Sivu 188 – Hidasta elämää

Parisuhde antaa mahdollisuuden ratkoa myös menneisyyden kysymyksiä

Maailmassa ei ole milloinkaan ennen asetettu niin suuria vaatimuksia parisuhteelle kuin tänä päivänä. Mutta voiko yksi ihminen olla vastaus kaikkeen?

Kun huomaat pohtivasi sitä, mitä kumppanisi tulisi tehdä, jotta sinä voisit olla onnellisempi, on aika pysähtyä pohtimaan, mitä sinä voisit tehdä oman onnesi eteen. Jos oman elämän mielekkyys on kiinni siitä kuinka kumppanisi toimii, on onnellisuutesi perusta hataralla pohjalla.

On selvä, että parisuhteessa tarvitsemme toisiltamme hyviä asioita ja palautetta, mutta parisuhdetutkimuksista tiedetään, että yhteiselämäänsä tyytyväisimmät parit omistavat myös oman elämän.

Kietoutuneisuus, kaiken jakaminen ja toisen asioihin liikaa puuttuminen eivät ainoastaan saa aikaan ikävää ahtauden tunnetta, niillä on myös taipumus synnyttää suhteesta sisarellinen kumppanuus, jossa erillisyyden mahdollistama vetovoima alkaa kärsiä.

Parisuhde on monin tavoin erityinen suhde. Tuomme siihen mukanamme elementtejä, jotka puuttuvat muista ihmissuhteistamme. Ei tarvitse olla vakaumuksellinen freudilainen ymmärtääkseen että menneisyytemme vaikuttaa meissä läpi elämämme. Lapsuuttamme emme voi kieltää. Vaikka työntäisimme sen pois mielestämme, se vaikuttaa joka tapauksessa taustalla ja ihmissuhteissamme.

Siihen, kuinka olemme lapsuutemme kokeneet, vaikuttaa saamamme hoidon lisäksi saamamme temperamentti. Lapsi syntyy maailmaan omanlaisenaan ja oppii vuorovaikutuksessa itsestään ja muista ihmisistä. Aina vanhemman ja lapsen ei ole helppo ymmärtää toisiaan.

Lapsi ei ole ehkä sellainen, josta haaveilimme, tai vanhemmuuden tunteet ovatkin toisenlaiset kuin odotimme. Äidiksi ja isäksi tuleminen saa meissä esiin puolia, jotka voivat yllättää.

Vanhemmaksi tuleminen siis herättää samalla lailla mennyttä eloon kuin parisuhdekin. Usein nämä asiat tapahtuvat samaan aikaan. Mielessä aktivoituvat omat lapsuuskokemukset värittävät parisuhdetta ja vanhemmuuden kokemusta.

Kaikesta omaan itseemme vaikuttavasta emme vain saa aina kiinni silloin, kun se on ajankohtaista. Jos oma käyttäytyminen tai vaikeat tunteet aiheuttavat huolta, kannattaa ottaa yhteyttä terapeuttiin. Voi selvitäkin että asia, jonka luulit johtuvan perhetilanteesta, onkin menneisyyden varjo, joka sabotoi nykyhetkeä.

Muista: Terapiaan ei voi hakeutua liian aikaisin. Jos saat itsesi kiinni lauseista: ”Selvitän kyllä oman pääni”, ”Terapiasta ei varmasti ole minulle mitään hyötyä” tai Kävin kerran, ja se oli täysin turha keikka”, niin sitä suuremmalla syyllä: varaa aika.

Huomaa kuitenkin, että toisin kuin moni muu palvelu, terapiassa asiakas tekee suurimman työn. Jotta tuloksia tulisi, sinun täytyy a) puhua totta, b) olla valmis kasvamaan. Terapian vaikuttavuudesta tiedetään, että kaikkien tärkeintä on löytää terapeutti, jonka kanssa syntyy hyvä yhteys. Luota siis itseesi, kun etsit auttajaa. Kaverin mielestä paras valinta ei välttämättä sovi sinun tilanteeseesi.

Ei siis ihme, että tuomme aikuissuhteisiimme aina myös mukanamme vastausta vaille jääneet kysymyksemme, hoitamatta jääneet haavamme ja meissä elävän vahvan kaipuun päästä ravitsevaan yhteyteen toisen ihmisen kanssa.

Rakastuminen on kuitenkin aina poikkeustila, eikä se yksinään riitä luomaan pohjaa sitoutuneelle parisuhteelle. Siksi tulisikin olla tietoinen siitä, mitkä ovat omat luovuttamattomat arvot ja syvimmät ydintarpeet? Ja samalla tietenkin tietää, mitä ne ovat kumppanilla?

Jos ette ole näistä vielä koskaan keskustelleet, niin ei hätää, sekä arvoilla että tarpeilla on taipumus muuttua elämän aikana. Tärkeää on siis tietää, mitä ne teille tänään merkitsevät ja mitä johtopäätöksiä niiden perusteella voidaan tehdä.

Tämä kirjoitus on kappale Marikan syksyllä ilmestyvästä parisuhdeoppaasta.

Erityisherkällä lapsella on upeita ominaisuuksia – ne pääsevät oikeuksiinsa, kun lapsi tulee nähdyksi ja hyväksytyksi

Teksti: Suvi Bowellan, erityisherkkyyden asiantuntija Suomessa / Julkaisu toteutettu yhteistyössä Otavan kanssa

Norjan prinsessa Märtha Louisen ja Elisabeth Nordengin kirjassa Herkäksi syntynyt lapsi (suomenkielinen laitos, Otava 2020) käsitellään oivallisesti muun muassa sitä, miltä päiväkodin aloittaminen ja sieltä kouluun siirtyminen saattaa erityisherkästä lapsesta tuntua.

Voin yhtyä täysin kirjoittajien ja kirjassa haastateltujen asiantuntijoiden, kuten erityispedagogi ja tutkija Nina Eklund Tegarin toiveeseen siitä, että ammattikasvattajilla ja opettajilla olisi enemmän tietoa ja ymmärrystä erityisherkän lapsen ominaisuuksista ja tukemisesta.

Tällä haavaa tuntuu olevan sattuman varassa, millä tavoin erityisherkkä lapsi tulee vastaanotetuksi päiväkoti- ja kouluympäristössä. Tegarin mukaan moni leimataan virheellisesti lapseksi, jolla on sosiaalisia haasteita ja keskittymisongelmia. Osalla erityisherkistä lapsista on myös virheellinen diagnoosi ADHD:sta tai autismista.

”Monia erityisherkkiä, jotka ovat tänä päivänä aikuisia, on kielletty kokemasta tunteitaan ja heitä on käsketty ”ottamaan itseään niskasta kiinni”. Onneksi maailma muuttuu.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Erityisherkällä lapsella on monia upeita ominaisuuksia, jotka pääsevät oikeuksiinsa, kun lapsi tulee nähdyksi ja hyväksytyksi. Herkät lapset ovat:

empaattisia,
auttavaisia,
tunnollisia ja tarkkoja,
luovia,
äärimmäisen intuitiivisia ja
eläytymiskykyisiä.
Erityisherkillä lapsilla on usein myös ikäisekseen laaja sanavarasto ja hyvin syvällinen tapa pohtia asioita.

Vääränlaisessa ylikuormittavassa ympäristössä erityisherkän hyvät ominaisuudet hukkuvat stressin alle ja lapsesta tulee hiljainen, vetäytyvä, keskittymiskyvytön ja ärtyisä.

Kirjaa lukiessa kyyneleet pyrkivät silmiin moneen otteeseen, kun mietin kaikkia niitä kertoja, jolloin omat lapseni on ymmärretty väärin kun he ovat reagoineet liian levottomaan ja negatiivisia tunteita täynnä olevaan ympäristöön. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut olla tulkkina lapsen ja opettajan välillä erilaisissa ongelmallisiksi koetuissa tilanteissa.

Meidän aikuisten olisi hyvä muistaa se, että nämä pienet herkät ihmiset ovat kuin valheenpaljastuskoneita, jotka poimivat ristiriitaiset signaalit ympäriltään ja reagoivat niihin. Kirjassa todetaan viisaasti, että erityisherkkien lasten kanssa on hyvä olla rehellinen. Heitä ei tarvitse suojata totuudelta, sillä usein nämä lapset tietävät sisimmässään totuuden esimerkiksi vanhempien päätöksestä erota jo ennen kuin asiasta on heille kerrottu.

”Se, että erityisherkillä lapsilla on luonnollinen suhde tunteisiin, on heidän suurimpia vahvuuksiaan. Lapsilla, jotka sulkevat pois tunteensa, on usein haastavampaa.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Jotta voisimme olla parhaalla tavalla varttuvan erityisherkän lapsen tukena, meiltä aikuisilta vaaditaan rehellisyyttä, läsnäoloa, rauhallisuutta, joustavuutta, kykyä luoda lapselle turvallinen ympäristö ja kykyä olla sovussa omien tunteittemme kanssa sekä sietää lapsen voimakkaita tunteita.

Mitä enemmän tiedämme erityisherkkyydestä, mitä paremmin olemme valmiit aidosti kuuntelemaan ja pysähtymään lapsen tarpeiden äärelle ja sitä paremmin osaamme antaa herkille lapsille sitä tukea, mitä he kaipaavat. Voidakseen hyvin herkkä lapsi kaipaa muun muassa:

turvallisuuden tunnetta
ennalta-arvattavuutta
rutiineja
mahdollisuutta valmistautua etukäteen
rauhallisia ja luotettavia aikuisia
mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan
esteettisesti miellyttävän ympäristön
hiljaisuutta ja joutenoloa
mahdollisuuden uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaan
tukea erilaisissa siirtymätilanteissa

Yllätyin siitä, että viimeisimmät tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että erityisherkkiä lapsia on aiemmin uskottua enemmän, jopa 30 prosenttia aikaisemmin arvioidun 15-20 prosentin asemesta (Michael Pluess, Elham Assary, Francesca Lionetti, Kathryn J. Lester, Eva Krapohl, Elaine N. Aron ja Arthur Aron, 2018). Jos jopa kolmasosa lapsista syntyy tavallista herkemmällä hermojärjestelmällä varustettuna, eikö olisi korkea aika ottaa tämä huomioon?

”Koulujen ja opettajien pitäisi sisäistää, ettei ainoastaan kuulumista ja näkymistä palkittaisi. Opettajien pitää tietoisesti työskennellä luokitteluja vastaan ja vahvistaa erityisherkkien oppilaiden itseluottamusta.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Jokaisella meistä on oikeus tulla kohdelluksi arvostavasti omat luonteenpiirteemme huomioiden. Sellainen asenne, että kaikkien on mahduttava samaan muottiin ja siedettävä samoja asioita, mitä muutkin sietävät on mielestäni tunteeton, jopa julma. Se ei johda muuhun kuin herkkien ihmisten uupumukseen, vähentyneeseen omanarvontunteeseen ja lisääntyneisiin terveyshaasteisiin.

Pienillä arkipäivän rutiineilla, ympäristön muokkauksella ja vanhojen rakenteiden uudistamisella voimme vaikuttaa valtavasti näiden pienten ihanien herkkien ihmisten hyvinvointiin ja oman parhaan potentiaalin löytämiseen.

Eikö se ole myös yhteinen etu, että kasvatamme voimavaraisia nuoria ihmisiä, jotka jonain päivänä ottavat ohjat ja rakentavat maailmaamme? Nuorten lisääntyvä pahoinvointi kertoo mielestäni vahvasti siitä, että nykypäivän rakenteissa ja tavassamme kohdata toisemme on jotain vialla.

”Monet erityisherkät lapset ovat älykkäitä ja suoriutuvat hyvin, kun olosuhteet on hyvin järjestetty ja kun he tuntevat olonsa turvalliseksi.” – kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi

Suosittelen lämpimästi, että vähintäänkin jokainen erityisherkkä, erityisherkän vanhempi, ammattikasvattajana toimiva, opettaja ja mielenterveyden ammattilainen perehtyy tämän kirjan ajatuksiin ja muihin vastaaviin teoksiin, tutkimuksiin ja artikkeleihin aiheesta.

🎧 Kuuntele kirja BookBeatissa TÄÄLLÄ.

Jos sinulla ei vielä ole BookBeat-tiliä, saat käyttöösi maksuttoman kokeilujakson TÄSTÄ.

Pysytkö ystävän rinnalla, kun hänellä on rankkaa? – Kun kohtaa toisen heikoimmillaan, voi itsekin joutua tuntemaan vaikeita tunteita

Kun ihminen hajoaa heikoksi, alkaa yllättävän moni ympäriltä kadota. Vierelle jäävät vain he, jotka kestävät heikkouden ja jotka eivät häpeä.

Joitakin vuosia sitten kaikki elämäni peruspilarit kaatuivat. Minusta tuli eron myötä koditon, työtön, rahaton ja rakkaudeton. Olin syvällä kriisissä ja hyvin hauras.

Romahdukseni myötä koko sosiaalinen statukseni mureni ja ihmiset ympäriltäni alkoivat hävitä. Hyvänpäiväntuttujen menettämistä en kuitenkaan jaksanut surra. Sen sijaan sanattomaksi teki kokemukseni siitä, kuinka jopa lähimmät ihmiset voivat jättää suurimman hädän hetkellä.

Eräs ystäväni, jonka elämää sen ylä- ja alamäissä olin itse tukenut monta vuotta katosi vaikeimmassa vaiheessani, enkä kuullut hänestä yhtäkkiä enää mitään. Se sattui ja jätti syvät arvet, sillä yksin jääminen ja ystävän hylkäämäksi tuleminen ovat hädässä olevalle kuin kuolinisku. Eron yhteydessä se romutti itsetuntoani entisestään: Enkö kelpaa kenellekään?

Myöhemmin törmäsimme tämän ihmisen kanssa sattumalta, ja kohtaamisestamme häkellyttyään hän paljasti vetäytymiseensä syyn: Kertoi, että omien vaikeiden aikojen jälkeen oli tuolloin uuden ja onnellisen elämän alussa, eikä halunnut joutua käsittelemään jonkun toisen kurjia tunteita, jottei pilaisi omaa onneaan. Oli hurjaa kuulla tuo perustelu, vaikka nyt osaan jo arvostaa hänen rehellisyyttään.

Vierellä kulkeminen tai auttaminen eivät tarkoita, että toisen ongelmat ja paha olo täytyy ratkaista – sitähän me eniten pelkäämme, että osaammeko sanoa mitään toisen tuskassa. Mutta ei: Riittää, että kuuntelee, osoittaa olevansa olemassa ja uskoo, että lähelläolon lämpö on paras tuki toiselle. Tuolloin ei tarvitse pelätä riittääkö toiselle, eikä riittämättömyytensä pelossa lähteä karkuun. Näin helposti voi olla todellinen ystävä toiselle.

Tuo kokemus auttoi minua ymmärtämään mitä tosi ystävyys tarkoittaa. Todellista rakkautta ja tukea on se, ettei pelkää itseään niin, että jättää toisen. Hädän keskellä on paljon helpompi lähteä, sillä kohtaamalla toisen heikoimmillaan saattaa joutua kohtaamaan omatkin vaikeat tunteensa. Oivalsin myös, että syypää hylätyksi tulemiseen ei usein ole se, että itsessä olisi jotain vikaa, vaan joskus toisen ihmisen pelot estävät yhteyden.

Kokemukseni auttoi minua myös hyväksymään sen, että jotkut ihmiset on vain jätettävä taakseen voidakseen itse mennä eteenpäin. Kiitän kaikista niistä hetkistä, joita ystäväni kanssa saimme kokea ja häntä siitä, että tarjosi minulle tämän kasvattavan kokemuksen.

Hyvää ystävänpäivää, rakkaat ihmiset!

3 asiaa, jotka auttavat hellittämään, kun riittämättömyyden tunne ahdistaa ja saa yrittämään liikaa

Jos koet riittämättömyyttä, kokeile näitä kolmea askelta löytääksesi itsestäsi edes pienen kuiskauksen: ”Sinä riität…”

Askel numero 1: Havahtuminen todellisuuteen

Herätys: Elämä ei ole pelkkää iloa, elämä on myös kovaa. Haluaisimme, että kaikki olisi aina positiivista, hyvin ja kivaa, ja siksi emme haluaisi herätä.

Superpositiivisuus antaa toivoa silloin, kun ei halua tai jaksa katsoa pinnan alle. Mutta ylenpalttinen positiivisuus myös vääristäää näkymää todellisuudesta. Silloin saattaa ajatella, että jos saavuttaa tavoitteensa, tulee myös pysyvästi onnelliseksi.

Mutta eihän se niin mene. Sen sijaan ainainen pyrkiminen tavoitteisiin synnyttää meissä vain uusia haluja, tarpeita ja esteitä.

Ihanienkin unelmien polulla tulee vastaan vastoinkäymisiä ja joutuu kohtaamaan menneisyyden haamuja. Elämä on välillä rankkaa, eikä mikään positiivisuusajattelu tai tavoiteajatteleminen voi muuttaa sitä tosiasiaa. Tämä ei ole hyvä eikä huono asia. Se vain on niin. Sellaista elämä on.

Askel numero 2: Lakkaa vertailemasta itseäsi haavekuviisi

Sinä et ole haavekuvasi itsestäsi, vaan olet se, joka nyt olet. Jos vertaat itseäsi haavekuvaasi, pidät helposti tämänhetkistä itseäsi huonona ja vääränlaisena – ja se saa olon tuntumaan entistä kurjemmalta.

Voi olla, että nykyisen sinäsi ja haavesinäsi välillä on valtava kuilu, mutta tiedätkö: se ei tarkoita sitä, että olisit nyt hyödytön – ET OLE. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että olisit epäonnistunut ihmisenä – ET OLE.

Ethän unohda muistuttaa itseäsi siitä, että jokainen meistä epäonnistuu joskus. On inhimillistä tehdä virheitä. Lakkaa tuijottelemasta jokaista puutettasi ja kauhistelemasta mokiasi – jokainen meistä tekee virheitä, jopa presidentit ja kaikenlaiset superstarat. Kunnioita itseäsi nyt tässä, sellaisena kuin olet – ei vasta ”sitku” olet onnistunut ja vastaat täydellisesti haavekuvia itsestäsi.

Askel numero 3: Nauti siitä, mitä sinulla jo on

”Anna mennä, saat, mitä haluat!” meille uskotellaan. Jos teet kovasti töitä tavoitteesi eteen, saatat hyvinkin saada, sen mitä haluat. Mutta jatkuva tavoitteiden saavuttaminen saattaa viedä sinut elämäsi juoksumatolle. Juoksumatolla läähätät ja puristat, hikoilet ja suoritat. Haluat niin kovasti jonnekin muualle kuin tähän hetkeen. Ajattelet meneväsi eteenpäin vauhdilla, mutta itsesi kanssa pysyt paikallasi.

Pyrkimisen vastakohta on hyväksyminen. Hyväksyminen ei saa ravintoaan minkään muuttamisesta. Se mikä on, on. Hyväksyminen on myös portti kiitollisuuteen.

Alat hiljentää tahtia, ja iloitset sitä, mitä sinulla jo on.

Tämän oivaltaminen antaa mahdollisuuden arvostaa sitä, mitä sinulla on jo nyt. Lopulta hyväksyminen auttaa sinua näkemään sen, että kaikki tavoitteet eivät ole tavoittelemisen arvoisia.

Jatkuva suorittaminen saa elämän näyttämään merkityksettömältä hullunmyllyltä. Nojaaminen hyväksyntään päin on todellinen henkinen tie. Ja luultavasti tässä maailmassa onnellisuus löytyy tavoitteisiin pyrkimisen ja hyväksymisen sekoituksesta – niiden sopivasta tasapainosta.

Missä tilanteessa oletkin ja millainen juuri nyt oletkaan, muistathan, että sinä riität.

Lähde: Tiny Buddha

”Opettele nauttimaan tästä hetkestä – tämä hetki on sinun elämäsi” – 5 voimakuvaa muistuttamaan sinua tästä hetkestä

Eilinen on mennyttä ja huominen on vasta tulevaa. Me elämme tässä ja nyt❤️

Lisää voimakuvia löydät Instagram -tilitämme @hidasta.

Erityisherkkä lapsi yrittää sopeutua – ja usein väsyy tai kadottaa vahvuutensa

Kysyimme teiltä, oletteko olleet erityisherkkiä lapsia ja miten se vaikutti elämään – tulitteko ymmärretyksi? Näin te vastasitte:

1. “Olin herkkä tunnelmien vaihteluille, ja yritin vaikuttaa ilmapiiriin, jotta se pysyisi hyvänä. Koin itseni hyvin erilaiseksi, ja monesti liian herkkänahkaiseksi.”

2. “Olen vasta aikuisena tajunnut, että olin herkkä lapsi. Karkasin koulusta, joskus kesken päivää, kun koulu alkoi tuntua yliraskaalta, koska oli niin paljon ärsykkeitä. Sain myös käsittämättömiä kiukkukohtauksia ilman syytä, kun asiat alkoivat tuntumaan ylivaikeilta ja raskailta. Ja muiden ihmisten tunnetilat olen rekisteröinyt aina herkäksi, ja ne ovat vaikuttaneet omaan olotilaani. Nyt tajuttuani olen pystynyt työstämään herkkyyttäni.”

3. “Olin haaveilija ja rakastin rauhaa, tunsin ulkopuolisuutta ja ettei kukaan ymmärrä minua. Sain usein kuulla, että älä välitä – niinpä yritin olla välittämättä. Kuori kovettui ja epämääräinen paha olo lisääntyi. Olen tarvinnut terapiaa opetellessani ymmärtämään tunteitani. Nykyään pärjään, kunhan varaan palautumisaikaa. Enää en suostu olemaan välittämättä, se on suuri vahvuuteni.”

4. “En ikinä halunnut mitään ryhmissä suoritettavia harrastuksia, lapsenakin osasin lukea ihmisten mielialoja ja käytöstä sekä luovia ns. välimaastossa. Olen aina kammoksunut epäoikeudenmukaisuutta ja välinpitämättömyyttä, koska itse olin säntillinen.”

5. “Minua ei ymmärretty koulussa eikä pihapiirissä. Aina sanottiin vaan, että mitä sinä tuosta noin helposti itket. Lopulta kasvatin itselleni vahvan kuoren ja kylmetin sydämeni. Kunnes se sulatettiin uudelleen ja saan alkaa uudestaan ymmärrettyäni ominaisuuteni aikuisena. Minun isä luki herkkyydestä lehtiartikkelin ja kertoi tunnistaneensa minut. Tunnemaailmani on aina ollut tosi vahva ja mielikuvitus luovaa. Nyt alan arvostamaan näitä piirteitä ja olla sinut itsessäni.”

6. “Aistin aina leikkikavereideni tunteet – hyvässä ja pahassa – ja opin ennakoimaan niitä omalla käytökselläni. Olin itse kuin viulun kieli, koska yritin ennakoida ja tasoittaa muita sekä olla loukkaamatta ja ajatella muiden tunteita.”

7. “Olin erityisherkkä jo lapsena. Kiltti tyttö, joka teki kaiken mitä pitikin. En ymmärtänyt kavereita, jotka kieroilivat. Minua on kuvailtu haaveilijaksi, järkeilijäksi ja leikin idearikkaaksi. Maailma tuntui epäoikeudenmukaiseksi ja nyt aikuisena tuntuu, etten sovi tähän valheelliseen maailmaan ja koen voimakkaasti asiat ja itken herkästi. Minulla on kyllä omat mielipiteet. Osaan olla ystävällinen, mutta en mielistele. En ymmärrä tekopyhyyttä, itsensä tyrkyttämistä, teennäisyyttä ja toisten asioiden tirkistelyä.”

8. “Ymmärsin olevani erityisherkkä vasta 36-vuotiaana työuupumuksen myötä. Koulussa olin ujo, arka ja hiljainen. Koin itseni usein oudoksi, koska en ollut samanlainen kuin kaverit. Rakastin kirjoittamista ja erilaisia tarinoita – ja rakastan yhä. Monta haavaa olen saanut herkkyyteni vuoksi, mutta se on ollut myös valtava rikkaus ja lopulta, voimavara.”

Lue/kuuntele lisää lapsen erityisherkkyydestä esim. kirjasta Herkäksi syntynyt lapsi esimerkiksi Bookbeatista.

7 suloista tapaa nostaa ystävyys parisuhteessa uudelle tasolle

Ystävyys parisuhteessa on tärkeä ja ihana voimavara. Se mahdollistaa sen, ettette keskity pelkästään suhteenne romanttiseen puoleen. Ystävyys parisuhteessa lisää myös sekä luottamusta että iloa.

Hassutelkaa ja naurakaa yhdessä. On tärkeää kokea, että teillä on hauskaa yhdessä. Parisuhde ei ole pelkästään romantiikkaa tai käytännön asioiden hoitamista yhdessä (kuten joskus kiireisissä elämänvaiheissa voi tuntua). Nauraminen luo välillenne yhteyttä ilon kautta.
Pelatkaa jotain lautapeliä tai keksikää oma sanaleikkinne. Leikkisyys tuo elämään iloa ja auttaa myös päästämään irti turhista kiistoista.
Liikkukaa yhdessä – menkää metsälenkille, kiipeilemään, sulkapalloilemaan tai kokeilkaa parijoogaa.
Puhukaa toisillenne kuin ystävälle. Kun kuuntelet hyvää ystävääsi, sinun on varmasti helppoa pitää ystäväsi asioihin pientä etäisyyttä – hänhän elää omaa elämäänsä. Oman kumppanin puheet tuntuvat henkilökohtaisemmilta, jolloin ne on helpompi kyseenalaistaa. Ystävyystason keskustelussa annamme sekä itsellemme että kumppanillemme mahdollisuuden puhua suodattamatta ja rehellisesti: Mikä sinua oikeasti rasittaa? Ai se, että kotiin tullessasi siellä on aina joku etkä saa saapua kotiin rauhassa? Vaikka jotkut asiat ovat ehkä vaikeita kuulla, ystävyystaso auttaa pitämään asiat oikeassa perspektiivissä. Kumppani on toinen, erillinen ihminen joka ilmaisee omia tunteitaan. Ystävyystaso ei ole sitä, että välittää toisesta vähemmän vaan sitä, että osaa pitää toisen omiin asioihin sopivaa etäisyyttä.
Käykää jossakin uudenlaisessa paikassa tai tapahtumassa. Samat kaavat ja rutiinit tylsistyttävät ja saavat arjen tuntumaan tympeältä. Sitä kautta jopa kumppani saattaa tuntua tylsältä, vaikka vika ei olisi hänessä vaan arjen rutiininomaisessa toistumisessa. Uudenlaiset asiat rikkovat kaavat ja auttavat välttämään suorittamista.
Tehkää jotain, mitä toinen teistä toivoo. Joskus on hyvä tehdä kompromisseja, mutta toisinaan voi olla silmiä avaavaa ja rakentavaa tehdä jotain vain toiselle teistä tärkeää. Tehkää näin vuorotellen! Kumppanista voi paljastua uusia puolia. Tämä myös rikkoo rutiineja siinä, miten olette yhdessä. Ei kumppania tietenkään kannata raahata hänelle kaikkein epämieluisampaan ympäristöön – se tuskin tuo haluttua lopputulosta!
Puhukaa seksistä ystävyystasolla. Älkää varoko jokaista sanaa miettien, miltä ne kuulostavat kumppanin korvin vaan sanoittakaa oma kokemuksenne. ”Tiedätkö, minusta on usein vaikea keskittyä esileikkiin.” kertoo toisen omasta kokemuksesta. Se ei leimaa kumppania tai parin seksielämää. Toinen voi vastata yksinkertaisesti: ”Kerro lisää”.

Mitä muita tapoja keksit ystävyytenne vahvistamiseen? Kerro kumppanillesi, mistä nautit ystävyydessänne erityisen paljon!

Lisää tätä? Löydät Mitran suositut kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuosi tästä.

Miten rakkauden puutteen voi muuttaa rakkaudeksi? – Nämä 3 lahjaa sain, kun opettelin rakastamaan itseäni

Mitä pidemmälle olen kulkenut itseni rakastamisen polulla, sitä vahvemmin olen törmännyt kolmeen mahtavaan havaintoon:

Rakastan muita ja koko maailmaa enemmän.
Tarvitsen ulkopuolelta tulevaa rakkautta vähemmän.
Se rakkaus, joka on jo olemassa, tavoittaa minut vihdoinkin.

Kiteytettynä rakkauden puutteeni on muuttunut rakkaudeksi. Seuraavaksi avaan hieman, mitä se tarkoittaa:

Rakkaus lisääntyy

Salliessani itselleni sen, mitä tarvitsen, minulla on hyvä olla. Hyvä olo ja itsen tunteminen tärkeäksi ovat tärkeitä mahdollistajia sille, että ihminen voi ylipäätään kokea positiivisia tunteita ympäristöään ja koko elämää kohtaan. Jo kipu tai väsymys heikentävät kokemustamme ympäröivästä maailmasta, joten kuinka suuri vaikutus onkaan jatkuvalla itsensä vähättelyllä tai laiminlyönnillä!

Kun meillä on äärimmäisen hyvä olla, saatamme kokea jopa ylitsepursuavan tunteellisia hetkiä ja haluta kaikille maailman olennoille hyvää. Nämä hetket saattavat jopa hämmentää – herää kysymys, kuinka usein meillä oikeastaan on äärimmäisen hyvä olla?

Ihmisen perusluonne on sosiaalinen ja empaattinen, mutta yksi on selvää: Itselle ensin. Kun kärsimme ja uhraudumme, emme todellakaan toivo ensisijaisesti hyvää toiselle ihmiselle. Toivomme, että meitä rakastettaisiin edes hitusen enemmän.

Valitettavan usein ajattelemme, että jos olemme huomattavan ”hyviä”, joustavia ja jaksavia ihmisiä, olemme rakkauden, kunnioituksen tai ihailun arvoisia. Tämä ajatus versoo täysin rakkaudettomasta maaperästä, jossa rakkautta ja hyväksyntää ei riitä ihmiselle sellaisenaan, vaan se täytyy ansaita kurinalaisuudella ja omien rajojen uhraamisella.

Rakkauden kannalta tällainen maaperä ei ole ainoastaan tehoton, vaan myrkyllinen: Mitä kurinalaisempi ajatusmalli, sitä vaikeampi on tuntea hyvää itseään tai ketään muutakaan kohtaan. Tosirakkauden hetket jäävät jatkossakin harvinaisiksi ja hämmentäviksi.

Rakkauden tarve vähenee

Kun rakkauden lähde on sisällämme, ulkopuolisen rakkauden tarve vähenee: Kuin jo uiskentelisimme suklaasydämin ja vaahtokarkein täytetyssä altaassa.

Se ei tarkoita, etteikö rakkaus muihin ihmisiin kiinnostaisi ja kiehtoisi edelleen. Se tarkoittaa ainoastaan, ettei ihmissuhteisiin aja enää rakkaudettomuus vaan rakkaus. Kun ihminen alkaa rakastaa itseään, hän tuleekin parantaneeksi kaikki ihmissuhteensa siinä samalla. (Jotkin niistä loppuvat ja toiset vahvistuvat.)

Rakkaus tavoittaa perille

Kun arvostamme itseämme ja näemme hyvät puolemme kristallinkirkkaasti, voivat toisten ihmisten huomionosoitukset ja rakkaus vihdoinkin laskeutua perille asti. Tämä kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta rakkauden vastaanottaminen on itse asiassa hyvin yleinen haaste.

Eräs tärkeä aspekti, josta puhutaan kuitenkin aivan liian vähän, on ettei ihminen voi rakastaa itseään, mikäli hän ei hyväksy itsessään ns. pimeää puolta.

On aivan liian helppoa hyväksyä mukavat asiat ja kieltää ikävät. Tämä kuitenkin jättää ihmisen ikuiseen rakkaudettomuuden limboon. Totuus on, että jokaisessa ihmisessä on kaikki voimat maan ja taivaan väliltä. Vaikka meillä olisi kova itsekontrolli ja pystyisimme pidättelemään impulssejamme, on meissä silti vihaa, itsekkyyttä ja omahyväisyyttä, sillä nekin kuuluvat olennaisena osana ihmisyyteen.

Kaikki se, mistä syytämme muita, löytyy jollain tasolla itsestämme. Vasta sen ymmärtämällä voimme täyttää altaamme suklaasydämillä, emme ennen.

Se tapahtuu vähitellen, kun olemme valmiita päästämään irti vanhasta maailmanjärjestyksestämme. Maailma on täynnä ihmeitä, mutta mielen täytyy ensin hyväksyä ja uskoa ne, ottaa ne vastaan. Muuten ei tule kesää. Siksi rikkaus ja terveyskään eivät tuo onnea, jos ihmiseltä puuttuu se suurin.

Sitä kohti!

❤️:lla Riikka

Lisää minusta ja palveluistani löydät alta tai täältä.

Itseään ei tarvitse oppia rakastamaan yksin – mutta eheytymisen tie täytyy jokaisen valita itse

Tiedäthän sen tuumauksen, jonka mukaan muita voi rakastaa vasta kun rakastaa itseään? Tässä suorituskeskeisessä kulttuurissa aatos on ihan omiaan vahvistamaan sitä piilotettua häpeää ja arvottomuutta, josta kumpuaa ajatus, että yksin tarttee tässä nyt jotenkin selviytyä ja osata.

Suorituskeskeinen häpeäkulttuurimme tuottaa ajatusta, että itseään pitäisi oppia rakastamaan yksin

Olin itsekin oppinut ajattelemaan, että kyllä ihmissuhteeni vihdoinkin oikenisivat, alkaisin voida hyvin ja vapautuisin toteuttamaan haluamiani asioita, kunhan vain hiffaisin oikeat henkiset ja psykologiset jutut. Pikku hiljaa ajatukseni muuttuivat ja ymmärsin, ettei itsensä kanssa ystävystyminen ole minkään sisäisen ihannekuvan täyttämistä, täydellistä tasapainoa tai jatkuvaa mielenrauhaa, vaan oman röpelöisen, säkenöivän kokonaisuutensa kanssa enemmän sopuun tulemista.

Eheys ei ole minkään sisäisen ihannekuvan täyttämistä tai paremmaksi tulemista, vaan itsensä kanssa sopuun löytämistä tällaisenaan

Kun suhde itseeni alkoi muuttua hyväksyvämmäksi, myös ihmissuhteeni muuttuivat: opin kiertämään rajojani kunniottamattomat kauempaa, sanomaan ei, tunnistamaan sisäsyntyisen arvoni ja kohtelemaan itseäni sen mukaisesti. Erään katastrofaalisen parisuhteen myötä tajusin, että olin kohdellut itseäni huonosti minua huonosti kohtelevien ihmisten kautta. Vika ei ollut heidän vaan valinta oli aina ollut minun: kuinka minua saa kohdella? Mitä itselleni haluan, tarvitsen ja valitsen? Sallinko noita asioita itselleni, otanko niistä itse vastuun? Tajusin, että jokainen määrittää oman arvonsa itse. On minun tehtäväni sanoa ei ja joo sen mukaan, mikä itsestäni tuntuu oikealta, ja että olen sen arvoinen, sisäsyntyisesti.

Paradoksi on siinä, että usein luulemme että itseään pitää oppia rakastamaan yksin. Kuvittelemme huomaamattamme, että hyvissä ihmissuhteissa ei voisi olla tällaisena keskeneräisenä röpelönä, vaan ensin pitää suoriutua eheäksi. Kollektiivisessa tietoisuudessamme velloo uskomus, jonka mukaan yritämme suorittaa itseämme eheämmiksi, henkisemmiksi, paremmiksi, kypsemmiksi tai rakastavammiksi ihmisiksi – koska emme ole oppineet luottamaan siihen, että läheisessä suhteessa saisi näkyä ja tulla kuulluksi ja tuetuksi juuri tällaisena keskeneräisenä ja inhimillisenä olentona myös haavoineen, ihan turvassa.

Itse löysin häpeän vankilasta (siis sieltä missä pitää aina suorittaa ja tulla paremmaksi, ja ehyemmäksi) rakastavan terapeutin avulla ja pari- ja ystävyyssuhteissa, joissa opin vastaanottamaan toisten rakkautta ja hyväksyntää sielläkin, missä minun oli vaikeaa olla itseni kanssa. Aloin tulla näkyväksi juuri tällaisena kuin olen kulloinkin, kaikkine lapsellisinekin tunteineni, itsestäni yhä enemmän vastuuta ottaen. Rakkaus ja turva toisten – vaikka hyvän ammattiauttajan kanssa – auttaa meitä löytämään sisäistä turvaa ja myötätuntoa ja lempeyttä itseämme kohtaan. On maagista saada tulla eheyttävästi nähdyksi ihmissuhteissa.

Kukaan ei voi eheytyä puolestamme

MUTTA: jokainen voi ottaa vastuun eheytymisestään vain itse. Kun itse alkaa itselleen suoda parempaa, ihmiset joita elämäämme siunaantuu, heijastelevat sisäistä tilaamme. Ja niin eheytyminen syvenee – yhdessä kipeitäkin juttuja katsellen, läheisyydessä ja intiimiydessä syveten. Mutta kyllä se hommeli siitä lähtee, että alkaa itse sallia itselleen parempaa, tohtii pyytää apua ja lähtee ottamaan uusia askeleita kohti.

Aikuisuus on siitä ihanaa, ettei tarvitse enää odotella, että joku tajuaisi – voi itse alkaa auttaa itseään, myös toisten avulla

Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Kuva: Unsplash / Vincent Van Zalinge

Elämä ei muutu paremmaksi viiden kilon päästä – Ethän anna jatkuvan laihduttamisen viedä iloa elämästäsi

Siitä on yli kahdeksan vuotta aikaa. Makasin sairaalan sängyssä ja katselin ikkunasta – haaveillen siitä, miltä kevään ensimmäiset auringonsäteet tuntuisivat, jos vain voisin olla ulkona – tai miltä juuri kirkkaan vihreät lehtensä saaneet koivut tuoksuisivat.

Muistan tuon hetken kirkkaasti, vaikka moni muu yksityiskohta aiemmilta vuosilta oli sulanut yhdeksi harmaaksi mössöksi. Muistan, sillä siinä hetkessä päätin viimein lopettaa laihduttamisen.

Vaikka päätös oli vasta ihan raakile, ensimmäinen oivallus siitä, että näin en halunnut enää elää – se oli hyvin merkityksellinen. Se käynnisti vuosia kestäneen parantumisen ja eheytymisen mutkikkaan matkan, ja siksi se oli yksi parhammista päätöksistä, jonka olin koko siihen astisen elämäni aikana tehnyt.

Laihduttaminen oli kirjaimellisesti nipistellyt elämästä vuosia. Se oli ajanut minut sumuun, jonka keskipisteenä asustivat kalorit, vaaka, paino ja numerot. Minä laihdutin ja laihdutin. Loputtomasti. Laihdutin ympäriltäni ystäviä, lopulta myös perheeni ja parisuhteeni jatkuvan kannattelun. Kun sairaalassa tuona päivänä oivalsin, että elämäni ei enää voinut jatkua niin, ymmärsin miten paljon sairauteni oli minulta ottanut. Sen sijaan, että olisin ollut ulkona nauttimassa kevään ensimmäisestä lämpimästä päivästä, istunut terassilla ystävät seuranani tai makoillut puistossa jäätelöä suupielessä, minä makasin neljän seinän sisällä desifiointiaineen tuoksussa, yksin.

Jokin minussa heräsi silloin.

Laihduttaminen ei sairastuta meistä jokaista, mutta moni keikkuu äärirajoilla. Toiset taas ajautuvat laihdutuskuurista toiseen lähes koko elämänsä, yrittäen karistaa sitä ainaista viittä tai kymmentä kiloa. Kuinka monesti sinä olet saanut itsesi kiinni ajattelemasta, että kunhan nyt nämä kilot saan pois, niin kaikki on hyvin?

Tavallisenkin laihduttelijan elämää saattaa vähintäänkin kausittaisesti hallita se, mitä syö, milloin syö, paljonko saa syödä — ja etenkin se, mitä jättää syömättä. Voi olla, että valitsee jättää illanistujaisissa jälkkärin väliin, vaikka sitä tekisi mieli. Voi olla, että jokaisen juhlapyhän jälkeen – ja toisinaan myös ennen – liikuntaa on ”pakko” lisätä lihomisen pelossa. Voi olla, että vaatekaappiin jämähtävät viimeksi kaksikymppisenä jalkaan sopineet farkut, vaikka niillä ei olisi mitään muuta virkaa, kuin syyllistää kehossa tapahtuneista muutoksista.

Maailmassa, jossa elämme, on kovin vaikea välttyä laihduttamiselta. Siitä saa lukea lehdistä ja mainoksista. On melko tavallista, että sukujuhlissa ruoditaan sitä, kuka on lihonut ja kuka on laihtunut. Omaa kehoa puristellaan, piilotellaan, tai toisaalta jopa jätetään täysin huomiotta, kun tuntuu liian häpeälliseltä katsoa.

Osa meistä on kasvanut siihen, että kehon täytyisi olla tietyn näköinen, muotoinen ja kokoinen, jotta se olisi hyvä. Kun painoon ja kehon muotoihin liittyvät odotukset ja uskomukset asustavat mielen pohjalla piiloutuneena, on kovin helppoa ajautua jatkuvan laihduttamisen kierteeseen. Se on okei, se on inhimillistä. Kaikki me haluamme tulla hyväksytyksi – ja joskus voi tuntua, että ollakseen hyväksytty, täytyy olla tietynlainen.

Mutta onko se täysin totta? Entä jos todellisuudessa kenenkään meistä ei tarvitse mahtua muottiin, jotta voisimme olla riittäviä?

Hyvä uutinen on se, että kierteestä on mahdollista päästä ulos, jos tahtoo. Voi miettiä, miksi ylipäätään laihduttaa? Miksi vaatteiden löysältä tuntuminen on onnistumisen merkki, kun taas puristaminen päinvastainen?

Elämän ei todella tarvitse olla pelkkää painon ”hallintaa” vuodesta toiseen. Oman kehon ei tarvitse olla jatkuva tarkkailun ja analysoinnin kohde, jolla ei ole lupaa muuttua.

Laihduttamisen lopettaminen ei tarkoita, että lopettaisi kehostaan välittämisen ja painuisi sohvan nurkkaan loppuelämäkseen syömään jäätelöä suoraan purkista. Se tarkoittaa vain, että lakkaa elämästä lihomisen pelon ja kontrollin tarpeen ehdoilla. Se tarkoittaa jatkuvasta kauneusihanteisiin – tai sinne parikymppisen painoon – pyrkimisestä luopumisesta.

Se voi parhaimmillaan tarkoittaa lempeyttä, itsensä kuuntelun opettelua, oman kehon tarpeiden kuulostelua. Mitä minun kehoni haluaa? Milloin tunnen voivani hyvin? Mitä kehoni kaipaa nyt, lepoa vai liikettä? Millaista ruokaa se pyytää tänään, juuri tässä hetkessä? Tuntuuko kehoni siltä, että jaksan nauttia elämästäni sen avulla? Voisinko luottaa kehooni, että se kyllä pitää minusta huolta – ja jos en, voisinko harjoitella luottamaan?

Laihduttaminen perustuu ajatukseen, että minussa on jotain vikaa – virhe, joka tulee korjata. Siksi se on hyvin eri asia, kuin itsestään huolehtiminen. Kestävä hyvinvointi ja tärkeät elämänmuutokset syntyvät pohjasta, jossa tahtoo antaa keholleen, ei ottaa siltä.

Elämä ilman laihduttamista sisältää ääripäitä ja kaikkea niiden väliltä. Siihen voi edelleen kuulua sohvannurkka ja herkut. Toisena päivänä taas luontokävelyt, hikoilu, vihreää pursuvat ruoat, yksinkertaisuuteen palaaminen. Ulkoisesti elämä saattaa silloin näyttää aivan samalta, kuin aikaisemmin. Silloin matkasta on vain pudonnut raskaimpia kantamuksia: syyllisyyttä, riittämättömyyden kokemusta ja tarvetta kontrolloida itseään. Ja nuo kantamukset, lupaan, ovat paljon raskaampia kantaa, kuin yksikään kilogramma.

Minä en ole toivuttuani laihduttanut enää vuosiin. Silti välillä oman kuvan jossakin nähdessäni, havahdun sisältäni kuuluvaan kuiskaukseen: Emmi, katso nyt miten paksut reidet. Pitäisikö tehdä jotain? Sen sijaan, että ryhtyisin toimiin, hymyilen itselleni ja vastaan: Olkoon vain, mutta niissä on enemmän voimaa kuin koskaan – ja kun annan niiden olla juuri tällaiset, olen vapaa.

Näistä asioista energisen ihmisen ruokavalio koostuu – Suomalaiset syövät liian vähän eri makuja

Tarvitsemme energiaa arjesta selviytymiseksi, itseämme kehittämiseksi ja unelmien saavuttamiseksi. Energinen olo merkitsee myös vahvaa immuniteettiä ja auttaa siten ennaltaehkäisemään sairauksia. Ayurvedan päämääränä on elää pitkä ja onnellinen elämä, ja energinen olo ilmentää kehotyyppisi ja luonteesi positiivisia piirteitä.

Huomioi nämä asiat omassa ruokavaliossasi

Ruokavalio, uni ja elämäntapa ovat hyvinvoinnin peruspilareita. Ayurveda-ruokavaliossa huomioidaan synnynnäinen kehotyyppi ja sen tämänhetkinen tila. Myös ruoansulatuksella on keskeinen rooli ruokavaliossa, sillä monipuolisestakaan ruokavaliosta ei ole hyötyä, jos elimistö ei pysty hyödyntämään sen sisältämiä ravintoaineita epätasapainoisen ruoansulatuksen ja aineenvaihdunnan vuoksi.

Lisäksi aika ja paikka vaikuttavat siihen millainen ruokavalio on sopiva, milloinkin vuorokauden tai vuodenaikaan tai missäkin iässä. Eri iässä tarvitsemme ravintoa eri tarkoituksiin. Siinä missä lapsuus on kasvun ja kehittymisen aika, aikuisiässä pääpaino on terveyden ylläpidossa ja vanhuusiässä puolestaan kudosten rappeutumisen ennaltaehkäisyssä.

Mistä energisen ihmisen ruokavalio sitten koostuu?

Energinen olo on tasapainoisen ruokavalion ja elintapojen lopputulos. Ayurvedassa tasapainoinen ravinto sisältää hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvoja. Näiden keskinäinen suhde kuitenkin vaihtelee oman kehotyypin mukaan.

Voidaankin sanoa, että ayurvedisen ruokavalion lautasmalli riippuu kehotyypistä ja lautasen sisältö vuodenajasta, iästä ja ruoansulatuksesta. Vaikka ruokavalio riippuu kehotyypistä, on olemassa yleisiä kehotyypistä riippumattomia suosituksia, joilla jokainen voi lisätä elinvoimaa omaan arkeen.

Näin saat enemmän energiaa

Suosi luomua ja kasvispainotteista ruokavaliota.
Suosi satokauden ruokia, jolloin saat monipuolisuutta ruokavalioosi.
Omalle kehotyypille sopiva ruokavalio. Esimerkiksi hoikalla ja pieniä annoksia syövällä vata-kehotyypillä energianpuute voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ravinnosta ei saa riittävästi energiaa.
Syömällä säännöllisesti suuriin piirtein samaan aikaan tuet ruoansulatustasi ja verensokerisi pysyy tasaisena. Ruokavalion perustan muodostavat aamiainen, lounas ja illallinen. Välipaloja voit lisätä tarpeen mukaan omaa elämäntapasi huomioiden.
Ayurvedassa makuja käytetään ravinnon monipuolisuuden mittarina. Monipuolinen ravinto sisältää kuutta erilaista makua; makea, suolainen, hapan, kutistava, pistävä ja karvas.
Suomessa syödään pääsääntöisesti makeaa, suolaista ja hapanta makua. Makean maun lähteitä ovat sokeri, viljat kuten vehnä, kaura ja riisi, rasvat, maito ja makeat kasvikset ovat makean maun lähteitä. Liiallisesti käytettynä makea aiheuttaa väsymystä, tukkoisuutta ja nostaa painoa.
Suomalaisessa makumaailmassa pistävä, kutistava ja karvas maku jäävät vähemmälle huomioille. Juuri nämä maut keventävät ruokavaliota ja tehostavat myös ruoansulatusta. Pistävää makua saat muun muassa pippureista, chilistä, väkevän makuisista vihanneksista kuten palsternakka ja retiisi. Kutistavaa maku puolestaan saat esimerkiksi puolukoista. Karvasta makua saat esimerkiksi vihreistä lehtivihanneksista. Pistävän ja happaman maun kanssa kannattaa olla kuitenkin varovainen, mikäli sinulla on taipumusta närästykseen.
Suosi tuoretta ruokaa. Tuoreella ruoalla tarkoitetaan ruokaa, joka on valmistettu 24 tunnin sisällä. Ruoan ravintoarvot ovat parhaimmillaan tuoreena.
Vältä stimuloivia juomia kuten kahvia.

Erityisohjeet eri kehotyypeille

VATA: Vatan energianpuute johtuu usein siitä, että aktiivisuutensa nähden he syövät liian vähän ja epäsäännöllisesti. Syö siis säännöllisesti ja riittävästi kypsennettyä ruokaa.

PITTA: Pittalla napostelu ja useat välipalat voivat olla normaalia erityisesti stressitilanteissa. Napostelu ja välipalat vievät tilaa pääaterioilta, jolloin et välttämättä saa riittävästi energiaa. Pittalla on myös luontainen taipumus pistäviä/tulisia ja happamia makuja kohtaan, jotka voivat aiheuttaa kehossa hiljaista tulehdusta. Hiljainen tulehdus puolestaan nostaa painoa, aiheuttaa väsymystä ja stressiä. Vähennä pistäviä/tulisia ja happamia makuja. Suosi makeita, karvasta ja kutistavaa makua.

KAPHA: Kapha kehotyypillä väsymys ja energianpuute johtuu tyypillisesti hitaasta aineenvaihdunnasta ja kehon ”tukkoisuudesta”. Jätä rasvat, maitotuotteet ja viljat minimiin ja suosi tulisia makuja.

Ayurvedan kehotyypit

Ayurvedassa tunnetaan seitsemän erilaista kehotyyppiä; vata, pitta, kapha ja näiden sekoituksia. Meillä jokaisella on omanlaisemme keho yksilöllisine tarpeineen ja ominaispiirteineen, ja tähän perustuu ayurvedinen kehotyyppiajattelu. Kun tunnistat kehosi ja mielesi ominaispiirteitä, oivallat, millaisilla elintavoilla voit parantaa hyvinvointiasi. Ymmärrät itseäsi paremmin kokonaisuutena. Tunnistamalla epätasapainoa aiheuttavia tekijöitä pystyt ennaltaehkäisemään sairauksia, joihin oma kehotyyppisi on taipuvainen.

Suomeen sovitetusta ayurvedasta voit lukea lisää kirjasta Pohjoista ayurvedaa keholle, mielelle, iholle

Naisen tärkein fyysinen ja henkinen harjoitus on terveen nautinnon kokeminen – Annatko aikaa itsellesi sooloseksillä vai joogalla?

Vihdoin omaa aikaa! Minä levitän joogamattoni ja asetun makaamaan. Nyt on se hetki, jolloin voin keskittyä vain itseeni, omaan nautintooni ja unohtaa kaiken ulkopuolisen. Kuuntelen lempeästi kehoani kun teen harjoitusta.

Haluan saada elämänenergiani, pranan, virtaamaan yhä vuolaammin sisälläni. Haluan palata kotiin kehooni ja avautua sieltä jollekin suuremmalle kokemukselle, jossa hetkellisesti tunnen olevani yhtä koko maailmankaikkeuden kanssa.

Joskus taas on päiviä, jolloin kaipaan voimakkaampaa harjoitusta. Hiki saa virrata, tunnen sydämeni sykkivän kiihkeästi kun annan kaikkeni harjoitukselle ja antaudun sen vietäväksi. Joskus haluan tehdä temppuja ja toisinaan harjoitus saa olla yksinkertainen ja minimaalinen.

Tämän kaiken voin sanoa sanasta sanaan myös sooloseksi harjoituksestani eli masturbaatiosta.

Sinä ansaitset hyvää

Seksuaalienergia on voimakasta elämänenergiaa, meidän ydinvoimaamme. Se on villiä, herkkää ja luovaa voimaa sisällämme. Me olemme kaikki syntyneet tästä energiasta, meidät on luotu sen voimalla. Se on osa luontoamme ja voimme käyttää sitä tuomaan hyvinvointia ja kukoistusta elämäämme.

Kun olet tehnyt harjoituksesi, makaat rentona joogamatollasi, päästät irti ja antaudut meditatiiviseen tilaan. Nautinnollisessa sooloseksi sessiossa sinä saat orgasmin tai et. Sillä ei ole väliä, tärkeintä on aistinautinnot, jotka viestittävät syvälle alitajuntaasi asti että sinä ansaitset kaikkea hyvää ja kaunista. Kummankin harjoituksen jälkeen olet täysin rentona, koet rauhaa ja onnellisuutta. Palaat takaisin uudistuneena ja virkistyneenä savasanastasi.

Eikö ole järjetöntä, että meillä on kehon alueita ja toimintoja, jotka ovat jotenkin häpeällisiä, vaikka ne tuottavat meille nautintoa, kun taas toiset kohdat ovat täysin hyväksyttyjä.

Minulla on unelma

Unelmoin ja toivon että hyvin pian voisimme kaikki puhua omasta sooloseksi harjoituksesta vihersmoothien äärellä ystäviemme kanssa yhtä kepeästi kuin päivän joogaharjoituksesta. Jakaisimme innostuneesti havaintoja, miten kehomme avautui, missä kohdissa on vielä pidäkkeitä tai jännitystä ja kuinka monesta kohtaa löysimme nautintoa. Kertoisimme minkälaisia orgasmeja saimme, miten hyvin se saa meidät voimaan ja miten elinvoimaistasta ja iloista elomme onkaan sen jälkeen.

Minä olen vakuuttunut että naisen tärkein fyysinen ja henkinen harjoitus on terveen nautinnon kokeminen. Nautinnon kautta siirrymme stressaantuneesta selviytymisen tilasta kukoistamaan. Puhkeamme kukkaan. Oletko ajatellut, että ehkä se miten harrastat joogaa tai sooloseksiä kuvastaa miten elät koko elämääsi? Toivon että teet niitä molempia suurella nautinnolla.

Kuva: Branislav Ostojic | Dreamstime.com