Minun rakas Eeva-mummuni kuoli jouluaattona, kun olin 13-vuotias. Hän oli köyhä, mutta oli ostanut minulle lahjaksi kultaisen ketjun, jonka sain kuollinuutisten jälkeen. Olin esiteini, ja minulla ei ollut ollut aikaa käydä katsomassa häntä sairaalassa koko syksynä. Hän ei pyytänyt sitä, lähetti aina vain terveiset äidin kautta. Muistan tämän surun joka joulu. Se oli minulle suuri opetus läheisten muistamisesta.
Tänä jouluna monet meistä eivät voi olla läheistensä luona. Jotkut joutuvat viettämään yksinäistä joulua useamminkin. Se voi tuoda surua ja pettymystä. Kun kohtaat surun, niin usein kaikki vanhatkin suremattomat asiat nousevat pintaan.
Suru on luonnollinen reaktio, kun kohtaamme pettymyksiä ja menetyksiä. Se kertoo siitä, että joku asia on meille tärkeä. Se on luonnon tapa auttaa meitä.
Usein opittu reaktiomme on se, että yritämme kovettaa itsemme, puremme hammasta, yritämme olla välittämättä. Olemme vihaisia itsellemme tai häpeämme näitä tunteita. Muistutamme itseämme, että monella muulla on varmasti huonommin. Vaikka se olisikin totta, niin rakastava teko itseämme kohtaan on myötätunto. Kun annamme itsemme kokea surun ja hyväksymme sen, olemme valmiita lähtemään taas eteenpäin. Kyyneleet sulattavat sydämen muurit.
Ensiksi löydä sisältäsi kohta, missä tunnet olevasi turvassa tai omassa voimassasi. Tämä auttaa, että suru ei kaappaa sinua mukaansa hyökyaallon lailla. Anna itsesi tuntea. Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan, kun kannattelet surua sisälläsi. Jos mahdollista, ilmaise sitä ääneen.
Toiseksi, mitä tahansa askareita sinulla liittyykään jouluun, hidasta ja tee vähemmän. Keskity pieniin positiivisiin kokemuksiin, jotka ovat läsnä: kauniit joulukoristeet ja kynttilät, hyvät tuoksut jouluruuista ja joululaulut, jos olet niiden ystävä. Katso, kuuntele, haista, maista, pysähdy näihin aistimuksiin ainakin 10 sekuntia, jotta ne ehtivät imeytyä aivoihisi ja hermostoosi. Näin pystyt muutamaan sisäisiä tuntemuksiasi ja tunteitasi. Kun valitset keskittyä positiivisiin kokemuksiin, vahvistat hyvää oloa itsessäsi.
Kaunista ja rauhallista joulua, yhdessä tai yksin!
Kuva: Unsplash/ Valentin Petkov
Naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen salaisuuksia. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät kirjan täältä.
Tarinaasi ei ole hakattu kiveen eikä räätälöity valmiiksi elämän suureen kirjaan. Uskon kyllä, että varallemme on suunniteltu monenlaista. On oppiläksyjä ja teemoja, jotka kuuluvat sielun suunnitelmaamme: se, mikä tuntuu elämässä vaikeimmalta, on suurin kasvun paikka. Mutta sinulla on joka tapauksessa vapaa tahto. Otatko vastaan elämän palkinnot ja opit?
Tarinasi muotoutuu uudelleen koko ajan, joka askeleella. Hetki hetkeltä muuntuva energiasi järjestää todellisuuttasi uudenlaiseksi.
Joka päivä on tilaisuus valita, miten otat vastaan sen, mitä sinulle tarjotaan. Joka päivä on tilaisuus valita, millaisen todellisuuden luomiseen haluat käyttää elämän voimaasi. Uuden tarinan kirjoittaminen on tanssia tämän hetken ja tulevaisuuden välillä.
Kun vapautat uusia puolia itsessäsi, luot uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Kun otat itsesi pois ahtaasta lokerosta, avaat ovia, joita et ennen nähnyt edes olevan. Kun katsot elämää uudenlaisten linssien läpi, näet enemmän vaihtoehtoja.
Kaikkea ei tarvitse suunnitella yksityiskohtaisesti. Elämälle on hyvä jättää pelivaraa. Anna uuden tarinan hengittää. Voit silti mielikuvissasi luoda tarinaasi haluamasi sävyn. Mieti, millaiset mielikuvat luovat sinulle voimaa ja tuntuvat sellaisilta, että voisit ne nyt aidosti omaksua.
Pohdi, mitä uusi tarinasi tarkoittaa käytännössä. Millaisia arkisia valintoja teet? Et tarvitse muutokseen elämää suurempia tavoitteita. Riittää, että teet omalta tuntuvia tekoja, jotka kohottavat oloasi. Miten haluat elää oman voiman tarinaasi todeksi?
Omaa voimaa on elää rohkeasti ikioman elämänsä muuttuvassa rytmissä. Älä kiirehdi tarinasi tapahtumia, vaikka tuntisit olevasi muista jäljessä, vaan hengitä syvään ja luota. Älä hidasta tarinasi tahtia, vaikka ympärillä muut jumittaisivat vanhassa, vaan etene rohkeasti silloin, kun virta vie.
Kävi niin tässä kotva sitten, että jouduin sairaalaan. Olin ollut kipeänä monta kuukautta ja omaan stailiini hoidin itseäni mm. ruuan ja akupunktion avulla. Ajattelin, että ihan justiin tää tästä helpottaa, koska samoihin oireisiin samat metodit olivat auttaneet aiemminkin.
Koitin kyllä saada myös lääkäristä apua, mutta lukuisat käynnit ja soitot eivät tuottaneet tulosta – ilmeisesti, koska kaikki on kiertelevän kulkutaudin myötä niin ruuhkautunutta. Kun sitten marraskuussa lopulta joku keskittyi tilanteeseeni, olin niin kipeä, että minut otettiinkin saman tien sairaalaan osastolle. Pian siinä sitten valkenikin tilanteen paino. Aluksi: mieletön helpotus – vihdoinkin apua!
Haasteet ja kriisit ovat portti, kasvun kohta, joiden tarkoitus on avata meidän sydän uudelle vastaanottamisen ”levelille” – kohti sydämen unelmia
Ja sairaalassahan olikin aika mukavaa. Tosi hyvää hoitoa ja netflix ja oma huone ja välittävät rakkaani. JA: kävin läpi myös erittäin hanurisia fiiliksiä pelosta ja ahdistuksesta ja suruun ja pettymykseen. Varsinkin loppuvaiheessa olin aivan loppu sairaalan hälyyn ja tippaletkussa kiinni olemiseen ja sairastamiseen ja kaikkeen. Mutta ymmärsin koko ajan, että myös vaikeat tunteeni ovat osa prosessia, jossa voin samalla kannatella itseäni olemalla juuri siinä tilassa, jossa olen. Välillä se tarkoitti sitä, että väsyneinä päivinä itkin aina kun itketti, ja pikinä unettomina öinä hoivasin itseäni kaikella, millä suinkin pystyin. Sairaalassa maatessa se on aika pientä: mediteerasin, hengittelin syvään ja keskityin lempeyteen itseni kanssa.
Olen harjaantunut laiffissa suhtautumaan vastoinkäymisiin voimautuneesti. Se tarkoittaa tätä:
1. Olet hyvän arvoinen ja arvokas AINA
En enää ajattele, että mikään on mennyt pieleen tai varsinkaan, että minussa olisi vikaa tai että kriisi olisi takapakki tai sitä ei saisi olla – tämä on valtava muutos – aikoinaan otin kriisit merkkeinä arvottomuudestani, niin kuin suuri osa meistä tekee.
2. Aina, kun tapahtuu ihanuuksia ja sydän avautuu, nousee myös shittiä pintaan, koska vihdoinkin sen kohtaamiselle on turvaa
Aina, kun elämässä tapahtuu jotain ihanaa ja sydän avautuu vastaanottamaan uutta, jossain kohtaa tulee usein myös jonkin sortin rysähdys. Mikään ei ole mennyt pieleen. Koska: kun sydän avautuu, pintaan nousee tavalla tai toisella (usein haasteen tai kriisin kautta) kaikki se, mikä estää vastaanottamasta hyvää. Siis kaikki meidän alitajuinen arvottomuus ja vastustus. Takapakki onkin etukeno. Tämän sisäistäminen on aikamoinen paradigman muutos, mutta näin se toimii. Niin oli minunkin kohdallani. Olen kokenut valtavia muutoksia viimeisen vuoden aikana: elämääni tuli uusi rakkaus, joka on nostanut näkyväksi kaiken, missä jollain tavalla tiedostamattani vastustan NÄIN syvässä hyvässä olemista.
3. Itsensä hyväksyminen on elämän hyväksymistä sellaisena, kuin se ilmaantuu. Siinä toimivan manifestaation ydin
Kaikki tunteet saavat olla juuri mitä ovat – totta kai kriisi ja haasteet herättävät kaikenlaisia tuskia, pelkoa, ahdistusta, vastustusta, kiukkua, surua, epätoivoa – ihan kaikkea. Olennaista on OLLA noiden tunteiden kanssa, antaa niiden virrata läpi, ottaa vastaan. Kyse on siitä, että hyväksyy aikuisena, että elämä ei aina tunnu mahtavalta – ja silti se voi isossa kuvassa olla onnellista. Tässä on kyse itsensä vanhemmoimisesta / itsensä rakastamisesta / itsensä johtamisesta. Itsensä vastaanottamisesta. Sisäisen turvan ja tunnetaitojen myötä se on mahdollista. (Tämä on asiakas- ja kaiken muuni työni ydintä, ja opetan tätä mm. verkkokurssillani Kohti sydämen unelmia).
4. Kriisi ja haasteet kysyvät: mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi?
Kriisin / vaikeuksien / haasteiden viesti ei ole koskaan, että meissä olisi vikaa tai että olisimme huonoja tai että tässä nyt pitää tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Se on paradoksi, koska haasteiden edessä me monesti a) käännymme itseämme vastaan b) joudumme totaalisesti vaikeiden tunteiden pyörittämäksi. Se kaikki on inhimillistä. Mutta se, mitä haasteet oikeasti edustavat on tämä kysymys: mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi? Miten voisit olla itsellesi ystävällinen ja lempeä tässä? Miten voit tukea ja auttaa itseäsi? Siinä vastaanottamisen ydin.
5. Haasteiden perimmäinen tarkoitus on voimautuminen
Se, mitä myötätunnosta haasteiden edessä seuraa ei ole yhtään vähempää kuin täysin maagista. Haasteet ja kriisit ovat portti, kasvun kohta, joiden tarkoitus on avata sydämemme uudelle vastaanottamisen ”levelille”. Harmillista kyllä, usein jäämme möyrimään uhrina arvottomuudessa ja kärvistelemään, kun elämä ei mene yhtään niin kuin mieli haluaisi. Ymmärrettävästi! Tämä tapahtuu erityisesti silloin, kun emme ole oppineet olemaan kääntymättä itseämme vastaan (suurin osa meistä ei ole oppinut suhtautumaan itseensä ja elämään voimautuneesti – ja nyt aikuisena sitä saa oppia ja opetella).
6. Kun oppii olemaan itselleen myötämielinen ja turvallinen haasteissaan, avautuu sydämensä unelmille ja voimautuu polullaan
Kun itselleen on myötätuntoinen haasteiden ja kriisien keskellä, niiden sisältämän valtavan energialatauksen saa käyttöönsä. Kun vastaanottaa kriisit, haasteet ja kaikki tunteensa – ylipäänsä on itselleen auki kaikessa, mitä elämä tuo, on auki myös sydänpolulleen, ihanille muutoksille ja elämän hyvälle. Myötätunnon kautta avautuu rehellisyys nähdä kriisin viisaus: se, mitä voin tästä ammentaa. Se, missä olen vastustanut itseäni tai elämää – kontrolloinut, pitänyt itsepintaisesti kiinni ajatuksista, tunteista, rakenteista tai haavoista, jotka eivät palvele hyvinvointiani. Myötätunto on puoleensavetävintä, mitä on. Siinä tietoisen luomisen / manifestaation ydin. Mitään hilavitkuttimia ja kristalleja ei tarvita.
Kriisin / vaikeuksien / haasteiden viesti ei ole koskaan, että meissä olisi vikaa tai että olisimme huonoja tai että tässä nyt pitää tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi
Okei, mitä prosessissani tapahtui? Kun suostuin olemaan sen kanssa mitä on – vakava sairastuminenhan on shokki, joka ensinnäkin pistää koko elämän paletin ihan sekaisin ja puskee aika lailla seinää vasten – intuitioni näytti kaiken sen, mitä olin vastustanut ja kanniskellut syvällä systeemissäni. Eli kaiken sen, mikä mua ei enää palvele. Ja sinne meni, taivaan tuuliin, synkkinä ja myrskyisinä valvottuina öinä hikenä ja kyynelinä kaikki se, missä jollain syvällä alitajuisella tasolla olin ollut itseäni vastaan.
Avauduin uudelle vastaanottamiselle ihan kirjaimellisesti: olin niin heikkona ja myttynä, että ei voinut kuin antaa toisten huolehtia ja rakastaa. Varsinkin oman sieluni. Vaikka olen kulkenut pitkän reissun itseni rakastamisen tiellä, reissu syvenee ja jatkuu. Se mitä tapahtuu, on, että sydän jatkaa avautumistaan ja kaikki, mikä meitä estää ottamasta yhä syvempää ja täyttymyksellisempää vastaan nousee esiin ja kohdattavaksi kriisien ja haasteiden myötä.
Sain ihan taivaallisen rauhan, ilon ja kauneuden kokemuksen sairaalassa. Minulle kristallisoitui yhä kirkkaammin, millä ololla haluan tässä kohtaa elämässäni nyt pötkytellä ja mistä sydämeni unelmoi nyt. Mikä on olennaista ja tärkeää. Mitä olen. Ja koska en ole kääntynyt itseäni vastaan vaan rakastan ja kunnioitan itseäni syvästi – ja varsinkin tätä pörhelöä kehoani, joka palvelee niin kauniisti tässä voimaantumisen ja avautumisen prosessissa, elämäni hyvän virtaus vahvistuu entisestään. Vedän ylipäänsä tosi helposti puoleeni kaikkea, mitä sydämeni halajaa ja näin on ollut jo vuosia, koska a) en tarvitse mitään tiettyä voidakseni syvän hyvin b) olen erittäin vastaanottavainen elämälle ja itselleni juuri sellaisena kuin se / minä kussakin hetkessä ilmaantuu.
