Tunnetko olosi vääränlaiseksi? Riittämättömyys johtuu usein feminiinisen energian vähättelystä

Olen kymmenen vuoden aikana kohdannut työssäni kasvotusten satoja ja sähköisesti tuhansia ihmisiä, pääasiassa naisia. Erilaisista taustoista huolimatta yksi piirre on ollut lähes kaikille yhteinen: riittämättömyyden ja arvottomuuden tunne. ”Minä en kelpaa.” ”Olen huonompi kuin muut.”

Miehet, jotka kertovat henkisistä haasteistaan, pitävät heikkouksinaan nimenomaan feminiinisiä piirteitään: tunteiden kokemista ja ilmaisua, herkkyyttä ja intuitiivisuutta. Riittämättömyys tai vääränlaisuuden tunne ei siis ole vain yksilöiden ongelma tai sattumaa vaan kollektiivinen merkki feminiinisen energian aliarvostuksesta.

Menestyminen vaatii tässä maailmassa usein maskuliinisten puolien valjastamista käyttöön. Perinteinen sankarin matka kuvaa yksilöllistä, suoraviivaista tavoitteiden asettamista, vastustajien sotaisaakin kohtaamista ja ongelmien voittamista.

Tälle kasvupolulle tasa-arvon edetessä moni nainenkin lähtee, mutta sille on moni myös uupunut. En tarkoita, etteivätkö naiset voisi pärjätä miehisessä maailmassa – totta kai voivat. Eri asia on, kuinka monelle se on mielekästä, tarkoituksenmukaista ja kestävää.

Tukeeko perinteinen sankariksi kasvamisen malli feminiinisen energian ilmentymistä? Ei välttämättä.

Maskuliinisessa maailmassa tietäminen on tärkeää, tunteet tukahdutetaan ja niiden merkitystä vähätellään niin miehillä kuin naisillakin. Järkeä arvostetaan, kun taas sydämen ääni saatetaan hiljentää jo nuorena – tai sitten intohimo tukehdutetaan kuoliaaksi suorittamalla.

Varsinkin naisille on pitkään opetettu oman valon piilottamista. Minulle sanottiin lapsena, että ei saa katsoa peiliin liikaa, muuten tulee itserakkaaksi. ”Et kai kuvittele, että olisit jotain!” Itsensä pienentäminen oli hyve. Kiltteydestä, vaatimattomuudesta ja helppoudesta sai kiitosta, mielipiteiden ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemisesta ei. Minusta kelpasi vain se osa, joka ei herättänyt toisissa epämukavia tunteita.

Enää emme voi olla vain osasia itsestämme. Meidän täytyy alkaa olla kaikkea sitä, mitä olemme.

Enää emme voi olla vain osasia itsestämme. Meidän täytyy alkaa olla kaikkea sitä, mitä olemme. Tarvitaan tilaa feminiiniselle energialle: myötätunnolle, empatialle, inhimilliselle viisaudelle – mutta myös terveille tavoille ilmaista vihaa ja kiukkua. Meidän tulee kytkeytyä takaisin luontoon ja sen sykliseen luonteeseen, joka on feminiinisen energian erityispiirre. Vain silloin voimaannumme – ja parannamme oman osamme suuresta kokonaisuudesta.

Tärkeä malli monille naisille voisi olla sankarittaren matka, jota muun muassa Maureen Murdock kuvaa kirjassaan The Heroine’s Journey. Murdockin mukaan naiset, jotka tavoittelevat ja saavuttavat menestystä maskuliinisten mallien mukaan, kokevat usein lopulta olonsa tyhjiksi, väsyneiksi ja jopa petetyiksi. Kova työ voi tuoda saavutuksia, mutta samalla se edellyttää, että nainen uhraa kehonsa ja sielunsa. Murdock uskoo, että perinteinen saavuttamisen malli ohjaa meitä kieltämään feminiiniset piirteemme. Silloin ei voi tuntea itseään kokonaiseksi.

Sankarittaren matka alkaa Murdockin mukaan usein siitä, että nainen joutuu eroon luontaisesta feminiinisyydestään, koska se on vuosisatojen ajan koettu maskuliinisuutta huonommaksi. Nainen identifioituu maskuliiniseen energiaan ja haluaa saavuttaa menestystä maskuliinisen maailman mittareilla. Henkisesti se kuitenkin tarkoittaa monelle sitä, että jokin osa itsestä kuolee. Elämä alkaa (usein kriisien kautta) houkutella naista palaamaan takaisin kohti feminiinisyyden ydintä ja korjaamaan itsessään haavoittuneita osia. Lopulta feminiinisyys ja maskuliinisuus voivat löytää terveen tasapainon.

Vallitseva uupumusaalto ei poistu satunnaisilla lepohetkillä vaan valtavalla asennemuutoksella, jossa alamme kunnioittaa luonnollisia tarpeitamme.

Oma tarinani on malliesimerkki itseni kieltämisestä ja hajottamisesta. Suoraviivainen suorittaminen tuotti hetken aikaa tuloksia mutta johti uupumukseen, josta toipuminen kesti vuosia. Vasta sen myötä oivalsin, että jatkuvan suoritusflow’n sijaan minun oli opittava kunnioittamaan elämän voiman syklistä luonnetta. Siitä kukaan ei ollut puhunut itsensä kehittämisen maailmassa mitään – valmentajat olivat aina miehiä. Keskittyminen, motivaatio ja itseluottamus olivat tärkeämpiä teemoja kuin lepo, antautuminen ja irtipäästäminen, joista sittemmin tuli elämäni tärkeimpiä läksyjä.

Vallitseva uupumusaalto ei poistu satunnaisilla lepohetkillä vaan valtavalla asennemuutoksella, jossa alamme kunnioittaa luonnollisia tarpeitamme. Silloin lepo ei enää ole syyllisyyden aihe vaan luontainen tapa vaalia elämän voimaa.

Uskon, että meitä kaikkia kutsutaan luontaisesti kohti kasvua, omia sankarin tai sankarittaren matkojamme. Kestävää kasvua ei kuitenkaan tapahdu siellä, missä tunnet olosi vääränlaiseksi, etkä koe kuuluvasi joukkoon ilman oikeanlaisia saavutuksia. Kaunein kasvutarina muotoutuu ammentamalla voimaa sekä feminiinisistä ja maskuliinisista piirteistä – ei niin, että kiellät itsessäsi feminiinisen puolen kokonaan.

Lue lisää aiheesta Katri Syvärisen uutuuskirjasta Sinun tarinasi voima.