Kaksi tärkeää sanaa särkyneelle sydämelle: SAA TUNTUA.
Valtava halaus sinulle, jolla on nyt vaikea vaihe elämässä. 💜 Elämän kriisit eivät kysy kalenterilta, että milloin sopisi.
Voi olla raastavaa elää läpi kevättä ja kesää, jolloin “kuuluisi” olla kevyellä fiiliksellä ja nauttia terdeilystä, (tai mistä hyvänsä cha-cha-henkisestä) jos tuntuu että oma sydän on ihan sahanpurulla.
Saat olla olla hukassa, eikä se tee sinusta rikkinäistä taikka viallista.
On ok hakea suuntaa, on ok että ei just nyt tiedä.
On ok olla surullinen, on ok olla pettynyt.
Ja on myös ok, vaikka on surullinen ja pettynyt ja kriisissä – on myös ok tuntea kaikkea muutakin.
Vaikeina aikoina jos milloin, pidä huolta itsestäsi. Se on ärsyttävä neuvo, mutta tärkeä.Ei niinkään se, miten pääsisi äkkiä vaikeista tunteista eroon (vaikka senkin toivominen on täysin ymmärrettävää) vaan enemmänkin niin, että miten tuen itseäni tämän läpi? Miten en painosta, pakota tai mitätöi itseäni?
Miten sallin itseni tuntea sen mitä tunnen, ja voinko silti säilyttää uteliaisuuden tulevaa kohtaan, voinko löytää jotain joka tuo toivoa?
Katso lisää videolta.
Kurkkaa tästä uusi Tunnekarttakirja -tehtäväkirja, joka auttaa ymmärtämään tunteitasi paremmin:
Monet pelkäävät ja välttelevät konflikteja kaikin keinoin pelätessään epämukavia tunteita ja reaktioita, joita ne itsessä tai toisissa osapuolissa mahdollisesti aiheuttaisivat. Konfliktien välttely on kuitenkin huono juttu, vaikka sillä hyvää, ja ehkä myös kiltin ja sopuisan ihmisen mainetta tavoitellaankin. Joku saattaa pitää välttelyä jopa hyveenä ja ylpeilyn aiheena.
Se, että väistää ja kenties pakenee paikalta, kun aistii konfliktin uhkaa, ei ole kuitenkaan viisas eikä kestävä keino, sillä elämässä lisääntyy kaikki se, mitä yrittää kaikin tavoin vältellä.
Pinnan alle painetut sanoittamattomat tunteet patoutuvat tiedostamattoman mielen syövereihin, josta ne sitten, mitäpä muuta kuin juuri konflikteja ohjelmoivatkin. Konflikteja kovasti välttelevä ihminen saattaakin olla äärimmäisen konfliktiherkkä ja kiihkeästi kiivastuva. Sitten hän välttelee ja pelkää konflikteja jo siitäkin syystä, että omat reaktiot ovat kaikkea muuta kuin tavoiteltua aikuisuutta ja fiksuutta. Kierre vahvistuu.
Mehän pidämme ajatuksiamme tosina, vaikka ne ovat vain tulkintojamme. Konflikti kehittyykin juuri kahden tai useamman ihmisen erilaisista tulkinnoista. Kun pitäisi kuunnella, avartaa omaa ajatteluaan ja makustella omista poikkeavia ajatuksia, lähdetään puolustamaan omaa näkemystä väkivahvasti, jolloin oma ajattelu kaventuu entisestään.
Erilaisista tulkinnoista äityy helposti riita, jos ja kun tunteiden merkitystä aliarvioidaan ja keskitytään vain omien ajatusten ja tavoitteiden voittokulkuun. Konfliktiherkkä ihminen suhtautuukin usein toisiin ennakkoluuloisesti, hän ei ymmärrä muita eikä häneen saa helposti aitoa yhteyttä.
Jos tunnistat vältteleväsi ja pelkääväsi konflikteja, voi sinua auttaa jo ymmärrys siitä, että konfliktin ei tarvitse olla lainkaan kielteinen ja huono juttu. Konfliktit kuuluvat elämään ja ovat oikealla asenteella ja rakentavasti käsiteltyinä tärkeitä kasvun paikkoja, usein myös vääriä tulkintojamme, olettamuksiamme ja luulojamme kirkastavia. Konflikti voi myös tuoda esiin asioita, joita olisikin syytä korjata, esimerkiksi työtiimeissä ja parisuhteessa.
Rakentavasti selvitetty konflikti parantaa usein ihmistenvälisyyttä ja yhteistä toimintaa.
Hyvin hoidettu konflikti
• lisää ymmärrystä erilaisia ajatuksia ja näkökulmia kohtaan
• tuo esiin uusia ideoita ja mahdollisuuksia haasteiden ratkaisemiseksi
• vahvistaa yhteenkuuluvuutta
• parantaa keskinäistä viestintää
Avuksesi pari olennaisuutta konfliktin rakentavaan käsittelyyn
• Toisen ja omien tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on alussa asioita tärkeämpää.
• Kysyminen on oletuksia viisaampaa
• Kuunteleminen toimii puhumista paremmin
• Ratkaisujen etsiminen on aina tärkeämpää kuin ongelmiin juuttuminen ja syyttely
Voit lukea lisää kasvun asenteesta, tunteista ja ihmistenvälisyydestä uudesta kirjastani Muuta asenteesi, muuta elämäsi. Voit ostaa kirjan tästä.
Tytär perii äidiltään paljon muutakin kuin kasvonpiirteitä tai vartalon muodon. Monesti äitien perinnöt ovat hyvin hienovaraisiakin asioita, joille saatamme olla itse sokeita. Esimerkiksi naisena olemisen hyväksytyt tavat sekä uskomukset siitä, mikä on kiellettyä tai väärin, siirtyvät äideiltä tyttärille. Ilmiöön liittyy usein myös äidin ja tyttären hankala suhde. Uutuuskirjassaan Äitihaava – tyttären raskas perintö (Bazar, 2023) kirjailija ja hyvinvointikouluttaja Katri Syvärinen kertoo, miten tämä äitihaavaksi nimetty ilmiö voi näkyä käytännössä:
“Suhde äitiin voi esimerkiksi tuntua selittämättömällä tavalla vaikealta ja ristiriitaiselta. Äiti saattaa olla tytärtään kohtaan arvosteleva tai vaativa ja hän voi mitätöidä, syyllistää, kyseenalaistaa tai häpäistä tytärtään tämän valinnoista.
