Sivu 154 – Hidasta elämää

Pitääkö kaikesta tietää ja olla jotain mieltä – vai uskaltaisitko myös kysyä, kokea ja tuntea?

“Yritän elää elämää, jota en ymmärrä.”

Näin lausui intiaanipäällikkö Plenty Coups kohtaamalleen antropologille 1890-luvulla. Vain kymmenen vuotta aiemmin eurooppalaiset siirtolaiset olivat rantautuneet Pohjois-Amerikkaan, jonka myötä alkuperäiskansat (pakko)siirrettiin asumaan reservaatteihin, eli alueille jotka eivät kelvanneet valkoisten uudisasukkaiden harjoittamaan maanviljelyyn.

Coupsin edustaman Crow-intiaaniheimon kulttuuri oli rikas ja monipuolinen. Ihminen ja ympäröivä luonto koettiin ykseyden kautta. Elämän merkityksellisyys lähti kaiken elävän välisestä yhteydestä. Se oli useimpien alkuperäisheimojen tapa nähdä ympärillä oleva maailma ymmärrettävänä paikkana.

Sitten tulivat he, jotka tiesivät paremmin. Toiselta mantereelta jalkautunut sivistys raivasi väkipakolla tilaa uudenlaiselle kulttuurille – “paremmalle tiedolle”.

Vahvistusharhan syntyminen

130 vuotta myöhemmin me kaikki tiedämme paremmin! Internetin ihmeelliset algoritmit vahvistavat juuri sitä, minkä haluamme olevan totta. Ani harva kokee tulevansa puijatuksi. Päinvastoin, kun totuus näyttäytyy kollektiivisena seuraa lähes kilvoittelu siitä, kenen ääni kantautuu totuuden torven läpi kauimmas.

Syntyy vahvistusharha. Tankkaamme jo olemassa olevaa uskomustamme tukevaa tietoa, jolloin vahvistuu käsitys siitä, että olemme ja pysymme oikeassa. 2020-luvulla etsimisen sijaan tieto tarjoillaan tarjottimella eri algoritmien toimiessa hovimestarina. Pöytään kannetaan juuri sellaista totuutta, jota olemme tottuneet julistamaan.

Ei vaadi ponnisteluja löytää haluamalleen väitteelle tutkimustukea, riippumatta itse väitteestä. Tänä päivänä kuka tahansa meistä voi olla media ja johdattaa keskustelua haluamaansa suuntaan. Tieteellisen maailmankuvan aikakaudella asiat tulee myös palastella ymmärrettäviin osiin. Asiat ja ihmiset.

Etsitkö vastausta vai kysymystä?

Joihinkin kysymyksiin on olemassa helppoja vastauksia. Sellaisia, jotka pystyy tarvittaessa laskemaan tai ratkaisemaan muuten yksiselitteisesti. Putoaako kivi maahan, jos pudotan sen? Riittävätkö rahani verkkokurssiin, jos ostan kirjan?

Sitten on kysymyksiä, jotka ovat monimutkaisempia. Niihin ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Vastaus riippuu paljolti vastaajan tulokulmasta. Vuonna 2020 varsinkin tällaiset kysymykset ovat olleet yhteiskunnassa (ja ovat edelleen) tapetilla.

On kuitenkin myös vielä tästäkin vaikeampia kysymyksiä. Sellaisia, joiden kaikki olemassa olevat mahdolliset vastaukset eivät kykene ratkaisemaan kysymyksen sisältämää ongelmaa. Kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole olemassa lainkaan vastausta.

Tällöin kannattaa pohtia sitä, onko itse kysymys oikea. Esimerkiksi usein ihmissuhteiden konfliktitilanteissa ollaan juuri näiden kysymysten äärellä. Vastauksia riittää, mutta ne ovat keskenään ristiriidassa. Syytöksiä ja vaatimuksia sinkoilee ilmassa. Kuitenkin myöhemmin saattaa selkiytyä, ettei konfliktin perimmäinen kysymys ollut sittenkään se, kuka vie roskat, kumpi unohti yhteisen vuosipäivän tai kummin päin vessapaperirulla tulisi asettaa telineeseen.

Aika monen vaikean kysymyksen kohdalla helpottaa, omien tulkintojen värittämien vastausten sijaan, kysyä myös toisenlaisia kysymyksiä. Sellaisia, jotka kenties avaavat paremmin sitä, mihin vastausta haetaan. Suostua olemaan hetken autuaan tietämätön siitä, mistä todella saattaa olla kyse.

Tietämättömyys on harvinainen ilmiö modernissa länsimaisessa yhteiskunnassa, jossa tärkeää on juurikin tietää ja olla jatkuvasti jotain mieltä. Tietämättömyys on toisinaan raskas taakka, jonka vuoksi houkutus tietää on suuri, silloinkin kun tietää ettei tiedä. Ei väliä, vaikka näin tehdessä jatkaa oman vahvistusharhan ruokkimista. Pääasia, että tietää!

“Sinulla on sinun faktasi, minulla minun faktani”, kuten Donald Trump asian ilmaisisi.

Mysteerin olemassaolon hyväksyminen

Ihmiset, joilla on jatkuvasti enemmän vastauksia kuin kysymyksiä, herättävät itsessäni epäluuloa. Värikkään seinän maalaaminen mustavalkoiseksi synnyttää sekamelskan, jota jokainen tulkitsee vuorollaan, usein taiteilijan itsensä johdattelemana. Jyrkkien “totuuksien” sijaan, värien soisi loistavan silloinkin kun niitä ei kykene lokeroimaan itselleen ymmärrettäviksi.

Luulen, että tietyn mysteerin olemassaolon ymmärtäminen ja sen vaaliminen on tärkeä osa elämää, sekä yksilöllä että myös kollektiivilla. Esimerkiksi tietääkseni kukaan ei ole vielä tähän päivään mennessä kyennyt selittämään aukottomasti olemassaolomme merkitystä, joten pidän melko epätodennäköisenä sitä, että pystyisin siihen itse. Näin ollen vapautan siltä osin itseni vastuusta löytää oikeita vastauksia, ja pyrin keskittymään kysymyksiin ja pohdintaan, joita tämän kiehtovaa mysteeri kätkee sisälleen.

Tietämisen ohella rohkene myös tuntea

On suunnaton lahja, että saamme elää todeksi aikakautta, jolloin tietoa on valtavasti tarjolla. Alati kehittyvät tutkimukset mahdollistavat jatkuvalla syötöllä yhä kiehtovampien yksityiskohtien paljastumisen ja aiemmin virheelliseksi todettujen totuuksien kumoamisen. Toki samalla lisääntyy myös vaateet tutkitusta tiedosta, sen syntymetodeista ja rahoituksesta. Ymmärrettävästä taustasta, jonka läpi uskottavuus suodattuu.

Vaan mitä jos tämän kaiken keskellä rohkenisi myös tuntemaan asioita ja kokemaan hetkiä ilman, että niitä purkaa atomeiksi? Kun pulahdan kylmään veteen, tunnen kehoni voimistuvan. Herätessäni aamulla lasteni vierestä, hehkun kiitollisuutta. Kaivautuessani syvälle luolaan, koen olevani elossa ja seistessäni korkean kukkulan päällä, aistin selittämätöntä pyhyyttä. Kaikki nämä tunteet pystyn perkaamaan, mutta yhä useammin valitsen vain tuntea niitä ja ihmetellä.

Selittämättöminä nuo tunteet herättävät henkiin myös kysymyksiä, joiden kysymisellä on enemmän merkitystä kuin niihin vastaamisella. Kukaties ne ovat samoja, joita Crow-päällikkö Coups pohdiskeli katsellessaan purjelaivueiden lähestymistä horisontissa?

Harri-Pekka Pietikäinen pohtii Toipuva arkajalka -blogissaan elämää ja ihmisenä olemista sekä niitä pelkoja, jotka estävät meitä tulemaan nähdyiksi ja kuulluiksi kokonaisina. Hän on tietokirjailija ja Bonfire.fi-bisnesmedian päätoimittaja. Harri-Pekalta on ilmestynyt teokset Työelämän taktiikkataulu (Fitra, 2019) ja Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa (Johnny Kniga, 2020). Hän kirjoittaa parhaillaan kirjaa Luolatarinoita (Docendo, 2022), jossa suomalaisia luolia lähestytään myyttien ja tarinoiden, sekä omien pelkojen kohtaamisen kautta.

Surukin saa olla läsnä tänä jouluna – kannattelethan itseäsi myötätunnolla

Minun rakas Eeva-mummuni kuoli jouluaattona, kun olin 13-vuotias. Hän oli köyhä, mutta oli ostanut minulle lahjaksi kultaisen ketjun, jonka sain kuollinuutisten jälkeen. Olin esiteini, ja minulla ei ollut ollut aikaa käydä katsomassa häntä sairaalassa koko syksynä. Hän ei pyytänyt sitä, lähetti aina vain terveiset äidin kautta. Muistan tämän surun joka joulu. Se oli minulle suuri opetus läheisten muistamisesta.

Tänä jouluna monet meistä eivät voi olla läheistensä luona. Jotkut joutuvat viettämään yksinäistä joulua useamminkin. Se voi tuoda surua ja pettymystä. Kun kohtaat surun, niin usein kaikki vanhatkin suremattomat asiat nousevat pintaan.

Suru on luonnollinen reaktio, kun kohtaamme pettymyksiä ja menetyksiä. Se kertoo siitä, että joku asia on meille tärkeä. Se on luonnon tapa auttaa meitä.

Usein opittu reaktiomme on se, että yritämme kovettaa itsemme, puremme hammasta, yritämme olla välittämättä. Olemme vihaisia itsellemme tai häpeämme näitä tunteita. Muistutamme itseämme, että monella muulla on varmasti huonommin. Vaikka se olisikin totta, niin rakastava teko itseämme kohtaan on myötätunto. Kun annamme itsemme kokea surun ja hyväksymme sen, olemme valmiita lähtemään taas eteenpäin. Kyyneleet sulattavat sydämen muurit.

Ensiksi löydä sisältäsi kohta, missä tunnet olevasi turvassa tai omassa voimassasi. Tämä auttaa, että suru ei kaappaa sinua mukaansa hyökyaallon lailla. Anna itsesi tuntea. Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan, kun kannattelet surua sisälläsi. Jos mahdollista, ilmaise sitä ääneen.

Toiseksi, mitä tahansa askareita sinulla liittyykään jouluun, hidasta ja tee vähemmän. Keskity pieniin positiivisiin kokemuksiin, jotka ovat läsnä: kauniit joulukoristeet ja kynttilät, hyvät tuoksut jouluruuista ja joululaulut, jos olet niiden ystävä. Katso, kuuntele, haista, maista, pysähdy näihin aistimuksiin ainakin 10 sekuntia, jotta ne ehtivät imeytyä aivoihisi ja hermostoosi. Näin pystyt muutamaan sisäisiä tuntemuksiasi ja tunteitasi. Kun valitset keskittyä positiivisiin kokemuksiin, vahvistat hyvää oloa itsessäsi.

Kaunista ja rauhallista joulua, yhdessä tai yksin!

Kuva: Unsplash/ Valentin Petkov

Naisen voimasta, aistillisuudesta ja kukoistuksesta voit lukea lisää kirjastani Hehkuvan naisen salaisuuksia. Kirjassa on myös inspiroivia käytännön harjoituksia. Löydät kirjan täältä.

Tarinaasi ei ole hakattu kiveen – kirjoitat elämäsi kirjaa huomaamattasi joka päivä

Tarinaasi ei ole hakattu kiveen eikä räätälöity valmiiksi elämän suureen kirjaan. Uskon kyllä, että varallemme on suunniteltu monenlaista. On oppiläksyjä ja teemoja, jotka kuuluvat sielun suunnitelmaamme: se, mikä tuntuu elämässä vaikeimmalta, on suurin kasvun paikka. Mutta sinulla on joka tapauksessa vapaa tahto. Otatko vastaan elämän palkinnot ja opit?

Tarinasi muotoutuu uudelleen koko ajan, joka askeleella. Hetki hetkeltä muuntuva energiasi järjestää todellisuuttasi uudenlaiseksi.

Joka päivä on tilaisuus valita, miten otat vastaan sen, mitä sinulle tarjotaan. Joka päivä on tilaisuus valita, millaisen todellisuuden luomiseen haluat käyttää elämän voimaasi. Uuden tarinan kirjoittaminen on tanssia tämän hetken ja tulevaisuuden välillä.

Kun vapautat uusia puolia itsessäsi, luot uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Kun otat itsesi pois ahtaasta lokerosta, avaat ovia, joita et ennen nähnyt edes olevan. Kun katsot elämää uudenlaisten linssien läpi, näet enemmän vaihtoehtoja.

Kaikkea ei tarvitse suunnitella yksityiskohtaisesti. Elämälle on hyvä jättää pelivaraa. Anna uuden tarinan hengittää. Voit silti mielikuvissasi luoda tarinaasi haluamasi sävyn. Mieti, millaiset mielikuvat luovat sinulle voimaa ja tuntuvat sellaisilta, että voisit ne nyt aidosti omaksua.

Pohdi, mitä uusi tarinasi tarkoittaa käytännössä. Millaisia arkisia valintoja teet? Et tarvitse muutokseen elämää suurempia tavoitteita. Riittää, että teet omalta tuntuvia tekoja, jotka kohottavat oloasi. Miten haluat elää oman voiman tarinaasi todeksi?

Omaa voimaa on elää rohkeasti ikioman elämänsä muuttuvassa rytmissä. Älä kiirehdi tarinasi tapahtumia, vaikka tuntisit olevasi muista jäljessä, vaan hengitä syvään ja luota. Älä hidasta tarinasi tahtia, vaikka ympärillä muut jumittaisivat vanhassa, vaan etene rohkeasti silloin, kun virta vie.

Haluaisitko oppia hellittämään vanhasta? TULOSSA la 15.10.22 Kasva kirjoittajaksi -etäretriitti: Hoida itseäsi kirjoittamalla. Luvassa hoitavia harjoituksia keholle ja mielelle. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan. (Mukana ihana bonus, ja myös tallenteet saatavilla!)

Erityisesti vaikeina hetkinä muista tämä: Olet hyvän arvoinen ja arvokas AINA

Kävi niin tässä kotva sitten, että jouduin sairaalaan. Olin ollut kipeänä monta kuukautta ja omaan stailiini hoidin itseäni mm. ruuan ja akupunktion avulla. Ajattelin, että ihan justiin tää tästä helpottaa, koska samoihin oireisiin samat metodit olivat auttaneet aiemminkin.

Koitin kyllä saada myös lääkäristä apua, mutta lukuisat käynnit ja soitot eivät tuottaneet tulosta – ilmeisesti, koska kaikki on kiertelevän kulkutaudin myötä niin ruuhkautunutta. Kun sitten marraskuussa lopulta joku keskittyi tilanteeseeni, olin niin kipeä, että minut otettiinkin saman tien sairaalaan osastolle. Pian siinä sitten valkenikin tilanteen paino. Aluksi: mieletön helpotus – vihdoinkin apua!

Haasteet ja kriisit ovat portti, kasvun kohta, joiden tarkoitus on avata meidän sydän uudelle vastaanottamisen ”levelille” – kohti sydämen unelmia

Ja sairaalassahan olikin aika mukavaa. Tosi hyvää hoitoa ja netflix ja oma huone ja välittävät rakkaani. JA: kävin läpi myös erittäin hanurisia fiiliksiä pelosta ja ahdistuksesta ja suruun ja pettymykseen. Varsinkin loppuvaiheessa olin aivan loppu sairaalan hälyyn ja tippaletkussa kiinni olemiseen ja sairastamiseen ja kaikkeen. Mutta ymmärsin koko ajan, että myös vaikeat tunteeni ovat osa prosessia, jossa voin samalla kannatella itseäni olemalla juuri siinä tilassa, jossa olen. Välillä se tarkoitti sitä, että väsyneinä päivinä itkin aina kun itketti, ja pikinä unettomina öinä hoivasin itseäni kaikella, millä suinkin pystyin. Sairaalassa maatessa se on aika pientä: mediteerasin, hengittelin syvään ja keskityin lempeyteen itseni kanssa.

Olen harjaantunut laiffissa suhtautumaan vastoinkäymisiin voimautuneesti. Se tarkoittaa tätä:

1. Olet hyvän arvoinen ja arvokas AINA

En enää ajattele, että mikään on mennyt pieleen tai varsinkaan, että minussa olisi vikaa tai että kriisi olisi takapakki tai sitä ei saisi olla – tämä on valtava muutos – aikoinaan otin kriisit merkkeinä arvottomuudestani, niin kuin suuri osa meistä tekee.

2. Aina, kun tapahtuu ihanuuksia ja sydän avautuu, nousee myös shittiä pintaan, koska vihdoinkin sen kohtaamiselle on turvaa

Aina, kun elämässä tapahtuu jotain ihanaa ja sydän avautuu vastaanottamaan uutta, jossain kohtaa tulee usein myös jonkin sortin rysähdys. Mikään ei ole mennyt pieleen. Koska: kun sydän avautuu, pintaan nousee tavalla tai toisella (usein haasteen tai kriisin kautta) kaikki se, mikä estää vastaanottamasta hyvää. Siis kaikki meidän alitajuinen arvottomuus ja vastustus. Takapakki onkin etukeno. Tämän sisäistäminen on aikamoinen paradigman muutos, mutta näin se toimii. Niin oli minunkin kohdallani. Olen kokenut valtavia muutoksia viimeisen vuoden aikana: elämääni tuli uusi rakkaus, joka on nostanut näkyväksi kaiken, missä jollain tavalla tiedostamattani vastustan NÄIN syvässä hyvässä olemista.

3. Itsensä hyväksyminen on elämän hyväksymistä sellaisena, kuin se ilmaantuu. Siinä toimivan manifestaation ydin

Kaikki tunteet saavat olla juuri mitä ovat – totta kai kriisi ja haasteet herättävät kaikenlaisia tuskia, pelkoa, ahdistusta, vastustusta, kiukkua, surua, epätoivoa – ihan kaikkea. Olennaista on OLLA noiden tunteiden kanssa, antaa niiden virrata läpi, ottaa vastaan. Kyse on siitä, että hyväksyy aikuisena, että elämä ei aina tunnu mahtavalta – ja silti se voi isossa kuvassa olla onnellista. Tässä on kyse itsensä vanhemmoimisesta / itsensä rakastamisesta / itsensä johtamisesta. Itsensä vastaanottamisesta. Sisäisen turvan ja tunnetaitojen myötä se on mahdollista. (Tämä on asiakas- ja kaiken muuni työni ydintä, ja opetan tätä mm. verkkokurssillani Kohti sydämen unelmia).

4. Kriisi ja haasteet kysyvät: mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi?

Kriisin / vaikeuksien / haasteiden viesti ei ole koskaan, että meissä olisi vikaa tai että olisimme huonoja tai että tässä nyt pitää tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi. Se on paradoksi, koska haasteiden edessä me monesti a) käännymme itseämme vastaan b) joudumme totaalisesti vaikeiden tunteiden pyörittämäksi. Se kaikki on inhimillistä. Mutta se, mitä haasteet oikeasti edustavat on tämä kysymys: mitä myötätunto itseäsi kohtaan TÄSSÄ olisi? Miten voisit olla itsellesi ystävällinen ja lempeä tässä? Miten voit tukea ja auttaa itseäsi? Siinä vastaanottamisen ydin.

5. Haasteiden perimmäinen tarkoitus on voimautuminen

Se, mitä myötätunnosta haasteiden edessä seuraa ei ole yhtään vähempää kuin täysin maagista. Haasteet ja kriisit ovat portti, kasvun kohta, joiden tarkoitus on avata sydämemme uudelle vastaanottamisen ”levelille”. Harmillista kyllä, usein jäämme möyrimään uhrina arvottomuudessa ja kärvistelemään, kun elämä ei mene yhtään niin kuin mieli haluaisi. Ymmärrettävästi! Tämä tapahtuu erityisesti silloin, kun emme ole oppineet olemaan kääntymättä itseämme vastaan (suurin osa meistä ei ole oppinut suhtautumaan itseensä ja elämään voimautuneesti – ja nyt aikuisena sitä saa oppia ja opetella).

6. Kun oppii olemaan itselleen myötämielinen ja turvallinen haasteissaan, avautuu sydämensä unelmille ja voimautuu polullaan

Kun itselleen on myötätuntoinen haasteiden ja kriisien keskellä, niiden sisältämän valtavan energialatauksen saa käyttöönsä. Kun vastaanottaa kriisit, haasteet ja kaikki tunteensa – ylipäänsä on itselleen auki kaikessa, mitä elämä tuo, on auki myös sydänpolulleen, ihanille muutoksille ja elämän hyvälle. Myötätunnon kautta avautuu rehellisyys nähdä kriisin viisaus: se, mitä voin tästä ammentaa. Se, missä olen vastustanut itseäni tai elämää – kontrolloinut, pitänyt itsepintaisesti kiinni ajatuksista, tunteista, rakenteista tai haavoista, jotka eivät palvele hyvinvointiani. Myötätunto on puoleensavetävintä, mitä on. Siinä tietoisen luomisen / manifestaation ydin. Mitään hilavitkuttimia ja kristalleja ei tarvita.

Kriisin / vaikeuksien / haasteiden viesti ei ole koskaan, että meissä olisi vikaa tai että olisimme huonoja tai että tässä nyt pitää tulla jotenkin paremmaksi ihmiseksi

Okei, mitä prosessissani tapahtui? Kun suostuin olemaan sen kanssa mitä on – vakava sairastuminenhan on shokki, joka ensinnäkin pistää koko elämän paletin ihan sekaisin ja puskee aika lailla seinää vasten – intuitioni näytti kaiken sen, mitä olin vastustanut ja kanniskellut syvällä systeemissäni. Eli kaiken sen, mikä mua ei enää palvele. Ja sinne meni, taivaan tuuliin, synkkinä ja myrskyisinä valvottuina öinä hikenä ja kyynelinä kaikki se, missä jollain syvällä alitajuisella tasolla olin ollut itseäni vastaan.

Avauduin uudelle vastaanottamiselle ihan kirjaimellisesti: olin niin heikkona ja myttynä, että ei voinut kuin antaa toisten huolehtia ja rakastaa. Varsinkin oman sieluni. Vaikka olen kulkenut pitkän reissun itseni rakastamisen tiellä, reissu syvenee ja jatkuu. Se mitä tapahtuu, on, että sydän jatkaa avautumistaan ja kaikki, mikä meitä estää ottamasta yhä syvempää ja täyttymyksellisempää vastaan nousee esiin ja kohdattavaksi kriisien ja haasteiden myötä.

Sain ihan taivaallisen rauhan, ilon ja kauneuden kokemuksen sairaalassa. Minulle kristallisoitui yhä kirkkaammin, millä ololla haluan tässä kohtaa elämässäni nyt pötkytellä ja mistä sydämeni unelmoi nyt. Mikä on olennaista ja tärkeää. Mitä olen. Ja koska en ole kääntynyt itseäni vastaan vaan rakastan ja kunnioitan itseäni syvästi – ja varsinkin tätä pörhelöä kehoani, joka palvelee niin kauniisti tässä voimaantumisen ja avautumisen prosessissa, elämäni hyvän virtaus vahvistuu entisestään. Vedän ylipäänsä tosi helposti puoleeni kaikkea, mitä sydämeni halajaa ja näin on ollut jo vuosia, koska a) en tarvitse mitään tiettyä voidakseni syvän hyvin b) olen erittäin vastaanottavainen elämälle ja itselleni juuri sellaisena kuin se / minä kussakin hetkessä ilmaantuu.

Kun olen auki kaikelle mitä on (niin haastavaa kuin se voi prosessin vaiheissa ollakin), olen auki kaikelle. Sieluni totaalisuudelle, ihmiselämän täyteydelle, unelmilleni.

Itsensä rakastaminen ON voimautumista

Olen tosi iloinen ja onnellinen just nyt – maljani on ylitsevuotavainen – ja silti en tiedä, miten kehoni kanssa homma etenee. Mutta en tarvitse sitä tietoa ollakseni turvassa ja rauhassa. Ja tiedän, että se jos mikä parantaa. Tällaisella asemoinnilla kun pötkyttelee elämässä, on tosi magneettinen vetämään puoleensa mahtavaa flowta ja sydämensä unelmia.

Jos olet seuraillut minua pidempään tai lukenut kirjani, tiedät, että reissuni on ollut pitkä ja mutainen, eikä mulla (ainakaan näennäisesti) ollut hajuakaan mistään vastaanottamisista, kunnes pikku hiljaa se avautui. Olen kokenut totaalisen muutoksen kaikilla elämäni alueilla, ja elämäni heijastaa syvää itsearvostustani. Vedän helposti puoleeni asioita, joita sydämeni halajaa ja luotan prosessiin. ”Helposti” ei tarkoita, ettei haasteita olisi – vaan sitä, että olen vapaa vastaanottamaan sydämeni unelmia.

Itsensä rakastaminen ja tämä voimautuneisuus jota elän, on ”elämäntyöni”. Yksi suurenmoisimmin iloa tuottava asia on jakaa näitä juttuja ja nähdä se muutosten ja avautumisten tajuton virtaus asiakkaissani ja kurssilaisissani. Kyse on yksinkertaisesta mekanismista, mutta en väitä, että prosessi on jotenkin superhelppo. Ja haluan korostaa: ei ole tarkoitus lakaista maton alle tai vähätellä tuskia tai hirveyksiä. Se, mistä puhun on voimautuminen niistäkin huolimatta. Ja se on mahdollista, kun saa työkalut ja hiffaa, miten voimautuminen avautuu.

Kuva: Unsplash / Ava Sol

Halaamisen sietämätön ikävä – Beibi, kyllä me halataan vielä

Mummi, halataan vielä!, huudahti 3,5 -vuotias pieni rakkaani eron hetkellä. Olimme jo antaneet lähtöhalit ja –pusut, mutta suuri halaamisen kaipuu yllätti voimallaan vielä viime hetkellä.

Tänä vuonna olen oppinut, miten suunnaton voikaan olla halaamisen ikävä. Melkein kipuna se vaeltaa käsivarsissani, jotka haluaisivat kääriytyä rakkaiden ihmisteni ympärille. Se tuntuu sylissäni, joka kaipaa syliä. Kehoni kaipaa kehoa, jota vasten painautua. Poskeni iho ikävöi olkapäätä tai päälakea, mitä vasten nojautua. Sydämeni kaipaa sydäntä, jonka kanssa tuntea olevansa yhtä.

Halatessa käsittämätön määrä aistisoluja välittää yhteenkuuluvuutta, läheisyyttä ja rakkautta. Kiitollisuutta siitä, että toinen on elämässäni. Kun suojaamattomina ja haavoittuvina ihmisinä antaudumme halattavaksi, kerromme myös luottavamme toiseen. Halaaminen ilmaisee, että olet minulle tärkeä ja merkityksellinen, ja se näin vahvistaa ystävyyden ja kiintymyksen tunteita.

Halaamisen virrassa liikkuu myös viestejä, joita ei aina kykene sanoittamaan.

Jokin sinussa kosketti jotain sisimmässäni. Näen tunteesi ja haluan olla tukenasi. Minä kannan sinun tunteitasi ja sinä minun. Olemme toisillemme läsnä sellaisina kuin olemme, ihmisenä ihmiselle. Meissä on jotain samaa, olemme yhtä. Välillämme virtaa syvä ymmärrys ja merkityksellinen yhteys.

Halaaminen ja lempeä koskettaminen eivät ole pelkästään kivoja tapoja, vaan läheisyyden lähteinä ne ovat välttämättömiä hyvinvoinnillemme. Meidän aivoihimme on jo evoluution aikana syntynyt tarve hakeutua lähelle muita ihmisiä. Vauva aivan luonnostaan kääntää päätään kohti äidin rintaa, sillä pienelle ihmisen alulle on elintärkeää oppia kurkottautumaan kohti muilta ihmisiltä saatavaa hoivaa.

Aikojen alussa myös heimon säilymisen ja jatkuvuuden edellytys oli, että heimon jäsenet hakeutuivat toistensa seuraan ja tunsivat kuuluvansa heimoon. Niinpä aivoihimme syntyi palkitsemisjärjestelmä, joka tuotti mielihyvää kosketuksen, lähellä olemisen ja halaamisen avulla. Yhä vielä läheisyyden ja yhteenkuulumisen tunteet inhimillisinä perustarpeina ovat meidän psyykkiselle hyvinvoinnillemme erittäin tärkeitä.

Sen takia tuntuu raastavan kipeältä, kun halaaminen ja läheisyys ei ole mahdollista. Kun ei saa koskettaa ja olla lähellä, se sotii psyykeämme ja koko olemustamme vastaan. Meidät on luotu olemaan toistemme lähellä, niinpä meidän on erittäin vaikea olla eristettyinä, erillään muista.

Siksi pandemian aikaan, jolloin toisen halaaminen ja koskettaminen on terveysriski, meidän täytyy ihan tosissaan käyttää järkeämme ymmärtääksemme, että toistemme suojeleminen on suurempaa rakkautta kuin oman perustarpeeni tyydyttäminen halaamalla. Niin kipeää kuin se tekeekin.

Halaamisessa niin luontevasti syntyvä yhteys on vaihtunut halaamisen ikävässä erillisyyden ja yksinäisyyden kokemukseksi. Niinpä halaamisen ja läheisyyden ikävä täyttää ainakin minut suunnattomalla surulla. Olen kuin puusta varissut, maassa yksinään pyörivä lehti, irti yhteydestä muihin.

Olen hoivannut itseäni antamalla tuolle surulle luvan olla olemassa ja opetellut kuuntelemaan sitä. Ymmärrän suruni kertovan kaipuusta takaisin rakkauden virtaan. Kokemaan rakkautta, jota olen paljon saanut antaa ja vastaanottaa tässä elämässä.

Samalla ymmärrän, etteivät rakkaat ihmiseni – eikä rakkaus – ole minnekään kadonneet. Rakkaus on yhä olemassa, vaikka en pääse sitä halaamalla ja lähellä olemalla itselleni todistamaan.

Voin kutsua rakkauden ja läheisyyden tunteen luokseni esimerkiksi katsomalla valokuvia rakkaistani, muistelemalla ihania yhteisiä hetkiä läheisteni kanssa tai tarttumalla puhelimeen ja soittamalla ystävälleni – tai jollekin, joka ehkä juuri nyt kärsii yksinäisyydestä ja kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen.

Tehdessäni rakkaudellisia tekoja ja jakaessani rakkautta koen itsekin uudelleen yhteyden ja rakkauden. Rakkauden ilmaiseminen sanoin ja teoin on kosketuksen puuttuessa korvaamattoman arvokasta.

Rakkauden virran löydän myös meditoimalla. Silloin antaudun tuon virran syliin ja annan sen kantaa ja lohduttaa minua. Lempeästi se muistuttaa, että rakkaus virtaa minussa – ja sinussa – aina, sillä syvimmiltään jokainen ihminen on olemassa rakkautta.

Vaikka muistankin olevani koko ajan yhteydessä rakkauteen, halaamisen arvoa se ei vähennä. Niinpä aion nauttia halaamisesta jokaisella solullani, kun siihen avautuu mahdollisuus. Ehkäpä järjestän juhlat sen kunniaksi, että meillä on jälleen lupa halata. Silloin tankataan rakkautta pitkissä ja läsnä olevissa halauksissa.

Beibi, kyllä me halataan vielä!

Lisää mielen toiminnasta kirjassani Onni asuu jo sinussa – 9 tapaa olla onnellinen

Tutustu koulutus- tai valmennustarjontaani tai tilaa onnellisuusluento TÄSTÄ

Pimeyden ja harmauden keskellä kaipaa valoa, hymyjä ja kimaltavaa merimaisemaa – Pieni kurkistus muistojen Espanjaan

Juttu on mainosyhteistyö Espanjan valtion matkailutoimiston kanssa

Levollista puheensorinaa ja leveitä hymyjä. Ihmiseltä ihmiselle. Tuntemattomillekin. Päivän porottava aurinko ja kimmeltävä meri. Pieni hetki itselle, kun keho rentoutuu sopivassa lämmössä ja tuulahduksessa, johon sekoittuu meren ja kukkien tuoksu. Ja ne kukat, joiden loiste saa näkemään elämän intensiivisemmin: mikä väri-ilottelu!

Saa kaivata. Saa haaveilla. Saa tehdä pienen mielikuvamatkan Espanjan aistinautintoihin. Se kannattaa, koska keho reagoi myös mielen maisemiin ja muistoihin.

Tässä lämmittäviä ja koskettavia muistoja, joita jaoitte Instagramissa ja Facebookissa:

Uskalsin lähteä yksin matkalle Barcelonaan keväällä 2018. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa koko ensimmäisen päivän. Palasin takaisin vahvempana, itseeni uskoen.
Espanjassa asuva ystäväni halusi viedä minut ”kaupunkiin, joka on pysähtynyt 200 vuotta sitten.” Päästyämme kaupunkiin, Comares, tunnelma oli todella vaikuttava ja pysähtynyt.
Meillä on tapana uusia avioliittovalamme vuosittain. Järjestämme jotain spesiaalia tuolle ajalle. Yhtenä keväänä oltiin Espanjassa Torreviejan vaaleanpunaisella järvellä. Siellä menimme ”uudelleen naimisiin”.
Meri. Siihen ei kyllästy koskaan.
Kujat ja kadut. Joskus ne henkivät täynnä elämää ja energiaa, joskus hiljaisuutta, aina täynnä sielua ja tarinoita. Rakastan lompsia niitä päämäärättömänä pitkin poikin.
Churrot ja suklaakastike.
Mieleenpainuvimmat hetket Manner-Espanjasta minulla on ehdottomasti illat kun istuimme iltaa yksityisasunnossa oman sekä espanjalaisen perheen kesken keskellä kaupunkia. Asunnon ikkunaluukut ikkunoineen ja ovineen olivat auki sekä pitkään pöytään oli katettu paikallisia herkkuja. Asunto täyttyi musiikista, puheensorinasta, suuresti elehtivistä ihmisistä sekä herkullisista ruoantuoksuista, joita säesti ulkoa kantautuva lämmin ihana ilmanala sekä mopojen tööttäykset ja kaduilta kantautuvien hyväntuulisten ihmisten äänet!
Se kun auringon viimeiset säteet valaisevat vuoren eikä ole muita kuin vuori ja minä.
Ihmiset oli niin ihanan hymyileväisiä että pakostakin tarttui omaankin naamaan.
Olin Gran Canarialla lomalla ja oli sykähdyttävää kuunnella kitaransoittoa tähtitaivaan alla lämpimässä illassa😊
Teneriffa ❤️ Se on kuin kotiin tulisi ☀️ Meri, aurinko, hyvä ruoka, nähtävyydet ja saaren monipuolisuus.
Talvi Espanjassa v. 2016, sitä en unohda koskaan! Satoi lunta ensimmäisen kerran sataan vuoteen. Hieno kokemus, unohtumattomia muistoja.
Mallorcalla 2010 mieheni kosi minua tippukiviluolassa, katsoessamme/kuunnellessamme maanalaisen merijärven pinnalla lipuvia veneitä, missä viulunsoittajat soittivat ikimuistoisen kauniisti 💕

Toista ihmistä ei voi muuttaa – mutta ihmissuhdetta voi silti muuttaa paremmaksi

Ikuisuuskysymys mihin varmasti jokainen jollain tavoin törmäämme: Miten saisin toisen muuttumaan? Ja silti luultavasti kaikki ymmärrämme järjellä, että emme oikein mitenkään.

Mutta. Se mille voimme aika paljonkin, on oma osuutemme suhdedynamiikkaan. Tämä on joskus se kohta mille olemme kaikista sokeimpia ja ymmärrettävistä syistä, varsinkin kun osaamme usein naamioida oman roolimme paremmaksi, kypsemmäksi ja edistyneemmäksi.

Ja tietysti, meille olisi helpompaa jos toinen olisi se joka muuttuisi. Totta kai.
Ja tietysti, meitä kaikkia koskee, jos syvät tarpeemme kuulluksi ja nähdyksi tulolle, huomiolle ja rakkaudelle eivät täyty. Se tuo kipua ja on totta kai myös täysin validia pysähtyä miettimään, onko näiden tarpeiden täyttyminen tässä suhteessa mahdollista.

Kun haavoittuvaisiin kohtimme osuu, alamme usein reagoimaan joko vaatimalla tai vetäytymällä. Ja nämä mallit arvatenkin vievät toinen toistaan kauemmas.

Suhteissa aktivoituvat hyvin usein erilaiset vastapari roolit, kuten:

Pettynyt – Epäonnistunut

Syyllinen – Uhri

Vanhempi – Lapsi

Vahva – Heikko

Yli-itsenäinen – Riippuvainen

Vetäytyvä – Vaativa

Ja monia muita vastaavia, erilaisilla twisteillä ja voimakkuuksilla. Ja luonnollisesti meille olisi helpompaa, että toinen muuttaisi asetelmaa, mutta se mitä ei ole niin helppoa nähdä on se, mihin rooliin itse asetun. Se mihin olemme taipuvaisia tulee usein jostain lapsuuden selviytymismallista jota meidän on itsekin vaikea tunnistaa.

Jos kieltäydymme itse ottamasta sitä tuttua roolia, ja ihan vilpittömästi koitamme laskeutua sydämemme herkkyyteen, lähestyä toista jotenkin uudella tavalla, jollain uudella haavoittuvaisuudella – jokin suhdedynamiikassa muuttuu.

Se ei ole tae, että toinen muuttuu sellaiseksi kun haluamme. Mutta suurin lahja itsellemme on se, että me lakkaamme kantamasta sitä roolia, joka ei toimi. Ja todellakin tiedän miten haastavaa tämä on ja todellakin tiedän, että tämä ei ole yhdellä istumalla tehty vaan prosessi joka kysyy toistoja. Mutta se prosessi tuo minua omaan herkkään voimaani, ja se on loppupeleissä kaikista tärkeintä.

Katso lisää aiheesta alla olevalta videolta

Vahvista sisäistä rauhan ja voiman tunnetta näillä 3 harjoituksella

Luonnossa olemisella ja liikkumisella on paljon tutkittuja hyvinvointivaikutuksia.

“Tutkimusten mukaan erityisesti luonnon myönteiset vaikutukset psyykkiseen hyvinvointiin tuntuvat olevan vahvalla pohjalla. Metsässä oleminen parantaa mielialaa, auttaa palautumaan ja myös kognitiivisen tason kuormituksista. Metsä auttaa kokonaisvaltaisesti elpymään.”

Luonto ravitsee myös monilla muilla tavoilla, joita ei ole usein edes helppoa pukea sanoiksi.

Metsässä-kirjassa ja Metsä ja meditaatio -korteissa olen kuvaillut monia tapoja, joilla voi löytää syvempää yhteyttä luontoon ja kokea itsensä ravituksi. Tässä tekstissä jaan kolme pientä harjoitusta, joilla voi kokea tulevansa metsässä vielä syvemmin ravituksi. Nämä harjoitukset ovat saaneet inspiraationsa kirjasta ja korteista.

Harjoitukset ovat hyvin yksinkertaisia – seisomista ja erilaisia käsien asentoja. Voit kokeilla niitä heti seuraavalla metsäretkelläsi. Niitä voi kutsua myös chi kungin (kiinalainen voimistelu) seisomameditaatioksi. Parhaimmilta ne tuntuvat syvällä metsien keskellä. Jos et pääse metsään, voit tehdä ne missä vain. Tällöin voit halutessasi sulkea silmät ja kuvitella, että olisit metsän vehreyden keskellä.

Etsi ensin harjoituksille kaunis, ravitseva ja turvallinen paikka. Tee kaikki tai osa seuraavista harjoituksista. Varaa itsellesi myös aikaa arkiseen olotilaan palaamiseen.

1. Seiso kuin puu ja keinu tuulessa

Ota hartioiden levyinen asento, seiso silmät kiinni, jalat vähän koukussa ja kädet aavistuksen irti reisistä. Seuraa huomiollasi hengitystä tai vain ole. Vaikka silmäsi ovat kiinni, niin aisti, että ympärilläsi on luontoa.

Jatka minuutti, pari tai hetki.

Halutessasi ota vähän kapeampi asento. Päästä kätesi kokonaan rennoiksi. Keinu sitten silmät kiinni kuin puu tuulessa.

Ammenna tämän jälkeen lisää vielä vakautta ja juurevuutta tekemällä vielä tovi harjoituksen ensimmäistä osaa.

2. Syleile luontoa ja metsää

Valitse vehreä suunta metsässä. Ota hartioiden levyinen asento jalat vähän koukussa. Nosta kädet suoraan sivuillesi. Pidä kuitenkin hartiat rentoina (pudota myös kyynärpäitä reilusti alaspäin ja selkeästi ranteiden alapuolelle). Pidä käsivarsiasi aivan kuin ne lepäisivät valtavan kokoista palloa vasten.

Nauti metsän kauneudesta. Hengitä rennosti nenän kautta. Pidä silmät kiinni tai auki. Anna itsesi aivan kuin syleillä luontoa ja metsää vaikka et siihen koskekaan. Anna metsän ravita sinua.

Jatka minuutti, pari tai hetki.

Tuo tämän jälkeen kätesi rinnallesi ja lepää hetki käsillä hengitystä seuraten.

3. Puun juuret uppoutuvat maahan ja oksat tavoittelevat taivaita

Ota selkeästi hartioita leveämpi asento ja koukista hieman jalkojasi. Ota asento, jossa olosi on vakaa ja painopiste alhaalla. Nosta kätesi sivuille kohti taivasta aivan kuin ne muodostaisivat maljan. Anna kämmenien osoittaa toisiaan kohti ja sormien kohti taivasta.

Eläydy aivan kuin kehoasi kevyempi ja hienovarainen taivas laskeutuisi käsiesi ja koko olemuksesi läpi maahan ja mennessään ravitsisi sinua. Eläydy myös aivan kuin kehoasi raskaampi ja pysyvämpi maa nousisi jalkojesi ja koko olemuksesi läpi taivaaseen ja mennessään ravitsisi sinua. Anna näiden kahden virran, taivaasta maahan ja maasta taivaaseen, olla sinulle juuri oikeassa tasapainossa.

Jatka minuutti, pari tai hetki.

Tuo tämän jälkeen kätesi alavatsalle ja lepää hetki käsillä hengitystä seuraten.

Palaa arkiseen läsnäoloon venyttelemällä ja taputtelemalla kehoasi. Voit myös hypellä muutamia kertoja.

Lisää vinkkejä hyviin ja ravitseviin luontosukelluksiin löydät Metsässä-kirjasta Metsässä – uppoudu metsään, itseesi ja elämään -kirjasta.

Unsplash kuvat: Klara Kulikova / Malte Schmidt

Katso täältä seuraavat metsäkoulutukseni – lämpimästi tervetuloa mukaan!

4 syytä, miksi niin monella suomalaisella miehellä on paha olla – Näistä kannattaa pyrkiä päästämään irti

Suosittujen miesten viikonloppujen vetäjä, kirjailija ja valmentaja Teemu Syrjälä kirjoittaa kirjassaan Miehen vuoro tuntea, että moni suomalainen mies on kasvanut näiden oppien keskellä:

1. Tukahduta tunteesi, niitä ei saa näyttää. Miehisyyteen on rinnastettu kovuus, eikä tunteita saa näyttää itkemällä. Samalla kun itkuja on kitketty, on kitketty valtavasti myös elämäniloa.

2. Älä puhu kipeistä asioista. Tämäkin on oman pahan olon tukahduttamista – tähän kehotetaan siitä huolimatta, että usein olo helpottaisi, jos murheensa saisis jakaa jonkun luotettavan henkilön kanssa.

Kovuuden on ajateltu olevan sitä, että ei tunnu missään, vaikka olisi vaikeita asioita ympärillä. Kun ei puhuta, mikään ei ole vialla. Mutta kehomme ei koe asiaa niin, vaan monesti kannamme sisällämme patoutunutta energiaa, joka näkyy usein kroonisena ja alitajuntaisena stressinä.

3. Osoita olevasi pärjäävä mies. Pärjäävä mies ei tarvitse lääkäriä, apua tai mitään muutakaan tukea ulkoapäin. Sehän olisi heikkouden merkki, eikä miehisyydellä ole sellaiseen varaa, koska silloin menettäisi kasvonsa.

Mutta se mikä sodan aikana oli tarpeellista, ei välttämättä ole sitä enää. Sen takia olisi hyvä tarkkailla omia uskomuksiaan: mitä malleja haluaa viedä eteenpäin ja mistä on aika päästää irti?

4. Ole muita nokkelampi. Tämä korostuu varsinkin netissä ja sosiaalisessa mediassa. Enää ei ole tärkeää se, että kuuntelee, vaan se, että on oikeassa. Pitää olla aina nokkelampi kuin toiset ja osoittaa toisten olevan väärässä ja itsensä oikeassa. Tämä saa kokemaan erillisyyttä vielä voimakkaammin.

On helppo nähdä, miten nämä mallit ruokkivat pahaa oloa ja heikentävät hyvinvointia, mutta mitä voisi tulla tilalle? Mitä miehenä voi opetella tässä ajassa? Kuinka kasvaa paremmaksi mieheksi, aviopuolisoksi, isäksi, kumppaniksi, työntekijäksi – yleensäkin kokonaiseksi ihmiseksi?

Lue lisää aiheesta Teemu Syrjälän Miehen vuoro tuntea -kirjasta.

Et voi antaa muille sitä, mitä itseltäsi puuttuu – Kysythän myös itseltäsi, mitä sinulle kuuluu

Minälempeys on sitä, että…

…toivot vapautuvasi epämiellyttävästä sisäisestä väännöstä, kuten itsesi moittimisesta, riittämättömyyden ja vääränlaisuuden tunteista, vertailusta, ja toivot itsellesi onnellisuutta ja hyvää elämää.

…kysyt itseltäsi, mitä sinulle kuuluu – ja kuuntelet vastauksen. Jos vastaus ei ole ”hyvää”, et hylkää itseäsi. Et unohda itseäsi. Et jätä itseäsi.

…et koskaan ole itseäsi vastaan. Olet aina itsesi puolella, aina.

…olet itsellesi rehellinen, myös niissä asioissa, joita on vaikea hyväksyä. Ja rakastat itseäsi jokaista pimeää sopukkaasi myöten.

…teet elämässäsi tilaa sinulle itsellesi.

…opettelet sanomaan ei ja joo sinulle oikeissa kohdissa niin, että sanat tulevat suoraan sydämestäsi.

…kuuntelet omia syviä tarpeitasi: mitä minä todella tarvitsen juuri nyt?

…hellit v-mäisiä ajatuksia ja tunteita huomiollasi – katsot niitä uteliaasti ja hellästi, reagoimatta.

…kannustat itseäsi silloin, kun tarvitset kannustusta, ja lohdutat itseäsi silloin, kun tarvitset lohdutusta.

…annat kokemuksillesi tilaa kuiskata viestinsä eli oppisi sinusta itsestäsi.

…annat itsesi nauttia hyvästä, näet hyvän ja kasvatat hyvää.

…uskot siihen, että olet kaiken hyvän arvoinen.

Todellista lempeyttä muita kohtaan ei voi saavuttaa, mikäli ei ensin pysty kokemaan aitoa lempeyttä itseään kohtaan. Aito lempeys toisia kohtaan lähtee siitä, että astut tarvittaessa askeleen taaksepäin, jotta voit varmistaa, että tilanteessa on riittävästi tilaa ja lempeyttä ensin sinulle. Uskalluksesta ravita itseään hyvyydellä syntyy uskallus ja tarmo ravita muitakin ihmisiä samoin.

Et voi antaa muille sellaista, mitä sinulla ei ole. Ja toisinpäin, voit antaa muille vain sellaista, mitä sinulla on.

Teksti on Sanna Wikströmin ja Reija Könösen kirjoittamasta Lempeyden kirjasta.

Mitä jos tunteet ovatkin tärkein vahvuutemme hyvän elämän etsinnässä?

Tunteet. Nuo elämän kamalan ihanaksi ja välillä ihanan kamalaksi tekevät. Nuo, joita tarvitsemme ja rakastamme, mutta myös pelkäämme ja peittelemme, tuomitsemme ja tukahdutamme. Nuo, jotka todellakin tuntuvat, epämiellyttäviltä ja miellyttäviltä. Nuo, joista paljon puhutaan ja yhtä paljon vaietaan. Edelleen. Ainakin tietyissä asiayhteyksissä, joihin niiden ei katsota sopivan.

Sydämeni sykähti ilosta, kun luin hiljattain Hesarissa filosofi Sara Heinämaan ajatuksia tunteista yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna.

”On hirveä virhe kuvitella, että tunteet ovat jotain yksityistä ja psykologista eivätkä kuulu yhteiskunnallisten ratkaisujen piiriin. Vielä vahingollisempaa, että ne ovat jotain järjenvastaista, toiminnalle vahingollista, luonnonvoiman kaltaista häiriötä.”

Artikkelin innoittamana päädyin jälleen pohtimaan tunteita, tällä kerralla sallivuuden ja sallimattomuuden sekä vastuun ja vastuuttomuuden näkökulmasta.

Viime vuosien lukuisat tutkimukset osoittavat, että tunteilla on vahva yhteys – syy ja seuraussuhde – ajatuksiimme ja uskomuksiimme.

Tunne saa alkunsa ja myös vahvistuu ajatustemme vaikutuksesta. Ajatukset lähettävät neuropeptidien välityksellä kemiallisia viestejä aivoista kehoon, mikä saa kehon erittämään ”viestin sävyn” mukaisia hormoneja (stressi- tai mielihyvähormoneja). Tunne puolestaan vahvistaa ajatuksiamme, joten synnytämme kierteen, jossa ajatukset ja tunne vahvistavat toinen toistaan.

Kun toistamme samaa kierrettä, meistä tulee suorastaan riippuvaisia totutuista tunteistamme. Riippuvuuksista on vaikea päästä eroon, senhän me tiedämme. Niin myös tunneriippuvuuksista. Tätä vaikeuttaa se, että emme itse juuri tiedosta niitä.

Myös se, että kuulemme edelleen sanottavan ja näemme kirjoitettavan, ettei omille tunteilleen voi mitään.

Eipä varmaan voikaan, jos ei tiedä voivansa, ei halua tietää voivansa tai ei halua voida. Eikä halua ottaa uteliaasti selvää, mistä, miten ja miksi tunteet todella tulevat.

Ei hyvänlaatuisista tunneriippuvuuksista ole syytä päästäkään eroon, mutta jos kyse on tunnemalleista, jotka aiheuttavat itsellemme ja muille haitallisia toistuvia reaktioita, niin kierrettä voi kutsua noidankehäksi, josta on syytä etsiä ulospääsy.

Jos ajatukset ovat pelkistetysti aivojemme kieli, niin tunteet ovat kehomme kieli. Tunteet ovat erittäin kehollisia, siksi epämiellyttävät tunteet tuntuvat usein suorastaan sietämättömiltä. Tuon epämiellyttävyyden ja miellyttävyyden pohjalta luokittelemme tunteet usein kielteisiin ja myönteisiin, kiellettäviin ja sallittaviin, noloihin ja ei noloihin.

Kun ymmärtää, että tunteet ovat viestintuojia, ei niitä tarvitse luokitella. Kaikki ovat yhtä tärkeitä, terveitä ja hyväksyttäviä.

Tunteet tuovat meille tietoa siitä, millaisena me elämämme koemme. Tunteet ovat myös aina mukanamme kaikessa ajattelussamme, valinnoissamme, päätöksissämme ja tekemisissämme.

Tunteet ja niiden kokeminen sekä muille näyttäminen eivät ole missään nimessä sairaus, vaan nimenomaan merkki hyvästä terveydestä.

Voimme tulkita toisin

Luokitteluamme edesauttaa varmaan sekin, että emme oikein osaa olla ja elää epämukavilta tuntuvien tunteiden kanssa. Emme omiemme emmekä toisten. Siksi yritämme tukahduttaa ja vältellä niitä tai vierittää niistä vastuuta jonkun ulkopuolisen ihmisen, asian tai tapahtuman harteille.

Vaikka kaikki tunteet ovat tärkeitä ja sallittuja, niihin on syytä puuttua kuitenkin silloin, kun ne saavat meidät toimimaan impulsiivisesti tavalla, joka aiheuttaa haittaa itsellemme ja muille ihmisille. Etenkin, jos näin tapahtuu kerta toisensa jälkeen samankaltaisissa tilanteissa.

Kun tunnistaa ja tunnustaa oman toimintakaavansa, voi pysähtyä ja muistuttaa itseään siitä, että ajatukset ovat ikiomiamme, urautuneiden uskomustemme vahvasti värittämiä tulkintoja asioista, tapahtumista ja muiden sanomisista. Eivät lainkaan tosia.

Koska näin on, on meillä todellakin mahdollisuus vaikuttaa tunteisiimme. Tulkitsemalla toisin. Tulkitsemista voi oppia. Tulkinnan mahdollisuuksia on aina monia.

Omien oikealta tuntuvien ja sillä hetkellä ainoiden tulkintojen muuttaminen ei ole helppoa, onhan vaikkapa suutuspäissään helpompaa sortua syyttelemään toista ihmistä, ihmisryhmää tai tapahtumaa. Oikeuttaa näin oma kiukkunsa ja siirtää vastuu suuttumuksesta pois itseltä. Sitä paitsi ajattelumme kapenee vihan vallassa entisestään.

Tunne syntyy kuitenkin meissä itsessämme ja kertoo jotain tärkeää itsestämme, ei niinkään niistä toisista tai siitä toisesta. Tunne kertoo aina jotain, jota on syytä kuulla ja kuunnella, jos haluaa oppia tuntemaan itseään paremmin, kasvaa ja mennä eteenpäin. Syytteleminen ja vastuun vierittäminen muille jumittaa ja tukahduttaa oman kasvun.

Vastuun ottamista omista tunteista voi opetella esimerkiksi siten, että tutustuu tunteisiinsa uteliaasti ihmetellen ja myötätuntoisesti hyväksyen. Tutustumisen kohteeksi voi ottaa kerrallaan yhden säännöllisesti impulsiivisia ja haitallisia reaktioita aiheuttavan tunteensa.

Treeni, joka auttaa tiedostamaan omia haitallisia reaktioita aiheuttavia tunnemalleja

Älä tee treeniä alussa kyseisen tunteen tuntuessa hyvin voimakkaana, mutta tee se pian tunteen pahimman terän laantumisen jälkeen. Kun olet treenannut enemmän, voit myös pysähtyä kysymysten äärelle keskellä tunnemyrskyäkin.

Tee ensin muutama hengitysharjoitus, niin että saat yhteyden kehoosi ja vastaa sitten rehellisesti seuraaviin kysymyksiin.

Mitä tapahtui, että tunsin kyseisen tunteen?
Mitä ajattelin, kun tunsin sen?
Missä ja miltä se tuntui kehossani?
Mitä muita tunteita koin samaan aikaan?
Mitä tein, kun tunne nousi? Miten reagoin siihen?
Vahvistuiko tunne minussa ja miten?
Tuntuivatko tunne sekä tapahtumat (myös oma reaktioni) tutulta?
Miten kauan tunne viipyi?
Miten ja milloin se katosi?
Palasiko se vielä? Jos, niin milloin ja mitä ajattelin silloin?
Jäikö jokin vaivaamaan? Jotkin odotukseni ja tarpeeni, jotka eivät täyttyneet?

Ehkä saat kysymysten avulla johtolangan oman historiasi pohjalta muodostuneisiin ajatuksiisi ja uskomuksiisi. Ehkä huomaat, että synnytät sittenkin itse omat tunteesi. Ehkä huomaat myös, että sinun on halutessasi mahdollista murtaa vanhat ja haitalliset tunnekaavasi toistamalla vastaavanlaisia harjoituksia tunteidesi kanssa. Uudelleen ja uudelleen.

Treeni toisintulkitsemisen avuksi

Ota vastaustesi jälkeen vielä tarkasteltavaksesi asia, joka sai sinussa tunteen tuntumaan. Vaikka juuri jokin toisen ihmisen sanominen tai tekeminen.

Kiteytä ensin oma tulkintasi, joka tunteen nostatti.
Listaa sitten itsellesi 10 muuta näkökulmaa, miten sama asia on mahdollista tulkita eri tavoilla.

Tämä treeni lisää aivan varmasti oman ajattelun avartamista ja katkaisee parhaimmillaan ikävän ja omaa kasvua edistävän noidankehän.

Jälkipohdinta

Jos tukahdutamme ja välttelemme epämukavia tunteitamme, tukahdutamme samalla myös mielihyvää tuottavia tunteitamme. Kun leikkaamme terävintä kärkeä sietämättömiltä tunteilta, leikkaamme kärkeä kaikilta tunteilta. Ajan myötä mikään ei tunnu miltään. Ei edes rakkaus, tunteista kaikkein erityisin.

Rakkaus kertoo, mikä meille on kaikkein arvokkainta ja merkityksellisintä. Rakkaus on sitoutumista, joka puolestaan kestää kaikkien muiden tunteiden tuulahdukset ja tuiverrukset.

Mitä, jos olisimme rakkaudessa rohkeita ja ajattelisimme tunteiden tukahduttamisen ja vastuun muille siirtämisen sijaan, että tunteet ovat tärkein vahvuutemme sekä erityislaatuisin kykymme olla ja elää hyvää elämää? Ihmisinä.

Voit lukea lisää asenteesta ja tunteista uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.

Pienelläkin hyvällä voi olla valtava voima – Elämän suurimmat teot ovat joskus niitä kaikkein pienimpiä

Arjen kiireiden keskellä on helppo unohtaa pienten asioiden suuruus; Hymy tuntemattomalta, kaunis ele, rohkaiseva sana, pyyteetön kehu, apuun ojentuva käsi. Pienikin hyvä voi kantaa elämän muuttavaa voimaa, kun se löytää oikeaan paikkaan ja oikealla hetkellä.

”Pienikin hyvä ele voi kantaa kauas toisessa ihmisessä.”

Onko lasi vettä paljon vai vähän? Se riippuu, kysyykö siltä, joka voi kävellä keittiöön täyttämään kupin hanasta, vai siltä, joka on kävellyt kaksi päivää aavikolla.

Sille, jonka sydän kärsii kuivuudesta, voi pienikin pisara rakkautta, kaunis teko tuntemattomalta, antaa jotain mittaamattoman arvokasta.

Se, että tulee nähdyksi ja huomioiduksi heikoimmillaan, voi joskus vapauttaa jotain sellaista, mikä on pitkään kipuillut sisimmässä.

Kaikkein pimeimpinä aikoina, yksikin tähti taivaalla voi olla se toivon kipinä, joka muuttaa kaiken. Kipinä, joka kasvaa tahdonvoiman liekiksi. Silloin kun jostain on vajetta, vähäinenkin määrä voi olla suunnattoman paljon. Pienikin hyvä ele voi kantaa kauas toisessa ihmisessä.

”Joskus ne kaikkein pienimmät teot, ovat niitä kaikkein suurimpia.”

Me emme koskaan tiedä mitä vastaantuleva ihminen käy läpi tai kantaa sisällään. Joskus suurikin suru piiloutuu hymyn taakse ja kipu, sekä herkkyys, suojautuvat helposti kovan kuoren alle.

Muuttaakseen maailmaa, ei välttämättä tarvitse tehdä suuria urotekoja, sellaisia, joita elokuvien sankarit tekevät. Jonkun maailma saattaa muuttua pienestäkin hyvästä; sanasta tai eleestä, joka tulee oikeaan aikaan. Joskus ne kaikkein pienimmät teot, ovat niitä kaikkein suurimpia. Pieniä aurinkoja.

”Yksikään hyvä teko ei ole turha, eikä mene hukkaan.”

Yksikään hyvä teko ei ole turha, tai mene hukkaan. Joku saattaa epätoivonsa keskellä muistella jonain iltana sitä hyvää tekoa, josta unohti kiittää ja päättää sen rohkaisemana tehdä muutoksen asiassa, jota on pelännyt pitkään kohdata.

Hyvä jatkaa kulkuaan ja kasvuaan, kun sen laittaa liikkeelle ja siksi pienelläkin hyvällä voi olla valtava, ihmeitä tekevä voima.