4 syytä, miksi niin monella suomalaisella miehellä on paha olla – Näistä kannattaa pyrkiä päästämään irti

 

Suosittujen miesten viikonloppujen vetäjä, kirjailija ja valmentaja Teemu Syrjälä kirjoittaa kirjassaan Miehen vuoro tuntea, että moni suomalainen mies on kasvanut näiden oppien keskellä:

1. Tukahduta tunteesi, niitä ei saa näyttää. Miehisyyteen on rinnastettu kovuus, eikä tunteita saa näyttää itkemällä. Samalla kun itkuja on kitketty, on kitketty valtavasti myös elämäniloa.

2. Älä puhu kipeistä asioista. Tämäkin on oman pahan olon tukahduttamista – tähän kehotetaan siitä huolimatta, että usein olo helpottaisi, jos murheensa saisis jakaa jonkun luotettavan henkilön kanssa.

Kovuuden on ajateltu olevan sitä, että ei tunnu missään, vaikka olisi vaikeita asioita ympärillä. Kun ei puhuta, mikään ei ole vialla. Mutta kehomme ei koe asiaa niin, vaan monesti kannamme sisällämme patoutunutta energiaa, joka näkyy usein kroonisena ja alitajuntaisena stressinä.

3. Osoita olevasi pärjäävä mies. Pärjäävä mies ei tarvitse lääkäriä, apua tai mitään muutakaan tukea ulkoapäin. Sehän olisi heikkouden merkki, eikä miehisyydellä ole sellaiseen varaa, koska silloin menettäisi kasvonsa.

Mutta se mikä sodan aikana oli tarpeellista, ei välttämättä ole sitä enää. Sen takia olisi hyvä tarkkailla omia uskomuksiaan: mitä malleja haluaa viedä eteenpäin ja mistä on aika päästää irti?

4. Ole muita nokkelampi. Tämä korostuu varsinkin netissä ja sosiaalisessa mediassa. Enää ei ole tärkeää se, että kuuntelee, vaan se, että on oikeassa. Pitää olla aina nokkelampi kuin toiset ja osoittaa toisten olevan väärässä ja itsensä oikeassa. Tämä saa kokemaan erillisyyttä vielä voimakkaammin.

On helppo nähdä, miten nämä mallit ruokkivat pahaa oloa ja heikentävät hyvinvointia, mutta mitä voisi tulla tilalle? Mitä miehenä voi opetella tässä ajassa? Kuinka kasvaa paremmaksi mieheksi, aviopuolisoksi, isäksi, kumppaniksi, työntekijäksi – yleensäkin kokonaiseksi ihmiseksi?

Lue lisää aiheesta Teemu Syrjälän Miehen vuoro tuntea -kirjasta.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image