioista on muiden hyväksi, saatat olla liian kiltti.

9. Et pysty sanomaan ei ystävällesi.

Kiltit ihmiset saattavat huomata olevansa ystävyyssuhteessa, jossa heitä käytetään hyväksi. Ystävyys saattaa muistuttaa enemmän riippuvuutta kuin ystävyyssuhdetta.

10. Hukut aina töihin.

Lisätöiden saaminen on luottamuksen osoitus, mutta toisaalta liian kiltti ajautuu tekemään liikaa töitä, koska hän ei uskalla sanoa ei.

Lähde: Bustle.com

TOIMITUKSEN VINKKI: Kurkkaa puodista Kiltin voimakortit, jos huomaat, että…

…laitat usein muiden tarpeet omiesi edelle
…et oikein osaa sanoa “ei”
…koet usein joutuvasi muiden ihmisten tallomaksi
…opettelet tervettä rajanvetoa
…haluat oppia pitämään myös itsestäsi hyvää huolta.

Korttipakka auttaa sinua arvostamaan itseäsi ja vetämään rajoja, jotka ovat tärkeä turva omalle hyvinvoinnillesi.

Tutustu Kiltin voimakortteihin TÄÄLLÄ.

Maailmassa on vain yksi ihminen, jota voit muuttaa – eikä hän ole puolisosi

Kirjoittaja Mikko Reijonen auttaa työkseen ihmisiä kehittymään ja pyrkii ratkaisemaan oppimistarpeita erilaisten kokeilujen avulla. Hän uskoo, että jokainen päivä ja niissä sijaitsevat vuorovaikutustilanteet tarjoavat meille mahdollisuuden oppia jatkuvasti jotain uutta. Jos vain maltamme pysähtyä ja kuunnella toinen toistamme.

Kuinka usein odotamme, että puolisomme tekisi asiat toivomallamme tavalla? Sen lisäksi haluaisimme, että he jakaisivat näkökulmamme kotitöiden, parisuhteen, keskustelemisen, toisen huomioisen tai vaikkapa lasten kasvatuksen osalta? Toisin sanoen, toivomme että he ajattelisivat niistä samalla tavalla kuin me itse.

Kuinka usein joudumme kuitenkin kohtaamaan karun todellisuuden, etteivät odotuksemme täyttyneetkään? Että puolisomme näkemykset eivät kohdanneetkaan omiemme kanssa? Kuinka usein yritämme taistella tätä todellisuutta vastaan entistä kovemmin? Ilmaisemme pettymystämme, kun emme saaneet haluamaamme.

Vielä muutama vuosi takaperin minä ainakin odotin. Ja petyin. Kerta toisensa jälkeen. Sen kaiken sai aikaan tunne, etten tullut kuulluksi ja ymmärretyksi. Sen vuoksi yritin entistä kovemmin selittää ajatteluni ja näkemyksieni taustoja. Ja samaa taisivat tehdä myös aiemmat puolisoni.

Vaikka en tietoisesti yrittänyt olla oikeassa, tajuan jälkikäteen lukittautuneeni omaan ajatteluuni. En oikeasti ymmärtänyt toista. En osannut asettua hänen asemaansa ja käsittää hänen ajattelunsa taustoja. Dialogi muuttui kahdeksi vastakkainasetteluun painottuvaksi monologiksi.

Olin lisäksi todella hyvä jakelemaan neuvoja toiselle. Siitä, miten hänen kannattaisi tehdä jokin asia toisin. Mikä asia harmitti minua hänen käytöksessään. Miten hän voisi jatkossa estää omalla toiminnallaan ongelmien syntymistä. Keskityin siis siihen ainoaan asiaan, johon minun ei olisi pitänyt. Toisen muuttamiseen.

Monen self-help-oppaan sivuilla kerrotaan, että jotta voisi kohdata toisen, tulee ensin kohdata itsensä. Tämä itsensä kohtaaminen pitää sisällään myös ne piirteet, joita haluaisi ennemmin itsestään piilottaa. Etenkin muilta. Omakohtaisesti tällainen piirre on ollut ainakin epäonnistumisiin reagoiminen. En yksinkertaisesti osannut käsitellä siitä aiheutuvaa tunnetta ja usein päädyin syyttämään toista tilanteen syntymisestä.

