Sivu 18 – Hidasta elämää

Onko sinussa puolia, joita haluaisit muuttaa? – Kun tutustut piirteisiisi syvemmin, saatat yllättyä

Oletko huomannut itsessäsi piirteitä tai taipumuksia, joista haluaisit eroon? Toivotko olevasi toisenlainen kuin olet juuri nyt? Meillä kaikilla on puolia tai osia itsessämme, joiden ilmaantuminen voi tuntua epämiellyttävältä. Kuitenkin niihin tutustumalla voimme yllättyä niiden tehtävistä – ja luoda niihin täysin uuden suhteen. Suhteen, joka voi muuttaa käsitystämme itsestämme ja toisista.

Käsityksemme omasta itsestämme ja psyykestämme ymmärretään usein pitkälti monoliittiseksi: yleinen ajatus on, että olemme yksi minä, joka välillä käyttäytyy sopivasti, mutta välillä itsellemmekin täysin poikkeavasti. Amerikkalaisen perheterapeutin Richard Schwartzin kehittämä Internal Family Systems (IFS) -terapia tuo tähän ajatukseen erilaisen näkökulman, joka yhä useammalle resonoi omakohtaisen kokemuksen tasolla. IFS:n mukaan mielemme ei ole monoliitti, vaan olemme monta. Tällä ei viitata psykologiseen häiriöön, vaan arjessakin tunnistettavaan kokemukseen, jossa meissä nousee erilaisia piirteitä eri ihmisten ja tilanteiden yhteydessä. Olemme kotona erilaisia kuin töissä, ja käyttäydymme eri tavalla lastemme kuin ystäviemme kanssa.

Tämän osien vaihtumisen ja erilaisten piirteidemme aktivoitumisen tunnistavat lähes kaikki terapiasuuntaukset. IFS vie tämän kokemuksen vielä askelta pidemmälle: sen sijaan että osat tai piirteet vain tunnistetaan, ne nähdään psyykkisinä olentoina, joilla on samanlaiset tarpeet kuin meillä ihmisilläkin – tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi. Kun tarkastelemme omia piirteitämme tästä näkökulmasta, saavat haastavatkin tunteemme, kuten viha, raivo tai kateus, uudenlaisen merkityksen. IFS:n mukaan kaikki osat ovat tervetulleita ja ne nähdään osana systeemiä, osana ihmiskokemusta. Kaikki osat pyrkivät suojelemaan systeemiä, vaikka niiden käytös voikin näyttää täysin päinvastaiselta. Monet niistä ovat iältään hyvin varhaisia, ja ne ovat ikään kuin jumissa rooleissaan. Usein, kun osalta kysyy, olisiko jotain muuta mitä se haluaisi tehdä, vastaus on kyllä. Tämä voi muuttaa toimintaamme yllättävillä tavoilla, kun osamme alkavat suunnata huomiotamme uusiin asioihin.

IFS jakaa osat kolmeen eri kategoriaan: järjestäjiin, pelastajiin ja karkotettuihin. Kaksi ensimmäistä ovat suojelevia osia, jotka pyrkivät pitämään karkotetut osat – ne kaikkein haavoittuvimmat tunteet ja kokemukset – piilossa. Järjestäjät ennakoivat tilanteita ja ympäristöä, kuten kontrolliin pyrkivät puolensa tai halu pysyä kunnossa ja terveenä. Pelastajat aktivoituvat silloin, kun järjestäjien keinot eivät enää riitä. Esimerkiksi henkilö, joka tekee pitkiä työviikkoja (järjestäjäosa), saattaa juoda alkoholia runsaasti viikonloppuisin (pelastajaosa). Tämän toiminnan taustalla voi olla tarve suojella jotakin hyvin haavoittuvaa varhaista osaa (karkotettu osa), jonka tunteet eivät ole saaneet tulla esille.

IFS-terapiassa osia lähestytään kiinnostuneesti ja myötätunnolla, jolloin ne voivat itse kertoa itsestään ja lisätä ymmärrystämme omasta käyttäytymisestämme. Lisäksi se auttaa näkemään myös toisen ihmisen käyttäytymisen uudella tavalla. Tämä kaikki voi jo itsessään rauhoittaa systeemiä – ja siten vaikuttaa syvästi elämäämme ja vuorovaikutustilanteisiimme.

Kurkkaa myös Julle Takasen Valot ja varjot minussa -kortit, joiden avulla voit nähdä itsesi ja muut uudessa valossa.

Kortit ovat sinulle, joka…

…koet olevasi jotenkin vääränlainen ja haluat piilottaa piirteitä, joita pidät heikkouksina tai ”huonoina puolina”

…haluat hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet ja tutustua itseesi syvemmin: myös niihin puoliin, joita et aiemmin ole tullut ajatelleeksi

…haluat ymmärtää, miten kasvatus ja ympäristö ovat vaikuttaneet niihin piirteisiin, jotka koet itsessäsi ”hyvinä” tai ”huonoina”

…haluat pohtia omien tai toisen ”huonojen puolien” positiivisia merkityksiä siten, että se lisää ymmärrystä ja hyväksyntää eikä tuomitsemista

…haluat ymmärtää tuomitsevaa sisäistä puhettasi ja/tai yllättäviä tunnereaktioita joitain ihmisiä kohtaan

…haluat syventää ymmärrystä ja hyväksymistä parisuhteessasi – haluat ymmärtää niitäkin puolia itsessäsi, joita sinun on vaikea paljastaa itsellesi ja muille, mutta ne tuovat sisäistä taakkaa

…huomaat, että sinun on vaikea sietää tietyntyyppisiä ihmisiä, esim töissä tai harrastuksissa

…havaitset ärsyyntyväsi jonkin perheenjäsenen tai ystävän luonteenpiirteestä, jota sinun on vaikea hyväksyä

…haluat oppia näkemään omien vanhempien vaikutuksen asenteisiisi ja merkityksiin, joita annat eri piirteille.

…haluat oppia näkemään syitä konfliktin tai riidan syntymiselle ja oppia löytämään rakentavia siltoja riidan osapuolten välille.

…haluat oppia näkemään elämäsi roolien piirteitä, jotka ehkä ovat käyneet sinulle taakaksi.

…haluat oppia lisää tiimisi tai harrastusporukan jäsenistä ja kehittää parempaa yhteistyötä heidän kanssaan.

Tutustu lisää TÄÄLLÄ.

Terapeutin 3 vinkkiä juhlapyhistä selviytymiseen narsistisen ihmisen kanssa

Juhlapyhät luovat usein mielikuvan ja odotuksen rauhasta, lämmöstä ja kauniista yhteisistä hetkistä. Narsistisen ihmisen kanssa nuo hetket voivat kuitenkin olla erittäin kuormittavia ja sisältää jännitteitä sekä muuttua äkillisesti jopa konflikti tai kriisitilanteiksi.

Narsistinen persoona saattaa hyvin tyypilliseen tapaansa pyrkiä provosoimaan muita tavalla tai toisella, jotta se mikä vie häneltä huomiota katoaisi ja valokeila palaisi jälleen häneen.

Tämän vuoksi juhlapyhiin on usein hyvä varautua etukäteen luomalla turvasuunnitelma mahdollisten vaikeiden hetkien tueksi.

Alla kolme vinkkiäni, joiden avulla voit suojata hyvinvointiasi ja löytää rauhaa juhlapyhien keskelle.

1. Käy riskitilanteet läpi etukäteen ja varaudu eri skenaarioihin

Narsistisen henkilön käyttäytyminen on usein toistuvaa ja ennakoitavaa: hän saattaa myöhästellä, heitellä loukkaavia kommentteja, hakea huomiota, muuttaa suunitelmia viime hetkellä tai provosoida muita riitelemään keskenään tai hänen kanssaan.

Kun tietää mitä kaikkea voi tapahtua ja kun turvasuunnitelma tähän on jo valmiina, auttaa se sinua ja läheisiäsi selviytymään sekä suojautumaan.

Pohdi etukäteen:

• Mihin keskusteluihin et aio lähteä mukaan?

• Miten toimit, jos hän yrittää provosoida? Mitä sanot tai mitä teet?

• Milloin on oikea hetki poistua tilanteesta?

Kun valmistaudut etukäteen, vaikea tilanne ei pääse yllättämään yhtä voimakkaasti.

2. Pidä kiinni omista rajoistasi myös juhlapyhinä

Juhlapyhinäkään ei tarvitse joustaa omasta hyvinvoinnista tai hylätä omia rajoja.

Päinvastoin, rajat ovat erityisen tärkeitä juuri silloin, kun ympärillä on suuria odotuksia, perinteitä ja paineita.

Raja voi olla esimerkiksi:

• “En jää tilanteeseen, jossa minua puhutellaan epäkunnioittavasti.” Näihin tilanteisiin ei tarvitse myöskään mennä, vaikka kyseessä olisi lähisukulaisia, jos tiedät mitä on luvassa!

• “Lähden kotiin tiettyyn aikaan.”

• “En kommentoi tuota/en ota tuohon kantaa.”

Rajojesi ei tarvitse olla pitkiä selitteleviä puheita. Selkeä lause ja johdonmukainen toiminta riittävät.

Raja ei ole toive tai pyyntö, vaan se on keino suojella itseä, johon sinulla on täysi oikeus vaikka muut eivät sitä hyväksyisikään.

3. Pysy turvassa itsesi kanssa

Juhlapyhät voivat aktivoida narsistisessa persoonassa monia vaikeita tunteita, joita hän ei itsessään tunnista ja joita hänellä ei ole keinoja käsitellä.

Hän voi kärsiä huomion ja kontrollin tunteen menettämisestä, joka taas voi laukaista esimerkiksi vihaa tai raivoa.

Pyri tiedostamaan mitä hänessä tapahtuu, mutta muista, ettei sinun tarvitse yrittää sietää kaikkea.

Voit kuvitella itsesi ympärille kevyen, läpinäkyvän suojakuplan: kuulen, mitä sanot, mutta en ota sitä itseeni. Sanasi menevät ohitseni, kuin sade ikkunaa vasten.

Voit muistuttaa itseäsi:

“Tämä ei kerro minusta. Tämä kertoo hänestä.”

Tuo yksinkertainen lause voi auttaa siinä, että et “huku” toisen käytökseen.

Ja jos nämä keinot eivät auta, niin muistathan, että sinulla on aina lupa lähteä ja poistua, vaikka hän vaatisikin jäämään.

Lisää tietoa narsismista ja narsistisista suhteista toipumisesta löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Ota tämä henkinen jujutsu-taito käyttöösi, kun sinua kohtaan hyökätään sanallisesti

Kaksi yläkouluikäistä poikaa kävelivät kohti lätkätreenejä. Molemmat heistä olivat taitavia pelaajia ja myös yleisesti ottaen urheilullisia. Poikien edessä kulki aavistuksen pulskempi poika, joka pelasi samassa joukkueessa. Hän oli niin ikään matkalla treeneihin.

“Ai säkin oot menossa yrittämään lätkän treenaamista”, toinen pojista huikkasi ilkikurisella äänensävyllä ja sai kaverinsa tirskumaan.

Pulska poika pysähtyi ja veti syvään henkeä. Hän kääntyi taakseen ja totesi tyynesti.

“Joo, niin ajattelin tehdä. Tiedän, että en oo kovin hyvä lätkässä. Osaan esimerkiksi piirtää paljon paremmin. Siinä oon itse asiassa tosi hyvä. Mutta sähän oot lätkässä oikeesti tosi hyvä. En usko, että pääsen koskaan sun tasoiseksi pelaajaksi, mutta jos jaksan yrittää ja treenata, niin varmaan mä johonkin siitä kehityn.”

Poikakaksikko kuunteli monttu auki, kunnes härnääjä avasi sanaisen arkkunsa. Tällä kertaa ystävällisemmällä äänenpainolla.

“No et sä nyt niin surkea ole. Ja ehkä mä voin näyttää sulle pari kikkaa, joista voisi olla sulle apua.”

Siedä tunteita sen sijaan, että ajelehdit niiden vietävänä

Tarina kolmen pojan kohtaamisesta kiteyttää erinomaisesti sosiaalisen älyn voiman. Psykologian tohtorin ja tunneäly-käsitteen lanseeraaneen Daniel Golemanin mukaan kyseessä on korkeimman tason henkinen jujutsu-taito.

Ihminen, joka kykenee kieltäytymään hänelle tarjottavista tunteista ja jopa johdattamaan vastapelurin laskeutumaan omaan tunneilmastoonsa, on henkisen jiujitsun suvereeni mestari.

Tämä mahdollistuu vain sillä, että oppii sietämään esiin nousevia tunneimpulsseja, jotka käskevät reagoimaan.

Arki tarjoilee meille jatkuvalla syötöllä tapahtumia ja kohtaamisia, jotka ovat kuin kipinöitä konfliktille. Saamme odottamattomia tekstiviestejä tai sähköposteja, kahvikuppi kaatuu kiireen keskellä pöydälle, vittumainen työkaveri ei lopeta monologiaan tiimipalaverissa ja kumppani on täyttänyt tiskikoneen taas väärin. Se exäkin näyttää nykyään paljon paremmalta kuin silloin kun se oli vielä nyxä.

Jos emme ole valmiita sietämään tällaisissa tilanteissa esiin tunkevia tunteita, löydämme itsemme toistuvasti tilanteista, joissa sattumat pilaavat päivämme, riidat kuormittavat kehoa ja mieltä, ja se exäkin joutuu toteamaan kiusallisesti puhelimeen, että “sä et voi soittaa mulle enää kolmelta yöllä, meidän suhde on ohi”.

Voimakkain tunne voittaa aina

Mikäli tunneilmpussiin ei reagoi, sen voima heikkenee. Samoin käy myös sille rähjäävälle työkaverille tai kumppanille, jos hän ei saa mesoamiselleen vastakaikua.

Tunteet tarttuvat ja voimakkain tunne voittaa aina.

Henkisen jiujitsun mestari kykenee tarjoamaan tunnerekisterin, johon toinen on halukas astumaan – usein itse sitä tiedostamatta. Kyse ei ole manipuloinnista, vaan päinvastoin, kutsusta keskinäiseen yhteyteen. Siihen tilaan astumista, jossa viestintä ei toimi sanallisen hyökkäyksen käskyttämänä.

Tällöin emme heijasta ja sanota pelkästään omaa mielentilaamme, vaan muokkaamme viestimme myös vastaanottajan mielentilaan sopivaksi.

Siedämme, jotta voimme kutsua toisen lähemmäs itseämme. Aivan kuten esimerkkitapauksen poika teki.

Voimia harjoitteluun, tuleva jujutsu-mestari.

Lisää kiinnostavaa luettavaa aiheesta löydät Harri-Pekan kirjasta Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

”Helpottaa, kun tiedän sinun kulkevan rinnalla” – 3 lohturunoa elämän varjoisiin hetkiin

Vaikka jokainen meistä joutuu käymään läpi omat varjoisat polkunsa, on toisen turvallisessa läsnäolossa helpompaa ottaa vastaan elämän vastoinkäymiset tai palata muistoihin, jotka ovat aikoinaan olleet liian suuria ja kipeitä kohdattavaksi.

Seuraavat kolme runoa ovat sinulle, joka kuljet sielun pimeää yötä tietäen, että tällä kertaa et ole yksin:

Lisää elämänmakuisia runoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

Harva työ tai edes unelma on niin tärkeä, että sen takia kannattaa menettää (mielen)terveytensä

Keväällä 2024 luovuin kolmannen rikosaiheisen kirjani kustannussopimuksesta.

Ei se helppoa ollut, koska olin saanut päähäni, että haluan olla rikoskirjailija.

Kävi siinä sitten kahta ensimmäistä kirjaa kirjoittaessa ilmi, ettei se ollut yhtään sitä, mitä luulin sen olevan.

Näin toistuvasti painajaisia. Heräsin öisin huutaen. Ilmaantui outoja kipuja. Olin jatkuvasti kipeänä. Lopulta aloin pelätä omia ajatuksianikin.

Sitten eräs ihminen näki minut pitkästä aikaa ja sanoi varovasti, että vaikutti siltä kuin kaikki elämänilo olisi imaistu pois minusta.

Siltä se kieltämättä tuntuikin.

Sen jälkeen tein vaikean päätöksen luopua kirjaprojektista, joka olisi ollut aiheeltaan niin rankka, etten todennäköisesti olisi selvinnyt siitä enää ehjin nahoin.

En kadu pätkääkään, että kirjoitin kaksi ensimmäistä kirjaa. Sainhan kokemuksen siitä, että pystyn ja siitäkin, että kyseisessä genressä en pääse hyödyntämään vahvuuksiani. (Jälkimmäinen oli itse asiassa iso syy sille, miksi kaikki tuntui raskaalta, mutta siitä lisää joskus toiste.)

Ylpein olen kuitenkin siitä, että uskalsin kuunnella itseäni ja luopua. Luopuminen kun on eri asia kuin luovuttaminen.

Suorituskulttuurissa juostaan onnen, meriittien ja menestyksen perässä niin tottumuksesta, että siinä rytäkässä jää joskus huomaamatta, että saattaakin ajautua elämään elämää, joka vie terveyden, mielenterveyden ja muutaman muunkin merkityksellisen asian.

Joskus onkin hyvä pysähtyä kysymään itseltään vaikkapa seuraavaa:

Onko se unelmien duuni, jos on koko ajan aivan pirun väsynyt?
Onko se tosiaan unelmiesi tulevaisuus, jos joudut sen takia vellomaan uupumuksen syövereissä?
Onko se tosiaan unelmiesi koti, jos joudut sen takia venyttämään itseäsi äärirajoillesi, etkä totta puhuen ehdi piipahtaa edes koko asunnossa, koska paiskit koko ajan duunia?
Onko se tosiaan unelmasi, jos se vie terveytesi, mustaa mielesi ja pilaa ihmissuhteesikin siinä samassa?

Unelmien ja tavoitteiden eteen pitää – tietenkin – tehdä töitä ja vaikeitakin asioita. Ei oikein voi odotella tuloksia, jos ei oikein teekään mitään.

Mutta on silläkin rajansa, minkälaista hintaa mistäkin maksaa. Jos kaikki on koko ajan vain pelkkää hampaiden kiristelyä, onko se tosiaan oikean suunta?

Minulle se ei ainakaan ollut.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että mikään pirun työ tai edes unelma ei ole sen arvoinen, että sen takia kannattaisi menettää terveytensä tai mielenterveytensä.

Jos homma alkaa lipsahdella siihen suuntaan, mitä jos unelmasta ei välttämättä tarvitsekaan luopua. Ehkä unelmaa tai tapoja lähestyä sitä voi sen sijaan uudelleenmuotoilla.

Lisää ajatuksia ja käytännön tekoja, jotka auttavat hellittämään suorittamisesta, löydät Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

Onnellisempi loppuelämäsi alkaa nyt – varmistathan nämä 4 asiaa

Jos sanoisin, että onnellisempi loppuelämä odottaa ja häämöttää jossain tulevassa kullanhohtoisena, tekisin karhunpalveluksen. Sitähän me kaikki tietysti toivomme, helpompia, pehmeämpiä ja myötätuntoisempia aikoja – ja kyllähän me niitä olemme myös ansainneet. Samaan aikaan tuossa lauseessa piilee kuitenkin merkittävä virhe.

Onnellisempi loppuelämä ei häämötä tulevaisuudessa!

Sitä joko tehdään, luodaan ja eletään todeksi aktiivisesti tässä ja nyt – tai jos ei, sitä ei välttämättä koskaan tulekaan.

Täyttä elämää

Onnellisempi loppuelämä ei odota mitään, sillä se on täyttä elämää: juuri sellaista kuin elät tänäkin päivänä. Iloineen ja suruineen. Onnellisempi ja huojentavampi loppuelämä ei ole jokin sellainen ajanjakso, josta alkaen vastoinkäymisiä ei enää tulisi ja kaikki tärkeät unelmasi olisivat tulleet toteen. Anna kun selvennän:

Onnellisempi loppuelämä ei ole tapahtumia vaan tietoinen, merkittävä ja käänteentekevä valinta ja kokemus siitä, kuinka nyt kannat itsesi ja työskentelet omat itsesi hyväksi. Niin isossa kuin pienessä mittakaavassa. Onnellisempi loppuelämä on siis sielläkin, missä itket raskasta tapahtumaa, mutta tiedät olevasi turvassa. Niin turvassa, että voit vihdoin kokea tunteesi.

Ja siellä, kun et tiedä tulevaa. Kun et ole varma. Ja silti tunnet että jotain hyvää tästä tulee, kuljet rohkeasti ja uteliaana eteenpäin, annat kaiken muodostua hiljalleen. Oivalluksille suot arvoa ja aikaa etkä vain juokse tukka putkella selviten ja suorittaen.

Onnellisempi uusi oleminen

Onnellisempi uusi oleminen on täynnä erilaisia ääniä, taajuuksia. Tuppaamme olemaan painottuneita tiettyihin asioihin, rutiineihin ja malleihin elää ja ajatella, mutta pitkän päälle se rajoittaa meitä. Kun tilanne on pysähtynyt, energia ei virtaa.

Tie uuteen kasvuun ja elämään löytyy laajentumisesta. On hyvä, että sinussa on sallivuutta, mutta mikäli olet liiankin sallivainen, voi olla aika herätellä sisäistä isääsi, joka muistuttaa sinua unelmistasi. Kannustaa, että pystyt kyllä. Pystyt kaikkeen, mihin vain haluat! Ja samalla kun polkusi kirkastuu, elämääsi palaa se jokin hehku ja merkitys, jonka kanssa kaikki on vain vähän parempaa.

Toisaalta taas henkilöille, jotka suorittavat säntillisesti uraansa (ja usein koko elämäänsä) tekee todella hyvää kääntyä oman sisäisen äidin puoleen. Puuttuuko sinulta lempeys, lämpö? Kenties turva ja luottamus? Täytyykö sinun aina hankkia oikeutus olemisellesi suorittamalla? Miten voisit vähä vähältä alkaa rakastaa itseäsi paremmin, aidommin? Niin että elämästä tulisi taas hauskaa ja kivaa ja vähän jännittävääkin, kuten se vielä lapsena oli.

Haltuun otettavia taajuuksia on mahdollisesti paljon. Se minkä näemme tässä ja nyt ei välttämättä ole kaikki. Oikeat asiat tuppaavat ajautumaan luoksemme hiljalleen – jos vain sallimme. Salliminen ja uskaltaminen ovat avainasemassa, miltei mikä tahansa muutos on lopulta vain päätöksen päässä. Kysymys kuuluukin:

Uskallammeko muuttua – ei toiseksi ihmiseksi vaan entistä enemmän omaksi kokonaiseksi itseksemme? Uskallammeko heittäytyä, vapautua rajoittavista kahleista (jotka eivät muuten palvele ketään)? Pyrimmekö aktiivisesti kohti arvokkaampaa ja merkityksellisempää olemista, vai olemmeko sen sijaan ikuisesti uhreja, tuulen riepoteltavina? Sanommeko itsellemme kyllä?

Avaammeko oven onnellisemmalle loppuelämälle tänään?

Niin karulta kuin se kuulostaakin, vastauksia on vain kaksi. Ne ovat kyllä tai ei. Mikä on sinun vastauksesi?

Haluan nyt jakaa sinulle 4 tienviittaa, jotka voivat kiihdyttää kulkuasi, mikäli vastauksesi on kyllä!

Onnellisempi loppuelämäni – täältä tullaan!

1. Oma ääni

Harjoittele oman totuutesi ilmaisua tilanteissa, joissa ennen olet padonnut sisääsi. Yhteys muuttuu aidommaksi ja syvemmäksi – eikä vähiten yhteys omaan itseesi. Joissain ihmissuhteissa tälle ei ole tilaa, mutta silloin se on itsessään tärkeä viesti. Hyväksy epätäydellisyys myös itsessäsi ja näytä se, ei konfliktin kautta vaan vaikka ihan pienelläkin äänellä, herkästi ja haavoittuvaisena. Tärkeintä on, että sinä olet olemassa omana itsenäsi.

2. Tasapainota työ ja lepo

Niin naurettavan helpolta kuin se kuulostaakin, se on kaikkea muuta. Liika työ johtaa suorittamisen ja ylivireyden tilaan, liika lepo merkityksettömyyteen ja alakuloisuuteen. Kaikilla meistä ei ole vapautta tehdä radikaaleja muutoksia arjessaan, jolloin pienet valinnat nousevat entistä merkityksellisemmiksi. Täytätkö vapaa-aikasi erinäisillä ”velvollisuuksilla”? Osaatko ottaa vartin mietiskelylle – ja jos, niin onko sinulla ylipäätään rauhallista omaa paikkaa? Mikäli taas olet ajautunut passiivisuuteen, saatko riittävästi hyvää tunnetta, joka syntyy kun teet niitä asioita joita haluaisitkin tehdä? Merkittävä mittari päivän päätteeksi on tyytyväinen olo. Tyytyväisyys on värähtelytaajuus, jota ei korvaa oikein mikään muu.

3. Palaa elämään

Tanssi, laula. Elä! Itke ja naura. Ties mitkä syyt ovat vetäneet sinua alaspäin. Se on ymmärrettävää ja melko yleistäkin. Silti tarkoitus on, että saisit elämäsi aikana edelleenkin elää, hengittää, juosta, halata ja kohdata. Sen sijaan että vain sijaitsisit, tai mahdollistaisit. Että elämääsi tulisi taas maadoittuneempi ja juurtuneempi taso, poissa ruutujen ääreltä. Sen syvää merkitystä on hankala sanoin kuvata.

4. Vaali itseäsi

Vaali itseäsi enemmän kuin koskaan ennen. Paremmin, syvemmin. Heittäydy itsesi mahdollistajaksi, sparraajaksi, oman itsesi isäksi ja äidiksi. Kun sisäinen tuki on kunnossa, ulkopuolisen tuen merkitys vähenee. Lopulta jokaisen aikuisen on löydettävä tietty vahvuus itsestään ja mikäli vain mahdollista, korvattava itselleen myös menneisyyden menetykset. Kukaan muu ei tule sinua hakemaan kotiovelta sanoen, että tiedän mitä olet kokenut ja tiedän, kuinka raskasta se on ollut. Mutta nyt kuule me lähdetään tekemään sun elämästä ennenkuulumattoman hyvä! Kukaan muu ei näin tule tekemään, paitsi sinä itse.

Sinä, maailman paras sinä!

Joten mitä sanot, lähdetäänkö onnellisempaan loppuelämään nyt vai heti? Kello käy!

❤️ Riikka

Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.

Onko meillä oikeus valita, miten meitä kosketetaan?

Kirjoitan tätä tekstiä keho arkana parin päivän takaisesta hieronnasta. Lihaksia kolottaa ja liikkuminen tuntuu epämukavalta. Keho tuntuu olevan enemmän jumissa, kuin hierontaan mennessä.

Miten tähän päädyin?

Yleensä minulla ei ole ongelmia esittää toiveitani hieronnassa käydessäni, mutta menin suorastaan hämilleni, kun uusi hieroja ilmoitti minulle alkuun, että hän ei teekään minulle sitä hierontaa, mitä olin itselleni varannut, vaan jotain muuta. Käydään kuulemma myös koko keho läpi, vaikka halusin hieronnan keskittyvän tietylle alueelle. Erikseen varattu 30min päähieronta, jota olin odottanut, muuttuikin max 10min pään käsittelyksi.

Hieronta ei tuntunut epämiellyttävältä, mutta jäin jälkikäteen miettimään, että en kyllä saanut sitä, mitä olin hakemassa. Sätin jopa itseäni siitä, etten pitänyt puoliani.

Mieleen hiipi kysymys; onko meillä oikeus päättää, miten meitä kosketaan?

Kehollinen itsemääräämisoikeus

Samalla tavalla kun on ihan laissa asti määritelty, että meillä jokaisella on oikeus valita oma uskontomme tai olla valitsematta mitään uskontoa, minusta meille kuuluu oikeus päättää, miten omaa kehoamme kosketetaan ja mihin. On sitten kyse parisuhteesta, harrastuksesta tai hieronnasta.

Kehollinen itsemääräämisoikeus on yleisesti ottaen tunnettu käsite, mutta miten hyvin se oikeasti toteutuu?

Mitä kehollinen itsemääräämisoikeus tarkoittaa?

- Oikeus päättää omasta kehostaan – mitä sille tehdään, miten sitä kosketetaan, miten sitä hoidetaan ja miten se saa olla olemassa.

- Sisältää oikeuden sanoa ”ei” ja ”kyllä”, suojan pakottamista vastaan sekä vapauden ilmaista omaa kehollisuutta turvallisesti.

- Esimerkkejä:

- - Lapsella on oikeus päättää, haluaako hän halausta

- - Kaikilla on oikeus päättää, haluaako seksiä vai ei ja myös oikeus muuttaa mieltään

Perheen, ystävien ja pariskuntien kesken näitä kosketukseen liittyviä toiveita toivon mukaan kunnioitetaan tänä päivänä. Lapsia ei enää pakoteta halaamaan etäistä tätiä, jos hän ei halua ja on OK myös sanoa, etten halua, että minuun kosketaan juuri nyt. Näin ainakin ideaalimaailmassa.

Miten sitten, kun menet hierontaan? Päättääkö asiantuntija, eli tässä tapauksessa hieroja, mitä tehdään ja miten, vai onko mielipiteilläsi väliä? Kysytäänkö niitä?

Hyvät ja huonot kokemukset hieronnasta

Pahimpia kokemuksia, joista olen kuullut, liittyvät tilanteisiin, joissa asiakkaan toiveita ei ole otettu huomioon – vaikka niitä olisi toistuvasti ilmaistu. Esimerkiksi käytetty voima on ollut liian kovaa, vaikka asiakas on pyytänyt keventämään, tai hieroja on koskenut asiakasta tavalla, joka on tuntunut sopimattomalta. Samaan kategoriaan kuuluu mielestäni myös se, että hieroja räplää puhelintaan hoidon aikana. Tällaisessa tilanteessa ei synny tunnetta siitä, että asiakasta arvostettaisiin, hän on vaan keho, jota hoidetaan liukuhihnatekniikalla.

Parhaimpia kokemuksia hieronnasta ovat ne, joissa asiakas on sanonut hoidon tuntuneen siltä, että kosketus on ollut tietoista läsnäoloa, turvan välittämistä ja yhteyttä. Että hieroja on ollut niin samalla aaltopituudella, että hoito on ollut juuri sitä, mitä asiakas on toivonutkin – ihan kuin hieroja olisi telepaattisesti tiennyt, mitä tehdä.

Todellisuudessa kyse ei ole taikavoimista, vaan siitä, että hieroja on ennen kosketuksen aloittamista kysynyt:

minkälaisesta hieronnasta asiakas pitää
mille alueelle hän toivoo kosketusta
millä syvyydellä hoito saa tapahtua

Harvalla meistä on telepaattisia kykyjä, mutta kuuntelemalla ja sopimalla päästään usein juuri siihen, mitä asiakas toivoo hieronnalta.

Oikeus valita on erityisen tärkeää traumainformoidussa työssä

Satuttavaa kosketusta läpi käyneet ovat oma ryhmänsä, joka kokemukseni mukaan tarvitsevat entistä enemmän kontrollia sen suhteen, mitä tapahtuu hieronnan aikana. Heille kosketus voi kantaa mukanaan muistoja, tuntemuksia tai varuillaan oloa, joita ulkopuolinen ei aina näe. Siksi on erityisen tärkeää, että he saavat itse määrittää, mitä tehdään, miten ja milloin.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakas saa sanoa “ei” ilman selittelyjä, muuttaa mieltään kesken hoidon, pyytää taukoa tarvittaessa ja ennen kaikkea tulla kuulluksi ja uskotuksi. Se on myös sitä, että mitään ei tapahdu oletuksena vaan, että asioista sovitaan erikseen jokaisen asiakkaan kanssa.

Kehollinen itsemääräämisoikeus on keskeinen osa traumainformoitua työotetta ja turvallisen tilan rakentamista ja läsnä jokaisessa asiakaskontaktissa omalla vastaanotollani, mutta tämä ei valitettavasti päde, jokaisessa hierontapaikassa.

Oikeus valita, miten meitä kosketetaan, ei ole vain asiakkaan mukavuuden vuoksi. Se on turvan, arvostuksen ja aidon toipumisen ehto.

Kun asiakas saa itse määrittää, miten häntä hoidetaan, hän ei ole vain hoidettavana – hän on aktiivinen toimija omassa toipumisessaan.

Mitä, jos esitettyjä toiveita ei oteta huomioon?

Mitä voit tehdä asiakkaana, jos hieronta ei tunnu oikealta?

- Kerro, että kaipaat muutosta. Pyri olemaan mahdollisimman selkeä, esim. “Tuo paine on liikaa alaselässä. Voisitko keventää?”
- Jos kosketukseen ei tule muutosta, toista itseäsi, on mahdollista, että hierojasi ei kuullut kunnolla
- Tarvittaessa keskeytä hieronta

Miksi meidän olisi tyydyttävä sellaiseen kosketukseen, joka ei tunnu meistä miellyttävältä? Ammattitaitoinen hieroja osaa muokata otteitaan toiveidesi mukaan ja tekee sen myös mielellään.

Mikä sitten on miellyttävä kosketus? Se kuuluu minusta jokaiselle meistä itse määrittää. Jotkut tykkää kevyestä hipsutuksesta ja jotkut kunnon karhunhalauksista. Ihan samalla tavalla kuin jotkut nauttivat napakasta urheiluhieronnasta ja jotkut hellemmistä otteista ja klassisesta hieronnasta. Kumpikaan näistä ei ole väärin. Jokainen omalla tavallaan.

Se kuitenkaan ei ole oikein, että joku toinen määrittelee, minkälaista kosketusta me saamme meidän puolesta, ilman että meillä on siinä sananvaltaa.

Mitä voit hierojana tehdä, jotta asiakas kokee olonsa turvalliseksi ja kuulluksi?

- Kysy minkälaisista otteista asiakas pitää, ENNEN kuin aloitat ja pidä läpi hoidon otteesi sen mukaisina, mitä on sovittu
- Pyydä asiakasta ilmoittamaan sinulle hieronnan aikana, mikäli jokin asia ei tunnu hyvälle
- Tarkista hoidon alkupuolella onko paine ja käsittelytapa asiakkaan mieleen – muuta tarvittaessa

Kehollinen itsemääräämisoikeus ei ole vain käsite – se on käytännön tekoja, kuuntelemista ja kunnioitusta. Jokaisella on oikeus tulla kosketetuksi tavalla, joka tuntuu hyvältä, turvalliselta ja omalta.

Oikeus valita, miten meitä kosketaan on ihmisoikeus. Piste.

Tunneturvattomassa suhteessa hyökkäämme ja puolustaudumme, vaikka kaipaisimme ymmärrystä ja lämmintä syliä

Tunneturva on edellytys kokea vahvaa yhteenkuuluvuutta ihmissuhteissaan. Tunneturvan äärellä olemme tärkeän hyvinvointia ja suhteiden toimivuutta vahvistavan asian äärellä.

Tunneturvallisessa suhteessa tulemme kohdatuksi, kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi omana, ikuisesti keskeneräisenä ja epätäydellisenä, inhimillisen aitona itsenämme. Uskallamme pyytää apua, ja ottaa sitä vastaan pelkäämättä, että meitä pidetään heikkoina. Uskallamme ilmaista omia mielipiteitämme – niitä muista eriäviäkin – punnitsematta huolella jokaista sanaamme, ettemme vain vahingossa ärsyttäisi tai loukkaisi ketään. Uskallamme pitää kiinni omista arvoistamme ja omista terveistä rajoistamme. Nimensä mukaisesti tunneturvallisessa suhteessa on myös tilaa kaikille tunteille, niille kenkuimmillekin.

Ihailemani Topi Borgin viisautta lainatakseni, tunneturvallisessa suhteessa uskallamme tarvittaessa sanoa toisillemme: ”Olen yksinäinen ja surullinen, voisinko saada halin.”

