Sivu 22 – Hidasta elämää

”Olisinpa kuullut nämä asiat ennen kuin uuvuin”

Olin pitämässä luentoa eräälle työporukalle siitä, miten suorittamista vastaan voi kapinoida.

Luennon jälkeen yksi osallistujista nosti kätensä ja sanoi:

”Olisinpa kuullut nämä asiat ennen kuin uuvuin.”

Niinpä, ajattelin. Olisinpa minäkin.

Kävi kuitenkin niin, että uuvuin ensin ja opettelin (kantapään kautta) vasta sitten kapinoimaan suorittamista ja suorituskulttuuria vastaan.

Uupumus ei muuttanut minua, valitettavasti

Ajattelen kuitenkin, ettei se silti ollut myöhäistä. Uupuminen itsessään ei muuta vielä mitään – paitsi ehkä hetkellisesti.

Jos mikään ei muutu työpaikalla, muissa olosuhteissa ja kenties myös omassa ajattelussa, on mahdollista, jopa todennäköistä, että sama toistuu. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että ihminen uupuu enemmän kuin kerran.

Jos jotain voisin toivoa, toivoisin, ettei kenenkään tarvitsi uupua ensin ja vasta sitten uskaltautua pitämään huolta jaksamisestaan tai rohkaistua rikkomaan suorituskulttuurin normeja.

Sillä niistä on pitkälti kyse: uskaltamisesta ja rohkaistumisesta.

Itse aloitin aikoinaan pienistä asioista. Esimerkiksi tällaisista:

Uskaltauduin jättämään kahvikupin tiskaamatta, vaikka siisteyttä vaativa mieleni ilmoitti, että kunnon ihmiset tiskaavat astiansa HETI!
Annoin itselleni luvan katsoa televisiota keskellä päivää, vaikka tiettyihin työaikoihin tottunut mieleni väittikin, että kunnolliset yrittäjät eivät sillä tavalla vain lorvaile keskellä kirkasta päivää.
Lopetin turhan sinkoilun sähköpostien ja muiden työviestien perässä, vaikka aluksi tuntuikin, että ahkeran ihmisen täytyy olla koko ajan tavoitettavissa.
Lepäsin silloin, kun väsytti, enkä vasta sitten, kun älykello ilmoitti, että jaksaminen on jo todella huonolla tolalla.
Aloin tehdä kivoja ja itselleni mielekkäitä juttuja, vaikkei niistä ollutkaan kerrassaan mitään ”hyötyä”.
Opettelin jättämään asioita kesken, vaikka piiskuri päässäni sanoikin, että tehtävälista on oltava päivän päätteeksi TYHJÄ!

Nyt jälkikäteen voi todeta, että maailma ei kaatunut, mutta elämästäni tuli kevyempää.

Muutosten tekeminen ei välttämättä ole helppoa, mutta juuri siksi kannattaakin aloittaa pienistä asioista. Vaikka sitten yhdestä kahvikupista.

Voimaa uudenlaisiin toimintamalleihin löydät myös Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista. Korttien tavoitteena on paitsi auttaa myös rohkaista sinua haastamaan sisäisen suorittajasi ajatusmalleja ja näin taistelemaan suorituskulttuuria vastaan – jotta sinun ei tarvitsisi olla seuraava uupunut.

Kosketus voi auttaa, kun sanat eivät riitä – Tällainen kosketus voi auttaa masentunutta

Oletko joskus kokenut halauksen, joka sai taakkasi tai surusi kevenemään? Tai nojannut toisen olkapäähän ja saanut läheiseltä voimia jatkaa eteenpäin silloin, kun se on tuntunut mahdottomalle?

Elämän vaikeimmissa hetkissä sanat voivat tuntua riittämättömiltä. Silloin keho voi puhua puolestamme – kosketus yltää nimittäin monesti sinne, minne sanat eivät.

“Kosketus yltää sinne minne sanat eivät”

Kun puhutaan masennuksesta, kyse on tietenkin huomattavasti vakavammasta asiasta kuin hetkittäisestä pahasta mielestä, mutta samat lainalaisuudet koskevat myös sitä – turvallinen kosketus voi auttaa.

Olen omalla vastaanotollani päässyt todistamaan kosketuksen parantavaa voimaa kerta toisensa jälkeen. Kyse ei kuitenkaan ole henkilökohtaisesta kokemuksesta, vaan myös tutkimustulokset puhuvat tämän puolesta.

Mitä tutkimukset sanovat?

Vuosien saatossa on tehty satoja tutkimuksia ympäri maailman kosketuksen terveyshyötyihin liittyen. Viime vuonna julkaistiin kuitenkin poikkeuksellisen laaja meta-analyysi Nature Human Behaviour -lehdessä, mikä antoi uutta tietoa kosketuksen terveyshyödyistä.

Tutkimuksessa analysoitiin 137 aiempaa tutkimusta ja yli 12 000 osallistujaa. Tulokset osoittivat, että hoitava kosketus – kuten hieronta, silittäminen tai halailu – vaikuttaa masennusoireisiin monella tasolla.

Masennusoireet lievittyvät kosketuksen avulla

Hieronta ja muu hoitava kosketus helpotti tutkimuksen mukaan masennusoireita merkittävästi. Vaikutus oli havaittavissa sekä fyysisissä reaktioissa, kuten verenpaineen laskussa ja lihasjännityksen vähenemisenä, että psykologisissa mittareissa.

Kosketus alensi myös stressihormoni kortisolin määrää veressä, mikä on keskeistä masennuksen hoidossa, sillä kohonnut kortisoli liittyy mielialan laskuun, unihäiriöihin ja ahdistukseen.

Kosketus ei vaadi ammattilaista ollakseen terapeuttista

Terveyshyödyt olivat yhtä suuria, riippumatta siitä, oliko koskettaja ammattilainen vai läheinen. Tämä viittaa siihen, että emotionaalisesti turvallinen kosketus voi olla terapeuttista myös arjessa – ei vain hoitotilanteissa.

Turvallista, suostumuksellista kosketusta kannattaa siis hyödyntää myös kotona masennuksen hoidossa.

Yksisuuntainen kosketus on tehokkainta

Yksisuuntainen kosketus, kuten hieronta, tuotti kuitenkin enemmän terveyshyötyjä kuin molemminpuolinen kosketus (esim. halaus). Tämä koski erityisesti henkisiä terveysvaikutuksia.

Syy tähän voi olla, että hoidettava voi ammattilaisen käsissä keskittyä paremmin vastaanottamaan kosketusta, jolloin autonominen hermosto rauhoittuu tehokkaammin. Ilman vastavuoroisuuden velvoitetta, omiin tarpeisiin keskittyminen on yleensä myös helpompaa.

Säännöllisyys tuo parhaimmat tulokset

Tutkimuksen mukaan hieronta ja muu hoitava kosketus tuottivat eniten terveyshyötyjä silloin, kun niitä annettiin säännöllisesti. Toistuvat hoitokerrat tuottivat nimittäin selvästi parempia tuloksia kuin yksittäiset hoidot.

Jo 2 hoitokertaa viikossa voi laskea kortisolitasoja ja parantaa mielialaa merkittävästi. Yksittäisen hoitokerran keston pidentäminen sen sijaan ei lisännyt terveyshyötyjä – tärkeämpää on toistuvuus.

Kosketus osana kokonaisvaltaista hoitoa

Säännöllinen hoitava kosketus voi parantaa masennuksen hoitotuloksia, erityisesti silloin kun perinteiset hoitomuodot eivät yksin riitä. Kosketus ei välttämättä korvaa lääkitystä tai psykoterapiaa, mutta se voi täydentää niitä ja tuoda kaivattua helpotusta oloon.

“Kosketus voi olla se hiljainen voima, joka auttaa jaksamaan vielä yhden päivän.”

Lähteet: Nature Human Behaviour- meta-analyysi 2024

Pettymys näkyy ja tuntuu aivoissa – Myös kroonisella stressillä on yllättävä vaikutus

Pettymys on tunne, jonka me kaikki tunnemme – joskus pettymys liittyy pieneen arkiseen hetkeen ja joskus musertavaan tilanteeseen, kun emme saavutakaan sitä, mitä tavoittelimme.

Et varmaan tiennyt, että pettymyksellä on oma ”kotinsa” aivoissa. Pieni, mutta merkittävä alue nimeltä habenula aktivoituu silloin, kun toiveemme eivät täyty, kun koemme epäonnistumista, torjuntaa tai jäämme ilman odottamaamme palkkiota. Habenula vertailee: mitä odotin – ja mitä oikeasti tapahtui?

Jos toiveen ja todellisuuden ero on suuri koemme pettymystä ja tällöin habenula romahduttaa mielihyvän kokemiseen liittyviä välittäjäaineita, kuten dopamiinia, endorfiiniä ja serotoniinia. Tämä voi tuntua tyhjyytenä ja aiheuttaa vetäytymistä tai jumiutumista negatiivisiin ajatuksiin. Aivomme kuitenkin yrittävät ohjata meitä: ”älä tee tätä uudelleen.” Mutta miten me sen kuulemme? Luovutammeko, vai opimmeko?

Toistuvat pettymykset ja jatkuva stressi voivat johtaa masennukseen

Pitkittyessään pettymys voi estää meitä tavoittelemasta asioita, joita haluamme. Jos emme saa tukea tai emme osaa suhtautua itseemme myötätuntoisesti, pettymyksistä voi muodostua sisäinen tarina, jossa olemme epäonnistujia tai emme ansaitse parempaa. Aivotkin alkavat reagoida. Tutkimusten mukaan krooninen stressi voi johtaa habenulan yliherkkyyteen. Yliherkkä habenula tulkitsee tilanteita useammin pettymyksenä tai epäonnistumisena, ja tämä on yhteydessä masennuksen kehittymiseen.

Toistuvat pettymykset voivat vahingoittaa itsetuntoa, lisätä itsekritiikkiä ja viedä iloa tuottavat asiat elämästämme. Vetäydymme, välttelemme, emmekä enää uskalla toivoa. Masennus ei aina ala vakavasta kriisistä – joskus se alkaa pienistä pettymyksistä, joita emme osanneet käsitellä.

Pettymyksen kokeminen ei ole heikkoutta – päinvastoin. Se kertoo, että olet toivonut, uskonut, rakastanut tai yrittänyt. Että jokin on ollut sinulle tärkeää. Pettymyksen kuunteleminen ja kohtaaminen voi johdattaa kohti ymmärrystä – ja toipumista.

Mitä pettymys yrittää sinulle opettaa?

Mikä deittailukuvioissa menee usein vähän vituralleen?

Mikä yhdistää suomalaisia naisia? Reippaus, muiden kannattelu ja kaikille kaikkea oleminen. Sen vuoksi ryhdymme usein myös romatillisissa kuvioissa kannattelemaan muita, tekemään kompromisseja ja tyytymään liian vähään. Käymme halvalla kauppaa siitä, että saisimme hetken olla naisia, tuntea ihailua ja arvostusta ja tulla kannatelluiksi.

Toivomme vain voivamme vihdoin luottaa ja saada nojata ja tässä hyvin ymmärrettävässä, inhimillisessä tarpeessamme jätämme joskus tarvittavat taustatutkimukset tekemättä, kun kumppaniehdokas vaikuttaa hyvältä. Mutta yleensä kuka tahansa vaikuttaa aluksi hyvältä. Usein olemme alun perin niin turvattomia että olemme myös rajattomia. Koska kollektiivinen turvattomuus on niin yleistä – eli ihmissuhteissa pelon kautta ohjautuminen eli turvaton kiintymys – emme välttämättä huomaa hommelia ollenkaan.

Kauniit sanat eivät korvaa vastuullisia tekoja. Viehättävä ja kohtelias käytös ei takaa arvostavaa kumppanuutta. Psykologisten ja henkisten hommeleiden tiedostaminen tai kirjojen lukeminen ei vielä tarkoita, että ihminen on oikeasti kohdannut haavojaan ja kulkee vastuullista eheytymis- tai kasvumatkaa.

Monella meistä suomalaisista naisista (sanoisin suurimmalla osalla) on taipumusta kontrolloida, varmistella että kaikki menee putkeen ja tehdä suhteissa toistenkin emotionaalista duunia ja sivuuttaa omia tarpeitaan. Samalla tulemme toisinaan vahingossa kouluttaneeksi kumppaneita siihen ettei heidän tarvitse tehdä omaa osuuttaan.

Haluaisimme niin kovasti levätä ja antautua, mutta emme osaa. Ei siksi että meissä on jotakin vikana vaan siksi ettemme ole saaneet levätä ja olla rauhassa kaikissa tunteissamme kasvuvaiheissamme. Emme ole saaneet tukea tunnesäätelyyn ja hermostomme rauhoittamiseen – eli hyviä turvan eväitä.

Näin opimme turvattoman kiintymystyylin ja pyyhällämme aina hermosto yli- tai alivireessä. Näillä spekseillä menemme ihmissuhteisiimme. Etsimme kiihkeästi aikuista kumppania joka vihdoin tukisi meitä – mutta ellemme ole löytäneet sisäistä turvaa eli omaa maskuliinienergiaamme, emme usein ihan tunnista, ketkä ovat meille oikeasti sopivia kumppaniehdokkaita tai keiden kanssa voimme realistisesti saada mitäkin. Etsimme pikemminkin turvaa tuovaa isää tai hoivaa luovaa äitiä kumppaniehdokkaistamme. Vasta, kun opimme turvan ja hoivan taitoja, ihmissuhteemme voivat alkaa eheytyä turvallisemmiksi.

Kun sisäinen turva vahvistuu, rajamme, intuitiomme ja itseluottamuksemme tukevoituu. Silloin voi alkaa levätä omassa naiseudessaan sen sijaan että yrittää opettaa miestään olemaan mies. Kun alkaa sisäistää olevansa ihana, ihan tosi riittävä ja täysi nainen ja olento itsessään, voi olla tekemättä kompromisseja. Ei tarvitse tyytyä luullen, ettei voi saada enempää. Tämä ei tarkoita vaatimuksia ja odotuksia toisia kohtaan vaan selkeyttä sen suhteen mitä itse ihmissuhteilta tahtoo. Se ei ole speksien sanelemista vaan omia tietoisia valintoja. Joskus se tarkoittaa itsekseen olemista niin kauan, kunnes oikea tyyppi tulee kohdalle. Tai jos haluaa pitää hauskaa, voi tehdä niin itseään kannatellen. Ei sekoita rilluttelua tai vetovoimaa hyvän suhteen aineksiin.

Kun sisäinen turva alkaa löytyä ja vahvistua, ei tarvitse enää kannatella toisia ja olla aina niin helvatun reipas. Voi juhlistaa itseään lempeästi, mentaalimyllyttää vähemmän ja levätä enemmän. Ei tarvitse yrittää kelvata ja tehdä vaikutusta toisiin vaan laskeutua enemmän itseensä. Silloin oikeat tyypitkin löytävät paremmin luoksemme.

Kuva: Unsplash

Voimauttavat kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Onko 10 000 askelta päivässä hyvinvointimyytti? – Näin asiantuntijat vastaavat

Entä jos -podcastissa puhutaan kävelemisestä ja kävelemisen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksista. Podcast-vieraana olivat sairaanhoitaja-kätilö Minna Nurmi sekä alaraajafysioterapeutti Henna Vähä-Hakula Medishopista, joka terveyden ja liikkumisen erikoisliike. Voit kuunnella koko podcast-jakson maksutta TÄÄLTÄ. Jakso on tuotettu mainosyhteistyössä Medishopin kanssa.

Mieltä asiantuntijat ovat 10 000 askeleen päivittäisestä rajapyykistä? Onko se hyvinvoinnin perusta?

Klassinen ohjenuora päivittäisestä 10  000 askeleesta elää sitkeänä, mutta podcastin asiantuntijoiden viesti on selvä: ”Askelmäärä on henkilökohtaista.” Vähä-Hakula selittää asiaa tarkemmin: ”Jos 5  000 askelta saa sinut voimaan hyvin, se voi riittää. Jos taas 20  000 askelta tekee olosi hyväksi, sekin on sopivaa.”

Askelmäärän tuijottamisessa on se ongelma, että siinä tarkastellaan vain kävelyn määrää eikä laatua. Kävelyn laatu on asia, jota harvemmin pohditaan ennen kuin esimerkiksi kipu estää kävelemisen. Huono asento kävellessä ja eteenpäin nojaava tyyli estävät kantaiskun ja pakaran luonnollisen työn. Alaraajafysioterapeutti Vähähakula muistuttaa, että kantaisku on valtavan tärkeä: kantaiskun hetkellä pakara tekee ”jarruttavaa työtä”. Hyvä ryhti kävellessä vaikuttaa siis myös askellukseen ja koko kehoon. Jos mieli takertuu saavutettavaan numeroon eli askelmäärään, kävelyn laatu kärsii: ”Se on huono. Se on huono”, Vähä-Hakula sanoo podcastissa.

Mihin siis kannattaa kiinnittää huomiota askelmäärän sijaan?

Ryhti: pää on linjassa kehon kanssa, rintakehä on auki ja lantio liikkuu vapaasti.
Käsien rytmi: kädet heiluvat vuorotahtiin jalkojen kanssa – tämä avaa yläkroppaa ja hengitystä.
Alusta: epätasainen polku aktivoi tukilihakset, kun taas asfaltti passivoi.
Kuormituksen nousu: lisää matkaa vähitellen; 10 000 askelta ei ole kaikille, kaikissa tilanteissa fiksu tavoite.

Muista, että paras mittari on olo ja kehotuntemus – ei pelkkä numero.

Kuuntele koko podcast-jakso TÄÄLTÄ.

Mokkapalatalkoot, seitsemän vaiheen ihonhoitorutiini ja muut asiat, joihin nykyihmisen ”pitäisi pystyä”

Jos sinustakin tuntuu, ettet kykene samaan aikaan tekemään töitä kokoaikaisesti, preppailemaan terveellisiä ruokia koko viikoksi, pitämään kotia tiptop ja astiakaappia täydellisessä järjestyksessä, suorittamaan seitsemän vaiheen ihonhoitorutiinia aamuin illoin, treenaamaan tavoitteellisesti, ylläpitämään optimaalisia HRV-tasoja, meditoimaan, tasapainottamaan hermostoa, kehittämään itsestäsi parempaa versiota, kuuntelemaan osaamista kehittäviä podcasteja, kirjoittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa, tehostamaan ajankäyttöä, osallistumaan paitsi mokkapalatalkoisiin myös taloyhtiön pihajuhliin ja raahautumaan viimeisillä voimillasi vielä mustikkametsäänkin sen lisäksi, että pidät huolta lapsista, parisuhteesta, lemmikeistä, ystävyyssuhteista, opiskeluista ja harrastuksista (tietenkin kehittävistä sellaisista), niin tässä uutisia:

Mahdoton yhtälö se onkin.

Ei, et ole epäonnistunut tai tippaakaan huono.

Meille on vain myyty ajatus siitä, että pallojen on pysyttävä koko ajan ilmassa ja että kaikessa on onnistuttava täydellisesti. Jos se kaikki ei sitten onnistukaan, on vain yritettävä enemmän ja paremmin. Ahkeruutta ja aikaansaamista ihailevassa maailmassa luisuu helposti malliin, jossa huomaa suorittavansa asioita ilman, että on edes pysähtynyt pohtimaan, onko niiden tekeminen järkevää saati sitten millään muotoa mielekästä. Yhtäkkiä vain löytää itsensä silittämästä lakanoita aina sunnuntaisin, kun mummokin aina teki niin.

Kaikensuorittamisen sijaan oleellisempaa on löytää ne itselle kaikista tärkeimmät jutut ja fiksusti viisveisata muista ihanteista, vaatimuksista ja trendeistäkin. Kaikkeen ei yksi ihminen kykene. Eikä pitäisikään.

Superihmisenä olemiseen tulee kyllä neuvoja, vinkkejä ja ohjeita. Niitä tulee itse asiassa koko ajan ja kaikkialta. Suurin piirtein lyhtypylväistäkin voi nykyisin lukea, mitä kaikkea kunnon ihmisen ja kelpo kansalaisen pitää tehdä – ja mitä hän tekee väärin.

Sinun tehtäväksesi jää suodattaa tarvittava osa mappi Ö:hön, jotta et viiden, viidentoista tai viidenkymmenen vuoden päästä huomaa, että elämä on luikahtanut ohi ilman, että sinä olet ohjaksissa.

Ei se helppo tehtävä toki ole. Mutta jos homma tuntuu vaikealta, työntövoimaa löydät Tunnollisen suorittajan kapinointikorteista.

Elämyshakuinen herkkä tuo suhteeseen sekä syvyyttä että vaihtelua – Haasteena ristiriitaiset tarpeet

Olen elämyshakuinen erityisherkkä ja pohtinut viime aikoina sitä, miten nämä ominaisuudet sekä niiden aikaansaama sisäinen ristiriita vaikuttavat nykyiseen parisuhteeseeni. Yhdistelmä rikastuttaa ja haastaa.

Koen, että parisuhteessa elämyshakuinen erityisherkkä voi olla sekä suhteen syventäjä että sen piristäjä. Haasteet liittyvät yleensä tasapainon löytämiseen: milloin mennään kokemaan uutta ja milloin vetäydytään lepäämään. Kun kumpikin ymmärtää tämän ristivedon, suhde voi olla sekä turvallinen että seikkailullinen.

Elämyshakuinen erityisherkkä parisuhteessa

Vahvuutena näen ehdottomasti sen, että elämyshakuinen herkkä on usein innostunut ja tuo suhteeseen paljon luovia ideoita, yllätyksiä ja inspiroivia hetkiä. Hän on usein se, joka pitää kipinää yllä ja suhteen elävänä. Itse ainakin nautin tällaisesta ideoinnista, suunnittelusta ja toteutuksesta valtavasti. Etenkin yllätykset toiselle ovat parasta.

Kumppani saakin usein nauttia uuden kokeilemisesta (ravintolat, harrastukset, matkat). Herkkä-elämyshakuinen tuo myös syvyyttä elämyksiin: ne eivät jää pinnallisiksi, vaan muuttuvat jaetuiksi merkityksellisiksi kokemuksiksi. Lisäksi meissä yhdistyy empatia ja seikkailu – herkkä osaa huomioida kumppanin tarpeet myös uusissa, jännittävissä tilanteissa.

Ja ehkä tärkeimpänä, me elämyshakuiset herkät arvostamme pieniäkin yhteisiä kokemuksia – elämyksien ei tarvitse olla suuria, vaan kävely merenrantaan, uusi resepti tai pieni retki voi tuntua erityiseltä ja rakentaa yhteyttä.

Haasteena ristiriitaiset tarpeet

Elämyshakuinen herkkä kohtaa kuitenkin myös haasteita ja ristiriitoja näiden ominaisuuksien välillä. Sama ihminen haluaa vaihtelua ja elämyksiä, mutta tarvitsee myös rauhaa ja palautumista. Tämä voi turhauttaa sekä itseä että kumppania.

Toisaalta haasteita voi tuoda eri tahti kumppanin kanssa, kun suhteen elämyshakuinen osapuoli usein haluaa seikkailla, toinen pysyä kotona. Tämä voi aiheuttaa suhteeseen jännitteitä. Varsinkin, jos molemmat ovat erityisherkkiä, mutta vain toinen on elämyshakuinen.

Arjen tylsyys voi olla myös vaarana – herkkä elämyshakuinen saattaa turhautua, jos parisuhde muuttuu pelkästään rutiininomaiseksi eikä se tarjoa riittävästi virikkeitä. Tämän tunnistan itsestäni, kun katselen parisuhdehistoriaani taakse päin.

Toisaalta voi olla myös hetkiä, jolloin elämyshakuinen kaipaa intoa ja uusia kokemuksia, mutta seuraavana päivänä ei jaksa lähteä mihinkään herkkyytensä takia. Tämä ailahtelevuus voi hämmentää kumppania.

Elämyshakuinen herkkä järjestääkin usein paljon tekemistä, mutta uupuu itse ensimmäisenä. Näin käy lähes aina itselleni. Liika ohjelma väsyttää helposti, vaikka aluksi tuntuisi innostavalta. Tämä voi johtaa ärtymykseen tai vetäytymiseen.

Kaipuu elämysten ja rauhan välillä

Erityisherkkä elämyshakuinen tuo siis suhteeseen sekä syvyyttä että vaihtelua. Kun molemmat ymmärtävät tämän ristiriidan – kaipuun elämysten ja rauhan välillä – suhde voi olla erittäin rikastuttava.

Haasteet liittyvät lähinnä tasapainon löytämiseen ja siihen, että molempien tarpeet otetaan huomioon. Tärkeintä on rauhassa tutustua omaan itseen ja omaan kumppaniin. Luoda yhteiset säännöt ja suunnat suhteelle.

Käytännön vinkkejä parisuhteeseen

Rytmittäkää elämykset – sopikaa, että toisinaan mennään uuteen kokemukseen, toisinaan ollaan kotona rauhassa.
Pienet elämykset arkeen – elämysten ei tarvitse olla isoja matkoja: vaikka uusi kävelyreitti, leffailta tai pieni yllätys voi tyydyttää elämyshakuisuutta.
Kuunnelkaa molempien tarpeita – erityisherkkä elämyshakuinen voi kertoa, että tarvitsee vaihtelua, mutta myös lepoa. Kumppani voi oppia tukemaan tätä tasapainoa.
Ennakointi – jos lähdetään reissuun tai juhliin, kannattaa varata myös palautumisaikaa jälkikäteen.
Ymmärtäkää ristivetoa – jos herkkä elämyshakuinen välillä innostuu ja välillä vetäytyy, se ei ole tahallista, vaan luontaista temperamenttia.

Haluatko apua erityisherkkyytesi kanssa? Tutustu Annukan Lempeämpi valmennukseen ja lataa maksuton Herkkyys voimavaraksi -työkirja.

Kurkkaa myös Annukan kirja Matka itsesi puolelle.

Kehuminen voi olla manipulointia – Tällaisia ovat epäaidot kehut

Meistä jokainen kaipaa huomioimista, arvostusta ja kiittävää palautetta. Mutta miten paljon ja millä tavalla, jotta se tuntuu aidosti hyvältä?

Kehujen ja tunnustusten (kuten myös ei-toivotun palautteen) antaminen perustuvat yleensä antajan arvoasteikkoon, siihen mikä on hänen mielestään hyvää ja kehut ansaitsevaa.

Jos olemme kovin kehuriippuvaisia, olemme myös riippuvaisia toisten ihmisten määrittelemistä arvoasteikoista.

On näkemyksiä, joiden mukaan kehuminen tapahtuu ylemmyydestä käsin ja sisältää arvioinnin, jossa kehuja kokee olevansa parempi ja osaavampi sanomaan jollekin ei yhtä hyvälle näkemyksensä tämän toiminnasta tai jopa hänestä itsestään.

Pistää pohtimaan.

Olkoon niin tai näin, mutta joka tapauksessa, jos kehumiseen liittyy epäaitous ja jokin oman edun tavoittelu, kyse on manipuloinnista. Manipuloiva kehuminen on joskus niin lipevää, että falskius on ilmiselvää, mutta se voi myös vaikuttaa aidolta ja hyväntahtoiselta. Vilppitutkamme ilmoittaa yleensä silloinkin jostain oudosta sivumausta, sillä meillä on melko hyvä kyky aistia sanojen epäaitous. Jos suu puhuu muuta kuin sydämen kieltä, niin ilmeet ja eleet viestivät, ettei puhujalla ole puhtaat jauhot pussissa. Myös äänensävy paljastaa helposti epäaitouden, sitä on vaikea kontrolloida.

Manipuloivan kehumisen taka-ajatuksena on saada kohde toimimaan jollakin kehujan haluamalla tavalla. Ystävyyssuhteissa se voi olla keino saada empaattinen ystävä kuuntelemaan omat huolet, murheet ja draamat ilman vastavuoroisuutta. ”Kun sinä olet niin hyvä kuuntelija.” Se voi myös olla tapa saada kohde myöntymään toistuvasti ja vailla vastavuoroisuutta, milloin mihinkin tehtävään, kissanhoidosta taksikuskina toimimiseen.

Omaa etua palveleva kehuminen ei kuulu yhdenarvoiseen, hyvään ihmissuhteeseen.

Työyhteisöissä kehumisen tarkoitus saattaa olla se, että ihminen taipuisi tekemään enemmän ja enemmän, usein juuri se tunnollisin ja usein muutenkin jo liikaa tekevä: ”Olet niin hyvä, ihan paras, luotettava ja aikaansaava, joten voisitko tehdä sen, tämän ja tuon?”

Kehuminen saattaa myös joskus ja joillakin olla oman satuttavan käytöksen hyvittelyä, jonka tavoitteena on, että kun kohde saa kuulla olevansa ihana, upea ja fiksu, se pyyhkisi satuttavat loukkaukset unohduksiin. Sitä ei kuitenkaan tapahdu.

Kun satuttavat sanat vuorottelevat ennakoimattomasti kehumisen ja kauniiden sanojen kanssa, ei ole oikein mitään, mihin luottaa.

Jotta kehumme olisivat uskottavia, on hyvä sanoa vain sellaisia asioita, joita todella tarkoittaa, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia. Vilpittömät ja sydämestä tulevat kehut uppoavat. Kun puhuu totta, ei tarvitse miettiä ilmeitään, eleitään eikä äänensävyään, kaikki toimivat sulassa sovussa kantaen samaa viestiä.

Kiittäminen on usein kehumista parempaa. Etenkin, kun kertoo toisen ihmisen tekemisistä nousseista, omista myönteisistä tunteistaan: ”Kiitos, kun autoit” tai ”Olen kiitollinen ja iloinen siitä, että teit kanssani tämän, yksin en olisi selvinnyt” tai ”Sain esimerkistäsi valtavasti rohkaisua.”

Kiittäminen tapahtuu yhdenarvoisuudesta käsin, se ei sisällä arviointia eikä arvottamista. Kun saa kiitoksen, tietää tehneensä jotain hyvää toiselle tai toisille.

Kehu tai kiitä, mutta vain silloin, kun siihen on mielestäsi ja sydämestäsi todella aihetta.

Lue lisää siitä mikä vahvistaa tai haurastuttaa ihmissuhteita kirjastani Syvennä ihmissuhteitasi – Muuta elämäsi

Kaunan kantaminen ei muuta mennyttä, mutta tekee nykyhetkestä raskaamman – Näin lopetat itsesi satuttamisen

Oletko huomannut katkeruuden nousevan herkästi pintaan? Entä jäätkö helposti murehtimaan menneitä tapahtumia ja kantamaan niistä kaunaa?

Tämä on todella inhimillistä, mutta valitettavasti hyvin huono tapa, jolla satutat toistuvasti itseäsi. Sanon “tapa”, koska sen takana ovat vanhat ja opitut toimintamallit. Usein nämä mallit saavat alkunsa jo kaukaa lapsuudesta, jolloin omaksumme tiedostamatta tavat toimia sekä suhtautua satuttaviin ristiriitatilanteisiin. Tapa on ikäänkuin automaattinen reaktio, alitajunnan ohjaama “ajatusura”, jossa vain porskutamme sokeasti eteenpäin, kyseenalaistamatta sitä. Haluankin saada sinut pohtimaan, olisiko syytä pysähtyä tämän haitallisen ja itseäsi satuttavan tavan äärelle ja opetella uudenlaisia tapoja keventää elämän henkistä painolastia.

Katkeruus ja kaunan kantaminen ovat pohjimmiltaan menneisyyteen takertumista ja sen tapahtumista tai loukkaantumisen tunteista kiinnipitämistä. Ne vievät paljon energiaa ja syövät siten henkistä kapasiteettiamme. Meille jokaiselle on varmasti tapahtunut asioita, joita voi olla vaikea hyväksyä. Mielestäni pahoja tekoja, ilkeyttä tai satuttavia sanoja ei tarvitsekaan varsinaisesti sallia tai hyväksyä, mutta siitä huolimatta ne voi antaa anteeksi.

Kantamalla toiselle henkilölle kaunaa, satutamme jatkuvasti vain itseämme. Tämän moni unohtaa. Olemme jokainen omille ajatuksille sillä tavalla sokeita, että pidämme niitä varsin oikeutettuina ja annamme itsellemme luvan pyöritellä samoja negatiivisia ajatuskehiä uudelleen ja uudelleen. Sitten ihmettelemme miksi on jatkuvasti niin huono olo ja alakuloinen mieli… Ajatukset harvoin ratkeavat niiden loputtomalla pyörittelyllä eivätkä ihmissuhdesolmut todellisuudessa aukea hautomalla kostoa.

Kun etsimme ratkaisua oman elämämme pulmiin ja jumitustilanteisiin, suurin sudenkuoppa on jäädä kiinni ylianalysointiin sekä jatkuvaan muiden tai itsensä syyttelyyn. Yritämme joko analysoida puhki kaikki vaihtoehdot tai vastaavasti haemme oikeutta omille vihan ja loukkaantumisen tunteille syyttämällä kaikista ristiriidoista vain toisia osapuolia. Tällöin asetumme uhrin asemaan, emmekä valitettavasti pääse koskaan eteenpäin.

Uhrina oleminen on aina jollain tavalla itsekästä: saatamme huomaamatta vaatia muita olemaan juuri meidän puolella, koska emme itse osaa siihen asettua. Uhrina saa toki paljon huomiota, sääliä sekä oikeutusta omille tunteille kuitenkin niin, että pysymme jumissa emmekä lopulta pääse elämässä eteenpäin. Uhrina oleminen on kuin henkinen mutakuoppa, jossa kieriskelemme loputtomiin omissa tunneliejuissa panien avuttomuuden, epätoivon, surun ja vihan kanssa ihmetellen samalla miksi linssit, joiden läpi katsomme elämää, ovat aina likaiset? Uhrina oleminen on kamppailua ja selviytymistä, ei suinkaan elämistä autenttisena itsenään.

Menneisyydessä vellominen estää sinua olemasta läsnä sekä tyytyväinen tässä ja nyt. Kivuista ja haavoista käsin eläminen luo toistuvan kokemuksen kärsimyksestä. Kärsimys voi olla aivoille jopa addiktoivaa ja lisäksi sillä saa usein muilta aivan valtavasti huomiota. Menneisyys kuitenkin meni jo. Eilistä ei ole konkreettisesti missään muualla kuin meidän mielessämme. Kukaan ei ole luvannut meille myöskään tulevaa, vaikka tietysti hyvä ennakko-oletus on, että heräämme vielä huomis aamunakin. Todellisuudessa meillä ei ole mitään muuta kuin tämä hetki.

