Sivu 186 – Hidasta elämää

Isänpäivä on iloinen ja surullinen päivä

Onnea on isä ja ihana isäsuhde. Isänpäivänä juhlitaan isiä ja isoisiä koko Suomessa. Annetaan lahjoja ja itse askarreltuja kortteja. Keitetään isille aamukahvi ja käydään katsomassa isää hänen kotonaan, sairaalassa, hoivakodissa.

On ihanaa, kun on isä, joka on kuin kallio. Isä jolta saa tukea, kun elämä heittelee. Ja sitä joka sanoo aina oikeat sanat silloin, kun niitä tarvitaan. Isä jonka kanssa voi tai on voinut tehdä kivoja asioita ja jolle tekee tänään mieli sanoa: Kiitos, olet (tai olit) maailman ihanin isä.

Isänpäivä ei ole pelkästään iloinen päivä, monille se merkitsee isän ikävää ja isoa surua. Näin on tietysti monen muunkin juhlapäivän laita: aina päivä ei ole iloinen vaan se tuo esiin kaikenlaisia kipuja.

Isän ikävä voi tarkoittaa sitä, että isä ikävöi lapsiaan. Tässäkin maassa on paljon isiä, jotka on vieraannutettu lapsistaan siitä huolimatta, että olisivat ihan hyviä isiä, jos heille annettaisiin mahdollisuus olla sitä. Erovihan seurauksena moni isä ja hänen lapsensa tuntevat tänään ikävää. Onpa monta muutakin syytä, miksi isä saattaa ikävöidä lapsiaan. Meillä on lukemattomia parisuhde-eron erottamia isiä ja lapsia.

Isän ikävä on myös sitä, että lapsi ikävöi, on haavoittunut isäsuhteessaan ja jäänyt ihan kokonaan isää vaille. Näitä haavoja joudutaan usein paikkaamaan, suremaan, antamaan anteeksi vasta paljon myöhemmin.

Miltä mahtaa tuntua siitä lapsesta, jonka isälle alkoholi tai työ on tai oli tärkeämpi kuin hän itse?

Miltä tuntuu lapsesta silloin, kun kaikki muut askartelevat isänpäiväkortteja eikä hänellä ole ketään, jolle korttinsa osoittaa?

Miltä tuntuu viedä kynttilä kuolleen isän haudalle? Millainen isä haudassa lepää?

Tai miltä tuntuu miehestä, joka ei ole toiveestaan huolimatta saanut lapsia eikä saa tilaisuutta viettää isänpäivää?

Elämä on joskus niin älyttömän iloista ja älyttömän surullista. Kipuja ja kiitoksen aiheita on vaikka kuinka paljon. Isähaavaakin on hyvä helliä ja hoivata.

Juhlitaan isänpäivänä niitä isiä, joita on mahdollisuus juhlia. Halitaan lujaa ja kiitetään. Omalle isälleni haluan sanoa: Kiitos siitä, että olet maailman paras isä.

Kurkkaa Miian Toivon kortit tästä.

Kiitos sinulle, mysteeri nimeltä mies!

Kyllä minä huomaan, vaikka en aina ymmärrä sanoa. Arvostan, kuulen ja ihailen. Ajattelen sinusta hyvää.

Isä

Kannoit, kun en enää jaksanut hiihtää.

Ostit minulle pesäpallomailan ja opetit pelaamaan.

Heitit kanssani palloa olohuoneessa – sain ottaa koppia uudestaan ja uudestaan.

Arvioit pyynnöstäni kaikki uimahyppyni, kun hypin pää edellä altaaseen.

Katsoit uutisia, luit lehteä ja korkkasit oluen.

Otit minut mukaan harrastuksiisi. Sain seikkailla mukana, osallistua.

Sinun käsiisi sain luvalla purkaa kiukkuni, kun kiukutti.

Ihailit äitiäni varauksetta ja se pohjusti myös minun itsetuntoni.

Hankit minulle tyynyliinan, jossa lukee: ”Onni suosii rohkeaa!”

Sain sinulta myös vaatteen, jossa luki: ”Olen painoni arvosta kultaa.”

Rakastit syvästi, se on päivänselvää.

Halusit antaa osasi yhteiseen hyvään.

Välillä tahtisi tuntui hitaalta, mutta nyt mietin: oli siinä viisautta.

Myöhemmin hoidit usein lapsiani. Heillä oli paikka elämässäsi ja sylissäsi.

Tuit varauksetta, kun tarvitsin tukea.

Lähdit tästä elämästä yllättäen. Silloin opin, että olemme kukin vain askeleen päässä kuolemasta. Monet yhteiset vuodet piirtyivät äkisti yhteen hetkeen: sinun tutut, rakkaat kätesi.

Muistan kättesi lämmön. Ja vaikka en joskus toisi haudalle kynttilää, sydämessäni palaa liekki joka päivä.

Kun katsot minua valokuvasta, silmäsi välittävät rakkautta. Yritän joskus ohittaa katseesi, koska aina en jaksa kohdata surua. Näet minut silti, kulmankin takaa. Kiitän rakkaudestasi – ja yhä vastaat: ”Aina.”

Mies

Olet se isä, joka elämässäni vielä on: lasteni isä. Olet se, jonka viereen käperryn illalla, ja jolle ihoni puhuu. Kaikkien kiireisten päivien päätteeksi kaipaan lämpöäsi. Se on tuttua, myös tulta.

Sinussa on niin monta puolta ja vaihetta! Sinuun on mahdoton kyllästyä ja silti on riittävästi asettumisen kykyä. Ehkä se on suhteemme salaisuus.

Puujalkavitsisi naurattavat keskellä sotkuista keittiötä.

Soitat kitaraa, rumpuja ja jazzia vähän liian lujaa, sydämestäsi.

Rakastat kosketusta.

Et pompi lasten pillin mukaan (paitsi aika usein).

Pelaat Unoa ja Kimbleä – usein ehdotat sitä lapsille.

Teet suuren lasagnen, josta riittää seuraavaankin päivään.

Autat kavereita talkoissa.

Viet lapset uimaan.

Huomioit naiseuteni.

Kaappaat kainaloon, kun kävelen ohi.

Näet tulevaisuuden.

Innostut asioista ja runoilet yllättävästi.

Fiksaat asioita – järjestit juuri työkalupakkisi.

Pidät huolen, että lapsetkin osallistuvat.

Kun jotain päätät, olet hyvin perusteellinen.

Korjaat suuntaa sopivasti, etkä jää paikoillesi.

Uskalsit isäksi jo nuorena.

Näytät rehellisesti tunteesi, myös ne haastavat.

Aina en sinua ymmärrä, mutta ymmärränkö itseänikään?

Kestät suuren perheen tuoman intensiivisyyden, vaikkei se ole helppoa.

Teet jatkuvasti töitä perheesi eteen.

Olet hyvä mies!

”Olet istuttanut siemenen elämän kukkaruukkuun”, sanoi tytär isälleen.

Haaveesta huolimatta kaikista ei tule isää. Rakkaudelle ja vastuulle on silti tilausta. Joskus isä voi olla puolikas tai lähes olematon, vaikka olisi ihan kokonaan jonkun isä. Toisinaan side ei ole biologinen, mutta arjesta tai sisimmästä käsin kuitenkin mittaamaton.

Elämän Miehet, kiitos teille! Rakkaudesta ja raameista. Myös isoisät, esi-isät, appiukko, miespuoliset ystävät, opettajat ja poika. Kuva mysteeristä nimeltä mies rakentuu jokapäiväisissä kohtaamisissa kanssanne.

Lisää rakkaudesta ja elämän mysteereistä Etsijän kirjassa:

“Keräile mieluummin kokemuksia kuin esineitä” – 4 ajattelutapaa, jotka ovat haitaksi hyvinvoinnille

Oletko koskaan miettinyt, että epäterveellisiä elämäntapoja ovat myös haitalliset ajatukset. Sorrumme helposti haitallisiin ajatuksiin, kuten odottamaan parempaa hetkeä, elämään muiden odotusten mukaisesti ja etsimään onnea vääristä asioista. Nämä ajatukset ovat kuitenkin haitaksi hyvinvoinnille.

Tässä neljä haitallista ajatusta, joiden kitkeminen saa olosi kevenemään:

Älä odota, että tilanteesi muuttuu

Jos koet olevasi loukussa, paranna ensin yhtä pientä osa-aluetta elämässäsi. Keskity yhteen asiaan kerrallaan, sellaiseen asiaan, jota voit työstää juuri tänään. Ennen kun voit oppia juoksemaan, sinun on ensin opittava kävelemään.

Älä tee asioita vain sopiaksesi joukkoon

Jos yrität muuttaa todellista itseäsi sopiaksesi joukkoon, voit ainoastaan teeskennellä. Ajan kuluessa uuvut siihen. Jos joudut muuttamaan arvojasi, kiinnostuksen kohteitasi tai vakaumuksiasi olet väärässä paikassa. Hakeudu sellaisten joukkoon, jossa sinun arvot, kiinnostuksen kohteet ja vakaumukset hyväksytään sellaisinaan.

Älä etsi syitä aloittamiseen

Elämässä ei ole koskaan täydellistä aikaa aloittaa ideasi kehittämistä, kokeilla jotain uutta tai oppia uutta. Paras aika aloittaa on nyt. Matkan varrella tulet tekemään virheitä, mutta jatkat oppimista.

Lopeta esineiden ostaminen löytääksesi onnellisuuden

Keräile mieluummin kokemuksia kuin esineitä. Rahan käyttäminen tavaroihin ei tuo sinulle onnellisuutta ja tyytyväisyyttä samalla tavalla kuin kokemukset ja elämykset. Matkustellessa luot vahvoja tunnesiteitä paikkoihin ja ihmisiin, joita kohtaat matkasi aikana. Näistä kokemuksista syntyy ihania muistoja, joita voit palauttaa mieleesi vielä monen vuoden jälkeenkin.

Lähde: ThriveGlobal

Älä mieti, mitä muut sinusta ajattelevat – säästä sekin energia itsellesi

Kun kohtaat uuden ihmisen, hän luo silmänräpäyksessä ja usein tiedostamattaan mielikuvan sinusta. Ihmisillä saattaa olla vahvoja mielikuvia sinusta myös silloin, vaikka et olisi heitä koskaan tavannutkaan. Mielikuvat saattavat syntyä somessa tai muiden ihmisten tarinoiden kautta.

Muiden rakentamat mielikuvat syntyvät osittain niistä asioista, jotka ovat totta, ja suurimmaksi osaksi niistä asioista, joilla tiedonmurut liitetään yhteen – eli oma ymmärrys. Emme nimittäin havainnoi asioita sellaisena kuin ne ovat, vaan sellaisena kuin itse olemme. Näin tekevät myös muut ihmiset luodessaan mielikuvaa siitä, kuka ja millainen olet.

Et voi siis koskaan tietää, miten muut sinut todellisuudessa kokevat (tai tarkemmin sanottuna: miten muut kokevat itsensä sinun kauttasi). Toinen näkee sinussa sen, mikä hänestä itsestään löytyy ja minkä hän pystyy tunnistamaan. Olet toiselle ihmiselle peili. Ja kuitenkin: olet niin paljon enemmän kuin se, mitä toinen ihminen oman kokemuksensa pohjalta sinussa pystyy näkemään. Siksi ei kannata käyttää omaa energiaa liikaa sen pohtimiseen, mitä muut sinusta ajattelevat.

Kun taas kohtaat vanhan tutun, hän katsoo sinua sellaisena kuin hän koki sinut viimeksi tavatessanne. Hän punnitsee sanojasi ja tekojasi sen pohjalta, mikä ymmärrys hänellä on menneestä. Sinä kuitenkin muutut, eikä sinun tarvitse olla enää se, mitä olit aiemmin. Sinun ei tarvitse muuttua takaisin sellaiseksi ihmiseksi, mitä olit viimeksi kohdatessanne (vaikka helposti niin tapahtuu – varsinkin lapsuuden tuttujen seurassa roolit palaavat). Jokainen minuutti muuttaa sinua, ja vuodet etenkin.

Jos annat muiden ajatusten, mielikuvien ja rooliboksien määritellä olemistasi liikaa, alat elää enemmän palvellen muiden ajatuksia ja mielikuvia kuin omaa elämääsi. Olet suuntautuneena ulospäin, vaikka se, mitä todella olet, on sinun sisälläsi. Se, mitä sinussa on, on ilman tulkintaa. Se on totta. Ja se muuttuu koko ajan.

Lakkaa sinkoilemasta muiden toiveiden ja mielikuvien mukaan, ja ole rohkeasti se, mitä olet juuri nyt tässä hetkessä. Sen sijaan että määrittäisit itsesi sen kautta, millaista palautetta saat muilta, etsi yhteys itseesi ja siihen, mikä on sinulle tärkeää ja mikä on sinun elämäsi kannalta olennaista. Anna intohimosi, rakkautesi ja sisäisen ilosi määritellä se, miten elät elämääsi ja miten ilmennät itseäsi.

Jos muiden mielipiteet ja ajatukset eivät merkitsisi sinulle mitään, mitä tekisit nyt? Millainen olisit? Miltä näyttäisit? Millainen olisi tulevaisuutesi elämä?

Ammenna elämän energiaasi omasta sisäisen voiman lähteestäsi, anna sen roiskua yli äyräiden kaikessa tekemisessä ja olemisessa. Ole joka hetki se ihminen, joka todella olet. Anna itsesi muuttua sellaiseksi, millaiseksi olet muuttumassa.

Me muut tarvitsemme sitä, että sinä olet enemmän sinä. Muuten tästä maailmasta jää puuttumaan jotain todella merkittävää ja ainutlaatuista!

Tämä ja 51 muuta tsemppitekstiä löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin hittikirjasta Tsemppikirja – kuka kaipaisi kirjallisen tsemppiä juuri nyt? Lue lisää ja “selaa” kirjaa TÄSTÄ.

Kaikki järjestyy kyllä, mutta aina ei tarvitse tuntua siltä – Vaikka luottaisi siihen, että elämän kriiseillä on tarkoituksensa, on itselleen annettava lupa olla surullinen

Jokaisella pilvellä on hopeareunus.
Kaikki järjestyy.
Sinä selviät.
Kaikella on tarkoituksensa.

Jokainen meistä on varmasti kuullut vastaavia lauseita elämässään, enemmän tai vähemmän. Moni on kuiskaillut niitä lohdutuksena, halauksen kera läheisilleen tai ystävilleen, yrittäen kannatella surevalle tilaa.

Eikä näissä kliseissä tietenkään ole mitään pahaa tai väärää, sillä jokainen niistä pitää pohjimmiltaan paikkansa. Kun luottaa elämään ja sen kulkuun – sekä itseensä – tietää, että selviytyy. Tietää, että ainoa varma asia on muutos.

Silloin ymmärtää ja uskoo, että elämässä tapahtuvien myllerrysten tarkoitus on järjestää jotakin uuteen uskoon, ja että jossakin kohtaa ymmärtää syyn sille, miksi kaikki tapahtui. Juuri näiden käännösten, mutkien ja kuoppien ansiosta on se ihminen, kuka on.

Silti akuutilla kriisin hetkellä kliseet tuntuvat turhilta ja niille tuntuisi sopivammalta väläyttää keskisormea. Kun maa järisee jalkojen alla, toisinaan rikkoen perustuksia, joita on rakentanut yksin tai yhdessä jonkun toisen kanssa, tuntuu turhalta uskoa yhtään mihinkään.

Ja sellaiset tunteet on todellakin sallittuja.

Elämän perustuksia rikkovan järistyksen ei tarvitse tuntua hyvältä. Se saa herättää tunteita. Oikeastaan – sen kuuluu herättää tunteita.

Se, että antaa itsensä tipahtaa polvilleen ja käydä läpi koko skaalan kivuliaita tunteita, on yksi tärkeimmistä vaiheista omassa hyväksymis- ja toipumisprosessissa. Ilman noita epätoivon hetkiä skippaa vaiheen, jossa on lupa ottaa tilaa itselleen ja omalle kivulleen.

Vaiheen, jossa on lupa antaa pettymyksen korventaa sydäntilaa. Jossa on lupa huutaa turhautumistaan seinille, äänensä käheäksi. Kääriytyä sängynpohjalle sikiöasentoon. Itkeä päiväkausia, keuhkonsa tyhjäksi. Raivota ja kiroilla kliseille, sallia itselleen ajatukset siitä, että tästä nyt ei vaan tule enää koskaan mitään.

Vaikka pahin tuska riepotteleekin ihmistä äärimmilleen ja saa kehon tuntumaan jyrän alle jääneeltä, sitä kohtaa ei kannata, eikä voi jättää huomiotta.

Sillä kun äärimmäiset tunteet laimenevat ja kyyneleet tyrehtyvät, jää jäljelle tyhjä tila. Ja vain tuohon tyhjään tilaan voi saapua jotakin uutta. Luottamus. Vain silloin itkusta kipeisiin keuhkoihin voi saapua syvä sisään- ja uloshengitys. Särkyneeseen sydämeen pieni palanen rauhaa. Ajatuksista tukkeutuneeseen mieleen läsnäolon syvä kokemus.

Kyllä. Tästäkin. Taas. Selvitään.

Kaikkien meidän elämässä sattuu ja tapahtuu, emmekä voi vaikuttaa siihen, milloin oman elämän mannerlaatat kolahtelevat toisiaan vasten. Mutta voimme vaikuttaa siihen, miten otamme maanjäristykset vastaan. Kun antaa järistyksen kolistella koko voimallaan, on voimaa jossain kohtaa jatkaa elämässä eteenpäin. Silloin järistys ei jätä jälkeensä tukahdutettuja pelkoja, tunteita ja kasautumia, jotka veisimme muutoin seuraavaan elämänvaiheisiin tai ihmissuhteisiin.

Ja kun on aika nousta sängyn pohjalta kohti uusia polkuja, eteenpäin siirtyy astetta vahvempi, vapaampi ihminen. Taskuissaan nipullinen kaikkien kuulemia voimalauseita.

Kaikella on tarkoitus.
Kaikki järjestyy.

Kuin taskussa olisi lauseiden sijaan jalokiviä, ihminen voi kuiskata itselleen hiljaa, ehkä pienen hymynkareen kera:

Niin järjestyykin.

Kurkkaa uudet Lempeyttä keholle -kortit:

Lempeä kosketus on superlääke – Jo 20 sekunnin silitys voi vähentää ahdistusta ja parantaa mielialaa

Huomaatko riitaisassa kohtaamisessa silittäväsi kättäsi tai laittavasi kätesi toisen kätesi päälle?

Viisas kehosi siinä hoitaa sinua silloin. Lämmin ja lempeä fyysinen kosketus rauhoittaa kehoamme – ja kun keho rauhoittuu, rauhoittuu mielikin. Ne kun ovat koko ajan vuorovaikutuksessa keskenään.

Ystävällinen kosketus saa kehomme uskomaan, että kaikki on hyvin ja olemme turvassa. Tutkitusti jo 20 sekunnin lempeä kosketus käynnistää lempeyttä ja hyvää oloa tuottavan oksitosiini-hormonin erityksen elimistössämme.

Keho reagoi lämpimään, hoitavaan eleeseen kuin lapsi äidin syliin. Oksitosiini saa olomme tuntumaan turvalliselta ja rauhoittaa stressaavia tunteita. Se vähentää pelkoa ja ahdistusta, lisää myötätuntoa ja yhteyden tunnetta muihin ihmisiin.

Ihomme on äärimmäisen herkkä ja tunteva elin. Oksitosiini alkaa virrata, kun halaamme tai kosketamme ystävällisesti toista ihmistä – tai itseämme. Koiran tai kissan silittäminen tekee saman. Mielikuvien uskomattoman voiman kautta oksitosiinihanat aukeavat myös silloin, kun vain kuvittelemme halaavamme tai koskettavamme.

Pika-apu ahdistaviin tunteisiin on siis lähellä. Laita käsi sydämesi päälle ja tunne sen lämpö, anna kehon rauhoittua. Tai laita käsi toisen käden päälle, silitä poskeasi tai halaa itseäsi – mikä ikinä tapa koskettaa itseäsi lempeästi tuntuu sinusta hyvältä.

Oksitosiinikäsittelyn voi liittää myös päivän rutiineihin. Vartalovoiteen kehoa kunnioittava, ystävällisten ajatusten siivittämä levitys on loistava lempeyskäsittely. Käsivoiteen hierominen käsiin lempeästi saa olon tuntumaan mukavalta.

On sanottu mm. ekstaasihuumeen jäljittelevän oksitosiin vaikutuksia. Käyttäjä tuntee olonsa rentoutuneeksi, rakastavaksi ja hyväksyväksi. Ja tämän kaiken saamme aikaan vain lempeällä kosketuksella.

Ajatuksilla ja tunteilla on sama vaikutus kehoomme, suunnataan ne itseen tai muihin. Sama koskee myös kortisolia eli stressihormonia. Ankara, tuomitseva sisäinen puhe saa kortisolin erityksemme käyntiin – ja oksitosiini on oiva lääke pakene tai taistele -reaktion aiheuttamia tuhoja vastaan. Jos siis huomaat kritisoivasi itseäsi, voit korjata vahinkoja koskettamalla itseäsi lempeästi ja tehostaa vielä vaikutusta sanomalla itsellesi jotain myönteistä. Olet kuitenkin tosi hyvä tyyppi.p

Täydellisyyden vaatimus on armotonta – Perfektionisti unohtaa, että vain epätäydellisenä voi olla täydellinen

Onko sinulla sisäinen tarve tehdä asiat aina oikein ja virheettömästi? Tai oletko joskus ollut tilanteessa, jossa olet lähes epätoivoisesti pyrkinyt kohti täydellistä lopputulosta?

Minulle tämä saattaa tapahtua esim. kirjoittaessani tai koulutusmateriaaleja tehdessäni. Deadline painaa jo päälle – väsymyksestä puhumattakaan – mutta vielä pitää hioa lauseita.

Tai siivouspäivinä voi tuntea sisällään kihisevän kiukun, kun muut perheenjäsenet eivät noudata kunnollisella ja oikealla tavalla tehdyn siivouksen käytänteitä ja vaatimuksia. Tai juhlia järjestäessä kiireestä kädet täristen pitää vielä taitella serviettejä netistä poimitun mallin mukaan juuri ennen vieraiden tuloa.

(Enneagrammi-persoonallisuusmallin mukaan virheettömyys on ykköstyypin perustarve, mutta kyllä me muutkin osaamme täydellisyyteen pyrkiä.)

Täydellisyyttä tavoitellessamme olemme äreitä muille, koska he eivät pyri samaan lopputulokseen kanssamme. Koemme, etteivät muut arvosta meitä ja pyrkimyksiämme. Lisäksi lisäämme tuskaamme olemalla itsellemme vihaisia siitä, että olemme suuttuneet. Sillä sisäisen kriitikkomme mielestä myös ihmisinä meidän pitäisi pystyä täydellisyyteen.

Mitä stressaantuneempia olemme, sitä joustamattomampia perfektionisteja meistä tulee. Kiire ja stressi saavat aivomme jumiin emmekä tahdo löytää ulostietä täydellisyyden vaatimuksesta. Täydellisyyden armottomuus tuntuu kipuna sisällämme, koska olemme unohtaneet yhden elämän suurista totuuksista: Olemme täydellisiä vain epätäydellisinä.

Ilman epätäydellisyyttä ei ole täydellisyyttä

Aivan kuten valoa ei ole olemassa ilman pimeyttä, niin ei ole täydellisyyskään olemassa ilman epätäydellisyyttä. Valoisassa tilassa uutta valonlähdettä ei erota, niinpä se menettää merkityksensä. Ilman epätäydellisyyttä täydellisyyskin lakkaa olemasta.

Kokonaisuus pitää aina sisällään aivan kaiken, myös kaksi ääripäätä ja kaiken siltä väliltä. Aivan kuten perhosen toukka kantaa mukanaan jo koko aikuisen perhosen häkellyttävän kauneuden tai kukan siemen sisältää jo avautuvan kukan väriloiston ja huumaavan tuoksun.

Kokonaisuus ja täydellisyys ovat sisäänrakennettuina jo keskeneräisessä. Kaikki kehitysvaiheet ovat harmonisesti linjassa keskenään. Ja jokainen vaihe on täydellinen sellaisenaan. Mitään niistä ei voi jättää pois.

Emme rakasta pieniä lapsia tai koiranpentuja niiden täydellisyyden takia. Suloisia niistä tekee nimenomaan niiden kömpelyys, osaamattomuus ja kyvyttömyys toimia täydellisesti. Heillä ei ole vielä tarvetta hävetä ja peittää epätäydellisyyttään.

Niinpä heistä huokuu viaton ja puhdas tieto siitä, että epätäydellisenä ja keskeneräisenäkin on hyvä ja täydellinen. Kaiken rakkauden arvoinen.

Hengitä, hellitä ja hyväksy

Kiireen hellittäessä ja aivojen rentoutuessa esim. syvähengityksen avulla voimme ymmärtää, ettei täydellinen aina olekaan paras mahdollinen lopputulos. Ystäväni totesi kerran viimeisen päälle kauniisti kattamani pöydän ääressä, ettei hän ikinä jaksaisi tehdä samoin eikä näin ollen koskaan voisi kutsua minua heille syömään.

Olen myös oppinut, että täydellisesti, viimeiseen piirtoon hiottu esitys ei anna tilaa spontaaneille ideoille tai antoisille keskusteluille. Täydellisyys ei anna tilaa olla avoin ja inhimillinen – ei itselle, ei muille eikä tilanteelle.

Täydellisyyden vaatimus hukuttaa kykymme nauttia hetkistä sellaisina kuin ne ovat.

Mutta kun hyväksymme todellisuuden sellaisena kuin elämä sen kulloinkin eteen tuo, löydämme itsestämme yllättävää ja huoletonta vapautta. Elämän hetkiin rennosti heittäytyminen on perfektionistille ihan täydellinen avain pulppuavaan iloon ja onnellisuuteen.

Kursivoitu teksti on kirjasta Onni asuu jo sinussa, joka auttaa sinua ymmärtämään syvemmin itseäsi ja muita sekä löytämään oman tapasi olla onnellinen. Se on myös loistava lahja kaikille, joiden toivot olevan onnellisia.

Tutustu myös uutuuskirjaani Olet kaiken hyvän arvoinen:

Teksti on julkaistu myös Iloversumin sivuilla. Tutustu koulutus- ja valmennustarjontaani TÄSTÄ

15 hyvää ja toimivaa tapaa kehua toista

Kehut voivat aiheuttaa saajassa hyvinkin ristiriitaisia ajatuksia, joten niiden antamista on syytä miettiä tarkoin. Kysyin sosiaalisessa mediassa miten kukin haluaa tulla kehutuksi ja onko ulkonäön kommentointi sopivaa. Tein keskusteluista yhteenvedon ja listasin kehuja, jotka soveltuvat kaikkien käytettäväksi.

Pohdi ennen kehujen antamista:
Ilahduttaako kehuni todella kuulijaansa?
Saako kehuni toisen miettimään, että onko hän aiemmin näyttänyt jotenkin huonommalta, väsyneemmältä, lihavammalta?

Kauneusihanteet ovat yksilöllisiä. Kauneuteen tai hyvännäköisyyteen liittyvät kehut voivat vastaanottajassa herättää erilaisia ajatuksia kuin mitä antaja on niiden ajatellut olevan. Ulkonäköön, sukupuoleen liittyvät kehut ovat haasteellisia ja niitä olisi monen mielestä hyvä välttää.

Kommentit laihtumisesta tai lihomisesta ovat vältettäviä. Koskaan et voi tietää onko toisella laihtumisen tai lihomisen syynä sairastuminen tai vaikka syömishäiriö. Laihtumisesta kehuminen saattaa myös lisätä laihuuden ja erilaisten dieettien ihannointia. Jos on huolissaan toisen terveydentilasta se kannattaa ottaa hienotunteisesti esiin.

Jokaisella meistä saattaa olla hyvinkin selviä muistikuvia miten joku on kommentoinut omaa ulkomuotoa loukkaavalla tavalla. Nämä kokemukset saatetaan muistaa läpi elämän.

Ellei mielipidettä varta vasten kysytä niin ei sitä kannata kommentoida. On eri asia jos toinen kysyy mielipidettä ulkonäköönsä, vaatteeseensa, hiuksiinsa tai vaikka painonpudotusprojektiinsa liittyen. Silloin on luvallista kommentoida. Tärkeää on muistaa huomioida vastaanottava ihminen ja olla hienotunteinen.

Ihminen pitää tuntea hyvin ennen kuin voi kommentoida ulkonäköä. Myös kulttuurilliset erot voivat olla valtavat ja ne kannattaa huomioida. Molemminpuolinen vahva tunneside voi kestää ulkonäköön liittyvät kommentit.

Positiivisia ovat kommentit, jotka eivät ole vertailevia tai sukupuoleen tai kehonosiin liittyviä. Hiukset voivat olla neutraali kehonosa ja sitä voidaan kehua helpommin, mutta tämänkin suhteen on tärkeää tuntea kehun saava henkilö.

Läheisessä ihmissuhteessa kommentointi voi olla sallivampaa, mutta siinäkin täytyy olla tarkka ja hienovarainen. Tärkeää on myös kysyä onko oma kommentti ok. Palautetta omista sanomistaan voi hyvin kysyä ja tärkeää ottaa vastaan.

Tärkeintä olisi keskittyä ihmisen vahvuuksiin ja taitoihin. Kehun on hyvä olla aito ja rehellinen. Nämä kehut soveltuvat niin aikuisten kuin lasten kehumiseen sukupuolesta riippumatta! Lue lista ja pohdi mitkä kehut ovat itsellesi mieluisia saada ja mitkä mieluisia antaa.

Olet onnellisen näköinen!
Olet rohkea!
Olen sinusta ylpeä.
Toimit upeasti.
Olet huomaavainen.
Sanoit hienosti.
Sinuun voin luottaa.
Olet taitava.
Ihailen älykkyyttäsi.
Osaat keskustella syvällisesti.
Olet ihanan innostunut!
Osaat kuunnella.
Sinä hehkut.
Ihailen miten näytät tunteitasi.
Hymysi on upea.

Saako epäonnistumisen pelko sinutkin jättämään tärkeitä asioita tekemättä? – Näin käänsin pelon voimavaraksi

Kirjoittaja Jenni Skyttä-Forssell on freelancer-kirjoittaja, joka on työskennellyt vuosia erityislasten parissa. Hän kirjoittaa eri medioihin ja on julkaissut runokirjan Saippuakuplia Kaarlensillalla vuonna 2017.

Yksi varmasti voimakkaimmista tunteista on pelko. Se kumpuaa jostain niin syvältä, että sitä on vaikea edes selittää. Siinä on jotain niin ikiaikaista, että se saa koko kehomme sekaisin. Pelko on myös hyvä tunne, kertoohan se lähestyvästä vaarasta ja tilanteesta, josta voi koitua meille harmia. Tämä on hyvää pelkoa, jota on viisasta kuunnella.

Sitten on se pelko, joka johtuu usein asioista joita emme tiedä, se on pelkoa tuntematonta ja uutta kohtaan. Siinä käykin helposti niin, että leimaa asian käyttökieltoon aivan turhaan.

Monet ennakkoluulot ovat syntyneet pelosta. Pelko ruokkii kaikkea sitä meissä mikä ei ole varmaa. Pimeäkin olisi vain pimeää, ilman pelkoa. Sinne ei olisi koskaan keksitty mörköjä kaappeihin ja sänkyjen alle, mutta juuri ne asiat, joita me emme voi nähdä, ruokkivat pelkoa.

Kun pelko puhuu, se puhuu niin lujaa, että sen alle jää vaimeat äänet, eikä sitä edes ymmärrä aina peloksi. Silloin usein antaa pelon viedä ja päätökset juontuvatkin pelkkiin ennakkoluuloihin. Ehkä pahinta on kuunnella jonkun toisen pelkoja ja tehdä omia päätöksiä sen mukaan. Näin pelot kulkevat – joskus monia sukupolvia – ja muuttuvat hiljalleen ennakkoluuloiksi, jotka ovat alun alkaenkin jonkun toisen luomia.

Mitäpä jos et antaisi ennakkoluulojesi määrätä mihin uskot? Olisit rohkeasti juuri sitä mieltä kuin olet, vaikka muut eivät olisikaan?

Olen itse aina pelännyt saattaa asioita loppuun, vaikka suuresti nautinkin siitä tunteesta, kun vien jonkun asian maaliin. En ennen tiedostanut, että asioiden loppuun viemisen vaikeus oli pelkoa. Luulin vain, että se on osa persoonaani. Ikään kuin sekään olisi mikään selitys. Sitten tajusin, että kyse on oikeasti epäonnistumisen pelosta. Pelkään niin paljon epäonnistumista, että on helpompi luovuttaa itse. Sitten, kun sen tajusin, kaikki muuttui.

Päätin kääntää pelkoni voimavaraksi.

Epäonnistumisen pelko tarvitsi onnistumisia, joten aloin hankkimaan niitä, pikkuhiljaa. Mitä enemmän itseluottamukseni kasvoi, sitä enemmän asioita sain vietyä loppuun. Se oli niin syvälle lukittautunut pelko, etten ollut tunnistanut sitä. Syytin epäonnistumisista itseäni ja olin kaikki vuodet antanut pelon hallita elämääni. Tämä toi tietenkin lisäpaineita ja loppuun vieminen tuntui katastrofaaliselta, koska olin aivan varma, että tekisin jonkun todella suuren virheen, joka pilaisi kaiken.

Olin tehnyt liikaa valintoja peläten epäonnistumista ja jättänyt todellakin ihan liikaa asioita kesken. Pelko on nälkäinen ja mitä enemmän sitä ruokkii, sitä enemmän se syö. Toisaalta se toimii myös toisinpäin, mitä vähemmän sitä ruokit, sitä enemmän se kutistuu. Oli aika hienoa huomata, että kun päästin tuosta pelosta irti, asioita alkoi tapahtua. Niitä asioita, jotka olivat ennen sotkeutuneet pelon jalkoihin ja jääneet pelkiksi haaveiksi.

Kun kohtaat uuden asian, joka herättää sinussa kysymyksiä, yritä vastata kysymyksiin ennen kuin heität asian pelon riepoteltavaksi. Se on nimittäin todella helppoa.

On paljon vaikeampaa sanoa toiselle totuus. Joskus tekisi vaikka mitä temppuja niin, että toinen itse ymmärtäisi mikä totuus on ilman, että sitä tarvitsisi sanoa. Totuuden sanominen voi olla vaikeaa, vaikka juuri se vapauttaa.

Viisas keskustelu tähän liittyen käytiin uuden Muumilaakso-sarjan ensimmäisessä jaksossa Muumipeikon ja Pikku Myyn välillä:
– Tehän huijaatte äidin lähtemään, sanoo Pikku Myy Muumipeikolle.
– Hyvä on ja entä sitten, Muumipeikko mumisee.
– Miksi ette vain pyydä häntä lähtemään, Pikku Myy kysyy.
– Koska se ei olisi kilttiä, Muumipeikko vastaa.
– Ei, vaan se ei olisi helppoa, tokaisee Pikku Myy takaisin.

On voimaannuttavaa olla pelkäämättä niin paljoa ja vielä voimaannuttavampaa on päästää irti peloistaan. Tehdä päätöksiä ennakkoluulottomasti ja ihan itse.

Miksi sosiaalinen media menee niin kovasti tunteisiin?

Miksi sosiaalinen media aiheuttaa niin paljon tunnereaktioita meissä?

On ollut kiehtovaa seurata itsessä, toisissa ihmisissä ja jopa kulttuurissa sitä, miten some ja älypuhelimet muuttavat käyttäytymistämme.

Erityisen silmiin pistävää on se, kuinka erilaista kommunikointi on ihmisten välillä (verraten omiin kasvotusten käytäviin keskusteluihin) on netissä.
Netissä on paljon kinastelua, haukkumista ja todistelua omasta kannasta. Tässä muutama huomio mitä olen tunnustellut.

Vertailu, vaikutus itsetuntoon ja oman elämän merkitykseen. Kun tulemme itse verkkareissa maitokaupasta, toisen ihmisen kuvakäsitellyt matkakuvat Thaimaasta antavat hyvin erilaisen vertailupohjan omaan arkeemme.

Jos tässä ei ole tarkkana, alkaa vertaamaan nähtyä kuvaa omaan elämään ja oma elämä voi tuntua hyvin tavalliselta (minkä osa tulkitsee huonona asiana). Tämä voi tuoda mukanaan harmitusta, ahdistusta ja jopa isompia kuormituksia jatkuessaan.

Erillisyys – puuttuu vastuu ja ihmiskontakti. Jostain syystä en kuule kadulla tai tapahtumissa ihmisten aloittavan keskusteluja tähän tapaan: ”Olipa uskomattoman surkea kirjoitus sulla – tää tyyppi on ihan kujalla.”

Netissä kaikki on mahdollista. Olet yksin kotona, luet/katsot jotain – provosoidut, koska peilaat sitä oman elämäsi kokemuksiin – suutut ja ulkoistat pahan olosi siihen, mitä näit ja kuka sen teki – syytät häntä, koska sinulla on paha olo.

Puramme pahaa oloa – koska monella meistä on paha olo. Sen takia some on loistava työkalu ihmisten tutkimiseen: missä me menemme ja kuinka me voimme?

Sanoisin näin amatöörinä/en mitään uskottavuutta aiheesta omaavana, että meitä monia vituttaa aika paljon elämässämme. Olisiko siihen olemassa jotain muitakin työkaluja, kuin toisten ihmisten pilkkaaminen netissä?

Meitä jokaista harmittaa, mutta usein harmituksen aiheena on oma toimintamme elämässämme – ei netissä pyörivä ystävän ensilauluvideo. Harmitusta voi käyttää myös muutosvoimana, mikäli elämää pitää jollain tavalla muuttaa.

Tarve olla oikeassa – tarve todistaa oma kantansa. Palaan edelleen siihen erillisyyteen. Mieli tekee pilkottuja osia. Asiat pitää purkaa mahdollisimman pieniin osiin, ja se joka osaa kertoa mahdollisimman pienet, pilkotut osat, on voittaja.

Ja se kuka on voittaa, on se kuka on oikeassa. Se kuka on oikeassa, osoittaa ne kaikki muut tietämättömät, jotka ovat väärässä. Minä olen oikeassa, sinä olet väärässä, näinpä saan todistettua itselleni ja muille, että olen arvokas ja kaikkia muita parempi.

Mutta sitten herää kysymys: jos olet oikeassa, niin tarvitseeko sitä enää muille todistaa?

Eräs viimeaikaisista mentoreistani, eräs ystäväni totesi: ”En kerro mitään, ennen kuin kysytään. Jättäydyn kaikista keskusteluista pois, mikäli kukaan ei kysy minulta mitään. Ja jos kukaan ei kysy, niin olen hiljaa.”

Ehkä somekeskustelua seuratessa voisi miettiä:

Kannattaako osallistua keskusteluun? Kannattaako jättäytyä kokonaan pois?
Haluanko käyttää kallisarvoista aikaani tähän keskusteluun?
Mitä minä hyödyn, mitä vastapuoli hyötyy? Onko tässä vastaanottavaisuutta? – Yleensä ei, miksi siis tuhlata aikaansa?
Mikä minua harmittaa? Mitä tunteeni kertoo minusta?

Kukaan ei tiedä kaikesta totuutta, me tiedämme vain pieniä palasia.

Jälleen kerran, en ole tätä vastaan. Jokainen tietää, että tässä on paljon hyvää ja paljon mahdollisuuksia. Mutta tämän pienen avauksen toiveena on, että havahtuisin siihen asiaan, että voin itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon annan ulkoisten sovellusten vaikuttaa elämääni.

Voin itse vaikuttaa siihen, kuinka paljon annan tunnetilassani valtaa täysin tuntemattomille ihmisille, joita en ole koskaan tavannutkaan. Ja haluanko todella liittää uskomukseni asioista omaan persoonaani? Toisin sanoen, olenko yhtä kuin uskomukseni, olenko yhtä kuin ajatukseni?

Kuinka paljon voin hyödyntää tätä alustaa ja kuinka tehdä sillä mahdollisimman paljon hyötyä myös muille.

Asioiden ei tarvitse määrittää meidän jaksamistamme, me voimme määrittää sitä, kuinka paljon hyödynnämme työkaluja elämässämme.
Tässä ei ole oikeaa, eikä väärää, mutta toivon, että löydät oman suhteesi näihin asioihin, eikä mentäisi aina automaatiolla.

Sinulla on valtaa muokata elämästäsi sinua palveleva, mut useilla meistä kuolevaisista se vaatii vähän hikoilua ja selkeyttämistä. En usko, että kaipaamme motivaatiota lisää, vaan selkeyttä, jolla järjestää omaa elämäämme meidän näköiseksemme. 💚

Minua on auttanut nämä

päivittäin luonnossa oleskelu
käveleminen joka päivä
aamujen ja iltojen pyhittäminen puhelinvapaaksi
jokapäiväinen muistutus siitä, että en todellisuudessa tiedä totuutta, vaan minulla on ainoastaan joitain pieniä ajatuksia, jotka kumpuavat omista lähtökohdistani
sen ymmärtäminen, että ihmiset eivät kaipaa useinkaan neuvoja, vaan toista ihmistä kuuntelemaan ja näkemään heidät.

Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed

ps. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista on Luuliemijauhe, tasapainottamaan reaktioitamme.

Entä jos rehellisyyteni satuttaa muita? – Toisten miellyttämisestä voi olla vaikea päästää irti

Tämä kirjoitus on inspiroitunut keskustelusta jonka kävin Teemu Syrjälän kanssa miehen itsetuntemuksen matkasta, ihmissuhteista, rehellisyydestä…ihmisenä olemisesta. Voit kuunnella keskustelmme kirjoituksen lopusta löytyvältä podcastilta.

Kasvu ei ole kaikille sama asia, ei miehillekkään. Pinnalla on puhetta että miesten olisi hyvä olla herkkiä, mutta toisaalta turvallisia ja vakaita. Miesten rooli kautta aikain on ollut tuoda turvaa, aiemmin ennenkaikkea fyysisesti. Tänäpäivänä olemme kuitenkin uuden haasteen ja mahdollisuuden äärellä: Miten luoda emotionaalista turvaa?

Jotta voi luoda turvaa toisille, on oltava turvassa itse. Ja heti olemme ison paradoksin äärellä: Turva voi olla juuri siinä, että uskaltaa sanoa että pelottaa. Turva voi olla sen omistamista, että tuntee turvattomuutta.

Hieman liian helposti menemme ihanteisiin siitä, että ”turvan täytyisi löytyä aina itsestä”. Se on tavallaan näin mutta olemme aina ihmisinä suhteessa toisiimme. Turva tulee siis tilasta saada tulla kuulluksi ja nähdyksi, siinä missä kohdassa on rehellisesti.

Turvan avainsanoja ovat:

Rehellisyys itselle omista tunteista ja tarpeista
Vastuunotto
Terve erottelukyky yhdistettynä halukkuuteen tutkia
Kuulluksi ja nähdyksi tulo siinä missä on

Rehellisyys itselle ja toiselle voi olla vaikeaa usein siksi, että pelkäämme että jos olemme rehellisiä itsellemme, niin satutamme toisia.

Miellyttämisen takana on mekanismi, että yritän välttää ettei sinulle tule ikävä olo, että itse en tuntisi jotain mitä en halua tuntea. Vastuunottoa on ilmaista se, mikä on itselle totta kunnioittaen ja arvokkaasti.

Se saattaa joskus kysyä meiltä epämukavuuden sietokykyä olla sen kanssa, mitä se toisessa herättää. Miellyttämällä siis lopulta ehkäisee aitoa kohtaamista. Emme oikein voi kohdata syvästi ja aidosti, jos yritämme pitää rauhaa yllä hinnalla millä hyvänsä.

Suhde toiseen voi olla aidosti intiimi silloin, kun siellä on tilaa tuoda esiin myös vaikeita asioita, pelkoja, turvattomuutta ja ihmisyyden varjopuolia ja kohtia, juuri niitä joista yleensä vaikenemme. Sillä vaikka vaikenemme, se on meissä silti.

Ihmisessä on silti aggressio, seksuaalisuus, pelko, turvattomuus ja kaikki mahdolliset sävyt, vaikka niistä puhuminen onkin ollut tabu jo ihan pitkään. Jos kiellämme nämä puolet itsestämme, ne ottavat ennen pitkään haamuilmentymiä tai kontrolloimattomia ylilyöntejä. Tarvitsemme tässä ajassa turvallista tilaa tutkia myös varjopuoliamme, sillä ne ovat meissä jokaisessa – hyväksyimme niitä tai emme.

Miten uskomattoman kaunista, pelottavaa, herkkää ja eheyttävää voikaan olla, jos voit läheisessä ihmissuhteessa tutkia omia syvempiä tunteita, tarpeita ja ihmisyyden koko kirjoa. Ja miten uskomatonta onkaan, kun voit tulla hyväksytyksi juuri niiden kohtien kautta, joista pelkäsit että kukaan ei voisi sinua hyväksyä.

”Me helposti kuvitellaan että asiat on toisiaan poissulkevia. Se että me tutustutaan meidän primitiiviseen puoleen, että meistä tulisi jotain öriseviä luolamiehiä vaan sä voit tuoda siihen sen tietoisen aspektin”

– Teemu Syrjälä

Uskalla tutkia hallitusti sun hallitsemattomuutta, uskalla tulla päästä ja mielestä keho-viisauteen.

Kuuntele lisää podcastilta!

Tämä keskustelu oli valtavan inspiroiva, syvällinen, koskettava, ronski ja hauskakin! Toivottavasti koko tämä skaala välittyy myös kuulijoille, herättäen jotain oleellista juuri siihen kohtaan missä kukin itsensä kanssa on.

Linkki blogitekstiin jota siteerasin podcastilla löytyy TÄÄLTÄ

Tutustu Eevin itsetuntemusohjauksiin Tampereella ja skypessä TÄÄLTÄ

Lasten kanssa kaikki menee usein eri lailla kuin on suunnitellut – Ja se joko romahduttaa tai kasvattaa

Ennen lapsia koin, että aika moni asia elämässä on suunniteltavissa ja kontrolloitavissa. Jos jotain suunnitteli tai halusi, pystyi usein tarvittaessa tekemään ekstraponnisteluja, jotta sai asiat menemään kuten halusi.

Kun ensimmäinen lapsi syntyi, ajattelin, että käyn vauvan kanssa päivisin kahviloissa, luen ehkä samalla, kun vauva nukkuu. Ajattelin, että nukun päikkäreitä. Mutta kaikki meni eri lailla: lapsi sairasti refluksia kaksi ensimmäistä vuotta ja huusi yöt läpeensä. Refluksi paheni aina, kun tuli muutoksia. Kahvilaan ei voinut mennä. Päikkärit oli helvettiä. Öistä puhumattakaan.

Ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyi, olin vielä sellaisessa kuplassa, jossa oli ihana hankkia lapselle kivat vaatteet – sävy sävyyn. Ihailin kuinka kivasti lapsia puetaan juhliin – tai ihan tavallisena päivänä. Heti vauvavuosien jälkeen kaikki alkoi mennä eri lailla. Lapsella olikin oma tahto. Niin vahva, että kotoa lähdettiin mitä kummallisimmissa kuteissa.

Toisen lapsen kohdalla ajattelin, että ehkei hänellä olisi niin kova tahto, ja isosiskolta pitämättömäksi jääneet kivat vaatteet tulisivat käyttöön. Kaikki meni eri lailla. Jokunen vuosi sitten vielä hävetti lapsen hassut vaatteet – olihan muut lapset niin söpöinä päiväkodissa.

Lasten myötä tajusin, että melkein kaikki asiat menevät eri lailla kuin on ajatellut. Illalla ei pestä välttämättä pyykkiä tai käydä lenkillä kuten on suunnitellut – koska elämän muuttujat. Aamuisin ei päästä ajoissa lähtemään enkä ehdi aikaisiin tapaamiseen – koska elämän muuttujat (kuten esimerkiksi kadonnut kenkä ja väärät sukat). Nukkumaan mennessä en luekaan kirjaa, vaikka olisin niin kovasti halunnut – koska elämän muuttujat (”ei nukuta”, ”on pissahätä”, ”lempipehmo on hukassa”). Koti on aina kaaoksessa – koska elämän muuttujat (lelut, jotka vaeltavat; vaatemytyt, joita löytyy ihmeellisistä paikoista).

Ruoasta ei tule reseptin mukaista, koska puolet aineksista on unohtunut ostaa, kun juokset pikkukärryjä työntävän perässä kaupassa. Aikuisten ainoa yhteinen viikonloppu ei onnistu, koska lapsi tulee kipeäksi. Odotettu kesäretki päättyy valtavaan mustelmaan, haavaan ja huutoon. Yöunia viivyttää lapsi, joka näyttää kieltä aina, kun pyytää laittamaan päätä tyynyyn.

Jos joskus olen elänyt jonkinlaisessa illuusiossa, että elämässä voi kontrolloida asioita tai pakottaa niitä tapahtumaan haluamallaan tavalla, lapset ovat opettaneet, että kaikki menee aina eri lailla. Aluksi kontrollista irti päästäminen oli kivuliasta ja tuskallista. Oli liian suuri kontrasti sen välillä, mitä olisi halunnut, ja miten asiat lopulta menivät. Oli helppoa olla koko ajan epäonnistunut äiti ja ihminen, kun todellisuus oli kakkakikkare verrattuna ihaniin mielikuviini ja ruusuisiin tavoitteisiini.

Vähitellen kun lakkasin pakottamasta lapsia laittamaan saman parin sukat jalkaan tai kun lakkasin muutenkin arvioimasta vaatetusta muuten kuin riittävän lämmön kannalta, asia raastoi minua yhä vähemmän (paitsi ehkä joskus juhlissa, kun huomaa, kuinka viimeistellyn perusteellisesti joillakin lapsilla on mietitty asut). Riittävästä siisteydestä kotona, joka toteutui edes joskus, tuli papukaijamerkki. Ruoasta tuli sellaista kuin tuli.

Huomasin, että asiat menivät kuten ne menivät, ja kaikki se on silti ihan hyvää elämää. Ilman lapsia olisin luultavasti aika paljon kireämpi elämänasenteeltani.

Kun mieli ei vertaile elämän onnistumista omiin mielikuviin tai muiden elämään, kaikki menee juuri oikein. Kaikki menee hyvin, siten kun elämässä menee – välillä kivassa flow’ssa, välillä kivirekeä vetäen. Nykyään yleisin ajatus sekä kotona että muussa elämässä minulla on ”tämä meni nyt näin”. Siitä on turha vetää pulttia, siitä on turha menettää mielenrauhaansa, siitä on turha pilata päiväänsä.

Teksti on kirjasta Lasten oppeja äideille, joka jokaisen äidin voima- ja lohtukirja. “Tämä pitäisi saada luettavaksi jo synnäreillä”, sanoi joku. Tunnetko jonkun äidin, joka kaipaisi lohduttavia sanoja? Lue lisää kirjasta TÄÄLTÄ.