Kun olen auki kaikelle mitä on (niin haastavaa kuin se voi prosessin vaiheissa ollakin), olen auki kaikelle. Sieluni totaalisuudelle, ihmiselämän täyteydelle, unelmilleni.
Itsensä rakastaminen ON voimautumista
Olen tosi iloinen ja onnellinen just nyt – maljani on ylitsevuotavainen – ja silti en tiedä, miten kehoni kanssa homma etenee. Mutta en tarvitse sitä tietoa ollakseni turvassa ja rauhassa. Ja tiedän, että se jos mikä parantaa. Tällaisella asemoinnilla kun pötkyttelee elämässä, on tosi magneettinen vetämään puoleensa mahtavaa flowta ja sydämensä unelmia.
Jos olet seuraillut minua pidempään tai lukenut kirjani, tiedät, että reissuni on ollut pitkä ja mutainen, eikä mulla (ainakaan näennäisesti) ollut hajuakaan mistään vastaanottamisista, kunnes pikku hiljaa se avautui. Olen kokenut totaalisen muutoksen kaikilla elämäni alueilla, ja elämäni heijastaa syvää itsearvostustani. Vedän helposti puoleeni asioita, joita sydämeni halajaa ja luotan prosessiin. ”Helposti” ei tarkoita, ettei haasteita olisi – vaan sitä, että olen vapaa vastaanottamaan sydämeni unelmia.
Itsensä rakastaminen ja tämä voimautuneisuus jota elän, on ”elämäntyöni”. Yksi suurenmoisimmin iloa tuottava asia on jakaa näitä juttuja ja nähdä se muutosten ja avautumisten tajuton virtaus asiakkaissani ja kurssilaisissani. Kyse on yksinkertaisesta mekanismista, mutta en väitä, että prosessi on jotenkin superhelppo. Ja haluan korostaa: ei ole tarkoitus lakaista maton alle tai vähätellä tuskia tai hirveyksiä. Se, mistä puhun on voimautuminen niistäkin huolimatta. Ja se on mahdollista, kun saa työkalut ja hiffaa, miten voimautuminen avautuu.
Mummi, halataan vielä!, huudahti 3,5 -vuotias pieni rakkaani eron hetkellä. Olimme jo antaneet lähtöhalit ja –pusut, mutta suuri halaamisen kaipuu yllätti voimallaan vielä viime hetkellä.
Tänä vuonna olen oppinut, miten suunnaton voikaan olla halaamisen ikävä. Melkein kipuna se vaeltaa käsivarsissani, jotka haluaisivat kääriytyä rakkaiden ihmisteni ympärille. Se tuntuu sylissäni, joka kaipaa syliä. Kehoni kaipaa kehoa, jota vasten painautua. Poskeni iho ikävöi olkapäätä tai päälakea, mitä vasten nojautua. Sydämeni kaipaa sydäntä, jonka kanssa tuntea olevansa yhtä.
Halatessa käsittämätön määrä aistisoluja välittää yhteenkuuluvuutta, läheisyyttä ja rakkautta. Kiitollisuutta siitä, että toinen on elämässäni. Kun suojaamattomina ja haavoittuvina ihmisinä antaudumme halattavaksi, kerromme myös luottavamme toiseen. Halaaminen ilmaisee, että olet minulle tärkeä ja merkityksellinen, ja se näin vahvistaa ystävyyden ja kiintymyksen tunteita.
Halaamisen virrassa liikkuu myös viestejä, joita ei aina kykene sanoittamaan.
Jokin sinussa kosketti jotain sisimmässäni. Näen tunteesi ja haluan olla tukenasi. Minä kannan sinun tunteitasi ja sinä minun. Olemme toisillemme läsnä sellaisina kuin olemme, ihmisenä ihmiselle. Meissä on jotain samaa, olemme yhtä. Välillämme virtaa syvä ymmärrys ja merkityksellinen yhteys.
Halaaminen ja lempeä koskettaminen eivät ole pelkästään kivoja tapoja, vaan läheisyyden lähteinä ne ovat välttämättömiä hyvinvoinnillemme. Meidän aivoihimme on jo evoluution aikana syntynyt tarve hakeutua lähelle muita ihmisiä. Vauva aivan luonnostaan kääntää päätään kohti äidin rintaa, sillä pienelle ihmisen alulle on elintärkeää oppia kurkottautumaan kohti muilta ihmisiltä saatavaa hoivaa.
Aikojen alussa myös heimon säilymisen ja jatkuvuuden edellytys oli, että heimon jäsenet hakeutuivat toistensa seuraan ja tunsivat kuuluvansa heimoon. Niinpä aivoihimme syntyi palkitsemisjärjestelmä, joka tuotti mielihyvää kosketuksen, lähellä olemisen ja halaamisen avulla. Yhä vielä läheisyyden ja yhteenkuulumisen tunteet inhimillisinä perustarpeina ovat meidän psyykkiselle hyvinvoinnillemme erittäin tärkeitä.
Sen takia tuntuu raastavan kipeältä, kun halaaminen ja läheisyys ei ole mahdollista. Kun ei saa koskettaa ja olla lähellä, se sotii psyykeämme ja koko olemustamme vastaan. Meidät on luotu olemaan toistemme lähellä, niinpä meidän on erittäin vaikea olla eristettyinä, erillään muista.
Siksi pandemian aikaan, jolloin toisen halaaminen ja koskettaminen on terveysriski, meidän täytyy ihan tosissaan käyttää järkeämme ymmärtääksemme, että toistemme suojeleminen on suurempaa rakkautta kuin oman perustarpeeni tyydyttäminen halaamalla. Niin kipeää kuin se tekeekin.
Halaamisessa niin luontevasti syntyvä yhteys on vaihtunut halaamisen ikävässä erillisyyden ja yksinäisyyden kokemukseksi. Niinpä halaamisen ja läheisyyden ikävä täyttää ainakin minut suunnattomalla surulla. Olen kuin puusta varissut, maassa yksinään pyörivä lehti, irti yhteydestä muihin.
Olen hoivannut itseäni antamalla tuolle surulle luvan olla olemassa ja opetellut kuuntelemaan sitä. Ymmärrän suruni kertovan kaipuusta takaisin rakkauden virtaan. Kokemaan rakkautta, jota olen paljon saanut antaa ja vastaanottaa tässä elämässä.
Samalla ymmärrän, etteivät rakkaat ihmiseni – eikä rakkaus – ole minnekään kadonneet. Rakkaus on yhä olemassa, vaikka en pääse sitä halaamalla ja lähellä olemalla itselleni todistamaan.
Voin kutsua rakkauden ja läheisyyden tunteen luokseni esimerkiksi katsomalla valokuvia rakkaistani, muistelemalla ihania yhteisiä hetkiä läheisteni kanssa tai tarttumalla puhelimeen ja soittamalla ystävälleni – tai jollekin, joka ehkä juuri nyt kärsii yksinäisyydestä ja kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen.
Tehdessäni rakkaudellisia tekoja ja jakaessani rakkautta koen itsekin uudelleen yhteyden ja rakkauden. Rakkauden ilmaiseminen sanoin ja teoin on kosketuksen puuttuessa korvaamattoman arvokasta.
Rakkauden virran löydän myös meditoimalla. Silloin antaudun tuon virran syliin ja annan sen kantaa ja lohduttaa minua. Lempeästi se muistuttaa, että rakkaus virtaa minussa – ja sinussa – aina, sillä syvimmiltään jokainen ihminen on olemassa rakkautta.
Vaikka muistankin olevani koko ajan yhteydessä rakkauteen, halaamisen arvoa se ei vähennä. Niinpä aion nauttia halaamisesta jokaisella solullani, kun siihen avautuu mahdollisuus. Ehkäpä järjestän juhlat sen kunniaksi, että meillä on jälleen lupa halata. Silloin tankataan rakkautta pitkissä ja läsnä olevissa halauksissa.
Juttu on mainosyhteistyö Espanjan valtion matkailutoimiston kanssa
Levollista puheensorinaa ja leveitä hymyjä. Ihmiseltä ihmiselle. Tuntemattomillekin. Päivän porottava aurinko ja kimmeltävä meri. Pieni hetki itselle, kun keho rentoutuu sopivassa lämmössä ja tuulahduksessa, johon sekoittuu meren ja kukkien tuoksu. Ja ne kukat, joiden loiste saa näkemään elämän intensiivisemmin: mikä väri-ilottelu!
Saa kaivata. Saa haaveilla. Saa tehdä pienen mielikuvamatkan Espanjan aistinautintoihin. Se kannattaa, koska keho reagoi myös mielen maisemiin ja muistoihin.
Uskalsin lähteä yksin matkalle Barcelonaan keväällä 2018. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa koko ensimmäisen päivän. Palasin takaisin vahvempana, itseeni uskoen.
Espanjassa asuva ystäväni halusi viedä minut ”kaupunkiin, joka on pysähtynyt 200 vuotta sitten.” Päästyämme kaupunkiin, Comares, tunnelma oli todella vaikuttava ja pysähtynyt.
Meillä on tapana uusia avioliittovalamme vuosittain. Järjestämme jotain spesiaalia tuolle ajalle. Yhtenä keväänä oltiin Espanjassa Torreviejan vaaleanpunaisella järvellä. Siellä menimme ”uudelleen naimisiin”.
Meri. Siihen ei kyllästy koskaan.
Kujat ja kadut. Joskus ne henkivät täynnä elämää ja energiaa, joskus hiljaisuutta, aina täynnä sielua ja tarinoita. Rakastan lompsia niitä päämäärättömänä pitkin poikin.
Churrot ja suklaakastike.
Mieleenpainuvimmat hetket Manner-Espanjasta minulla on ehdottomasti illat kun istuimme iltaa yksityisasunnossa oman sekä espanjalaisen perheen kesken keskellä kaupunkia. Asunnon ikkunaluukut ikkunoineen ja ovineen olivat auki sekä pitkään pöytään oli katettu paikallisia herkkuja. Asunto täyttyi musiikista, puheensorinasta, suuresti elehtivistä ihmisistä sekä herkullisista ruoantuoksuista, joita säesti ulkoa kantautuva lämmin ihana ilmanala sekä mopojen tööttäykset ja kaduilta kantautuvien hyväntuulisten ihmisten äänet!
Se kun auringon viimeiset säteet valaisevat vuoren eikä ole muita kuin vuori ja minä.
Ihmiset oli niin ihanan hymyileväisiä että pakostakin tarttui omaankin naamaan.
Olin Gran Canarialla lomalla ja oli sykähdyttävää kuunnella kitaransoittoa tähtitaivaan alla lämpimässä illassa😊
Teneriffa ❤️ Se on kuin kotiin tulisi ☀️ Meri, aurinko, hyvä ruoka, nähtävyydet ja saaren monipuolisuus.
Talvi Espanjassa v. 2016, sitä en unohda koskaan! Satoi lunta ensimmäisen kerran sataan vuoteen. Hieno kokemus, unohtumattomia muistoja.
Mallorcalla 2010 mieheni kosi minua tippukiviluolassa, katsoessamme/kuunnellessamme maanalaisen merijärven pinnalla lipuvia veneitä, missä viulunsoittajat soittivat ikimuistoisen kauniisti 💕
Ikuisuuskysymys mihin varmasti jokainen jollain tavoin törmäämme: Miten saisin toisen muuttumaan? Ja silti luultavasti kaikki ymmärrämme järjellä, että emme oikein mitenkään.
Mutta. Se mille voimme aika paljonkin, on oma osuutemme suhdedynamiikkaan. Tämä on joskus se kohta mille olemme kaikista sokeimpia ja ymmärrettävistä syistä, varsinkin kun osaamme usein naamioida oman roolimme paremmaksi, kypsemmäksi ja edistyneemmäksi.
Ja tietysti, meille olisi helpompaa jos toinen olisi se joka muuttuisi. Totta kai.
Ja tietysti, meitä kaikkia koskee, jos syvät tarpeemme kuulluksi ja nähdyksi tulolle, huomiolle ja rakkaudelle eivät täyty. Se tuo kipua ja on totta kai myös täysin validia pysähtyä miettimään, onko näiden tarpeiden täyttyminen tässä suhteessa mahdollista.
Kun haavoittuvaisiin kohtimme osuu, alamme usein reagoimaan joko vaatimalla tai vetäytymällä. Ja nämä mallit arvatenkin vievät toinen toistaan kauemmas.
Suhteissa aktivoituvat hyvin usein erilaiset vastapari roolit, kuten:
Pettynyt – Epäonnistunut
Syyllinen – Uhri
Vanhempi – Lapsi
Vahva – Heikko
Yli-itsenäinen – Riippuvainen
Vetäytyvä – Vaativa
Ja monia muita vastaavia, erilaisilla twisteillä ja voimakkuuksilla. Ja luonnollisesti meille olisi helpompaa, että toinen muuttaisi asetelmaa, mutta se mitä ei ole niin helppoa nähdä on se, mihin rooliin itse asetun. Se mihin olemme taipuvaisia tulee usein jostain lapsuuden selviytymismallista jota meidän on itsekin vaikea tunnistaa.
Jos kieltäydymme itse ottamasta sitä tuttua roolia, ja ihan vilpittömästi koitamme laskeutua sydämemme herkkyyteen, lähestyä toista jotenkin uudella tavalla, jollain uudella haavoittuvaisuudella – jokin suhdedynamiikassa muuttuu.
Se ei ole tae, että toinen muuttuu sellaiseksi kun haluamme. Mutta suurin lahja itsellemme on se, että me lakkaamme kantamasta sitä roolia, joka ei toimi. Ja todellakin tiedän miten haastavaa tämä on ja todellakin tiedän, että tämä ei ole yhdellä istumalla tehty vaan prosessi joka kysyy toistoja. Mutta se prosessi tuo minua omaan herkkään voimaani, ja se on loppupeleissä kaikista tärkeintä.
Luonnossa olemisella ja liikkumisella on paljon tutkittuja hyvinvointivaikutuksia.
“Tutkimusten mukaan erityisesti luonnon myönteiset vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin tuntuvat olevan vahvalla pohjalla. Metsässä oleminen parantaa mielialaa, auttaa palautumaan ja myös kognitiivisen tason kuormituksista. Metsä auttaa kokonaisvaltaisesti elpymään.”
Luonto ravitsee myös monilla muilla tavoilla, joita ei ole usein edes helppoa pukea sanoiksi.
Metsässä-kirjassa ja Metsä ja meditaatio -korteissa olen kuvaillut monia tapoja, joilla voi löytää syvempää yhteyttä luontoon ja kokea itsensä ravituksi. Tässä tekstissä jaan kolme pientä harjoitusta, joilla voi kokea tulevansa metsässä vielä syvemmin ravituksi. Nämä harjoitukset ovat saaneet inspiraationsa kirjasta ja korteista.
Harjoitukset ovat hyvin yksinkertaisia – seisomista ja erilaisia käsien asentoja. Voit kokeilla niitä heti seuraavalla metsäretkelläsi. Niitä voi kutsua myös chi kungin (kiinalainen voimistelu) seisomameditaatioksi. Parhaimmilta ne tuntuvat syvällä metsien keskellä. Jos et pääse metsään, voit tehdä ne missä vain. Tällöin voit halutessasi sulkea silmät ja kuvitella, että olisit metsän vehreyden keskellä.
Etsi ensin harjoituksille kaunis, ravitseva ja turvallinen paikka. Tee kaikki tai osa seuraavista harjoituksista. Varaa itsellesi myös aikaa arkiseen olotilaan palaamiseen.
1. Seiso kuin puu ja keinu tuulessa
Ota hartioiden levyinen asento, seiso silmät kiinni, jalat vähän koukussa ja kädet aavistuksen irti reisistä. Seuraa huomiollasi hengitystä tai vain ole. Vaikka silmäsi ovat kiinni, niin aisti, että ympärilläsi on luontoa.
Jatka minuutti, pari tai hetki.
Halutessasi ota vähän kapeampi asento. Päästä kätesi kokonaan rennoiksi. Keinu sitten silmät kiinni kuin puu tuulessa.
Ammenna tämän jälkeen lisää vielä vakautta ja juurevuutta tekemällä vielä tovi harjoituksen ensimmäistä osaa.
2. Syleile luontoa ja metsää
Valitse vehreä suunta metsässä. Ota hartioiden levyinen asento jalat vähän koukussa. Nosta kädet suoraan sivuillesi. Pidä kuitenkin hartiat rentoina (pudota myös kyynärpäitä reilusti alaspäin ja selkeästi ranteiden alapuolelle). Pidä käsivarsiasi aivan kuin ne lepäisivät valtavan kokoista palloa vasten.
Nauti metsän kauneudesta. Hengitä rennosti nenän kautta. Pidä silmät kiinni tai auki. Anna itsesi aivan kuin syleillä luontoa ja metsää vaikka et siihen koskekaan. Anna metsän ravita sinua.
Jatka minuutti, pari tai hetki.
Tuo tämän jälkeen kätesi rinnallesi ja lepää hetki käsillä hengitystä seuraten.
3. Puun juuret uppoutuvat maahan ja oksat tavoittelevat taivaita
Ota selkeästi hartioita leveämpi asento ja koukista hieman jalkojasi. Ota asento, jossa olosi on vakaa ja painopiste alhaalla. Nosta kätesi sivuille kohti taivasta aivan kuin ne muodostaisivat maljan. Anna kämmenien osoittaa toisiaan kohti ja sormien kohti taivasta.
Eläydy aivan kuin kehoasi kevyempi ja hienovarainen taivas laskeutuisi käsiesi ja koko olemuksesi läpi maahan ja mennessään ravitsisi sinua. Eläydy myös aivan kuin kehoasi raskaampi ja pysyvämpi maa nousisi jalkojesi ja koko olemuksesi läpi taivaaseen ja mennessään ravitsisi sinua. Anna näiden kahden virran, taivaasta maahan ja maasta taivaaseen, olla sinulle juuri oikeassa tasapainossa.
Jatka minuutti, pari tai hetki.
Tuo tämän jälkeen kätesi alavatsalle ja lepää hetki käsillä hengitystä seuraten.
Palaa arkiseen läsnäoloon venyttelemällä ja taputtelemalla kehoasi. Voit myös hypellä muutamia kertoja.
Suosittujen miesten viikonloppujen vetäjä, kirjailija ja valmentaja Teemu Syrjälä kirjoittaa kirjassaan Miehen vuoro tuntea, että moni suomalainen mies on kasvanut näiden oppien keskellä:
1. Tukahduta tunteesi, niitä ei saa näyttää. Miehisyyteen on rinnastettu kovuus, eikä tunteita saa näyttää itkemällä. Samalla kun itkuja on kitketty, on kitketty valtavasti myös elämäniloa.
2. Älä puhu kipeistä asioista. Tämäkin on oman pahan olon tukahduttamista – tähän kehotetaan siitä huolimatta, että usein olo helpottaisi, jos murheensa saisis jakaa jonkun luotettavan henkilön kanssa.
Kovuuden on ajateltu olevan sitä, että ei tunnu missään, vaikka olisi vaikeita asioita ympärillä. Kun ei puhuta, mikään ei ole vialla. Mutta kehomme ei koe asiaa niin, vaan monesti kannamme sisällämme patoutunutta energiaa, joka näkyy usein kroonisena ja alitajuntaisena stressinä.
3. Osoita olevasi pärjäävä mies. Pärjäävä mies ei tarvitse lääkäriä, apua tai mitään muutakaan tukea ulkoapäin. Sehän olisi heikkouden merkki, eikä miehisyydellä ole sellaiseen varaa, koska silloin menettäisi kasvonsa.
Mutta se mikä sodan aikana oli tarpeellista, ei välttämättä ole sitä enää. Sen takia olisi hyvä tarkkailla omia uskomuksiaan: mitä malleja haluaa viedä eteenpäin ja mistä on aika päästää irti?
4. Ole muita nokkelampi. Tämä korostuu varsinkin netissä ja sosiaalisessa mediassa. Enää ei ole tärkeää se, että kuuntelee, vaan se, että on oikeassa. Pitää olla aina nokkelampi kuin toiset ja osoittaa toisten olevan väärässä ja itsensä oikeassa. Tämä saa kokemaan erillisyyttä vielä voimakkaammin.
On helppo nähdä, miten nämä mallit ruokkivat pahaa oloa ja heikentävät hyvinvointia, mutta mitä voisi tulla tilalle? Mitä miehenä voi opetella tässä ajassa? Kuinka kasvaa paremmaksi mieheksi, aviopuolisoksi, isäksi, kumppaniksi, työntekijäksi – yleensäkin kokonaiseksi ihmiseksi?
…toivot vapautuvasi epämiellyttävästä sisäisestä väännöstä, kuten itsesi moittimisesta, riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunteista, vertailusta, ja toivot itsellesi onnellisuutta ja hyvää elämää.
…kysyt itseltäsi, mitä sinulle kuuluu – ja kuuntelet vastauksen. Jos vastaus ei ole ”hyvää”, et hylkää itseäsi. Et unohda itseäsi. Et jätä itseäsi.
…et koskaan ole itseäsi vastaan. Olet aina itsesi puolella, aina.
…olet itsellesi rehellinen, myös niissä asioissa, joita on vaikea hyväksyä. Ja rakastat itseäsi jokaista pimeää sopukkaasi myöten.
