Olet ehkä kuullut puhuttavan myötätunnosta. Onko myötätunto hempeää ja liian lepsua myötämieltä, jossa mennään joojoo-asenteella ja silitellään myötäkarvaan, myötäillään ja myötäeletään uupumukseen asti? Ei, se ei ole sellaista. Se on sitä, että huomaa, kun toisella on vaikeaa ja haluaa auttaa häntä voimaan paremmin.
Olet myös saattanut kuulla puhuttavan itsemyötätunnosta. Onko se itsekästä, itsekeskeisyyttä, oman navan ympärillä pyörivää itserakkautta? Ei, sitä se ei ole. Se on sitä, että huomaa, kun itsellä on vaikeaa ja haluaa auttaa itseään.
Myötätunto itseä ja muita kohtaan tuo elämään keveyttä, lämpöä ja vahvuutta. Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikströmin ja kouluttaja, työnohjaaja Reija Könösen uutuuskirja Lempeyden kirja pureutuu arkisiin kokemuksiin, jotka saavat meidät kuohahtamaan ja käyttäytymään toisin kuin haluaisimme. Se muistuttaa, että lempeyttä kehittämällä on helpompi kohdata lannistava sisäinen puhe ja ärsyttävät ihmiset, kirjoittaa somessa ja meileissä empaattisesti, asettaa omat rajat ja lisätä elämäniloa.
Tässä Sannan ja Reijan lista asioista, joita usein teemme itsellemme, vaikka ei pitäisi:
1. Vertailemme itseämme muihin, vaikka tiedämme, että vertailu varastaa onnen ja mielenrauhan. Omasta mielestä koskaan ei ole riittävän hyvä. Jokainen on hyvä juuri sellaisena kuin on – toisen tilanteeseen ei voi verrata, koska jokaisella meistä on oma polkumme.
2. Huomaamme usein vain sen, missä emme ole yhtä taitavia kuin joku toinen – emme sitä, mikä meiltä onnistuu. Kannattaa opetella joka päivä katsomaan sitä, missä olemme itse hyviä. Käännä valokeila siihen hyvään, mitä sinussa on!
3. Ajattelemme, että meidän pitäisi olla jotenkin eri näköisiä – laihempia, lihaksikkaampia, rypyttömämpiä… Katsomme peiliin niin, että näemme vain ne kohdat itsessämme, joista emme pidä. Yhä uudelleen: Käännä valokeila siihen hyvään, mitä sinussa on!
4. Ajattelemme, että meidän pitäisi tuntea eri lailla. Saatamme jopa syyttää itseämme tunteistamme. Jokainen tunne on juuri oikea ja on tullut kertomaan meistä itsestämme ja kokemuksistamme jotain todella tärkeää. Kuuntele tarkkaan, ja jos mahdollista: anna tunteelle nimi.
5. Syytämme itseämme tekemisistämme tai tekemättä jättämisistä, vaikka syyttely ei saa aikaan muuta kuin syyllisyyden taakan harteillemme – ja sitten on vaikeampi ryhtyä toimeen. Aiemmat tapahtumat olivat, mitä olivat, nyt on uusi puhdas mahdollisuuksien hetki tehdä uusia valintoja. Jokaisessa hetkessä kuitenkin teemme valintamme parhaalla tiedolla, taidolla ja resursseilla. Jälkikäteen voimme oppia menneestä, mutta syyttely ei vie eteenpäin.
6. Syytämme joskus itseämme ajatuksistamme: ”Näin ei saa ajatella.” Jokainen ajatus on vain ajatus, ja tärkeintä on tulla tietoiseksi ajatuksistaan. Kun tutkailee avoimella ja lempeällä asenteella myös kaikenlaisia ajatuksiaan, voi oppia itsestään ja kokemuksistaan uutta.
7. Emme kannusta ja tue itseämme vastoinkäymisten edessä. Hylkäämme itsemme henkisesti ellemme toimi niin kuin mielestämme – täydellisissä mielikuvissamme – pitäisi. Syyttelemme, moitimme, arvostelemme ja vertailemme. Mitä ystäväsi sanoisi sinulle silloin, kun sinulla on vaikeaa? – Lausu nuo sanat itsellesi. Kannusta. Lohduta. Helli.
8. Emme uskalla rakastaa itseämme – ajattelemme, että rakkaus on vain muita varten ja itseen kohdistettuna se on itsekkyyttä. Rakkaus syntyy sinussa. Se on osa sinua. Sinä olet rakkaus. Muista siis välillä antaa itsellesi rakkauden tekoja – esimerkiksi hyviä sanoja tai kehoa helliviä tekoja.
9. Sitkuttelemme. Uskottelemme itsellemme, että voimme nauttia elämästä vasta sitku on tehty sitä ja tätä. Mutku elämä on nyt! Tässä ja nyt avautuu elämäsi: avaa sille astisi ja sydämesi. Kaikki ei ole ehkä niin kuin toivoisit, mutta niin moni asia on jo hyvin.
10. Ajattelemme, että meidän pitäisi olla jotenkin erityisiä, jotta voisimme olla rakkauden ja arvostuksen arvoisia. Jokainen on rakkauden ja arvostuksen arvoinen ihan vain siksi, että on ihminen. Ja jokainen meistä on erityinen – toista sinua ei ole tässä maailmassa, ja se on supervoimasi!
11. Sanomme ei se mitään, kun joku loukkaa meitä – vaikka voisimme sanoa, että sanasi kyllä satuttivat. Rajan laittamisen ei tarvitse olla raastavaa, se voi olla lempeää ja jämäkkää. Kun oppii tuntemaan itseään paremmin, on helpompi laittaa toiselle lempeä raja ja kommunikoida omista kokemuksistaan.
12. Emme anna aikaa itsellemme. Touhotamme menemään, emmekä pysähdy kohtaamaan itseämme. Vaikka se vie aikaa vain yhden hengenvedon verran. Antamalla edes yhden hengityksen verran aikaa itselle aina, kun vauhti meinaa viedä, annamme omassa elämässämme tilaa enemmän itsellemme.
13. Syytämme elämää kohtuuttomuudesta tai vääränlaisesta tapahtumista ja näin asetamme itsemme ikuiseen taisteluun. Toteamalla “nyt on näin” lopetamme taistelun, katsomme asioita sellaisena kuin ne ovat ja ikään kuin antaudumme elämän virtaan. Emme voi vaikuttaa kaikkeen, ja hyvä niin, koska osan asioista voimme jättää elämän kannatteluun.
Yksinkertaisesti: anna välillä villakoirien tai tiskien olla, älä yritä fiksata jokaista tunnetta, anna ajatustesi olla – älä tartu niihin, lopeta riitely, anna rikkaruohojen olla. On hyvä harjoitella sitä, ettei kaikki tule valmiiksi tai niitä ei tarvitse ratkaista heti. Elämä on täynnä keskeneräisyyttä, joten sikseen jättäminen auttaa suhtautumaan elämäänkin rennommin.
2. Pysähdy kivun äärelle
Oli se sitten fyysinen tai henkinen kipu, se haluaa sinun kuuntelevan. Se ei ole kivaa, mutta ohittamalla kivun, ohitat itsesi. Uskalla ottaa viesti vastaan ja sitä kautta voimistua.
3. Ota väsymys tosissaan
Väsymys ei ole vitsi eikä ohitettavissa kahvipannullisella. Se saa huonolle tuulelle ja maailman näyttämään ihan pikkaisen harmaammalta ja ankeammalta, mitä se oikeasti on. Nuku, kun väsyttää. Jos uni ei tule, lepää. Kun mahdollista, sulje hetkeksi silmät ja hengitä rauhallisesti tai nosta jalat ylös.
4. Kysy keholta, mitä se kaipaa
Mielemme haluaa niin monenlaisia asioita, että se tuppaa ohittamaan kehon toiveet. Kun toistuvasti kysyy keholta, mitä se kaipaa, se alkaa ”puhua”. Anna huomiota kehosi jokaiselle osalle ja anna kehon viestiä omalla tavallaan ja omalla aikataulullaan. Aina ei tarvitse ajaa kehoa näyttämään hälytysmerkkejä, kuten sydämämen tykytyksiä, päänsärkyä tai unettomuutta.
