Joulua odotellessa – joulukuinen hämäryys vie muistoihin

Aamun hämäryys  on vaihtumassa salaperäisen harmaaksi päiväksi. Joulun odotukseen tämä harmaus sopiikin hyvin. Puhdas lumi hieman valaisee tienoota ja koristelee pihan vanhojen kuusten oksat.  Sytyttelen kynttilöitä ja selailen lehtien ja netin jouluvinkkeä, joista löytyy innostavia uusia ideoita koristeluihin, leipomisiin ja ruokiin.

Välillä sukellan muutamiin muistoihin jo eletyistä jouluista. Muistot kiteytyvät useimmiten joulukuusiin. Lapsuuskodissani kuuseen ripustettiin nauha, jossa oli paperisia joulukelloja. Aidot kynttilät kiinnitettiin oksiin paksulla langalla, mitään kynttiläpitimiä ei ollut. Niistä ajoista on mieleeni jäänyt vahva tuoksu, joka syntyi, kun kynttilät myöhään aattoiltana puhallettiin sammuksiin. Siihen tuoksuun oli mukava nukahtaa lahjanukke kainalossa.

Aikuisajan joulukuusista muistan varsinkin sen, kun lasten koristellessa kuusta, huomasimme oksien lomaan kätkeytyneen pikkulinnun pesän. Riemunkiljahduksia ja ihmettelyä se meissä herätti. Jokin pieni lintuperhe oli siinä kesän aikana varttunut. Luontotuntemuksemme ei riittänyt määrittämään, minkä linnun se pesä oli ollut.  Lujaksi se oli rakennettu, kun oli pysynyt rikkoutumatta kuusen kaatamisen ja sisälle kantamisen ajan. Annoimme pesän jäädä paikalleen. Välillä kävimme kurkkimassa sitä, taidettiin salaa toivoa, että siihen ilmestyisi taianomaisest jotain pientä. Sitä kuusta emme olisi raskineet viedä joulunajan jälkeen pois ollenkaan tuon pienen hellyttävän pesän takia.

Seuraava ikimuistoinen kuusi on joululta, jolloin takana oli raskas vuosi. Mieheni oli kuollut keväällä lyhyen sairasajan jälkeen. Molemmat lapset olivat jo aikuisia ja ensimmäinen lapsenlapsi vähän toisella vuodella  Olin löytänyt metsästä tuuhean kuusen, jonka oksilla oli paljon käpyjä. Se kuusi jätettiin koristelematta, kävyt riittivät. Luonnontilaisena se sopi tunnelmaan, lohdutti suorastaan henkiessään luonnonrauhaa ensimmäiseen jouluumme ilman perheenpäätä tässä vanhassa tuvassa.

Kuusenkoristelu on sittemmin ollut lastenlasten  mielipuuhaa. He ovat saaneet tehdä sen omien mieltymystensä mukaan ja kauniita kuusista on aina tullutkin. Ainoastaan sähkökynttilöiden laittaminen on ollut aikuisten tehtävänä. Nyt tuokin kynttilöiden ripustaminen sujuu paremmin jo pitkiksi nuoriksi miehiksi varttuneilta vanhimmilta lapsenlapsilta. Oi sentään, miten aika rientää!

Joulukuinen hämäryys vei taas kerran helposti muistoihin. Laitan levyltä soivan Händelin Largon kuulumaan yhä uudelleen, sen sävelten myötä alan suunnitella tulevaa joulua. Suunnitelmien ei aina tarvitse täydellisesti toteutua. Pääasia on, että sydämessä on joulurauha.