Yhteyskatkos – eli siis mikä? Käytännössä yhteyskatkos voi tarkoittaa konfliktia, latautunutta tunnelmaa, väärinkäsitystä, tai jotain muuta joka tuo suhteeseen jonkinlaista etäisyyttä tai kitkaa. Kaikissa parisuhteissa näitä on ja se on ihan normaalia.
Valitettavasti yhteyskatkokset voivat kuitenkin ”venyä” ja tällöin parin on vaikea löytää takaisin yhteyteen. Yhteyskatkokset voivat herättää turvattomuuden fiilistä ja saada vetäytymään ja suojautuneeseen tilaan, tai vastaavasti vimmaisesti taistelemaan yhteyden eteen, niin että se menee helposti vaatimiseksi ja toisen kritisoimiseksi. Ymmärrettävää, mutta voi hemmetti miten toimimatonta.
Toimivassa suhteessa on tärkeää löytää keinoja siihen, että MITEN palata yhteyteen ja vahvistaa turvaa.Ja valitettavan harvoin olemme nähneet tästä hyvää mallia!Kysyy meinaan haavoittuvaisuutta ja rohkeutta kurottaa kohti toista, silloinkin kun välillä on etäisyyttä.
Yksi tärkeimmistä parisuhde taidoista on yhä uudelleen harjoitella kääntymään kohti toista ja pyrkiä takaisin yhteyteen. Näitä taitoja voi onneksi harjoitella. Siihen ei ole olemassa oppikirjaa joka toimisi jokaiselle, mutta kannustan teitä löytämään teille sopivat keinot.
Muutamia esimerkkejä, joiden sanominen voi auttaa kutsumaan toista takaisin yhteyteen.
– Selvitetään tämä yhdessä.
– Me olemme tässä yhdessä.
– Tutkitaanko yhdessä, mitä välillämme oikein tapahtuu?
– Olet minulle tärkeä ja haluan kuulla miten koet tilanteen.
Hidastaminen saattaa kuulostaa pehmeältä ja ihanalta, mutta todellisuus on se, ettei se ole aina helppoa tai edes mukavaa.
Joskus herään edelleen aamuisin tykyttävään kiireen tunteeseen siitä, että pitäisi jo olla jossain ja saavuttaa enemmän.
Hidastaminen voi olla hankalaa, sillä jos elämä on ollut pitkään pelkkiä tavoitteita, saavutuksia tai alitajuntaista suorittamista – hermosto ei yksinkertaisesti ole tottunut rauhaan. Se on tottunut vireyteen, tekemiseen ja palkintojen saamiseen sitä kautta. Hidastaessa joutuu samalla kohtaamaan itsensä sekä ne sisäiset asetukset ja tunteet, jotka ovat alunperin laittaneet suorittamaan.
Siksi lepo, hengitysharjoitukset, vapaahetket, päivistä nauttiminen tai arjessa loputtoman touhuttamisen lopettaminen voi olla äärimmäisen epämukavaa, sillä hermoston rauhoittumiseen ei riitä pelkkä ajatus tai pyrkimys.
Ensin on opetettava omaa hermostoa löytämään kokemus siitä, miltä tuntuu olla rauhassa, sekä lopulta tila, jossa säätely vireyden ja levollisuuden välillä löytää jonkinlaisen harmonian.
Siksi hidastaminen on harjoittelua kerta toisensa perään, kunnes siitä tulee tapa olla — ja välillä senkin jälkeen. Se on uuden normaalin luomista, jossa voima tulee nimenomaan siitä, että pystyy pysähtymään ja lepäämään tässä hetkessä. Olemaan turvassa ilman jatkuvaa tekemistä sekä niiden tunteiden keskellä, mitä herää, kun tahtia rauhoittaa.
Harjoitus taas on hyvin kehollinen kokemus — on helppo ajatella, että nyt annan olla — mutta ilman ymmärrystä omasta hermostosta tai välineitä on vaikea onnistua.
Vaikka pelkkä vagushermon aktivointi ja rauhoittumisharjoitukset eivät yksistään muuta pitkään päällä ollutta tilannetta, ne voivat olla äärimmäisen tärkeitä työkaluja, joiden kautta löytää avaimia rauhaan sekä oivalluksia.
Tuntemuksia, joita ei välttämättä ole kokenut pitkään aikaan.
Ensimmäisiä hidastamisen askelia, joista voi muodostua itselle toimivia tapoja säädellä oloa silloin, kun tarvitsee turvaa.
Siksi pienetkin pysähtymisen hetket ovat mahdollisuuksia löytää tuo kokemus. Pienikin pisara siitä, miltä olo tuntuu levollisena ja silloin, kun parasympaattinen, levon mahdollistava hermoston haara aktivoituu.
Ja siksi valitsen edelleen ottaa aikalisän kun lepo ahdistaa ja harjoitella, muistuttaakseeni hermostoa siitä, mikä on oleellista.
Ei enemmän vaan vähemmän.
Sillä olen valinnut elää niin, ettei suoritukset ja kiire määritä omaa ihmisarvoa, vaan ihan muut asiat.
4 työkalua sinulle, jonka hermosto ei meinaa rauhoittua:
Uskalla pysähtyä tunteiden ja ajatusten äärelle. Mitä koet? Onko sinulla oikeasti kiire, vai tuleeko tunne vanhasta tottumuksesta? Millaisia uskomuksia sinulla on lepoon liittyen? Miltä kehossa tuntuu? Voit kirjoittaa ajatuksia ylös ja purkaa tunnetta sitä kautta. Kirjoittaminen voi avata oivalluksia, joihin ei muuten pääsisi käsiksi.
Kokeile liikkua. Jos sinulla on hyvin ylivirittynyt ja ahdistunut olla, kokeile purkaa tunnetta ravistelemalla kehoa – aloita käsistä, tömistele jalkoja, tai nouse varpaille ja anna kantapäiden tipahtaa maahan toistaen liikettä useamman kerran omassa tahdissa. Jatka muutamia minuutteja ja tunnustele oloa sen jälkeen – miltä vireys tuntuu nyt?
Sen sijaan, että yrittäisit väkisin pysähtyä, hae mukava asento makuulta tai istuen ja ala hitaasti keinutella kehoa. Jos olet esim. selinmakuulla, heijaile hitaasti ja laiskasti polvia puolelta toiselle ja anna kasvojen kellahtaa vastakkaiseen suuntaan, kuin minne polvet keinahtavat. Jos istut, heijaile ylävartaloa kevyesti puolelta toiselle. Liikkeen ei tarvitse olla iso, muutama sentti riittää. Keinuva liike on usein lohdullinen ja rauhoittava – ajattele, miten pieni vauvakin usein rauhoittuu heijailun ja keinuttelun kautta. Tunnustele muutamien minuuttien jälkeen oloa.
Orientoidu aisteihin. Mieli ja ajatukset saattavat juosta kahtasataa seuraavissa tekemättömissä asioissa, mutta kehosi on tässä. Se on vahvin työkalusi. Anna katseen pehmentyä ja vaeltaa tilassa, jossa olet. Huomioi, mitä näet, milllaisia muotoja, esineitä, kuvioita? Jos olo on oikein levoton, voi samalla kävellä hitaasti tilassa, kun huomioit ympäristöäsi. Tutki oloa muutaman minuutin jälkeen. Onko jotain kokemuksessasi eri tavalla?Huom. Joskus levon harjoitukset riittävät rauhoittamaan oloa vain pieneksi hetkeksi kerrallaan. Se voi tuntua turhauttavalta, mutta alkuun hetkikin riittää. Voit tutkia, miten voisit tuoda harjoituksia päivien keskelle. Anna itsellesi ja hermostolle aikaa.
Eräs merkittävä muutos itsessäni lempeämmän elämän ja itseni puolella olemisen myötä on ollut kiitollisuuden ja ilon saapuminen elämääni. Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut sitä aidosti tavoittamaan vasta kun sairastumisen myötä.
Positiivisen psykologian tutkimusten mukaan kiitollisuusharjoitus on hyödyllinen kenelle tahansa. Sen on todettu lisäävän hyvinvointia merkittävästi ja lähettävän suuren määrän hyvän olon hormoneja kehoomme. Kiitollisuus elämänasenteena tarkoittaa sitä, että pystyt näkemään kiitollisuuden aiheita jokaisessa päivässä.
Kiitollisuus estää pitämästä hyviä asioita itsestäänselvyyksinä ja auttaa nauttimaan elämästä tässä ja nyt. Tämän olen itse oppinut sairauksien pysäyttämänä. Kun menettää terveytensä, oppii aivan uudenlaista kiitollisuutta, aivan uudenlaisista asioista.
Kiitollisuus osana arkea
Olen itse pitänyt kolmen vuoden ajan kiitollisuuspäiväkirjaa. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa kirjaan muistiin kolme asiaa, joista olen sinä päivänä kiitollinen. Kaikkein vaikeampinakin päivinä olen ne kolme asiaa löytänyt.
Kun viimeiseksi illalla mietin päivän mukavia asioita, mieleni rentoutuu ja parhaimmillaan lämpöinen olo säteilee kehooni. Kiitollisuuden aiheet voivat olla ihan pieniä ja arkisia, kuten auringonpaiste, maukas ruoka, puhelu ystävälle, mukava palaute kirjoituksesta tai oma koti.
Tällaiset ”tavalliset” asiat myös unohtuvat helpommin, joten on tärkeää kirjata ne muistiin ja elää pienetkin hyvät hetket uudelleen päivän päätteeksi. Kiitollisuuden äärelle voi toki pysähtyä missä vaiheessa päivää itselle parhaiten sopii, vaikka aamulla. Uusi päivä on myös ihana aloittaa kiitollisin mielin.
Kuten todettu, kiitollisuudella on tutkitusti monia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Tunnistan näitä muutoksia myös omassa elämässäni.
Tässä kymmenen omaa lemppariani:
Kiitollisuus harjoittaa ja lisää kiitollisuutta.
Kiitollisuus lisää hyvää mieltä.
Kiitollisuus edistää dopamiinin eritystä, joka voi lievittää fyysistä kipua.
Kiitollisuus on hyväksi unen kannalta.
Kiitollisuus lievittää stressiä.
Kiitollisuus helpottaa ahdistusta ja masennusta.
Kiitollisuus tekee vahvemmaksi – henkisesti ja fyysisesti.
Kiitollisuus tukee hyvää itsetuntoa.
Kiitollisuus lisää yleistä tyytyväisyyttä elämään ja optimismia.
Kiitollisuus tekee onnellisemmaksi.
Kiitollisuus estää pitämästä hyviä asioita itsestäänselvyyksinä ja auttaa nauttimaan elämästä tässä ja nyt.
Kiitollisuutta harjoittamalla kiinnitätä huomion siihen, mikä on jo hyvin sen sijaan, että jatkuvasti huomioisit sen, mitä sinulta puuttuu. Kiitollinen ihminen ei siis oikeastaan koskaan elä puutteessa.
Se, mihin kiinnität huomiota, vahvistuu – oli kyse sitten negatiivisesta tai positiivisesta.
Kiitollisuus antaa voimaa matkallasi itsesi puolelle sekä erityisesti niissä tilanteissa, kun elämä tuntuu raskaalta. Kun kohtaat vastoinkäymisiä, kyky tuntea kiitollisuutta suuntaa huomiosi pois epäonnistumisista ja pettymyksistä sekä toimii vastavoimana negatiivisille ajatuksille.
Myös vastoinkäymisistä voi tuntea kiitollisuutta, sillä niissä piilee aina mahdollisuus oppia, kasvaa ja kehittyä. Tämä ajatus voi tuntua haastavalta, mutta on auttanut ainakin itseäni.
Kiitollisuuden harjoittaminen ja lisääminen omaan elämään on eräänlainen matka sekin, jolle kutsun sinut lähtemään. Koskaan ei ole liian myöhäistä saavuttaa kiitollisuudesta koituvia hyötyjä. Kiitollisuuden taitoa voi lempeästi harjoitella ja siinä voi ajan myötä oppia paremmaksi. Se on jälleen yksi prosessi, johon täytyy uskaltaa luottaa.
Kiitollisuutta voi harjoittaa ihan itsekseen ja pelkästään omassa mielessään, mutta kiitollisuuden hyvää tekevät vaikutukset moninkertaistuvat, kun sitä osoittaa toiselle ihmisille.
Kokeile näitä:
Kiitä usein. Tunnistamalla ne pienetkin asiat, joista voit olla kiitollinen, kohotat mielialaasi nopeasti.
Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa vähintään 3 viikon ajan.
Kun jokin ihmissuhde tai asia haastaa sinua, kiinnitä huomiosi niihin seikkoihin, joista voit olla kiitollinen tuossa kyseisessä henkilössä tai asiassa.
Päivitä minäkuvasi. Kysy itseltäsi, missä olet hyvä, millaisia lahjoja ja kykyjä sinulla on ja mikä sinussa on kaikkein parasta. Kirjoita muistiin.
Ajattele ihmistä, joka on tehnyt jotain hyväksesi. Kirjoita hänelle kirje, jossa ilmaiset kiitollisuutesi.
Tee kiitollisuuden purkki, johon keräät kiitollisuuden aiheita pahan päivän varalle.
Muista kiitollisuuden vetovoimaisuus. Kun olet valmiiksi kiitollinen tulevista ihanista asioista tulevaisuudessasi, pääset virittäytymään myönteiseen mielialaan jo aiemmin.
Haluatko oppia lisää itsesi puolella olemisesta ja sen hyödyistä? Tule mukaan 7 päivän Ensiaskeleet itseni puolelle -haasteeseen, joka tehty kaikille uupuneille ja suorittajille! Lisätiedot täältä.
Emme uskalla myöntää uupumustamme – mutta sen ääneen sanominen voikin vapauttaa.
”Kaikki muutkin jaksaa. Mun täytyy siis olla huono, heikko tai ainakin perustavanlaatuisesti viallinen, kun en jaksakaan.”
”Muilla on paljon rankempaa.”
”Ennenkin jaksettiin! Mikä minä olen tässä uupumaan?”
”Tämä on mun oma vika.”
”Kaikkia muitakin väsyttää. Olen varmaan vain laiska, säälittävä ja kykenemätön, kun tällä tavalla valitan. Pitää vain kestää paremmin.”
Tällaisia vastauksia sain, kun kysyin Instagramissani uupumushäpeästä. Siis niistä tunteista, kun oma jaksamattomuus hävettää niin, ettei sitä halua tunnustaa ja siksi vain sinnittelee jaksamisensa reunamilla päivästä toiseen.
Olin hämmentynyt lukiessani vastauksia. Hämmentynyt siksi, että vastauksissa – ja niitä oli satoja – toistuivat hyvin samanlaiset teemat hieman eri sanoin.
Kuitenkin sama tunne toistui kaikissa vastauksissa: häpeä.
En ihmettele tätä – olin itsekin pitkään saman tunteen vallassa.
Pakkopärjäämisen kulttuuri ylläpitää uskomusta siitä, että jaksamattomuus on heikkoutta
Kulttuurissamme elää edelleen sitkeä uskomus siitä, että voimavarojen loppuminen kertoisi ihmisen heikkoudesta. Vääristynyt uskomus saa monen sinnittelemään ja pakkopärjäämään, vaikka voimavarat olisivat jo loppuneet.
Siksi on hirvittävän yleinen ja samalla kovin inhimillinen ajatus, että olisi jotenkin viallinen tai vähintäänkin ainoa jaksamishaasteidensa kanssa, kun muut vain porskuttavat tai ainakin kestävät paremmin. Että jos ei jaksa, on vain kehitettävä itsestään jaksavampi versio.
Niin minäkin aikoinaan ajattelin. Lisäksi ajattelin, etten halua kenenkään koskaan tietävän, etten enää jaksanutkaan. Pelkkä ajatuskin hävetti.
Kunnes tajusin, että häpeän ympärillä tanssivan sinnittelyn ja pakkopärjäämisen kulttuuri katkaistaan lopettamalla sinnittely ja pakkopärjääminen.
Käänsin koko asetelman päälaelleen: halusin lopulta sanoa ääneen sen, mitä olin kauan piilotellut. Koska piru vie, se ei tee minusta heikkoa. Se tekee minusta inhimillisen ihmisen. Ja tämän maailman pitäisi olla paikka nimenomaan inhimilliselle ihmisyydelle.
Minulla ei ole mitään hävettävää – eikä ole sinullakaan. Se, ettemme uskalla myöntää uupumustamme, on inhimillistä – mutta juuri se voikin vapauttaa.
Siksi haluan sanoa meille kaikille tämän:
Kaikki muutkaan eivät jaksa. ”Kaikki muut” on vain yksi iso harha.
Moni havahtuu liian tunnolliseen suorittamiseen vasta, kun tulee uupumus tai uupumusoireet, työuupumus, ahdistus, väsymys tai jatkuva väsymys. Tunnollisen suorittajan kapinointikortit auttavat sinua näkemään tunnollisen suorittajan toimintamallit itsessäsi ja kapinoimaan suorittamiskulttuuria vastaan hauskalla sekä helposti mukaan otettavalla tavalla. Kurkkaa kortit TÄSTÄ.
Väsynyt mieli kuin kauhujen talo. Minne tahansa katsoo, joka puolelta pelotellaan. Tai jos ei pelotella, niin ainakin pelottaa, että kohta pelottaa. Sydän hakkaa sen verran tiuhasti, että se pitää aistit valppaina. Kun oikeasti pitäisi nukkua, onkin juuttunut kauhujen taloon. Eikä uskalla edes liikahtaa. Saati laittaa silmiään kiinni.
Olen joutunut elämässäni jumiin kauhujen taloon niin pitkäksi aikaa, että opin tuntemaan kaikki sen pelottelukeinot. Elin kauhujen talossa kahden vuoden ajan, kun esikoiseni itki refluksiaan, jota ei silloin osattu hoitaa, ja lapsen isä sairastui samaan syssyyn syöpään.
Olisin nukkunut, jos olosuhteet olisivat sen sallineet, mutta sen sijaan katselin kauhujen talon tauluja, joissa oli karmivia kuvia tulevaisuudesta. Sitten kuuntelin jytiseviä ääniä, jotka kertoivat, että jään romahduksen alle.
Mieleni oli alkanut rakentaa rinnakkaistodellisuuksia, joissa kaikki oli koko ajan kamalalla tavalla – tai jos ei vielä ollut, tulisi olemaan. Ajatuksilla oli oma maailmansa, jonka mieli rakensi fyysisten tuntemusten pohjalta. Fyysisten voimavarojen huteruus sai aikaan vahvoja mielikuvia siitä, etten selviydy.
Kun olin katsellut ja kuunnellut kaikkea sitä kauhua riittävän pitkään, tuli yö, jolloin yhtäkkiä tajusin: nämä ovat vain ajatuksia, nämä ovat murheellisia ajatuksia, jotka vahvistavat vaikeaa oloa vaikeassa elämäntilanteessa. Aloin tutustua kauhujen talooni uteliaisuudella: Ai tällaistakin täällä on! Seittejä, pölyä, roinaa. Rumaa, katalaa, kauheaa. Mielenkiintoista.
Aluksi vain katselin. Ihmettelin. Että tällaistako olin pelännyt. Aivan kuin olisin astunut kauhuelokuvan kulisseihin ja nähnyt kaikki härpättimet päivänvalossa. Joku kauhukuva saattoi saada vielä sydämen sykkimään tiuhaan. Mutta sitten muistin olevani rinnakkaistodellisuudessa, kulisseissa.
Noina öinä opin tekniikan, joka on käytössä minulla vielä nykyäänkin. Kun mieli aloittaa matkansa kauhujen talolle, sanon sille ääneen: HÖPÖHÖPÖ. Höpöhöpö on sopivan lempeä pysäytys huoliajatuksille, jotka yrittävät houkutella tunteen mukaan.
Tämä on yksi teksti kirjasta 102 oivallusta elämästä. Kirjasta löydät yli 300 sivua lohdullista, kannattelevaa ja oivalluttavaa luettavaa.
Useiden tutkimusten mukaan ADHD-piirteet vaikuttavat merkittävästi erilaisiin kehon painoon liittyviin haasteisiin, erityisesti painon kertymiseen ja liikalihavuuteen. Olen siis itse saanut ADHD-diagnoosin viisikymppisenä reilu kolme vuotta sitten, jonka jälkeen aloin myös ymmärtää aiempaa paremmin omia vaikeuksiani hyvinvointipainon ylläpitämisessä. Kuunnellessani psykologi, psykoterapeutti Taija Wileniuksen kirjaa Paino mielessä, asiat entisestään kirkastuivat myös sen osalta, miten yhteiskuntaan liiankin vahvasti kiinnittynyt painostigma on vaikuttanut myös itseen ihan lapsesta lähtien.
Millaiset tekijät voivat selittää painohaasteiden ja ADHD:n yhteyttä?
Olen koonnut tähän kirjoitukseen yleisimpiä tekijöitä, sekä omakohtaisten että virallisemman tiedon pohjalta löydettynä. ADHD:ta määritellessä seuraavien kolmen eri piirteen täytyy näyttäytyä henkilössä tavalla tai toisella: hyperaktiivisuus, impulsiivisuus ja tarkkaamattomuus. Osalla voi olla vahvasti läsnä nämä kaikki, osalla taas piirteet voivat painottua, kuten minulla, tarkkaamattomuuteen (ADD).
Tutkimuksissakin on havaittu, että tyttölapsilla piirteet painottuvat tarkkaamattomuuteen, liiallisen aktiivisuuden ja ”kuhinan” ollessa enemmän pään ja kehon sisäistä levottomuutta, joka ei aina näyttäydy muille fyysisenä levottomuutena tai vaikeutena pysyä paikallaan. Myös impulsiivisuus voi olla joillain enemmän sosiaalista aktiivisuutta, joka voidaan nähdä normaalina piirteenä, vaikka siinä saattaakin olla ADHD:lle tyypillisiä ”outouksia”, joita muut ajoittain ihmettelevät. Seuraavaksi avaan näitä seitsemää eri tekijää tarkemmin.
1. Hyperaktiivisuus ja hyperfokus
ADHD-ihmisellä voi olla siis sekä motorista että sisäistä aktiivisuutta, joka saattaa olla joillain vaikuttamassa esim. siihen, ettei huomaa tai muista syödä säännöllisesti, kun aivot ohjaavat toimintaa alati seuraavaan mielenkiinnon ja toiminnan kohteeseen.
Hyperfokus on tila, jossa ADHD-ihmisen keskittymiskyky voi olla hetken tai jopa useita tunteja 110 %:n tasoa. Tämä on itsellenikin tuttua: kun keskityn itseäni kiinnostavaan asiaan, unohdan muun maailman tuntikausiksi. Saatan olla syönyt kunnollisen aamupalan, mutta seuraavaksi havahdun klo 18 illalla siihen, etten ole syönyt lounasta enkä välipalaa. Vasta tämän havahtumisen jälkeen alan kokea nälän tunnetta. Ja tämä taas saattaa aikaansaada sen, että mikään määrä ruokaa ei tunnu illalla riittävän nälän taltuttamiseksi.
Itselläni kyse ei ole ruokahalun puutteesta vaan siitä, että aivojen huomio kiinnostavaan asiaan ”voittaa” kaikki muut kehon luonnolliset viestit liiankin pitkäksi aikaa, minkä vuoksi tarve syömiselle ei läpäise tietoisuuttani.
2. Haasteet interoseptiossa eli kehossa tapahtuvien prosessien aistimisessa ja niiden mukaan toimimisessa
Interoseption eli ns. sisäaistin ongelmat eivät liity vain nepsypiirteisiin, mutta ne saattavat olla jonkin verran yleisempiä nepsyihmisillä. Sisäelimistä tulevat viestit saattavat joskus myös mennä sekaisin; esimerkiksi itse en juurikaan tunne janoa ja olen jo ennen diagnoosin saamista epäillyt, että usein syön, vaikka minulla oikeasti olisikin jano.
Toisaalta em. hyperfokus voi myös tuottaa sen, ettei ADHD-ihminen tunne vessahätää, ennen kuin lopettaa tekemisensä, jonka jälkeen on juostava vessaan. Liian matala interoseptiokyky liittyy osin myös seuraavaan kohtaan. Toisaalta myös kylläisyyden aistiminen voi olla vaikeaa, minkä vuoksi altistuu ahmimiselle.
3. Toiminnanohjauksen vaikeudet
ADHD-ihmisillä aivojen toiminta on erilaista, ja se tuottaa moninaisia haasteita mm. toiminnanohjaukseen. Kyse on sekä toiminnan käynnistämisen, ylläpitämisen että loppuun saattamisen vaikeuksista – eri tilanteissa eri tavoilla näyttäytyen.
Ravintotietoutta usein on ihan riittävästi, mutta mitä tehdä, jos ei pysty luomaan itselle säännöllisiä rutiineja, vaikka kuinka haluaisi? Pelkkä tieto, miten, ei riitä. Monet ADHD-piirteiset kuvaavat tilaa eräänlaisena lamaantumisena, pää haluaisi ryhtyä, mutta käskyt eivät kulkeudu kehoon asti. Mikäli kyse on ennemmin jo aloitetun toiminnan jatkuvasta keskeytymisestä tai lopahtamisesta, kyse voi olla seuraavasta asiasta.
4. Impulsiivisuus, joka myös on yksi kolmesta keskeisestä ADHD-piirteestä
Impulsiivisuus voi näkyä suhteessa ruokavalioon ja syömiseen monin tavoin. Se voi aiheuttaa esim. hetken mielijohteesta tehtyjä ostoksia: dieettivalmennuksia, lisäravinteita tai vaikkapa halua laittaa koko ruokavalio nyt ja heti uusiksi. Alun innostuksen jälkeen homma hiipuu yhtä nopeasti kun alkoikin (toiminnanohjaushaasteet).
Impulsiivisuuteen liittyy tyypillisesti myös kyllästyminen. Kun alun innostus ja uutuudenviehätys on eletty läpi, aivoilla on tarve etsiä seuraavaa innostavaa asiaa. Joka päivä ja joka hetki pitäisi ADHD-ihmisen siis yrittää etsiä uutuutta ”vanhasta” asiasta – myös tietoisesti tähän pyrkiminen kuluttaa paljon voimavaroja.
5. Tarkkaamattomuus, unohtelu ja rutiinien luomisen vaikeudet
Jos kävisi niin hienosti, että ADHD-ihminen olisi pystynyt valjastamaan impulsiivisuuttaan ja toiminnanohjauksen vaikeuksiaan tavoitteen mukaiseen toimintaan, esimerkiksi jatkuva unohtelu sekä ajan hahmottamisen haasteet aiheuttavat merkittäviä vaikeuksia arjen rutiinien sekä esim. säännöllisen syömisen noudattamiseen.
Ihan kaikkeen tarvittavaan ei ole mahdollista asettaa kännykkämuistutuksia. Tarkkaamattomuus voi näyttäytyä monin tavoin; esimerkiksi itse saatan hyperfokuksessa käyttää runsaastikin aikaa tehdäkseni hienot ruuanlaittosuunnitelmat aikatauluineen. Kun ruuanlaiton sitten pitäisi käynnistyä, minulla ei ole enää voimia laittaa ruokaa ”pitkän kaavan mukaan”, vaan keksin jotakin pikaruokaa sen sijaan (jos ylipäätään jaksan syödä).
6. Tunnesäätelyn vaikeudet
Sekä impulsiivisuus (tunnevuoristorata) että kehollisen aistimisen ja osittain myös ns. mielentämisen vaikeus saattavat haastaa tunteiden tunnistamista ja säätelykykyä. Tämä taas altistaa tunnesyömiselle. Välittäjäaine dopamiinin alhaisempi aktiivisuus aivoissa voi vaikuttaa esim. nopeiden nautintojen hakuisuuteen (esim. sokeri ”päihteenä”).
Tämän vuoksi moni ADHD-ihminen on lapsesta asti oppinut käyttämään sokeria ”lääkkeenä” aktivoimaan hetkellisesti aivoja toiminnan aloittamiseksi. Tämä on minullekin tuttu ilmiö lapsuudesta asti, eikä sitä ole aikuisena helppo muuttaa.
7. Kuormitusherkkyys/aistiherkkyys
ADHD-ihmisillä on tyypillisesti sekä aistijärjestelmän yli- että aliherkkyyttä. Oman kokemukseni mukaan molemmat lopulta lisäävät riskiä kuormittumiseen. Jatkuva stressi taas näkyy sekä kehossa ja mielessä; lihasjännityksinä ja kipuina, matala-asteisena tulehduksena, ruuansulatusvaivoina sekä esim. uniongelmina.
Unen osalta ADHD-ihmiset ovat usein iltavirkkuja, mikä taas voi kuormittaa opiskelijaa tai työssäkäyvää, jos tämä ei voi itse vaikuttaa aikatauluihinsa. Stressistä johtuva väsymys vaikuttaa merkittävästi siihen, että tekee helpommin huonoja ravitsemusvalintoja.
Palaan vielä lopuksi aiemmin mainitsemaani painostigmaan, josta Taija Wilenius ansiokkaasti kirjoitti Paino mielessä -kirjassa. Lihavat ADHD-ihmiset joutuvat kantamaan ainakin kahta ”stigmaa”: sitä, että olet outo ja erilainen ADHD-piirteidesi vuoksi sekä sitä, että lihavuutta ei katsota hyvällä yhteiskunnallisesti eikä tietyn ihmisjoukon asenteissa. Lihavuus katsotaan nykyään virallisestikin jo sairaudeksi.
Mutta mitä jos ADHD hankaloittaa merkittävästi lihavan kykyä soveltaa saamaansa hyvää tarkoittavaa ”terveyskasvatusta” arjessaan, koska rutiineja ei ole mahdollista saada toimimaan ja impulsiivisuus voi merkittävästi haitata ruokavalion noudattamista. Ja koska ihminen ei tunnista normaaleja viestejä nälästä ja kylläisyydestä. Kysynkin, taipuuko meidän terveydenhuoltomme riittävästi tukemaan nepsypiirteisiä lihavia ihmisiä, joille neurotyypillisille luodut etäterapiat ja painonhallintaohjelmat eivät toimi?
Kysymys myös sinulle, jonka mielestä ”lihavuus on vain oma vika, ei tarvitse kuin liikkua enemmän ja syödä vähemmän, niin laihtuu”. Oletko edelleen tämän luettuasi samaa mieltä? Suosittelen sinullekin Paino mielessä -kirjaa luettavaksi ja ADHD-näkökulman osalta kirjoittamaani teosta Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD.
Meille kaikille asiaa pohtiville toivotan rauhaa, myötätuntoa ja sisäistä viisautta kohdata erilaisuutta hyväksyen. Emme koskaan voi tietää, mitä kohtaamamme ihmisen taustalla on, joten olisi tärkeää olla olettamatta asioita omien asenteiden ja uskomusten pohjalta <3
Katson hädissäni ympärilleni, ja rykäisen kolme kertaa samalla tavalla kuin aina silloin, kun paniikki on iskemässä. Nyt kyse ei kuitenkaan ole paniikista tai jännityksestä. Olen hetki sitten havahtunut siihen, että en tiedä yhdenkään vieraamme nimeä. En yhtäkkiä muista käsikirjoituksesta yhtäkään kohtaa.
Näin alkaa Tunna Milonoffin työuupumusta käsittelevä kirja LIEKKI.
Madveturesista tutun maailmanmatkaajan piti olla työelämäanarkisti, joka ei taivu oravanpyörään. Kun muut lähtivät nuorena opintojen kautta uraputkeen, Tunna halusi tehdä toisin: eihän elämä ollut pelkkää työtekoa varten.
Madventures-tarina oli kuin sadusta: Innosta ja seikkailun palosta tuli työ, jolla pystyi elättämään itsensä. Yhtäkkiä Tunna ja Madventuresin toinen kasvo Riku Rantala olivat tunnettuja kaikkialla – töitä riitti kotimaassa ja ulkomailla.
Oli nostetta, intohimoa, menoa ja meninkiä.
Kunnes Tunna alkoi huomata merkittävää kognitiivisten kykyjen heikkenemistä.
Tunna Milonoffin kirja LIEKKI kertoo työuupumuksesta ja etsii ymmärrystä toipumiseen.
”Ensimmäisiä uupumuksen oireita olivat vakava muistin ja päätöksenteon heikkeneminen. Lopulta kun luovuus katosi, minun piti myöntää itselleni, että olen uupunut”, Tunna kuvailee ja jatkaa:
”Kun olen LIEKKI-kirjaa kirjoittaessa hahmottanut elämää taaksepäin, tajusin, että uupumusoireet ovat alkaneet jo vuonna 2012. Sain esimerkiksi sydämen eteisvärinäkohtauksen ja ajattelin, että no, minulla on kaksi pientä lasta – se johtuu siitä. Aina sitä selitteli itselleen, että mistä erilaiset oireet johtuivat. Mutta en minä ymmärtänyt, että se oli burnout.”
Selittely pitkitti asiaan puuttumista. Mutta silloinkin kun oireiden syyt alkoivat valjeta, uupumusta oli vaikea ottaa puheeksi.
”Mehän feikataan tosi pitkään: me näytetään, että me ei olla uupuneita.Kognitiiviset kyvyt, muisti ja päätöksenteko alkavat heikkenemään. Aletaan vähitellen eristäytymään. Samalla kuitenkin haluaa näyttää siltä kuin kaikki olisi ihan hyvin. Myös aivot pystyvät feikkaamaan tosi pitkään: aivot pystyvät kompensoimaan tilannetta puoli vuottakin.”
Tunna huomasi, että tunteetkin pakottavat piilottamaan uupumusta. Häpeä oli niin suuri, että vaikka hän epäili itsellään vakavaa muistisairautta, eikä ”missään nimessä” kertonut siitä kenellekään: ”Häpesin. Häpeä on niin valtavan iso tunne, että mieluummin olin kertomatta. Ajattelin, että ihan sama: vaikka muistisairaus menee eteenpäin, mutta minä haluan olla yhtä vahva kuin muut.”
Tunna toivoisi, että työpaikoilla alettaisiin puhua myös uupumukseen liittyvästä häpeästä, joka pitkittää tilanteeseen puuttumista.
”Työpaikalla pitäisi olla psykologisen turvallisuuden kulttuuri. Eli sellainen, että kaikista asioista pystyy puhumaan – myös siitä, että on heikko ja pelottaa.”
Tunna kirjoitti aikoinaan kolumnin työuupumuksesta ennen hänen toistauupumistaan, ja sai ”ihan tajuttoman määrän” palautetta ihmisiltä.
”Palautteesta ymmärsin, että työpaikoilla sinnittelee oikeasti kymmeniä tuhansia ihmisiä, koska ne ei vaan uskalla sanoa. Ne pelkää duuninsa menettämisen puolesta.”
Tunna on huolissaan myös siitä, että väsymystä normalisoidaan tai sitä pidetään jopa jonkinlaisena onnistumisen merkkinä.
”Kun väsymys kuului yrittäjänä perusarkeeni, yleinen kommentti oli, että no hei kaikki on väsyneitä. Työuupumuksessa kyse on kuitenkin siitä, että stressi on niin pitkittynyt, että koko keho joutuu ylikuormitus- ja selviytymistilaan.Kysymys ei ole enää pelkästään väsymyksestä.
Eikö se ole myös aika älytöntä, että me olemme jotenkin koko ajan väsyneitä? Jotta jaksat, sinun pitäisi vain vähän treenata enemmän ja sinun pitäisi olla vähän resilientimpi versio itsestäsi. Pitäisi rakentaa se 3.0-versio itsestä, niin sinua voidaan ruoskia vielä vähän enemmän ja pystyisit kestämään vielä vähän enemmän.
Onko työntekijä hyvä, jos hän ei ole koko ajan ihan piipussa ja jos ei ole kiire?Burnoutkin on ikään kuin sankaritarina: yleinen asenne on, että se oli niin hyvä työntekijä, kun se teki niin paljon duunia, että paloi loppuun. Kunnon sitoutuja. Niin, kunnon suorittaja: kyllähän nyt kunnon suorittaja ainakin kerran palaa loppuun. Se on kyllä ihan hurjaa, kuinka kolmikymppisillä on semmoinen tilanne, että ne ei tunne ihmisiä, jotka ei ole palanut loppuun. Se on oikeasti sairasta.”
Mitä sitten tapahtuu, kun ihminen uupuu ja jää sairauslomalle? Tunna kertoo omasta kokemuksestaan:
”Yhtäkkiä olin ulkopuolella työyhteisöstä joka oli ollut määrittävä osa elämääni ja identiteettiäni.Olen kokenut yksinäisyyttä tämän oman uupumukseni aikana. Se on niin fyysinen tunne, että se sattui kaikkialla. Evolutiivisestihan se on ollut hyvin tärkeää ja järkevää, että tunne sattuu ihan samperisti kaikkialla kehossa, jotta pääsisit taas yhteyteen ihmisten kanssa.
Ulosjääminen yhteisöistä on ihmisille yksi pahimpia juttuja, mitä voi olla, koska me olemme ihmisiä vasta suhteessa toisiin ihmisiin. Olemme laumaeläimiä. Monissa kulttuureissa se on pahempi rangaistus kuin kuolemanrangaistus. Silloin joutuu elämään ihan hirveässä kärsimyksessä, koska ei ole yhteydessä toisiin ihmisiin. Silti me kelataan olevamme jotain uniikkeja lumihiutaleita ja ihmeellisiä yksilöitä tässä maailmassa, ja koko ajan korostetaan lisää ja lisää tätä individualismia, joka on jotenkin sairasta.”
Olenko uupumassa? Olenko uupunut salaa? Olenko menossa kohti uutta uupumusta? Miten toivun uupumuksesta? Miten kohtaan uupuneen perheenjäseneni, ystäväni tai työkaverin? Jos pohdit näitä kysymyksiä, kannattaa lukea LIEKKI.
LIEKKI-kirjassa Tunna avaa paitsi teoreettisia ja kokemuksellisia havaintoja uupumuksesta mutta myös jakaa syvän ihmisyyden kokemuksen, jossa lukija voi tulla nähdyksi – myös sitä piilotettua osaansa myöden.
Me kaikki tarvitsemme kosketusta, voidaksemme hyvin. Joka ikinen meistä. Kyse ei ole arjen luksuksesta, vaan ihmisen perustarpeesta, joka säilyy syntymästä kuolemaan asti.
Meidän aivot ja hermosto on suunniteltu tekemään kosketuksesta miellyttävä kokemus ja useimmat meistä kokeekin kosketuksen positiivisena asiana. Harva kuitenkin tietää, miten iso vaikutus kosketuksella, tai oikeastaan sen puutteella, on meidän hyvinvoinnille.
Ilman kosketusta ihminen nimittäin heikkenee. Tutkimuksissa on havaittu, että kosketusvajeella voi olla vakavia ja pitkäaikaisia vaikutuksia siihen, miten me voidaan fyysisesti ja henkisesti.
Kosketusvaje
Monissa kehittyneissä maissa kosketetaan entistä vähemmän. Varsinkin kouluissa ja julkisissa laitoksissa on voimassa tarkat säännöt siitä, miten muita saa koskettaa tai saako ollenkaan. Näiden käytäntöjen on tarkoitus turvata kaikkia osapuolia väärinkäytöksiltä. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa, sillä yhä suurempi osa ihmisistä kärsii kosketuksen puutteesta.
Kosketusvaje syntyy, kun henkilö kokee vähän tai ei ollenkaan fyysistä kontaktia muihin.
Kosketuksen puutteen vaikutukset
Kosketusvaje on yhdistetty ylivilkkauteen, väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja aggressiivisuuteen. Normaalien aistikokemusten puute lapsuudessa, eli vähäinen lempeä kosketus, voi myös johtaa aistiriippuvuuksiin, kuten huumeriippuvuuteen aikuisena. Lisäksi on todistettu, että fyysisen kosketuksen ja terveellisen kiintymisen puuttuminen aikuisen ja lapsen välillä voi aiheuttaa elinikäisiä tunnehäiriöitä.
Kosketusvaje voi syntyä yllättävän nopeasti. On nimittäin dokumentoitu tapauksia, joissa lapsella, joka kärsi tilapäisestä kosketusvajeesta, eli tyypillisestä kosketuksen tason vähenemisestä, esim. vanhemman työmatkan takia, alkoi ilmetä masennuksen merkkejä muutamassa päivässä.
Tämä selittyy mm. sillä, että kun olemme vaarassa tai ahdistuneita, turvallinen, lempeä kosketus auttaa ja vähentää tilanteiden stressaavuutta.
Näin kosketuksen rauhoittava voima toimii
Kun ihoa kosketetaan se stimuloi ihon alla olevia paineantureita. Mikäli kosketus koetaan turvalliseksi ja miellyttävän tuntuiseksi, vagushermolle välittyy rauhoittavia viestejä ja hermosto tasapainottuu. Syke sekä verenpaine laskevat ja aivoaallot osoittavat rentoutumista. Myös stressihormonien, kuten kortisolin, tasot laskevat, mikä vuorostaan rauhoittaa ja vahvistaa meidän turvallisuuden tunnetta.
Kosketus vapauttaa myös oksitosiinia, ns. rakkaushormonia, sekä endorfiineja ja seratoniinia, mikä lievittää ahdistusta, masennusta ja unettomuutta. Lempeä kosketus voi vahvistaa myös meidän immuunijärjestelmää sekä vähentää kipua ja sosiaalisen syrjäytymisen tunteita.
Turvallinen, lempeä kosketus tekee siis meille hyvää monella tasolla!
Mistä tunnistaa kosketusvaje ja miten hoitaa sitä
Ei ole mitään varmaa tapaa tietää, kärsiikö kosketuksen puutteesta, mutta yleisimpiä oireita ovat yksinäisyyden tunteet, masennus, ahdistus, stressi ja univaikeudet.
Jos kärsit kyseistä oireista kannattaa ehdottomasti kokeilla lisätä kosketusta omaan arkeen.
Voit lieventää kosketusvajetta omatoimisesti, vaikka antamalla itsellesi päähieronnan tai levittämällä tietoisesti ja lempeästi kosteusvoidetta ihollesi. Kaikkea positiivista ja turvallista kosketusta pidetään nimittäin hyödyllisenä, myös itselle tarjottua kosketusta. Myös lemmikkiä silittämällä pääset nauttimaan kosketuksen hyödyistä.
Läheisiltä ihmisiltä vastaanotettu kosketus toimii erinomaisesti vähentämään kosketusvajetta, mutta yhä useammat ihmiset hakeutuvat myös hierojien, kampaajien ja kosmetologien vastaanotoille, kosketuksen puutteen takia.
Ajattelemme usein kehomme hyvinvointia ravinnon, liikunnan ja levon kautta. Nämä seikat ovat toki tärkeitä, mutta yhtä tärkeää on ajatella mielen ja ajatusten vaikutusta fyysiseen kehoomme.
Stressiteoriassa tunnetaan stressin kolme vaihetta: Hälytys, vastustus ja uupumisvaihe. Hälytysvaiheessa voimavarat keskittyvät vastustamaan koettua uhkaa. Tulee niin sanottu taistele ja pakene-reaktio. Vastustus vaiheessa puolestaan keho pyrkii mukautumaan stressiin ja esimerkiksi immuunipuolustus saattaa hetkellisesti vahvistua. Vastustusvaiheen pitkittyessä seuraa uupumisvaihe. Uupumisvaiheessa ihminen usein lamaantuu ja innostuksen tunteet häviävät.
Olen omakohtaisesti tutustunut keho-mieli-yhteyteen, sairastuttuani vuosia sitten uupumukseen. Tapauksessani uupumuksen tunnistaminen oli aluksi hankalaa, sillä koin, että mieleni oli virkeä ja olin aikaansaava. Fyysinen kehoni oli kuitenkin alkanut kuiskimaan minulle merkkejä väsymyksestä jo aikaisemmin, mutta huomasin nämä merkit vasta, kun kehoni alkoi huutamaan. Tapauksessani uupumuksen ja ylivireyden oireet näkyivät nimenomaan fyysisinä oireina, kuten vatsakipuina, ruoansulatusvaivoina ja lopulta niveloireina.
Useat tutkimukset puoltavat keho-mieli teoriaa ja osoitettu, että keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Toisin sanoen, emme voi ajatella kehoa ja mieltä toisistaan erillisinä, vaan päinvastoin ihminen kokee maailman sekä kehollisesti, että mielensä kautta. Tämän vuoksi saatat ehkä itsekin tunnistaa tilanteita, joissa esimerkiksi kokemasi kipu tai pitkään jatkunut sairaus, saa mielesi oireilemaan. Ja yhtä lailla stressi, huoli, unettomuus, viha, katkeruus ja muut negatiivisiksi luokitellut tunteet saattavat alkaa tuntua kehossasi erilaisina kipuoireita, tunteiden aktivoidessa kehon stressijärjestelmän.
Negatiiviset ajatukset saattavat näyttäytyä kehossa monin eri tavoin, kuten esimerkiksi, lihasjännityksinä, ruoansulatusvaivoina, univaikeuksina, verenpaineen nousuna, immuunijärjestelmän heikentymisenä, iho-oireina, päänsärkyinä ja migreeninä.
Mutta miten sitten voisimme vähentää henkistä kuormitustamme?
Keinot saattavat kuulostaa helpoilta, mutta yllättävä kyllä, yhä useampi meistä, tarvitsee muistuttelua ja uuden tavan opettelua. Jo pelkästään positiivinen ajattelu, kiitollisuuden harjoittaminen ja myönteisten asioiden huomaaminen edistävät hyvinvointia.
On hyvä muistaa, että eivät asiat itsessään ole stressaavia, vaan se, miten tulkitsemme niitä.
Kehon ylivireystilaa ja parasympaattista hermostoa, eli sitä, joka meillä on käytössä levossa voidaan tukea muun muassa rentoutumisharjoituksilla, syvillä hengityksillä ja meditaatiolla. Myös liikunta saattaa toimia joillakin, kuten itselläni, mieltä puhdistavana harjoituksena.
Olen kiitollinen omasta matkastani keho-mieli-yhteyden löytymisessä. Nykyään tunnistan ylivireyden merkit ajoissa ja osaan hidastaa tarvittaessa. Osaan myös säännöstellä voimiani ja olen ottanut käyttööni yllä mainittuja keinoja kehon ja mielen rauhoittamiseen aktiivisen elämän keskellä.
Sinäkin voit jo aivan pienillä arkisilla asioilla, kuten kuuntelemalla miltä omassa kehossa ja mielessä tuntuu – missä tuntuu kiristystä, kipua tai väsymystä tai minkä ajatuksen kanssa olet jumissa, alkaa tunnistamaan ja ymmärtämään paremmin oman kehosi ja mielesi viestejä ja reagoimaan niihin ajoissa.
Olen pärjännyt koulussa ja työelämässä. Töitä olen tehnyt koulun ohella lukion alusta asti. Silti minusta on aina tuntunut, että joudun tsemppaamaan muita enemmän. Ystävieni huolettomuus kokeiden edellä ei ole myöskään lakannut hämmästyttämästä. He lukaisevat aineiston tuosta vaan ja siirtyvät vapaa-ajan viettoon. Minä taas istun kirjojen ääressä hartaasti kuin munkki, eikä mitään tunnu tarttuvan. Kokonainen luku kirjasta voi vaan kadota mustan aukon syövereihin, minkä sisällöstä minulla ei ole aavistustakaan. Totuus on, että aika, jonka kirjan ääressä istuin kului suurelta osin haaveiluun ikkunasta tuijottaen, puhelinta selaillen ja niin edelleen.
En ole ehkä kaikkein ilmeisin ADHD-tapaus. Olen kyllä erittäin puhelias, mutta käytökseni on kohtuullisen hillittyä. Siksi ADHD-epäilys tuli kuvaan vasta, kun opinnot olivat edenneet vaativammalle asteelle. Vuosia ajattelin, että olen vain laiska. Muut osaavat vain ottaa itseään niskasta kiinni ja opiskella tehokkaammin. Ylioppilaskirjoitusten aikaan alkoi tuntua, että eron taustalla täytyy olla muutakin. Muut eivät voi olla näin moninkertaisesti minua ahkerampia.
Menin koulupsykologin puheille ja hän esitti ensimmäisenä ADHD-epäilyksen. Sieltä minut ohjattiin psykiatrille ja sain diagnoosin. Suositus oli, että aloittaisin lääkehoidot. En kuitenkaan aloittanut. Kokemukseni migreenilääkkeistä ovat olleet hieman traumatisoivat. Sivuoireet ovat olleet hirveät ja siksi suhtauduin uuden lääkityksen aloittamiseen pelokkaasti.
Vuosia ajattelin, että olen vain laiska. Muut osaavat vain ottaa itseään niskasta kiinni.
ADHD-diagnoosi tarjoaa arvokasta itseymmärrystä, mutta ei pese pyykkejä
Epätietoisuus alentaa suorituskykyä itsessään ja tunne riittämättömyydestä alentaa itsetuntoa. Siinä mielessä diagnoosin saaminen on vapauttava kokemus. Se ikään kuin antoi minulle luvan olla itseni, erilainen. Itsesyytöksistä vapautuminen teki hyvää, samalla kun akuutti stressitilanne, ylioppilaskokeet menivät ohi ja valkolakki saatiin hankittua. Niinpä momentum hoitojen aloittamiseen tuli ja meni.
Arjen elämä on sellaista, että aina löytyy joku kiire, minkä takia ei pysähdy miettimään pidemmälle. Niinpä jatkoin ADHD:n tarjoamaa muhkuraista arkea vielä vuosien ajan. Pitkään sain korkeakouluopinnot, työt, parisuhteen ja kaveritkin mahtumaan yhtälöön hyvällä menestyksellä. Aikapommi kuitenkin tikitti koko ajan äänekkäämmin.
Avainten unohtelu, puhelimen fysiikan lakeja uhmaava mystinen katoileminen, pyykkivuoren kasvaminen ja niin edelleen. Ne ovat yksittäin pieniä juttuja, mutta kun niitä tulee eteen joka kulman takaa joka päivä, ne lopulta lamaannuttavat arjen toimintakyvyn. Kun on jatkuvasti äärirajoilla arjesta selviämisen kanssa, aivan tavallinen vastoinkäyminen voi triggeröityä lamaannuttaviin mittoihin. Kerran pesukoneen hajoaminen oli se viimeinen pisara.
ADHD-aikuisen elämän toinen energiasyöppö on maskaaminen. Nepsynä joudut koko ajan esittämään sellaista, mitä oletat muiden sinusta haluavan. Se tapahtuu peilaamalla toisen käytöstä, matkimalla puhetapoja, ilmeitä, maneereja ja muita. Olet ikään kuin rooli päällä koko ajan. Tällainen sosiaalinen pingottaminen on hyvin kuormittavaa. Ei ihme, että näyttelijöillä ja muusikoilla on usein vaikeaa mielensä kanssa.
Seuraava välihuomautus on neurotyypillisille lukijoille. Jos sinusta nepsyn käytös on epämiellyttävää, voi joskus olla peiliin katsomisen paikka. Itseasiassa saatat katsoa jo oman käytöksesi peilikuvaa. Siitä maskaamisessa on nimittäin juuri kyse.
Vaikka diagnoosi antaakin arvokasta itseymmärrystä ja kohentaa itsetuntoa, se ei pese pyykkejä, ei lue tentteihin, eikä täytä veroilmoitusta. ADHD:n voi kääntää voimavaraksi, mutta se tapahtuu vain hyvin suunnitelluilla hoidoilla.
Lopulta ylirasituin tsemppaamiseen ja maskaamiseen – työterveyden kautta Recurorin tutkimuksiin
Kestin yhtäjaksoista stressitilaa jälkeenpäin ajatellen yllättävänkin pitkään. Vuosien jälkeen naru tuli kuitenkin vetävään käteen. Kestokyky ylittyi ja lamaannuin. Päädyin sairaslomalle töistä, opinnot piti jättää tauolle ja migreenikohtauksetkin pahenivat ja yleistyivät.
Työterveyslääkärini lähetti minut Recurorille. Tästä alkanut yhteistyö Mika Kallion kanssa osoittautui elämäni käännekohdaksi. Digitaalisen esitietokyselyn avulla emme aloittaneet nollasta, vaan pääsimme suoraan asiaan. Muualla asioidessani minua on aina turhauttanut hidas liikkeellelähtö. Moni käsiteltävä asia on aika arka, eikä niitä mielellään tuo esille keskustelussa. Jää saatiin rikottua tyylikkäästi ja etävastaanotolla keskusteluyhteyden välittömyys ylsi aivan lähivastaanoton tasolle.
Saan läheisiltäni jatkuvasti kehuja siitä, että olen enemmän läsnä.
Keskustelun edetessä Mikan näkemys vahvistui. Ylkuormitustilani johtui hoitamattomasta ADHD:sta. Olin aluksi vanhalla kannallani, eli arka lääkekokeilun suhteen. Mika huomioi huoleni ja kävi perusteellisesti läpi uhat sivuoireista. Lopulta vakuutuin, että kannattaa kokeilla. Eipä kokeilu pahaa tee ja aina voi lopettaa, jos tuntuu, että haitat ovat hyötyjä suuremmat.
Lääkitys alkoi auttaa hyvin nopeasti ja ylitti kaikki odotukseni. Ahaa-elämys oli valtaisa! Onko muiden arki ollut koko ajan näin helppoa? Arki koostuu pienistä jatkuvista askareista ja kun pystyt tarttumaan toimeen ilman, että pääsi sisällä on kymmen muuta rautaa yhtä aikaa tulessa, alkaa tapahtua. Tämä on mahtava tunne.
Saan myös läheisiltäni jatkuvasti kehuja siitä, että olen enemmän läsnä. Voin nyt aidosti kuunnella läheistä ilman, että odotan kärsimättömästi omaa puheenvuoroani, tai keskityn puheen sijaan hänen silmänräpäytyksiinsä. Tämä on tärkeää, koska olen luonteeltani miellyttämisenhaluinen ja empaattinen. Olen aina pääni sisällä eläytynyt vahvasti läheiseni huoliin, mutta huolen ilmaisu on purkautunut minusta usein puhetulvana itsestäni. Se on yleinen piirre monille nepsyille ja kuvastaa sitä, miten eri tavalla nepsyn aivot on “koodattu”.
Koulu sujuu nyt paljon vaivattomammin ja tulokset ovat parantuneet. Kysymys kuuluu, miksi olen antanut muille etumatkaa näin monta vuotta? Toisaalta onneksi tein tämän nyt.
ADHD-tutkimuksiin on mahdollista päästä nopeasti Recuror-lääkäriaseman kautta.
Yhteenkuuluvuus on syvien ihmissuhteiden tärkein ominaisuus. Se syntyy ehdottomasta yhdenarvoisuudesta. Monet suhteemme jäävät kuitenkin melko etäisiksi ja pinnallisiksi, koska arvotamme toisiamme ulkoisiin tekijöihin perustuen esimerkiksi aseman, koulutuksen, varallisuuden tai julkisuuskuvan perusteella.
Tämän vuoksi yhteenkuuluvuuden tunteen esteeksi tulee myös pelko olla suhteissa oma aito itsensä. Pelkäämme näyttää keskeneräisyytemme, haavoittuvuutemme ja epävarmuutemme ja piiloudumme helposti roolien, suorittamisen tai vaikkapa ammatillisuuden taakse.
Egomme on varsin kekseliäs ja innokas avustaja erinäisten piilojen, naamioiden ja kulissien kehittelemisessä. Ego toimii useimmiten juuri kimpassa pelon ja häpeän kanssa. Pelko pönkittää egon rakentamaa hataraa aidon minämme suojarakennelmaa, jonka takana lymyää häpeä epätäydellisyydestämme. Kun egolle luovuttaa ohjakset, yhteenkuuluvuuden tunnetta ei synny, ja suhteet jäävät pinnallisiksi, ohuiksi ja ehdollisiksi.
Aito rakkaus on ehdotonta, kuten aito arvostuskin.
Kaikki arvostuksen, tykättävyyden ja rakastettavuuden ehdot heikentävät ihmissuhteita. Jos täydellisyys olisi ehto näille, maailmassa ei olisi ainoatakaan ihmistä, josta kukaan voisi tykätä ja jota kukaan voisi arvostaa ja rakastaa. Jos joku ei siis tykkää sinusta omana itsenäsi, älä yritä saada häntä tykkäämään. Älä anele äläkä matele.
Rohkeus olla ihmissuhteissa oma keskeneräinen ja aito itsensä edellyttää myös rohkeutta olla ei-tykätty.
Keskeneräisyys ei ole yhteiskunnassamme kovin arvostettua, mutta sen paljastaminen on mahdollisuus aitoon kohtaamiseen muiden kanssa. Oman haavoittuvuuden näyttäminen on suurinta vahvuutta ja kahden ihmisen yhteyden edellytys. Kun ymmärtää olevansa heikkouksineen ja puutteineenkin arvokas, ilman saavutuksiaan, mainettaan, taitojaan ja varojaan, ei tarvitse todistella rakastettavuuttaan kenellekään.
Olen lukenut jostain viisaan ajatuksen, että mitä rohkeammin katsoo omaa pimeyttään, sen valoisampi itse on. Kun uskaltaa olla rehellisesti totta, ei tarvitse esittää itseään.
Kun on sitoutunut oman sydämensä totuuteen, saa kokea suurta vapautta eikä tarvitse tuhlata elinvoimaansa siihen, mitä muut itsestä ajattelevat. Energiaa vapautuu kaikkeen hyvään ja kauniiseen, kun ei tarvitse tehdä valheellista vaikutusta keneenkään. Omana aitona itsenään olemiseen sitoutuneen ihmisen ei tarvitse ylentää tai alentaa eikä suurentaa tai pienentää itseään. Hänen seurassaan on hyvä olla ja helppo hengittää.
POHDITTAVAA
1. Voitko olla vapaa, jos pelkäät rohkeuden olla aito itsesi särkevän ihmissuhteesi? 2. Voiko oman epätäydellisen itsensä piilottaa naamion taa ja olla samaan aikaan rehellinen itselleen ja muille? 3. Minkälaisen lahjan annat kanssaihmisillesi olemalla rohkeasti keskeneräinen ja epävarma, aito itsesi?
Voit lukea lisää ihmissuhteissa omana aitona itsenään olemisesta kirjastani täällä.
Monet meistä on opetettu pärjäämään yksin ja piilottamaan vaikeat tunteet visusti sisällemme. Rakkaudessa kuitenkin jokainen taakka ansaitsee tulla jaetuksi. Itsenäisyyden ja vahvuuden nimeen vannovassa maailmassa suurinta mitä voit tehdä, on uskaltaa olla pieni rakkauden edessä. Uskaltaa tarvita ja olla tarvittu – sinun ei tarvitse pärjätä yksin.
2. Rakkaus tarjoaa mahdollisuuden olla aito, vaikka muualla joutuisitkin teeskentelemään.
Voiko elämässä olla suurempaa kuin toinen ihminen, jolle voit paljastaa kaiken. Pelkojen, haaveiden, haavojen ja ilojen ainutlaatuisen kokoelman, jota sinuksi kutsutaan. Rakkauden (lue: kodin) ulkopuolella joudut usein peittämään tiettyjä puolia itsestäsi. Rakkaudessa taas on mahdollista tulla hyväksytyksi ja nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Kumppanisi voi nähdä kauneutta myös siellä, jonne luulit, ettei kukaan halua katsoa.
3. Voidakseen rakastaa ei tarvitse olla valmis – rakkaus voi myös parantaa.
Usein sanotaan, että jotta voisit rakastaa ja elää tasapainoisessa parisuhteessa, sinun pitää ensin selvittää omat ongelmasi. Elämä saattaa kuitenkin olla eri mieltä, emmekä me voi valita ”sopivaa” hetkeä rakkaudelle. Minä uskon siihen, että rakkaus voi parantaa. Rakkaus voi auttaa meitä hyväksymään ja katsomaan lempeästi sellaisiakin puolia itsessämme, joiden kanssa olemme joutuneet kamppailemaan tai kamppailemme yhä. Se voi tarjota turvallisen tilan toipua ja käsitellä sisäisiä solmuja. Sinä voit taipua rakkauden edessä, mutta myös toipua.
4. Toimiva parisuhde tarvitsee sekä tervettä itsekkyyttä että tervettä epäitsekkyyttä.
Parisuhde on molempien omien tarpeiden ja yhteisten tarpeiden välisen tasapainon hakemista. Se on myös sen hyväksymistä, että nämä eivät aina kohtaa. Toinen tarvitsee enemmän omaa aikaa, kun taas toiselle parisuhde- tai perheaika on kaikki kaikessa. Siksi rakkaudessa tarvitaan sekä tervettä itsekkyyttä että tervettä epäitsekkyyttä. Välillä on arvokasta joustaa, mutta pidäthän huolen myös omista tarpeistasi, jotta jaksat taas rakastaa.
5. Rakkaus on aina epätäydellistä ja haurasta, ja juuri siksi totta.
Rakkaus ei ole vain vaaleanpunaisia hetkiä, viipyileviä katseita ja seesteisiä olotiloja. Se on myös sitä kaikkea mitä emme välittäisi kohdata tai tuntea. Rakkauteen mahtuu kokonainen elämä ja se on valinta kohdata se kaikki yhdessä. Lopulta rakkaus on totta juuri siksi, koska se on aina epätäydellistä ja haurasta. Muista arvostaa jokaista hetkeä, kun toinen on vielä siinä.