5. Suojele kalenteriasi: sano EI riittävän usein
Kun muistat sanoa enemmän Ei kuin KYLLÄ, säilytät myös itselläsi tilan. Tuosta tilasta on hyötyä paitsi sinulle itsellesi mutta myös muille. Kun tuntee rajansa, on helpompi olla hyvä itselleen ja muille.
6. Älä usko ajatuksiasi (varsinkaan stressaantuneena ja väsyneenä)
Ajatukset ovat sellaisia epeleitä, että ne saavat usein voimansa vanhoista kokemuksista ja reaktiivista tunteista. Ajatuksilla on tapana toistaa itseään ja myös myllyttää uusia ajatuksia mukaan. Jos mahdollista, seuraa ajatuksiasi kuin pilviä taivaalla: niitä tulee ja menee. Kun huomaat, että ajatukset ovat vain ajatuksia, eivät totta, niiden myllytys on helpompi pysäyttää ja se keventää oloa.
Useimmissa suhteissa on aiheita joiden äärellä kiertelemme, kaarteleemme ja venkoilemme kuin kissa kuuman puuro ympärillä. Kutsutaan näitä latautuneiksi aiheiksi.
Nämä aiheet voivat olla oikeastaan mitä hyvänsä: Miten sitoutuneita olemme, mikä suhteesi on siihen työkaveriin, minussa heräävä epävarmuus, tehdäänkö me lapsia, asutaanko me yhdessä ja mitä hittoa me olemme tekemässä. Ja kaikki mahdollinen maan ja taivaan välillä.
Pelko lienee yleisin syy, miksi vältämme haastavien aiheiden esiin tuomista selkeästi.
Entä jos toinen häpäisee, torjuu tai jopa syyttää? Entä jos en tule kuulluksi?
On totta, että me emme voi tietää tai kontrolloida toisen reaktioita. Ja usein elämänhistoriassamme asuu syvät haavat, mihin osumasta yritämme välttää. Ymmärrettävää. Ja samalla jos vältämme toistuvasti tiettyjä tärkeitä aiheista, on silläkin seurauksena. Alamme varomaan, väistelemään, luultavasti mielikuvituskin lähtee kauhuskenaarioiden kanssa laukalle, ja ennemmin tai myöhemmin ahdistustakin ilmenee.
Jos jokin asia on sinulle arka ja tärkeä, se on suhteen asia. Ja sinulla on oikeus olla kokonainen myös sen suhteen, minkä suhteen olet epävarma.
1. Kerro halustasi keskustella sellaisella hetkellä, jolloin et ole tunnekuohussa.
2. “Tätä on minulle vähän vaikea ottaa esiin, koska huomaan että tämä aihe nostaa minussa pelkoa, voisitko tutkia sitä kanssani?”
3. Sopikaa, että asian ei täydy tulla valmiiksi yhdellä istumalla ja sopikaa että jos aihe on latautunut, että pidätte sen keskustelussa esim. kerran viikossa.
4. Sopikaa siitä, että kumpikin puhuu omasta kokemuksestaan käsin – ei mennä henkilökohtaisuuksiin tai hyökkäyksiin.
5. Sulkekaa tilanne tietoisesti ja sopikaa milloin palaatte asiaa.
6. Hakekaa tarvittaessa apua ja tukea ammattilaiselta, joka auttaa uusien näkökulmien löytämisessä ja turvallisen tilan luomisessa.
Eevin Aito ja läheinen parisuhde verkkokurssi on tammikuun ajan tarjouksessa 69€ (99€).
Ymmärrystä lisääviä videoita ja harjoituksia
Kurssi sisältää 7 x n. 45min mittaista valmennusvideota, joissa parisuhteen tärkeitä ja joskus arkojakin teemoja käsitellään hyväksyvässä ja avoimessa hengessä. Mukana lisäksi harjoituksia yhdessä tehtäväksi.
Sanotaan, että hyvän parisuhteen mittari ei ole se, että siinä on aina helppoa ja leppoisaa, vaan se, että siinä halutaan pysyä yhdessä vaikeuksista huolimatta. Vaan ei parisuhteen mikään työleirikään pitäisi olla.
Pariterapian tärkein onnistumisen mittari on aito motiivi haluta ymmärtää toista ja tehdä yhdessä parhaansa suhteen parantamiseksi. Se ei onnistu jääräpäisellä halulla muuttaa toista. Tärkein kysymys on ”Mitä minä voisin tehdä tässä kohtaa paremmin?” Tiedetään, että suhteen dynamiikan luomiseen tarvitaan kaksi henkilöä, mutta sen purkamiseen riittää yllättävää kyllä usein jo toisen tietoinen käyttäytymisen muutos.
En näe mitään syytä jatkaa parisuhteessa, joka tuottaa tuskaa ja jota ei yrityksistä huolimatta saada toimimaan. Joskus pitää vain hyväksyä, että se mikä ei toimi, ei toimi. En myöskään ajattele, että parisuhde on onnellisen elämän edellytys. Toimiva ja rakkaudellinen suhde on suuri ilo, mutta elämästä voi nauttia ilman sitäkin.
Moni sinkku kokee ymmärrettävästi kateutta katsellessaan käsi kädessä kulkevia pareja. Yksinäisyys tuntuu kipeältä. Emme voi kuitenkaan koskaan tietää mitä muiden suhteissa todella tapahtuu, jos emme pääse seuraamaan niitä salaa vierestä. Olemme sitten parisuhteessa, avoimessa suhteessa tai yksin, on ensisijainen suhteemme kuitenkin aina suhde itseemme, se on ohittamatonta ja sille perustuvat myös muut ihmissuhteemme. Siksi uskollisuus ja rakkaus itseä kohtaan on tärkeää.
Parisuhde on ensisijaisesti tunnesuhde, jonka laatuun meillä on mahdollisuus vaikuttaa. Vuorovaikutuksen parantamisen tärkein asia on viedä huomio omaan itseen. Mitä sinun tunteesi ja reagointisi kertovat sinusta? Oletko valmis haastamaan uskomuksesi, jopa oman lujan kokemuksesi? Miltä sinusta tuntuu ajatus siitä, ettet ehkä ole aina oikeassa? Tai että tulkintasi toisen käyttäytymisestä onkin väärä? Tai se, ettei lopullista vastausta tai varmuutta voi ehkä koskaan saada? Suuri osa ihmisenä olemisen tuskastamme syntyy siitä, että vastustamme tosiasioita. Kun pystymme siirtymään ahdistavien asioiden välttelystä kohti niiden hyväksymistä, pääsemme paremmin eteenpäin.
Mitä herkempi ihminen on, sitä reaktiivisempi hän on. Voimakkaasti tunteva herkkä ihminen kamppailee usein myös itsetunto-ongelmien kanssa. Se on ymmärrettävää, koska tunteiden intensiivisyys on opettanut vuosien ajan herkkää ihmistä epäilemään onko hänessä kaikki kunnossa. Hän on ehkä ollut suhteissa, jotka ovat vahvistaneet hänen jo ennalta huonoa itsetuntoaan.
Herkät ihmiset ahdistuvat herkemmin ja he syyttävät itseään kun parisuhde ei toimi. Kun kumppani vetäytyy, on se herkälle ihmiselle merkki ensisijaisesti hänen omasta huonoudestaan ja epähaluttavuudestaan. Häneltä unohtuu, että kumppanin reagoinnille voi olla lukuisia muita syitä. Herkän sudenkuoppa onkin siinä, että oma intuitio on osunut monta kertaa oikeaan. Valitettavasti se johtaa kiusaukseen uskoa omia johtopäätöksiä silloinkin, kun ne eivät ole oikeita.
