Arjen hektisyys kietoo meitä toisinaan armottomaan pyörteeseen, jossa silloinkin, niinä pieninä hetkinä, kun olisi aikaa pysähtyä, ei keho päästä irti kierroksista. Tällöin arjen tarjoilema kiireetön hetki ei rauhoita, vaan saa mielen täyttymään tekemättömistä asioista, jonka keskellä pysähtyminen saa aikaan ahdistusta, jopa hätää. Ehkäpä huomaat levon hetkellä myös syyllisyyden kuiskimassa sitä kaikkea tekemätöntä, joskus jopa armottomin syytöksin: ”Lajittele edes tuo pyykkikasa!”, ”Siivoaisit vaikka!”, tai ”Jos nopeasti tsekkaan sähköpostit!”.
Hermoston näkökulmasta kaikki on luonnollista
Arki muokkaa hermostomme toimintaa. Jatkuva kiire, mutta myös sisäiset uskomukset ja vaatimukset, saavat kehon vaihdelaatikon koville. Kovimmalla vaihteella käyvä autokaan ei pysähdy ilman kaasun hellittämistä ja vaihteiden asteittaista pienentämistä – eikä siis myöskään kehomme.
Hermostolle optimaalista tilaa kutsutaan sietoikkunaksi. Se on arjen toimintakyvylle ja levon ja liikkeen tasapainolle paras tila, jossa liike lähtee levollisuudesta ja palautuminen on optimaalista; kehon toiminta ja lepotila on siis tällöin valinta. Kun taas vaaditaan kovempaa suorituskykyä, voi hermosto käväistä hetken ylikierrostenkin puolella, palautuen siitä kuitenkin nopeasti, tilanteen ollessa ohi, takaisin sietoikkunaan.
Monelle meistä tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Useampi elää kroonisesti hermoston ylivireydessä; tilassa, jossa metsästäjä-keräilijä-aikana muovautunut hermosto ei usko olevansa turvassa, vaikka järjellä tietäisimme, että kaikki on hyvin.
Kyse ei ole siitä, että sinussa olisi jotain vikaa. Päinvastoin: hermosto on uskollinen vartija, joka tekee parhaansa pitääkseen sinut turvassa, toimintakykyisenä. Kiire, stressi, älylaitteet ja ulkoiset olosuhteet, mutta myös kerroksiisi tallennetut uskomukset nostavat hermostosi ylivireyteen, jotta säilyttäisit toimintakykysi. Tämä on luonnollista, mutta jos tila jatkuu liian pitkään, kuluttaa se hiljalleen loppuun; ensin ehkä fysiologisesti kipujen ja epämääräisten kehollisten oireiden kautta, ja lopulta myös mieli väsyy.
Pieni askel kohti levollisuutta
Hyvä uutinen on, että hermostolle voi opettaa uusia tapoja: hellitä hartioita aavistus, hidasta askellusta hieman, hidasta jopa puheesi nuottia. Tee kaikki tämä askel kerrallaan, tutkaillen. Näin muutos ei ole niin raju, ja hermosto alkaa vähitellen oppia, kuinka myös lepo voi tarkoittaa turvaa.
Lihasten jännitystila, lihastonus, on yksi ehdotus tarkkailla omaa hermostotilaa. Lihastonus tarkoittaa lihasten jatkuvaa, usein huomaamatonta jännitettä, joka pitää meidät toimintavalmiudessa. Kun kuormitus jää päälle, saattaa tonus olla kireä, ja myös mieli virittynyt. Kun hellität tonusta, alkaa myös mieli seurata perässä.
Siksi kehon kanssa työskentely ei koskaan kosketa vain kehoa; se muuttaa aina myös mieltä. Hellittämisestä, lopulta myös rentoutumisesta, tulee sallittua.
Harjoitus rauhoittumisen tueksi
Seuraavan kerran, kun huomaat rauhoittumisen olevan vaikeaa, kokeile tätä 0-6 -harjoitusta:
1. Istu tai makaa mukavasti ja sulje silmäsi hetkeksi.
2. Tunnustele lihastonustasi ja valppauden tunnetta kehossasi.
3. Lähde laskemaan tonusta asteikolla 0–6: 0 = täysin rento 6 = maksimaalinen jännitys, lähes tärisevä
4. Nosta asteikkoa takaisin pykälä pykälältä.
5. Toista muutama kierros ja anna keholle aikaa kertoa, miltä se tuntuu.
6. Havainnoi myös, mikä asteikon taso tuntuu juuri nyt kehostasi parhaimmalta.
Harjoituksen tarkoitus ei ole saada aikaan täydellistä rentoutumista. Riittää, että annat hermostolle pienen viestin: on turvallista hellittää.
