Sivu 252 – Hidasta elämää

Uhri on uhri, koska uskoo arvottomuuteensa ja siihen, että jotain minussa vissiin viiraa ja pahasti

Luin viihteen vuoksi erästä astrologiaan liittyvää keskustelufoorumia tovi sitten. Huomioni kiinnitti kommentti, jossa joku elämässään paljon vastoinkäymisiä kokenut, nytkin koettelevasti sairastava piti palopuheen siitä kuinka kärsimys jalostaa ihmisen myötätuntoa. Ja kuinka omien kärsimysten kautta osaa arvostaa syvyyttä ja kaikkea kaunista.

Ajattelen itsekin niin. Mutta kommentissa kuulsi läpi jokin muukin, jonka myös tunnistin itsessäni. Olen myös aiemmin ollut katkera siitä, miten jotkut tuntuvat pääsevän niin paljon helpommalla, että eivät mitenkään voi samastua syviä sävyjä nähneiden väriskaaloihin.

Nykyään ajattelen myötätunnosta paljon muutakin. Uskon, että olen jollain tiedostamattomalla tavalla ollut vähän koukussa sellaiseen marttyyriuteen, jossa olen kärsinyt paljon kärsimysten olemassaolon vuoksi. Silloin huomionsa kiinnittää siihen mikä on dramaattista, epäoikeudenmukaista ja traagista. Se on ollut omanlaisensa sokea piste. Olen huomaamattani pitänyt elämän synkkiä sävyjä vähän ylevämpinä tai tärkeämpinä kuin kirkkaita ja kepeitä.

Olen huomaamattani pitänyt elämän synkkiä sävyjä vähän ylevämpinä tai tärkeämpinä kuin kirkkaita ja kepeitä

Mutta elämässään voi myös jäädä kiinni sellaiseen tarinaan, jossa katsoo lähinnä sitä, mikä kaikki on mennyt päin mäntyä. Ja kun tarinaan jää kiinni, toistaa kokemuksissaan samaa levyä ihan loputtomasti. Vetää puoleensa sitä, mihin huomionsa kiinnittää. Silloin on tarinan vanki ja odottaa, että tarina päättyy kun jokin ulkopuolelta tulee ja pelastaa, tai kun itse jonakin päivänä on ”kyllin hyvä”, jotta ei enää tarvitse kärsiä siitä, ettei mikään oma rakkausjuttu koskaan onnistu, että sairastaa aina, että rahat on loppu, että kukaan ei näe tai arvosta.

(Uhrius on selviytymiskeino siinä missä muutkin. Uhriuden selviytymiskeinon tunnistaa mm. usein toistuvasta itsesäälistä, voimattomuudesta, katkeruudesta tai siitä, että tietyt tilanteet ja kokemukset elämässä toistuvat uudestaan ja uudestaan jättäen kitkerän jälkimaun. Tunteesta, että aina multa lähtee matto jalkojen alta. Uhrius on joskus ylimielistäkin: halua auttaa, opettaa ja ojentaa: ”minä tiedän kärsimysteni vuoksi niin paljon enemmän”.)

Nykyään ajattelen, että myötätuntoon ja avarakatseisuuteen tarvitaan myös iloa, huumoria, kepeyttä, sisäistä turvaa ja valtavasti rakkautta ja iloa omasta itsestä

Taannoin en ole ihan voinut ymmärtää kun minulle on sanottu, että olen jollain tavalla koukussa uhriuteeni. Että jotakin saan niistä samoista shittijutuista, joita elämässäni alitajuisesti toistan eli vedän puoleeni. Selviytymiskeinoni ei varsinaisesti ole ollut uhrius, mutta vielä muutama vuosi sitten astrofoorumia lukiessani en olisi pitänyt kärsimyksestä paasaavan kommenttia minään.

Sitten aloin toden teolla katsella rehellisesti, missä kaikessa uskoin, että kärsimys on jotenkin ”parempaa” kuin hyvän vastaanottaminen ja iiseys. Missä kaikessa itsepintaisesti pidin kiinni arvottomuudesta ja uskomuksesta, että en saa nauttia ja iloita. Missä kaikessa uskoin, että voin paremmin auttaa toisia jos tunnen kärsimyksen hyvin. Missä kaikessa en suostunut opettelemaan vastaanottamista ja itseni arvostamista (ne eivät tule ulko- vaan sisäpuolelta). Hommahan on melkoista salapoliisityötä; uskomuksemme ilmenevät niin älyttömän alitajuisesti – eihän kukaan järjellä ajateltuna halua takertua kärsimykseen. Eihän kukaan halua voida huonosti.

Kysyy ihan valtavasti myötätuntoa itseä kohtaan tunnistaa, missä kohdissa itsessä on uhriutta

Nykyään ajattelen, että myötätuntoon ja avarakatseisuuteen tarvitaan myös iloa, huumoria, kepeyttä, sisäistä turvaa ja valtavasti rakkautta ja iloa omasta itsestä. Tämä voi kuulostaa ihan kamalalta, mutta puhun nyt ennen kaikkea itsestäni, havainnosta oman sisäisyyteni suhteen: kärsimystarinat tekevät ihmisestä myös itsekkään. Ihminen saattaa ajatella, että koska mä oon käynyt niin raffeja juttuja läpi, noi muut ei voi ihan ymmärtää – mutta minä sen sijaan ymmärrän kaikkia. Alitajuisella tavalla odottaa kärsimyksistään jotain suurta palkkiota. Itselleen kurjassa tapauksessa marttyyri kilttinä auttaa toisia ja ajattelee, että jotain hyvää mullekin kuuluisi, mutta ei itse asiassa ole avoin vastaanottamaan koska elää niin voimakkaasti kärsimyksen tietoisuudessa. Sitten, kun tapahtuu jotain hyvää, se on suuri ihme. Usein uhriuteen koukuttunut sabotoi alitajuisesti hyvätkin jutut, koska ne eivät mätsää siihen sisäiseen stooriin, jota itsestään ja elämästä huomaamattaan toistaa. Elämä pyörii sen ympärillä, kuinka huonosti voin.

Uhri on uhri, koska uskoo arvottomuuteensa ja siihen, että jotain mussa vissiin viiraa ja pahasti

Ei siinä ole mitään vikaa. Uhri on uhri, koska uskoo arvottomuuteensa ja siihen, että jotain mussa vissiin viiraa ja pahasti. Siksi uhrius on selviytymiskeino: se on syntynyt tosi varhain ja syystä. Mutta uhriutta ei tarvitse eikä voi ratkaista. Halu ratkaista on usein vähän sama kuin saman tarinan puhtaaksi kirjoittaminen uudelleen ja uudelleen sen sijaan, että heittäisi jo muistiinpanot tuleen. Sen sijaan itseään ja elämäänsä tarvitsee katsoa myötätunnolla ja päättää, haluaako katsoa loppuelämänsä risukasaa vai niitä rakoja, joista valo tulee sisään. Se on meille kaikille iso valinta – toiset ovat varmasti saaneet eväitä enemmän synkkyyteen, toiset valoon, mutta aikuinen saa päättää lopulta itse. Koskaan ei ole myöhäistä.

Ja siksi sanon jälleen: ei tarvitse tulla paremmaksi ihmiseksi. Ei haavojaan tarvitse eheyttää. ”Eheyttämistyöskentely” on joskus kärsimysenergian ylläpitämistä. Eheytymiseen tarvitaan myös kepeyttä, iloa, helppoutta ja rakkautta. Vastaanottamisen opettelua on se, että sallii itselleen hyvää ihan pienissä asioissa silloinkin kun tuntuu pahalta. Se on sitä, että vastaanottaa surunsa siitä mitä on ollut tai mitä on. Ja voimaantuu.

Myötätunto on sitä, että opettelee arvostamaan ja rakastaa itseään ihan hurjasti – kaikista kokemuksistaan ja ominaisuuksistaan johtuen ja niistä huolimatta. Sallii itselleen parasta

Kysyy todella paljon myötätuntoa itseä kohtaan tunnistaa oma uhriutensa ja alkaa valita uudelleen. Myötätunnon opettelu itseä kohtaan on meille kaikille tuhannen taalan valinta. Myötätunto on sitä, että opettelee arvostamaan ja rakastaa itseään ihan hurjasti – kaikista kokemuksistaan ja ominaisuuksistaan johtuen ja niistä huolimatta. Sallii itselleen parasta. Ei heittäydy kynnysmatoksi (enää), asettaa (uudet) rajat vaikka kaikki eivät siitä pitäisikään, ei tee kompromissia omasta totuudestaan. Valitsee sitä mitä itse tarvitsee ja mikä omaa elämää rakentaa. Myötätuntoon tarvitaan myös sellaista sydäntä avaavaa ja ilahduttavaa, mitä ei referoida menneisyyden kärsimyksiin. Myötätunto on vastaanottamista, ei pelkkää antamista ja kärsimyksistä ammentamista. Myötätunto on transformaatiota: voikin alkaa nähdä itseään ja elämäänsä ihan uusista kulmista.

Minä olen löytänyt minut kaikkien kokemusteni kautta. Olen löytänyt voimani löytämällä sen, missä olen ollut voimaantumaton. En ole kukaan sanomaan mitään siitä, millaisia kokemuksia jonkun toisen sielu tarvitsee. Minä olen tarvinnut joka ikisen oman kokemukseni.

”Auttamistyön” ydin on minusta siinä, että tukee toista auttamaan itseään

Myötätunnossa itseäni kohtaan olen löytänyt jotain horjumatonta. En enää hylkää itseäni siksi, että ymmärrän tai tunnen myötätuntoa toista ihmistä kohtaan. Aiemmin hoivasin ja autoin omalla kustannuksellani – eli toimin marttyyriudesta ja uhriudesta käsin. En määritellyt arvoani kaikkein tärkeimmäksi. Luulin voivani pelastaa tai fiksata toisen – luulin suorastaan, että se on tehtäväni. En enää usko, että toisen ihmisen elämän tai maailman pitäisi olla muuta kuin se on – varsinkaan mikään minun näkemykseni mukainen versio siitä mikä on reilua, ihanaa, rakkaudellista. ”Auttamistyön” ydin on minusta siinä, että tukee toista auttamaan itseään. Uskon, että kun olen itse vastaanottamisen tilassa olen omassa voimassani, yhteydessä hyvin luonnolliseen hyvinvoinnin olotilaani, ytimeeni. Kun ammennan itse, voin virrattaa itseni kautta.

Jokainen parantaa itse itsensä. Ja kun niin käy, alkaa hyvä todella kiertää.

Kuva: Unsplash /Alexandre Chambon

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Parisuhteessa on mahdollista löytää me-henki yhä uudestaan

Vanha viisaus kysyy: ”Oletko mielummin oikeassa vai onnellinen?” Vaikka sanonta on mielestäni nerokkaan osuva, se on myös vähän ärsyttänyt minua. Pitäisikö sitten vaan esittää onnellista, käymättä asioita oikeasti läpi? Se tuskin on tämän viisauden perimmäinen viesti. Itse uskon hyvän ja toimivan suhteen rakentuvan siitä, että haasteita voidaan kohdata ja käsitellä yhdessä.

Erimielisyyksien noustessa esiin jokaisella meistä on omat tottumuksensa toimia. Tyypillisillä taistele, pakene ja jähmety -reaktioilla on monta pikkuveljeä ja serkkua. Joku mököttää, joku inttää, joku huutaa, joku syyllistää, joku syyllistyy, joku jotain muuta.

Tällöin oma tai kumppanin käyttäytyminen voi joskus tuntua pienen lapsen käyttäytymiseltä ja tavallaan se onkin, sillä konflikteissa helposti taannumme pienen lapsen selviytymiskeinoihin. Silloin, kun näin käy, voi olla varma, että johonkin omaan herkkään kohtaan on osunut. Jollain tavoin tuntee itsensä ja rakastettavuutensa uhatuksi.

Lapsena tällaiset hetket ovat olleet ylivoimaisen kipeitä, joten on täytynyt vain selviytyä. Itse esimerkiksi lapsena menin piiloon itkemään. En kestänyt konflikteja enkä tuntenut oloani turvalliseksi, joten vetäydyin piiloon itkemään.

Tämä opittu malli on kulkenut parisuhteissani mukana. Konfliktien noustessa vetäydyin tilanteesta ja halusin lopettaa koko suhteen. Näin myös monta kertaa tein. Kunnes opettelin kohtaamaan raastavan kipeitä tunteita lähtemättä piiloon. Tämä muutos on vaatinut vuosia sisäistä työtä, terapiaa ja pariterapiaa. Ja silti välillä on hetkiä jolloin vanhat syvään omaksutut mallit huutelevat mielessäni, mutta onneksi osaan niissä hetkissä pysähtyä ja odottaa tunnehyökyaaltojen laskemista.

Parisuhde on niin intiimi suhde, että se lähes varmuudella nostaa esiin haavojamme ja pelkojamme. Turvallinen parisuhde on parhaimmillaan paikka, jossa voi saada ns. korjaavia kokemuksia. Korjaava kokemus voi olla esimerkiksi sellainen, että puoliso kuuntelee mitä sinulla on sanottavana ja haluaa ymmärtää. Tämä on valtavan korjaavaa, jos menneisyydessään on tottunut enemmänkin toisen defensiivisyyteen ja syyllistämiseen.

Parisuhde on elävä suhde, jossa tarvitaan taitoa löytää yhä uudestaan ja uudestaan me-henki. On hyvä ymmärtää, että molemmat tuovat suhteeseen myös historiaansa ja selviytymiskeinojaan. Kysyy nöyryyttä ja itsetuntemusta myöntää, että on hetkiä jolloin reagoin haavoistani käsin. Suhteessa olisi tärkeää, että puolisot voisivat liittoutua yhteen tutkimaan, miten kummankin haavat osuvat toisiinsa. Tämä lisää luottamusta, herkkyyttä ja ymmärrystä molempia kohtaan.

Vinkkejä käytäntöön

Aloita lisäämällä tietoisuutta hetkistä, jolloin sinä suojaudut. Miten silloin toimit? Mitä niissä hetkissä pelkäät? Mihin haavaan on silloin osunut? Tutki tätä kohtaa suurella armollisuudella ja inhimillisyydellä.

Keskustelkaa parisuhteessa suojautumiskeinoistanne ja siitä mitä niissä hetkissä kumppanilta oikeasti toivoisit. Esimerkiksi mököttäessä sitä saattaa ihan oikeasti toivoa syliä! Palatkaa yhä uudestaan ja uudestaan olemaan samalla puolella.

Muutama kysymys:

Mitä nyt pelkään?

Minkä koen tulleen uhatuksi?

Mitä nyt toivon kumppanilta?

Mikä minulle on tärkeää?

Lisää yhteyttä ja suhdetta vahvistavia kysymyksiä: Kurkkaa Parisuhteen keskustelukortit

”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän rakastan sitä, kun saan olla kotona tekemättä yhtään mitään” – 5 voimakuvaa rentoutumiseen

Varaa itsellesi riittävästi aikaa rentoutumiseen ja lepoon. Sinä olet sen arvoinen. Lisää voimakuvia löydät Instagramista @hidasta.

@hidasta

Ole itsellesi armollinen -kortit ovat sinulle, joka haluat oppia suhtautumaan itseesi lempeämmin ja hyväksyvämmin. Kurkkaa kortit tästä.

Elätkö sinä omaa vai jonkun muun tarinaa?

Kadotin ystäväporukkani valtavassa ulkoilmakonsertissa. Yritin soittaa, mutta puhelimen pirinä hukkui musiikkiin. Hetkessä tunsin oloni hyvin yksinäiseksi.

Tunne oli irrationaalisen voimakas: enhän ole vanhemmiltaan hukkaan ajautunut lapsi, vaan omilla jaloillaan seisova aikuinen. Seuraavassa hetkessä pohdin, miten tuhansien ihmisten keskellä edes voi tuntea itsensä yksinäiseksi.

Totuus on silti että helposti. Tilanne oli niin herkullinen, että halusin upota siihen syvemmälle. Mitä juuri nyt tapahtuu? Miksi minä koen lapsenkaltaista hylkäämistä keskellä väkijoukkoa?

Olin juuri paria päivää aiemmin pohtinut ihmisen erillisyyden kokemusta, ja huomasin että universumi toi minulle ystävällisesti lisämateriaalia pohdintoihini.

Pyrimme kovasti yhteyteen muiden ihmisten kanssa: janoamme hyväksyntää ja rakkautta, näkyväksi tulemista ja johonkin kuulumista. Tämä kaikki on täysin luonnollista ja kuuluu ihmiskokemukseen. Erillisyys tuntuu helposti yksinäisyydelle ja hylkäämiselle.

Syntymä on meille kaikille traumaattinen kokemus, ja isolla osalla ihmisistä menee koko elämä siitä toipumiseen. Näkijä Niina-Matilda Kuusisto puhuu tästä kirjoissaan. Hän toteaa, että moni meistä ihmettelee koko elämänsä sitä, ettei kuulu mihinkään, ei juurru mihinkään, eikä sielu ikään kuin asetu ja tyydy mihinkään.

Siinä ei sinällään ole mitään pahaa. Monille tämä tiedostamaton erillisyyden pelko kuitenkin tuottaa paljon kärsimystä elämään. Niin kuin minulle väkijoukossa.

Syntymä on antanut kaikille tuskallisen kokemuksen erillisyydestä. Mutta kun nyt kerran olemme täällä ja meidän on mahdollistaa ELÄÄ, on itse asiassa aika kummallista käyttää tätä ainutlaatuista mahdollisuutta jatkuvaan rimpuiluun.

Joogan oppien mukaan olemme valinneet syntyä juuri tähän aikaan ja paikkaan; täksi ihmiseksi. Jostakin syystä tarvitsemme siis juuri meille suotuja kokemuksia. (Eikä tämä ole fatalismia: meillä on jatkuvasti oman valinnan mahdollisuus; mitä teemme meille annetuilla palikoilla ja miten niihin suhtaudumme.)

Syntyessämme meillä on elävä mielikuva yhteydestä vähintäänkin äitiin. Olemme olleet lämmössä, rakkaudessa, ykseydessä… ja kun rysähtäen saavumme maailmaan, olemmekin yhtäkkiä riippuvaisia muiden rakkaudesta, huomiosta ja hyväksynnästä.

Monen elämässä tämä siis kummittelee tiedostamatta. Löydämme kenties rakkauden toisesta ihmisestä, mutta sitten tuleekin riita, muistamme erillisyytemme, ikään kuin testaamme yhteyttä. Tai vaihdamme jatkuvasti asuin- tai työpaikkaa. Nämä ovat perin kummallisia tapoja pyrkiä ”takaisin kotiin”.

Jos olemme riippuvaisia ulkoisesta rakkaudesta ja hyväksynnästä, meidät on tuomittu erillisyyteen. Portti ykseyteen ja rakkauteen on nimittäin ainoastaan sisimmässämme. Niin hullunkurista kuin se onkin, tätä ykseyttä ja rakkautta voi tuntea aidosti vain tunnustumalla oman erillisyytensä ja hakeutumalla sisäänpäin: viihtymällä omassa seurassaan, arvostaen ja rakastaen itseään ja elämäänsä. Sitä kautta avautuu kaikki muu.

Olemme lähtöisin Ikuisuudesta, täydestä tietoisuudesta, mutta paradoksaalista kyllä, vaikka – tai koska – tämä tietoisuus on täydellinen, puuttuu siltä nimenomaan kokemus erillisyydestä, kyky kokea itseään, kyky luoda yksilöllisen ihmisen tarinaa.

Olemme täällä kartuttamassa kokemuksia, tunnistamassa itseämme ja elämässä omanlaista elämää. Jos pyydämme siihen lupaa, oikeutusta, hyväksyntää ja rakkautta muilta, olemme sivuhenkilöitä muiden tarinoissa.

Voinko nauttia musiikista myös yksin? Luottaa siihen, että minä löydän ja minut löydetään? Tunnustaa, etten voi jatkuvasti olla yhdessä kenenkään kanssa, vaan erillisyyden kokemus on myös tie omaan voimaani?

Niina-Matilda Kuusiston sanoin: olemme eriytyneet tarkoituksella, jotta voisimme kokea ja hahmottaa kokonaisuuden hienoimmat detaljit, joiden avulla taas saamme vaikuttaa omaan todellisuuteemme.

Eriytymisen suuri lahja on omanlaisen tarinan luomisen mahdollisuus. Elätkö sinä omaa vai jonkun muun tarinaa? Se on tärkeää myös siksi, että se mitä meistä lopulta tähän maailmaan jää, ovat tarinat.

Kosketus ja syvähengitys rauhoittavat levottoman lapsen – ja aikuisenkin

“Äiti, mää en pysty olemaan paikallani. Voisitko sää tulla hetkeksi mun viereeni?” kuului eilen illalla lastenhuoneen ovelta, kun lapset olivat jo tovin tavoitelleet unta ensimmäisen koulupäivän aattona. Pudotin työhanskat käsistäni ja jätin pyykit ja tiskit myöhemmäksi.

Tuleva ekaluokkalainen kuopukseni totesi, että alkava koulu jännittää häntä kovasti eikä uni meinaa tulla. Kaikessa viisaudessaan hän tiesi, mikä hänet rauhoittaisi. Sujahdin hänen viereensä ja aloin silitellä selkää ja päätä. Pieni mies jatkoi kiemurtelujaan.

Jatkoin silittelyä kärsivällisesti ja syvensin omaa hengitystäni. Pidin poikaa lähelläni ja hengitin nenän kautta sisään niin, että vatsani liikkui. Pidensin uloshengitystäni ja hengitin keuhkot aivan tyhjäksi. Pikkuhiljaa poikani hengitys alkoi tapailla samaa rytmiä ja hän totesikin, ettei aivan niin pitkään hengityksiä pystynyt tekemään, kuin äiti, koska on on vielä niin pieni.

Hengityksen tasaannuttua kuiskailin pienelle ekaluokkalaiselle tuomaan ajatuksensa varpaisiinsa. “Ai, mitkä ajatukset? Mää ajattelen kesälomaa.” Ohjasin kuiskailemalla kesäloma-ajatukset sitten varpaista jalkapohjiin, nilkkoihin ja pohkeisiin. Hengittelimme yhdessä ja silittelin pientä miestä päästä ja kuljetimme rentouttavat ajatukset läpi koko kehon osa kerrallaan varpaista päähän asti. Lapsi rauhoittui nopeasti ja rauhoitti tämä harjoitus äidinkin.

Kosketus ja syvään hengittäminen ovat erinomaisia keinoja rauhoittaa niin lapsen kuin aikuisenkin keho ja mieli ennen unta. Kosketus rauhoittaa ja antaa turvaa. Se laskee stressiä ja nostaa mielihyvähormonien eritystä. Syvä hengitys rauhoittaa myös kehon stressireaktiota ja laskee sydämen sykettä. Keho on valmis lepoon.

Tuhina syveni ja pieni käsi kaulani ympärille kiedottuna poika nukahti noin kymmenessä minuutissa ja nukkui sikeästi omassa sängyssään aamuun asti. En meinannut millään raskia nostaa pientä kaulani ympärille kiedottua kättä ja nousta tuhisijan vierestä. Tiesin, että tämä hetki ei koskaan palaa.

Voit kokeilla unirentoutusta äänitteen avulla täältä.

Aivotutkija: ”Elämä on täynnä asioita, jotka tapahtuvat vain kerran”

Oletko tullut koskaan ajatelleeksi, miten moni asia tai tilanne elämässäsi on tapahtunut vain yhden ainoan kerran?

Jos siinä hetkessä olisit ollut täysin tietoinen siitä, että tuo kohtaaminen tai tilanne on ainutlaatuinen eikä tule toistumaan, olisitko suhtautunut siihen jotenkin toisin? Olisitko yrittänyt painaa hetken yksityiskohtaisemmin mieleesi? Olisitko kiinnittänyt enemmän huomiota siihen, millaisessa paikassa tai millaisten ihmisten seurassa olet tai miltä sinusta siinä hetkessä tuntuu?

Allaoleva teksti on poiminta tokiolaisen aivotutkija ja tietokirjailja Ken Mogin kirjasta Löydä oma ikigai – Japanilainen tie elämän voimaan. Kun luet tekstiä, voit samalla pohtia, miltä tuntuisi elää elämää niin, että arvostat jokaista päivää ja elämän pienimpiäkin yksityiskohtia ainutlaatuisena aarteena, joka ei välttämättä koskaan enää toistu.

* * *

Uppoutuminen tässä ja nyt olemiseen ja siitä nauttiminen, ja samalla huomion kiinnittäminen pienimpiinkin yksityiskohtiin, on japanilaisen teeseremonian taituruuden ytimessä. On todella merkillistä, että 1500-luvulla elänyt teeseremonian perustaja Sen no Rikyū kehitti tämän konseptin Sengoku-aikakaudella, jolloin samurai-sotaherrat taistelivat toisiaan vastaan loputtomissa taisteluissa ja joka oli oletettavasti hyvin stressaavaa aikaa.

Japanilainen konsepti ichigo ichie (joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”yksi kerta, yksi tapaaminen”) on alun perin peräisin teeseremoniaperinteestä. Tämän tärkeän ajatuksen todennäköinen alkuperä on Rikyū. Ichigo ichie on elämässä olevien ihmisten, asioiden tai tapahtumien kohtaamisen ohimenevän luonteen arvostamista. Koska kohtaaminen on ohimenevä, se täytyy ottaa vakavasti. Loppujen lopuksi elämä on täynnä asioita, jotka tapahtuvat vain kerran. Elämän kohtaamisten ja nautintojen ”yksikertaisuuden” ymmärtäminen luo perustan japanilaiselle käsitykselle ikigaista ja on keskeistä japanilaiselle elämänfilosofialle. Kun huomaat elämän pienet yksityiskohdat, mikään ei toistu. Jokainen mahdollisuus on erityinen. Tämän takia japanilaiset suhtautuvat kaikkien rituaalien pienimpiin yksityiskohtiin ikään kuin niissä olisi kyse elämästä ja kuolemasta.

Teeseremonian perinne on nykyään vahvasti elossa. Perinne on kiinnostava siinä mielessä, että kaikki ikigain viisi pilaria tuntuvat sisältyvän siihen. Teeseremoniassa teemestari valmistelee huolellisesti huoneessa olevat koristeet, kiinnittäen äärimmäistä huomiota sellaisiin yksityiskohtiin kuten millaisen kukan tulisi koristaa seinää (aloita pienesti). Nöyryys on teemestarin ja vieraiden tunnusmerkki, vaikka heillä olisi monen vuoden kokemus seremoniasta (vapauta itsesi). Monet teeseremoniassa käytetyt astiat ovat vuosikymmeniä, joskus jopa vuosisatoja vanhoja, ja ne valitaan niin, että ne sopivat yhteen toistensa kanssa jättääkseen unohtumattoman vaikutuksen (harmonia ja kestävyys). Pikkutarkasta valmistelusta huolimatta teeseremonian päämäärä on olla rentona, saada nautintoa teehuoneen aisteja puhuttelevista yksityiskohdista (iloitse pienistä asioista) ja olla läsnäolevassa mielentilassa, jossa teehuoneen sisäinen kosmos otetaan osaksi omaa mieltä (ole läsnä tässä ja nyt).

Kaikki nämä ovat kaikuja muinaisesta japanilaisesta wa-käsitteestä. Wa eli harmonia on avain sen ymmärtämiseen, miten ihmiset voivat edistää omaa käsitystään ikigaista samalla kun he elävät harmoniassa toisten ihmisten kanssa.

Toisten ihmisten ja ympäristön kanssa harmoniassa eläminen on olennainen ikigain osa. Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkijoiden julkaisemassa kokeessa ehdotetaan, että sosiaalinen herkkyys on tiimin suoritusta määrittelevä tekijä. Jokaisen henkilön ikigai, kun sitä toteutetaan harmoniassa toisten ihmisten kanssa, edistää luovuutta, kun ideoita vaihdetaan vapaasti. Kun arvostat ja kunnioitat ympärilläsi olevien ihmisten yksilöllisiä piirteitä, voit saavuttaa ikigain, flow-tilan ja luovuuden muodostaman ”kultaisen kolmion”.