Jos parisuhteessa on kaksi herkästi haavoittuvaa, johtaa se helposti molempien kääntymiseen pois toistensa luota. Näin molemmat kokevat lopulta tulleensa hylätyiksi. Jos taas henkilön pääasiallinen selviytymiskeino on hyökkääminen, ei sekään edistä yhteisen ymmärryksen syntymistä. Hyökkäys aiheuttaa toisessa joko pakenemisen, jähmettymisen tai takaisin iskemisen.
Tilaa kohtaamiselle ei jää, tunteiden takana olevat tarpeet eivät tule täytetyiksi ja kuilu parin välillä kasvaa. Kumpikin kokee olevansa arvoton ja vailla rakkautta.
Mahdollisuuksien parisuhteessa anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen merkitys ymmärretään, mutta kumppanille osataan antaa tilaa silloin kun hän sitä tarvitsee. Omasta ahdistuksesta nouseva toisen päälle puskeminen, syyttely ja painostaminen ei synnytä milloinkaan elävää yhteyttä tai parempaa ymmärrystä.
Ihmisellä on oikeus vetäytyä sitä tarvitessaan ja saada tarvitsemansa tila. Luolaan ei kuitenkaan voi jäädä pitkäksi aikaa: piiloutuminen ei ole vastaus. Mahdollisuuksien parisuhteessa ymmärretään, että molemmat muuttuvat ajan kuluessa, mutta että sen ei tarvitse olla uhka suhteelle. Menneessä riippuminen, tosiasioiden kieltäminen, muutoksen vastustaminen ja kumppanin elämää tuuppiva managerointi on pelkoon perustuvaa vallankäyttämistä ja eteenpäin virtaavan elämän vastustamista. Mahdollisuuksien parisuhteessa ymmärretään, että jokainen päivä on valinta olla parisuhteessa.
Lapsellani on vähän kuumetta. Hän kömpii yöllä viereeni ja köpsäyttää lapsenlämpimän kehonsa kainalooni, maiskauttaa kieltään ja jatkaa uniaan. Lapsi on jo sen ikäinen, ettei kovin usein enää tule, mutta kipeänä ja öisin kaikki on aina toisin.
Siinä minä silittelen lapsen päätä ja yhtäkkiä pelottaa. Nykyisin pieni kuumekin säikäyttää, eikä siihen aina kuumettakaan tarvita. Niissä hetkissä miettii, mitä elämä meille vielä tuo eteen.
Nyt saan silittää rakasta tukkaa ja rutistaa pientä vartaloa, hengitys on kevyttä ja aamulla syödään leipää juustolla ja kurkulla. Päivällä lajitellaan pyykkejä, katsotaan telkkaria, syödään riisiä ja kanaa ja jäätelöt jos hyvin käy – ja koska kesästä halutaan vielä pitää kiinni, erityisen usein hyvin käy.
Nyt kaikki on hyvin, mutta entä nurkan takana tai ensi vuonna?
Koska olen koulutukseltani kemisti, haluaisin ymmärtää aina kaiken perin pohjin. Haluaisin purkaa kaiken atomeiksi totuuden alkulähteille saakka, vaatia dataa olettamusten todisteiksi. Sillä tutkijat eivät toimi ”mutulla”, vaan raa’alla tiedolla, numeroilla, luvuilla ja aukottomilla todistusaineistoilla.
Mutta elämä ei toimi niin, eikä luottamus. Siinä ”musta tuntuu” on ainoa oikea todistus – eikä oikein sekään.
“Luottamus on sokeaksi suostumista näkönsä menettämistä tuskin kuuluva kuiskaus sydämen seutuvilla
Se on toisen maailman tuulenvire, hiljainen humina
Tervehdys sieltä missä mahdottomia tehdään ja ihmeet ovat arkipäivää”
Näin kauniisti kuvaili Elina Salminen runossaan. Sitä juuri on luottamus. Tuntemattomaan nojaamista. Sydämen avaamista, uskallusta, vaikka huomisesta ei tiedä. Antautumista, vaikka lopputulos on usvaa.
Tyhjään nojaaminen on vaikeaa, mutta pakollista. Muuten elää käsijarru päällä. Himmailee joka kohdassa ja varmistelee, että eihän tämä vain satu. Eihän puoliso jätä, petä tai rinnasta löydy kyhmyjä. Pahimmassa tapauksessa sitä yrittää kontrolloida elämää haluamakseen. Pitää kiinni väkisin, kysellä, varoa ja estellä lähimpiäkin elämästä.
Sitä on vain yritettävä luottaa siihen, ettei katastrofi iskekään. Uskottava, että saamme elää onnellisia arjen päiviä harmaisiin hapsuihin ja kolottaviin lonkkiin saakka. Nähtävä silmissään, kuinka omat lapset näkevät omat lastenlapsensa ja hauraissa luissaan tuumivat hymyillen omaa elämäänsä.
Jospa elämä meneekin omia uomiaan pitkin juuri niin kuin sen pitää, törmäillen välillä töyräisiin, kompastellen ja kompuroiden ja tehden joskus täyskäännöksiä. Soljuu ja kuohuu eteenpäin ihan ilman sitä, että pitää kauhukahvasta kiinni.
”Elämän kuuluukin sattua”, sanoi Tommy Hellsten. Tuo lause on aika vapauttava. Se vapauttaa odotuksilta. Kukaan ei ole luvannut helppoa elämää tai elämää vailla vastoinkäymisiä. Niitä kuuluukin tulla, mutta siltikään elämän ei kuulu rikkoa.
Ja siihen on luotettava ihan kokonaisella sydämellä täysin rinnoin, palkein ja keuhkot levällään – ja ilman mitään valtakunnan todisteita.
JOKU on sanonut jotain tai toiminut niin, että meitä ottaa päähän, harmittaa, ärsyttää, vihastuttaa, ahdistaa, raivostuttaa, pännii. Ehkä loukkaa ja satuttaakin.
Syypää on tietenkin se JOKU ja siksi meillä on oikeutus tuntea kyseisiä tunteita.
JOKU voi aiheuttaa elämässämme omasta mielestämme suurenkin ongelman. Etenkin, jos JOKU on vaikkapa oma kumppani, perheenjäsen, sukulainen tai työkaveri. Tuppaa nimittäin olla niin, että mielemme intoutuu paisuttelemaan ärsytyksen aiheita kärpäsistä härkäsiksi, emmekä enää näe ollenkaan sitä kaikkea hyvää ja kaunista, mitä toisessa on.
Mutta onko ongelma todella toisen sanomisissa ja tekemisissä? Vai voisiko se sittenkin olla omissa pinttyneissä ajatuksissamme ja uskomuksissamme, jotka mielipahan tunteita nostattavat?
Nythän vasta herne nenään meneekin. Emmehän me tunteillemme voi mitään.
Tämä on jopa totta. Mutta ehkä vain hitusen. Emme voi mitään, jos emme halua voida. Jos emme ota tunteistamme vastuuta. Emmekä me riemusta kiljahdellen sitä tee. Onhan moinen hemmetin tuskallista. Syytteleminen ja syiden löytäminen muista on niin turkasen paljon rattoisampaa.
Mutta onko se sitä syvemmälle ja pidemmälle ajateltuna?
Syyttely jähmettää ja jumittaa. Se estää meitä tutustumasta moninaiseen itseemme ja hidastaa omaa kasvua sekä oppimista. Se kuluttaa valtavasti energiaa ja hankaloittaa suhteita muihin ihmisiin, estäen aidon ja koskettavan kohtaamisen.
Syyttely estää meitä olemasta enemmän.
Kannattaisiko syyttelyn sijaan tehdä tutkimusmatkaa omiin tunteisiinsa? Niiden todellisiin syihin ja syntyihin? Sen lisäksi, että se voi olla varsin mielenkiintoista, se voi viedä itseä ja omia ihmissuhteita vauhdilla eteenpäin, kohti parempaa.
RAUTALANKAA
Omaa ymmärrystäni auttaa usein monimutkaistenkin asioiden yksinkertaistaminen jonkinlaiseksi ”syy-seuraus-malliksi”. Sanallistettu rautalankamallini tunteiden synnystä menee näin.
Ensin on AJATUS. Kun ajatusta toistetaan tarpeeksi, tapahtuu mielessämme sen vahvistaminen. Syntyy USKOMUS. Vahvistaminen tapahtuu paitsi omien, myös muiden (esim. lapsuudessa läheistemme) ajatusten toistamisella.
Ajatuksemme ja uskomuksemme eivät ole tosia, vaan vain TULKINTOJAMME asioista, ihmisistä ja itsestämme. Nämä tulkintamme johtavat TUNTEESEEN ja tunne johtaa REAKTIOON. TOIMINTAAN.
Haastavinta on se, että uskomuksemme syntyvät ja vahvistuvat tiedostamattamme. Ne operoivat ja ohjaavat meitä tiedostamattomasta mielestämme käsin. Siksi pidämme tulkintojamme taivahan tosina, mistä seuraa, että niiden vaikutus elämäämme on varsin vahva.
Kun tulkitsemme JONKUN sanomisia ja tekemisiä toistuvasti yhdellä ja samalla tavalla, tunnemme ja toimimme myös toistuvasti yhdellä ja samalla tavalla. Olemme synnyttäneet itseään toistavan KAAVAN. MIELEN MALLIN.
Koska sekä uskomuksemme että selviytymiskeinomme ikävissä tilanteissa ovat isoin osin peräisin lapsuudessamme, ovat kiukkureaktiomme aikuisenakin usein varsin lapsenomaisia.
Upea mahdollisuutemme on kuitenkin se, että verenpainetta ja näppylöitä nostattavan sekä haitallasia reaktioita aiheuttavan kaavan voi halutessaan rikkoa kantamalla syyttelemisen sijaan vastuun omista tunteista ja niistä aiheutuvista reaktioista.
KAAVAN RIKKOMISVINKKEJÄ
1. Opettele ajattelemaan tietoisesti eri tavalla. Jos joku läheinen saa sinut toistuvasti ärsyyntymään, korvaa ärsyttävien asioiden ajattelu ja paisuttelu kaiken toisesta löytyvän hyvän ja kauniin ajattelemisella ja paisuttelemisella. Huomaat hyvinkin nopeasti, miten oma asenteesi ja yllättäen jopa toisenkin asenne on muuttunut myönteisemmäksi. Luultavasti myös suhteenne on lujittunut ja parantunut.
Kinkkisissä tilanteissa toki helpommin sanottu kuin tehty. Etukäteisharjoittelu ja toisto tekevät kuitenkin mestarin.
2. Kun “vaaratilanne” on päällä, suo itsellesi hetken hengitystauko ennen vihastumisen ja siitä aiheutuvan (lapsekkaan) puolustusreaktion vallankaappausta. Hengityksen avulla ja aikana ehdit valita ajatuksesi toisin. Hengityksen avulla voit myös liennyttää nousussa olevaa kiukkuasi.
Älä luovuta, vaikka et heti etkä aina onnistuisi. Kyllä sinä opit.
3. Pohdi, voisiko olla, että se mikä sinua ärsyttää toisessa, ärsyttää loppupelissä sinua itsessäsi. Jokin torjuttu? Jokin, jota et halua nähdä? Varjoksesi kutsuttu.
Saattaa nimittäin olla niinkin, että mitä ärsyyntyneempi olet JONKUN sanomisista ja tekemisistä, sen todennäköisemmin syyllistyt itse aivan samoihin sanomisiin ja tekemisiin.
4. Opettele ajattelemaan, että ärsyyntymisesi ja tyytymättömyytesi syy ei ehkä olekaan toisessa, vaan omassa mielessäsi. JOKU vain auttaa sinua (kipeän kautta) näkemään oman varjosi ja tuomaan sen valoon. Hyväksymään itsesi valoinesi ja varjoinesi. Keskeneräisenä, mutta sellaisenaan kokonaisena, kirkkaana ja rakastettavana.
5. Sekin rauhoittaa, kun ymmärrät, että se JOKU TOINEN ärsyttävä myös suojelee ja peittelee ärsyyntyessään omaa varjoaan. Usein ”hyökkäys on paras puolustus -menetelmällä”.
Kun tipahdamme kiukustumistilanteissa lapsena oppimiimme selviytymiskeinoihin, riittää meillä tavallisen mukavilla ja hyväntahtoisillakin ihmisellä repertuaaria syyttelystä ja puolustelusta hyökkäykseen, ivaan ja jopa ilkeyteen.
Mitä paremmin tutustut ärsyyntymistä ja puolustusreaktioita aiheuttaviin tunteisiisi, niiden syihin ja syntyihin itsessäsi ja mitä paremmin kannat niistä myös vastuun, sen vähemmän sinulla on tarvetta paeta toisten syyttelyyn, arvosteluun ja tuomitsemiseen.
Mitä paremmin hyväksyt varjosi ja vajavaisuutesi, sen enemmän voit kokea myötätuntoa ja rakkautta itseäsi ja muita kohtaan. Kanssasi on helppo hengittää ja hyvä olla.
Voit lukea asenteen muuttamisesta ja mielen työkaluista enemmän esikoiskirjastani Sinä olet enemmän. Kirjan pääsee kuuntelemaan esimerkiksi Storytelistä.
Muutama vuosi sitten elin vielä vahvasti suorittavassa moodissa. Tsemppasin itseäni projektista, saavutuksesta ja CV-merkinnästä toiseen. Vaikka asiat olivat sinänsä inspiroivia, en juurikaan antanut tilaa sisäiselle äänelleni tai itseni kuulostelulle. En pysähtynyt kysymään itseltäni, vievätkö kaikki tekemäni asiat kohti sitä, mitä sydämessäni todella haluan.
Vasta uupumiskokemukset opettivat minua hidastamaan ja tarkastelemaan asioita uudella tavalla. Elämänmuutoksen myötä huomaan myös monen asian itsessäni muuttuneen. Entisestä supersuorittajasta on noussut esiin ihan uusia puolia, jotka toisinaan yllättävät jopa itseni.
Tunnistatko sinä nämä 5 muutosta itsessäsi?
1. Ennen et juurikaan kiinnittänyt huomiota siihen, miltä jonkin asian tekeminen sinusta tuntuu. Nykyään punnitset päätöksiä sen perusteella, mitä tunteita se sinussa herättää. Jos jokin asia tuntuu painavalta vatsanpohjassa tai tukahduttavalta rinnassa, osaat kieltäytyä ja sanoa ei. Tunteista on tullut sinun kompassisi.
2. Huomaat yhtäkkiä olevasi melko mukavuudenhaluinen. Kun et enää koe jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta, voit ottaa iisimmin ja nauttia elämästä, vaikka et saisikaan niin kovasti aikaan. Toisinaan yllätät itsesi jopa terveestä laiskottelusta!
3. Koet useammin epävarmuuden ja häpeän tunteita. Entinen suorittaja ei antanut tilaa epävarmuuden tunteille, vaan posotti menemään itsensä äärelle pysähtymättä. Kaikki sisäiset ”häiriötekijät” tuli lakaistua maton alle. Nykyään annat epämiellyttäville tunteillekin luvan olla ja harjoittelet katsomaan niitä lempeän uteliaasti. Mitä arvokasta ne kertovat sinulle itsestäsi?
4. Nautit yhä enemmän yhdessä tekemisestä yksin puurtamisen sijaan. Toisinaan suorastaan tarvitset sparraus- tai tsemppikaverin, jotta saat luovuutesi virtaamaan. Väkisin puskeminen ei enää tunnu vaihtoehdolta. Viihdyt parhaiten vapaassa flow-tilassa.
5. Et suostu enää tinkimään vapaa-ajastasi ylitöiden, jatkuvan opiskelun tai itsesi kehittämisen kustannuksella. Pidät huolta, että kalenteristasi löytyy rutkasti tilaa myös itsellesi. Jatkuvan aikaansaamisen sijaan ajasta on tullut sinulle elämänlaadun mittari.
Meillä kaikilla on oma tapamme rakastaa. Olemme muodostaneet kuvan rakkaudesta sen perusteella, mitä olemme oppineet kodissamme, mutta myös kulttuuriset ja sosiologiset asiat ovat vaikuttaneet siihen, mistä puhumme, kun puhumme rakkaudesta ja mitä merkityksiä annamme rakkaudelle.
Haluamme tulla rakastetuiksi suhteissamme tietyllä tavalla ja omaa rakkauttammekin tarjoamme meille ominaisella tyylillä. Moni pohtii keskellä parisuhdekriisiään, onko rakkautta enää ollenkaan jäljellä ja mistä sen voi tietää, rakastaako toinen minua. Vielä hankalampaa voi olla pohtia, mitä omille tunteille kuuluu.
Mitä vaikeammaksi tilanne on päässyt, sitä tukalammalta voi aiheen käsittely tuntua. Jos kumppani on jatkuvasti tivaamassa häneen kohdistuvan rakkauden määrää, voi paineen alla olla vaikea arvioida omia tunteitaan. Jos taas pyörittelee mielessään jatkuvasti, minne omat tunteet ovat kadonneet, voi vaativuus itseä kohtaa kasvaa ahdistukseksi ja päästä kasvattamaan roimastikin etäisyyttä omaa puolisoa kohtaan. Näin ajatuksista tulee itseään toteuttava ennuste.
Kriisin keskellä voi olla vaikea arvioida omien tunteiden määrää ja merkitystä. Mitä stressaantuneempia olemme, sitä huonompi yhteys meillä on myös itseemme. Mieli ei toimi pakottamalla. Voi tulla houkutus paeta paikalta, vetäytyä tai hyökätä. Emme ole vastuussa omista tunteistamme, mutta teoistamme ja valinnoistamme kannamme seuraukset. Kun tunteet eivät suostu toimimaan tienviittoinamme, on meillä aina mahdollisuus toimia arvoistamme käsin. Voit kysyä itseltäsi: kuinka paras versio itsestäni toimisi tässä tilanteessa?
Rakkaus pakenee määrittelyä, koska sen luonteeseen kuuluu myös mystisyys. Rakkaus kaiken kattavana elämänvoimana on minun elämänfilosofiani mukaan kaikkien saavutettavissa oleva energianlähde myös silloin, jos meillä ei ole kumppania tai ystävää. Rakkautta voi kokea yksinkin, aivan samoin kuin seksiä voi harrastaa itsensä kanssa.
Vaikeissa elämäntilanteissa meillä on alttius suojautua. Peitämme omat tärkeät tunteemme, jotta voitamme lisäaikaa vaikeiden aikojen käsittelylle. Tämä ei kuitenkaan tee niiden hoitamisesta helpompaa.
Painostava hiljaisuus lienee useimmille tuttu käsite. Keskustelun avaaminen voi olla vaikeaa ja jopa mahdotonta tilanteessa, jossa pelkää jo valmiiksi tulossa olevaa vastausta tai ei edes tarkkaan tiedä, mistä toisen vetäytymisessä on kysymys. On selvää, ettei ketään voi pakottaa avautumaan ajatuksistaan, mutta yllättävän usein ratkaiseva käänne voi olla suoran kysymyksen esittäminen. Se on myös selkeä merkki kumppanillesi siitä, että haluat toimia asioiden eteen. Kun alamme keskustella siitä, mitä todella ajattelemme, luomme tilaa läheisyydelle. Voit yllättyä, että myös ikävistä asioista keskusteleminen, pettymyksen tuottaminen ja toisen kivun tunteminen tuo teitä lähemmäksi. Se ei välttämättä tarkoita, että lopputulos on sellainen kuin haluat, mutta yhteys välillämme auttaa teitä kulkemaan vaikean elämänvaiheen läpi yhdessä vahvempana.
Teksti on ote Marikan uudesta kirjasta Te selviätte kyllä – Mahdollisuuksien parisuhde.
Kiltiksi tytöksi kasvanut kokee usein kiltteyden haittaavan elämäänsä aikuisenakin. Toisten auttamisessa, hyväntekeväisyydessä, kuuntelevana korvana toimimisessa ja positiivisen ilmapiirin luomisessa ei ole mitään pahaa. Päinvastoin. Kyse onkin toiminnan taustalla olevista motiiveista ja siitä, onko ihmisellä tilaa olla kaikkea, mitä hän on näiden roolien ulkopuolella.
Kukaan ei ole ainaisen ymmärtävä, kykenevä, jaksava ja hymyileväinen superihminen. Jos siihen pyrkii, lopputuloksena on yleensä jonkin sortin loppuun palaminen.
Henkisen hyvinvoinnin ohjaaja ja tunneterapeutti Suvi Bowellanin uutuuskirja Kiltin tytön voimakirja kertoo, miten liiasta kiltteydestä pääsee eroon ja mitä hyvää muutoksesta seuraa.
Kirjan avulla voi opetella tervettä itsekunnioitusta ja selkeitä rajoja, tarvitsematta muuttua itsekeskeiseksi ja ikäväksi ihmiseksi. Kun oppii kohtelemaan itseään hyvin, alkaa löytää elämästä enemmän iloa, vapautta ja nautintoa.
Tässä Suvin 5 askelta liiasta kiltteydestä vapautumiseen:
1. Mieti mitä tarvitset voidaksesi hyvin. Sen sijaan, että laitat omat tarpeesi syrjään, opettele pitämään itsestäsi huolta. Sinun hyvinvointisi on ihan yhtä tärkeää kuin muidenkin. Harjoittele myös toiveittesi ilmaisemista jämäkän ystävällisesti. Aikuisina ihmisinä olemme itse vastuussa tärkeiden tarpeittemme täyttymisestä.
2. Haasta omat ajatuksesi. Jos huomaat tekeväsi toistuvasti jotain sellaista, mitä et oikeastaan haluaisi tehdä, kysy itseltäsi miksi teet niin. Mitä pelkäät tapahtuvan, jos kieltäydyt? Ajatukset ja uskomukset eivät ole kiveen hakattuja totuuksia, vaan käsityksiä, jotka olemme muodostaneet elämän varrella. Niitä voi muuttaa mukavammalta tuntuviksi ja sellaisiksi, jotka auttavat meitä toimimaan viisaasti.
3. Harjoittele hankalalta tuntuvia tilanteita. Etukäteen varautuminen vaikkapa mielikuvaharjoittelun avulla auttaa toimimaan halutulla tavalla kun jokin kinkkinen tilanne tulee eteen. Onko elämässäsi joku, joka saa sinut aina pyörtämään päätöksesi? Huomaatko miellyttäväsi tietyissä tilanteissa itsesi kustannuksella? Mieti etukäteen mitä oikeasti haluat, miten ilmaiset sen fiksusti ja mitä teet jos joku loukkaantuu. On hyvä muistaa, että emme ole vastuussa niistä tunnereaktioista mitä toisissa ihmisissä syntyy, kun ilmaisemme rajojamme.
4. Kanna vastuu omista tunteistasi, älä toisten. Moni kiltti kantaa toistenkin tunteet, murheet ja vastuut. Opettele sietämään hankalaltakin tuntuvia tunteita. Jos aina perääntyy ja joustaa kun joku älähtää, saa olla myötäilemässä lopun ikänsä.
5. Katso itseäsi ja näe se kaikki hyvä ja kaunis mitä sinussa on. Miten kohtelisit itseäsi, jos olisit itsesi paras ystävä? Miten puhuisit itsellesi? Miten käyttäisit aikaasi ja kenen kanssa, jos haluaisit olla itsellesi hyvä? Meidän ei tarvitse ostaa rakkautta ja hyväksyntää muilta.
Kurkkaa myös Suvin tekemät Kiltin voimakortit, jotka toimivat rohkaisijana, ajatusten herättäjänä ja lempeänä muistuttajana siitä, että aina ei tarvitse miellyttää muita ja jokainen meistä ansaitsee tulla kohdelluksi arvostavasti.
Mitä sinä voit tehdä kun huomaat reagoivasi kuin lapsi? Esimerkiksi torjuvasi jotain itsessäsi tai toisessa. Mitä sinulta kaivataan kun huomaat tuomitsevasi? Tai kaipaavasi jotain, kokien jonkin puuttuvan sinusta.
Rakkautta. Juuri tätä sisäinen lapsi näissä hetkissä pyytää sinulta. Osoita rakastavasi, se on se mitä voit tehdä. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa?
Jokainen meistä reagoi. Reagointi kertoo sisäisestä lapsesta.
Emootionaaliset reaktiot ovat se helpoin tapa tunnistaa sisäisen lapsen toiminta itsessäsi. Ne hetket, joissa sinussa aktivoituu vaikkapa epävarmuus, yksinäisyys, syyllisyys, häpeä tai arvottomuus. Nämä ovat kaikki sisäisen lapsen emootionaalisia reaktioita.
Reaktioiden tunnistaminen vaatii toisinaan hieman työtä. Tämä johtuu siitä, että usein me reagoimme tähän emootionaaliseen reaktioon. On siis olemassa ensisijainen reaktio ja toissijainen reaktio. Tämä toissijainen reaktio voi olla esimerkiksi levottomuus, kiukku, uneliaisuus, älyllistäminen, toiminnan lisääminen tai kaiken huomion siirtäminen toiseen/ulkopuolelle. Toissijainen reaktio auttaa meitä välttämään ensisijaisen reaktion.
Emootionaalinen reaktiosi on jäänne menneisyydestä.
Ensisijainen emootionaalinen reaktio on useimmiten sellainen tunnetason kokemus, jonka kohtaamisen emme saaneet apua kehittyessämme.
Otetaan esimerkiksi epävarmuus, joka on luontainen kokemus lapselle. Kuvittelepa ottavasi ensimmäisiä askeleitasi. Vaikka se innostavaa, se on myös epävarmaa ja huteraa. Silloin saatamme kaivata ulkoista tukea, joka auttaa meitä jatkamaan ja sallimaan epävarmuuden.
Tällä tavalla vanhempamme olisi voinut opettaa meitä emootionaalisesti ja auttaa meitä luomaan kosketusta niihin meissä oleviin luontaisiin voimavaroihin, jotka auttavat meitä emootionaalisten kokemusten kanssa. Kuten vaikkapa rentoon itsevarmuuteen, joka on se voimavara meissä, joka voi auttaa epävarmuuden keskellä, poistamatta epävarmuutta.
Koska emme saaneet tätä tukea tuossa kyseisessä tilanteessa, reagoimme epävarmuuteen esimerkiksi luovuttamalla ja passivoitumalla, tai puskemalla ja pakottamalla itsemme eteenpäin emootiosta riippumatta.
Näin kokemamme epävarmuus jää kohtaamatta ja se jää sisällemme. Sen vuoksi se triggeröityy yhä aikuisenakin niissä tilanteissa, jotka muistuttavat tuosta/noista epävarmuuden esiin tuovista hetkistä. Menneisyydestä kumpuavaan emootionaaliseen reaktioon reagoimme usein edelleen samalla tavalla, jonka opimme lapsena.
Tiedätkö mille persoonasi rakentuu?
Nämä toissijaiset reaktiot ovat monelle meistä se, mistä persoonamme muodostuu. Itsevarman henkilön sisällä on usein epävarmuus, jota itsevarmuutta ilmentämään kehittynyt persoona pyrkii kompensoimaan.
Persoona voi siis muotoutua toissijaisen reaktion ympärille ja sen ytimessä on useimmiten henkilölle ominainen vajavuus. Se voi olla epävarmuus, rakkauden puute, arvottomuus, kykenemättömyys, voimattomuus, ymmärtämättömyys tai vastaava.
Näin ihmisen elämästä tulee helposti tarina, jota sisäinen lapsi ohjaa vältellen henkilölle ominaista vajavuutta ja ilmentäen kompensoimisessa auttavaa persoonaa, jota värittävät vahvasti toissijaiset reaktiot.
Saanet kiinni siitä, että reaktiot ovat tärkeitä koska niiden kautta voimme saada yhteyden sisäiseen lapseen.
Mitä ovat toissijaiset reaktiot?
Annan sinulle esimerkkejä toissijaisista reaktioista, joiden kautta voit lähestyä sen alla olevaa emootionaalista reaktiota. Kun luet niitä, saatat huomata, että usein jokin näistä on meille se selkeästi ominaisin. Siitä on tullut niin keskeinen osa persoonaamme, että ihmistä voi luonnehtia tällaiseksi.
tuominta. Tuominta on mekanismi, joka auttaa painamaan jonkin asian alas. Kun huomaat tuomitsevasi ja voit olla avoin sille ja katsella tapahtumia, alat huomata mitä sen takana tapahtuu. Mikä tässä tuomittavassa asiassa koskettaa sinua? Ja ennen kaikkea mitä se sinussa koskettaa?
passiivisuus. Ihmiselle ei ole luontaista olla passiivinen. Kun huomaat olevasi passiivinen, ole utelias siitä miltä se tuntuu. Passiivisuuden taustalla on aina jotain muuta. Pettymys elämään tai itseen. Pelko elämää kohtaan. Nämä ovat arvauksia mutta voit selvittää asian itse tunnistamalla passivisuus ilmiön itsessäsi.
kiukkuisuus. Kiukkuisuus on aina suoja. Se auttaa työntämään jotain pois niin sisällämme kuin ulkopuolella. Anna itsellesi lupa kokea kiukku purkamatta sitä ulos. Katso avoimuudella mitä sinussa tapahtuu ja ole utelias etenkin sydämestäsi. Miltä sinun on tarve suojautua?
ylimielisyys/välinpitämättömyys. Nämä ovat samankaltaisia kuin tuominta. Tämä mekanismi auttaa sinua pysymään etäällä elämästä ja sen yläpuolella. Älä muuta toimintaa, ole vain avoin ja katso sitä, että näin todella toimit tässä hetkessä. Koe se kuinka muut ovat huonompia ja sinä tiedät paremmin. Ole samalla utelias sille miksi sinun tarvitsee olla toisten yläpuolella? Pelkäisitkö olla toisten alapuolella jos laskeutuisit kokemaan elämää?
valheellisuus. Kun huomaat antavasi ulos jotain muuta kuin mitä koet, koeta olla tuomitsematta itseäsi. Kaikki ovat valheellisia tavalla tai toisella. Ole lempeä rehellinen itsellesi tästä ja koeta antaa itsellesi lupa kokea se mitä sinussa aidosti tapahtuu.
antaminen ja huolehtiminen. Jos huomaat toistuvasi haluavasi antaa toisille tai olla hyvä ihminen toiselle, koeta olla utelias siitä mitä sen takana tapahtuu. Usein antamisen taustalla on jokin puute ja tarve saada itse jotain. Ainoa tapa, jolla voit kokea saavasi tämän jonkin, on tunnistaa toimintamallisi taustalla oleva tarvitsevuus ja olla sinulle läsnä.
sympatia. Sympatia on mekanismi, jossa katoamme itsestämme ja huomiomme siirtyy vahvasti toiseen ihmiseen. Kenties sinun oli kehittyessäsi tarpeen olla läsnä vanhemmalle ja sivuuttaa itsesi. Kun huomaat meneväsi täysin mukaan toisen ihmisen kokemukseen, tunteisiin ja tarinaan, ole utelias siitä mitä sinä itse koet. Miksi on haastavaa pysyä läsnä sinulle samalla kun olet läsnä toiselle?
torjunta. Huomaa kun sinun olemuksesi muuttuu torjuvaksi. Saatat muuttua tunnetasolla tylpemmäksi, puheesi saattaa alkaa osoittaa, että se mitä tapahtuu ei ole ok. Saatat jännittyä fyysisesti. Anna kaikkien näiden tapahtua. Kun annat sille lämpimästi huomiosi, tämä torjunta voi alkaa paljastaa sen mitä sen alla tapahtuu.
älyllistäminen. Toisinaan saatat huomata, että olet moodissa, jossa lähestyt kaikkea älyllisesti. Asiat ovat asioita ja ihmiset sekä omat tunteesi ovat asioita noiden asioiden joukossa. Kun huomaat olevasi tällaisessa mentaalisessa tilassa, koeta havainnoida mihin et ole kosketuksissa. Miten kehosi voi? Mitä sinussa tapahtuu tunnetasolla? Kun huomaat menneesi vahvasti päähäsi, ole sille lempeä ja katso mitä tapahtuu.
Huomannet kirjoituksestani, että hyviä tuloksia tuottava lähestymistapa näihin toissijaisiin reaktioihin on niiden lämmin kohtaaminen. Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksymme ne antamalla niiden olla. ”Tällainen minä vain olen” olen laiskuutta. Haluamme oppia hyväksymään itsemme mutta samalla antamaan sitä mitä sisäinen lapsemme kaipaa. Eli aikuisen lämmintä sekä varmaa läsnäoloa.
Sisäisen lapsen lähestyminen on kuin lapsen lähestymistä aikuisena.
Mitä lapselle tapahtuu kun hän käyttäytyy reaktiivisesti, vältellen sitä mitä hän kokee sisällään koska se on vaikeaa ja hänen lähellään on aikuinen, joka on hänelle tuomitsematta läsnä? Lapsi alkaa kokea turvaa ja hyväksyntää vaikkei edes itse kykene hyväksymään omaa kokemustaan. Turvan ja hyväksynnän kautta hän alkaa luottaa ja avautua aikuiselle. Se voi vaatia aikuiselta pari lämmintä hymyä, kosketuksen tai avoimen kysymyksen: ”mitä sinussa tapahtuu?”
Ennen pitkää lapsi kuitenkin avautuu. Hän voi avautua koska hänellä on se tuki, jonka hän tarvitsee voidakseen kohdata sen mitä hänessä tapahtuu. Seuraavana luvassa voi olla itku tai jokin muu ilmiö, jonka myötä toissijaisen reaktion alla oleva emootio saa tulla esiin.
Tämä sama logiikka toimii kun lähestymme omaa sisäistä lastamme. Erilaista tässä on se, että meidän täytyy itse oppia olemaan se aikuinen, jota kaipaamme. Meidän täytyy oppia olemaan sen verran enemmän läsnä, että alamme tunnistaa reagoivuutemme sen sijaan, että sen ympärille muodostunut persoonamme vain toteuttaa itseään. Sitten meidän täytyy oppia asettamaan rajat itsellemme sillä sisäisen lapsen ei voi antaa jatkaa meille epäedullista toimintaa. Rajojen asettaminen luo turvaa, saa sisäisen lapsen haastamaan meitä (eli reagoivuutemme yrittää vahvistua) ja tuo pintaan niitä tuntemuksia, joita sisäinen lapsemme on vältellyt.
Älä käännä enää selkää itsellesi
Ota huomioon asian kanssa työskennelläsi se, että työskennellessäsi sisäisen lapsen kanssa, lähestyt usein häntä samalla tavalla kuin kaikkea muutakin. Suhtautuen siihen sinulle ominaisella tavalla. Tämä tekee asiasta toisinaan haastavaa. Koska olemme tietämättämme samaistuneet sisäiseen lapseemme, lähestymme tätäkin tehtävää tutulla tavalla, yrittäen tehdä sisäiselle lapsellemme jotain.
Tämä tekeminen ei ole avuksi. Juuri sitä lapsi ei ensisijaisesti kaipaa. Eikö niin, että sillä tavallahan meidät kohdattiin aiemminkin? Sille mitä koimme koetettiin tehdä jotain tai siihen suhtauduttiin jollain tavalla, joka on eri asia kuin se, että sille olisi ollut tilaa, se olisi ollut tervetullutta ja meitä olisi opetettu kohtaamaan elämä, oma kokemuksemme ja itsemme sellaisena kuin se on.
Olemme samaistuneet niihin erilaisiin mekanismeihin, jotka tuomitsevat, arvostelevat, torjuvat, arvottavat ja työntävät pois sitä mitä koemme. Sisällämme kaipaamme kuitenkin juuri sitä, että se mitä meissä on saisi tulla koetuksi. Sen salliminen on monille niin vaikeaa, että tarvitsemme siihen usein ammattiapua.
Sisäinen lapsemme on kokenut, ettei se ole tervetullutta mitä hänessä tapahtuu eikä sen kokemiseen tule olemaan tukea. Siksi välttelemme itseämme tänäkin päivänä, usein tietämättämme.
Ole läsnä, eli rakasta ja sisäinen lapsi alkaa luottaa sinuun
Kun olemme johdonmukaisesti läsnä sisäiselle lapsellemme, eli sille mitä meissä tapahtuu, sisäinen lapsi alkaa kokea luottamusta tähän läsnäolevaan vanhempaan. Tällöin me alamme rakkautta osoittaen opettamaan hänelle miten kohdata ne vaikeat emootiot, joille ei ollut tukea aiemmin. Näin opettelemme kohtaamaan itsellemme vaikeat emootiot.
Tämän seurauksena sisäisessä lapsessamme oleva jähmeys alkaa sulaa. Sen suojautuvuus alkaa vähentyä ja reagoivuus kevenee. Sen sijaan tuon jähmeyden alla oleva eloisuus ja autenttisuus eri väreissään alkaa virrata esiin. Tämä myötä meistä tulee eläväisempiä ja voimavaraisempia.
Prosessin aikana vahvistamme läsnäolevaa aikuista itsessämme, tulemme tietoisemmiksi itsestämme ja alamme nähdä paitsi itsemme ja oman toimintamme, myös muut ihmiset uusin silmin. Kun ymmärrämme sydämellä mistä oma toimintamme kumpuaa, alamme tuntea myötätuntoa myös toisia kohtaan.
Koen, että maailma on täynnä sisäisiä lapsia, jotka ovat oppineet reagoimaan siihen mitä heissä tapahtuu. Tästä reagoivuudesta on tullut se aikuisuus, jonka näen joka puolella. Voimme kypsyä tästä vielä eteenpäin. Siksi toivon, että inspiroidut tästä kirjoituksesta.
On olemassa aidompi, voimavaraantuneempi, kypsempi ja sinulle antoisampi tapa elää kuin se mitä pidämme aikuisuutena. Emme ole vielä kypsyneet ja siksi kutsunkin sinua vahvemmin matkalle kohti sitä.
”Lakastatko mua?”
Tätä sisäinen lapsesi kysyy. Se tarkoittaa seuraavia asioita:
oletko minulle paikalla? Aidosti paikalla.
hyväksytkö sen miten toimin? Entä onko sillekin tilaa mitä koen sen alla? Ei sille ollut ennenkään.
ymmärrätkö minua? Siis sydämelläsi. Voitko olla avoin sille mitä tunnen ja näyttää, että se on ok?
uskallatko olla minulle rehellinen? Rehellinen itsestäsi, jotta ravitsisit sillä minuakin. Siis silloinkin kun olet itse inhimillinen ja kesken?
voitko kertoa minulle miten ket minun toimivan, jotta näkisin sen itsekin?
voitko asettaa minulle turvaa tuovat rajat? Lämmöllä mutta varmasti.
Voitko olla paikalla? Kaikessa tässä mitä pyydän. Voitko olla vain aidosti paikalla, yrittämättä muuttaa mitään. Minä selviän, opin ja kasvan kyllä kunhan vain olet minulle siinä, että voin elää tämän läpi.
”Rakastatko minua?”
Olen rakentanut aiheesta 6 viikkoa kestävän verkkokurssin nimeltä Ryhdy Aikuiseksi Sisäiselle lapsellesi. Kurssilla sinun on mahdollista oppia olemaan paikalla sisäiselle lapsellesi tavalla, joka on parantavaa. Tämän seurauksena sisäisen lapsen, hankalien tunteiden sekä reaktiivisuuden negatiivinen vaikutus elämääsi vähenee. Lapsi löytää paikkansa vapauttaen iloa, luovuutta ja eläväisyyttä elämääsi. Ja kun Aikuinen sinussa astuu elämäsi ohjaksiin, voit helpommin rakentaa sitä elämää, jota oikeasti haluat elää. Lue kurssista lisää täältä ja tule mukaan.
Metsä ravitsee monin tavoin. Se voi pyyhkiä huolet pois, kutsua läsnäoloon ja tehdä samaan aikaan vahvaksi ja pehmeäksi. Metsä kutsuu elämän äärelle. Se voi antaa kokemuksen yhteydestä.
Oletko tullut metsän koskettamaksi seuraavilla neljällä tavalla? Vai ovatko metsäretkesi yleensä keskittyneet enemmän yhteen tai kahteen näistä tavoista? Anna metsän ravita monilla tasoilla.
1. Metsä on resurssien lähde
Keräätkö metsästä marjoja, sieniä, yrttejä ja villivihanneksia? Oletko saanut ravintoa metsästä?
Metsä on ollut elämän lähde hyvin konkreettisesti aikoinaan ja on edelleen. Sieltä on saatu ravintoa ja puuta. Se on myös ollut suojan paikka monina vaikeina aikoina.
Kuinka usein käyt luonnon supermarketissa, jossa ahkerat palkitaan ja tietävät keräävät monipuolisimmat saalit?
2. Metsä on hyvinvoinnin lähde
Käytkö usein metsässä latautumassa? Aikoinaan ihmiset olivat aina luonnon hyvinvointivaikutusten äärellä.
Nykyajan monin tavoin urbaanille ihmisnisäkkäälle metsään meno on paluuta lajityypillisempään ympäristöön. Tämän lajityypillisen kaipauksen täyttäminen koskettaa monilla olemuksessa jotakin hyvin syvää ja alkuperäistä.
Nykyään on myös paljon tieteellistä tutkimusta luonnon hyvinvointivaikutuksista. Paras tutkimusnäyttö on ennen kaikkea luonnon psyykkisillä hyvinvointivaikutuksilla.
Kuinka usein käyt keräämässä kaikki kolme metsistä – luonnon psyykkiset, kognitiiviset ja fyysiset hyvinvointivaikutukset?
3. Metsä on harjoitussali
Huomaatko, kun menet metsään ja vietät siellä aikaa, niin kehität monia hyödyllisiä taitoja ja laatuja itsessäsi?
Tietenkin kehität selviytymistaitoja, mutta myös monia muita. Usein kaikki harjoitus tapahtuu luonnollisesti.
Metsä on myös paikka, johon voi mennä tietoisesti kehittämään hyödyllisiä taitoja. Metsä voi olla kuin harjoitussali ”dojo”. Se voi olla sisäisten voimien kehittämisen kuntosali.
Metsässä voi erilaisten harjoitusten kautta kehittää läsnäoloa, aistimista, ympäristön ja sisimpänsä huomioimista. Samoin voi kehittää juurevaa kehollista maayhteyttä, intuitiota ja monia muita hyviä taitoja, jotka auttavat arjen käänteissä ja sivilisaation keskellä.
Oletko kokeillut Hidasta elämää Metsä ja meditaatio -korttien harjoituksia? Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirja on kuin smoothie-reseptikirja moniin erilaisiin metsävoimiin ja -sukelluksiin.
4. Metsä on yhteyden kokemisen paikka
Onko sinullekin metsä pyhyyden kokemisen paikka? Muinaissuomalaisille metsä oli resurssien lähde, mutta se oli myös täynnä pyhyyttä.
Voi olla, että laskeudut pyhän äärelle metsässä suoraan. Toiset kaipaavat ensin erilaisten luonnon hyvinvointivaikutusten rentouttavia ja ravitsevia kokemuksia, kunnes jotakin ihmeellistä voi tapahtua.
Joillekin erilaiset meditatiiviset harjoitukset metsässä ovat kuin vihreitä ovia universumin ihmeeseen. Jotkut puhuvat Luojasta, Luonnosta tai Jumalasta, johon saa salojen salien hiljaisuudessa syvemmän yhteyden.
Seuraavan kerran, kun menet metsään, rentoudu ja altistu. Tule ravituksi.
Avaa sitten silmäsi todella näkemään ja tunne herkästi hengityksesi. Olet elämän ympäröimänä. Olet elossa. Olet pienen planeetan pinnalla. Olet valon ja lämmön kylvyssä, joita virtaa lähitähdeltä. Kuinka ihmeellistä tämä kaikki onkaan? Älä annan mielesi vain sanoa: ”juu tiedän tämän kaiken jo – arkisia perusfaktoja”.
Ole läsnä aisteissa ja poissa mielestä. Tajua ihme – sinä ja universumi olette juuri nyt olemassa!
Vaikka kohtaamme näennäisesti samassa tienristeyksessä, seisomme tosiasiassa kumpikin aina omalla polullamme. Polulla, jota toinen ei pysty näkemään. Kun sinun sisälläsi on myrskyävä merireitti, tuulta 20m/s ja näkyvyys huono, toinen saattaa juuri nyt käyskennellä aurinkoisella mökkitiellä. Ja toisin päin.
Et voi koskaan täysin tietää, mistä tilanteesta käsin toinen kohtaa sinut. Jos olette läheisiä, voi toinen päästää sinut hetkittäin omaan tarinaansa, mutta useimmiten ainut jaettu kokemus on se maisema, jossa seisotte. Siksi empatia.
Usein myötätunto läikähtää kuin luonnostaan silloin, kun joku päättää jakaa jotakin kanssasi. Kun jaatte hetken aikaa saman kokemuksen.
Mutta myötätuntoa tarvitaan myös niihin hetkiin, kun toinen sulkee sinut ulos. Kun tunnet, että jotakin on pielessä, mutta et vain pääse lähemmäksi. Kun toinen ei halua näyttää sinulle enempää. Silloin ainut mitä voit tehdä on kunnioittaa toisen rajaa. Voit lähettää hänelle mielessäsi voimia tai ottaa itsekin pari askelta taaksepäin, jos se helpottaa oloasi. Myös sinulla on lupa rajanvetoon.
Erityisen paljon myötätuntoa tarvitaan silloin, kun tulet suoraan torjutuksi. Kun joku yllättäen päättää, ettei enää halua pysähtyä kanssasi elämän tienristeyksiin tai edes moikata sinua etäältä voi myötätunto olla viimeinen asia, joka on mielessäsi. Mutta juuri silloin siinä pitäisi kylpeä. Itse.
Et voi koskaan tietää sitä, mistä toinen on päättänyt visusti vaieta. Et voi avata mitään, minkä joku on päättänyt pakata mukaansa. Et voi korjata yksin sellaista, mikä muodostuu kahden ihmisen välille. Joskus ainut asia, mitä voit tehdä, on hyväksyä ja jatkaa matkaasi. Se jos joku vaatii myötätuntoa. Itseäsi ja toista kohtaan.
Myötätunto itseä ja muita kohtaan tuo elämään keveyttä, lämpöä ja vahvuutta. Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikströmin ja kouluttaja, työnohjaaja Reija Könösen uutuuskirja Lempeyden kirja pureutuu arkisiin kokemuksiin, jotka saavat meidät kuohahtamaan ja käyttäytymään toisin kuin haluaisimme. Se muistuttaa, että lempeyttä kehittämällä on helpompi kohdata lannistava sisäinen puhe ja ärsyttävät ihmiset, kirjoittaa somessa ja meileissä empaattisesti, asettaa omat rajat ja lisätä elämäniloa.
