Ihan pienetkin asiat voivat toimia porttina hiljaisuuteen. Kynttilän liekki tai kaunis katse voi viedä sinne. Onko sinun hiljaisuutesi taivaalle katsomisessa, metsässä, kirkossa, saunassa, retriitillä, yössä tai toisen ihmisen iholla?
Hiljaisuus on yksi elämän salaperäisyyksistä. Sitä on tarjolla loputtomasti, mutta silti ihmisillä tuntuu olevan siitä pula. Ajattomassa hiljaisuudessa asiat menevät paikalleen tai hälventyvät. Sisin asettuu, tunteet tasoittuvat, suunta löytyy ja selkeys saapuu. Hiljaisuus hoitaa ihmistä.
Hiljaisuutta ei ehkä tarvitse etsiä, mutta sitä voi viljellä. Sille voi tehdä tilaa. Hiljaisuus aistitaan ja sille antaudutaan.
Kutsuaksesi hiljaisuutta, voit luoda omia hiljaisuuden rituaaleja.
Voit…
Tehdä fyysisestä ympäristöstäsi kauniin, sellaisen joka kutsuu henkeäsi.
Rakentaa kotialttarin – siinä voi olla pieni pöytä, kuva, ikoni, lause, kynttilä, kukkia, tyyny, suitsukkeita, sopiva kirja tai muuta, jonka äärelle tahdot pysähtyä.
Hiljentyä luonnossa: istua kivelle, suuren puun juureen tai veden äärelle.
Kävellä metsässä niin että tunnet yhteyden luontoon.
Varata hetkiä päivästäsi hiljentymiseen – joko spontaanisti tai säännölliseen aikaan.
Kuunnella musiikkia, joka virittää sinut hiljaisuuteen.
Viettää hiljaisuushetkiä uutisten, sanomalehden tai sosiaalisen median sijasta.
Pysähtyä takkatulen tai kynttilän äärelle.
Istua sohvalla ja juoda teetä.
Meditoida – yksin tai ryhmässä.
Kirjoittaa päiväkirjaa.
Käydä kappelissa, kirkossa tai luostarissa.
Lukea henkeäsi koskettavaa kirjallisuutta.
Olla yhdessä hiljaa.
Osallistua retriitille.
Lähteä pyhiinvaellukselle.
Rukoilla.
Levätä.
Minkälaista on sinun hiljaisuutesi? Mitä lahjoja sillä on sinulle? Maailma pärjää ihan hyvin ilman jatkuvaa kärryillä pysymistä, mutta pärjäätkö sinä, jos menet itseltäsi ohi?
Tiedosta oma hiljaisuuden tarpeesi.
Tämän tekstin löydät Susanna Erätulen Etsijän kirjasta (Otava 2017).
Katselen kuvaa hiukan kumarasta ja huonokuntoisesta naisesta. Nainen istuu pyörätuolissa. Näyttää kuin kaikki ei olisi hyvin. Kuvasta päätellen hän asuu hoitokodissa. Tiedän, että hän on vähän päälle 40-vuotias, jonkun vuoden minua nuorempi. Mutta näyttää selvästi ikäistään vanhemmalta.
Tuo nainen oli aikoinaan nuoruuden kotikaupunkini kauneimpia tyttöjä. Suloinen kuin enkeli, tyylikäs, iloinen ja peloton.
Huhuttiin, että hän olisi 16-vuotiaana joutunut joukkoraiskauksen uhriksi. Nostettu vastoin tahtoaan auton takakonttiin, viety mökille ja raiskattu.
En saa silmiäni irti kuvasta. Ennen kuin tajuan, alan itkeä. Ajatukseni on täysin irrationaalinen: Näin voi käydä, jos on liian kaunis ja rohkea.
En ymmärrä, miksi kuva saa minut tolaltani. Miksi teen tulkintoja tuon naisen elämästä? Ja miksi ajattelen, että näin voi käydä?
Seuraavana yönä herään siihen, että muistan kaksi unohtamaani asiaa. Toinen on tarina pikku-Tiitasta, naisesta joka teki 1980-luvulla sekavana ja hyväntuulisena kärrynpyöriä vanhan kotikaupunkini kaduilla. Kerrottiin, että hän oli ollut hyvin kaunis nuori nainen. Sanottiin, että mustasukkaiset naiset olisivat polttaneet hänen kehoaan palavalla tupakalla. Nännitkin. Ja kasvoja. Kaunottaren mieli ei kestänyt sitä, hän särkyi. Teki sitten sekopäisenä kärrynpyöriä kaduilla.
Muistan myös tapahtuman niiltä ajoilta, kun olin 15-vuotias. Minua kaksi vuotta vanhempi tyttö tuli teinidiskon ulkopuolella uhkaamaan, että hakkaisi minut, jos vielä ”heiluttelisin persettäni” hänen lähellään. Tuskin tunsin tyttöä. Enkä olisi ikinä uskaltanut heilutella hänen sähkönsinisellä kajalilla rajattujen silmiensä lähettyvillä mitään. Kaikkein vähiten takapuoltani.
Yöllä tajuan, miksi kuva vanhan kotikaupunkini entisestä kaunottaresta järkytti minua niin paljon. Minulla on uskomus, että tässä maailmassa naisen on parempi olla näkymätön. Kauniit, rohkeat ja katseita kääntävät naiset ovat uhka. Heidät laitetaan kyllä järjestykseen. Kuva entisestä kaunottaresta pyörätuolissa näytti vahvistavan uskomukseni. Näin se menee. Laittoivat tytön aisoihin. Oli liian upea, liian villi, liian omapäinen. Luuli itsestään liikoja. Nyt istuu hoitokodissa pyörätuolissa.
Uskomukseksi nimitetään asiaa, jota pitää totena asiaa kyseenalaistamatta. Uskomukset ja uskomusjärjestelmä ovat kuin sisäinen maailmankartta, jonka pohjalta suunnistamme maailmassa. Meillä kaikilla on uskomuksia. Uskomukset muodostavat osan meidän navigaatiojärjestelmäämme, sisäistä ohjaustamme, jonka varassa liikumme maailmassa.
Uskomukset ovat usein tiedostamattomia — ja juuri tiedostamattomina ne vaikuttavat meihin voimakkaimmin. Suunnistamme uskomustemme ohjaamina, mutta emme ole tietoisia siitä, miten uskomuksemme on muodostunut tai että kuljemme uskomustemme ohjaamina. Uskomuksemme eivät siis ole tietoisia tai rationaalisia valintoja.
Kiinnostavaa uskomuksissa on se, että ne ovat, no… uskomuksia. Ne eivät siis ole totuuksia maailmasta, vaan ainoastaan tulkinnallisia ja tiedostamattomasti valittuja totuuksia maailmasta. Vishen Lakhiani käyttää niistä kirjassaan The Code of the Extraordinary Mind osuvasti nimitystä bulls**t rule eli Brule.
Mielemme toimii taloudellisesti. Se ei kaiken aikaa tee rationaalisia ja tietoisia valintoja, vaan myös imee sienen lailla havaintoja ja suodattaa havainnoista sääntöjä. Yksinkertaistaaksemme ymmärrystämme maailmasta pidämme jotakin sääntöä totena – vaikka emme käsittele jokaista sääntöä tietoisella mielellä. Mutta nuo säännöt ovat suurimmaksi osaksi jonkun itseämme tyhmemmän keksimiä – kuten Lakhiani Steve Jobsiin viitaten toteaa. Usein sukupolvesta toiseen toistettuja totuuksia, bulls**t. Vanhentunutta, aikansa elänyttä, jo alkuaankin vinoa.
Erityisen voimallista uskomusten muodostamisen aikaa ovat lapsuus- ja nuoruusvuodet. Silloin teemme runsaasti päätelmiä kuulemistamme asioista, kokemuksistamme, asioista, joita ihmiset meille sanovat. Ikään kuin janoamme muodostaa sisäisen maailmankartan, jonka turvin selviäisimme aikuisten maailmassa. Aktiivisesti rakennamme sisäistä navigaatiojärjestelmäämme, autopilottia.
Minä opin teinivuosieni tarinoista, huhuista ja kokemuksista, että kauneus ja seksuaalinen vetovoima kannattaa piilottaa. On parempi olla näkymätön, kuin näkyvä. Opin myös, ettei kyse ole ainoastaan sosiaalisesta paheksunnasta tai juoruista, pitkistä katseista ja ilkeistä sanoista. On kyse raiskauksista, polttomerkeistä, hakkaamisesta. Opin, että huomion kohteeksi joutumisen seurauksena voi menettää oikeutensa fyysiseen koskemattomuuteen.
On parempi olla huomaamaton kuin huomion kohteena.
Uskomuksia tarkasteltaessa merkityksellistä ei ole se, olivatko teini-ikäisenä kuulemani huhut ja tarinat totta vai eivät. Uskomuksia muodostettaessa kuljemme kohti tai poispäin: kohti hyväksyntää ja turvaa, ja poispäin hylkäämisestä ja turvattomuudesta. Emme aina pysähdy arvioimaan, onko tekemämme arvio relevantti ja totuudellinen vai ei.
Uskomusjärjestelmämme on yhteydessä ympäristöömme. En yhdistellyt teini-ikäisen päässäni sattumanvaraisia paloja yhteen ja kehitellyt uskomustani irrallaan kulttuurisesta kontekstistani. Meillä on vuosituhansia jatkunut perinne, jossa naisen ulkonäkö ja seksuaalisuus ovat vahvan sosiaalisen kontrollin alaisena. Muodostamani uskomus oli siis linjassa elinympäristöni kulttuurisen kontekstin kanssa.
Vuonna 2016 pop-ikoni Madonna palkittiin musiikkibisneksen vuoden naisena. Kiitospuheessaan hän tiivisti tuntuvalla tavalla naisen ulkonäköä ja seksuaalisuutta koskevat kulttuuriset odotukset toteamalla, että saat olla haluttava, suloinen, kaunis, seksikäs. Mutta et koskaan omilla ehdoillasi. Kunhan et luule omistavasi naiseuttasi, kauneuttasi tai seksuaalisuuttasi, niin kaikki on hyvin.
Uskomukseni on esimerkki siitä, miten kulttuuri sisäistyy yksilöllisesti. Miten ympäristön odotukset, arvot ja normit tulevat todeksi yksilöllisellä tasolla uskomuksina, jotka ohjaavat tiedostamattomasti käytöstä. Miten pienet tytöt ymmärtävät paikkansa maailmassa. Miten he päätyvät välttämään asioita, jotka voisivat ärsyttää. Jotka voisivat olla heille itselleen riski.
Näin kasvaa naisia, jotka pelkäävät elää koko potentiaaliaan, naisia jotka eivät riko lasikattoja.
Uskomuksen tiedostaminen on yleensä ensimmäinen askel pois uskomuksesta. Se on se hetki, kun autopilotti kytketään pois päältä ja aletaan navigoimaan tietoisesti. Autopilotilla kuljettaessa olet ikään kuin toisen ohjauksessa. Sen pois kytkeminen tarkoittaa sitä, että otat vastuun laivasi liikkeistä. Otat ohjat omiin käsiisi.
Kuten aina jostakin vanhasta uuteen siirryttäessä, uusi pelottaa ja on suuri houkutus jatkaa vanhaa. Mutta vanhan kyseenalaistaminen on ainut tapa muuttaa maailmaa. Niin henkilökohtaista maailmaasi, kuin myös maailmaa laajemmassa perspektiivissä. Sillä tavalla kulttuuria muutetaan ja jätetään seuraaville sukupolville jotain muuta.
Ajattelen vielä kerran naista pyörätuolissa. Uskomuksillani ei ole välttämättä mitään tekemistä hänen kanssaan. En tiedä, minkälaista elämää hän on elänyt, onko hän onnellinen ja mitä hänelle kuuluu. Hän on fragmentti uskomuksessani ja sen muodostumisessa, mutta myös palanen, jonka avulla uskomukseni tuli tietoisuuteeni. Hänen uskomuksistaan en tiedä mitään, sillä tämä oli tarina minusta ja minun uskomuksistani. Siitä, miten upeus voi olla uhka ja miten tytöistä kasvatetaan varovaisia naisia.
***
Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happiness -konseptin sivuilla.
Mitä kaikkea itsesi hyväksyminen ja rakastaminen sinulle merkitsee? Kuinka sinulla voisi olla parempi olla itsesi kanssa? Mistä löydät itsearvostusta päästää irti sellaisesta, mikä ei tue hyvinvointiasi? Kuinka voit kasvattaa rohkeutta toteuttaa unelmiasi?
Kun lähdet tutkimaan suhdetta itseesi, tulet tietoiseksi siitä, millainen suhde itseesi nyt on ja miksi. Hyvä olo ja rakkaus eivät ole mitään arvoituksia, jotka pitää selvittää tai vuoria jotka pitää valloittaa. Rakkaus on mahdollista jo nyt.
Kenenkään ei tarvitse elää tätä elämää niin, että itsensä kanssa on huono olla tai niin, että elämässä on jatkuvasti tyytymätön fiilis. Itsensä puolelle saa asettua päättäväisesti, vaikka ei vielä tietäisikään, miten olo voisi parantua.
Itsensä rakastaminen on kykyä tukea itseään haasteissa. Se on myös sitä, että riität itsellesi. Se on tietoista ei:n sanomista – ja samalla joo:n sanomista asioille, jotka kunnioittavat sydäntäsi. Itsensä rakastaminen on sitä, että kehtaat ja uskallat. Se on tunteidesi kohtaamista ja ystävällistä sisäistä puhetta. Lempeys itseäsi kohtaan on sitä, että kuulet sydämesi ääntä ja toimit sen mukaan. Se on rohkeutta valita sinua kutsuvia, tuntemattomia polkuja, vaikka pelottaisikin. Ystävyys itsesi kanssa on sitä, ettet rakasta tai kanna muita hyvinvointisi kustannuksella. Ystävyys itsesi kanssa on uskallusta asettaa itsesi etusijalle. Rakkaus on sitä, että olet kokonainen, oma itsesi – inhimillinen, keskeneräinen ja samalla täysi. Itsensä rakastaminen on kykyä toimia (itseä) kunnioittavasti haastavissakin asioissa. Ja tuo rakkaus ja kunnioitus sinulla on myös meille muille antaa.
Hyvä olosi ei ole kiinni siitä, mitä muilta saat vaan siitä, mitä itsellesi sallit
Itsearvostus voi olla teoriassa tuttua, mutta käytännössä usein yllättävän vaikeaa. Pelkäämme olevamme itsekkäitä. Ajattelemme, että ”no enhän mä nyt voi”. Aina on kuitteja lajittelematta, pyykkejä viikkaamatta, riitoja setvimättä ja omassa itsessä asioita puitavana. On mietityttäviä rajapintoja: jos sanon ei ja joudun olemaan vähän tyly, olenko silloin vähemmän rakastava? Kuinka olen itseni kanssa silloin, kun minun totuuteni on toinen kuin jonkun muun? Tai jos minulle itsekunnioittavaa on asettaa raja, josta toinen saa hepulin? Entä jos tiedän, että sydäntäni kutsuu jokin muu, mutta en tiedä, mikä?
Itsensä arvostaminen on usein hyppyjä tuntemattomaan. Ilmalennon aikana alkaa nähdä tarkemmin, millä tavalla entinen ei enää palvellut sydäntäni. Siipien kohotessa uusiin liitoihin todella ymmärtää, että itsearvostus on rakkaudessa kasvamista.
Silti sinun ei tarvitse hoitaa tai ratkoa asioita alta pois ennen kuin voit nauttia elämästä ja olostasi enemmän. Ajattele asiaa näin: jos hyvän suominen itselle on haastavaa pienissä asioissa arjen keskellä, miten haasteellista onkaan vastaanottaa elämään hyvää suurempien unelmien muodossa? Rohkeus huomata, mikä ei ole sinua kunnioittavaa ja itsellesi oikeiden valintojen toteuttaminen kasvaa pienten asioiden kautta.
Kun alat arvostaa itseäsi, alat vetää puoleesi sinua arvostavia asioita
Kun valitset tietoisesti kuinka haluat elää itsesi kanssa, voimaudut kohtaamaan asioita, jotka sinua ovat himmanneet ja nitistäneet. Oivallat, avaudut ja eheydyt. Alat uskaltautua ulkoisten muutosten äärelle – toimimaan ja ajattelemaan toisin. ”Ehkä minusta onkin siihen!” ”Ehkä voisinkin toteuttaa unelmiani?” ”Kenties tiedänkin, mitä pohjimmiltaan haluan.” ”Minä ansaitsen parempaa.” Alat nähdä mahdollisuuksia siellä, missä aiemmin näit rajoituksia ja esteitä.
Elämäsi ja olosi alkaa rakentua itsestäsi huolehtimisen, välittämisen ja lempeyden taajuudelle. Se muuttaa elämääsi enemmän kuin mikään muu. Sinusta tulee oma, paras matkakumppanisi.
Ja sitä valoa tuot myös tähän maailmaan.
Kuva: Unsplash / Chloe Si
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
Ensimmäinen joulu eron jälkeen on monelle vaikea. Kaikki on toisin. Joskus se voi olla helpotus, joskus suuri tuska. Vaikka eron uhka olisi ollut jo pitkään tiedossa, voivat omat reaktiot yllättää. Siirtyminen parisuhteesta eronneeksi ei kulje ilman tunnetyöskentelyä, mutta joskus ihminen voi tarvita työkaluja ajatustensa selvittämiseen. Silloin avuksi voi tulla ystävä, kirja, musiikki, eroseminaari tai terapeutti.
Minun eroni puolisostani tapahtui jouluna vuonna 1998. Kaikki oli kaaosta. En ollut osannut valmistautua asiaan, vaikka olin tuntenutkin sen olevan tulossa. Yksin jäätyäni minusta tuntui, kuin ympärilläni olisi ollut autio, loputon maa. En nähnyt tulevaisuutta edessäni. Toisaalta pitkään jatkunut pelko mahdollisesta avioerostamme oli totta, olin astunut ahdistavimman kynnyksen yli.
Kun aattoiltana istuin yksin kuusen vieressä kodissamme, oli tunne musertava ja samalla pysäyttävä. Minulla oli ikävä lapsiani, mutta samaan aikaan tiesin, ettei minusta olisi ollut heille sitä iloa, jota he saivat kokea sukujoulun keskellä isänsä kanssa. Ymmärsin samalla, että ensimmäisen eron jälkeisen joulun voi kokea vain kerran. Antauduin tunteelle, annoin elämän tapahtua minussa.
Muistan, miltä tuntui nuorena naisena miettiä mahdollista yksinhuoltajuutta ja eroa. Ajatuskin kauhistutti, en halunnut ajatella kohtaloa itselleni. Yksinhuoltaja oli jo sanana kammottava, epäonnistunut ja yksinäinen. Mikä pelottavinta: siinä oli hylätyn leima. Ajattelin, ettei se minua koskaan koskisi, olimmehan tehneet lupauksen.
Jokin aika sitten eräs eroa pohtiva asiakkaani sanoi, että jos lentokoneet putoaisivat samalla 39% todennäköisyydellä, kuin ensimmäiset avioliitot päätyvät eroon, kukaan ei uskaltaisi lentää. Naimisiin kuitenkin mennään. Ihmisellä on suuri tarve uskoa omaan ainutlaatuisuuteensa ja rakkaussuhteensa kestävyyteen.
Avioliiton pysyvyydessä kysymys ei kuitenkaan ole vain lupauksesta tai tahdostakaan, jos emme ole valmiita työskentelemään tunteidemme kanssa ja olemaan läheisiä itsellemme ja toisillemme. Läheisyys on näkyväksi tulemista, sen tiedostamista, että on tärkeää tietää, mitä puolisolle kuuluu. Aivan samoin kuin omalla vastuullani on kertoa tunteistani ja toiveistani puolisolle. Silloin meillä on mahdollisuus kuulua 61 prosenttiin tai jopa kasvattaa tuota lukua.
Juhlapyhinä normit vahvistuvat. Voi tulla kiusaus verrata itseä toisiin. Tämä korostaa erilaisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. On hyvä muistaa, että kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Joku on joskus kirjoittanut, että älä kadehdi toisen onnea, koska et tiedä hänen salaista suruaan. Toisaalta voimme yhtyä Eeva Kilven runon sanoihin: ”Siis kauneutta on. Rakkautta on. Iloa on. Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät, puolustakaa niitä!”
Ensimmäinen joulu eron jälkeen antaa mahdollisuuden myös luoda uusia perinteitä, omaa uutta tulevaisuutta. Se haastaa pohtimaan minkä äärellä elän, minkä varaan haluan jouluni rakentaa? Ja laajemmin: Elänkö kuten haluan? Mistä tulen onnelliseksi? Voit lähestyä ensimäistä erojouluasi myös oman elämäsi pienoisallegoriana: tämä joulu on erilainen kuin ennen, mutta se tarjoaa sinulle portin uuteen maailmaan. Millaiseksi haluat sen luoda?
Ensimmäisenä jouluna eron jälkeen
Hoida itseäsi hyvillä asioilla
Älä pakene tunteita alkoholiin
Pyydä rohkeasti apua tai seuraa kavereilta
Jos kaipaat ihmisiä, mene ihmisten pariin
Anna itsellesi lahjaksi lista asioista, joista voit olla kiitollinen
Muista, että hyvät asiat menneisyydessä pysyvät, ne eivät katoa milloinkaan.
Liiku luonnossa
Kirjoita kirje vuoden päässä odottavaan seuraavaan jouluun.
Joulunajan suosikkiherkku on ollut kautta aikojen ihanan mausteiset piparkakut.
Olen vuosien saatossa kehitellyt valtavan herkullisen piparkakkutaikinan, joka on gluteeniton. Sen lisäksi himoitsin kokeilla tätä samaa reseptiä siten, että piparkakkuja ei olisi kyllästetty valkoisella sokerilla, sillä tuleehan sokeria joka tapauksessa niin monesta tuutista läpi joulun. Tänä vuonna piparkakut ystävystyivät pehmeän luumuvaahdon kanssa ja minä rakastuin. Nyt haluan jakaa herkkureseptin kanssasi.
GLUTEENITON PIPARKAKKUTAIKINA ILMAN VALKOISTA SOKERIA
(Ohjeesta tulee noin 2,5 peltiä piparkakkuja)
100 g luomu voita
1,5 dl kookossokeria
(pari lorausta luomu hunajaa)
reilu 1 tl neilikkaa
reilu 1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
0,5 tl pomeranssinkuorta
0,5 tl vaniljajauhetta
pieni rouhaisu mustapippuria ja ripaus suolaa
1 luomu kananmuna
1,75 dl tattarijauhoja
1,5 mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
+ leivontaan tattarijauhoja
VAIHE 1)Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon mausteet sekä kookossokeri. Kiehauta seos ja tarkista maku. Lisää makeutta tai mausteita tarvittaessa ja jäähdytä.
VAIHE 2)Vatkaa sähkövatkaimella jäähtyneen voi-mausteseoksen joukkoon luomu kananmuna, jauhot sekä leivinjauhe.
VAIHE 3)Paketoi paksu taikina tuorekelmuun ja anna tekeytyä seuraavaan päivään.
VAIHE 4)Seuraavana päivänä: jauhota leivontatason pinta tattarijauhoilla ja vaivaa jääkaappikylmä piparkakkutaikina huolellisesti kauttaaltaan runsaan jauhomäärän kera. Kaulitse ohueksi levyksi. Huom. leivo taikina kylmän jähmeänä, näin saat sen parhaiten irtoamaan huolellisesti jauhotetusta leivontatasosta.
VAIHE 5) Paina taikinalevystä perinteisen mallisia piparkakkuja ja upota kukin taikinapala, kevyesti voideltuun ja vahvatekoiseen muffinimuottiin. (Esimerkiksi alumiininen muffinipelti) Paista uunin keskiosassa 200 asteessa, noin 8 minuuttia.
LUUMUVAAHTO
400 g jähmeää kookoskermaa/ tai maustamatonta maitorahkaa
2 prk luumupilttiä/ tai muutama ruokalusikallinen luumuhilloa
2-3 rkl kookossokeria
ripaus vaniljajauhetta
VAIHE 1)Mikäli käytät kookoskermaa, laita se jääkaappiin jähmettymään jo päivää ennen. Kerää taikinakulhoon kookoskerman kova osa ja vaahdota se pehmeäksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Yhdistä kaikki loput aineet joukkoon ja sekoita. Tarkista makeus.
Maitorahkaa käyttäessäsi sekoita yhteen kaikki aineet yhteen ja tarkista maku.
VAIHE 2) Lusikoi luumuvaahtoa jäähtyneisiin piparkakkukuppeihin ja nauti.
Kirjoittaja Tiina Tuovinen on monen mutkan kautta kotiseudultaan Pohjois-Karjalasta aikoinaan etelään asettunut Kissahotelli Hyrinän omistaja, yrittäjä ja varsinainen ”Crazy Cat Lady”. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi neljä omaa kissaa, joten kissat ovat työn lisäksi myös elämäntapa ja -rakkaus.
Noin puolitoista vuotta sitten päätin tehdä elämässäni täyskäännöksen ja hypätä tuntemattomaan. Samassa rytäkässä vaihtui kerralla toimistotyö hektisestä majoitusalasta yrittäjyyteen kissojen pariin, koti Vantaalta idylliseen maalaismaisemaan Kirkkonummen Lapinkylään, mutta etenkin elämänarvot ja elämäntyyli. Kissat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, mutta en olisi osannut vielä vuosia sitten kuvitellakaan, pahimman uraputken aikaan, että tulevaisuudessa kissat täyttäisivät elämäni täyspäiväisesti, seitsemänä päivänä viikossa. Toisin kuitenkin kävi, kohtalo puuttui peliin ja hyvä niin.
Rohkeutta hypätä tuntemattomaan
Olin jo jonkin aikaa kokenut tyytymättömyyttä silloisessa työelämässäni. En kokenut saavani siitä enää samanlaista tyydytystä kuin aikaisemmin. Aikaisemmin suunnittelin loppuelämän uran luomista majoitusalalla ja nyt työ tuntui merkityksettömältä ja tajusin, etten enää allekirjoittanut niitä kovia arvoja, jotka määrittelivät työtäni ja työnkuvaani – rahan takominen ei ollut enää tärkeää ja enkä ymmärtänyt enää minkä vuoksi, kenen takia ja kenen hyväksi tein työtäni. Ei ollut enää päämäärää eikä syytä paiskia hullun lailla töitä ja aiheuttaa itselleni turhaa väsymystä ja stressiä.Niinpä kun mahdollisuus uuden aloittamiseen ja hyppy tuntemattomaan tarjoutui kuin tarjottimella eteeni, en juurikaan miettinyt vaan toimin spontaanisti – tunneihminen kuin olen.
Oli vuosi 2014 ja olimme tuoneet kissamme ulkomaan matkan ajaksi hoitoon Kissahotelli Hyrinään, entisen omistajan hellään huomaan. Hänen kanssaan tuli puheeksi Hyrinän mahdollinen jatko, sillä hän oli suunnitellut eläkkeelle siirtymistä lähivuosien aikana. Hetkeäkään miettimättä avasin suuni ja ilmaisin kiinnostukseni asian suhteen. En ollut koskaan ajatellut alkavani yrittäjäksi, mutta tiesin mitä se vaatisi sillä perheessäni on yrittäjiä. Asia jäi kuitenkin hautumaan noin vuodeksi, kunnes odotettu puhelinsoitto tuli ja kaikkien yllätykseksi asiat lähtivätkin etenemään pikavauhdilla.
Alkukesästä 2016 kaarsimmekin jo muuttoauton kanssa uuteen kotipihaamme ja kissoista tuli työn lisäksi elämäntapa. Muistan vuosien varrella lukeneeni ihmisistä, jotka olivat tehneet isoja elämänmuutoksia, vaihtaneet hyväpalkkaiset työt haaveammatteihin, muuttaneet takaisin kotiseudulleen tai pienelle paikkakunnalle, ostaneet vanhoja taloja ja kunnostaneet ne unelmien kodikseen ja muistan ihailleeni näiden ihmisten rohkeutta heittäytyä. Toisinaan jopa kadehdin heitä ja ajattelin etten koskaan uskaltaisi tehdä mitään vastaavaa. Voin siis sanoa, että ilman rakkautta kissoihin en olisi nyt tässä, enkä olisi koskaan uskaltanut myöskään tehdä mitään näin isoa elämänmuutosta.
Elämänarvot- ja ilot
Kovat arvot kuten raha, ammatillinen ura ja siinä menestyminen menettivät merkityksensä ja nykyään arvostan täysin erilaisia asioista. Asumme metsän keskellä, luonnon ja eläimien ympäröimänä ja rakastan sitä. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Pohjois-Karjalalasta, enkä koskaan uskonut enää muuttavani takaisin maalaismaisemiin tai pieneen kylään, mutta jos jotain olen oppinut niin koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Elämällä on tapana yllättää, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Ei ole mitään niin ihanaa kun takassa palava tuli, jalassa lämpimät villasukat ja sylissä hyrisevä tyytyväinen kissa.
Pysähtyminen ja rauhallisuus
Olen aina ollut spontaani ja nopea liikkeissäni, mutta kissat ovat opettaneet minulle pysähtymisen ja rauhallisuuden taidon. Ennen en osannut olla pitkiä aikoja paikoillani ja vain nauttia olosta, olla vain tekemättä mitään ja rauhoittua. Luottamussuhteen luominen kissan kanssa vaatii nimenomaan rauhaa, kärsivällisyyttä ja aikaa ja se hetki, kun luottamus saavutetaan on todella palkitsevaa ja yksi tämän työn parhaimpia puolia. Kissat ovat erittäin rehellisiä. He näyttävät avoimesti tunteensa, hyvässä ja pahassa, ja tästä meillä ihmisilläkin olisi välillä oppimista. Ja kun kissan rakkauden kerran ansaitsee, sen kiintymyksestä saa nauttia loppuelämän ajan. Muistetaan jokainen siis välillä rauhoittua ja antaa aikaa rakkaimmillemme, se ei ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa.
Edellisessä kirjoituksessa alustin kiintymyssuhdeteorian pohjaa. Voit lukea kirjoituksen TÄÄLTÄ.
Tässä kirjoituksessa kerron hieman lisää eri kiintymystyyleistä. Lyhykäisyydessään: toinen suhteen osapuolista kaipaa jatkuvasti enemmän yhteyttä ja emotionaalista läheisyyttä, ja toinen tyyppi taas pitää yllä suhteessa etäisyyttä ja ehkä epävakauttakin erilaisin keinoin.
Ristiriitainen kiintymystyyli:
Kokee olevansa usein suhteessa altavastaaja, tai se, jonka täytyy joko jahdata toista tai maanitella toista avautumaan/eheytymään
Sotkee helposti räiskyvät ja epävakaat vuoristoratatunteet rakkaudeksi ja intohimoksi (Vinkki: Rakkauteen ei kuulu pelien pelaaminen)
Konfliktitilanteissa saattaa aluksi olla dramaattinen, uhata erolla, ottaa protestiksi etäisyyttä. Kaiken tämän tarkoitus on saada toisesta reaktio, joka sanoisi: Olet minulle tärkeä. Jos tätä reaktiota ei tule, alkaa ristiriitaisen tyypin ahdistus lisääntyä, eikä hän oikein pysty keskittymään muuhun, kuin kumppanin ajattelemiseen.
On usein suhteessa valmis työstämään haavoja ja haasteita, välillä ja valitettavan usein silloinkin, kun toinen ei ole
Ei osaa välttämättä viestiä tarpeistaan ja toiveistaan suoraan, suhteen alussa yrittää usein esittää ”ei-tarvitsevaa”. Viestii tarpeistaan epäsuorasti ja mielenosoituksellisesti
Eheytyäkseen tämän tyypin on tärkeää tehdä rauha omien tarpeidensa kanssa ja alettava ilmaisemaan niitä suoraan. Sekä alettava uskomaan, että hän on ihmisenä itse riittävä, ihana ja ansaitsee hyvää ja kunnioittavaa kohtelua.
Välttelevä kiintymystyyli:
Haluaa säilyttää etäisyyden suhteessa, varsinkin emotionaalisen. Suhteessa ollessaan kuitenkin välillä päästää toista lähemmäs, mutta sen jälkeen usein ”säikähtää” ja ottaa taas etäisyyttä
Syvällä sisimmissään kaipaa myös turvallista kiintymistä, mutta se on niin pelottavaa ja vierasta, että tämä tarve on täytynyt kieltää itseltäänkin
On ihmissuhteissa usein se ”toista satuttava” osapuoli: antaa ymmärtää, vihjailee, jättää asiat roikkumaan, ei sitoudu ja pitää toisen näin varpaillaan
Saattaa kokea kumppanin tarpeet ja toiveet taakkoina ja rajoituksina, ja saattaa myös sanoa toiselle, että tämä on liian tarvitseva tai että ei ole hänen vastuullaan tehdä toiselle hyvää oloa. Nämä kommentit sanotaan usein halveksunnan ja hylkäämisen sävyllä
Tutkimuksien mukaan välttelevän kiintymystyylin ihmiset ovat onnettomimpia, sillä he tavallaan taistelevat jatkuvasti luontaista tarvetta kiintymisen tarvetta vastaan
Eheytyäkseen tämän tyypin on tärkeä nähdä ja myöntää oma yksinäisyytensä ja alkaa altistumaan aidolle haavoittuvuudelle ihmissuhteissa valtapelien sijaan
Turvallinen kiintymystyyli:
Kaipaa tunnetason läheisyyttä, mutta viihtyy myös itsekseen.
Erillisyys sekä läheisyys toisesta ovat molemmat turvallisia
Turvallinen kiintyjä uskoo, että on hyvän kohtelun arvoinen ja kohtelee myöstä toista huomioiden ja kunnioittaen
Kommunikoi usein suoraan ja pelaamatta, sillä omia tarpeita ei ole tarpeen piilottaa tai kieltää
Turvallisuus lisää turvallisuutta: Vaikka turvallinen olisi parisuhteessa välttelevän tai ristiriitaisen kiintyjän kanssa, se usein lisää myös toisen osapuolen turvallisuutta. Tosin, turvallinen kiintyjä harvoin on suhteessa jossa toinen jatkuvasti hakee etäisyyttä.
Turvallinen kiintyjä ei silti ole täydellinen, vaan ihan ihminen, jota koskee ihmisyyden kaikki tunteet. Turvallinen kiintyjä voi siis myös olla masentunut, hänellä voi olla huono itsetunto ja hänellä on omat pelkonsa. He ovat kuitenkin mentaalisesti joustavia ja turvallisen kiinnittymisen pohja tuo turvaa ja luottamusta elämän haasteiden äärellä
Tutkimuksien mukaan turvallisesti kiintyneet ovat onnellisimpia
Kiintymystyylinsä tunnistaminen voi tuntua vähän kipeältä. Näin kokevat usein ristiriitaiset ja välttelevät kiintyjätyypit. Samalla se voi olla hyvin helpottavaa ja lisätä ymmärrystä siitä, miksi parisuhteissa on toistuneet samanlaiset kaavat kerta toisensa jälkeen.
Hyvä uutinen on se, että omaa kiintymystyyliä VOI lähteä eheyttämään kohti turvallista. Realistinen uutinen on se, että se ei tapahdu ihan viikossa, ei usein vuodessakaan. Pienin, armollisin ja sopivan kokoisin askelin. Ja muistaen, että vaikka kiintymystyyli olisikin ristiriitainen tai välttelevä, se ei tee ihmisestä rikkinäistä kai kelpaamatonta. Meillä on erilaiset eväät elämälle, ja sekin on osa ihmisyyttä.
Aamun hämäryys on vaihtumassa salaperäisen harmaaksi päiväksi. Joulun odotukseen tämä harmaus sopiikin hyvin. Puhdas lumi hieman valaisee tienoota ja koristelee pihan vanhojen kuusten oksat. Sytyttelen kynttilöitä ja selailen lehtien ja netin jouluvinkkeä, joista löytyy innostavia uusia ideoita koristeluihin, leipomisiin ja ruokiin.
Välillä sukellan muutamiin muistoihin jo eletyistä jouluista. Muistot kiteytyvät useimmiten joulukuusiin. Lapsuuskodissani kuuseen ripustettiin nauha, jossa oli paperisia joulukelloja. Aidot kynttilät kiinnitettiin oksiin paksulla langalla, mitään kynttiläpitimiä ei ollut. Niistä ajoista on mieleeni jäänyt vahva tuoksu, joka syntyi, kun kynttilät myöhään aattoiltana puhallettiin sammuksiin. Siihen tuoksuun oli mukava nukahtaa lahjanukke kainalossa.
Aikuisajan joulukuusista muistan varsinkin sen, kun lasten koristellessa kuusta, huomasimme oksien lomaan kätkeytyneen pikkulinnun pesän. Riemunkiljahduksia ja ihmettelyä se meissä herätti. Jokin pieni lintuperhe oli siinä kesän aikana varttunut. Luontotuntemuksemme ei riittänyt määrittämään, minkä linnun se pesä oli ollut. Lujaksi se oli rakennettu, kun oli pysynyt rikkoutumatta kuusen kaatamisen ja sisälle kantamisen ajan. Annoimme pesän jäädä paikalleen. Välillä kävimme kurkkimassa sitä, taidettiin salaa toivoa, että siihen ilmestyisi taianomaisest jotain pientä. Sitä kuusta emme olisi raskineet viedä joulunajan jälkeen pois ollenkaan tuon pienen hellyttävän pesän takia.
Seuraava ikimuistoinen kuusi on joululta, jolloin takana oli raskas vuosi. Mieheni oli kuollut keväällä lyhyen sairasajan jälkeen. Molemmat lapset olivat jo aikuisia ja ensimmäinen lapsenlapsi vähän toisella vuodella Olin löytänyt metsästä tuuhean kuusen, jonka oksilla oli paljon käpyjä. Se kuusi jätettiin koristelematta, kävyt riittivät. Luonnontilaisena se sopi tunnelmaan, lohdutti suorastaan henkiessään luonnonrauhaa ensimmäiseen jouluumme ilman perheenpäätä tässä vanhassa tuvassa.
Kuusenkoristelu on sittemmin ollut lastenlasten mielipuuhaa. He ovat saaneet tehdä sen omien mieltymystensä mukaan ja kauniita kuusista on aina tullutkin. Ainoastaan sähkökynttilöiden laittaminen on ollut aikuisten tehtävänä. Nyt tuokin kynttilöiden ripustaminen sujuu paremmin jo pitkiksi nuoriksi miehiksi varttuneilta vanhimmilta lapsenlapsilta. Oi sentään, miten aika rientää!
Joulukuinen hämäryys vei taas kerran helposti muistoihin. Laitan levyltä soivan Händelin Largon kuulumaan yhä uudelleen, sen sävelten myötä alan suunnitella tulevaa joulua. Suunnitelmien ei aina tarvitse täydellisesti toteutua. Pääasia on, että sydämessä on joulurauha.
Jani Alatalo johtaa hyvinvointi- ja paikallishallintoasiakkuuksiin erikoistunutta BI-tiimiä CGI:llä. Janin suurin rakkaus kohdistuu kuitenkin perheeseen. Alati muotoaan muuttavasta rintamamiestalosta on omaan elämään lähtenyt jo kourallinen lapsia.
Reippaasti nyt. Vaatteet päälle. Kengät jalkaan. Mennään nyt! Meillä on nyt vähän kiire, että iskä ehtii töihin. Ainakin 27 erilaista patistusta. Tyttö tarhaan. Itkuisena. Minulla hiki pinnassa ja hermo kireänä, syketaso yli 160 ja otsasuoni sykkii. Liikenteen joukkoon. Ei takuulla turvallista. Kehällä ruuhka jo ennen Pukinmäkeä. Palaveri alkaa pian, en ehdi millään. Sitä on siirrettävä. Vielä vähemmän turvallista.
Perille päästyäni pysähdyin hetkeksi. Tajusin, että tällaisissa aamuissa ei ole mitään järkeä. Ei kenenkään kannalta. Pelkkää pahaa mieltä ja harmia. Päätin, että huomisaamuna minulla ei ole kiire. En patista kertaakaan. Olen läsnä, autan, juttelen. Mennään yhdessä. Pestään kädet, yhdessä. Aamupalapöytään saakka. Kavereita tuli juttelemaan. Niin monta pientä hymyä ja ne hymyt tarttuivat. Kuin aurinko olisi paistanut marraskuun aamussa. Syke normaali. Iloinen mieli. Sähköpostit ja palaverivalmistelu kotoa. Ruuhkan mentyä konttorille. Työnantajani voitti. Monin tavoin.
Jäin kerrasta koukkuun. Aloin olla aamulla tarhassa odotettu vieras. Päivä päivältä isompi lauma lapsia oli vastassa. Sain aamuihini pieniä hymyjä, kirkkaita silmiä ilon aiheita. “Outo mies tulee”, huusi Otto yhtenä aamuna. Olin outo. Vanhempi, jolla oli aikaa huomata muitakin lapsia. Sanoa muutama sana. Hieman hassutellakin. Kerran sain kupin kahvia hoitajilta, kun jäin aamupalapöytään juttelemaan lasten kanssa. Puurot menivät alas ilman patistelua.
Aloin katsella ympärilleni: toisille valoisasti jutteleva ihminen on outo paitsi tarhassa, myös työpaikalla. Kyllä niitäkin näkyy, mutta ovat niin harvassa, että erottuvat.
Kävin viime keväänä Elevatorilla Mirko Häyrisen vetämässä palautevalmennuksessa. Se oli todella hyvä, mutta todella outo. Harjoittelimme vahvistavaa palautteen antamista ja erikoista siinä oli se, että tuntui ihan oikeasti hyvältä saada kannustavaa palautetta, vaikka kumpikin osapuolista tiesi sen falskiksi.
En saanut oppeja oikein käytäntöön, vaikka muutamaa kollegaa kokeiluillani järkytinkin. Tuli lomat, tuli uusi työ. Kiireelle on niin helppo antaa periksi. Otsa kiristyy, suoni tykyttää, hymy hyytyy, kun on ihmeissään uuden edessä. Mirkon opit tulivat mieleeni kun viime viikolla törmäsin hyvin outoon tilanteeseen: Aloitimme palaveria, jossa oli määrä tehdä päätöksiä hankalan asian äärellä. Huoneeseen tuli kaksi iloisesti hymyilevää lakimiestä. Saimme asian käsiteltyä, pääsimme eteenpäin. Vaikea asia ei tuntunut mahdottomalta, kun sitä sai käsitellä hyväksyvästi hymyilevässä seurassa. Kuin pieni aurinko olisi paistanut toimistoharmauden keskellä.
Mietin, että tuon minä haluan oppia. Säteillä samalla tavalla iloa ja energiaa ympärilleni. Toki he olivat valmistautuneet, toki he tiesivät miten mennä eteenpäin. Hyvä valmistautuminen yhdistettynä iloiseen esiintymiseen. Saisinkonhan sen tarttumaan tiimiini? Vaatii varmasti jatkuvaa kohtaamista, aitoa tutustumista, työn läheltä seuraamista, kysymistä, vahvistavaa palautetta. Esimiestyötä siis. Ja monta hymyä ihan esimerkin vuoksi.
Suunnittelen ihmiskoetta. Se alkaa tänään. Luotan Mirkon oppiin: Hymyn ja ilon ei tarvitse alkaa aitona. Mutta se voi muuttua aidoksi. Kokeilen paria iloista sanaa heti aamulla. Tuntemattomillekin työkavereille. Aloitan iloisella mielellä palaverin. Jos asia on niin tärkeä, että se vaatii aikani, se on varmasti ansainnut hymynkin. Voi olla, että aloitan jo kotona.
Tiedän, että laiskuus, väsymys ja vanhat tottumukset on voitettava. Mutta niin on kaikissa muissakin muutoksissa.
Tänä syksynä nuorimmainenkin aloitti koulun. Oloni on haikea. Sain niistä aamuista lopulta niin paljon. Monta sydämeen jäänyttä hymyä. Myös aika vahvan yhteyden lapsiini ja heidän kavereihinsa. Ja tärkeän opin: jos jokin on tärkeää, on sille annettava aikaa. Hyvin kohdennettuna.
Haastan seuraavaksi kirjoittajaksi Senior Vice President HRD Sirkkaliisa Kulmalan Valiolta.
Jani Alatalo
Johtaja, Tietovarasto- ja analytiikkapalvelut
CGI
Tässä ajassa törmää tuon tästä neuvoihin ja vinkkeihin, miten tulla onnellisemmaksi ihmiseksi. Kun teet seuraavat kymmenen asiaa, voit saavuttaa onnellisemman parisuhteen. Kun kuljet läpi nämä viisi porrasta, huomaat löytäneesi uusia onnenpolkuja elämääsi.
Tällaisten vinkkien jälkeen jää pohtimaan, miten jokaisen ihmisen, perheen ja parisuhteen onni on hyvinkin yksilöllistä ja ei välttämättä istu minkään valmiiden listojen ja portaiden sisälle. Tässä onnellisuuteen tähtäävien vinkkien ajatusmaailmassa on toki paljon hyvää. Se saattaa kuitenkin kasvattaa paineita elämän eri osa-alueilla. Olenko nyt oikeasti onnellinen? Onko meidän parisuhde onnellinen? Onko meillä perheonnea?
Viime aikoina onkin noussut keskusteluun, mitä kaikkea jatkuva onnellisuuden tavoittelu tuo mukanaan. Helsingin Sanomissa oli kirjoitus otsikolla: ”Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?” Kirjoituksessa viitattiin ajatukseen, että onnellisuudesta tulee ongelma siinä vaiheessa, kun meidän pitäisi tuntea itsemme jatkuvasti onnellisiksi. Tällöin negatiiviset tunteet näyttävät esteiltä, joiden takia elämän päämäärä ei toteudu.
Kirjailija George Orwell kiteyttää osuvasti: ”Ihmiset voivat olla onnellisia vain silloin kun eivät oleta, että elämän tarkoitus on onnellisuus.” Jos onnellisuuden tavoittelu nousee elämän päätehtäväksi, mahtuuko siihen mukaan koko elämän kirjo kaikkine tunteineen? Onko tässä ajassa paheksuttavaa valittaa, puhua vastoinkäymisistä tai osoittaa negatiivisia tunteita? Ja mitkä tunteet sitten ovat negatiivisia?
Lapsillekin opetetaan, että kaikki tunteet ovat hyviä ja sallittuja. Se, miten kaikenlaisten tunteiden kanssa oppii toimimaan ja miten niitä osaa hyödyntää, on merkityksellistä. Onnellisuuden tavoittelun aikakaudella saattaa oppia kätkemään ei-toivottuja tunteita pois onnen tieltä. Voi ajatella, että nyt en viitsi puhua pahasta olostani, kun silloin en näyttäydy voimavarakeskeisenä ihmisenä ja toimi kaikkien positiivisten portaiden ja polkujen mukaisesti.
Kerran eräs pariskunta katseli tuttavaperheensä somepäivitystä: ”Katso miten ihana kuva. Siinä ne istuvat kainalokkain katsellen auringonlaskua Kreikan oliivipuiden katveessa. Ja tämä kuva perheestä veneen kannella. Kaikki näyttävät niin onnellisilta. Miksi me ei ikinä tehdä mitään tuollaista yhdessä?” Yksi pariskunta taas pohti suhteensa alkuaikoja ja sitä, miten he puuhasivat silloin koko ajan kaikkea yhdessä ja juttelivat palavasti elämää syvemmistä asioista yöt läpeensä. Toinen heistä kysyi, että ”miksi meillä ei enää ole sellaista, se oli niin onnellista aikaa”. Johon toinen vastasi: ”Rakas, sitä kutsutaan arjeksi. Onhan sitäkin pakko olla välillä näin 20 vuoden yhdessäolon jälkeen”.
Kun ei koko ajan tavoittele jotain, pyri johonkin, vertaa johonkin, voi olla armollisemmin tässä hetkessä. Oli se sitten arkea tai juhlaa tai arkista juhlaa. Silloin saattaa nähdä omasta kumppanistaan, perheestään ja itsestään juuri niitä pieniä tai isoja asioita, joita arvostaa ja rakastaa. Voi löytää hetkestä onnenhippusen. Saattaa jopa huomata, että juuri nyt olen sopivasti onnellinen.
Mitä sanoo rakkaus? Entä sinä? Rakkaiden kanssa tulee joskus oltua aivan hölmö, kun taas toisena hetkenä viisautta ja hyväksyvyyttä riittää. Se on inhimillistä.
Rakkaus pienellä r:llä sanoo:
”Anna sinä minulle mitä tarvitsen. Ole sellainen kuin toivon. En pärjää ilman. Pidän sinusta kiinni, en tahdo menettää. Tee sinä minut onnelliseksi. Paranna minut. Täytä lautaseni. Täytä tyhjyyteni. Tarraudun sinuun, koska jos päästäisin irti, sinä ehkä juoksisit pois. Olet minun. Meillä on sopimus.”
Tällainen rakkaus on tyypillistä, vaikka sitä voi olla vaikea myöntää. Rakkaus pienellä r:llä on lähempänä riippuvuutta. Se on ehdollista ja siinä toiselle lankeaa välinearvo. Rakastan sinua, kunhan olet ja teet niin kuin tahdon.
Rakkaus isolla R:llä sanoo:
”Annan sinulle sen mitä tarvitset ja minkä vain voin. En toivo sinulta mitään sellaista, mitä et vapaasti tahdo antaa. Pidän sinua lähellä, mutta päästän irtikin. Sinun onnesi on minun onneni. Sinun kärsimyksesi on minun kärsimykseni. Jos saan jakaa matkasi, iloitsen, jos en, tuen sinua ja elämäsi toteutumista. Kunnioitan ihmisyyttäsi. Osoitan sen teoillani, läsnäolollani, katseellani ja hyväksynnälläni. Nautin ja iloitsen sinusta. Näen sinut ja kuulen.”
Rakkaus isolla R:llä on pyyteetöntä, ehdotonta ja siinä toinen ihminen saa itseisarvon sellaisenaan. Rakastan sinua, koska olet.
Jokainen ihmissuhde tarjoaa mahdollisuuden oppia rakastamaan itseä ja toista täydemmin. Kummat sanat sinä valitset?
Tämän tekstin löydät Susanna ErätulenEtsijän kirjasta(Otava 2017).
”Vetovoiman lain määritelmä – Vedän puoleeni niitä asioita, joihin kiinnitän huomiota, kohdistan energiaa ja keskityn, joko myönteisesti tai kielteisesti.” (s.18)
”Vetovoiman laki vastaa siihen värähtelyyn, jota ihminen itse välittää ja antaa hänelle sitä lisää, oli se sitten myönteistä tai kielteistä.” (s. 26)
”Kun käytät kieltosanoja, kohdistat käytännössä huomiosi ja energiasi siihen, mitä et halua. Sitä vastoin kysy itseltäsi: Mitä minä haluan?” (s.30)
”Kun keskityt myönteisiin asioihin kielteisten sijaan, käyttämäsi sanat muuttuvat. Kun sanat muuttuvat, värähtelysi muuttuu, voit lähettää ulospäin vain yhdenlaista värähtelyä kerrallaan.” (s.32)
”Tiedosta mikä sinusta tuntuu hyvältä ja jatka sen tekemistä.” (s. 42)
1. Teos tiivistettynä
Kanadalainen Michael Losier on vetovoiman lain asiantuntija. Vetovoiman salaisuutta on myyty satojatuhansia kappaleita ja se on käännetty useille kymmenille kielille. Hän on itse lukenut vetovoiman laista paljon kirjoja, jotka lähestyvät aihetta hyvin teoreettisesti, mutta yksikään ei antanut vastausta siihen miten vetovoiman lakia voi soveltaa käytäntöön. Tässä kirjassa hän onnistuu asian hyvin ymmärrettävästi avaamaan.
Michael Losier on opiskellut myös NLP:tä, jotta hän ymmärtäisi, miten mieli ja ajatukset toimivat yhdessä ja miten ihmiset parhaiten oppivat asioita. Hän on onnistunutkin tiivistämään vetovoiman lain hienosti pikkukirjaseen, joka on helppolukuinen, koska seuraava luku pohjautuu aina edelliseen lukuun. Teksti ja runsaat harjoitukset täydentävät toisiaan.
Teoksen tärkein sanoma on selvittää itselleen ”Mitä minä haluan?”. Vastakkainasettelulla selviää myös se ”Mitä en halua?”, ja sen jälkeen on tärkeintä keskittyä asioihin, joita haluaa.
2. Mitä opin kirjasta?
Kirja auttoi selkiyttämään ajatuksia ja pysäytti miettimään, mitä oikeastaan haluan. Kirja osui kohdalleni juuri oikeaan aikaan, kävin yhtä elämänmuutosta läpi, olin vähän hukassakin, enkä oikein tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu, mikä olisi seuraava askel, oikea suunta. Kirjan konkreettiset tehtävät auttoivat listaamaan asioita, joita silloin halusin, ja myös jälkeenpäin se on auttanut uusissa tavoitteissa. Samalla se opasti myös vastakkainasetteluharjoitusten avulla sulkemaan pois asiat, joita en halua, enkä näin turhaan keskitä huomiotani niihin.
Kirjasta opin sen, miksi on tärkeää keskittyä vain ja ainoastaan niihin asioihin, joita haluaa elämäänsä, koska keskittymällä saavuttaa sen myönteisen tunteen tavoitteiden saavuttamiseksi. Myönteinen tunne nimittäin värähtelee positiivista energiaa, ja vetovoiman laki vastaa aina tähän kunkin omaan värähtelyyn eli siihen tunteeseen mitä tuntee ja vetää oikeita asioita puoleensa. Kun on asettanut tavoitteet, pitää myös uskoa niihin ja ajatella positiivisesti ”minulla on pian…” eikä epäillä, sillä epäilys on rajoittava tekijä. Vastaavasti tämä rajoittava uskomus värähtelee negatiivista energiaa ja vetää sen mukaisia asioita puoleensa.
Pidin kirjan selkeästä kolmen askeleen määritelmästä tietoisen vetovoiman käyttöön. Näitä noudattamalla on helppo edetä käytännössä:
Määritä haluamasi asiat
Suuntaa huomio tavoitteeseesi
Salli asioiden tapahtua – eli poista epäilykset, ja tämä onkin varmasti kaikkein vaikeinta, sillä salliminen tapahtuu vasta kun lakkaat epäilemästä
Kirjaan ihastuin ensilukemalla niin, että aloin sitä kaikille ystävilleni suosittelemaan, lainasin ja annoin sitä lahjaksi. Kirjaan voi palata aina sopivin väliajoin, ja joka kerta se pysäyttää ja antaa uutta intoa ja energiaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Kirja on minulle rakas ja tärkeä myös siitä syystä, että se oli alkusysäys, se avasi minulle oman polkuni henkisen kasvun tielle. Se voi olla sitä myös sinulle.
3. Kenelle kirja on hyödyllinen?
Kirjaa voi suositella kaiken ikäisille. Se sopii esimerkiksi nuorille, jotka miettivät mitä haluaisivat tulevaisuudessa tehdä, tai ruuhkavuosissa eläville selkiyttämään rutiineita ja vähentämään kiirettä. Kaikille, jotka jonkin elämäntilanteen vuoksi ovat vähän hukassa, työhönsä tyytymättömille, eläköityville, muuten vaan muutosta kaipaaville ja ihan jokaiselle, joka haluaa toteuttaa unelmiaan.
Vetovoiman salaisuus on helposti luettava, ja kirjan tehtävät tekemällä asia avautuu konkreettisesti ymmärrettäväksi. Saat valmiudet siihen, miten vetovoiman lakia voi toteuttaa käytännössä. Kaikki oleellinen on tuotu esiin hyvin selkeästi ja ymmärrettävästi, ylimääräinen selittäminen on jätetty pois. Mitä minä haluan? Haluatko ottaa selvää?
Kirjoittaja Tea Kücükler on suuri kirjojen ystävä ja työskentelee tamperelaisessa kirjakaupassa.