Tunneturvallisessa suhteessakaan ei kaikki ole mutkatonta ja kitkatonta. Aina ei ole vain kivaa ja ihanaa, sillä maailman suurimpiin ihmeisiin kuuluu hyvä ihmissuhde, jossa oltaisiin aina kaikesta samaa mieltä, eikä kummankaan mieltä olisi koskaan pahoitettu. Me emme voi suojautua pettymyksiltä, emmekä siltä, ettei mikään toisessa ihmisessä koskaan ärsyttäisi meitä. Jos luulee voivansa suojautua konflikteilta ja riidoilta, ne ovat jo ennalta ohjelmoituja.

Tunneturva on kokemus turvasta ja luottamuksesta myös vaikeissa vaiheissa ja tilanteissa.

Parisuhteessa tunneturva on erityisen tärkeää suhteen hyvinvoinnille. Tunneturvaton parisuhde saattaa näyttäytyä pinnaltaan koreana ja valheellisesti samanmielisenä, kun omia toiveita, eriäviä näkemyksiä eikä hankalia tunteita uskalleta kertoa toiselle.

Toisaalta turvattomuus aiheuttaa suhteen hankauskohdissa molemmille tarpeen suojautua, puolustautua ja jopa hyökätä, vaikka kaipaisi juuri tuolloin kipeimmin lohtua, ymmärrystä ja lämmintä syliä. Konflikteja saatetaan ratkaista loogisesti järkeilemällä ja erinäisiä sopimuksia tekemällä, joilla yleensä on vain hetkellinen laastarivaikutus.

Konfliktit johtuvat enemmän tunteista kuin asioista, joten sivuutetut tunteet jäävät laastarin alle suhdetta hiertämään.

Ohitetut tunteet eivät tuota hyvää lopputulosta ihmisten välisessä, inhimillisessä kanssakäymisessä.

Jos suhteessa ei ole turvan eikä syvemmän yhteyden tunnetta, se jää pinnalliseksi ja ohueksi.

Myönteinen yllätyksellisyys tuo suhteisiin iloa ja vaihtelua, mutta me kaipaamme kuitenkin tunnesäätilojen ennakoitavuutta kokeaksemme tunneturvaa. Tuulella käyväksi kutsutaan ihmistä, jolla sekä tunteet että ajatukset ovat hetkestä toiseen varsin ristiriitaisia, impulsiivisia ja ennakoimattomia: tänään tätä, huomenna jotain muuta ja ylihuomenna ei näistä kumpaakaan. Tuuleen ei voi nojata, joten tunneturva on tuntematon ilmiö tuulella käyvän ihmissuhteissa.

Tunneturvallisessa suhteessa kumpikin saa pitää oman ainutkertaisuutensa ja persoonallisuutensa, ja loistaa omana itsenään, vaikka laittaakin itsensä likoon yhteisen hyvän eteen. Yhteinen hyvä on aina myös kummankin oma hyvä.

Huipputiimien menestyksen salaisuutta on tutkittu paljon. Selitystä menestykselle eivät ole antaneet tiimin jäsenten tutkinnot, tiedot ja taidot tai edes kokemus, vaan nimenomaan tunneturvallinen ilmapiiri, keskinäinen arvostus ja luottamus, jolloin hankalienkin asioiden ja tunteiden esiin nostaminen on turvallista.

Mitäpä jos mekin olisimme omien ihmistemme kanssa huipputiimejä?

Lue lisää tunneturvasta kirjastani, jonka voit ostaa täältä

Uupumus ei aina näy pelkkänä väsymyksenä – joskus se on tunne, joka ei pääse ulos

Uupuneena ja masentuneena tunteet saattavat kirjaimellisesti jähmettyä. Muistan hyvin, miltä tuntui padottujen tunteiden paino sisällä: samaan aikaan olo oli robottimaisen jähmeä ja toisaalta tunsin olevani kuin räjähtämäisillään oleva painekattila. Pato oli vaarassa murtua hetkenä minä hyvänsä. Pelkäsin menettäväni järkeni ja kadottavani itseni lopullisesti.

Kamalinta väsyneenä, kroonisesti stressaantuneena ja uupuneena on se, kun edes itku ei tule. Alitajuisesti sitä tunnistaa padonneensa sisälleen paljon tunnekuormaa, mutta jostain syystä niitä ei saa purettua kehosta ulos. Silloin tuntuu, kuin olisit kokonaisvaltaisesti lukossa, tukossa ja kaikenaikaa silti ahdistunut. Aivan kuin olisi etääntynyt liian kauaksi omasta itsestä, suojellaksesi haavoittuneita osiasi. Saatat kyllä tiedostaa, että tunteiden olisi hyvä antaa nousta esille, mutta ne eivät tottele järkeäsi tai käskyjäsi.

Samaan aikaan saatat pelätä, että jos pato murtuu, et tiedä kuinka hallita tai pysäyttää sitä valtavaa tunteiden virtaa, joka padon takana odottaa vapautumista. On siis paljon helpompi vain työntää päätä syvemmälle pensaaseen ja toivoa, että joku pelastaisi sinut.. ööh, niin miltä? Sinulta itseltäsi?

Uupumuksen kätketty puoli

Tämä niin sanottu ”tunnejumi” on uupumuksen hiljainen ja kätketty puoli, josta harvoin ääneen puhutaan. Ei ainakaan kahvipöytäkeskusteluissa tai nopeissa kuulumisten vaihdossa muiden kanssa tee mieli avata omaa sekasortoista sisintään. Uupuneena sitä on usein niin solmussa jo oman sisimpänsä kanssa, että omaa kokemusta saattaa olla vaikea edes sanoittaa toiselle. Silloin saattaa olla liki mahdotonta vastata toisen mitä kuuluu-kysymykseen, koska ei aidosti tunnista mitä itselle kuuluu kaiken ahdistuksen alla. Tästä syystä moni hyötyy esimerkiksi terapiasta. Tunteiden ja todellisten ajatusten äärelle on helpompi pysähtyä, kun tietää, että toinen ihminen on neutraali ja sinua varten läsnä kannattelemassa tunteita kanssasi.

Läheisille voi olla vaikea puhua, koska heitä ei halua huolestuttaa tai vaihtoehtoisesti pelkää tulevansa mitätöidyksi tai ohitetuksi. On valitettavan harvinaista, että ihmiset vain kuuntelisivat ja hyväksyisivät toisen kokemuksen sellaisenaan. Useimmat joko ohittavat toisen hädän (koska ei ole kykyä kohdata sitä) tai yrittävät ratkaista sitä antamalla hyvää tarkoittavia neuvoja tai pahimmillaan vertauskuvallisesti jopa hyppäävät säälin vallassa samaan tunnesuohon kanssasi. Tästä voi tulla lopulta entistä hirveämpi olo molemmille.

Uupumuksen keskellä moni huomaa, kuinka vaikeaa voi olla pysähtyä omien tunteiden äärelle ja toisaalta kuinka eri tavalla toisten aito myötätunto voi silloin koskettaa. Voi sitä helpotusta, kun joku vihdoin näkee ja kuulee sisäisen hätäsi! Ja juuri yhteys on se, mikä saa padot murtumaan ja itkun viimein vapautumaan, ei suinkaan neuvot tai ratkaisuehdotukset. Kun uskallat viimein näyttää todelliset kasvosi ja sisäinen muutoksentarve ylittää häpeän, alkaa todellinen sisäinen kasvu. Uskon, että samasta syystä eläinten läsnäolo koetaan niin rauhoittavaksi: ne antavat meille luvan olla sellaisia kuin olemme, ilman tarvetta muuttaa meissä mitään tai korjata tunteitamme.

Annatko itsellesi luvan itkeä?

Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan miten sinä ylipäätään suhtaudut itkemiseen? Sallitko tunteidesi virrata vapaasti? Itkeminen on kehon ja mielen luonnollinen keino vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Itkun jälkeen tulee usein rauhallisempi olo. On erittäin tärkeää antaa itselleen lupa itkeä silloin, kun itkettää. Itkeminen auttaa tunteiden käsittelyssä. Mitkä tunteet aiheuttavat sinussa itkureaktion? Oletko joskus “nielaissut” itkuja sisääsi? Entä kenen seurassa uskallat itkeä ja näyttää haavoittuvuutesi?

Kun itse olen huomannut tukahduttaneeni haastavia tunteita tai kieltänyt itseäni itkemästä koska ”hetki ei ole muka sopiva” niin tunteet eivät todellisuudessa mystisesti katoa, vaan jäävät kehon kannettaviksi. Padottu suru muuttuukin kiukuksi ja vihaksi tai toistuvat pettymykset huonommuudeksi, häpeäksi tai katkeruudeksi. Emme koskaan pääse omia tunteitamme pakoon, eikä meidän myöskään todellisuudessa tarvitsisi paeta niitä, jos meillä olisi terveet ja rakentavat keinot kohdata ne.

Toimimme aina siten, että pyrimme säilyttämään psyykkisen tasapainon ja välttämään kasvojen menetyksen. Psyykkistä itsesäätelyä tapahtuu sekä niin sanotuilla coping- eli hallintakeinoilla ja defensseillä eli puolustuskeinoilla. Jälkimmäiset ovat tiedostamattomia reagointitapoja, joilla pyrimme suojaamaan minuuttamme. Defenssien haittapuolena on se, että ne jäävät päälle ja muuttuvat tavaksi vältellä todellisuutta. Ne muuttuvat lopulta muureiksi, jotka estävät meitä tuntemasta tai kasvamasta ihmisenä. Hallinta- ja selvitymiskeinot taas ovat tietoista toimintaa, joilla ohjaamme omaa käyttäytymistä ja sisäisiä kokemuksia. Terve psyykkinen itsesäätely edellyttää psyykkistä työtä eli omien tunteiden ja ongelmien työstämistä.

Hyviä uutsia lopuksi: tunteiden jumiutumisen ei tarvitse olla pysyvää! Vapautuminen voi alkaa lempeästi ja pienin askelin. Parantuminen alkaa siitä, kun katsot tunnepadon taakse: “tämä ei ole minä, tämä on ympärilleni rakentunut suoja.” Kun uupumuksesta ja väsymyksestä huolimatta uskallat pysähtyä kuuntelemaan itseäsi, kehoasi, hengitystäsi ja sisäistä kokemustasi ilman vaatimusta “korjata” mitään, myös tarpeettomat suojamuurit alkavat hiljalleen rapistua. Ahdistus ja ärtymyskin hellittävät vain kohtaamalla niiden takana olevat haavoittuvammat tunteet.

Sumu aivoista ja ympäriltä hälvenee, kun et enää pakene itseäsi, vaan annat itsellesi luvan levätä ja hellittää. Jonain päivän muistat jälleen kuka olet ja tiedät mitä haluat elämältä.

Keho muistaa hetket, jolloin jäit yksin, vaikka olisit tarvinnut syliä – Siksi hermosto yhä varoo, vaikka kaikki olisi hyvin

Kannamme kehossamme asioita, jotka ovat tapahtuneet pieninä, toistuvina säröinä siellä, missä olisi pitänyt olla turva. Kannamme kehossamme myös niitä selviytymisiä, jotka tallentuivat sinne ennen kuin ehdimme edes nähdä vaaran. Turvattomuuteen jähmettynyt hengitys, kohtaamattomat tarpeet, sanat ja katseet rakentuvat kehon kerroksiin. Jännitys, kipu ja säpsähdykset ovat joskus ainoita todisteita siitä, että jokin ylitettiin. Että jokin olisi vaatinut enemmän turvaa kuin mitä silloin oli tarjolla.

Olen nähnyt tämän ennenkin – valmistaudun suojelemaan sinua

Yksittäinen traumaattinen tapahtuma voi vaikuttaa kehon reagointitapaan ja siihen, miten aistit tulkitsevat ympäristöä. Mutta hermosto on imenyt oppinsa myös siitä, mitä jäi tapahtumatta: hiljaisuudesta, kun olisit tarvinnut sanoja, välinpitämättömyydestä, kun olisit tarvinnut sylin ja kokemuksista, joissa on jääty yksin.

Lapsuudessa hermosto rakentaa kartastonsa turvan ja läsnäolon mukaan. Se oppii, oliko aikuisen läsnäolo johdonmukaista, tulivatko tunteet vastaanotetuiksi ja oliko omilla tarpeilla lupa olla olemassa. Jos näissä oli säröjä, keho mukautui selviytymiseen: valppauteen, miellyttämiseen, vetäytymiseen tai suorittamiseen.
Hermosto tekee tässä hetkessä nopeita ennusteita aiempien kokemusten pohjalta. Siksi keho voi reagoida voimakkaasti asioihin, jotka eivät enää olisi vaarallisia, mutta jotka muistuttavat jostain vanhasta.

Ehkä kollegan äänen korotus säpsäyttää, vaikka se ei ollut sinulle suunnattu.
Ehkä nopeat askeleet saavat sydämen hypähtämään, vaikka kukaan ei tule kohti.
Ehkä vieraan katse, joka tuntuu kylmältä, kiristää kurkussa jo ennen kuin ymmärrät miksi.
Ehkä huoneen tunnelmassa on jokin sävy, joka virittää hermoston välittömästi valppauteen.

Hermoston näkökulmasta nämä eivät ole virheitä, vaan oppimisen tulosta. Olen kokenut tämän ennenkin. Valmistaudun suojelemaan sinua.

Kehon muisti

Menneet kokemukset tallentuvat kehoon. Aistijärjestelmät; ääni ja sen sävy, tuoksu, lihasjännitys, kehon asennot ja ilmeet voivat laukaista reaktion ennen kuin ehdit tietoisella mielellä ajatella mitään.

Tuoksu voi palauttaa tilanteeseen vuosien takaa.
Asento, jolla joskus suojelit itseäsi, voi nousta kehoon huomaamattasi.
Ilme, joka muistuttaa menneestä, voi herättää varuillaanolon.
Kehotuntemus, joka kuului aina huolen rinnalle, voi nousta pintaan rauhallisessakin hetkessä.

Nämä kaikki ovat kehon muistijälkiä, jotka syntyivät, koska ne olivat silloin tarpeellisia.

Oireiden takana on yritys selvitä

Se, mikä tänä päivänä tuntuu oireelta, voi olla kehon tapa kertoa selviytymisestä.

Ehkä sydän, joka kiihtyy levossakin, on sama sydän, joka oppi ennakoimaan, koska oli pakko.
Ehkä kurkku, jossa sanat ärtymyksen hetkellä jäävät jumiin, oppi aikanaan, ettei ollut lupa tulla kuulluksi. Ehkä se keho, joka säpsähtää hiljaisuudessakin, oppi tarkkailemaan, ettei turva katoaisi enää kertaakaan.

Kehoon tallentuu pelko, mutta myös eloonjääminen. Ja tässä hetkessä keho etsii yhä reittiä turvaan. Jokainen hetki, jossa pelon ja selviytymisen vuoropuhelu purkautuu ulos ehkä tärinänä, itkuna, jännityksenä, huokauksena, on sisäänkäynti toisenlaiseen. Se näyttää sen, mikä aikanaan jäi tukahdetuksi, painetuksi, ohitetuksi. Sen, mikä olisi ansainnut lempeyden ja turvan.

Lupa lepoon, lupa turvaan

Kun kuuntelet kaikista näistä jännityksistä kiinni pitävää kehoasi historiasi kautta, voit aistia viestin, joka on kulkenut mukanasi pitkään: sinä selvisit silloinkin, kun kukaan ei nähnyt miten. Mutta enää sinä et tarvitse samoja suojia.

Voisiko olla aika laskea alas se, mitä kannoit.
Ja kun niin käy, huomaat, että tässä kehossa voikin olla koti.

Ja tässä kehossa on lupa levätä.

Kolme syytä lopettaa uskomasta itseäsi ja alkaa uskoa itseesi

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että sinä olet huijari? Ehkä et, mutta mitä luultavimmin kuitenkin olet juuri sitä – huijari.

Samalla tosin myös se hyväuskoinen, joka tulee huijatuksi…

Kerromme jatkuvasti tarinoita, niin itsellemme kuin muillekin. Tarinoita siitä, mihin pystymme, mitä ansaitsemme ja millaisia mahdollisuuksia meille ylipäätään on olemassa. Juuri tässä piilee ongelma: tarinat eivät ole tarkkoja kuvauksia todellisuudesta tai kokoelma tiukkaa faktaa, vaan nimenomaisesti kirjaimellisesti tarinoita. Ne ovat kuin silmälasit, joiden läpi katsomme maailmaa. Eikä ole yhdentekevää, millaiset silmälasit otamme käyttöön.

1. Se, mitä näet, ei riipu siitä, mitä katsot, vaan siitä, mihin uskot

Psykologian professori Richard Wisemanin klassikkotutkimuksessa ihmisiltä kysyttiin, pitivätkö he itseään onnekkaina. Sen jälkeen heidän piti laskea sanomalehden kuvien määrä. Hyvin helppoa ja suoraviivaista. Paitsi ettei se ollut niin. Itseään onnekkaina pitäneet suorittivat laskutehtävän muutamassa sekunnissa, kun taas vähemmän onnekkaiksi julistautuneilta tähän kului keskimäärin lähes kaksi minuuttia.

Miten tämä voi olla mahdollista?

Jo lehden ensimmäisellä aukeamalla komeili kehystetty teksti: “PYSÄHDY! Tässä lehdessä on 43 kuvaa.”

Mutta epäonnekkaina itseään pitäneet sivuuttivat kyseisen tekstin. He kirjaimellisesti katsoivat ”onnensa” ohi. Jokaisella oli täysin sama mahdollisuus, suoraan silmiensä edessä. Erottavana tekijänä ei ollut muuta kuin uskomus omasta mahdollisuudesta, omasta onnekkuudesta. Ei faktaa, vaan uskomusta.

2. Ajattelutapasi voi sulkea ovia tai avata niitä

Psykologian professori Carol Dweck on osoittanut, että ajattelutapamme eli mindset voi olla joko kasvun (growth mindset) tai muuttumattomuuden (fixed mindset) sävyttämä.

Jos uskot, että lahjasi ja kykysi ovat synnynnäisiä, muuttumattomia ja pysyvästi kiveen hakattuja, epäonnistuminen ja jopa tarve harjoitteluun, kuiskuttavat korvaasi tarinaa huonommuudesta: jos olisit älykkäämpi tai lahjakkaampi, et joutuisi uurastamaan etkä todellakaan olisi mokannut tätä.

Mutta jos näet taidot kehittyvinä, epäonnistuminen voi muuntua polttoaineeksi ja kannustaa yrittämään entistä enemmän, ponnistelemaan hieman lisää.
Jälleen kerran sama tilanne, mutta täysin eri tarina.

3. Tarinat eivät vain kerro meistä, vaan myös ne luovat meitä

Kertomamme tarinat ovat mitä moninaisimpia. Mutta niitä voidaan myös jaotella kahteen päätyyppiin. Psykologian professori Dan McAdams on osoittanut, että kertomamme tarinat, olipa kyse niin sanotuista tartuntatarinoista (kaikki meni pieleen) tai vapautustarinoista (vaikeus johti kasvuun), vaikuttavat merkittävästi hyvinvointia ja kykyämme selvitä haasteista.

Toisin sanoen: jos kyseenalaistamatta uskot itseäsi silloin, kun kerrot tarinaa, jossa kurjuudesta seurasi vain vielä syvempää kurjuutta, saatat vahingossa samalla kirjoittaa käsikirjoitusta, joka rajoittaa elämääsi ja ylläpitää negatiivisuuden kierrettä.

Älä usko itseäsi, usko itseesi

Kenties saatat olla huijari. Mutta älä siitä huolimatta ole se, joka tulee huijatuksi.

Älä usko jokaista tarinaa, jonka mielesi yrittää sinulle syöttää. Valitse sen sijaan uskoa itseesi. Siihen, että sinulla on kyky nähdä mahdollisuudet, avata ovia ja kirjoittaa tarina, joka tekee näkyväksi todellisen voimasi.

Tutustu myös Johannan ja Saana Rossin uutuuskirjaan 12 väärää ajatusta työelämästä, jossa tuuletetaan pölyttyneitä käsityksiä työstä ja hyvinvoinnista positiivisen organisaatiopsykologian opeilla.

Täydellisyyteen pyrkivät ihmiset mokaavat usein ihmissuhteissaan tämän asian

Täydellisyyteen pyrkiminen ihmissuhteissa on niiiiiiiin last season.

Tiedätkö miksi?

Koska itse asiassa se saattaa joskus vaan mutkistaa asioita. Koska mitään täydellisyyttä ei ole.

Jokainen meistä joskus mokailee.

Usein juuri täydellisyyteen pyrkivät ihmiset ovat niin ankaria itselleen, että he eivät ole aina kovin hyviä asiassa, joka on toimivissa ihmissuhteissa erittäin tärkeää. Terveisin kumpikin ruhjiintunut kantapääni.

Ja se on valmius ja halukkuus pyrkiä korjaamaan kurssia ja yhteyttä – ja vieläpä suht nopeasti tai ainakin kohtuullisessa ajassa.

Täydellisyyteen pyrkivä suistuu usein inhimillisistä virheistä niin syviin vesiin, että suhteen toista osapuolta itseasiassa sattuu paljon enemmän se, että hän ei pyri korjaamaan yhteyttä, vaan menee jumiin, vetäytyy, on defensiivinen.

Mitä jos te panostaisitte hyviin taitoihin korjata niitä tilanteita, kun suhteessa vääjäämättä tulee yhteyskatkoksia?

Tässä muutama esimerkki

”Hei mä sanoin ton nyt jotenkin huonosti, anteeksi, saanko yrittää uudelleen?”

”Mä tajuan nyt että mokasin tässä, ja toivoisin et voitaisiin käsitellä tää yhdessä – olisiko se sulle ok?”

”Musta tuntuun et me ollaan nyt jossain vähän negatiivisessa kehässä ja haluaisin koittaa sen katkaista ja pyrkiä sun kanssa yhteyteen”