Tämä teksti on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Teksti: Terapeutti, pappi ja tietokirjailija Miia Moisio
Ihan tavallisessa perusarjessa, ilman kriisejä, on tavallisesti paljon liikkuvia osia. On työ, kodinhoitojutut, harrastukset, kivat viikonloppumenot. Sitten vielä saattaa olla lasten arkiasiat, parisuhde, lemmikkieläimet, mökki, vanhenevat vanhemmat. Niin ja ystäviäkin olisi ihana nähdä. Huhhuh.
Saako uupua? Ei ehkä saisi tai voisi eikä olisi aikaa uupua, mutta uupuu. Tavalliseen elämään voi uupua, todellakin. Tavallisessa elämässä voi olla kauhea määrä kuormitustekijöitä, jotka syövät jaksamispankkia vähän huomaamattakin.
Uupumus on tänä päivänä enemmän kuin tavallista. Moni miettii ihan ääneen, että miksi en saa mitään aikaiseksi. Miksi herään aamuyöstä enkä saa enää nukuttua, sydän muljahtelee, hikoiluttaa enkä pysty keskittymään sellaisiin asioihin, joihin ennen pystyin uppoutumaan. On ärtymystä eikä liikunnasta meinaa palautua vaan se väsyttää lisää. Eikä tee mieli nähdä ketään vaan tekisi mieli lähteä pariksi viikoksi yksin sellaiseen paikkaan, missä kukaan ei vaadi tai pyydä mitään.
Et ole saamaton, laiska, vanhentunut yhtäkkiä sata vuotta tai masentunut (sitäkin voi olla) vaan vä-sy-nyt. Ja sitten seis. Jos mieli tajuaa, että nyt on tosi kyseessä ja uupumus uhkaa, kannattaa pysähtyä heti. Olen nähnyt liian monta tarinaa, jossa vauhti kiihtyy siinä vaiheessa, kun pitäisi levätä. Mitä väsyneempi ja uupumusta lähempänä on, sitä kovempaa mieli huutaa: ”Mut ku on pakko jaksaa, kuka nää hommat muuten hoitaa!”. Ja mieli myllää, analysoi, murehtii ja valvottaa.
Jos ei suostu pysähtymään, kun jo vähän uuvuttaa, voi tulla seinä vastaan ja todellinen romahdus, joka laittaa arvot ja tekemisen tahdin ihan uusiksi. Toipumisen tie voi olla pitkä ja kivinen.
Aina ei ole helppo keksiä toimivia ratkaisuja. Mitä uupuneempi on, sitä huonommin mieli taipuu olemaan arkiluova. Uhriutuminen sen sijaan onnistuu usein aika hyvin. Marttyyri ei edes halua apua silloin, kun on pipo kireällä ja marssitahti älyttömän kova.
Hektisessä arjessa on keksittävä ne keinot, joilla voi jaksaa vuosia tasaisen hyvin.Yksin pärjäämisen eetos alkaa olla vanhanaikainen juttu. Ole kekseliäs ja rohkea. Harjoita läsnäolon taitoja pontevasti, hae ammattiapua ja karsi kalenterista kaikki turha – joka ei ole oma harrastus tai kahdenkeskinen aika kumppanin kanssa – karsi kaikki turha arkisälä.
Joskus voi pysähtyä ja todeta mielessään: ”Sielurippeeni, tulkaa takaisin minun kehooni.” Sillä arjen uupumuksessa on usein kyse siitä, että levittää itsensä pieniksi palasiksi pitkin maailmaa. Silloin tällöin on hyvä palauttaa oma itse takaisin kotiin ja tunnustella vähän, kuka minä olen, mitä tunnen, mitkä oikeasti ovat jaksamiseni rajat ja mitä tarvitsen.
Mennä sirpaleiksi
ja löytää omat palansa.
Sitten liimata kasaan
vain omat palansa,
ei muiden.
Tulla kauniimmaksi
kuin koskaan.
Minuksi.
– Sanna Wikström
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
Julkkisyrittäjä Juha Larm kertoo yrittäneensä elää ulkoisesti täydellistä elämää noin 10 vuotta sitten. Mikään ei tuntunut riittävän ja täydellisen elämän tavoittelu alkoi uuvuttaa. Näin Juha kuvailee tuota ajanjaksoa:
”Sain paljon aikaan ja olin silloin joskus hyvässä kunnossa, mutta en nauttinut mistään. Piti olla tietty rasvaprosentti ja tarpeeksi rahaa tilillä, sellaset vaatteet ja tällaset asiat… Kaikki ulkoset asiat oli tärkeämpiä kuin sisäiset.”
Lopulta uupumus syveni niin, että Juhan lähimuisti meni. Hän marssi työterveyslääkärin paikkeille ja sai yllättävän neuvon. Lääkäri määräsi hänelle lääkkeeksi meditaatiota.
”Se oli alkuun shokki”, Juha sanoo.
Tuosta hetkestä alkoi kuitenkin muutos. Nämä asiat Juha on oivaltanut uupumuksen jälkeen:
Sinä riität juuri noin. ”Sinä riität on ehkä klisee, mutta se on viesti, jota ei koskaan voi sanoo tarpeeks. Että ihmiset oikeesti ymmärtäis katsoa sinne sisimpäänsä rakkaudellisesti. Vaan todeta, hyväksyä ja arvostaa sitä. Sitten kun se jonkinlainen oivallus syntyy, ni sit ulkonenkin alkaa näyttää hyvältä, eikä siltä että mikään ei riitä.”
Rakasta itseäsi. ”Rakkaus muuttaa kaiken. Alitajuisesti toteutin sellaista, että kun teen kaikkii näitä asioita, niin musta tulee rakkauden markkinoilla arvokas, mä löydän sen oikean elämääni tai tapahtuu jotain maagista niinn kuin elokuvissa. Mutta sehän ei tapahdu, ennen kuin voi rakastaa itteensä ja muita ehdoitta. Se on hemmetin vaikeeta, mut jos sitä kohti pyrkii niin on jo paljon lähempänä sellasta rakkauden kokemusta, mikä kestää.”
Kiitollisuuden merkitys. ”Kiitollisuus on hyvä työkalu siihen et oppii arvostamaan ja hyväksymään itseään kaikkine puolinensa. Kun kohtaa itsensä lempeästi, voi löytää uusia puolia ja kohdata itsensä uteliaasti, et hei minkälainen mä oonkaan. Sehän on aika mahtavaa tää elämä.”
Löydä oma tapasi hiljentyä. ”Meditaatio on sitä että alat luopua, ainakin niistä haitallista jutuista. Ehkä tuut eka vähän tietoseks ja sitten voit luopua. Onhan se vähän semmosta oman ohjelmoinnin purkamista. Toisaalta ei meditaatio oo ainoo keino. Meille suomalaisille luonto on tosi lähellä, luonnossa ajan viettäminen on sama asia. Siellä pitäisi olla aistit hereillä ja tietosesti läsnä. Nykyään kaikilla on puhelimet kädessä ja podit korvilla, ei se läsnäolo oo se juttu vaan pikemminkin häiriöiden lisääminen.”
Kuuntele sisintäsi. ”Kuuntelemalla omaa sisäistä maailmaa jotain tasapainoisempaa alkaa ilmetä ja jännästi se ulkonenkin kiire alkaa asettuu aloilleen. Niin kauan kuin ollaan ton ulkoisen maailman vaatimuksissa ja siellä suoriutumisessa, niin se saa sellasen vauhtisokeuden aikaan. Ihminen ei löydä rauhaa, ennen kuin rauhan löytää sisältään. Ei se tuu ennenku sinne sisälle uskaltaa kattoo ja pysähtyy.”
Olo itsen kanssa on kuin ruusutarha. Se ei voi kukoistaa, ellei sitä ravitse. Ihan sama juttu myös ihmissuhteissa: usein haemme turvaa toisista – ja paradoksaalisesti, jos olemme kovin turvattomia, olemme taipuvaisia turvattomiin kiintymyssuhteisiin myös aikuisuudessa. Eheyttävä, aikuinen ihmissuhde kysyy sisäisen turvan rakentamista sekä erikseen että yhdessaä.
Itsearvostus ja turva alkavat syntyä, kun alamme tehdä vaikka aivan minimaalisia asioita päivittäin itsemme hyväksi. Aktivoi parasympaattista hermostoasi ja hoivaa itseäsi lempein toimin.
Tee itsellesi lista asioista, jotka ilahduttavat, hoivaavat ja rentouttavat sinua. Isoista ja pienistä jutuista. Vaikka elämässäsi olisikin joku ihana, hoivaava henkilö, voimaantuneisuus ja sisäinen turva nousevat vain siellä, missä otat itse koppia tarpeistasi.
Kaikki itsensä hoivaaminen ei välttämättä aktivoi parasympaattista hermostoa. Silloin kun on yli- tai alivirittynyt, kannattaa keskittyä jonkin aikaa rauhoittaviin ja rentouttaviin puuhiin. Ja vaikka olisi miten väsynyt ja alivireinen, itseään kannattaa auttaa liikkeelle ja hoivata sen sijaan, että vain makaisi hyytyneenä sohvalla.
Parasympaattista hermostoa aktivoivat mm. syvään hengittäminen niin, että uloshengitys on hiukan sisäänhengitystä pidempi. Muita tapoja voivat olla mindfulness-harjoitus, kehollisen, turvallisen kosketuksen vastaanottaminen kuten hieronta, terapeuttinen kohtaaminen auttajan kanssa, lempeä liikunta kuten rauhallinen kävely luonnossa tai yin-jooga tai pehmeä venyttely. Muita hoivaavia puuhia voivat olla esimerkiksi saunominen, aamukahvin juominen rauhassa pihalla, päiväkirjan kirjoittaminen, lukeminen, luovat puuhailut, ihanasti kokkaileminen, rakkaiden lähellä oleminen rauhassa, meditoiminen tai levollinen fiilistely.
Meditaatio- tai mindfulness – harjoitus ei välttämättä yksistään riitä sisäisen turvan luomiseen (vaikka se rauhoittaakin), jos turvattomuutta on paljon. Päin vastoin se saattaa lisätä dissosiatiivista kokemusta eli omasta kehosta ja tunteista alitajuisesti poispäin pyrkimistä. Jos tunnistaa itsessään turvattomuutta, kannattaa itselleen tarjota meditaation tai läsnäoloharjoitusten lisäksi muutakin maadoittavaa hoivaa. Suosittelen monille asiakkailleni pientä ”parasympaattisen aktivaation sekvenssiä”: ensin kehon kautta rauhoittumista ja lisäksi esimerkiksi lukemista, kirjoittamista, maalaamista ja levollista pötköttelyä. Vaikka aikaa olisi vain hitusen, voit silti tehdä pienen kävelyn ja lukea kotvasen. Älä hepuloi, jos olo ei heti rauhoitu – muistathan, että alitajuisesti saatat vastustaa turvaan saapumista, koska se tarkoittaa myös kohtaamattomien tunteiden ja tarpeiden esiin kuplimista.
Jos huomaat, että itsesi hoivaaminen sisältää vähän itsesäälisiä viboja: ”tässä mä nyt juon tätä kahvia parvekkeella yksinäni, kun mun rakkauselämä on niin onnetonta”, kannattaa lähteä purkamaan näitä oloja auttajan kanssa. Itsensä hoivaamisen pointti ei ole kivuta mihinkään yksinäiseen norsunluutorniin jossa ei saisi tarvita ketään tai mitään.
2. Vaikka ahdistaa, pelottaa tai hämmentää, auta itseäsi pysähtymään
Ahdistus, raskaat olot ja vaikeat tunteet liittyvät myös hermostoon. Ne voivat olla kroonistuneita fysiologisia tiloja ja siksi pysähtymisen ja lepäämisen opettelu voi tuntua haastavalta. Tässä hetkessä läsnä olemisen kokemus on yhtä kuin olla läsnä kehossaan. Joillain meistä tuota kokemusta ei ole juuri lainkaan.
Omien tunteidensa kanssa varhain yksin jääminen voi olla hermostoon syvästi vaikuttanut kokemus, joka näkyy rajoittavien uskomusten, epävarmuuden, paahtamisen, pakenemisen tai toistuvan, syvän ahdistuksen tai avuttomuuden tunteen kautta.
Turvattomuus voi syntyä myös traumojen seurauksena tai uudelleen aktivoituessa. Tarvitsemme itsemme hoivaamista erityisesti silloin kun olemme tolaltamme – eli usein juuri kun siihen ryhtyminen tuntuu vaikeimmalta.
3. Pyydä apua
Moni meistä uskoo huomaamattaan, että jos saisi sellaista mitä kaipaa: parisuhteen, paremman työn tai vastavuoroisempia ihmissuhteita, saisi kokea enemmän turvaa. Mutta enää ei tarvitse odotella. Kun on hädissään, kujalla, sydän muussina, peloissaan ja epävarmuuksissaan, ei tarvitse yksin kestää.
Yksinpärjäämisen selviytymiskeino tuottaa usein uskomusta, ettei kukaan voi auttaa. Se näkyy arjen asioissakin: itse pitäisi saada kannettua sohva, ruokapöytä ja kokovartalopeili ylimpään kerrokseen ja mieluiten kaikki samalla kertaa. Kynnys avun pyytämiseen tai hakemiseen voi olla suuri, ja luottamuksen syntyminen viedä aikaa. Eheyttävintä on saada ihan uusi, korjaava kokemus: ”saan jeesausta ja opin auttamaan itseäni.”
Avun pyytämisessä kannattaa lähteä liikkeelle matalimmalla mahdollisella kynnyksellä. Keneltä elämässäsi voisit ensin pyytää apua ihan pienessä asiassa – vaikka jossakin käytännön kommervenkissä? Kenelle voisit avata vähän enemmän sisäisyyttäsi ja syvimpiä kuulumisiasi?
Kun oppii ensin pyytämään apua ja avaamaan ihanaa, inhimillistä haavoittuvuuttaan eli omaa itseään pienissä asioissa, sisäinen turva alkaa kasvaa ja silloin esimerkiksi myös terapeuttisen avun hakeminen helpottuu. Ketään ei ole tuomittu elämään pelossa, ahdistuksessa tai siipiliiskassa koko elämäänsä, eikä myötätuntoon ja turvaan itsensä kanssa tarvitse osata (eikä usein voikaan) löytää ilman tukea, apua ja rakkautta. Vaikka olisit ihan puhki ja muussina, olisiko joku, jonka puoleen voisit kääntyä? Tai huomatessasi haaveilleesi ”tulevasta elämästä” vaikka miten kauan, olisiko mahdollinen ajatus, että jumit voisivat lähteä liikkeelle kun lähdet itse liikkeelle?
Ehkä nyt ei tarvitsekaan itse tietää, osata ja pystyä mitään, vaan ottaa vain yksi askel.
(Teksti on ote kirjastani Sydänvoimaa muutokseen).
Lämpimästi tervetuloa voimauttavan uutuuskirjani pariin. Sydänvoimaa muutokseen löytyy täältä:
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
Konfliktit eivät luultavasti ole kenellekään mieluisia. Silti olemme takuulla kaikki kohdanneet elämässä ja suhteissamme tilanteissa, joissa asiat, mielipiteet ja näkemykset ajautuvat ristiriitoihin. Konflikti ei aina tarkoita ilmiriitaa. Konflikti voi leijua ilmassa, vaikkei sitä kukaan sanoisi ääneen. Ja paradoksaalisesti, halu välttää konfliktia hinnalla millä hyvänsä saattaa ajaa sisäiseen konfliktiin.
Harva meistä on saanut nähdä rakentevia malleja konfliktien käsittelystä. Tästä syystä konflikteihin liittyy herkästi alitajuisia uskomuksia ja pelkoja. Varsinkin jos konflikteissa pelkäämme hylätyksituloa, yksinjäämistä tai tärkeälle ihmiselle pettymyksen tuottamista, voi hyvin olla että yritämme hinnalla millä hyvänsä pitää yllä rauhaa.
Lapsuuden kokemuksemme, kiintymyssuhde mallimme, tunnelukkomme ja toki ihan oma persoonallisuutemme vaikuttaa siihen, miten tyypillisesti reagoimme konflikti tilanteissa. On ihan viisasta pysähtyä reflektoimaan, miten hyvin alitajuiset mallit ovat palvelleet vai olisiko tarpeen löytää lisää keinoja olla terveellä tavalla itsensä puolella ja myös toista kohtaan kunnioittava?
4 tyypillistä tapaa miten reagoimme konflikteissa
Toisen tai olosuhteiden syyttäminen ilman itsereflektiota tai vastuunottoa
Välttäminen – jos siitä ei puhuta, ehkä se menee pois itsestään
Itsensä syyllistäminen ja häpeä – joka saattaa johtaa tarpeettomaan anteeksipyytelyyn ja alistumiseen
Halu tehdä yhteistyötä ja ratkaista tilanne viimeiseen asti – joka saattaa johtaa ylisopeutumiseen ja joustamiseen.
Yleensä reagoiminen alitajuisten mallien mukaan ei ole pitkäkestoisesti toimiva taikka eheyttävä tapa – kenellekään. Konfliktien käsittelyyn tarvitaan sisäistä rakastavaa aikuisuutta, johon mahtuu rajat, tarpeet ja tila tulla kuulluksi ja nähdyksi. Ehkä tarvitaan myös lempeää jämäkkyyttä. Kykyä ottaa vastuu omasta osuudestaan.
Otsikko lupaa paljon, mutta on samalla myös totta. Tunteen validointi eli toisen ihmisen kokemuksen hyväksyminen ja todesta ottaminen on suhdetaito, jonka sinäkin voit oppia. Ja mikä hienointa: Sinun ei validoidessasi toisen kokemusta edes tarvitse luopua omasta mielipiteestäsi. Riittää, että haluat osoittaa halusi ymmärtää aidosti toisen asemaa.
Ihmiset jotka luontaisesti ovat lahjakkaita validoimaan toisen henkilön tunteita, pärjäävät hyvin hankalissakin vuorovaikutustilanteissa ja pystyvät säilyttämään tunneyhteyden toiseen ihmiseen myös silloin, kun erimielisyydet ovat isoja. Sinäkin ehkä tunnet tällaisen henkilön? Hän on se, jonka lähellä on yleensä hyvä ja helppoa olla, koska sinun ei tarvitse varoa sanojasi. Koet lämpöä ja hyväksyntää silloinkin, kun kerrot sinulle ehkä hävettävästä asiasta tai käyttäydyt huonosti. Validaation vastakohtia ovat mitätöinti ja toisen kokemuksen väheksyntä tai huomiotta jättäminen. Tämä johtaa yleensä siihen, että toinen kokee vain enemmän haavoittuneisuutta ja pahimmillaan riita yltyy.
Validoimalla toiselle hänen tunnekokemustaan osoitamme arvostusta häntä kohtaan. Meidän ei tarvitse silloin juuttua tuloksettomaan väittelyyn tai valtataisteluun siitä, kumman kokemus on enemmän oikeassa, koska molempien tunne on totta ja sallittua. Validoimalla siis osoitamme toiselle että hänen kokemuksensa on tärkeä ja totta. Samalla huomaamme, että meidän on itsekin helpompi olla tilanteessa empaattisempia. Tämä tuottaa hyvää mieltä molemmin puolin ja voi olla hyvin vahvistava kokemus suhteelle.
Voimme siis osoittaa välittävämme toisesta ihmisestä, vaikka emme jakaisikaan kaikkia mielipiteitä tai tunteita hänen kanssaan. Voimme myös rakastaa toista ihmistä, vaikka ajatuksemme eivät kaikessa kohtaisi. Voimme haluta ymmärtää toisen tunnetta silloinkin, vaikka mielemme väittäisi vastaan. Se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi luovuttaa omista mielipiteistämme, se tarkoittaa sitä, että voimme kunnioittaa toisen kokemusta samalla lailla kuin omaamme. Kun vähennämme tuomitsevuutta, teemme tilaa ymmärrykselle ja hyväksynnälle. Me ihmiset emme ole joko-tai, vaan sekä-että.
Muistathan myös validoida omaa itseäsi. Ota siis omat tunteesi todesta ja anna niiden ilmentyä itsessäsi kuten ne haluavat. Sinulla on oikeus tunteisiin ilman että syyllistät niistä itseäsi. Jos lähdet tappelemaan tunteitasi vastaan tai jaat niitä oikeiksi tai vääriksi teet vain hallaa itseäsi kohtaan. Halaathan siis tunteitasi ja óta ne rakkaudella vastaan silloinkin, kun se vaatii vähän enemmän.
Kun haluat vahvistaa validointitaitojasi:
Harjoittele provosoimattomuutta.
Pyri näkemään se hyvä tarkoitus mikä toisen käyttäytymisen takana on.
Pidä mielessä että ihminen ei ole sama kuin tunteensa.
Muista pitää myös omat rajasi, tuhoavaa käytöstä ja tekoja ei pidä hyväksyä, mutta tapahtunutta voi tarkastella tunteiden laannuttua.
Kun on tiukka paikka, kysy itseltäsi mitä rakkaus sanoisi?
Miten oppia tunnetaitoja aikuisena? Tunnekarttakirjaan täytettävien tehtävien avulla voit oppia ymmärtämään ja säätelemään tunteitasi. Katso kirja täältä.
Tiedän mitä on pettää ja tulla petetyksi. Kummastakin on jo aikaa pitkän aikaa, mutta muistan edelleen raastavan kivun, joka kumpaankin puoleen liittyy. Ja omalla kohdallani silti petetyksi tuleminen sattui lujasti enemmän. Omalla kohdalla se tuntui kuin maa olisi vedetty jalkojen alta. Olo oli aivan murskattu.
”Miksi?”- on kysymys jota moni petetyksi tullut miettii. Enkö ollut riittävä? Onko minussa jotain vikaa? Onko joku toinen ”parempi”?
Se miksi ihminen pettää voi johtua monista syistä, eikä yhtä ainoaa vastausta useinkaan ole.
Tyypillisimpiä syitä pettämiselle ovat:
Jännitteen haku – salaisuus ja ”kiellettävyys” voi tuntua tuovan kipinää ja tämä voi toimia harhautuksena mm. oman suhteen haasteiden käsittelyn sijaan
Jokin toinen kohtaa tavalla jota on kaivannut, mutta ei ole ehkä osannut pyytää – ”Se näki minut naisena, ei vain äitinä”
Alitajuiset haasteet sitoutua tai käsitellä jotain parisuhteen vaihetta /haastetta
Trauman toisinto: jos on itse kasvanut ympäristössä jossa pettäminen on ollut läsnä, voi tästä tulla malli rakkaudesta (”rakkaus on draamaa”)
Jokin oma identiteetti kriisi. Pettäminen vie niin paljon energiaa että jotain omaa kasvun aluetta tai kipuilua ei ”kerkeä” huomaamaan
Suhde jossa on tuntuu epätyydyttävältä ja sen sijaan että työstäsi suhdetta/päättäisi suhteen, etsii tarpeilleen täytettä muualta
Pettäminen on hyvin latautunut aihe, joka sisältää paljon tunteita. Vihaa, pettymystä, syvää loukkaantumista, häpeää, hylätyksi tulon kokemusta, jne. Ja taas se joka oli uskoton kokee tyypillisesti syyllisyyttä, häpeää ja hyvin ristiriitaisia tunteita.Parasta vastalääkettä pettämiselle on itsereflektio taidot, rehellinen kommunikaatio omista tunteista ja tarpeista sekä parina yhdessä selkeiden pelisääntöjen sopiminen.
Tänä päivänä on toki monenlaisia suhde muotoja, joissa on yhdessä sovittu suhteen avoimuudesta. Tämä kirjoitus käsittelee oletuksena monogamista suhdetta jossa pettäminen on toisen selän takana tapahtunutta.Se minkä kukakin mieltää pettämiseksi on toki tärkeä kysymys sekin, sillä tämän asian saatamme kokea hyvin eritavoin. Ei voi siis liiaksi korostaa selkeän kommunikaation merkitystä. Mikä on suhteessa ok ja mikä ei? Älkää jääkö oletuksien varaan. Selkeys on hemmetin hot. Ja myös edellytys turvan kokemukselle.
On täysin normaalia että pitkässä ja hyvästäkin suhteessa oleva voi kokea vetoa toista kohtaan, mutta ei sille vetovoimalle oikeastaan tarvitse tehdä yhtään mitään. Jos ihastumisia tulee usein, voi olla hyvä reflektoida mistä se kertoo? Onko ihastus jonkinlainen pakopaikka vai tärkeä viesti, että kaipaisit jotain elämääsi lisää? Ihastumisen tunteiden nousua ei voi estää, mutta voimme valita: lähdenkö ravitsemaan tätä vai annanko sen kulkea lävitseni ja olla mitenkään ruokkimatta asiaa. Mutta itseään ei kannata syyllistää siitä. Osa siitä, on ihan biologiaa. Mutta me olemme paljon enemmän kuin biologiamme ja kykenemme ihmisinä tekemään valintoja.
Tämä ihana joululimppu on vaarassa tulla syödyksi jo ennen joulua. Senpä vuoksi kehittelin taikinassa sen verran suuren, että sain valmistettua siitä kerralla kolme keskikokoista limppua.
Ohje on ihanan helppo. Aineet vain yhdistetään ja sekoitetaan. Vaivaamista ei tarvita. Pähkinät voi korvata myös siemenillä. Pähkinöitä voit puolestaan varioida käyttämällä omia lempi pähkinöitäsi. Useimpia pähkinöitä löytyy kaupasta valmiiksi rouhittuina tai voit vaihtoehtoisesti murskata pähkinät kotona morttelin avulla, kuten minä tein.
Olen leipurina fiilistelijä. Eli lisäilen jauhoja ja mausteita aina maun mukaan, silmämääräisesti. Joten tee sinäkin niin. Maistele taikinaa ja korjaile makuja, jotta saat mieleisesi makumaailman. Huomaa, että taikinan maut laimenevat hieman paiston aikana.
Ps. Tämä limppu on muuten myös aivan ihana joululahja vieminen ystäville tai sukulaisille.
GLUTEENITON KARPALO-JOULULIMPPU
1L piimää
0,5 dl oliiviöljyä
3 tl ruokasoodaa
7,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
2,5 dl mantelijauhoja
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl Teff-jauhoja
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä
1 dl rouhittuja manteleita
2,5 dl kuivattuja karpaloita
1 dl hunajaa
2-3 tl suolaa
mausteeksi kanelia ja neilikkaa maun mukaan
VAIHE 1) Sekoita piimä, oliiviöljy sekä hunaja taikinakulhossa
VAIHE 2) Sekoita toisessa kulhossa kaikki loput aineet
VAIHE 3) Yhdistä kuivat aineet piimäseokseen ja sekoita hyvin. Maista taikinaa ja lisäile suolaa, makeutta ja mausteita mieleiseksi. Taikinan tulee olla koostumukseltaan löysän muovailtavaa, eli lisäile jauhoja, kunnes taikina on sopivan ”löysän notkeaa” koostumukseltaan
VAIHE 4) Muotoile uunipellille kolme limppua ja paista leivinpaperilla vuoratun uunipellin päällä, 180 asteessa, noin 1h. Tarkista leipien kypsyys hammastikulla (kun tikkuun ei jää enää taikinaa ja pinta on rapean tuntuinen, leivät ovat valmiita).
Joskus elämässä tuntuu kaikki olevan väärin päin. Tuntuu, että hyvää suuntaa ei ole ollenkaan. Murheet vain tuntuvat kuiskivan jokaisen tilanteen takaa. Alakulo valtaa alaa.
Mitä tällöin tarvitaan? Eri ihmisille toimivat eri asiat. Monilla meistä on jo toimivia keinoja itseen ja hyvään oloon palaamiseen. Itse suosittelen palaamista yksinkertaisten perusasioiden äärelle. Koen tärkeäksi unen ja levon, hyvän ruuan ja liikkumisen ja ihmiselle lajityypillisempään ympäristöön palaamisen eli metsään (luontoon) menemisen.
Vietä aikaa ihmisten kanssa
Tärkeää on myös löytää yhteyttä muihin ihmisiin. Olemme kuitenkin ryhmässä viihtyvät laji.
Jos läheisiä ja ystäviä ei ole saatavilla, niin joskus kannattaa mennä vaikka vain kirjastoon, kuntosalille, kirkkoon, harrastuspaikkaan, joogatunnille tai muuhun paikkaan, jossa näkee muita ihmisiä. Joillekin tämä voi muistuttaa yksinäisyydestä, mutta kuitenkin jokin osa meistä kokee olonsa aina turvallisemmaksi, kun ympärillä on muita ihmisiä. Kauan sitten kuitenkin muut ihmiset olivat se, joka piti meidät elossa Afrikan savanneilla.
Auta muita
Muiden auttaminen on myös syvästi meille ihmisille lajityypillistä toimintaa. Ei muista ihmisistä olisi savanneilla ollut turvaa ellei meillä olisi ollut suurta tarvetta auttaa ja suojella toisiamme. Voiko siis tehdä jonkinlaista auttamistyötä tai vaikka vapaaehtoistyötä – auttaa lajitovereita?
Itselläni toimii myös ohje: jos et tiedä mitä tehdä, niin siivoa ympäristöäsi tai vaikka tietokoneen tiedostoja. Heitä vanhaa pois ja luo harmonista järjestystä.
Tällaisten yksinkertaisten hyvien asioiden tuominen elämään ja itsestä huolehtiminen ja muihin ihmisiin keskittyminen auttavat usein unohtamaan mielen stressaavia ajatuksia.
Muista myös meditaatio
Lisäisin tähän myös meditaatioharjoitukset, joilla voi uppoutua läsnäoloon ja näin antaa menneisyyden ja tulevaisuuden mielikuvien haihtua nykyhetken kirkkaudessa. Mitä aistii juuri nyt ympärillään? Miltä tässä ja nyt oleva kehosi tuntuu juuri nyt? Miten keho hengittää?
Metsä ja meditaatio -korttien harjoitukset voivat auttaa
Metsä ja meditaatio -korteissani on myös hyviä harjoituksia (45kpl), joilla voi löytää läsnäolon voimaa ja selkeyttä elämäänsä ja avautua metsän ja luonnon ravitsemaksi.
Kokeille näitä kolmea korttien harjoitusta missä vain turvallisessa paikassa. Kokeile yhtä korttien harjoitusta tai kokeile kaikkia kolmea vaikka tässä järjestyksessä.
Ravistelu
Ravistele lempeästi kehoasi. Synnytä liike jaloillasi, ja anna koko ylävartalosi liikkua rentona massana. Pidä pääsi pystyssä. Älä ravistele päätäsi. Anna suusi olla auki tai ainakin raollaan.
Päästä ilma ja kaikki turhat jännitykset suusi kautta pois. Anna kaiken turhan koko olemuksessasi pudota maahan.
HUOMIO: Älä ravitsele, jos sinulle on kiellettyä mennä esimerkiksi hierontaan tai lymfaterapiaan.
”Lempeällä ravistelulla annan itseni uppoutua kehoon, ja päästän kaiken turhan pois.”
(kortti 21)
Nyt voit halutessasi istahtaa alas.
Keho hengittää itse
Sulje silmäsi ja anna kehosi rentoutua. Tee havainto, että kehosi hengittää aivan itse. Sinun ei tarvitse tietoisesti nähdä vaivaa hengityksen vuoksi.
Voit ehkä myös huomata, että spontaanisti palaat itsessäsi kohtaan, joka huomioi ja todistaa hengitystä – ja samoin koko elämääsi.
”Elämä hengittää kehoani.”
(kortti 37)
Juuret maahan
Seiso tai istu selkä suorassa. Rentoudu. Näe ja koe, kuinka jalkapohjistasi, häntäluustasi ja lantionpohjastasi kasvaa isot ja jykevät juuret. Ne uppoavat syvälle maan ja kallion uumeniin. Anna koko olemuksesi juurtua maahan. Anna juuriesi pitää sinut vakaasti kehossasi läsnä – tässä ja nyt.
Anna kaiken turhan ja vanhan pudota olemuksestasi maahan, ja anna maan taas ravita sinua.
”Olen juurtunut maahan ja elämään.”
(kortti 28)
Metsä ja meditaatio korttien harjoitukset antavat myös elämään uusia sävyjä silloin, kun menee oikein hyvin.
Puhun usein halun sytyttämisestä, jotta voit nauttia sensuaalisuudestasi, seksuaalisuudestasi ja elinvoimastasi, mutta on täysin ok olla myös haluton. On ihan ok, jos et halua seksiä. On täysin normaalia ja luonnollista, että välillä halut katoavat.
Itse asiassa haluttomuus on terveellinen osa luonnollista rytmiä ja elämän kiertokulkua. Et voi olla märkänä tai kovana koko ajan, valmiina ja innoissasi 24/7. Se ei ole tarkoitus.
Et voi olettaa, että olet täydessä seksuaalisessa kukoistuksessa ympäri vuoden. Kukatkin kukkivat jonkun aikaa, sitten ne kuihtuvat, kunnes tulee taas aika kukkia. Myös kehosi haluaa joskus levätä. Kenties keho-mielessäsi pyörii asioita, joita sinun täytyy sulatella ja integroida, kenties muut tärkeät asiat vievät huomiosi ja energiaasi.
Anna sille tilaa
Seksuaalinen energia on kuin vuorovesi, joka nousee ja laskee. Tämä vaihtelu voi olla päiviä, viikkoja tai kuukausia. Anna sille tilaa elämässäsi ja parisuhteessasi. Älä pakota itseäsi. Se johtaa helposti keholliseen tunnottomuuteen ja katkaisee yhteyden nautintoosi, kun ylität rajasi.
Jos sinulla on taukoa seksistä, se ei tarkoita, että olet rikki tai että parisuhteessasi olisi jotain vikaa. Jonkun ajan kuluttua halu ja into palaavat luonnollisesti ja puhkeat taas seksuaaliseen loistoosi.
Katso, mitä tapahtuu kun hyväksyt haluttomuuden ja jopa toivotat sen tervetulleeksi. Kokeile, jos voit nauttia siitäkin. Ja jos olet parisuhteessa, opetelkaa puhumaan tästäkin luonnollisesta asiasta luottamuksella ja ymmärryksellä, ehkäpä myös ripauksella huumoria, jos se helpottaa kommunikointia.
Houkuttele nautintoa
Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että olet jäänyt jumiin haluttomuuteen, suosittelen säännöllistä nautintoharjoittelua ja sooloseksiä. Houkuttelet itsesi lempeästi takaisin nauttimaan seksuaalisuudestasi, kohennat tultasi. Otat vastuun siitä, että saat taas seksuaalisen energiasi virtaamaan. Vahvistat suhdetta omaan kehoosi ja nautintoosi, olitpa sitten parisuhteessa tai sinkku. Lisää vinkkejä tähän löydät kirjastani Hehkuvan naisen salaisuuksia.
Tunteiden kohtaamisesta puhutaan nykyään paljon. Tiedämme myös, miten tärkeää olisi jakaa raskaatkin tunteet ja kokemukset toisen ihmisen kanssa. Silti joskus elämässä on hetkiä, jolloin puhuminen tuntuu vaikealta tai jopa mahdottomalta.
Ehkä kehollinen tunnereaktio on niin voimakas, että sen joko tietoisesti tai tiedostamattaan blokkaa pois mielestään. Tai ehkä tunne vyöryy päälle sellaisella voimalla, että jokainen yritys eritellä sen olemusta ja sanallistaa se toiselle, hukkuu tuon myräkän alle. On hankalaa kertoa, mitä tuntee ja miksi, jos ei edes itse saa kiinni siitä, missä mennään.
Omien kipukohtien ääneen sanoittaminen vaatii myös rohkeutta ja luottamusta. Aina meillä ei ole sellaista ihmistä lähellä, jonka puoleen uskaltaisimme, haluaisimme tai voisimme kääntyä. Onneksi tunteiden sisäiseen maailmaan on olemassa muitakin reittejä. Yksi niistä on kirjoittaminen. Joskus tunteen tunnusteleminen kirjoittamalla on paljon helpompaa kuin puhumalla.
Kipeistä tapahtumista ja tunnekokemuksista kirjoittaminen keventää myös tutkitusti mieltä ja kehoa*. Kun meidän ei tarvitse miettiä, miten toinen asiamme vastaanottaa, voimme tutkia syvimpiä tunteitamme vapaammin ja turvallisemmin.
Kirjoittaminen voi avata sisimpään aivan uuden ikkunan. Traumatutkija Bessel van der Kolkin mukaan kirjoittaessa aivojen itseä havainnoiva puoli ja kertova puoli pääsevät yhdistymään tavalla, joka nostaa esiin uusia, usein yllättäviäkin asioita. Synkkien vesien seasta saattaa nousta oivalluksen kirkkaita helmiä.
Kirjoittamisen avulla voi myös ottaa pientä etäisyyttä voimakkaina velloviin tunteisiin, jolloin tunteen syitä ja seurauksia on helpompi analysoida. Epämääräisestä möykystä tulee vähemmän pelottava, kun ymmärtää, mitä tuntee ja miksi tuntee niin kuin tuntee.
Seuraavan kerran, kun sanat tuntuvat pakkautuvan kurkkuun, mitä jos kokeilisit tarttua kynään? Unohda hetkeksi kielioppi ja kirjoita vain itseäsi varten – vapaasti ja mitään sensuroimatta.
Voit myös kokeilla seuraavia harjoituksia Sielun sopukoita -kirjoituskorteista:
1. ”ANNA VALOA VARJOILLESI.
Mitä toivoisit, että toiset ihmiset tietäisivät sinusta? Mitä asiaa, tunnetta tai kokemusta et haluaisi kantaa enää yksin? Kirjoita taakkasi paperille ja pysähdy hetkeksi tarkastelemaan sitä. Onko jokin osa siitä tullut tiensä päähän?”
Vaikka et olisi vielä valmis jakamaan koko taakkaasi toisen ihmisen kanssa, löydät ehkä jotain, mistä aloittaa.
2. ”HOIDA SISÄISTÄ LASTASI.
Palaa mielikuvissasi lapsuuteen. Voit halutessasi käyttää apuna vanhaa valokuvaa itsestäsi lapsena. Mitä näet itsessäsi? Millaista tukea tuo lapsi olisi kaivannut? Mitä olisit halunnut silloin kuulla tai tuntea? Kirjoita kirje sisäiselle lapsellesi ja pue sanoiksi kaikki se ymmärrys ja viisaus, joka sinulla nyt on.”
Monesti voimakkaan tunnekokemuksen juuret ulottuvat lapsuuteen asti. Kun saat yhteyden tuohon pieneen ihmiseen sisälläsi, on sinun helpompi ymmärtää itseäsi myös tässä hetkessä.
3. ”KOHTAA ITSESI LEMPEÄSTI.
Kannatko mukanasi jotakin kipeää muistoa? Missä kohtaa kehoasi se tuntuu? Miltä se tuntuu? Kokeile katsoa tuota kipeää kohtaa myötätuntoisin silmin, niin kuin katsoisit rakasta ystävää. Mitä haluaisit sanoa hänelle? Kirjoita kipeälle kohdallesi kirje lempeydestä käsin.”
Tunteet asuvat kehossa ja ilmenevät kehollisesti. Kun tarkastelet itseäsi ja kokemustasi myötätunnolla, voit auttaa myös kehoasi hellittämään.
*Lähde: Bessel van der Kolk, Jäljet kehossa. Trauman parantaminen aivojen, mielen ja kehon avulla. (Suom. Teija Hartikainen, Viisas elämä 2019).
Kirjoittaja Tiia Minaya on hyvinvointialan yrittäjä, TRE-ohjaaja, Mindfulness-ohjaaja CFM ja ratkaisukeskeinen valmentaja (LCF Life coach). Hellä Mieli yrityksensä kautta hän ohjaa mm. Jännittäjäkursseja ja TRE-kursseja. Lisää jännittämiseen liittyviä kirjoituksia löytyy Tiian Hellä Mieli-blogista.
Kahvikuppi tärisee, puna kohoaa poskille ja sydän pomppailee rinnassa kiihtyvään tahtiin. Järjellä kyllä tiedät, että mitään hätää ei ole, mutta kehosi käskee taistelemaan tai pakenemaan. Sosiaalinen jännittäminen vie valtavasti energiaa, mutta mistä siihen voisi saada apua?
