Kun sairastumme vakavammin, se on aina kriisi ja joillekin jopa traumaattinen kokemus. Vakava sairaus pysäyttää elämän ainakin hetkeksi, se laittaa elämämme palapelin palat sekaisin. Kestää luonnollisesti jonkin aikaa, kunnes saamme taas elämästä (ja uusista elämänarvoistamme) kiinni ja kykenemme asettelemaan uuden palapelin palat sopivaan järjestykseen.
Tavallinenkin sairastuminen, esimerkiksi akuutti selkäkipu, voi olla kriisi. Kipuoire tulee sotkemaan arjen suunnitelmiamme ja se aiheuttaa kiukkua, ärtymystä, surua ja toivottomuutta. Tämä saa useimmilla aikaan tunteen, että nyt pitää päästä kivusta eroon mahdollisimman nopeasti, hinnalla millä hyvänsä.
On yleistä hakea oireisiin nopeaa helpotusta menemällä lääkäriin, joka määrää kipuun lääkkeen, jotta pääsen taas tekemään sitä mikä minulle on sillä hetkellä tärkeää. Nopea parantumisen halu ja toive on tähän maailman aikaan tyypillinen tapa selviytyä. Mutta mikäli oireet siitä huolimatta jatkuvat ja toistuvat säännöllisinä, viimeistään silloin kannattaisi pysähtyä miettimään, mitä paraneminen oikein merkitsee itselle.
Pitkittyneet ja toistuvat oireet ovat kehomielen hätähuuto. Oireet syvimmillään kutsuvat meitä kaikkia katsomaan sisäisyyttämme ja sitä, tukeeko tapamme elää terveyttämme. Sairastuminen on aina myös kutsu oppimiseen ja sisäiseen kasvuun. Omien kokemustenikin kautta olen tämän syvällisesti ymmärtänyt, ja samanlaista oivaltamista olen voinut todistaa asiakkaittenikin kohdalla.
Paraneminen ei siis laajemmin nähtynä vain tapahdu sinulle, paraneminen on sinussa tapahtuva sisäinen prosessi. Keho ja mieli heijastavat joka päivä sitä, mitä elämässäsi tapahtuu. Jos olet tyytymätön elämääsi ja ihmissuhteisiisi tai kohtaat elämässäsi yllättäviä traumoja, nämä kaikki heijastuvat välittömästi kehosi toimintaan. Tässä suhteessa olemme kaikki yksilöitä. Lapsuudessa ja suvusta omaksumamme uskomukset säätelevät niin kauan elämänstrategioitamme, kunnes alamme niitä tiedostaa ja muuttaa.
Paraneminen on siis tietoinen sisäinen prosessi, joka tapahtuu yhtä aikaa kehossa, mielessä, uskomuksissa sekä sosiaalisella ja henkisyyden tasoilla. Kun antaudumme tälle paranemisen laajemmalle ymmärrykselle, saamme oman voimamme takaisin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö joskus tarvitsisi apua ammattiauttajilta. Jos taas jäämme pelkästään ulkopuolisten auttajien ja voimien armoille, se synnyttää sellaista uhriutumista, joka vahvistaa toivottomuuden ja keinottomuuden tunteita ja sitä kautta lisää stressiä.
Miltä tuntuukaan alkaa luottaa omaan voimaansa ja kehon huikeaan kykyyn palata takaisin tasapainoon! Tähän luottamisen ja sisäisen voimaantumisen virtaan kutsun sinuakin, lukijani.
Muutama vuosi sitten kirjoitin omasta selkäkiputarinastani, kirjoitus löytyy täältä.
Jokaisella meistä on mahdollisuus suuntautua kuuntelemaan sisältämme tulevia viisaita neuvoja. Kehossamme – ja erityisesti sydämessämme – asuu se kaikki tieto mitä elämässämme tarvitsemme. Suuntautumalla kohti omia arvoja ja oman elämän tarkoitusta luomme vahvan alustan sisäisen paranemisen prosessille – loppuiäksi.
Artikkelikuva: Anne Toivonen (Instagram anne_toivonen)
Lisätietoja psykofyysisistä terapia- ja ohjauspalveluistani löytyy täältä.
Keskustelin taannoin sivustolle kirjoittavan ystäväni kanssa seksuaalisuudesta ja tulimme siihen tulokseen, että kyllä siitä on hyvä puhua. Miesten etenkin. Siksipä ajattelin jälleen kirjoittaa asiasta.
Keskustelussamme pohdin sitä viestiä, joka minulle on välittynyt vuosien varrella. Että moni nainen ei koe voivansa nauttia seksuaalisesta kanssakäymisestä, saa orgasmia, tai kokee aktin liian lyhyeksi, jotta siitä voisi nauttia. Sanotaan, että miehen läsnäolo on usein puutteellista, eikä kanssakäyminen ravitse naista. Miehelle (ja toki kokemukseni mukaan myös naiselle) seksi voi olla enemmän suoritus kuin kohtaaminen, puhumattakaan yhteisestä seikkailusta.
En tiedä mikä on todellisuus seksuaalisuuden tilanteesta, mutta halusin jakaa muutaman konkreettisen työkalun ja ajatuksen, jotka ovat parantaneet kokemustani itsestäni partnerina.
Uusi suhde seksiin ja orgasmiin
Perinteisesti seksissä näyttää olevan kyse orgasmin tavoittelusta. Nauttimisesta, jonka huipentuma on miehelle siemensyöksy. Halutessani muutosta, joudun paitsi päivittämään ajatuksiani seksuaalisuudesta, myös tarttumaan härkää, eli omia viettejäni sarvista.
Biologisen taipumuksen lisäksi olemme kyselemättä omaksuneet älyllisellä tasolla laukeamisen seksin päämääräksi. Sen lisäksi laukeamisella näyttää olevan stressaantuneelle nykyihmiselle yksi erittäin tärkeä funktion. Tämä funktio on stressin, eli olemukseemme kertyneen energian/hermostossa olevan aktiivisuuden purkaminen. Laukeaminen on monelle tärkeä rentoutumistapa. Jollekin kenties ainoa hetki, jossa kehomme todella antautuu ja päästää irti.
Mielestäni laukeaminen seksin päämääränä tuo mukanaan monia ilmiöitä, jotka hankaloittavat seksuaalisuuden laadukkaampaa kokemista. Se luo tuolle kohtaamiselle päämäärän ja päämäärää tavoitellessa matka unohtuu. Samalla se antaa oikeutuksen rynnätä vaistojen ohjaamaan suuntaan.
Aluksi olisi hyvä avautua sille, että seksillä ei olisi päämäärää, vaan se voisi olla aito kohtaaminen ja seikkailu, jossa on tilaa seksuaalisen energian elämisen ja purkamisen sijaan myös muille asioille. Kontaktille, tunteille, ilmaisulle, energioiden muutoksille ja sanoille. Joskus on paikallaan vaan yhdessä rymistellä kohti rentouttavaa hetkeä, mutta jos se on ilman sopimusta se ainoa automaattinen päämäärä, niin sekä miehen että naisen seksuaalinen kokemus jää ohueksi. Naiselle usein vielä ohuemmaksi kuin miehelle.
Tämä on mielestäni ensimmäinen asia, johon kiinnittää huomiota. Asenteen muutos ja uteliaisuus sitä kohtaan, mitä muuta seksuaalisuus voi olla. Toinen vaihe on sitten se, että konkreettisesti alkaa kokeilemaan uudenlaisia asioita käytännössä. Seuraavaksi ajatuksia siitä.
Uusi suhde siemensyöksyyn
Siemensyöksy ”aiheen” kohtaaminen on mielestäni suuri. Siemensyöksy ei ole jotain, josta tarvitsee välttämättä pidättäytyä, mutta se, että minä vien viettiä eikä se minua on mielestäni hyvä pohja jolle rakentaa muutosta. Jos vietti vie meitä täysin, paljoakaan ei ole tehtävissä.
Koen siemensyöksy-vietin siten, että sukuelinten alue kerää itseensä niin paljon latausta, toisin sanottuna energiaa ja jännitettä, ettemme enää kykene sietämään (tai edes halua sietää) sitä. Energian lisääntymisen sekä nautinnon laajenemisen sijaan puramme jännitteen ulos itsestämme ja koemme perinteisen ejakulointiin perustuvan orgasmin. Kyse on vietistä ja näyttää siltä, että biologia ei ole puolellamme seksuaalisuutta laajentaessamme.
Siemensyöksy-viettiin voi alkaa luoda uutta suhdetta sillä, että siemensyöksyä pitkittää ja siitä toisinaan kieltäytyykin. Hyödyllistä on myös tutustua tuohon koko tapahtumaan. Mitä meissä oikeastaan tapahtuu noina hetkinä? Tietoisuus mahdollistaa sen, että voimme myöhemmin itse valita milloin, miten ja millä tavalla.
Energian sietäminen
Seksuaalinen kanssakäyminen on energisoivaa. Kun haluamme pidentää seksuaalista kanssakäymistä tai parantaa sen laatua, opettelemme myös sietämään lisääntyvää energiaa. Myös sitä lisääntyvää ja näkyvämmäksi tulevaa jännitettä itsessämme, jota olemme tottuneet purkamaan orgasmein.
Mitä enemmän energiaa ihmisessä on, sitä enemmän hän kokee kaikesta siitä mitä hänessä on. Jos sinussa on rakkautta, lataat seksuaalisuudella tuota rakkautta. Jos sinussa on surua, lataat seksuaalisuudella tuota surua. Jos sinussa on turhautumista tai stressiä, lataat seksuaalisella kanssakäymisellä niitä. Sama pätee asioihin sinun ja kumppanisi välillä. Mitä välillänne onkin, energisoituu. Tilanne korostuu, mikäli jokainen seksuaalinen tilanne ei sisällä ejakulaatiota, eli energian purkamista.
Kaunista energian lisääntymisessä kahden ihmisen välillä on se, että se mahdollistaa kauniiden asioiden voimakkaamman kokemisen ja tuo näkyviin asioita, joiden kautta voimme löytää entistä parempaan yhteyteen.
Sen lisäksi, että emme kenties ole kyseenalaistaneet oletustamme laukeamisesta seksin päämääränä, syy haluun purkautua voi olla se, ettemme siedä kaikkea sitä mitä meissä on. Kokemukseni energiasta on, että se itsessään on neutraalia, mutta sen esiin tuomat tuntemukset eivät ole vain mukavia. Sietokyvyn kasvamiseen ei tietääkseni ole oikotietä vaan on hyvä varautua siihen, että lisääntynyt energia myös haastaa.
Olen opetellut sietämään lisääntyvää energiaa opettelemalla tulemaan paremmin oman kokemukseni, eli itseni kanssa toimeen. Sallinut sekä hankalat että mukavat tunteeni, oppien tunnistamaan ja sanoittamaan niitä. Myös sillä on ollut merkitystä, että sallin olemukseni olla eläväisempi ja kanavoin lisääntynyttä energiaa sen sijaan, että yrittäisin rajoittaa sitä. Urheilu tai mikä tahansa luova toiminta voi olla hyvä kanava. Energian kanavoimisella ei kuitenkaan kannata loputtomasti vain karata sitä, vaan oppia myös tuntemaan mitä se tuo esiin.
Hermoston sieto- ja toimintakykyä olen vahvistanut myös joogaamalla, meditoimalla, hengittämällä tietoisemmin, syömällä laadukkaammin ja altistamalla kehoani sopivasti monipuolisemmalle rasitukselle.
Hengitys
Tietoinen hengitys energisoi tasapainoisesti sekä auttaa energiaa liikkumaan kehossa. Minulle hengitys on ollut suorin reitti oman energiani kanssa sinuiksi tulemiseen. Samoin kuin nautinnon lisäämiseen. Luin aikoinani monia opetuksia seksuaalienergian hallitsemisesta mielellä tai pelkällä tietoisuudella. Se kuulosti silloin heprealta, mutta hengityksestä sain konkreettisen välineen tunnustella omaa energiaani niin rakastellessa kuin sen ulkopuolella.
Sillä pääsee pitkälle, että alkaa hengittämään seksin aikana sekä arkielämässä syvempään. Läheisyyden yhteydessä oppii energian liikkeestä, omasta kehosta ja sinun sekä kumppanisi välisestä yhteydestä pelkän syvän hengityksen kautta. Suosittelen hengitykseen tutustumista myös omaa seksuaalisuutta yksin tunnusteltaessa.
Kokeile vaikka sitä, että yhdynnän aikana hengität sisään työntyessäsi ja ulos liikkuessasi etäämmälle. Tämä hengitysrytmi ei ole useille luonnollisin ja sen vuoksi tuo mukaan sopivasti hallintaa ja tietoisuutta. Muista kuitenkin myös rentoutua.
Tietoinen hengittäminen auttaa tutustumaan koko aktiin ja sen vaikutuksiin itsessä.
Ääni
Jos olet rohkea, voit tuoda hengitykseen mukaan myös äänen. Ääni auttaa liikuttamaan energiaa ja väreillessään kehossa se tuo paremmin kontaktiin kehon kanssa. Parasta olisi antaa itsensä äännellä siten, kuten luonnolliselta tuntuu. Jos ei löydä kontaktia siihen mikä ääni itsestä luonnostaan lähtisi, voi kokeilla vaikka Aa-äännettä. Tai Aahh-äännettä uloshengityksellä, sillä se sopii tilanteeseen hyvin.
Rentoutuminen
Jännityksellä on oma funktionsa seksissä, mutta lopulta antoisa kanssakäyminen edellyttää meiltä rentoutumista, välittömyyttä ja antautumista. Hyvä tapa aloittaa voi olla se, että seksin aikana on hetkiä, joissa ollaan ihan vain lähekkäin ja annetaan kehon rentoutua hengityksen mukana. Tuosta rentoutumisesta voi sitten siirtyä aktiivisempaan yhdessäolemiseen ja tuoda tuota antautuvaa tapaa mukaan myös liikkeeseen.
Aktiivisuus ja liike eivät ole yhtä kuin puristava jännitys. Puristava jännitys on itsessään aina jonkinlainen tukkeutuma energiassa. Kokemukseni on, että ejakulaatio on seurausta vaistomaisesta jännittymisestä ja sen purkautumisesa. Puristavasta jännityksestä luopuminen sai minulla joskus aikaan sen, etten kokenut olevani samalla tavalla voimakas ja se haastoi kokemustani miehisyydestä. Rentoutumisen kautta saa kuitenkin kosketuksen vapaammin virtaavaan voimaan.
Monelle kehon rentouttaminen on asia, jota täytyy opetella pitkän aikaa. Nopeasti saavutettavan päämäärän sijaan se on syvenevä taito. Seksuaalisuuteen rentoutumista ajattelen itse matkana, jossa oppii tuntemaan itsensä paremmin, tervehdyttää itseään sekä oppii nauttimaan elämästä kokonaisvaltaisemmin.
Rentoutumaan voi opetella rentoutusharjoituksilla. Yksinkertaisuudessaan se voi tarkoittaa sitä, että makuuasennossa antaa huomion levätä kehon tuntemuksissa ja siellä olevissa jännityksissä (etenkin lantion ja jalkojen seudulla). Hengityksen yhteydessä voi aktiivisesti uloshengityksellä antaa kehon ikäänkuin päästää irti, vähän kuin huokaisisi jokaisella uloshengityksellä.
Haukottelu, huokailu, tärinä, itku ja nauru ovat keholle luontaisia tapoja rentoutua ja säädellä hermoston toimintaa. Näille on hyvä antaa tilaa niin rentoutuessa, seksin aikana kuin arkielämässäkin.
Siemensyöksyn estäminen
Joskus ja etenkin siinä kohtaa, kun laukeamiseen alkaa luoda uutta suhdetta, on opittava myös suoraviivaisesti taltuttamaan härkä. Kun “se”, eli omat vaistomme alkavat tottua ajatukseen siitä, että sinä olet ohjaksissa, moni muu asia mahdollistuu.
Minulle kaksi asiaa olivat asiaan tarttuessa hyödyllisiä. Sukuelinten voimakas jännittäminen ja sisään hengittäminen. Orgasmin hetken lähestyessä voi soveltaa näitä kahta asiaa yhtaikaa, eli hengittää yhtaikaa sisään, jännittää lihaksia sukuelimissä ja pidättää hengitystä kunnes voimakkain paine purkautua hellittää. Joskus ejakulaatiorefleksi tulee liian lähelle ja taltuttaminen epäonnistuu. Toisinaan ejakulaatio ei tapahdu, mutta olo voi olla silti silti kuin ejakulaation jälkeen. Käsitykseni on, että noissa tilanteissa siemensyöksy tapahtuu, mutta se purkaantuu sisäisesti. Mitä tutummaksi tilanne käy, sitä helpompi on mennä lähemmäs siemensyöksyä ja kyetä silti estämään se.
Energian tahdonalainen purkaminen
Jännityksen kasvaessa ja energian lisääntyessä voi tuntua siltä, että nyt on pakko purkautua. Purkamista voi kuitenkin tehdä muillakin tavoin kuin siemensyöksyn kautta. Energian voi antautua purkautua kyynelinä, nauruna, äänenä ja liikuttamalla kehoa aktiivisemmin. Tämäkin purkaa energiaa, mutta siinä oppii kanavoimaan energiaa itse, sen sijaan, että on täysin sen armoilla.
Energia kannattaa päästää kehoonsa liikkumaan sen sijaan, että jännittää ja kerää sitä lantioonsa, vaikka tuo jännite nautinnollista onkin. Jos ja kun meillä on kontakti omaan kehoomme, huomaamme kyllä, että se liikehtii luonnostaan jollain tapaa. Jos emme tunnista tätä vielä, voi ihan vaan aktiivisesti kokeilla miltä tuntuu, jos oman kehonsa antaisi liikkua eri tavoilla. Lantionsa liikkua useisiin suuntiin yhdynnän yhteydessä, välillä pyöritellen, välillä hitaasti. Rintakehänsä liikkua hengityksen mukana. Käsien liikehtiä, kosketella ja puristellakin. Vatsan pullottaa ja supistua.
Eläväisyys
Eläväisyys, välittömyys ja sallivuus edesauttavat energian liikkumista. Jos emme salli itsemme tuntea asioita, ilmaista kokemustamme kehollisesti/emootionaalisesti sekä anna oman kokemuksemme elää ja muuttua seksin aikana, joudumme olemaan jännittyneitä. Silloin meillä on vähemmän energiaa käytössämme, nautimme kapea-alaisemmin ja koemme heikommin yhteyttä toiseen.
Eläväisyys, välittömyys ja itsensä kokonaisvaltainen mukaan tuominen voivat olla tärkeitä asioita myös kumppanille. Pelkkä pidentynyt seksi ei välttämättä innosta kumppania, jos se ei aiemminkaan ole ollut nautinnollista. Laajempi itsensä mukaan tuominen mahdollistavat sen, että seksissä voi kohdata useammilla tasoilla ja tulla ravituksi.
Kun pidän huolta itsestäni, toisen on mahdollista rentoutua
En tiedä kuinka yleistä se on, mutta minulle on syntynyt vaikutelma, että naiset joutuvat kantamaan paljon huolta siitä, kuinka paljon mies nauttii. Miehen nautinnosta ja toisaalta siitä, että sitä ei olisi liikaa ja akti kestäisi hieman pidempään. Tällainen tilanne, jossa toinen joutuu pitämään huolta toisesta, aiheuttaa sen, että on mahdotonta rentoutua omaan nautintoonsa. Siksi koen aiemmat vinkit ja asenteet miehelle tärkeäksi. Kun opimme huolehtimaan omasta nautinnostamme ja sen säätelystä, vapautamme naisen tästä roolista.
Selkeä ilmaisu
Olen vahvasti sitä mieltä, että seksuaalisuuden kanssa kannattaa olla suora ja selkeä. Kertoa mitä haluaa ja mitä ei halua. Tämä mahdollistaa sen, että saa kokea kaipaamiaan asioita. Samalla se myös auttaa luottamuksen rakentamisessa. Sellaisen ihmisen kanssa on helpompaa olla, joka kykenee ilmaisemaan selkeästi mitä haluaa. Silloin toinen voi myös ilmaista selkeästi mikä häntä kiinnostaa.
Mies- ja naisdynamiikkaa ajatellen voi olla toisinaan myös nautinnollista, että mies on aloitteellinen ja toinen voi halutessaan asettua vastaanottavaan rooliin. Aloitteellisuus ei ole aina helppoa, ainakaan haavoittuvalta tuntuvien asioiden kanssa, mutta epävarmoja paikkoja kohti kannattaa mennä.
Toisesta kiinnostuminen
Joskus on mukava keskittyä tarjoamaan toiselle nautintoa. Paras seksi syntyy kuitenkin siitä, että kaksi ihmistä voi antautua nauttimaan omasta kokemuksestaan ja tuo nautinto tulee jaetuksi toisen kanssa. Parasta mitä voimme antaa toiselle sängyssä on oma nautintomme, ei niinkään se, mitä voimme toiselle tuottaa keskittymällä häneen. Se edellyttää sitä, että pysyy lähellä itseään, vaikka ollaankin näin läheisessä kontaktissa.
Toisen kuuntelu ja läsnä oleminen sille, mitä tapahtuu, ovat asioita, joita ei opi kuin kuuntelemalla, tuntemalla ja kysymällä. Huomio voi kuitenkin kuin varkain karata liian kauas itsestä. Siellä niiden välissä piilee se kapea kohta, jossa olemme lähellä itseä ja silti avoimia yhteiselle.
Tekstin sisällön voisi tiivistää siihen, että kun otamme vastuun omasta kokemuksestamme, toinenkin voi rentoutua keskittymään itseensä. Minun ymmärrykseni on, että tämä ei ole kaikille naisille (tai miehille) helppoa, sillä mahdollisuuksia rentoutua tutkimaan omaa naiseutta, seksuaalisuutta ja nautintoa rauhassa on ollut rajallisesti.
Toivottavasti joku vinkeistä inspiroi tunnustelemaan asiaa uudella tavalla.
Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja voi vapautua omaan ihmisyyteensä tutustumisen kautta. Jos tämä kiinnostaa sinua, tutustu Inhimillinen henkisyys -sivuston tarjontaan täällä.
