Tuttu on turvallista. Tuttu on helppoa, sujuvaa ja mukavaa. Toistuvat rutiinit ja arjen askareet pitävät mielialan tasaisena, ja viikot vain rullaavat eteenpäin. Miksi siis muuttamaan mitään näin toimivaa?
Elämä on täynnä jaksoja, toisinaan tasaisempia ja joskus taas haastavampia. Haastaviin elämäntilanteisiin liittyy usein muutos — joko itse kaivattu tai yllättäen eteen pudotettu. Vaikka muutos olisi odotettu, menee elämän palaset hetkeksi sekaisin niin, että arjesta ja sen tutuista turvaa tuovista rutiineista voi olla vaikea saada otetta. Muutos voi aluksi herättää jopa enemmän ahdistusta ja pahaa oloa kuin niitä odotettuja onnen kuplia.
Vaikeat tunteet täytyy kuitenkin uskaltaa ottaa vastaan ja luottaa siihen, että ne onnen kuplat palaavat kyllä — voimakkaampina kuin silloin ennen, kun kaikki oli tasaista tallausta. Elämänmuutoksen tuomat aallonpohjat ja murheet tulevat käsitellyksi, elämän palapeli taas kootuksi ja uudet rutiinit turvallisiksi ankkureiksi päiviin ja viikkoihin. Kun näissä hetkissä katsoo taaksepäin ja palaa reflektoimaan tuntemuksia ennen muutosta, muutosprosessin aikana ja sen jälkeen, voi huomata kasvaneensa ihmisenä valtavan harppauksen.
Suuret elämänmuutokset haastavat meitä pois mukavuusalueen lämpimästä huomasta jännittävään seikkailuun kohti sisintämme. Kasvun edellytyksenä on kuitenkin se, että uskaltaa kohdata nämä pimeät puolensa, vaikeat tunteensa ja hyväksyä ne osaksi senhetkistä itseään.
Odottamattoman elämänmuutoksen kohtaamiselle kannattaa antaa aikaa
Odottamaton muutos voi olla hyvin vaikea ottaa vastaan ja hyväksyä, että elämä on tulevaisuudessa toisenlaista kuin itse oikeastaan oli toivonut. On ymmärrettävää, että käsiteltävänä on surua, katkeruutta ja vihaa — voimakkaita tunteita, jotka kuitenkin on mahdollista selättää.
Suurin oivallukseni omissa elämänmuutoksissani on se, että tätä hetkeä ei kannata verrata menneeseen, eikä tulevaa kannata visioida mieleisekseen. Ei kannata odottaa, että asiat palaavat ennalleen. Sen sijaan kannattaa pysähtyä hetkessä aistimaan, miltä se tuntuu. Miten elämä voisi tässä hetkessä ja näissä olosuhteissa olla mielekästä ja onnellista? Mitä pieniä asioita arki kaipaa piristyäkseen?
Joskus muutosprosessi vie aikaa, kauankin. On tärkeää kuitenkin säilyttää usko siihen, että kyseessä on nimenomaan prosessi, jonka lopputulemana on sisäisesti kasvanut ihminen, joka on oivaltanut jotain, pientä tai suurta. Näillä oivalluksilla höystettynä elämä tarjoaa meille yhä enemmän mahdollisuuksia ja auttaa meitä uskaltamaan uusissa muutoksen hetkissä.
Moni meistä tietää, miltä turvattomuus tuntuu mielessä. Se on käsittämätöntä levottomuutta, ahdistusta, pelkoa, miellyttämisen tarvetta, luuppaavia ajatuksia, jotka on vaikea saada poikki.
Mutta mitä on turvattomuus kehossa? Tämä on hyvin oleellinen kysymys haitallisten tapojen kanssa, koska tunnistamattomana ja tiedostamattomana turvattomuus ajaa meitä automaattiohjauksella aina uudestaan ja uudestaan haitallisiin tapoihin.
Entä miltä tuntuu turvan kokemus – se, mitä ilman pysyvä muutos ei ole mahdollista?
Kehossamme on viisas järjestelmä nimeltään hermosto. Kun koemme uhkaa – olipa se todellista tai vain tulkittua – kehomme menee selviytymismoodiin, jossa kolme yleisintä reaktiota ovat taistele, pakene tai lamaannu. Huomaat tämän esimerkiksi niin, että tiukassa tilanteessa alat puolustelemaan, ratkaisemaan asioita, poistut paikalta tai et pysty ajattelemaan järkevästi ja jämähdät paikoillesi.
Nämä esimerkit kertovat siitä, että aivojesi syvät osat ovat aktivoituneet. Toimit kuin automaattiohjauksella. Olet siirtynyt tilaan, jonka tarkoituksena on pitää sinut hengissä. Aivojen uudempien osien toiminnanohjaus, järkiajattelu ja tunnesäätely eivät yksinkertaisesti toimi.
Näissä tiloissa emme ole kykeneviä tekemään järkeviä saati viisaita valintoja. Sen sijaan reagoimme automaattisesti. Juuri siksi moni palaa riippuvuuteen tai muihin tuttuihin selviytymismekanismeihin, vaikka oikeasti haluaisi jotain ihan muuta.
Kuinka sitten kehon ja mielen turvattomuuden tunnistaa?
Turvattomuus voi tuntua esimerkiksi:
• jatkuvana kehollisena jännityksenä varsinkin vatsan alueella
• valppautena tai varuillaan olona
• kehollisena levottomuutena tai kiireen tuntuna
• haluna paeta ja ”sulautua tapettiin”
Jos keho on ollut pitkään turvaton, nämä tuntemukset voivat tuntua normaaleilta. Tällöin se, että tilanteessa turvautuu riippuvuuteen tai haitalliseen tapaan ei ole ongelma – se on ratkaisu. Keino helpottaa oloa edes hetkeksi.
Mitä turva on – ja miltä se tuntuu?
Traumoihin erikoistuneen uranuurtajan, psykologi Stephen Porgesin sanoin: Turva ei ole uhkan poissaoloa. Se on yhteyden läsnäoloa. Tämä yhteys on yhteyttä omaan itseen ja muihin. Keho kertoo, että tässä on hyvä olla.
Turva ilmenee esimerkiksi:
• rauhallisena hengityksenä
• vatsan pehmeytenä
• levollisena olemisena ilman jatkuvaa puuhastelua
• kokemuksena olla rehellisesti oma itsensä
• tilana, jossa ei tarvitse paeta, puolustaa, piiloutua, miellyttää tai esittää
Turva ei tarkoita sitä, että kaikki olisi täydellisesti – vaan että sinulla on tilaa olla keskeneräinen ja haavoittuva oma itsesi ilman hätää.
Miten turvaa voi vahvistaa?
Turvaa voi harjoitella ja rakentaa. Tässä muutama yksinkertainen keino, joilla pääset alkuun:
Pysähdy huomioimaan kehosi ja sen tuntemukset.
