Istun sängyllä, varpaat vankasti valkoisen peiton lämmössä ja katselen ikkunasta sunnuntain aamu-aurinkoa. Asunto on hiljainen: puolisoni on lähtenyt lasten kanssa puistoon jo ennen heräämistäni. Olen unelmoinut näistä aamuista, hetkistä vain minulle itselleni. Aamukahvit lämpimänä kupista ja ajatonta tilaa kirjan kanssa. Mutta raukean levollisuuden ja nautiskelun sijasta kehoni valtaa nopeasti tuttu, tihenevä levottomuus.
Lasken kirjan kädestäni.
Huoli on saapunut huoneeseen.
Sekunteissa huolikelat lähtevät laukkaamaan valtoimenaan: muistivatkohan lapset syödä puuron ennen lähtöä? Oliko puolisoni kuitenkin harmissaan, koska nukuin pitkään? Miksi hän ei ole laittanut viestiä? Entä jos heille onkin tapahtunut jotakin?
Ja niin, aivan salakavalasti, hidas sunnuntai-aamuni on muuttunut raukean nautinnollisesta huolestuttavan hyväksi.
Kun toinenkin kenkä tippuu
Huoli on kummallinen seuralainen. Se hiipii esiin juuri silloin, kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Se estää elämästä tässä hetkessä ja nauttimasta hyvästä.
Kuin pieni varoitusvalo, huoli saa ajatukset pyörimään: istut aamukahvilla ja mietit, vastasitko vahingossa turhan jämäkästi työkaverin viestiin, mitä muut ajattelevatkaan tulevista lomapäivistäsi tai tuntuuko puoliso hieman etäiseltä – ja yhtäkkiä kehosi ja mielesi ovat valmiina reagoimaan mahdolliseen uhkaan.
Itse olen valmistautunut hyvän murenemiseen niin kauan, kuin jaksan muistaa. Waiting for the other shoe to drop, niinkuin paikalliset täällä Kanadassa sanoisivat.
Alitajuinen varuillaan olo saa meidät ajattelemaan, että hyvät asiat lipuvat sormien välistä, jos emme jatkuvasti varmistele. Mutta samalla huoli estää meitä olemasta läsnä ja nauttimasta siitä, mikä on juuri nyt hyvää. An endless loop – loppumaton kehä.
Tämä huolen kimurantti paradoksi on monelle meistä tuttu. Tuntuu kuin rauha olisi epäilyttävä tila, kuin hiljaisuuteen ja hyvään olisi kätketty jotakin uhkaavaa.
Todellisuudessa, huoli ei välttämättä ole kuitenkaan edes totta.
Huoli ja hermosto
Jokainen tunne valmistaa kehoamme toimintaan. Hermoston näkökulmasta huoli on erityisen mielenkiintoinen tunne. Vireystilamme on koholla ja sympaattinen hermosto aktivoitunut. Katse skannaa ympäristöä mahdollisten vaarojen varalta, korvat havaitsevat hienovaraiset äänet ja lihasten jännitystila, eli tonus, on kohonnut. Keho on valmiina toimimaan ja selviytymään lähestyvästä uhkasta.
Huoli ei ole kuitenkaan taisteluun valmistava tunne.
Huoli auttaa meitä pakenemaan.
Huolipupu sinkoilee
Huoli on kuin pieni pupu, joka on kuin viritetyn vieterin lailla alati valmis ryntäämään paikasta toiseen.
Ehkä vielä juuri ennen nukkumaanmenoa avaat työsähköpostin ja tarkistat asiat ”ihan vain nopeasti”. Asioiden priorisoiminen on vaikeaa, sillä kaikki tuntuu yhtä kiirreelliseltä ja erilaiset kauhuskenaariot täyttävät mielen. Tuntuu, kuin olisit auttamattomasti jäljessä kaikesta.
Huoli ohjaa toimintaamme. Me varmistelemme. Lepyttelemme. Takerrumme.
Tämä on keho-mielen näkökulmasta ymmärrettävää: kehosi on valmis toimimaan, ja varmistelu, yliajattelu ja jatkuva poukkoilu antaa keinon toimia tunteen valmistelemalla tavalla.
Mutta miten huolestunut keho-mieli rauhoitetaan?
Kun puhe ei toimi – Miten huolestunut keho-mieli rauhoitetaan?
“Rauhoitu!”.
Tämä on yksinkertainen käsky, joka harvoin kuitenkaan toimii. Syy on yksinkertainen: huolestunutta hermostoa et voi pakoittaa tuntemaan turvaa.
Onhan huolipupu tiukan vieterin lailla on alati säntäily- ja toimintavalmis.
Miten siis toimia huolen kanssa? Ensimmäinen kysymys on: miten voin tuoda kehooni lisää turvaa tässä hetkessä.
Ei huolipupua tiukka huuto rauhoita. Yleensä reaktio on päinvastainen.
(Jokainen, joka joskus on kokeillut samaa taktiikkaa huolestuneelle lapselle, hätääntyneelle eläimelle tai to-do-listansa kanssa säntäilevälle ystävälle, voi varmasti tunnistaa tilanteen.)
Mitä keho siis tarvitsee rauhoittuakseen? Keho tarvitsee yhteyttä, aistimista sekä lempeää liikettä, joka viestii sille, että vaara on ohi.
Puhumalla kieltä jonka keho ymmärtää, voimme auttaa hermoston vireystilaa ja kehon toimintavalmiutta laskemaan ja näin muuttamaan myös mielemme sisäistä puhetta.
Huoli haluaa tulla kohdatuksi, jotta sen huuto voi hiljentyä. Liikkeen avulla voimme viestiä huolelle, että kuulemme sen.
Kehollinen lempiharjoitukseni huolipupun rauhoittamiseen:
- Laita oikea kämmen vasemman kainalosi alle ja purista vasemmalla kädellä oikeaa käsivartta.
- Kiinnitä huomiosi miltä lämmin puristus tuntuu. Tunnetko kätesi hellän, puristavan paineen ihollasi? Miltä tuntuu pitää kämmentä lämpimän kainalon suojassa?
- Siirrä samalla painoa hellästi jalalta toiselle, kuin keinuisit puolelta toiselle. Pystytkö aistimaan jalkapohjasi lattiaa vasten?
- Hengitä nenän kautta sisään, ja suun kautta ulos. Pidä uloshengitys sisäänhengitystä pidempänä. Itse tykkään 4 sekunttia hengitystä sisään, hengityksen pidättäminen 4 sekunttia, 8 sekunttia uloshengitys.
- Visualisoi mielesi silmin tämä pieni huolipupu kämmenellesi. Mitä tunteita tämän olennon tarkkaileminen sinussa herättää? Pystytkö katsomaan sen huolestunutta säntäilyä myötätunnolla? Miltä sinusta tuntuisi, jos antaisit huolipupulle mahdollisuuden kertoa kaiken, mikä sitä huolestuttaa?
- Miltä tuntuu jos nostat suun samalla pienelle hymylle? Tunnistatko eron olossasi muutaman hengityskierroksen jälkeen?
Harjoituksen tarkoitus ei ole saada aikaan täydellistä huolettomuutta. Riittää, että annat kehon ja liikkeen avulla hermostolle viestin: on turvallista olla juuri tässä. Ja pienin teoin tuot kehon ja mielen taikaisin tähän hetkeen.
Jossa kaikki on hyvin.