Suutarin tyttärenä olen seurannut lapsuudessa kenkien tekemistä istuen ihan suutarin vieressä. Katselin, miten syntyivät lapikkaat tai vaikkapa tallukkaat. Tallukkaiksi sanottiin huopakankaasta (sarasta) tehtyjä talvikenkiä. Mieleeni on jäänyt kuva isäni säntillisistä käsien liikkeistä hänen tehdessään pikilankaa tai naulatessaan lapikkaiden pohjiin monta riviä puunauloja. Lauantaisin verstaan siivoamisen aikaan tehtävänäni oli laittaa lestiparit järjestykseen hyllyille.
Lienee siis verenperintöä kiinnostus kenkiin ja niiden valmistamiseen. Piirtelin kenkämalleja paperit täyteen ja unelmoin kenkäsuunnittelijan ammatista. Värkkäilin itselleni suoraan jalkoihin sandaaleja valkoisesta, vahvasta paperista. Tulihan niistä ihan hyvännäköiset, mutta ei niillä voinut kävellä, olisivat hajonneet. Oli mukavaa kuvitella sandaalit oikeiksi kengiksi. Kaukaa katsottuna ne varmaan näyttivätkin oikeilta naapurissa asuvan leikkikaverin silmissä, kun hän ehätti onnittelemaan uusista kengistä!
Kenkäsuunnittelijaa minusta ei sitten tullutkaan, haaveetkin unohtuivat aikuistuessa. Nyt ikäihmisenä toisinaan palaan lapsuuden unelmiin ja mietin, missä olisinkaan voinut olla. Kuvitelmissani tietenkin huippusuunnittelijana suuressa maailmassa!
Kengät ovat toki olleet tärkeässä osassa elämässäni. Joillekin kenkäpareille olen jopa antanut nimenkin. Talvisin ulkoaskareissa käyttämäni saappaat olen nimennyt “Duudsoneiksi”, koska ne ovat isot ja siksi helpot vetäistä jalkaan. Nimensä mukaiseen esikuvaan niitä ei voi yhdistää muuten, kuin ajattelemalla Duudsoneitten kulkevan “isoissa saappaissa”, ainakin mitä temppujen taitamiseen tulee.
Toisessa ääripäässä ovat “prinsessa-korkkarit” – turhamaisimmat kenkäni ikinä! Olin kerran juhlissa Tamperetalossa nuo prinsessat jaloissa. Noustessani portaita ylempään kerrokseen, toinen kenkä luiskahti jalasta ja vieläpä vieri muutaman askelman alaspäin. Ehkä pari sekuntia odotin pelastavan prinssin ilmestymistä paikalle, sillä lyhyessä ja kapeassa hameessani oli haasteellista kumartua noukkimaan kenkää takaisin jalkaan.
Prinssiä ei ilmestynyt ja jotenkin selvisin tilanteesta omin avuin. En rohjennut katsella ympärilleni, näkikö kuinka moni. Varmaankin näki, sillä portaiden alapäässä oli ravintolatila. Nolotti turhamaisuuteni! Tuhkimokompleksi? Nuo prinsessat ovat vielä tallessa, koristeena piirongin päällä. Nimitän niitä nyt istumakengiksi. Lapset leikkivät niillä mielellään “hienoa neitiä”.
En sitten lapsuuden ole tarvinnut värkätä jalkoihini kenkiä paperista. Nyt kierrän kenkäkaupassa kaukaa kapeakärkiset korkkarit ja etsin suosiolla leveälestisiä kenkiä. Turhamaisuus ei silti ole mihinkään kadonnut. Mukavuuden lisäksi kengät saavat olla vielä sievätkin. Onneksi on mahdollisuus valita kengät, joissa jalat voivat hyvin, niiden hyvinvointi kun näkyy kasvoilla asti.
Elämme yhteiskunnassa, jossa tunteiden näyttäminen katsotaan surullisen usein heikkoudeksi tai huonoksi käytökseksi. Miksi kiellämme tärkeän osan itsestämme? Tunteet eivät valehtele, ne osoittavat ja auttavat ymmärtämään tarpeitamme erittäin selvästi, jos vain osaisimme arvostaa ja kuunnella niitä.
Lapset ovat tuntemisen mestareita, ja voisivat opettaa meille aikuisille paljon. He syntyvät vahvan itsemääräämisoikeuden kanssa ja osaavat vaatia, laittaa rajoja ja rakastaa puhtaasti ja viattomasti – myös itseään. Monesti me vanhemmat huomaamattamme latistamme tätä tervettä itserakkautta ja itsetuntemusta, josta lapsi saa voimansa. Emme usko lasta, kiellämme hänen tunteensa, häpäisemme heitä ja kontrolloimme liiallisesti heidän kokemuksiaan ja tunnemaailmaansa.
Lapsen kuuluu saada tuntea. Kaikkea. Myös vilua, nälkää, ikävää, huolta, murhetta, pelkoa ja vihaa.
Kun lapsi tuntee omasta halustaan, hän saa näistä tunnekokemuksista voimaa, sillä hän oppii ottamaan tunteen vastaan ja päästämään siitä myös irti! Kokemustasolla hän oppii, ettei tunteilla ole voimaa murskata häntä, sillä katsopa – mitään pahaa ei tapahdu jos tuntee! Päinvastoin, olo kevenee ja ymmärrys itsestä syvenee. Jos taas teemme kaikkemme, että lapsemme ei ikinä tunne, tunteet alkavat häntäkin pelottaa ja hän oppii esimerkistämme niitä tukahduttamaan.
Hyväksy lapsesi tunteet ja kokemukset, älä vähättele niitä. Älä väitä vastaan, kun lapsi ilmaisee tunteitaan.
Huomaatko sanovasi:
“Höpöhöpö.” Lapselle, joka innostuneena kertoo suurenmoista tarinaa.
“Taidat olla vähän väsynyt.” Lapselle, joka näyttää tunteitaan.
“Hei nyt rauhoitut ja alat käyttäytyä!” Lapselle, joka purkaa ahdistustaan.
“Ei sattunut!” Lapselle, joka itkee kivusta.
“Ei nyt, mene pois!” Lapselle, joka hakee turvaa.
“No et voi olla väsynyt, juurihan otit nokoset!” Lapselle, joka valittaa väsymystä.
“Et ota, sinulle tulee kylmä!” Lapselle, joka valittaa kuumuutta ja haluaa ottaa vaatteita pois.
“Tottakai tykkäät, tämähän on tosi hyvää!” Lapselle, joka ei tykkää jostain ruuasta.
Ole tietoinen sanoistasi, niillä on suuri vaikutus. Jos teet virheitä, korjaa sanomalla vastakohta, pyydä tarvittaessa anteeksi.
Miten helposti sitä tuleekaan osoitettua lapselle aivan pienilläkin lauseilla, ettei lapsen mielipiteillä tai tunteilla ole mitään merkitystä. Se, että lapsen tunnetta ja tarvetta ei nähdä eikä kuulla, saa lapsen käyttäytymään huonosti. Tämä saa usein myös aikuisen käyttäytymään huonosti. Siksi olisi tärkeää miettiä omia tarpeitaan, jotta voisi ymmärtää myös lapsen tarpeita.
Empatia on toisen tunteen ymmärtämistä ja sen kokemista itsessään. Vasta kun antautuu itse kaikille tunteille, voi oppia myötätuntoisesti kohtaamaan myös toisten tunteita. Vanhemmuus kasvattaa tunnetaitoja, sillä rakkaus lasta kohtaan on niin suurta, että sitä joutuu väistämättä kohtaamaan omia tukahdutettuja tunteitaan, jos haluaa oppia keinoja, joilla voimaannuttaa lasta.
Elämä lapsen rinnalla opettaa meille vanhemmille taitoja, joita osasimme lapsena, mutta jotka olemme ehkä ajan saatossa unohtaneet.
Opimme jälleen tuntemaan, sillä haluamme tuntea lapsemme.
Kirjoitan kirjaa rakkaudesta. Merkkejä on jo kymmeniä tuhansia, ja enemmän. Merkkejä rakkaudesta ja pelosta. Käsikirjoitus on puolivälissä. Pelko on purettu osasiksi, pieniksi paloiksi, kirjaimiksi, sanoiksi, lauseiksi ja kappaleiksi. Miksi me pelkäämme rakkautta? Koska olemme rikki ja pelkäämme että joku näkee sen.
On aika aloittaa seuraava osio. Kohtaaminen. Me.
Ajattelen kohtaamista rakkaudessa ja yritän tavoittaa niitä mielikuvia, ajatuksia ja tunteita, joiden kautta kuvata mitä rakkaus on ja miltä tuntuu rakastaa. Kohdata. Sitä varmuutta, joka syntyy, kun olet rakastuessasi kuunnellut itseäsi ja tiedät, että tämä on minun ihmiseni. Se ihmeellinen mosaiikki, monien käsittämättömien palasten ja oikean ajoituksen summa, jonka seurauksena syntyy kokemus, että olen rakastunut, rakastan, valitsen sinut. Epäröimättä valitsen sinut. Se ihme on tapahtunut. Käsittämättömän monien ihmisten moninaisuudesta olen löytänyt juuri sinut. Ja se tuntuu hyvältä.
Pelolla on monet kasvot. Se mahtuu väliin niin monessa kohdassa. Ei vain alussa, tai lopussa, vaan joka välissä. Olen rakastunut – ja sitten?
On yksi asia rakastua, ja toinen asia rakastaa. Vain yhden kirjaimen ero: rakastua ja rakastaa. Rakastumisessa tarvitaan itsetuntemusta kuulla itseä pelon läpi, kykyä erottaa toisistaan ihastuminen ja rakastuminen. Tunnistaa omat motiivinsa ja olla niiden suhteen rehellinen. Ero ihastumisen ja rakastumisen välillä on vähäinen, mutta sen merkitys on suuri. Alku luo perustan kaikelle, mikä seuraa myöhemmin.
Rakastamisessa tarvitaan kykyä hyväksyä toiseus, rakastaa toista sellaisena kuin hän on – omien toiveiden ja fantasioiden läpi nähdä toinen, kuulla toinen ja nähdä ja rakastaa sitä mitä kuulee ja näkee. Rakastaa toista sellaisena kuin hän on. Ihmisenä, joka on täydellisessä epätäydellisyydessään täydellinen.
Se kuulostaa niin helpolta, se on teoriassa niin helppoa. Ja juuri tämä on se kohta, johon useimmat meistä kompastuvat. Eikä siksi, että maailma olisi täynnä niin ikäviä ihmisiä, ettei niitä viitsisi kuulla ja nähdä sellaisina kuin ovat. Vaan siksi, että kuuleminen ja näkeminen vaativat suojattomuutta, aseistariisuntaa. Sinulta.
Yllättävän monet pelkäävät laskea suojuksiaan, olla aseistamattomia. Edes rakkaudessa.
Mutta tiedätkö mitä: et voi rakastaa aseistettuna, haarniska päällä. Jo pelkkä mielikuva on tukala ja mahdoton. Rakkaus vaatii rohkeutta riisua haarniska, tulla nähdyksi ja kuulluksi, uskaltaa nähdä ja kuulla. Sillä haarniskasi sisältä et näe etkä kuule, etkä tule nähdyksi tai kuulluksi. Sinuun ei ehkä voi sattua, mutta et kyllä tunne mitään muutakaan.
Haarniskasi sisällä olet suojautuneena, mutta se ei ole se pehmeä turvallisuudentunne jota etsit. Sitä saisit, jos uskaltaisit laskea aseesi, tulla ulos haarniskastasi. Ja kohdata ihmisesi. Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Kohdatuksi.
Kohtaaminen syntyy haavoittuvaisuudesta ja oman haavoittuvaisuuden paljastamisesta. Ja se mitä siitä syntyy, on rakkauden ihme: turvaa, joka tekee mahdolliseksi vapauden.
***
Kirjoitus on julkaistu myös HIMA Happiness -konseptin sivuilla.
Tiedäthän sen fiiliksen, kun pää alkaa kuumottua pohtimisesta? Yrität keksiä ratkaisua tai hiffata, pitäisikö tehdä niin vai näin jossakin kiperässä kohdassa tai tienristeyksessä. Mielen myllerrys johtuu usein sisäisestä turvattomuudesta. On vaikeaa antaa itsensä vain olla ja huoltaa hellästi itseään sen sijaan, että yrittää ratkoa elämänsä sudokua. Uskomme usein, ettemme voi saada rauhaa (eli turvaa), ennen kuin asia on ratkaistu. Tai vaikka olisimme itse suhteellisen levollisia elämän levitessä, ympäristö saattaa painostaa, että valintoja olisi jo tehtävä. Mutta mitä, jos antaisikin itsensä päästää ratkomisesta irti? Tietysti vähän villi ehdotus siinä kohtaa, kun olo on haastava.
Arvottomuuden tunteesta kumpuaa ajatus, että kaikki pitäisi tietää ja selvittää. Kun et yritä tietää vaan annat olla, teet sisäisyydellesi tilaa. Riidan tai muun kärvistelyn keskellä itselleen kannattaa antaa lempeä aikalisä ja tehdä vähän aikaa jotain ihan muuta. Kun sisäisyys saa taukoa, se avautuu intuitiolle ja luoville ratkaisuille. Silloin pohjavireenä on myötätunto ja uteliaisuus siitä, miten asiat voisivat ratketa lempeästi. Ei tarvitse tietää, vaan saa päästää irti.
Ei itseään tarvitse piinata ratkaisemattomien asioiden keskellä. Se ei ole sivuun lakaisemista, vaan iisimmin ottamista. Alitajunta pääsee pehmeästi hommiin. Silloin myös omat voimavarat vapautuvat miettimisestä tekemiseen tai pelkkään olemiseen. Elämä ei ole kovinkaan mustavalkoista. Asioiden ja päätösten runttaaminen siististi boksiin voi olla halua suitsia elämän kasvattavaa ja viisastuttavaa moniulotteisuutta.
Kun itselleen suo tilaa silloinkin, kun se on kaikkein vaikeinta, antaa sisäisyydelle ja sydämensä äänelle tilaa. Luo itselleen turvaa sen sijaan, että uskoisi turvan tulevan asioiden selvittämisen kautta. Se on vastaanottamista – sitä, että antaa parhaiden ratkaisujen näyttäytyä ilman, että yrittää niitä itse väkisin vääntää. Tämä on se juttu, joka auttaisi monia meitä löytämään myös “elämäntehtävämme” äärelle tai voimauttaisi irtautumaan siitä, mikä ei omaa sydäntä enää ravitse. Kun yrittää puskea ratkaisuja tapahtumaan, sulloo samalla unelmiaan sivuun.
Voit saada rauhaa ilman ratkaisujakin
Intuitio on hyvin luovasti ratkaisukeskeinen, kasvamaan kutsuva ja sydäntäsi kauniisti palveleva viritys. Mieli saattaa puhua kaikenlaista niin, että menee vähän sekaisin, mitä sydän sanoo. Sitäkään ei tarvitse ratkaista. Voi todeta itselleen, että ”ai jaa, taas tää vanha tuttu itsensä kyseenalaistaja tai superkelaaja täällä pyörii. Mitä tarvitsisin kuullakseni levollista, sisäistä ääntäni?”
Ei koko ajan pidä olla tosi zen voidakseen kuulla sydäntään tai toteuttaa unelmiaan. Usein luulemme, että intuitio tarjoaa jonkin valmiin paketin ja kokonaiskuvan siitä, mitä tulee tapahtumaan. Emme uskalla tehdä muutoksia elämässä, kun emme näe koko kuvaa. Intuitio toimii askel kerrallaan.
Mitä jos ei tarvitsisi nähdä kuin seuraavalle lyhtypylväälle asti? Sen jälkeen tulee kyllä taas seuraava sisäinen johdatus; polkusi valaisee itse itseään. Kun saa kokemusta siitä, että kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen vaan elämä kantaa, vapautuu toimimaan ja menemään haasteista ja peloista huolimatta eteenpäin.
Sydämen ääni vahvistuu, mitä enemmän toimit sen mukaan. Luottamus intuitioosi ja sisäinen turva kasvavat kokemuksen myötä. Kun alat toteuttamaan pieniä, innostavia juttuja, alat rakentaa polkua jota pitkin isot unelmasi saapuvat. Saat alkaa kulkea tuota polkua jo nyt. Ihmeellistä kyllä, koen itse paljon enemmän turvaa nyt täysin sydämeni mukaan eläessäni kuin silloin, kun elin konventionaalisemmassa boksissa.
Unelmasi eivät ole siellä jossain, eikä niihin hypätä yhdellä isolla loikalla. Pointti on, että koko reissu saa olla täyteläistä seikkailua. Silloinkin, kun elämässä on kysymyksiä vailla vastauksia.
Kuva: Unsplash / Anastasia Taioglou
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai konsultaatioon tästä.
Aikuiset ovat päättäneet rentoutua, nauttia vapaa-ajasta ja mennä elokuviin. On valittu perinteinen toimintaelokuva, jossa jahdataan, lyödään ja ammutaan – tapetaan. Samat elokuvat pyörivät telkkarissa, ihan tavallisena iltana.
Lapsia koitetaan suojella aikuisten elokuvilta. Silti moni lapsi pelaa kännykällään tai muulla laitteella räiskintäpelejä. Pelejä, joissa tappaminen on pelin henki. Tappaminen on normaalia. Viime vuosina videopelien grafiikat ovat kehittyneet valtavasti, niistä on tullut pelottavan realistisia – ei enää mitään pikselimatoja.
Tietoinen osa meistä ymmärtää hyvin, että kyse on elokuvasta ja pelistä – se ei ole totta. Samalla kuitenkin tappamisesta tulee arkipäivää, ihan tavallista. Jokin osa meistä alkaa tottua siihen, että ihminen (tai eläin) menettää henkensä. Kun näemme riittävästi tappamista, se ei enää tunnu miltään.
Mitä kauemmin olen ollut katsomatta ohjelmia ja elokuvia, joissa tapetaan toisia ihmisiä, sitä enemmän elämän riistämisen katsominen satuttaa, itkettää. Enää en pysty katsomaan. Aiemmin minua nolotti, että olen niin herkkä, etten pysty katsomaan ”normaaleja” elokuvia. Olin aina se ongelmatapaus, jolle mikään elokuva tai sarja ei käynyt. Tätä nykyä jo ymmärrän, että herkkyys on vahvuus, joka ei todellakaan ole ongelma.
Herkät ihmiset ovat vahvan myötätuntoisia:
Myötätunto on sitä, että pystyy kokemaan ja ymmärtämään toisen kokemuksia hyvin syvällä tasolla.
Myötätunto on sitä, että uskaltaa avautua yhteiselle tunteelle.
Myötätunto ulottuu pidemmällekin kuin läheisiin tai niihin ihmisiin, jotka tuntuvat tärkeiltä.
Myötätunto on hyvä väline kohdata ihminen, joka ajattelee eri tavalla, uskoo eri tavalla tai tekee asioita, joita emme pysty ymmärtämään.
”Myötätunto on myötäkärsimistä. – – – Kun mietimme, miten voimme lievittää toisen ihmisten kärsimystä, niin omakin kärsimyksemme vähenee.” (Kirjasta Dalai-Lama, Desmond Tutu & Douglas Abrams: Ilon kirja)
”Myötätunto on tila, jossa haluamme toisen ihmisen parasta.” (Ilon kirja)
NLP:ssä (neuro linguistic programming) käytetään metodina näkökulmaa, jossa ikään kuin katsomme omaa elämäämme elokuvana valkokankaalta. Kun otamme etäisyyttä kipeään tilanteeseen, tunne pienenee ja on helpompi järjestellä omia kokemuksiaan. Samalla tavalla katsomme toisten tappamista etäisyyden päästä, valkokankaalta, ja se ei oikein tunnu miltään (tai ainakaan niin vahvalta kuin että olisimme keskellä tapahtumia). Tällä tunteetto(mam)malla metodilla siis voimme totuttaa mielemme katsomaan tappamista siinä määrin, että sitä pidetään tässä ajassa ihan normaalina, viihteenä.
Silti puolen vuoden ikäisten lasten on osoitettu pitävän selvästi enemmän leluista, joilla leikittäessä autetaan muita eikä haitata heitä (lähde: Ilon kirja). Lähtökohtaisesti toisen vahingoittamisen katsominen ei ole ihmiselle normaalia, olemme vain saaneet näyttämään sen normaalilta. Ja koska väkivalta missään muodossa ei ole ydinihmisyyttämme, se ei myöskään ole meille hyväksi.
”Kärsimyksen lähde on liian itsekeskeinen ajattelu. Onnellisuuden lähde on myötätuntoinen huoli muiden ihmisten hyvinvoinnista.” (Ilon kirja) Jos siis haluat olla onnellinen, lakkaa katsomasta tappamista – kaikissa sen muodoissa. Jos haluat lastesi olevan onnellisia, älä anna heidän katsoa tappamista – missään muodossa.
Minulle viihde on sitä, että lisätään maailmaan hyvää: iloa, naurua, kiitollisuutta, yhteisöllisyyttä. Viihde on sellaista, jossa herätellään ihmisessä niitä tunteita, jotka lisäävät luottamusta elämään ja toisiin ihmisiin.
Muistan lukeneeni lauseen “Suhteesi ruokaan peilaa suhdettasi elämään” Geneen Rothin kirjasta Women, Food and God.
Tuo lause pisti entisen ruokakontrollifriikin miettimään syvästi suhdettani elämään. Se pisti miettimään sitä, miten pakottava kontrollintarpeeni ulottui ruuan lisäksi vähän kaikkeen elämässäni. Ihmissuhteisiini. Siihen millaisen kuvan annan itsestäni.
Kontrollissa ei lopulta ollut kyse ruuasta, rasvaprosentistani tai ulkonäöstäni.
Se oli opittu tapa selviytyä elämästä! Olen niin paljon pelännyt kipeiden tunteiden kohtaamista, että kontrolloiminen on tuonut valheellista tunnetta hallinnasta. Pinnan alla on kuitenkin kytenyt. Syvää pelkoa, hätää, turvattomuutta ja litroittain itkemättä jääneitä itkuja.
Ruoka ja syöminen ei voi koskaan olla täysin tunteista vapaata, eikä sen tarvitsekkaan olla! Äidin maidosta alkaen ruoka on myös symboli turvalle, rakkaudelle ja lohdulle. Se on ihan ok.
Häiriintyneessä suhteessa ruokaan, annamme sille harhaanjohtavan painoarvon. Haemme ruuasta ja sen kontrolloimisesta turvaa, läheisyyttä, lohtua, hallinnan tunnetta. Asioita, joita ruoka tai sen kontrollointi ei voi lopulta elämäämme tuoda.
Onkin ihan viisasta pysähtyä tutkimaan sitä mallia jonka on syömisestä ja ruuasta nähnyt. Liittyykö siihen häpeää, syyllisyyttä, tai jotain muuta?
Itse olen kasvanut ympäristössä jossa ruokaa on käytetty sekä palkintona ja lohdukkeena. Samalla olen seurannut miten lähelläni on jatkuvasti oltu laihdutuskuureilla. Se on luonut kuvan, että ruoka on sekä jotain joka tuo helpotusta, mutta myös jotain jota täytyy rajoittaa.
Olen saanut luoda syömishäiriöni jälkeen ruokaa ihan uuden suhteen. En enää häpeä nälkääni, sitä että tykkään syömisestä ja dieeteiltä ja kuureilta olen kieltäytynyt jo usean vuoden ajan.
Syömiseen liittyvät ihanteet ovat ajassamme varsin yleisiä. On gluteenitonta, sokeritonta, maidotonta, paastoa ja monen moista. Itse en ole koskaan kyennyt näihin asioihin suhtautumaan rennosti. Siksi minun kysymykseni itselleni on edelleen:
Mitä jos suhde ruokaan voisi olla rakastava, ehyt ja jopa kaunis?
Mitä jos siitä lähtisi kuorimaan pois syyllisyyttä, painetta tai musta-valko ajattelua?
Kuusenkerkistä saa vaikka mitä hyvää! Näin sydäntalvella on ihanaa nyhrätä sisällä, polttaa kynttilöitä, laittaa villasukat jalkaan ja pyöräyttää jotain herkullista ja hoitavaa syötävää. Kuusenkerkkäjauheella hunnutetut kookostryffelit tekevät hyvää niin keholle kuin mielelle.
Kuusenkerkistä energiaa oloon
Talvi väsyttää monia ja flunssakin vaivaa. Villiyrttien maailmasta löytyy täsmäkasveja, joilla voidaan pistää kampoihin väsymykselle ja flunssapöpöille. Niihin kuuluvat esimerkiksi kirpeän sitruunaiset kuusenkerkät. Kuusenkerkät sisältävät vahvoja antioksidantteja kuten katekiineja, gallokatekiineja ja resveratrolia. Kerkissä on myös kalsiumia, kaliumia, mangesiumia, C-vitamiinia ja A-vitamiinin esiastetta.
Kuusenkerkät antavat puhtia. Lisäksi ne hoitavat yskää ja limaista ja tukkoista oloa. Onpa kuusenkerkistä saatu apua myös suoliston ongelmiin ja reumaattisiin vaivoihin.
Kuusenkerkkiä käytänkin liki päivittäin. Lisään niitä keittoihin, munakkaaseen, smuuteihin ja villikakkuihin. Viimeisin kokeiluni oli ripotella kuusenkerkkäjauhetta lakkojen päälle.
Kookostryffeleitä kuusenkerkkähunnulla
Raw chef Taina Salosen kookostryffelit ovat herkullisia ja helppotekoisia. Kuorrutetta vaihtamalla maku muuttuu. Kuivatuista kuusenkerkistä tehty jauhe antaa kookostryffeleille ihanaa potkua ja raikkautta.
Jos sinulla ei ole kuivattua kuusenkerkkää omasta takaa, Arctic Warriorsin Kerkkä-kuusenkerkkäjauhe toimii reseptissä vallan mainiosti.
Kookostryffelit
8 kpl
1 dl kookosjogurttia (Happy Coco) tai Oatly fraiche
1 dl kookosjauhoja
½ tl vaniljajauhetta
1 rkl sitruunamehua
1–2 rkl hunajaa tai agavesiirappia
Sekoita ainekset, tee taikinasta pötkö ja leikkaa se kahdeksaan osaan. Pyöritä ihaniksi valkoisiksi palloiksi. Kieritä ne kuusenkerkkäjauheessa. Laita jääkaappiin puoleksi tunniksi ja herkuttele sen jälkeen antaumuksella.
VINKKI! Voit vaihdella tryffeleiden makua laittamalla sitruunan sijasta mukaan minttua, limettiä tai appelsiinia. Yhtä lailla voit pyöräyttää tryffelit erilaisissa marjajauheissa, raakakaakaojauheessa tai vaikka lakritsijauheessa.
Jos saisit itse valita kaikki omat elämänkokemukset, millaisen elämän olisit elänyt? Säilyttäisitkö huippuhetket, minkä kokemuksen pyyhkisit pois?
Joskus elämä tuo eteemme asioita, jotka mielellään pyyhkisi pois. Vähän samaan tyyliin kuin toteamme puhelinmyyjille; ”ei osteta mitään” ja lyödään luuri korvaan. Kaikesta ikävästä emme kuitenkaan elämässä pääse yhtä helpolla eroon.
Joudumme kokemaan asioita, joita emme ole pyytäneet. Vähän aikaa voi painia, huutaa ja kiukutella. Osa ymmärtää taipua nopeammin kuin toiset.
Kyllä sitkeinkin lopulta ymmärtää, että päästäkseen eteenpäin on viisautta hyväksyä. Entä mitä tapahtuu silloin, kun antaa periksi? Mitä tulee kiukun tilalle ja uskallanko ottaa sen vastaan? Mistä joudun luopumaan? Onko hyväksyntä sama kuin anteeksianto?
Sanotaan, että kehittyminen ja kasvu ihmisenä tapahtuu omalla epämukavuusalueella. Silloin kun sinne tyrkätään pyytämättä ja siihen valmistautumatta, on se sillä hetkellä kokemus, jonka tarpeellisuuden kyseenalaistaa. Ajatus koettelemusten vahvistavasta vaikutuksesta ei välttämättä tunnu kivalta vaikeuksien keskellä. Sille haluaa näyttää keskisormea.
Saisiko valita, että jään elämässä vähän vähemmän jalostuneeksi ja jätän tämän vaikeuden kokematta? Hyväksi ihmiseksi voi tulla ilman vastoinkäymisiäkin, mutta olisitko sinä silloin enää sinä?
Kysymys siitä kuka olen, mistä tulossa ja mihin matkalla, tulee usein tarkasteluun isoissa elämänmuutoksissa. Niistä selviytymistä auttaa, jos ei ole matkalla yksin. Erityisesti silloin kun oma katse ei vielä näe tulevaisuuteen, että on tärkeää, että on joku joka auttaa kohti tuntematonta, ja jonka kanssa haaveilla paremmista ajoista. Tai ainakin nähdä huomiseen.
Vanhempana sitä toivoisi lasten välttyvän pahimmilta karikoilta elämässä. Toivo on hyvä, mutta ehkä varmuuden vuoksi kannattaa opettaa myös selviytymiskeinoja vaikeuksiin, elämä kun vain välillä on niin ennustamatonta. Sitkeys tai resilienssi on osin synnynnäinen piirre, mutta sitä voi tukea suhtautumalla myötätuntoisesti lapsen vaikeisiin tunteisiin, sekä kehumalla yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Pienten pettymysten kokeminen turvallisesti yhdessä opettaa lapselle, että ikävistä tunteista pääsee yli – myös isommassa myllerryksessä.
