Joskus sitä ajattelee, että vain täyteen ahdettu kalenteri, tiukat deadlinet tai turhat palaverit kuormittavat. Toki nekin. Mutta on muutakin. Tässä niistä kolme.
1. Syyllisyys levosta
Tunnistatko tilanteen: kun olisi hetki aikaa hengähtää, samalla sekunnilla päähän singahtaa seitsemäntoista asiaa, jotka pitäisi tehdä.
Astiakaappi pitäisi siivota. Siihen yhteen sähköpostiin pitäisi vastata. Pitäisi sitä, pitäisi tätä.
Suorituskulttuuri on huijannut meidät uskomaan, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain – muutenhan sitä on laiska. Siksi lepääminenkin tuntuu väärältä tai joskus jopa syntiseltä.
Silloin saattaa huomaamattaan sabotoida itseään:
Sättii itseään laiskaksi. Tsekkailee vähän työsähköposteja, jotta tuntuisi, että tekee edes jotain. Pyörittää päässään loputonta listaa siitä, mitä kaikkea pitäisikään olla tekemässä, jotta tulisi fiilis, että asiat edistyvät edes johonkin suuntaan.
Mutta ei se ole silloin lepoa. Se on pikemminkin kuin tuskallista jälki-istuntoa, joka ei todellakaan rentouta, palauta, virkistä tai auta muutenkaan mitään.
Lepoa ei kannata pilata itseltään sättimällä itseään laiskaksi, vilkuilemalla työsähköpostia tai laatimalla itselleen aina vain uusia ulottuvuuksia saavaa tehtävälistaa.
2. Pakkopositiivisuus
Jos vaatii itseltään joka käänteessä positiivista asennetta, saattaakin tulla väistelleeksi hankalia tunteita, joille on yleensä täysin ymmärrettäviä ja varsin inhimillisiä syitä.
Myönteisyydessä ei ole tietenkään mitään väärää, mutta pakkopositiivisuus on kokonaan toinen juttu. Se on kuin työntäisi rantapalloa veden alle: voimia saa käyttää ihan pirukseen, mutta lopulta pallo lennähtää silti pintaan veden pärskyessä naamalle. Melko raskasta.
Tunteet eivät itsessään ole hyviä tai huonoja. Vaikeatkin tunteet ovat aina signaali. Niitä on tärkeä uskaltaa pysähtyä tarkastelemaan ja varsinkin kokemaan (siis ihan kehossa) sen sijaan, että ne vain sivuuttaa kiellettyinä ja pahoina ja vääntää naamansa väkisin hymyyn. Paljon helpommalla pääsee, kun antaa itselleen luvan tuntea myös niitä paskista paskimpia fiiliksiä.
3. Sisäistetyt vaatimukset ja ihanteet
Päässämme pyörii yllättävän kirjava joukko erilaisia uskomuksia siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä, jotta olisi kunnollinen ihminen.
Matot on pestävä juhannukseksi.
Kirja on luettava aina loppuun saakka.
Lanttulaatikko on tehtävä jouluksi, kun mummokin aina teki.
Hankala ei saa olla.
Kunnon ihminen kävelee päivittäin 10 000 askelta.
Itselleen ei voi ostaa kukkia, jos niitä ei ole ensin ansainnut.
Jos ulkona paistaa aurinko, sisällä ei saa olla.
Lepo pitää ansaita raatamalla.
Tietyssä iässä elämän pitää näyttää siltä ja tältä.
Vain heikot uupuvat.
Jos ei ota itseään niskasta kiinni, mitään ei tule tehdyksi.
Ja tietysti klassikko: ”Jos sitä ei voi tehdä kunnolla, sitä ei kannata tehdä ollenkaan.”
Kevyempi elämä alkaa siitä, että oman pään sisällä olevia uskomuksia, ihanteita ja vaatimuksia uskaltaa kyseenalaistaa sen sijaan, että antaa niiden jyllätä taustalla viemässä energiaa.
Kaupallinen yhteistyö North Rayn kanssa. Kirjoittaja Johanna Latva-Kiskola on North Rayn perustaja ja lempeän valon puolestapuhuja.
Marras–joulukuun pimeys ei ole vain maisemaa ikkunan takana. Se on myös monen kehon ja mielen olotila.
Moni meistä huomaa vuoden pimeimpänä aikana olevansa väsyneempi, alavireisempi, herkempi itkemään tai ärsyyntymään. Unet katkeilevat, nukahtaminen vaikeutuu tai uni ei rauhoita, vaikka sitä tulisi määrällisesti tarpeeksi. Usein myös tingimme unesta ja palautumisesta.
Uni on kuitenkin koko hyvinvoinnin perusta. Jos uni ja hermoston rauhoittuminen jäävät taka-alalle, mikään muu ei oikein asetu paikoilleen.
Minulle tämä kaikki ei ole teoriaa, vaan elettyä totta. Syksyllä 2022 elämä pysähtyi. Menetin isäni yllättäen ja siinä hetkessä kaikki tuttu katosi. Unet pakenivat ja keho alkoi jälleen puhua omaa, raskasta kieltään. Terveyshaasteet, nuo vanhat, sitkeät opettajani, joskus ystävälliset ja toisinaan kivuliaat, nostivat päätään. Hermostoni oli jo ennen sitä uupunut monen vuoden kamppailuun: sisäilmasairastumiseen, liialliseen suorittamiseen, kroonisiin sairauksiin ja CFS:ksi kutsuttuun väsymystilaan.
Iltaisin olin totaalisen väsynyt, mutta keho ei suostunut lepäämään. Hermosto kävi ylikierroksilla, kuin sisäinen hälytin, joka ei enää ymmärtänyt, että myrsky oli jo ohi.
Olin niin loppu, että aloin etsiä keinoja parempaan uneen.
Epäluonnollinen valo ja levoton hermosto
Usein ajattelemme, että syy unettomuuteen ja univaikeuksiin on vain stressi, ruuhkavuodet tai “tämä nyt vaan on tällaista”. Harvemmin tulemme ajatelleeksi, että yksi hiljainen, mutta valtavan merkittävä tekijä on valo. Tai oikeastaan se, millaista valoa ja mihin aikaan vuorokaudesta kehoomme päästämme.
Elämäämme on viime vuosikymmeninä hiipinyt paljon sellaista valoa, jota keho ei oikein ymmärrä: kirkkaat ja luonnottomat keinovalot, digilaitteiden sinertävät ruudut, myöhään iltaan asti päällä olevat spotit ja kylmät kattovalot. Voisi melkein puhua “roskavalosta”. Valosta, joka ei huomioi kehon luonnollista rytmiä.
Maailman keinovalo-olosuhteet ovat muuttuneet hurjasti isovanhempiemme ajoista. Heidän aikanaan valo tuli päivänvalosta, kynttilöistä, takasta ja myöhemmin pehmeämmistä lampuista. Nyt valo ympäröi meitä 24/7, kirkkaana, valkoisena, vilkkuvana ja ruutujen kautta suoraan silmiin.
Sama tahti, jolla keinovalo on lisääntynyt, näkyy myös siinä, mitä ihmiset kokevat:
univaikeudet
jaksamisen ongelmat
hermoston ylivireys
mielialan haasteet
hormonitoiminnan häiriöt.
Valolla on iso rooli siinä, miten keho hahmottaa vuorokauden, milloin sen kuuluu olla virkeä ja milloin levätä. Jos valorytmi menee sekaisin, koko systeemi menee sekaisin. Kun valoympäristö muuttuu, moni muukin asia muuttuu. Hyvä uutinen on se, että valon kanssa voi tehdä paljon enemmän kuin tulemme ajatelleeksi.
Valoympäristön huomioiminen voi tuoda merkittävää muutosta sekä kehoon että mieleen.
Moni huomaa jo pienistä muutoksista eron:
palautuminen käynnistyy luonnollisemmin
uni alkaa maistua eri tavalla
epämääräiset päänsärky- ja silmäoireet voivat vähentyä
olo ei ole enää niin “sähköinen” iltaisin
keho alkaa vähitellen levätä ja palautua niin kuin sen on tarkoitettu.
Ja kun kerran hoksaat tämän, ei oikein ole paluuta entiseen, koska ero voi olla niin konkreettinen, että vanhaan valorytmiin ei enää halua takaisin.
Miten valoa voi käyttää vuoden pimeimpänä aikana?
Vuoden pimein aika on itse asiassa täydellinen hetki lempeään valokorjaukseen. Ei tarvitse tehdä kaikkea kerralla. Voi aloittaa pienistä asioista:
Aamulla lempeää valoa ja luonnonvaloa heti, kun sitä on saatavilla. Heräämisen jälkeen vältä liian kirkasta, silmiin poraavaa valoa. Sytytä mieluummin muutama pehmeä, lämminsävyinen lamppu. Jos mahdollista, käy edes hetkeksi ulkona tai parvekkeella heti kun päivänvalo pilkistää. Jo muutama minuutti auttaa kehoa ymmärtämään, että “nyt on aamu, saa herätä.”
Päivällä luonnonvaloa ja ruutuvalo haltuun. Pimeään vuodenaikaan moni tekee töitä ruutujen äärellä lähes koko päivän. Päivällä ruutuja katsoessa voi käyttää esimerkiksi keltaisia päivälaseja, jotka pehmentävät valon kokemusta silmille. Ne tukevat myös illan unta ja päivän aikaista fiilistä: silmät eivät väsy yhtä nopeasti, ja olo pysyy tasaisempana. Ja jos vain mitenkään sinun arjessasi mahdollista, ulkoile päivän valoisien hetkien aikana.
Illalla hämärä on hermoston ystävä. Kun ilta lähestyy, koti saa rauhoittua. Kytke pois kirkkaimmat ja kylmimmät lamput ja vaihda tilalle lempeitä iltavaloja. Himmeämpi, lämpimämpi valo antaa keholle viestin: “nyt ollaan menossa kohti lepoa ja palautumista.”
Sinivalo pois ennen nukkumaanmenoa. Noin 3–4 tuntia ennen nukkumaanmenoa on hyvä aika vaihtaa “päivävalot” iltamuotoon. Tätä tukevat iltasin käytettävät sinivalolasit, jotka estävät virkistävimmän sinivalon pääsyn silmiin kodin valolähteistä ja digilaitteista. Ne eivät tee unta puolestasi, mutta ne auttavat kehoa pääsemään siihen tilaan, jossa uni on mahdollista.
Kun nämä palaset asettuvat kohdalleen, monella alkaa hiljalleen tapahtua sama: palautuminen syvenee, hermosto rauhoittuu ja uni ei tunnu enää taistelulta, vaan luonnolliselta jatkumolta päivälle.
Lempeää apua arkeen
Miksi valo kiinnostaa minua näin paljon? Isäni kuoleman jälkeen ja hermoston ylivirittyneisyyden kanssa kamppaillessani aloin tutkia entistä syvemmin valon vaikutusta ja päätin kokeilla itse värillisiä sinivalolaseja. Kun laitoin ne ensimmäisen kerran kasvoilleni, tapahtui jotain pientä mutta suurta: Maailma kirkastui. Silmissä ja sisällä. Uneni syveni. Katse lepäsi. Mieli hiljeni.
Tuosta hetkestä syntyi yritykseni North Ray: pieni, sydämellä rakennettu verkkokauppa, joka syntyi surusta, mutta kasvaa valosta. North Rayn valikoima on rakennettu tukemaan kehon luonnollista rytmiä valon avulla. Jokainen tuote on pieni, lempeä apu arkeen, silloin kun valo tuntuu kuormittavalta ja keho kaipaa tukea rauhoittumiseen.
Jos haluat säätää omaa valorytmiäsi luonnollisempaan ja virkistävämpään suuntaan, kurkkaa North Rayn valikoima TÄÄLLÄ.
Keltaisilla linsseillä varustetut päivälasit pehmentävät kirkasta keinovaloa ja ruutuvaloa aamusta iltaan. Ne sopivat erityisen hyvin näyttöpäätetyöhön, valoherkille ja yövuorolaisille. Päivälasit toimivat loistavasti myös ajolaseina selkeyttämään näkymää hämärällä tai muuten haastavissa keliolosuhteissa.
Oranssit iltalasit auttavat kehoa laskeutumaan kohti iltaa. Niitä käytetään 3–4 tuntia ennen nukkumaanmenoa, kun haluaa vähentää sinivalon vaikutusta ja antaa melatoniinin nousta luonnollisesti.
Punaiset yölasit tarjoavat vahvimman suodatuksen yön hetkiin, jolloin on pakko herätä tai olla toimeliaana, mutta haluaa silti pitää kehon mahdollisimman lähellä lepotilaa.
Iltavalomme tuovat kotiin pehmeää, lämpöistä valoa, joka ei häiritse vuorokausirytmiä. Ne tekevät illasta levollisemman ja lempeämmän.
Uutuuspolttimomme mukautuu vuorokauden aikaan: aamulla se on kirkas ja selkeä, ja iltaa kohti se tunnelmaa voi himmentää lähemmäs luonnollista valaistusta. Näin valo kulkee rinnalla päivän rytmin mukana.
Meidän tehtävämme on yksinkertainen: auttaa ihmisiä palaamaan siihen, mitä emme koskaan menettäneet, mutta jonka usein unohdamme: omaan rytmiin, rauhaan ja valoon.
P.S. Olen oppinut, että elämä antaa meille välillä kipua, jotta pysähtyisimme. Ja että jokaisen murtuman läpi voi lopulta näkyä enemmän valoa. Hyvinvointi ei ole täydellisyyttä, vaan rehellisyyttä elämälle sellaisena kuin se on. Pieninä, tietoisina valintoina, jotka palauttavat kehon rauhaan ja sydämen lempeyteen.
Tämä matka on ollut raskas, kaunis ja ennen kaikkea tosi. Ja jos tämä tarina saa jonkun toisen pysähtymään hetkeksi ja kuulemaan oman hiljaisuutensa, silloin kaikki on ollut sen arvoista.
Istun sängyllä, varpaat vankasti valkoisen peiton lämmössä ja katselen ikkunasta sunnuntain aamu-aurinkoa. Asunto on hiljainen: puolisoni on lähtenyt lasten kanssa puistoon jo ennen heräämistäni. Olen unelmoinut näistä aamuista, hetkistä vain minulle itselleni. Aamukahvit lämpimänä kupista ja ajatonta tilaa kirjan kanssa. Mutta raukean levollisuuden ja nautiskelun sijasta kehoni valtaa nopeasti tuttu, tihenevä levottomuus.
Lasken kirjan kädestäni.
Huoli on saapunut huoneeseen.
Sekunteissa huolikelat lähtevät laukkaamaan valtoimenaan: muistivatkohan lapset syödä puuron ennen lähtöä? Oliko puolisoni kuitenkin harmissaan, koska nukuin pitkään? Miksi hän ei ole laittanut viestiä? Entä jos heille onkin tapahtunut jotakin?
Ja niin, aivan salakavalasti, hidas sunnuntai-aamuni on muuttunut raukean nautinnollisesta huolestuttavan hyväksi.
Kun toinenkin kenkä tippuu
Huoli on kummallinen seuralainen. Se hiipii esiin juuri silloin, kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Se estää elämästä tässä hetkessä ja nauttimasta hyvästä.
Kuin pieni varoitusvalo, huoli saa ajatukset pyörimään: istut aamukahvilla ja mietit, vastasitko vahingossa turhan jämäkästi työkaverin viestiin, mitä muut ajattelevatkaan tulevista lomapäivistäsi tai tuntuuko puoliso hieman etäiseltä – ja yhtäkkiä kehosi ja mielesi ovat valmiina reagoimaan mahdolliseen uhkaan.
Itse olen valmistautunut hyvän murenemiseen niin kauan, kuin jaksan muistaa. Waiting for the other shoe to drop, niinkuin paikalliset täällä Kanadassa sanoisivat.
Alitajuinen varuillaan olo saa meidät ajattelemaan, että hyvät asiat lipuvat sormien välistä, jos emme jatkuvasti varmistele. Mutta samalla huoli estää meitä olemasta läsnä ja nauttimasta siitä, mikä on juuri nyt hyvää. An endless loop – loppumaton kehä.
Tämä huolen kimurantti paradoksi on monelle meistä tuttu. Tuntuu kuin rauha olisi epäilyttävä tila, kuin hiljaisuuteen ja hyvään olisi kätketty jotakin uhkaavaa.
Todellisuudessa, huoli ei välttämättä ole kuitenkaan edes totta.
Huoli ja hermosto
Jokainen tunne valmistaa kehoamme toimintaan. Hermoston näkökulmasta huoli on erityisen mielenkiintoinen tunne. Vireystilamme on koholla ja sympaattinen hermosto aktivoitunut. Katse skannaa ympäristöä mahdollisten vaarojen varalta, korvat havaitsevat hienovaraiset äänet ja lihasten jännitystila, eli tonus, on kohonnut. Keho on valmiina toimimaan ja selviytymään lähestyvästä uhkasta.
Huoli ei ole kuitenkaan taisteluun valmistava tunne.
Huoli auttaa meitä pakenemaan.
Huolipupu sinkoilee
Huoli on kuin pieni pupu, joka on kuin viritetyn vieterin lailla alati valmis ryntäämään paikasta toiseen.
Ehkä vielä juuri ennen nukkumaanmenoa avaat työsähköpostin ja tarkistat asiat ”ihan vain nopeasti”. Asioiden priorisoiminen on vaikeaa, sillä kaikki tuntuu yhtä kiirreelliseltä ja erilaiset kauhuskenaariot täyttävät mielen. Tuntuu, kuin olisit auttamattomasti jäljessä kaikesta.
Huoli ohjaa toimintaamme. Me varmistelemme. Lepyttelemme. Takerrumme.
Tämä on keho-mielen näkökulmasta ymmärrettävää: kehosi on valmis toimimaan, ja varmistelu, yliajattelu ja jatkuva poukkoilu antaa keinon toimia tunteen valmistelemalla tavalla.
Mutta miten huolestunut keho-mieli rauhoitetaan?
Kun puhe ei toimi – Miten huolestunut keho-mieli rauhoitetaan?
“Rauhoitu!”.
Tämä on yksinkertainen käsky, joka harvoin kuitenkaan toimii. Syy on yksinkertainen: huolestunutta hermostoa et voi pakoittaa tuntemaan turvaa.
Onhan huolipupu tiukan vieterin lailla on alati säntäily- ja toimintavalmis.
Miten siis toimia huolen kanssa? Ensimmäinen kysymys on: miten voin tuoda kehooni lisää turvaa tässä hetkessä.
Ei huolipupua tiukka huuto rauhoita. Yleensä reaktio on päinvastainen.
(Jokainen, joka joskus on kokeillut samaa taktiikkaa huolestuneelle lapselle, hätääntyneelle eläimelle tai to-do-listansa kanssa säntäilevälle ystävälle, voi varmasti tunnistaa tilanteen.)
Mitä keho siis tarvitsee rauhoittuakseen? Keho tarvitsee yhteyttä, aistimista sekä lempeää liikettä, joka viestii sille, että vaara on ohi.
Puhumalla kieltä jonka keho ymmärtää, voimme auttaa hermoston vireystilaa ja kehon toimintavalmiutta laskemaan ja näin muuttamaan myös mielemme sisäistä puhetta.
Huoli haluaa tulla kohdatuksi, jotta sen huuto voi hiljentyä. Liikkeen avulla voimme viestiä huolelle, että kuulemme sen.
Laita oikea kämmen vasemman kainalosi alle ja purista vasemmalla kädellä oikeaa käsivartta.
Kiinnitä huomiosi miltä lämmin puristus tuntuu. Tunnetko kätesi hellän, puristavan paineen ihollasi? Miltä tuntuu pitää kämmentä lämpimän kainalon suojassa?
Siirrä samalla painoa hellästi jalalta toiselle, kuin keinuisit puolelta toiselle. Pystytkö aistimaan jalkapohjasi lattiaa vasten?
Hengitä nenän kautta sisään, ja suun kautta ulos. Pidä uloshengitys sisäänhengitystä pidempänä. Itse tykkään 4 sekunttia hengitystä sisään, hengityksen pidättäminen 4 sekunttia, 8 sekunttia uloshengitys.
Visualisoi mielesi silmin tämä pieni huolipupu kämmenellesi. Mitä tunteita tämän olennon tarkkaileminen sinussa herättää? Pystytkö katsomaan sen huolestunutta säntäilyä myötätunnolla? Miltä sinusta tuntuisi, jos antaisit huolipupulle mahdollisuuden kertoa kaiken, mikä sitä huolestuttaa?
Miltä tuntuu jos nostat suun samalla pienelle hymylle? Tunnistatko eron olossasi muutaman hengityskierroksen jälkeen?
Harjoituksen tarkoitus ei ole saada aikaan täydellistä huolettomuutta. Riittää, että annat kehon ja liikkeen avulla hermostolle viestin: on turvallista olla juuri tässä. Ja pienin teoin tuot kehon ja mielen taikaisin tähän hetkeen.
Kipeiden tunteiden sietämisen voi kiteyttää kolmeen ydinkohtaan, joista jokainen on tasavertainen ja tärkeä.
1. Tunne tulee tuntea, ei tukahduttaa tai piilottaa.
2. Tunteen välittämää kehotusta toimia ei kannata seurata sokeasti.
3. Tietoista ja toistuvaa perseilyä ei tule sietää.
Tässä artikkelissa sukellan listan kolmanteen kohtaan, jonka tunnistaminen on toisinaan niin vaikeaa, että jo se itsessään on omiaan herättämään epämiellyttäviä tunteita.
Epämääräiset sumuttajat haluavat johdattaa harhaan
Kun koemme meihin kohdistuvaa vääryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta, voi se toisinaan värittyä elämämme aiemmilla kokemuksilla. Tästä on syytä olla tietoinen. Valitettavan useasti pulma on silti siinä, että emme osaa tai rohkene tunnistaa sitä kohtuuttomuutta, jota niskaamme suolletaan – joskus tietoisesti, toisinaan tiedostamattomasti.
Jos esimerkiksi ei ole tottunut vetämään omia rajoja, voi ulkopuolelta tulvivan paskan suodattaminen olla jopa epäinhimillisen vaikeaa. Etenkin, jos vastapuoli osaa sumuttamisen vähemmän jalon taidon. Sen, että hän omilla sanomisillaan ja tekemisillään sekoittaa ajatuksesi ja tunteesi. Johdattaa sinua jatkuvasti harhaan, ettei joutuisi itse valokiilaan.
On tutkittu, että suurinta vahinkoa hyvinvoinnillemme eivät suinkaan tee johdonmukaisesti ilkeät ihmiset, vaan ennen kaikkea epäjohdonmukaisesti ja arvaamattomasti toimivat. He, joiden seurassa meidän tulee jännittää omaa olemistamme ja olla aina vähän varuillaan.
Tarvitseeko tällaista perseilyä sietää?
Tietoinen sietäminen ei ole alistumista vaan suojaetäisyyden ottamista
Vääryyden sietämisen vastakohta ei ole se, että oksennat kaikki tunteesi kysymättä ja kertarykäisyllä pihalle. Sellainen synnyttää lähes poikkeuksetta kaaosta ja sekamelskaa, joka mutkistaa asioita ja usein myös syventää konflikteja.
Voit voimakkaan tunnemyrskyn keskellä ottaa eräänlaisen sisäisen aikalisän. Olla uskomatta tunteen välittämää kehotusta, joka voi yllyttää joko antamaan samalla mitalla takaisin tai menemään nurkkaan häpeämään.
Kumpikaan ei todennäköisesti ole eduksi sinulle juuri sillä hetkellä.
Sietäminen voi olla tietoinen valinta, jolloin sinun ei tarvitse kokea, että alistuisit millekään tai kellekään.
Tunteiden tarttuminen on automaattinen osa ihmisenä olemista. Sillä on hyödylliset puolensa, mutta myös hankaloittavat. Kannattaa muistaa, että meillä on myös kyky tehdä strategisia valintoja ja vastustaa saamaamme tartuntaa.
Vastustaa sitä paskaa, mitä meille suolletaan, mutta mitä meidän ei tarvitse ottaa hartioillemme.
Tällaiset henkiset taktiikat voivat osaltaan luoda emotionaalista välimatkaa suojaksi esimerkiksi ihmissuhteeseen, joka syystä tai toisesta on muuttunut tuhoisaksi.
Älä siedä yksin! – Rankassa tilanteessa toinen ihminen auttaa näkemään selkeästi
On tärkeää muistaa ja huolehtia, että tällaisessa tilanteessa ei pidä koskaan jäädä yksin. Sumuttamisen ja perseilyn sietäminen on sen verran rankkaa hommaa, että se kysyy tuekseen myös muita ihmisiä.
Älä jää märehtimään itseksesi kokemaasi paskaa, vaikka se vaihtoehtona houkuttelisi. Et ole taakka muille, päinvastoin. Turvallisessa tilassa ja luotettaville ihmisille nähdyksi ja kuulluksi tuleminen mahdollistaa peilin, jota vasten näet selvemmin sen, minkälaisessa tilanteessa olet.
Se ei ole sitä, että vuoraat elämäsi ihmisillä, jotka toistavat sitä, mitä haluat kuulla. Ennemminkin sitä, että löydät ihmiset, jotka voivat turvallisesti heijastaa sinulle kuvaa itsestäsi ja ympäristöstäsi siten, että pystyt havaitsemaan asiat kirkkaammin ja asettamaan ne itsellesi suotuisampiin mittasuhteisiin.
Hahmottamaan, mille asioille voit tehdä jotain, ja mille taas et juurikaan mitään.
Sumuisen ja kuormittavan tilanteen keskellä vaatii suurta rohkeutta ja jaksamista pysähtyä hengittämään, että näkisi selvemmin sen, mitä ihan oikeasti ympärillä tapahtuu.
Se on silti valovuosia suotuisampi ja kestävämpi ratkaisu, kuin se tunteen viettelevä kehotus, että antaisit korkojen kera takaisin tai pistäisit pääsi puskaan.
Joogaperinteessä on sanonta, että maailman pisin matka on matka päästä sydämeen. Tuo matka on todellakin fyysisesti vain noin puolimetriä, mutta henkisesti huomattavasti pidempi. Moni ei edes tiedosta minkälainen näkökulma elämään sydäntietoisuus onkaan, vaan elää koko elämänsä suorittaen, stressaten, peläten, kontrolloiden, uupuen, masentuen sekä selviytyen oravanpyörässä tai tavoitellen maallista valtaa, rahaa ja menestystä tai toisessa ääripäässä uhriutuen elämän edessä voimattomana ja katkerana. Nämä ovat tietysti hieman kärjistettyjä vaihtoehtoja.
Miten voisit löytää enemmän myötätuntoa ja yhteyden tunnetta elämääsi sekä sallia itsellesi enemmän hyviä asioita? Miten voisit suhtautua sydämellisemmin itseesi ja muihin?
Voit koska tahansa aloittaa tekemään tuota matkaa: tietoisuuden matkaa päästä sydämeen. Kaikki muutos lähtee aina tiedostamisesta. Kokosin tähän merkkejä siitä, mistä itse tiedän poistuneeni kotoa, sydämestäni ja jääneeni jumiin oman pääni sisään. Suoraan sanottuna se on välillä melkoinen vankila tai ajatusten rihmasto, josta ei varsinkaan mielen voimalla pääse kovin helposti pois.
Mistä sitten tiedät, että elät liikaa päässäsi?
Jatkuva stressaaminen. Stressaat milloin mitäkin ja takuulla löydät aina elämässä jotakin aihetta stressiin. Käyt ylikierroksilla ilman, että edes huomaat sitä.. kunnes koittaa päivä, jolloin sairastut joko fyysisesti ja/tai henkisesti eli kehosi tai mielesi pakkopysäyttää sinut.
Toistuvat ajatuskehät. Tiesitkö, että ajatuksesi ovat yli 90 prosenttisesti samoja päivästä toiseen ja laadultaan pääsääntöisesti negatiivisia tai neutraaleita. Tähän tietoon peilaten onko ihme, jos muutosten tekeminen on haastavaa. Kaikista vaikeinta on yleensä muuttaa käsitystä omasta itsestä. Mikäli havaitset päivästä toiseen ajattelevasi itsestäsi (ja muista) kovin negatiivisesti eli arvostelet, syyttelet, soimaat ja pienennät itseäsi, onko ihme jos elämä tuntuu vain junnaavan paikoillaan samassa kärsimyskuopassa?
Tukahdutat tunteita. Jos yliajattelet, silloin myös alitunnet. Työnnätkö vaikeat tunteet sivuun kuvitellen, että pääset niistä sillä tavoin eroon? Nielet itkut ja kiukut? Tai ehkä et edes huomaa tekeväsi näin, sillä olet niin tottunut ohittamaan omia tunteita ja niiden takana kuiskivia tarpeita. Elät kuin painekattilassa. Liikaa päässä elävät pitävät tunteita joko vaarallisina, hötön töttönä tai pakollisena pahana: ”nyt ei ole aikaa tunteilla, en aio paljastaa heikkouttani, kunhan kukaan ei vain näe kyyneleitäni…”
Järkeistät ja älyllistät kaiken. Saatat olla hyvinkin älykäs ja sinulla on terävät hoksottimet, mutta jopa siinä määrin, että selität kaiken järjelläsi, jopa tunteet! Tämä voi olla haitallinen defenssi eli mielen puolustuskeino, jolla torjut häiritseviä tunnetiloja. Kenties ajattelet olevasi niin ratkaisukeskeinen, että pystyt sepittämään tunnekokemukset, jotta ne eivät vaan kehollistu…
Kehoyhteys on heikko tai katki. Saatat toistuvasti ylittää oman jaksamisen rajat, etkä tunnista omia (kehollisia) tarpeita. Saatat kurittaa ja kontrolloida kehoasi kohtuuttomasti tai vaihtoehtoisesti et välitä hyvinvoinnistasi ollenkaan. Hyljit, häpeät ja inhoat itseäsi tai pidät kehoasi jatkuvasti viallisena. Kehon oireet herättävät sinussa ahdistusta ja pelkoa. Keho on sinulle ”pakollinen paha”: työkalu suorituksiin tai nahkapussi joka roikkuu mukana.
Kärsit erilaisista fyysisistä oireista pään ja kaulan alueella. Kehon oireilla on usein jokin henkinen syy, esimerkiksi toistuvat päänsäryt, flunssat tai poskiontelovaivat, hormonaaliset oireet, verenkiertohäiriöt jne voivat olla merkkejä energian pakkautumisesta ja tukkiutumisesta pään alueelle. Tämä on holistinen näkökulma terveyteen ja näkemykseni mukaan ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme vain aina osaa yhdistää syy-seuraussuhteita, koska kulttuurimme mielellään erottelee järjen, tunteet ja kehon toisistaan erillisinä.
Jatkuva murehtiminen, huoli- ja katastrofiajattelu. Tämä on yksi selkeimpiä merkkejä ”päässä elämisestä”. Pelkäät aina pahinta. Olet pessimistinen. Löydät vaaranmerkkejä kaikkialta. Lopulta koko elämä tuntuu uhkaavalta ja pelkäät miten selviät kaikesta. Et näe omia mahdollisuuksiasi. Vieläkö jatkan? Uskon, että sait jo kiinni.
Tunnistatko itsessäsi ajattelun ylivoiman suhteessa tunteisiin ja kehollisiin kokemuksiin? Voisiko olla aika pysähtyä itsensä äärelle ja aidosti sallia erilaiset tunteet? Kenties ottamaan keholta vastaan kauan tukahdutettuja viestejä ja opetella tunnistamaan todellisia tarpeita? Olisiko aika kokea ja nähdä itsessään uusia puolia sekä löytää myös vahvuuksia, samalla vahvistaen hiljalleen kehoyhteyttä: ei rankaisemalla vaan rakastamalla. Hellittämisellä, hiljentymisellä ja hidastamisella!
Ennen kaikkea sallia itsesi olla se inhimillinen ihminen, joksi olet tänne syntynyt. Ainutlaatuinen, säröinen ja syvästi tunteva ihana itsesi.
Kokeile tätä harjoitusta: asetu rauhalliseen paikkaan mukavaan istuma-asentoon. Sulje silmät ja havainnoi hengitystäsi ja kehosi tuntemuksia. Anna sen hetkisen tunteen tuntua kehollisena kokemuksena. Sano itsellesi ääneen, että on turvallista kokea hankalatkin tunteet. Salli itsellesi hetki ilman suorituspaineita – hetki, jossa olet puhtaasti vain olemassa, vapaasti elämän kannateltavana. Voit myös kysyä itseltäsi: mikä ravitsee sieluani, vaikka se olisi pienikin asia. Nauti pysähtymisestä.
Ehkä mielessäsi on unelma tai muutostoive, mutta mitään ei tapahdu: elämä pyörii samoilla raiteilla päivästä ja ehkä vuodesta toiseen. Miten liikkua kohti unelmaa ja mistä tietää, milloin on ”oikea hetki”?
Tässä mielen 4 estettä ja pohdittavaa, olisiko NYT AIKA.
Käytämme esimerkkinä muuttoa unelmien paikkaan: mainosyhteistyökumppanimme Porvoo on nimittäin havainnut, että niin moni haaveilee tunnelmalliseen ja kauniiseen Porvooseen muuttamisesta. Ehkä nyt olisi aika?
1) Epämääräisyys ja tavoitteiden hahmottomuus
Ehkä unelmasi on liian epämääräinen tai abstrakti? Jos ei ole selvää ja konkreettista toivetta, on helppo olla tekemättä asian eteen mitään.
Pohdi, mikä muutoksessa on sinulle todella tärkeintä? Millaisiin konkreettisiin asioihin voisit liittää unelmasi: mitkä kuvat, paikat tai ihmiset edustavat sinulle unelman toteutumista?
Jos esimerkiksi haaveilet muuttamisesta, pohdi, millainen ympäristö on sinulle tärkeä? Millainen talo olisi ihana? Kaipaatko yhteisöllisyyttä vai rauhaa?
Tee unelmakartta leikkaamalla kuvia lehdistä tai kasaa unelmakarttasi Pinterest-kansioksi. Muista, että kuvat kannattaa valita tunteen ja tunnelman perusteella: niin, että jokin sisällä läikähtää.
Aikaa on niin kauan kuin on elämää. Enemmän kyse on elämän priorisoinnista. Miten saisi motivoitua itsensä unelmien toteuttamiseen ennemmin kuin myöhemmin?
Pohdi:
Mitä hyvää unelman toteuttaminen toisi sinun (ja ehkä perheesi) elämään? Mikä positiivinen muutos tapahtuisi? Jos kuvittelet itsesi keskelle toteutunutta unelmaasi: miltä se tuntuu kehossasi?
Miten ”hyvä” liittyy arvoihisi tai siihen, miten haluat elämässä aikasi käyttää? Kuinka paljon sinua harmittaisi elämäsi ehtoopuolella, jos et olisi tarttunut unelmaasi silloin, kun oli vielä mahdollista?
Jos esimerkiksi haaveilet muutosta unelmiesi paikkaan, mitä se tarkoittaisi esimerkiksi elämänrytmin osalta? Onko sinulle tärkeää esimerkiksi luonnonläheisyys, leppoisampi elämän rytmi tai sujuva arki? Millaista aikaa saisit muutoksen myötä?
Arkinen kävely Porvoossa. Miltä haluaisit sinun arkesi näyttävän ja tuntuvan?
3) ”Sitku asiat ovat valmiina muutokseen”
Ehkä olet vitkuttanut, sitkuttanut ja mutkuttanut muutoksia elämässäsi, koska et ole vielä valmis muutokseen tai ”hetki ei ole oikea”?
Kannattaa muistaa, että ihminen ei koskaan ole täydellisen valmis eikä täydellisen oikeaa hetkeä tule.Kaikki muutos — vaikka se olisi hyväksi — merkitsee aivoille epävarmuutta ja riskiä. Siksi mieli kehittää rationaalisia perusteluja sitkuttelulle ja mutkuttelulle.
Aloittamalla jostain pienestä – nyt heti – olet jo matkalla muutokseen. Valmiuden tunne syntyy vasta, kun ryhdyt.
Pohdi:
Mikä on pienin askel, josta voisit aloittaa? Mitä voisit tehdä NYT?
Jos haaveilet muutosta esimerkiksi idylliseen ja pittoreskiin kaupunkiin, jossa on maaseudun edut:
Liity Porvooseen muuttaville suunnatulle sähköpostilistalle, josta saat tietoa. Se ei sido, mutta antaa aktiivisen ikkunan prosessoida asiaa (liittymisen voi tehdä sivun alaosasta). Liity TÄÄLTÄ. Porvoo on koonnut samalle sivustolle muuttajakokemuksia ja tietoa, joka helpottaa muutosta haaveilevaa.
Liity kaupunkien Facebook-ryhmiin ja kysele muilta alueesta: Mikä on Porvoon rauhallisin alue? Entä idyllisin? Yhteisöllisin?
4) Epävarmuus ja turvallisuuden tunteen puute
Tulevaisuus on aina epävarma ja haastaa turvallisuuden tunnetta. Usein on helpompi jäädä vanhaan, vaikka se hiertää, kuin lähteä rohkeasti kohti uutta. Ihminen kaipaa turvallisuuden tunnetta: jotain tuttuutta, mikä vetää puoleensa.
Tee unelmastasi tuttua: puhu siitä muille, kuvaile tarkkaan toiveitasi ja näin auraat tuttuuden reittiä tuntemattomaan.
Hakeudu ihmisten tai asioiden pariin, jotka liippaavat läheltä jotain osaa unelmastasi.
Jos haaveilet muuttamisesta unelmiesi ympäristöön, lähde ajelulle tutkimaan paikkoja: ota kuva talosta tai ympäristöstä, joka sykähdyttää. Laita kuva taustakuvaksi puhelimeen tai jääkaapinoveen tulosteena.
Millainen ympäristö sinua sykähdyttää?
Porvoossa tapahtuu aina. Katso kaikki tapahtumat Porvoon sivuilta TÄÄLTÄ.
Teksti pohjautuu seksologi ja seksuaaliterapeutti Tiia Forsströmin sekä seksuaalikasvattaja ja kuvataiteilija Heidi Laukan kanssa käytyyn keskusteluun.
Seksuaalisuus ja tunnetaidot kulkevat käsi kädessä. Molemmissa on lopulta kyse samasta asiasta: kyvystä olla läsnä omassa kehossa, tunteissa ja hetkessä. Kun opimme tunnistamaan, mitä sisällämme tapahtuu – mitä tunnemme, tarvitsemme ja haluamme – pystymme myös ilmaisemaan itseämme aidommin seksuaalisesti.
Läsnäolo – tunnetaitojen ja seksuaalisuuden yhteinen sydän
Läsnäolo ei ole pelkkä mielen harjoitus, vaan kehotaito. Se tarkoittaa sitä, että pysähdyn ja huomaan, mitä minussa tapahtuu juuri nyt: jännitystä, halua, arkuutta, uteliaisuutta, kipua tai iloa. Tunnetaidot auttavat meitä sietämään ja sallimaan nämä tunteet ilman kiirettä pois niistä. Kun uskallan tuntea sen, mitä tunnen, pystyn myös aistimaan paremmin kehoni ja seksuaalisuuteni viestejä. Silloin en elä roolista käsin, vaan aidosta yhteydestä itseeni.
Rohkeus olla rehellinen – myös omille rajoille
Tunnetaitoinen ihminen uskaltaa tunnistaa omat rajansa ja tarpeensa sekä ilmaista ne lempeästi. Seksuaalisuudessa tämä tarkoittaa rohkeutta sanoa kyllä silloin, kun jokin tuntuu hyvältä, ja ei silloin, kun jokin ei tunnu oikealta. Tunnetaidot eivät tee meistä rohkeita siksi, että ne poistaisivat pelon, vaan siksi, että opimme toimimaan pelon rinnalla. Rohkeus olla oma itsensä – myös intiimeissä hetkissä – syntyy juuri tästä: yhteydestä omiin tunteisiin ja niiden arvostamisesta.
Kulttuurin äänet ja sisäinen kuuntelu
Seksuaalisuutta ympäröivät voimakkaat kulttuuriset normit ja odotukset: miltä halun pitäisi näyttää, miten naisen kuuluu tai mitä miehen pitäisi osata. Tunnetaidot auttavat meitä erottamaan oman kokemuksemme ulkoisista tarinoista. Kun pysähdyn kuulemaan, mitä minussa todella tapahtuu – mitä oikeasti haluan, mitä kaipaan ja mitä pelkään – löydän yhteyden omaan seksuaalisuuteeni sellaisena kuin se minussa elää, ei sellaisena kuin sen kuuluisi olla.
Muuttuvuus on osa tunnetaitoja
Tunnetaitoinen suhtautuminen seksuaalisuuteen tarkoittaa myös sitä, että annan itseni muuttua. Se, mikä eilen tuntui tärkeältä tai kiihottavalta, ei ehkä tunnu tänään samalta – ja se on täysin luonnollista. Tunnetaidot opettavat hyväksymään tämän elävän liikkeen ilman häpeää. Kun sallin itseni muuttua, annan tilaa myös kumppanin muuttumiselle. Silloin yhteys pysyy elävänä ja rehellisenä.
Seksuaalisuuden monet motiivit – ja tunteiden kuuleminen niiden takana
Tutkimusten mukaan ihmisillä on satoja erilaisia syitä haluta seksiä. Joskus halu kumpuaa ilosta ja yhteydestä, joskus kaipuusta, epävarmuudesta, yksinäisyydestä tai lohdun tarpeesta. Tunnetaidot auttavat pysähtymään kysymään: mitä minä oikeastaan haluan juuri nyt? Kaipaanko kosketusta, hyväksyntää, yhteyttä, nautintoa vai turvaa? Kun tunnistan nämä kerrokset, voin toimia rehellisemmin ja saada yhteydestä enemmän kuin pelkän hetkellisen mielihyvän. Tunnetaitojen kautta seksi muuttuu hetkellisestä tapahtumasta syväksi kohtaamiseksi.
Tunne ennen puhetta – ja rehellisyys ensin itselle
Tunnetaidot eivät tarkoita pelkästään sitä, että osaan puhua tunteistani, vaan sitä, että uskallan tuntea ne. Vasta sen jälkeen puhe voi olla rehellistä. Kun olen yhteydessä omiin tunteisiini, pystyn myös sanoittamaan niitä toiselle tavalla, joka luo turvaa ja ymmärrystä. Mutta jos ohitan oman kokemukseni, en voi olla aidosti toista kohtaan rehellinen.
Lopuksi
Tunnetaidot ja seksuaalisuus ovat kuin sama kieli, jota opimme puhumaan eri sävyissä. Molemmat kutsuvat meitä olemaan läsnä, kuuntelemaan, tuntemaan ja hyväksymään. Kun olemme yhteydessä omiin tunteisiimme, olemme myös lähempänä sitä, mitä todella haluamme – ja lähempänä toisiamme.
seksuaalisuus on osa ihmisyyttä, ja sen tutkiminen ja sanoittaminen tekee elämästä eheämpää, turvallisempaa ja vapaampaa.
Häpeä väijyy ihmisen sisällä. Häpeä on tunne, joka kohdistuu itseen. Häpeän tunteesta ei ole helppo puhua, mutta mitä vähemmän siitä puhuu tai sitä käsittelee, sen suuremmaksi se kasvaa.
Häpeä saattaa seurata ihmisen kannoilla läpi koko elämän. Olet voinut tuntea häpeää jo lapsuudesta ja kantaa sitä niin kauan, että vaikka olet saanut sen kesytettyä, niin se on jättänyt arpensa sinuun loppuelämäksesi.
Häpeällä on tiukka ote siihen, miten ihminen elää omaa elämäänsä. Häpeä on elämän este. Häpeä eristää meidät muista. Häpeä on sosiaalinen tunne, sillä se syntyy vertailussa muihin ihmisiin. Häpeän tunne on voinut suistaa ihmisen myös täysin raiteiltaan ja saada ihmisen toimimaan esimerkiksi täysin häpeämättömästi ja uhmakkaasti. Silloinkaan häpeä ei ole kadonnut minnekään, lymypaikassaan se ilakoi, kun saa pitää sinut otteessaan.
Häpeä ja muut sen rinnalla tuntuvat tunteet
Mitä paremmin tunnistat häpeän tunteesi, kohtaat sen ja myös puhut omasta häpeästäsi, sen varmempaa on, että sen ote kirpoaa sinusta ja olet kesyttänyt tunteen.
Häpeän tunteen rinnalla kulkevat sellaiset tunteet kuin alemmuus, arvottomuus, kelpaamattomuus ja riittämättömyys. Uskomme sen, mitä muut meistä sanovat ja millaisia leimoja päällemme isketään ilman, että pohtisimme ovatko nuo leimat tai uskomukset tosia. Leimoilla ja mielikuvilla on uskomaton voima ohjata elämää. Voimme niiden myötä alkaa kohdella itseämme armottomasti ja vahvistaa toimintatavoillamme leimautumista ja aiheettomia mielikuvia joksikin vaikka luuseriksi. Se, kuinka kohtelemme itseämme on asia, jonka opimme muilta.
Häpeä voi liittyä myös mihin tahansa henkilökohtaiseen ominaisuuteen, vaikka puhetapaan, omaan kehoon, sairauteen tai henkilökohtaisiin olosuhteisiin, kuten työttömyyteen, köyhyyteen, vaikeisiin kasvuolosuhteisiin, päihteiden käyttöön.
Häpeää tunteva kokee arvottomuutta ja alemmuutta, kelpaamattomuutta ja pelkoa siitä, että jää lopulta aivan yksin. Toisaalta häpeän kanssa kamppaileva ihminen saattaakin tuntea, että yksin jääminen on ainoa pelastus, silloin ei tarvitse olla muiden pilkan kohteena. Mutta silloinkin häpeä on vetänyt pidemmän korren: se lamaannuttaa tai sitten se saa rakentamaan kuoren, turvakilven vasten muita ja kovaa maailmaa.
Häpeä on yhteydessä mielenterveysongelmiin. Mielenterveysongelmat luovat usein sosiaalista pelkoa, jonka häpeän tunne saa liikkeelle. Masennus ja ahdistus kulkevat käsi kädessä häpeän tunteen kanssa. Kierre on valmis. Häpeä ja mielenterveysongelmat huipentuvat pelkoihin, jotka liittyvät hyväksytyksi tulemiseen, omaan minäkäsitykseen ja sosiaaliseen yhteen kuuluvuuteen.
Häpeästä vapautuminen tapahtuu sen kohtaamisen kautta
On tärkeää kohdata oma häpeä, se minkä vuoksi tuntee häpeää, jotta sille voi tehdä jotain ja vapautua siitä. Sen läpikäyminen, mistä häpeän tunne on saanut alkunsa ja mitä ehkä on elämässä jäänyt paitsi antaa osviittaa: hellyyttä, rakkautta, hoivaa. Tie häpeän loukkoon on päällystetty, jos omaksi itseksi kasvaminen on saanut jäädä puolitiehen, omiin tarpeisiin ei ole vastattu tai ei ole saanut osakseen hyväksyntää omana erityisenä ja omanlaisena ihmisenä.
Ensimmäinen askel tarkastella ja kohdata oma häpeänsä siitä irti pääsemiseksi, on tunnistaa sen laukaisija ja pohtia, ovatko ajatukseni ja tunteeni liittyen häpeän kokemukseeni päteviä ja sitten pohtia, miten häpeän tunne rajoittaa ja estää minua elämästä omaa elämääni. On tärkeää huomata, että en ole yhtä kuin ajatukseni ja tunteeni vaan minä olen minä. Ajatukset tulevat ja menevät, ne eivät ole välttämättä totta.
Itsemyötätunnon harjoittaminen on toinen keskeinen avain häpeän kesyttämisessä. Itsemyötätunto on kykyä suhtautua itseen lempeästi, myötätuntoisesti ja arvostavasti. Kolmas askel on pyrkiä ottamaan yhteyttä toisiin ihmisiin pienin askelin omana itsenään omien arvojen mukaisesti. Nähdyksi tuleminen, itsen hyväksyntä ja itsemyötätunto, omien kokemusten ottaminen haltuun ja oman elämän johtaminen ovat keskeisiä virstanpylväitä matkalla häpeästä toipumiseen.
Me elämässä kanssakulkijat voimme olla toista ihmistä kohtaan arvostavia, huomioivia ja empaattisia ja kohdata heidät tässä hetkessä läsnäolevina yksilöinä kunnioittaen jokaisen itsemäärittelyoikeutta ja antautua kuuntelemaan toisen kertomusta.
Ei anneta häpeän typistää elämää tai murtaa itsetuntoa vaan kesytetään se ja mennään kohti hyvää ja arvokasta omannäköistä elämää vakain askelin omat rajat huomioiden ja itseä kuunnellen.
Suomalaisilla naisilla on kollektiivisesti iso rajaongelma. Meissä on valtavasti voimaa, lämmintä sydäntä ja aitoutta. Tommy Hellstenillä on käytössä termi “vahvuuteen sairastuminen”. Kukaan ei “sairastu” vahvuuteen ellei siihen ole joutunut (ja niin Hellstenkin ymmärtääkseni hyvinkin tarkoittaa). Jos on oppinut, että oma paikka pitää ansaita olemalla reipas, nielemällä tunteensa ja tarpeensa, niitä ei myöskään ole oppinut arvostamaan, ilmaisemaan eikä suojaamaan.
Jatkamme rajattomuuspäissämme myös aikuisina; emme välttämättä tiedä, ettei kaikkea tarvitse jaksaa, ettei vaikeita tunteita tai asioita tarvitse ratkoa tai että saamme nauttia olemisestamme, ihanuudestamme ja naiseudestamme – emmekä tarvitse siihen ketään validoimaan tai peilaamaan. Olemme täysiä naisia ilman miehen ihailevaa katsetta tai naisen hyväksyvää nyökkäystä. Olemme riittäviä ja mahtavia silloinkin, kun meitä runtataan tai vähätellään. Sellaiselta saa kuitenkin oppia suojautumaan.
Rajatessasi et saa vähemmän, vaan enemmän sitä mikä sinulle oikeasti tekee hyvää
Rajojensa vahvistaminen on sisäisen maskuliinienergian vahvistamista, voimansa löytämistä sen pois antamisen sijaan. Käymme vaihtokauppaa hyväksynnästä: olemme ylikilttejä tai ylivahvoja eli annamme voimamme toisille jotta saisimme hyväksyntää, mutta samalla jätämme itse ihan läheisriippuvaiselle tuuliajolle.
Hyviin ystävyys- ja parisuhteisiin tarvitaan sitä, että löydämme hyvän yhteyden sisäiseen maskuliinienergiaan, suojaavaan ja välittävään isyyteen itsessämme. Jos emme saaneet sitä omilta isiltämme, voimme oppia antamaan sitä itsellemme nyt aikuisuudessa. Se ei tarkoita, että pitää olla yksin vahva, vaan oikealla tavalla itseään suojaava.
Kun rajat vahvistuvat tunnistaa paremmin, keillä oikeasti on kapasiteettia vastata tarpeisiimme riittävästi. Silloin emme hae kumppaneistamme isää ja turvaa emmekä projisoi vahvuutta ja taitavuutta toisiin naisiin (jolloin kilpailemme tai kateilemme). Opimme arvostamaan itseämme ja valitsemaan arvostavasti, keiden kanssa elämäämme ja sisintämme jaamme. Kun omat rajamme eivät vuoda, tunnistamme jos olemme joutumassa tilanteisiin, jossa meistä yritetään pumpata energiaa.
Alla olevilla videoilla avaan tarkemmin, mistä rajaongelma johtuu ja mistä siinä on kyse. Lyhyempi video avaa, miksi yhteys sisäiseen maskuliiniseen on olennaista, jos haluaa hyviä ihmissuhteita.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Kanske du har en dröm eller något du vill förändra, men ingenting händer: livet går i samma spår från dag till dag och kanske från år till år. Hur tar man sig närmare sin dröm och hur vet man att den rätta tiden är inne?
Här listar vi fyra mentala hinder och aspekter att tänka på, kanske är det dags NU.
Vi använder en flytt till drömmarnas plats som exempel: vår reklampartner Borgå har nämligen upptäckt att det är många som drömmer om att flytta till det stämningsfulla och vackra Borgå. Kanske är det dags nu?
1) Vaghet och oklara mål
Kanske din dröm är för vag eller abstrakt? Om det inte finns ett klart och konkret mål är det lätt att inte göra något åt saken.
– Fundera på vad i förändringen som verkligen är det viktigaste för dig? Vilka konkreta saker kan du associera dina drömmar med: vilken bild, vilken plats eller vilka människor representerar förverkligandet av din dröm?
– Om det till exempel är fråga om att flytta, fundera på vilken typ av miljö som är viktig för dig? Hurdant hus skulle vara underbart? Längtar du efter gemenskap eller lugn och ro?
– Gör en drömkarta genom att klippa ut bilder från tidningar eller skapa din drömkarta i Pinterest. Kom ihåg att det lönar sig att välja bilder utifrån känsla och stämning: så att något skälver till inom dig.
Det finns tid så länge man lever. Det handlar mer om att göra prioriteringar i livet. Hur kan man motivera sig själv att förverkliga sina drömmar hellre förr än senare?
Fundera på:
– Vad skulle ett förverkligande av drömmen innebära för ditt (och kanske din familjs) liv? Vilken positiv förändring skulle ske? Om du föreställer dig själv mitt i din förverkligade dröm: hur känns det i din kropp?
– Hur anknyter det positiva till dina värderingar eller till hur du vill använda din tid? Hur mycket skulle du ångra dig i slutet av livet om du inte skulle ha uppfyllt din dröm när det fortfarande var möjligt?
– Om du exempelvis drömmer om att flytta till din drömplats, vad skulle det innebära till exempel för din livsrytm? Är det viktigt för dig till exempel att vara nära naturen, ha en lugnare livsrytm eller en smidig vardag? Vad skulle du få i och med förändringen?
En vardaglig promenad i Borgå. Hur önskar du att din vardag skulle se ut och kännas?
3) ”Sedan när saker och ting är redo för förändring”
Kanske har du skjutit upp förändringar i ditt liv eftersom du ännu inte är redo för en förändring eller för att ”tiden inte är rätt”? Det är bra att komma ihåg att man aldrig är helt redo och att den perfekta tidpunkten aldrig kommer. Hjärnan upplever varje förändring – även om den är bra – som osäkerhet och risk. Därför utvecklar sinnet rationella argument för att skjuta upp saker.
Genom att börja med något litet – nu genast – är du redan på väg mot förändring. Känslan av att vara redo uppstår först när du sätter i gång.
Fundera på:
– Vad är det minsta steget du kan ta? Vad kan du göra NU?
Om du till exempel drömmer om att flytta till en idyllisk och pittoresk stad med landsbygdens fördelar: Anslut dig till en e-postlista för personer som flyttar till Borgå, där får du information. Du förbinder dig inte till något, men får ett aktivt sätt att fundera på saken (du kan ansluta dig nere på sidan). På samma sida har Borgå samlat erfarenheter från personer som flyttat till staden och information som underlättar för den som drömmer om att flytta dit.
Gå med i stadens Facebookgrupper och fråga andra om området: Vilket är det lugnaste området i Borgå? Och det mest idylliska? Vilket har bäst gemenskap?
4) Osäkerhet och brist på trygghetskänsla
Framtiden är alltid osäker och utmanar känslan av trygghet. Ofta är det lättare att stanna kvar i det gamla, trots att det skaver, än att modigt gå mot något nytt. Människan behöver en känsla av trygghet: en känsla av bekanthet som lockar.
– Gör din dröm bekant: prata om den med andra, beskriv dina önskemål noggrant och på det sättet banar du en väg av bekanthet till det okända.
– Sök dig till människor eller saker som på något sätt anknyter till din dröm.
– Om du drömmer om att flytta till din drömmiljö, ta en åktur för att utforska platser: ta en bild av ett hus eller en miljö som gör dig förtjust. Spara bilden som bakgrundsbild på telefonen eller framkalla den och häng upp den på kylskåpsdörren.
Hurdan miljö gör dig förtjust?
Så här inför julen rekommenderar Borgå att du bekantar dig med staden till exempel via dessa tre platser som klär sig i julskrud:
Julstigen i Borgå centrum Här hittar du från och med 29.11 Barrskog-Sauna-Spa-Experience, karuseller, julgubben och mycket mer. Se noggrannare program HÄR.
På Emsalö kan du njuta av Bybastun och ta ett dopp i det uppfriskande Finska viken. Vid juletid arrangeras en mängd olika program. Bekanta dig med programmet HÄR.
I Borgå händer det mycket under juletiden. Alla julevenemang hittar du här.
Kirjoittaja Nina Lyytinen on erikoispsykologi (PsL), joka on toiminut eri organisaatioiden psykologina. Nina on on auttanut työyhteisöjä erilaisissa kriisiytyneissä tilanteissa ja muutoksissa. Hän on valmentanut johtoa, esihenkilöitä ja organisaatioiden työntekijöitä. Nina juontaa suosittua Psykopodiaa-podcastia.
Miksi kehuja on niin vaikea ottaa vastaan?
Usein vähättelemme itseämme silloin, kun joku näkee meissä jotakin kaunista tai arvokasta. Tapaat ystävän. Hän katsoo sinua ihaillen ja sanoo: “ Wow miten upeat housut!” Huomaat vastaavasi automaattisesti: “Nämä on vanhat” tai “Ostin nämä alennuksesta.”
Monille tämä on tuttu reaktio. Emme sano sitä ilkeyttämme, vaan usein siksi, että kehun vastaanottaminen tuntuu vaikealta. Mutta kun pysähtyy hetkeksi miettimään, huomaa, että tällainen vastaus alentaa kehun arvoa sekä itsellesi että kehun antajalle.
Saat ottaa kehun vastaan kiittäen
Entä jos vastaisitkin toisin? Kuten:
“Kiitos paljon! Nämä ovat minun lempihousuni. Kun sovitin niitä ensimmäisen kerran, tuntui kuin ne olisi tehty minulle. Ne korostavat hyvin vartaloani.”
Tässä vastauksessa et vain hyväksy kehua, vaan vahvistat omaa myönteistä kokemustasi, kiität kehustaja samalla annat toiselle tunteen, että hänen sanoilla oli sinulle merkitystä. Kehun vastaanottaminen ei ole ylimielisyyttä, se on tapa osoittaa arvostusta itseäsi ja kehun antajaa kohtaan.
Omien taitojen vähättely on varsin yleistä
Sama ilmiö toistuu usein myös tilanteissa kun saamme palautetta taidoistamme.
Kuvitellaan, että joku sanoo sinulle: “Sinua on niin mukava kuunnella. Esiinnyt aina niin rauhallisesti ja selkeästi.”
Voisit vastata: “Kiitos tärkeästä ja arvokkaasta palautteesta. Tuntuupa hyvältä kuulla, että esiintymiseni välittää rauhallisuutta.”
Usein kuitenkin reagoimme päinvastoin: “No, kyllä minäkin aina jännitän ja olo usein hyvin sekava.” tai “Ei se nyt niin ihmeellistä ole.” Näin me helposti mitätöimme kehun, vaikka sen taustalla on toisen aito kokemus ja arvostus.
Kehun vastaanottaminen on lahja molemmille
Kehujen torjuminen on yllättävän helppoa, mutta kun vähättelemme kehua, vähättelemme samalla itseämme ja myös kehun antajaa. Kun opimme ottamaan kehut vastaan lämpimästi, annamme toiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi ja osoitamme arvostusta hänen kokemukselleen ja sanoilleen.
Kehun vastaanottaminen on lahja sekä antajalle että itselle. Se auttaa näkemään, mitä toiset sinussa arvostavat ja voi paljastaa puolia itsestäsi, joita et ole aiemmin huomannut. Toisen sanat voivat myös vahvistaa jotain sellaista hyvää itsessäsi, jota arvostat.
Kehujen vastaanottamista voi harjoittella
Voit aloittaa ihan vain huomaamalla, mitä sinussa tapahtuu, kun joku sanoo sinulle jotain kaunista tai myönteistä: Miltä se tuntuu? Mitä teet kuullessasi kehut?
Voit myös pysähtyä miettimään: Miten sinä toivoisit, että muut reagoisivat, kun annat heille kehuja? Onko omassa tavassasi ottaa kehuja vastaan jotain, mitä haluaisit muuttaa tai pehmentää?
Jo pienikin muutos voi helpottaa omaa oloasi ja antaa myös kehun antajalle tunteen, että hänen sanansa merkitsivät sinulle jotakin.
Opettele ottamaan kehuja vastaan, kehumaan muita ja itseäsi niin, että kaikille tulee hyvä mieli: Kehukorttien avulla osoitat arvostusta ja lisäät positiivista virettä keskusteluihin. Tutustu kortteihin TÄÄLTÄ.
Teksti pohjautuu seksologi ja seksuaaliterapeutti Tiia Forsströmin sekä seksuaalikasvattaja ja kuvataiteilija Heidi Laukan kanssa käytyyn keskusteluun.
Häpeä herättää meissä voimakasta epämukavuutta ja saa meidät pienentymään, piiloutumaan ja välttelemään. Seksuaalisuuden kohdalla häpeä voi tuntua erityisen musertavalta. Mutta miksi juuri seksuaalisuus herättää niin paljon häpeää?
Häpeän juuret
Häpeän kokemukset syntyvät hyvin varhaisessa vaiheessa. Jo vauvana tarvitsemme tulla nähdyksi ja kohdatuksi – jos katse jää saamatta, tunne voi olla musertava: kuin lakkaisi olemasta. Häpeä liittyy siis syvään kuolemanpelkoon: siihen, ettei kelpaa, ettei ole hyväksytty, ettei ole osa yhteisöä.
Tämän takia häpeä ei tunnu vain ajatuksena, vaan kehollisena kokemuksena. Se saa meidät kutistumaan, piiloutumaan ja toivomaan, ettei kukaan näkisi. Häpeä ei ole pelkästään tunne siitä, että ”tein väärin”, vaan kokemus siitä, että olen väärä.
Miksi häpeä liittyy seksuaalisuuteen?
Seksuaalisuus ei ole vain seksiä – se on elämänvoimaa, halua, energiaa ja yhteyttä. Seksuaalisuus on yksi syvimmistä ihmisyyden alueista, jossa panokset ovat suuret: kun näyttäydymme seksuaalisina olentoina, paljastamme jotakin hyvin syvää itsestämme.
Juuri siksi seksuaalisuus koskettaa häpeää niin voimakkaasti. Kun tuomme esiin elämänhalumme ja intiimimmän puolemme, olemme haavoittuvimmillamme. Jos pelkäämme, että emme tule hyväksytyiksi sellaisina kuin olemme, häpeä astuu kuvaan.
Häpeän välttely ja seksuaalisuus
Moni meistä oppii välttelemään häpeän kokemusta lähes hinnalla millä hyvänsä – jopa aikuisuuteen asti. Tämä näkyy usein myös seksuaalisuudessa: vaikeutena puhua toiveista, kyvyttömyytenä ottaa vastaan rakkautta tai pelkona tulla nähdyksi kokonaan.
Samalla juuri häpeän kohtaaminen voi olla vapauttavaa. Kun uskaltaa ottaa pienen askeleen kohti sitä, mikä pelottaa, voi avautua uudenlainen kokemus vapaudesta – myös seksuaalisesti.
Turvan merkitys
Häpeän kanssa voi työskennellä vain turvassa. Kun on tunne, että ympärillä on hyväksyntää ja kannattelua, häpeän voi kohdata pala palalta. Vasta silloin siitä voi tulla jopa voimavara: reitti syvempään yhteyteen itseensä ja toisiin.
