Rakastuitko ihmiseen, joka on ihan erilainen kuin sinä? – Näin vastakohtien magneettinen vetovoima tekee hyvää teille molemmille

Kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa, hän oli alusta asti hyvin ihastunut ja varma suhteestamme. Minä sen sijaan painoin päättäväisesti jarrua: alas pilvilinnoista – olin eronnut kolmen lapsen yksinhuoltaja, eikä tässä mitään pelastavaa prinssiä enää tarvittaisi.

En enää hukkuisi alkuvaiheen huumaan, missä teeskentelisin ja miellyttäisin, ja kertoisin itselleni tarinaa kaiken voittavasta sielunkumppanuudesta ja täydellisestä yhteensopivuudesta.

En enää hukkaisi itseäni toisen ominaisuuksiin, toiveisiin ja tarpeisiin, vaan halusin toisen avulla ottaa selvää omista ominaisuuksistani, toiveistani tai tarpeistani.

Kerroin heti, että olin rakkauden sodassa syvästi haavoittunut ja ottaisin seurustelumme siksi taisteluna, jossa minun pitäisi ensisijaisesti suojella itseäni. Tarvitsisin paljon aikaa ja kärsivällisyyttä pehmentyäkseni haavoittuvaiseksi ja rakastavaksi.

Hän todella joutuisi testiin, mutta eikö olisi mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkia tukahdutettuja puolia hän minussa toisi esiin ja toisinpäin? Mitä pelkomme ja ärsyyntymisemme kertoisivat meille toisistamme? Voisimmeko yhdessä haastaa ja auttaa toisiamme parantumaan peloistamme?

Oli vapauttavaa myöntää heti alkuun, että tietyissä asioissa olisin todella huono. Epätäydellisyyteni myöntäminen vapautti minut myös olemaan ansaitusti ylpeä niistä asioista, joissa olin hyvä, sillä vaikka kukaan ei ole kaikessa hyvä, jokainen on jossain hyvä.

Latelin miehelleni rehellisen kuvauksen itsestäni, kerroin haavani ja pelkoni, annoin karut käyttöohjeet ja toivotin onnea taisteluun.

Mies parka.

Totesin, etten uskaltaisi häneen rakastua, ennen kuin hän olisi osoittanut olevansa luottamukseni arvoinen, joten suorapuheisuus ja selkeys, lupauksien pitäminen ja ajoissa oleminen olisi suotavaa. Kerroin, että pelkään hellää läheisyyttä, koska se sisältää odotusta jostain, johon en ole valmis. Jos hän yrittäisi “lääppiä”, työntäisin hänet varmasti ensin pois, mutta hän ei saisi luovuttaa ja hylätä minua.

Kaikenlainen herkkyys ja itkeminen olisi myös työn ja tuskan takana. Mieluiten raivoaisin tai heittäisin hauskaa läppää, joten rauhallinen läsnäolo ja kainaloon ottaminen (vaikka vastustelisin sitä kaikin voimin) auttaisi minua kohtaamaan suruni. Olisin kärsimätön, joten kuuntelemisen sijaan keskeyttäisin ja tietäisin jo ratkaisun, mutta hänen pitäisi ohittaa kaikkitietäväisyyteni, jatkaa keskustelua eikä loukkaantua.

Mieluummin söisin pikkukiviä kuin puhuisin tunteistani, mutta kyselemällä sitkeästi lisää hän saisi minut kyllä avautumaan. Huonona päivänä olisin itsekäs, kova, syyttelevä ja tuomitseva, ja se kertoisi siitä, että hylkäämisen ja arvottomuuden pelkoni olisi voimakas. Pahin mitä hän voisi tehdä, olisi lähteä pois luotani.

Hyvänä päivänä taas olisin idearikas seikkailija, hauska ja tehokas organisoija. Räiskyvä persoona, jonka kanssa ei olisi ikinä tylsää. Rakastavana olisin vapauden suova ja tilaa antava, äärimmäisen lojaali ja sitoutunut, luotettava ja rauhallisen neutraali.

Mieheni tuntui olevan vastakohtani niin monessa asiassa. Hän loisti erinomaisuutta kaikissa niissä asioissa, joissa minulla oli haasteita. Mies osasi itkeä surullista leffaa katsoessa, hän oli hidas ja harkitseva, joustava, muiden puolesta uhrautuva ja ymmärtävä, syvästi tunteva, hellä ja rakastava.

Hänen hitautensa ja jahkailunsa ärsytti minua ja se yltäkylläinen hyväksyntä ja rakkaus jota hän minulle soi, oli välillä aivan liikaa. Olisin välillä kaivannut tulta ja tappuraa, sitä taistelua!

Aloin ottaa selville, mistä eromme johtuivat, jotta emme päätyisi eroon. Aloin tehdä listaa ominaisuuksistamme ja tavoistamme ja ne menivät niin yksi yhteen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kanssa, että ihan nauratti.

Meistä kaikista löytyy feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, mutta yleensä olemme antaneet jommankumman kasvaa liian suureksi toisen kustannuksella. Tällöin vedämme puoleemme sellaisen ihmisen, joka auttaa meitä tasapainoittumaan. Minä olin aivan liian kova ja maskuliininen sotasankari ja mieheni tasapainotti suhdettamme olemalla rohkeasti pehmeän feminiininen parantaja.

Hän näytti minulle esimerkkiä kärsivällisyydestä, tunteiden voimasta ja herkkyyden kauneudesta. Hän opetti minua rauhoittumaan, pehmenemään ja luottamaan rakkauteen.

Minä taas näytin hänelle esimerkkiä suorasanaisuudesta, rohkeudesta ja terveestä itsekkyydestä. Opetin häntä tulemaan näkyvämmäksi, varmemmaksi ja vaativammaksi, suurta sydäntään suojelevammaksi.

Yhdessä kasvoimme tasapainoisiksi, toisiamme kunnioittaviksi ja rehellisyyttä arvostaviksi kumppaneiksi. Tämä on ollut seitsemän vuoden työ ja nyt saamme nauttia työmme hedelmistä. Olen muuttunut nainen. En enää pelkää rakkautta, enkä jaksa enää sotia – janoan hellyyttä ja olen joustavan pehmeä.

Ymmärsin monia asioita itsestäni ja parisuhteestani feminiinisyyden ja maskuliinisuuden näkökulmasta. Kirjoitin aiheesta kirjan Ilman sinua ei olisi minua – parisuhteen vetovoima. Ymmärrys omista ja puolisoni luonnollisista ominaisuuksista ja tarpeista antoi ihan erilaisen lähtökohdan yhdessä kasvuun. Erilaisuus ei ollut hajottava ja erottava tekijä, vaan suhteemme ja kasvumme voimavara.

“Emäntä luki kirjan parisuhteen vetovoimasta ja kovin suositteli minullekin. Pari sivua ja olin täysin myyty. Tykkään kovin kun kerrotaan suoraan ja kiertelemättä, raakarehellisesti, rohkeasti, hyvin jäsennellyllisesti. Sillä tavalla viesti menee hyvin perille ja voi suoraan soveltaa omaan parisuhteeseen. Huippuopas parisuhteen maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kohtaamisille! Tämä kuuluisi kaikkien lukea.” Hemmo

Usein ajatellaan, että naiset ovat feminiinisempiä ja miehet maskuliinisempia. Oli hauskaa kirjoittaa kirja, jossa minä olen se maskuliinisempi jääräpää ja mieheni se joustavan feminiinisempi osapuoli. Toivon, että jokainen löytää kirjasta itsensä ja puolisonsa, ja että omat ja puolison luontaiset tavat toimia ovat helpompia ymmärryksen valossa hyväksyä. Ymmärrys tuo rauhaa ja rauhan tilassa rakkaus kukoistaa.

Kurkkaa Taran parisuhdekirja:

 

Luulin, ettei tyttöystäväni ymmärtänyt minua – mutta hän ymmärsi paremmin kuin tajusinkaan

Olin hiljattain taas kerran tutussa syöksykierteessä: erimielisyyttä tyttöystävän kanssa mitättömästä asiasta. Illalla ja aamulla parin tunnin ”rakentavat keskustelut” ja lopputuloksena sekä aamulla että illalla kokemus, ettei minua ymmärretä.

En tullut kuulluksi, kohdatuksi enkä arvostetuksi. Hohhoijaa… Onpa tullu seilattua tällä paatilla ennenkin, ja karille on menny joka kerta!

Tällä kertaa sain kuitenkin juttutuokion loppumetreillä mielenkiintoisen häivähdyksen tärkeästä tunnekokemuksesta. Olin perustelemassa eri näkökulmia tuhannennen kerran ja huomasin pettymykseen, toivottomuuteen ja luovuttamiseen liittyvien tunteiden nousevan tietoisuuden horisonttiin.

Tunsin myös suurta surua ja yht’äkkiä huomasin puheen vaikeutumista ja nieleskelyä, kun odotin lohduttomien sanojen pulpahtamista suusta ulos.

Jäätävä kokemus

Tiesin, että ne sanat tuovat mukanaan jäätävän kokemuksen, joka on syntynyt hyvin kauan sitten ja mikä on odottanut uudelleen kohtaamista sekä tuntemista. Nämä sanat sanoittivat kokemukseni puhtaasti, sisuskaluja myöten ja eniten mua suretti ylipäätään sanoa elämästäni näin lohduttomia sanoja ääneen ja varsinkin rakkaan ihmisen seurassa: kuka puolustaa mua?

Huomasin olevani tärkeän kokemuksen äärellä, vaikka toisaalta tilanne hävetti mua: tyypillinen kuvio siitä, miten itse aina loppupeleissä päädyn lohduttamaan toista (vaikka tunnen itseni alunperin loukatuksi) olikin kääntymässä päälaelleen ja olin itse päätymässä lohdutettavaksi – niin noloo!

Tämä oli egolle paha paikka, miten ottaa lohdutusta vastaan, kun on niin helppo paeta sankarin ja toisaalta myös marttyyrin rooleihin – vieläpä samaan aikaan? Ego oli tottunut ”pelastamaan” toisen (sankari) ja jäämään lopulta yksin nuolemaan omia haavoja (marttyyri). Loukkaantumisesta irti päästämisessä ja lohdutettavaksi avautumisessa on vielä treenaamista!

Olin jo lähellä päästä tilanteesta yli, kunnes lopussa tyttöystäväni sanoi, että kokemukseni kohtaamattomuudesta on vain minussa. Fiiliksethän siinä meni, loukkaantumisen aalto huuhtoi vielä kerran ylitseni ja marttyyri putosi uudelleen poteroonsa. Tiesin kuitenkin, että olin tuntenut jonkun uuden oivalluksen häivähdyksen sydämessäni ja tyttöystäväni oli – jälleen kerran – oikeassa.

Kipeät kaavat

Olin aikoinaan pitkässä suhteessa oppinut, että monesti riidoissa en tullut kuulluksi enkä ymmärretyksi ja loppupeleissä päädyin lohduttamaan toista. Olin sisäistänyt tämän kaavan niin ansiokkaasti, etten osannut sitä purkaa ilmiön tiedostamisesta ja tunnistamisesta huolimatta. Vaikka vihdoin olin löytänyt ihmisen, joka oikeasti ymmärsi minua, on egolle vaikeaa luopua vanhasta kuviosta.

Erityisherkkyys sekä lapsuuden fyysinen kurinpalautus – josta tietyn näkökulman mukaan muodostui ristiriitainen kiintymyssuhde ja eräänlainen läheisriippuvuus (jolla tarkoitan tässä perheen sisäisen asennoitumisen ja käyttäytymisen dynamiikkaa). Ristiriitaisen kiintymyssuhteen ja ”läheisriippuvuuden” olen tiedostanut vasta viime aikoina ja näissä teemoissa todennäköisesti piilee kohtaamattomuuden kokemukseni juuret, samoin kuin kokemuksessani ettei kukaan puolusta minua.

Pohdin, mitä kohtaamattomuuden ja puolustamattomuuden kokemukset minusta sekä elämästäni kertovat, mitä uskomuksia ne ylläpitävät, mitä ne palvelevat, mitä olen niiden kanssa tai ilman niitä, minkä takia ylläpidän niitä elämässäni…?

Tarzan liaanissa

Puolustamattomuuden kokemuksen ilmestyminen oli kuin vapauden portti, joka auttoi näkemään kuviossa vielä uuden näkökulman: lapsuuden kurinpitotilanteet olivat niin musertavia ja niistä oli juurtunut alitajuinen kokemus siitä, ettei kukaan puolusta mua sekä joudun kohtaamaan maailman kovuuden yksin.

Vaikka perheeni ja lähipiirini ovat rakastaneet ja puolustaneet minua, on kokemus ollut niin syvällä, että todennäköisesti en ole täysin osannut ottaa puolustamista edes vastaan. Kuulemattomuuden kokemus on tämän serkku ja tajusin roikkuvani historian tarinassa kuin Tarzan liaanissa. Tarvitsin loukkaantumistani, jotta joku kuulisi minua ja ”parantaisi” pikku-Aleksin haavat.

Lempeä ymmärrys

Koska saan ihan itse kunnian parantaa omat haavani, kuulemattomuuden kokemus vain pysyi siitäkin huolimatta, että olin tavannut ymmärtäjäni. Onneksi hän ymmärsi ohjata minut lempeydellä itseni äärelle ja tilaan missä voi parantua ja päästää irti kuulemattomuuden kokemuksesta.

Jään innolla odottamaan seuraavaa erimielisyyttämme, jotta saan kokea oivalluksen seuraukset in action! Vaikka entiset mallit ja ego kuiskailisivatkin vanhoja tarinoitaan, en halua enää mennä niiden taakse piiloon. Haluan uskaltaa ja luottaa siihen, että antamalla myötätunnolle ja rakkaudelle vielä enemmän tilaa haavat paranevat <3

Äidin sydämessä on yhtä aikaa ilo ja haikeus lapsen kasvamisesta – Kuinka pieni lapsi olikaan, mihin aika on mennyt?

Silmiin osuu vuoden vanha valokuva lapsesta, ja samalla tuntuu, että molempiin silmiin osuu karva. Mutta se on kyynel. Sydän meinaa pakahtua siitä, kuinka pieni lapsi kuvassa on. Nyt se näyttää jo niin isolta, kolmivuotias.

Valokuvauksen hetkellä ehkä olen katsonut lapsen vauvakuvaa ja itkenyt. Mihin tämä aika vierii? Vuoden päästä varmaan katson tässä hetkessä otettuja kuvia ja itken. Kuinka pieni lapsi olikaan tuolloin. Nyt.

Samaan aikaan kun menneen muisto saa herkistymään (ja ehkä vähän surulliseksikin siitä, että mennyt on mennyttä eikä sitä enää voi kokea uudelleen), koen suurta iloa siitä, kun lapsi kasvaa, kehittyy ja oppii uusia asioita.

Äidin sydän on sillä tavalla suuri, että se suree ja iloitsee yhtä aikaa. Samassa hetkessä on koettavissa menneisyyden muistot ja tulevaisuuden innostus (ihana, kun lapsi oppii pukemaan itse päälle ja pesemään hampaansa!).

Haikean surumielisyyden ja ilon puoleen väliin asettuu jotain olennaisen tärkeää. Tämä hetki. Ymmärrys siitä, että tässä hetkessä lapsi tuntuu isolta verrattuna menneisyyteen, mutta pieneltä suhteessa tulevaisuuteen. Tässä hetkessä on katse, kosketus, elämä ja kaikki tunteet. Siinä se lapsi on, tuollaisena juuri oikean ikäisenä ja kokoisena joka hetki uudelleen ja uudelleen. Kaiken arjen, uhman ja kauppakassien (plus reppujen) roudaamisen keskellä tämä hetki on jotain, mikä ei koskaan palaa.

Ei ole sitku-hetkeä, sitä kun nautin lapsen parhaista puolista ja olen saavuttanut kaiken sen, mitä elämältä haluan. Ei, sellaista hetkeä ei tule. Päivät soljuvat omalla painollaan, asioita tapahtuu, teen ”tärkeitä” asioita ja jonain päivänä huomaan, että lapset ovat aikuisia. Haluan huomata, kun lapset ovat pieniä, että elämä on tällä hetkellä kaikessa kaaoksessaan sellaista, mitä tulen myöhemmin kaipaamaan.

Sitä, kun pieni lapsi juoksee syliin. Sitä, kun luetaan yhdessä iltasatua tai jutellaan asioista iltapalalla. Ja siihen pakettiin kuuluu myös se, että herätään yöllä lapsen takia, painetaan selkähiessä kantojuhtana työpäivän jälkeen kaupan kautta kotiin ja sen jälkeen kuunnellaan lasten riitelyä.

Kaikissa hetkissä, kaikissa tilanteissa on aina kaksi puolta, kaksi tunnetta. Niin menneessä, tässä hetkessä kuin tulevassa.
Kaikki on siis täydellisesti nyt. Kaikkine tunteineen ja kaikkine kokemuksineen. Siinä ne lapset ovat, tämän hetken elämäni matkaa lähellä.

Kun katson valokuvaa ja edessäni touhuavaa lasta, ymmärrän, että saadessaan katsoa lapsensa kasvavan, äiti kokee elämästä jotain poikkeuksellisen suurta. Yhdessä ainoassa hetkessä.

Teksti on kirjasta Lasten oppeja äideille, joka jokaisen äidin voima- ja lohtukirja. “Tämä pitäisi saada luettavaksi jo synnäreillä”, sanoi joku. Tunnetko jonkun äidin, joka kaipaisi lohduttavia sanoja? Lue lisää kirjasta TÄÄLTÄ.

Entä jos oletkin upea, mahtava ja ihana? – Niin mutta entä jos?

Kiinnitämme usein huomion itsessämme niihin asioihin, joihin haluaisimme parannusta. Katsomme itseämme peiliin ja toteamme, että silmäluomet roikkuvat, peppu on vääränlainen, väärässä kohdassa on muhkuraa, suu on epäsymmetrinen, tukkaa on liian vähän tai liikaa.

Etenkin naiset ovat usein valtavan kriittisiä omaa kehoaan kohtaan – ellei sen eteen ole paiskittu valtavasti hommia, niin, että oma tavoitekuva on täyttynyt (hetkellisesti).

Jos päivästä toiseen tuijottelee aamuisin peilistä ja näkee vain parannettavaa ja korjattavaa, millainen suhde itseä kohtaa silloin muodostuu? Miltä silloin tuntuu? Silloin tuntuu kurjalta – joka kerta, kun peili vilahtaa ohi.

Voisiko kuitenkin olla niin, että sinussa ja kehossasi on paljon hyviä puolia? Kauneutta? Täydellisyyttä, joka ei synny mielikuvan saavuttamisesta? Kun katsot peiliin, mikä kohta sinussa on kaikkein kaunein ja ihanin? Mistä olet kiitollinen kehollesi?

Kun alat kääntää valokeilaa kehosi parhaisiin puoliin, alkaa tuntua paremmalta, vai mitä? Kun alkaa tuntua paremmalta omassa kehossaan, omaa kehoaan haluaa käyttää paljon reippaammin. Kun omasta kehosta tulee paras kaveri, sille haluaa tarjota kaikkea hyvää.

Myös tekemisen tasolla vaadimme itseltämme usein järisyttäviä suorituksia. Ehkä päivän päätteeksi mielessä pyörivät kaikki ne asiat, joita et saanut tehtyä. Asioita, joita olit suunnitellut tekeväsi, mutta oma mielikuva tehtävien asioiden määrästä suhteessa käytettävään aikaan ei ollutkaan realistinen. Toisaalta mielessä saattaa pyöriä asiat, jotka olisi voinut tehdä paremminkin tai asiat, joissa koit epäonnistuneesi.

Jos illasta toiseen pohdit niitä asioita, joissa on parannettavaa ja korjattavaa, miltä sinusta silloin tuntuu? Silloin tuntuu kurjalta. Menet kurjalla fiiliksellä nukkumaan (jos murheiltasi saat unta), ehkä unissa selvittelet asioita ja yrität selviytyä, ja aamulla heräät – ja homma lähtee alusta.

Voisiko kuitenkin olla niin, että olet onnistunut jossain asiassa päivän aikana? Voisiko olla niin, että sait tehtyä jotain? Sait tehtyä riittävän hyvin? Voisiko olla niin, että olet ihana tyyppi siitäkin huolimatta, vaikka et olisi saanut tehtyä yhtään mitään?

Kun alat kääntää mielesi valokeilaa niihin asioihin, joissa olet ollut loistava ja siihen, miksi olet tosi hyvä tyyppi, alkaa tuntua paremmalta. Olo rauhoittuu, mieli rauhoittuu. Sinusta tuntuu heti paremmalta ihmiseltä ja saat siksi lisää lempeitä ajatuksia itsestäsi.

Kun katselet muita ihmisiä, saatat ihailla, miten kauniita tai ihania he ovat. Samalla noista ihmisistä saattaa tuntua ihan samalta kuin sinusta. Samalla tavalla muut ihmiset katsovat sinua joko ihaillen tai kadehtien – he näkevät sinussa sen, mitä et ehkä itsessäsi aina pysty näkemään.

Voisitko antaa itsellesi mahdollisuuden olla juuri niin upea, mahtava ja ihana kuin olet? Voisitko levittää suihkussa ihanan tuoksuista suihkusaippuaa ihollesi lempeästi ja sanoa itsellesi, että ”olen upea”? Voisitko harjata hampaitasi joka aamu ja ilta keskittyen ja smuutisti ja sanoa samalla itsellesi ”olen loistava”? Voisitko katsoa itseäsi peilistä ja sanoa ”olen ihana” ja hymyillä itsellesi? Voisitko viimeisenä ennen nukahtamista huokaista syvään ulos ja sanoa itsellesi ”hienosti eletty päivä”?

Voi olla, että aluksi kaikki on vain sanahelinää. Voi olla, että kaikki tämä tuntuu vaikealta ja jopa vastenmieliseltäkin. Jatka silti sanojen toistamista – sillä silloin tarvitset sitä kaikkein eniten. Silloin voit antaa uudelle ajatukselle mahdollisuuden ja kysyä: Entä jos sittenkin olen upea (#olenupea), mahtava ja ihana? Niin mutta entä jos?

Tämä ja 51 muuta tsemppitekstiä löydät Sanna Wikströmin ja Jutta Gustafsbergin hittikirjasta Tsemppikirja – kuka kaipaisi kirjallisen tsemppiä juuri nyt? Lue lisää ja “selaa” kirjaa TÄSTÄ.

Saatko sinäkin voimaa puita tuijottelemalla? – 5 lohturunoa luonnon parantavasta voimasta

Milloin viimeksi oleilit ulkona ilman minkäänlaista tavoitetta? Ilman aikomustakaan harrastaa liikuntaa tai siirtyä paikasta toiseen? Silloin kun mielemme toteuttaa jotakin suunnitelmaa, saatamme menettää paljon ympärillä olevaa informaatiota. Aisteja ja sisintä hellivän kauneuden lisäksi luonto tarjoaa meille jatkuvaa viisauttaan, kunhan vain pysähdymme tarkkailemaan.

Itse rakastan esimerkiksi tuijottaa puita. Saatan vain pysähtyä puun juurelle ja tarkkailla: miltä puu näyttää tässä hetkessä? Miten puu on sopeutunut vallitsevaan vuodenaikaan? Minkälaista liikettä näen puussa – sen oksissa, lehdissä, latvassa?

Keväisin voi ihailla uusia elämän alkuja, kesäisin humaltua runsaudesta, syksyisin ammentaa energiaa väriloistosta ja talviaikaan yllättyä  paljaiden oksien uniikeista muodoista. Puiden tuijottaminen onkin parhaimmillaan kuin meditaatiota. Mitä kauemmin tuijottaa, sitä isompia oivalluksia saattaa syntyä.

Tässä sinulle 5 voimarunoa puiden inspiroimana:

Lisää Sielunsopukoita-runoja löydät Sielun sopukoita -päiväkirjasta:

Testaa oma tapasi olla onnellinen

Jokainen meistä on erilainen, ja meillä on oma tapamme ajatella, tuntea ja toimia. Haluatko testata, mikä on on sinun tapasi olla onnellinen? Testin on laatinut Onni asuu jo sinussa -kirjan kirjoittaja Auli Malimaa.

Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten tai useimmiten kuvaa sinua:

Astut saliin, jossa yhteisösi tilaisuus on juuri alkamassa. Kuinka toimit?

Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa ensisijaista ja automaattisinta reagointitapaasi.

  • Elämän haasteissa ja kriisitilanteissa…

Tämä vinkki voi helpottaa oloa, kun elämä tuntuu näköalattomalta

Kohtaan päivittäin keskustelua väsymyksestä, kiireestä, aikatauluista ja liiasta kuormituksesta. Itsekin näistä aiheista puhun, mutta pyrin pitämään kiireestä puhumisen minimissä — jos huomaan omassa elämässäni kiirettä, otan sen vakavasti ja pyrin reagoimaan siihen nopeasti. Yksi mahtava tapa vähentää stressiä ja kiirettä on opetella laiskottelua.

Jos elämä on kaoottinen oloista, ei nopeita kestäviä ratkaisuja välttämättä pysty tekemään. Yksi asia, mikä voi tällaisessa tilanteessa auttaa on se, että pysähtyy, hengittää ja antaa itselleen lepohetken ilman velvollisuuksia. Kuulostaa helpolta, mutta ei se helppoa monelle ole.

Silloin, kun elämässä on monta rautaa tulessa ja valtavia pyöriä pyörimässä, on entistä tärkeämpää osata rentoutua hyvällä omallatunnolla. Rentoutuminen ei aina tarkoita joogatunnille kiirehtimistä, ruuan laittamista tai metsälenkkiä — välillä voi vaan olla ja röhnöttää, laiskotella.