Asettumalla läsnäolon tilaan tässä ja nyt voimme päättää vapauttaa sen, mitä olemme taakkana kantaneet sekä löytää selkeyttä nykyhetkeen. Voimme päättää halutessamme puhdistaa vaikka koko pöydän, mutta sitä ei kannata vaatia itseltään. Tärkeintä on, että se mikä tapahtui joskus ehkä kauan sitten, lakkaa vaikuttamasta meihin negatiivisella tavalla eli ei nosta enää voimia vieviä tunnekuohuja. Kun tapahtumat hiljalleen muuttuvat neutraaleiksi, voimme ammentaa menneisyydestä oppeja, oivalluksia ja voimavaroja jatkuvan kivun sijaan.

Miksi on siis tärkeää opetella päästämään kaunan ja katkeruuden tunteista irti? Koska se vapauttaa meidät elämään enemmän tässä ja nyt sekä auttaa nauttimaan elämän pienistä ihmeistä. Kaunan ja katkeruuden tunteet taas tarkoittavat, että menneisyyden tapahtumilla on yhä sisäinen valta meihin.

Anteeksianto on ainoa keino vapautua menneisyyden kahleista ja sen on tarkoitus vapauttaa sinut itsesi. Kuten sanoin, vääriä tekoja ei varsinaisesti tarvitse hyväksyä, mutta voi silti opetella antamaan anteeksi tilanteelle ja myös itselleen, että on kantanut kaunaa. Aito anteeksianto on taito, jota voi opetella. Voit esimerkiksi toistaa hiljaa mielessäsi: “kiitos tunteeni, että tulit esille, onko vielä jotain mitä haluat sanoa? Olet nyt tehnyt tehtäväsi ja vapautan sinut, kiitos kiitos kiitos.” Hiljenny silmät kiinni ja salli itsesi hetken rentoutua, jotta viesti menee perille kehoosi asti. Voit toistaa tätä harjoitusta niin usein kun on tarvetta. Toistuva anteeksiannon vahvistaminen luo alitajuntaan positiivisen eli vapauttavan uskomuksen.

Meissä jokaisessa on kaikki puolet: meillä on sisäänrakennettuna kyky rakentaa ja rakastaa sekä yhtälailla kyky vihata ja hajottaa. Meidän päätettävissämme on aina se, kumpaa puolta ruokimme tässä ja nyt.

En uskaltanut itkeä, koska pelkäsin, että kaikki romahtaa eikä itku lopu koskaan

Teksti on kirjastani 102 oivallusta elämästä:

Kyyneleet ovat nestettä,
joka puristuu ulos sydämestä silloin,
kun kipu rutistaa sen kasaan.

Ennen en uskaltanut itkeä. Pelkäsin, että jos itken, kaikki hajoaa käsiin. Menetän kontrollin, enkä koskaan enää osaa lopettaa itkemistä, ja itken lopun elämäni. Kai tuossa pelossa oli pieni siemen ymmärrystä siitä, että oli ehkä saattanut tulla nieltyä kyyneleitä sisäänsä pitkään ja paljon.

Kyyneleet ovat ikään kuin näkyvä osa sydämen kivusta. Kun sydän puristuu kivusta kasaan, siitä seuraa kyyneleitä, jotka muut voivat nähdä. He voivat nähdä kivun, joka on yleensä niin suojassa ja piilossa.

Tunsin toistuvasti tai jopa yhtäjaksoisesti kuristusta ja painetta kurkullani. Alas painettua sydämen kipua. Kasvava pato kurkullani piti kyynelvyöryn sisälläni. Näin kului vuosia, ehkä vuosikymmeniä.

Kunnes tuli se viimeinen, riittävän suuri sydämen puristus, jonka seurauksena pato murtui. Menetin kontrollin. Tunne virtasi lävitseni. Hyökyaaltoina silmissäni ja karikkona sydämessäni.

Vähitellen tunne alkoi tasoittua – kuten tunteilla on tapana, kun niiden antaa tulla vapaasti, ja mennä, kun on sen aika.

Kun pato oli murtunut, huomasin, että kaikki muutkin tunteet pääsivät liikkumaan vapaammin. Rusinaksi rutistunut sydämeni saattoi täyttyä myös ilolla, rakkaudella ja luottamuksella. Kun patoa ei enää ollut, ihanalta tuntuvilla tunteillakin oli vapaus liikkua myös sisäänpäin.

Oivalsin, että kipu pitää kiinni pitkään ja uuvuttavasti, jos sen ei anna liikkua vapaasti. Ja kyyneleet ovat kivun liikettä ulospäin.

Lue kaikki 102 oivallustani kirjasta:

Asia, josta ei saa puhua oikein missään – mutta se on osa ihmisen hyvinvointia ja elämää

Teksti pohjautuu seksologi ja seksuaaliterapeutti Tiia Forsströmin sekä seksuaalikasvattaja ja kuvataiteilija Heidi Laukan kanssa käytyyn keskusteluun.

On aika hullunkurista: me elämme ajassa, jossa lähes mistä tahansa voi puhua ääneen – paitsi seksuaalisuudesta.

Sitä ei saa mainostaa marketissa. Siitä ei voi kertoa somessa ilman sensuuria. Oikeita sanoja ei voi käyttää julkisesti, etteivät “jotkut” pahoita mieltään.

Ja silti seksuaalisuus ei ole viihdettä tai höttöä. Se ei ole bonus, jonka voi lisätä elämään, jos aikaa jää. Se on ihmisyyden ydintä: elinvoimaa, nautintoa, yhteyttä, tunteiden jakamista, kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Kun tästä aiheesta vaietaan, ongelma ei katoa – se kasvaa. Kun sensuuri estää asiasta puhumisen, estyy myös kasvatuksellinen, tieteellinen ja hyvinvointiin liittyvä keskustelu. Ja silloin ihmiset jäävät yksin kokemustensa ja häpeänsä kanssa.

Onkin syytä kysyä: kuka oikeastaan tarvitsee suojaa siltä, että aiheista ei puhuta? Usein ongelma ei ole lapsessa tai mummossa, joita yritämme varjella, vaan aikuisessa, joka ei uskalla kohdata omia tunteitaan tai keskustella avoimesti.

Seksuaalisuus kuuluu jokaiselle. Se ansaitsee saman arvon ja avoimuuden kuin mikä tahansa hyvinvoinnin osa-alue – lepo, ravinto, liikunta tai mielen terveys.

Meidän – siis meidän kaikkien – tehtävä on murtaa tämä hiljaisuuden kehä. Sanoa ääneen se, mikä on jo totta:

seksuaalisuus on osa ihmisyyttä, ja sen tutkiminen ja sanoittaminen tekee elämästä eheämpää, turvallisempaa ja vapaampaa.

Asiantuntijoiden luomat Lupa nauttia -kortit seksuaalisuuden tarkasteluun: ajatusmallien tutkailuun, tunnetaitojen lisäämiseen ja seksuaalisuudesta keskusteluun:

Yritätkö kovasti olla sellainen kuin mielestäsi pitäisi? – Riittämättömyyden tunteen helpottaminen voi alkaa tästä

Yritätkö päivästä toiseen tavoittaa jotain, mitä ei voi koskaan tavoittaa, olla jotain muuta kuin mitä oikeasti olet? Tuntuuko kuin olisit pudonnut syvään kaivoon, joka on avautunut sisällesi ja jonka sisälle et enää näe kunnolla? Joka ikinen päivä kaivo syvenee, siellä on pimeämpää ja sen vesi on sameampaa? Se on riittämättömyyden kaivo.

Joka päivä yrität parhaasi mukaan olla kuten muut, miten mielestäsi kuuluu olla ja kätket sisimpäsi oman kaivon vedenpinnan kuvajaisesi taa. Silti kuvajaisesi, se mitä näytät maailmalle, on hyvin hauras ja voi särkyä hetkellä millä hyvänsä.

Sitten jonain päivänä jokin napsahtaa sisälläsi, raivo ja viha pyrkivät pintaan, kunnes et voi niitä enää pidätellä. Vahingoitat itseäsi, paiskot tavaroita, sanot jotain ikävää läheisillesi. Lopulta sisältäsi vyöryvät kyyneleet etkä enää jaksa, uupumus on vienyt voiton. Kaikesta tästä seuraa häpeä, katumus, suuttumus ja viha itseäsi kohtaan. Soimaat ja ruoskit mielessäsi itseäsi, kunnes kokoat taas kuvajaisesi sirpaleet ja liimaat ne yhteen. Taas kävi näin. Kierre on valmis ja päätät olla entistä valppaampi, ettei kukaan vaan pääse enää koskaan moittimaan sinua mistään.

Miten vapautua rajoittavasta mukaminä-tarinasta ja pinnallisesta kuvajaisesta, jonka taakse pärjäämisen vaatimus, itsekritiikki ja itsesi soimaaminen kätkevät aidon minäsi, minäsi, joka on piilossa sydämessäsi ja joka ei millään saa rauhaa ja lepoa.

Minätarinamme, aito minä ja se miten maailma meidät näkee eivät aina ole sopusoinnussa ja yhtäläisiä toistensa kanssa. Usein paljastamme vain osan minuudestamme, jotta muiden käsitys meistä olisi tietynlainen, jotta sopeutuisimme paremmin joukkoon, saisimme arvostusta tai jotta itsellä olisi esimerkiksi turvallisempi tai rauhallisempi olla.

Minätarinat koostuvat ajatuksista, tunteista, kokemuksista, uskomuksista, tarinoista, muistoista ja toimintamalleista. Ne muokkaavat taukoamatta sitä kuka ja millainen henkilö olen, millainen minun pitäisi olla, mitä saan olla ja riitänkö.

Kuvajaisesi on kuin peilin pinta, johon heijastuvat erilaiset määritelmät itsestäsi kulloisenkin tilanteen mukaan ja jotka heijastat takaisin maailmaan. Kuvajainen muuttuu hauraaksi, kun aito minuus alkaa olla näille määritelmille alisteinen ja yhä etäisempi. Muista, että et ole kuitenkaan yhtä kuin lannistavat ja sanalliset määritelmät ja vaatimukset itsestäsi. Kuka siis oikeastaan olet?

Jotta voit saavuttaa todellisen rauhan ja turvan tunteen sisälläsi, sinun on opittava tuntemaan itsesi ilman määritelmiä ja lannistavia ajatuksia. Parhaiten onnistut tässä, kun ensiksi alat huomata vaativia, painostavia ja itsekriitiisiä ajatuksiasi, uskomuksiasi ja toimintamallejasi. Voit kirjoittaa niitä vaikka ylös. Sitä vähemmän ne pystyvät saamaan sinut otteeseensa ja loukkaamaan sinua kun kiinnität niihin huomiota. Pane ajatukset merkille ja mieti, onko ajatus totta ja edistävätkö uskomukset ja toimintamallit, joiden mukaan pyrit elämään, sinun omaa hyvää elämääsi ja hyvinvointiasi, tarpeitasi ja toiveitasi.

Itsemyötätunto on kykyä havainnoida oman mielen tuottamia ajatuksia, tunteita, kokemuksia ja kehon tuottamia tuntemuksia. Itse voit päättää, mitä tunteita ja ajatuksia lähdet seuraamaan ja mitkä saavat lipua ja virrata ohi. Opit näin arvioimaan ajatuksiasi ja tunteitasi ikään kuin etäämpää ja keskittymään paremmin ajatuksiin ja tunteisiin, jotka vahvistavat ja tukevat sinua. Jos toteutat jonkun muun unelmaa, uuvut, ahdistut ja masennut. Tätä kirjoittaessani on parhaillaan menossa Tokion MM-kisat. Urheilukisoja mukaillen: jos katseesi on viereisellä radalla, se on väärässä paikassa.

Artikkelikuva Polina Tankilevitch, Pexels

Tutustu työhöni täältä.