Äidin on voinut olla vaikea virittäytyä tyttärensä tarpeisiin, jolloin tämä on joutunut jo nuorena herkistymään ympäristön tarpeille ja mukautumaan niihin. Toisaalta äiti saattaa ottaa tyttären uskotukseen niin, että tyttärestä tulee terapeutti, auttaja tai vanhempi, jota äidillä itsellään ei ole ollut.
Mutta kipukohdat ja rajoittavat uskomukset voivat periytyä toimivissakin äiti-tytärsuhteissa. Äiti voi esimerkiksi tyttären kuullen vähätellä itseään, jolloin tytär oppii kohtelemaan itseään samalla tavalla. Äiti saattaa suoraan tai rivien väleissä antaa ymmärtää, millaisena nainen on hyväksytty ja millaiseksi hän odottaa tyttärensä kasvavan.
Jos äiti itse aina uhrautuu perheen puolesta ja vähättelee omia tarpeitaan, hän näyttää samalla tyttärelleen mallia uhrautuvasta äidistä. Uhrautuminen ei pitkällä tähtäimellä ole kestävää, sillä omien tarpeiden ja tunteiden tukahduttaminen muodostaa pohjan kyynisyydelle ja katkeruudelle. Näin marttyyrin rooli ja arvottomuuden tunne siirtyvät naislinjoissa eteenpäin.”
Jo se auttaa, että tiedostaa, mitä äidin ja tyttären suhteessa tapahtuu
Moni ajattelee, että äitiys on jollain tavalla pyhää, eikä äidin ja tyttären suhteen ristiriidoista pitäisi puhua ainakaan ääneen. Kipeät asiat tai hankalat välit äidin kanssa eivät kuitenkaan poistu sillä, että niistä vaietaan. Syvärisen mukaan voi aloittaa vaikka siitä, että myöntää itselleen, että suhde omaan äitiin on haastava:
“Salli itsellesi se ajatus, että suhde äitiin (ja samalla suhde itseen) on tavalla tai toisella kipeä. Äitihaava on siksi muhinut naislinjoissa niin pitkään, ettei aiheesta ole oikein ollut lupaa puhua – sen sijaan on pyritty vaalimaan myyttiä täydellisestä äidistä. Naiset ovat pienentäneet itseään, jotta eivät vain suututtaisi ketään. Mutta jo pelkästään piilossa olleen kokemuksen näkyväksi tekeminen voi olla hoitavaa. Vika ei olekaan sinussa!”, Katri Syvärinen kannustaa.
Kun asian tiedostaa ja tunnustaa itselleen, voi myös alkaa tehdä asialle jotain. Katri Syväriselle asian työstäminen on ollut käänteen tekevä kokemus:
“Kuten moni äitihaavan kokenut tytär, minäkin olen kokenut jonkinlaista läheisriippuvuutta: en ole uskaltanut sanoa ihmisille ei, koska olen pelännyt menettäväni heidät. Äitihaavan hoitamisen myötä olen oppinut asettamaan rajoja paitsi suhteessa äitiin, myös suhteissa kumppaniin ja ystäviin. Sitä mukaa kun olen oppinut ymmärtämään äitihaavan eri puolia, on ollut helpompi päästää irti riittämättömyydestä.
Syyllisyys on helpottanut: olen ymmärtänyt, että minä en voi olla vastuussa äitini kivusta. En voi ottaa kaikkea vastuuta ihmissuhteen hoitamisesta, sillä puolet siitä kuuluu toiselle osapuolelle. Minä voin tehdä vain oman osuuteni, en enempää.
Erillisyys ei enää ole pelottavaa. Uskallan nykyään ottaa reilusti tilaa itselleni ja huolehtia omista tarpeistani – vähättelin niitä ja pyytelin niitä anteeksi liian pitkään! Olen opetellut puhumaan vaikeistakin asioista ja kohtaamaan tunteita, joille ei lapsuudenkodissa ollut tilaa. Se on tuonut ihmissuhteisiini selkeyttä, rehellisyyttä ja aitoa yhteyttä, jossa toisen kokemusta ei tarvitse arvailla eikä lukea rivien välistä.
Jotta äidit ja tyttäret voisivat paremmin – nyt ja tulevaisuudessa
Äitihaava on kirjoitettu kaikille äideille ja tyttärille, jotta sukupolvelta toiseen siirtyvistä vahingollisista taakoista ja uskomuksista olisi helpompi päästää irti. Syvärinen kirjoittaa Äitihaava-kirjassaan:
“Toivon, että saat kirjasta tienviittoja kohti terveempää suhdetta itseesi ja läheisiisi. Toivon, että opit hellittämään hyväksynnän tarpeesta ja otat elämässäsi rohkeasti tilaa itsellesi. Maailma tarvitsee naisia, jotka eivät enää pyytele itseään anteeksi.”
Hän toivoo myös, että äitihaavaa ja sen käsittelemistä ei nähtäisi äidin ja tyttären välisenä taisteluna:
“Äitihaavan hoitaminen ei ole vastakkainasettelua äitien ja tyttärien välillä, ei kiittämättömyyttä eikä uhriutumista. Se ei ole äitien syyttämistä – vaikka se herkästi sellaiseksi koetaankin.
Sen sijaan äitihaavan hoitaminen on sitä, että alamme ymmärtää tunnekuorman periytymistä, kipukohtien syntymistä ja hoitamista sekä rajoittavien uskomusten purkamista. Opettelemme tietoisesti toimimaan eri tavalla kuin edelliset sukupolvet – ja annamme itsellemme anteeksi sen, että se on välillä kamalan hankalaa.”
Äiti, älä murehdi menneitä – näytä mallia hoitamalla omaa äitihaavaasi
Moni äiti kokee ahdistusta siitä, että on jo ehtinyt siirtää omia haasteitaan eteenpäin tyttärilleen. Siitä ei kuitenkaan kannata syyttää itseään. Jo uskomuksista ja niiden periytymisestä tietoiseksi tuleminen on valovuoden mittainen harppaus eteenpäin, Syvärinen kannustaa.
“Jos olet itse äiti, älä murehdi sitä, millaisia haitallisia malleja olet ehkä jo välittänyt eteenpäin omille lapsillesi. Jo tietoisuus asiasta ja halu käsitellä sitä riittävät muutokseen sinun osaltasi. Teet tyttärillesi suurimman palveluksen, kun hoidat omaa äitihaavaasi ja näytät heille esimerkkiä omasta voimasta ja rajojen asettamisesta, vaikka välillä keikahtaisitkin oman äitisi käytösmalleihin.”
Katri Syvärisen uraauurtavasta kirjasta voit lukea lisää <<<< TÄSTÄ >>>> ❤️
Äitihaava on kirja sinulle, joka…
…tiedät, ettei äitisuhteessasi kaikki ole kunnossa, mutta et ymmärrä, mistä ongelmat johtuvat (tai olet saanut niistä syyt niskoillesi).
…olet kokenut äitisi puolelta mitätöintiä, jatkuvaa kritiikkiä, manipulointia tai häpäisemistä.
…tunnet, että suhde äitiin on ristiriitainen, mutta kokemukselle on vaikea löytää sanoja. Sinun on vaikea sallia itsellesi surua, kiukkua tai pettymystä suhteessa äitiin.
…olet perinyt kotoasi rajoittavia uskomuksia, kuten: ”Vaikka tekisin mitä, en koskaan ole tarpeeksi.”
…koet syyllisyyttä, jos et toimi äitisi toiveiden mukaan (ja toivot, että tunne voisi vihdoinkin hellittää).
…et ole tullut kotona nähdyksi ja hyväksytyksi. Piilottelet eri puolia itsestäsi saadaksesi äidin, muun perheen tai ympäristön hyväksynnän.
…haluat oppia elämään vapaammin, asettamaan rajoja ja tekemään itsesi näköisiä valintoja.
…haluat keventää suvussasi kulkevaa henkistä taakkaa etkä halua siirtää tyttärellesi omia epävarmuuksiasi ja tunnekuormiasi.
Erityisherkkyydessä ja ADHD:ssa on monia samanlaisia piirteitä. Piirteet vaihtelevat yksilöstä riippuen ja niihin vaikuttavat niin perinnölliset tekijät, kuin elämän kokemuksetkin. Toista samanlaista ihmistä ei olekaan.
On hyvä tiedostaa, että vaikka yhteneviä piirteitä löytyykin pintapuolisesti, ovat erityisherkkyys ja ADHD täysin eri asia. Yhteneväisyyksiä on kuitenkin sen verran, että ei ole tavatonta, että esimerkiksi erityisherkkä saa virheellisesti AD(H)D diagnoosin. Ihminen voi myös olla yhtä aikaa sekä erityisherkkä, että ADHD:n omaava.
Erityisherkkyys saatetaan sekoittaa tarkkaavaisuus häiriöön esimerkiksi siksi, että myös erityisherkkien on usein vaikea keskittyä, sillä he tekevät paljon
huomioita ympäristöstään ja myös liika kuormittuminen vaikuttaa keskittymiseen. Tarkkaavaisuus häiriöiseltä puuttuvat riittävät toimeenpanevat toiminnot, kun taas erityisherkät hallitsevat ne hyvin ainakin, kun ympäristö ja tilanne on suotuisa. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Alaine N. Aaronin Erityisherkkä lapsi -kirjasta.
Myös minun elämyshakuisuus piirre ja murun ylivilkkauden puuttuminen (ADD diagnoosi, nykyään erimuotoja ei tosin eritellä) vaikuttavat meidän yksilöllisiin piirteisiin ja niiden yhteneväisyyksiin.
Yhteisten piirteiden tiedostaminen helpottaa yhteistä elämää, joten niitä kannattaa tutkia. Mitä samaa meissä on ja mitä erilaista? Kuinka piirteemme vaikuttavat suhteeseemme?
Me kävimme yleisesti liitetyt piirteet lävitse yksitellen ja kirjasimme mitkä niistä kuvaavat selkeästi meitä molempia:
Impulsiivisuus, emotionaalinen reaktiivisuus
Molemmat olimme varsinkin nuorina melkoisia kuumakalleja. Kokemuksen, tunteiden säätelyn, piirteiden tiedostamisen ja sanoittamisen kautta olemme molemmat löytäneet tähän tasapainoa. Tunteiden kokeminen tai niiden vaihtelu ei ole loppunut, mutta tapa kohdata ja käsitellä niitä on muuttunut. Nykyään räjähtäviä tunteen purkauksia, jossa tulee sanottua turhan kovasti tai loukattua toista tulee harvoin. Olimme onneksi molemmat pitkällä tunteiden säätelyn opettelun kanssa, kun tapasimme. Ilman tätä suhteemme olisi voinut olla melko räiskyvä.
Tärkeintä itselleni on ollut tiedostaa, ettei tunteita kannata piilottaa tai padota, ne tulee hyväksyä, kohdata ja mieluiten sanoittaa tai kirjoittaa sekä
käsitellä pikimmiten. Tunteiden kerääntyminen aiheuttaa räjähdyksen, jonkun muun haitallisen reaktion tai kehon oireilun jossain vaiheessa -aivan varmasti.
Tavallista helpommin kuormittuminen ja kuormittuneena unohtelu
Tämä piirre todella haastaa meidän ruuhkavuosi elämää. Molemmat väsyvät ja kuormittuvat herkästi ja vireystila on usein jommassakummassa ääripäässä ali- tai ylivirittyneisyyden tilassa. Kahden lapsen, viiden eläimen, omakotitalon, töiden ja kaiken muun kanssa vastuuta ja tekemistä riittää ihan vain tavallisessa arjessa. Tähän kun vielä yhdistetään minun elämyshakuisuus ja murun herkästi innostuminen, niin todella saa olla tarkkana, ettei tekemistä tule haalittua liikaa ja että jouten ololle sekä palautumiselle jää tarpeeksi tilaa.
Spontaanius, kekseliäisyys ja hetkessä elämisen taito
Nämä piirteet ovat mielestäni yksi meidän suhteen suola. Meillä on hauskaa yhdessä ja osataan ottaa ilo irti elämästä -tarttua hetkeen. Ollaan melkoisia nautiskelijoita, niin arjessa kuin reissussa. Saatetaan tehdä tai lähteä hetken mielijohteesta. Toki meilläkin on ihan tavallisia, neutraaleja päiviä ja joskus tylsistyttää, turhauttaa ja väsyttää. Usein on kuitenkin niin, että tylsistyminen tai turhautuminen johtuvat siitä, että ei syystä tai toisesta pystytä tekemään tai toteuttamaan sitä mitä sillä hetkellä yksin tai yhdessä todella haluaisimme. Elämän realiteetit lyö kapuloita rattaisiin.
Tylsyyttä on kuitenkin hyvä oppia ainakin osittain sietämään, sillä elämä ei aina voi olla seikkailua ja vaihtelevia kokemuksia. Tunteen tullessa on hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä mahdollinen tarve siellä alla on? On myös hyvä muistaa, että pieniä elämyksiä ja kokemuksia voi ihan itse luoda tavallisen arjenkin keskellä.
Miten saisitte pihatöistä, saunareissusta tai iltapalasta mahdollisimman kivan ja nautinnollisen kokemuksen?
Muita meidän yhteneviä piirteitä:
Selviytymismoodi ottaa helposti vallan
Helposti häiriintyminen
Uppoutuminen kiinnostaviin aiheisiin
Tunteiden vaihtelu ja syvästi tunteminen
Ahdistuminen tai ärsyyntyminen esim. suuren ihmismäärän keskellä
Empaattisuus
Oikeudenmukaisuus
Kyseenalaistaminen
Halu oppia uutta
Rohkeus tarttua toimeen ja motivoida muita
Ajattelevaisuus ja Ylianalysointi
Avarakatseisuus
Suorapuheisuus
Luotettavuus
Aitous
Omistautuminen tärkeäksi kokemilleen asioille
Tunteiden herkkä aistimen ja intuitiivisuus
Yksinolon tarve
Samaistutko piirteisiin? Mitä yhteneviä piirteitä sinulla ja kumppanillasi on ja mitä voisitte niistä oppia?
Ihastuminen on ihana, kihelmöivä ja hyvän olon hormoneja tuottava tunne. Tunne, jonka herättää toinen ihminen, joka on viehättävä, mielenkiintoinen ja kiehtova. Ihminen, joka saa sinussa aikaan jotain erityistä. Ihastuminen on tunne, jonka saa omistaa, pitää itsellään ja nautiskella sen tarjoamasta mielihyvästä. Ihan ilman lupaa tai sen aiheuttamaa toimintaa.
Nautinnollinen tunteiden tunteminen
Kevät ja kesä usein herättelevät mieltä ja katselemme ympärillemme kiinnostuneina. Muut ihmiset ovat sekä meitä heijastavia peilejä, että ainutkertaisia otuksia, joiden maailmaan voimme upota, niin katsomalla kuin kohtaamalla. Moni hämmästyy itsessään herääviä ihastuksen tunteita ja usein ne sekoittuvat siihen, että tunne vaatisi jonkinlaista jatkoa tekemisen muodossa. Toki ihastuminen voi olla parin valintaakin, mutta se voi olla myös tutkimusmatkaa omaan mieleen. Mikä toisessa kiinnostaa? Houkuttaa? Herättää? Ja mitä se kertoo sinusta?
Ihastumisen tunteen voi omistaa ja nauttia sen tuomasta jopa parhaimmillaan juovuttavan ihanasta olosta. Tunne itsessään saa kehon ja mielen täyttymään energiasta, jolla on jopa itsetuntoa hivelevä vaikutus. Voin tuntea näin ja voin kokea jotain ihanaa. Posket punoittavat, mielen valtaa aurinko ja kehokin ryhdistäytyy parhaimmilleen.
Ihastumisen tunne saa valtavasti hyvää aikaan, kun sen ottaa lempeydellä vastaan.
Ihastus vie mukanaan
Vaikka usein kuvailemmekin, että ihastus vain vei mennessään, on ennen menoa tehty paljon valintaa. On tehty valinta lähtemisestä, askeleen ottamisesta ja ehkä kohtaamisen viemisestä pidemmälle. Rakkautta ensi silmäyksellä -ajatus tukee tätä teemaa. ”Päätä pahkaa” -ihastuminenkin on terminä monille tuttu. Suhtaudumme tuohon nautinnolliseen tunteeseen kuin päätökseen edetä jonnekin, ja siksi sitä usein pelkäämme, olimme sitten suhteessa tai emme ole.
Ihastumisia tapahtuu jo varhaisessa lapsuudessa. Se on ihmiselle hyvin luonnollinen tapa kohdata muita ja kokea siitä voimakkaita tunteita itsestään. Ja pienimmillään tästä on kysymys. Jos ihastumisen tunne saisi olla, sen nautinnollisuus toisi kukoistavan ja kiehtovan olon itselle ja mitään muuta ei olisikaan pakko tapahtua, antaisimmeko sille enemmän lupaa?
Ihastus on ihmiselle voimautta ja virtaava tunne, josta olisi tärkeää olla kiitollinen
Omasta tunteesta nauttiminen
Itsensä kuuntelu, tunteen tuomasta hyvästä olosta nauttiminen ja oma vastuu teoista kantavat. Jos saat itseltäsi luvan nauttia ihastumisesta, siihen suhtautuminenkin muuttuu. Jos toinen ei anna vastakaikua tai ihastumiseen mukaan lähteminen ei osu oman suhteen toimintavapauteen, voi silti saada tunteen tuoman hyvän olon käyttöönsä.
Emme ihastu muita varten, vaan itseämme varten.
Suhteessa on ihastuminen hyvä puhua auki ja saada sitä kautta ymmärrystä ja vapautta tunteiden tuntemiseen. Sinkkunakin vapaus on sitä, että ihastumisen tunteeseen voi lähteä mukaan tai jättää lähtemättä. Itse tunne on vain sisäinen olotila, eikä määritä elämän suuntaa. Tunteen vapauttaminen koettavaksi voi antaa mahdollisuuden katsella ihmisiä ympärillä avoimemmin ja uteliaana. Mitä tuo minussa herättääkään ja miten voisin siitä nauttia?
“Me haluamme onnistua.” Haluan säilyttää tämän uskon haastavissakin tilanteissa. Ajattelen, että mielikuvana se on vahva ja auttaa eteenpäin.
Onnistuminen voi toki olla vaikeaa, jos epäonnistumiset raahataan valokeilaan. Yllättävän usein olen kohdannut työkulttuuria, jossa kytätään virheitä ja sivuutetaan onnistumiset. Ajatus “virheistä opitaan” voi olla vinksallaan eikä kyttäyksen vaikutusta ilmapiiriin tai työntekijöiden motivaatioon tunnisteta.
Minulla on omakohtainen kokemus siitä, mitä keskittymisen siirtäminen virheistä onnistumisiin voi saada aikaan.
Pelasin nuorena baseballia sm-sarjassa. Kausi 2001 oli joukkueellemme erityisen vaikea. Jäimme pienessä sarjassa harmillisesti mitalien ulkopuolelle ja joukkuehenki oli surkea.
Miten suhtaudumme mokiin?
Ongelma oli asenteemme mokiin. Kun virhe sattui, yritimme sitä hädissämme paikata – ja yleensä siitä syntyi vain uusia mokia. Jouduimme kierteeseen. Huusimme toisillemme. Tappiot ärsyttivät ja väsymys koko touhuun joukkueen sisällä kasvoi.
Kauden lopulla valmentajamme otti asian puheeksi. Eräs moka pisti meidät erityisesti miettimään tilannetta: yksi pelaajamme loukkaantui pahasti ja joutui lopettamaan pelaamisen kokonaan. Se herätti meidät.
Kukapa tekisi tahallaan virheitä? Ei kukaan. Tämä oli meidän ensimmäinen läksymme: kun pelataan, jokainen yrittää parhaansa ja silti tulee virheitä. Kukaan ei yllä joka kerta parhaaseen suoritukseen. Sovimme, että virheen sattuessa ei enää ärjytä toisillemme. Huudetaan mieluummin positiivisesti, kun onnistutaan! Näin opettelimme kuittaamaan virheet nopeasti ja nostimme pienetkin hyvät suoritukset jalustalle. Tällä oli positiivinen vaikutus joukkuehenkeemme.
Onnistumiset ruokkivat onnistumisia
Toinen haasteemme oli mokien kierteeseen joutuminen. Miten siihen tartuimme? Aloitimme siitä, että kun kentällä tuli virhe niin yhdessä rauhoitimme tilanteen. Hädässä tehdyt ratkaisut olivat lähes aina johtaneet vain uusiin mokiin. Ne piti saada loppumaan. Vastustaja saattoi yhden mokan vuoksi mennä edelle, mutta joka kerta mokien kertyessä he olivat menneet selvästi johtoon. Malttamalla saimme pidettyä eron pienempänä ja pysyimme mukana pelissä.
Ehkä suurin syy tappioputkiin oli kuitenkin se, että negatiivisen ilmapiirin vallitessa jokainen pelkäsi mokaamista. Jotkut viisaat sanovat, että tällaiset pelot toteutuvat kovin herkästi. Mielikuvien muutokseen ryhdyttiin treenaamalla enemmän perusasioita ja sitä kautta onnistumisten määrää lisäämällä. Usko omiin kykyihin kasvoi. Huomion arvoista oli myös se, että hyvä kehitys toi tuurin pelissä puolellemme.
Minkälaista ilmapiiriä itse luot?
Joukkueen tai työpaikan tunnelma on aina ihmisten vallassa. Jos muutoksia tarvitaan, on jokaisen otettava vastuu omien askelten luotsaamisesta siihen suuntaan, mihin halutaan kulkea. Kuinka usein pohdit sitä, minkälaista ilmapiiriä sinä luot ympärillesi?
Hyvä johtaja tai valmentaja luo uskoa ja motivaatiota joukkueelleen. Pelkästään se, että me lopetimme toistemme moittimisen, paransi huomattavasti joukkuehenkeä. Hyvässä ilmapiirissä oli kivempi treenata ja syntyi tulosta. Palkkioksi voitimme baseballin Suomen mestaruuden vuonna 2002. Onnistuminen toi tulosta!
Kaisa Kimari on elämän monimuotoisuutta ja ihmisyyttä eri kulmista tarkasteleva syvällinen pohtija. Aitouden, totuuden, rehellisyyden puolesta puhuja ja etsijä sekä Ihminen tavattavissa – terapeuttiopiskelija.
Elätkö sinäkin täysin normaalia elämää, elämää missä kaikki on ihan hyvin?
Vai toistuuko elämässäsi kenties joitain outouksia, mitä olet hieman ihmetellyt, mutta et kuitenkaan sen tarkemmin pysähtynyt pohtimaan voisiko siinä olla myös jotain tärkeää viestiä itselle?
Ajatellaan tilanne, että kaikelle epämääräiselle pahalle ololle, ahdistukselle, mitä elämän tiimellyksessä ei aina välttämättä huomaa, löytyisi hyvä selitys.
Me ihmiset olemme kovin taitavia monesti järkeilemään asioita ja jopa unohdettu, mitä kehomme ja ympäristömme meille yrittää viestiä. Eikä aina niinkään unohdettu, vaan emme koskaan ole saanut mallia ja oppia siitä miten olla yhteydessä erityisesti omien tunteiden kanssa ja kuinka voisimme niiden avulla kuunnella tärkeitä tarpeita, joita meillä kaikilla on ja jotka kätkeytyvät tunnemaailman taakse.
Joskus saattaa olla, että pohtii, mitenkäs minulle nyt näin kävi ja miksi nuo muut ihmiset käyttäytyvät huonosti minua kohtaan. Miksi minulle aina käy näin?
Mitä jos nyt tietäisit ja ymmärtäisit, että kehossasi saattaa asustella jotain jälkiä, jotka muotoilevat tämän hetkistä elämää ja tulevaa. Jos tietäisit ja tunnistaisit tämän, miten toimisit? Jos tietäisit, että elämästä saattaisi tulla tasapainoisempaa?
Nämä kysymykset nousevat tähän, sillä kuljemme elämän kiertokulkua ja erilaisia vaiheita. Elämme elämäämme totutulla tavalla, mukaudumme kaavoihin, jotka tuntuvat tutun turvallisilta ja saatamme jopa elää elämää missä ulkoiset asiat määrittävät elämäämme hyvin pitkälle. Otamme ulkoa, jopa muilta ihmisiltä ajatuksia ja neuvoja vastaan siitä miten meidän tulisi elää meidän omaa elämää. Tästä syntynee hämmennystä ja ihmetystä, pahaa oloa, mutta emme ymmärrä mistä se kumpuaa. Vain räpiköimme tavallamme siinä.
Kun synnymme perheeseen, ympärillämme on tekijöitä, jotka vaikuttaa meihin. Täydellisiä vanhempia ei ole olemassakaan, joten kaikki me kohtaamme kehityksemme varrella asioita, joista muodostuu sisäinen rakenne ja tapa suhtautua asioihin ympäristössä, jossa elämme. Yksi lähestymistapa siihen miten olemme oppineet selviytymään on selvitymisstrategiat, jotka ovat muodostuneet todellisen minän päälle kerroksina. Samaan aikaan kun selviytymisstrategiat palvelee meitä elämän eri tilanteissa, voivat ne myös estää meitä esimerkiksi kokemasta yhteyttä ihmissuhteissa. Saatamme kokea, että olemme uhrina tilanteissa ja ettemme sen vuoksi voi itse vaikuttaa asioihin, vaikka sisällä on toive jostain aivan muusta. Muutos on mahdollinen ja se lähtee siitä, että alamme pikku hiljaa tiedostamaan malleja meitä ohjaavasta toiminnasta.
Selviytymisstrategioita on useampia ja saatamme omaksua ja käyttää näistä useampaa kuin yhtä selviytymiskeinona elämässä.
Tässä 3 lyhyttä esimerkkiä:
1. Voi olla, että lapsena on saanut tunnustusta ainoastaan tekemistään asioista tai jätetty yksin, kun olisi tarvinnut eniten tukea, ja strategiaksi on muodostunut Sankari- strategia.
2. Lapsi kantaa lapsena vastuuta lapselle kuulumattomista asioista ja oppii lukemaan mitä muut tarvitsevat. Hän omaksuu strategiakseen Taakankantaja – strategian.
3. Perheessä ei ole riittävästi voimavaroja tai tilaa olla läsnä lapselle ja hänen perustarpeilleen, ja lapsi omaksuu tavan olla kiltti, vaivaton ja tämän myötä strategiaksi muodostuu näkymättömän ja kiltin – strategia.
Näin selviytymisstrategiat voivat näyttäytyä aikuisena elämässä:
-Elät ”sitten kun” elämää
-Olet kiireeseen sidottu ja kiire on läsnä elämässä
-Ajattelet ja huolehdit usein asioita toisten kannalta
-Olet kiltti, etkä uskalla sanoa ääneen omia mielipiteitä
Asiat ovat aina monimuotoisia ja laajempia kuin yhdessä kirjoituksessa voi käsittää ja jakaa. Tämän kirjoituksen tarkoitus on lempeästi kutsua tarkastelemaan sitä mikä minussa ja sinussa on sellaista, mikä estää tai ei estä olemasta ja elämästä erilaisissa tilanteissa.
Miten voisi lempeydellä lähestyä näitä puolia itsessään ja oivaltaa jotain uutta?
Äitini elää pääni sisällä kriittisenä, kyseenalaistavana äänenä. Väittelen hänen kanssaan jatkuvasti. Nykyään osaan onneksi jo sanoa vastaan. Hän ei enää lytistä minua. Mutta kriittinen ääni sisälläni on usein läsnä, oli kyse sitten tiskaamattomista tiskeistä tai suurista elämänvalinnoista.
Äitini ei ehkä uskoisi, miltä minusta tuntuu. Hänen näkökulmastaan olen luultavasti käyttäytynyt toisin kuin kriittinen sisäinen ääni sanoo, koska olen toiminut vastoin odotuksia. En ole vastannut hänen tarpeisiinsa. Olen uhmannut, ollut etäinen ja itsepäinen.
Olen kokenut äidin katseen ensisijaisesti arvostelevana. Edelleen tunnen samoin, kun hän katsoo minua. Minussa herää voimakas tunne, että minussa on jokin pielessä. Odotan seuraavaa iskua.
Parisuhteissa tämä on näyttäytynyt vaikeutena tulla nähdyksi, vaikka mieheni osaa tukea minua täydellisesti, eikä minun tarvitse pelätä hänen arvosteluaan. Mutta kun hän katsoo minua ihaillen, tuntuu kuin hänen katseensa porautuisi juuri siihen haavaan, jonka äidin kriittinen katse on jättänyt. Ei ole ollut helppoa oppia ottamaan ehdotonta rakkautta vastaan. Opettelen sitä yhä.
– Anna, 42
Oletko kokenut arvostelua ja syyllistämistä oman äitisi suunnalta? Lohtua, vertaistukea ja voimauttavia ajatuksia äiti-tytärsuhteiden ristiriitoihin löydät Katri Syvärisen uutuuskirjasta Äitihaava – tyttären raskas perintö.
Parisuhteessa ollessa lähes vääjäämättä joskus jokin toisen käytös (tai ilme, ele, tms) osuu johonkin haavaamme.Usein tämä käy tiedostamatta eikä se ole tarkoituksellista.
Näissä tilanteissa teemme tulkintoja haavojemme kautta ja ja alamme elämään kuin tulkintamme olisi jo totta.
Tulkintoja voi olla esim.
”Hän ei välitä minusta”
”En riitä hänelle”
”En ole koskaan tarpeeksi”
”Olen jo mokannut kaiken”
”Tästä ei enää selviä”
tms.
Kun olet triggeroituneessa tilassa, voi olla hyvä muistaa että tunnekuohussa omiin tulkintoihin ja ajatuksiin ei voi välttämättä luottaa. Silloin ajatukset ovat usein helposti mustavalkoisia ja dramaattisia. Se on ymmärrettävää, kun tunnehaavaan osuu, menemme usein hätätilaan ja reagoimme siitä käsin voimakkaasti.
Tällaisessa tilanteessa tarvitaan aikaa ja tilaa rauhoitella itseäään, jotta voi tarkastella tapahtunutta muistakin näkökulmista. Vasta kun on rauhoittunut, pystyy erottamaan mikä omasta reaktiosta tulee menneisyyden latauksesta ja mikä liittyy nyky hetkeen. Tästä syystä myös parisuhteessa joskus hetken “aika-lisät” voivat olla todella toimivia, jos kumpikin oikeasti pyrkii tutkailemaan mitä itsessä on pintaa syvemmällä herännyt.
Harjoittele kysymään itseltäsi:
Mistä tilanteesta tämä muistuttaa minua?
Kenestä tämä tilanne muistuttaa minua?
Minkä ikäiseksi tunnen itseni?
Minkä roolin olisin itse taipuvainen ottamaan?
Kun parilla on kykyä reflektoida itsekseen ja toivottavasti myös yhdessä tällaisia tilanteita, voi triggerit lopulta jopa lisätä niin itsen kuin kumppaninkin syvempää ymmärrystä.
Ja ei, henkinen väkivalta tai toisen tarkoituksellinen satuttaminen ei kuulu kunnioittavaan ja turvalliseen parisuhteeseen.
Haluatko ymmärtää syvemmin parisuhteessa esiin nousevia tunteita ja reaktioita?
Jos sinulla on vaikea äitisuhde, kyseessä voi olla ilmiö, josta käytetään nimeä äitihaava.
Äitihaava voi näkyä äidin käyttäytymisessä tytärtä kohtaan muun muassa seuraavasti:
Arvosteluna, kritiikkinä ja vaativuutena: Äidiltä itseltään on vaadittu paljon, joten hän vaatii samaa tyttäreltään.
Syyllistämisenä ja velvoittamisena: Äitisi käyttäytyy ikään kuin sinä tyttärenä olisit hänelle jotakin velkaa.
Tarvitsevuutena ja ottamisen energiana: Äiti on jo antanut kaikkensa sekä omalle äidilleen että lapsilleen, hänen tarpeitaan eivät ole muut täyttäneet, eikä hän ole osannut täyttää omia tarpeitaan.
Tyttären ottamisena uskotuksi, niin että tyttären tulee olla äidin paras kaveri, terapeutti tai vanhempi, jota äidillä ei ollut.
Marttyyrin ja uhrin roolina: ”Minä uhrauduin jo, nyt on sinun vuorosi.”
Häpäisemisenä: ”Mitä oikein itsestäsi kuvittelet?”
Edellä mainittujen käyttäytymismallien kieltäminen tai kääntäminen tyttären syyksi tai kiittämättömyydeksi, koska on liian tuskallista kohdata oma osuutensa kivussa, jota tytär yrittää ilmaista.
Joskus äidin haastava käyttäytyminen voi johtua ilmeisistä, päällepäin näkyvistä tunne- ja toimintamalleista. Ne voivat näyttäytyä eriasteisena narsismina, lapsen hylkäämisenä tai pettämisenä tai äidin oman elämän ongelmina, kuten riippuvuuksina tai sairauksina, joiden vuoksi tytär joutuu huolehtimaan äidistä. Roolit kääntyvätkin ympäri.
Äitihaava voi ilmetä myös piilevinä ja ristiriitaisina toimintamalleina. Lapsen asiat näyttävät ulospäin olevan kunnossa – mutta eivät ole niin tunnetasolla.
Ristiriitojen sävyttämässä suhteessa äiti sanoo rakastavansa lastaan, mutta tiedostamattomat kipukohdat estävät häntä toimimasta aidosti rakastavalla tavalla. Järjellä äiti toivoo tyttärelleen hyvää mutta alitajuisesti ei. Hän ei pysty tarjoamaan tyttärelleen sitä tukea, jota tämä tarvitsisi.
Tunnistatko äitisuhteesi tästä? Mikäli näin on, et ole kokemuksesi kanssa yksin.
Äitihaavaa on kuitenkin mahdollista hoitaa ja käsitellä – myös siinä tapauksessa, ettei äiti ei enää ole elämässäsi lainkaan. Voimaantuminen on ensisijaisesti sinua itseäsi varten.
Mikä on kaikista tehokkain tapa vaikuttaa omiin vuorovaikutustaitoihin? Oman ura- ja koulutustaustani takia minulta pyydetään usein koulutuksissa pikaisia kikkoja tai jippoja, joiden avulla vuorovaikutustilanteissa voisi pärjätä ja pelata nohevammin, mutta tiedätkö mitä: tässäkään asiassa ei ole toimivia pikavoittoja. Pinnallisilla vuorovaikutuksen kikoilla voi ehkä tsägällä onnistua hetkittäin, mutta ne ovat pitkässä juoksussa yhtä toimivia, kuin pikavipit. Perästä kuuluu ja tuplana.
”Jaahas, minähän näköjään luuppaan näitä paskoja ihmissuhteita.”
Kaikista tehokkaimmat keinot eivät ole nopeimpia, mutta ehdottomasti toimivampia ja kestävimpiä ja nyt ollaan sellaisen äärellä. Kaikista tehokkain keino vaikuttaa omiin vuorovaikutustaitoihin on hankkia ympärille yksi tai useampi tukiasema ja mitä se sitten tarkoittaa.
Tukiasema on usein se ”viisas vanha nainen/mies”, joka tarjoaa meille psyykkisesti ja hermostollisesti turvallista läsnäoloa. Jonka ansiosta ehkä ensimmäistä kertaa elämässä opimme muodostamaan yhteyden toiseen ihmiseen ja kiinnitymme. Joka auttaa meitä turvallisesti ja viisaasti vaikeissa hetkissä nousemaan pystyyn ja jatkamaan matkaa kohti tavoitteita. Kyse on itsetunnon paranemisesta ja tätä kautta vuorovaikutustaidoista, jotka tulevat luontaisesti seurauksena sen enempää kikkoja miettimättä. Kaikki tämä vähentää haastavaa vuorovaikutusta.
Miten hakeutua itselle parhaaseen mahdolliseen seuraan, kun samaan aikaan karttaa sen tyylisiä ihmisiä? Turvalliset tyypit tuntuvat jotenkin niin lällyiltä!
Osa meistä on saanut jo äidin maidon mukana psyykkisen ja fyysisen tunteen turvallisen ihmisen läsnäolosta, kun omat vanhempamme ovat tarjonneet juurevaa ja turvallista läsnäoloa pienestä lapsesta lähtien. Kaikille ei ole käynyt näin onnellisesti ja silloin hermostomme sekä alitajuntamme puolesta emme edes osaa välttämättä hakeutua aidosti turvalliseen seuraan. Usein juuri se, millainen suhde meillä on ollut isään tai äitiin vaikuttaa siihen, millaista meidän vuorovaikutus on kyseiseen sukupuoleen.
Se mikä tässä on erityisen hyvää, tilanteen voi muuttaa missä tahansa kohtaa elämää. Tukiasema on aikuisiällä usein turvallinen ystävä, se voi olla vaikka esihenkilö tai terapeutti, mutta myös paikka tai eläin. Ihminen tai asia, joka tuo suojaa, varmuutta, on roolimalli ja voiman lähde sekä auttaa kohtamaan haasteita. Jos tällaiseen turvantunteeseen ei ole aikaisemmin tottunut, niin se voi tuntua jopa vastenmieliseltä: keho vieroksuu ja tässä piileekin ehkä juuri teeman liittyen suurin haaste. Miten hakeutua itselle parhaaseen mahdolliseen seuraan, kun samaan aikaan karttaa sen tyylisiä ihmisiä? Turvalliset tyypit tuntuvat jotenkin niin lällyiltä!
Terveen tukiaseman puuttuminen elämässä voi aiheuttaa monenlaisia haasteita, kuten ylensyöminen, liika lörpöttely, kyynisyys, kyvyttömyys käsitellä stressiä, luottamuspula, ailahteleva mielentila ja monta muuta.
Asian tiedostaminen onkin varmasti ensimmäinen askel asiassa. ”Jaahas, minähän näköjään luuppaan näitä paskoja ihmissuhteita.” Tiedostamisen jälkeenkin alitajuisesti hakaudumme edelleen rikkoviin ihmissuhteisiin, mutta ensimmäinen askel on jo otettu. Alamme huomata, että ympärillä onkin epäterveitä tukiasemia, näitä voi yllättäen olla vaikka juuri omat vanhemmat, opettaja tai ystävä, joka pyrkii nousemaan ylemmäs sinun kustannuksella. Miten en ollut aikaisemmin tajunnut tätä? Tulee päivä, kun keho ja mieli ei enää työnnä luota turvan tunnetta tarjoavia yksilöitä.
Terveen tukiaseman puuttuminen elämässä voi aiheuttaa monenlaisia haasteita, kuten ylensyöminen, liika lörpöttely, kyynisyys, kyvyttömyys käsitellä stressiä, luottamuspula, ailahteleva mielentila ja monta muuta. Kyse toimivan vuorovaikutuksen pohjalla on siis paljosta muusta. Keskeistä tähän liittyen on myös se, että meidän tulee muistaa surra tukiasemien menettäminen. Näin käy kaikille, kun esimerkiksi turvallinen isoäiti sairastuu ja kuolee jossakin kohtaa. Seuraukset siihen, että emme sure näitä menetyksiä voivat olla yhtä tuhoisia kuin se, että meillä ei ole tukiasemia elämässä. Mieti loppuun vielä näitä: Kuka on sinun tukiasemasi tai kenen tukiasema ehkä itse olet?
Me kaikki kohtaamme elämässä tilanteita, joissa tunnemme varjot sisällämme. Tilanteita, joissa tunnemme jäävämme yksin syvimpien tunteidemme ja kokemustemme kanssa. Sellaisia tilanteita, joissa jokainen hapuileva säde on tärkeä.
Joskus tarvitsemme toistemme valoa nähdäksemme taas elämän kauneuden ja vahvuuden, sen kaikki eri sävyt – eikä siinä ole mitään hävettävää. Tässä kolme lohduttavaa rakkausrunoa sinulle, jota myös pimeä on koskettanut.
Mies päätti kirjoittaa rakkaalleen yhden rakkausrunon joka maanantai. Ota koskettavat runot seurantaan täällä!