…teet elämässäsi tilaa sinulle itsellesi.
…opettelet sanomaan ei ja joo sinulle oikeissa kohdissa niin, että sanat tulevat suoraan sydämestäsi.
…kuuntelet omia syviä tarpeitasi: mitä minä todella tarvitsen juuri nyt?
…hellit v-mäisiä ajatuksia ja tunteita huomiollasi – katsot niitä uteliaasti ja hellästi, reagoimatta.
…kannustat itseäsi silloin, kun tarvitset kannustusta, ja lohdutat itseäsi silloin, kun tarvitset lohdutusta.
…annat kokemuksillesi tilaa kuiskata viestinsä eli oppisi sinusta itsestäsi.
…annat itsesi nauttia hyvästä, näet hyvän ja kasvatat hyvää.
…uskot siihen, että olet kaiken hyvän arvoinen.
Todellista lempeyttä muita kohtaan ei voi saavuttaa, mikäli ei ensin pysty kokemaan aitoa lempeyttä itseään kohtaan. Aito lempeys toisia kohtaan lähtee siitä, että astut tarvittaessa askeleen taaksepäin, jotta voit varmistaa, että tilanteessa on riittävästi tilaa ja lempeyttä ensin sinulle. Uskalluksesta ravita itseään hyvyydellä syntyy uskallus ja tarmo ravita muitakin ihmisiä samoin.
Et voi antaa muille sellaista, mitä sinulla ei ole. Ja toisinpäin, voit antaa muille vain sellaista, mitä sinulla on.
Teksti on Sanna Wikströmin ja Reija Könösen kirjoittamasta Lempeyden kirjasta.
Tunteet. Nuo elämän kamalan ihanaksi ja välillä ihanan kamalaksi tekevät. Nuo, joita tarvitsemme ja rakastamme, mutta myös pelkäämme ja peittelemme, tuomitsemme ja tukahdutamme. Nuo, jotka todellakin tuntuvat, epämiellyttäviltä ja miellyttäviltä. Nuo, joista paljon puhutaan ja yhtä paljon vaietaan. Edelleen. Ainakin tietyissä asiayhteyksissä, joihin niiden ei katsota sopivan.
Sydämeni sykähti ilosta, kun luin hiljattain Hesarissa filosofi Sara Heinämaan ajatuksia tunteista yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna.
”On hirveä virhe kuvitella, että tunteet ovat jotain yksityistä ja psykologista eivätkä kuulu yhteiskunnallisten ratkaisujen piiriin. Vielä vahingollisempaa, että ne ovat jotain järjenvastaista, toiminnalle vahingollista, luonnonvoiman kaltaista häiriötä.”
Artikkelin innoittamana päädyin jälleen pohtimaan tunteita, tällä kerralla sallivuuden ja sallimattomuuden sekä vastuun ja vastuuttomuuden näkökulmasta.
Viime vuosien lukuisat tutkimukset osoittavat, että tunteilla on vahva yhteys – syy ja seuraussuhde – ajatuksiimme ja uskomuksiimme.
Tunne saa alkunsa ja myös vahvistuu ajatustemme vaikutuksesta. Ajatukset lähettävät neuropeptidien välityksellä kemiallisia viestejä aivoista kehoon, mikä saa kehon erittämään ”viestin sävyn” mukaisia hormoneja (stressi- tai mielihyvähormoneja). Tunne puolestaan vahvistaa ajatuksiamme, joten synnytämme kierteen, jossa ajatukset ja tunne vahvistavat toinen toistaan.
Kun toistamme samaa kierrettä, meistä tulee suorastaan riippuvaisia totutuista tunteistamme. Riippuvuuksista on vaikea päästä eroon, senhän me tiedämme. Niin myös tunneriippuvuuksista. Tätä vaikeuttaa se, että emme itse juuri tiedosta niitä.
Myös se, että kuulemme edelleen sanottavan ja näemme kirjoitettavan, ettei omille tunteilleen voi mitään.
Eipä varmaan voikaan, jos ei tiedä voivansa, ei halua tietää voivansa tai ei halua voida. Eikä halua ottaa uteliaasti selvää, mistä, miten ja miksi tunteet todella tulevat.
Ei hyvänlaatuisista tunneriippuvuuksista ole syytä päästäkään eroon, mutta jos kyse on tunnemalleista, jotka aiheuttavat itsellemme ja muille haitallisia toistuvia reaktioita, niin kierrettä voi kutsua noidankehäksi, josta on syytä etsiä ulospääsy.
Jos ajatukset ovat pelkistetysti aivojemme kieli, niin tunteet ovat kehomme kieli. Tunteet ovat erittäin kehollisia, siksi epämiellyttävät tunteet tuntuvat usein suorastaan sietämättömiltä. Tuon epämiellyttävyyden ja miellyttävyyden pohjalta luokittelemme tunteet usein kielteisiin ja myönteisiin, kiellettäviin ja sallittaviin, noloihin ja ei noloihin.
Kun ymmärtää, että tunteet ovat viestintuojia, ei niitä tarvitse luokitella. Kaikki ovat yhtä tärkeitä, terveitä ja hyväksyttäviä.
Tunteet tuovat meille tietoa siitä, millaisena me elämämme koemme. Tunteet ovat myös aina mukanamme kaikessa ajattelussamme, valinnoissamme, päätöksissämme ja tekemisissämme.
Tunteet ja niiden kokeminen sekä muille näyttäminen eivät ole missään nimessä sairaus, vaan nimenomaan merkki hyvästä terveydestä.
Voimme tulkita toisin
Luokitteluamme edesauttaa varmaan sekin, että emme oikein osaa olla ja elää epämukavilta tuntuvien tunteiden kanssa. Emme omiemme emmekä toisten. Siksi yritämme tukahduttaa ja vältellä niitä tai vierittää niistä vastuuta jonkun ulkopuolisen ihmisen, asian tai tapahtuman harteille.
Vaikka kaikki tunteet ovat tärkeitä ja sallittuja, niihin on syytä puuttua kuitenkin silloin, kun ne saavat meidät toimimaan impulsiivisesti tavalla, joka aiheuttaa haittaa itsellemme ja muille ihmisille. Etenkin, jos näin tapahtuu kerta toisensa jälkeen samankaltaisissa tilanteissa.
Kun tunnistaa ja tunnustaa oman toimintakaavansa, voi pysähtyä ja muistuttaa itseään siitä, että ajatukset ovat ikiomiamme, urautuneiden uskomustemme vahvasti värittämiä tulkintoja asioista, tapahtumista ja muiden sanomisista. Eivät lainkaan tosia.
Koska näin on, on meillä todellakin mahdollisuus vaikuttaa tunteisiimme. Tulkitsemalla toisin. Tulkitsemista voi oppia. Tulkinnan mahdollisuuksia on aina monia.
Omien oikealta tuntuvien ja sillä hetkellä ainoiden tulkintojen muuttaminen ei ole helppoa, onhan vaikkapa suutuspäissään helpompaa sortua syyttelemään toista ihmistä, ihmisryhmää tai tapahtumaa. Oikeuttaa näin oma kiukkunsa ja siirtää vastuu suuttumuksesta pois itseltä. Sitä paitsi ajattelumme kapenee vihan vallassa entisestään.
Tunne syntyy kuitenkin meissä itsessämme ja kertoo jotain tärkeää itsestämme, ei niinkään niistä toisista tai siitä toisesta. Tunne kertoo aina jotain, jota on syytä kuulla ja kuunnella, jos haluaa oppia tuntemaan itseään paremmin, kasvaa ja mennä eteenpäin. Syytteleminen ja vastuun vierittäminen muille jumittaa ja tukahduttaa oman kasvun.
Vastuun ottamista omista tunteista voi opetella esimerkiksi siten, että tutustuu tunteisiinsa uteliaasti ihmetellen ja myötätuntoisesti hyväksyen. Tutustumisen kohteeksi voi ottaa kerrallaan yhden säännöllisesti impulsiivisia ja haitallisia reaktioita aiheuttavan tunteensa.
Treeni, joka auttaa tiedostamaan omia haitallisia reaktioita aiheuttavia tunnemalleja
Älä tee treeniä alussa kyseisen tunteen tuntuessa hyvin voimakkaana, mutta tee se pian tunteen pahimman terän laantumisen jälkeen. Kun olet treenannut enemmän, voit myös pysähtyä kysymysten äärelle keskellä tunnemyrskyäkin.
Tee ensin muutama hengitysharjoitus, niin että saat yhteyden kehoosi ja vastaa sitten rehellisesti seuraaviin kysymyksiin.
Mitä tapahtui, että tunsin kyseisen tunteen?
Mitä ajattelin, kun tunsin sen?
Missä ja miltä se tuntui kehossani?
Mitä muita tunteita koin samaan aikaan?
Mitä tein, kun tunne nousi? Miten reagoin siihen?
Vahvistuiko tunne minussa ja miten?
Tuntuivatko tunne sekä tapahtumat (myös oma reaktioni) tutulta?
Miten kauan tunne viipyi?
Miten ja milloin se katosi?
Palasiko se vielä? Jos, niin milloin ja mitä ajattelin silloin?
Jäikö jokin vaivaamaan? Jotkin odotukseni ja tarpeeni, jotka eivät täyttyneet?
Ehkä saat kysymysten avulla johtolangan oman historiasi pohjalta muodostuneisiin ajatuksiisi ja uskomuksiisi. Ehkä huomaat, että synnytät sittenkin itse omat tunteesi. Ehkä huomaat myös, että sinun on halutessasi mahdollista murtaa vanhat ja haitalliset tunnekaavasi toistamalla vastaavanlaisia harjoituksia tunteidesi kanssa. Uudelleen ja uudelleen.
Treeni toisintulkitsemisen avuksi
Ota vastaustesi jälkeen vielä tarkasteltavaksesi asia, joka sai sinussa tunteen tuntumaan. Vaikka juuri jokin toisen ihmisen sanominen tai tekeminen.
Kiteytä ensin oma tulkintasi, joka tunteen nostatti.
Listaa sitten itsellesi 10 muuta näkökulmaa, miten sama asia on mahdollista tulkita eri tavoilla.
Tämä treeni lisää aivan varmasti oman ajattelun avartamista ja katkaisee parhaimmillaan ikävän ja omaa kasvua edistävän noidankehän.
Jälkipohdinta
Jos tukahdutamme ja välttelemme epämukavia tunteitamme, tukahdutamme samalla myös mielihyvää tuottavia tunteitamme. Kun leikkaamme terävintä kärkeä sietämättömiltä tunteilta, leikkaamme kärkeä kaikilta tunteilta. Ajan myötä mikään ei tunnu miltään. Ei edes rakkaus, tunteista kaikkein erityisin.
Rakkaus kertoo, mikä meille on kaikkein arvokkainta ja merkityksellisintä. Rakkaus on sitoutumista, joka puolestaan kestää kaikkien muiden tunteiden tuulahdukset ja tuiverrukset.
Mitä, jos olisimme rakkaudessa rohkeita ja ajattelisimme tunteiden tukahduttamisen ja vastuun muille siirtämisen sijaan, että tunteet ovat tärkein vahvuutemme sekä erityislaatuisin kykymme olla ja elää hyvää elämää? Ihmisinä.
Voit lukea lisää asenteesta ja tunteista uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.
Arjen kiireiden keskellä on helppo unohtaa pienten asioiden suuruus; Hymy tuntemattomalta, kaunis ele, rohkaiseva sana, pyyteetön kehu, apuun ojentuva käsi. Pienikin hyvä voi kantaa elämän muuttavaa voimaa, kun se löytää oikeaan paikkaan ja oikealla hetkellä.
”Pienikin hyvä ele voi kantaa kauas toisessa ihmisessä.”
Onko lasi vettä paljon vai vähän? Se riippuu, kysyykö siltä, joka voi kävellä keittiöön täyttämään kupin hanasta, vai siltä, joka on kävellyt kaksi päivää aavikolla.
Sille, jonka sydän kärsii kuivuudesta, voi pienikin pisara rakkautta, kaunis teko tuntemattomalta, antaa jotain mittaamattoman arvokasta.
Se, että tulee nähdyksi ja huomioiduksi heikoimmillaan, voi joskus vapauttaa jotain sellaista, mikä on pitkään kipuillut sisimmässä.
Kaikkein pimeimpinä aikoina, yksikin tähti taivaalla voi olla se toivon kipinä, joka muuttaa kaiken. Kipinä, joka kasvaa tahdonvoiman liekiksi. Silloin kun jostain on vajetta, vähäinenkin määrä voi olla suunnattoman paljon. Pienikin hyvä ele voi kantaa kauas toisessa ihmisessä.
”Joskus ne kaikkein pienimmät teot, ovat niitä kaikkein suurimpia.”
Me emme koskaan tiedä mitä vastaantuleva ihminen käy läpi tai kantaa sisällään. Joskus suurikin suru piiloutuu hymyn taakse ja kipu, sekä herkkyys, suojautuvat helposti kovan kuoren alle.
Muuttaakseen maailmaa, ei välttämättä tarvitse tehdä suuria urotekoja, sellaisia, joita elokuvien sankarit tekevät. Jonkun maailma saattaa muuttua pienestäkin hyvästä; sanasta tai eleestä, joka tulee oikeaan aikaan. Joskus ne kaikkein pienimmät teot, ovat niitä kaikkein suurimpia. Pieniä aurinkoja.
”Yksikään hyvä teko ei ole turha, eikä mene hukkaan.”
Yksikään hyvä teko ei ole turha, tai mene hukkaan. Joku saattaa epätoivonsa keskellä muistella jonain iltana sitä hyvää tekoa, josta unohti kiittää ja päättää sen rohkaisemana tehdä muutoksen asiassa, jota on pelännyt pitkään kohdata.
Hyvä jatkaa kulkuaan ja kasvuaan, kun sen laittaa liikkeelle ja siksi pienelläkin hyvällä voi olla valtava, ihmeitä tekevä voima.
Kun sanon, ettet ole menneisyytesi summa, se ei tarkoita, etteikö suuri osa meistä eläisi vahvasti elämää, joka muodostuu menneisyyden jatkumoksi. Kun jollain lailla on aina tehnyt tai ajatellut, sen toistaminen käy kuin itsestään. Suunnan muutos ja uuden omaksuminen voi sen sijaan tuntua vaikealta ja raskaalta.
Silti totuus on, että jokaikinen päivä, kun heräämme, menneisyys pyyhkiytyy meistä pois ja olemme uusia. Vain mieli kahlitsee meitä vanhaan. Vain ajatus.
Kun heräämme uuteen päivään, emme tietenkään ole kuin vastakuoriutuneita linnunpoikasia ilman tietoa asioista ja tapahtumista. Ei, olemme fenix-lintuja. Kokeneita, kärsineitäkin, mutta parhaimmillaan menneet hyväksyviä, sen mukaan eläviä, ja siten mieleltämme kevyitä ja tyhjiä. Ilman tarvetta syyttää tai syyllistyä. Ilman loputonta vaihtokauppaa ja uhrausta vain siksi, että ensimmäinen uhraus tapahtui joskus kauan sitten, ja sieltä ketju alkoi punoutua näihin päiviin.
Fenix-lintuina ymmärrämme vapautemme ja elämän ainutlaatuisuuden. Emme hukkaa enää aikaa siihen, miltä vaikutamme jonkun muun silmissä.
Vaikka muutos tapahtuu hitaasti, on silti väistämätön totuus, että jokaikinen aamu olemme hieman enemmän fenix ja hieman vähemmän kärsimyx.
Prosessin tuska
Kun tuomme tietoisuuden mukaan prosessiin, voi muutos tosin olla nopeaakin. Kun haluamme vapautua menneisyydestä, meidän on kohdattava se kivulias tosiasia, että usein vain meidän omat pelkomme, mukavuudenhalumme tai riippuvaisuutemme pitävät meitä kiinni vanhassa toimimattomassa. Ilman tämän hyväksymistä asiat etenevät hyvin hitaasti, silti kohti samaa lopputulosta.
Muita vaihtoehtoja ei ole, sillä vaikka toiset ihmiset odottaisivat tai ajattelisivat mitä tahansa, on vapaus jatkuvasti saatavilla. Vapauden vastakohdan, vankeuden, voi todellisuudessa määrätä vain ihminen itselleen.
Sama pätee haitallisiin uskomuksiin. Vaikka haitallinen uskomus olisi maailmanlaajuinen, on siitä vapautuminen sekä mahdollista että vain itsestämme kiinni. Maailman tai ympäristön muutosta se ei (onneksi) vaadi. Riittää, kun itse uskomme itseemme ja totuuteemme. Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä tai ymmärtää.
Tarinat ja tabut
Et ole menneisyytesi summa, mutta saatat silti vahingossa kantaa mukanasi voimakasta tarinaa siitä, kuka olet ja millainen olet. Kaikki siitä ei välttämättä ole totta, mutta jälleen kerran vanhan vavisuttaminen saattaa aiheuttaa tuskaa.
Kulttuurisidonnaiset tabut elävät voimakkaina ja määrittelevät sitä, millainen ”hyvän ihmisen” tulee olla, ja mitä hän ei ainakaan saa tuntea, ajatella, saati tehdä.
On selvää, ettei ”hyvää ihmistä” ole olemassakaan.
Ensinnäkin tunteet ovat spontaaneja reaktioita asioihin, ja niihin on aina syy. Toiseksi, kukaan ei säteile pelkkää valoa, vaan meissä kaikissa syntyy myös pimeää, kuten vihaa, jonka tehtävä on mm. suojella oikeudenmukaisuutta. Kolmanneksi, ajatus on energiaa, teon esiaskel. Hyvyys ei ole sitä, että ihminen toimii tuntemuksiensa vastaisesti ja esim. pitää yhteyttä johonkuhun, johon ei todellisuudessa haluaisi.
Toki joskus tunteiden vieminen teoiksi on väärin: on parempi ettei lyö toista, vaikka siltä tuntuisi. Se ei kuitenkaan poista aggressiota sisältämme, joka on aito asia. Emme ole ajatuksiamme tai tunteitamme ”parempia”, vaikka joku keksi joskus esittää niin. Olemme totuus, eikä tuo totuus ole hyvä saati huono. Se vain on.
Kun ymmärrämme tabut vain jonkun luomiksi ajatuksiksi, jotka eivät ole totta, vapaudumme menneestä ja meitä ohjanneista näkymättömistä raja-aidoista. Tabuja löytyy aivan joka puolelta. Ystävyyssuhteista, lapsi-vanhempisuhteista, parisuhteesta, seksuaalisuudesta, vastuullisuudesta, hyvän ihmisen määritelmistä jne.
Joitain niistä menneisyyden asioista ja uskomuksista, joista olen vapautunut tai vapautumassa:
Että minä olisin kärsijä, en voittaja.
Etten yksin olisi kokonainen.
Että tarvitsen rakkautta ulkopuolelta. (Se tulee sisältä!)
Että olen pieni ja heikko. Suorastaan toimintakyvytön.
Ettei minulla ole yhtäläistä oikeutta määrätä tai ilmaista mielipiteitäni.
Että minun täytyy uhrautua.
Että olen erinomaisen ”hyvä ihminen”.
Etten tunne vihaa.
Ettei minun tarpeillani ole väliä.
Että tehtäväni on kannatella ja tukea vaikeita ihmisiä.
Että toisten ihmisten tunteet ovat vaarallisia ja kertovat minusta (vihaisuustrauma).
Etten olisi kaikin puolin itsenäinen, menestyvä ja onnellinen.
Että minun kannattaa tyytyä puolivillaiseen.
Että minun pitäisi toimia, kuten aina ennenkin, eikä muutos olisi aivan yhtä OK.
Traumat
Et ole menneisyytesi etkä edes traumasi. Toki traumat voivat olla voimakkaita ja tuntua siksi kuin osalta itseä, mutta se ei ole totta. Usein kyse on voimakkaista tunnereaktioista, jotka ovat jumittuneet kehoon. Kehoon, joka odottaa palautumista normaalitilaansa. Turvaan ja rauhaan. Iloon, onneen ja omaan voimaan. Traumojen kohtaaminen ja uuden rauhan integroiminen ovat askelia kohti vapaata tulevaisuutta.
Vaikka sota olisi päättynyt jo kauan sitten, meidän on päätettävä se myös sisällämme. Muuten elämme todeksi menneisyyttä.
Vapaudu kokonaan
Moni kokee menneisyydestä vapautumisen olevan helpompaa asteittain. Suostun enää joka toinen kerta, sitten vielä harvemmin. / Sanon tästä yhdestä asiasta, mutta kaikesta en.
Osittainenkin vapautuminen vanhasta on hienoa, mutta joskus on hyvä huomata, että pelot ovat sitä itseään eivätkä muuksi muutu. Pelkojen ei tarvitse poistua ensin. Joskus on vain hypättävä se benji.
Oma kokemukseni on, että pelot poistuvat vasta kokemusten myötä. Monikossa. Vapautuminen vaatii siis sopivaa riskinottoa. Harkittua, mutta silti rohkeaa.
Jos loikattuasi tunnet itsesi maailman paskimmaksi ihmiseksi, ei aikaa ole todennäköisesti kulunut vielä riittävästi ja vanhat tabut jylläävät.
Muista silloin: Sinä olet totuus, kaunis ja arvokas olento. Älä koskaan usko mitään muuta. Koska minä sanon niin.
❤️:lla Riikka
Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.