Teksti on ote Ken Mogin kirjasta Löydä oma ikigai – Japanilainen tie elämän voimaan. Japanilainen Mogi on aivotutkija, tietokirjailija ja tunnettu tv- ja radiopersoona, jonka kirja ikigaista on ollut maailmanlaajuinen myyntimenestys.

Muistojen mummola oli lapsuuden onnela – Kesät täyttyivät auringosta ja ahomansikoista

Mummolassani Perävaarassa paistoi aina aurinko, mäkirinne oli punaisenaan ahomansikoita, kielot kukkivat metsänreunassa ja omenapuut olivat täynnä omenoita. YHTÄAIKAA!

Mummolan avaraan tupaan paistoi aina aurinko. Siinä auringonpaisteisella paikalla oli puinen, vaaleanvihreä keinutuoli, johon meitä lapsia mahtui kerrallaan pari, kolme. Istuimme usein keinussa lempiserkkuni kanssa ja lauloimme kaikki laulut, jotka olimme koulussa oppineet. Jos toinen osasi jonkin laulun, jota toinen ei, opimme sen toisiltamme nopeasti. Keinutuoli heilui ja laulu raikui. ”Lapsoset ketterät…” Mummo kuunteli hymyssä suin ja hääräili askareissaan hellan ääressä.

Oi niitä mummon jälkiruokaherkkuja.

Mummo kantoi pöytään milloin ison pinon lettuja, milloin vadillisen maitokiisseliä. Keko mansikoita tai vattuja ja toinen lakkoja siinä ohessa. Nam! Mummon ruskeat silmät tuikkivat, kun kiitimme herkuista.

Toki auttelimme mummoa välillä. Siivoaminen oli mieluista ja mukavaa yhdessä tehden. Kannoimme matot kuistin kaiteelle, lakaisimme (ei ollut pölynimuria vielä) ja pesimme lattiat ja pyyhimme pölyt. Kun koko talo oli puhdas, laitoimme pöydille puhtaat liinat, jotka mummon luvalla valitsimme kaapista. Kävimme poimimassa metsänreunasta kieloja maljakoihin. Sitten nautimme työmme tuloksesta ja kielojen tuoksusta.

Ukin syntymäpäiviä juhlittiin kesäkuulla. Silloin mummolassa oli yhtäaikaa melkein koko serkuskatras. Mummon ja ukin yhdeksällä lapsella oli useimmilla monta lasta, joten vipinää riitti pihalla ja pirtissä. Juoksentelimme ympäri pihaa ja napsimme omenoita puista aikuisten kielloista huolimatta. Raakojahan omenat tietenkin olivat, mutta makeilta ne maistuivat silti. Juhlapäivänä mummo ja ukki istuivat vierekkäin penkillä kahvipöydän takana ja hymyilivät tyytyväisinä meitä katsellen.

Mummolassa oli myös muutamia lehmiä. Ne mummo lypsi kesällä ulkona käsin. Me lapset hätistelimme kärpäsiä ja paarmoja vitsaksella, että lehmät eivät huitoneet hännillään lypsäjää.

Ukki vei maitotonkat hevosella maantien varteen. Me lapset hyppäsimme mukaan kärryille. Joku meistä sai ottaa ohjakset, mutta vain paluumatkalla, kun ei ollut enää maitoa kyydissä. Ukki oli valppaana vieressä, jos ohjastaja meinasi ajaa ojaan. Että olisi oma auto, emme nähneet edes unta siitä. Hevonen riitti.

Nykyisin unelmoin autoa ajaessani, että olisipa mukavaa päästä ajamaan hevosella. Olisi kesä ja rauhallinen sivutie, joka veisi – niin, minne? Tai olisi talvi ja rekikeli. Kulkusten kilkatessa mentäisiin mummolaan…

EM-kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen vaikeuksien jälkeen: ”On niin tärkeää tuntea tunteet, etteivät ne pakkaudu sisälle – ole rohkeasti aito sinä”

”Tuska kumpuaa paljon sieltä, että omat odotukset eivät täytykään. Ihmeitä on alkanut tapahtua, kun olen vähentänyt odotuksia ja lisännyt arvostusta ja kiitollisuutta. Tälle vuodelle otin yhden kantavan teeman: ILO. Sieltä käsin olen tehnyt päätöksiä, enkä ole ikinä voinut paremmin. Luulen, että tajuan edes vähän, mitä prosessista nauttiminen oikeasti tarkoittaa.” – Sanna Kämäräinen

Vuonna 2014 kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen sijoittui EM-kisojen loppukilpailun seitsemänneksi, ja seuraavana vuonna hän heitti MM-kisarajan rikki ja oli uransa huipulla. Kämäräinen oli ladannut koko elämänsä urheiluun ja menestykseen. Kaikki oli mahdollista, unelma oli käsillä. Ja urheilu oli kaikki, koko elämä. Mutta sitten alkoivat vaikeudet: selästä löydettiin välilevyn pullistuma, eikä urheilu ollut enää mahdollista – useista yrityksistä huolimatta. Kun on panostanut koko elämänsä johonkin, sen menettäminen ei ole helppoa.

Kesällä 2018 Kämäräinen pääsi palaamaan taas kiekkorinkiin – 977 päivää edellisestä kisasta. Muutaman kisan jälkeen Kämäräinen rikkoi EM-kisarajan, ja heittää nyt uutena ihmisenä kiekkoa. Ilolla. Mutta mitä on tapahtunut Kämäräisen mielessä ja elämässä noiden 977 päivän aikana? Kuinka hän pääsi pimeydestä valoon? Mitä voimme oppia huippu-urheilijalta vaikeuksien kohtaamisesta?

Kerro tunteesta, kun tajusit, että koko ura on vaakalaudalla ja kaikki tehty työ menettää merkityksensä?

”Mahdollisen uran lopun iskeydyttyä tajuntaan se oli kokonaisvaltainen koko kehon valtaansa ottava tunne: epäuskoa, epäreiluutta, tuskaa ja vihaa. Miksi minut on laitettu tälle polulle, jos se näin lässähtäen loppuu? Olin urheillut kiilto silmissä ja tuli sydämessä yli 15 vuotta, enkä halunnut hyväksyä, että tämä voi oikeasti olla loppu.”

Mikä oli ensimmäinen parantava kokemus, jonka koit pettymysten sarjan jälkeen?

”Yksi herättävä ja parantava hetki tulee mieleen: Pian sen jälkeen, kun olin kyynelsilmin päättänyt asettaa terveyden tuloksen edelle, ja vetäydyin Amsterdamin EM-kilpailuista kesän 2016 kynnyksellä ja luovuin Olympia-unelmasta, isoja vastoinkäymisiä elämässään kohdannut ystäväni sanoi minulle uskaliaasti: ”Sanna, tämä voi olla parasta mitä sinulle on tapahtunut.” Jossain syvällä läikähti tuolloin lämpimästi, vaikka pinnalla vastustus oli kova. Huh, kuinka paljon viisautta tuossa lauseessa lopulta olikaan…

Olin jo vuosia tuossa vaiheessa etsinyt vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, mutta nyt se etsintä kiihtyi. Kuuntelin monien henkisten opettajien puheita Youtubesta, ja kirjat ovat olleet parhaita ystäviä lähiystäviä ohella. Merkittäviä kirjoja ovat olleet mm. Tommy Hellstenin useat kirjat, Michael A. Singerin Kahleeton Sielu, Neale Donald Walschin Keskusteluja Jumalan Kanssa ja Rebecca Campbellin Light Is The New Black. Hidasta elämää -kirjoista Katri Syvärisen Löydä elämän taika ja Tara Langen Tikapuut rakkauteen ovat olleet erityisen koskettavia itselle, ja niitä suosittelen aina lämmöllä eteenpäin.”

”Me ei usein nähdä omaa kauneutta täydessä loistossaan, ja siksi on tärkeää muistuttaa siitä toisiamme ja valaa uskoa toisen mahdollisuuksiin.” –Sanna Kämäräinen

Millaisia tukea olet saanut muilta ihmisiltä muutaman viime vuoden aikana?

”Ihmiset ovat olleet suurin auttava tekijä. Erityisesti olen saanut uusia ystäviä, jotka eivät tunne minua urheilijana, ja syvästi sielua koskettava asia on ollut, että heidän mielestään olen huipputyyppi ilman urheiluakin. Aikaisemmin ajattelin, että urheillessa olen elementissäni ja silloin loistan kaikkein kirkkaimmin, mutta he näkevät minussa olevan suuren valon, vaikka vain olen. Se on ihmeellinen kokemus.

Siksi kannustan aina sanomaan toiselle sen kaiken hyvän, mitä hänessä näet. Voimme tuoda toisistamme esiin piileviä voimavaroja, ominaisuuksia ja kykyjä, ja niiden huomaaminen voi muuttaa toisen elämän! Me ei usein nähdä omaa kauneutta täydessä loistossaan, ja siksi on tärkeää muistuttaa siitä toisiamme ja valaa uskoa toisen mahdollisuuksiin.

Omalla valmentajalla Frantz Krugerilla oli myös tärkeä rooli, sillä hän antoi minulle tilaa käydä prosessia läpi. Meidän suhteemme on aina perustunut luottamukseen, ja siksi uskalsin kertoa myös lopettamisajatuksista ja siitä, että olen tosi väsynyt käymään tätä ”taistelua”. Hän sanoi olevansa siinä ja että tullaan olemaan ystäviä, mitä tahansa tapahtuukin. Minun tarvinnut pelätä hylätyksi tulemista. Tämä on ehkä hienointa, mitä toiselle voi sanoa vaikeassa tilanteessa.

Henkisen valmentajan kanssa teimme paljon töitä tunteiden kanssa, ja hän on opettanut minua kohtaamaan ja hyväksymään kaikki tunteet. Tunnetyöskentelyn taitoja pitäisi opettaa kouluissa!

Luin myös paljon tarinoita miten muut ovat kohdanneet vaikeudet ja päässeet eteenpäin entistä vahvempina ja sain niistä voimaa. Mm. elämänkerrat ovat tähän loistavia, koska sieltä saa täydemmän kuvan ihmisen elämästä. Usein joku henkilö tunnetaan onnistumisista, mutta emme tiedä, mitä kaikkea menestyksen taakse verhoutuu.

Koen saaneeni niin paljon apua, että itselle on kasvanut entistä suurempi halu auttaa taas vastavuoroisesti muita. Se on yksi syy, miksi olen kertonut omasta prosessista, ettei samoja asioita pyörittelevien tarvitse tuntea olevansa yksin. Kukaan meistä ei ole yksin, vaikka se siltä monesti vaikeuksien keskellä tuntuukin.”

”Suurin muutos on sallivuus itseä kohtaan, koska olen ollut todella ankara itselleni.” –Sanna Kämäräinen

Miten loukkaantuminen ja siitä seurannut oma henkinen prosessisi ovat vaikuttaneet elämänasenteeseesi ja elämääsi?

”Tony Robbins on sanonut: ”trade your expectations for appreciation and your whole world changes” (vaihda odotuksesi kiitollisuuteen, ja koko maailmasi muuttuu). Tämä on totta. Tuska kumpuaa paljon sieltä, että omat odotukset eivät täytykään. Ihmeitä on alkanut tapahtua, kun olen vähentänyt odotuksia ja lisännyt arvostusta ja kiitollisuutta. Tälle vuodelle otin yhden kantavan teeman: ILO. Sieltä käsin olen tehnyt päätöksiä, enkä ole ikinä voinut paremmin. Luulen, että tajuan edes vähän, mitä prosessista nauttiminen oikeasti tarkoittaa.

Suurin muutos on sallivuus itseä kohtaan, koska olen ollut todella ankara itselleni. Esimerkiksi käsitteet sisäinen kriitikko ja sisäinen viisaus ovat saaneet ihan uuden merkityksen, kun niiden kanssa on tehnyt syväsukelluken omaan sisäiseen maailmaan. Se tuo tietoisuuteen asioita, jota parantavat koko pakettia: kehoa, mieltä ja sielua.

Osaan pyytää apua ja näyttää heikkoutta, mitä en ole nähnyt olevan hyväksyttävää kovassa urheilumaailmassa. Mitään pahaa ei kuitenkaan ole tapahtunut, päinvastoin, sillä ihmiset nousevat auttamaan.

”Vaikka edelleen tapahtuu kaikenlaista, niin jotenkin on sellainen rauha ja hiljainen tieto, että kaikki menee hyvin.” –Sanna Kämäräinen

Välitän vähemmän siitä, mitä muut minusta ajattelevat. En ole uskaltanut olla täysillä minä, koska pelkäsin olevani aivan liikaa. Liian puhelias, liian äänekäs, liian näkyvä. Minulla on ollut kova miellyttämisen halu, enkä ole halunnut ärsyttää ketään, joten olen koittanut sopeutua ja olla vähän vähemmän isoissa porukoissa. Nyt ymmärrän, että jos minun olemiseni ärsyttää jotakuta, kun tarkoitukseni ei ole satuttaa ketään, niin sillä ihmisellä on siten mahdollisuus tarkastella itseään, että miksi siitä triggeröityy. Psykologian opiskelu ja ihmisen käyttäytymisen ymmärtäminen on tuonut tähän apua. Oloni on vapaampi ja uskallan ilmaista itseäni laajemmin.

Kun urheilukupla puhkesi, minulle aukesi uusia maailmoja, joiden olemassaolosta en tiennyt mitään. ”Ai tällaistakin on olemassa”, oli viime kesän ehkä eniten käyttämäni lausahdus. Maailma olikin täynnä mahdollisuuksia, joita en ollut ennen tiedostanut.

Lisäksi elämään on löytynyt sisältä sellainen syvä luottamus. Vaikka edelleen tapahtuu kaikenlaista, niin jotenkin on sellainen rauha ja hiljainen tieto, että kaikki menee hyvin.”

”Minä en ole ajatukseni, en tunteeni, en kehoni.” –Sanna Kämäräinen

Mitä olet oppinut itsestäsi ja elämästä kokemustesi myötä?

”Minä en ole ajatukseni, en tunteeni, en kehoni. Vanhat tavat olla minä ovat rikkoutuneet, ja olen upealla matkalla selvittämässä sitä, kuka oikeasti olen.

Tietoisuuden laajeneminen tuo oppia toisensa perään. Olen oppinut tunteista, uskomuksista ja rajoittavista uskomuksista, egosta, unelmista, uudenlaisesta tavoitteiden asettamisesta, kutsumuksesta, ihmisten hyvyydestä, menetyksestä ja menestymisestä.

Myös kirjoista luetut viisaat lauseet elämästä ovat saaneet syvempää merkitystä.”

Miksi teet sitä, mitä teet?

”Pysähdyin kolme vuotta sitten ensimmäisen kerran kunnolla tämän kysymyksen äärelle, ja sieltä osa asioista on muuttunut. Silloin kirjoitin:

– Tämä on kutsumukseni.

– Näin palvelen parhaiten yhteiskuntaa.

– Haluan selvittää kuinka hyvä voin olla ja näyttää muille, mihin sisimmässäni tiedän pystyväni.

– Palo sisälläni käskee tekemään tätä.

Minulla on ollut valtava palo sisällä urheiluun, mutta se ei aina lähtenyt terveistä lähtökohdista. Jälkeenpäin olen tajunnut, että tietynlainen (sisäinen) pakko suorastaan ajoi tekemään urheilua liiankin kanssa ja riittämättömyyden tunne puski harjoittelemaan kaiken varalta aina vähän enemmän, ettei menestyminen jäisi ainakaan omasta työstä kiinni. Sitten kun asiat eivät menneet kuten halusi, niin ”mikään mitä teen ei riitä, minä en riitä” -mentaliteetti vasta pääsikin valloilleen, koska olin yrittänyt tehdä kaiken täydellisesti, kuten huippu-urheilijan kuuluu.

Nyt kirjoitan:

– Tämä on osa polkuani ja kutsumustani, ja näin tällä hetkellä parhaiten ilmennän itseäni. Sydämelläni on vielä laulu laulettavana.

– Urheilun kautta voin tuoda iloa ja inspiroida ihmisiä, ja saada kauttani kulkevan viestin kuuluviin.

– Haluan näyttää toisenlaisen tien tehdä (huippu-)urheilua, syvästi itseä ja kehoaan kunnioittavalla tavalla. Omien rajojen haastaminen on mahdollista tehdä hieman lempeämmällä tavalla.

– Urheilu on minun välineeni oppia asioita itsestä ja universumista.

Opit nostattavat jatkuvasti tunteita tarkasteltavaksi ja hyväksyttäviksi. Uskon, että tukahdetut emootiot aiheuttavat vastustusta ja jännitteitä, ja ne ovat supistavia energioita. Minä haluan olla auki, ja siksi nykyään harjoittelen kiittämään, kun minulle tuodaan esimerkiksi epäonnistumisen pelon tai kritiikin ja arvostelun pelon tunteita kohdattaviksi. Vaikka näitäkin olen käsitellyt paljon, niin silti niitä tulee eri kerroksista pintaan.

Niin kauan kun vastustan tilannetta, se jatkuu. Sanonta ”laivat purjehtivat satamaan tyynen meren halki” on niin totta minulle. Mitä siunaus ikinä se oma laiva onkaan, niin vastustus aiheuttaa myrskyä, jolloin laiva ei pääse perille. Vastustamattomuus tyynnyttää meren. Ei tämä aina onnistu, mutta olen hyvä harjoittelemaan ja jos jotain urheilu on opettanut, että mitä tahansa voi oppia, jos sitä jaksaa harjoitella.

Minun ei myöskään tarvitse todistaa tai näyttää enää kenellekään mitään. Minä olen arvokas tällaisena. Minun ei ole enää pakko urheillla, mutta olen kiitollinen, kun saan.”

Kuka tai mitä olisit ilman tätä kokemusta?

”Valmentajani sanoi minulle keväällä, että olen täysin eri ihminen, kuin syksyllä 2015. Kasvu on ollut valtava ja että nyt näen isomman kuvan.”

”Ei tarvitse olla reipas ja ajatella koko ajan positiivisesti. Itse olin niin hyvä tsemppaamaan itseä, että tajusin vasta myöhemmin liimaavani hyviä ajatuksia ahdistavien ajatusten ja tunteiden päälle.” – Sanna Kämäräinen

Jos joku kamppailee juuri nyt vaikeiden asioiden keskellä ja mieli sukeltaa, mitä haluaisit sanoa hänelle?

”Jos voisin antaa ainoastaan yhden neuvon, niin se olisi: puhu, kerro ja/tai kirjoita kaikesta siitä, mitä on mielen päällä – ystävälle tai perheenjäsenelle tai vaikka päiväkirjalle. Itselleni vertaistuki oli supertärkeää, eli että sain jutella jonkun sellaisen kanssa, joka oli käynyt läpi samantapaisia asioita.

Hae myös mahdollisuuksien mukaan ammattiapua. Itselläni henkiset valmentajat ja myös psykoterapia oli isossa roolissa omassa prosessissa.

Tiedän omasta kokemuksesta, miten vaikeaa voi olla paljastaa sisintä ja sitä miltä oikeasti tuntuu. Tee se vaikka pelottaa, sinulla on lupa tuntea! On niin tärkeää tuntea tunteet, etteivät ne pakkaudu sisälle. Mitään pahaa ei tapahtu, kun olet rohkeasti aito sinä. Se tuo vapautta ja helpottaa, edes vähän, ja se on alku.

Ei tarvitse olla reipas ja ajatella koko ajan positiivisesti. Itse olin niin hyvä tsemppaamaan itseä, että tajusin vasta myöhemmin liimaavani hyviä ajatuksia ahdistavien ajatusten ja tunteiden päälle, sen sijaan, että olisin kysynyt mitä sanottavaa niillä on minulle.”

Jos joku läheinen kamppailee vaikeiden asioiden kanssa, mitä hänelle kannattaa sanoa?

”Tämä on varmasti todella yksilökohtaista, mutta ainakin jos sanoo, että on tukena ja auttaa no matter what, ei voi mennä pieleen.

Minulle parasta oli, kun annettiin tilaa olla surullinen ja tuntea tunteita ja purkaa ajatuksia tunti toisensa perään. Myös läheiseltä vaatii kärsivällisyyttä kuunnella ja käydä samoja asioita läpi kerta toisensa jälkeen.

Minulle tuli myös helposti olo, että omat murheet eivät ole niin isoja maailman katastrofien mittakaavassa, että viitsiikö niistä edes puhua. Kuitenkaan en ikinä aliarvioisi kenenkään toisen murhetta. Siksi on hyvä kannustaa toista puhumaan, mutta ei painostaa. Apua ei kannata tuputtaa, jos toinen ei sitä ole valmis ottamaan vastaan. Kunhan toinen tietää, että juttukaveri on olemassa, kun sitä tarvisee.”

Miten voimme tsempata sut parhaaseen fiilikseen ja sitä myötä pitkään kiekkokaareen EM-kisoissa?

”Uskon vahvasti, että asiat tapahtuvat, kuten niiden on tarkoitus, joten toivomalla mulle parasta mahdollista tulosta korkeimman parhaan mukaan. Hyvät ajatukset ja energia löytävät aina tiensä perille vastaanottajalle!

Haluan vielä korostaa, että juuri tämä urheilussa onkin hienoa, että opetellaan kannustamaan kaveria. Samaa lämpöä kun antaa ystäville ja työkavereille ja vaikka ihan tuntemattomillekin heidän pyrkimyksissään, niin maailmasta tulee hurjan paljon parempi paikka!”

Kannustuksia voi lähettää sekä Sannan kisatunnelmia ja sisäistä viisautta seurata Instagramissa: @sannakamarainen

Kuvat: Anssi Mäkinen, anselmus.net

Naisten kiekonheitto EM-kisoissa 2018:

Karsinta: To 9.8. klo 9.30

Finaali: La 11.8. klo 20.25

Et voi täyttää kaikkia odotuksia, joita sinulta vaaditaan – Laita rajat ja ole armollinen itsellesi!

Treenaa itsesi lihaksikkaaksi! Lähde lomalle! Viihdy kotona! Opettele uusi kieli! Opettele lepuuttamaan aivojasi! Ole tehokas! Lepää riittävästi! Syö terveellisemmin! Tee maailman ihanin marenkikakku! Laihduta! Juokse! Joogaa! Jumppaa! Pumppaa! Humppaa! – Mainokset ja media kertovat, mikä on paras juttu just nyt sinulle! Mitä ilman saat kokea itsesi huonommaksi kuin muut.

Töissä odotetaan monenlaista, joka päivä. Moni kokee, että odotuksia on enemmän kuin resursseja.

Koululaiset vaeltavat tunnilta toiselle: jokainen opettaja pitää omaa ainettaan maailman tärkeimpänä – läksyjä saattaa tulla paljon, kuin elämässä ei olisi kyse kuin yhdestä kouluaineesta. Lapsi yrittää selviytyä kaikesta. Joskus hän yrittää selviytyä kaikesta hyvin.

Hitsi, kun lapsena olisin tajunnut, että elämä ei ole yksittäinen kouluaine. Tai että elämässä ei ole kyse muiden määräämien odotusten täyttämisestä. Äh, ja kunpa olisin työelämään lähdettyäni ymmärtänyt, ettei elämä ei ole työtehtävän suorittamista. Eikä elämässä ole kyse muiden määräämien odotusten täyttämisestä.

Jos itse ei laita rajoja, joutuu huomaamaan, kuinka ympäröivä maailma vie hapen yhden ihmisen uniikista ja arvokkaasta elämästä. Maailma haluaa sinut – ellet päätä itse, mitä maailmalta haluat!

Sinun täytyy tehdä päätöksiä:

Mikä on juuri nyt tärkeintä? – Kaikki asiat eivät voi olla! Valitse se, mikä merkitsee tällä hetkellä, tässä elämäntilanteessa eniten. Valitse aina uudelleen, koska elämäntilanteet vaihtelevat.

Mikä on kohtuullista? Voiko jonkun asian tehdä sinnepäin ja toisen pieteetillä? – Kyllä voi! Valitse aina kohtuus.

Mikä on elämäntehtäväsi? Palveleeko asia elämäntehtävääsi? – Jos ei, pistä volyymi pienelle.

Mikä on hyväksi sinulle ja hyvinvoinnillesi pidemmällä aikavälillä? – Tee aina valinta hyvinvointisi parhaaksi, älä koskaan sen kustannuksella.

Kyllä vai ei? – Sano ”kyllä” vain, jos olet valmis sydämestäsi sitoutumaan siihen. Sano ”ei”, jos se tekee tilaa sille, mikä on sinulle vielä tärkeämpää.

Elämä on hieno kokemus ja tämä maailma ihana paikka elää, kun päättää, minkä osan siitä haluaa. Tai ainakin rajaa pois sen, mitä ei halua. Sekin on paljon! Mitä enemmän rajaat, sitä selvemmin uniikki, oma polkusi alkaa vahvistua. Tuolla polulla sinä loistat!

Oletko vahingossa tehnyt itsestäsi onnettoman?

Ihmisillä on tapana olettaa, että onnellisuudelle on välttämättömiä ehtoja. Teoreettisessa onnellisuuden kaavassa ihmisellä täytyy olla useita erilaisia elementtejä, tai olla pääsy niihin, kuten koulutus, työllisyys, aviopuoliso ja rahaa. Itse asiassa tieteellisen tutkimuksen mukaan vain muutama tekijä ihmiselämässä on täysin välttämätön, jotta ihminen voi tulla onnelliseksi.

Vastoin yleistä uskomusta esimerkiksi raha ei välttämättä johda onnellisuuteen. Rahaa tietenkin täytyy olla riittävästi, jotta voit elää mukavasti. Mutta rahalla ei voi ostaa onnea. Lasten saaminen ei välttämättä johda kasvaneeseen onnellisuuteen. Avioliitto, sosiaalinen asema, akateeminen menestys – näillä elämän elementeillä, joita usein pidetään tarpeellisina oman onnellisuuden edistämiselle, on oikeasti varsin vähän tekemistä onnellisuuden kanssa sinänsä.

Tutkijat ovat selvittäneet ”keskittymisharhaksi” kutsuttua ilmiötä. Ihmisillä on tapana ajatella tiettyjen asioiden elämässä olevan edellytyksiä onnellisuudelle, kun todellisuudessa ne eivät ole. Termi ”keskittymisharha” tulee siitä ajatuksesta, että saatat olla keskittynyt tiettyyn elämän osa-alueeseen niin paljon, että saatat uskoa koko onnellisuutesi olevan siitä riippuvainen. Joidenkin keskittymisharha suuntautuu esimerkiksi avioliittoon onnellisuuden perusedellytyksenä. Tällöin he tuntevat olonsa onnettomaksi niin kauan kuin pysyvät sinkkuna. Jotkut saattavat valittaa, että eivät voi olla onnellisia, sillä heillä ei ole tarpeeksi rahaa, ja toiset ihmiset puolestaan ovat vakuuttuneita siitä, että ovat onnettomia, sillä heillä ei ole kunnollista työtä.

Jos sinulla on keskittymisharha, luot itse syyn onnettomalle olollesi. Jos ilottomuus on tyhjiö, josta toivottu asia puuttuu, on kyse henkilön itsensä luomasta vääristyneestä mielikuvasta.

Onnellisuudelle ei ole mitään täydellistä kaavaa – jokaisen yksilölliset olosuhteet voivat toimia onnellisuuden perustana omalla ainutlaatuisella tavallaan.

