Sivu 29 – Hidasta elämää

Suvussani alkoholi on ollut ADHD:n itsehoitolääke, johon on kaaduttu monessa polvessa

Kaupallinen yhteistyö lääkäriasema Recurorin kanssa. Kirjoittaja Antero on 39-vuotias psykologi ja Recurorin asiakas.

Olen lähtöisin rikkonaisesta perheestä. Isäni purki masennustaan alkoholiin. Myös isoisäni sortui pulloon hoitaessaan masennustilojaan. Aloin itse ottaa ensiaskelia isieni tiellä, kunnes oivalsin, että masennusta aiheuttavan paineen taustalla on ADHD.

Tietäen kyseisen neuropiirteen perinnöllisen luonteen, uskon että ADHD löytyy myös isieni ongelmien taustalta. Kunpa vain yleinen tietoisuus neuropiirteistä olisi ollut nykyisellä tasolla heidän aikanaan. Olisi monilta murheilta säästytty. Olen siis heihin verrattuna etuoikeutettu eläessäni nykyisessä psykologisesti tiedostavassa ajassa, vielä psykologian ammattilaisena. Helppoa nykyiseen vakaaseen elämäntilanteeseen pääsy ei ollut näilläkään etuoikeuksilla.

Isä purki masennustaan alkoholiin. Myös isoisä sortui pulloon hoitaessaan masennustilojaan. Aloin ottaa ensiaskelia isieni tiellä, kunnes oivalsin, että masennusta aiheuttavan paineen taustalla on ADHD.

Olen nyt itse kahden tyttären isä ja huomaan nuoremmassa omia piirteitäni. On ollut avartavaa huomata eräitä hänen toistuvia taipumuksiaan, jotka olivat lapsena myös minulla ja jotka olen tähän asti ajatellut johtuneen sellaista traumoista, joita tyttäreni ei ole joutunut kokemaan. Yksi tällainen on lamaantuminen ja eräänlaiseen siilipuolustukseen asettuminen vaikeissa tai ristiriitaisissa tilanteissa. Toinen on taipumus välittömän palkkion metsästykseen, joka voi pikkuvesselillä näkyä vaikka karkkikätköjen pihistämisenä.

Loistin postinjakajana – ongelmia syntyi, kun siirryin enemmän itseohjautuvuutta vaativaan ammattiin

Juuri tällainen lamaantuminen itseohjautuvuutta ja pitkäjänteisyyttä vaativien tehtävien edessä ja toisaalta huippusuoriutuminen tilanteissa, joissa palkkio on välitön ja selkeästi ulkoa määritellyn tehtävän takana, on määritellyt toimintaani tähän asti.

Pärjäsin peruskoulussa huippuarvosanoin kevyellä ja viimetinkaisella lukemisella, sekä luovuudella. Ongelmia alkoi tulla ensimmäisen kerran pitkän matematiikan myötä lukiossa. Liikuntaharrastuksia tein aktiivisesti niin kauan, kun kaverien kanssa sinne mentiin, mutta ne jäivät, kun aikataulut eriytyivät näiden kaverien kanssa. Siinä samassa, parikymppisyyden korvilla alkoi myös itseluottamukseni horjua. En tahtonut saada otetta omatoimisesta aikuisen elämästä.

Muutin lukion jälkeen Raumalta Tampereelle ilman erityisempää suunnitelmaa siitä, mitä siellä tekisin. Toimin muun muassa postinjakajana, jossa olinkin aivan haka. Kun tehtävässä oli ulkoa annettu alku ja loppu, etenin kuin pallosalama. Olen aika varma, että olisin elänyt elämäni läpi ilman mitään mielenterveysongelmia, jos olisin jatkanut siinä ammatissa.

Uskonkin, että entisinä aikoina, jolloin käsillä tehtäviä töitä oli enemmän tarjolla, moni ADHD-henkilö eli elämänsä tyytyväisenä ja autuaan tietämättömänä neuroepätyypillisyydestään. Tässä mielessä yhteiskunta on nykyisin ankarampi. Minunkin tavoitteeni suuntautuivat lopulta korkeakouluopintoihin ja tietotyöhön. Olin jo valmistumassa englannin opettajaksi, mutta viime hetkellä ymmärsin, etten voisi toimia ammatissa, jossa olen jatkuvasti kokonaisen luokan tarkkailun alla. Keskittymiseni herpaantuisi jatkuvasti.

Koulumaailmaan minä silti menin. Kouluttauduin psykologiksi ja päädyin koulupsykologin työhön. Työssäni tapaan paljon ADHD-lapsia ja minun on ollut usein hyvin helppo samaistua heidän kohtaamiinsa vaikeuksiin. Työ heidän parissa on avannut silmät omalle ADHD-epäilylle. Pitkään pidin itseäni kuitenkin “luulosairaana”. Ehkä myös sorruin itsekin stereotypioihin. Eihän yliopiston menestyksellä suorittanut voi olla ADHD-henkilö. Voi kuinka väärässä olinkaan.

Masennuslääkkeistä apua ehkä laastarin verran – vuosien ajan sain hoitoa vain oireeseen, eikä juurisyyhyn pureuduttu

Vuosien mittaan ongelmat kasaantuivat. Auttavaisuus on osa minun persoonani, mutta se koskee vain muita. Tartun heti toimeen, kun pitää auttaa lähimmäisiä ja potilaita. Kun pitäisi auttaa itseä, asia jää tekemättä. Selvisin velvoitteistani töissä ja kotona aivan juuri ja juuri, enkä stressiltäni juuri nukkunut. Tuntui, että olin ylivirittynyt töissä ja poissaoleva kotona.

Ajattelin pitkään, että tämä kuuluu ruuhkavuosien elämään. Lapset ovat pieniä ja uraa pitää tehdä. Samalla minusta tuntui, etten kykene elämään arvojeni mukaista elämää. Mikä hälyttävintä, aloin lääkitä pahaa oloani alkoholilla ja muistuttaa siinä enenevässä määrin isääni.

Vaikka tämä itselääkitys ei koskaan äitynyt ongelmakäytön puolelle, huomasin, että kotiaskareisiin sai kummasti buustia nauttimalla siivousoluen tai kaksi. Lopulta mielikuvitus on rajana, siinä mitä kaikkea askaretta voi ryydittää niillä oluilla. Juttelin joskus aiheesta isäni kanssa ja hänen reittinsä ongelmakäyttöön alkoi kuulostaa vähän liian tutulta.

Auttavaisuus on osa minun persoonani, mutta se koskee vain muita. Tartun heti toimeen, kun pitää auttaa lähimmäisiä ja potilaita. Kun pitäisi auttaa itseä, asia jää tekemättä.

Lopulta seinä tuli vastaan. Menin työterveyslääkärille ja sain masennuslääkityksen. Lähes heti huomasin, ettei SSRI-lääkkeistä ollut apua, kuin korkeintaan laastariksi akuuttiin hätään. Itseasiassa ne pidemmän päälle pahensivat tilannettani.

SSRI-lääkkeiden tunnetiloja tasaannuttava vaikutus syvensi perusongelmaani, joka on motivoivan virikkeen omaehtoinen löytäminen. Ongelmaani ratkottiin työterveydessä siis väärästä päästä. Serotoniinin kontrollointi ei ollut ongelmieni taustalla, vaan niitä tuottaa dopamiiniaineenvaihdunta. ADHD-ihmisen on oltava koko ajan kielekkeen reunalla. Olemme jännitysriippuvaisia ja saamme aikaan ihmeitä, kun sitä on tarjolla. Minulle salitreeni on nautinnollista siitä tulevan lihaskivun takia, ei siitä huolimatta. Jotkin tutkijat ovat arvioineet, että ADHD on säilynyt ihmisen evoluutiossa, koska kaltaisemme olivat elintärkeitä metsästäjä-keräilijöiden työnjaossa.

Valmistauduin tutkimuksiin kuin puolustusasianajaja

Minulle siis alkoi käydä yhä selvemmäksi, että olen ADHD-henkilö. Kun olin päässyt yli omista stereotypioistani ja hyväksynyt, että meitä ADHD-aikuisiakin on jokaista laatua, aloin koota itsestäni “casea” vähän kuin puolustusasianajaja. Olin kuullut sieltä täältä, etteivät kaikki psykiatrit ota todesta korkeakoulutetun ja työssään menestyvän henkilön ADHD-epäilyä.

Viimein vuonna 2024 ryhdyin tuumasta toimeen. Samalla olin ryhtynyt yksityisyrittäjäksi, eikä minulla ollut enää työnantajan tarjoamaa työterveyspalvelua. Niinpä googlailin yksityisiä psykiatrisia palveluita. Tein vertailun vaihtoehdoista ja Recuror erottui edukseen asiantuntemuksellaan, hinta-laatusuhteeltaan ja nopealla hoitoon pääsyllä. Kun huomasin vielä, että kokeneella ja kaikin puolin asiantuntevalla Mika Kalliolla oli aika vapaana vielä lähipäivinä, oli valinta lukittu.

Yhteistyömme Mikan kanssa osoittautui erittäin hedelmälliseksi. Minun ei tarvinnut turvautua huolella rakentamaani “caseen”, vaan hän ymmärsi heti haasteeni. Kokeneena psykiatrian erikoislääkärinä hän oli täysin tietoinen, etteivät kaikki ADHD-henkilöt vastaa Bart Simpsonin tuntomerkkejä olemukseltaan, vaan jokainen meistä on oma ainutlaatuinen tapauksensa. Tutkimukset olivat perusteelliset ja keskustelujen myötä opin itsestäni koko ajan lisää.

Sain diagnoosin vuoden 2024 päätteeksi. Elämänhallintani on ottanut suuria harppauksia parempaan. Huomaan sen esimerkiksi siinä, että edelleen heräilen joskus vanhasta tottumuksesta öisin stressaantuneena. Toisin kuin ennen, nyt minulla on tieto siitä, että omaan työkalut menestykseen seuraavana päivänä ja pian olen taas unessa levollisin mielin. Masennusta en ole enää sen koommin kokenut ja sen lääkityksen olen voinut lopettaa.

Voiko olla onnellinen, jos ei riitä? – Riittämättömyyden tunne voi hiipiä osaksi arkea huomaamatta

Voitko olla onnellinen, jos et riitä?

Tai voitko olla onnellinen, jos se mitä sinulla on, ei riitä?

Olen viime viikkoina pysähtynyt tämän kysymyksen äärelle yhä uudelleen. Sekä omassa elämässäni että työssäni lyhytterapeuttina olen huomannut, että tunne riittämättömyydestä voi hiipiä osaksi arkea huomaamatta. Se saattaa pintaantua silloin, kun ulkoisesti kaikki näyttää olevan hyvin. Ja myös silloin, kun ei ole.

Oma vastaukseni on, että emme voi olla aidosti onnellisia, jos kaipaamme jatkuvasti jonnekin muualle kuin missä olemme. Tai jos mittaamme omaa arvoamme sen kautta, mitä muut meistä ajattelevat ja odottavat.

Psykologiassa riittämättömyyden tunteella viitataan kokemukseen, jossa ihminen ajattelee, ettei ole tarpeeksi hyvä, arvokas tai kykenevä suhteessa omaan ympäristöön, tavoitteisiin tai muihin ihmisiin. Se voi näkyä esimerkiksi näin:

Vertailuna: Vertaamme itseämme muihin
Saavutuksiin sidottuna itsetuntona: Arvostamme itseämme vain silloin, kun saavutamme, suoriudumme tai täytämme ulkoisia odotuksia
Sisäistettyinä uskomuksina: Lapsuudesta tai aiemmista kokemuksista opitut ajatukset “En kelpaa”, “Minun täytyy yrittää enemmän” voivat jäädä elämään mielessämme totuuksina.

Tutkimusten mukaan jatkuva riittämättömyyden tunne voi altistaa ahdistukselle, masennukselle ja uupumukselle. Se on kuin kannattelisi näkymätöntä painolastia, joka vie voimia arjesta ja estää näkemästä jo olemassa olevaa hyvää.

Huomaan, että olen itse elänyt useita vuosia siten, että olen ajatellut seuraavan elämänvaiheen tuovan lopullisen tyytyväisyyden. “Sitten kun minulla on se oikea koti.” “Sitten kun työkuvioni ovat kohdallaan.” “Sitten kun olen saanut sen yhden unelman toteutettua.”

Olen huomannut toistavani päässäni: ”Sitten isona” ajattelua.
Kunnes eräänä päivänä pysähdyin ja ymmärsin, että olen jo tarpeeksi “iso” elämään sellaista elämää, mistä olen haaveillut. En tarvitse enää uutta vaihetta tullakseni enemmän joksikin.

Tämä oivallus ei tullut yhdellä kertaa, vaan monien hetkien kautta. Yksi niistä oli tänä kesänä, kun läheiseni sairastuivat vakavasti ja kuljin heidän rinnallaan. Kun elämän hauraus tulee konkreettisesti näkyväksi, alkaa etsiä entistä tietoisemmin merkityksellisiä hetkiä ja asioita, jotka kantavat ja vastaavat omaa arvomaailmaa.

Jos emme voi olla kokonaisia nyt, olemme aina matkalla kohti tyytymättömyyttä. Se on kuin juoksisi kohti horisonttia. Näemme horisontin lähestyvän, mutta se pysyy aina yhtä kaukana.

Lyhytterapiassa yksi keskeisistä työkaluista on pysähtyä tietoisesti huomaamaan se, mikä on jo hyvin. Harjoittelemme suuntaamaan huomiota pois puutteesta ja kohti kiitollisuutta. Tämä ei tarkoita, ettei voisi unelmoida tai pyrkiä muutokseen, vaan sitä, ettei oma arvo ja onnellisuus ole niiden varassa.

Itse kysyn nykyään itseltäni useammin:

Mitä hyvää näen juuri tässä hetkessä?
Mikä on jo nyt riittävää?
Entä jos tämä olisi tarpeeksi?
Mitä tarvitsen elämääni juuri nyt?

Ehkä onnellisuus ei ala siitä, että kaikki on täydellistä, vaan siitä, että tunnistamme oman riittävyytemme ja sen, mitä meillä jo on.

Kun elämä pysäyttää, mistä löytää voimaa ja viisautta?

Yksi asia on varmaa: elämä ei silittele ketään meistä vain myötäkarvaan. Jokainen meistä sekä kantaa että kohtaa pimeyttä: itsessä, toisissa, ja elämäntapahtumissa, jotka nyrjäyttävät totutuilta jengoiltaan. Uutiset avatessa pimeys huutelee otsikoissa, ihmisyyden kääntöpuolet istuvat valtaapitävien kabineteissa ja heijastavat varjojaan maailman menoon. Ohittaminen, katseen kääntäminen toisaalle ja torjuminen ovat suojamekanismeja pitää koppa jotenkin kasassa. Käytämme samaa metodia maailman tuskaan kuin omaan pimeäämme. Kohti katsominen tulee joskus kuitenkin pakolliseksi: yksityisesti ja globaalisti. Se on meidän ihmisyyden kasvumme kipein paikka.

Kun törky osuu omaan tuulettimeen ja elämä yhtäkkiä puhaltaa päälle vastoinkäymisiä toisensa perään, se samalla kutsuu tekemään jotain toisin kuin ikinä olet tehnyt. Se johdattaa sinut pimeälle ullakollesi tai tomuiseen kellariisi. Kaikki on ensin aivan karmeaa ja pelottavaa. Voiko tästä edes selvitä, mietit. Sydän sykkii ylimääräisiä ja mieli viuhtoo paniikkikelaa tai vajoaa lamaannukseen. Pimeys tuntuu totaaliselta ja lopulliselta. Elämän raamit joutuvat kyseenalaistetuiksi, mitä oikein olinkaan tekemässä ja miksi. Vähitellen silmät tottuvat pimeään, alkavat erottaa muotoja. Pimeään tottuu vain olemalla pimeässä. Vain suostumalla istumaan sen kärventävässä ei-tietämisessä.

Masennusdiagnoosin taustalla voi olla eksistentiaalinen kriisi

Yleisesti puhekielen ja eksistentiaalipsykologian käytössä oleva termi ”sielun pimeä yö” kuvaa mielestäni erinomaisesti ajanjaksoa, jolloin sisäinen pimeys ja varjo tulevat kohdattaviksi syvän eksistentiaalisen kriisin muodossa. Sama ajanjakso voi kliinisessä psykologiassa saada yhden tai useamman diagnoosin: lievä tai vaikeampi masennus, PTSD, traumaperäinen stressireaktio, sijaistraumatisoituminen, myötätuntouupumus, loppuunpalaminen, työuupumus. Sielun pimeä yö tarjoilee henkisemmän näkökulman kokemukselle, jossa elämä ajautuu täyteen nollatilaan ja henkiseen kuolemaan nahassa pysyen. Koin itse tällaisen sielunpimennon ja henkisen kuoleman nahoissani pysyen yli kymmenen vuotta sitten.

Olin tuolloin umpirakastunut ja luulin olevani suojassa kaikelta maailman pahalta. Koin kuitenkin rajun työperäisen myötätuntouupumuksen, joka laukaisi sielun pimeän yöni (ja niillä kliinisemmillä termeillä keskivaikean masennuksen). Sielunpimennolle tyypillisesti ammatillinen identiteettini romahti. Koin epäonnistuneeni tehtävässäni auttajana ja haaveilin työstä kukkakaupassa tai kirjastossa. Synkimpinä hetkinä kuitenkin toivoin vain lakkaavani hengittämästä. Mutta pysyin hengissä, vaikka kaikki muu elämässäni kuoriutui.

Kriisi kutsuu kohti uutta

Sielun pimeä yö on psyyken talviaikaa, kääriytymistä pimeään, jossa mikään ei tunnu liikkuvan tai kasvavan pitkään aikaan. Olet kuin horroksessa: mitään uutta ei synny, mutta samalla mikään vanhakaan ei enää palvele. Olet välitilassa. Koko elämä tuntuu kadottavan merkityksensä. Kaikki se, minkä olet ajatellut osaksi itseäsi, tuntuu kuoriutuvan pois. Sielun pimeä yö on varjotyön kulta-aikaa: esiin työntyy kaikkea, mitä olet väistänyt etkä haluaisi nähdä. Kyseenalaistat rajusti oman elämäsi valintoja ja pahimmillaan tunnet haluttomuutta elää. Sinusta on kuoriutumassa jotain aivan uutta. Aikasi mullan alla ei kuitenkaan ole kuolemaksi, vaan oletkin siemen, joka pitää sisässään uutta elämää. Sielun pimennossa tulet syvästi haastetuksi, kenties monelta suunnalta yhtä aikaa, ja joudut vastakkain pimeimpien tunteiden ja olojen kanssa. Rankimmillaan tunnet useimpien elämäsi rakenteiden romahtavan.

Sielun pimeä yö, ja elämä itse, ohjaa kuitenkin aina meitä kokonaisemmiksi. Vain kohtaamalla ja integroimalla pimeää, tuskaa, kipua, varjoa, voi tulla täydemmin kosketuksiin kaikkien sävyjensä, myös niiden valoisampien kanssa. Jopa niin, että voit säteillä vain niin paljon valoasi, kuinka kosketuksissa varjoosi olet. Omakin pimentoni väistyi lopulta ja uusi kevät koitti. Aikani mullan alla oli koulinut minulle aivan uudet rajat ja raamit. Se, mitä en ollut elämäni pimeässä kellarissa uskaltanut ajatellakaan, tuli esiin vasta pimeäni kohdattuani: kosketukseni omaan syvyyteeni sekä työni auttajana vahvistuivat.

Keila Shaheen kirjoittaa Varjotyön kirjassa: ”varjojen integroinnin prosessi muistuttaa alkemiaa – se on sisäinen muodonmuutos, jossa muutamme haavamme viisaudeksi, pelkomme rohkeudeksi ja rajoituksemme rajattomaksi potentiaaliksi.”

Varjotyöstä, sielunpimennosta oman kasvumatkani säestämänä voit lukea syvemmin uutukaisesta kirjastani Lupa olla enemmän – Matkalla omaan voimaan. Pimeimmän keskellä: muista, ettet koskaan ole yksin.

Kurkkaa kirja TÄÄLTÄ.

Ihmisenä olemisen kolme tärkeintä havaintoa – Miten sinä suhtaudut näihin?

Elämä ja ihmisyys ovat mysteerejä, joihin olemme pyrkineet löytämään kaiken kattavia vastauksia jo siitä lähtien, kun ammoisina aikoina esi-isämme kyykistelivät luolansa suuaukolla ja ihailivat auringonvaloa sekä tähtitaivasta. Kenties he juuri niissä hetkissä tavoittivat ajatuksen sielusta ja kuolemattomuudesta? Siitä, että on olemassa jonkinlainen minuus sekä jumaluus. Että ihmisenä olemiseen liittyy tietty kaipuu merkityksellisyyteen.

Olemme läpi historian pyrkineet selittämään elämää ja ihmisyyttä. Pääsääntöisesti se on tapahtunut uskomusten ja uskontojen kautta, sekä myöhempinä aikoina luonnontieteen ja matematiikan avulla. Osa selityksistä ja teorioista on ajan saatossa kumottu vanhentuneina, mutta osa elää yhä tänä päivänä. Ne muodostavat pohjan käsityksellemme elämästä ja ihmisenä olemisesta.

Seuraavat kolme keskeistä ymmärrystä määrittelevät mitä suurimmassa määrin omaa elämäämme ja tekojemme pyrkimyksiä. Ne ovat eräänlainen ihmisenä olemisen pyhä kolminaisuus. Kysymyspatteristo, johon kiteytyy, ei pelkästään paljon, vaan kaikki.

On selvää, että jokaisen meidän on jossain elämämme vaiheessa hahmotettava oma suhtautumisemme näihin kolmeen ymmärrykseen. Mitä ne juuri minulle merkitsevät ja kuinka ne ohjaavat käyttäytymistäni.

1. Ymmärrys kuoleman luonteesta ja olemassaolosta.

Minä ja kaikki läheiseni kuolevat jonain päivänä. Tarkempi ajankohta pysyy salattuna. Tätä kokemusta ei voi välttää. Voimme vain toivoa, että järjestys olisi meille kohtuullinen. Viikatemies toimii, kenties itselleen loogisesti, mutta meille muille arpapelinä näyttäytyen.

Ainoa asia, mihin voimme vaikuttaa ja mikä oikeastaan on edes totta, on tämä kyseinen hetki. Sen sijaan, että murehtisimme päiviemme määrää, kenties voisimme entistä tiukemmin keskittää huomiomme läsnäolevaan hetkeen, mikä meille on annettu. Se on tässä ja nyt!

2. Ymmärrys siitä, että oma sosiaalinen ryhmäni, eli yhteisö jossa kasvan ja elän, on ollut olemassa jo ennen minua ja tulee jatkumaan myös jälkeeni.

On esi-isiä ja -äitejä sekä tulevia sukupolvia. Olen lenkki ketjussa. Mutta mitä se tarkoittaa? Mikä on roolini tässä jatkumossa? Maailma ei missään vaiheessa ole rakentanut itseään juuri meidän aikakauttaan varten. Emme ole kehityksen lakipiste vaan välipysäkki.

Kenties meidän tulisi keskittyä enemmän siihen, miten voimme rakentaa yhteistä hyvää, kuin siihen, kuinka haalimme itsellemme mahdollisimman paljon.

Halusit tai et, tulet jättämään jälkeesi monenlaista perintöä. Oletko miettinyt tarkemmin, minkälaista se kohdallasi on?

3. Ymmärrys universumin sekä luonnon spektaakkelimaisuudesta ja siitä, kuinka niillä on muuttuvuuden sekä säännöllisyyden osalta sekä suora ja konkreettinen, että myös myyttinen ja symbolinen vaikutus omaan elämääni.

Tämä tarkoittaa ilmaston sekä ympäristön kunnioittamista. Sen ymmärtämistä, että ne vaikuttavat suoraan omaan elämäämme, sekä myös elämään, joka jatkuu jälkeemme.

Voimme valita, näemmekö ympäröivän luonnon ja eläimet meille hyödykkeinä vai kunnioituksemme ansaitsevina kanssaeläjinä. Ylipäätään miellämmekö totuudeksi ennemmin sen kulttuurin, jonka olemme itse luoneet, vai luonnonjärjestyksen, joka on ollut jo ennen meitä – ja tulee olemaan myös meidän jälkeemme?

Voimme yksinkertaisesti oppia tulemaan lähemmäs luontoa ja omaa luontoamme, kuin että pyrkisimme pyristelemään siitä kauemmas.

Voit halutessasi miettiä omalla kohdallasi, mitä nämä kolme ymmärrystä sinussa herättävät. Kirjoita ajatuksiasi paperille. Älä mieti sen enempää, onko kirjoittamasi teksti hyvää tai ajatuksesi tarkkoja. Kirjoita vain. Saat huomata, että jotain lähtee virtaamaan, kenties myös selkeytymään.

Suotuisia tuulia tutkimusmatkallesi!

Ota mitä otat, jätä mitä jätät.

Kaiken takana on ihminen: Katri Helena

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa Katri Helena kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen. (Juttu julkaistu alunperin 2014).

EGO – Hyvä renki, mutta huono isäntä.

TULEVAISUUS – Sitä luodaan ajatuksin ja teoin, tietoisesti tai tiedostamatta.

RAKKAUS – On ymmärrystä, myötätuntoa ja välittämistä. ”Voima yli kaiken on rakkaus, se on kaikkein suurin ja vahvin. Se ei petä, eikä huolehdi turhia. Se näkee olennaisen ja uskoo voimaansa.” – Lainaus kirjasta ”Taivaan tie” (PS. hyödynnä tutustumisetu ja kuuntele äänikirja Bookbeatissa)

ELÄMÄN TARKOITUS – Oppia ymmärtämään, hyväksymään ja näkemään yli minän pienuuden.

KIIRE – Kunpa oppisi sitä välttämään. Kaikki kuitenkin hoituu, asioilla saattaa olla eri aikataulu kuin minulla.

KOHTAAMINEN – Antaa aina uusia näköaloja ja mahdollisuuden ymmärtää jotain uutta.

IHMISYYS – Kaikki täällä ollaan samassa veneessä. On niin vaikea käsittää, että ”minkä teet toiselle, teet myös itsellesi”.

RAUHA – Yhteyttä johonkin suurempaan. Sanotaan, että vain rauha on tie tietoisuuteen. Tietoisuus on ymmärrystä yli minän pienuuden ja se on mielen vapautta.

OLEMINEN – Niin lähellä, mutta joskus siitä ei saa kiinni. En tule ajatelleeksi, että MINÄ OLEN. Ehkä salaisuus onkin siinä!

ILO – Antaa vitamiiniruiskeen kaikkeen tekemiseen. Ilo ja onnellisuus ovat kavereita, ne luovat toinen toisensa.

ONNELLISUUS – Se on pienissä hetkissä ja jos ne huomaa, niistä voi kasvaa vaikka koko päivä 🙂

MUSIIKKI – Se on energiaa, joka ylittää mielen esteet ja parhaimmillaan kulkee suoraan sydämeen.

SIELU – Jokaisella oma, mutta samaa alkuperää kaikkien muiden sielujen kanssa. Olen kuullut sanonnan, että sielut ovat osa suurempaa kokonaisuutta, kuin pisara merestä, joka palaa alkuperäiseen olomuotoonsa kuljettuaan paluuseen tarvittavan matkansa.

Vinkki! Kuuntele Katri Helenan elämäkerta ”Laulaja” Bookbeatissa (Hyödynnä tutustumisetu täältä.) Lukijana Katri Helena.

Lue Kaiken takana on ihminen -sarjan jutut täältä

6 asiaa, joista päästää irti ja jotka on hyvä muistaa narsistisen ja satuttavan suhteen jälkeen

Satuttaviin ja narsistisiin suhteisiin liittyen on paljon mistä tulee päästää irti, jotta pystyy lopulta lähtemään ja toipumaan.

Irtipäästämisen vastapainoksi muista aina kertoa itselle mitä kaikkea hyvää ja tervettä niiden asioiden tilalle voi tulla, jotka satuttavassa suhteessa veivät sinulta ja elämästäsi niin paljon tilaa ja voimia.

Pyri alkuun tietoisesti päästämään irti ja luopumaan ainakin näistä seuraavasta kolmesta kohdasta:

Kuvitelmasta, että voit muuttaa hänet. Muistathan, ettei ihminen muutu kehoituksesta, vaan muutoksen taustalle tarvitaan paljon omaa tahtoa sekä ymmärrystä omasta toiminnasta.
Toiveesta, että suhteen alkuajat palaisivat takaisin. Satuttavan ja narsistisen suhteen kaavaan kuuluu olennaisena osana suhteen muuttuminen hiljalleen kuin päivästä yöksi, jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ole.
Ajatuksesta, että kaikki on sinun syytäsi. Tätä satuttava ja narsistinen ihminen haluaa sinun kokevan, koska näin sinua on helpompi hallita ja kontrolloida. Älä siis mene tähän lankaan!

Pyri jatkossa muistamaan nämä seuraavat kolme asiaa:

Voit muuttaa vain itseäsi ja omaa elämääsi. Oman hyvinvoinnin ja terveyden vuoksi meillä ihmisillä on velvollisuus kohdistaa suuri huolenpito ja välittäminen itseämme kohtaan.
Hyväksy faktat ja nykyinen tilanne sellaisenaan vaikka se olisi vaikeaa. Niin kauan, kuin kieltäytyy katsomasta totuutta silmiin ei mitään muutosta tapahdu.
Selkiytä ajatuksiasi puhumalla luotettaville läheisille. Terapeuttina kannustan sinua puhumaan, puhumaan ja puhumaan, koska se ihan oikeasti helpottaa!

Tukea epäterveestä suhteesta lähtemiseen ja siitä toipumiseen löydät Jennin kirjasta Toivu satuttavasta suhteesta.

”Ei havahduta kaikkeen hyvään vasta sitten, kun aikaa ei enää ole”

Arki on paitsi elämän, niin myös rakkauden perusyksikkö. Välillä se kuitenkin kapenee armottomaksi suorittamiseksi ja loputtomiksi to do -listoiksi. Jatkuvien vaatimusten ristitulessa voi olla vaikea huomata kaikkea hyvää ympärillään. Huomata kuinka nämäkin hetket ovat arvokkaita, vaikka kaikki asiat eivät olekaan juuri niin kuin niiden toivoisi olevan.

Vaikka päivä olisi ollut tympeä tai esihenkilö kohtuuton, niin ehkä kotona odottaa hän, jonka kanssa olet päättänyt jakaa tämän kaiken. Ehkä päivä on ollut murheen tai ahdistuksen värittämä, mutta illalla tapaat ystävän, jonka kanssa maailma muuttuu aina vähän paremmaksi. Yhdessä on usein kevyempi hengittää.

Tämä runo on muistutus meille kaikille siitä kuinka hauras ja ohikiitävä hetki elämä on. Ja muistutus siitä kuinka tärkeitä ovat he, jotka jakavat askeleemme ❤️

Muistetaan rakastaa
myös väsyneenä maanantaina.
Pidetään toisistamme kiinni
tasapaksuna torstaina.
Ei havahduta kaikkeen hyvään,
vasta sitten, kun aikaa ei enää ole.
Ei paeta arkea, vaan paetaan yhdessä arkeen.
Löydetään toisemme sieltä.
Tänään, huomenna ja vielä silloinkin,
kun ihomme on kuin ohutta silkkipaperia
ja rakkaus muuttaa jo hiljaa muotoaan.

Minä lupaan odottaa sinua toisella puolella.

– Ilari Torsti

Lisää koskettavia rakkausrunoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

”Minä näen sinut vahva nainen” – Lohdun sanoja sinulle, joka olet joutunut selviytymään yksin

Tiedän, millaista on kantaa liian suurta taakkaa sisällään. Tiedän, millaista on näyttää ulospäin vahvalta ja pärjäävältä, kun samaan aikaan sisällä on niin sankka sumu, ettei näe edes itseään. Tiedän, millaista on säästää toisen ihmisen tunteita omien sirpaleidensa kustannuksella.

Tiedän, mitä on olla selviytyjä. Ja vaikka olen kiitollinen siitä, että olen puskenut elämässäni sisäisen hädän ja kivun lävitse, tiedän myös, miten vaikeaa on luopua ylipärjäävyyden viitastaan silloinkin, kun elämässä olisi siihen mahdollisuus. Siksi kirjoitin tämän runon. Nämä sanat ovat sinulle, joka olet joutunut selviytymään yksin ❤️

Sinulle vahva nainen, 
minä näen sinut. Näen hetket, jolloin maa on  pettänyt jalkojesi alta eikä kukaan ole ollut  vastassa. Näen jokaisen kerran, kun olet  kannatellut toista ihmistä viimeisillä voimilla.  Näen hädän, joka ei ole tullut nähdyksi, pyynnön,  jolla ei ollut vastaanottajaa. Näen yksinäisen  sielun, joka heijastaa ulospäin valoa. Näen  varjosi pituuden ja kipusi syvyyden. Näen  odotukset, jotka on kasattu harteillesi ja vastuut,  jotka on sysätty liian varhain käsivarsillesi.  Näen itkut, jotka nielaisit alas ja sanat, jotka  jätit sanomatta säästääksesi toisen tunteita.  Minä näen sinut vahva nainen, ja sisälläsi  tytön, jonka tunnistan.

