Sivu 15 – Hidasta elämää

Jos tunnet syyllisyyttä levosta ja mittaat arvosi tekemisellä – saatat olla suorittajatyyppi ja vaarassa uupua

Muistan hetken vuosia sitten, jolloin istuin koneen ääressä pitkän työpäivän päätteeksi ja ajattelin: ”Teen tämän vielä loppuun, niin voin sitten rauhassa hengähtää.” Ja oikeastaan tämä tapahtui useammin kuin kerran viikossa.

Eikä se hetki koskaan tullut. Aina oli vielä yksi asia. Vielä yksi rasti listalla.

Jos tämä tuntuu tutulta, et ole yksin. Ja et ole rikki. Saatat olla suorittajatyyppi.

Moni meistä elää suorittamisen kulttuurissa, mutta suorittajatyyppi vie sen usein askeleen pidemmälle – silloinkin, kun keho ja mieli huutavat taukoa. Suorittaminen ei ole itsessään huono asia, mutta jatkuvana tilana se voi uuvuttaa huomaamatta.

Itselläni muutos lempeämpään elämään, kun tunnistin ja etenkin myönsin itselleni, että vaadin itseltäni kohtuuttomia, suoritan jokaista elämän osa-aluettani ja se on sairastuttanut minut vakavasti. Olen suorittajatyyppiä enkä voi enää jatkaa näin.

Mistä sitten tunnistaa, onko itse suorittajatyyppiä?

1. Mittaat arvosi ihmisenä tekemisellä

Suorittajatyyppi kokee usein olevansa arvokas vasta silloin, kun hän tekee, saa aikaan tai ylittää odotukset. Lepo voi tuntua laiskuudelta ja “oleminen” ilman tuloksia turhalta. Kaikki pitää niin sanotusti ensin ansaita ja itselle on vaikea sallia mitään hyvää tai lempeää.

Ajatus voi olla: “En ole ansainnut taukoa vielä.” tai ”Ensin pitää juosta lenkki ja sitten saan syödä herkkuja.”

2. Kalenterisi on aina täynnä

Aikataulu täyttyy töistä, projekteista, harrastuksista ja velvollisuuksista – usein omasta aloitteesta. Tyhjä tila kalenterissa tuntuu epämukavalta, jopa ahdistavalta.

Suorittajatyyppi:
• sanoo helposti “kyllä”
• ajattelee hoitavansa asiat nopeammin itse
• venyttää päiviä, jotta kaikki mahtuu mukaan

3. Rimasi on aina korkealla – etenkin itselle

Suorittajatyyppi vaatii itseltään enemmän kuin muilta. Hyvä ei riitä, vaan kaiken pitäisi olla erinomaista. Virheet jäävät mieleen pyörimään, vaikka muut eivät edes huomaisi niitä.

Usein mukana kulkee sisäinen ääni: “Olisit voinut tehdä tämän vielä paremmin.”

4. Lepo vaatii aina perustelun

Lepääminen ei tapahdu luontevasti. Se täytyy ansaita tai selittää: “Teen tämän nyt, jotta voin hyvällä omallatunnolla olla tekemättä mitään.”

Silti mieli käy tauollakin kierroksilla – seuraava tehtävä odottaa jo.

5. Ohitat kehosi viestit

Väsymys, päänsärky, stressi tai uniongelmat kuitataan helposti:“Tämä kuuluu tähän vaiheeseen.” tai “Lepään sitten myöhemmin.”

Suorittajatyyppi on usein mestari sivuuttamaan omat rajansa – kunnes keho pakottaa pysähtymään. Itse olin lopulta niin uupunut, että yhteys kehon viesteihin oli täysin katkennut.

6. Onnistuminen ei tunnu miltään – epäonnistuminen tuntuu liikaa

Saavutukset tuottavat hetken helpotuksen, mutta ilo jää lyhyeksi. Seuraava tavoite siintää jo mielessä. Sen sijaan pienikin epäonnistuminen voi tuntua raskaalta ja jäädä vaivaamaan pitkäksi aikaa.

Entä jos tunnistat itsesi?

Suorittajatyyppiys ei ole persoonallisuusvika. Se on usein opittu selviytymiskeino – tapa saada hyväksyntää, turvaa tai hallinnan tunnetta.

Ensimmäinen askel ei ole muuttaa kaikkea, vaan huomata:

Miksi teen tätä?
Teenkö tätä itseni vai odotusten vuoksi?
Milloin viimeksi lepäsin ilman syyllisyyttä?

Suorittamisesta voi opetella irti – tai ainakin lempeämmäksi. Ja usein vasta silloin elämä alkaa tuntua muultakin kuin suorittamiselta.

Jos haluat hellittää suorittamisesta ja löytää lisää lempeyttä itseäsi kohtaan, kurkkaa Annukan Lempeästi itseni puolella -korttipakka.

2 terapeutin vinkkiä ahdistuksen hallintaan narsistisissa suhteissa oleville

Ahdistus on hyvinvointimme kannalta oleellinen, mutta erittäin epämiellyttävä tunne, jota jokainen meistä jossain elämänvaiheessa kokee.

Tuo haastava tunne kertoo meille, että kestokykymme on ylittynyt, kaikki ei ole nyt hyvin ja jotain on muutettava.

Narsistinen ja satuttava suhde voi aiheuttaa vaikeaa ja pitkäkestoista ahdistusta kaiken epävarmuuden, stressin, turvattomuuden ja pelon vuoksi.

Näissä suhteissa ahdistuksen tunnetta saatetaan peitellä, selitellä tai ohittaa pitkäänkin. Ohittaminen ei kuitenkaan auta, vaan voi pahentaa olotilaa.

Tässä kaksi keinoa, joista on ollut hyötyä hyvin monelle terapia-asiakkaalleni narsistisen ja satuttavan suhteen aiheuttamaan ahdistukseen:

1. Ota etäisyyttä ja omaa aikaa joka päivä

Satuttavan ja narsistisen ihmisen harjoittama manipulointi ja patologinen valehtelu voivat vääristää omaa kokemusta kaikesta tapahtuneesta.

Omat mielipiteet, tarpeet ja toiveet saattavat hukkua tai kadota ja aiheuttaa lopulta mielenterveyden horjumista ja kyseenalaistamista.

Ota etäisyyttä ja omaa aikaa joka päivä erityisesti silloin, jos epäilet olevasi/olet satuttavassa suhteessa.

Esimerkiksi puolen tunnin mittainen päivittäinen kävely tai pyöräily voi rauhoittaa ahdistusta ja selkiyttää ajatuksia. Metsä on tutkitusti mieltä hoivaava ympäristö.

Keskellä satuttavan suhteen aiheuttamaa myrskyä voi olla mahdotonta kuulla omia ajatuksiaan. Etäisyys auttaa huomaamaan selkeämmin mitä todella kaipaa ja tarvitsee.

2. Kirjoita huolipäiväkirjaa

Kirjoita huoliasi ja negatiivisia ajatuksiasi ylös joka päivä noin 20 minuuttia kahden viikon ajan.

Huomioi, että olet kirjoittaessasi rauhallisessa tilassa ja kaikki mahdolliset häiriötekijät ovat poissuljettuja (puhelin, televisio yms.)

Kirjoita huolipäiväkirjaan vain negatiivisia ajatuksia, huolia ja murheita.

Kirjoita lopuksi 3-5 asiaa, jotka ovat hyvin ja joista voit kaikesta huolimatta olla kiitollinen.

Huolipäiväkirjan kirjoittaminen auttaa purkamaan vaikeita ajatuksia ja tunteita, vähän kuten puhuminenkin ja siten ahdistus voi helpottua ja olo keventyä.

Lisää tietoa narsismista ja narsistisista suhteista toipumisesta löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Voiko isähaavan ketjun katkaista? Eheytyminen ilman fyysistä isää

Lääkäri, kliininen hahmopsykoterapeutti ja isä Martti Vannas kertoo Hidasta elämää -podcastissa (jakso 4. Isähaava – hiljainen varjo), että hänen isähaavansa käsittely käynnistyi vasta muutamia vuosia sitten, ja erityisesti isän kuoleman jälkeen haava tuli näkyväksi uudella tavalla.

Vannas kertoo podcastissa, että isän ollessa elossa keskustelu ei vielä onnistunut, vaan keskustelu meni “liian puskemiseksi.” “Se opetti, että ei voi toista pakottaa, vaan teen työskentelyn sisäisen isän kanssa niin, ettei välttämättä tarvita fyysistä isää mukaan”, Vannas kertoo.

Eheytymisen ensimmäinen askel on myötätunto. “Ensimmäinen askel on myötätunto ja lempeys itseä kohtaan. Voi olla kiitollinen, että tämän on ylipäänsä huomannut”, Vannas kuvaa ensimmäistä askelta. Hän painottaa prosessin olevan enemmän olemista kuin tekemistä.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa pieniä arkisia pysähdyksiä, joissa antaa tunteiden nousta ja sitten vain on niiden kanssa. “Istu tuolilla, katso ikkunasta ulos ja ole tunteen kanssa, joka nousee”, Vannas ohjeistaa. Hän korostaa, ettei tästä saa tulla suoritus: “Tärkeää on, ettei siitä tule uusi suoritus. Pieniä olemisen hetkiä, jotka toistuvat satoja, tuhansia kertoja.”

Vannas näkee myös autenttiset kohtaamiset toisten ihmisen kanssa tärkeinä isähaavaa hoidettaessa – mutta ei välttämättä fyysisen isän kanssa. “Turvallinen vuorovaikutussuhde jonkun toisen kanssa voi auttaa – terapeutti, ystävä, puoliso – mutta fyysinen isä ei ole välttämätön”, Vannas sanoo. Hänen mukaansa esimerkiksi häpeä murtuu usein vasta, kun tarina tulee näkyväksi turvallisessa kontaktissa.

Keskeinen osa eheytymistä on Vannakselle ylisukupolvisen ketjun katkaiseminen omassa vanhemmuudessa. Hän kuvaa sitä kohdaksi, jossa voi muuttaa suunnan: “Voin katkaista helminauhan ja olla siirtämättä tätä enää eteenpäin.”

Vannas haluaa puhua prosessistaan myös omien lastensa kanssa, ikätasoisesti: “Haluan, että he tutustuvat minun tarinaani, koska minun tarinani on osa heidän tarinaansa. Ei vain lopputulos, vaan koko prosessi.” Hän näkee tässä myös lahjan lapsille: ymmärryksen siitä, että elämässä saa olla keskeneräinen ja silti eheytyä.

Kuuntele isähaavaa käsittelevä podcast maksutta Hidasta elämää -sovelluksessa. Kuuntele jakso TÄÄLTÄ.

4 tapaa rauhoittaa suhteen negatiivisen kehän eskaloitumista

Yksi valtavan tärkeä parisuhdetaito on kyetä toimimaan enemmänkin tilannetta rauhoittelevana kuin eskaloittavana tekijänä. Rauhoittelevuutta ei tietenkään pidä sotkia alistuvuuteen taikka ylisopeutumiseen. Tilannetta voi pyrkiä rauhoittamaan hylkäämättä itseään.

Mietitään ensin, millaisia ovat tilannetta eskaloittavat tavat:

nopeat tulkinnat ilman niiden tarkistamista
syyttely ja puolustautuminen
tuhahtelu, ilmeily ja nonverbaalinen viestintä, joka henkii vastakkainasettelua
kommunikaatiosta kieltäytyminen tai kommunikaatioon painostaminen vaatien

Tilanteen eskaloituminen on usein aikamoinen bensaa liekkeihin -ilmiö. Ja kun tunteet kuumenevat puolin ja toisin, on melkoinen ahdistus-sekametelisoppa pian valmis. Siksi tarvitaan taitoja, jotka kutsuvat ennemmin yhteistyöhön kuin vastakkainasetteluun.

Näillä asioilla voit lisätä omalta puoleltasi suhteen turvaa konfliktitilanteissa:

Ota aikaa tunteiden käsittelyyn. Sen sijaan että reagoisit vihasta tai tunnekuohusta käsin, ota aikaa hieman rauhoitella itseäsi, jotta voisit tunnistaa myös, mitä haavoittuvaisempia tunteita ja tarpeita tilanteen taustalla on. Näin pystyt myös kommunikoimaan rauhallisemmin ja tulet luultavasti paremmin kuulluksi. Kommunikoi tästä lempeästi toiselle.

Esim. ”Hei otetaanko pieni hengittelybreikki, olisi hyvä että me vähän kumpikin jäsennellään, mikä tässä on itselle oleellista ja mitä toiselta toivoo? Sopiiko jos jatketaan aiheesta 20 min päästä?”

Huomio oma osuutesi. Tarkastele ilman itsesyytöksiä omaa puoltasi. Syyllisten etsiminen ei erityisemmin auta vaan sen tutkiminen että miten kummankin teidän pelot, käytös ja toiveet toimivat yhteisvaikutuksessa. Tarkastele dynamiikkaa. Älä kuitenkaan ota syytä sellaisesta, mistä ei tarvitse.

Kuuntele ja pyri ymmärtämään. Vaikka olisi houkuttelevaa puolustella vain omaa kantaa, pyri rauhassa kuulemaan mitä toisessa tapahtui. Ja pyydä myös itsellesi tilaa tulla kuulluksi rauhassa.

Käytä minä-viestiä syyttelyn sijaan. Eli kerro mitä toivot, mitä tunnet, mitä huomaat. Mutta ei siten, että kaadat vain sen toisen päälle – vaan tarkoituksena on jakaa siten, että ymmärrys voisi välillänne lisääntyä. Kerro että haluat kuulla toisen kokemusta yhtä lailla.

Lauseita, jotka usein rauhoittavat:

”Hei sä olet mulle tärkeä ja tää asia on tärkeä, mä haluan kuulla sua ja et me löydetään tähän yhdessä ymmärrystä”

”En halua että mitkään väärinkäsitykset tulee tähän väliin, voidaanko tarkistaa ettei ainakaan nyt ole sellaisia ja etsitään yhdessä selkeyttä”

”Vaikka meillä olisi välillä kiistaa, haluan että tiedät että rakastan sua ja haluan sun kanssa nämä asiat aina selvittää”.

Kurkkaa myös terapeuttien tekemät Parisuhteen keskustelukortit.

Kun uupuu uudestaan ja uudestaan, ovat juuret usein syvällä hermostossa – ei aina siinä, että tekee liikaa

Elämä on harvoin suoraviivaista. Kun pääsemme eteenpäin jostakin haasteesta, on helppo ajatella, että tätä asiaa ei tarvitse enää koskaan katsoa – kunnes se tulee jälleen eteen jotakin kautta.

Minua on hävettänyt myöntää, että olen lipunut vaivihkaa uudelleen uuvahduksen rajamaille, minunhan pitäisi jo osata paremmin ja tietää enemmän.

Uupumus ei välttämättä aina synny siitä, että vain jatkuvasti tekee liikaa — vaan joskus siitä, että tekee vääriä asioita. Niitä, jotka vievät voimia eikä vastapainona ole riittävästi sellaista, mikä niitä antaa.

Pitkistä jaksoista, kun on vain selvittävä, vaikka stressi nakertaa yöunia.

Monien asioiden summista, jolloin pelkkä hidastaminen ei riitä kumoamaan muualta tulevaa kuormaa.

Jos uupuu uudestaan ja uudestaan, ovat juuret usein myös jossain syvemmällä kuin siinä, ettei vain osaisi rauhoittua — syvällä hermostossa, opitussa, uskomuksissa siitä, mikä on riittävää. Siksi toipuminen ja uuvahduksen ajoissa huomaaminen vaatii muutakin kuin pakollisen pysähtymisen — uusia suuntia, oivalluksia, tekoja ja usein ammattilaisten apua.

Minussa elää edelleen selviytyjän ja pärjääjän leima, samalla voimaa antava, samalla sitä tietyissä tilanteissa vievä. Jokainen itsessään näitä osasia tunnistava tietää, millaista on hammasta purren vääntäytyä eteenpäin, vaikka apua olisi saatavilla.

Samalla, vuosien työskentely oman hermoston kanssa on opettanut huomaamaan, miten herkästi ylivirityn ns. taistele-pakene -tilaan, ellen itse tietoisesti opeta systeemiä hellittämään. Olen harjoitellut tekemään toisin, rauhoittumaan ja kysymään kysymyksiä, joihin vastaaminen ei ole helppoa.

Silti, olen ihminen, ja harjoittelen edelleen.

Elämä on harvoin ennustettavaa, kukaan meistä ei voi kontrolloida sitä, mitä se tuo eteen ja millaisia asioita tulemme kohtaamaan.

Me etenemme täällä niillä eväillä jotka meillä kussakin tilanteessa on käsissämme, ja siksi joskus ajaudumme huomaamatta siihen selviytymistapaan, johon hermosto on tottunut, ja joka ei välttämättä auta parempaan.

Silti suurin merkitys löytyy usein siitä, että rohkenee katsoa rehellisesti itseään. Siitä, että pysähtyy tuntemaan ja opettelemaan uutta tapaa reagoida. Sellaista, joka ei juonna juuriaan syvältä ja joskus kaukaa sukujuurista tulevista uskomuksista siitä, milloin ihminen on riittävä ja milloin saa levätä, vaan jossa pelon sijaan valitsee rakkauden.
Tekoja, jotka antavat enemmän kuin vievät.

Syvempiä uuvahduksen juuria purkaessa voi aloittaa siitä, että laskee syyllisyyden taakkaa.
Sen sijaan, että vain toteaisi: ”en pysty rauhoittumaan”, kysyisikin, miksi ei ja mistä olen sen oppinut.
Ikuisena pärjääjänäkin pyytämään apua.
Ja tutkimaan, miten oma hermosto reagoi eri tilanteissa, mikä on se tottumus, johon intensiivisissä elämänvaiheissa luontaisesti ajautuu — ja miten sitä voi lopulta säädellä tai purkaa.

Muutos ei tapahdu sekunnissa, ja silti se etenee. Silloinkin, kun huomaa uuvahtaneensa uudelleen hetkellisen paineen alla, ei ole epäonnistunut.

Kaikki me täällä harjoittelemme nopean maailman keskellä löytämään omaa tapaa olla, askel kerrallaan.

Rohkeutta on olla se, joka uskaltaa kaikesta koetusta ja aiemman elämän kaavoista huolimatta luoda tulevaa, jossa ei tarvitse vain selviytyä vanhalla tavalla – vaan jossa on tilaa elää aivan omassa tahdissa.

Apua oman hermoston ymmärtämiseen ja hoitamiseen sekä rauhoittamiseen löydät Hitaammassa tahdissa -korteista

Varaudu eron työstämiseen yksin narsistisesta kumppanista irtaantuessasi

Vaikka narsistinen ihminen usein uhkailee erolla, tekee eropäätöksen tavallisesti hänen kumppaninsa kyllästyessään lopulta kaikkeen kaltoinkohteluun ja pahaan, jota joutui kokemaan suhteen aikana.

Jätetyksi tuleminen tai sen uhka on erityisesti narsistisia piirteitä omaavalle ihmiselle massiivinen loukkaus ja häpeä, eikä hänellä ole tarvetta saada aikaiseksi molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua vaan päinvastoin, hän voi pyhittää koko loppuelämänsä toisen tuhoamiseen.

Eron konkretisoituessa on hyvin tavallista, ettei narsistinen osapuoli tule olemaan kumppaninsa tukena varsinkaan keskusteluissa, joissa pyrkimys olisi saada aikaan rauhaisa päätös suhteelle sekä kaikille eri hoidettaville asioille.

Hyvän eron tekemisen sijaan narsistinen ihminen pyrkii provosoimaan ja syyttämään kumppaniaan kaikesta tai hän tekeytyy uhriksi tai sairaaksi tai muuttaa käyttäytymistään sellaiseksi mitä toinen on odottanut ja pyytänyt häneltä jo pitkän aikaa.

Valitettavasti tuo käyttäytymisen muutos on usein liian myöhäistä ei-narsistiselle osapuolelle siinä vaiheessa, kun hän on jo eropäätöksen tehnyt ja luopunut toivosta.

Silloin, kun ihminen ei pysty näkemään itsessä mitään epäkohtia, eikä pysty ottamaan vastuuta omista teoistaan vaan peilaa kaiken kumppaninsa syyksi on melko lailla selvää, että kaikki eroon liittyvä on tehtävä itse.

On luovuttava monista sellaisista asioista, joihin itse kykenisi vaikeissakin tilanteissa ja hyväksyttävä, ettei ero tule olemaan kaunis.

Hae siis määrätietoisesti tukea omaan toipumiseen kaikkialta muualta paitsi häneltä.

Älä turhaan käytä aikaa ja energiaasi siihen, että yrittäisit saada häntä vihdoin ymmärtämään kaiken.

Kun unohdat jo alkuun, ettei hän pysty olemaan tukenasi, saat ohjattua jälleen energiaa sinne missä pyyntösi ja toiveesi kyetään kuulemaan.

Ja jos ihmettelet miksi hän ei tunnu haluavan päästää sinusta irti vaikka on ollut ilkeä, kaltoinkohteleva ja väkivaltainen jo pitkään voit ajatella asiaa näin:

Miksipä hän haluaisi päästää irti sinusta joka välitit ja rakastit aidosti, kannattelit ja hoidit? Tuskin miksikään, mutta keinot sinun pitämiseen hänen vierellään olivat valitettavasti hyvin riittämättömät eikä sinun tarvitse tyytyä pelkkiin leivänmurusiin.

Lisää tietoa narsismista ja narsistisista suhteista toipumisesta löydät kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta!

Miksi kehon kuuntelu on monille niin vaikeaa? Nämä 4 asiaa vaikuttavat meihin, vaikka emme itse niitä huomaa

Miksi kehon kuuntelu on useimmille meistä niin vaikeaa? Kysymystä lähestytään tavallisesti yksilön näkökulmasta tarjoten vinkkejä mm. tietoiseen läsnäoloon, hermoston rauhoittamiseen ja syvempään kehosuhteeseen. Harjoituksilla on eittämättä paikkansa ja on hienoa, että yksilön hyvinvointia tarkastellaan nykyään kokonaisvaltaisesti keho-mielen yhteenkietoutuneisuus huomioiden.

Silti moni kehosuhteeseen liittyvä haaste juontuu paljon syvemmistä yhteiskunnallisista ja kulttuurisista juurisyistä, joita harvoin tulemme ajatelleeksi. Kun tiedostamme paremmin ympäristön ja kulttuurisen perimämme vaikutuksen, on helpompi olla myötätuntoinen ja kärsivällisempi itseään kohtaan. Ymmärtää, että kehosuhde ja siihen liittyvät säröt ja vaikeudet ovat harvoin vain itsestä kiinni ja että syvempi kehollinen itsearvostus vaatii usein sisäistettyjen yhteiskunnallisten normien tunnistamista ja purkamista.

Nämä 4 kulttuurista tekijää vaikuttavat kehosuhteeseemme, vaikka emme sitä tiedostaisi

1. Kehon viestien vähättelemisellä on pitkä historia. Länsimainen tiede ja kulttuuri ovat rakentuneet perinteelle, jossa rationaalista mieltä on pidetty tärkeämpänä ja luotettavampana tiedon lähteenä kuin kehollisia tunteita ja tuntemuksia. Valistusfilosofi René Descartesin (1596-1650) ajattelu ja hänen kuuluisa lausahduksensa ”Ajattelen, siis olen” on pitkään vaikuttanut ymmärtämykseemme ihmisestä ensisijaisesti rationaalisena olentona.

Vaikka mieli-ruumis hierarkia on kyseenalaistettu tieteenfilosofian sisällä jo 1900-luvulta lähtien ja sittemmin mm. neurotiede on todistanut, miten keho ja mieli toimivat jatkuvassa yhteistyössä, elämme edelleen maailmassa, jossa” järjen ääntä” pidetään ensisijaisena ja viisaus asuu ihmisen päässä.

2. Meidät on opetettu ajattelemaan kehoamme pikemminkin kontrolloinnin ja muokkaamisen kohteena kuin sisäisenä kokemuksena tai viisaana tiedon lähteenä. Pää- ja ajattelukeskeinen kulttuurimme yhdistettynä markkinavetoiseen kulutusajatteluun on johtanut siihen, että tarkastelemme kehoamme helposti ulkoapäin, jonkinlaisena projektina. Ei ole ihme, että moni meistä on vieraantunut sisäisistä tuntemuksistaan eikä ole tottunut tulkitsemaan kehoaistiensa välittämiä viestejä. Tätä taitoa meille ei ole myöskään opetettu. Vasta 2010-luvulla esi- ja perusopetukseen on alkanut tulla tunne- ja tietoisuustaitojen kaltaisia taitoja.

Muun muassa somaattisen psykologian professori Rae Johnson (2018) on todennut, että kehonlukutaitoa pitäisi opettaa koulussa yhtä lailla kuin esimerkiksi matematiikkaa tai vieraita kieliä. Tähän on olemassa monia harjoitteita (kuten hengitysharjoitukset, tietoinen läsnäolo, meditaatio, jooga, somaattiset liikeharjoitteet jne.). Suurin osa näistä ammentaa itämaisista viisausperinteistä, joissa kehollisuudella on ollut keskeinen rooli osana henkistä kasvua.

3. Kehonormit eli kapeat käsitykset siitä, miltä kehomme tulisi näyttää tai miten sen tulisi toimia sulkevat monet meistä ulkopuolelleen vahingoittaen käsitystä itsestämme ja kehostamme. Esimerkkejä haitallisista kehonormeista ovat muun muassa ulkonäköön, kokoon, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, ihonväriin tai toimintakykyyn liittyvät yhteiskunnalliset käsitykset. Ne ohjaavat meitä arvioimaan omaa ja toistemme kehoja ulkoisten mittapuiden mukaan vieden meitä kauemmaksi kehomme sisäisestä tuntemuksesta ja sen arvostuksesta.

Tunne siitä, että oma keho ei mahdu yhteiskunnan normeihin johtaa herkästi sisäistettyyn huonommuuden kokemukseen. Tällöin saatamme itsekin alkaa uskoa, että kehomme on jotenkin viallinen tai vääränlainen vaikuttaen negatiivisesti kehonkuvaamme, kehoyhteyteemme ja siihen, miten kohtelemme itseämme. Näitä normeja voimme onneksi jokainen olla purkamassa muun muassa haastamalla erilaisiin kehoihin liittyviä stereotypioita, välttämällä ennakko-oletuksia, puuttumalla vahingolliseen kehopuheeseen ja edistämällä ilmapiiriä, joita jokainen saa olla oma itsensä.

4. Tehokkuuteen ja suorittamiseen kannustava nyky-yhteiskuntamme ohjaa meitä järjestelmällisesti sivuuttamaan keholliset viestimme. Kapitalismin logiikalle rakentuneelle systeemille on tärkeintä, että olemme mahdollisimman tuottavia ja kulutamme mahdollisimman paljon. Tällainen ilmapiiri suorastaan ajaa kiireen ja jatkuvan tekemisen imuun, jonka tuoksinassa on helppo sivuuttaa väsymyksestä, ylikuormituksesta ja uupumisvaarasta kertovat keholliset viestimme. Se, että nykypäivänä on vaikea kuunnella ja kunnioittaa kehonsa hiljaisia viestejä, heijastaakin aikamme kuvaa ja sitä rakenteellista todellisuutta, jossa elämme.

Kun kaikki ympärillä ohjaa puskemaan eteenpäin, on vaikeaa, joskus mahdotontakin, uida vastavirtaan ja pitää kiinni itselleen sopivasta rytmistä. Samalla hermostollinen ylikuormitus sekoittaa elimistömme tasapainoa ja vaikeuttaa kehoviestien tulkintaa entisestään. Toisaalta mitä useampi meistä alkaa kyseenalaistamaan suorittamisen ihannetta ja ottamaan pieniä askeleita kohti tasapainoisempaa oloa, sitä enemmän luomme tilaa kestävämmälle elämäntyylille: sellaiselle, jossa on tilaa kuunnella kehomme viisautta, kunnioittaa omia ja maapallomme rajoja sekä seurata intuitiotamme – sitä sisäistä ääntä, jonka tunnemme oikeaksi, mutta jota ei voi pelkällä järjellä selittää.

Toimituksen vinkki:

Jos olet kiinnostunut kehon kuuntelusta ja kehoyhteyden vahvistamisesta, kurkkaa Kotona kehossa -kirja sekä Lempeyttä keholle -korttipakka.

Lähteet:

Yle 7.10.2024: Tunnetaitojen opetus tuli pakolliseksi peruskouluihin 10 vuotta sitten – näin se näkyy lapsissa ja nuorissa.

Opetushallitus: Tietoisuustaitoharjoitteita lapsille, nuorille ja aikuisille.

Johnson, Rae (2018), Embodied Social Justice. London: Routledge.

Rakkauden ei kuuluisi olla jatkuvaa kissa-hiiri-leikkiä

Jos rakkaus on lähes jatkuvaa kissa-hiiri-leikkiä, on se hemmetin kuormittavaa. Kummallekin. Mistä tässä hyvin yleisessä kuviossa on sitten kyse?

Joskus kissa jahtaa hiirtä, koska pelkää alitajuisesti, että jos ei niin tekisi... niin tuntisi olonsa hylätyksi, yksinäiseksi ja riittämättömäksi. Vaikka kissa saisikin hiiren kiinni, se harvoin jos koskaan tuo kovin pysyvää rauhaa. Koska jos jotakin saa “jahtaamalla” – on taustalla usein pelko, että toinen “karkaa” taas.

Hiiri saattaa juosta pakoon monista syistä. Joskus myös sitä kautta tuntee itsensä tärkeäksi. “Ajattele, olen niin erityinen että minua jahdataan! ”Silloin vetäytyvä ei luota, että toinen olisi siinä, ihan vaan olisi. Ilman jahtailuhommia.

Voi olla että hiiri juoksee pakoon samoista syistä kuin mistä kissa jahtaa. Sekin ehkä pelkää hylätyksituloa. Silloin hiiri vaan koittaa välttää samaa kipua tekemällä sen ensin itse.

Kissa ja hiiri kuvio on tietysti yksinkertaistettu ja jokaisen tilanne on aina some meemejä moniuloitteisempaa. Kissan ja hiiren dynamiikka on selviytymismalleihin perustuva hyvin yleinen malli.

Sen voi kuitenkin katkaista. Me emme voi muuttaa hiirtä tai kissaa, mutta voimme lakata itse jahtaamasta tai pakenemasta. Ja uskaltautua katsoa sinne syvemmälle. Siihen tarvitaan myötätuntoa. En ole vielä tavannut ihmistä, joka olisi pystynyt muuttamaan alitajuisia malleja itsevihan kautta.On tervettä uskaltaa tuntea kipu siitä, mitä jahtaaminen tai pakeneminen meille tekee.

Sillä siellä voi herätä rohkeus…

Toimia toisin.

Omia toiminta- ja kiintymyssuhdemalleja ihmissuhteissa voi tutkia ja ymmärtää paremmin 29.1.2026 järjestettävässä webinaarissa. Hanki paikkasi webinaariin TÄSTÄ.

Webinaari tuo ymmärrystä mm. seuraaviin teemoihin

Miksi toinen vetäytyy kuoreensa
Suhteessa oleva tule-lähelle-mene kauas tanssi
Miksi suhde jää osalle pyörimään pakottavalla tavalla mielessä
Vaikeus luottaa toiseen
Miksi konfliktit menevät ”vänkäämiseksi” eikä oikein päästä eteenpäin
Tai miksi konfliteja koitetaan viimeiseen asti välttää, mutta sillä seurauksella että se tuo ison taakan itselle
Ja ennenkaikkea sitä miten voi itse olla luomassa turvallisempaa suhdedynamiikkaa.

Entä jos uusi vuosi ei vaadikaan lisää itsekuria – vaan sisäistä turvaa?

Uusi vuosi alkaa tutulla kuviolla. Tällä kertaa uskot onnistuvasi oikeasti. Nyt riittää.

”Lopetan tämän tavan, teen täyskäännöksen, aloitan alusta.”

Ensimmäiset päivät – joskus viikot – tuntuvat yllättävän helpoilta. On motivaatiota, päättäväisyyttä ja jopa keveyttä. Tuntuu hyvältä olla viimein ohjaksissa. Ehkä ajattelet: tämähän sujuu paremmin kuin kuvittelin.

Alkunousu – ja romahdus

Ja sitten, usein aivan yllättäen, huomaat olevasi taas samassa paikassa. Sokerilakko päättyy sokerihumalaan. Tipaton tammikuu retkahdukseen. Riippuvainen ihmissuhde uuteen yritykseen.

Vanha tapa lipsahtaa salakavalasti takaisin. Et edes oikein huomaa hetkeä, jolloin se tapahtui. Jälkikäteen ihmettelet: mitä ihmettä kävi?

Järjellä tiedät, miksi halusit muutosta. Tahto oli aito. Silti jokin vei sinua toiseen suuntaan. Moni päätyy tässä kohtaa syyttämään itseään: olin taas liian heikko, en vain yrittänyt tarpeeksi.

Miksi palaamme vanhaan?

Entä jos kysymys ei kuitenkaan ole tahdonvoimasta – vaan jostain aivan muusta?

Haitallisen tapasi alla on todennäköisesti kipeitä tunteita ja täyttymättömiä tarpeita. Jos sinulla ei ole vielä keinoja käsitellä niitä rakentavasti, vanhat – vaikkakin haitalliset – mallit alkavat tuntua yllättäen houkuttelevilta ratkaisuilta.

Muutos ei pysähdy tahdonvoiman puutteeseen, vaan turvan puutteeseen. Kun alkuinnostus hiipuu, hermosto alkaa arvioida tilannetta turvallisuuden näkökulmasta. Tuttu tapa, vaikka haitallinen, tuntuu keholle turvallisemmalta kuin tuntematon muutos. Silloin vanhat automaattiset toimintamallit palaavat – ei siksi, että epäonnistuit, vaan siksi, että kehosi ja mielesi tekevät kaikkensa suojellakseen sinua.

Haitallinen tapa on kuin typerä ystävä. Sen neuvot olivat hyviä vuosia, kenties vuosikymmeniä, sitten. Se auttoi sinua aidosti. Sitten tulivat haitat. Eikä tämä ystävä lakannut tarjoamasta neuvojaan, vaikka ne eivät enää sinua auttaneet.

Kerta toisensa jälkeen menet samaan harhaan. Tämä kerta on erilainen. Entä jos nyt onnistunkin? Nyt olen viisaampi kuin silloin viimeksi. Uskottelet itsellesi, että on kyse poikkeuksesta sääntöön – vain huomataksesi, että mikään ei muutu.

Pysyvän muutoksen taidot

Kyse ei ole yhdestä keinosta tai oikeasta tavasta toimia, vaan siitä, mitä muutos oikeasti keholta ja mieleltä vaatii. Asioista, joita emme useinkaan opi, mutta joita ilman hermosto ei rauhoitu eikä uusi suunta pääse juurtumaan. Asioista, jotka ovat opittavissa olevia taitoja. Asioista, jotka rakentavat sisäistä turvaa.

Ensimmäinen näistä on tiedostaminen. Se tuo näkyväksi sen, mitä kehossa, mielessä ja tunteissa tapahtuu. Ilman tiedostamista muutosyritys jää sokkona hapuiluksi. Pitää tietää, missä on, että voi valita suunnan, minne haluaa.

Toisena on hyväksyminen, joka on sen epämukavuuden sallimista, joka ilmaantuu, kun emme tartu haitalliseen tapaamme. Hyväksyminen rauhoittaa hermostoa ja katkaisee taistelun todellisuutta vastaan.

Kolmantena on lempeys, joka on kaiken alla oleva elintärkeä asenne itseämme ja muutosta kohtaan. Ilman sitä jokainen lipsahdus muuttuu häpeäksi – ja häpeä palauttaa vanhat mallit. Lempeys kysyy myös sen kaikista tärkeimmän kysymyksen: Mitä tarvitsen juuri nyt?

Näiden kolmen pohjalta muutos ei rakennu pakottamalla, vaan kannattelemalla. Näin muutos on kestävää. Elämää, jossa on merkityksellisyyden ja vapauden maku.

Muista. Et ole yksin. Olet kaiken hyvän arvoinen.

Vaatiiko joku sinua toimimaan tai reagoimaan haluamallaan tavalla?

Lähes kaikissa parisuhteissa esiintyy toisinaan ilmiö, jossa yksi osapuoli vaatii toiselta kaipaamaansa reaktiota. Sitä, että sanoo tai toimii tavalla, joka tuntuu toisesta johdonmukaiselta ja oikealta. Ei sillä niin väliä, miltä se vaatimuksen kohteesta tuntuu.

Nopealla vilkaisulla on helppo havaita, ettei ilmiö rajoitu suinkaan parisuhteen sisälle vaan on esillä myös muissa ihmissuhteissa ja itse asiassa koko yhteiskunnassa. Kun joku mokaa julkisesti, seuraa usein hillitön vaatimusten vyöry, joka ei tyydyty sen enempää sanoilla kuin teoilla. Poikkeuksetta anteeksipyyntö tulee joko väärään aikaan tai vääränlaisena.

Vaatimus, että joku ihminen toimii juuri haluamallasi tavalla tai puhuu sinun hänen suuhunsa asettamillasi sanoilla on nöyryyttävää alistamista.

Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että yritetään löytää toimiva yhteinen tapa kommunikoida, vaan kyse on ennemmin toisen osapuolen vallankäytöstä.

Kiintymystyyli voi toimia kommunikoinnin kompassina

Kiintymyssuhdemalleista puhutaan ja kirjoitetaan toisinaan kyllästymiseen saakka. Moisista ei ole syytä muodostaa omaa identiteettiä (olet aina enemmän), mutta tienviittana ne voivat toimia erinomaisesti ja osaltaan selkeyttää sitä, minkälaista polkua sinä itse tallaat, ja minkälaiselta polulta käsin sinuun kohdistetaan vaatimuksia.

Tokikaan emme voi aina olettaa tuntevamme toista osapuolta siinä määrin (edes parisuhteessa), että osaisimme tehdä tarkkoja ja kaiken kattavia johtopäätöksiä. Se riittää silti, että ymmärrät huutojen ja vaatimusten tulevan jostain muualta. Ne eivät välttämättä edusta sinun tapaasi nähdä, tuntea tai kommunikoida.

Mokomat siis kannattaa kuulla, mutta ei ajelehtia niiden vietävänä.

On monin paikoin tutkittua, että jo lapsuudessamme muodostunut kiintymystyyli säilyy hämmästyttävän samankaltaisena ja muuttumattomana läpi elämän. Se näkyy hermoverkostossamme ollessamme yhteydessä meille läheisimpiin ihmisiin – eli usein juuri kumppaniimme.

Kun kumppanimme penää meiltä haluamaansa käytöstä tai puhetta, hän peilaa usein omaa lapsuudenkokemustaan. Kuten vaikkapa sitä, kokiko kiintymyksensä omiin vanhempiinsa pääosin turvallisena, ristiriitaisena, vai jopa välttelevänä.

Luonnollisesti tämäkään ei muodosta kiveen hakattua totuutta, joka kannattaa läväyttää mussukkasi silmille riidan jyllätessä. Se voi silti toimia kompassina tilanteissa, joissa koet olevasi hukassa sen suhteen, miksi sinua kohtaan esitetään kohtuuttomalta tuntuvia vaatimuksia.

Näette samat asiat ja saman tilanteen keskenänne eri tavoin.

Julkinen pöyristely ja penääminen synnyttää halua käpertyä kuoreen

Toisen ihmisen reaktion tai reagoimattomuuden synnyttämä pöyristys jalkautuu parisuhteesta myös muihin ihmiskontakteihin. Viimeisten vuosikymmenten aikana käsiin räjähtänyt digitalisaatio on osaltaan kiihdyttänyt tuota pöyristystä.

On houkuttelevaa pahoittaa mielensä ja vaatia puhdistavaa anteeksipyyntöä päätteen tai älypuhelimen ääressä. Olla moraalisesti oikeamielinen ja vaatia muilta samaa, eli oman moraalisi mukaiseen oikeamielisyyteen. Tällainen synnyttää lähinnä vain halua käpertyä kuoreen ja moninkertaistaa oman henkisen haarniskan paksuus.

Jos omaan olemiseen kohdistuu vaade, jota et tunnista, on syytä ottaa aikalisä. Astua askel taaksepäin, jotta sumuun saisi etäisyyttä ja selkeyttä.

Tämä puolestaan kysyy kykyä sietää epämiellyttäviä ja hankalia tunteita. Se voi olla äärimmäisen hankala rasti hyökkäävässä ilmapiirissä, joka nostaa herkästi esiin hylätyksi tulemisen pelkoa. Sitä, että jos emme puhu tai reagoi halutulla tavalla, meidät suljetaan yhteisöstä.

Mikäli emme suostu sietämään, jää vaihtoehdoiksi ainoastaan takaisin hyökkääminen tai sinuun kohdistettuihin vaatimuksiin alistuminen.

Useimmiten perin paskoja vaihtoehtoja molemmat.

En lähde edes esittämään, että tällaisissa tilanteissa tunteiden sietäminen olisi helppoa. Päinvastoin, se on yksi haastavimmista asioista. Sietäminen kysyy sitä, että sidot egosi tarpeen reagoida tavalla tai toisella. Voit itseäsi (ja toista) arvostaen antaa hengityksen tasaantua siinä määrin, että kykenet näkemään tilanteen selvemmin.

Joskus se onnistuu kymmenessä sekunnissa, toisinaan saattaa viedä päiviä, jopa viikkoja.

Ota mitä otat, jätä mitä jätät.

Lisää näkökulmia tunteiden sietämiseen löydät Harri-Pekan kirjasta Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.

“Olen oman elämäni odotushuoneessa” – näin isähaava näkyy aikuisuudessa

Lääkäri, kliininen hahmopsykoterapeutti ja isä Martti Vannas kuvaa Hidasta elämää -podcastissa (jakso 4. Isähaava – hiljainen varjo) isähaavan seurauksia aikuisuudessa viidellä tasolla.

Sisäinen irrallisuuden kokemus. Vannas tunnisti haavan vaikutukset ensin epämääräisenä sisäisenä olona, jonka merkitys selvisi vasta myöhemmin. “Olo, että en ole minä. Olen oman elämäni odotushuoneessa tai sivuvaunussa. Joku ei ole paikallaan.”
Ulkoisen hyväksynnän ja suunnan hakeminen. Vannas kuvaa etsineensä itse hyväksyntää ja arvostusta ympäristöstä: “Olen etsinyt validaatiota ulkoa: skannannut ympäristöä ja katsonut, mitä se minusta haluaa tai mistä se palkitsee.” Taustalla oli kokemus siitä, ettei saanut isältään viestiä riittävyydestä ja oikeudesta omaan polkuun: “Kun en ole saanut viestiä, että ‘riität’, olen hakenut ulkoisia kiintopisteitä.”
Elämänvalinnat ja roolien ohjaama suunta. Tämä näkyi hänen uravalinnoissaan ja siinä, miten roolit alkoivat määrittää elämää. “Taikuruudella hain isän kanssa kontaktia.” Lääkäriksi tuleminen liittyi“alitajuisesti suvun vaikutukseen ja ajatukseen siitä, mikä on “oikea työ”. Terapeutiksi kouluttautuminen taas nousi tarpeesta löytää ”autenttinen minä”: “Roolit veivät minut niin kauas autenttisesta Martista, että kärsin epäsuhdasta. Hukkasin itseni.”
Tunnesäätelyn haavoittuminen. Vannas kertoo, että hän olisi lapsena tarvinnut isää vastaanottamaan kiukun ja pitämään turvaa. “Kun tunteet purkautuivat, isä ei ollut läsnä ottamassa niitä vastaan.” Aikuisena tämä näyttäytyi tunnesäätelyn vaikeutena: “Se osa sai enemmän voimaa. Aikuisena näkyi aikuisversioina itkupotkuraivareista. Menen sietoikkunan yli nopeasti eikä tunnesäätelymittari koskaan kalibroitunut turvan kautta.”
Parisuhteen ja maskuliinisuuden haasteet. Haava heijastuu usein myös läheisiin suhteisiin. “Parisuhde avaa lapsuuden näyttämön: kun tunteet syvenee, alitajuisesti roiskuu suhteeseen asioita, jotka eivät sinne kuulu.” Hän kuvaa lisäksi isähaavan vaikutusta maskuliinisuuteen: “Isähaava voi näkyä siinä, etten pysty olemaan turvallinen maskuliini.” Jos isä katoaa paikalta, sama malli voi toistua parisuhteessa fyysisenä tai henkisenä vetäytymisenä.

Aikuisuuden isähaava näyttäytyy Vannaksen tarinassa kokonaisvaltaisena: se voi tuntua sisäisenä irrallisuutena, ohjata hyväksynnän hakemiseen ja elämänvalintoihin, heijastua tunnesäätelyyn sekä näkyä parisuhteen dynamiikassa.

Kuuntele isähaavaa käsittelevä podcast maksutta Hidasta elämää -sovelluksessa. Kuuntele jakso TÄÄLTÄ.

Lohturuno narsistista eroavalle

Nyt hän ei ole enää sinun, etkä sinä ole enää hänen.

On tapahtumassa luopuminen, lopullinen irtipäästäminen hänestä, jonka kanssa ajattelit viettäväsi ikuisuuden.

Järkytys. Shokki.

Sadat ja tuhannet järjettömät kysymykset ilman vastauksia.

Unettomat mustat yöt.

Kärsimys, jollaista ei osannut olettaa olemassa olevaksi.

Sellaisen voi saada aikaan vain ihminen, jonka vaarallisuus oli naamioitunut rakkauteen.

Mysteeri, jota on mahdottomuus ymmärtää ja jonka läheltä on paettava, jotta säilyisi vielä hetken hengissä.

Hengitä ihminen. Hengitä sisään ja ulos.

Hengitä kesän ja talven kirkasta valkoista valoa.

Hengitä niin kauan, kunnes tunnet jälleen elämän kantavan ja aika on pyyhkinyt viimeisetkin hiukkaset hänen jäänteistään.

Runo on kirjastani Toivu satuttavasta suhteesta, josta löydät tietoa ja terapeuttista tukea näistä vaikeista suhteista irtaantumiseen sekä toipumiseen.