Olet ehkä aiemmin kokeillut puhemuotoista terapiaa tai ainakin altistanut itseäsi satoja kertoja jännittäviin tilanteisiin – siitä huolimatta pelko ei hellitä. Sosiaalinen ahdistuneisuus ei usein paranekaan puhumalla, vaan meidän täytyy suunnata huomiomme kehoon.
Kehosi on saattanut jäädä krooniseen ylivireys- ja jännitystilaan kesken jääneen traumaprosessin vuoksi.
Rohkea mieli, pelokas keho
Jännittämisen ajatellaan usein olevan ujojen ongelma. Moni sosiaalisesta jännittämisestä kärsivä on kuitenkin muutoin sosiaalisesti rohkea ja ulospäinsuuntautunut. Miten siis sama ihminen voi olla yhtäaikaa sekä rohkea, että pelokas? Kokemus siitä, että mieli uskaltaisi enemmän, mutta keho estää, johtaa valtavaan sisäiseen ristiriitaan. Miksi keho ja mieli ovat niin eri paria?
Usein sosiaalisen jännittämisen taustalta löytyy pitkäkestoista traumaperäistä stressiä, joka on syntynyt jo varhaislapsuudessa. Se on saattanut jättää kehosi lihakset krooniseen jännitykseen ja hermostosi pitkittyneeseen ylivireystilaan.
Aito ja oikea, rohkea minä, on pelokkaaksi jähmettyneen kehosi vanki.
Jännittynyt lihaspanssari estää meitä tuntemasta liian suuria tunteita, tunteita, joita emme ole olleet vielä valmiita kohtaamaan. Jännittyneissä lihaksissa voi olla jumissa niin trauman jättämät käsittelemättömät tunteet kuin myös traumaperäinen biokemiallinen energia – eli se stressin ja pelon jättämä energialataus, joka ei päässyt purkautumaan kehostasi, kun traumaattinen tilanne oli ohi.
Jotta voisimme vapauttaa kehomme menneisyyden taakoista, meidän tulee sulattaa kehon jännittynyt lihaspanssari. Vasta silloin kehoon jumiin jääneet tunteet pääsevät vapautumaan ja kehon ylivireystilaa ylläpitävä ylimääräinen energia ja jännite pääsevät purkautumaan. Kun keho palaa takaisin luontaiseen tasapainoonsa, myös mieli alkaa toimia uudella tavalla.
Perusturvallisuus syntyy kehon kautta
Sosiaalinen jännittäminen on ennen kaikkea perusturvallisuuden puutetta. Jännittyneen aikuisen sisällä on pelokas pieni lapsi, joka kaipaa turvaa ja lohdutusta. Usein sosiaalisen jännittämisen taustalla on syitä, jotka juontavat kauas lapsuuteen saakka. Jotain sellaista on tapahtunut, joka on rikkonut perusturvallisuuden tunteen.
Arviolta joka neljäs suomalainen on elänyt perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmista on ollut päihde- tai mielenterveysongelmia. Vanhempien omat ongelmat, tunnekylmyys ja henkinen tai fyysinen poissaolo voivat olla syitä perusturvallisuuden säröihin. Siitä seuraava varhainen vastuunotto (niin itsestä kuin mahdollisesti toisista – sisaruksista tai vanhemmista itsestään) johtaa siihen, että ihminen jää vaille toisilta tulevaa turvan kokemusta. On opittava selviämään yksin. Sosiaalinen jännittäminen onkin juuri sitä, että ei koe olevansa turvassa toisten seurassa.
Toki taustalla voi olla muunlaisiakin traumaattisia kokemuksia kuten esimerkiksi koulukiusausta, tai joskus varhaislapsuudessa on tapahtunut asioita, joita emme edes muista ( ja sen vuoksi emme ole niistä edes tietoisia).
Jos tiedät tai epäilet, että sosiaalisen jännittämisen taustalla saattaisi olla traumaattisia kokemuksia, on tärkeää ymmärtää, että pelkkä puhuminen ei hoida jännittämistä ja sosiaalista ahdistuneisuutta pois. Trauma asuu kehossa (tunnettu psykologi ja traumaterapeutti Peter Levine sanoo, että trauma on hermostossa), ja siellä myös sosiaalinen jännittäminen lymyilee. Matka kohti rennompaa elämää ja omaa aitoa itseä tuleekin aloittaa kehon kautta.
4 elementtiä, joiden avulla voit vahvistaa sisäisen turvan tunnetta
Jos puhemuotoinen terapia tai lääkitys eivät ole auttaneet riittävästi sosiaalisen jännittämisen helpottamiseksi, kannattaa katse kääntää sisäänpäin – kohti viisasta kehoasi. Voimme vahvistaa sisäisen turvan tunnetta erilaisten kehollisten harjoitusten ja kehoterapioiden kautta.
Neljä elementtiä, jotka ovat auttaneet niin itseäni, kuin myös asiakkaitani jännittämisen hallinnassa ovat:
1. Kehollisuus
Jotta voisimme vapauttaa kehomme kroonisesta ylivireydestä ja lihasjännityksistä (jotka ylläpitävät epämääräistä ahdistuneisuutta), tarvitsemme avuksemme kehollisia menetelmiä. Trauma- ja stressiperäistä energiaa voi purkaa kehosta mm. TRE-harjoittelun avulla (Tension & trauma releasing exercises) ja Rosen terapiassa. Joskus pelkkä kehollinen harjoitus- tai terapia voi olla riittävä, mutta toisinaan tueksi tarvitaan myös puhemuotoista terapiaa. On tärkeää tiedostaa, että trauma voi purkautua kehosta vain silloin, kun koemme olevamme turvassa ja usein tarvitsemme siihen toisen ihmisen tueksi.
2. Tunnetaidot
Sosiaalinen jännittäminen on ennen kaikkea omien tunteiden pelkoa. Pelkoa siitä, että menettää kontrollin ja nolaa itsensä. Tunteitaan ei voi hallita järkeilemällä, ilman yhteyttä kehoon. Jännittäjän kannattaakin vahvistaa mielen ja kehon yhteyttä esimerkiksi läsnäoloharjoitusten avulla. Säännöllisen harjoittamisen kautta opimme ensin kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita ja lopulta myös säätelemään niitä. Tietoisen hengityksen avulla voi oppia säätelemään tehokkaasti myös jännittämiseen liittyviä fyysisiä oireita.
3. Itsemyötätunto
Moni jännittäjä on hyvin itsekriittinen ja vaatii itseltään paljon. Nämä luonteenpiirteet ovat omiaan vahvistamaan jännittämistä. Itsemyötätunnon opettelu on ainoa keino vapautua jännittämiseen liittyvästä häpeästä. Kun antaa itselleen luvan olla epätäydellinen, pelko alkaa menettää otettaan.
4. Mielen muokkaus
Jos on jännittänyt vuosia, tai jopa vuosikymmeniä, on todennäköisesti muodostanut itselleen jännittäjän identiteetin. Mielen muokkaus tarkoittaa sitä, että meidän tulee purkaa vanhat uskomukset ja alkaa myös ajatella aivan uudella tavalla. Entä jos epäonnistumisen sijaan alkaisitkin luomaan visioita onnistumisista?
Muutos alkaa, kun kehosi vapautuu traumaperäisistä jännitteistä
Kun kehosi palaa takaisin luontaiseen tasapainoonsa;
Huomaat, että jännitys- ja ahdistusoireet eivät olleetkaan korviesi välissä vaan kehossasi
Fyysiset oireet, joista jännittäjät usein kärsivät, kuten päänsärky ja vatsavaivat, alkavat helpottaa
Olet enemmän läsnä tässä hetkessä (jännittäjä elää yleensä tulevaisuuden katastrofikuvitelmissa)
Luottamus elämää kohtaan alkaa lisääntyä – uskot, että tulet selviämään kaikesta huolimatta
Kun jännittynyt lihaspanssari sulaa, löydät alta todellisen itsesi – kuka on se aito ja oikea sinä, jota pelko ei enää määritä?
Alat ottaa askelia kohti omannäköistä elämää, koska tekemistäsi ei ohjaa enää pelko, vaan luottamus.
Viisas kehosi osaa vapautua traumaperäisistä jännitteistä, kunhan sen avuksi annetaan oikeanlaiset kehomieli-työkalut. Jännittyneessä kehossa on pelokas mieli, kun puolestaan rennossa kehossa on luottavainen mieli. Kun alat muokkaamaan kehosi tilaa, myös mielesi muuttuu – ja voit taas kokea sisäistä turvaa.
Olen Marja Korhonen, entinen erityisopettaja ja nykyinen kirjailija ja luennoitsija. Elämäni tsunami kohtasi minut ollessani parhaassa työiässä ja kolmen alaikäisen lapsen äiti. Olin mahdottoman edessä: neliraajahalvaannuin ja menetin puhekykyni. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto.
Kirjoitin aikanaan ylioppilasaineeni aiheesta ”Olenko se miltä näytän?”. Äidinkielen opettajani, kirjailija ja Finlandia-ehdokas Teuvo Saavalainen ylisti ainettani ja näki minussa kirjailijan. Olin täysin hämilläni – näinhän itsessäni vain keskinkertaisen mitättömyyden. Psykologinen ylioppilasaine osoittautui myöhemmin vuosikymmenien kestoaiheeksi, jonka sisältöä käyn eläen läpi hamaan loppuun saakka.
Sisu minussa sen sijaan nosti päätään jo lapsena. Synnyin maatalon tytöksi, keskelle kylän poikalaumaa, jonka perässä pysyminen vaati periksiantamatonta asennetta ja oveluutta. Tietämättäni elämä valmisteli minut huolella kohtaamaan jotain suurta. Jokin minussa tiesi aina, että elämäni ei tule olemaan tavanomainen.
Aloitin rehtoriopinnot v. 2004. Elämä hymyili. Olin fyysisesti elämäni kunnossa, lasten arki rullasi taas turvallisesti vuoden 2000 avioeron jälkeen, sain erityisopettajan viran uudelta paikkakunnalta, olin rakastunut ja täynnä tulevaisuuden suunnitelmia.
Aloin saada päänsärkykohtauksia, mutta en piitannut pikku säryistä, sairastihan äitini syöpää. Koin siinä vaiheessa vieläkin huonoa omaatuntoa, että olin lisännyt vanhempieni taakkaa avioerollani.
25.10.2004 heräsin yöllä siihen, että vasen puoli kehostani oli tunnoton. Sinnittelin aamuun, koska tunto palautui. Terveyskeskuksen diagnoosi pelästytti: halvausepäilyn kera minut lähetettiin Jyväskylän keskussairaalaan, jossa minua makuutettiin koko päivä ilman mitään hoitoa rakkaimpieni pyynnöistä huolimatta. Yöllä sain laaja-alaisen aivorunkotukoksen ja liuotushoito aloitettiin 16 tuntia myöhässä. Heräsin teho-osastolta neliraajahalvaantuneena ja puhekyvyttömänä.
Elämääni ei vain hidastettu – se pysäytettiin. Ymmärsin ja kuulin kaiken, mutta kommunikaationi heikkoudelle ei tehty mitään, eikä minua ymmärretty. Elin pelkkien silmänräpäytysten varassa ja kaksi viikkoa taistelin hengestäni: kuulin jälkeenpäin, että 90 prosenttia vastaavista tapauksista menehtyy. Lasteni hätä oli valtava ja väärinymmärrykset nakersivat henkistä jaksamistani. Kun tajusin tapahtuneen hoitovirheen, viha kuohahti läpi koko liikkumattoman kehoni. En antanut kuitenkaan katkeruudelle sijaa, vaikka elämän epäreiluus löi vasten kasvojani. Lasteni tähden päätin taistella joka rintamalla – eihän minulla ollut enää mitään hävittävää. Kävin kaksi vuotta oikeutta ilmiselvästä hoitovirheestä. Tuosta kaikesta on nyt kulunut 17 vuotta.
Uuden minuuden ja täysin muuttuneen elämän hyväksyminen osoittautui yllättäen uudeksi mahdollisuudeksi. Olen täysillä elävä todiste siitä, että periksi ei tule antaa vastoinkäymisten edessä! Puhun nykyään silmilläni pleksisen kirjaintaulun ja kouluttamani tulkin avulla. Olen neljä kirjaa otsahiirellä naputtanut kirjailija ja kysytty luennoitsija. Luennoitsijana kannan ”Elämän erityisopettajan” titteliä. Matkustelen ympäri maailmaa ja toimin työnantajana kolmelle vakituiselle avustajalleni.
Rakastan erityistä elämääni, sillä täystuhon jälkeen olen oppinut arvostamaan sekä itseäni että elämän jokaista uutta huomenta aivan uudella tasolla. Olen myös oivaltanut sisun, positiivisuuden ja rakkauden eheyttävän voiman merkityksen. Ne olivat voiman antajia kamppaillessani olemassaolostani, mutta yhtä kaikki ne samat asiat kannustivat minut yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi jälleen. Viha, katkeruus ja kauna joutavat romukoppaan. Rakkaus voittaa aina.
Huomiotta ei jäänyt myöskään se seikka, että omaa kehoa kannattaa kuunnella herkällä korvalla, ennen kuin on liian myöhäistä. Aivan liian usein ihmiset vähättelevät kehonsa tuntemuksia. Hartain toiveeni on, että vartioimme herkällä korvalla läheistemme hyvinvointia ja hoitoon pääsyä.