Laiskuus koetaan usein häpeällisenä, ja vältämme laiskan leimaa niin paljon, että uuvutamme itsemme hiljalleen. Jokaisella on oikeus nauttia, rentoutua ja olla vain.

Itselleni suuri oppi on ollut se, että en olekaan laiska, jos joskus makaan sohvalla pitkäänkin tekemättä mitään. Sen avulla kun jaksan viikosta toiseen monissa eri töissä ja harrastuksissa, ja jaksan toivottavasti tsempata myös muita. Laiskottelu onkin hyväksi minulle ja läheisilleni, se on stressinhallintaa parhaimmillaan.

Jos jätän “laiskottelun” pois elämästäni, alan hiljalleen uupua. Sohvan pohjalla tai vaikka saunassa maatessani tunnen rauhaa ja kiitollisuutta kaikesta, mitä olen saanut kokea. Prosessoin viikon tapahtumia ja näen arkeni taas uudella energialla.

Jokainen löytäköön oman tapansa ottaa rennosti, kunhan vain jokainen ottaisi joskus, useinkin, rennosti. Ajoittaiseen laiskotteluun ei tarvitse lupaa keneltäkään, eikä siitä pidä tuntea syyllisyyttä — laiskottelustahan pitää nauttia silloin, kun siihen on mahdollisuus!

Tunnetko sinä laiskottelusta syyllisyyttä vai nautitko siitä täysin rinnoin?

Nainen, tiedätkö mitkä asiat kiihdyttävät tai jarruttavat seksihalujasi?

Mieheni katsoo minua sillä silmällä. Hän haluaa seksiä. Käännän nopeasti katseeni pois. Alan puhua kiivaasti tekemättömistä asioista tai lasten tarpeista. Olisihan se teoriassa ihan kivaa ja tekisi hyvää parisuhteelle mutta juuri nyt minulla ei todellakaan ole halua ja aikaa.

Jokaisen naisen seksuaalisuus ja halu on erilaista. Ei ole menestysreseptiä joka sopisi kaikille. Lääkeyhtiöt ovat vuosia yrittäneet kehittää ”pinkkiä viagraa” koska se olisi valtava rahasampo, mutta lääkettä ei ole löydetty. Lääkkeet eivät toimi naisilla. Tiede ei ole pystynyt ratkaisemaan naisen halun mysteeriä.

Yksi mielenkiintoinen näkökulma tähän aiheeseen on se että meillä kaikilla on sisäänrakennettuna sekä kaasupoljin että jarrut jotka säätelevät seksuaalista halukkuuttamme. Nämä ovat kaksi toisistaan riippumatonta systeemiä. Lisäksi meillä jokaisella on niissä erilainen herkkyysaste.

Kaasu

Kaasupoljin eli ”seksuaalinen kiihotussysteemi” kerää koko ajan tietoa ympäristöstä aistiesi kautta, näkyykö tai kuuluuko jotain kiihottavaa. Tunnetko tunteita jotka kiihottavat sinua? Kiihotutko siitä mille kohtaamasi ihminen tai partnerisi tuoksuu? Tai siitä kun näet hänen tekevän jotain missä hän on taitava ja suvereeni? Kiihotutko uusista tilanteista tai fantasioista?

Halun voimistumiseen voi vaikuttaa myös kuukautiskierron vaiheet tai se että näet jonkun selvästi haluavan sinua, olet halun kohde.

Jarrut

Samaan aikaan jarrut tutkivat samaa ympäristöä, onko siellä jotain vaarallista tai hämmentävää. Onko tämä turvallinen paikka tai voiko joku tulla yhtäkkiä yllättämään, astua huoneeseen juuri kun olen harrastamassa seksiä? Luotanko tarpeeksi kumppaniini?

Jarrut voivat tulla päälle myös sisäisistä ajatuksista ja suorituspaineista: ”olen liian lihava, rintani roikkuvat, hävettää” tai ”pystynkö saamaan orgasmin.”

Lisää halua

Kiihottuminen ja halukkuus on kaksisuuntainen prosessi jossa haluamme aktivoida kaasua ja vähentää jarrutusta. Kun ymmärrät miten nämä mekanismit toimivat itsessäsi voit alkaa luomaan olosuhteita jotka sopivat sinulle. Voit tuoda intiimiin hetkeen enemmän turvaa tai lisätä sinua kiihottavia elementtejä. Sytyttääkö sinut kiihkeä kohtaaminen yökerhon vessassa, kynttilöiden valossa väreilevässä makuuhuoneessa vai harjateltassa vuorenrinteellä?

Kun olemme haluttomia usein ajattelemme että emme saa tarpeeksi oikeanalaista kiihotusta  kun haaste voikin olla siinä että jarruja on likaa: kiire, stressi ja tekemättömät työt painavat mieltä, lapset häiritsevät, en luota partneriini.

Vähennä stressiä, ole hellä kehollesi, päästä irti ideoista minkälaista seksin pitäisi olla, luo tilaa sille minkä tiedät toimivan hyvin seksielämässäsi.

Seksi on numero yksi

Useimmiten se tarkoittaa että todella otamme aikaa seksille. Entäpä jos se olisi prioriteetti listallamme ykkösenä? Ja miksi sen pitäisi olla? Koska se on elinvoimamme ydin, se saa meidät kukoistamaan, se tuo luottamusta elämään, onnellisuutta intiimeihin suhteisiin ja parisuhteisiin. ”Ain laulain työtäs tee” – saa myös ihan uuden ulottuvuuden kun kehräät tyytyväisyydestä.

Kaikki edellä mainitut asiat pätevät myös sooloseksiin ja halukkuuteesi harrastaa sitä.

Alun perin sana halu (de sidere, desire) tarkoittaa ”tulla tähdistä”. Silloin kun haluat, seuraat tähteäsi, joka näyttää sinulle maailman täynnä mahdollisuuksia, nautintoa ja rakkautta.

Photo: Pixabay/ Mskathrynne

Kurkkaa Kirstin kirja:

 

Lämpimästi tervetuloa nautinnollisille ja voimauttaville kursseilleni sekä valmennukseen. Lisätiedot löydät nettisivuiltani täältä

Mitä tehdä, kun uusperheessä olo on ulkopuolinen, syyllinen tai mustasukkainen?

Uusperheellisyys on asia, joka on määrittää jo yhä useampia. Uusperheet ovat usein otsikoissa haasteidensa valossa. Jos uusperhettä tarkastelee ydinperhesilmälasein tai yrittää muodostaa siitä ydinperheen tapaisen, mennään pahasti metsään. Uusperheessä erityisesti vanhemmat kohtaavat tunteita, jotka saattavat hämmentää.

Uusperhe on perhe kuten ydinperhekin, mutta siinä tulee esiin asioita ja ilmiöitä, joita ei ydinperheessä tule välttämättä koskaan. Uusperheessä eläminen on erilaisempaa kuin ydinperheessä, halusi sitä tai ei. Se ei kuitenkaan tarkoita, että uusperhe olisi huonompi tai vaikeampi kuin ydinperhe.

Vaikka ei vielä asuttaisikaan yhdessä, voivat perheliitokset natista. Natina tunnistetaan ensin epämukavuutena ja epävarmuutena. Uusperheessä nämä natinat/ ilmiöt tulevat esille hyvin varhaisessa vaiheessa ja myös vaiheissa, kun perheen sisäiset rakenteet muuttuvat vaikka yhteisen lapsen syntymän kautta.

Tärkeää on ymmärtää, että uusperheessä parisuhde ei perustu perheelle ja yhteisille lapsille. Voi olla, että uusperheessä ei ole molemmilla edes lapsia. Biologisuus on kuitenkin vahva side. Se haastaa uusperheen parisuhteen ja perheytymisen. Puhutaan biologisista linjoista. Kielessä se voi tarkoittaa sinun kakaroitasi ja minun lapsiani. Vahvat biologiset linjat voivat estää perheytymisen.

 

Uusperheessä tunnetaan mustasukkaisuuden, ulkopuolisuuden ja syyllisyyden tunteita

 

Uusperheessä kohdataan hämmentäviä tunteita. Näitä ovat mustasukkaisuus, ulkopuolisuus ja syyllisyys. Nämä tunteet ovat uusperheessä normaaleja. Uusperheen vanhempi voi kuitenkin kokea, että minussa on jotakin väärää tai parisuhteemme on jotenkin toimimaton tai perheemme ei tunnu yhtenäiseltä, kun tunnen näin.

Uusperheen aikuinen voi hämmentyä miten hän voi tuntea mustasukkaisuutta kumppanin lasta kohtaan. Miten minä aikuinen ihminen voin olla mustasukkainen lapselle siitä, että hän saa kumppanini huomion tai hänen tarpeensa menevät minun tarpeideni edelle?

Tärkeää on näissä tilanteissa uskallus tuntea ja puhua tunteista ääneen. Jos yrittää kieltää tunteet tai kumppani mitätöi tai luokittelee tunteet sopimattomaksi tai pahoiksi, silloin “uusperheahdistus” saattaa kasvaa.

Aikuinen voi kokea syyllisyyttä ei-biologisten lasten kanssa vietetystä ajasta, kun omat lapset ovat samaan aikaan toisaalla. Uusperheen vanhempi voi kokea myös vihaa ei biologista lasta kohtaan. Uusperheessä lapsi voi nostaa aikuisessa esiin tunteita, joita hän ei ole tiennyt itsessään olevankaan. Tärkeää on, että aikuinen tiedostaa tunteet itsessään ja käsittelee niitä aikuisen tavoin.

Uusperheen aikuiset saattavat ajatella, että meissä on jotakin vikaa tai minussa vanhempana on jotakin vikaa. Aikuinen voi hämmentyä, kun ei osaakaan suhtautua perheen kaikkiin jäseniin rakastavasti. Saatetaan riidellä vain lapsiin liittyvistä asioista, vaikka kahdenkesken asiat sujuvat mainiosti. Uusperheellisyydestä tulee parisuhteenkin ongelma.

Toinen aikuisista voi kokea olevansa myös ainaisessa ristitulessa, kun nykyinen ja ex-kumppani vaativat häneltä asioita. Voi tulla tunne, että jos kumarran toisen puoleen niin pyllistän toiselle. Usein kumarrus tehdään ex-kumppanin suuntaan, koska lapset painavat vaakakupissa enemmän ja koetaan, ettei yhteyttä heihin haluta riskeerata mitenkään. Silloin nykyinen kumppani kokee tulleensa syrjäytetyksi ja kokee asemansa heikoksi.

 

Vertaistuki ja uusperheneuvonta ovat tärkeitä uusperheellisille

 

Suomen Uusperheiden Liitto tekee hyvin tärkeää työtä uusperheiden hyväksi. Heillä on monia vertaisryhmiä, joihin suosittelen osallistumaan jo ennen kuin suhteessa on haasteita. Vertaisryhmässä olevat puhuvat samaa kieltä ja antavat lupaa sekä helpotusta erilaisten ilmiöiden äärellä elämiseen.

Lähdimme mieheni kanssa aikanaan hakemaan vertaistukea elettyämme uusperheessä neljä kuukautta. Alkuajoissamme riitti paljon haasteita ja emme ymmärtäneet uusperheeseen liittyviä ilmiöitä, vaan koimme epäonnistuneemme.

Koimme, että vertaisryhmät antoivat meille paljon eväitä arjen muodostamiseksi meidän perheemme näköiseksi. Vertaiset kertoivat omia ajatuksiaan ja tunteitaan sekä sanoittivat näitä uusperheen ilmiöitä. Tiedon avulla meidän oli helpompi opetella elämään uusperheenä.

Näiden tunteiden ja ilmiöiden kanssa uusperheelliset tulevat vastaanotolleni. Uusperheneuvonnassa annetaan tilaa kaikille tunteille ja ajatuksille. Etsitään ammattilaisen kanssa oman uusperheen vahvistavia ja voimauttavia tekijöitä sekä rakenteita.

Uusperheneuvojana ja uusperheellisenä minulle on tärkeää, että kaikki uusperheelliset ymmärtäisivät uusperheeseen kuuluvan erilaisia ilmiöitä kuin mihin ydinperheessä törmätään. Kun tietää niiden olemassaolon, on usein myös helpompi käsittää etteivät ne ole minusta tai meidän parisuhteestamme johtuvia heikkoja ominaisuuksia.

Tieto ja aika sekä ilmiöiden käsittely lisäävät uusperheessä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja antavat mahdollisuuden nauttia tästä monipuolisesta perhekokonaisuudesta.

Kukaan ei ole aina reipas – Sinulla on lupa tuntea kiukkua ja väsymystä ja olla inhimillinen ihminen

Kukaan ei ole aina reipas.

Kukaan ei ole aina ymmärtävä.

Kukaan ei voi olla aina toisia varten.

Kukaan ei ole aina positiivinen.

Kukaan ei ole aina aikaansaava.

Kukaan ei ole aina joustava.

Kukaan ei ole aina vaan hillitty, hallittu ja hanskassa. 

Anna sinulle lupa olla inhimillinen ihminen, siitä yksinkertaisesta syystä että olet sellainen. 

Sinulla on lupa tuntea kiukkua, pettymystä ja ärtymystä. Samalla sinussa on voima valita miten purat nuo tunteet terveillä keinoilla. 

Sinulla on lupa sanoa ei, en tiedä ja ei käy. Sinulla on oikeus valita keille perustelet sen ja keille et.

Sinulla on lupa olla ensisijaisesti itseäsi varten, valita priorisoida oma jaksamisesi.

Sinulla on lupa olla väsynyt, heikoilla ja kireä kuin viulunkieli. (Olet sitä joskus kuitenkin)

Sinun on lupa valita missä voit joustaa ja missä et.

Sinulla on lupa hellittää asioista jotka eivät enää tunnu todelta.

Sinulla on lupa iloon. Sinulla on lupa ottaa vastaan. 

Elämä ei ole vain vaikeaa. Se ei ole vain ihanaa. 

Elämä on kaikkea. Ihmisyys on tätä kaikkea. Salli sille kaikelle tila. Sinä riität.

Uskalla astua esiin, vaikka esiintyminen pelottaa – Jännittäjän rauhoittumislista sisäiseen tsemppaukseen

Useimpia ihmisiä jännittää esiintyä yleisölle. Näitä tilanteita meillä on arjessa vastassa pienessä mittakaavassa usein, mutta moni joutuu esiintymään myös osana työtään, vaikka ei edes haluaisi.

Huomion kohteena voi olla epämukavaa, mutta tunteen kanssa voi myös opetella olemaan. Esiintymistilanne on ylivirittävää usein myös heille, jotka tekevät sitä omasta valinnastaan ja halustaan. Onneksi tilanne yleensä helpottuu kun esitys pääsee alkamaan.

Vierailin tällä viikolla Tampereen Metso-kirjastossa puhumassa Tunteista ja erityisherkkyydestä. Olen tottunut puhuja, työhöni ovat kuuluneet esiintymiset kolmenkymmenen vuoden ajan, mutta miltei joka kerta käyn läpi aikamoisen tunneskaalan, ennen kuin hetki koittaa ja pitää antautua yleisölle.

Avoimissa yleisötilaisuuksissa on usein arvoitus, paljonko ihmisiä saapuu paikalle, oli aihe tai aika mikä tahansa. Toisaalta se on huojentavaakin. Jos olisin tiennyt ennalta, että kaikki halukkaat eivät mahdu suureen saliin, olisin varmasti ollut vielä enemmän kauhusta kankea ennen aloitusta.

Esiintyminen jännittää aina ja sanotaan, että niin kuuluukin olla. Minulle on kuitenkin joka kerta yhtä hämmentävää huomata, kuinka paljon siitä ennalta ahdistun. Kuitenkin, tein jo urani alussa itselleni lupauksen, että pelon tähden en kieltäydy yhdestäkään esiintymispyynnöstä. Tämän keskustelun kävin itseni kanssa, kun Hilla Blomberg Ylestä pyysi minua seitsemän vuotta sitten kertomaan erosta selviytymisestä Aamusydämellä-ohjelmaansa. Tämän lupauksen olen itselleni pitänyt, vaikka se ei aina ole ollut helppoa.

Hullua on, että yleensä kun pääsen esiintymisessäni alkuun, lämpenen hyvin pian, ja jännitys karisee, mitä läheisemmäksi tulen ajatusteni ja yleisöni kanssa. Tässä auttaa erityisesti se, että muistutan itseäni siitä että ihmiset ovat pääsääntöisesti aina puhujan puolella ja haluavat hänelle hyvää.

Tiedän monen pelkäävän esiintymistä vielä enemmän kuin minä. Siksi haluan kannustaa sinua, joka kieltäydyt esillä olemisesta: Tee se kuitenkin, jos pyydetään. Sinun ei tarvitse toimia ahdistuksestasi käsin. Lähesty ahdistusta fysiologisena reaktiona. Ajattele, että okei, voin olla ahdistunut, mutta voin kuitenkin esiintyä ja ehkä huomaat kuten minäkin, että kun aika koittaa ja valot kohdistuvat sinuun, ettei ole mitään pelättävää.

Sisäisen sparrauksen rauhoittumislistalleni kuuluvat myös seuraavat teesit:

  • Yleisön joukossa on heitäkin, joita aihe tai tapasi esiintyä ei ehkä kosketa, älä siis friikkaa jos joku lähtee kesken pois, (ja on myös aina mahdollista, että hän oli päättänyt alunperinkin osallistua aikataulujensa tähden vain alkuun)
  • Hengitä vatsasi eli pallean kautta. Se rauhoittaa kehomielesi.
  • Muista että olet turvassa omiesi parissa, ihmiset ovat täällä koska ovat kiinnostuneita samoista aiheista kuin sinäkin.
  • Sinulla ei ole kiire, voit pitää taukoja. Rauhallinen puhuminen on vain etu yleisölle.
  • Kun mokaat, olet vain inhimillinen, huomaat, että yleisö kannattelee kyllä.

Pahimman ennakkopelon keskellä jeesaa paljon myös ajatus: ”Huomenna tämä on jo ohi.”

Joku voi ehkä pohtia, miksi siis esiinnyn, vaikka se stressaakin minua ennakkoon niin paljon. Siksi, etten halua antaa ahdistukselleni viestiä, että se voitti tämän erän. Kokemuksesta tiedän, että se valloittaisi silloin vain enemmän alaa. Sitä paitsi, on mahtavaa kertoa ihmisille asioista jotka ovat tärkeitä omalle arvomaailmalle ja avata asioita, joilla voi olla merkitystä kuulijan hyvinvoinnille. Kun yhteys yleisöön syntyy, on se aina hieno kokemus. Ihan kaikista parasta on, kun voin auttaa kuulijaa ymmärtämään itseään paremmin. Siksi tämänkin tekstin kirjoitin.

Hassua, mutta koskaan en ole pyörtynyt, jäätynyt, hyytynyt tai perunut esiintymistäni ahdistuksen takia. Pahin ja täysin irrationaalinen pelkoni, että ehtisin kertoa liian nopeasti kaiken tietämäni, ei ole myöskään koskaan toteutunut, päinvastoin, aina on jäänyt listalle asioita, jotka olisin mielelläni vielä nostanut esiin.

Miehelle tärkeintä ei aina ole ura – Perheelle omistautuminen voi antaa miehuudelle erityisen merkityksen

Miehen tärkein tehtävä ei ole aina hänen henkilökohtainen missionsa.

Monissa teksteissä viitataan siihen, että maskuliininen (voi olla mies, nainen tai kuka tahansa) on ensisijaisesti olemassa omaa ”missiotaan” varten. Tämä missio (päämäärä/tehtävä/elämäntehtävä) ohittaa jopa hänen kaikista rakkaimmat ihmiset. Ajattelin pitkään itse noin. Mutta en enää, ja tässä syy miksi.

Me tulemme kyläyhteisöistä ja sitä ennen heimoista, joissa asuimme toisten ihmisten keskellä. Kun ihan vasta (historiallisesti tarkasteltuna) muutimme maalta kaupunkiin, aloimme eristäytymään. Meistä on tullut isoissa laumoissa eläviä yksinäisiä olentoja.

Yksinäisyys on jatkuvasti nousussa, vaikka meillä on kaikki teknologia, joka mahdollistaa yhteydenpidon. Yksinäisyydestä helposti seuraa masennusta, jopa merkityksen kadottamista.

Kun elämme erkaantuneena luonnosta, meille tulee myös erilainen tapa elää elämää. Me katsomme helposti itseämme kaikesta erkaantuneena, niin kuin se saattaa isoissa laumoissa näyttäytyäkin. Yhdessä, mutta silti jokainen täysin omaa elämäänsä eläen.

Tämä erkaantuneisuus on tehnyt ajastamme hyvin itsekeskeistä ja usein huonosti toimivaa. Me näyttäydymme useissa tilastoissa ”hyvinvointivaltiona” ja samaan aikaan olemme menettäneet kaikista tärkeimpiä arvojamme:

  • yhteyden toisiin ihmisiin
  • yhteyden luontoon.

Se miksi monesti näyttää siltä, että maskuliiniselle ominaisuudelle tärkeintä on oma missio, kumpuaa mielestäni tästä. En näe, että yhteisöissä yksilön oma tavoite olisi yhtä merkityksellinen, kuin yhteisen hyvän saavuttaminen.

Mitä tämä pohjustus tarkoittaa?

Minä olen havahtunut siihen seikkaan, että tärkeintä on perheeni.

Tärkeimpiä ovat ne ihmiset, joita kasvatan, jotka kasvattavat minua ja joiden kanssa päätän kasvaa yhdessä. Minun henkilökohtaisen missioni on oltava linjassa tuon arvon kanssa, jotta voisin voida hyvin.

Jos henkilökohtainen suuntani elämässä aiheuttaa tarpeetonta kuormitusta perheelleni, itsekkyyteni on ottanut vallan yhteisen hyvän kustannuksella.

Se, mitä teen työkseni, on minulle suunnattoman tärkeää. Ja se, miksi teen sitä, on tällä hetkellä vieläkin tärkeämpää. Teen sitä perheeni vuoksi (johon myös itse kuulun, en ole erillinen osa sitä).

Teen työtä siksi, että saisin antaa ihmisille lahjaani. Sen on tuotava hyvää myös perheelleni, jokaisessa osa-alueessa. Se on tuotava:

  • taloudellista hyvinvointia
  • fyysistä turvan kokemista
  • emotionaalista turvaa ja hyvinvointia
  • suurimman rakkauteni perheelle, ei pelkästään työlle
  • aikaa suhteessa arvostukseen – perheelle pitää olla enemmän aikaa, kuin työlle. Laatu on avainsana tässä, ei pelkkä ajan määrä
  • enemmän iloa, naurua, kikatusta, rakastumista, elinvoimaisuutta kuin surua, kuormitusta, syyttelyä ja vetäytymistä.

Jos annan työssäni asiakkailleni eloisan, leikkisän, kiinnostuneen, läsnäolevan, elinvoimaisen, keskittyvän, flowmaisen energisen version itsestäni – eikö kotona ansaita vähintään se?

En voi pitää ihmisiä elämässäni itsestäänselvyytenä. Jokainen rakkaimmistani voi olla poissa milloin vain. He voivat myös päättää lähteä.

Jos pidän ihmisiä itsestäänselvinä, on minulla varaa perseillä ja mennä puoliteholla. Ihmiset (kuten usein asiakkaat), joita en pidä itsestäänselvinä, ovat ne mihin panostan parhaan version itsestäni.

Haasteista huolimatta olen täysin läsnä, kiinnostunut, ihastunut, avoimempi ja keskittynyt hetkeen, jota koemme. Niinpä kyseessä voi olla usein vain uskomusten tarkistaminen – omistatko ketään ihmistä?

Tämän tekstin tarkoitus EI OLE määrittää sitä, mikä on sinulle tärkeää. Mutta toivottavasti se vapauttaa sinua toteuttamaan sinulle todella tärkeitä elementtejä, joita ei hallitsisi vanhat kaavat, jotka usein rajoittavat.

Sinä saat halutessasi nostaa perheesi ykköseksi, jos se sinulle tuntuu tärkeimmältä. Vaikka muut ihmiset eivät kannustaisi tai tukisi sinua siinä, sinulla on silti täysi vapaus valita niin.

Heimoissa miesten tehtävä oli suojella. Suojella fyysisesti naapuriheimolta, petoeläimiltä ja vaaroilta. Nykyään meillä ei ole enää niin paljon tätä fyysisen turvan luomisen mahdollisuutta. Kaikki ovat kohtuullisen hyvin suojassa muutenkin.

Silloin moni, joka tuntee sisällään kaipuun palvella suurempaa ja suojella kaikista pyhintä, ei välttämättä löydä paikkaa, missä niin voisi tehdä. Voit edelleen palata tuohon arvokkaaseen, pyhään olemukseen, joka suojelee ja rakastaa.

Minulla se tapahtuu perheen kautta. Pääsen siinä kohtaamaan yhden miehen piilotetuista merkityksen pilareista – vastuun ottamisen rakkaista ihmisistä omalla läsnäolollani ja aidolla persoonallani. Ja omistautumalla noille ihmisille parhaalla mahdollisella tavalla. Epätäydellisenä, mutta silti omistautuen rakastamaan heitä, jotka ovat kaikkein rakkaimpia.

Näytä sinäkin se omalla toiminnallasi ja tee jokaiselle asianomaiselle selväksi, kuinka arvokkaita, pyhiä ja kauniita he ovat. He ovat sen ansainneet. Perhe.

Luonnollisin versio minusta -blogia sponsoroi Biomed

ps. Viikon valintani blogia sponsoroivan Biomedin valikoimista on uusi, vahva Ashwaganda vahvistamaan, rentouttamaan ja parantamaan unenlaatua.

Kalenterit OSTA 3 MAKSA 2
PUOTIIN
close-image