Se tunne, kuin eläisin samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen.
Samat ajatukset ja ideat ohjaavat minua. Sama jano pitää minua liikkeessä ja toistaen samoja toimia, yritän löytää sen mikä minusta tuntuu puuttuvan.
Samoihin tunteisiin törmäten yritän vältellä niitä, jahdaten toisia.
Muuttumaton tarina. Olenko minä todella tämä tutun tuntuinen ketju tapahtumia ja tunteita? Onko tämä todella minun elämäni? Onko tämä elämistä? Ja kuka tätä elämääni elää toistaen samaa tarinaa?
Mitä tapahtuu, jos juoksemisen ja toimeliaana pysymisen sijaan pysähdyn näkemään? Entä jos todella katson?
Entä jos kohtaan janoni sen sijaan, että annan niiden viedä minua?
Entä jos teen elämästäni ja siitä, joka sitä elää uteliaisuuteni kohteen?
Entä jos tunnen sen, mitä pelkään tuntea?
Saapuuko huominen silloin? Synnynkö uudelleen? Päättyykö tämä päivä viimein?
Tämän päivän vanhemmuus on ydinfysiikkaa. Tai ainakin siltä se tuntuu. Erilaisia asiantuntijoita pukkaa joka tuutista ja vanhemmuus on usein suurennuslasin alla esimerkiksi mediassa. Vanhemmuuteen liittyvissä keskusteluissa asetutaan helposti jonkun asian puolesta tai vastaan. Erilaiset koulukunnat ja kasvatustyylit esitellään välillä toisensa poissulkevina ja vastakkainasettelulta on vaikea välttyä. Ajan henkeen kuuluu myös tarve menestyä. Elämässä pitäisi saavuttaa, olla jotain.
Välillä mietin, että sama menestymisen tarve pätee tämän päivän vanhemmuudessakin. Täytyisi olla kuunteleva, tunteita tunnistava ja tukeva vanhempi, mutta ei liian lepsu ja kaiken lapselle periksi antava. Täytyisi tietää kehitystä parhaiten tukevat leikit, ekologisimmat ja ergonomisimmat ratkaisut lastentarvikkeissa, olla läsnä ja samalla elää omaa elämää – olla paras vanhempi ja uraohjus. Tai vain superhyveellinen kotiäiti tai -isä.
Vanhemmuudesta vaikuttaakin tulleen kilpajuoksu siinä, kuka vastaa lapsen tarpeisiin parhaimmalla tavalla, kenellä on parhain mahdollinen tieto aiheesta, kuka ottaa asian rennoimmin (koska ei saa suorittaa, vaikka pitää menestyä) ja kenen lapsi kehittyy nopeimmin. Ei mikään ihme, että moni uupuu, kokee riittämättömyyden tunnetta ja on lopulta aika yksin vanhemmuudessaan. Keskustelua leimaa vertailu, epävarmuus ja ehkä ajoittain jopa häpeä.
Minulla on muutama ystävä keiden kanssa voin puhua vanhemmuudestani tai vanhemmuuteen liittyvistä aiheista täysin vapaasti, ilman vertailua tai tuomitsevuutta. Voin olla niin vaillinainen ja niin osaava, kuin olen. Minulla on kuitenkin liuta ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa en tunnu pääsevän samaan. Näiden ihmisten kanssa koen, että keskustelua sävyttää kuvitteellinen kilpailuasetelma, vanhemmuuden Graalin maljan tavoittelu. Välillä tuntuu, että onnistun pahoittamaan toisen mielen kertomalla jonkin mielipiteeni vanhemmuuteen liittyen tai vain iloitsemalla lapseni onnistumisesta jossain asiassa. Minulla on myös omat epävarmuuden hetkeni ja mietin, olenko huono vanhempi, kun en onnistu jossain samassa kuin joku muu.
Entä jos Graalin maljaa ei olekaan olemassa, vaan vanhemmuuden erinomaisia käytänteitä on juuri niin monta kuin on vanhempiakin? Voisimmeko ajatella, että jokainen vanhempi on paras vanhempi juuri sellaisena kuin on? On hetkiä, kun vanhemmuus ei riitä tai se on hukassa ja niitä hetkiä on ihan jokaisella. Virheistä oppiminen on jokaisen vanhemman etuoikeus. Se kasvattaa.
Kehotankin kaikkia vanhempia olemaan solidaarisia toisia vanhempia kohtaan. Seuraavan kerran kun kohtaat ihmisen, joka suorittaa vanhemmuuden ydinfysiikan tutkintoa, ota häntä kädestä kiinni ja sano: ”Sinä riität ja niin riitän minäkin”.
Addiktio on aina rauhan, rakkauden, hyväksynnän tai läheisyyden korvike. Se valtaa mielen – ei sydäntä. Kun ihminen kokee jonkinlaista vajetta, ei hän aina osaa tai uskalla kääntyä sydämeensä, jossa vallitsee ikuinen tyytyväisyys ja tasapaino. Hän kääntyy sen sijaan mielensä ohjaamana jonkin turvallisen, enemmän tai vähemmän haitallisen, addiktion pariin.
Addiktio on sanana epämiellyttävä ja tuo usein mieleen alkoholin, peliriippuvuuden tai huumeet. Addiktioita on kuitenkin miltei kaikilla ihmisillä, ja monet niistä ovat jopa positiiviseksi miellettyjä. Vain asenne, sisäinen kokemus, määrittää onko kyseessä addiktio vai intohimo. Joku voi olla riippuvainen joogasta, joku taas henkisistä kursseista.
Sisäinen kokemus voi olla tunne siitä, että omaa suoritusta tulee parantaa, tai että suuri oivallus on jonkin työn takana. Tämän vajeen takia ihminen ei jätä itseään rauhaan, vaan ajaa itseään suorittamaan jotakin, tai hakee itselleen hyväksyntää vaikkapa yrittämällä olla paras.
Vaje voi ohjata ihmisen myös vaikkapa etsimään somesta jotakin piristävää, koska oma sisäinen rakkaudellisuus on hukassa, elämä liian hektistä, tai parisuhde jumissa. Addiktioon uppoutuminen tuntuu helpolta tavalta käsitellä tyytymättömyyttä kiireisessä arjessa, ongelmiin paneutuminen taas raskaalta ja epämiellyttävältä.
Voi silti hyvinkin olla, että saat sen, mitä eniten kaipaat, jos vaan uskallat myöntää todellisen halusi ja avata sydämesi.
Kun koet tarvetta kääntyä lohdukkeen puoleen:
Avaa itsesi rakkaudellisesti kaipuullesi, tunteillesi ja kaikelle inhimilliselle rikkinäisyydellesi. Voit avautua menemättä mukaan tarinoihin, joita mieli tilanteesta kertoo.
Anna tunteiden virrata ja purkautua – ja päästä niistä sitten irti.
Myönnä itsellesi, mitä oikeasti kaipaat ja tarvitset, ja mistä koet jääneesi paitsi.
Kuuntele ja hoivaa itseäsi kaikella mahdollisella hyväksynnällä ja rakkaudella, älä moiti itseäsi kaipuustasi tai addiktioista, joilla olet aidot tarpeesi sivuuttanut. Ole sen sijaan iloinen siitä, että näet nyt totuuden!
Addiktio voi muuntua elämäntilanteen mukaan. Jos olet päässyt jonkin addiktion yli, mutta sinut valtaa uudelleen tyytymättömyys elämääsi, saatat huomaamattasi kehittää uuden addiktion. Shoppailu voi muuttua sometukseksi, alkoholi työhön uppoutumiseksi tai liialliseksi kuntoiluksi.
Vaikkei addiktio veisi paljonkaan aikaa tai rahaa, se saattaa silti nakertaa tyytyväisyyttäsi.
Itsensä kanssa kannattaa olla tarkkana. Keskity omaan sisäiseen rauhaasi tai kokemuksesi rehelliseen kuuntelemiseen aina kun suinkin jaksat. Silloin pääset vapaaksi addiktion aiheuttamasta kireydestä, sekavuudesta ja tyytymättömyydestä.
Voit purkaa kaikki uskomukset rakkaudettomuudesta, suorittamisen tarpeellisuudesta, tarpeidesi näkymättömyydestä – aivan kaikesta, mikä saa sinut kääntymään pois mittaamattomasta rakkaudesta, joka hehkuu aina sisälläsi.
Löydät Mitran lempeät kirjat Sydämen seksi ja Meidän vuositästä.
Olen muuttanut aikuiselämäni aikana yli 20 kertaa. Olen ollut levoton, pelokas, epävarma, eksynyt itsestäni. Ruuhkavuosina kotini tuntui työleiriltä ja minä kutsuin itseäni kotiorjaksi. Olin mustavalkoinen, kylmä ja poissaoleva. Järjestys ja kontrolli olivat ainoita turviani pelkkiä uhkia täynnä olevassa maailmassa. Minulla ei ollut kiintopistettä, ei tulisijaa, ei mitään mikä olisi antanut minulle lämpöä, turvaa ja voimaa. Olin sulkenut oven sydämeeni.
Rätti kädessä, maanisesti siivoten yritin saada kotini pintoja kiiltäväksi, enkä osannut rauhoittua, ennen kuin sohvatyynyt olivat siistissä rivissä ja lattiat oli pesty. Halusin aina pois kotoa, sillä näin kotona vain sen kaiken, mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Laahustin maailman huolet harteillani ympäri kotiani, tukka sekaisin ja verkkareissa, mutta ulos mennessäni koristelin itseni aina muita varten kauniiksi. Puhuin ventovieraille kauniimmin kuin perheenjäsenilleni. En ollut kotonani onnellinen.
Kotonani olin kuitenkin aidoimmillani. Siellä varjoni ja haavani olivat näkyvillä, enkä edes yrittänyt peittää niitä. Kun olin sisäisesti niin ”likainen”, piti itseni ulkopuolella olla tiptop-siistiä, että pysyin kasassa. Minusta löytyi häpeää ja syyllisyyttä, surua ja pelkoa, enkä pystynyt niitä siivoamaan vahvimmillakaan pesuaineilla pois. Kun en osannut vielä kohdata tunteitani, ne valuivat minusta ulos ilkeyksinä, syytöksinä ja ahdistavana levottomuutena.
On tarvittu paljon raastavan tuskaisia opetuksia ja kipeitä tapahtumia, jotta vihdoin ymmärsin sisäisen heijastuvan suoraan ulkoiseen. Ymmärrän nyt, että maaninen siivoamiseni oli merkki sisäisen siivoamisen tarpeesta. Kun tunnen ärtymystä kodin sotkusta, se kertoo minulle sisälläni olevasta tukahdutetusta tunteesta. Tahrasta, jonka voisin jo pestä pois likaamasta kehoani ja tukahduttamasta energiaani. Kehoni on sieluni ja tunteitteni koti.
Vasta kun olin siivonnut itseni sisältä tyhjäksi ja valmiiksi vastaanottamaan uutta, vasta kun olin oppinut arvostamaan itseäni, vasta kun olin löytänyt sisältäni turvan, luottamuksen ja viisauden, vasta kun olin oppinut asettamaan rajoja ja kun keskityin sisäiseen tunnetyöhön ulkoisen siivoamisen sijaan, löysin unelmieni kodin. Se oli tyhjänä juuri sellainen kuin minäkin olin. Siellä oli paljon hohtavaa uutta, mutta myös paljon sielukasta vanhaa. Lattiat hieman narisivat, mutta valo tulvi ikkunoista. Talo puhui minulle ja minä kuuntelin.
Lähdin rakentamaan kodistani sieluni maisemaa. Halusin, että kotini vahvistaisi ja muistuttaisi minua arvoistani. Halusin kotini heijastavan iloisen värikästä persoonaani ja kertovan tarinaa elämästäni ja matkoistani. Halusin kädenjälkeni näkyvän joka neliössä, en marttyyrimaisen siisteyden, vaan innostuneen luovuuden muodossa. Kului viikkoja kun kokeilin ja makustelin eri värejä, rakentelin nurkkia ja etsin puuttuviin koloihin juuri oikeanlaisia asioita, kuin itseäni ja maailmaani uudelleen rakentaen.
Halusin, että kotini jokaisella huonekalulla ja esineellä on merkitystä, aivan kuten minullakin on merkitystä. Jokainen esillä oleva tavara kertoo tarinan matkastani tähän, jossa nyt olen. Oma sisäinen muutokseni näkyy huonekaluissa, joista suurin osa on vanhasta uudeksi tuunattuja, hiottuja ja maalattuja edellisen kodin muistoja tai kirppislöytöjä. Halusin kotini ilmapiirin olevan kevyt, hengittävä ja elävä, joten täytin sen yli sadalla huonekasvilla.
Olen kiitollinen kaikesta siitä runsaudesta, mitä minulle on annettu, niin vastoinkäymisistä kuin onnistumisista. Kunnioitan muutosta ja toivon lisää yltäkylläisyyttä. Kauneimmat vaatteeni ja koruni ovat esillä ja pukeudun kauniisti myös kotonani. Hoidan lasteni, kissojeni ja kasvien lisäksi hellästi myös itseäni. Minulla on nurkka, jossa innostun oppimaan uutta. Minulla on nurkka, jossa on turvallista itkeä. Jokaisella perheenjäsenellä on tässä talossa tilaa olla ja tuntea, yhdessä ja erikseen.
Herään auringon keltaiseen väriloistoon, joka muistuttaa minua sisälläni olevasta valosta. Joka aamu kävelen läpi kotini kaikki huoneet, sieluni joka sopukan. Se on minulle kuin meditaatio, jolla aloitan päivän. Siirtelen tavaroita, pyyhin pölyjä, juttelen kukille, katson mitä tarvitaan missäkin, samalla kun mietin mitä minä tarvitsen ja haluan tehdä juuri tänään.
Olen tullut kotiin ja olen kuin kotonani itseni kanssa, häpeilemättä ja avoimesti. Olen värikäs, lämmin, arvokas ja läsnä. Kotini turvasta minun on helppo ottaa rohkeita askelia maailmalle, ja minulla on aina sieluani ravitseva lepopaikka, jonne palata. Kotini on alati uudistuva ja muuttuva turvapaikka mahdollisuuksia täynnä olevassa maailmassa.
Minä olen kotini nöyrä palvelija ja sydämeni ovi on auki ja kaikille näkyvä.
– Syvällistä keskustelua kodista, siivoamisesta ja näkyvyydestä Tajunnan virtaa-podcastin jaksossa ”Koti on sisäisen heijastuma”
Ensi syksynä Hidasta elämää -kirjailijat luennoivat viidellä eri paikkakunnalla eri puolilla Suomea 14.8.–11.9.2018. Hetki kohtaamisille -iltojen ohjelma koostuu oivalluttavista luennoista, kohtaamisista ja keskusteluista kirjailijoiden kanssa. Jäljellä olevat tapahtumat: Porvoo 28.8.: Susanna Erätuli & Miia Moisio, Jyväskylä 4.9.: Tara Lange & Marika Rosenborg, Tampere 11.9.: Eevi Minkkinen & Karita Palomäki. (Aiemmin olemme kohdanneet Lahdessa ja Oulussa.) Lue lisää luennoista TÄÄLTÄ.
Tässä viisi voimakuvaa Hetki kohtaamisille -iltojen teemoista.
Kirjoittaja Outi-Maija Itkonen ihmettelee kirjoituksissaan elämän monimuotoisuutta ja taianomaisuutta.
”Hiero hiekka silmistäsi pois. Nukkuva on maailmasi, vain jos sen nukkua annat. Herää oman elämäsi kauneuteen ja ihaile omaa luomustasi, jonka harkiten olet elämäsi matkalla, omin ajatuksin luonut.
Tässä hetkessä piilee taikavoima. Voima, joka synnyttää maailmoja Voima, joka ravistelee uskomuksia Millainen on sinun maailmasi, johon päätät herätä?”
Kuolema ja elämän päättyminen on asia, mitä emme mielellämme ajattele. Kuolema saa meissä aikaan ahdistusta. Kuolema on hyvästit. Kuolema on se, joka vie rakkaamme meidän luotamme pois. Sitä ei voi ennustaa ja se herättää meissä tarpeen pohtia, mitä sen jälkeen tapahtuu, sen sijaan, että antaisimme itsemme sille, mitä tapahtuu ennen sitä.
Elämäsi tarkoitus, on onnellisuutesi. Totta kai se on. Mitä muutakaan se voisi olla? Kovin usein, elämän tarkoitusta pohtiessamme, siirrämme huomiomme maallisiin asioihin. Konkretiaan. Haluamme saavuttaa jotain tulevaisuudessa, niin kuin se tulevaisuus olisi jollakin tapaa taattu. Siirrämme jatkuvasti haaveitamme ja saavutuksia tulevaisuuteen. Sinne ’sitten, kun’ -hetkeen. Samalla nykyisyyden lipuen taianomaisuudessaan ohitsemme.
Jos vain tietäisimme, milloin elämämme päättyy, meidän olisi helppo tehdä suunnitelma koko elämällemme, eikö? Vaan siunattu on tietämättömyytemme, opettaessaan meitä pysymään kiinni hetkessä. Jos sinä kuolisit tänään ja katsoisit elämääsi taaksepäin, millaisena se sinulle näyttäytyisi? Jäikö jokin odottamaan sitä tulevaan, mitä ei koskaan tullut?
Tämä ihmiselo, on kuin päivä huvipuistossa. Voit joko istua huvipuiston laitamilla. Katsoa ja odottaa, että jonot lyhenevät, jotta voit sitten mennä aivan vapaasti. Ehkä sinua hieman pelottaa. Tai et ehkä ole varma, missä kaikissa laitteissa haluaisit käydä. Ehkä haluat ensin kuulla, mitkä huvituksia sinulle suositellaan, mitä muut ovat mieltä. Ehkä odotat päivän hieman rauhoittuvan, jotta voit sitten rauhassa nauttia huvituksista. Vaan sää muuttuu ja huvipuisto suljetaan. Sinne jäi huvittelut. Lähtiessäsi portilta, tunnet pienen piston sydänalassasi, olisi pitänyt mennä heti. Koko päivä meni ohi odotellessa, etkä saa sitä enää takaisin.
Tuona päivänä huvipuistossa, voit myös valita rientää suurella ilolla ihmettelemään kaikkia huvituksia, mitä olet aina halunnut kokeilla. Osa ehkä hieman jännittää, mutta kun haluat kokea, niin pieni määrä perhosia vatsanpohjallakaan ei haittaa. Jokaisen huvin jälkeen hiuksesi on hieman enemmän sekaisin, välität siitä hieman vähemmän, olet hieman rohkeampi ja hymy kasvoillasi levenee. Ehkä joidenkin huvitusten jälkeen toteat: ”Ei enää ikinä!” ja naurahdat sillekin. Sää muuttuu ja huvipuisto sulkeutuu. Olitkin jo hieman väsynyt kaiken sen nauramisen ja kieppumisen jälkeen. Kun kuljet portista ulos, sydänalasi täyttää kiitollisuus riemuisasta päivästä, kokemuksista ja siitä ilosta, jonka muiden kanssa päivän aikana sait jakaa.
Näetkös, avaimet onnellisuuteesi ja elämääsi, on käsissäsi. Miten sinä vietät päiväsi elämäsi huvipuistossa?
Kirjoitan tämän postin, koska syystä tai toisesta minulta kysytään usein, miten pärjätä sen kanssa, kun kaipaa läheisyyttä ja/tai seksiä.
Yksi syy kysymyksen esillä oloon on se, että seksuualisuus herää vääjäämättä henkisyyden kanssa. Omat tarpeet, vaistot, halu kontaktiin ja alitajuinen kaipuu sulautumiseen ”äidin” kanssa – muutamia asioita luetellakseni, heräävät kaikki, kun tietoisuus koskettaa kehoamme, sydäntämme ja mieltämme. Henkisyys on henkiin heräämistä, ja se tarkoittaa koko pakettia ennemmin tai myöhemmin.
Minua inspiroivaan henkisyyteen kuuluu se, että kaikki osat ”tuodaan kotiin”. Tämän vuoksi on tarpeen vastata myös siihen, mitä tehdä, kun sydän alkaa huutaa kaipuutaan ja jalkoväli tuntuu magneetin tavoin haluavan jotain lähelleen.
1. Älä paina mitään alas
Ensimmäinen periaate siinä, mitä kutsun inhimilliseksi henkisyydeksi, on se, että mitään ei paineta alas. On mahdotonta synnyttää minkäänlaista itsetuntemusta, jos tuota itseä tai sen osia ei voi päästää esiin. On oma aiheensa puhua siitä, miten omaan seksuaalisuuteensa saa kontaktin, mikä on monille olennaisempi juttu tässä kohtaa. Jos meillä kuitenkin on jonkinlainen kokemus seksuaaliseen vetoon, otetaan ekana se rohkea askel, että suostutaan sen olemassaoloon.
Tarkoitan tällä sitä, että oma seksuaalisuus saa olla olemassa ja tuntua paikasta, ajasta, ihmisistä, ajatuksista tai muodosta riippumatta. Henkisyys on tutustumista, ja tutustuminen edellyttää sitä, että kohteeseen suhtaudutaan hyväksyvästi ja ehdoitta. Harva haluaa tutustua sinuun, jos sinulla on ehtoja sille, millaisena sinä häneen haluat tutustua.
2. Älä toimi
Seksuaalinen energia siinä missä ajatukset ja tunteetkin on jotain, joka tapahtuu meissä. Suhtaudun niihin kaikkiin informaationa, johon voin tutustua ja jonka voin antaa informoida mahdollisia valintojani toiminnan suhteen.
Eli toimiminen on eri asia kuin asian pois painaminen. Sanon tämän siksi, että moni ihminen tuntuu yhdistävän ne toisiinsa. Se, että antaa jalkovälinsä sykkiä ja valitsee olla toimimatta sen ohjaamalla tavalla, on eri asia kuin koko ilmiön kieltäminen.
Monille tämä on itsestäänselvää. Niille, jotka kokevat seksuaalisuutensa uudella tavalla heräävän tämä voi olla vaikeaa, koska veto on kieltämättä voimakas.
3. Hengitä
Kun minua panettaa, annan itseni tuntea tämän kokemuksen. Hengittämis -sanaan voi tiivistää yksinkertaisesti sen, että annan itseni aistia, tuntea ja havaita nämä tapahtumat itsessäni.
Kehottaessani ihmistä aistimaan, tuntemaan ja havaitsemaan, saan usein vastaukseksi sen, että kokemus vain voimistuu. Juuri näin siinä usein tapahtuu. Edelleen: HENGITÄ. Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua omaan seksuaalisuuteen sen sijaan, että tekisimme sille jotain. Seuraava kysymys onkin usein se, että mitä sillä sitten pitää tehdä.
4. Älä tee mitään
Minulta on vienyt vuosia ymmärtää kokemuksellisesti, että minun seksuaalisuuteni on minun seksuaalisuus. Ihan yhtä lailla kuin minun ihastuminen, ilahtuminen ja rakastuminenkin on minun. Ne ovat minussa tapahtuvia kokemuksia, joita on vaikea olla liittämättä toiseen.
Olet ehkä kuullut sellaisesta psykologisesta ilmiöstä kuin projektio. Edellä mainittujen kokemusten äärellä monelle on lähes mahdotonta havaita ne toisesta erillisenä kokemuksena. Osittain sen vuoksi, että usein toinen ihminen on osasyynä siihen, että saamme kontaktin tällaiseen kokemukseen itsessämme. Jokin toisessa on voinut auttaa sydäntämme avautumaan tai kehoamme rentoutumaan ja hups –> tuo toinen on tämän ihmeellisen kokemuksen lähde.
Omaan seksuaalisuuteensa toisesta riippumattomana asiana voi luoda paremman kontaktin olemalla sille intiimisti läsnä.
5. Sanoita
Käytän itsetuntemuksen välineenä oman kokemukseni sanoittamista. Sanoisin, että suomalaiset ovat korostuneen heikoilla omien tunnekokemustensa sanoittamisessa, puhumattakaan kehollisista aistimuksista tai omien tietoisuudentilojen muutoksissa. Meille, kuten kenelle tahansa muullekin on hyödyllistä oppia sanoittamaan omaa kokemustaan tarkasti.
Tarkoitan tällä sitä, että kuvailen itselleni havaintoa omasta kokemuksestani. En siis tyydy siihen, että totean, että minua panettaa. Vaan kysyn itseltäni: Okei, mitä se käytännössä tarkoittaa? Mitä minussa tuntuu? Missä se tuntuu? Mitä tapahtuu kun sanoitan tämän ääneen? Näin luon kontaktia omaan kokemukseeni, eli toisin sanottuna itseeni.
Kaikki terapiatyö pohjautuu siihen, että luomme kontaktin omaan kokemukseemme. Tämä perusperiaate olisi jo aika tuoda osaksi jokaisen ihmisen perusarkea. Myös seksuaalisuutta.
6. Tutustu syvemmin
Kun suostun tuntemaan oman haluni, joka monissa tapauksissa sekoittuu myös toiveisiin, kaipuuseen ja tarpeisiin, jotka ovat kaikki hieman eri makuisia juttuja, minun on mahdollisuus tutustua siihen syvemmin.
Jos vain toimimme halun tai kaipuun ohjaamana, meiltä menee jotain tosi olennaista ohi. Nimittäin se, mitä oikeastaan haluamme tai kaipaamme. Jos suostumme hengittämään, olemaan toimimatta ja sanoittamaan omaa kokemustamme, vaikka jalkoväli olisi tulessa tai sydäntä kolottaisi, meidän on mahdollista saada selville, mitä se on, mikä meistä puuttuu juuri sillä hetkellä.
Mystikoilla on sellainen sanonta, että jos sinulla on jano, älä etsi vettä vaan etsi janoa. Jos toimit edellä mainitulla tavalla, sinun on mahdollista saada selville itse, mitä se tarkoittaa, että se jokin, mitä etsit löytyy sinun sisältäsi. Kun et pyri täyttämään halua vaan suostut kokemaan sen läsnäolevasti, löydät jotain mielenkiintoista. Älä usko, vaan kokeile itse.
Halun ja kaipuun taustalta voi löytyä lähes mitä vaan, ja siksi ainoa tapa selvittää on katsoa itse. Tyypillisiä löydöksiä ovat seuraavat:
halu kontaktiin oman kehollisuutensa kanssa
kaipuu sulautumiseen, eli sellaiseen rentoutumisen tilaan, jonka olemme kokeneet alunperin äidimme läheisyydessä
halu oman aggression kokemiseen
halu kokea omia tunteitaan tai purkaa jotain sisältä, jota on vaikea kokea
kaipuu nauttia
halu toteutua naisena tai miehenä
halu antautua
halua kokea eloisuutta
halu yhteyteen (pohjimmiltaan itsen kanssa)
7. Tunnustele
Huomaa, etten sano ”tyydytä itsesi”. Samalla kehoitan kuitenkin toimintaan. Tunnustelussa on se ero, että silloin etusijalla on nimenomaan oman kokemuksen tunteminen ja siihen tutustuminen. Nauttiminen, tunnustelu ja kosketus juuri siinä määrin, mitä se edellyttää, että saa paremman kontaktin tuohon energiaan.
Tätä samaa periaatetta voi soveltaa myös toisen kanssa ollessa. Kaksi ihmistä voi edetä intiimissä kanssakäymisessä sen pohjalta, mikä tuntuu synnyttävän paremman kontaktin omaan itseen. Tällainen kanssakäyminen on lyhyesti sanottuna maagista.
8. Mitään ei löydy ulkoa
Olet varmaan kuullut tämän sata kertaa ”mitään ei löydy ulkoa”, jos olet lukenut henkisiä kirjoituksia. Minun kokemukseni on, että vaikka viisaus on avoimesti jaossa, näen vain vähän vinkkejä siihen, miten niin tehdään tai miten tuohon paikkaan voi löytää.
Prosessi on lopulta yksinkertainen. Kun sinussa on jokin ulospäin suuntautuva kaipuu, toive tai halu, tuon kokemuksen tunteminen, sille avautuminen ja sen syveneminen paljastaa sinulle jossain kohtaa jotain sellaista itsessäsi, mikä vastaa tuohon kaipuuseen.
Yksinkertaisuudesta huolimatta tuo prosessi ei ole aina helppo. Ihmiseen on rakentunut niin monta ulospäin suuntatuvaa mekanismia ja defenssiä, jotka estävät kokemasta sen mitä meissä tapahtuu, että vaatii välillä melkoista sielun lujuutta istua alas ja vain hengittää. Se on kuitenkin sen arvoista.
9. Mihin tämä kaikki sitten voi johtaa?
Minun kokemukseni on, että rakkauden tai sen kohteen kaipuun kohtaaminen johtaa välivaiheiden ja ymmärryksen kasvamisen myötä siihen, että koen rakkauden puutteen itsessäni. Tyhjyyden ja puutteen. Tuo kokemus kutsuu rakkauden luokseen minun sisältäni.
Halun kokeminen, vaikkapa siinä muodossa, että koen halua olla mies ja haluan jonkun antautuvan miehuudelleni, johtaa tuon miehuuden kokemiseen omassa itsessäni ja siihen, että jokin minussa avautuu sille. Kokemus on nautinnollinen, jos sille uskaltaa antautua ilman toista ihmistä.
Hyväilyn tai kosketuksen kaipuu voi johtaa siihen, että tunnen tuon kaipuun ihollani sekä kehossani, ja kehoni alkaa itse asiassa tuntea hyvää oloa siitä, että se tulee kosketetuksi. Koskettaja ei kuitenkaan ole mikään muu kuin oma tietoisuuteni.
Kaikissa näissä on taustalla sama logiikka. Tunnen haluni tai kaipuuni. Antaudun sille ja suostun läsnäolevasti ja hereillä antautumaan kokemukselle. Tämä johtaa siihen, että myös vastaus syntyy sisäisesti. Halun kohdalla se ei välttämättä tarkoita sitä, että halu poistuu, mikä tuntuu olevan monelle tavoite. Sen sijaan halu tulee lähemmäksi ja voi vapautua sen kohteesta. Toinen kysymys onkin sitten se, olemmeko valmiita päästämään irti fantasiastamme sen suhteen, että nautintoon tarvitsee toisen ihmisen.
Ei sillä, tämän kaiken jakaminen toisen kanssa on nautinnollista. Minun näkökulmani asiaan on kuitenkin se, että eikö halustakin voisi oppia ja ottaa sen mitä sillä on annettavanaan henkisyyden näkökulmasta? Lupaan, että se vapauttaa myös kokemaan sitä eri tavalla toisen kanssa.
10. Seksuaalienergian muuntuminen
Moni henkinen perinne tarjoaa menetelmiä seksuaalienergian muuttamiseen, eli toiselta nimeltään sublimointiin. Energiaa voi muuttaa erilaiseksi, mutta saman asian voi tehdä myös antamalla tietoisuuden koskettaa tuota energiaa. Tämä tapahtuu edellä mainittuja kehoituksia harjoittamalla.
Kehoituksissa on se etu, että me emme tee seksuaalienergialle mitään, vaan annamme sen muuntua itsessään. Koska emme myöskään tee sille mitään, emme yritä väistää mitään siihen liittyvää vaan kohtaamme ne ilmiöt, joita lisääntyvä ja avautuva seksuaalisuus (tai muu ilmiö johon kehoituksia harjoitamme) tuo esiin.
Seksuaalienergian muuntuminen on myös eri asia kuin panetuksen kanavoiminen tekemiseen. Ensimmäisessä annamme sille tilaa ja annamme sen tulla paremmin osaksi itseämme, kun taas toisessa pyrimme tekemään sille jotain. Molemmille on paikkansa, mutta toinen johtaa itsetuntemukseen, toinen energian hallintaan tai huonommassa tapauksessa sen sivuuttamiseen.
11. Toinen voi joskus olla tarpeellinen
Koska tämän tekstin pariin varmasti eksyy moni sellainenkin, jonka seksuaalisuus on enemmän lukossa, sanottakoon, että omaa seksuaalisuutta voi olla tarpeen kokea toisen kanssa, että siihen alkaa saada paremman kontaktin.
Monilla seksuaalisuus on lempeästi sanottuna jumissa. Piilossa ja alas painettuna. Ehkä vain tietynlaisin ehdoin esille tulevaa. Tämä on minun mielestäni harmi sen vuoksi, että sen ei tarvitsisi olla niin. Se on energiaa ja informaatiota, joka voisi rikastuttaa jokapäiväistä elämää. Pohjimmiltaan se on energiavaranto, eli patteri, jonka hyötykäyttäminen kannattaa mistä tahansa näkökulmasta. Sen kanssa tekee paremmin duunia, saa enemmän aikaan, meditoi paremmin, ymmärtää toisia paremmin ja jaksaa juosta pidempiä lenkkejä. Jopa terveyskin paranee sen mukanaolon myötä.
Seksuaalisuutta pidetään joskus pyhänä asiana. Ja sitä se on niin kuin kaikki muukin meissä. Se ei kuitenkaan ole minun mielestä sen pyhempi asia kuin mikään muukaan meissä. Se ihan yhtä lailla vaatii tutustumista ja uudelleen tutustumista. Osa tätä prosessia on sen kokeminen toisen kanssa, koska moni osa seksuaalisuudesta ilmenee ainutlaatuisesti toisen kanssa jaettuna.
Voi siis olla niinkin, että oman seksuaalisuuden hengittäminen itsekseen on helpompaa kun antaa toisen ihmisen olla aktivoimassa sitä itsessä.
Työkalut
Jos sinulla ei ole työkaluja tai osaamista edellä mainittujen ehdoitusten toteuttamiseen, saat niitä järjestämiltäni retriiteiltä sekä henkisestä valmennuksesta. Retriiteillä emme keskity välttämättä seksuaalisuuteen, mutta opimme jatkuvasti lisää siitä, mitä kehollisen, emootionaalisen ja mentaalisen läsnäolon harjoittaminen käytännössä tarkoittaa. Valmennuksessa aihe on itse valitsemasi.
Sitku, sitku, sitku alkaa loma! Sitten on monesti monenlaisia suunnitelmia: Käydään paikoissa, jonne ei muuten ehdittäisi, nähdään ihmisiä, joita ei ehkä muuten ehditä näkemään. Jos loma on neljä viikkoa, se täyttyy nopeasti erilaisista ihanista suunnitelmista. Kun loma on täynnä ihania suunnitelmia, jatkamme samaa kuin ei-lomalla: ennalta suunniteltujen aikataulujen suorittamista.
Minulle loma on ennen kaikkea sitä, että teen ihan tavallisia asioita omassa tahdissani:
Juon aamukahvin rauhassa. Katselen taivaalle, juttelen perheen kanssa. Aamutakissa viipyillään pitkään.
Tiskaan. Arjessa, kaupungissa, meillä on tiskikone, mutta ei se tunnu auttavan ajanhallinnassa. Lomalla, mökillä, kannan veden, lämmitän padan, odotan veden lämpenemistä, kannan veden tiskipaikalle ja tiskailen kaikessa rauhassa lintujen laulussa tai sateen ropinassa. Ei harmita muuten yhtään! Itse asiassa tuntuu enemmänkin siltä, että asioita nopeuttavien laitteiden poissaolo hidastaa ja rauhoittaa elämää!
Kitken rikkaruohoja. Ajan nurmikkoa. Teen ruokaa. Luen. Siivoan. Tuunailen. Juoksen. Hengitän. Tuijottelen. Ompelen. Poimin kukkia. Palvelen lapsia. Katson jalkapalloa. Välillä saan kirjoitusinspiraation ja istun hetkeksi koneelle.
Joku voisi sanoa, että minulla on tylsä loma – ei matkoja tai elämyksiä. Mutta minulle tavalliset asiat ovat suuria elämyksiä, kun niiden äärellä on aikaa viipyillä, aistia ja ELÄÄ – sen sijaan että yhtä asiaa tehdessä harmittaa, että seuraavat asiat on vielä tekemättä. Lomahetkiin laskeutuu hötkyilemätön rauha.
Naapuri yhytti minut leikkelemästä pihan valtavan pionipenkin tuulessa tuivertuneita, maata viistäviä kukkeuksia. ”Mitä sä teet!”, karjaisi hän, maanomistajan elkein, vaikka ei omistakaan kuin yhden viideskymmenesosan pionipenkistä, josta minä omistan suunnilleen saman verran. ”Kerään talteen näitä sateesta liiskaan menneitä, etteivät joudu hukalle”, loihen lausumaan.
Naapuri oli sitä mieltä, ettei yhteisiä pioneja saisi leikata kotiinsa kimppuun – edes niitä liiskallaan olevia. Hän tuumi, mitä siitäkin tulisi jos kaikki kävisivät pusikolla. ”Kukaan muu ei kehtaa kuin sinä”, hän hyökyi, erittäin paheksuvasti.
”Kehtaan kyllä”, sanoin.
Kehtaaminen on häpeän sietämistä, sen vankeudesta vapautumista
Ehdotin, että otetaan aihe puheeksi taloyhtiön hallituksessa: saako liiskaan meneviä pioneja poimia? Mielessäni on jo ehdotus: kaikki halukkaat voisivat poimia itselleen yhden tai kaksi pionia valtavasta, kymmenien metrien mittaisesta istutuksesta kesän aikana. Yhteiseksi iloksihan ne pionit on tarkoitettu.
Varmasti on hyvä olla yhteisiä pelisääntöjä. Mutta ajattelen ennen kaikkea, että keskustellaan niistä, eikä oletella mitään. Tutkitaan, mitä kukin haluaa ja tarvitsee. Kuulostellaan, millaiset luovat ratkaisut ja kompromissit palvelisivat kaikkia. Ajattelen tällä tavalla ihmissuhteissa ja kaikissa elämän asioissa.
Häpeä estää meitä tutkimasta omia rajoja ja keskustelemasta. Se tuottaa oletuksia siitä, mitä muut tuumivat, haluavat ja ajattelevat. Häpeä estää olemasta itselle ja muille rehellinen siitä, kuka olen, mitä tunnen ja mitä tahdon. Häpeä estää myös kysymästä ja olemasta utelias; se tuottaa ylemmyyttä ja erillisyyttä – tai alemmuutta ja erillisyyttä. Häpeä on sisäistä kokemusta siitä, että jää yksin jos on sitä mitä on. Häpeä estää tutustumasta omaan suurenmoisuuteensa.
Ajattelen, että Suomi on sääntöjen ja häpeän luvattu maa. Onko missään muualla samanlaisia millimetrin eksakteja standardeja sen suhteen, millaiset kaadot kylppärissä on oltava ja missä ravintolan tarjoamaa simaa saa nauttia ja kuka voi perustaa nakkikiskan? En tiedä toista yhtä säännöissä rigidiä maata, kuin Suomi. (Arvostan maadoittuneisuutta ja toimivuutta täällä, ja toisaalta säännöt ehkä tuottavat sitäkin, kuka tietää.)
Kehtaamisessa on kysymys häpeän sietämisestä. Jos ei siedä omaa häpeäänsä vaan peittelee, nolostelee ja hyssyttelee itseään tai toisia, liiskaa itseään sisäisesti siitä mitä itse on. Silloin ei koskaan kehtaa. Ja jos joku toinen kehtaa, häntä paheksutaan. ”Mitä muutkin ajattelevat!” tai ”Mitä siitä tulis jos kaikki toimis noin kuin sinä!?” Silloin saatetaan valtavan omavaltaisuuden puuskaisessa tuulessa myös ryskiä tavarajunan lailla toisen ihmisen rajojen yli – oman rajattomuuden vuoksi. Silloin tuhannen taalan kohta olisi sukeltaa tutkimaan, mikä oikeasti tekee kipeää. Häpeä estää tulemasta näkyväksi itselle ja toisille – ja estää syvien yhteyksien muotoutumisen. Diippiä kohtaamista on vain siellä, missä uskaltaudutaan häpeän valtakuntaan, haavoittuviksi. Paradoksaalisesti silloin häpeästä myös vapautuu.
Silloin voi avautua keskustelulle ja yhteiselle tutkailulle siitä missä rajat menevät ja mitä kukainenkin kokee. Usein häpeä sitoo loukkaantuneisuuteen niin, ettei päästä syvemmälle tasolle keskustelemaan ja katsomaan sitä, mikä oikeasti tekee kipeää. Silloin jäädään vuosikymmeniksi kitkerään katkeruuteen siitä, että joku on pissannut mun muroihin ja syyllisten on kärsittävä.
Kun häpeän valta laantuu, voi nousta siivilleen ja säkenöidä
Paheksunta on oman häpeän projisoimista toiseen. Kysymys ei ole niinkään moraali- tai pelisäännöistä, koska niistähän juurikin voisi aina keskustella. Minä voin hakea pionini myös kaupasta. Kysymys on siitä energiasta millä itseä, toisia ja maailmaa lähestytään.
Kun lähestyy tunnistamattoman ja kohtaamattoman häpeän kautta, pienentää itseään ja muita. Aihe on minulle tuttu ja rakas; kirjassanikin kerron, kuinka häpeän syvästi kohtaaminen itsessäni, sen synnyn alkulähteillä on vapauttanut minua valtavasti. Lukkiutuneita tunteita ei voi mentaalisesti prosessoida. Tieto ei ole näissä asioissa vapauttavan tuntemisen ja integtoimisen väärti. Tarkoitan, että ei riitä, että tietää mistä omat traumat ja kipukohdat elämässä nousevat. Tieto auttaa jauhamaan samaa levyä uudestaan ja antaa matskua syyttää elämää ja esittää vaatimuksia kosmokselle. Vain syvä, elämästään täyden vastuun ottava halu kokea vihdoin muuta auttaa vapautumaan ja eheytymään. Eteenpäin kulkeminen opettaa uudenlaista tapaa olla, haavojensa ikuisesti nuoleminen ei opeta mitään. Häpeän tapauksessa eteenpäin kulkemista on muun muassa kehtaaminen.
Kehtaan laulaa täysillä fillaroidessani pitkin kyliä, kehtaan unelmoida suuria ja myös kulkea tietoisesti unelmiani kohti. Kehtaan olla järjetön. Kehtaan kuulostella missä rajani menevät. Kehtaan tuntea ja kehtaan ilmaista tunteeni. Kehtaan sanoa, kun olen eri mieltä. Kehtaan nähdä toisen, ja kehtaan nähdä itseni. Kehtaan ajatella isosti, laatikon ulkopuolelta. Kehtaan katsoa maailmaa omalla tavallani. Kehtaan rakastaa ja arvostaa itseäni, kehtaan voimautua. Kehtaan jättää ihmisiä taakseni, kehtaan tutustua uusiin, kehtaan olla esittämättä mitään, olla osallistumatta peleihin. Kehtaan luottaa tunteisiini ja toimia niiden mukaan. Kehtaan olla epäilemättä omaa intuitiotani ja tunteitani, vaikka paperilla näyttäisi miltä. Kehtaan vaatia parasta itselleni tärkeissä asioissa. Kehtaan olla tekemättä kompromisseja totuudestani ja minulle kallisarvoisesta. Kehtaan siis olla voimassani.
(Vielä sananen pioneista: energeettisesti en ihmettele, että naapuri tuli räyhäämään, koska kukkia poimiessani olen joskus ajatellut, että kaikki eivät välttämättä ole sitä mieltä että poimia saa, ja joku voi tulla joskus urputtamaan. Nyt kävi niin.) Sykähdin pohtimaan häpeää ja kehtaamista; aihe on minulla pinnalla muutenkin.
Kun kasvaa kohti uusia unelmia tai menee syvemmälle kohti rakkautta, joutuu kohtaamaan häpeää ja kaikkea itsessä vielä täyteen potentiaaliin kasvamatonta. Kehtaaminen on evoluutioon uskaltautumista, voimaantuneisuutta.
Asuuhan minunkin sisälläni yhä se pieni sivuun sutija, joka mieluummin sopeutuu ja hiihtelee vähän näkymättömissä lavan reunoilla ja pujahtaa sitten asuttamaansa kuiskaajan koppiin, ettei kukaan pääse sanomaan, että ettäs kehtaat. Mutta sitten minussa asuu se toinenkin, jota kukaan ei kiellä kurkottamasta tähtiin.
Ja poimimasta pioneja.
Katso keskusteluni häpeästä terapeutti Heidi Valastin kanssa täältä
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
”Unentarve tarkoittaa sitä aikaa, jonka kukin tarvitsee elpyäkseen riittävästi ja tunteakseen olonsa seuraavana päivänä virkeäksi ja levänneeksi”, kirjoittavat Helsingin uniklinikan tutkimusjohtaja Markku Partinen ja toiminnanjohtaja Anne HuutoniemiUniterveyskirjassa.
Kirjassa kerrotaan, että unentarvetta voidaan arvioida karkeasti loman aikana nukutun unen määrällä. Eli se, kuinka paljon nukut lomalla, on lähellä todellista unentarvettasi.
Kun minä olen lomalla, nukun 11 tuntia yössä. Sen jälkeen minulla on supernainen-olo. Mieli on kirkas ja keho on täynnä energiaa. Tuntuu, että mikä tahansa on mahdollista. Moni kauhistelee pitkiä unia. Välillä vähän hävettää edes sanoa, että tarvitsen niin paljon unta.
Arjessa pyrin nukkumaan vähintään 9–10 tuntia. Kahdeksalla tunnilla olen voimaton, ja itku on herkässä.
Muistan, kuinka yläkoulussa menin kahdeksaksi kouluun – herätys oli siis klo 07: Kasasin takarivissä kirjapinon tyynyksi, ja vaivuin unihorrokseen – kunnes ilmaan jäänyt kysymys herätti minut. Olen melko varma, että opettaja ajatteli minun valvoneen illalla ja pitäneen minua laiskana tai vähintään huonona oppilaana. No jaa, tavallaan olinkin. Olin mennyt nukkumaan ehkä vasta 21.30, kun todellinen unentarpeeni olisi vaatinut nukkumaanmenoa klo kahdeksalta illalla. Samaan aikaan siis, kun treenini loppuivat. Juoksin tuolloin SM-tasolla. Fyysinen rasitus oli kovaa, mikä lisäsi entisestään unentarvetta. Ehkä olisi ollut hyvä mennä nukkumaan jo seitsemältä illalla…
Vasta aikuisiällä olen alkanut ymmärtää enemmän pidempää unentarvettani, tässä kaksi löydöksistäni:
1) Elämä on seikkailupuisto!
Kun olen hereillä, olen hereillä. Olen intensiivisesti läsnä elämälle, ihmisille ja tapahtumille. Läsnäolo on aktiivista havainnointia ja olemista – ei passiivista löllöttelyä lootusasennossa. Innostun myös valtavasti elämästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista – elämä on minulle kuin seikkailupuisto. Toki se väsyttää! Niinhän toteamme lapsistakin seikkailurikkaan päivän päätteeksi: ”Kyllä nyt uni maistuu!” Ja minulle kyllä uni maistuu!
2) Kehoni on iloni!
Olen fyysinen ihminen. Kehoni kertoo helposti, että se tarvitsee liikettä. Tykkään juosta, ja kävelen aina kuin mahdollista. Kun luennoin, liikun paljon. Kun kaipaan ratkaisuja asioihin, lähden juoksemaan tai kävelylle. Kehoni on myös yksi tärkeimmistä intuition välineistäni. Se kertoo, jos jokin tunne on jumissa – ennen kuin tietoisesti sen ymmärrän. Kehoni on siis varsin soiva peli, mutta samalla se tarkoittaa sitä, että keho tarvitsee kunnolla lepoa. Mikäli se ei saa riittävästi lepoa, tuntuu kuin kehon elämänvirta alkaisi hyytyä.
”Mikäli ihmisen täytyy laittaa herätyskello soimaan herätäkseen aamulla, viittaa se siihen, että yöuni saattaa olla lyhyempi kuin unentarve”, kertoo Uniterveyskirja.
Lomalla on siis hyvä löytää oma, yksilöllinen unentarve. Kun suorittaa yhteiskunnan normin mukaisia aikatauluja, oma rytmi saattaa hämärtyä. Ja vaikka olisi ihana olla ihanteen mukainen Duracell-pupu, on annettava arvoa sille omalle unentarpeelle, jonka oma keho osoittaa. Vaikka se olisi pitkäkin.
Kirjoittaja Liina Länsiluoto on valtiotieteilijä, viestinnän ja palvelukehittämisen ammattilainen sekä kahden pienen pojan äiti. Teksteissään Liina pohtii kasvun ihmettä ja sitä, miten säilyttää mielentyyneys vanhemmuuden melskeissä.
”Suomalainen kunnollisuus on sitä, että täyttää itse keksimänsä velvollisuudet, vaikka henki menisi.” Lause huvitti minua Jukka Viikilän kirjassa Suomalainen vuosi. Kuten hyvässä huumorissa, tässä lauseessa piilee taustalla totuus ja tuska. Kunnollinen suomalainen täyttää velvollisuutensa. Itse keksityt velvollisuudet ovat myös minulle hyvin tuttuja. ”Kympin tyttönä” olen käyttänyt 15 vuotta oppiakseni pois tehtävien suorittamisesta kouluajan jälkeen. Kun asiaa alkaa pohtia, itse keksittyjä velvollisuuksia löytyy arjesta monia. Kaksi esimerkkiä, joista olen itse opetellut pois kotonani: 1. Pyykkejä ei tarvitse heti korjata pois. Pyykkikasojen vieressä voi vaikka joogata. Rennompi minä on läheisilleni huomattavasti tärkeämpää, kuin kaappiin viikatut pyykit. 2. Legot voivat lojua olohuoneessa vaikka koko ajan. Vaikka kaaokseen tottuminen kestää ja sisätossut voivat olla tarpeen haavereiden välttämiseksi, voi iltaisin olla fiksumpaa levätä kuin järjestellä leluja. Pienten arkisten asioiden lisäksi olen löytänyt keksittyjä velvollisuuksia myös laajemmin elämästä. Pohtimiani kysymyksiä ovat esimerkiksi:
Onko lasten harrastusrumba pakollinen vai pärjättäisiinkö vähemmällä? Tämä meille vielä teoriaa, koska lapset ovat niin pieniä. Muutaman vuoden päästä tämä on kuitenkin iso kysymys arjessa.
Tuleeko juhla hiki päässä väsätyistä herkuista vai vaikka valmisruoilla ja yhdessäolosta? Ennen lapsia isännöimme mieluusti erilaisia illallisia ystäville. Hyvä ruoka ja kokkaaminen veivät ajatuksia pois työstressistä tehokkaasti. Nyt lasten kanssa kestitseminen ei entiseen malliin onnistu – paitsi, kun alennamme odotuksia. Hyviin kemuihin kuulua nykyään pari itkukohtausta ja kämppä mullinmallin sekä astetta simppelimmät tarjoilut. Kiva nähdä kumminkin!
Jos kotona on kiivain pikkulapsiaika meneillään, voisiko luottamustoimista karsia? Vaikka pidänkin niistä ja olen varmaan hyödyksikin, voisiko niiden pariin palata, kun lapset ovat hieman isompia? Tätä olen yrittänyt toteuttaa kovasta FOMAsta (fear of missing out) huolimatta.
Samaa karsintaa voi tehdä myös töissä. Kaikki pakot eivät välttämättä ole pakkoja, vaan työtehtävissä voi olla myös sisäisen piiskurin laatulisää. Jos työ ei anna aikaa tehdä parasta mahdollista laatua, voi riittävän hyvään tyytyä puhtaalla omallatunnolla. Mikään työ ei ole ainakaan oman terveyden menettämisen arvoista. Ennen purnuttia pitää siis viimeistään karsia – vähintään niistä itse keksityistä velvollisuuksista
Isoja kysymyksiä ovat myös elämäntapaan liittyvät velvollisuudet: jos unelmakoti tarkoittaa tappiin vedettyä asuntolainaa tai jatkuvaa kodin kunnostusta, voi se tuoda mukanaan liikaa stressiä ja valitun asuintavan luomia pakkoja. Vähemmälläkin voisi olla onnellinen. Helpottaisiko muuttaminen pienempään asuntoon rahahuolia ja stressiä? Jos kyllä, ehkä se olisi muuton arvoista?
Pahimmillaan itse keksityillä velvollisuuksilla kuormittaa myös läheisiään. Kuormittaa voi piiskaamalla itseään niin, että on kireänä jatkuvasti. Kuormittaa voi myös sysäämällä velvollisuuksia vaikkapa kumppaninsa niskaan. Molempia malleja olen myös itse kokeillut. Hyviä oppitunteja, kumpaakaan en voi suositella.
Mitkä ovat sinun keksittyjä velvollisuuksiasi? Odotatko niitä itseltäsi, entä muilta?
Teksti: Virpi Raipala-Cormier on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, yrttien ja luontaishoitojen kouluttaja ja Frantsilan tuotekehitysvastaava sekä meditaatio- ja joogaopettaja.
Suomen luonnon yrtit tuovat iloa ja terveyttä niin sisäisesti nautittuna kuin ulkoisesti käytettynä. Käytä niitä esimerkiksi yrttiteenä ja –uutteina sekä kylpyinä, kääreinä ja öljynä iholla. Muistathan vaihdella yrttejä parin viikon yrttiteekäytön jälkeen, ettei keho totu niihin. Toisaalta on hyvä pitää myös taukoja että keho saa levätä. Kerää vain kasveja, jotka varmasti tunnistat turvallisiksi.
KOIVU (Betula spp.)
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kolme koivulajia: rauduskoivu (Betula pendula), hieskoivu (Betula pubescens) ja vaivaiskoivu (Betula nana); lisäksi Lapin tuntureilla kasvaa hieskoivua muistuttava tunturikoivu (Betula pubescens subsp. tortuosa).
Koivu antaa kaikkensa ihmisen käyttöön: puuaineksen, kuoren, lehdet, mahlan sekä tuhkan. Koivuun liittyvät valoisat yöt, ja se symbolisoi myös puhtautta ja naisellisuutta. Sitä kutsutaankin metsäluonnon äidiksi. Huomioi, että sen kerääminen ei kuulu joka miehen oikeuksiin eli pyydä lupa maanomistajalta
Koivu edistää sisäisesti käytettynä virtsan-, hien- ja sapeneritystä ja alentaa verenpainetta. Lehtiä käytetään munuais- ja virtsarakkovaivoihin, virtsaputkentulehduksiin, virtsakivien ehkäisyyn ja lievään verenpainetautiin.
Koivua on käytetty myös kihtiin, reumaan, ”vesipöhöön ja puhdistamaan verta”. Toipilaitten juomana arvostettu koivunmahla poistaa kevätväsymystä. Koivuntuhkalipeä on tunnettu syöpälääkkeenä; tuhkaa ja vettä kiehautetaan suhteessa 1:5, ja kirkasta lipeävettä juodaan 1/2dl 3-4 kertaa vuorokaudessa aina ruoan yhteydessä.
Koivua on käytetty ulkoisesti saunavihdan lisäksi saunassa koivunlehtikääreenä reuman hoitoon. Koivunsilmuviinaa on hierottu linimenttinä kipeisiin niveliin. Koivun haudukkeella eli puhtaalla vihtavedellä voit huuhdella hiuksia ja ottaa sillä jalkakylvyt.
Haittavaikutuksia ei tunneta, mutta käytä enintään 1l koivunlehtiteetä päivässä korkeintaan kahden viikon ajan, jottei munuaiset rasitu liikaa.
Vinkki: Tee lehdistä kesäjanojuomaa varten siirappi:
1 osa koivun tuoreita lehtiä
3 osaa vettä
Murskaa lehtiä hieman ja lisää ne veteen, jota alat keittämään hyvin pienellä tulella ½ – 1 tuntia. Siilaa lehdet pois ja haihduta jäljelle jäänyttä nestettä noin 1/10 osaan. Lisää saman verran sokeria. Kiehauta ja pullot steriileihin pulloihin. Säilytä varmuudeksi jääkaapissa. ota 1 tl siirappia yhteen lasilliseen vettä.
MÄNTY (Pinus sylvestris)
Rohtona käytetään neulasia (erityisesti vuosikasvaimia), eteeristä öljyä, pihkaa ja tervaa sekä pettua.
Mänty avaa hengitysteitä, ja sitä käytetään hengityselinten vaivoihin: kurkunpään- ja keuhkoputkentulehdukseen, yskään, astmaan ja katarriin. Sillä on elimistöä virkistävä, vahvistava, elvyttävä sekä miehisyyttä vahvistava ja sukupuolista väsymystä poistava vaikutus.
Männyn eteeristä öljyä käytetään desinfiointiin ja huoneilman raikastamisen. Mänty vaikuttaa kylvyissä virkistävästi ja vahvistavasti; se avaa ja vahvistaa hengitysteitä ja desinfioi ihoa.
Antioksidanttirikkaasta männynkuoresta ja nilaosasta eli petusta valmistetaan nykyäänkin uutetta kasvaimia vastaan ja pettua on käytetty hätäravintoa pula-aikoina. Männyn samoin kuin kuusen pihkaa on pureskeltu desinfioivana rohtona kulkutauteja vastaan ja myös ienten hoidossa. Sitä on käytetty laastarina ja rohtona muiden yrttien kuten ratamon kanssa märkiviin haavoihin ja paiseisiin.
Käytä ulkoisesti virkistäviin jalkakylpyihin hauteena litra tuoreita havuja 8 l:aan kuumaa vettä ja hauduta puoli tuntia; kokokylpyihin 4 l havuja. Huomioitavaa on se, että männyn havujen keruu ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, jolloin sitä ei voi kerätä ilman maanomistajan lupaa.
Vinkki: Männyn ja kuusen vuosikasvaimista voit tehdä helpolla tavalla yskänsiirappia.
1 osa kuusen vuosikasvaimia
1 osa männyn vuosikasvaimia
2 osaa ruskeaa kidesokeria
Yskänsiirappia kylmämenetelmällä valmistettaessa vuosikasvaimet murskataan ensin tehosekoittimessa. Lasipurkkiin pannaan aina vuorotellen puoli senttiä mursketta ja puolen sentin kerros sokeria, viimeinen kerros saa olla sokeria. Kerrokset tiivistetään painamalla tiukkaan.
Purkki asetetaan lämpimälle ikkunalle ja peitetään pyyhkeellä, joka kiinnitetään kumilenkillä. Purkki saa olla rauhassa neljä-viisi vuorokautta, minkä jälkeen siitä aletaan valuttaa sokerilientä. Siirappia käytetään siivilöitynä tai sellaisenaan. Se säilyy jääkaapissa, mutta sitä voidaan myös pakastaa.
VOIKUKAT (Taraxacum spp.)
Voikukka on monimuotoinen ja monivuotinen sikurikasveihin kuuluva rikkaruoho; Suomessakin niitä on yli 500 lajia. Eri kielillä voikukkaa kutsutaan mm. leijonanhampaaksi tai sängynkastelijaksi, mikä viittaa kasvin virtsaneritystä lisäävään vaikutukseen. Suvun tieteellinen nimi voidaan johtaa sanoista taraxis (=eräs silmäsairaus) ja akeomai (=parantaminen).
Rohtona käytetään voikukan juurta, lehtiä, kukkia, varsia ja tuoreesta voikukasta puristettua mehua.
Voikukan lehdet lisäävät haimanesteen ja virtsan eritystä ja helpottavat perna- ja munuaisvaivoja, kihtiä, reumaa ja turvotusta. Voikukka tunnetaan myös ”verta puhdistavana” rohtona. Juuri lisää huomattavasti sapeneritystä, lisää ruokahalua, jos sitä ei ole, edistää ruoansulatusta ja vahvistaa maksaa. Voikukka auttaa vatsakatarriin, ummetukseen ja peräpukamiin ja lisäksi estää kasvaimia ja tulehduksia. Voikukan juuren inuliini alentaa korkeaa huonoa kolesterolia ja verensokeria. Voikukkaa käytetään myös sisäisesti ihottumiin ja selluliitin hoitoon. Voikukan maitiaisnestettä voidaan käyttää ulkoisesti syylien hoitoon.
Voikukan lehtiä voi käyttää salaatissa ja yrttiteenä sekä juurta keitteenä.
Juurikeite: 1 tl on noin 3g kuivattua juurta 2-3dl kohti vettä. Kiehauta pienellä tulella 15-30 minuuttia ja siilaa. Tuoretta juurta käytä noin 3-5 kertaa enemmän.
Haittavaikutuksia ei tunneta.
Vinkki: Voikukan kukista voit tehdä hyvänmakuista voikukkasimaa.
8 l kuumaa vettä
noin 2 l tuoreita voikukan terälehtiä, mykeröitä tai kuusenkasvaimia
2 sitruunaa
maun mukaan ruskeaa kidesokeria tai hunajaa
nokare hiivaa
Voikukan terälehdet saavat hautua 6-12 tuntia. Haaleaan siilattuun yrttihaudukkeeseen eli yrttiteehen lisätään muut aineet ja valmistetaan kuten sima yleensä. Sitruunan sijaan voidaan käyttää esim. raparperia tai minttua.
NOKKONEN (Urtica dioica)
Nokkosesta käytetään myös nimiä nokilainen, nokkoskaali, vihreä kaali, vihantakaali ja viholainen. Lapissa tavataan nokkosen alalaji pohjannokkonen (Urtica dioica subsp. sondenii), jolla on vain yksittäisiä poltinkarvoja. Nokkonen on kaksikotinen ruoho, joka leviää helposti juurirönsyistä tai siemenistä. Suomessa kasvaa myös toinen nokkoslaji, yksikotinen rautanokkonen (Urtica urens).
Jo ennen ajanlaskumme alkua nokkosen tiedettiin olevan erilaisten kasvimyrkkyjen sekä käärmeen- ja skorpioninpureman vasta-aine. Plinius kuvasi nokkosen kykyä parantaa mehullaan oman pistonsa jäljet eli sen varren sisäosalla voit kokeilla hieraista polttokohtaa.
Nokkonen sisältää erittäin paljon ravintoaineita, ja sillä on merkittävä asema ruokana. Se sisältää runsaasti valkuaisaineita sekä esimerkiksi piitä 60-kertaisesti lehtisalaattiin verrattuna, kalsiumia kolminkertaisesti maitoon verrattuna, rautaa seitsenkertaisesti pinaattiin verrattuna ja C-vitamiinia viisinkertaisesti appelsiiniin verrattuna. Nokkosen siemenet sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja sekä runsaasti E-vitamiinia.
Nokkonen on todella monipuolinen kasvi: paitsi rohtona ja ravintokasvina sitä on käytetty myös kuitukasvina. Rohtona käytetään kukintansa aloittanutta versoa, lehtiä, siemeniä ja juurta.
Nokkonen poistaa lievästi nestettä ja virtsahappoa ja hoitaa virtsatietulehduksia. Se auttaa kihtiin, turvotuksiin ja iskiakseen. Nokkosta on käytetty estämään myös eturauhasen liikakasvua. Se tasaa verenpainetta, alentaa verensokeria, lisää hemoglobiinin ja punasolujen määrää ja hoitaa siten anemiaa. Nokkonen on pernarohto, ja sitä on käytetty tukena yleensä verisairauksien hoidossa. Se edistää ruoansulatusta, ja sitä käytetään normalisoimaan suolen toimintaa, parantamaan ruoansulatusvaivoja, ripulia, ummetusta ja peräpukamia, maha- ja pohjukaissuolenhaavaumia ja maksa- ja sappivaivoja.
Nokkonen irrottaa limaa hengitysteistä, ja sitä käytetään hengitysteiden ongelmien tukihoitona, esimerkiksi krooniseen bronkiittiin, yskään ja astmaan, heinänuhaan ja allergioihin. Käytä sitä heinänuhaan, sillä sen sisältämä pii ja asetyylikoliini torjuvat allergisia reaktioita.
Nokkonen tunnetaan ”verta puhdistavana” rohtona, ja se on ollut paljon käytössä reuman ja kasvainsairauksien tukihoitona sisäisesti käytettynä. Nokkosta on pidetty yleisesti hyvän kunnon, vastustuskyvyn, elinvoiman ja virkeyden lisääjänä. Kansa on arvostanut nokkosen siemeniä myös potenssia kohottavana ja muistia virkistävänä rohtona. Esimerkiksi siemenuute elvyttää lisämunuaisten toimintaa kehon ja mielen uupumustiloissa.
Nokkosta käytetään ulkoisesti ihon pintaverenkiertoa lisäämään esimerkiksi kylvyissä ja haudukkeissa; myös lisäämään tukankasvua, estämään kaljuuntumista ja poistamaan hilsettä. Se auttaa ihottumiin, kynsien vaivoihin ja mustelmiin.
Käytä nokkosta kun haluat vahvistaa vireyttäsi ja vastustuskykyäsi. Se lievittää myös lihaskipuja ja reumaa ja edistää nesteen, turvotuksen ja virtsahapon poistumista.
Nokkonen kerää itseensä nitraattia eikä liian typpipitoisessa maassa (esim. lantalan vieri) kasvavia versoja pidä kerätä ruoaksi. Parhaat nokkoset ovat luomua. Muita haittavaikutuksia ei tunneta.
Useita päiviä liotettuja nokkosta käytetään lannoitteena ja tuhohyönteisten torjuntaan.
Vinkki: Lisää nokkosen lehtiä koko kesän runsaasti keittoihin, muhennoksiin ja leivonnaisiin tuoreena ja talvella taas jauheena. Näin pysyt vireänä ja saat luonnollista kautta runsaasti hiven- ja vitaaliaineita sekä vitamiineja.
MESIANGERVO (Filipendula ulmaria)
Mesiangervo on monivuotinen voimakastuoksuinen ruusukasvien heimoon kuuluva ruoho, jota tavataan hyvin yleisenä koko Suomessa. Useissa kielissä se on saanut nimen ”niityn kuningatar”, koska se valtaa nopeasti itselleen sopivat kosteat kasvupaikat.
Rohtona käytetään kukkivaa versoa, kukkia tai lehtiä.
Mesiangervo alentaa kuumetta ja hoitaa tulehduksia. Hien- ja virtsaneritystä lisäävän ja antireumaattisen vaikutuksen takia sitä käytetään niveltulehduksiin, reumaattisiin vaivoihin, kihtiin ja sidekudostulehduksiin. Mesiangervolla on antiseptinen ja virkistävä vaikutus. Se vaikuttaa ulkoisesti ja sisäisesti käytettynä kipuihin, päänsärkyihin, hermosärkyihin ja lihaskouristuksiin. Lisäksi sitä käytetään vahvistamaan sydäntä, hoitamaan verisuonten kalkkeutumisia, verenpainetautia ja ohentamaan verta aspiriinin tapaan. Se sisältää tulehdusta ja flunssaa ehkäiseviä salisyylihappoja.
Mesiangervon kukat auttavat myös ummetukseen. Juurakolla on haavoja parantava ja limakalvoja supistava vaikutus; juurikeitettä käytetään sisäisesti liikahappoisuuteen, närästykseen, mahahaavaan ja ripuliin ja ulkoisesti kääreinä märkiviin haavoihin ja hiustenlähtöön. Kylpyinä ja kääreinä mesiangervo helpottaa veritulpan oireita, lievittää kipuja ja jännitystiloja ja poistaa nestettä ja turvotuksia sekä piristää mielialaa.
Käytetään yrttiteenä ja ulkoisesti kylpyinä ja kääreinä. Suurina määrinä mesiangervo voi aiheuttaa pahoinvointia ja huimausta. Aspiriinille allergiset voivat reagoida mesiangervoon esimerkiksi oksentamalla. Mesiangervo-teetä juodessa tuntuu hampaissa ikävältä sen sisältämien happojen takia.
Vinkki:
Käytä esim. jalkakylpynä kun olet vilustunut tai sinulla on päänsärky.
½ l lehtiä ja kukkia
3 l vettä
Anna hautua kuumassa vedessä 15-20 minuuttia. Lisää kylmää vettä tarpeen mukaan niin, että hauduke tulee sopivan lämpöiseksi (noin +39oC). Nauti kylvystä 10-15 minuuttia.
POIMULEHDET (Alchemilla spp.)
Poimulehdet ovat monivuotisia, tuoreilla niityillä ja pellonpientareilla kasvavia ruohoja. Suomessa tavataan yli 20 poimulehtilajia, jotka eroavat toisistaan lehtien muodon ja karvaisuuden perusteella. Lajien lääkinnälliset ominaisuudet ovat samanlaisia.
Menneiden vuosisatojen alkemistit etsivät elämän eliksiiriä poimulehden nestepisarasta. Germaanit puolestaan pyhittivät kasvin rakkauden ja hedelmällisyyden jumalattarelle Freijalle ja myöhemmin kristinuskon levitessä Neitsyt Marialle. Nestepisarat ja lehden muoto ovat antaneet aiheen useille kansanomaisille nimityksille kuten kasteheinä, hiirenhame, Neitsyt Marian viitta, maarianruoho ja haavaheinä. Rohtona käytetään lehtiä ja kukkivaa kasvia.
Poimulehti supistaa limakalvoja, estää tulehduksia, parantaa haavoja ja tyrehdyttää verenvuotoja. Sitä käytetään sisäisesti ripuli- ja suolistovaivoihin, myös kuukautiskipuihin ja liian runsaisiin ja tiheisiin kuukautisiin, synnytysten jälkeisten vaurioiden hoitoon ja vaihdevuosivaivoihin.
Sitä käytetään yrttiteenä ja -uutteina. Haittavaikutuksia ei tunneta. Raskaana olevan ei ole hyvä käyttää sitä suuria määriä.
Vinkki: Kuten perinne kertoo, mene aamulla pesemään kasvosi poimulehden kastepisaroilla. Mene paljain jaloin niin saat samalla aamuherätyksen.
RATAMOT (Plantago spp.)
Lehtirohtona käytettäviä lajeja ovat koko maassamme yleinen piharatamo (Plantago major) ja Etelä-Suomessa harvinaisemmat heinäratamo (Plantago lanceolata) ja soikkoratamo (Plantago media). Piharatamosta käytetään myös nimityksiä laastariyrtti ja haavalehti. Laji on alun perin kotoisin Euroopasta, mistä se on siirtolaisten mukana levinnyt muualle maailmaan. Onkin sanottu, että ”mihin valkoinen mies tallaa, siihen nousee rautalehti” (latinan planta = jalkapohja).
Rohtona käytetään versoa, lehtiä ja joskus myös siemeniä.
Ratamolla on antibakteerinen, hengityselimiä vahvistava ja limakalvoja supistava vaikutus, ja sitä käytetään irrottamaan limaa ja hoitamaan hengitystietulehduksia, astmaa, yskää ja keuhkoverenvuotoa. Lisäksi se avaa nielun ja korvan yhteyttä korvatulehduksissa ja vahvistaa ja poistaa ylähengitysteiden karheutta esimerkiksi heinänuhassa. Ulkoisesti käytettynä ratamo rauhoittaa kutinaa, uudistaa ja pehmentää ihoa ja lisäksi tyrehdyttää haavojen verenvuotoja. Varsinkin ratamon siemenet alentavat veren seerumin kolesterolia. Virtsaneritystä lisäävänä rohtona ratamoa käytetään krooniseen munuaistulehdukseen.
Ratamo tunnetaan ”verta puhdistavana eli verenseerumia puhdistavana” rohtona ja sitä on käytetty puhdistuskuureissa. Ratamoa on käytetty menestyksekkäästi mahan ja suoliston haavaumien hoidossa sekä ripulissa, maksa- ja sappivaivoissa sekä struumassa.
Ratamoa suositellaan ulkoisesti hammassärkyyn, suu- ja silmätulehduksiin, hyönteisten puremiin, syyhyyn, pieniin verenvuotoihin, haavoihin (esimerkiksi säärihaavaan), paiseisiin, verenmyrkytykseen, ihotulehduksiin, finneihin, rasvaiselle iholle, hiertymiin, rakkoihin ja ihoruusuihin.
Siemeniä käytetään jauheena 3-6g päivässä. Ratamon siemenistä saadaan samantapaista limavaikutusta kuin ”psyllium-ratamon” siemenistä. Haittavaikutuksia ei tunneta.
Vinkki: Ihovaivassa kääri ratamon lehti rullalle ja hankaa kääröä kämmentesi välissä niin, että lehden pinta notkistuu ja tulee kosteaksi. Aseta se sitten iholle. Se kiinnittyy hyvin, mutta tarpeen mukaan voit asettaa sen päälle vielä ihoteipin.
SIANKÄRSÄMÖ (Achillea millefolium) – Luontaistuotealan 2016 vuoden rohtokasvi
Siankärsämö eli pellon vanhin, hurstikukka, akantupakki, pietarinkukka, aivastusjuuri, siankärsäheinä tai pyörtänäpöllö on yleisenä koko Suomessa kasvava monivuotinen kasvi. Se on Suomen kansanlääkinnän ykköskasvina pidetty ”tuhattaituri”. Siankärsämö on vahvuuden symboli; kreikkalainen soturi Akhilleus oli haavoittumaton – ainoastaan kantapää jäi hänen heikoksi kohdakseen eli ”Akilleen kantapääksi” kun hänen äitinsä laski hänet rohtoliemeen pitäen kiinni kantapäistä.
Siankärsämön kukkiva verso ja kukat laukaisevat sileiden lihasten kouristuksia erityisesti mahassa. Se lisää sapen ja mahanesteen eritystä, ja sitä käytetäänkin helpottamaan ruoansulatusvaivoja. Lisäksi se edistää suoliston toimintaa, auttaa ummetuksen hoidossa ja vähentää kaasunmuodostusta.
Siankärsämö sisältää runsaasti sydämen toiminnalle tärkeitä hivenaineita, mangaania ja magnesiumia. Se alentaa verenpainetta ja verensokeria. Siankärsämö lisää virtsaneritystä ja se on arvostettu virtsatie- ja eturauhasvaivojen hoidossa.
Siankärsämö vahvistaa immuunijärjestelmää ja on tulehduksia estävä, antibakteerinen ja antibioottinen. Sitä hyödynnetään uutteena tai yrttiteenä flunssan torjunnassa ja hoidossa samaan tapaan kuin auringonhattua eli kaunopunahattua. Siankärsämö tehoaa myös hiivasieneen. Se on oivallinen apu puhdistuskuureissa ”verta ja maksaa puhdistavana” rohtona. Nimi ”akantupakki” viittaa siankärsämön käyttöön hengitysteiden vaivoissa, yskässä ja astmassa.
Siankärsämöteellä tai -uutteella hoidetaan ulkoisesti iho-ongelmia, paiseita, palohaavoja, tulehduksia, desinfioiden finnejä ja aknea, haavaumia, ihoruhjeita ja hiertymiä. Suuvetenä se hoitaa suun limakalvojen ärsytyksiä ja ientulehduksia ja supistaa limakalvoja. Siankärsämön betosiniini estää verenvuotoja ja eugenoli lievittää paikallista kipua. Siankärsämöuutetta onkin käytetty kipuja lievittävänä linimenttinä.
Siankärsämöä arvostetaan suonikohjujen ja peräpukamien rohtona sisäisesti, mutta myös kylpyinä, salvoina ja voiteina käytettynä. Se elvyttää sisäisesti käytettynä muutenkin laskimo- ja ääreisverenkiertoa sekä lämmittää kylmiä jalkoja ja käsiä. Sitä suositellaan myös sisäiseen ja ulkoiseen käyttöön kuukautiskipuihin, endometrioosiin ja vaihdevuosivaivoihin sekä lihaskipuihin, päänsärkyyn ja migreeniin.
Siankärsämö saattaa aiheuttaa pitkäaikaisesti käytettynä yliherkkyysihottumaa erityisesti henkilöille, jotka ovat yliherkkiä asterikasveille kuten pujolle.
Vinkki: Pirskottele siankärsämöuutetta hampaan alueelle hammassäryssä ja desinfioi sillä haavoja.
FLUNSSAISEN JALKAKYLPY
1 osa siankärsämöä
1 osa mesiangervoa
Valmiiseen kylpyyn voidaan haluttaessa lisätä 2 rkl sinappijauhoa
Jalkakylvyn valmistamiseen tarvitaan kuivattuja yrttejä 7-15g (eli vajaa 1/2dl eli noin 2 rkl). Rohdokset haudutetaan ½ – 2 litrassa lähes kiehuvaa vettä (lämmön on oltava ainakin yli +65oC). Seosta haudutetaan noin 20 minuuttia kannen alla, minkä jälkeen yrttimassa voidaan siivilöidä pois ja hauduke lisätään noin 6 litraan sopivan lämpöistä vettä. Käytä tuoretta kasviainetta vastaavasti noin 0,5 litraa.
MUSTAHERUKKA (Ribes nigrum)
Mustaherukka on tärkeä puutarhamarja, jota kasvaa luonnonvaraisena harvakseltaan koko Suomessa. Rohtona käytetään marjoja, lehtiä ja siemenöljyä.
Mustaherukan lehdet virkistävät ja lisäävät virtsaneritystä ja hikoilua. Ne alentavat verenpainetta, vahvistavat verisuonten seinämiä ja supistavat limakalvoja. Marjoja, mehua ja lehtiteetä kannattaa käyttää vilustumissairauksissa. Lehtiä on käytetty teenä nestettä poistavana rohtona kihtiin, prostatavaivoihin ja reumaattisiin kipuihin. Haittavaikutuksia ei tunneta.
Lehdet sisältävät jopa 25 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini. Ne ovat yrttiteiden makutesteissä aina parhaimmistoa. Lehdet antavat hyvän maun salaatteihin ja voileivän päälle sellaisenaan tai niitä voi murskata omatekoiseen kevytvoihin.
Lehdet huuhdotaan ja sitruuna kuoritaan (paitsi jos on luomua) ja viipaloidaan. Vesi kuumennetaan kiehuvaksi ja kaadetaan lehtien ja sitruunaviipaleiden päälle. Lisätään sokeri. Juoma jäähdytetään kädenlämpöiseksi ja siihen lisätään hiiva. Juoman annetaan käydä vuorokauden ajan, minkä jälkeen se siivilöidään. Se on valmista joko heti nautittavaksi tai pullotettavaksi. Säilytetään viileässä. Valmistus siis kuten simassa. Saat siitä vielä terveellisemmän jos käytät täysruokosokeria. Voit käyttää simassa myös muita kasveja kuten esim. voikukan ja mesiangervon kukkia.
MUSTIKKA (Vaccinium myrtillus)
Rohtona käytetään marjoja ja lehtiä.
Mustikka on vatsavaivoja helpottava rohto; yleensä kuivat marjat parantavat ripulia ja tuoreet marjat taas ulostavat. Marjoja käytetäänkin ripuliin, ummetukseen, vatsavaivoihin, mahahaavoihin, suolistovaivoihin ja suoliston käymistiloihin.
Mustikka alentaa kuumetta, on antiseptinen ja supistaa limakalvoja. Sitä voi kokeilla ulkoisesti ientulehduksiin. Mustikan lehtiä käytetään diabeteksen tukihoitona, sillä lehtien inuliini, antosyaanit ja väriaineet alentavat verensokeria; rohdosta on kutsuttu jopa kasvi-insuliiniksi.
Käytä ripuliin 1-2rkl kuivattuja marjoja vedessä 10 minuuttia keitettynä, siivilöidään ja nautitaan kupillinen päivässä. Haittavaikutuksia ei tunneta; oksaalihapon takia mustikan lehtien liiallista käyttöä on vältettävä, sillä ne voivat haurastuttaa luustoa – ainakin teoreettisesti.
Vinkki: Tee kesäinen mustikkapöperö sekoittamalla marjoihin hämäläistä talkkunajauhoa, piimää ja hunajaa.
PUNA-APILA (Trifolium pratense)
Puna-apila on rehukasvina käytetty hernekasveihin kuuluva monivuotinen ruoho.
Rohtona käytetään kukkia. Niitä voi käyttää myös salaatissa ja leivonnassa. Kukkien tuoksu johtuu aromaattisista yhdisteistä, mm. metyylisalisylaatista, bentsyylialkoholista ja bentsyyliformiaatista. Apilassa on runsaasti valkuaisaineita ja monia elimistöä piristäviä aineita.
Flavonoidit irrottavat limaa ja lisäävät virtsaneritystä. Puna-apila desinfioi ja uudistaa ihoa, parantaa tulehduksia ja haavoja. Sitä käytetään rohtoteenä limakalvojen tulehduksiin, ripuliin, vatsakatarriin, peräpukamiin ja ummetukseen sekä yskään ja maksavaivoihin. Nestettä poistavana rohtona se sopii kihdin ja reuman hoitoon. Puna-apilatee sopii ”verenpuhdistuskuureihin” ja paastojen tueksi. Se on hellävarainen mutta tehokas puhdistaja, ja sitä käytetään ulkoisesti haavojen ja ihohalkeamien hoidossa.
Käytä yrttiteenä ja kylpyinä. Haittavaikutuksia ei tunneta. Liikaa puna-apilaa syövät lehmät eivät tiinehdy helposti osittain sen sisältämän kasviestrogeenin takia.
Vinkki: Tee vahva jalkakylpy puna-apilan kukista kantapäiden halkeamiin! ½ litraa kukkia 4 litraan kuumaa vettä. Hauduta 20minuuttia ja pidä jalkoja kylvyssä 15 minuuttia.
VADELMA (Rubus idaeus)
Vadelma on puolipensas, jonka versot ovat kaksi vuotisia; se kukkii ja tekee marjoja vasta toisena vuonna.
Rohtona käytetään lehtiä ja marjoja.
Vadelman lehtien parkkiaineet parantavat ripulia ja supistavat limakalvoja; vadelmaa käytetäänkin limakalvojen tulehduksiin, ruoansulatus- ja virtsatievaivoihin ja ripuliin. Lehdet lisäävät myös hieman virtsaneritystä.
Fragariini rentouttaa kohdun lihaksistoa ja sisäelimiä ja jouduttaa kohdun supistuksia; siitä on hyötyä kivuliaissa kuukautisissa ja raskauden aikana, ja lisäksi se nopeuttaa ja helpottaa synnytystä ja auttaa myös jännittyneisyyteen ja hermostuneisuuteen. USAlainen ohje on käyttää raskauden aikana lehtiteetä 1 kupillinen päivässä 3. ensimmäistä kuukautta, 2 kupillista 3. seuraavaa ja 3 kupillista 3 viimeistä kuukautta. Luonnollisesti ei kuitenkaan joka päivä vaan silloin tällöin. Vadelman marjat ovat lievästi ulostavia; siementen sisältämällä öljyllä on antioksidanttivaikutusta. Vadelma on todettu myös ehkäisevän kasvaimia.
Vinkki: Hiostetut lehdet ovat erittäin hyvänmakuisia. Anna vadelman lehtien lakastua useita tunteja, jonka jälkeen puristele ne piukkaan tummaan lasipurkkiin ja laita kansi päälle. Aseta lasipurkki 40-50 asteiseen uuniin tai muuhun lämpölähteeseen. Avaa vuorokauden kuluttua lehdet ja kuivaa ne esimerkiksi pakastearkun päällä. Tämä hiostaminen eli fermentointi on sama prosessi kuin mustan teen tai tupakan valmistuksessa käytetään, jotta aromit tulevat voimakkaasti esille.
Reseptejä:
YRTTITEEN VALMISTUS
Yrttitee eli hauduke valmistetaan aikuisille sekoittamalla 1-2tl (n. 0,5-1g) kuivattua ja murskattua rohtoa teekupilliseen (n. 1,5 – 2dl) lähes kiehuvaa vettä ja hauduttamalla 5-20 minuuttia. Siivilöityä hauduketta nautitaan tarpeen mukaan tai kuurina 3-4 kupillista päivässä. Tuoretta kasvia käytä 3-5 kertainen määrä.
Yrttikeite valmistetaan juurista tai kuorista sekoittamalla 1-2tl (noin 1-3g) kuivattua rohtoa teekupilliseen vettä, liottamalla sitä mielellään useita tunteja ja keittämällä miedolla tulella 10-20 minuuttia. Siivilöityä yrttikeitettä nautitaan tarpeen mukaan tai 2-4 kupillista päivässä. Tuoretta kasvia käytä 3-5 kertainen määrä.
KEVÄINEN VILLIVIHANNESSALAATTI
Mustaviinimarjan, voikukan, siankärsämön, piharatamon ja koivun pieniä lehtiä sekä kuusen kerkkiä Kastike:
1 osa kylmäpuristettua kasviöljyä
½ osaa sitruunamehua
hunajaa maun mukaan
Huuhtele kaikki ainekset hyvin. Revi lehdet kerroksittain kulhoon. Sekoita kastike ja tarjoa salaatti sen kanssa.
VOIKUKKASIIRAPPI
Juomiin, voileivän tai esim. lättyjen päälle
1 osa voikukan kukkia
3 osaa vettä
Lämmitetään hitaasti lähes kiehuvaksi. Seoksen annetaan jäähtyä itsekseen useita tunteja, jonka jälkeen yrttimassa puristetaan pois.
Jäljelle jäänyt liuos annetaan olla liedellä ilman kantta pienellä lämmöllä niin, että liika neste haihtuu pois. 1/10 osaan haihtuneeseen liuokseen lisätään sama määrä sokeria ja annetaan kiehahtaa.
Siirappi säilytetään jäähtyneenä jääkaapissa. Samalla tavalla voit valmistaa siirapin myös esim. männyn- ja kuusenkerkistä sekä koivun lehdistä.