Suuresta murheesta lapsi ei selviä yksin, ihan niin kuin ei aikuinenkaan. Yhdessä on hyvä opetella hyväksyntää ja sanomaan: ”Minulle tapahtui kurjasti, mutta selvisin.”
Salla Frisk
asiantuntija
Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry.
Voimaeläimiä kutsutaan myös sielueläimiksi tai shamanistisessa perinteessä henkioppaiksi, suojeluseläimiksi. Voimaeläin on enemmän kuin eläin, josta pidämme. Nämä eläimet välittävät viestejä, jos herkistymme kuuntelemaan. Eläinten viestit voivat auttaa sinua tuomaan näkyväksi itsestäsi osia jotka ovat unohtuneet ja joiden olisi hyvä vahvistua!
On useita tapoja löytää oma voimaeläin, tai antaa sen paremminkin löytää sinut. Eri eläimet voivat nousta esiin eri elämänvaiheissa. Voimaeläimet liikkuvat tajunnan vaihtoehtoisissa tiloissa, eli kun alitajuntasi on vallassa. Nämä karvaiset, suomuiset tai siivekkäät henkioppaat voivat ilmaantua unien maailmassa, meditaatioissa, tai kun teet taidetta, liikut luonnossa vahvassa flow-tilassa tai saatat saada eläimestä näyn rituaalissa tai etiäisenä. Eläin voi tulla esille myös kutsumalla, voit esimerkiksi nukkumaan mennessä pyytää sitä näyttäytymään sinulle unessa. Mitä eläin on tullut kertomaan sinulle?
Susi on aina ollut minun, sekä monen muun pohjoisen asukkaan voimaeläin! Se on kulkenut mukanani lapsuudesta naiseuteen. Susi on villeyden ja vapauden, mutta myös hoivan, heimouden ja äitiyden symboli. Mitä voimme oppia susilta?
Kirjoitin tämän tekstin alunperin Sinkun elämää -kirjaani, mutta se pätee kenelle tahansa naiselle missä elämäntilanteessa tahansa. Teksti syntyi halusta muistuttaa meitä kaikkia naiseuden vahvuudesta ja mielettömästä moninaisuudesta. Naiseus ei ole heikkoutta, joka tulisi piilottaa, vaan voimaa, jolla luodaan maailmaan kauneutta ja lempeyttä maskuliinisten arvojen tasapainoksi.
Suosittelen luettavaksi ääneen päivittäin.
1. “Olen rakastettava.”
Vahvana naisena tiedän olevani rakastettava, vaikka eläisin yksin tai eri tavalla kuin mitä muut minulta odottavat. Vahvana naisena minun ei tarvitse todistella kenellekään mitään, vaan voin elää juuri omannäköistä elämää. Vahvaksi minut on tehnyt itseni hyväksyminen sekä hyvine että huonoine puolineni. Tiedän, että minun ei tarvitse muuttua toisenlaiseksi miellyttääkseni muita. Ne jotka pitävät minusta, pitävät minusta juuri minun itseni vuoksi. Vahvana naisena mietin, millainen itse haluan olla, jotta voin kasvaa parhaaksi versioksi itsestäni
2. “Olen arvokas.”
Vahvana naisena aion odottaa, että kohdalleni osuu minulle sopiva mies, enkä juokse sellaisen perässä, joka alentaa arvoani ja itseluottamustani. En tee vääränlaisia kompromisseja, jossa minun täytyisi piilotella omia tarpeitani. Vahvana naisen osaan kuunnella muita, mutta en tee mitään, mitä en itse halua. Oletan ja odotan myös itse tulevani kohdelluksi hyvin.
Vahvana naisena autan ja kannustan muita, mutta en unohda omaa hyvinvointiani. Tiedostan, että omat tarpeeni ovat minulle ihan yhtä tärkeät kuin muidenkin tarpeet – enhän voi olla avuksi muille, jos en itse voi ensin hyvin. Vahvana naisena uskallan kertoa, mitä toivon ja tarvitsen. En heittäydy marttyyriksi, vaan osaan vetää rajat antamisen ja saamisen välille. Vahvana naisena osaan arvostaa itseäni ymmärtääkseni, että myös minä ansaitsen itselleni hyvää. Osaan rakastaa, mutta myös ottaa rakkautta vastaan.
3. “Olen voimakas naisellisella tavalla.”
Vahvana naisena minun ei tarvitse kilpailla miesten (tai naistenkaan) kanssa, eikä alistaa ketään ollakseni vahva. Vahvana naisena minun ei tarvitse olla ylimielinen ja nyrkit pystyssä. Aidosti vahvalla ihmisellä on varaa olla ystävällinen ja rento. Olen esimerkkinä muillekin siitä, miten toisia tulee kohdella ja siksi ansaitsen muiden arvostuksen. Arvostusta ei voi vaatia, se ansaitaan.
Vahvana naisena tiedän myös selviäväni elämästä oman voimani ja viisauteni ansiosta. Tiedän, että me kaikki olemme jollain tavalla vähän rikkinäisiä, koska kukaan ei selviä lapsuudesta ja nuoruudesta kasvukivuitta. Vahvana naisena ymmärrän mistä toimintamallit tulevat, mutta en laita vaikeuksiani menneisyyden piikkiin. Ymmärrän, että aikuisena ihmisenä voin ottaa vastuun elämästäni nyt. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta sen voi muuttaa, miten siihen suhtaudun. On myös suurta vahvuutta pystyä antamaan anteeksi itselleen. Vahvana naisena tiedän, että saan olla haavoittuvainen, koska oman inhimillisyytensä myöntäminen tekee nöyrällä tavalla vahvaksi.
4. “Toimin sydämestäni käsin.”
Vahvana naisena toimin rakkaudesta, enkä pelosta käsin. Jos tilanne vaatii, jatkan matkaani rohkeasti eteenpäin. Olen vapaa. En ole silti rakkaudeton, vaan olen vapaa rakastamaan ketä tai mitä haluan. Ammennan voimaa alitajunnastani ja kuuntelen intuitiotani. Osaan antautua elämälle rohkeasti, koska tiedän, että sitä ei voi hallita. Kun elän sydämestäni käsin, voin luoda maailmaan kauneutta ja runsautta kohdellen ihmisiä aidosti, sydämellisesti ja myötätuntoisesti.
Vahvana naisena olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulla on ja mitä olen saanut, vaikka kaikki lahjat eivät ole tulleet helpoimman kautta. Vahvana naisena olen rehellinen ensin itselleni, jolloin vasta voin olla sitä myös muille. Olen uskollinen vain sille, mikä palvelee rakkautta.
5. “Olen ylpeä naiseudestani.”
Vahvana naisena arvostan omaa kehoani ja mieltäni, enkä anna muiden käyttää itseäni hyväksi. Tiedän olevani liian hyvä olemaan toisten kynnysmatto. Osaan yhdistää feminiiniset ja maskuliiniset piirteeni toimivaksi kokonaisuudeksi tilanteiden mukaan. Vahvana naisena olen erityisen ylpeä naiseudestani, enkä pidä sitä heikkoutena. Annan naiseuteni näkyä kauneutena, viisautena, luovuutena, aistillisuutena, huolenpitona, lämpönä, hedelmällisyytenä ja runsauden voimana.Vahvana naisena ymmärrän, että maailma tarvitsee kovien arvojen tasapainottamiseksi lisää pehmeyttä, välittämistä ja sopusointua, jotta kaikki voisivat paremmin. Vahvana naisena löydän paikkani maailmassa sieltä, missä voin kukoistaa. Olemuksessani on eheyttä ja voimaa, joka säteilee ulospäin ja joka saa ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi lähelläni.
.