Onkin kovin helppoa vierittää syy oman elämän harmeista ulkopuolisten tahojen niskoille ja paljon vaikeampaa katsoa peiliin ja kysyä hankalan tilanteen tullen: ”Mikä oli minun roolini siinä, että asiat menivät näin?” Ja ehkä tärkeimpänä: ”Mitä minun kannattaisi tehdä ensi kerralla toisin, jotta voisin/voisimme välttyä vastaavalta”?

On ollut pitkä tie kääntää katse ulkoa sisäänpäin. Keskittyä siihen ainoaan ihmiseen, jota voin todella muuttaa. Itseeni. Se on vaatinut useita, välillä aika kipeitäkin keskusteluita, joissa on täytynyt katsoa päättäväisesti peiliin ja kohdata oma rosoisuutensa. Ymmärtää oma rooli elämässä vastaan tulleista ongelmista. Ymmärtää ennen kaikkea oma puutteellinen taito pysähtyä toisen ajattelun äärelle.

En vieläkään voi sanoa osaavani tätä kaikkea täydellisesti, sillä kun on toiminut tietyllä tavalla lähes neljä vuosikymmentä, ottaa uusien toimintatapojen harjoittelu oman aikansa.

Olen kovin kiitollinen nykyisestä ympäristöstäni, jossa saan harjoitella ja onnistumisen lisäksi myös epäonnistua. Pohdiskella ääneen haasteen sattuessa, että “miten meni noin niin kuin omasta mielestä”. Luottaa, ettei ihmiskuvani kärsi sen vuoksi, että myönnän kerta toisensa jälkeen puutteellisuuteni ja keskeneräisyyteni. Pyytää anteeksi. Miettiä yhdessä, mikä voisi auttaa onnistumaan ensi kerralla paremmin.

Oman keskeneräisyyden myöntäen ja siihen nykyisin lempeämmin suhtautuen,
Mikko

Kiltin tytön hymy ei hyydy, vaikka sisällä kiehuu – Oman vihan löytäminen vahvistaa ja rauhoittaa

Kirjoittaja Vilhelmiina Hjorth on freelancer-tekstintekijä, joka uskoo syvällisen kohtaamisen voimaan. Hän tarkastelee maailmaa ja ihmisyyttä empaatin sydämellä ja luontomystikon silmin tuoden oivalluksiaan esille Tervetuloa tunteet -blogissaan ja samannimisellä Instagram-tilillään.

Jos meillä olisi aito, hyvä suhde vihaamme, emme ottaisi niin paljon shittiä vastaan kuin mitä tänä päivänä otamme: vaatimukset elämän jokaisella osa-alueella ovat usein ylimitoitettuja ja kaikkeen pitäisi pystyä hymy huulilla.

Kiltin tyttöyden vaatimus läpäisee koko yhteiskunnan ja kun kilttiä tyttöä alkaa ottaa pannuun, on kaikille kätevämpää, että hän ahdistuu tai masentuu. Nämä tunnetilat kun ovat passivoivia siinä missä viha pakottaisi meidät parketille, keskilattialle sanomaan, että ei jumalavita, nyt riittää!

Uskon, että moni meistä ei tutustu vihaansa oikeasti, koska olemme oppineet suhtautumaan vihaamme pelokkaasti, tukahduttaen. Viha saattaa olla ongelmallinen tunne varsinkin niin sanotusti tiedostavalle ihmiselle: olemme ehkä omaksuneet uskomuksen siitä, että hyvä tai henkinen ihminen ei koskaan tunne vihaa. Tai jos vihaa sattuisikin nousemaan, on siitä pyrittävä pikimmiten eroon erilaisin tyynnyttävin metodein.

Jos olet aina hyvällä tuulella, hillitty ja ymmärrät muita, jos perusturvallisuutesi vaatii sen, että olet kaikessa samaa mieltä muiden kanssa, onko mahdollista, että sisäinen kiehuntasi menee itseltäsikin ohitse? Ehkä olet silloin niitä, joilla on jatkuvasti jotain psyykkistä tai fyysistä kremppaa, päätä särkee, niskat jumissa ja jokainen kausiflunssa poikasineen vierailee luonasi.

Ei jatkuva raivottaruuskaan kieli terveestä vihasuhteesta. Jos pinna on katkeamispisteessä joka hetki, raivoat ratissa tai pullauttelet herkeämättä suustasi sammakoita, on vihasuhteesi heikko. Sekä tukahduttaminen että jatkuva hermojen palaminen kielivät lopulta samasta: siitä, että rajamme ovat ryskyneet ja resurssit loppuneet jo ajat sitten. Siitä, että emme ole tunnistaneet sitä hetkeä, jossa viha on ensimmäistä kertaa läikähtänyt: varoittanut meitä, että haloo – raja menee oikeasti tässä.

Tunnenko omaa vihaani?

Voikin olla hyvä pysähtyä miettimään, miten suhtautuu omaan vihaansa. Saanko ylipäänsä tuntea sellaista tunnetta kuin viha? Miltä vihani mahtaa tuntua? Mitä minulle tapahtuu, kun suutun? Minkälaisista asioista suutun? Jos piilotan tai tukahdutan vihaani, minkälaisia muotoja se saa? Minkälaista vihaa tunnen kanssakäymisessä ja miten käyttäydyn sen ohjaamana?

Ei ole sattumaa, jos välitön reaktio näihin kysymyksiin on en tiedä tai enhän minä koskaan suutu. Kun tarkastellaan vaikkapa somea, on nykyään jo varsin sallittua avautua masentuneisuudesta ja ahdistuneisuudesta (ja hyvä toki niin!), toisessa ääripäässä on sitten ilo ja mielenrauha. Sen sijaan aitoa puhetta vihasta näkee vähän. Vihapuhetta sitten sitäkin enemmän.

Näkemykseni onkin, että heikko suhde vihaan ja huonovointisuus kulkevat käsi kädessä. Mitä peitellympi viha, sen viheliäisemmät ilmenemismuodot. Viha löytää kyllä suonet, joita pitkin virrata elämässämme. Usein vaikuttaa siltä, että olemme luupissa ahdistuneisuudesta mielenrauhaan ja takaisin.

Onko mahdollista, että tästä luupista puuttuu se palanen, joka voisi todella voimauttaa meidät?

Voimauttava viha

Minulla on mennyt kauan hahmottaa, että puuttuva palanen todellakin voi olla viha. Kun rajojani on rikottu, kun olen itse kuluttanut itseäni loppuun, kun en ole saanut pidettyä puoliani, kun olen takertunut asioihin tai ihmisiin saamatta vastakaikua, on kaikissa näissä tilanteissa pyrkimykseni ollut ensisijaisesti rauhoittaa itseäni, sopeutua ja ymmärtää muita. Olen myös vältellyt hankaliksi kokemiani tilanteita tai ihmisiä.

Pidemmän päälle tämä on ollut toimimatonta, koska kuvasta on jäänyt ulos oma itseni aktiivisena toimijana ja oman elämäni subjektina. Aktiivinen toimijuus taas edellyttää oman vihan tunnistamista. Yksi voimaantumiseni edellytyksistä onkin ollut suhteen luominen omaan vihaani. Olen tehnyt töitä vihani kanssa tiedostavasti ja ammattimaisesti ohjattuna ryhmätyönä.

Vihatyön seurauksena tein arvokkaita oivalluksia. Minulla oli ollut tiedostamattani erikoinen tunnelataus suhteessa vihaan: vaikka osasin suuttua, sai vihan tunteminen minut kokemaan itseni heikoksi. Koin, että en voi tulla vihaisena tai suuttuneena kuulluksi ja suhteeni vihaan oli turhautunut. Ymmärsin kokevani vihani pienen tytön vihana, tunnetilana, jossa turhautuneena poljen jalkaa tai puristelen käsiä nyrkkiin, murrun itkuun tai kiukkuun. Vihani ei ole ollut minulle itselleni uskottavaa ja olin sisimmässäni mieltänyt vihani heikkoudeksi ja naurettavuudeksi.

Vasta tietoinen työskentely vihan kanssa auttoi luomaan todellisen suhteen omaan vihaani ja lopulta näkemään sen, että oikein suunnattuna positiivinen aggressio auttaa saamaan asioita eteenpäin, tuomaan itseä rakentavalla tavalla kuulluksi ja nähdyksi.

Kun olen uskaltautunut turvallisessa ympäristössä kokemaan oman vihani sen koko voimassa, olen saanut kokea voimaantumisen, jonka seuraukset ovat olleet selkeästi näkyvissä arjessani.

Ei – minusta ei ole tullut raivopäätä, vaan vihaan tutustumisella on ollut rauhoittava vaikutus: olen oppinut tunnistamaan omat rajani, ilmaisemaan itseäni selkeästi ja uskottavasti ja vaatimaan itselleni sen, mikä oikeudenmukaisesti minulle kuuluu. Entinen pelokas ja välttelevä suhde vihaan on muuttunut suoraviivaiseksi suhteeksi elämän energiaan. Joudun toki edelleen olemaan hereillä vihasuhteeni kanssa: kun alan tuntea ahdistuneisuutta tai lamaantuneisuutta, osaan nykyään nopeammin kysellä itseltäni vihani perään.

Terve suhde vihaan on mahdollistanut minulle sen, että pääsen kiinni positiiviseen aggressioon. Vihaan tutustuminen on ollut minulle matka syvään ja energisoivaan alkuvoimaan itsessäni ja on huikeaa tietää, että voin luottaa tähän voimaan ja siihen, että se on tukenani aina kun sitä tarvitsen.

Kun tuntuu, ettei kukaan tarvitse, enkä minä ole kenellekään tärkeä – näillä työkaluilla voit helpottaa yksinäisyyden kokemusta

Koronaepidemian seuraukset ulottuvat kaikkialle, ja sen synnyttämä kriisi eristää meitä edelleen toisistamme monin tavoin.

Yksinäisyys on nyt ajankohtaisempaa kuin ehkä koskaan aiemmin. Yhä useampi ihminen on korona-aikana joutunut kohtaamaan yksinäisyyden tunteen – ehkä jopa ensimmäistä kertaa elämässään. Monella silmät ovat auenneet siihen, miltä todella tuntuu, kun on yksin, ei ole kontakteja muihin ihmisiin eikä pääse kohtaamaan toisia samaan tapaan kuin aiemmin.

Kokemus yksinäisyydestä syntyy inhimillisestä kaipauksesta yhteyteen, tarpeesta kuulua johonkin sekä kosketetuksi tulemisen toiveesta.

Yksinäisyys on se hetki, kun tuntuu, ettei kukaan tarvitse, enkä minä ole kenellekään tärkeä – kun kokee surua siitä, ettei kuulu mihinkään ja on outo, erilainen kuin kaikki muut. Se on lohduton kokemus jonkin itselle tarpeellisen ihmissuhteen ja vuorovaikutuksen puuttumisesta: kaipausta sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa ja toisten seuraan tai tarvetta turvalliseen ja luottamukselliseen emotionaaliseen yhteyteen. Yksinäisyyden tunne syntyy siitä, kun ei koe tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Esimerkiksi elämäntilanteen muutos, lapsuuden kokemukset, puutteet sosiaalisissa taidoissa ja persoonallisuuspiirteet voivat aiheuttaa yksinäisyyttä.

Itselleni keväinen koronaeristys nosti tämän tunteen pintaan taas isolla tavalla. Yksinäisyys tuntuu usein eräänlaiselta möykyltä, johon on vaikeaa saada otetta, ja siksi siihen ratkaisujen löytäminen voi tuntua jopa mahdottomalta. Olin itsekin aikeissa ajautua taas epätoivoon, mutta ratkaisuja ei voi löytää, jollei niitä ala aktiivisesti etsiä.

Neuvottomuuteni keskellä mieleeni nousi eräs kysymys: ”Mitä tarvitsen juuri nyt kaikista eniten, ja kuinka voisin antaa sen muille sen, mitä olen itse eniten vailla?”

Tuon kysymyksen esittäminen itselleni auttoi minua näkemään, että ehkä joku toinenkin on samanlaisessa elämäntilanteessa ja kokee yksinäisyyttä kuten minäkin. Ajattelin, että ratkaisuja saattaisikin alkaa löytyä, kun annan toisille sen, mitä itse tarvitsen. Näin pystyin hahmottamaan toimintaani myötätunnon näkökulmasta.

Kyky tarkastella niin itseään kuin muita myötätuntoisesti on olennaista yksinäisyyden kokemuksen käsittelyssä. Oman tarpeen tunnistaminen ja sen näkeminen toisissa on myötätuntoa yhtä aikaa itseä ja muita kohtaan, ja yksi askel kohti parempaa yhteyttä toisiin.

Niinpä päätin perustaa Facebook-ryhmän kaltaisilleni yksineläville ihmisille, jotta saattaisivat laillani kokea yksinäisyyttä, haluta kohdata toisiaan ja jakaa ajatuksiaan koronakaaoksen keskellä. Tuolle Facebook-ryhmälle päädyin myös tekemään nettilähetyksen yksinäisyydestä, jossa vieraina olivat yksinäisyystutkija ja professori Niina Junttila sekä Väestöliiton terapeutti Tommi Aspelund. Kävimme valtavan antoisan tunnin mittaisen keskustelun siitä, millaista elämä yksin koronakaaoksen alla on ja millaisia ratkaisuja yksinäisyyden kokemukseen voisi löytää.

Nyt, kun näyttää siltä että aihe on edelleen ajankohtainen, emmekä ihan vielä pääse pois poikkeusoloista, ajattelin, että jaan tässä blogissani tuon keskustelun oljenkorreksi ja pelastusrenkaaksi ihmisille, jotka ihmettelevät yksinäisyyttä ja saattavat painia sen aiheuttamien vaikeiden tunteiden kanssa.

Tämä keskustelu tarjoaa useita työkaluja oppia olemaan paremmin yksin ja käsittelemään yksinäisyyden tunnetta. Olen varma, että näillä työkaluilla voi saada helpostusta yksinäisyyden kokemukseen. Millaista apua siitä on sinulle?

Lentävän lautasen tarina – Mitä kävi kun kiltti sai tarpeekseen?

Tapahtui eräänä päivänä ruokapöydässä: hermostuin miehelleni niin valtavasti, että tartuin hänen lautaseensa ja lihamureke sai kyytiä. Osa ruoasta päätyi seinään ja osa lattialle. Tapahtumasta on aikaa vuosia ja nyt se jo naurattaa. Silloin ei naurattanut yhtään, eikä pitkään aikaan sen jälkeenkään. Mistä oli kyse?

Olin stressaavassa elämäntilanteessa ja kehoni oli alkanut oireilla. Pinnani ei kestänyt juuri mitään. Kärsin aivan järkyttävistä virtsatievaivoista, jotka juoksuttivat vessassa pahimmillaan vartin välein. En ollut nukkunut kuukausiin ja tuntui siltä, että roikuin jo hulluksi tulemisen partaalla. Lukuisista lääkärikäynneistä ja lääkityksestä ei ollut apua. Vaiva palasi joka kerta jo muutaman päivän kuluttua antibioottikuurin loppumisesta. Mietin pääni puhki, mikä avuksi ja ystäväni suosittelemana käännyin homeopaatin puoleen. Hänen avullaan ongelmavyyhti alkoi avautua. Oivalsin vaivojeni johtuvan kiukusta, jota olin kerryttänyt olemalla aivan liian kiltti.

Sisälleni kertyneen kiukun syyt löytyivät kaukaa historiastani. Mies-parkani oli siinä epäkiitollisessa asemassa, että hän teki nuo ongelmat näkyviksi. Olin oppinut taitavaksi vihan piilottajaksi, vaikka oikeutettuja syitä suuttumiseen oli kertynyt elämän varrella roppakaupalla. Konflikteja pelkäävänä en ollut oikein koskaan uskaltanut ilmaista, mitä oikeasti olin mieltä missäkin tilanteessa. Alkoi pitkähkö vihan purkamisen, anteeksiannon, rajojen ja emotionaalisen rehellisyyden opettelu. Fyysiset oireet alkoivat helpottaa ja loppuivat lopulta tyystin, kun sain tunteeni käsiteltyä.

Viime vuonna lähdin toden teolla tutkimaan liiallista kiltteyttä. Haastattelin lukuisia kaltaisiani kilttejä naisia, luin kirjallisuutta ja muistelin vuosien varrella asiakkaitteni kanssa käymiäni keskusteluja aiheesta. Ylikiltteyden aiheuttamat haasteet näyttäytyivät näiden naisten elämässä esimerkiksi takkuilevina ihmissuhteina, väsymyksenä ja muina fyysisinä oireina, ongelmina rahan ja työn kanssa, ja vaikka kuinka monin tavoin.

Liiallisen kiltteyden, ainaisen myötäilyn ja rajattomuuden taustalta löytyi monia vaikuttimia. Muun muassa kasvatustyyli, kodin pelottava ilmapiiri, vanhempien mielenterveysongelmat, läsnäolon puute, kokemus epätoivottuna syntymisestä ja tavanomaista herkempi luonteenlaatu tuntuvat altistavan kiltistymiselle.

Oman ylikiltteyteni ja rajattomuuteni taustalla oli kotoa opittu malli, muutama todella pelottava lapsuudenkokemus, sekä poikkeuksellinen herkkyys toisten ihmisten tunteille ja tarpeille. Ylläpidin mieluummin sopua hinnalla millä hyvänsä, kuin otin sen riskin, että joku suuttuu.

Vuosikausia pelkäsin aivan valtavasti vihaisia ihmisiä ja mieluummin pakenin paikalta, kuin puolustin itseäni. Haastattelemani naiset olivat itseni tavoin tehneet paljon töitä omien uskomustensa, tunteittensa ja menneisyyden tapahtumien setvimiseksi oppiakseen tervettä rajanvetoa. Työ koettiin hyvinkin vaivan arvoiseksi lisääntyneen hyvinvoinnin ja itsekunnioituksen ansiosta. Monella harjoittelu on kestänyt vuosia ja vielä edelleenkin epävarmuus nostaa päätään tietyissä tilanteissa. Ihminen ei muutu yhdessä yössä ja uusien tapojen omaksuminen vaatii harjoittelua.

Kiltteys, avuliaisuus ja joustamiskyky ovat ehdottomasti hienoja ja tärkeitä ominaisuuksia. Jos kuitenkin on päässyt käymään niin, että vaaka on kellahtanut liikaa antamisen, muiden palvelemisen, miellyttämisen, ainaisen joustamisen ja ymmärtämisen, sekä itsensä sivuuttamisen puolelle, kannattaa omia toimintatapoja ja niiden taustalla olevia vaikuttimia tarkastella ja muuttaa.

Itsestä välittäminen ei sulje pois toisista välittämistä, eikä itsensä rakastaminen ei ole itsekästä. Ei:n sanominen ja oman tahdon ilmaiseminen ei riko sellaisia ihmissuhteita, jotka ovat terveellä pohjalla. Hyvällä tavalla kiltti ihminen muistaa olla kiltti myös itselleen. Kun omat rajat ja voimavarat ovat kunnossa, voi olla aidosti hyvä ihminen.

Kiltin tytön voimakirjan avulla voi opetella tervettä itsekunnioitusta ja selkeitä rajoja, tarvitsematta muuttua itsekeskeiseksi ja ikäväksi ihmiseksi.