– Susanna Jussila

Lisää nähdyksi tulemisen teemaa käsitteleviä runoja löydät kirjasta Kiitos, että rakastat minua silti:

Sinä et ole väärin – kolme tukiaskelta omaan voimaasi

Koin 16-vuotiaana oman ensimmäisen tietoisen havahtumisen voimaani. Olin silloin koteloitunut pikkupitäjässä sisäänpäin, ja teinivuosinani alkanut katselemaan elämää kuin juhlina, joihin en ollut saanut kutsua. Silmälääkäri totesi yllättäen vuositarkastuksessa, etten enää tarvitsisi kolmevuotiaasta asti kantamiani vahvoja silmälaseja. Suhteellisen huononäköiset silmäni olivat ja ovat aivan eri paria, oikean silmäni näkökyky on 50-prosenttinen vasempaan verrattuna, mutta silmät kompensoivat toisiaan. Silmälasit eivät olleet enää välttämättömät, silmälääkäri sanoi siispä tuolloin teiniminulle. En ollut uskoa kuulemaani.

Kun ulkonäköni ja koko identiteettini yhtäkkiä silmälasien poisjättämisen myötä muuttui, koin muutaman päivän aikana syvän havahtumisen siihen, että sittenhän mikään muukaan elämässäni ei olisi fiksattua. Ehkä minun ei tarvitsekaan olla pihalla elämän juhlista kuin lumiukko! Yhtenä yönä valvoin huoneessani ja ajattelin, että minähän voin sitten esimerkiksi matkustaa mihin tahansa maailmassa. Perheeni ei ollut koskaan lapsuuteni aikana matkustanut ulkomaille. Viis siitä, voisin valita suunnan ja tehdä mitä haluan. Elämänkulkua ei olekaan lyöty vielä lukkoon, minua ei olekaan leimattu. Kukaan ei ole päättänyt puolestani, miten tämä elämähomma menee.

Sain siis aavistuksen omasta voimastani: kukaan ei koskaan voisi määritellä minua puolestani. Nämä havahtumiset saapuvat tyypillisesti pyytämättä ja yllättäen. Tämä risteys on merkittävä koko myöhemmän oman voiman matkan kannalta: ajatellako elämän jo jakaneen kortit ja uhriutua vaiko tunnistaa oma kykynsä vaikuttaa, valita, muuttaa ja muuttua? Oman vaikutusvaltansa tunnistaminen edellyttää tietoista havahtumista siihen, että on uhriutunut tai ehdollistunut vahvasti omaan rooliinsa ”tietynlaisena”. Tämä sisäinen viritys sanelee hiljaisesti, mihin itsestä on tai ei ole. Sittemmin työssäni psykologina olen saanut huomata tämän samaisen risteyksen tarjoutuvan useimmille elämänsuuntaansa pohtiville. Risteys kysyy: valitsetko määritellä itse itsesi vai ulkoistatko homman muille ja uhriudut? Sinua ei ole leimattu, tuomittu tai potkittu elämänjuhlista. Kaunein on vasta edessä!

Päätöksesi valita elämääsi ja tutustua voimaasi ei aina ole helppo ja mieli jupisee jos ei nyt niin kenties jo kohta: niinpä niin taas (ja liuta syitä ja tekosyitä miksei se ole itselle mahdollista, ehkä jollekulle muulle). Oman voimasi takaisinhakeminen on enemmän muistamista kuin jonkin taidon oppimista. Enemmän poisoppimista ja antautumista kuin ponnistelua. Se on askel henkiselle polulle: olet jotakin enemmän, kuin miksi olet itsesi määritellyt tai antanut määritellä.

Kolme tukiaskelta omaan voimaasi havahtumiseen:

tunnista mihin asioihin voit elämässäsi vaikuttaa, ja mihin et? Mikä pieni valinta voikin olla merkitsevä oman voimasi valinta liittyi se sitten ihmissuhteisiin, asuinpaikkaan, uraasi tai siihen, mitä olet aina halunnut tehdä, mutta koskaan ei ole oikea aika (koska se vaatisi itsekästä tilan ottamista tai kenties pettymystä jollekulle muulle). Se puolestaan, mikä ei ole käsissäsi, voi monesti olla uhrimielen valttikortti ”mitä minä sanoin, turha taistella tuulimyllyjä vastaan”. Se osa elämäntarinaa kaipaa vain ja ainoastaan läsnäoloasi ja syviä hengityksiä, kenties anteeksiantoa ja hyväksymisen harjoittelua.
minkä tai kenen olet antanut määritellä itseäsi? Meissä kaikissa laulavat monet äänet: on kasvuperheen, suvun, läheisten, kollegoiden, oman ammattikunnan tai yhteiskunnan ääniä. Elämme yhteydessä ja yhteydestä ja on siis täysin luonnollista että tulemme aina vaikuttumaan ympäristöstä. Oma voima ei ole siis mitään irrallista, mahtipontista ja itseriittoista. Mutta se pyytää kääntämään omaa elämää ja sen valintoja sabotoivia hajaääniä pienemmälle. Tarkista, kenen pillin tahtiin sinä tanssit. Sinä tiedät ja valitset Sinulle parhaiten.
mitä väistät antamalla voimasi pois? Olisihan aina mukava kuoria vain kermat kakusta, ottaa se mukava osuus omaa voimaa: luottamusta omiin valintoihin ja draivia seurata intohimojaan ja ne parhaat päivät, kun tuntuu että pystyy mihin vain. Mutta tämä paketti tulee kaiken kanssa – on suostuttava katsomaan varjoihinsa, kaikkeen räkäiseen, ruttuiseen ja ei-säteilevään itsessä ja kannattelemaan tilaa, kun päivänsäteet ei tunnu risukasaan osuvan lainkaan. Monelle tämä varjoihin suostuminen on syy työntää vastuuta ja samalla omaa voimaakin toisaalle.

Jos uhriutumisen sijaan oma voimasi kutsuu sinua, voit ammentaa paljon vastajulkaistusta kirjastani Lupa olla enemmän – Matkalla omaan voimaan, jonka olen kirjoittanut oman voimani takaisinhaun matkasta tuosta kyseisestä 1990-luvun silmälääkärireissustani eteenpäin halki maiden ja mantujen. Teini-ikäinen minä ei vielä tiennyt, joskin aavisti, että elämänseikkailu olisi paljon isompi kuin silloisen kotipitäjän kolkko kylänraitti ja silmälasieni vahvuuslukemat.

Elämänjuhla haluaa sinutkin mukaan, omassa mitassasi ja voimassasi.

Tutustu tähän uunituoreeseen tarinalliseen voimakirjaan klikkaamalla kuvaa:

Oletko kokenut olevasi vääränlainen – liian puhelias, hiljainen, herkkä tai jotain muuta?

Oletko joskus huomannut käveleväsi hartiat lysyssä ja katse maahan painettuna? Toistuva kokemus siitä, että itse on jotenkin vääränlainen, liikaa tai riittämätön, voi saada ihmisen kirjaimellisesti painumaan kasaan. Psykologi Freia Luminka kirjoittaa häpeän kokemuksesta uudessa kirjassaan Lupa olla enemmän – Matkalla omaan voimaan (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

”Häpeä on tunteista alkukantaisin ja piiloutuvin. Se luimuilee siellä, minne valot eivät kajasta. Vaivihkaa se piiskoo uskomaan, että olet jotain vähemmän, siispä pää alas, hartiat sisään, suu suppuun ja kynttilä vakan alle.”

Häpeän tunne kutistaa, jähmettää ja saa tekeytymään näkymättömäksi. Se voi viedä kyvyn unelmoida ja halun haaveilla, estää yrittämästä ja tekemästä innostavia asioita. Erityisesti naiseuteen on vuosituhansien ajan ladattu kollektiivista kehohäpeää, joka on periytynyt sukupolvelta toiselle hiljaisuuden, sopeutumisen ja oman tilan kapeutumisen muotoina.

Ylisukupolvinen häpeä suvun taakkana

Häpeän juuret voivat olla omissa kokemuksissamme, mutta joskus häpeän tunne on kantamusta, joka ei alun perin ole meidän. Ylisukupolvinen häpeä voi olla yhtä lamauttavaa kuin itse koettu kaltoinkohtelu. Sen lähde voi olla sukupolvien takana, esi-isien ja -äitien kokemuksissa, joita ei ole voitu käsitellä.

Psykoterapeutti Juha Klaavu muistuttaa, ettei kehityksellistä traumaa tai häpeätraumaa siirretä eteenpäin tietoisesti. Kyse ei siis ole syyllisten etsimisestä. Kyse on siitä, että joku jossain sukupolvessa uskaltaa viimein katsoa häpeää kohti ja tuntea sen – jotta se ei enää hallitse.

Freia kirjoittaa omasta oivalluksestaan häpeän äärellä: ”Olennaista on ollut tunnistaa, että syvätkin kehon kautta koetut häpeän, pelon ja raivon tuntemusten juuret voivat levätä aikojen takana eikä ensisijaisesti tämän elämän kokemuksissa. Ylisukupolvinen häpeä voi olla yhtä lamauttavaa ja painavaa kuin itse koettu kaltoinkohtelu. Syvän väärinolemisen kokemuksen syyn ei siis tarvitse olla itse koettu trauma. Olet täällä kuorimassa sipulia: oman voiman matkasi kautta kuorit koettuja, opittuja tai kannettuja kerroksia itsestäsi.”

Sukusi historiassa kulkee myös elämäsi voima

Aivan kuten kipu ja häpeä voivat matkustaa sukulinjoissa, samalla kyydillä matkustavat myös elämänvoima, resilienssi ja sisukin.

Olipa sinun ja sukusi tarinan taustalla mitä tahansa, tänään olet elossa. Sukusi elämänvoima on tehnyt elämästäsi mahdollista. Vaikka et tietäisi vanhemmistasi, isovanhemmistasi tai esivanhemmistasi yhtään mitään, on mahdollisuus tuntea kiitollisuutta siitä, että olet nyt tässä.

Jos sukusi tarinassa on jotain täysin anteeksiantamatonta, ei kiitollisuuden tarkoitus ole taputella vääryyksiä miksikään muuksi. Kiitollisuutta voi tuntea vaikkapa vain saamastaan elämästä: sinulla on tämä oma ja ainutlaatuinen elämäsi, tässä ja nyt.

Mitä tarkoittaa lupa olla enemmän?

Yksi Lupa olla enemmän -kirjan teemoista on häpeästä vapautuminen – olipa se sitten omaa tai suvun perintöä. Kirjan nimi Lupa olla enemmän ei tarkoita, että kenenkään pitäisi olla jotakin enemmän tai mitään muuta kuin juuri se, joka itse on. Kirja johdattelee matkalle siihen, että annat viimein itsellesi luvan olla juuri se, kuka olet.

”Lupa olla enemmän ei tarkoita lisää tietoja tai taitoja, vaan ennemminkin poisoppimista asioista, jotka ovat rajoittaneet tapaasi olla maailmassa. Se, mitä olet eniten hävennyt ja kaihtanut, voikin sisältää suurimman kutsun omaan voimaasi.

Piiloon on voinut tulla sudituksi kaikkea a:sta ö:hön – herkkyyttä, äänekkyyttä, kykyä hahmottaa kokonaisuuksia tai piipertää yksityiskohtia. Häpeän poistyöntämäksi on voinut tulla niin räväkkä nauru, liikutuksen kyyneleet ”väärissä paikoissa”, tapa ”yli-innostua”, olla liian iloinen, analyyttinen, intuitiivinen tai mitä ikinä. Se valtava määrä elämänvoimaa, joka menee ei-toivottujen piirteiden tai luonteenlaatujen kurissapitoon, voikin virrata hyväksesi.”

Lisää aiheesta voit lukea Freian uutuuskirjasta Lupa olla enemmän – Matkalla omaan voimaan. Kirja johdattelee tutkimus- ja voimamatkalle itseen samalla kun se tempaisee mukaansa uskomattomalle seikkailulle Freian matkassa.

Kurkkaa kirja TÄSTÄ.

Mistä manipuloivan esihenkilön tunnistaa? Ja mitä tilanteelle voi tehdä?

Teksti: psykologi Nina Lyytinen

Työelämässä vaikutamme jatkuvasti toisiimme, joten on tärkeää osata erottaa rakentava vaikuttaminen haitallisesta manipuloinnista. On hyvä tunnistaa, milloin vaikuttaminen tukee yhteisiä päämääriä ja milloin se alkaa tapahtua toisen kustannuksella.

Manipulatiivinen johtaminen keskittyy ensisijaisesti omien etujen ajamiseen, usein piilotetuin keinoin ja toisen asemaa heikentäen. Sille on tyypillistä tunteisiin vetoaminen, ristiriitainen viestintä ja epäjohdonmukainen käytös, joka hämmentää ja horjuttaa luottamusta.

Moni huomaa manipuloivan toimintatavan vasta, kun esihenkilön sanat ja teot eivät enää kohtaa. Sama asia voi olla yhtenä päivänä hyväksyttävä, mutta seuraavana moitittava. Tai se voi olla sallittua yhdelle, mutta kiellettyä toiselle. Tämä synnyttää epävarmuutta, vähentää onnistumisen mahdollisuuksia ja pitkällä aikavälillä kuluttaa voimavaroja sekä heikentää työmotivaatiota.

Tilanteen muuttaminen alkaa usein oman itsetuntemuksen vahvistamisesta ja rajojen tunnistamisesta. Avoin keskustelu sekä tuki luotettavilta kollegoilta tai verkostoilta voivat auttaa. Manipuloiva esihenkilö saattaa käyttää vähättelyä, kohtuuttomia vaatimuksia ja jatkuvaa painetta vallankäytön välineinä, mikä pitää työntekijän jatkuvassa varuillaanolossa ja pakottaa yrittämään enemmän saadakseen hyväksynnän ja mahdollisuuden kokea onnistumisia.

Miten toimia, jos kohtaat manipuloivaa johtamista:

Pyri antamaan palautetta suoraan esihenkilölle ja kerro, miten hänen toimintansa vaikuttaa työhösi ja jaksamiseesi.
Jos kahdenkeskinen keskustelu tuntuu hankalalta, pyydä mukaan esimerkiksi HR:n edustaja, esihenkilön esihenkilö tai työsuojeluvaltuutettu.
Aseta selkeät rajat: kerro, millaista kohtelua pidät oikeudenmukaisena ja mikä tukee sekä työtehtäviesi hoitamista että hyvinvointiasi.
Jos huomaat, että työasiat pyörivät jatkuvasti mielessäsi ja vievät voimia vapaa-ajalta, keskustele esimerkiksi työterveyspsykologin kanssa. Ulkopuolinen näkökulma voi auttaa hahmottamaan tilannetta ja löytämään ratkaisuja.

Jos palautteesta huolimatta tilanne ei muutu ja hyvinvointisi kärsii edelleen, voi olla tarpeen harkita myös muita uravaihtoehtoja.

LISÄÄ AIHEESTA ERIKOISPSYKOLOGIEN WEBINAARI-TALLENTEESSA:

Tunnista manipulointi työelämässä – ja löydä omat rajasi -webinaari

Kesto: 90 minuuttia | Verkossa | Hinta 35€ (sis. alv. 25,5%)

Osta tallenne TÄSTÄ.

Webinaari: Tunnista manipulointi työpaikalla – ja löydä omat rajasi

Aika: 3.9.2025 klo 18-19.30

Kesto: 90 minuuttia | Verkossa | Hinta 35€ (sis. alv. 25,5%)

HANKI PAIKKASI TÄSTÄ.

Tuntuuko sinusta joskus, että sinua suostutellaan kohti päätöksiä tai vastuita, joita et oikeastaan haluaisi ottaa? Päädytkö toistuvasti tekemään tehtäviä, jotka eivät ole sinun vastuullasi tai kuulu työnkuvaasi? Ottaako joku muu kunnian sinun tekemästäsi työstä? Onko omien rajojen asettaminen työssä vaikeaa?

Tervetuloa ajankohtaiseen ja ajatuksia herättävään webinaariin, jossa käsitellään manipulointia työelämässä niin arjen vuorovaikutustilanteissa kuin organisaation rakenteissakin.
Webinaarin vetävät erikoispsykologit Nina Lyytinen ja Satu Pihlaja.

Webinaari vastaa kysymyksiin:

1. Manipuloinnin tunnistaminen työelämässä

Mitä manipulointi on ja miten se ilmenee työelämässä?
Mitä on”hiljainen manipulointi”?
Kuka manipuloi ja millaisia ovat manipuloinnin tyypilliset taktiikat?
Voiko koko työpaikan johtamiskulttuuri perustua manipuloinnille, ja mitä sille voi tehdä?
Mitä yhteistä ja eroa on manipuloinnilla ja narsismilla?
Mitä eroa on kiusaamisella ja manipuloinnilla?

2. Välineitä manipuloinnin ehkäisyyn ja puuttumiseen

Miten manipuloinnin kohteeksi joutumisen voisi välttää?
Miten manipulointiin voidaan puuttua työpaikalla?
Mitä esihenkilö voi tehdä, jos työpaikalla ilmenee manipulointia?
Entä jos esihenkilö ei tee mitään, vaikka työyhteisössä manipuloidaan?
Entä jos esihenkilö manipuloi?
Entä jo kaikki muut tuntuvat olevan manipuloijan ”puolella” ja jää oman kokemuksen kanssa yksin?
Kuinka tunnistat omat rajasi ja löydät keinoja vahvistaa niitä?

HANKI PAIKKASI TÄSTÄ.

Mitä webinaarista saa?

Keinoja tunnistaa manipulointi ja puuttua siihen työpaikalla.
Kykyä tunnistaa omat rajat ja vahvistaa niitä.
PDF:n, joka sisältää listan tyypillisistä manipuloinnin taktiikoista sekä harjoituksista omien rajojen vahvistamiseen.
Webinaaritallenteen katsottavaksi syyskuun 2025 loppuun saakka.

Kuka webinaarista hyötyy?

Työntekijä, joka kokee tai on kokenut manipulointia työpaikalla
Työntekijä, joka epäilee olevansa manipuloinnin kohteena
Esihenkilö, jolla on tarve puuttua akuuttiin manipulointiin työpaikalla
Esihenkilö, joka haluaa vahvistaa tietoja ja taitoja
Yrittäjä, joka haluaa oppia pitämään puolensa neuvottelu- ja asiakaspalvelutilanteissa
Terapeutti, psykologi tai muu ammattilainen, joka kaipaa näkökulmia asiakastyöhön
Vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutehtävissä toimivat, joilla kommunikointi on olennainen osa työtä

HANKI PAIKKASI TÄSTÄ.

Haluatko jättää ennakkoon kysymyksen webinaarin vetäjille? Voit tehdä sen TÄSTÄ.

Webinaarin vetäjät:

Nina Lyytinen – Erikoispsykologi (PsL), tietokirjailija, kouluttaja ja Psykopodiaa -podcastin juontaja
PsL Nina Lyytinen on toiminut eri organisaatioiden psykologina. Nina on on auttanut työyhteisöjä erilaisissa kriisiytyneissä tilanteissa ja muutoksissa. Hän on valmentanut johtoa, esihenkilöitä ja organisaatioiden työntekijöitä sekä ollut mukana selvittämässä erilaisia ristiriitatilanteita. Ninalla on työ- ja organisaatiopsykologian lisäksi vahva osaaminen kriisi- ja traumapsykologiasta.

Nina Lyytinen on suositun Psykopodiaa-podcastin juontaja, ja hän on tehnyt Ylelle Näin minua manipuloidaan -podcastin yhdessä Satu Pihlajan kanssa. Hän on julkaissut Sirpa Pääkkösen kanssa kirjan Ole oma pomosi (Otava 2022) ja hänen Satu Pihlajan kanssa kirjoittamansa kirja on Tunnista manipulointi (Atena 2024),

Satu Pihlaja – Erikoispsykologi (PsL), tietokirjailija, kouluttaja, psykoterapeutti

Satu Pihlaja, erikoispsykologi PsL, psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti ja coach toteuttaa koulutuksia, puheenvuoroja ja valmennuksia yrityksille ja organisaatioille erityisesti itsensä johtamiseen liittyvistä teemoista. Hän työnohjaa tiimejä, esihenkilöitä ja johtoa eri organisaatioissa. Sadulla on pitkä työkokemus psykiatrian poliklinikalta, jossa hän työskennellyt eri mielenterveyden ja persoonallisuuden häiriöiden parissa. Hän on julkaissut tietokirjat Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi, Aikaansaamisen taika -työkirja sekä Valinnan paikka – näin teet parempia päätöksiä.