Nämä asiat eivät välttämättä tee onnelliseksi, vaikka saattaisit ajatella niin

Ihmisillä on tapana olettaa, että onnellisuudelle on välttämättömiä ehtoja. Teoreettisessa onnellisuuden kaavassa ihmisellä täytyy olla useita erilaisia elementtejä, tai olla pääsy niihin, kuten koulutus, työllisyys, aviopuoliso ja rahaa. Itse asiassa tieteellisen tutkimuksen mukaan vain muutama tekijä ihmiselämässä on täysin välttämätön, jotta ihminen voi tulla onnelliseksi. Vastoin yleistä uskomusta esimerkiksi raha ei välttämättä johda onnellisuuteen. Rahaa tietenkin täytyy olla riittävästi, jotta voit elää mukavasti. Mutta rahalla ei voi ostaa onnea. Lasten saaminen ei välttämättä johda kasvaneeseen onnellisuuteen. Avioliitto, sosiaalinen asema, akateeminen menestys – näillä elämän elementeillä, joita usein pidetään tarpeellisina oman onnellisuuden edistämiselle, on oikeasti varsin vähän tekemistä onnellisuuden kanssa sinänsä.

Tutkijat ovat selvittäneet ”keskittymisharhaksi” kutsuttua ilmiötä. Ihmisillä on tapana ajatella tiettyjen asioiden elämässä olevan edellytyksiä onnellisuudelle, kun todellisuudessa ne eivät ole. Termi ”keskittymisharha” tulee siitä ajatuksesta, että saatat olla keskittynyt tiettyyn elämän osa-alueeseen niin paljon, että saatat uskoa koko onnellisuutesi olevan siitä riippuvainen. Joidenkin keskittymisharha suuntautuu esimerkiksi avioliittoon onnellisuuden perusedellytyksenä. Tällöin he tuntevat olonsa onnettomaksi niin kauan kuin pysyvät sinkkuna. Jotkut saattavat valittaa, että eivät voi olla onnellisia, sillä heillä ei ole tarpeeksi rahaa, ja toiset ihmiset puolestaan ovat vakuuttuneita siitä, että ovat onnettomia, sillä heillä ei ole kunnollista työtä.

Jos sinulla on keskittymisharha, luot itse syyn onnettomalle olollesi. Jos ilottomuus on tyhjiö, josta toivottu asia puuttuu, on kyse henkilön itsensä luomasta vääristyneestä mielikuvasta.

Onnellisuudelle ei ole mitään täydellistä kaavaa – jokaisen yksilölliset olosuhteet voivat toimia onnellisuuden perustana omalla ainutlaatuisella tavallaan. Voit olla onnellinen, kun olet naimisissa ja sinulla on lapsia, tai kun olet naimisissa ja sinulla ei ole lapsia. Voit olla onnellinen, kun olet sinkku, ilman yliopistotutkintoa, tai kun sinulla on yliopistotutkinto. Voit olla onnellinen, kun olet hoikka, voit olla onnellinen, kun olet ylipainoinen. Voit olla onnellinen, kun elät lämpimässä ilmastossa, kuten vaikka Kaliforniassa, ja voit olla onnellinen myös paikassa, jossa on ankarat olosuhteet talvisin.

Pähkinänkuoressa: ollakseen onnellinen tulee hyväksyä itsensä. Itsensä hyväksyminen on yksi tärkeimmistä ja samalla vaikeimmista tehtävistä, jotka elämässämme kohtaamme. Itsensä hyväksyminen on todellakin yksi yksinkertaisimmista ja palkitsevimmista asioista, jonka voi tehdä itselleen – se on edullinen ja huoltoa kaipaamaton kaava onnellisena elämiseen.

Ahaa-elämys tässä on se, että paradoksaalisesti itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on pitää usein sisällään itsen vapauttamisen. Varsinkin silloin, jos sinulla on kuviteltu käsitys itsestä, jota pidät toivottavana. Sinun täytyy päästää irti kuvitteellisesta itsestä, jotta voit hyväksyä aidon itsesi ja olla onnellinen.


Teksti on ote Ken Mogin kirjasta Löydä oma ikigai – Japanilainen tie elämän voimaan. Japanilainen Mogi on aivotutkija, tietokirjailija ja tunnettu tv- ja radiopersoona, jonka kirja ikigaista on ollut maailmanlaajuinen myyntimenestys.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Löydä oma IKIGAI -kirja

    23,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin