Miten olla rehellinen muita loukkaamatta?

Joulun aika ja juhlapyhät nostavat usein pintaan pohdintoja ja ristiriitoja siitä, miten ja kenen kanssa sitä tulisi viettää. Aika usein näinä hetkinä pyritään yhdistämään useamman ihmisen toiveet ja odotukset ja se saattaa aiheuttaa rajujakin törmäyksiä. Voisiko suunnitteluja tehdä niin, että kaikki saisivat edes hitusen omia toiveita yhteiseen pyhään?

Tärkeintä on näissä tilanteissa, että kaikki tuntevat tulleensa kuulluksi. Aika usein perheistä ja suvuista löytyy se henkilö, kuka voisi ottaa tämän vastuun, ennen kuin mitään päätöksiä tehdään. Listaisi toiveet ja unelmat yhteiseen hetkeen, ja toisaalta asiat, jotka mietityttävät. Tärkeintä olisi olla tässä vaiheessa puolueeton.

Tällaisia toiveita meillä on

Kun kaikki ovat tulleet kuulluksi, olisi hyvä kutsua koolle koko juhlaväki. Nykyään se on mahdollista kaikenlaisten etämenetelmienkin avulla. Yhteiseen keskusteluun voisi nimettömänä tuoda toiveet ja odotukset, jolloin kaikki kuulevat ne samaan aikaan. Yhdessä voisi neuvotella, miten onnistunut joulu tai muu pyhä vietetään.

Rehellisyyden ylläpitäminen ilman toisten loukkaamista vaatii taitoa ja harkintaa kommunikoinnissa. Alla on muutamia vinkkejä tekoälyltä siitä, miten voit olla rehellinen samalla kun kunnioitat toisten tunteita ja vältät loukkaamista:

Valitse oikea hetki ja paikka:

On tärkeää harkita, milloin ja missä keskustelet rehellisesti asioista. Yksityisissä ja rauhallisissa ympäristöissä voi olla helpompi käsitellä herkkiä tai vaikeita aiheita.

Käytä rakentavaa kieltä:

Pyri ilmaisemaan itseäsi positiivisella ja rakentavalla tavalla. Sen sijaan, että keskittyisit siihen, mitä toinen teki väärin, voit kertoa, mitä haluaisit nähdä tai miten tilannetta voi parantaa.

Käytä ensimmäisen persoonan näkökulmaa:

Puhu omista tunteistasi ja ajatuksistasi sen sijaan, että asettaisit toisen henkilön syylliseksi. Esimerkiksi sen sijaan, että sanoisit “Sinä aina teet näin”, voit sanoa “Minusta tuntuu, että…”

Kuuntele aktiivisesti:

Ole avoin kuulemaan toisen osapuolen näkemyksiä ja tunteita. Kuuntele tarkasti ja kunnioita heidän tuntemuksiaan.

Harjoittele empatiaa:

Pyri ymmärtämään toisen henkilön näkökulmaa ja tunteita. Empatia auttaa sinua kommunikoimaan rehellisesti, samalla kun otat huomioon toisen henkilön tunteet.

Tarjoa ratkaisuja:

Jos olet tuomassa esiin ongelman, ehdota myös ratkaisuja sen korjaamiseksi. Tämä voi auttaa välttämään sen, että rehellisyys näyttäisi pelkältä valittamiselta tai kritiikiltä.

Ole valmis keskustelemaan:

Rehelliset keskustelut voivat joskus aiheuttaa erimielisyyksiä tai konflikteja. Ole valmis keskustelemaan avoimesti ja rakentavasti, ja yritä löytää yhteinen ymmärrys.

Harjoittele itsetuntemusta:

Ennen kuin ilmaiset rehellisen mielipiteesi, varmista, että ymmärrät omat tunteesi ja ajatuksesi. Tämä auttaa sinua ilmaisemaan itseäsi selkeästi ja rauhallisesti.

Yhdessä eteenpäin

Rehellisyyden, ainakin kuten itse sen ajattelen, tavoite on aina jatkaa matkaa yhdessä ehjempänä eteenpäin. Kunnioittava ja empaattinen kommunikointi auttaa sinua olemaan rehellinen samalla kun vältät toisten loukkaamista. Tärkeää siis on se, että tiukassakin paikassa osaa asettaa sanansa niin, ettei loukkaa muita. Paha mieli saa välillä tulla, mutta tietoisesti ei saa loukata. Rehellisyys on hyvä alusta myös vastoinkäymisten harjoiteluun. Aina jouluun tai muuhun juhlaan ei saada ammennettua kaikkien kaikkia toiveita, mutta jokaiselta toivottavasti jotain. Tärkeintä on saada ihmiset ajattelemaan, mikä minulle on todella tärkeää, vai haluanko vain jotain siksi, että voin haluta.

Vinkki:

Yhteisten juhlien lähestyessä kannattaa jo hyvissä ajoin pohtia, mitkä asiat ovat minulle niin merkityksellisiä, että joulu ei tunnu joululta tai juhannus juhannukselta ilman niitä. Mieti myös, miten kerrot tämän muille niin, että se välittyy heille myös tunnetasolla. Olisi parasta jos kaikki tulisivat juhlasuunnitteluun sillä ajatuksella, että kaikkien pohjimmainen tavoite on löytää tapa tuottaa kaikille mahdollisimman ihana yhteinen hetki. Rehellisyys voi aina olla hienovaraista ja rakentavaa.

Lisää arkisia oppeja kohti rehellisempää elämää Rohkeasti rehellinen -kirjastani <3

Photo: Pexels, Fauxels

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
VIELÄ EHDIT! Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image