Toivotko, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti?

 

Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, on mahdollista, että menet liikaa mukaan toisten tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.

Vaikka ei ole sinun tehtäväsi helpottaa toisten tunteita, olet todennäköisesti ollut monta kertaa tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.

Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat niiden tuntemisen vastuullesi, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.

Kun toimit överiempaattisesti, vedät empatian ja myötäelämisen kykysi yli ja käytät sitä itseäsi kuormittavasti. Et erota, mihin sinun tunnetason toimialueesi päättyy ja mistä toisen vastuu tunne-energioistaan alkaa. Uskot, että sinun täytyy helpottaa ja poistaa muiden raskaita tunteita, jotta riität ja jotta tilanteet sujuisivat mahdollisimman mutkattomasti.

Mitä latautuneempi tilanne, sitä herkemmin suuntaat tuntosarvesi toisten tunteisiin ja muokkaat omia tunnetilojasi, ilmaisuasi ja toimintaasi niihin sopiviksi. Tätä tapahtuu niin pari- ja lähisuhteissa, perhe- ja sukulaissuhteissa, työelämässä, ystävyyksissä kuin muissakin vuorovaikutustilanteissa.

Koska olet jatkuvassa valmiudessa keventämään toisten tunne-energioita, olet investoinut paljon voimavarojasi ihmisiin, jotka ulkoistavat raskaat tunteensa toisten koettaviksi. He odottavat, että muut ottavat heidän tunteensa koettavikseen, jotta heidän ei tarvitsisi tuntea niitä.

Koska yrität pelastaa muita heidän hankalilta tunteiltaan, olet tehnyt ylen määrin tunnetyötä toisten puolesta. Moni suhteesi on saattanut rakentua sen varaan, että olet keskittynyt ensisijaisesti muiden tunteisiin. Sama se, miten kuormittunut olet itse ollut.

Syyllistätkö itseäsi toisten tunteista?

Empatiakyky eli monitasoinen kykymme myötäelää toisten kokemuksissa on keskeinen osa ihmisyyttämme. Sen avulla luomme yhteyksiä, joissa voimme tulla molemmin puoleisesti nähdyiksi, kuulluiksi ja tuetuiksi.

Jos kuitenkin vedämme empatian jatkuvasti yli niin, että menemme autopilotilla mukaan toisten tunteisiin kuin ne olisivat omiamme, siitä tulee taakka.

Kun toimimme suhteissamme överiempaattisesti, tunnemme syyllisyyttä toisissa nousevista tunteista, vaikka ne eivät liittyisi meihin millään tavalla. Jos emme onnistu helpottamaan toisen olotilaa, syyllistämme itseämme usein lisää.

Miksi tuosta henkilöstä tuntuu tuolta? Olenkohan tehnyt jotain, mikä aiheuttaa sen? Mitenköhän minun pitäisi nyt olla, jotta voisin helpottaa tilannetta? Pitäisiköhän minun sanoa jotain? Vai olenko hiljaa? Että konfliktilta vältyttäisiin ja voisimme edetä hyvässä hengessä? Ja niin edelleen.

Ajaudumme kierteeseen, jossa kelaamme jatkuvasti, johtuiko jonkun epämukava tunne meistä ja olisiko meidän pitänyt toimia toisin, jotta tilanne olisi mennyt paremmin. Uskomme, että meidän täytyy aina ensin poistaa toisten vaikeat tunteet ja täyttää heidän tarpeensa. Vasta sitten voimme tulla itse huomioiduiksi.

Kun hoidat itseäsi, överiempatia helpottaa

Kun överiempaattisesti toimiva lunastaa paikkansa sopeuttamalla itseään toisten tunteiden mukaisesti, hän sivuuttaa jatkuvasti omat tunteensa ja tarpeensa. Koska hän uskoo, että on hänen vastuullaan täsmätä olotilansa toisten tunnetiloihin, hän ei useinkaan ennätä tuntea omia tunteitaan silloin, kun ne hänessä tapahtuvat.

Hän on näkymättömän tunnetyön vapaaehtoinen, jonka aika ja voimat menevät isolta osin kuormittavista suhteista ja tilanteista selviytymiseen. Kun yksi kuormittava kierros saa päätöksensä, seuraava odottaa jo vuoroaan.

Jos käytämme empaattisten lahjojemme voiman toisten perusteettomaan ja yksipuoliseen kannatteluun ja väsytämme sillä itsemme, emme pääse koskaan kokemaan sitä kevyttä ja virtaavaa luomisvoimaa, joka meissä on ja jota voisimme kanavoida kykyjemme avulla myös toisten tueksi niin, että hyödymme ja saamme siitä iloa itsekin.

Siksi on ratkaisevaa, että empatian överiksi vetävät katkaisevat uuvuttavan kierteen ja ohjaavat voimakasta myötätunnon energiaansa myös itsensä hoitamiseen. Silloin se, miten he käyttävät empaattisia kykyjään muita kohtaan, tasapainottuu kuin itsestään.

Kun olemme tasapainoisesti empaattisia, osaamme tehdä turvallista tilaa muille kokea kaikkia tunteitaan. Vaikka aistimmekin toisissa nousevat tunne-energiat, emme enää mene heidän tunnetonteilleen siinä uskossa, että on meidän vastuullamme, pystyvätkö he elämään tunteidensa läpi ja koheneeko heidän olonsa.

Kun kasvamme ulos överiempatiasta, emme enää valjasta empatiakykyämme toisten tunteiden työstämisen, jotta olisimme kelpaavia, riittäviä ja rakastettavia. Sen sijaan voimme antaa vapaan, voimallisen, arvokkaan ja rakastavan itsemme astua viimein esiin. Sen, joka on herkkyydessään ja empatiakyvyssään aidosti ja voimallisesti läsnä sekä itselleen että muille.

Irti överiempatiasta -kirja auttaa sinua kasvamaan ulos överiempaattisen toiminnan kaavasta ja suuntaamaan herkkyytesi voiman elämään, jossa voit hyvin ja joka tuntuu aidosti omaltasi. Katso ja tilaa kirja täältä!

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image