Entä jos uusi vuosi ei vaadikaan lisää itsekuria – vaan sisäistä turvaa?

Uusi vuosi alkaa tutulla kuviolla. Tällä kertaa uskot onnistuvasi oikeasti. Nyt riittää.

”Lopetan tämän tavan, teen täyskäännöksen, aloitan alusta.”

Ensimmäiset päivät – joskus viikot – tuntuvat yllättävän helpoilta. On motivaatiota, päättäväisyyttä ja jopa keveyttä. Tuntuu hyvältä olla viimein ohjaksissa. Ehkä ajattelet: tämähän sujuu paremmin kuin kuvittelin.

Alkunousu – ja romahdus

Ja sitten, usein aivan yllättäen, huomaat olevasi taas samassa paikassa. Sokerilakko päättyy sokerihumalaan. Tipaton tammikuu retkahdukseen. Riippuvainen ihmissuhde uuteen yritykseen.

Vanha tapa lipsahtaa salakavalasti takaisin. Et edes oikein huomaa hetkeä, jolloin se tapahtui. Jälkikäteen ihmettelet: mitä ihmettä kävi?

Järjellä tiedät, miksi halusit muutosta. Tahto oli aito. Silti jokin vei sinua toiseen suuntaan. Moni päätyy tässä kohtaa syyttämään itseään: olin taas liian heikko, en vain yrittänyt tarpeeksi.

Miksi palaamme vanhaan?

Entä jos kysymys ei kuitenkaan ole tahdonvoimasta – vaan jostain aivan muusta?

Haitallisen tapasi alla on todennäköisesti kipeitä tunteita ja täyttymättömiä tarpeita. Jos sinulla ei ole vielä keinoja käsitellä niitä rakentavasti, vanhat – vaikkakin haitalliset – mallit alkavat tuntua yllättäen houkuttelevilta ratkaisuilta.

Muutos ei pysähdy tahdonvoiman puutteeseen, vaan turvan puutteeseen. Kun alkuinnostus hiipuu, hermosto alkaa arvioida tilannetta turvallisuuden näkökulmasta. Tuttu tapa, vaikka haitallinen, tuntuu keholle turvallisemmalta kuin tuntematon muutos. Silloin vanhat automaattiset toimintamallit palaavat – ei siksi, että epäonnistuit, vaan siksi, että kehosi ja mielesi tekevät kaikkensa suojellakseen sinua.

Haitallinen tapa on kuin typerä ystävä. Sen neuvot olivat hyviä vuosia, kenties vuosikymmeniä, sitten. Se auttoi sinua aidosti. Sitten tulivat haitat. Eikä tämä ystävä lakannut tarjoamasta neuvojaan, vaikka ne eivät enää sinua auttaneet.

Kerta toisensa jälkeen menet samaan harhaan. Tämä kerta on erilainen. Entä jos nyt onnistunkin? Nyt olen viisaampi kuin silloin viimeksi. Uskottelet itsellesi, että on kyse poikkeuksesta sääntöön – vain huomataksesi, että mikään ei muutu.

Pysyvän muutoksen taidot

Kyse ei ole yhdestä keinosta tai oikeasta tavasta toimia, vaan siitä, mitä muutos oikeasti keholta ja mieleltä vaatii. Asioista, joita emme useinkaan opi, mutta joita ilman hermosto ei rauhoitu eikä uusi suunta pääse juurtumaan. Asioista, jotka ovat opittavissa olevia taitoja. Asioista, jotka rakentavat sisäistä turvaa.

Ensimmäinen näistä on tiedostaminen. Se tuo näkyväksi sen, mitä kehossa, mielessä ja tunteissa tapahtuu. Ilman tiedostamista muutosyritys jää sokkona hapuiluksi. Pitää tietää, missä on, että voi valita suunnan, minne haluaa.

Toisena on hyväksyminen, joka on sen epämukavuuden sallimista, joka ilmaantuu, kun emme tartu haitalliseen tapaamme. Hyväksyminen rauhoittaa hermostoa ja katkaisee taistelun todellisuutta vastaan.

Kolmantena on lempeys, joka on kaiken alla oleva elintärkeä asenne itseämme ja muutosta kohtaan. Ilman sitä jokainen lipsahdus muuttuu häpeäksi – ja häpeä palauttaa vanhat mallit. Lempeys kysyy myös sen kaikista tärkeimmän kysymyksen: Mitä tarvitsen juuri nyt?

Näiden kolmen pohjalta muutos ei rakennu pakottamalla, vaan kannattelemalla. Näin muutos on kestävää. Elämää, jossa on merkityksellisyyden ja vapauden maku.

Muista. Et ole yksin. Olet kaiken hyvän arvoinen.