Mitä hienoa voisi tapahtua, jos et ottaisi elämääsi niin vakavasti?

Kirjoitan tässä postissa pienestä asenteen muutoksesta, joka voi tuoda elämän haasteisiin ja positiivisiinkin hetkiin keveyttä. Se auttaa laajentamaan perspektiiviä elämään ja suhtautumaan siihen yhtaikaa enemmän tosissaan, leikkisämmin ja uteliaisuudella.

Toivomukseni on, että mietit lukiessasi sitä millä elämän osa-alueella voisit tänään harjoittaa tätä asennetta ja rohkaistua.

Kirjoitan postin koska usein elämän ottaa liian vakavasti. Hyvistäkin asioista tulee vakavamielisiä. Mielestäni elämä kannattaa ottaa tosissaan mutta ei vakavasti, koska vakavuus supistaa meitä ihmisinä pieneksi ja samoin käy elämällemme. Muistutan itseänikin siitä, että elämän tarjoamat mahdollisuudet paljastuvat silloin kun pystymme olemaan avoimia ja rentoja sen äärellä.

Mitä se muuttaisi, jos asennoituisit elämääsi kuten seikkailuun tai peliin?

Olet varmasti pelannut jonkinlaista peliä elämäsi aikana, nopilla, laudalla tai tietokoneella, eikö totta? Yhteinen elementti niissä on se, että jollain tavalla niissä pyritään joko onnistumaan, oppimaan, kehittymään tai voittamaan. Toisinaan näitä kaikkia. Pelit ovat tapa saada elää näitä luontaisia haluja itsessämme. Turvallinen paikka sille. Mutta mitä jos uskaltaisimme elää näitä samoja asioita oma elämämme pelilaudalla?

Kaikki pelissä tapahtuva on aina osa peliin kuuluvaa haastetta. Jotain, jonka voimme yrittää päihittää ja jonka tuloksena voimme kehittää strategiaamme. Jos häviämme tämänkertaisen pelin tai pelihahmomme kuolee, voimme aina aloittaa uudelleen tai parantaa seuraavalla kerralla. Kun tarpeeksi monta kertaa teemme näin, pääsemme pelissä eteenpäin. Hahmomme ja pelitaitomme kehittyvät.

Entä jos omaa elämää katsoisi hieman enemmän näin? Jos toistuva riitaisa tilanne olisikin yksi pelin haasteista ja voisimme sen sijaan, että otamme sen kohtuuttoman vakavasti ja henkilökohtaisesti, avautua katsomaan miten voisimme selvitä tästä haasteesta eteenpäin?

Mitä vanhemmuudelle tapahtuisi, jos sitä ajattelisi leikkimielisemmin yhtenä pelin osa-alueena ja ottaisi tällä osa-alueella kehittymisen tosissaan mutta samalla kevyen uteliaasti?

Jos menestymistä katsoisi sellaisena osana peliä, jossa koetellaan sinun rohkeuttasi tuoda itsesi esiin ja seisoa jonkun projektin takana?

Kirjoitin viime vuonna kirjan, jossa puhun elämästä seikkailuna. Mainitsen asian koska kirjan kirjoittaminen itsessään oli minulle osa seikkailua. Haaste, joka vaati minulta uusia taitoja ja kykyjä. Selvittyäni tuosta haasteesta, huomaan näiden kykyjen jääneen osaksi minua ja vien esimerkiksi kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä nyt pelini muillekin osa-alueille. Pelihahmoni on kehittynyt hieman, ja sen myötä myös pelissäni olevat haasteet ovat muuttuneet. Todellinen elämän peli näyttää etenevän samalla tavalla kuin menneisyydestä tutut tietokonepelit: pelin haastavuus ja antoisuus kasvavat suorassa suhteessa siihen, miten edistyn pelitaidoissani.

Uskon, että sinullakin on kokemuksia siitä, että laitoit itsesi likoon ja huomasit muuttuvasi ihmisenä parempaan.

Kun elämää katsoo pilke silmäkulmassa, siihen voi suhtautua samoin kuin peleihin. Se tuo mukanaan halun harjoitella, löytää ja oppia sen sijaan, että jätämme kokeilematta koska tosi elämän peli tuntuu henkilökohtaisemmin. Erilainen asennoituminen tuo mukanaan rohkeuden kokeilla yhä uudelleen niitäkin asioita, joissa emme vielä onnistuneet. Haasteet voivat näyttäytyä eri tavalla kun ne ovatkin jotain, joka on palvelemassa sinun ja minun etenemistä tässä seikkailussa. Unelmatkin paljastuvat osaksi pelin suunnitelmaa, sillä niiden on tarkoitus kutsua sinua eteenpäin.

Entä jos mietit elämääsi koskevan päätöksen hetkellä mahdollisten seurausten sijaan sitä miten voit kehittyä ihmisenä? Mitä silloin valitsisit?

Vaikka jokainen haluaa voittaa pelissä ja päästä onnistuneena pelin loppuun, parasta on itse pelaaminen. Se, että saa nähdä vaivaa, haastaa itseään ja kasvaa. Antautua laittamaan itsensä likooon. Usein tämä vaatii missä tahansa pelissä turhautumisen hetkiä ja palaamista samojen haasteiden äärelle yhä uudelleen. Pettymyksien sietämistä ja vastapainona hyvän olon hetkiä silloin, kun vaivannäkö tuo tuloksia.

Suhtaudumme elämäämme ja itseemme helposti liian vakavasti ja suojellen koska otamme sen niin henkilökohtaisesti. Tämän henkilökohtaisuuden keventäminen voi mahdollistaa sen, että uskallamme antaa itsestämme enemmän elämälle. Sen myötä saamme myös vastaanottaa elämän seikkailuna joka se voi olla.

Huomaatko itse, että tällainen vakavuus ja suojelevuus näkyy jollain elämäsi osa-alueella? Mitä tekisit, jos et pelkäisi lopputulosta niin paljon?

Vakavuus syntyy oman kokemukseni mukaan pelosta. Siitä, että meihin voi sattua , jos laitamme itsemme pelihahmona likoon. Että menetämme jotain, jos kokeilemme. Että petymme taas, jos yhä tavoittelemme sitä jotain, joka inspiroi. Että tulemme torjutuksi taas, jos yritämme luoda yhteyden.

On helppoa unohtaa, että emme kuitenkaan saa omaisuuttamme, turvallisuuttamme tai mukavaa tilannettamme mukaan loputtoman pitkäksi aikaa. Eikö siis olisi sama kokeilla ja laittaa itsensä likoon? Edetä pelissä niin pitkälle kuin mahdollista ja nauttia oman pelihahmon kehittymisestä sekä pelistä itsestään.

Muistan Jim Carreyn isän sanat siitä, että ihminen voi epäonnistua jossain, joka ei ole hänelle edes antoisaa. Parempi vaihtoehto on ottaa elämä seikkailuna ja epäonnistua sitten vaikka sellaisessa, mikä oikeasti inspiroi ja voi antaa meille jotain. Jos epäonnistumme, voimme aina oppia ja kokeilla uudelleen.

Siksipä olen ottanut tavakseni kysyä aamujen hiljaisina ja luovimpina hetkinä itseltäni; missä asiassa minä voisin tänään ottaa rohkean askeleen? Usein löydän useita. Askeleen, jossa laitan itseni likoon ammatin parissa, ihmissuhteessa, harrastuksessa ja oman hyvinvointini äärellä. Tämä kirjoitus on tämän aamuisen kysymykseni tulosta.

Koska itsensä kehittämisestäkin voi tulla pakkopullaa, asennoituminen elämään seikkailuna auttaa palauttamaan leikkisyyttä ja eloa myös tähän asiaan. Meidän ei ole pakko tehdä yhtään mitään tai kehittyä yhtään missään. Kaikki on hyvin. Mutta meille on annettu tilaisuus nauttia pelistä. Miksi siis emme tekisi niin? Mitä menetettävää meillä oikeasti on?

 

Kurkkaa Aaron uutuuskirja Rohkea elämä, joka kertoo rohkeudesta elää omannäköistä elämää.

Ethän koskaan häpäise toista mielenterveyden häiriöstä – Kerro läheisellesi, että hän on rakas ja tärkeä

Tämä kirjoitus on toinen osa kirjoitussarjaa, jossa käsittelen mielenterveyden ongelmia (keksisikö joku paremman sanan, kiitos!). Edellisen osan voit lukea täältä.

Sairastuin anoreksiaan 16-vuotiaana. Sairaus eteni hyvin nopeasti: puolessa vuodessa muutuin normaalista nuoresta urheilijasta alipainoiseksi, anorektikoksi. Todellisuudessa kukaan ei kuitenkaan sairastu “kuin puskista”. Mielenterveyden ongelmat eivät leijaile vapaana taivaalla ja laskeudu sattumanvaraisesti jonkun olkapäälle. Olin kantanut sisälläni tiedostamatonta tuskaa, turvattomuutta ja viallisuuden tunnetta. Syömishäiriö tarjosi kontrollin tunnetta. Se tarjosi hetkellistä toivoa: ”Jos teet itsestäsi täydellisen, kukaan ei voi sinua satuttaa.”. 

Syömishäiriö valtasi mieleni, uskotteli olevansa paras ja ainoa ystäväni. ”Ihmiset voivat pettää ja jättää, mutta minä olen aina kanssasi”, se sanoi. 

Vanhempani ymmärrettävästi huolestuivat. Isäni tapa käsitellä pelkoa oli viha. Hän tuntui olevan hyvin vihainen sairaudelle, ja koin entistä enemmän olevani pettymys. Hänen vihansa herätti entistä suuremman tarpeen turvautua sairauteen. Äitini vei minua lääkäreille ja terapiaan. Menin, mutta en ollut hoitomyönteinen. En tosin ääneen kapinoinut, ehkä äitini mieliksi menin.

Olin täynnä häpeää, olin täynnä ahdistusta, mutta yritin esittää normaalia. Kaiken käyttäytymisen takana, olipa se ulospäin miten outoa tai sairasta, on olemassa jokin alitajuinen logiikka ja pyrkimys. Syömishäiriö saattaa olla keino yrittää täyttää inhimillisiä tarpeita, jotka eivät ole päässeet muuten täyttymään.

Vaikka en sitä silloin myöntänyt, syömishäiriö oli myös avunhuuto vanhemmilleni. Se yritti huutaa, “tarvitsen tukea” ja “en voi hyvin”. Syyt syömishäiriöön sairastumiselle ovat moninaiset, eikä mitään yksittäistä asiaa voi osoittaa. En syytä vanhempiani mistään, ja samalla ymmärrän, että monessa asiassa olen jäänyt vaille. Syömishäiriö oli minun keinoni käsitellä turvattomuutta, jota oli pakkautunut sisälleni jo vuosia. Tällaisistakin asioista tarvitaan avointa, syyttelemätöntä ja samalla rehellistä keskustelua, joka kestää myös vaikeat tunteet. 

Syömishäiriöihin kuuluu monenlaista ruualla kikkailua, joka normaalille syöjälle voi vaikuttaa hyvin oudolta – ja onhan se. Siitä huolimatta toisen häpäiseminen ei koskaan toimi. Muista, että oireilun takana on syvä tuska, jota syömishäiriöinen yrittää pitää kaikin keinoin poissa. Jos olet huolissasi, yritä välittää se lämpimästi ja empaattisesti, älä häpäisemällä.

Omalla toipumisen tielläni on ollut kaikista merkityksellisintä, että olen tullut nähdyksi ja hyväksytyksi juuri siinä kohdassa, missä olen. Minulla kesti vuosia kasvattaa vilpitöntä motivaatiota toipumiseen. En tiedä olisiko hoitomotivaatio tullut nopeammin, jos olisin tullut aiemmin nähdyksi sen kanssa, että minuun sattui sisältä.

Kaikki tuntuivat puhuvan vain ruuasta ja painosta. Vaikka en olisi sitä ikinä silloin myöntänyt, en halunnut luopua syömishäiriöstä myöskään siksi, että sain sillä vanhempieni huolen. Minuun kiinnitettiin huomiota. Minulla täytyi olla väliä. Olin kipeästi kaivannut vanhempieni huomiota ja lapsuuden aikaisten tapahtumien käsittelyä, mutta en ollut osannut sanoa sitä ääneen, saati edes tiedostaa sitä itse. Eikä 16-vuotiaalta voi sellaista olettaakaan.

Läheisiltäni olisin kaivannut ennen kaikkea kuulla, että olen rakas ja tärkeä. Uskon, että myös perheterapiasta olisi voinut olla hyötyä. Kaikista vahingollisinta minulle olivat viha ja häpäisy, vaikka ymmärrän ne reaktiot avuttomuuden hätähuutoina. Lopulta on vain arvailua, olisinko lähtenyt toipumisen tielle aiemmin.

Sairastin vakavasti viitisen vuotta ja sen jälkeen olin jonkinlaisessa puoliparantumisen tilassa toiset viisi vuotta. (Tästä kirjoitan tarkemmin kirjassani Ole itsellesi armollinen). Uskon, että on aina pieni mysteeri, milloin ihminen on siinä kohdassa, että haluaa sanoa vilpittömästi toipumiselle kyllä. 

”Jos haluat nähdä rohkean ihmisen, katso häntä joka katsoo sisäisiä mörköjään silmiin”.

Toivon jokaiselle läheiselle voimia, oman tuen hakemista ja ihan valtavasti myötätuntoa. Suomessa on hyvin saatavilla usein maksutonta vertaistukea. Tutustu erilaisiin järjestöihin kuten Finfami, Syli, Kaksisuuntaiset ja Disso. Älä jää yksin.

Minun tarinastani voi kuulla lisää katsomalla esim. TEDxtalk videon: Terveelliset addiktiot eivät tuo onnellisuutta.

Eevin itsetuntemusohjaukseen Skypessä tai Tampereella voi tutustua täältä

Isoegoinen johtaja kampittaa työyhteisöään – eikä edes huomaa sitä itse

Yksi johtajan tärkeimmistä kysymyksistä itselleen on: Mikä on motiivini tekemiseni tai tekemättä jättämiseni takana? Auttaako se johdettaviani kukoistamaan? Vai tyydytänkö sen avulla omia tarpeitani?

Johtaja, jolla on liian voimakas ego, saa aikaan vahinkoa. Myötätunnon osoittaminen, kuunteleminen sekä toisten rohkaisu ja heidän kasvunsa tukeminen samoin kuin rakentava yhteistyö tai toisten näkökulmien huomioiminen saavat väistyä suuren egon tieltä.

Egonsa vallassa oleva johtaja on enemmän kiinnostunut siitä, miltä hän näyttää toisten silmissä kuin siitä, että hänen toimintansa auttaisi johdettaviaan suoriutumaan tehtävistään parhaalla mahdollisella tavalla.

Käytännössä tämä voi näkyä esimerkiksi tarpeena olla aina oikeassa, muiden syyttelemisenä taikka hyökkäämisenä tai puolustautumisena. Tällainen johtaja näyttäytyy usein kilpailullisena, voitontahtoisena ja hänellä on voimakas tarve käyttää valtaa muihin ja kontrolloida. Myös korostettu tarve saada huomiota, ylistystä tai hyväksyntää ovat tyypillisiä suuren egon tarpeita.

Liian vahvan egon taustalla on usein matala itsetunto sekä epävarmuus ja pelko. Ego on ikään kuin suojakuori liian pehmeän sisuksen ympärillä.

Epävarmuus, pelko ja itsetunnon vauriot ovat kuitenkin täysin normaaleja ilmiöitä. Kaikissa meissä on egoistia piirteitä, joten kenelläkään meistä ei ole varaa tuomita toisiamme.

Egoistinen käyttäytyminen tapahtuu yleensä tiedostamattomasti ja tahattomasti.

Aika harva johtaja tietoisesti pyrkii kampittamaan työyhteisöään tai organisaatiotaan. Mutta etenkin kuormittuneena ja paineen alla näin helposti tapahtuu.

Siksi tietoiseksi tuleminen omista arvoista, ajattelusta ja toiminnasta sekä näiden vaikutuksista muihin on johtajana kehittymisen keskiössä. Jokaisen meistä kannattaa hyväksyä se, että aina välillä minunkin toimintaani ohjaavat enemmän omat etuni kuin yhteisön paras.

Vain sitä, mistä olen tietoinen, voin kontrolloida. Se, mistä en ole tietoinen, kontrolloi minua.

Kuva: Pixabay/Rondell Melling

Jos haluat kehittää omia tai tiimisi tietoisuustaitoja, ota yhteyttä eveliina.salonen@avarra.fi

2 erilaista tapaa puhua kumppanin kanssa seksistä – Mitä aidommin uskallat avautua, sitä palkitsevamman suhteen saat

Seksi on tärkeää ja ihanaa. Joskus siihen liittyy luonnollisesti myös hankalia tuntemuksia. Koska seksi on niin intiimiä, siitä voi olla hankalaa keskustella. Jos asiat tai tunteet vaivaavat, ei olo ole aivan vapaa, eikä yhteytenne niin heleä ja puhdas kuin se voisi olla. Siksi rohkaistuminen kannattaa. Totuuden voima on uskomaton. Kun totuus sanotaan ääneen, jännitys vapautuu. Kyse voi olla hyvin yksinkertaisista asioista, kuten: “Minua ujostuttaa tulla lähellesi nyt.” tai “Kaipaan sinua niin kovasti.”

Puhukaa rehellisesti, vaikka se jännittäisikin!

Tärkein pohja keskustelulle on se, että olette rehellisiä. Tämä vaatii rohkeutta, mutta on myös valtavan vapauttavaa. Älä lannistu, vaikka sinua ujostuttaisi – kaikkia ihmisiä ujostuttaa puhua todellisista tunteistaan. Syvällinen yhteys kumppanusten välillä lähtee aina sydämestä. Mitä aidommin uskallat avautua, sitä palkitsevamman suhteen saat. Kun puhutte rehellisesti, kummankaan teistä ei tarvitse arvailla, mitä toinen mahtaa oikeasti tarkoittaa. Tämä on valtava helpotus ja lisää luottamusta.

Rehellinen puhe ei ole välttämättä tylyä, ja koska aihealue on hyvin herkkä, mieti hetki miten asiasi muotoilet. Liian negatiiviset kommentit, kuten: “En pidä siitä, että sivelet aina selkääni. Se vaan kutittaa.” latistavat kumppania, kun taas positiiviset kannustavat: “Kylkeni ovat selkää herkemmät. Pidän siitä, että tartut niihin tiukasti. Olisi myös kiva kokeilla, miltä tuntuisi jos suutelisit kylkiäni.”

Koettakaa keskustella avoimesti ja nähdä tilanne tästä hetkestä eteenpäin. On turha murehtia, että et ole kolmeen tai kahteenkymmeneen vuoteen tiennyt, että kumppanisi kyljet ovat eroottisesti herkät. Näe mieluummin mahdollisuus tästä eteenpäin. Saatte syventyä, muuttaa ja vapauttaa seksielämäänne yhä enemmän.

Miten keskustella seksistä ja siihen liittyvistä tunteista kumppanin kanssa ilman, että keskustelu tuntuu hankalalta tai syyllistävältä?

Koettakaa kumpaakin näistä keskustelutavoista. Tekninen keskustelutapa voi tuntua aluksi oudolta. Varsinkin miehille on helpottavaa saada konkreettisia vinkkejä siihen, mikä tuntuu parhaalta: “Tämä kohta on herkempi kuin tuo.” Kun opitte toisistanne yhä enemmän ja enemmän, uskallatte heittäytyä sydämellä, ettekä tartu ajatuksiin: “Voikohan näin tehdä?”

1. Puhtaan tekninen tapa

“Katso, tässä on herkkä kohta. Kosketa sitä näin. Tämä taas on liian lujaa.”

Näytä ja ohjaa kumppanisi kosketusta kädellä. Älkää pelätkö tehdä virheitä. Teidän ei tarvitse yrittää luoda romanttista tunnelmaa tai pyrkiä seksiin. Tämä hetki on informaation jakamista varten. Keskustelkaa myös muista asioista kuin koskettamisesta, esimerkiksi: Mikä ajankohta tuntuu yleensä kutsuvalta erotiikalle? Onko valaistuksella merkitystä? Onko mukavampaa saada orgasmi ennen kumppania vai toisinpäin? Tällaisen tiedon jakaminen vähentää paineita, sillä opitte tuntemaan toisianne eikä tulkinnalle ole enää tarvetta.

2. Tunnelähtöinen tapa

“Kaipaan eniten sitä, kun katsot minua haluavasti. Et ehkä tiennyt, mutta se on minulle hyvin tärkeää.”

Kertokaa siitä, miltä kosketus tuntuu. Miltä läheisyys tuntuu? Mitä arvostat seksissä, mikä taas saa olosi herkille sen suhteen? Huomatkaa, että vastauksenne voivat poiketa toisistanne täysin. Toinen teistä voi arvostaa ennen kaikkea hellyyttä, toiselle taas intohimo voi olla puhuttelevinta. Niin saa olla. Kokemuksenne saavat olla erilaisia. Voitte ilahtua siitä, mikä toista innostaa, kiihottaa, sykähdyttää. Ja saatte itse jakaa sen, mikä teistä on sillä hetkellä kiinnostavaa ja nautinnollista. Tällainen keskustelu lisää läheisyyttä ja luottamusta.

Viettäkää ihania hetkiä yhteisten keskusteluiden parissa!

Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.

“Ystävät ovat perhe, jonka valitsemme itse itsellemme” – 5 voimakuvaa ystävyydestä

Tässä sinulle 5 voimakuvaa ystävyydestä ♥ Mikä koskettaa sinua kaikkein eniten? Lisää voimakuvia löydät Hidasta elämää -Instagramista. 

@hidasta

9 ilahduttavaa tapaa olla ystävä – tunnistatko itsesi ja ystäväsi?


Ystävyys on erilaista erilaisille persoonallisuustyypeille. Yleensä meillä on taipumus antaa toiselle sitä, mitä itse kaipaamme, vaikka toinen saattaa toivoa ihan erilaisia asioita. Siksi onkin hyvä tiedostaa erilaiset käsityksemme ja toiveemme ihmissuhteissa. Enneagrammi-persoonallisuusmalli jakaa ihmiset yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin, joista jokaisella on oma käsityksensä ystävyydestä ja rakkaudesta.

1. Kunnollinen ja parhaaseen pyrkivä ykkönen näkee vaivaa myös ollakseen hyvä ystävä. Tunnollisena ja täsmällisenä hän pitää kiinni lupauksista, sopimuksista ja aikatauluista. Ystävyys ja rakkaus on parhaimmillaan hänelle yhdessä korkeisiin ihanteisiin pyrkimistä. Hän toivoo, että muut pyrkisivät myös kohti parhaimpaansa ja jakaisivat hänen kanssaan samat periaatteet, esim. kodin siisteydestä tai lemmikkieläinten hoitamisesta.

2. Lämpimälle ja ystävälliselle kakkoselle ystävyys ja rakkaus on auttamista ja välittämistä. Hän tarjoaa rakkauttaan konkreettisesti tekemällä asioita muita varten, esim. kolaamalla lumet naapurin oven edestä, leipomalla pullat työpaikalle tai muistamalla ystävien syntymäpäivät. Salaa hän toivoo kiitosta ja arvostusta panoksestaan, jolloin hän kokee itsekin olevansa tärkeä ja rakastettu.

3. Tavoitteellinen ja aikaansaava kolmonen löytää yhteyden toisiin ihmisiin tekemisen kautta, esim. yhdessä treenaten tai sisustusideoita toteuttaen, jolloin ystävyys ja rakkaus toteutuvat hänelle parhaalla mahdollisella tavalla. Hänestä töiden tekeminen voi olla mitä suurin rakkauden osoitus puolisolle ja perheelle. Yhdessä tekemisen lisäksi hän toivoo ihailevaa palautetta hyvin hoidetuista hommista.

4. Tunteellinen ja syvällinen nelonen aistii luontaisesti ja herkästi tunnelmia ja tunnetiloja. Hän on hyvin rehellinen tunteilleen ja pohtii niitä mielellään myös yhdessä läheistensä kanssa, sillä ystävyys on hänelle aitoa tunneyhteyttä. Hän toivoo tulevansa nähdyksi ja ymmärretyksi omana yksilöllisenä itsenään kaikkine puolineen myös ystävyys- ja rakkaussuhteissa.

5. Älylliselle ja analyyttiselle viitoselle vapaus ja puuttumattomuus ovat todella tärkeitä arvoja. Hän arvostaa mielenkiintoisia keskusteluja, joissa mielen vapaus pääsee oikeuksiinsa. Ystävyys ja rakkaus ovat hänelle tilan ja itsenäisyyden antamista, vapautta paneutua omiin juttuihinsa. Tilan ja itsenäisyyden lisäksi hän toivoo ihmissuhteissaan luottamusta ja ennakoitavuutta.

6. Uskollinen ja velvollisuudentuntoinen kuutonen haluaa olla luotettava kumppani ja ystävä. Sen takia hänen on varauduttava pahimman varalle, vaikka hän uskoo kaiken järjestyvän yhdessä toimimalla. Ystävyys ja rakkaus ovat hänelle tosissaan, sydämen tasolla, sitoutumista. Samaa sitoutumista, yhdessä erilaisten vaihtoehtojen pohtimista ja vahvistavaa palautetta hän toivoo myös muilta.

7. Eloisa ja innostuva seiska arvostaa leikkisyyttä ja hauskuutta ja hän haluaa tuottaa sitä myös muille. Vaihtelunhaluisena vapaus ja mahdollisuus tarttua seuraavaan mielenkiintoiseen juttuun on hänelle äärettömän tärkeää. Hän toivoo muilta innostunutta vastaanottoa suunnitelmilleen, kivoja hetkiä sekä positiivista ja hyvää oloa, sillä ystävyys ja rakkaus on hänelle iloa ja onnellisuutta.

8. Vahvalle ja voimakastahtoiselle kasille ei tarvitse esittää mitään muuta kuin on. Hän toivoo muiltakin samaa suoruutta, vahvuutta ja itsenäisyyttä ja hän arvostaa, kun toinen uskaltaa seisoa sanojensa takana. Ystävyys ja rakkaus on hänelle rohkeaa ja rehellistä kohtaamista. Suurella sydämellään hän puolustaa omiaan viimeiseen saakka, sillä rakkaudessa hän on tinkimätön.

9. Rauhallinen ja leppoisa ysi arvostaa harmonista yhteiseloa. Hän kohtaa muut ymmärtävästi ja aidosti hyväksyen. Hänelle on tärkeää, että jokainen huomioidaan ja jokaista kuunnellaan kunnioittavasti. Ystävyys ja rakkaus on hänelle sopuisaa yhteisymmärrystä ja toistemme hyväksymistä. Muilta hän toivoo hyvää tunnelmaa sekä rauhallista ja rakkaudellista yhdessä olemista.

Tutustu myös kirjaani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen. Sen avulla voit tunnistaa oman persoonallisuustyyppisi ja tapasi olla onnellinen sekä löytää ymmärrystä myös muita kohtaan.

Mitä tukahdutettuja tunteita kannat mukanasi? – Niiden kohtaaminen auttaa löytämään mielenrauhan

Kirjoittaja on Laura Kivekäs, Yksi Sydän -yrityksen perustaja ja sertifioitu One Consciousness Trainer. Hänen intohimonsa on ihmistietoisuuden tutkiminen, tietoisuuden transformaatio, itsetuntemus ja kirjoittaminen. Hän ohjaa voimallisia Stress Detox -workshopeja ja niiden lisäksi meditaatio- ja tietoisuustyöskentelytilaisuuksia, joissa auttaa ihmisiä pääsemään kosketuksiin todellisen olemuksensa kanssa ja ottamaan käyttöön täyden potentiaalinsa.

Meissä jokaisessa on valtavan suuri viisaus. Valtavan suuri potentiaali. Valtavan suuri valo. Valtavan suuri voima. Valtavan suuri rakkaus. Valtavan suuri tietoisuus. Mutta miten saada se esiin ja ottaa se käyttöön?

Tätä henkilökohtaisen kasvun matkaa voidaan kutsua henkisyydeksi ja matkaksi korkeampaan tietoisuuteen. Mitä on henkisyys? Ja mitä se ei ole?

Henkisyyden nimissä on paljon tarjolla viihdettä. Ei viihteessä sinänsä mitään vikaa ole, mutta viihteen tehtävä on viedä huomio itsesi ulkopuolelle, ja siksi henkisen viihteen avulla et kasva, mutta henkinen egosi kyllä kasvaa. Jos todella haluat kasvaa ihmisenä ja haluat, että tietoisuutesi muuntuu ja puhdistuu ja että voit kukoistaa kauniina kukkana täydessä potentiaalissasi elämäsi kaikilla osa-alueilla, sinun on tehtävä matka omaan sisimpääsi, itsetuntemuksen matka. Sinun on tutustuttava itseesi; siihen, millainen ihminen todella olet, kaikkine huonoine ja hyvine puolinesi. Mitä tukahdutettuja tunteita ja haavoja, loukkaantumisen tunteita, ajatuksia, uskomuksia, pelkoja ja käyttäytymismalleja ja rajoitteita kannat mukanasi? Miten kohtelet muita? Entä itseäsi?

Henkisyys ei ole minkään itsesi ulkopuolella olevien asioiden tutkimista. Eikä se ole muusta elämästä irrallinen asia. Se on täyden potentiaalisi käyttöön ottamista elämän kaikilla osa-alueilla: terveydessä, ihmissuhteissa, vauraudessa, menestyksessä ja tietoisuuden kasvussa. Se on matka, joka ei koskaan pääty. Se on tapa elää. Se on halua kasvaa ja kehittyä ihmisenä, ja myös valmiutta päästää irti kaikesta sellaisesta, mikä rajoittaa täydessä potentiaalissasi elämistä.

Henkisyys ei ole sitä, että yrität olla rakastava, pyhä, hyvä, positiivinen ja noudatat ihanteita. Todellinen kasvu tulee tietoisuuden transformaatiosta, muuntumisesta, puhdistumisesta, parantumisesta. Transformaation alku on se, että tutustut itseesi, kohtaat itsesi ja erityisesti ne osat itsestäsi, jotka olet piilottanut itse itsestäsi luomasi kiiltokuvaimagon alle. Kun tietoisuutesi alkaa puhdistua ja muuntua, sinusta alkaa vaihe vaiheelta – joskus hyvinkin nopeasti – kuoriutua esiin se valtava viisaus, voima, valo ja rakkaus, joka sinussa on.

Miten se sitten tapahtuu käytännössä? Oman kokemukseni mukaan nopein tie tietoisuuden puhdistumiseen ja muuntumiseen on tulla kosketuksiin meitä paljon korkeamman, puhtaan tietoisuuden kanssa, ja ottaa myös vastaan apua ihmisiltä, jotka itse elävät korkeassa tietoisuudentilassa.

Henkisyys on ennen kaikkea siirtymistä sanoista tekoihin. Se on tietoisuuden muuntumista niin, että todella olet jokaisella solullasi ja koko olemuksellasi viisauden, rakkauden ja valon majakka. Silloin tietoisuutesi värähtelee näitä ominaisuuksia ja vaikutat läheisiisi ja maailmaan positiivisella tavalla. Itsesi parantaminen ja tietoisuutesi puhdistaminen on suurin lahja, minkä voit antaa maailmalle.

Lauran kirja Matkalla korkeampaan tietoisuuteen” on maanläheinen, käytännönläheinen ja korkeavärähteinen kirja henkisyydestä ja itsetuntemuksesta.

Lue lisää ja osta omasi täältä.

10 syytä halata pitkään ja hartaasti – Halaus tekee onnelliseksi ja auttaa onnistumaan

Rakkaan ihmisen lämmin halaus tuntuu ihanalta. Halaus on myös lempeä lääke kipuun, stressiin, ahdistukseen, suruun – ja parisuhteenkin karikoihin. Jos et ole innokas halailija, niin lue tästä 10 syytä, miksi elämäsi tärkeitä ihmisiä kannattaisi halata useammin.

1) Halaus tekee onnelliseksi. Halauksen aikana aivoissamme erittyy oksitosiinia, joka saa aikaan hyvän olon tunteen.

2) Halaus lievittää stressiä. Kunnon halaus vähentää veren kortisolia, jota erittyy stressaavissa tilanteissa.

3) Vauvoille halaukset ovat yhtä tärkeitä kuin vesi ja ruoka. Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan halaaminen auttaaa pikkulapsia kortisolitasojen säätelyssä. Stressihormonitason sääteleminen on tärkeää, jotta lapsi voisi kehittyä normaalisti.

4) Halaus auttaa onnistumaan opinnoissa. Jos opettaja koskettaa oppilasta kannustavasti, tämä on todennäköisesti aktiivisempi tunnilla.

5) Halaukset auttavat urheilijoita pärjäämään paremmin. Kalifornian yliopisto, Berkeleyn tutkijat huomasivat, että urheilujoukkueella on paremmat mahdollisuudet voittaa, jos sen jäsenet osoittavat toisilleen kiintymystä.

6) Halaus päivässä pitää lääkärin loitolla. Halaus aktivoi kateenkorvaa, joka säätelee valkosolujen tuotantoa. Valkosolut huolehtivat elimistömme vastustuskyvystä ja suojelevat meitä sairauksilta.

7) Halaus auttaa taistelussa tauteja vastaan. Carnegie Mellon -yliopiston tutkijat osoittivat, että ne sairastuneet, joita halattiin, selvisivät taudista muita lievemmillä oireilla ja paranivat nopeammin.

8) Halaukset hellivät sydäntä. Pohjois Carolinan yliopiston tutkimuksessa huomattiin, että pitkä halaus saa veren virtaamaan paremmin ja laskee veren kortisolitasoa. Samalla sydämen syke rauhoittuu.

9) Halaava pari on onnellinen pari. Jos pariskunta halailee usein, heillä on veressään tavallista enemmän oksitosiinia.

10) Halauksella voit kertoa sanattomasti, että välität ja rakastat. Psykologian professori Dacher Keltner Kalifornian yliopisto Berkeleystä sanoo, että tunnistamme rakkauden ja välittämisen tunteet jo pelkästä kosketuksesta. Lämmin halaus voi siis olla täynnä rakkautta.

Lähde: National Hugging Day

 Kurkkaa tästä Hidasta elämää -tee, joka sai alkunsa halauksesta.

 

Talvinen metsä karkottaa huolet ja rauhoittaa levottoman mielen

Koen, että metsä on aina meditaatiossa. Se on hiljaa ja ilman mieltä.

Muistan hyvin hetkiä, joissa olen mennyt metsään. Kaikki on levännyt hiljaisuudessa paitsi yksi asia: mieleni, joka värissyt ja kuplinut ajatuksia tulevasta, menneestä ja haluistani. Kehonikin on ehtinyt jo rauhoittua ihmiselle lajityypillisessä ympäristössä – luonnossa. Mieleni on kuitenkin hangannut vastaan. Lopulta sopivan ajan kuluessa toki mielikin olisi antautunut luonnon hiljaisuudelle ja aistittavalle todellisuudelle tässä ja nyt.

Hiljaisuudelle antautumiselle on myös oikopolkuja. Sinullakin on varmasti omasi. Esittelen pian kaksi hyvää polkua, joita voit kokeilla seuraavan kerran, kun olet talvisessa metsässä.

Talvinen metsä on minusta myös erityisen hyvä paikka meditaatioon uppoutumiseen.

Koen, että kesällä tuo meditaatio on toki yhtä lailla metsässä läsnä. Kuitenkin kaikki se vihreys, elävyys, elämä ympärillä ja kasvukausi saavat ainakin oman olemukseni virittäytymään paljon myös kehollisiin ja elinvoiman aistimuksiin.

 

Silmät kiinni

Hyvässä ja turvallisessa paikassa sulje silmäsi. Rentoudu. Aisti kuitenkin luonto ympärilläsi, vaikka silmäsi ovat kiinni. Tunne kehosi hengitys. Tunne ympärilläsi oleva luonnon tyyneys.

Huomaa tätä ympäröivän tyyneyden pintaa vasten kaikki mahdolliset olemuksesi porinat, täpinät ja kuplimiset. Ehkä huomaat kuten minä, että mieli / “minä” on ainoa porina luonnon hiljaisuuden ja tyyneyden valtavuudessa.

Ole hyväksyen tietoinen tästä.

Anna sitten luonnon hiljaisuuden ja meditaation uppoutua syvälle olemukseesi. Se kuitenkin on äärettömästi sinua suurempi ja syvempi. Anna sen vaikuttaa itseesi. Altistu. Antaudu.

Ehkä koet, että haluat myös päästää tästä mielestä / “minästä” irti. Haluat antaa sen mennä menojaan. Ehkä haluat antaa itsesi täyttyä luonnosta ja olla hiljaa samassa ikuisessa meditaatiossa kuin lumen pukemat puut, kalliot, jää, maa, taivas…

Itse tykkään tehdä tällaisen hiljaisuuteen uppoutumisen erityisesti retkijakkaralla istuen. Toki voit kokeilla sitä myös seisten.

Silmät auki

Miten sen meditaation määrittelekään. Yksi määritelmä minusta on: meditaatio on todellisuudessa tässä ja nyt olemista, joka tarkoittaa samaan aikaan, että ei ole huomiollansa uppoutunut mieleen. Tuohon mieleen, jossa ikuisesti ajatukset hyvää hyvyyttään pörräävät ja suunnittelevat tulevaisuutta ja perkaavat menneisyyttä. Tehköön mieli itse hommansa, mutta ilman minun aktiivista huomiota, jotta saan nyt vain olla ja levätä.

 

Aistit voivat kutsua sinut tällaiseen mielettömään nykyhetkeen.

 

Katso ympärillesi. Löydät usein luonnosta kauneutta. Etenkin silloin, kun aurinko valollaan kylvettää lumista metsää.  Anna itsesi altistua tälle kauneudelle. Ole herkkänä kauneuden äärelle. Anna sen todella vaikuttaa sinuun.

Sillä hetkellä, kun uppoudut aistimaan kauneutta, niin huomiosi ei ole uppoutunut mieleesi. Et yksinkertaisesti edes halua pohtia tulevaa tai mennyttä, kun luontoaistimuksissa, tässä ja nyt, on niin suuri imu ja mielihyvä. Mikään mielessä kuviteltu nautinto tai uhka ei voita tuota suurta kauneudesta syntyvää mielihyvän täyteistä imua. Olet ankkuroitunut todellisuuteen. Olet elossa. Olet meditaatiossa.

Usein kaunis luontokokemus voi spontaanistikin vain repäistä läsnä aistittavaan todellisuuteen. Nyt pyrit herkästi löytämään sitä itse. Tätä kauneuden herkkää aistimista voit myös kokeilla kohdatessasi sinulle tärkeitä ihmisiä.

Voisi ajatella näistä kahdesta pienestä tutkimuksesta seuraavaa: silmät kiinni ollessasi pudottaudut syvälle tyyneen olemiseen. Silmät auki ollessasi uppoudut syvälle luonnon kauneuteen. Kummassakin hetkessä unohdat mielesi ja minäsi.

 

Hyviä seikkailuita talvisen metsän taikaporttien kanssa!

Unsplash kuvat: Ian Scheider / Warren Wong

Pian taas tulossa loistavat metsään uppoutumisen menetelmän ohjaajakoulutukset – lämpimästi tervetuloa mukaan!

Potkujen saaminen saa tuntua pahalta – 3 vinkkiä tunteiden käsittelyyn

Pääsin aikanaan unelmatyöhöni rekrytoijaksi kansainväliseen konsultointiyritykseen. Olin onneni kukkuloilla, rakastin työtäni ja samanhenkistä hr-tiimiäni. Olimme huippuporukka, koko yrityksen “sykkivä sydän”, kuten vitsailin tiimilleni. Yhtenä tavallisena keskiviikkona esimiehemme ilmoitti, että suurin osa tiimistämme menettää nykyisen työnsä pian alkavissa yt-neuvotteluissa. Shokki. Pommi. Epäusko. Ärtymys. Ei! Eihän meitä voida irtisanoa, sykkivää sydäntä! Matkani työelämässä jatkui, ja kaikki meni luonnollisestikin aivan hyvin, kuten aina lopulta.

Useimmat meistä kokevat työuransa aikana vähintään yhden irtisanomisen. Joillekin se on pikku juttu, toisille elämän suurin kriisi. Ole armollinen omille ja muiden irtisanottujen kokemuksille.

Jokaisessa lopussa on uuden alun siemen.
Jokaisen pisteen jälkeen alkaa iso kirjain.
Jokaisessa pettymyksessä on kasvun paikka.

Tuttuja hylätyksi tulemisen tunteita

Olet 8-vuotias. Seisot yksin pesäpallokentän laidalla. Tällä liikuntatunnilla pelataan pesäpalloa. Kavereita valitaan, ja sydämesi hakkaa rivissä. Sinut valitaan jälleen viimeisten joukossa joukkueeseen. Häpeät itseäsi, ja toivot olevasi jossain muualla.
40 vuotta myöhemmin työpaikalla: Saat kutsun esimiehen huoneeseen tavallisena torstaipäivänä. Sydän alkaa hakata, onhan firman talousvaikeuksista jo puhuttu.
Kuulet sanat jostain sumeana: ”Joudun valitettavasti kertomaan, että ikävä kyllä emme voi enää pitää sinua täällä hyvästä työpanoksestasi huolimatta.” Kyyneleet yrittävät tulla, mutta piilotat ne. Tai raivostut. Tai ehkä mikään ei tunnu miltään.

Tunteiden vuoristorata on täysin normaali osa muutosprosessia

Lähiviikkoina tunteet seilaavat vuoristorataa: olithan itsekin jo miettinyt lähtemistä. Et oikein viihtynyt. Öisin heräilet eikä ruokakaan oikein maistu. Mikään ei huvita. Töitä ei jaksa hakea. Pelkäät, saatko edes enää ”tällä iällä” töitä.
Mietit, onko sinusta enää mihinkään, kun et työnantajallekaan enää kelvannut. Ihmettelet reaktiosi vakavuutta, mutta et oikein pysty puhumaan kenellekään. ”Kyllä tässä pärjätään.”

Pelot reaktioiden takana

Moni meistä pelkää torjutuksi tulemista. Pesäpallojoukkueeseen valinta viimeisenä voidaan kokea torjuntana. Irtisanominen voidaan kokea hylkäämisenä. ”Tässäkö kiitos 30 vuoden työpanoksesta?”.

Reaktion voimakkuuteen vaikuttaa, miten ihminen on käsitellyt aiemmat hylätyksi tulemisen kokemuksensa – vai onko ne painettu itsen sisälle pimentoon? Irtisanomistilanteessa ne saattavat tulla esiin.

1. Toivota kaikenlaiset tunteet tervetulleiksi

Anna itsellesi lupa surra. Älä yritä liian nopeasti mennä eteenpäin, jos todellisuudessa olet katkera, vihainen, surullinen, toivoton tai häpeät. Käsittelemättömät negatiiviset tunteet heijastuvat helposti uusiin työnhakuprosesseihin, etkä erotu eduksesi. Ota kaikki tunteesi sellaisena vastaan, kun ne tulevat.
Hanki tukijoukkoja, jotka jaksavat kuunnella sinua. Puhu, jos se auttaa. Liiku, koska se auttaa. Nuku paljon, jos väsyttää. Salli itsellesi vuoristorata: tänään masentaa, huomenna ilo on pinnassa.

Jonain päivänä huomaat suunnittelevasi innolla uudenlaista työtä, ja olet jopa onnellisempi kuin ennen irtisanomista.

2. Kohtaa tosiasiat

Pohdi rauhassa, miten haluat kertoa potkuista ystäville ja tuleville työnantajille. Mitä vastaat, kun rekrytoija kysyy: Miksi lähdit aiemmasta työpaikastasi? Tärkeää on antaa neutraali ja tulevaisuuteen suuntautunut vastaus. Älä lähde haastattelussa purkamaan pettymystäsi. Hakeudu vertaisryhmiin: työnhakijoiden sparrausryhmät ja töitä hakevat ystäväsi. Häpeään ei ole syytä, vaikka se saa usein ihmiset piiloutumaan kotiin.

3. Muista kaikki hyvä

Mieti, mitä opit koko prosessista ja itsestäsi? Kysy itseltäsi: Mitä hyvää tästä seuraa? Mitä muuta hyvää voi seurata, mitä en osaa edes vielä aavistaa?

Ajatus siitä, ettei tästä seuraa mitään hyvää, on vain ajatus. Ei totuus.

Jos mieli on maassa, listaa joka päivä asioita, mistä voit kaikesta huolimatta olla kiitollinen. Mikä kaikki on hyvin? Harjoituksen avulla kehon ja mielen hormonicoctail muuttuu stressaavasta mielihyvää tuottavaksi.

Vaikkei sitä 8-vuotiasta lasta valittukaan ensimmäisenä pesäpallojoukkueeseen, se ei tarkoita lapsen olevan huonompi tai vähemmän rakastettava kuin muut. Kuten irtisanomisissa, kaikkia ei vain voida valita ensimmäisenä.

Sydämesi on viisas, ja se tietää ajan kanssa, mitä seuraavaksi kannattaa tehdä. Luota omaan kykyysi selviytyä, olethan tähänkin asti selviytynyt kaikista aallokoista elämässäsi.

Liittolaisesi oman näköisen elämäsi luomisessa,

Riikka

Ps. Olen iloinen saadessani avata oman näköisen elämän luomisen vinkkejä viikolla 17 (2019) ilmestyvään kirjaani, jonka teemana on oman tehtävän, vahvuuksien ja intohimojen löytäminen.

Kuuntele maaliskuussa 2019 pitämäni FB-live: Urakriisistä unelmatyöhön – kohti omannäköistä työelämää tästä.

Lue lisää siitä, miten luot itsellesi onnellisen työelämän Montevistan sivuilta tästä.

Aina on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä valintojasi – Älä suostu tuntemaan syyllisyyttä siitä

Syyllisyys, vanha ystäväni, seuraa mukanani kaikkialle. Vuorille vaeltamaan, helteisiin päiväuniin, unelmapäiviini.

Uneksin vanhoista ystävyyssuhteista, joissa sukset menivät myttyyn. Ihmisistä, joiden kohdalta olen lähtenyt toiseen suuntaan. Olen kääntynyt joidenkin kohdalta siksi, että oletusasetus on ollut, että kun ystävä on kuunnellut minun juttujani vartin, puhutaan loppuaika hänestä.

Tai jos toinen on halunnut omistaa, tai ollut kiinnostuneempi omasta käsityksestään minusta kuin siitä, kuka minusta on kasvamassa.

Syyllisyys tulee öisin; tunnen, miten joku olisi odottanut, vieraskin ihminen, minulta jossakin tilanteessa sellaista, mitä en ole ymmärtänyt antaa. Olisiko pitänyt tehdä niin, näin vai noin? Syyllistyvä syyllistää joskus itse, koska ei ole löytänyt vapautta syyllisyytensä kanssa.

Syyllisyydestä ei tarvitse päästä eroon – ja silloin se muuttaa muotoaan

En usko, että syyllisyydestä tarvitsee päästä eroon. Se, joka haluaa päästä syyllisyydestä eroon tai uskoo, että syyllisyys on huono tunne, lienee syvästi syyllisyyden ajama.

Vanha ystäväni syyllisyys oli aina työpaikoillani mukana. Miten paljon se löysikään peilejä toisten katseista, eleistä, sanoista. Syyllisyyttäni ei tyynnyttänyt mikään. Mikään määrä työtä ei saanut sitä hiljenemään – jos se hyytyikin hetkeksi, ahdistus alkoi heti. Syyllisyys ja levollisuus eivät ole ylimpiä ystävyksiä.

Ja siinä se juttu juuri onkin. Uskon, että syyllisyys on peitetarina, naru joka pitää leijaani puuhun sidottuna sen sijaan, että se nousisi kohti keveitä pilviä.

Syyllisyys on portinvartija; aina kun olet antamassa itsellesi jotakin lempeää, totta tai ihanaa, liitämässä korkeuksiin, avautumassa ja syvenemässä yhteydessä ja luottamuksessa itseesi, syyllisyys alkaa tivata, oletko nyt ihan varman varma? Et voi mennä minnekään ennen kuin olet sovittanut tämän syntisi, ja tuon.

Niin kauan kuin jotakin on hampaankolossa, et voi rakastaa itseäsi. Jos olet loukannut toista – vaikka et edes tietäisi miten – et voi tuntea levollisuutta ennen kuin heittäydyt täysillä peliin, kiemurtelet, kelpaat, sovittelet.

Se on peli, jota en enää pelaa.

Ennen uskoin syyllisyyttä. Niin kovasti työtä tekemällä, ainaisella kiltteydellä ja empatiani ihan loputtomalla jakamisella ”lunastin” itselleni jotakin: lupaa, sovitusta, anteeksiantoa – koska sisälläni luulin, että jotakin vikaa tai vääränlaista minussa on.

Luulin, että syyllisyydestä pitää päästä eroon; sen esiinmarssi oli merkki siitä, etten vieläkään ollut oivaltanut oikeita asioita, tehnyt oikeita valintoja tai löytänyt tasapainoon itseni kanssa.

Nummea tänään kohti huikeita turkooseja vesiä kävellessäni ajattelin ystävää, jota en nähnyt ennen matkaa. Ystävä taisi loukkaantua; hänellä oli ollut vaikea hetki. Mutta en usko, että ystävä tarvitsi välttämättä juuri minua.

Jos hän olisi tarvinnut juuri minua, kaikkineni, hän olisi ehkä tiennyt ja ymmärtänyt syyn, miksi en ollutkaan saatavilla. Jos hän olisi kaivannut juuri minua, hän olisi ehkä kertonut sen minulle – tullut lähemmäs loukkaantuneen vetäytymisen sijaan.

Ja silti kannan syyllisyyttä. Siitä, etten ole läsnä ihmiselle, joka ei ole välttämättä läsnä minulle. Niin tuttu vanha kehä. Vedän ihmissuhteissa puoleeni sellaista energiaa, jotta voisin kohdata vanhaa ystävääni syyllisyyttä, ottaa sitä kädestä, ja jatkaa matkaa.

Syyllisyyden tunne on yksi haastavimmista asioista antaa itselleen anteeksi – antaa sen vain olla

Ajattelen, että syyllisyys on yksi haastavimmista asioista antaa itselleen anteeksi. Antaa sen vain olla. Nousta ja laskea, kuin vuoroveden.

Kulttuurissamme on niin syvästi tuhansien vuosien ajan ja erityisesti modernien uskontojen myötä iskostunut jo äidinmaidossa, että a) syyllisyydentunne tarkoittaa että olet huono ja syntinen b) et voi ehkä ikinä saada anteeksi tai jos voit, koko loppuelämä pitää käyttää itsensä vapauttamiseen.

Syyllisyydestä annetaan joskus myös ymmärtää, ettei ”henkinen” tai ”tasapainoinen” ihminen sellaista koe. Voi mikä määrä syyllisyyttä voi sellaisestakin luulosta kummuta!

Syyllisyys on vähän kuin mielen peli: aina kun olet jostakin nauttimassa tai jotain kivaa tapahtuu tai syvennyt yhteydessä itseesi, syyllisyys vyöryy syyttelemään: ”et sä nyt perhana voi tässä mitään nauttia, olet huono ja aiheutat toisille kipua.”

Syyllisyyden kompa on minulle tämä: sitä ei voi eikä tarvitse ratkaista. Ei syyllisyydestä tarvitse päästä eroon. Syyllisyys syventää rakkautta itseä kohtaan, koska se tavallaan kysyy: voinko tämänkin asian kanssa olla omassa sydämessäni ja rakkaudessani, sallia itselleni hyvää?

Voinko olla itseni kanssa myötätuntoisesti kaikessa? Itsensä rakastaminen on haastavinta mitä tiedän siksi että sydämen keskelle, sieluuni saakka, tulee mukaan ihan joka ikinen kokemus, ajatus ja tunne. En jätä itseäni yksin enää minkään asian kohdalla, vaikka se tarkoittaisi sitä, että seuraavan niityn yli minun pitää kävellä ilman tuota toista.

Monta ihmisuhdetta on jäänyt taakse, koska en ole suostunut enää ottamaan vastuuta siitä, ettei toinen rakasta itseään. Ei ole minun tehtäväni olla ketään kohtaan myötätuntoinen. Koko juttu on suuri paradoksi, koska jokainen voi syvästi sallia itselleen rakkautta itseään kohtaan vain itse. Vain itse voi vapauttaa leijansa liitoon. Se, joka ei siihen vielä suostu, voi olla minulle vihainen – ja sen hyväksyminen saattaa olla myötätuntoisimpia asioita, mitä olen kellekään koskaan tarjonnut.

Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä minua tai valintojani, vaikka miten rautalangasta vääntäisin. Enkä jaksa enää oikein vääntää rautalangasta – ja muutenkin: saahan toinen kokea juuri niin kuin kokee. Meidän ei tarvitse kokea samalla tavalla – ja siinäkin on syyllisyyden kutsu. Kuinka omilla jaloillani uskallan seistä? Kuinka arvokkaasti, lempeästi ja omaa totuuttani kunnioittaen uskallan olla?

Mitä jos syyllisyyden tunne ei tarkoitakaan, että olet huono, väärässä ja arvoton vaan että on jokin kohta, joka kaipaa itseltäsi myötätuntoa itseäsi kohtaan? No matter what.

Syyllisyys voi olla myös kaunis opettaja: mitä viisautta voin ammentaa niistä kokemuksistani, jotka syyllisyyttä ovat aiheuttaneet? Niilläkään oppitunneilla ei tarvitse istua ikuisesti. Voi nostaa kytkintä ja jatkaa matkaa. Itseään voi katsoa myötätunnolla. Koska se mikä tähän maailmaan tuo iloa ja rakkautta on sinun ilosi ja rakkautesi, kaikki lempeä jota itsellesi sallit – ei se syyllisyys jota kannat.

Syyllisyys on ollut mukana monissa tiukoissa mutkissani – ja niiden jälkeisissä huikeissa maisemissa. En tiedä, lakkaako syyllisyys koskaan nousemasta tajuntani taustakankaalle, mutta en enää pidä sitä merkkinä siitä että jotakin pitää oikaista vaan siitä, että tuuli on nousemassa.

Syyllisyyden kiemurtava tunne saa olla ja kaihertaa, mutta en enää kuuntele sitä minään totuutena mistään. Kutsun sen olemaan kanssani, ja sitten ollaan. Se voi kuulostaa epätäyttymykselliseltä ja helvatun tylsältä mielelle, joka tykkää olla ratkomassa milloin mitäkin henkistelyn ja eheytymisen sudokua.

Syyllisyys on peli, jota en enää pelaa

Ei ole mitään oikeaa tapaa olla ihminen. Ei tarvitse sovittaa mitään voidakseen olla sielunsa kanssa levollisesti. Syyllisyyskin mahtuu kuvaan – ja silloin se muuttaa muotoaan. Kun lakkaa yrittämästä, voi vain olla.

Kenties syyllisyys on sielun lakeija; se ilmaantuu paikalle juuri siinä, missä syvä rakkaus itseä kohtaan on ilmaantumassa paikalle. Kun syyllisyyden ohjaamana ei toimi vaan pysähtyy, on rehellinen itselleen, sille mitä tahdon ja tarvitsen – ja sallii sen itselleen – leija nousee ilmavirran mukana.

Kuva: Unsplash.com

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

 

“Antakaa minulle arvokas vanhuus” – Pieni runo ihmisyyden puolesta

“Kohtele minua hyvin,
sitten kun en enää muista nimeäni.
Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen,
sitten kun en enää ole tuottava yksilö,
kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
Välittäkää minusta,
antakaa rakkautta,
koskettakaa hellästi.
Kello hidastaa,
eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan,
mutta siihen on vielä aikaa.
Antakaa minulle arvokas vanhuus.”

– Tuntematon