Kiireisenä ihmisestä tulee paskiainen, joka ei pysty huomioimaan muita

Olimme mieheni kanssa viemässä viisivuotiasta lastani päiväkotiin. Hän ajoi omalla pyörällään kävelytietä, ja koska muita ei näkynyt lähellä, hänelle annettiin lupa ottaa vauhti mäkeen, jonka alkupäässä on puomi. Puomin ja kaiteen välissä oli reilun metrin aukko, josta hän on tottunut ajamaan. Tyttö otti vauhtia, ja yhtäkkiä puomin kohdalla hänen takaansa tuli hurjaa vauhti aikuinen mies vauhtipotkulaudan kanssa. Metrin aukon kohdalla mies oli lapsemme rinnalla: samalla hetkellä lapsi löi säikähdyksestä jarrut pohjaan ja mies ohitti lapsen.

Huusin potkulautamiehelle, että nyt ei ollut reilu tilanne: aikuinen ei voi kilpailla jyräävällä vauhdilla viisivuotiaan kanssa pienessä tilassa – eikä muutenkaan. Viisivuotias, joka ajaa vielä kävelytiellä, ei pysty ajamaan niin varmasti, että kymmenen sentin päästä tapahtuva suhahdus ei horjuttaisi hänen tasapainoaan.

Mies pysähtyi ja pyysi anteeksi. Hän kertoi, että hänellä on neljävuotias lapsi itsellä ja hän hyvin tietää, että tuon ikäinen ei ole taidoiltaan sellainen, että tilanne olisi ollut reilu. Hän kertoi, että kiire töihin sumensi hänen ajatuksensa. Hän vain mietti, että ehtii töihin. Hän sanoi, että pitäisi lähteä aikaisemmin…

Joskus tällaisissa tiukoissa tilanteissa saa aikuiselta ihmiseltä vastaukseksi vain huutoa ja raivoamista. Hän purkaa toiseen ihmiseen koko viikon, kuukauden tai vuoden kiirepaineensa.

Kiire tekee täyspäisistä, mukavista ja huomaavaisista ihmisistä paskiaisia. Kiireisen ihmisen keskiössä on oma napa, oma ehtiminen – minäminäminäminä. Ja tämä on luonnollista kiireessä: kun huomiomme on ajatuksissa (kiireessä ne ovat pakonomaisia), huomiomme ei ole ympäristössä. Huomiomme voi olla yhdessä paikassa kerrallaan.

Kiireisiä minäminäminä-ihmisiä ei ole pelkästään liikenteessä, vaan myös työelämässä: oma kiire, oma ehtiminen ja oma suoritus menee kaiken muun edelle – siihen ei paljon muiden huomioiminen mahdu.

Tällaiset kiireestä johtuvat tilat ovat omiaan synnyttämään paskiaisten kokoontumisia. Ja haluan painottaa, että en usko, että niin moni ihminen oikeasti olisi paskiainen. Kaikki johtuu kiireestä: kiireestä ehtiä, kiireestä saada kaikki tehtyä tai kiireestä menestyä. Kiire saa ihmisen kaventamaan huomiotaan ja fokustamaan omaan selviytymiseen. Siinä se on aina ihmisen parhaan arvion mukaan tehty ratkaisu. Valitettavasti kiire ajaa usein myös lapsen huomioimisen edelle. Mutta kuinka moni meistä oikeasti haluaa ajaa toisten päälle – fyysisesti tai henkisesti?

Kiireeseen ja omaan kohkaamiseen on yksi lääke: sen huomaaminen, missä oma huomio on. Jos oma huomio on pelkästään tai pääosin ajatuksissa – ja useimmiten kiireisissä ajatuksissa – on hyvä harjoitella huomion suuntaamista.

Helpoin tapa on huomioida iltaisin ennen nukkumaan vaikka omaa hengitystä: aina, kun huomaa ajatuksen, voi todeta, että ”ahaa, ajatuksia” ja sitten palauttaa huomio takaisin hengitykseen. Voit liu’utella huomiota myös kehon tuntemuksissa: joskus ajatus on ollut niin pitkään huomion keskipisteensä, että ei ole edes huomannut , että kehokin kaipaisi huomiota.

Mitään muuta ei tarvitse tehdä, jotta voi opetella huomaamaan, missä oma huomio on. Näin myös siinä tiukassa tilanteessa, kun on fokustanut omaan töihin ehtimiseen, pystyy siirtämään huomion toisiin ihmisiin.

Minä uskon siihen, että jos jokainen opettelisi hengittämistä, huomion siirtämistä ja puhdasta havainnointia, meillä olisi ympärillämme 90% vähemmän paskiaisia. Vähentäminen kannattaa aloittaa itsestä.

Lopuksi: Myös minä olen paskiainen kiireessä, kyllä. Jokainen meistä on. Muutos alkaa siitä, että myöntää itselleen, mitä kiire saa aikaan.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: