Mikä auttaa kriisin, epävarmuuden ja turvattomuuden keskellä?

Yksi hamstraa vessapaperia, toinen lukee uutisia rillit huurussa, kolmas tekee mitä huvittaa ja neljäs panikoi jokaisesta tuntemattoman yskähdyksestä. Ymmärrettävästi!

Kaikki reagoivat muutoksiin, yllättäviin tilanteisiin, puskista rysähtäviin kriiseihin ja epävarmuustilanteisiin omalla tavallaan, omista lähtökohdistaan, elämänkaarensa kokemusten saattelemana. Myös pandemian keskellä.

Mutta yksi asia on varmaa. Jokainen tarvitsee tällaisissa tilanteissa turvaa. Ja jokainen etsii sitä tavallaan, kuka tietoisesti, kuka tiedostamattaan. Kun alkaa ymmärtää, että aina kun meissä herää pelon, epävarmuuden tai ahdistuksen tunteita on kyse turvan tarpeesta, tuosta tarpeesta voi itse alkaa ottaa vastuuta. Ja silloin voi alkaa löytää luottamusta, rauhaa ja iloakin, onpa elämässä meneillään mitä hyvänsä.

Mitä on turva ja mistä sitä saa?

Rehellisesti sanottuna: sisäinen turva oli minulle ihan hepreaa pitkään. En tunnistanut turvattomuuttani ja tarpeitani, enkä tiennyt, että tunteisiin voi saada hyvin toimivan, syvän suhteen. En tiennyt, että itsensä ja elämän kanssa voisi olla isossa kuvassa luottavainen olo, no matter what. Tai tiesin teoriassa, mutta en tiennyt miten, vaikka kuinka luin self-helppiä, olin henkisen tien kulkija ja työstin itseäni työstämästä päästyäni. Siksi on intohimoni puhua näistä asioista näinä päivinä, jeesata toisiakin kohti elämää, jossa itsensä kanssa on hyvä olla.

Toinen rehellinen huomautus: en myöskään tiennyt, mitä tarpeet oikeastaan ovat, miten ne liittyvät tunteisiin ja miten tästä koko vyyhdestä voisi ikinä saada mitään otetta.

Nämä ovat isoja, koko elämään vaikuttavia juttuja, mutta eivät rakettitiedettä. Keskityn tässä jutussa turvaan.

Tunteet eivät ole positiivisia eivätkä negatiivisia, ne ovat elämänvoiman virtaa systeemissämme. Kun olemme yhteydessä kaikkiin tunteisiimme, emme peittele emmekä sysää niitä muiden kannetavaksi vaan voimaannumme. Tunteet kertovat tarpeistamme, ja kun alamme itse huolehtia omista tarpeistamme, vapaudumme elämään itsemme näköistä elämää ilolla, kulkemaan kohti itseämme kutsuvia juttuja. Vapaudumme riippuvuuksista ja kontrolloimisesta, ja kun energia ei enää kulu niihin (eli tunteiden ja tarpeiden väistämiseen), se pääsee virtaamaan hyvinvointiimme.

Sisäinen turva on:

  • yhteyttä omaan kehoon – simppelisti sanottuna sitä, että kykenee pysähtymään, laskeutumaan mielen pörinästä, draamoista ja ulkoisista tapahtumista kehon tuntemuksia kuulostelemaan ja läsnäoloon tässä hetkessä
  • aistitasolla mm. lämpöä kehossa, eri kehon osiensa tuntemista ja aistimista samanaikaisesti, levollisuutta, rentoutuneisuutta, ”hereillä olevaa pehmeyttä” kehossa, kaikkien kehon tuntemusten huomioimista ja niille tilan tekemistä
  • kehon kuulemisen kautta omien tunteiden kuulemista
  • omien tunteiden kuulemisen ja tunnistamisen kautta omien tarpeiden kuulemista
  • omien tarpeiden kuulemisen kautta niistä vastuun ottamista toiminnan kautta
  • kun sisäinen lapsemme eli kehossa elävät tunteemme ja tarpeemme saavat jatkuvaa kokemusta siitä, että aikuinen meissä huolehtii hänestä, syntyy sisäistä turvaa ja rajoittavat uskomukset alkavat vapautua – alamme nähdä itseämme ja asioita uusin silmin
  • parasympaattisen hermoston säännöllistä aktivoitumista eli kehon ja sisäisyyden rentoutumista
  • kykyä tukea ja auttaa itseään, myös silloin kun on vaikeaa
  • itselle lempeästi ja kannustavasti puhumista – myönteistä sisäistä ääntä
  • itsen ja oman hyvinvoinnin puolesta lempeästi toimimista joka päivä
  • oman sisäisyyden, intuition ja totuuden kuulemista – omassa ”keskuksessa” pysymistä
  • kykyä tehdä omaa elämää ja kasvua lempeästi tukevia – vaikeitakin – valintoja
  • paradoksaalisesti kykyä ja uskallusta kohdata pelkojaan, tutkia uteliaasti ahdistuksiaan ja tutustua itseensä niiden kautta syvemmin

Turvattomuus meissä näkyy mm. näin:

  • kun sisällämme olevaa pientä lasta (eli tunteitamme ja tarpeitamme) ei kuulla tai sivuutetaan, yhteys itseen on katkolla
    kun yhteys itseen on katkolla, pelkäämme tai väistämme tunteitamme (ja sitä kautta myös tarpeitamme)
  • silloin olemme riippuvaisia itsemme ulkopuolelta tulevista asioista: hoivasta, hyväksynnästä, siitä että muut ihmiset ja maailma olisivat sellaisia kuin me haluamme
  • riippuvuus näkyy kontrolloimisena, itsen lääkitsemisenä tai turruttamisena (esim. alkoholin, ruuan, huumeiden, seksin, ostelun, pakkomielteisen urheilun avulla, jatkuvan somettamisen tai tv:n katsomisen avulla)
  • suorittamisena, kilpailemisena, vastakkainasetteluina, oman edun tavoitteluna (alkaako kuulostaa perus-bisneksen tekemiseltä…?)
  • kontrolloiminen ihmissuhteissa näkyy mm. muiden ajatusten ja toiminnan manipuloimisena – silloin yritämme saada muut ajattelemaan, tuntemaan ja toimimaan niin kuin me haluaisimme, esimerkiksi miellyttämällä, fiksaamalla, komentamalla, pelottelemalla, nalkuttamalla, ylenkatseella, nöyristelemällä, salailemalla, uhkailemalla, olemalla epäsuoria tai valtapeleillä
  • sopeudumme ihmissuhdedynamiikkoihin, jotka eivät tunnu hyviltä, luotettavilta tai vastavuoroisilta: emme uskalla kertoa näkemyksiämme tai kuulla toisen tunteita tai ajatuksia, pysyttelemme kuvioissa jotka ovat epäterveitä, koska ne jollain tavalla muistuttavat varhaisten kiintymyssuhteidemme dynamiikkoja ja uskomuksia joita meillä on turvaan, rakkauteen ja itseemme liittyen
  • kontrolloiminen elämän suhteen näkyy mm. niin, että turvattomuutta johon emme ole yhteydessä yritetään fiksata ”turvallisuushakuisuudella”, niin, ettei parisuhteessa tai työ- tai elämän muissa asioissa uskalleta katsoa tarkemmin omia tunteita ja tarpeita – tyydytään ihan kivaan tai ei niin kivaan siksi, ettei elämän vene keikkuisi. Kontrolloiminen voi näkyä myös niin, että elämän kulissit näyttävät superhyvältä: vaatteet, koti ja tsydeemit ovat tip top, mutta mielihyvä niistä on hetkellistä eikä täytä omia alemmuuden- tai merkityksettömyyden tunteita
  • tyhjyyden tai merkityksettömyyden tunteena
  • vaikeutena tehdä valintoja ja päätöksiä
  • jatkuvana itsensä (tai toisten) epäilemisenä
  • kasvun ja muutoksen vastustamisena
  • suuri osa turvaan ja turvattomuuteen liittyvästä ajattelusta ja toiminnasta on alitajuisia, koska ne kumpuavat jo varhain omaksumistamme uskomus- ajattelu- ja toimintamalleista. Aikuisuus, kypsyminen ja itsensä rakastaminen on sitä, että alkaa purkaa näitä ulkoapäin varhaisissa kiintymyssuhteissa ja elämänkokemuksissa opittuja kaavoja. Se lähtee siitä, että alkaa pikku hiljaa sisäistää tällaisia ajatuksia ja asenteita:

Kukaan muu kuin minä itse ei määrittele arvoani.

Kukaan muu kuin minä itse ei ole vastuussa siitä, mitä minä ajattelen ja tunnen ja millaisia valintoja teen.

Minä en ole vastuussa siitä, mitä kukaan toinen ajattelee tai valitsee.

On minun tehtäväni oppia olemaan itselleni rakastava, läsnäoleva, turvallinen aikuinen.

Ei ole minun tehtäväni olla näitä asioita muille kuin alaikäisille lapsilleni, ja heillekin annan rakkauden mallin sen kautta, kuinka kohtelen itse itseäni (ja sitä kautta myös heitä). J

os en ole saanut rakastavan ja turvallisen aikuisen mallia tai jos siinä on ollut kröhinää, joudun itse sitäkin enemmän opettelemaan näitä taitoja aikuisena. Niitä voi oppia. Valinta on minun. (Ja huom: vaikka olisi saanut rakkautta osakseen, joutuu usein silti opettelemaan sisäistä, rakastavaa vanhemmuutta itsensä kanssa). 

Sisäinen turva ei tule ulkopuoleltamme. Voimme saada lohtua, apua ja turvaa läheisiltämme, mutta mitä enemmän olemme kiinni toisissa ahdistuksemme, epävarmuutemme ja pelkojemme rauhoittamisessa, sitä läheisriippuvaisempia olemme. Sori, mutta näin se on. Läheisriippuvuudesta ei tarvitse jotenkin hienosti työstyä pois, vaan se alkaa tapahtua, kun itselleen oppii turvalliseksi aikuiseksi. Eli ei hätää! Itsensä kanssa voi oppia luomaan turvaa ihan yltäkylläisesti! Se ei tarkoita, että mikään ei koskaan pelota tai ahdista vaan sitä, että kun nämä tunteet hyökyvät, osaa auttaa itseään, pyytää apua ja ennen kaikkea kykenee kannattelemaan itseään. Se ei tarkoita yksin pärjäämistä vaan voimaantumista.

Turvaa voi oppia luomaan itse itselleen

Turvaa voi oppia luomaan itselleen, mutta sisäiseen psykologiseen turvaan liittyy myös paradoksi. Turvattomuus eli yhteydettömyys omaan kehoon, tunteisiin ja tarpeisiin syntyy suhteissa toisiin ihmisiin, varhaisista vaiheistamme lähtien. Siksi tarvitaan yleensä myös korjaavia kokemuksia. Niitä voi saada ammattiauttajien ja aikuisuuden terveiden kiintymyssuhteiden kautta. Itse suosittelisin lähes kaikille edes jonkinlaista terapeuttista prosessia, koska osa sisäisen turvan syntymistä on saada uusi, terve, selkeä malli sisäisestä turvasta – ja sen voi saada vain oman turvansa löytäneen aikuisen kanssa – yleensä ammattiauttajan. Osa sisäisen turvan syntymistä on, että oppii luottamaan ja nojaamaan toisiin osana itseensä nojaamista. Eli oppii pyytämään apua, tulemaan näkyväksi tunteidensa kanssa, oppii että tunteeni ja tarpeeni ovat sallittuja ja minä olen rakastettava juuri tällaisenani. (Olet lämpimästi tervetullut myös minun vastaanotolleni – poikkeusaikanakin myös etänä – rakastan sisäisen turvan syntymisen prosessissa tukena ja läsnä olemista <3 )

Turvan luomista voi kuitenkin lähteä opettelemaan itse. Sisäinen turva on ykkösjuttu, kun haluaa lähteä syventämään yhteyttä tai suhdetta itseensä ja tutkimaan mahdollisia uusia suuntia elämässä. Ilman turvaa ei tapahdu sisäistä kasvua. Seuraava juttuni kertoo sisäisen turvan synnyttämisestä konkreettisesti omassa arjessa, maailman- ja elämäntilanteesta riippumatta.


Lämpimästi tervetuloa Annan voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon Helsingissä tai Skypeitse. Täällä voit tutustua tarkemmin.

Kuva: Unsplash

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: