Ilahduta aisteja sekä hoida kehoa tällä herkullisella lounasvaihtoehdolla. Kvinoakulhon pirteät värit yhdistettynä sen terveellisiin ravintoarvoihin saavat kehosi huokailemaan onnesta.
Kulhoa maustaa kermaisen pehmeä hummus, joka valmistuu nopeasti tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Voit myös käyttää valmista hummusta myöhemmin vaikkapa leivän päällisenä tai dippikastikkeena vihannestikuille.
Hummuksen pääraaka-aine eli kikherneet ovat mainio kasviperäinen proteiininlähde, josta saat elimistöllesi herkullisen vitamiiniruiskeen muun muassa kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa, sinkkiä, mangaania, seleeniä ja folaattia.
VAIHE 1)Huuhtele käyttövalmiit kikherneet siivilässä. Yhdistä kaikki aineet ja pyöräytä massa huolellisesti sekaisin. Jos haluat notkeamman hummustahnan niin lisää massan joukkoon vettä sen verran, että koostumus on mieleinen. Maista tahnaa ja tarvittaessa lisäile suolaa tai muita mausteita.
VAIHE 2)Kokoa itsellesi mieleinen lounaskulho ja nauti jokaisesta suupalasta.
Kävelen paljain jaloin Atlantin rannalla Gran Canarialla ja keskityn aistimaan viileää, kosteaa hiekkaa varpaideni välissä, tuoksuttelemaan suolaista merta sekä tuntemaan auringon lämpöä ihollani. Olen yhtä veden, tuulen ja hiekan kanssa. Askel askeleelta tunnen kuinka ajatusmyllyn taukoamaton pyöritys aivoissani kaikkoaa ja olen vain hetkessä. Liike suihkuttelee mielen inforoskaa jokaisen askeleen osuessa kosteaan hiekkaan.
Läsnäolo on toisaalta helppoa, toisaalta vaikeaa. Mieli matkaa mielellään menneeseen ja tulevaan. Hetkessä oleminen on yllättäen elämisen vaikeimpia asioita. Eikä meillä oikeasti ole mitään muuta kuin tämä hetki. Mennyttä emme saa takaisin eikä kukaan ole luvannut meille huomista.
Havahtumisen läsnäoloon ja kunkin hetken arvon tajuaa usein vasta kovan paikan tullen. Kun talous tai terveys romahtaa, kun kuolema korjaa äkillisesti satoaan tai kun luonnonkatastrofi näyttää meille todellisen voimansa. Kun kohtalon koura ravistelee ihmistä, alkaa useimmilla uusi ajanlasku. Mitä tein, mitä sanoin ja jätin sanomatta, miksi elin vain menneitä tunkioita kaivellen tai tulevasta haikaillen?
Meillä ihmisillä on merkillinen ajatus elämän automaattisesta jatkumosta. Itsestään selvä varmuus huomisesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Moni elää kituuttaa tässä päivässä ja säästää iloa ja nautintoja tulevaisuutta ja parempia päiviä varten. Mutta kun huominen ei aina tulekaan, voiko sanoa, että pahanpäivän varalle säästäjät ja eläkepäivien iloja odottavat eivät sitten ikinä eläneetkään oikeasti eivätkä nauttineet elämästään?
Ravisuttava kokemus muuttaa suunnan
Olimme muutama vuosi sitten patikkalomalla Irlannissa ja nautimme ryhmän kanssa aina yhteisen illallisen. Eräänä iltana istuin viehättävän juuri eläköityneen herrasmiehen vieressä. Nauroimme ja puhuimme luonnon ihanuudesta ja patikoinnin iloista, hänen lapsenlapsistaan ja hänen odotuksistaan syksyistä Afrikan safaria kohtaan. Seuraavana aamuyönä mies kuoli, joten huomista ei koskaan tullut.
Ravisuttava kokemus vaikutti monella tavalla koko patikkaseurueeseemme. Jokainen reagoi omalla tavallaan, mutta uskon vahvasti, että jokainen pysähtyi oman elämänsä hetkeen ja mietti, että kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Elämänlanka on vahva, mutta kun hetki on käsillä, lanka katkeaa. Noina hetkinä ymmärtää oman pienuutensa ja sen, että on typeryyttä jättää elämättä tänään, kun huominen ei todellakaan ole kirkossa kuulutettu.
Kiitollinen joka päivästä
Tuon havahduttavan kokemuksen jälkeen olen kiittänyt jokaisesta päivästä, johon herään. Uusi päivä on lahja, ja sen tarjoamat kokemukset ja tapahtumat ovat juuri siihen hetkeen ja vaiheeseen oikeita.
Jos mieli karkaa koko ajan menneisiin vääryyksiin ja katkeroittaa tässä hetkessä olemista, suosittelen kurjuuden katkaisuhoitoa. Kiitä ja lähde läsnäolon polulle. Pysähdy hetkeen ja kiitä siitä. Olet tässä ja nyt, sillä muuta sinulla ei ole. Tartu hetkeen ja vaali sitä, edes pari minuuttia. Jo sillä pääset pitkälle. Alat haistaa, maistaa, tuntea ja elää paremmin. Läsnäolon voima on voimista vahvin!
Tosi moni meistä tietää, mitä masennus on. Se koskettaa jollain tavalla lähes jokaista suomalaista. Itse sairastin melkein kolmekymmentä vuotta. Ajattelen niin, että masennus on häpeäsairaus. Arvottomuuden, kelpaamattomuuden ja vääränlaisuuden kokemus värittää mielenmaisemaa, ohjaa tulkintoja ja valintoja.
Masennus on myös näkymättömyyssairaus. Kun katse on toisten tarpeissa, oma kuppi tyhjenee. Näkymättömäksi muuttunut ihminen ei osaa tunnistaa tunteitaan eikä tarpeitaan eikä vaadikaan mitään itselleen. On tärkeämpää se, että muut voivat hyvin.
Masennus aiheuttaa paljon kärsimystä. Masennuksesta toipumista käsittelevässä kirjassani Toivon kirja masennuksesta olen nimennyt masennuksen myös kärsimyssairaudeksi. Masennus aiheuttaa valtavan määrän kärsimystä. Masentuneella on myös tiedostamatonta taipumusta ruokkia kärsimyskehoaan.
Masennus on turvapeitto, suojautumiskeino, jonka alle ihminen hautautuu, kun on liikaa asioita, joita mieli ei pysty käsittelemään. Turvapeiton alla on turvallisemman oloista, kauhean yksinäistä ja pimeää kyllä. Miten turvapeiton alta pääsee pois?
Masennuksesta toipumiseen tarvitaan halu toipua
Masennuksesta voi toipua, jos on halua toipua. Sama pätee moneen muuhunkin sairauteen. Kun on kova halua toipua, sitä alkaa käännellä kaikkia kiviä, jotta apu löytyy. Itselleni tuli masennuksen kanssa kärsimyskuppi täyteen – ennen sitä en olisi ollut valmis toipumaan.
Ymmärsin, että olin kerännyt kärsimystä, tarvitsin sitä rangaistakseni itseäni vääränlaisuudestani. Itsevihalla on voima tuhota ihminen sisältäpäin. Siksi vihaan on masennuksen yhteydessä kiinnitettävä erityistä huomiota.
Toipumisen matka ei ole helppo, mutta sille kannattaa astua. Toipumisresepti on yhtä aikaa hyvin yksinkertainen, mutta äärimmäisen vaikea. On asetuttava itsen äärelle kuuntelemaan omia tunteita ja niiden sanomaa, on lähdettävä tunnistamaan omia tarpeita ja alettava elää niiden viitoittamaa polkua, on opeteltava hyväksymään ja rakastamaan kaikkea, mitä itsessä on. Pelottavinta on ehkä näkyväksi tuleminen.
Masennuksesta vapautuminen on sinnikästä raivaamistyötä. Ensin pitää heittää paljon vanhoja roskia pihalle, jotta tyhjään tilaan saa istutettua uutta kasvua: rakkautta, iloa ja luottamusta – masennuksen vastavoimia.
Kurkkaa myös Miian kirja Masennus ja tunnelukot, jossa kerrotaan ensimmäistä kertaa 18 tunnetusta tunnelukosta masennuksen näkökulmasta.
Kirja kuvaa, miten tunnelukkoihin yleensä reagoidaan ja miten ne näkyvät masentuneen ajattelussa ja toiminnassa. Tunnelukkojen ymmärtäminen voi olla merkittävä askel toipumisen polulla.
Kun masentuneessa itsessään herää halua toipua, pystyvät läheiset ja auttajatkin paremmin tukemaan masennuksesta kärsivää.
Minulle, 80-luvun lapselle, kirjan kuuntelu on nostalginen juttu. C-kasetti sujautettiin kasettipesään – heti sen jälkeen, kun kasetti oli kynällä tai pikkusormilla kelattu siihen kohtaan, mihin viimeksi kuuntelu jäi. Vanhemmat välttyivät sadannen kerran lukemasta jokapäiväistä Nalle Puhia, kun osasin kelata ja kuunnella sadun itse.
Ajattelin, että voin jakaa omien lasteni kanssa saman kuuntelunostalgian, kun löysimme kaupasta satuja CD-levyllä. Mietin kuumeisesti, missä nykyään voisi CD-levyjä soittaa. Muistin, että mökkimme edellisiltä omistajilta jääneessä irtaimistossa oli jättimäisen kokoinen pölyttynyt CD-soitin, joka oli ”varastoitu” (huh, miten en muistanutkaan, kuinka suuria nuo laitteet olivat – ja kuinka paljon ne keräsivät pölyä!). Nykyään äänikirjat eivät vaadi – onneksi – mankkaa, vaan ne kulkevat puhelimessa tai tabletilla mukana: autossa, junassa, eri huoneissa…
Kuuntelu on kyllä mieletön juttu verrattuna liikkuvaan kuvaan, koska lapsi saa itse luoda mielikuvituksella maailmoja – sen sijaan että kaikki tarjoillaan valmiina. Lasten kokemuksessa kuunteluhetki, jossa ei katsota mitään (ruutua tai kirjaa), selvästi rauhoittaa tunnelmaa. Ehkä rauhallisesta tunnelmasta johtuen, lapset myös usein pyytävät äänikirjoja. (Joku ehkä muistaa lapsuudestaan radioiden kuunnelmat – mikä fiilis kuuntelussa oli!) Meidän lastemme suosikkeja ovat esim.
Supermarsut Reuhurinteet ja Mauri Kunnaksen kirjat.
Aikuiselle äänikirjoissa taas on se ihana juttu, että näköaisti ei ole sidottuna kirjaan, eli kirjahetkiä mahtuu enemmän päivään. Mutta nostalgia, se on se kaikkein tärkein: Kun lapsena oppii jonkun asian, johon liittyy kiva tunnelma, pääsee aikuisenakin palaamaan samaan kiireettömään tunnelmaan aina, kun kuuntelee tarinoita. Seuraavan kuukauden aikana, kun Storytel tarjoaa meille ja teille Hidasta elämää -tyypeille ilmaisen kuuntelukuukauden*, aion kuunnella jonkun seuraavista:
Depressiopäiväkirjat
Juurihoito (tämä on ollut hyllyssä jo pitkään, mutta omia lukuhetkiä on ollut liian vähän)
Ole itsellesi armollinen – Kirja hellittämisestä ja riittävyydestä (ensimmäinen Hidasta elämää -kirjaperheen äänikirja)
Pysähdy – Olet jo perillä (Ajattelin myös testata muutamaa englanninkielistä meditaatiota…)
On aamu ja olet matkalla töihin. Astut hissiin, kädessäsi kahvimuki, josta voit nauttia aamukahvisi tuttuun tapaan bussimatkan aikana. Se auttaa sinua pikkuhiljaa heräämään tähän aamuun, kuten jokaisena työpäivänä.
Hissi pysähtyy yllättäen jo puolivälissä matkaa. Poikkeavaa, ajattelet. Sisään astuu kellertävän valoisasta käytävästä varttunut ja hieman hassun näköinen mies, hiukset sen näköisenä, että niitä ei ole tänään tai kenties sitten viime viikon kammattu.
Hän hymyilee ja alkaa puhua sinulle saapuessaan hissiin. Hän kertoo, kuinka hänen viikonloppunsa on mennyt täysin uppoutuneena antoisaan kirjaan. Et tunnista kirjan nimeä, mutta hän puhuu siitä kuin kaikki tuntisivat sen. Tietysti, kun se on niin valloittavan hyvä.
Hän on tohkeissaan ja kertoo sinulle kirjan tapahtumista innostuneena. Vielä pohjakerrokseen saavuttaessakin hän jatkaa. Välillä hän koskettaa kevyesti hihaasi kuin välittääkseen sinulle sen, että nyt kerron sinulle jotain tärkeää. Hän hymyilee lähes kokoajan puhuessaan.
Astuessanne loskaiselle kadulle hän katsoo sinua silmiin ja sanoo “lähde mukaan, olen menossa kirjakauppaan ja haluan näyttää sinulle mistä puhun. Aion ostaa kirjan jatko-osan ja annan sinulle lahjaksi kirjan, josta puhun. Olen varma, että innostut siitä.” Hän katsoo sinua vilpittömin, kiiltävin, toiveikkain ja onnellisin silmin. Loskaisessa maisemassa hän on kuin aurinko.
Miten sinä vastaat? Ja miten olet kokenut tämän tilanteen siitä alkaen kuin hän saapui hissiin rikkoen tutun rutiinisi?
Monelle meistä tämä vanha mies on höperö, joka tuhlaa aikaamme. Hän puhelee turhanpäiväisiä, eikä ihmekään sillä hänellä varmasti on aikaa sellaiseen. Ärsyttävää.
Minä näen hänessä miehen, jonka ilo on herättänyt. Luojan piiloutuneena naapuriini. Hän on tullut kysymään minulta, olenko halukas seikkailuun ja löytämiseen? Onko minussa yhä tilaa uteliaisuudelle, spontaaniudelle ja onnellisten sydänten kohtaamiselle?
Tilanne voi myös näyttää minulle sen, kuinka jähmeä minusta on tullut. Kuinka päämääräni, rutiinit ja velvollisuus estävät minua altistumasta sellaiselle vapaudelle, joka juuri nyt seisoo edessäni pyrkien koskettamaan sydäntäni.
Joku meistä saattaa suuttua hänelle. Toinen pitää itseään parempana kuin hän. Molemmat ovat tapoja huijata itseämme siihen, että vakavuus on oikea tapa elää.
Mitä tapahtuisi jos uskaltaisin mukaan? Antaisin itseni katsoa vanhan miehen silmiin ja sallisin innostuksen sekä vilpittömyyden tarttua minuun? Unohtaisin kahvini, bussimatkani ja sen, että työn täytyy jokainen päivä alkaa samaan aikaan? Entä jos avautuisin tälle henkilölle, jota en tunne, mutta joka lähestyy minua selvän eläväisenä?
Ilo on yksi ydinolemuksemme luonteista.
Energia, joka pitää sisällään sellaisia vivahteita kuin ilo, innostus, toiveikkuus ja viattomuus. Lapsenkaltainen onnellisuus vailla syytä sopii hyvin kuvaamaan sitä. Kyseessä ei ole emootio, vaan jokin, joka on hienovaraista mutta käsinkosketeltavaa niin itsessämme kuin toisissa. Sen läsnäolo kokemuksessamme maustaa kokemustamme kevyellä poreilevuudella, tähtipölymäisellä ilokkuudella ja hyvin kevyellä herkkyydellä sydämessämme. Herkkyydellä, joka uskaltaa toivoa. Silmissä paistavalla avoimuudella.
Sen poissaolon tuntee ilottomuutena, toivottomuutena ja suruna kun tunnustelet sanaa ilo omassa olemuksessasi. Kun hiljenet, käännät huomion sisäänpäin ja lausut hiljaa sanan ilo, saatat tuntea jotain romahtavaa. Kenties tuon kokemuksen välttämiseksi sinuun on rakentunut jotain kovaa, joka pitää koko asian tunnustelua typeränä. Vakavuutta. Tai kenties huomaat olemuksesi puskevan sinua iloiseksi tavalla, joka ei ole enää kevyt, vaan jollain tapaa väkivaltaisen puskeva.
Ilo, jota kutsumme Inhimillisen henkisyyden parissa nimellä keltainen, on yksi viidestä ydinolemuksemme helpoimmin tavoitettavista laaduista. Nämä viisi ovat lähimpänä inhimillistä kokemustamme ja sen vuoksi ne ovat pohja, jolle mm. suufilaiset mystikot, Diamond approach,Diamond logos sekä Essence Training -nimiset opetuskokonaisuudet perustuvat. Näiden laatujen, niiden puutteen sekä puutteelta suojaavien ilmiöiden tunnistaminen auttaa jalkauttamaan ydinolemustamme osaksi elämäämme. Tämän myötä meille voi myöhemmin myös avautua maadoittunut pääsy inhimillisestä kokemuksesta enemmän poikkeaville laaduille. Sellaisille kuten universaali rakkaus, ykseys, suora tieto sekä tyhjyys.
Yksi keskeinen syy tämän olemuspuolemme rajoittamiselle on pelko, jota se herättää. Kepeydessään se on arvaamaton. Onnellisuudessaan hallitsematon. Emme tiedä minne se vie tai mitä menetämme, jos seuraamme. Kun tutkimme retriiteillä sen menettämiseen liittyviä ilmiöitä, voimme löytää joskus sen äärelle, että lapsena suljimme sen pois, sillä se olisi vienyt meidät pois vanhempiemme läheisyydestä ja oli siksi uhka.
Mystikoita sanotaan jumalasta juopuneiksi. Suufilaiset kutsuvat itseään jumalan idiooteiksi. Hintana omalle ydinolemukselleen antautumisessa voi olla se, että innostus vie mukanaan, tukka unohtuu kammata ja työt hoituvat vasta kun on niiden aika. Miltä tämä kaikki sinussa tuntuu?
Vuoden alussa moni summasi mennyttä ja asetti uusia tavoitteita.
Keskitymme helposti fyysisiin ja ulkoisiin asioihin. Tämä on siinä mielessä luontevaa, että ainakin teoriassa tunnemme kehomme verrattain hyvin, ja konkreettisiin ulkoisiin asioihin, kuten asuntoon, työpaikkaan ja harrastuksiin on äkkiseltään helpompi vaikuttaa kuin omaan sisäiseen maailmaansa.
Ulkoiset muutokset ovat tosin väliaikaisia, jos emme muutu myös sisäisesti. Sisäinen muutos taas saattaa muuttaa ulkoisiakin asioita, lähes huomaamatta.
~ ~ ~ ~
Tänä vuonna voisi olla hyvä hetki kääntyä sisäänpäin ja tutustua aidosti omaan itseensä: korkeimpaan, kauneimpaan ja puhtaimpaan versioon sinusta. Vuosi 2018 nimittäin kantaa numerologisesti 11-energiaa (2+0+1+8=11). Numerot symboloivat energian laatua. 11 on mestarin luku, se värähtelee yhteyttä yksittäisen ihmisen ja Universumin välillä.
(Kyse ei ole ennustuksesta, vaan energian laadusta. Siitä, millaisten vaikeuksien ja siunausten kanssa kollektiivisesti tänä vuonna työskentelemme. Jokainen kokee tämän luonnollisesti omalla tavallaan.)
”The unlikely path is the only path.” Näin opettajani Shiv Charan Singh summasi tulevan vuoden oppeja. Epätodennäköinen polku on ainoa polku.
Kiihkeässä maailmanmenossa, arjen hälinän keskellä, olisi tänä vuonna erityisen viisasta löytää rauhallisia hetkiä, viettää aikaa luonnossa, ottaa vastaan värähtelevän hiljaisuuden hienovaraisia viestejä, luottaa intuitioon ja näkemäänsä, löytää pyhyyttä keskeltä arkea.
Ottamalla kiireestä pieniä taukoja, pysähtymällä havaitsemaan yhteisen linkkimme Ikuisuuteen, pääsemme kohti myötätuntoa, jonka kautta elpyminen, voimistuminen ja paraneminen tapahtuvat.
Meidän sisältämme löytyy koko kosmos, ja tietoisuus voi olla tietoinen itsestään vain yksittäisen ihmisen tietoisuuden kautta. Tätä 11 symboloi: yksittäisen sielun suhdetta Ikuisuuteen. Kumarra oman sydämesi viisaudelle, rohkeasti ja nöyrästi, ja löydät vapauden.
Luottamus siihen, että Universumi kaikessa viisaudessaan osaa hoitaa kaiken parhaalla mahdollisella tavalla, on tulevana vuonna tärkeää. 2017 oli rohkeuden ja äärimmäisyyksien teemavuosi. Jotakin vanhaa on saapunut tai saapuu päätökseensä näillä hetkillä. Jotta jotakin uutta voi alkaa.
2018 voi olla seikkailun ja mysteerien avautumisen vuosi. Se tarjoaa hyvin todennäköisesti uudenlaisia mahdollisuuksia, mutta niihin tarttuminen vaatii aina rohkeutta. Luottamus ja rohkeus ovat avainsanoja.
~ ~ ~ ~
Sisäiset muutokset tapahtuvat hiljaisuudessa, pyhyydessä. Ne alkavat ajatuksen siemenen kylvämisellä. Hentoa itua ruokitaan ja laajennetaan loputtomalla luottamuksella ja halulla tutustua omaan itseen.
Itsensä kohtaaminen tapahtuu sisäisesti, eikä vastauksia voi antaa kukaan toinen. Sinulla itselläsi on valta havaita, mikä tarkoituksesi on, millaisia lahjoja sinulla on ja mikä sinua estää toteuttamasta todellista voimaasi, suuruuttasi, jonka edessä Luoja tuntisi ylpeyttä.
Kun käännyt sisäänpäin, kuljet kohti itseäsi. Se on parasta mitä voit itsellesi tehdä.
Mielestä ollaan montaa mieltä. Tuo kiistelty ja toistaiseksi paikantamaton “ihmekapistus” vaikuttaa elämäämme kuitenkin varsin vahvasti. Se on voima, joka uhmaa logiikkaa, tosiasioita sekä tieteellisiä todisteita. Voima, jota on vaikea sanoittaa ja konkretisoida.
Koska mieli vaikuttaa meihin voimakkaasti, on hyvä tiedostaa, että emme ole mielemme. Mieli on työkalumme. Vahvin ja vaikuttavin.
Mieltä jaotellaan ja käsitteistetään eri oppien mukaan eri tavoin. Pistän mutkat suoriksi puhumalla vain tietoisesta ja tiedostamattomasta.
Tietoinen (rationaalinen) mieli sisältää älylliset ja analyyttiset kykymme. Sitä voi kutsua järjen ääneksi. Järjen ääntä arvostetaan kovasti – joillekin se on ainoa oikea mieli. “Ota järki käteesi äläkä haihattele.”
Rationaalisen mielen heikko kohta on siinä, että se pystyy käsittelemään vain vähän informaatiota kerrallaan. Se on rajallisuutensa lisäksi myös hidas ja raskaskin työkalu. Mitä rationaalisemmin teemme ratkaisujamme, sen kauemmin aikaa niihin kuluu. Mitä enemmän keräilemme faktoja, sen epävarmemmaksi tulemme päätöstemme kanssa. Oma Sun Juttusikin saattaa vajota lähtökuoppiensa mutaan, kun mielesi kuopii, punnitsee ja järkeilee.
Siksi rationaaliselle mielelle on joskus sanottava “heipat” päästäkseen unelmien polullaan eteenpäin.
Tiedostamaton mieli (alitajuinen mieli) tarkkaillee ympäristöämme koko ajan ja poimii pieniä vihjeitä kaikesta, ilman että olemme siitä tietoisia. Se käsittelee tietoa nopeammin, moniulotteisemmin ja hienovaraisemmin, kuin tietoinen mielemme. Ja mikä mielettömintä, se on rajaton.
Rakkailla lapsilla on monia nimiä ja eräät “mielen tutkijat” ovat sitä mieltä, että tiedostamattomasta yleisesti käytetty ilmaisu, alitajunta, antaa siitä väärän kuvan, sillä se toimii tietoiseen mieleen nähden ylemmällä tasolla.
Tiedostamaton luo tunteita, säilyttää ja järjestelee muistoja ja ohjailee myös kehon miljardeja soluja. Se hoitaa kaiken automatisoidun toiminnan, jotta rajallisella tietoisella mielellä on mahdollisuus keskittyä omiin vahvuuksiinsa.
Intuitio – tuo nopea ja käytännöllinen selviytymistyökalu – kumpuaa tiedostamattomasta. Se pomppaa yllättäen, etkä tiedä mistä, miten ja miksi. Et myöskään tiedä, että tiedät jotain ja tiedät kuitenkin.
Tiedostamaton puhuu usein myös kehosi välityksellä. Joku asia voi järjellä ajateltuna tuntua oikealta, mutta kehosi viestii epämääräisellä epämukavuuden tunteella aivan jotain päinvastaista.
Mitä mieltäsi sinä kuuntelet?
Tarvitsemme molempia mieliämme. Unelmien toteuttamiselle optimaalista on, että molemmat pelaavat keskenään yhteispeliä. Ovat synkassa – asioista ”yhtä mieltä”. Se ilmenee tasapainoisuutena ja joustavuutena.
Kun rationaalinen mieli saa ylivallan, mieli menee jumiin. Jämähtää umpisolmuun. Muutokseen vaadittava joustavuus puuttuu. Muutos jää vain aikeeksi. Ja järki selittää, perustelee ja kehittää tekosyitä. ”Ei voinut, kun ei vain voinut.”
Monen on myös vaikea luottaa tiedostamattoman viesteihin. Osin siksi, että luottaminen tuntuu nololta ja naurettavalta aliarvostuksen ilmapiirissä. Osin myös siksi, että hienovaraisten viestien huomaaminen ja kuuleminen ei ole välttämättä helppoa.
Viestit saattavat myös pelottaa, koska ne eivät aina kerro sitä, mitä haluaisimme kuulla ja mikä olisi helppoa itsellemme tutulla ja turvallisella mukavuusalueella.
Aliarvostus on jokseenkin outoa, sillä onhan tutkittuakin, että ohjaudumme yli 90 prosenttisesti tiedostamattoman mielemme voimalla. Autopilotilla.
Tiedostamaton mielemme hoitelee siis ehdottomasti isointa osaa siitä, mihin elämässämme ryhdymme.
Mikä mieletön voima ja mahdollisuus!
Tiedostamaton mieli on puolellamme ja kertoo sen, mikä meille on hyväksi. Siksi sitä kannattaa opetella arvostamaan ja kuuntelemaan. Sen kanssa kannattaa rakentaa syvä ystävyys- luottamus- ja rakkaussuhde.
Kun kuuntelet tiedostamatonta mieltäsi, kuuntelet sydämesi puhetta. Voima unelmasi (Sun Juttusi) toteuttamiseen kumpuaa sisältäsi.
Odotan tapaavani sinut valmennuksissani, joihin voit tutustua tästä.
Paljon on tapahtunut ravinnon, liikkumisen, terveyden ja hyvinvoinnin kentällä viime vuosikymmeninä. Itse koin suuren herätyksen 2003, jolloin oma isäni kuoli. Tämän jälkeen olen ollut erittäin innokas (välillä fanaattinenkin) terveyden polulla. Olen tehnyt myös paljon ”virheitä” mitkä nyt tuntuvat vähän jopa hassuilta. Mutta totuus on se, että emme tiedä sitä mitä emme tiedä. Niinpä matka opettaa juurikin virheillään. Tässä 5 asiaa, jotka olisin toivonut tietäneeni jo aiemmin.
1. Terveys ei ole yhden asian summa
Pitkään luulin, että terveys koostuu yhdestä tai kahdesta asiasta. Minun intohimoni oli vuosia ravinto ja sen ymmärtäminen. Kuvittelin että täydellinen ruokavalio takaisi minulle täydellisen terveyden. Näin ei tietenkään ole vaikka ravinto toki tärkeä terveydelle onkin. Me täällä länsimaissa keskitymme usein yhteen vitamiiniin, yhteen kasviin, lisäravinteeseen tai jopa yhteen ruokavalioon. Totuus on, että meidän terveys on monen asian yhteenlaskettu summa. Mikään yksittäinen tekijä ei tee sinusta luodinkestävää. Paljon tärkeämpää on keskittyä kokonaisuuksiin kuin yksittäisiin pieniin asioihin.
2. Terveys ei tarvitse olla suorittamista
Paljon elämässäni olen puskenut asioita eteenpäin. Myös terveydessä kuvittelin, että tämä pitää suorittaa täydellisesti, jotta se toimii. Tulin yhdessä vaiheessa fanaattiseksi asioista ja se ei tuonut terveyttä. Me helposti haemme hyväksyntää sillä, että pystyisimme kontrolloimaan jotain osaa itsessämme. Minulla (ja monella muulla) tämä tuli terveyden kustannuksella, liikaa suorittamalla, pyrkien täydellisyyteen. Tämä toimii harvoilla. Sinun ei tarvitse suorittaa ollaksesi terve. Todennäköisesti olet terveempi, jos otat iisimmin ruokavaliosi, liikkumisesi, lisäravinteittesi tai mittaamisesi kanssa.
3. Keskittymällä perusteisiin selviät pitkälle
Tässä ajassa on paljon tietoa kuinka pitää terveydestään huolta. Mutta tieto ei aina käänny viisaudeksi, niinpä usein ihmiset ovat enemmän hukassa kuin tietoisia siitä, mitä pitäisi tehdä oman itsensä eteen. Kerron sinulle salaisuuden, joka voi säästää sinulta paljon päänvaivaa. KESKITY PERUSTEISIIN, siinä se.
Sinun ei tarvitse olla ravitsemuksen ammattilainen tietääksesi tuleeko ruuasta hyvä olo vai ei. Sinun ei tarvitse olla PT, jotta tietäisit sen mistä liikkumisesta tulee hyvä olo. Se, että syöt suunnilleen terveellisesti pääsääntöisesti puhdasta ruokaa, liikut päivittäin jonkin verran (kävely on loistavaa edelleenkin), opettelet hengittämään, nukut sen verran, että tuntuu hyvältä herätä, ota lisäravinteena ainakin d-vitamiini (Suomessa, talvella), opettele rentoutumaan, puhumaan miten sulla menee ja halamaan joka päivä. Sitten jos vielä pääset pussailemaan tai harrastamaan lempeä, niin elämä on jo lottovoitto. Toki asiaa helpottaa, jos sinulla on aikaisemmin mainittu merkitys elämässä. Se merkitys voi olla vaikka kotiäitinä olo.
Pointti on tämä: SINÄ TIEDÄT MISTÄ ASIOISTA SINULLE TULEE HYVÄ, TERVE OLO. Tee niitä pääsääntöisesti ja homma on jo lähes hoidossa. Ei ole mitään järkeä miettiä pieniä merkityksettömiä asioita, joilla ei ole niin suurta vaikutusta hyvinvointiimme kuin perusasioilla. Talo rakentuu vahvojen perusteiden päälle, niin myös sinun kehosi.
4. Ei ole yhtä ainoaa totuutta
Olet varmasti kuullut niistä asioista, jotka väittävät itseään parhaaksi, lyttäämällä kaikki muut tavat. On paljon ihmisiä, jotka kertovat totuuttaan ainoana polkuna. Tämä dogmaattinen, ehdoton lähestymistapa on minulle myös tuttu.
On katsottu ympäri maailmaa eri pitkäikäisten ihmisten ruokavalioita ja yllätytty siitä, kuinka ne eroavat toisistaan. Eri puolilla maailmaa syötiin eri asioita, osa jopa meidän mittapuulla epäterveellisiä, mutta silti ihmiset olivat erittäin terveitä. Me olemme kaikki yksilöllisiä, ja samaan hengenvetoon, kaikille toimii samat perusperiaatteet.
Tämä tarkoittaa, että mitään yhtä ainoaa totuutta ei ole, mutta yhteneväisiä tekijöitä on paljon. Niinpä mikäli olet tällä hetkellä polulla, jossa etsit sitä ”yhtä ainoaa oikeaa”, niin voit huokaista helpotuksesta, sillä sitä ei ole. Kuitenkin kaikki meistä tarvitsevat ilmaa, puhdasta vettä, ravintoa joka tukee terveyttä sekä rakkauden tuntemista elämässämme. Tavat joilla noita toteutetaan vaihtelevat, mutta perusasiat ovat olemassa.
5. Mikäli hyväksyn itseni, elämä antaa minulle terveyttä ja hyvinvointia
Paljon meidän ulkoisesta maailmasta koostuu sisäisestä kokemisesta. Se kuinka näemme ja koemme oman itsemme, vaikuttaa suunnattomasti myös meidän terveyteen, onnellisuuteen ja elämän syvyyden kokemiseen. Voimme tehdä kaiken ulkoisesti ”oikein ja terveellisesti” mutta mikäli päivittäin koemme itseinhoa, hyväksymättömyyttä, katkeruutta ja vihaa, en usko että olemme kovin hyvinvoivia.
Sen sijaan, että kokeilet tänä vuonna uutta ruokavaliota tai kunto-ohjelmaa, mitä jos lähdettäisiin liikkeelle siitä, kuinka näemme itsemme. Mitä jos aamulla sättimisen sijaan kiittäisimme siitä, että olemme elossa. Mitä jos kritiikin sijaan keskittyisimme niihin asioihin, joita haluamme edistää ja parantaa. Mitä jos hyväksyisimme sen kohdan missä olemme ihmisenä, ilman jatkuvaa sättimistä ja väheksymistä.
Mikäli seuraat paljon mediaa, somesta tai muualta, helposti voit saada sellaisen kuvan, että muilla on täydellinen elämä ja sinulla ei. Tämä ei ole totta, se on illuuusio, jonka nykyaika luo. Ihmiset tuovat esiin parhaita puoliaan, jättäen usein varjot piiloon. Näyttäen sen minkä kulttuuri määrittelee ihanteiksi. Tämä luo monelle valtavaa ristiriitaa omasta elämästä. Kun muilla näyttää olevan täydellistä, tulee helposti oma epätäydellinen keho, mieli ja elämä näkyville.
Kerron toisen salaisuuden; kaikilla on epätäydellinen elämä, toiset peittävät vaan sen paremmin. Toki toisilla on kertynyt enemmän työkaluja siihen, kuinka luoda merkityksellisempää elämää, mutta täydellistä se tuskin kellään on. Ei siinä sanan merkityksessä missä olemme tottuneet sen kuulemaan. Ehkä täydellinen onkin sellaista, mikä mahdollistaa meille oppikokemuksia ja kasvun hetkiä. Niinpä meillä kaikilla on täydellinen elämä, myös sinulla omien haasteittesi kanssa.
Mikäli tämänhetkinen elämäsi ei tuota sinulle hyväksyntää, niin kurkkaa vähän mistä se johtuu. Johtuuko se siitä, että vertaat itseäsi johonkin tv:stä opittuun illuusioon täydellisyydestä? Vai johtuuko se siitä, että et vaan tee niitä asioita, jotka tiedät mitä sinun olisi hyvä tehdä? Ei ulkoisesti määritettynä, vaan sisäisenä kaipuuna kasvuun.
Vai johtuuko se yksinkertaisesti siitä, että se on se tapa, minkä olet oppinut vanhemmiltasi, lapsuudessa ihmisiltä ympäriltäsi? Mikäli pystyt vihdoin hyväksymään itsesi edes 5,5% enemmän, niin elämä alkaa näyttäytymään eri tavalla. Se on harjoitus, se on tekniikka, se on meidän kotiläksymme. Mikäli harjoittelet, terveytesi tulee myös kiittämään sinua.
Olet vahva, terve ja onnellinen perusominaisuuksiltasi. Toivottavasti muistat sen tänäänkin!
Kateuden tunnetta voi olla vaikea tunnistaa, saatikka myöntää edes itselleen. Siihen liittyy usein tabuja ja häpeää. Luultavasti jokainen on kuullut kateudesta jonkun vähemmän kauniin kommentin. Ehkä me ihmiset kuitenkin melkein 2020 luvulla tiedämme järjellä, miten myrkyttävä tunne kateus sisäisesti on. Tämän tietäminen ei kuitenkaan itsessään estä kateutta. Sekin on yleisinhimillinen tunne, joka voi vierailla ihan kenen hyvänsä luona. Kateuttakaan ei kannata kieltää, vaan enemmänkin pysähtyä keskustelemaan sen kanssa.
Kateudella voi olla monenlaista kerrottavaa. Siitä mitä itsekin haluaisi, siitä mikä inspiroisi. Kateuden tunteen ollessa valloilla, emme useinkaan näe kuin jäävuoren huipun. Emme tiedä koko tarinaa, koko totuutta. Kateus saattaa lamaannuttaa ja jähmettää. Pahimmillaan se saa ilkeilemään. Kateuden energia olisi kaikista viisainta valjastaa omien arvojen mukaiseen toimintaan.
Kateus ei ole läheskään aina kateutta toisten autoista, hienosta grillistä tai vaatteista. Emotionaalinen kateus on sitä, että koemme että jollain toisella on tunnetasolla jotain, minkä koemme itseltämme puuttuvan. Voimme esim. kokea että joku saa tukea, jota itse kaipaisimme. Kaipaamme tuetuksi tulon tunnetta.
Kateuskin ansaitsee tulla avoimen keskustelun ja kohtaamisen piiriin, sillä sekin on lopulta tunne muiden joukossa. Kateuden tunteen salliva tutkiminen on lahja itsellesi, joka parhaimmillaan lisää itsetuntemusta ja opettaa erottelukykyä siitä, mikä on sinun tiesi ja mikä ei.
Rakastan hyväksymis ja omistautumisterapiasta tuttua ajatusta: Hyväksy tämä hetki, tunteesi ja ajatuksesi radikaalisti JA ota pienin mahdollinen askel kohti arvojesi mukaista elämää.
Tunteet ovat tietoa itsestämme. Ne ovat sielun peili, joka resonoi niin ulkomaailman kuin sisäisten prosessiemme kanssa. Suhtautuminen tunteisin vaihtelee ihmisten välillä. Se, kuinka koemme tunteet, johtuu pitkälti kahdesta asiasta: mitä olemme oppineet tunteista ja niihin suhtautumisesta kasvaessamme aikuiseksi sekä temperamentistamme eli siitä, kuinka herkkä hermosto meillä synnynnäisesti on suotu. Myös elämän aikana koettu stressi ja traumaattiset tapahtumat vaikuttavat siihen, kuinka herkkiä olemme tunteiden vaikutukselle. Tutkimuksista tiedetään kuitenkin, että vaikeiden tunteiden hyväksymisen taitoja voi opetella vielä aikuisenakin. Emme ole menneisyytemme vankeja.
Tunteet ohittavat helposti faktat päätöksissämme. Selitämme kuitenkin usein tunteisiin perustuvia päätöksiämme järkisyillä. Teemme sen osittain tiedostamattomasti, emme mielellämme leimaudu fiilisten tuuliviiriksi.
Tunneihminen on määritelmä, jolla kuvataan ailahtelevaa ihmistä, vaikka se usein kuvaa ennemmin henkilöä, jonka tunteet näkyvät ulospäin. Useat ihmiset osaavat peittää tunneprosessinsa tyynen naamion taakse, ja antaa vaikutelman siitä, että homma on hanskassa ja asiat järjestyksessä. Ajatellaan, että vakaa ja asiakeskeinen henkilö tietää paremmin, mitä on tekemässä. Näin voi ollakin, mutta ei itsestäänselvyys se ei ole milloinkaan. Tunteet ohjaavat pääsääntöisesti meitä kaikkia, mutta herkkyys kokea ja ilmaista niitä vaihtelee.
Jos haluat tutustua itseesi paremmin, tutustu tapaasi tuntea.
Pohdi, mitkä ovat sinulle tuttuja ja helppoja tunteita ja onko joitain, jotka ovat vieraampia sinulle. Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä helpompi sinun on olla myös muiden kanssa. Myös parisuhteessa on tärkeä olla tietoinen toisen tunteista. Tie toisen tunnemaisemaan löytyy varmemmin puhumalla, mutta läheisyyteen tarvitaan muutakin kuin sanoja. Kuinka sinä osoitat rakkautta ja hyväksyntää toista henkilöä kohtaan? Toivottavasti et jätä sitä toisen arvauksen varaan.
Moni meistä teki vuoden vaihtuessa uudenvuodenlupauksia. Kuka päätti laihtua, toinen liikkua enemmän tai joku pitää tipattoman tammikuun. Mutta iso osa meistä on jo ehtinyt rikkomaan lupauksensa. Miksi lupausten pitäminen on niin vaikeaa? Mitä oikeasti haluamme saavuttaa lupauksillamme?
Vuodenvaihteessa uuden, edessä olevan vuoden puhtaus ja koskemattomuus puhuttelee meitä. Alitajuisesti se muistuttaa meitä sisäisestä kauneudestamme ja hyvyydestämme. Mutta valitettavasti ego kääntää sen arkikielelle ja toteaa, että pystyt parempaan kuin aiemmin. Egomme vaatii meitä olemaan parempia ja kelvollisempia ihmisiä. Niinpä aloitamme Itsemme paremmaksi hiomisen – muutosprojektin.
Ennen Iloversumin aikaa 12 vuotta laihdutin ihmisiä työkseni. Sadat ja sadat ihmiset hakivat apua painonpudottamiseen. Todella usein kuulin inhoa ja halveksuntaa omaa ulkonäköä kohtaan. Pettymystä, ettei ollut onnistunut laihtumaan. Häpeää, että oli jälleen lihonut. Sekä pelkoa siitä, että epäonnistuu jälleen. (Kaikkien näiden vuosien aikana en tavannut yhtäkään ylipainoista, joka ei olisi yrittänyt laihtua. Tai estää itseään lihomasta. Jokainen ylipainoinen on parhaansa yrittänyt.)
Kukaan ei halua oikeasti laihtua. Tietyllä vaakalukemalla tai juostuilla kilometreillä ei ole mitään merkitystä todellisen motivaatiomme kannalta. Yleensä muutoksen halun takaa löytyy toive saada parempi itsetunto. Kaipaamme arvostusta ja hyväksyntää niin muilta kuin itseltämmekin. Me jokainen haluamme arvostaa itseämme enemmän ja hyväksyä itsemme syvemmin. Uskomme, että jos laihdumme tai onnistumme jossain muussa muutosprojektissa, olemme parempia ja siten hyväksytympiä ihmisiä.
Valitettavasti muutoksissa meillä on taipumus tuijottaa epäkohtaa, sitä minkä haluamme paremmaksi. Haluamme sen paremmaksi, koska mielestämme se on huono, paha tai ruma. Mitä tiukemmin epäkohtaan keskitymme, sitä tärkeämmäksi se mielessämme kasvaa. Ja sitä varmemmin alitajuntamme tarjoaa meille tuota tärkeää, mutta epämiellyttävää asiaa.
Tahdonvoima, itsekuri, pakonomainen pyrkiminen tai negatiiviset tunteet saavat aivomme stressitilaan. Stressaantuneet aivomme kokevat jokaisen tarpeen äärimmäisen kiireellisenä. Kun stressaantuneilla aivoillamme on kiire tyydyttää välittömiä tarpeita, kuten nälkää, ne eivät siinä tilanteessa pysty pitkän ajan suunnitelmiin. Aivomme huutavat tarttumaan ensimmäiseen eteen tulevaan pelastusköyteen ja ahnehtimaan kyseistä pelastusta lisää. Pitkän aikavälin lupauksemme katoavat tyystin stressaantuneista aivoistamme.
Koska aivomme ohjaavat kehoamme ja toimintaamme, niitä vastaan tappeleminen on ihan turhaa. Lisää tahdonvoimaa ja itsekuria ei auta. Ne ainoastaan lisäävät stressiä, jota vastaan yritämme jo muutenkin toimia.
Miten sitten pitää lupauksensa ja saavuttaa tavoitteensa?
Muutosprosessien, lupausten ja tavoitteiden ei pidä pohjautua itsensä arvostelemiseen, vaan itsensä arvostamiseen. Jokainen tietää, miten vähän moittiminen tai arvosteleminen motivoi esimerkiksi työelämässä. Yhtä huonosti ne toimivat itsemme kohdalla.
Keholleenkin huomattavan paljon helpompi tarjota hyviä vaihtoehtoja, jos kehonsa kokee arvokkaaksi. Kun oivallamme, että kehomme on kaiken hoivan, liikuttamisen ja hyvän ravitsemuksen arvoinen ja ainutlaatuisuudessaan ihan ihmeellinen, niin toki silloin sille haluaa kaikesta sydämestään tarjota vain parasta. Silloin tekee ilolla muutokset niin ravitsemukseen kuin liikuntatapoihin.
Jokainen muutosprosessi tulee lähteä liikkeelle myönteisyydestä. Kaikesta siitä, mikä on jo hyvin ja mikä jo toimii. Sillä myönteisyys rentouttaa aivomme. Rennot ja myönteiset aivot vievät meidät vaivattomammin kohti haluamaamme.
Erityisen tärkeää on löytää ne asiat, joita arvostaa itsessään. Jos itsensä arvostaminen ei onnistu luonnostaan, sitäkin voi harjoitella – harjoitteen siihen löydät täältä – ja sitä kannattaa harjoitella. Kun arvostamme itseämme, haluamme antaa itsellemme vain hyvää.
Kun vuonna 2011 sitten aloitin NLP- ja hyvinvointivalmentajana, kiersin alkuun luennoimassa paljon. Halusin jakaa tietoa ja kokemuksiani tavoitteiden asettamisesta, rajoittavista uskomuksista ja tunteista.
Luennot otettiin inspiroituneena vastaan ja minä nautin, kunnes jossain kohtaa huomasin väsyväni jälleen. Ihmettelin kovasti miksi – minähän olin nyt unelmatyössäni.
Kun sitten aloin ohjata myös joogaa, työn luonne muuttui. Lakkasin olemasta viihdyttävä inspiraation lähde ja siirryin olemaan se, joka luo ihmisille tilan kääntyä sisäänpäin. En niinkään antanut enää tietoa vaan mahdollisuuden tuntea ja kokea. Moni sai pitkästä aikaa kohdata itsensä. Aloin ammentaa joogasta elementtejä myös muihin koulutuksiin.
Tässä kohtaa sieluni huokaisi kiitollisena. Aaaaah, tätä minä olen täällä tekemässä.
Tiedolle on paikkansa, mutta sen rinnalle tarvitaan tilaa tunteille. Lähes kaikki jo suurin piirtein tietävät, mistä hyvinvointi syntyy, mutta silti läheskään kaikki eivät voi hyvin. Tiedon vieminen käytäntöön ei ole niin yksinkertaista, kun järjen rinnalla vaikuttavat vahvasti tunteet: tietoiset ja tiedostamattomat.
Itse onnistuin käyttämään tietoa aivan väärin. En suostunut tuntemaan sitä, mikä sisimmässäni eniten painoi: riittämättömyys. Ahmin tietoa siitä, miten voisin menestyä paremmin, mutta tärkeämpää olisi ollut kohdata sisäinen tyhjyyteni ja siihen liittyvä suru.
Suremisen hetki tuli aikanaan. Kun todella uskalsin tuntea, oli helpompi alkaa hyödyntää tietoa oikein. Jos aiemmin olin tiedon tasolla ymmärtänyt, että ihminen kaipaa lepoa, uupuneena todella tunsin sen nahoissani. Neuvoa oli hitusen helpompi noudattaa, kun olin kokenut, mitä sen noudattamatta jättäminen saa aikaan.
Aidon tuntemisen kautta tieto jalostuu viisaudeksi ja ymmärrykseksi. Näin löytyy voima todelliseen muutokseen. Mutta se ei tarkoita, että kaikki tarvitsisi kokea raskaimman kautta. Kun opettelet kuuntelemaan kehoasi ja mieltäsi, hienovaraisetkin viestit riittävät.
Taikaelämää-podcast syventyy aiheeseen myös, kuuntele tästä lisää:
