Sivu 272 – Hidasta elämää

Muistilista sinulle, joka tunnet riittämättömyyttä ja tarvitset lisää voimia

Minulle on aiemmin tuntunut vieraalta ajatella, että minulla on oikeus johonkin. Se on tuntunut jotenkin pelottavalta, itsekkäältäkin.

Alistumisen tunnelukko on vaikuttanut elämässäni niin, että en ole oikein uskonut että minulla on oikeutta juuri mihinkään.

On täytynyt alkaa erottamaan, mikä on alistumista ja mikä aitoa nöyryyttä.

On täytynyt erottaa itsensä pönkittämisen ja itseestään huolehtimisen ero. Sillä ero on melkoinen.

On täytynyt todella opetella (ja opettelen edelleen) ihmisyyden perusoikeuksia, ja sitä että ne koskevat yhtä lailla minuakin.

Kirjoitin itselleni muistilistan. Ehkä tämä on myös sinulle?

Minulla on oikeus kertoa tarpeistani ja toiveistani: silloinkin kun toinen pitää niitä liiallisina ja silloinkin kun itse ajattelen, etten saisi tarvita.
Minulla on oikeus kieltäytyä asioista, jotka eivät tunnu itselle hyvältä tai omien arvojeni mukaiselta.
Minulla on oikeus puolustaa ja selittää käyttäytymistäni sekä pysähtyä tunnustelemaan, milloin se on viisasta ja milloin on parempi antaa olla.
Minulla on oikeus tehdä omat valintani elämässä, vaikka ne eivät olisi tyypillisiä tai jonkun olisi niitä vaikea ymmärtää.
Minulla on oikeus pyytää tukea ja apua, ja ymmärtää että muilla on oikeus kieltäytyä – se ei tarkoita että minussa olisi jotain vikaa.
Minulla on oikeus tuntea, mitä tunnen – tunteet eivät määritä minua ihmisenä. Ymmärrän, että vaikka tunteeni ovat ok, ne eivät oikeuta minua toimimaan ilkeästi tai aggressiivisesti.
Minulla on oikeus tehdä virheitä, oppia, pyytää anteeksi ja muuttaa mielipidettäni.
Minulla on oikeus kasvuun, se ei tee aiemmasta itsestäni huonoa tai väärää.
Minulla on oikeus valita, millaisessa seurassa ja ympäristössä haluan on olla. Minulla on oikeus odottaa kunnioittavaa kohtelua.
Minulla on oikeus sanoa: ”Ei. Tuollainen kohtelu ei ole minulle ok.”
Minulla on oikeus iloon, keveyteen ja nauruun.
Minulla on oikeus myös haasteisiin, riippumatta asemastani tai tittelistäni. (Kyllä, myös terapeuteilla, lääkäreillä, lakimiehillä ja henkisen kasvun ohjaajilla on elämässä haasteita, kuten kenellä hyvänsä.)
Minulla on oikeus valita, mihin olen valmis, riippumatta siitä, mikä olisi ihanteellista.
Minulla on oikeus valita, keille ihmisille koen turvalliseksi jakaa sisimpääni ja keille en.
Minulla on oikeus huomata vasta jälkeenpäin, että olen toiminut itseäni vastaan. Koskaan ei ole liian myöhäistä olla rehellinen itselleen.

Henkinen kasvu ja voimaantuminen eivät ole koskaan pelkkiä oikeuksia. Kuten usein sanotaan, se tuo vapauden lisäksi suuren vastuun. Se muistuttaa siitä, että kaikessa ei ole kyse aina vain minusta. Omasta itsestä kannattaa kuitenkin aloittaa.

Vastuu voi olla esimerkiksi sitä että:

Valitsen punnita viisaasti tekojeni vaikutuksia ja seurauksia: näin voin omistaa valintani.

Valitsen huomioida läheisteni tarpeet ja rajat valinnoissani. Kunnioitan toisten ihmisyyttä. Ristiriitojen noustessa kapinoinnin sijaan keskustelen.

Valitsen haluta ymmärtää. Ihmisillä on erilaisia elämänasenteita, persoonallisuuksia ja motiiveja. Vaikka ne eivät ole samoja kuin minulla, ne eivät ole ”vääriä”. Eivät muilla, mutta eivät myöskään minulla.

Tee tunnelukko testi täältä!

Minä olen suojeltu (vaikka en sitä aina muistaisi)

Yleensä osaamme pyytää apua arkisissa asioissa pärjäämiseksi mutta kun on kyse omasta itsestä ja omasta pahasta olosta, avunpyytämisestä tuleekin monelle meistä hankalampaa. Avun pyytäminen on erityisen vaikeaa silloin, kun tarvitsee apua itsensä kanssa ja tuntuu pahalta, ahdistaa tai masentaa. Näitä tunteita ei aina huomaa myöntää itselleenkään, saati että menisi puhumaan niistä muille ja pyytäisi tukea tai apua.

Olen saanut kerran lentokoneessa paniikin ja lentäminen on sen jälkeen tuntunut kauhistuttavalta. Olen päässyt pahimman yli, mutta aina jos jotakin tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, sydän hyppää kurkkuun. Viimeisimmällä lennollani huomasin pelon hiipivän ja menin sanomaan toisella penkkirivillä lepäävälle läheiselleni, että nyt on huono olla, voitko auttaa ja tuijotin häntä alakuloisena. Sanoin, että minua ahdistaa ja tarvitsen rapsutusta, kontaktia ja huomiota.

Minulle tuli hetken päästä sellainen olo, että minä pystyn ilmaisemaan itseäni, halujani ja tarpeitani. Kun en yritänyt sinnitellä, vaan ilmaisin tuen tarpeeni ja osoitin sisäistä heikkouttani ja pelkojani. Asian ilmaiseminen toikin minulle hetken päästä voimaa. Niin kauan kuin yritän peittää turvattomuuden tunteeni itseltäni ja kaikilta muilta, se ajaa minua yhä ahtaammalle.

Olin yhtenä iltana tanssimassa mutta paikalla olikin vain kourallinen ihmisiä. Onnekseni puolitutusta porukasta löytyi muutama innokas mies, jotka hakivat minua ahkerasti ja osoittivat suosiotaan. Kotiin päästyäni minulle tuli sellainen olo, että he pelastivat iltani. Lisäksi läheiseni oli ollut erityisen huomaavainen edellisinä iltoina. Nuo asiat yhteen laskettuna tuntui, että oli pitkä aika siitä, kun olin tuntenut itseni yhtä halutuksi, pidetyksi ja kiinnostavaksi. Seuraavana päivänä minulle tuli olo siitä, että elämääni lähetetään suojelevia ja huolehtivia ihmisiä niin läheisten kuin ohikiitävien kohtaamisten muodossa.

Olen suunnannut liian paljon huomiota niihin yhteen tai kahteen ihmiseen, jotka torjuvat minua. Meille jokaiselle löytyy varmasti ihmisiä, jotka välittävät meistä aidosti ja ihmisiä, jotka torjuvat. Olin ikään kuin unohtanut ja jättänyt huonommalle huomiolle ne, jotka ovat lämminhenkisiä ja sydämmellisempiä.

Ymmärrän, että ihminen, joka on kokenut jonkin raskaan torjunnan, ikään kuin vetäytyy ja käpertyy eikä huomaa apua, jota muut tarjoaisivat. Sellaisessa huomion epäterveessä kierteessä ei pysty ottamaan iloa vastaan. Viime vuosien teemani on ollut avautua kuoristani ja ottaa vastaan hyvää, huolenpitoa, suojelusta, apua ja iloa. Kun ihminen on koiranpentumaisesti yrittänyt saada huomiota ja hyväksyntää joltain tietyltä henkilöltä usein vuosia ja sitä ei tule, alkaa vajota synkkyyteen. Sieltä nousemisessa on oleellista tunnistaa, että tarvitsee hoivaa ja suojelusta muilta ihmisiltä sekä kokea, että sitä on saatavilla. Tällöin voi nähdä oman luhistumisensa pikku tytöksi tai pojaksi ja vahvistua sen jälkeen kypsemmäksi aikuiseksi tuntien olevansa välitetty, toivottu ja haluttu.

Älä jätä tunteita jumiin – Surustakin voi olla kiitollinen, kun uskaltaa ottaa sen vastaan

Tänään mieleeni nousi otsikon kysymys, voiko surusta todellakin olla kiitollinen? Huomasin olevani monin tavoin kiitollinen äskettäin nousseelle surujaksolle, joten ehkä se on mahdollista.

Elämään sisältyy erilaisia syklejä, ja yksi niistä on tunteiden syklisyys. Olemme suhteellisen terveitä ja tasapainoisia silloin, kun sallimme kaikkien tunteiden virrata kehossamme. Jumit ja kehomielen oireilut taas kertovat siitä, että elämä ja tunteet eivät jostakin syystä voi virrata kehossamme ja ”kentässämme” vapaasti.

Niin kuin yleensä käy, elämä tulee herättelemään meitä, jos olemme jääneet jollakin osa-alueella jumiin. Nämä syntyneet jumit ilmentyvät meissä monin tavoin: käyttäytymisessä, eri toimintavaihtoehtojen valinnassa ja kehon erilaisina oireina.

Elämä toi tänä vuonna eteeni useita stressin aiheita, joista osaan liittyi se, etten ollut antanut kaikkien tunteitteni elää sisälläni sillä tavoin, että olisin kunnioittanut tunnekehoni aikataulua. Minulla oli kiire elää elämääni toisaalla, en malttanut pysähtyä kuuntelemaan viisasta sisintäni. Kykenin suuntaamaan olemistani positiivisiin asioihin, mutta siinä tilanteessa se ei ollut oikein. Olisi ollut aika antaa tilaa surulle ja luopumiselle.

Ehkä tilan antaminen surulle syvimmillään pelotti minua, muutoshan on usein pelottavaa. Joskus sekin voi olla itsensä huijaamista, että päättää tietoisesti fokusoida vain positiiviseen. Tarvitsemme kaikkia tunteita, myös surua, ja että annamme itsellemme aikaa olla tunteidemme kanssa.

Kun suruprosessi käynnistyi minussa, se tuntui alkuun jopa sietämättömältä. Silti sisäinen ääneni kertoi minulle, että elä vain tämä vaihe läpi, luota prosessiin ja itseesi. Jokin minussa tiesi, että nyt on surun aika. Muistin vuosien takaa kuulemani lauseen, että suru on kuin pitkä huntu. Välillä se saattaa laantua ja unohtua kokonaan, välillä se tulee takaisin. Niinpä sallin itselleni itkua, pysähtymistä ja surussa rypemistä. Musiikin kuuntelu auttoi minua suremaan. Hyväksyin myös sen, etteivät voimavarani ole riittäneet kaikkeen.

En ollut surun valtaamana koko aikaa, vaan päiviin mahtui myös pieniä spontaaneja ilon pilkahduksia. Huomasin myös jossakin vaiheessa olevani kiitollinen kaiken surunikin keskellä. Tämän pysähtymisen ansiosta uskalsin kohdata ne vaikeat päätökset, joita olin siirtänyt pitkälle eteenpäin.

Maailmankuvaani sisältyy ajatus siitä, että olemme tulleet tänne oppimaan ja kehittymään, olemme kaikki keskeneräisiä ja silti omalla tavallamme täydellisiä olentoja.

Elämäni sykliin tullut surujakso tuli opettamaan minulle erityisesti sen, että kunnioittaisin kaikkia tunteitani. Ottaisin kaikista tunteistani vastuun ja työstäisin niitä. Ymmärtäisin, että vaikeidenkin tunteiden kohtaaminen on portti uusiin elämänvalintoihin. Uskaltaisin puhua tunteistani muillekin, erityisesti heille, jotka tavalla tai toisella liittyvät asiaan. Tämä ei välttämättä ole minulle helppoa, mutta teen parhaani. Sallin itseni olla myös keskeneräinen.

Tämä onkin näin vuoden vaihtuessa minulle se tärkein teema, jossa haluan kasvaa ja kehittyä. Tunteiden vapaa virtaus lisää terveyttä.

Mitä sellaista sinä haluaisit itsessäsi kehittää, joka liittyy tunteisiin, terveyteen, paranemiseen ja kehollisuuteen?

Kuuntele kehoasi ja erityisesti sydäntäsi – se tietää, mikä tunne on seuraavaksi tärkeintä kohdata <3

Artikkelikuva: Anne Toivonen (Instagram: anne_toivonen)

Uudenvuodenlupaus: Puhun itselleni lempeästi (tai ainakin opettelen!)

Sinä olet sinun kanssasi tänään, huomenna, läpi koko elämän. Sisäinen äänesi on seuralainen, jonka kanssa vietät kaiken aikasi.

Jos teet tänä vuonna yhden uudenvuodenlupauksen, lupaa, että kiinnität huomiota siihen, miten puhut itsellesi.

Tunnista. Huomaa hetket, kun joudut sisäisen puheesi valtaan. Aivan kuin joku ilkeä istuisi olkapäälläsi, etkä edes pyydä häntä poistumaan vaan lietsot vieläkin rumempiin puheisiin. Moitit, nalkutat, syyllistät rakkainta ihmistäsi. Kun tajuat tilanteen, se on muutoksen alku. Stop! Seis! Nyt riittää!
Tarkkaile. Jos tuntuu siltä, ettet osaa lopettaa, siirry ainakin askel sivuun syytösten tieltä ja tarkkaile niitä sivumpaa. Tule tietoiseksi sisäisen puheesi sanoista ja sävystä. Oho, näinkö minä itseäni kohtelen? (Älä syytä itseäsi enää siitä – syytökset ovat menneen vuoden juttuja!)
Tee jotain toisin. Mieti, voisitko muuttaa sanojasi tai äänensävyä – ehkä ainakin jompaakumpaa? Syytös ei enää kuulosta niin uskottavalta, kun sen sanoo suloisella tai hassulla äänellä. Ilkeäkään sävy ei satuta, jos vaihdat sanat lempeämpiin. Pääasia on, että rikot vanhoja kaavojasi.
Luo uusia kaavoja. Mitä haluaisit sinulle sanottavan? Mitä haluaisit kuulla päivittäin? Muotoile mielessäsi jotain lempeää ja kannustavaa, ala toistaa sitä itsellesi. Alku voi olla tahmeaa, mutta anna olla. Heti ei tarvitse osata eikä ikinä tarvitse olla valmis. Sano itsellesi hyväksyvästi, että ainakin minä opettelen.

”Sielu valitsee milloin se täältä lähtee” – En tiennyt, että suru voisi sattua niin paljon

Paras ystäväni kuoli tulipalossa. Ensimmäinen kuukausi meni eläen epätodellisuudessa. En tiennyt että suru voisi sattua niin paljon.

Tuntui että järkeni rippeet kaikkosivat kuin vesipisara sateella kivikkoon. Uni katosi öistäni ja jäljelle jäi epäuskon köynnös kuristamaan kurkkua.

Kivussakin on kauniit kohtansa, kuten kaikessa äärimmäisessä on. Ystäväni äiti sanoi sanat, joita en voi koskaan unohtaa: ”Sielu valitsee milloin se tänne tulee ja sielu valitsee milloin se täältä lähtee.”

Olimme yhdessä päättäneet, että aiomme ikääntyä vallattomasti, emmekä laisinkaan seesteisesti. Kulkisimme suurissa hatuissamme, korkeavartiset samppanjalasit käsissämme ja ohuiden ranneluidemme varassa kilkattaisi paksuja rannerenkaita eri puolilta maailmaa. Kuuma hiekka varpaiden välissä, kuumia muistoja niin nuorilta kuin iäkkäämmiltä päiviltä.

Ystäväni suuret korvarenkaat kilahtelivat viimeisen kerran joulukuussa 2016 ja tammikuussa hänet tuhkattiin. Ei laskettu maan sisään, vaan kun veneet jälleen loppumattomalta tuntuvan talven jälkeen kulkivat, siroteltiin keväällä maailman vesiin.

Vesi liikuttaa tunteita, ja aallon lailla ne nousevat yhä uudestaan ja uudestaan läsnäolevaksi. Kun levitimme hänen tuhkansa mereen, lensi pinnan kimallukseen kaksi joutsenta. Nyt kahden joutsenen näkeminen muistuttaa minua yhteydestä.

Surun mukana menetin ääneni. Koko kevään ääneni takkusi, se murtui kesken joogaopetuksen ja kurkkua kuristi. Akupunktiohoitajani kertoi, että suru asuu keuhkoissa ja keuhkojeni energia oli vähäistä.

Kesällä rintarankani alkoi oireilla ja sain käsiini ja niskaan puutumisoireita. Oli aika kohdata suru. Rohkeutta tarvitsin eniten siihen, etten sulkenut sydäntäni. Se olisi kaikkein helpointa, siis mennä kiinni elämältä. Sulkea silmät uusilta vaihtoehdoilta. Olla ottamatta vastaan.

Hiuksiini jäi surusta valkoinen raita ja eloton mattapinta. Elämän vesi valui kyynelinä kehostani ja jätti taakseen autiomaan.

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää
Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa
-Koneeseen kadonnut / Apulanta

Olen kysynyt itseltäni säännöllisin välein: ”Onko helpottanut ollenkaan? Tuntuuko vielä samalta?”

Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin antautua surun tuomalle kivulle. Antaa asioiden olla, ilman että niitä tarvitsee aktiivisesti muuttaa. Ajatus oli toista kuin mitä joogassa opetan.

Joogamatolla uskomme että jokainen hengitys on mahdollisuus muutokseen. Mutta minulla ei ollut voimia elää omaa oppia todeksi, kuin ehkä hetkittäin. Halusin olla oman elämäni alkemisti ja muuntaa synkän mustan hiilen säihkyväksi timantiksi.

Mutta vasta todellisen hyväksynnän jälkeen voi tapahtua muutos. Vasta sitten kun ei enää etsi puhelimen valikosta tuttua nimeä tai yritä kadulla moikata kaksoisolentoa. Joskus asioiden vaan täytyy antaa olla juuri niinkuin ne ovat. Näinä hetkinä on vaikea uskoa että kaikella olisi tarkoituksensa.

Surun käsittelyyn on olemassa yleisesti tiedossa olevat seremoniansa. Hautajaiset, vaatteiden läpikäyminen, valokuvien katselu, tuhkien lasku, muistelu ja kukkien vieminen mahdolliselle haudalle. Tiesin, että näiden perinteisten seremonien lisäksi, minun olisi muodostettava oma siirtymäriitti.

Ensimmäiset olivat yhteisöllisiä. Kokosin ystävät yhteen tähtiin siirtyneen työhuoneelle ennen sen tyhjentämistä ja siellä hänen helmien, ketjujen ja keskeneräisten kaulakorujen kaaoksessa loimme omat voimakorumme.

Järjestimme myös hyväntekeväisyyspäivän joogayhteisölle. Ohjasin sydänmeditaation ja en kertaakaan voinut sanoa hänen nimeään. Tutut kollegat ohjasivat ääni vapisten hiljaista harjoitusta.

Yhdeksän kuukautta sielunsiskoni menehtymisen jälkeen olin valmis. Olin ollut raskaana surusta ja nyt olin valmis muuntamaan sen kevyemmäksi energiaksi.

Oli uusi kuu ja takana oli poikkeuksellisen viileä päivä portugalilaisessa rannikkokaupungissa. Hotellihuoneen kylpyhuoneessa oli kattoikkuna tummalle taivaalle. Ulkoa kuului vain tuulen ääni. Täytin kylpyammeen ja lisäsin veteen suolaa. Pimensin huoneen ja astuin lämpimään veteen, kuin olisin laskeutunut omien kyynelteni täyttämään ammeeseen. Kutsuin tuekseni kaikkia elementtejä ja henkisuojelijoita. En kutsunut enää ystäväni henkeä, koska olin aiemmin nähnyt unen jossa hän käänsi selkänsä ja sanoi että jatkaa eteenpäin. Iloisesti, luonnollisesti ja kevyenä.

Itkin vielä muutamaan kyyneleen ja sitten uudenlainen rauha täytti minut. Sanotaan että suru ei lähde koskaan, mutta se muuttaa muotoa. Vielä ei hymyilyttänyt, mutta olin vihdoin valmis hellittämään tunteesta, joka oli jo kotiutunut istumaan luitteni päälle.

<<<<<<<< >>>>>>>>

Lisää eri kuun aikoihin sopivista rituaaleista löydät kirjastani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi.

Kiitos valokuvista Anna Tervahartiala.

Bloggaus on aiemmin julkaistu täällä.

Rohkeus ei aina karju

Rohkeudesta on tullut lempiteemani vähän vahingossa. Kun olin saanut lukuisat kerrat vuosien varrella kuulla olevani rohkea, aloin pari vuotta sitten pohtia syvemmin, mitä se rohkeus oikeastaan on. Se ei voi olla sitä, etteikö pelottaisi, koska minua on pelottanut usein. Oivalsin pian, että rohkeus on ainakin sitä, että toimii pelosta huolimatta. Ilman pelkoa ei edes olisi rohkeutta. Tutkiessani teemaa lisää löysin rohkeudesta uusia, yllättäviäkin kulmia.

On totta, että olen elämäni aikana tehnyt rohkeita hyppyjä uusiin asioihin. Olen vaihtanut monta kertaa alaa ja tehnyt valintoja, joihin ei perusturvallisuutta kaipaava ihminen kykenisi. Olen esimerkiksi elänyt taloudellisesti epävarmaa elämää jo neljätoista vuotta, koska olen halunnut toteuttaa itseäni luovalla tavalla kirjoittajana. Olen kyseenalaistanut monet kaavat, joiden mukaan ihmiset yleensä elävät ja toimivat. Olen etsinyt ja löytänyt oman tapani elää. Ei se todellakaan aina helppoa ole ollut, mutta en ole silti pitänyt sitä rohkeutena. Olen vain seurannut intohimoani, intuitiotani ja uteliasta luonnettani.

Oikeastaan se, mihin olen eniten tarvinnut rohkeutta, ovat ne hetket, kun olen ollut polvillani elämän edessä. Silloin, kun olen tehnyt intohimoisesti töitä jonkin tavoitteen eteen, enkä ole onnistunut siinä niin kuin olisin halunnut, olen todella tarvinnut rohkeutta noustakseni siitä pettymyksestä ylös. Tai kun olen epäonnistunut jossain ihmissuhteessa, olen tarvinnut rohkeutta kohdatakseni ne sietämättömän tuskalliset fiilikset, jotka mieluummin lakaisisi maton alle – vain löytääkseen ne sieltä joskus uudestaan.

Niinä hetkinä, kun olen tajunnut, että minun on joko yritettävä uudestaan tai muuten jäisin rämpimään paikoilleni, olen kaivanut itsestäni rohkeuden siemenen – jotta pystyn voittamaan lamaannuttavan epäonnistumisen pelon ja uskallan ottaa uuden riskin. Ensin se on tarkoittanut syvällistä itsetutkiskelua, jotta olen voinut ymmärtää, mikä on mennyt pieleen. Ja mikä onkaan suurinta rohkeutta, kuin kohdata itsensä silmästä silmään, paljaan rehellisesti, ja myöntää oma virheellisyytensä!

Säntäilystä tietoiseen rohkeuteen

Vaikka rohkeus liitetäänkin usein suuriin tekoihin ja näyttäviin hyppyihin kohti uusia seikkailuja, se ei ole aina sitä, että rymistellään eteenpäin. Ei leijonakaan, jota pidetään rohkeuden symbolina, loiki koko ajan. Se keräilee voimiaan sen ajan, kun ei ole tarve ponnistella, ja keskittää voimansa valikoituihin hyppyihin. Jatkuva ympäriinsä säntäily saattaa jopa olla tyhmän rohkeaa, sillä siinä vain uuvuttaa itsensä.

Ehkä nykyaikana suurta rohkeutta onkin pysähtyä. Meillä on kova tarve ponnistella koko ajan, pitää yllä draivia ja suorittaa – kunnes voimat loppuvat. Rohkeampaa olisi huomata ajoissa omat rajansa ja oppia sanomaan ”ei”. Olla terveen itsekäs ja ladata välillä voimia. Kuunnella omaa intuitiotaan ja odottaa oikeaa hetkeä toimia. Valikoida, mihin suunnata energiansa.

Aina ei tarvitse tehdä näyttäviä asioita. Pienistäkin teoista tulee suuria, kun etenee askel askeleelta. Rohkeus ei aina karju – se voi olla pieni kuiskaus, joka sanoo: ”Minä selviän tästäkin ja yritän taas huomenna uudestaan.”

Rohkeaa vuotta 2018 sinulle!

Herätä luonnollinen luovuutesi – miten voisit olla kaikkea sitä mitä voit olla?

Kaikki ihmiset ovat luovia, mutta luovuus ilmenee usealla tavalla. Minun täytyy antaa itselleni lupa olla monella tavalla elossa: lastenkirjan kuvittaja, villinä vapaasti liikkuja, rauhallinen kotikissa, viileä viettelijätär ja leikkivä aikuinen. Joogi ja tanssija. Tulla itsekseksi ja täysin eloon omaan kehooni. Mieheni sanoi minulle, että elämä kanssani on vähän kuin olisi lapsen kanssa. Otin sen kohteliaisuutena! Sellaiseen tutkivaan asenteeseenhan olen pyrkinyt. Eli olemaan läsnä hetkessä ja huomaamaan pienimmätkin inspiroivat asiat.

Millä kaikilla tavoilla luovuutta sitten voisi elvyttää ja herätellä? Vaikeinta luomisessa on lakata itse estämästä villiä voimaamme. Olemme loistavia tuomaroimaan ja mitätöimään ideamme. Villi luova potentiaali virtaa parhaiten kun olemme paljaita, valmiita vastaanottamaan ja antamaan. Voimme aktivoida itsessämme tilan, jossa voimme tuntea enemmän kehollamme ja tuoda tietoisuuteen sen, miten monimutkainen ja täydellinen kokonaisuus olemme!

Ole utelias! Kysele, keskustele, etsi tietoa, ja kurkkaa nurkan taakse. Laita ruokaa aivan uusista ainesosista. Lue kirja minkä kohderyhmää et ole laisinkaan. Utelias ihminen ei koskaan tylsisty (vaikka sopiva määrä tylsistymistä, ruokkii sekin luovuutta!)

On syytä muistaa, että kaikki mitä luot näkyväksi, on jo luotu moneen kertaan alitajunnassasi. Ainoa tehtäväsi on synnyttää tekemisen liekki, alkaa luottaa omaan luovuuteen ja iloita siitä. Luovuus herää parhaiten nautinnon, kiireestä hellittämisen ja itsensä tuntemisen kautta! Ajatus kärsivästä taiteilijasta on mennyttä aikaa.

Kunnioita olemassaoloasi tekemällä joka päivä jotain luovaa. Piirrä vaikka et ”osaisi”, tanssi vaikka et uskaltaisi, laula vaikka joku kuulisi. Yllätä työpaikallasi tulemalla aivan eri vaatteissa töihin, naurata kunnes jotakuta itkettää, itke kunnes naurat, tee kehollasi muoto mitä et ole tehnyt aikoihin.

Etsi omaa flowtasi kunnes löydät sen. Ehkä se on kirjoittaminen, jooga-asanasta toiseen eri tavalla siirtyminen, kokkaaminen, valokuvaaminen, uuden reitin löytäminen päivittäiselle matkalle, jonkin osiin purkaminen ja uuden rakentaminen…

Avaa silmäsi! Elä superlatiivielämää. Syö parasta suklaata, hörppää samettisinta kahvia, anna maistuvin suudelma, kerro hölmöin vitsi, kirjoita hulluin tekstiviesti, vastaanota hellin halaus, irvistä naapurillesi kaamein irvistys, kuuntele parhain biisi, näe parasta ystävääsi ja leiki lasten, eläinten ja aikuistenkin kanssa. Rakastu joka päivä uudelleen. Rakastu puusta putoavaan lehteen ja omaan juuri heränneeseen peilikuvaasi.

Mitä sinä tarvitset, jotta voisit olla kaikkea sitä mitä voit olla?

Luovuus on muutoksen energiaa. Joskus muutos tulee vain pakon kautta. Tämä voi olla se kohta elämässä kun tipumme polvillemme katsomaan kuinka korttipeli romahtaa. Luovuuden voima voi olla struktuurin murskaava, mutta se vaaditaan, jotta tyhjältä pöydältä voi taas nousta esiin uutta – kuin uusi kuu, joka hetkeksi vajoaa varjoon ja nousee jälleen kirkkaana. Luominen on muutoksen ja uudelleen syntymän kohta.

Se, mihin kohdistat energiaa, kasvaa. Kun sähköistät sinussa olevan ja alati elävän luonnollisen potentiaalin, syntyy loputon virta. Mihin keskityt, on se mitä lopulta luot. Sinä valitset mihin tartut. Näe kaikki resurssisi ja mitä niillä valitset tehdä. Ala käyttämään taitojasi eri tavalla. Aloita jostain, ja jatka sinnikkäästi.

Luota, osaat kyllä!

Lisää inspiraatiota löydät tulevasta kirjastani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi.

Valokuvat: Pixabay

Täältä löydät koottuna kaikki aiemmat kirjoitukseni.

Lumoava nainen -kirja Hidasta elämää -verkkopuodissa!

Me kaikki olemme näkijöitä

Kun tunsin intiaanien katseen

Kreikan joogaretriitin yksi luontoelämyksistä oli kulkea kivikkoisen ja hiukan hankalakulkuisen rotkon päästä päähän. Matkan oli määrä kestää noin kolme tuntia. Kävelimme verkkaisesti läpi pienen kylän ja ihastelimme vuohiperheitä ja maasta puskevia, syvän violetteja lohikäärmekukkia. Ilmassa kaarteli lintuja, jotka taidokkaasti sukelsivat sisälle kallion koloihin.

Saavuimme rotkon reunalle. Polku laskeutui jyrkkää rinnettä alaspäin loivasti kaartaen. Taivas oli sininen ja ilman täytti innostuneet joogaoppilaiden äänet. Yhtäkkiä tunsin vatsanpohjassa kumauksen. Sen seurauksena tunsin, kuin jokin olisi kutsunut minua yläilmoista. Käänsin katseeni kallion yläreunalle ja molemmin puolin rotkon huippua istui hevosten selässä intiaanit jotka katsoivat suoraan minuun. Hätkähdin tätä vahvaa näkyä, mutta ymmärsin että jotain on edessä. Sain alitajuisen viestin: ”Valmistaudu”.

Yksi retkikuntalaisista kärsi korkeanpaikan kammosta. Reitin yksi kohta oli haastava, jyrkkä ja kapea, jossa pyöreät kivet liukuivat jalkojen alla. En itsekään juurikaan tohtinut katsoa alas. Takanani alkoi kuulua ahdistunutta itkua. Palasin hakemaan oppilaani. Hän laski kätensä olkapäälleni ja etenimme hitaasti yhdessä eteenpäin samalla kun pulputin keveitä, toiveikkaita sanoja. Noina hetkinä sitä toivoo osaavansa hauskan matkalaulun. Oma pelkoni siirtyi syrjään ja matka jatkui huojennuksen vallassa eteenpäin.

”Ja yhtäkkiä kaikki esi-isäni ovat takanani. Pysy paikallasi, ne sanovat. Odota, ne sanovat. Katso ja kuuntele. Sinä olet tuhansien rakkauksien tulos.” – Linda Hogan

Siniset tennarit

Näyt eivät ole aina näin dramaattisia. Keväisenä iltapäivänä istuin bussissa ja näin mielessäni näyn edessäni kävelevistä kengistä, joiden kantajan tiesin tuntevani, mutta en tiennyt kuka hän oli. Näyn viemänä hyppäsin seuraavalla pysäkillä bussista ulos ja lähdin kävelemään Hakaniemen siltaa pitkin tietämättä seuraavaa suunnitelmaa. Edessäni kävelivät näystä tutunnäköiset kengät. Kävelin ihmisen kiinni ja kun hän kääntyi, ystäväni kapsahti itkien syliini. Hänellä oli suru ja hän oli helpottunut nähdessään tutut kasvot ja sylin johon nojata.

Äitini oli nähnyt unta autokolarista ja seuraavana päivänä nuori mies ajoi hänen kylkeensä. Onneksi vain pellit menivät ruttuun. En tiedä mistä olen oppinut sen, että kolmella varoituksella on syytä uskoa ja vaihtaa suunnitelmaa, kulkureittiä tai toimintatapaa. Ehkä se on sananparsi, jossa piilee hiljaista tietoa.

Vaihtoehtoinen tietäminen

Eri ihmisillä ja perinteillä on näille kokemuksille omat sanansa. Etiäiset, näyt, shamaanimatkat, valveunet, maahisten tarinoita, tonttujen kertomaa, visuaalinen hallusinaatio, aivohäiriö. Jokaisella meillä on oma todellisuus ja tämä on minun. Koen asian luonnollisena ja maailmanlaajuisena ilmiönä. Olen myös niin vahvasti kiinni fyysisessä elämässä, etteivät näyt ole koskaan haitanneet. Päin vastoin, ne ovat olleet lähinnä mieluisia yllätyksiä, eivätkä pelottavia ja ”yliluonnollisia”, mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Miltä näkeminen sitten tuntuu? Se tuntuu siltä että olen sen jo aiemmin elänyt. Jotain mitä olen unohtanut. Silmän sivussa on jotain mikä odottaa näkemistä. Uskon vahvasti, että aivan jokainen meistä ”näkee”, mutta kaikki eivät huomaa näkevänsä. En ajattele sen olevan erityislahjakkuutta, se on vain luonnollista ja siihen harjaantuu. Samalla tavalla ihminen, kuka asuu luonnossa, osaa päätellä syy-seuraus-yhteyksiä lintuparven pyrähdyksestä, joita kaupunkilainen ei voisi kuvitella olevan olemassakaan. Pienenä katsoimme kavereiden kanssa talvi-iltana taivaalle ja tähtien näkyvyydestä pystyimme päättelemään onko seuraavana päivänä kirpeä pakkasilma ja kestävät hanget. Kaupungin valosaasteessa tähtiä ei juuri näy.

Mikä on oman elämäsi valosaastetta? Mikä estää näkyvyyttä? Oletko omaksunut muiden totuuksia? Onko elämässäsi vielä mystisyyttä? Luotatko mutu-tuntumaan? Uskallatko nähdä?

Lue lisää intuitiosta Eevin bloggauksesta täältä.

Valokuvat: Meri Mort & Pexel photo

Täältä löydät koottuna kaikki aiemmat kirjoitukseni.

”Terveelliset addiktiot eivät tuo onnellisuutta” – TEDx puheeni voit katsoa täältä!

Sain elokuussa suuren kunnian päästä puhumaan TEDx Otaniemeen minulle hyvin henkilökohtaisesta aiheesta, syömishäiriöstä toipumisesta. Puheen pitäminen koskettti, enemmän kuin osasin etukäteen ajatella. Olen kiitollinen, että uskalsin antaa sen näkyä.

Olen kokenut valtavaa häpeää kamppailustani, mutta tiedän että en ole ainoa jolle nämä teemat ovat vähän liiankin tuttuja. Toipumiseni tiellä ehdottomasti tärkeintä on ollut yhteys ihmisiin. Saada kokea tulevani hyväksytyksi, keskeneräisenä ja haavoineni.

Toivon, että näistä asioista puhuttaisiin enemmän, ymmärryksellä. Niin moni on omien kipupisteidensä kanssa yksin.

”Mulla kaikki lähti siitä pienestä viattomasta ajatuksesta, että pitäis pudottaa pari kiloa.

Se pari kiloa aloitti kuitenkin reilun kymmenen vuoden mittaisen kamppailun, joka oli viedä mun terveyden ja mielenterveyden.

Sitä onnea, mitä mä laihduttamisesta hain, ei ollut olemassakaan. Päinvastoin, se vaan lisäsi mun elämään ahdistusta ja ulkopuolisuudentunnetta.

Ja siks mä haluan puhua niin kutsutuista terveellisisitä addiktioista.

Terveellinen addiktio on sitä, että jostain asiasta, jonka alkuperäinen tarkotus on ollut lisätä hyvinvointia, onkin tullut vankila. Lähes pakkomielle. Syömishäiriö oli avunhuuto, joka koitti huutaa, että mua sattuu. Mä en vaan ollut vielä itse valmis kuulemaan sitä.

Pahinta mitä terveysaddikti tietää, on se oman kontrollikuplan mureneminen. Se just on elämältä kutsu aitoon eheyteen.

Mulle se oli lopulta parasta, mitä mulle on käynyt”.

Eevin uusi kirja Ole itsellesi armollinen löytyy nyt kaupoista. Kirjan voit tilata esimerkiksi täältä!

Katso koko puhe alla olevalta videolta!

Anni Hautala: ”Mitään ei ole ilman rakkautta, kaikki pohjautuu siihen”

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Seuraavassa radio- ja tv-juontaja Anni Hautala kertoo, mitä eri sanoista tulee hänelle mieleen.

ÄITIYS – Äitiys on ollut jatkuvaa huolta siitä saakka, kun raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa. Samalla se merkitsee minulle onnea ja mahtavaa, pyyteetöntä rakkautta, jota en usko, että voisi olla ketään muuta kuin omaa lasta kohtaan. Oman lapsen puolesta tekisin ihan mitä tahansa. Lapsi on suurin ilo ja aarre.

RAKKAUS – Mitään ei ole ilman rakkautta, kaikki pohjautuu siihen. Rakkautta voi parhaimmillaan olla kaikessa mitä tekee.

INTOHIMO – Intohimoa voi olla parisuhteessa tai sitä voi olla työtä, harrastusta, jonkin asian tekemistä kohtaan. Parisuhteessa omaan rakkaaseen kohdistuva intohimo on ihaninta mitä voi olla.

SURU – Surun keskellä tulee välillä huono omatunto, jos ei olekaan surullinen kokoajan. Miettii, miten voin täällä millekään nauraa, ja miten kaikki voi pyöriä ympärillä normaalisti. Suru on aaltoileva tunne. Sitä ei voi vertailla, sillä kaikki kokevat surua eri tavalla. Surun aallot tasoittuvat aikanaan, kun aallon korkeus hälvenee pieneksi liplatukseksi.

ARKI – Meillä arki on tosi epätyypillistä jos vertaan lapsuuteen. Yritämme unohtaa viikonloppu-ajattelun, että sitten vasta elämä alkaa. Rakastan juhlia arkea menemällä vaikka ulos syömään keskellä viikkoa. Samalla arki on juuri, jossa toistuvat rutiinit tekevät siitä paljon helpompaa.

ELINVOIMA – Ajattelen, ettei elinvoimaa saa purkista, vaikka vitamiinien mainoslauseissa niin luvataan. Elämäntavat, liikunta ja hyvä ruoka ovat tärkeitä asioita, mutta ne eivät pelkästään riitä. Harrastaminen, tekeminen ja toiset ihmiset pitävät ihmisen elinvoimaisena. Jos on vain jatkuvasti kotona tekemättä mitään, elinvoima katoaa.

YSTÄVÄT – Ystävät ovat aina olleet minulle ihan mielettömän tärkeitä, elämän suolaa. Vietän paljon aikaa heidän seurassaan. Jos emme näe pitkään aikaan, tulen ahdistuneeksi. Kaikilla ystävilläni on nyt ruuhkavuodet, mutta ex tempore näkemisiä olisi ihana järjestää enemmän.

ROHKEUS – Rohkeus on tärkeää elinvoiman kannalta, ilman rohkeutta ei synny mitään uutta. Kun pari vuotta sitten minua pyydettiin juontamaan Emma Gaalaa päivän varoitusajalla, pelotti, että nolaisin itseni. Sitten päätin, että nyt vain tehdään. Rohkeus vie epämukavuusalueelle ja elämässä eteenpäin.

UNELMAT – Unelmat ovat totta. On tärkeää visualisoida unelmiaan ja elää niin, kuin ne olisivat jo totta.

NAURU – Nauru on tunnusmerkkini, huutoitkunauru on parasta. Muistan kun lapsena naurettiin niin, että kyyneleet valuivat ja vatsaan sattui. On etuoikeus, että pääsen nauramaan sillä tavalla joka päivä työni kautta.

Anna virran pyörittää – Näin elämä hioo sinusta helmen

Olen koonnut sinulle Inhimillisen henkisyyden perusperiaatteista 30 ohjetta henkiin heräämiseen. Tässä kirjoituksessa esittelen ohjeet 9, 11, 13 ja 15. Aiemmat ohjeet löydät täältä.

Toivon, että nautit ajastasi ohjeiden kanssa ja pureskelet niitä kunnolla.

9. Jokainen meistä on samaistunut korostuneesti yhteen osaan itsessään. Satsaa niihin kahteen, jotka eivät ole ensisijaisesti se mihin identifioit itsesi.

Tunnista oletko lähes aina pääsi vallassa, emootioiden kautta maailmaa katsova, vai ohjaako toimintaasi kehoosi liittyvä aggressiivinen ja seksuaalinen energia (tai niiden välttely) sinua. Kun saat kiinni siitä, minkä kautta pääasiassa toimit ja havainnoit maailmaa, iso muutos on mahdollista.

Päässään pyöriville aukeaa ihan uudenlainen maailma, kun sitä katsoo kehon ja sydämensä kanssa. Emotionaalisille tyypeille emootioista raitistuminen tuntuu aluksi vähän tylsältä, mutta siitä syntyvä selkeys alkaa tuoda uudenlaista syvyyttä ja huomaat, ettei emootiot olekaan se kaikkein kaunein juttu. Kehollaan elävät alkavat huomata, että tarjolla on jotain hienovaraisempaa ja syvempää kuin pelkkä nautinto, taistelu ja intensiivisyys.

Tää identifioituminen on aika samanlainen juttu kuin riippuvuus. Me ollaan totuttu nauttimaan tietynlaisesta tarinasta ja sen mausta niin vahvasti, et siitä irrottautuminen vastaa vierottautumista. Mulle on toiminut hyvin sellanen ajatusleikki, että mielen tarinat, emootioiden draama ja kehon impulssit voi olla vähän niinkuin viinapullo, joka tarjoaa itseään pöydällä. Mulla on aina kaksi vaihtoehtoa. Joko mä tartun ryyppyyn ja saan tismalleen samoja tuloksia kuin aina ennenkin. Tai sitten mä voin hyväksyä sen olon mikä mulla on ja olla tarttumatta.

Tässä mua on konkreettisesti auttanut se, etten toimi, vaan hengitän syviä hengityksiä. En lähe ajatusluuppiin, emootionaaliseen myrskyyn (hyvän tai huonon makuiseen), haluun tai vi*******en täysillä mukaan. Tuon hengityksellä mukaan jotain laajempaa tasapainoksi.

11. Sinä et ole ajatuksesi, uskomuksesi, tunteesi tai kehosi, ne ovat kaikki voimavaroja. Selvitä miten kaikki tuo onkin jotain, jonka kautta löytää syvempiä totuuksia.

Sen aika on ohi, että henkisyys ja ihmisyys on jotenkin erillään. On olemassa taivasten valtakunta, joka on se sun (ja mun) ikioma tietoisuus. Sen maan päälle laskeutuminen on hyvin henkilökohtainen prosessi ja tapahtuu sen kautta, että tuo tietoisuus kirjaimellisesti ui sun liiveihin. Se saavuttaa mielen ja uskomukset, syleilee kaikki sun tunteet ja herkistää kehon.

Tätä on itsetuntemus, joka ei viittaa vain sen absoluuttisen itsemme tuntemiseen. En sano, etteikö henkisen heräämisen kannalta ole olennaista saada kontakti tuohon tyhjyyteen. Mutta se on vain yks osa palapeliä. Sen jälkeen tutustut siihen, mitä ihmiselämä on kun se on pohjimmaisen luontosi täyttämää.

Kun tutustut kokemuksellisesti kaikkeen siihen sisältöön, mitä ihmiskokemus pitää sisällään, tuot ihmisyyden yhteen tietoisuuden kanssa. Huomaat, että itseasiassa se tietoisuus, totuus, onkin jotain, joka on kaikessa siinä mitä sä olet. Sä vain heräät kaikkeen siihen, mitä sussa jo on.

13. Älä pysähdy. Anna elämän sinussa ja ulkopuolellasi pysyä jatkuvassa liikkeessä. Näin löydät myös sen, mikä on muutoksen tuolla puolen.

Tunnen ihmisiä, jotka on tehneet duunia itsetuntemuksen parissa, mutta näen vähemmän niitä, jotka on antaneet elämän astua puikkoihin.

Henki ei ole jotain, joka näyttää tietyltä. Sitä ei voi olla olemalla jonkinlainen tai toimimalla tietyllä tapaa. Sitä sanotaan imitoimiseksi ja totuutta ei voi imitoida. Henki on jotain, jossa kaikki tapahtuu. Se, mikä on kaikessa ja kaikkialla, mutta kuitenkin perustavanlaatuisempaa, kuin yksikään ilmiö tai asia.

Tää on yksinkertainen juttu käytännössä. Mitä enemmän sä relaat, sitä vähemmän jännität elämää vastaan. Sitä luonnollisemmin sun liike asettuu linjaan sen kanssa. Sitä enemmän sä olet virtauksessa mukana. Sen myötä alat huomata sen elämän, joka on kaikkialla. Sen sijaan, että tavoittelisit jotain tiettyä, alat nauttia ihan vaan siinä virrassa olemisesta.

Ja mä en tarkota relaamisella luovuttamista. Se ei oo sama asia kun nukahtaminen. Ennen pitkää huomaat, ettet sä ole edes se virta, vaan jotain vielä perustavanlaatuisempaa. Siinä kohdassa asiat kulkee omalla painollaan, ilman, että sä haluat puuttua asiaan.

Mut tässä kohtaa, älä pysähdy. Anna keinun keinuttaa ja virran pyörittää, se on ainoa tapa, jolla elämä hioo susta helmen. Hengitä niin pysyt paremmin pinnalla pyörteiden keskellä. Mut älä hyvä ihminen pysähdy.

15. Ole elossa, älä aja jotain agendaa.

Jatkona edelliseen, puhuminen on mulle ensisijaisesti kontaktin ottamista siihen, mitä on. Se on vaan totuuden koskettelua. Mut mietipä sitä, kuinka moni tekee näin? Kanssakäymisessä tuntuu aina olevan joku agenda. Jotain vältellään, toista muunnetaan ja kokoajan kaikella on joku päämäärä. Sama asia toistuu kaikkialla muuallakin elämässä.

Miltä susta tuntuis olla päämäärien sijaan elossa vailla tarkoitusta? Olla se elämä, joka tässä just nyt on. Se on radikaalisti erilainen lähestymistapa elämään. Mut sen voi tuoda kaikkeen, ilman, että elämä muuttuu pelkäksi impulsiiviseksi toiminnaksi. Jos annat uteliaisuuden ja rehellisyyden olla mukana elämän jokaisessa tapahtumassa, koko sun elämä muuttuu seikkailuksi ja tiedostamiseksi.

3 tapaa, joilla kehosi yrittää kertoa sinulle jotain – Tästä syystä mahanpohjaa kutkuttaa

Analyyttinen mieli on oiva työkalu, mutta joskus se ottaa ihmisen ohjaksiinsa isännän elkein, eikä suo tämän luoda suhdetta asioihin muilla tavoilla. Pää sanoo: Ei se noin ole, et voi tietää, vaikka vatsanpohja on koko ajan tiennyt. Miksi kuuntelisimme pelkkää päätä, kun keholla on muitakin työkaluja käytössään? Keho tietää kyllä!

Kehon kuunteleminen vaatii toimivaa suhdetta omaan kehoon. Jos kehossa on kipuja tai muuten huono olla, kehoa voi olla haastavampi kuunnella, mutta sen viestit ovat silti tavoitettavissa.

Kuuntele näitä kolmea tapaa, joilla keho kertoo sinulle tietonsa:

1. Kylmät väreet eli kylmikset

Kylmät väreet ovat kehon vakuuttavimpia keinoja kertoa, että jotain tärkeää ja huomionarvoista on meneillään. Mitä joku juuri sanoi tai teki? Jos ihokarvasi nousevat pystyyn käsivarsissa tai muualla kehossasi, olet tavalla tai toisella vaikuttunut, vaikka et osaisikaan perustella miksi. En tarkoita nyt lämpötilaan liittyviä vilunväristyksiä, vaan tunnelman tai tunteen nostattamaa väreilyä kehosi pinnalla. Kylmät väreet eivät ole tahdonalaisia. Ne tulevat äkkiarvaamatta ja lähtevät nopeasti poiskin. Ne toimivat oikein tulkittuina kuin hälytin.

Muista kertoa toiselle ihmiselle, jos hänen sanansa saivat sinussa aikaan kylmät väreet. Se voi olla hänelle merkittävä tieto.

2. Vatsavaisto

Kun vatsapohjasta huimaa ihanasti tai epäilyttävällä tavalla, vatsavaistosi yrittää kertoa sinulle jotain. Kysy, mitä asiaa sillä on. Jos sinulla on päätös tehtävänä, mieti molempia vaihtoehtoja ja laita merkille, miltä vatsassa tuntuu. Jos et ole ihan varma, voitko luottaa johonkin ihmiseen, huomaa jännittyykö vatsasi, kun tapaatte vai voitko hengittää vapaasti. Jännitykselle voi toki olla monta syytä. Ehkä olet ihastunut tai tahdot tehdä vaikutuksen. Vatsavaistosi voi myös arvioida pinnan alla kytevää tai väreilevää ilmapiiriä.

3. Sydämen rytmi

Ihmisen sydän on elämää ylläpitävä, ahkera pumppu. Sydän on myös viisauden, rohkeuden ja älykkyyden lähde. Negatiivisiksi koetut tunteet johtavat sydämen rytmin ja autonomisen hermoston häiriintymiseen. Positiivisiksi koetut tunteet puolestaan lisäävät harmoniaa, jolloin sydämen rytmi ja hermoston toiminta tasoittuvat. Sydäntä voidaan uusimpien tutkimusten mukaan pitää monimutkaisena, itseohjautuvana informaation prosessoijana, joka lähettää tietoja aivoihin ja muualle kehoon. Kuuntele sydäntäsi!

Tämän tekstin löydät Susanna Erätulen Etsijän kirjasta (Otava 2017).

Artikkelikuva: Elizabeth Tsung/Unsplash