Halaamisen sietämätön ikävä – Beibi, kyllä me halataan vielä


Mummi, halataan vielä!, huudahti 3,5 -vuotias pieni rakkaani eron hetkellä. Olimme jo antaneet lähtöhalit ja –pusut, mutta suuri halaamisen kaipuu yllätti voimallaan vielä viime hetkellä.

Tänä vuonna olen oppinut, miten suunnaton voikaan olla halaamisen ikävä. Melkein kipuna se vaeltaa käsivarsissani, jotka haluaisivat kääriytyä rakkaiden ihmisteni ympärille. Se tuntuu sylissäni, joka kaipaa syliä. Kehoni kaipaa kehoa, jota vasten painautua. Poskeni iho ikävöi olkapäätä tai päälakea, mitä vasten nojautua. Sydämeni kaipaa sydäntä, jonka kanssa tuntea olevansa yhtä.

Halatessa käsittämätön määrä aistisoluja välittää yhteenkuuluvuutta, läheisyyttä ja rakkautta. Kiitollisuutta siitä, että toinen on elämässäni. Kun suojaamattomina ja haavoittuvina ihmisinä antaudumme halattavaksi, kerromme myös luottavamme toiseen. Halaaminen ilmaisee, että olet minulle tärkeä ja merkityksellinen, ja se näin vahvistaa ystävyyden ja kiintymyksen tunteita.

Halaamisen virrassa liikkuu myös viestejä, joita ei aina kykene sanoittamaan.

Jokin sinussa kosketti jotain sisimmässäni. Näen tunteesi ja haluan olla tukenasi. Minä kannan sinun tunteitasi ja sinä minun. Olemme toisillemme läsnä sellaisina kuin olemme, ihmisenä ihmiselle. Meissä on jotain samaa, olemme yhtä. Välillämme virtaa syvä ymmärrys ja merkityksellinen yhteys.

Halaaminen ja lempeä koskettaminen eivät ole pelkästään kivoja tapoja, vaan läheisyyden lähteinä ne ovat välttämättömiä hyvinvoinnillemme. Meidän aivoihimme on jo evoluution aikana syntynyt tarve hakeutua lähelle muita ihmisiä. Vauva aivan luonnostaan kääntää päätään kohti äidin rintaa, sillä pienelle ihmisen alulle on elintärkeää oppia kurkottautumaan kohti muilta ihmisiltä saatavaa hoivaa.

Aikojen alussa myös heimon säilymisen ja jatkuvuuden edellytys oli, että heimon jäsenet hakeutuivat toistensa seuraan ja tunsivat kuuluvansa heimoon. Niinpä aivoihimme syntyi palkitsemisjärjestelmä, joka tuotti mielihyvää kosketuksen, lähellä olemisen ja halaamisen avulla. Yhä vielä läheisyyden ja yhteenkuulumisen tunteet inhimillisinä perustarpeina ovat meidän psyykkiselle hyvinvoinnillemme erittäin tärkeitä.

Sen takia tuntuu raastavan kipeältä, kun halaaminen ja läheisyys ei ole mahdollista. Kun ei saa koskettaa ja olla lähellä, se sotii psyykeämme ja koko olemustamme vastaan. Meidät on luotu olemaan toistemme lähellä, niinpä meidän on erittäin vaikea olla eristettyinä, erillään muista.

Siksi pandemian aikaan, jolloin toisen halaaminen ja koskettaminen on terveysriski, meidän täytyy ihan tosissaan käyttää järkeämme ymmärtääksemme, että toistemme suojeleminen on suurempaa rakkautta kuin oman perustarpeeni tyydyttäminen halaamalla. Niin kipeää kuin se tekeekin.

Halaamisessa niin luontevasti syntyvä yhteys on vaihtunut halaamisen ikävässä erillisyyden ja yksinäisyyden kokemukseksi. Niinpä halaamisen ja läheisyyden ikävä täyttää ainakin minut suunnattomalla surulla. Olen kuin puusta varissut, maassa yksinään pyörivä lehti, irti yhteydestä muihin.

Olen hoivannut itseäni antamalla tuolle surulle luvan olla olemassa ja opetellut kuuntelemaan sitä. Ymmärrän suruni kertovan kaipuusta takaisin rakkauden virtaan. Kokemaan rakkautta, jota olen paljon saanut antaa ja vastaanottaa tässä elämässä.

Samalla ymmärrän, etteivät rakkaat ihmiseni – eikä rakkaus – ole minnekään kadonneet. Rakkaus on yhä olemassa, vaikka en pääse sitä halaamalla ja lähellä olemalla itselleni todistamaan.

Voin kutsua rakkauden ja läheisyyden tunteen luokseni esimerkiksi katsomalla valokuvia rakkaistani, muistelemalla ihania yhteisiä hetkiä läheisteni kanssa tai tarttumalla puhelimeen ja soittamalla ystävälleni – tai jollekin, joka ehkä juuri nyt kärsii yksinäisyydestä ja kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen.

Tehdessäni rakkaudellisia tekoja ja jakaessani rakkautta koen itsekin uudelleen yhteyden ja rakkauden. Rakkauden ilmaiseminen sanoin ja teoin on kosketuksen puuttuessa korvaamattoman arvokasta.

Rakkauden virran löydän myös meditoimalla. Silloin antaudun tuon virran syliin ja annan sen kantaa ja lohduttaa minua. Lempeästi se muistuttaa, että rakkaus virtaa minussa – ja sinussa – aina, sillä syvimmiltään jokainen ihminen on olemassa rakkautta.

Vaikka muistankin olevani koko ajan yhteydessä rakkauteen, halaamisen arvoa se ei vähennä. Niinpä aion nauttia halaamisesta jokaisella solullani, kun siihen avautuu mahdollisuus. Ehkäpä järjestän juhlat sen kunniaksi, että meillä on jälleen lupa halata. Silloin tankataan rakkautta pitkissä ja läsnä olevissa halauksissa.

Beibi, kyllä me halataan vielä!

Lisää mielen toiminnasta kirjassani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen


Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image