Luottamus on turvaa pelätä, lupaa epäröidä, uskallusta iloita ja vapautta levittää siipensä

”Kaikki järjestyy” on sanonta, josta sain aiemmin välillä näppylöitä. Haasteiden ja kysymysten keskellä minusta ei usein tuntunut, että selviäisin kyllä kaikesta just jetsulleen. Pikemminkin tunsin ahdistusta ja turvattomuutta. 

Luottamus hommeleiden lutviutumiseen voi olla tosi tiukka pähkinä purtavaksi, jos on kokenut kovia – tai ihan vaan elämää ylipäänsä: pettymyksiä, sydänsuruja, sairautta ja haasteita. Joskus voi olla vaikeaa kokea, että kyllä tämä tästä.

Mutta mitä jos luottamus ei olekaan sitä, että vääntää itsensä väkisin ajattelemaan, että asiat varmaan järjestyvät? Pelonsekaisesti toivoo ja odottaa jotain tiettyä lopputulosta. Jos oikeasti pelottaa, että mitenköhän tässäkin käy – miksei saisi pelätä?

Yritin aiemmin olla vähän väkisin reipas, koska minulla ei ollut sisäistä turvaa, uskallusta pelätä ihan täysillä. Aikamoinen paradoksi, koska samalla pelko jossain määrin hallitsi elämääni. En uskaltanut tehdä raflaavia muuveja joita olisin halunnut. Pysyin bokseissa ja siipiäni runnovissa tilanteissa, koska minulla ei ollut turvaa toimia sydämeni puolesta. Sen sijaan piti varmistella, että asiat menisivät mahdollisimman ”hyvin”.

Sitten hokasin, että luottamukseni löytyy juuri sitä kautta, että saan kokea heikkouden ja epävarmuuden tunteita, käsitellä niitä rauhassa ja olla reagoimatta niiden pohjalta. Kun saa turvaa pelätä, saa varmuutta luoda elämäänsä sellaiseksi, ettei siinä jatkuvasti joudu pelkäämään. Tunnetaitojen oppiminen ja yhteyden syventäminen itseen avaa luottamusta. Alkaa luottaa omaan kykyynsä kannatella itseään haasteissa. Alkaa luottaa siihen, että selviytyy kiperistäkin kohdista. Alkaa luottaa siihen, että kykenee tekemään omaa elämää ja sydäntä rakentavia valintoja. 

Luottamus ei ole vaatimus vaan antaumus. Eihän se ole luottamusta, että asettaa elämälle, itselleen tai toisille ehtoja ja ultimaattumeita: ”Jos jumala/rakkaus/hyvyys (tai miksi sitä haluaakin nimittää) todella on olemassa, niin sitten tämä ei kyllä tapahdu. Jos universumi kuulee minua, tämä asia kyllä järjestyy (niin kuin mieleni haluaa).” Kyse on silloin kontrollista, luottamuksen vastakohdasta. Ja kontrollin taustalla lymyää arvottomuuden tunne. Yksi arvottomuuden tunteen monista ilmenemismuodoista on pelko siitä, että kohta romahtaa tai että ei selviä.

Olen antanut itselleni luvan luottaa siihen, että elämä tuo aina juuri sen, mitä sieluni halajaa. Se on toisinaan ollut jotain ihan muuta kuin mieleni ja egoni olisi halunnut. Silti olen saanut rakkautta ja olemisen onnea enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan. Ihan kaikki palvelee sydäntäni ja sieluni evoluutiota tavalla tai toisella. Suhtaudun levollisemmin kärvistelyihin, kun tiedän, että nekin siivittävät reissuani. Se ei tarkoita alistumista vaan voimautumista.

Ja kun olen voimautunut, olen yhteydessä oman arvon tunteeseeni. Ja kun arvostan itseäni, olen avoin vastaanottamaan hyvää, eikä minun tarvitse päkistellä ja saada kaikkea tapahtumaan. Päin vastoin, elämä olkoon ilmavirta siipieni alla.

Erään haastavan elämänvaiheen liuettua istuin leffateatterissa katsomassa Piin elämä -elokuvaa. Yhtäkkiä tajusin tuntevani sitä, mitä en ollut kokenut pitkään aikaan. Elämän kauneuden ihmetystä, tuntemattoman iloista kutkutusta sydämessäni. Luottamus tuli takaisin. Olin selviytynyt, oppinut ja tullut syvempään synkkaan itseni kanssa raskaan vaiheen myötä. Tuskailu, itseni epäily ja luottamuksen kadottaminen olivatkin avanneet tien uudenlaiseen luottamukseen.

Luotan siihen, että kaikki kokemukseni – näennäisillä sivupoluilla ravaaminenkin – on ollut osa minun polkuani. On kärvistelyä tuottavaa harhaa ajatella, että vain tietyt asiat veisivät kohti unelmiamme tai olisivat osa hyvää ja rakkaudellista elämää.

Luottamukseen mahtuvat epävarmuudet, pelot ja epäilyt. Jos jokin on nyt epäselvää, se on ok. Olen avoin sille, mitä kaikkea tilanteessa voi tapahtua omien tunteideni ja oivallusteni kannalta. Luottamus ei ole mikään määränpää, jossa kaikki epävarmuudet on selätetty ja reitti on selvä. On egon luoma näkemys, että luottamus tarkoittaa, että minulla on tosi itsevarma, voittamaton ja särkymätön olo. Sieluni on tyyneydessä ja luottamuksen tilassa, mutta egoni vetää herneitä nenään milloin mistäkin, kokee ihmisyyden kotkotuksia ja ihmettelee kainalot hiessä.

Ei elämässä koskaan voi olla varma siitä mitä tapahtuu, mutta elämän luonteen kanssa saa olla sinut. Saa olla vapaa iloitsemaan ja nauttimaan. Siipeni levittyvät juuri siksi, että sydämessäni on tilaa kaikille inhimillisille tunteilleni ja samalla ytimeni rauhalle.