Missä tunnet jännitystä tai painetta? Hengitä juuri siihen kohtaan, lempeästi. Anna hengityksen pehmentää ja ravita. Hengitys on liittolainen.
Huomioi ja luo pieniä, toistuvia hetkiä turvasta.
Rutiinit, meditaatio, rauhoittava musiikki, puhelu ystävälle tai vaikka lämmin viltti voivat kertoa keholle: kaikki on hyvin. Kun olet tällaisessa tilanteessa, pysähdy ja huoma se. Miltä vatsa tuntuu? Hartiat? Rintakehä? Leuan lihakset? Miltä turvallisuuden energia tuntuu?
Hakeudu ihmisten luo, joiden seurassa voit olla oma itsesi.
Turva syntyy myötätuntoisessa ja myötäelävässä yhteydessä.
Ole lemmikkisi kanssa.
Monelle lemmikin kanssa oleminen, kuten kissan silittäminen sen ollessa sylissä, tuo turvallisuuden kokemuksen.
Puhu itsellesi kuin hyvälle ystävälle.
Mitä sanoisit haastavan hetkellä hyvälle ystävälle? Voitko sanoa samaa itsellesi?
Riippuvuus ei ole tahdonvoiman puutetta – se on turvan kaipuuta
Riippuvuus tai haitallinen tapa ei ole merkki siitä, että olet heikko, viallinen tai vääränlainen. Se kertoo siitä, että kehosi kaipaa turvaa – eikä ole vielä löytänyt pysyvää tapaa luoda sitä. Se kertoo myös siitä, että olet löytänyt keinon selvitä haastavuuden kanssa. Keinosta on kuitenkin tullut palvelijan sijaan hallitsija ja näin sen vaikutus on kääntynyt itseään vastaan.
Kun alat ymmärtää omaa hermostoasi ja tarjota sille tietoisesti turvallisia kokemuksia, tarve paeta ja puolustautua vähenee. Silloin avautuu tilaa uudelle tavalle olla ja elää. Tämä tapa ei perustu puskemiseen, pakkoon ja itsesi ohittamiseen. Se perustuu aitoon yhteyteen – sekä itseesi että muihin, hyväksyntään ja lempeyteen.
Peruskoulu on yksi länsimaisen yhteiskunnan monumenteista. Sitä pidetään välttämättömyytenä, että nuori henkilö voi saada tarvitsemansa tiedon ja taidon, jonka turvin hän kasvaa kohti aikuisuutta. Tämän kasvun etenemistä juhlistetaan sellaisilla riiteillä, kuten kevätjuhla, todistuksen jakaminen ja valmistuminen.
Aika ajoin peruskoulun opetussuunnitelmaa kohtaan kuulee kritiikkiä. Kysytään, vastaako tämän hetkinen kokonaisuus sitä, mitä elämässä todella tarvitaan, vai onko kyse ennemmin tarpeesta ohjata nuoret tiettyyn tuubiin, jonka päästä ulostuu talouskasvua ja verovaroja. Koulu ja opiskelu tähtäävät yleissivistyksen ohella myös siihen, että löydämme itsellemme ammatin, jonka parissa voimme työskennellä (ja juurikin maksaa kiltisti veroja).
Tämän artikkelin tarkoitus ei ole heristää sormea, vaan ennemmin iskeä silmää hymy suupielissä. Mitä jos opetussuunnitelmaan voisi lisätä seuraavanlaisia oppiaineita ja kursseja. Ne eivät olisi valinnaisia vaan kaikille pakollisia opintoja. Taitoja, joiden oppiminen hyödyntäisi ketä tahansa meistä.
Tiedostan, että monilta osin nämä ehdotetut taidot kuuluvat jo osaksi eri aineiden opiskelua. Mutta se ei poista tarvetta, että näistä voisi tehdä jokaisesta oman oppiaineensa.
Ota mitä otat, jätä mitä jätät.
1. Tunteiden sietäminen
On monin paikoin tutkittua, että tunteiden sietäminen on suorassa yhteydessä siihen, minkälaiset mahdollisuudet henkilöllä on menestyä elämässään. Vallalla olevan tunteen tietoista sivuuttamista pidetään yhtenä aikuisuuden merkkinä. Jos lapselta kysyy, haluaako hän yhden karamellin nyt vai kolme ensi viikolla, lapsi todennäköisesti haluaa karkkinsa heti. Aikuinen sen sijaan ymmärtää, että sietämällä hetken sokerihimoa, hän pystyy saavuttamaan paremman lopputuloksen, jonka myötä suostunee odottamaan viikon verran.
Tunteet pyörittävät yhteiskuntaa. Digitalisoituminen ja sosiaalinen media ovat tuoneet nopealla tahdilla keskuuteemme eräänlaisen huomiotalouden, jossa jokainen haluaa olla osallinen. Sen keskiössä on kyky aiheuttaa tunteita. Olla hauska, koskettava, kiehtova, provosoiva. Tunteet synnyttävät huomiota ja huomio yhdistetään monesti menestymiseen ja mahdolliseen taloudelliseen tuloon.
Samalla meitä opetetaan harvoin sietämään esiin nousevia tunteita. Nauramme pellelle, tietämättä enempää hänen päämääristään. Jaamme koskettavia somepäivityksiä, vaikka emme varmuudella tiedä niiden paikkaansa pitävyyttä. Saatamme myös puida nyrkkiä ärsyttävälle somevaikuttajalle, joka onnistuu tökkäämään meitä arkaan paikkaan sisällämme.
Tunnemme ja reagoimme.
Elämä on tarjonnut aikakaudesta riippumatta paljon voimakkaita tunteita. Tuntuu, että viime vuosikymmeninä ne ovat monin paikoin voimistuneet ja monistuneet. On äärimmäisen tärkeä taito kyetä sietämään esiin nousevia tunteita, vaikka ne kehottaisivat reagoimaan.
2. Syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen
Asiat eivät tapahdu itsestään, niillä on aina joku syy. Toisinaan voimme hahmottaa syyn helposti, joskus se jää hämärän taakse. Asioilla on myös lähes poikkeuksetta seurauksia. Kun valitset yhden, jätät pois toisen.
Elämämme keskiössä ja sen reunamilla on lukematon määrä valintoja, joihin liittyy jokin moraalinen dilemma. Useimmille meistä on pintapuolisesti selvää se, mitä itse pitää oikeana ja vääränä. Mutta tuon tiedon jalkauttaminen oman arjen valintoihin on usein vaikea rasti.
Jos pidän eläinten oikeuksia tärkeänä, miksi silti juon maitoa kahvin kanssa, vaikka olen lukenut maitotalouden lehmiin kohdistuvista julmuuksista? Jos kolmannen maailman köyhyys koskettaa, miksi silti ostan halvalla mieluisia vaatteita toimijalta, jonka tuotanto on sijoitettu juuri kyseisiin maihin (orjapiiskurin elkein). Miksi, vaikka tiedän, että ihmisten johtaminen on äärimmäisen vaikeaa, olen silti ensimmäisten joukossa kivittämässä poliitikon tai yritysjohtajan, joka takertelee sanoissaan.
Aikakautena, jolloin rovioita syntyy useammin kuin keskiajalla ja silmiä suljetaan tiuhaan, on kullanarvoinen taito hahmottaa asioiden syy- ja seuraussuhteita. Ymmärtää, minkälaisia riippuvuussuhteita eri asioilla on.
Tässä oppiaineessa on aniharvoin helppoja tai edes selkeitä vastauksia. Päinvastoin, lopputulemana on usein alkuperäistä enemmän hämmennystä. Sen sisäistämistä, ettei ole olemassa mustaa tai valkoista, vaan kaikista asioista voi löytää halutessaan värejä.
3. Minän todellinen luonne
Oma identiteettimme lepää usein niissä asioissa, joita arjessamme eniten teemme ja toistamme. Monet, omaan ammattiinsa intohimoisesti suhtautuvat, kokevat suurta onnistumisen ja epäonnistumisen kokemustaan nimenomaan työnsä kautta tapahtuvista asioista.
Opimme myös jo varhain sen, millaisia olemme. Joku saa kuulla toistuvasti olevansa ”liian herkkä”, kun taas toinen tietää olevansa ”tosi reipas ja tunnollinen”. Kolmas on oppinut olevansa ”pelle ja sähläri”. Olemme perin kuuliaisia tällaiselle opille ja määritämme itsemme sen kautta.
Myös omiin tunteisiimme suhtaudumme kuin ne määrittäisivät meidät. Jos koen surua, olen surullinen. Jos taas vihaa, olen vihainen. Onnellisuus on sekin tunne – muiden tunteiden tavoin ohimenevä sellainen. Harvoin ajattelemme sitä, että joku tunne ei välttämättä määrittele minua sen enempää, vaikka se tuntuisi voimakkaalta.
Minän todellinen luonne on paljon moninaisempi kuin mitä usein ajattelemme. On hyödyllinen taito oppia se, ettei elämässä tapahtuvat asiat liimaudu automaattiseksi osaksi omaa identiteettiä. Jos olet joskus mokannut, et ole sen myötä mokaaja. Sinulla saattaa myös olla joskus huonoja päiviä, mutta se ei tee sinusta onnetonta.
Minuus lepää jossain paljon syvemmällä.
4. Sukupolvitietoisuus
Nuori ihminen kokee usein olevansa maailman napa ja likimain kuolematon. Kaikki pyörii oman maailmankuvan ja kehityksen ympärillä (valitettavasti, myös monen aikuisen ihmisen elämä jää tälle samalle kelalle).
Kun katsomme omaa sosiaalista ympäristömme, havaitsemme olevamme osa jatkumoa. Meitä ennen on ollut sukupolvia ja niitä tulee olemaan myös meidän jälkeemme. Kaikki maailmanhistoriassa ei ole tähdännyt ainoastaan omaan elinaikaamme, vaan olemme läpikulkumatkalla. Sillä on merkitystä, mitä jätämme jälkeemme.
Loppupeleissä olemme lenkki ketjussa, jonka katkeamattomuus mahdollistaa elämän jatkumisen tällaisenaan. On tärkeää löytää oma roolinsa siinä ketjussa. Sen, miten osaltani lisään merkitystä ja edistän jatkuvuutta ja hyvää.
Samalla on tärkeää ymmärtää, minkälaista sukulinjaa pitkin itse kulkee. Ei pelkästään, minkälaista elämää vanhempani ja isovanhempani ovat eläneet, vaan myös sukupolvet ennen heitä. Sieltä käsin hahmottuu asioita, jotka saattavat näkyä vielä tänäkin päivänä meidän omassa elämässämme. Mitkä asiat haluan osaltani viedä perintönä eteenpäin ja mitkä taas haudata?
Tämän oppiaineen myötä on mahdollista sisäistää selkeämmin oma roolinsa juurikin osana jatkumoa. Sen, ettet ole yksin ja irrallaan, vaan osa jotain suurempaa ja alati eteenpäin kulkevaa.
5. Hämmästely
Tässä oppiaineessa ei edes yritetä etsitä kaiken kattavia vastauksia, vaan nimensä mukaisesti ihmetellään asioita, joihin on vaikea löytää selkeitä rajoja tai selityksiä. Hämmästely on pohjavireeltään ihastelevaa. Se on elämän hämmästyttävyyksien tunnustamista ja niiden tietoista näkemistä.
Oppitunnilla voidaan pohtia sellaisia asioita, kuten vaikkapa rakkaus, myötätunto, sielu, kosmos, iankaikkisuus. Pureutua termeihin ja käsitteisiin, joilla ei ole yksioikoista vastausta tai selitystä.
Yhtälailla tämä oppiaine toisi oppilaiden eteen itsestäänselvyyksiä, kuten esimerkiksi omenan tai silmälasit. Mutta nyt niitä katsottaisiinkin tietoisesti hämmästellen. Kuinka kaunis ja kuulas hedelmä onkaan. Mistä sen väritys koostuu? Tai miten hieno suunnittelu mahdollistaa silmälasien toimivuuden. Kuinka paljon hyvää se on mahdollistanut ihmisen historiassa.
Hämmästely on oppiaine, johon kiteytyy se, mihin koko oppimiskokemuksen tulisi alinomaan nojata. Kyltymättömään haluun olla utelias sekä vilpittömään kaipuuseen nähdä maailma ja elämä kauniina ihmeenä.
Miksi rakastumme yhä uudestaan heihin, jotka ovat äärimmäisen julmia, tunnekylmiä ja vahingoittavia?
Miksi emme osaa pysyä kaukana heistä, joiden lähellä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta voida hyvin?
Mikäihme meidät saa rakastumaan narsisteihin?
Miellyttävämiellyttäjä
Narsistit eivät pysty luomaan aitoa syvää tunneyhteyttä toiseen ihmiseen, vaan he käyttävät eri taktiikoita suhteen eri vaiheissa.
Taktiikat voivat vaikuttaa luonnollisilta, aidoilta ja pysyviltä, vaikka eivät sitä todellisuudessa ole.
Tutkimukset ovat osoittaneet narsistien panostavan enemmän ensitapaamisiin ja suhteen alkuvaiheeseen ja suhteen alku onkin pyhitetty uuden kumppaniehdokkaan palvomiselle.
Mestarillisen miellyttämisen tarkoitus on siis saada toinen ihailemaan ja rakastumaan narsistiin, jotta narsisti voisi lopulta saada täyden hallinnan, kontrollin ja hyödyn kumppanistaan.
Rakastava peili
Narsisti on oppinut ja opetellut keinot, joilla toiselle ihmiselle saadaan aikaan hyvänolon tunteita ja joiden avulla muut alkavat ihailemaan häntä.
Hän palvoo ja korostaa toisen ihanuutta, kauneutta ja vastustamattomuutta saaden toisen luulemaan, että tämä kaikki on aitoa ja pelkästään häntä varten.
Kaikessa kauniissa kohtelussa on kuitenkin kyse vain siitä, että uusi kumppaniehdokas saadaan tuntemaan olonsa hyväksi narsistin lähellä, ihailemaan ja palvomaan tätä kehujen ja hyvänolon antajaa ja sitä myötä janoamaan lisää ja “koukuttumaan” narsistiin.
Aika näyttää todellisuuden
Koska mikään ei yleensä paljasta narsistia ensitapaamisella, vaan vasta ajan kuluessa on tärkeä tietää, että vain aika tulee hiljalleen näyttämään kuka toinen todella on.
Intuitioon on syytä luottaa, koska hyvin usein ihmiset tunnistavat jo varhaisessa vaiheessa jonkin olevan pielessä.
Monesti “liian hyvää ollakseen totta” pitää paikkaansa.
Tunne itsesi!
Narsistinen persoona kehuu suhteen alkuvaiheessa juuri niitä kohtia, jotka toinen kokee heikkouksiksi tai epämiellyttäviksi puolikseen. Hän siis tietää mihin iskeä.
Kun arvostaa ja kunnioittaa itseään, niin hyviä kuin heikkoja puoliaan on helpompi suojella itseään manipuloiduksi tulemiselta.
Mitä paremmin tunnet omat heikkoudet ja vahvuudet sitä paremmin pystyt suojelemaan itseä.
Terapeutti Jenni Kiviniemi on jo kymmenen vuoden ajan auttanut epäterveitä suhteita kokeneita ihmisiä ja hän on perehtynyt muun muassa narsististen ihmisten vaikutuspiirissä olleiden auttamiseen.
Jos olet jo kokenut, miten kävely piristää mieltä ja kehoa ja haihduttaa huolet, tiedätkin jo, että kävelemisen ei tarvitse olla tylsää. Jos ajatus kävelylle lähtemisestä kuitenkin tuntuu joskus vähän tylsältä, kannattaa lukaista, mitä palkittu kirjailija Annabel Streets ehdottaa kirjassaan 52 tapaa kävellä – Kävelyn tuottamasta ilosta, hyvinvoinnista ja yllättävistä terveysvaikutuksista (Nemo, 2025).
Kävelyllä voi tutkia ympäristöä oman kodin lähistöllä, retkellä tai lomalla, kokea yhteyttä luontoon, syventää yhteyttä omaan koiraansa, lujittaa ystävyys- tai parisuhdetta, löytää elämäänsä luottamusta ja vapauden tunnetta, vähentää ilmansaasteita, treenata nenäänsä, tutkailla tähtien valoa ja taivaan pimeyttä sekä arvostaa tätä kaunista maailmaa, jossa asumme.
Kävelemisen voimasta lumoutunut Streets antaa kiehtovia ja yllättäviäkin vastauksia siihen, miksi kävely tekee ihmiselle niin hyvää. Tässä 9 kirjasta poimittua kävelyä kokeiltavaksi:
1. Hidas kävely
5 minuutin hidas kävely tunnin välein kumoaa työpäivän aikana istumisesta aiheutuvat haitat.
2. Mutainen kävely
Maaperässä muhii bakteereita, joilla on mieltä tyynnyttäviä vaikutuksia. Kun nuuskuttelet kävelyllä mutaisen tai märän maan tuoksua, voit hengittää sisääsi mieltä rauhoittavaa geosmiinia.
3. Maisemakävely
Kun annat kävellessä katseesi pyyhkiä koko maisemaa, hillitset samalla aivojen uhkia tarkkailevaa järjestelmää. Tämä voi johtaa siihen, että ahdistuksen ja pelon tunteet vaimenevat.
4. Aamukävely
Käy pienellä kävelyllä tunnin sisällä heräämisestä, niin saat samalla ajastettua sisäisen kellosi luonnonvalon mukaan. Tämä saattaa olla seuraavan yön unien pelastus.
5. Sateinen kävely
Sade lisää ilmassa leijailevien negatiivisten ionien määrää. Joidenkin tutkijoiden mukaan ne voivat tehostaa ajattelua ja muistia, kohentaa mielialaa sekä rentouttaa.
6. Laulun tahtiin kävely
Laulun tahtiin kävely on erityisen rentouttavaa, sillä laulaminen tuottaa onnen tunnetta aiheuttavia endorfiineja ja rentouttaa kehoa ja mieltä laskemalla stressihormoni kortisolin määrää.
7. Paljasjalkakävely
Kokeile erilaisia alustoja ja tunnustele, miltä ne tuntuvat: pehmeä hiekka, kostea heinikko, lyhyeksi leikattu nurmikko, märkä sammal ja auringon lämmittämä kivi paljaiden jalkojen alla maadoittavat lempeästi.
8. Tuoksukävely
Kun nuuhkit tuoksuja, hajumolekyylit vaikuttavat keskushermostoon ja tuottavat välittömiä fysiologisia muutoksia verenpaineesta ja lihasjännityksestä sykkeeseen ja aivotoimintaan.
9. Kaverin kanssa kävely
Ystävän kanssa kävellessä syntyy helpposti kiinnostavia keskusteluita, joilla on ystävyyttä lujittava vaikutus. Yhteyden tunne toiseen ihmiseen käynnistää myös ryöpyn dopamiinin ja oksitosiinin kaltaisia mielihyväkemikaaleja. Sama lenkki, joka saattaisi yksin tehtynä olla tavallisen tylsä, voi kaverin kanssa olla viikon kohokohta.
52 tapaa kävellä -kirja auttaa huomaamaan asioita, joita et ennen ole tullut ajatelleeksi ja antaa tutkittua tietoa kävelemisen hyödyistä. Kirjasta saat myös 52 erilaista kävelyä inspiraatioksi erilaisille elämyksellisille kävelyretkille.
Voit tilata kirjan omaksi Suomalainen.comista TÄÄLLÄ tai kuunnella äänikirjana.
Ensimmäisissä kiintymyssuhteissa ja elämän kokemuksissa syntynyt turva tai turvattomuus on muokannut hermostoamme ja ajatteluamme. Aivomme ovat tottuneet käyttämään hermoyhteyksiä, jotka tukevat noihin kokemuksiin liittyvien ajatusten ajattelua, tunteiden tuntemista ja toimintaa. Se tarkoittaa esimerkiksi rajattomuutta, itsemme sivuuttamista, murusiin tyytymistä tai sitä ettemme uskalla suojata itseämme. Tiedämme kyllä yleensä mielessämme, että rajaaminen olisi hyvä juttu, mutta alitajunnassa saattaa jyllätä jo lapsuudessa opittuja uskomuksia siitä, että jäämme yksin jos kerromme mikä ei tunnu hyvältä.
Hakeudumme ihmissuhteissa usein alitajuisesti sellaiseen, mikä mätsää hermostomme tilaan eli myös kohtaamattomiin uskomuksiimme. Moni meistä pyyhältää kroonisessa yli- tai ailvirityksessä eli turvattomuudessa. Silloin vedämme puoleemme ihmissuhteita ja luomme vahingossa dynamiikkoja, joissa toistuvat jollakin tapaa samat uskomukset, tunteet ja olot kuin elämämme ensimmäisissä ihmissuhteissa.
