5 tärkeää tekoa parisuhteen hyväksi, kun elämä haastaa

Terapeutin työssäni näen monenlaisia parisuhteita. Olen nähnyt, miten haastavat ajat ovat hitsanneet parin aivan uudella tavalla toisiinsa. Olen nähnyt, miten haasteet erottavat, ja parit etääntyvät pikkuhiljaa toisistaan lopullisesti.

Kun elämä käy haasteelliseksi erilaisten muuttuneiden tilanteiden myötä, on tärkeää kiinnittää huomiota pieniin asioihin, joita voi tehdä parisuhteen hyväksi.

1. Jakakaa rutiinit ja vastuut

Suunnitelkaa yhdessä selkeät päivärutiinit. Jakakaa vastuu kotitöistä, lastenhoidosta yms. tasaisesti. Pohtikaa miten paljon töitä tehdään ja milloin. Ottakaa huomioon molempien toiveet, tarpeet ja tehkää kompromisesseja.

Milloin on vapaa-aikaa töistä ja mitä silloin parisuhteen tasolla tapahtuu?

Mitä jos haluaa omaa aikaa, miten silloin toimitaan?

Kun perheeseeni syntyi vaikeasti vammainen lapsi, arkemme muuttui valtavasti. Koska meillä oli hoidettavana mieheni kanssa myös viisi muuta lasta, vastuuta riitti molemmille.

Muistan kerran meidän keskustelleen vastuiden määrästä erityisen tarkkaan. Molemmat koimme, että työtä oli itsellä paljon. Kun istuimme alas ja kirjasimme molemmat, mitä kaikkia hoidimme yksin, totesimme molemmilla olevan todella paljon vastuuta kannettavanaan. Suurperheessä hommia vain riitti, eivätkä vastuut jakautuneet mitenkään epätasaisesti vain toisen kannettavaksi, vaikka molemmista meistä oli siltä aluksi tuntunut.

2. Nähkää ja kuulkaa omat ja kumppanin tarpeet

Kun elämä on haasteellista, nostaa se kaikissa esiin erilaisia tunteita ja ajatuksia. On tärkeää olla läsnä kumppanille, kun hän kertoo mieltään painavista asiasta.

Läsnäolo voi olla haastavaa, kun elämässä on paljon asioita, jotka vievät oman huomion. Kuule, näe ja tunne herkemmällä korvalla omat ja kumppanisi muuttuneet tarpeet. Uskalla jakaa itsestäsi pintaa syvemmin tunteitasi, ajatuksiasi ja tarpeitasi. Uskalla vaatia kumppanisi huomiota ja läsnäoloa.

Mistä tiedän olevani läsnä kumppanilleni?

Mistä tiedän, että kumppanini on läsnä?

3. Puhukaa tai kirjoittakaa toisillenne ajatuksistanne

Puhukaa. Jos puhuminen ei ole itselle vahvinta aluetta niin kirjoittakaa. Kertokaa jollain tavalla kaikki ne monet tunteet ja ajatukset, joita muuttunut elämäntilanne herättää. Jos keskustelut menevät enemmän raskaiksi kuin kannatteleviksi, päättäkää milloin pidätte näille raskaille tunteiden vaihdoille varatun huolihetken.

Riidat ovat mahdollisia, kun normaaliarki muuttuu ja elämästä tulee haasteellisempaa. Se, miten ratkaisette ristiriidat, merkitsevät näissä tilanteissa. On tosiasia, että haastavat ajat joko yhdistävät tai erottavat. Kommunikoinnilla on iso rooli myös riitojen ratkaisussa. Kommunikoida voi myös halaamalla ja ottamalla kumppani lähelle.

3. Naurakaa ja iloitkaa yhdessä

Huumori, ilo ja nauru eivät ole kiellettyjä, kun elämä on haastavaa. Keksikää tapoja pitää hauskaa. Etsikää mukavia elokuvia, jotka tuovat iloa ja hyvää mieltä. Viljelkää yhteistä huumorianne. Jos sitä ei ole, nyt on hyvä aika keksiä!

4. Kertokaa toisillenne, mitä toivotte läheisyydeltä ja seksiltä

Kommunikoikaa, mitä odotatte ja toivotte läheisyydeltä ja seksiltä, kun elämä on vaikeaa tai erilaisempaa kuin mihin olette tottuneet.

Millä tavalla toivot tulevasi huomioiduksi parisuhteessasi?

Ylläpitäkää suudelmia. Pohtikaa, kuinka lähelle kumppani voi mennä ja kuinka lähellä uskaltaa olla, jotta toisella on vielä hyvä olla. Jotkut tarvitsevat etäisyyttä ja omaa tilaa enemmän kuin toiset.

Muistakaa olla lähekkäin ilman, että tulee paine yhtyä tai saada orgasmi. Löytäkää molempien tarpeet huomioiva ratkaisu toteuttaa läheisyyttä ja ylläpitää teidän välistä seksiä, kun elämä on haastavaa.

5. Älkää pelätkö hakea apua

Jos tilanteenne parisuhteessanne kriisiytyy ja yhteiselämä tuntuu haasteelliselta, niin ottakaa yhteyttä terapeuttiin. Pitäkää kynnys hakea apua matalana. Elämänhaasteet ovat mahdollisuus tai haaste parisuhteelle. Joskus kahden kesken asiat eivät ratkea vaan tarvitaan apua asiantuntijalta.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: