Syökö sinuakin jatkuvasti tekemättömien asioiden suma, johon ei vaan jotenkin pääse kiinni? Pitikö siivota, mennä lenkille, lähettää veroilmoitus? Pitikö järjestää juttuja puolison kanssa, mennä itse hierojalle tai tehdä työhakemus? Ärsyttääkö? No niinpä.
Yksi yleisimpiä arkistressiä aiheuttava asia elämässä on se, että emme koe suoriutuvamme asioista, joita oletamme muiden meiltä odottavan, tai joita edellytämme itse itseltämme. Luomme itsetuntopaineita itse määrittelemästämme tehokkuuden puutteesta ja halustamme olla muiden hyväksymiä. Tunnistatko tämän itsestäsi?
Pääsääntöisesti syitä asioiden ja tekemisten liialliseen lykkäämiseen on kaksi: mukavuudenhalu tai liian kovat vaatimukset. Voi olla, että se mitä vaadit itseltäsi on arvojesi vastaista tai mielestäsi taitojesi yläpuolella. Ehkä häpeän pelko jarruttaa, jos et onnistukaan asiassa täysin? Voi myös olla, että pelkäät onnistumisesta aiheutuvaa muutosta sinun tai läheistesi elämässä. Näin voi olla, vaikka muutos sinällään olisi positiiviseen päin. Syyllä ei sinällään ole väliä, jos kuitenkin koet asian tekemisen arvoiseksi.
Tyytymättömyys omaan suoritukseen tuottaa itsetuntopaineita, tämä taas ahdistusta ja kamppailustressiä. Stressi väsyttää ja aiheuttaa taas sen, ettei jaksa ja saa aikaiseksi sitäkään vähää. Oravanpyörä, mutta sellainen, jonka pyörimisen voi kääntää toiseen suuntaan. Tässä yksi tapa, joka toimii riippumatta siitä, mistä saamattomuutesi johtuu.
”Jos mies sanoo tekevänsä asian, on häntä ihan turha muistuttaa asiasta joka puolen vuoden välein”
– Idän Viisas –
Life Hack – kielesi muuttaminen
Kielellisyys on ihmisen suurin vahvuus ja samalla heikkous. Kielen kautta hahmotamme maailmaa, itseämme ja toiveitamme. Sen kautta myös arvostelemme ja arvotamme itseämme. Vertailevan, asioita selittävän ja perustelevan mielen olemassaolo ei olisi mahdollista ilman kieltä, ja tämän vuoksi voitkin helpoiten vaikuttaa mieleesi juuri kielen sekä oman puheesi ja ajattelusi sanoittamisen kautta.
Tekisitkö kanssani viikon mittaisen ihmiskokeen? Koe on simppeli, sinun tarvitsee muistaa ja toteuttaa vain kaksi asiaa.
1. Huomisesta alkaen korvaa jokainen ajattelemasi ja sanomasi mutta-sana ja-sanalla. Esimerkiksi:
”Haluaisin mennä lenkille mutta minua väsyttää” muuttuu lauseeksi ”Haluaisin mennä lenkille ja minua väsyttää”
”Pitäisi jutella puolisoni kanssa mutta olen huonolla tuulella” onkin nyt ”pitäisi jutella puolisoni kanssa ja olen huonolla tuulella”
”On hirveä kiire mutta koiran kanssa on leikittävä” on nyt ”On hirveä kiire ja koiran kanssa on leikittävä”
2. Kun ihmiskokeen alkupäässä huomaat unohtaneesi puhua oikeilla sanoilla, älä huolestu, vaan pane tämä vain merkille. Silläkin on merkityksensä, millaisissa tilanteissa käytät automaationa mutta-sanaa ja muita selittelyjä.
Kuulostaako hassulta? No myönnetään, ehkä vähän. Jos kuitenkin keskityt tähän viikon ajan, ajatusautomaatiosi alkavat muuttua. Mielesi ei enää automaattisesti tuota kielteisiä selityksiä ja syitä toiminnallesi, vaan alkaa tukea ja mahdollistaa toivomiasi tapahtumia ja toimintoja.
”KUULOSTAA TOSI OMITUISELTA JA KOKEILEN TÄTÄ VIIKON HUOMISESTA ALKAEN”.
Uravalmennuksessa minulla olleen nuoren tarkkanäköinen ja koskettava kommentti jätti pysyvän muistojäljen. Kuinka monen meistä vielä tarvitsee uupua, masentua tai sairastua ennen kuin olemme valmiita todelliseen muutokseen?
Usein tuntuu, että nykykulttuuria ja yhteiskuntaa ei ole rakennettu ainakaan herkkiä sieluja tai pehmeitä arvoja vaalivia varten. Työelämässä tahti ja odotukset kasvattavat toisiaan. Kaupunkiympäristö tekee kaikkensa täyttääkseen harvat hiljaiset hetket melu- ja valosaasteella. Taskussa värisevä älylaite vaatii jakamatonta huomiota.
Meidän odotetaan olevan jatkuvasti online, vaikka se mitä me kipeästi tarvitsisimme, olisi juuri offline-aikaa.
Monet nykyajalle tyypilliset ilmiöt nähdään yksilöiden vikoina, vaikka vallitseva kulttuuri on niissä vähintäänkin osatekijä.
Voisiko olla, että esimerkiksi moni päihderiippuvainen, masentunut tai burnoutin kokenut on vain yksinkertaisesti liian herkästi tunteva pystyäkseen roikkumaan mukana kilpailussa? Voisiko olla niin, että metsästäjä-keräilijän aivomme kestävät yksinkertaisesti heikosti jatkuvaa paineen alla olemista, pitkäkestoista stressiä ja ainaista ärsyketulvaa?
Meille aistiherkille erilaisia ärsykkeitä täynnä oleva onlinekulttuuri ja rauhaton ympäristö asettavat vielä omat haasteensa. Esimerkiksi yökerhomaisessa ympäristössä selviytyäkseni joudun turruttamaan aistini alkoholilla, jotta herkkä elimistöni ei olisi jatkuvassa hälytystilassa. Onnekseni voin kuitenkin tehdä valinnan ja olla menemättä tällaiseen paikkaan, maksamalla siitä vain pienen sosiaalisen hinnan. Kuitenkin esimerkiksi työelämässä tämänkaltaisten valintojen tekeminen on jo huomattavasti hankalampaa.
Mitä me sitten voisimme itse tehdä?
Jotta voisimme pitkällä tähtäimellä hyvin, me kaikki tarvitsemme lepoa, unta ja joutenoloa. Meidän täytyy uskaltaa tehdä omaa hyvinvointiamme tukevia valintoja tuntematta riittämättömyyttä tai huonoa omaatuntoa. Meidän ei tarvitse hävetä sitä, että haluamme pitää huolta oman elämämme keskeisimmästä henkilöstä, eli itsestämme.
Tarvitsemme aikaa palautumiseen. Tarvitsemme aikaa, jolloin olemme läsnä itsellemme tai muille, ilman keskeytyksiä. Tarvitsemme aikaa, jolloin olemme hyvällä omallatunnolla tavoittamattomissa.
Saattaa nimittäin olla, että kun olemme hetken aikaa olleet tavoittamattomissa, tavoitamme pitkästä aikaa itsemme.
Istumme ystäväni kanssa leivoskahvilla viihtyisän kahvilan ikkunapöydässä. Olemme uppoutuneet keskustelemaan ihmisyydestä, kun ystäväni kahvia hämmentäessään sanoo, että hän haluaisi kaivella lusikallaan sisintäni, sielunelämääni, koska ei tunne minua vielä kovin hyvin. PAM! On melkein korvin kuultavaa, kun läimäisen sisimpäni luukun kiinni. Kiinni se pysyykin kokonaisen vuoden. Olen sitä mieltä, että kenelläkään ulkopuolisella ei ole oikeutta nähdä sisimpääni, ei edes ystävällä! Mikä arkuus!
Seuraavana kesänä olen eräänä iltana kitkemässä kasvimaalla, kun huomaan ajattelevani, että olisihan se mukavaa tutustua sisimpäänsä, tietää, millainen on toisen silmin nähtynä. Rikkaruohojen kitkeminen on kai niin vertauskuvallista, että oivallan tuon. Tulen uteliaaksi, sillä en todellakaan voi sanoa, että tuntisin itseni. Otan kukkapenkistä kimpun kesäkukkia ja hurautan autolla ystäväni luo. Kun hän avaa oven, ojennan kimpun hänelle ja sanon: “kaiva vaikka lapiolla, nyt olen valmis.”
Siitä alkoi hidas avautumiseni, pitkä ja kapea polku itsetutkiskeluun.
Kyllä, itsetutkiskeluun, sillä ei ystäväni rynnännyt kaivelemaan mitään päivänvaloon, ei osoitellut sormellaan vikojani, ei tallannut jalkoihinsa mitään, mitä näki ja vaistosi. Menin hänen luokseen monia kertoja mielessäni pulma, johon toivoin häneltä ratkaisua. Ei hän koskaan antanut mitään valmista vastausta, ei neuvonut, vaan teki kysymyksen, johon vastausta pohtiessani pulma ratkesi.
Musiikki tuli apuun
Olen aina pitänyt Katri-Helenan kappaleista, erityisesti niiden sanoituksista. Kun ystäväni tuli käymään, hän usein pyysi soittamaan levyä, jolla oli kokoelma Katri-Helenan parhaita. Minä tietysti iloitsin siitä, että hänkin tykkäsi kuunnella Katri-Helenaa. En muista, kuinka kauan tuota jatkui, vuosikausia kylläkin. Sitten erään hänen käyntinsä jälkeen istuin tuvan kiikkutuolissa kuuntelemassa tuota levyä taas kerran, kun äkkiä aloin “kuulla” kappaleiden sanoja ihan uudella tavalla: “Missä onkaan henkes siteet, missä voimasi todellinen? Mistä saatkaan mielipiteet, mistä tiedon ja kokemuksen?”
Hei! Noilla sanoillahan ystäväni kenties yrittää herätellä minua katsomaan asioita laajemmasta näkökulmasta, kuin olen tähän asti tehnyt. Tosiaan! Hänhän pitää itse monenlaisesta musiikista, kuuntelee paljon klassistakin. Mikä kärsivällisyyden osoitus! Miten ystävällinen tapa “herätellä”!
On kulunut vuosikymmeniä tuosta ajasta, ystäväni kuolemastakin jo pitkä aika. Muistelen häntä usein, olen kiitollinen ystävyydestämme, joka antoi niin paljon henkisiä eväitä. Ymmärsin lopulta, että hän halusi minun huomaavan positiiviset puoleni, avaavan luukkuni auki ja antaa valon virrata sisälleni.
Meillä jokaisella on elämässämme opittavana jokin läksy suhteessa itseemme ja maailmaan. Mikä näistä on sinun oppiläksysi?
Ilman epätäydellisyyttä ei ole täydellisyyttä
Aivan kuten valoa ei ole olemassa ilman pimeyttä, niin ei ole täydellisyyskään olemassa ilman epätäydellisyyttä. Kokonaisuus pitää aina sisällään aivan kaiken, myös kaksi ääripäätä ja kaiken siltä väliltä. Perhosen toukka kantaa mukanaan jo koko aikuisen perhosen häkellyttävän kauneuden ja kukan siemen sisältää jo avautuvan kukan väriloiston ja huumaavan tuoksun.
Ilman vastaanottamista ei voi antaa
Vastaanottaminen ja antaminen ovat saman asian kääntöpuolia. Toista ei voi olla olemassa ilman toista. Emme voi hengittää ulos, ellemme ole ensin hengittäneet sisään. Emmekä voi vetää ilmaa sisään, jos emme ole ensin puhaltaneet keuhkoista ilmaa ulos. Pystymme antamaan vain sen verran, mitä olemme vastaanottaneet ja vastaanottamaan vain sitä, mitä olemme antaneet.
Tehokkuus ei synny tekemällä vaan olemalla läsnä
Ollessamme läsnä kussakin hetkessä aivomme rentoutuvat. Silloin muistimme sopukoista pääsee nousemaan edessä olevaan tehtävään liittyviä tärkeitä tiedonmurusia ja kykenemme yhdistelemään erilaisia asioita uudenlaisiksi luoviksi ratkaisuiksi. Ollessamme levollisesti läsnä tekemisissämme aivomme tekevät työtä puolestamme ja toimivat vaivattoman tehokkaasti.
Löytääkseen itsensä on hyväksyttävä, ettei tiedä, kuka on
Löytääksemme vastauksen kysymykseen Kuka minä olen? meidän on ymmärrettävä, että samaistuminen minäkuvaamme vie meitä harhaan. Kun avaudumme sisällämme olevalle hiljaiselle syvyydelle, koemme todellisen minuutemme virtaavan tuossa puhtaassa avaruudessa, mutta samalla tajuamme sen olevan mysteeri. Kukaan meistä ei todella tiedä, kuka syvimmiltään on.
Viisautta ei ole ilman ei-tietämistä Tiedon perusolemukseen kuuluu, että asioita tutkitaan ja uutta tietoa syntyy koko ajan. Emme voi siis tietää mitään varmasti. Mielemme rauhoittuessa löydämme hiljaisen mielemme. Ajatusten sijaan siellä virtaa hyväksymisen energia, joka ymmärtää, ettemme tiedä emmekä edes kykene tietämään kaikkea. Hiljaisen mielen ymmärrys on paljon laajempaa ja syvempää kuin mikään tieto ikinä voi olla.
Rohkeutta ei ole ilman pelkoa Rohkeus syntyy pelosta. Jos ei ole pelkoa, ei tarvita rohkeuttakaan. Pelko antaa meille mahdollisuuden olla rohkeita. Rohkeina näemme ja hyväksymme pelon, mutta jatkamme toimintaamme pelosta huolimatta. Rohkeus saa meidät kasvamaan suuremmiksi ja vahvemmiksi. Rohkeina otamme elämän vastaan kaikkine epävarmuuksineen ja luotamme, että elämä kantaa.
Onnellisuutta ei ole kipeiden tunteiden estäminen, vaan niiden hyväksyminen Tunteet sinänsä eivät tee meille kipeää. Meitä satuttaa se, minkälaisen merkityksen annamme tunteillemme. Kipeidenkin tunteiden hyväksyminen antaa tunteillemme luvan olla olemassa, mutta samalla se antaa niille mahdollisuuden tulla ja mennä, virrata omassa tahdissaan. Kun rajoitamme tunteitamme, rajoitamme itseämme. Vain hyväksymällä kaikki tunteemme voimme olla aidosti läsnä itsessämme ja elämässämme ja tuntea onnellisuuden koko kirkkaudessaan ja merkityksessään.
Vahvuutta ei ole olemassa ilman herkkyyttä
Voima ilman herkkyyttä ei ole vahvuutta vaan kovuutta, joka on itse asiassa hyvin haurasta. Kovuus on haurautta, joka on yrittänyt naamioitua vahvuudeksi. Todellinen vahvuutemme ilmenee vallassa olla käyttämättä voimaa, vallassa olla armollinen niin itselle kuin muille. Kun antaudumme herkkyydellemme, antaudumme myös herkkyydestämme kumpuavalle rakkauden voimalle, todelliselle vahvuudellemme.
Rauhaa ei ole ilman muutosta
Elämä on kiihkeän aktiivinen ja siinä kaikki on koko ajan muutoksessa. Sydän lyö ja veri virtaa. Kukka kasvaa siemenestä, kukoistaa hetken ja lakastuu. Mikään ei pysähdy, mikään ei ole pysyvää. Kun hyväksymme elämän olevan alituista muutosta, tunnemme luottamuksen ja vakauden itsessämme. Kun sitoudumme olemaan läsnä jokaisessa muuttuvassa hetkessä, löydämme mielenrauhan sisältämme.
Muutin Espanjaan melkein viisi kuukautta sitten. Kliseisesti sanoen halusin muuttaa maahan, jossa piisaa valoa ympäri vuoden, ja jossa elämä on sosiaalisempaa ja rennompaa – lähdin siis hidastamaan elämää. Sain mitä toivoin, ja paljon enemmän. Oivalsin, miksi noita asioita ei löytynyt Suomesta.
Jo alkumetreillä rakastuin siihen, että kotikulmillani espanjalaiset tervehtivät ja hymyilevät, vaikka emme tunne toisiamme.Täällä kukaan ei kulje nenä kännykässä kiinni, vaan ihmisiä katsotaan silmiin. Jos yrität ottaa itsestäsi selfien, saat niin uteliaita katseita, että alkaa suorastaan nolottaa kännykälle poseeraaminen. Vaikka täälläkin on vuorokaudessa samat 24 tuntia, ihmisillä on aikaa pysähtyä kadulla juttelemaan keskenään. Iltaisin näen usein naapurukset istumassa kiviaidalla rupattelemassa. Ihmiset ovat myös todella avuliaita. Kerrankin raahatessani 12-kiloista koiran ruokasäkkiä selässäni vanhempi rouva kadulla tarjosi kantoapua.
Täällä Espanjassa ihmiset ovat hereillä. Se on ihanaa. Tunsin, että täällä tulin taas näkyväksi. Sillä on ollut yllättävän suuri merkitys omaan hyvinvointiin. Suomessa voi tuntea itsensä lähes näkymättömäksi, vaikka ympärillä olisi paljonkin ihmisiä. Yksinäisyyden kokemus on hälyttävän yleistä, eikä se aina edes tarkoita sitä, etteikö olisi ketään ystävää tai ihmisiä elämässä. Kaikki vain elävät omissa kuplissaan, ja aika priorisoidaan kaikenlaiselle suorittamiselle.Me olemme harhautuneet aivan sivupolulle siitä, mikä elämästä oikeasti tekee merkityksellistä. Toiset ihmiset.
Yksinpärjääjästä yhdessäpärjääjä
Suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat aika ankarat. On kunnia-asia, että pärjää yksin, eikä tarvitse muiden ihmisten apua. Jokaisen tulee olla ”oman onnensa seppä”. Mutta eihän sellaista kukaan jaksa. Ihmistä ei ole luotu pärjäämään yksin.
Olen itsekin ollut oikea prototyyppi yksinpärjääjästä: sekä yksinyrittäjä että sinkku. Olen nauttinut siitä, että olen uskaltanut toteuttaa unelmiani ja elää omannäköistä elämää, ja siihen olen kannustanut muitakin. Edelleenkin olen sitä mieltä, että ei voi tuntea iloa ja tyytyväisyyttä elämään, jos toimii kuin robotti ja tekee vain sen, mitä ulkopuolelta vaaditaan tai painostetaan. Jos ei ole yhteydessä ensin itseensä, tuntee olonsa koko ajan tyytymättömäksi ja on vaikea saada yhteyttä myös toisiin.
Toisaalta nyt olen havahtunut siihen, että vaikka saavuttaisi omat henkilökohtaiset tavoitteensa ja unelmansa, merkityksellisyys tulee vasta siitä, kun voi jakaa asioita muiden kanssa. Täällä minusta, yksinpärjääjästä on tullut yhdessäpärjääjä. On hienoa tehdä ja kokea asioita yhdessä kavereiden kanssa ja saada apua, kun sitä tarvitsee. Elämää eivät määritä täynnä huutavat kalenterit tai käteen kasvanut kännykkä, vaan töistä huolimatta on aikaa tavata ihmisiä kasvotusten, ja usein. Voin kertoa, miltä minusta on tuntunut tänään sen sijaan, että täytyisi kuroa kiinni viikkojen tai kuukausien tapahtumat.
Vähemmän täydellisyyttä ja enemmän iloa
Joskus ihmettelen itsekin, että missä vaiheessa suomalaisilta on unohtunut se tosiasia, että ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin. Me olemme geneettisesti edelleen samoja homo sapienseja kuin luolamiesaikoina. Täällä Espanjassa on vielä ”me”. Täällä ymmärretään, että ihminen on sosiaalinen olento, jonka kuuluu elää ja kommunikoida yhdessä.
Suomessa menestys mitataan usein suorittamisessa, tehokkuudessa ja materiassa. Monen mantrana on ”minä, minä, minä”. Mutta individualismi on mennyt överiksi, jos se jättää ihmiset tyhjiksi. Oma tyhjyys ja merkityksettömyydentunne taas synnyttävät häpeää, minkä vuoksi monet tuntevat tarvetta rakentaa kulissielämän someen tai haluavat paeta omaa elämäänsä erilaisiin asioihin, kuten kiireeseen ja addiktioihin. Ne kaikki ovat korviketta yhteyden tuntemiselle muihin ihmisiin.
Entä jos Suomessakin alettaisiin mitata menestys vuorovaikutuksessa ja yhdessäolossa? Alettaisiin vaalimaan iloa. Espanjalaiset keksivät aina jonkin syyn juhlaan, ja siksi juhla- ja pyhäpäiviä onkin tämän tästä sekä kansallisesti että eri kylissä. Aina on hyvä syy kokoontua yhteen suvun ja ystävien kesken. Mitä jos me suomalaiset emme yrittäisi olla aina niin pirun täydellisiä? Mitä jos olisimme vähän vähemmän tehokkaita, mutta huomattavasti iloisempia? Kun olen Life Coachina vetänyt valmennuskursseja, joissa jokainen osallistuja on saanut kurssin alussa kertoa jonkin tavoitteen tai toiveensa, suurin osa on aina halunnut löytää elämäänsä lisää iloa. Ja eikös paras ilo olekin jaettua?
Se, että koko yleinen arvopohja muuttuu, on hidas prosessi, mutta jokainen voi aloittaa sen jo itse, sillä jokapäiväisillä tavoilla, jokapäiväisillä kohtaamisilla ja jokapäiväisillä ihmisillä on merkitystä. Kenen kanssa juttelet päivittäin vai jutteletko kenenkään kanssa, hymyiletkö sinä kenellekään tai hymyileekö sinulle kukaan päivän aikana. Jo pienillä teoilla ja eleillä on suuri merkitys: sillä, että tulemme nähdyiksi ja kuulluiksi. Hymy voi jopa mullistaa jonkun elämän. Ihmisen peilisolut heijastavat kanssaihmisten tunteita jo täysin alitajuisesti. Yleinen kireys tarttuu, mutta niin tarttuu myös ilo.
Me tulemme näkyviksi vasta suhteessa toisiin ihmisiin. Kun vuosia sitten haastattelin erääseen lehteen nykyistä Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajaa Olavi Sydänmaalakkaa ja kysyin häneltä hänen mottoaan, hän sanoi: ”Ilman sinua ei ole minua”. Se jäi päähän pyörimään. Nyt tajuan sen.
Helppoja keinoja luoda yhteys muihin:
-Rajoita kännykän käyttöäsi. Kun kuljet kadulla, katsele ympärillesi ja huomioi ihmiset. Kokeile ystävällistä katsetta tai jopa hymyä.
-Rajoita kännykän käyttöäsi. Kun istut kaverisi kanssa kahvilla, keskity häneen.
-Rajoita somea ja varaa aikaa ihmisten tapaamiseen livenä.
-Tarjoa apua jopa tuntemattomalle.
-Pyydä apua ja ota apu vastaan. Älä pelkää jääväsi kiitollisuudenvelkaan, voit auttaa joskus jotakuta muuta.
-Muista, että maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä. Myös muilla on samankaltaisia ongelmia, huolia ja huonoja päiviä. Hymyile, tee tilaa, sano jotain ystävällistä.
-Mieti arvojasi: Jos todella arvostat läheisiä ihmissuhteitasi, annatko heille aikaasi?
Jokaisessa ihmisessä asuu avoimuus pimeydelle. Se on kaikkien niiden kohtien läheisyydessä, joiden kanssa olemme haavoittuvia.
Toiveiden, tarpeiden, pelkojen, kaipuun ja heikkouden lähellä. Kaiken sen, mikä on haavoittunut ja jonka tiedämme olevan haavoittuvaa.
Kun koemme jotain, jonka kanssa olemme pelottavan haavoittuvaisia, voimme aina antaa kokemuksemme tulla valon ja rakkauden ravitsemaksi. Tai voimme sen sijaan tukeutua tarjolla olevaan pimeyteen. Voimaan, joka auttaa suojaamaan haavoittuvuudelta ja tarjoaa helpotuksen.
Yksikään ihminen ei ole paha. Silti joillekin haavoittuvuus on niin vaikea asia, että valoa on vaikea sietää. Moni kantaa sisällään yksittäisiä asioita, joiden kohdalla valo torjutaan.
Valon soturit valitsevat olla lempeitä niin omaa kuin toisten haavoittuvuutta kohtaan. Myös suojautumisen tarvetta kohtaan, sillä tietoinen haavoittuvuutensa suojaaminen on tervettä. Kun voi tunnistaa sekä haavoittuvuuden että suojautumisen, ei tarvitse niitä tapoja suojautua ja puolustautua, jotka tekevät hallaa sielulle.
Elämä.
Anna meille rohkeutta kohdata lempeydellä sekin itsessämme, joka on haavoittunut.
Muistuta siitä, että pelko voi kääntää kauniit asiat vastakohdikseen.
Että rakkaus saa rumatkin asiat kukoistamaan ja paljastamaan todellisen luonteensa.
Anna meille tilaisuus olla valon sotureita.
Kurkkaa Aaron uutuuskirja Rohkea elämä, joka kertoo rohkeudesta elää omannäköistä elämää.
Se on yllättävää, miten paljon nykyään puhutaan ravinnosta, dieeteistä ja treenistä ja samaan aikaan miten vähän ulkoilmasta ja luonnosta.
Voit elää kuukausia ilman ruokaa.
Useita päiviä ilman vettä.
Mites ilma ja hengitys? Voit elää vain muutamia minuutteja ilman hengittämistä.
Mitä luulet, vaikuttaako hengittämämme ilma mitenkään hyvinvointiimme? Ja voisiko olla, että sillä on aika iso merkitys minkälaatuista ilmaa hengitämme (sisäilma vai luonnossa)?
Ravinto ja liike ovat toki tärkeitä, mutta usein tuntuu, että unohdamme ne kaikista tärkeimmät:
Uni
Hengitys
Luonnonvalo
Vesi
Niitä ei vain voi oikein myydä pillerissä, parhaat asiat kun tuppaavat olemaan ilmaisia.
Loppuun muutama talvikuva muistuttamaan meitä ihmeellisestä luonnosta, jota voimme kaikki hyödyntää ilmaiseksi!
Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroiBiomed
ps. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista on D-vitamiini. Vaikka saamme jo aurinkoa, ei se vielä riitä takaamaan meidän d-vitamiinitarvettamme. Ota siis vielä lisänä!
Minulla on kokemusta sekä omasta mielenterveyden sairaudesta (anoreksia ja masennus) sekä useamman läheisen mielenterveyden sairauksista läheisenä (addiktiot, kaksisuuntainen mielialahäiriö) ja tiedän omakohtaisesti hämmennyksen, avuttomuuden ja pelon, mitä läheinen tyypillisesti kokee.
Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin yleisiä. Tarkkoja lukuja on vaikea arvioida, mutta arvelen, että jos kävelen kadulla tänään 100 ihmisen ohi, on näiden joukossa luultavasti ainakin 20-30 ihmistä joilla on ollut tai on mielenterveyden ongelmia. Kuinkakohan monta on heitä, joita mielenterveyden ongelmat koskettavat muuten, läheisenä? Luulen, että lähestytään jo 80 ihmistä sadasta.
Sana mielenterveyden ongelma tai mielen sairaus voi olla latautunut. Siihen voi liittyä häpeää ja epäonnistumisen tunnetta. Tunnetta, että on jotenkin huonompi, kuin muut. Ei ole montaa vuosikymmentä, kun perheen mielenterveyden ongelmat pidettiin visusti vain omana tietona, eikä terapiaakaan tainnut olla juuri tarjolla. Nyt tilanne on jo toinen. Tietoa, tukea ja vertaistukea löytyy suhteellisen helposti, kunhan uskaltautuu hakemaan apua. Avun hakeminen on monelle jo itsessään valtavan iso askel. Askel, jota ehkä vuosia vältetään.
Mielenterveyden ongelmat eivät koskaan kerro kaikkea ihmisestä. Ongelma-sana viestii, että jokin olisi vialla, mutta mielenterveyden häiriöön sairastunut ei ole mitenkään huono tai viallinen. Ongelma kuvaa paremminkin sitä, että jokin mielenterveydessä oirehtii, jokin ei ole tasapainossa.
Häiriöille on usein omat syynsä, joita voivat olla esimerkiksi kipeät elämänkokemukset, traumat ja ympäristön paineet. Myös jotkin persoonallisuuden piirteet voivat olla altistavia. Nykyään tiedetään paljon erilaisten häiriöiden biologisesta puolesta. Esimerkiksi kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä aivojen välittäjäaineet eivät toimi normaalisti, ja anoreksian on tutkittu aktivoivan samoja aivoalueita, jotka aktivoituvat skitsofreniassa. Tällä hetkellä suurin osa mielenterveyden häiriöstä ovat ahdistuneisuushäiriöitä, joita esiintyy arviolta neljäsosalla väestössä, jossain elämänvaiheessa.
“Normaalin ja mielenterveydeltään häiriintyneen raja on aina suhteellinen” (kirjasta Psykiatria)
Osa mielenterveyden ongelmista on sellaisia, joista voi parantua. Ne ovat sellaisia, jotka ovat mukana jossain elämänvaiheessa, mutta eivät jää pysyviksi. Osa mielenterveyden ongelmista kroonistuu, vaikka sairaus olisi muuten hoidettavissa. Ja sitten on sairauksia, jotka eivät poistu, mutta niiden kanssa voi elää ihan normaalia ja hyvää elämää, kunhan sairaus saadaan tasapainoon ja hallintaan. Pelkkä lääkitys ei kuitenkaan riitä, vaan myös itsehoidolla ja reflektiotaidoilla sekä elämäntavoilla on valtava merkitys.
Läheisen sairastuminen on usein shokki. Tilanne on usein kytenyt pinnan alla pitkään, ja sitä ehkä on jotenkin vaistonnut että kaikki ei ole ihan hyvin. On kuitenkin vaikea selkeästi löytää mikä olisi vialla. Ihminen myös mielellään löytää selityksiä, jotka tyynnyttävät omaa mieltä. (”Kyllähän hän kuitenkin jotain syö”, ”Kaikki tuon ikäiset kokeilevat rajojaan, ”Hän on aina ollut niin impulsiivinen”).
Läheisen sairastuminen nostaa tyypillisesti esiin avuttomuutta, pelkoa, huolta sekä myös vihaa ja surua. Kaikki nämä tunteet ovat hyvin inhimillisiä, eikä niiden kanssa pidä jäädä yksin.
Usein tilanteen täytyy jotenkin kulminoitua, ennen kuin viimein hakeudutaan apuun. Diagnoosien tarkoitus ei ole koskaan olla leimoja, jotka kertovat kaiken ihmisestä. Parhaimmillaan ne helpottavat antamaan asialle nimen ja löytämään oikeanlaista hoitoa. Tosin, ei ole ihan niin itsestään selvää, missä kohdin ihminen on valmis myöntämään tilanteen ja valmis hakemaan apua.
Alla muutamia ilmiöitä, jotka liittyvät mielenterveyden ongelmiin:
Tilanteen kieltäminen: Usein ihminen itse ja jossain määrin myös lähipiiri kieltää tilannetta, ymmärrettävistä syistä. On muutenkin niin vaikea määritellä, mikä mahtuu terveen mielenterveyden piiriin, sillä on ihan normaalia mielenterveyttä kokea ahdistusta, surua, pelkoa ja monia muitakin tunteita ilman, että ne itsessään ovat merkki mielenterveyden ongelmasta.
On hankalaa kommunikoida ihmisen kanssa, joka kieltää tilanteensa. Jos ilmaiset huolta hänestä, hän vastaa usein defensiivisesti, kieltäen ja ehkäpä jopa syyttäen. Jos ihminen on kieltämisen tilassa, on hyvin vaikeaa tehdä mitään. Se on hyvin surullista. Läheisenä sitä ymmärrettäväsi yrittää kaikkensa saada toisen havahtumaan, mutta joskus siinä jopa tahtomattaan ylläpitää ongelmaa.
Olen ollut useamman kerran tilanteessa, jossa läheinen kieltää tarvitsevansa apua. Olen pelännyt, että jos lakkaan kannattelemasta toista, hänen tilanteensa pahenee. Juuri se on kuitenkin joskus suurinta rakkautta toiselle. On täytynyt kieltäytyä lainaamasta rahaa, on täytynyt kieltäytyä siitä ”avusta”, jota toinen pyytää ja vetää rajaa.
Olen tukenasi ja välitän sinusta, mutta jos et hae muuta apua, en voi auttaa enempää. Sydäntä särkevän pelottavaa. Ja samalla se voi olla toiselle ihmiselle kenties todella tarpeellinen hetki havahtua. Tilanne on toki hieman eri, jos mielenterveyden ongelma on alaikäisellä lapsella, mutta silloinkin on hyvä vanhempien miettiä asiaa, etteivät vahingossa tue häiriötä.
Hoitomyönteisyys: Hoitomyönteisyys on halukkuutta toipua. Tähän ihminen on valmis, kun hän on valmis – sitä ei voi pakottaa tai painostaa. Valitettavasti esimerkiksi itselläni tähän vaadittiin useampi vuosi hyvin aktiivista sairastamista, jonka seurauksena yksinäisyys, jatkuva ahdistus ja pelko kävivät liian kuormittaviksi. Halusin alkaa toipumaan.
Kun halusin toipua, matka oikeastaan vasta alkoi, eikä se matka todellakaan ollut helppo. Sairaus ei katoa päättämällä, ei tahdonvoimalla. Minun täytyi yhä uudestaan ja uudestaan katsoa syömishäiriön valheita silmiin ja nähdä niiden takana olevaan tuskaan, syvään suruun ja turvattomuuteen. Täytyi opetella uusia keinoja selvitä vaikeista tunteista, täytyi kohdata tyhjyyttä ja sairauteen perustuvan vanhan identiteetin murentuminen. Hoitomyönteisyys ei ole kuitenkaan sellainen asia, jota joko on tai ei ole. Jonakin päivinä se oli asteikolla 1–10 kohdassa 5 ja joinakin 8. Parhaimpina päivinä 10.
Sairas osa ja terve osa: Jokaisessa ihmisessä on vertauskuvallisesti monenlaisia mielen osia, myös ihmisellä, jolla ei ole mielenterveyteen liittyvää ongelmaa. On epäilevä osa, kriittinen osa, innostuva osa, luottava osa, pelokas osa, jne.
Olen kokenut hyödylliseksi eriyttää sairauden yhdeksi osaksi mieltä, mutta se ei ole kaikki mitä on. Syömishäiriöni ollessaan pahimmillaan, sairas osani oli luultavasti n. 80% ajasta vallassa. Toipuminen lähti siitä, että aloin erottamaan sairaan osan ajatuksia itsestäni, vaikka se oli kieltämättä todella vaikeaa.
Pikku hiljaa terve osani alkoi vahvistua ja saada lisää tilaa. Erilaisissa terapiasuuntauksissa käytetään hieman erilaisia termejä, esimerkiksi ulkoistaminen ja eriyttäminen. Tärkeintä on kuitenkin tunnistaa, että sairaus ilmentää tietynlaisia ääniä, impulsseja ja tunteita. Se ei ole kaikki, mitä ihmisessä on.
Lähes kaikki mielenterveyden sairaudet ovat varsin kaavamaisia, kun niiden toimintafilosofian oppii tuntemaan, tulee huomanneeksi, että sairaus on yllättävän ennalta arvattava. Tämä helpottaa merkittävästi saamaan sairauden hallintaan ja ottamaan siihen etäisyyttä.
Mielenterveyden ongelmien ei enää 2000-luvulla kuulu olla tabuja. Viime vuosina on esillä ollut paljon kriitiikkiä diagnoosien ”viljelystä”, ja tavallaan ymmärrän tämän hyvin. Olen itsekin kuullut n. 22-vuotiaana lauseen ”Luultavasti joudut aina syömään masennuslääkkeitä”.
No, en ole syönyt lääkkeitä kohta 10 vuoteen – kiitos terapian ja itsetuntemustyöskentelyn. Monen mielenterveyden ongelman takana on traumoja, rikkonainen lapsuus tai käsittelemättömiä asioita. Asioiden käsittely ilman stigmatisointia voi monessa tilanteessa olla hyvinkin eheyttävää, ja oireet voivat jäädä pois jopa kokonaan. Silti tuskin on olemassa mitään hokkuspokkus-keinoja, joilla kaikki muuttuisi viikossa.
Lopuksi: Muista, että mielenterveyden oireilu ei ole tahallista oikuttelua, mutta sen nimissä tulevaa satuttavaa käytöstä ei tarvitse myöskään oikeuttaa. Kaikessa toipumisessa on keskeistä ottaa vastuu omasta toiminnastaan ja teoistaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista, jos joku muu aina paikkaa, peittää tai katsoo sormien läpi toisen oireilua. Sopikaa yhteiset pelisäännöt ja rajat, joiden puitteissa harjoittelette.
Tutustu Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella tai skypessä täältä
Kirjoittaja Pauliina Flang on seksuaaliterapeutti, uusperheneuvoja ja uusperheen vanhempi.
”Koin olevani epäonnistunut. Itsetunto sai aika kolauksen. Koin myös jossain määrin kateutta monia miehiä kohtaan, joilla tiesin olevan vilkas seksielämä. Koin myös, että kumppani ansaitsee paremman miehen.” Miehen näkökulma haluttomuudesta
Seksistä puhuessa törmäämme hyvin usein myös haluttomuuteen. Usein ajattelemme, että jos kyseessä on heterosuhde, niin haluton osapuoli on useimmiten nainen. Jos tätä pidetään yleistyksenä, silloin naiset, jotka elävät suhteessa, jossa haluton onkin mies, kokevat etteivät saa ääntään kuuluviin.
Tällä kirjoituksella haluan kertoa, mitä olen kuullut ihmisiltä, miltä heistä haluttomuus tuntuu. Toisaalta ei ole merkitystä, mitä sukupuolta haluton osapuoli on, koska seksuaalinen haluttomuus vaikuttaa parisuhteeseen aivan samoin sukupuolesta riippumatta. Aihe on mielestäni tärkeä. Haluttomuus on monisyinen. Halusin ihmisten tuovan esille sen, että miltä haluttomuus tuntuu ja miten se koetaan.
Kommentit ovat siis oikeilta olemassa olevilta ihmisiltä heidän luvallaan julkaistuja. Nämä tarinat voisivat olla myös miesten tarinoita, joten välttämättä ei tarinoissa korostu se, että on kyse miehen haluttomuudesta. Toisaalta sillä voi olla merkitystä, että haluton osapuoli onkin mies. Jotkut ajattelevat, että on ok olla haluton nainen. Haluttomuus on naisilla huomattavasti yleisempää kuin miehillä. Saatetaan ajatella, että jos heterosuhteessa mies on haluton, nainen kokee olevansa huono ja kelpaamaton naisena ja kun asia on toisinpäin, tilanne on huomattavasti ”normaalimpaa”.
” Se, ettei kumppani halua, tuntuu siltä, että minussa on joku vika, että olen vastenmielinen. Kumppanin haluttomuus tallaa itsetuntoa ja saa minut uskomaan, että minussa onkin vika ja että olen vastenmielinen. Toisaalta kumppanin haluttomuus ja läheisyyden puute aiheuttaa ajan kanssa inhon tunteita kumppania kohtaan.” Naisen näkökulma
” Viimeisimmät kerrat kun on ollut seksiä, se on tapahtunut minun aloitteestani ja on tuntunut melko väkinäiseltä suorittamiselta, siitä on ollut intohimo todella kaukana! Nykyään en oikein halua edes tehdä mitään aloitetta, kun en enää kestä tulla torjutuksi ja joku ylpeys on kuitenkin vielä jäljellä.” Naisen näkökulma
”Pahalta haluttomuus tuntui. Seksuaalisuus on aina ollut minulle tärkeä osa ihmisenä elämistä ja parisuhdetta ja kyllä seksittömyys tuntui kuin jokin pala elämästä olisi otettu pois.” Miehen näkökulma
”Kun minua ei haluta se aiheuttaa monenlaisia tunteita, ensimmäinen on mitä minussa on vikana, olenko niin huono, onko sillä joku toinen, vihaa, kiukkua ja jopa katkeruutta. Kumppanini kyllä sanoo haluavansa, mutta silti mitään ei tapahdu… Haluttomuus synnyttää vihantunteita ja nykyään jo on tullut raivareita kun on niin turhautunut, itsetunto on aika alhaalla.” Naisen näkökulma
Tarpeeksi pitkään jatkuessaan halujen eriparisuus ja siitä mahdollisesti johtuva seksittömyys parisuhteessa saattaa aiheuttaa haluttomuutta myös toisessa osapuolessa. Toisaalta myös yhdessä miehen tarinassa kerrottiin haluttomuutta aiheutuneen yliseksuaalisuudesta, painostamisesta ja vaatimisesta. Eniten haluttomuudessa korostuu kommunikaation puute ja ymmärrys siitä, että useimmissa suhteissa olemme eriparisia halujemme suhteen.
”Suhteen alku oli seksin kannalta erittäin vilkasta. Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kumppanini alkoi vaatimaan seksiä aivan älyttömän paljon, yksi syy siihen ilmeisesti oli, että orgasmia hän ei ollut saanut koskaan ja siitä tuli pakkomielle. Minua alettiin painostamaan, vaadittiin aina vaan lisää ja lisää. Tämä johti siihen, että aloin välttelemään ja mitä pidempään sitä kesti, niin haluttomuus tuli mukaan.” Miehen näkökulma
”Kumppanin haluttomuus loukkasi syvästi. Tai ehkä eniten se, että kun toimintavaikeuksia tuli ja toteamus: kun ei toimi niin ei toimi, jäi se siihen. Välinpitämättömyys minun tarpeitani kohtaan tuntui totaalihylkäämiseltä, kun annettiin ymmärtää, että kun hänellä ei toimi, niin minäkin saan olla ilman. Eikä minkäänlaisia muitakaan hellyydenosoituksia tai huomiota saanut. Häntä ei kiinnostanut kokeilla mitään uusia tapoja harrastaa seksiä, vaikka ehdotin ja yritin.” Naisen näkökulma
Haluttomuus ja erilaisten ratkaisuehdotusten torjuminen loukkaavat. Seksi saattaa loppua suhteesta kokonaan. On hyvä muistaa, että seksi on paljon muutakin yhdyntä, suuseksi tai hyväilyseksi. Siihen liittyvät toisen huomioiminen, hellyys, koskettaminen ja moninainen hyväily. Suhteissa, joissa on haluttomuutta nämäkin osa-alueet voivat puuttua tai ajan myötä lakata kokonaan olemasta. Haluttomuus on usein noidankehä, josta ei löydä ulospääsyä, vaikka tahtoa voisi vielä löytyä.
”Naiseuteni on saanut tässä melkoisen kolauksen ja välillä en tunne itseäni naiseksi ollenkaan, kun antaa tunteilleen liikaa valtaa.” Naisen näkökulma
Haluttomuus vaikuttaa syvästi minuuteen ja omanarvontuntoon. Kumppani kokee tulevansa torjutuksi ja ei hyväksytyksi sellaisena kuin on. Naisilla syytökset kohdistuvat itseensä ja he alkavat epäillä omaa viehätysvoimaansa, seksikkyyttään, seksitaitojaan ja syyttävät itseään. Kumppani saattaa ajatella, että haluttomalla osapuolella on suhde johonkin toiseen ihmiseen ja siksi seksi ei hänen kanssaan kiinnosta. Seksin puute aiheuttaa kiukkua, lamaantumista, haluttomuutta. Myös haluton osapuoli kokee riittämättömyyttä ja epäonnistumisen tunnetta. Hän saattaa alkaa välttelemään tilanteita, joissa joutuisi torjumaan toisen oman haluttomuuden vuoksi.
”Haluttomuutta jatkui vuosikausia. Arviolta 10 vuotta kaiken kaikkiaan. Aikoinani yritin ratkaista asian ehdottamalla pariterapiaa, kumppanini ei halunnut, koska ei uskonut siitä olevan apua.” Naisen näkökulma
”Haluttomuutta on jatkunut varmaan kohta puolitoista vuotta. Alussa jaksoin tehdä itse aloitteita ja osoittaa, että minä haluan. Aloitteita toinen ei ole tehnyt kohta kahteen vuoteen. En jaksa enää yrittää. Olen puhunut, kysynyt, ollut ymmärtäväinen, mutta nyt olen sanonut, että tämän pitää loppua ja omasta aloitteestani parisuhde on loppumassa.” Naisen näkökulma
”Tilanteen ollessa päällä, en missään vaiheessa syyllistänyt kumppaniani, eikä se missään vaiheessa ollut hänen vikansa. Miehenä koin enimmäkseen riittämättömyyttä sekä rajua epäonnistumisen tunnetta.” Miehen näkökulma
Joskus tilanne saattaa ajautua niin sietämättömäksi, että seksi valtaa kaiken ajattelun ja olemuksen. Toisaalta taas kaikki pienetkin huomionosoitukset, katseet, kosketukset ovat kuin bensaa liekkeihin ja halu herää henkiin. Osa pariskunnista saattaa sopia avoimesta seksisuhteesta, jossa haluttomampi osapuoli antaa kumppanilleen luvan seksiin muiden kanssa. Ihmisellä on tarve tulla rakastetuksi, nähdyksi, kosketuksi, rakastelluksi, halutuksi. Haluttomuuden korjaamisessa on taustalla usein tarve liittyä toiseen myös tunnetasolla. Toiset myös ajautuvat sivusuhteeseen, kun kosketuksen nälkä on niin kova. Joskus tämä suhde voi olla tapa, millä kykenee elämään haluttomassa suhteessa, joskus se voi olla se merkittävä tekijä, joka antaa voimia lähteä pois haluttomasta suhteesta. Jotkut haluttomassa, seksittömässä suhteessa elävät päätyvät eroon, koska kokevat etteivät enää kykene elämään ilman kaikkea sitä, mistä jäävät nykyisessä parisuhteessa paitsi. Kukaan tuskin tekee eroa kevein perustein, mutta kuten näissäkin tarinoissa kuuluu, ero voi tuoda sitä kaivattua eloa takaisin heidän elämäänsä.
Tärkeintä on löytää haluttomuuden laukaisevat tekijät, koska mitä luultavimmin samat asiat toistuvat myös seuraavassa suhteessa. Joskus haluttomuuden takana saattaa olla vuorovaikutusongelmia, erektio-ongelmaa elintavoista tai lääkityksestä johtuen, stressiä, masennusta tai sivusuhde. Haluttomuuden kanssa elävien ajatuksissa myös nämä kaikki haluttomuuden taustalla olevat syyt ovat selkeästi tiedossa, mutta joskus ratkaisuyritykset tilanteen korjaamiseksi tai edes avaamiseksi omin avuin, eivät enää riitä. Tai voi olla, että omat voimavarat ovat niin loppu, niin ulospääsyä ei tunnu olevan haluttomuudenkierteestä. Ulkopuolisen avun pyytäminen saatetaan kokea myös häpeälliseksi. Usein haluttomampi osapuoli saattaa kieltäytyä seksuaaliterapeutin luokse lähtemisestä. Haluton osapuoli saattaa kokea, että hän joutuu syyllistämisen kohteeksi. Haluttomuus on aina molempien asia. Siinä ei ole tarkoitus etsiä syyllisiä vaan löytää ratkaisuja siihen, että suhteen kaikki osapuolet voisivat elää tyydyttävää seksielämää.
”Loppu hyvin ja kaikki on ok. Tajusin itse mistä ongelmat ovat syntyneet. Puhuin uudelle kumppanille, miten vanhan parisuhteen vaativuus seksissä sai aikaan haluttomuutta nykyisessä suhteessa. Haluttomuusongelma uudessa parisuhteessa ratkaistiin hyvinkin nopeasti. Siihen auttoi vain oma oivallus ja avun hakeminen.” Miehen näkökulma
Tykkäät kyllä ihmisistä, mutta viihdyt kotosalla etkä aina jaksa olla sosiaalinen. Olet saattanut lupautua lähtemään jonnekin, mutta kun sen aika koittaa, et kerta kaikkiaan jaksa lähteä ihmisten ilmoille.
2. Laitat mieluummin tekstiviestin kuin soitat
Puhelin ei ole lempiviestintävälineesi. Etenkin ventovieraalle soittaminen tuntuu jopa tuskastuttavan hankalalta.
3. Isossa ryhmässä jäät tarkkailijan rooliin, mutta tuttujen kesken uskallat tuoda äänesi kuuluville
Joskus tuntuu siltä ettet keksi mitään järkevää sanottavaa kun paikalla on isompi ryhmä ihmisiä. Tuttujen ihmisten seurassa, joihin luotat, uskaltaudut kuitenkin jopa hulluttelemaan.
4. Käyt pääsi sisällä jatkuvaa sisäistä keskustelua
“Kunpa saisin ajatukseni sammutettua”, tuskailin jo teini-ikäisenä. Onko sinunkin pääsi sisällä käynnissä jatkuva keskustelu, pohdinta ja analyysi?
5. Harkitset mieluummin kuin heittäydyt
Tarvitset päätöksentekoon aikaa. Haluat tutustua asiaan ja olla perillä vaihtoehdoista ennen kuin kokeilet jotain uutta tai sitoudut johonkin päätökseen. Et ole luontaisesti kovinkaan spontaani, vaan harkitseva.
6. Nautit yksinolosta
Et lainkaan kärsi siitä jos joudut olemaan itseksesi. Päinvastoin nautit siitä, että saat olla yksin omien ajatustesi kanssa. Saat parhaat ideasi kun kukaan ei ole häiritsemässä sinua.
7. Nautit hiljaisuudesta ja käytätkin usein kuulokkeita julkisilla paikoilla
Hiljaisuus on maailman ihanin ääni. Istut julkisissa kulkuvälineissä ja kahviloissa kuulokkeet korvilla jotta saat suljettua hälyn pois. Vastamelukuulokkeet ovat erityisherkän toivelahja!
8. Vieroksut vihaisia ihmisiä
Et tiedä miten toimia vihaisten ihmisten kanssa. Toisen kiukku saa sinut hämilleen. Herkkä inhoaa konflikteja ja syyttää herkästi itseään toisten pahantuulisuudesta, joten turvallisempaa on pysytellä erossa ristiriitatilanteista ja kiukkuisista ihmisistä.
9. Et harrasta small talkia
Rakastat syvällisiä kahdenkeskisiä keskusteluja, mutta et tiedä miten päin olisit jos joutuisit cocktailtilaisuuteen, jossa et tunne ketään. Tyhjänpäiväisyyksistä jutustelu ei ole sinun juttusi.
10. Vältät väkijoukkoja
Isot ihmismassat vievät sinusta mehut varsin nopeasti ja koet tarvetta vetäytyä jonnekin rauhalliseen paikkaan itseksesi. Monenlaisten aistiärsykkeiden pommitettavana oleminen on uuvuttavaa.
Nämä edellä mainitut piirteet kertovat paitsi erityisherkkyydestä, myös introverttiydestä eli sisäänpäin suuntautuneisuudesta. Valtaosa erityisherkistä (n. 70%) on introvertteja. Oletko sinäkin? Se on ihan yhtä hyvä ominaisuus kuin ulospäinsuuntautuneisuus.
Hidasta elämää osallistuu 9.-10.2. Finlandia -talossa järjestettäville Minä olen -messuille, ja kokosimme yhteen 5+1 vinkkiä messutarjonnasta.
Minä Olen -messut kokoavat yhteen kehon, mielen ja hengen hyvinvoinnista sekä ihmisen henkisestä kasvusta kiinnostuneet ihmiset. Kiinnostavien puhujien lisäksi messuilta löydät yli 200 näytteilleasettajaa sekä erilaisten hoitomuotojen esittelyjä ja konsultaatioita. Tervetuloa messuille inspiroitumaan ja löytämään juuri sinua tukevia asioita!
5 tärppiä: kiinnostavimmat luennot Minä olen -messuilla:
Pyry Suonsivu: Vitamiini- ja hivenainepuutosten mittaaminen ja -hoito – Saatko riittävästi vitamiineja ruoastasi. Luento lauantaina klo 13.15 – 14.15.
Deepthi / Kirsi Ranto Konsertti: VALOA – Mantralauluja mystisen pohjolan valosta. Konsertti lauantaina klo 14.15 – 15.45.
Outi Mäenpää ja Nona Peuransola: Matkalla näkyväksi – Kokemuksellinen luento. Luento lauantaina klo 16.15 – 17.15.
Karita Aaltonen: Uusi, tasapainoinen ja hyvinvoiva minä. Luento sunnuntaina klo 14 .00– 14.40.
Jaakko Halmetoja: Energisen elämän elementit. Luento sunnuntaina klo 14.00 – 15.00.
+1 : Hidasta elämää -kirjailijat
Lauantai 9.2.
Marika Rosenborg: Sinä selviät kyllä – tee erostasi kasvukokemus. Luento klo 11.20-12.10, Veranda 4-sali
Suvi Bowellan: Erityisherkän supervoimat – Nauti herkkyydestäsi kaikilla aisteilla. Luento klo 12.45-13.45, Finlandia-sali
Karita Palomäki: Elämää voi aina parantaa – tunnista paranemisen viisi eri tasoa. Luento klo 13.30-14.10,Veranda 4-sali
Meri Mort: Lumoava nainen – tiedosta villi voimasi. Luento klo 14.30-15-10, Veranda 4-sali
Jarko Taivasmaa: Metsä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään. Luento klo 15.30-16.10, Veranda 4-sali
Miia Moisio: Mitä masennus haluaa sinulle kertoa. Luento klo 12.30-13.10, Veranda 4-sali
Katri Syvärinen: Vuoden paras päivä – Löydä luovuutesi henkisen kasvun sykleistä. Luento klo 13.30-14.20, Veranda 4-sali
Auli Malimaa: Onni asuu jo sinussa – Tunnista persoonallisuustyyppisi ja oma tapasi olla onnellinen. Luento klo 14.30-15.10, Veranda 4-sali
Keiju Vihreäsalo: Jotta voisit rakastaa– Mitä rakkaus on? Luento klo 15.30-16.10, Veranda 4-sali
Tule moikkaamaan meitä osastolle:
Hidasta elämää -puoti on messuilla mukana. Löydät meidät osastolta 246-248. Tule moikkaamaan meitä ja tekemään edullisia messulöytöjä! PS. Sanomalla tunnussanat “MINÄ OLEN IHANA” saat meiltä pienen yllätyslahjan. ♥
Maailmalla ihmetellään suomalaisten läheistä suhdetta metsään. Siitä on kuitenkin suhteellisen vähän aikaa, kun meidän elämämme on kietoutunut synkroniseen suhteeseen metsän kanssa. Eipä siis ihme, että kun menee metsään, tuntuu kuin menisi kotiin.
Metsässä kaikki tuntuu olevan kohdallaan, oikein ja tuttua. Sinänsä kokemus on hassu, koska oikeastaan metsässä kaikki on ihan sekaisin: mikään ei ole symmetristä eikä missään ole ”siistiä”. Oksia, käpyjä ja havuja on pitkin poikin. Jos samanlainen tila olisi kodissamme, moni meistä olisi totaalitiltissä. Ja silti metsässä kaikki on hyvin – tuntuu, ettei tarvitse tehdä mitään, ei tarvitse ponnistella. Kaikki on täydellistä sellaisenaan.
Kun menen metsään, tuntuu kuin metsän hiljainen humina huutoisi kaiken epäolennaisen pois olemuksestani: hengitän metsää, ja metsä puhaltaa minuun rauhaa. Tuntuu kuin olisimme yhtä – elämme toisistamme ja toisissamme. Tuntuu kuin kuuluisin johonkin, missä minulta ei vaadita mitään – ja silti olen osallinen.
Toinen meidän suomalaisten arkimeditaatio on sauna. Vaikka muualla olisi levotonta istua (esim. ilman puhelinta tai muuta viihdykettä), saunassa mitään viihdykettä ei kaipaa – kuten ei meditaatiossa. Sauna pakottaa keskittymään hengitykseen – kuten meditaatiossa. Saunassa ei myöskään synny vaivaannuttavaa hiljaisuutta toisen ihmisen kanssa, koska saunassa saa olla ihan hiljaa – kuten meditaatiossa.
Sekä metsä että sauna ovat meille suomalaisille ilmaisia mielialalääkkeitä: Kun alkaa pollaa kiristää, kannattaa ensiapuna painua metsään tai saunaan. Tai parhaimmillaan ensin metsään ja sitten saunaan. Tätä kannattaa toistaa, kunnes helpottaa.
Ei ole niin mutkikasta elämää tai ajatusta, joita metsä/mehtä/mettä tai sauna eivät ratkaisisi.