Jos olemme tottuneet kannattelemaan hoivaajiamme, tulemaan hylätyksi, jäämään yksin tai pelkäämään, samat kuviot toistuvat ihmissuhteissamme, kunnes olemme tunnetasolla kohdanneet nämä haavat. Saatamme esimerkiksi ihastua tyyppeihin jotka eivät muistuta vanhempiamme mitenkään, mutta heidän kanssaan on kivan tuttu fiilis. Ei välttämättä levollinen vaan kenties kiihkeä. Luulemme, että nyt jumaleissön lähtee vuosisadan rakkaushommeli kehiin. Olemme kuitenkin vetäneet puoleemme tyypin, joka mätsää kohtaamattomaan haavaamme. Vaikka tiedostaisimme kognitiivisesti vanhat kärvistelymme, se ei vielä riitä. Hermostomme tarvitsee uudelleenmuokkautua ja kiintymyksemme alkaa turvallistua, jotta voimme kokea uudenlaista, parantavaa rakkaudellisuutta.
Aivot ovat plastiset eli valmiit muokkautumaan uusiin ajatuksiin, kokemuksiin ja toimintaan. Historiaa ei tarvitse toistaa. Kun hermosto alkaa rauhoittua säännöllisesti, aivojen kapasiteetti vapautuu uusien hermoyhteyksien muodostamiseen. Silloin kiintymyksemme voi alkaa turvallistua.
Kun hermosto alkaa rauhoittua säännöllisesti, aivojen kapasiteetti vapautuu uusien hermoyhteyksien muodostamiseen. Silloin kiintymyksemme voi alkaa turvallistua.
Moni meistä alun perin turvattomasti kiintyneistä joutuu ja saa jumpata turvallisen kiintymyksen hommelia tietoisesti nyt aikuisena. Harmillisen usein luulemme rakkaussuruissamme, että meissä on jokin vika ja että ”manifestoimme ihan väärin”, kun ihmissuhteet menevät mönkään.
Hommelissa on kuitenkin hirmusti toivoa, eikä meissä ole mitään vikaa! Olennaista on, että alamme löytää ja vahvistaa sisäistä turvaa. Sen myötä opimme erottamaan tutun siitä, mikä on aidosti turvallista. Meille mahdollistuu vetovoima, jota saa kokea levollisuudessa, eikä vanhojen haavakaavojen tarvitse enää toistua.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Tunnistatko seuraavan tilanteen? Toimit itsellesi haitallisesti ja ymmärrät, että se ei tee sinulle hyvää. Palaat toksiseen ihmissuhteeseen, vaikka vannoit, että et tee sitä enää. Ostat kaupasta itsellesi pullon viiniä tai kassillisen herkkuja ja tunnet jo etukäteen huonoa omatuntoa, koska tämä on jo ties monesko kerta lyhyen ajan sisällä. Vingutat luottokorttisi tappiin täyttääksesi yhä uusilla ostoksilla sisäistä tyhjiötäsi.
Jokin sisälläsi sanoo, että tämä ei ole oikea tapa elää, mutta että tiedä, kuinka toimia toisin. Siksi tartut aina uudestaan ja uudestaan nopeaan mielihyvään. Traumatutkija Vincent Fellitin sanoin, ongelma on siinä, että ”On vaikea saada tarpeeksi jostain, joka melkein toimii”. Haitallinen toimintasi perustuu harhalle. Olet kuin transsissa.
Tämä on kivuliasta. Tiedän tämän, koska olen ollut itse syvällä tuossa sisäisen ristiriidan puristuksessa. Olen myös löytänyt tien ulos. Siksi voin sanoa, että vapautuminen on mahdollista.
Miksi palaat vanhoihin kaavoihin?
Tavat, jotka melkein toimivat tuovat siis hetken lohdutuksen. Haitallisen toiminnan juuret ovat syvällä tunnetasolla ja siksi niitä ei voi muuttaa järjellä. Voit lukea joka ikisen opuksen, jossa asia selitetään perin juurin ja kuunnella aina vain uusia ja uusia podcasteja selviytymistarinoineen, mutta jos et ole valmis pysähtymään ja tutustumaan siihen, mitä tunteissasi ja hermostossasi tapahtuu, vaikutukset jäävät usein lyhytaikaisiksi.
Kaiken pohjalla on turvattomuuden kokemus. Se ajaa meidät vanhoihin kaavoihin. Haitallisen toiminnan kaavat ja niiden toistaminen luovat illuusion tuttuudesta ja turvasta. Kyse on selviytymiskeinosta, joka ohittaa järkiajattelun.
Yksinkertaisesti: et jää kiinni tapaan – vaan siihen, että se pitää kivun loitolla.
Mitä on se, mitä välttelet?
Mitä tämä kipu sitten on? Todennäköisesti pohjalla on surua, vihaa, häpeää ja pelkoja. Pelko siitä, jos epäonnistut irrottautumisessa. Mitä se kertoo sinusta? Pelko paljastumisesta ja siitä, että sen seurauksena sinut hylätään. Pelko tulevaisuudesta. Mitä elämäsi on ja mitä sinä olet ilman tätä haitallista tapaa?
Et voi pakottaa itseäsi, jos tavoitteena on pysyvä muutos. Jos et koe sisäistä turvaa, tulet palamaan vanhaan, vaikka se satuttaisi.
Mikä mahdollistaa muutoksen?
Sisäinen turva syntyy yhteydestä itseen, omaan kehoon, omiin tunteisiin, tarpeisiin ja rajoihin. Se vahvistuu yhteydessä turvallisiin ihmisiin.
Sisäisen turvan sylissä pystyt kannattelemaan tunteitasi. Se aukeaa pienistä olemisen mikrohetkistä, joissa sinun ei tarvitse suojautua ja esittää olevasi kuka joku muu. Sitä vahvistaa lempeä puhe omaa keskeneräisyyttä kohtaan. Sitä vahvistaa, että ympäröit itsesi ihmisillä, jotka ovat aidosti sinun puolellasi.
Utelias ja ystävällinen asenne on kaiken läpäisevä ja tervehdyttävä voima. Sisäinen kriittisyys ja puskeminen rampauttaa ja pitää sinut loppujen lopuksi vain jumissa.
Jos tunnistat itsesi, et ole yksin. Se, että tiedostat sisäisen ristiriidan toimintasi ja toiveesi välillä, kertoo siitä, että muutos on jo lähtenyt käyntiin.
Ehkä juuri nyt on sinun hetkesi pysähtyä kuuntelemaan sydämesi kuiskausta. Mitä sinä oikeasti tarvitset, kun mieli houkuttelee sinua tarttumaan tuttuun, mutta satuttavaan?
Tunnistatko sinäkin olevasi samanlainen jääräpää kuin minä, että pusket arjessa eteenpäin viimeisillä voimilla ja läpi sen kuuluisan harmaan kiven, vaikka tiedostaisit sisimmässäsi olevasi jo TODELLA väsynyt? Jatkatko härkäpäisesti kulkuasi hampaat irvessä ja kyyneleitä niellen, vaikka kengät olisivat täynnä teräviä kiviä? Sitten lopulta koittaa se pahiten pelkäämäsi päivä, kun keho ja mieli sanoo: SEIS! Ei enää askeltakaan!
Onneksi koittaa, pohdin kohta miksi..
Mikä voimien loppumisessa eli romahtamisessa pelottaa niin paljon, että se saa meidät ohittamaan ja sulkemaan silmämme todellisilta tarpeiltamme? Mikä sisäinen mekanismi saa meidät puskemaan eteenpäin, vaikka kaikki uupumuksen hälytysmerkit huutaisivat punaisella? Se ei nimittäin välttämättä ole se kuuluisa suomalainen sisu, jota niin mielellämme itsellemme ja muille uskottelemme. Syyllinen eivät aina ole ne ulkoiset olosuhteet, joiden vankina kenties koemme olevamme tai joita niin helposti ja automaattisesti syytämme. Syy ei myöskään ole oma herkkyytemme ja heikkoutemme, joiden piikkiin pahan olon voi nopeasti työntää, kun emme muuta keksi.
Minun näkemykseni mukaan kyseessä on sisun sijaan pikemminkin usein tiedostamaton häpeä ja pelko:mitä sitten tapahtuu? Miten käy jos tipun suorilta jaloilta? Kuinka kestän sen musertavan häpeän tunteen, joka voinnin romahtamisesta seuraa ja joka pysähtymisen myötä vyöryy yli? Mitähän muut minusta ajattelevat tai miten he minut näkevät kun saavat tietää? Kuka hoitaa työni ja velvollisuuteni töissä ja kotona kun itse en enää pysty?
Kokemuksesta voin sanoa, että lopulta romahtaminen eli voimien loppuminen ei ole niin kamalaa, kuin mitä etukäteen yleensä pelkäämme. Paljon kamalampaa on yrittää ylläpitää vahvuuden ja jaksamisen kulissia, vetää aamuisin valheellinen hymymaski naamalle, sinnitellä päivä tolkuttomassa aivosumussa peitellen todellista väsymystä. Kaikki tuo on lopulta vain oman inhimillisyyden kieltämistä ja omien tarpeiden sekä tunteiden ohittamista, valheellista roolia, jossa omat heikkoudet ja puutteet ovat kiellettyjä. Ja totuus on, että vaikka kuinka yrittäisimme peitellä todellista vointiamme, ympärillä olevat ihmiset kyllä vaistoavat ja näkevät sen sanomattakin.
Paljon kamalampaa kuin väsymykselle luvan antaminen on loputon suorittaminen ja siitä seuraava iloton ja hengetön elämä, krooninen masennusoireilu, jatkuva kalvava ahdistus aamuöisine heräilyineen sekä yksinpärjääjän raskaan ja näkymättömän taakan kantaminen. Sitä jaksaa aikansa, kunnes ei enää jaksa. Pysähtyminen todellisen väsymyksen äärelle nostaa näkyväksi sen, mitä vimmainen väkisin tekeminen on kaiken aikaa vain peittänyt alleen: oman inhimillisyytesi! Pysähtyminen nostaa näkyväksi sen, kuinka kaikki osasesi huutavat lepoa ja lempeyttä ankaruuden ja loputtomien vaatimusten sijaan.
Keho ja mieli kaipaavat hellittämistä, hyväksyvää myötätuntoista katsetta, kannattelevia käsiä, hyväilevää läheisyyttä joka ei vaadi mitään sinulta takaisin ja etenkin koko ihmisyytesi sallivaa läsnäoloa. Kaikki tämä myös sinulta itseltäsi! Paljon rohkeampaa kuin epäinhimillinen väkisin eteenpäin tarpominen on pysähtyminen ja itsensä kohtaaminen kokonaisena ihmisenä.
Romahtaminen eli voimien loppuminen on isomman muutoksen alku, ei suinkaan maailmanloppu kuten virheellisesti kuvittelemme tai tulkitsemme. Voimien loppuminen on mahdollisuus aloittaa sisäisten taakkojen purkaminen vähitellen sekä muuttaa suhdetta omaan itseen armollisemmaksi. Muutos alkaa, kun pysähdymme ja uskallamme olla itsellemme rehellisiä: ”minulla on rooli tässä ja vastuu omasta hyvinvoinnista, voin vaikuttaa siihen omilla valinnoillani.”
Ensimmäinen valinta voi olla vaikka soitto (työ)terveydenhuoltoon eli pyytää apua ja myöntää, että juuri nyt voimat ovat aivan loppu. Älä jää enää yksin, sillä se ei ole ratkaisu, vaan haitallinen suojamuuri, joka on syytä laskea alas.
Tässä toisessa Terapeutti vastaa -tekstissä vastaan Instagram-tilini ( @jenni_kiviniemi ) seuraajalta tulleeseen kysymykseen satuttaviin ja narsistisiin suhteisiin liittyen: Mitä tehdä, kun aina, kun vaikea tilanne raukeaa se tavallaan unohtuu ja jään suhteeseen?
Puran kysymyksen osiin ja tarkastelen sitä kohta kohdalta.
Vaikean tilanteen raukeaminen
Elämä satuttavissa ja narsistisissa suhteissa etenee tavallisesti hyvin samankaltaisen ja ennakoitavissa olevan syklin mukaan:
ensin saadaan nauttia seesteisestä ja hyvästä vaiheesta, jonka jälkeen ilmapiiri alkaa kiristymään syystä tai toisesta ja aiheuttaa ”varpaillaan oloa”. Tästä seuraa kriisi tai konflikti-tilanne, jonka jälkeinen hyvittelyvaihe alkaa palauttamaan rauhaa, kunnes sama kaava alkaa taas hiljalleen toistumaan.
Toistuva vuoristoratamainen kaava kuvaa myös traumasidossuhdetta, jonka tiedetään aiheuttavan aivokemiallista koukkua.
Aivot siis koukuttuvat hyvän ja huonon kohtelun äkkijyrkkään vaihteluun, joka saa aikaan sen, että suhteesta on vaikea irrottautua.
On hyvin tavallista jäädä toivomaan ja odottamaan hyvää kohtelua, koska se tuntuu erityisen hyvältä ja hoivaavalta kaiken kauheuden jälkeen.
Vaikeat tilanteet unohtuvat ja näin suhteeseen jäädään
Satuttava ja narsistinen persoona ei yleensä halua tai ole kyvykäs käsittelemään suhteen haasteita. On myös hyvin tyypillistä, että he syyttävät kaikesta kumppaniaan eivätkä pysty ottamaan minkäänlaista vastuuta omasta käytöksestään.
Jotta ongelmista voitaisiin keskustella vaatisi se kykyä tunnistaa ja katsoa avoimesti sekä rehellisesti omia kipukohtia sekä epäonnistumisia. Tätä taitoa satuttava ja narsistinen persoona ei yleensä omaa.
Näin keskustelut eivät onnistu eivätkä tuota tulosta, jossa toiminta jatkossa voisi muuttua.
Selviytymiskeinoina tällaisissa tilanteissa on yleensä se, että ei-satuttava osapuolikin ikään kuin oppii unohtamaan ja lakaisemaan haasteita maton alle tai syyttämään itseään ja ottamaan vastuuta kaikesta, jotta suhde voisi jokseenkin olla menestyvä.
Lopputulos
Lopputulemana näissä tilanteissa on usein se, että satuttavan ja narsistisen suhteen kaavaan totutaan ja opitaan toimimaan sen mukaan, miten tilanteista päästään helpoiten ohi.
Jos keskustelut eivät koskaan tuota toivottua tulosta, vaan aiheuttavat pelkästään lisää riitoja on luonnollista antaa asioiden vaan olla ja ikään kuin alistua kohtaloonsa.
Tämän kaiken muuttamiseksi on ensimmäinen askel tiedostaa nämä toistuvat tilanteet ja pyrkiä keskustelemaan niistä ääneen kumppanin sekä läheisten kanssa.
Jos kumppani ei suostu keskustelemaan, ei ota vastuuta omasta käyttäytymisestään, syyllistää kaikesta toista ja jatkaa samaa toimintaa on hyvä pysähtyä ja todeta:
Jos en pysty muuttamaan toista, minun on muutettava omaa suhtautumistani ja toimintaani, koska muuten kaikki tämä pysyy ennallaan.
Seuraavassa Terapeutti vastaa -blogiteksissäni vastaan kysymykseen: Miksi yhteishuoltajuus on niin vaikeaa narsistin kanssa?
Rajaaminen on ennen kaikkea toimintaa oman hyvinvointisi puolesta, rakkauden teko.
Rajaaminen ei ole selittämistä tai yritystä saada toista ymmärtämään tai hyväksymään sitä, mikä sinulle toimii tai ei toimi. Kun kovasti selitämme, haemme hyväksyntää ja sysäämme vähän vastuuta toiselle – eli oikeastaan ylitämme hänen rajojaan. Selostaminen kumpuaa siitä pelosta, että jos rajaat, jäät yksin. Ja tokihan tuo pelko on tosi ymmärrettävä! Siitä ei tarvitse päästä eroon, vaan kun sisäinen turva vahvistuu, opimme puhumaan peloistamme suorempaan. Silloin voimme myös tulla syvemmin kohdatuksi. Sitä ei yleensä tapahdu, kun sivuutamme itseämme rajattomuudella.
Rajojesi puolesta toimiminen mahdollistuu, kun yhteys itseesi syvenee ja lempeytyy. Alat toimia enemmän sen tunteen kautta, mikä sinulle on isossa kuvassa hyväksi kuin pelkojen ohjaamana. Toki rajoista voi puhua ja varsinkin ihmissuhteissa yhdessä speksaaminen on olennaista turvan ja luottamuksen rakentumisen kannalta. Teot kuitenkin ratkaisevat – rajat eivät toimi teoriassa.
Kun omat rajasi vahvistuvat, et ylitä toisten rajoja huomaamattasi. Alat toimia suoraselkäisemmin ja selkeämmin. Pyydät, esität toiveita ja teet omat valintasi. Rajaaminenhan ei toki ole toisille speksien sanelemista, kontrollia tai energeettisiä pelejä eli valtataistelua. Rajaaminen suojaa rakkautta ja kumpuaa sydämestä. Se avaa myös hyviä tiimipelitaitoja. Ja niitähän toki tarvitaan, jos mielii aidosti aikuisia, läheisiä ihmissuhteita.
Pöhisemme usein huomaamattamme aika turvattomina, ja sen vuoksi emme ole oppineet rajaamaan kenties kovin hyvin. Silloin ohjaudumme menettämisen, hylätyksi tulemisen ja yksinjäämisen pelon kautta. Vahvat, selkeytyvät rajat kumpuavat sisäisestä turvasta eli uskalluksesta kuulla ja toimia sen mukaan, mikä omalle hyvinvoinnille on hyväksi. Silloin mahdollistuvat myös syvän läheiset, aidot ihmissuhteet, joissa saa olla oma itsensä kaikkine tunteineen.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Olen itse epäillyt itseäni ihan helvatusti, kokenut valtavasti epävarmuutta ja sumuttanut itseäni pois sisäisistä tunteistani ja paremmasta ymmärryksestäni – ja kärvistellyt sen vuoksi paljon. Olen pysytellyt toksisissa tilanteissa ja parisuhteissa, ja liian lähellä siellä, missä ei ole hyvä olla. En ole osannut suojata itseäni.
En ole välttämättä (läheskään) aina luottanut kykyyni pärjätä tai siihen, että saan ja voin mennä elämässä kohti kutsuvia juttuja. Olen ollut paljon selviytymistilassa. Se ei välttämättä ole aina ulkopuolelle edes näyttänyt siltä, koska olen niin hyvin toimiva. Silti sisäisesti ei välttämättä ole ollut kovin levollinen ja ihana olo. Olen sivuuttanut itseäni paljon ja luullut, että on minun tehtäväni nousta vaikeiden fiilisten yläpuolelle.
Elämäni aiemmassa, ihanassakin parisuhteessa oli haasteellista se, että epäilin itseäni ja elämää paljon – sitä, että onko tämä nyt se juttu. Halusin valita “oikein”. En tiennyt, että kyse oli läheisyyden pelosta, joka kumpuaa turvattomuudesta, traumasta ja kiintymyshaavoista. Alla on syvää turvattomuutta ja luottamushaava.
Me superherkät olemme usein myös oppineet epäilemään itseämme, koska oma sisäinen kokemus on voinut olla täysin ristiriidassa sen kanssa, kuinka ympäristössä on toimittu ja puhuttu. Usein olemme internalisoineet eli empaattisina ottaneet kannettavaksemme nuo ristiriidat ja luultu, että vika on meissä.
Se, miten olen oppinut luottamaan itseeni on toisaalta a) sielullista b) sisäisen turvan synnyttämisen kautta. Sielullinen luottamus on ollut sisäsyntyistä, intuitiivista tietämistä, joka on ollut pohjantähteni. Mutta ei se ole suojannut menemästä tilanteisiin tai pysymästä hommeleissa jotka eivät tee hyvää.
Sisäisen turvan vahvistumisen myötä opin laskeutumaan kehooni, kuuntelemaan sisältä päin miltä tuntuu ja TOIMIMAAN yhä enemmän sen mukaan, mikä omalle hyvinvoinnilleni on hyväksi. Se on haasteellista, jos ei ole ihan hirveästi saanut ympäristöstä tukea tai mallia siihen, kuinka itseä suojataan tai tuetaan. Jos on ollut turvatonta eli on oppinut turvattomaksi, ei ole saanut vahvaa pohjaa itseensä tai elämään luottamiseen. Se tarkoittaa käytännössä turvatonta kiintymystyyliä suhteessa toisiin ihmisiin ja laiffiin.
Ihana juttu on, että tämän hommelin voi todella kääntää. Kiintymystyyli voi turvallistua, luottamus itseen ja elämään vahvistua, ja ennen kaikkea voi vapautua elämään sydämensä eikä pelkojensa kautta. Voi oppia rajaamaan ja tekemään valintoja, jotka ovat itsearvostavia ja omia hyvinvointia suojaavia ja tukevia.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että en enää tee kompromisseja oloistani esimerkiksi ihmissuhteissa. Joku voi olla ihana, tärkeä tai rakas, mutta jos suhteessa on kirrausta, johon eivät rajaamiset ja keskustelut auta, olen oppinut kunnioittamaan tunnettani ja ottamaan etäisyyttä. Olen oppinut kuulostelemaan ja tekemään valintoja omien arvojeni mukaan, ja olen sisäistänyt, ettei minun tarvitse tehdä kompromisseja yksin jäämisen pelossa. Tällaiselle ylivastuulliselle ponnistelijalle se on iso juttu.
Saakin alkaa elää yhä enemmän omaa elämäänsä ja keskittyä omaan sydämeensä. Tosin itse itselleenhän se lupa on annettava, riippumatta siitä mitä ympäristössä tapahtuu. Ja kun niin tekee, se vahvistaa luottamusta omaan sydämeen. Hyvinvointini on paitsi jees ja oikein, myös omalla vastuullani.
Kuva: Unsplash
Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.
Ihmiset käyttävät monesti kosketusta tiedostamattaan tasapainottamaan omaa olotilaa ja hermostoa. Jännittävässä tilanteessa usealla on esimerkiksi tapana sivellä reisiä, ikään kuin pyyhkiä hikeä kämmenistä tai sukia hiuksia korvaan taakse. Nämä eivät ole pelkästään hermostuneisuuden merkkejä, vaan kun teemme näin, käytämme itse asiassa kosketusta hermoston tasapainottamiseen ja rauhoittamiseen, olemme siitä sitten tietoisia tai emme.
Oletko koskaan huomannut, mitä kehosi tekee stressin hetkellä tai kun olet ärsyyntynyt? Monilla meistä kädet hakeutuvat vaistomaisesti otsalle, ohimoille tai poskille. Nämä liikkeet eivät kerro vain ahdistuksesta – ne ovat kehon luontaisia, alitajuisia tapoja rauhoittaa itseään. Ne kertovat, että keho tietää, mitä tarvitsemme jo ennen kuin ehdimme ajatella sitä.
Kosketuksen vaikutus hermostoon
Kosketus auttaa tutkitusti lievittämään stressiä alentamalla stressihormoni kortisolin tasoja sekä laskemalla sykettä ja rauhoittamalla hengitystä. Yliaktiivinen sympaattinen hermosto rauhoittuu ja parasympaattinen hermosto aktivoituu, joka auttaa meitä rentoutumaan.
Käytännössä tämä ketjureaktio saa alkunsa, kun kosketus stimuloi hermopäätteitä ihossa ja syvemmällä lihaksissa, jotka puhuvat vagushermon kanssa. Kun vagushermoston aktiivisuus lisääntyy, se toimii jarruna kehon stressireaktiolle.
Parhaat tavat rauhoittaa hermostoa kosketuksen avulla
Hermostoa rauhoittaa tutkimusten mukaan parhaiten painallukset sekä sivelyt, eli silittäminen. Tämä johtuu osittain siitä, että meidän aivot yhdistää kyseiset tuntemukset turvaan jo hyvin nuoressa iässä. Vauvoja jos mietitään, niin ne rauhoittuvat parhaiten vanhempien sylissä, kun heitä silitetään ja painetaan lempeästi rintaa vasten.
Jotta kosketuksella olisi hermostoa rauhoittava vaikutus on tärkeä käyttää kohtalaista painetta. Kohtalainen paine stimuloi painereseptoreita, mikä lisää kosketuksen miellyttävyyttä. Kosketuksen nopeudellakin on merkitystä. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin ihanteellinen kosketusnopeus on noin 3 senttimetriä sekunnissa. Liian nopea tai hidas kosketus ei nimittäin aktivoi mielihyvää tuottavia ja hermostoa rauhoittavia hermoratoja yhtä tehokkaasti.
Näin voit rauhoittaa hermostoasi omin käsin
Kokeile:
Sivelyitä käsivarsiin, päähän, kasvoihin, rintaan, vatsan alueelle, jalkoihin, mihin vaan, missä ne tuntuu hyvälle. Voit sivellä esimerkiksi molempia käsivarsia samanaikaisesti, tai sitten voit silittää yhtä käsivartta kerralla. Se, että meillä on yksi käsi, joka ei liiku tarkoittaa, että meillä voi ikään kuin olla vastaanottava puoli ja aktiivinen, antava puoli.
Silittäminen voi olla kevyttä, syvää, hidasta tai virtaavaa mielesi mukaan.
Painalluksia, käsivarsiin, rintaan, jalkoihin, päähän. Painalluksia tehdessä olkavarsiin olemme valmiiksi ikään kuin halausasennossa ja voimme käyttää käsivarsia myös ylävartalon halaamiseen ja painamiseen. Näin saadaan painallus aikaiseksi myös rintalastaan.
Pyri tekemään painallukset käsillä ja sormilla hitaasti ja lempeästi. Tarkoitus ei ole aiheuttaa kipua.
Kuuntele kehoasi ja pyri käyttämään kosketusta, joka tuntuu sinusta parhaalle. Jos et tiedä mikä toimii sinulla, kokeile avoimen uteliaasti eri tapoja.
Tutkimustenkin tukemana nämä kosketuksen muodot aktivoivat kehossamme samoja turvaa tuottavia järjestelmiä, joita käytämme vaistonvaraisesti rauhoittaaksemme lasta sylin ja silittelyn avulla.
Jos kosketus tuntuu vieraalta, aloita lempeästi
Aluksi itseensä koskettaminen – sivelyt, painallukset, hellät otteet – voi tuntua vieraalta tai jopa kiusalliselta. Se on täysin luonnollista. Monelle meistä kosketus on pitkälti varattu toisille, eikä omaa kehoa ole totuttu kohtaamaan näin tietoisesti. Onneksi tämäkin on asia, joka ajan kanssa helpottuu.
Voit halutessasi aloittaa pienesti, yhdistäen kosketuksen arjen rutiineihin. Kun levität kosteusvoidetta tai peseydyt suihkussa, tee liikkeet hieman hitaammin ja ennen kaikkea ajatuksella. Näin yksinkertainen arjen hetki voi muuttua osaksi hermoston säätelyrutiinejasi.
Jos haluat oppia lisää somaattisia keinoja säädellä hermostoasi, tutustu palveluihini TÄÄLTÄ (mm. verkkokurssi).