Voit olla onnellinen, kun olet naimisissa ja sinulla on lapsia, tai kun olet naimisissa ja sinulla ei ole lapsia. Voit olla onnellinen, kun olet sinkku, ilman yliopistotutkintoa, tai kun sinulla on yliopistotutkinto. Voit olla onnellinen, kun olet hoikka, voit olla onnellinen, kun olet ylipainoinen. Voit olla onnellinen, kun elät lämpimässä ilmastossa, kuten vaikka Kaliforniassa, ja voit olla onnellinen myös paikassa, jossa on ankarat olosuhteet talvisin.

Pähkinänkuoressa: ollakseen onnellinen tulee hyväksyä itsensä. Itsensä hyväksyminen on yksi tärkeimmistä ja samalla vaikeimmista tehtävistä, jotka elämässämme kohtaamme. Itsensä hyväksyminen on todellakin yksi yksinkertaisimmista ja palkitsevimmista asioista, jonka voi tehdä itselleen – se on edullinen ja huoltoa kaipaamaton kaava onnellisena elämiseen.

Ahaa-elämys tässä on se, että paradoksaalisesti itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on pitää usein sisällään itsen vapauttamisen. Varsinkin silloin, jos sinulla on kuviteltu käsitys itsestä, jota pidät toivottavana. Sinun täytyy päästää irti kuvitteellisesta itsestä, jotta voit hyväksyä aidon itsesi ja olla onnellinen.

Elämälläsi on suuri merkitys, olet ainutlaatuinen ja sisälläsi asuu valtavasti aarteita – 5 vinkkiä, kuinka saada koti näyttämään Sinulta

Boheemi pukeutumistyyli yhdistetään hippikulttuuriin, taiteilijoihin ja vapaaseen elämään, mutta viime vuosina se on lyönyt läpi myös kodin sisustustyylinä. Siitä käytetään nimeä boho decor.

Boho-tyyli ei ole kaikkia varten. Ystäväni haukkoi henkeään olohuoneessani ja tokaisi ”Muutama väri liikaa!” Joskus kiireinen ja sekava elämäntilanne vaatii neutraaleja ja rauhoittavia värejä, minimalismia, kiiltäviä, uusia huonekaluja ja tuttua ja turvallista tapaa sisustaa. Mutta jos haluat hieman haastaa itseäsi, jos pidät väreistä, luovasta ja rajoja rikkovasta tyylistä, vanhan tavaran uudeksi tuunauksesta ja itsesi ilmaisusta hyvin näkyvällä tavalla, tulet rakastumaan boho-tyyliin! Se voi myös paljastaa sinusta hauskojakin uskomuksia, kuten kaikki kotiin liittyvät asiat. (Lue edellinen blogini)

”Huh, millaiseen prosessiin tämä bohoprojekti onkaan minut saanut! Mitä pelkoja kodin uudelleen sisustaminen tuokaan esiin? Mistä perusturvallisuus käytännössä muodostuu? Kaaottisen elämänvaiheen jälkeen halusin kodilta harmoniaa ja seesteisyyttä, joten vedin kaiken valkoiseksi ja beigeksi. Nyt on tulossa viidakkotapettia, värejä, isoja kuvioita ja kasapäin kasveja jotka pitää pitää elossa. Yksi osa minusta on kauhuissaan, toinen aivan fiiliksissä!”

Mitä henkisiä oppeja bohotyyli edustaa?

1. Ei ole valmista polkua itsensä löytämiselle

Turvallisuushakuisessa maailmassa on helppo tuudittautua siihen, että opitut säännöt, kontrolloidut suunnitelmat ja ”näin on aina ennenkin tehty”-mentaliteetti toisi turvaa ja pitäisi mukavuusalueen mukavana. Siksi koti on usein kopio lapsuudenkodista ja heijastaa sen arvoja. Lasten myötä kodista tulee lasten ehdoille sopiva. Yleensä siinä vaiheessa kun alat löytää itseäsi, sinulle tulee halu tehdä kodistasi omanlainen. Luet sisustuslehtiä ja etsit vinkkejä. On sisustussuuntauksia, joissa saa tehdä näin, mutta ei missään nimessä näin. Bohotyylissä ei ole mitään sääntöjä, päinvastoin, se haastaa sinua rikkomaan kaikki säännöt ja löytämään itsesi sisustusprosessin aikana! Ei ole suunnitelmia, et voi tietää, katso mitä tulee ja mitä löytyy!

”On ollut järkyttävää huomata, millaista levottomuutta tunnen, kun en etukäteen hahmota tulevaa kokonaisuutta. Hankin sitä mikä vetää minua puoleensa ja tuntuu ja näyttää minulta, ja pitää vain luottaa siihen, että ne järjestyvät kyllä kauniiksi kokonaisuudeksi, minuksi!”

2. Unohda kaikki mitä olet oppinut ja luo rohkeasti uutta

Voit kuvitella olevasi kovinkin ennakkoluuloton, villi ja vapaa, mutta bohotyyli nauraa näille kuvitelmillesi! Itselleni mattojen vinoon ja päällekkäin laitto oli kova paikka. Tuhahtelin järkyttyneenä tälläiselle tavattomuudelle, samalla nauraen itselleni. Tässäkö on estottomuuteni raja? Ylitin itseni, matot ovat nyt päällekkäin ja muutama niistä roikkuu jopa seinällä! Huonekalujen ei ole pakko olla seinän vieressä ja suorassa, ne voivat olla vinossa ja huoneen keskellä. Lipaston laatikko voi olla auki ja sieltä voi pilkottaa vaikka huonekasvi! Vaate voi olla sisustuselementti, kukkaruukkuna voi olla laukku. Liitumaalilla voi maalata mitä vain, hiekkapaperilla saa kuluneen efektin ja nitojalla päällystät helposti tuolit. Kotisi saa heijastaa persoonallisuuttasi ja kun rikot kotisi normaalin rajoja, uskaltaudut rikkomaan rajojasi myös kodin ulkopuolella.

”Vaikka asun yksin, vuoteeni molemmilla puolilla on ollut yöpöytä, koska niitähän kuuluu olla kaksi. En ole saanut vaatekaappini ovea kunnolla auki, koska toinen yöpöytä on sen edessä. Nauran tälle vieläkin, aina kun avaan vaatekaapin. Yöpöytänäni on nyt tuoli. Tuoli!”

3. Minkään ei PIDÄ sopia yhteen minkään kanssa, kaikki SAAVAT olla sopuisasti yhdessä

Luonnollisessa luovuuden tilassa ei ole tarvetta erotella, vertailla, järkeillä ja päätellä mikä on oikein ja mikä väärin, miten saa ja miten ei saa olla. Kun hyväksyt itsessäsi kaiken, on helppo hyväksyä ympärilläsikin kaikkea. Pidät kaikesta, et enää ”vihaa” mitään, olet sopusointuinen ja harmoninen kaiken runsauden ja väriloiston keskelläkin. Kaikki värit sopivat yhteen, aivan kuten suurta iloa ja ihastusta tuottavassa sateenkaaressakin. Luonnollisilla asioilla on tapana itse puhdistaa itsensä, joten boho-tyylikin suosii luonnollisia materiaaleja ja runsasta määrää kasveja, jotka puhdistavat ilmaa, jotta voit hengittää vapaasti omassa kodissasi. Seinät ja pinnat ovat täynnä luonnon runsautta ja rouheutta sekä riemukkaita ja yllättäviä ratkaisuja. Kaikelle on tilaa, myös mustavalkoisuudelle.

”Katson kaikkia värejä tavarakasassa ja olen kauhuissani, mutta samaan aikaan näen jo, että tästä tulee kaikkien aikojen kaunein kotini. Tunnen kaiken tämän mullistavan sisimpääni ja vapauttavan luovuuteni.”

4. Runsaus ja vauraus on kaikkien syntymäoikeus

Peloista johtuvat uskomukset saavat sinut luomaan niukkuutta elämääsi. Sitä alkaa uskoa, ettei ole kaiken kauneuden, kaiken arvostuksen ja kaiken runsauden arvoinen. Boho-tyylissä ”less is more” kääntyy ”more is more”-muotoon. Sinulla ja elämälläsi on suuri merkitys, olet ainutlaatuinen ja sisälläsi asuu valtavasti aarteita ja rikkauksia. Siksi kotisi tavaroiden on oltava myös merkityksellisiä ja persoonallisia, juuri sinulle sopivia ja sinusta kertovia. Matkamuistot, tärkeät voimaa antavat kuvat, kirjat ja esineet saavat olla silmiesi edessä muistuttamassa sinua arvokkaasta elämästäsi. Jokaisella esineellä ja huonekalulla on oltava tarina, muuten se ei saa jäädä. Kodissa henkii historian havina ja tulevaisuuden kutina – on vanhaa, sielukasta, arvokasta, mutta myös uutta, jännittävää ja toiveikasta. Muutkin tuntevat kotisi energian ja pian se on sinunkin energiasi.

”Olen aina ajatellut, että kaunis koti on muiden etuoikeus, ei minun saatavilla. Olen tottunut elämään muuttolaatikoiden välissä, etsien paikkaani, joten ei ihmekään, etteivät minulle tärkeät asiatkaan ole löytäneet paikkaansa. Nyt kun olen oppinut arvostamaan itseäni, arvostan kaikkea ja kaunis kotini on pian valmis. Minulla oli jo lähes kaikki mitä siihen tarvittiin.”

5. Kaikki olotilat ovat sallittuja

Sinussa on erilaisia energioita ja tunteita ja niin on kodissasikin. Toiset huoneet vaativat matalalentoa, rentoutumista ja rauhoittumista, toisissa on ilon ja valon tunnelma. On tärkeä tunnistaa missä huoneissa on hyvä tehdä mitä ja jos mahdollista, luoda kotiisi jokaiselle perheenjäsenelle jos ei omaa huonetta, niin ainakin oma nurkkaus, turvapesä. Meillä on iloinen ruokailu/olotila, täynnä väriä ja valoa. Sieltä meidät löytää, kun haluamme olla yhdessä ja seurustella. Kun haluan olla rauhassa ja laittaa jalat ylös, olohuoneen tummemmat värit ja maadoittavan pehmeä energia (niillä päällekkäin olevilla matoilla) rauhoittavat minut heti.

”Olen ollut kodeissa, joissa tuntuu, että on pinnisteltävä koko ajan, jotta sopisi täydelliseen sisustukseen. Haluan olla omassa kodissani vapaa tuntemaan mitä vain.”

Bohotyyli rikkoo rajoja ja vapauttaa pelkoja, jolloin tulee tilaa vapaudelle, luovuudelle ja jatkuvalle muutoksenhalulle. Kodissasi asuu turvallisuuden tuoma lämpö, ja huomaat pian, ettet halua lähteä enää kodistasi mihinkään, siellä on niiiiin ihanaa!

Jos haluat inspiroitua lisää bohoilusta, seuraa Instagramissa: bohemiandecor, kelli_e_collins, sadies_lovely_life, eva.loyola ja theloungeista.

Kuvat kodistani: Sari Mattson

Siteeraukset asiakkaalta, jonka kotia bohotan, ja joka inspiroi tämän kirjoituksen tekemiseen rohkealla heittäytymisellään.

Yksinpuurtajan hätähuuto: kehu mua! Kauniit sanat voivat saada ihmeitä aikaan

Olen aiemmin kirjoittanut paljon siitä, miten yksinolosta voi nauttia täysillä. Elämässä ei pidä jämähtää sellaisten ihmisten tai tilanteiden odottamiseen, jolloin joku muu tekee elämästämme merkityksellistä. Nyt kuitenkin kirjoitan vahvan naisen ja yksinolemisen kääntöpuolesta – sillä kaikessa on aina hyvät ja huonot puolensa. Joskus liiallinen itseriittoisuus ei nimittäin olekaan voimaannuttavaa, vaan saa kadottamaan oman ihanuutensa. Terapeutti Tommy Hellsten on joskus nimittänyt sitä osuvasti sairastumiseksi vahvuuteen.

Minä olin alkukesästä aivan hukassa itseni kanssa: kuka minä oikein olinkaan? Peilin perusteella muistutin enemmän luolanaista kuin mitään jumalatarta. Ulkopuolisista olin varmaan näyttänyt tosi vahvalta, sillä olin tehnyt hirveän urakan. Olin koko kevään puurtanut keikkatöideni parissa, joita oli tupsahdellut harvinaisen paljon, ja samaan aikaan tehnyt muuttoa. Enkä tarkoita sellaista muuttoa, jossa siirrellään tavaroita paikasta toiseen, vaan tavaroiden totaalista läpikäymistä ja niiden KonMarittamista: heittämistä roskikseen, viemistä kierrätykseen ja myymistä. Muutan tänä syksynä koirani kanssa Espanjaan. Niin mahtava kuin tavoitteeni onkin ollut, olin keväällä välillä käsittämättömän väsynyt. Kaikki ratkaisut tein itse ja lähes kaiken työn tein yksin.

Siinä vaiheessa, kun kämppäni oli viimein myyty, olin tyhjä nainen (jopa tyhjempi kuin asuntoni). Tuntui, että olin unohtanut kaikki positiiviset puolet itsessäni. Negatiivisia puolia olin kyllä saanut vahvistettua kilahdellessani rättiväsyneenä perheenjäsenilleni. Minulla oli valtava kehujen vaje. Kerjäsinkin niitä parilta ystävältäni, joilta sain onneksi kuulla sen kovasti kaipaamani, rasittavuuteen asti hoetun ”hyvin sä vedät” (no, onhan minulla koira, jonka mielestä olen aina äärimmäisen mielenkiintoinen ja jumaloitava, mutta joskus sen kehun vaan haluaa kuulla ääneen).

Sinkkuuden ja yksin pakertamisen huono puoli on se, että välillä kukaan ei näe eikä tue. Ja me vahvatkin naiset tarvitsemme joskus muiden tukea, vaikka sitä ei ole aina helppo myöntää (nytkin minua nolottaa kirjoittaa tätä tekstiä niin, etten haluaisi julkaista tätä ollenkaan!).

Kehu nainen ja hän puhkeaa kukkaan

Syy miksi olin kadottanut itseni työn ja muuton vilskeeseen, oli vuorovaikutuksen puute. Meidän yhteiskunnassa kylläkin ihannoidaan yksin pärjäämistä, ja toitotetaan, että onnellisuus ja vahvuus löytyvät itsestä. Totta toinen puoli. Mutta ei ole väärin, että niinä hetkinä, kun on niin väsynyt, että tuijottaa telkkaria lasittunein ilmein mitään siitä tajuamatta, joku muistuttaisi, miten ihana silti on. Että voi kun oletkin niin räväkkä ja hauska! Yleensä.

Yksin ei kukaan ole lopulta niin paljon, kuin yhdessä toisten kanssa. Kun aina puhutaan siitä, miten olemme toisillemme peilejä, yleisimmin silloin tarkoitetaan sitä, että minä heijastan ikävät ajatukseni ja piirteeni toiseen ihmiseen ja hän heijastaa ne takaisin. Mutta me olemme peilejä myös hyvässä mielessä. Etenkin ystävät peilaavat meille takaisin meidän omaa hauskuutta, herkkyyttä, viisautta ja mitä ikinä olemmekaan parhaimmillamme. Ystävien hyväksynnän yleensä tuntee. Mutta kuinka usein tulee sanottua toiselle, miten mahtava tyyppi hän on?

Meillä on Suomessa aika huono kehumiskulttuuri. Helpommin keskitytään siihen, mikä on huonosti – tai sitten säästellään kehuja, ettei toinen nyt vaan ylpisty. Miten paljon hyvää saataisiinkaan aikaan positiivisten asioiden ääneen sanomisella! Itse olen opetellut kehumaan ihmisiä aina, kun se on mahdollista – ja se on hyvin usein mahdollista. Tiedän, miten paljon se merkitsee, sillä itse puhkesin kukkaan eräällä NLP-kurssilla muutama vuosi sitten. Se, että minut viimeinkin nähtiin oikein ja sain siitä positiivista palautetta, muutti minut täysin. Se avasi silmäni – itseeni.

Hyvällä palautteella voi todella saada ihmeitä aikaan! Sitä tulisi suorastaan viljellä, sillä on todettu, että jokaista negatiivista palautetta vastaan tulisi saada viisi positiivista palautetta, jotta oltaisiin edes tasoissa. Kritiikki ei saa ketään puhkeamaan kukkaan, sillä kitketään rikkaruohot. Kannustaminen ja kehuminen taas saa ihmisen kukoistamaan.

Itsestäänselvyyksistä parempaan flaksiin

Vahvan naisen kohtalona voi olla myös ”itsestäänselvyys”. Muistan eräässä koulussa opiskellessani, miten suureksi ihmetyksekseni muut saivat aina paljon kehuja, mutta minä en juuri koskaan, vaikka mielestäni pärjäsin harjoituksissa vähintäänkin yhtä hyvin kuin muut. Koulutuksen loputtua luokan viimeisissä bileissä taisin ääneen pohtia asiaa eräälle luokkatoverilleni. Hän totesi: ”Sehän oli niin selvää, että sä olit hyvä, turha sitä sulle oli sanoa!”

Koskaan ei ole turhaa antaa hyvää palautetta. Se mikä voi olla ulkopuoliselle itsestäänselvää, ei ole sitä välttämättä toiselle. Parisuhteetkin lakkaavat kukoistamasta, kun toisesta tulee itsestäänselvyys. Vitsissä sanotaan, että jos on kerran jo sanonut rakastavansa, niin turha sitä on jatkuvasti hokea. Kerrotaan sitten, jos asia muuttuu. Suosittelen kuitenkin puhumaan rakkaudesta joskus toistekin.

Sinkku ei välttämättä kuule rakkaudentunnustusta edes sitä yhtä kertaa. Silti sinkku laittaa itsensä aina uudestaan ja uudestaan alttiiksi arvioinnille, arvostelulle ja torjunnalle. Treffejä tulee ja menee, eikä ole itsestäänselvää kuulla kohteliaisuuksia tai kehuja. Monen miehen flaksi muuten paranisi, jos hän sanoisi naiselle jotain kivaa sen sijaan, että yrittää hurmata naisen kehumalla itseään pari tuntia putkeen. Sillä tiedättekö, miksi pelimies onnistuu hurmaamaan niin monia naisia? Koska hän osaa sanoa naiselle juuri ne imartelevat asiat, joita kukaan muu ei sano ja joita jokainen joskus janoaa (naiset huom! myös miehet kaipaavat kohteliaisuuksia ja kiitoksia).

Kannustan yhä jokaista rohkeuteen ja omien unelmiensa seuraamiseen vaikka yksin. Yksinolon ja -tekemisen rinnalla kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, ettei sokeudu omaan vahvuuteensa. Vahvuuteen sairastunut saattaa unohtaa herkkyytensä ja lakata näkemästä kauneuden itsessään ja muissa. Muista siis vuorovaikutus hyvien peilien kanssa. Ja muista kehua. Joku voi todella tarvita sanojasi.