– Hidastelu on tapani tehdä työtä, teen teokseni valmiiksi päässäni, hitaasti, joskus ajattelemalla jotain ihan muuta. Toteutusvaihe on useimmiten sitten hektistä, stressaavaakin ja nopeaa. Onnistunutta teosta edeltää aina onnistunut hidastelu ja siihen liittyvä ajatteleminen ja vapaa assosiointi.
Miltä hidas työtapa tuntuu?
– Mukavalta, leppoiselta, tuotteliaalta, innostavalta, löytämisen ilolta, vapaalta ja antoisalta silloin kun se onnistuu. Aina se ei onnistu.
Millainen merkitys arjen hitaudella on taiteilijalle?
– Minulle se on työskentelyn ehto. Mielen pitää olla vapaa ja ahdistelematon. Minulle hidas arki on paras työkalu.
Miten kahden pienen lapsen isä voi hidastaa?
– Lasten kanssa voi hidastella katselemalla heidän leikkejään ja osallistumalla niihin. Ne vievät ajatukset pois juuri pohjaan palaneesta puurosta.
Mikä on nautinnollisinta hitautta, mitä tiedät?
– Makaan selälläni ateljeen sohvalla ja katselen ja muuntelen kuvaa päässäni unen rajamailla.
Tyylikäs ja huoliteltu ulkonäkö. Kyseenalaistamaton sitoutuminen organisaation strategiaan ja annettuihin tavoitteisiin. Tasalaatuinen suoritus joka päivä juuri niistä asioista, mitä työnantaja tarvitsee. Ei sairastele. Ei väitä vastaan. Ei lotkauta korvaansa ylimielisen työkaverin kommenteille eikä uuvu, vaikka joskus töitä joutuu puskemaan läpi vuorokauden. Onko tämä unelmatyöntekijä? Ehkäpä. Mutta ei ihmis-sellainen, vaan robotti.
Ihmistyöntekijä on arvaamaton. Hän sitoutuu mieluummin tavoitteisiin, joita on itse ollut asettamassa. Hänen työnsä laatu heittelee joka päivä. Hän käyttää aikaa kahvitaukoihin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Hänen työsuorituksensa on ailahteleva ja siihen vaikuttaa sekä se, miten muut kohtelevat häntä töissä, että mitä kaikkea elämässä tapahtuu työn ulkopuolella. Hän osaa olla hankala ja pistää vastaan. Hän on poissa pelistä kuusitoista tuntia vuorokaudesta, kun nukkuu tai tekee jotain muuta kuin töitä. Miksi yhdelläkään firmalla pitäisi olla töissä muuta kuin robotteja?
Ihmisyyden esiinmarssi
Siksi, että ihminen on myös luova. Ja hän voi luoda syvän keskittymisen tilassa täysin uudenlaisia ratkaisuja, mitä kukaan ei koskaan olisi tullut ajatelleeksikaan. Hän osaa analysoida tilanteen aistiensa kautta sekunneissa. Hän keksii yhdessä toisten kanssa ideoita, jotka voivat muuttaa maailmaa. Hän osaa lukea työkavereiden kasvoilta tunteita, mukauttaa vuorovaikutustaan niiden mukaan ja viestiä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Hän käyttää omaa arviointikykyään taidokkaasti ja löytää sellaisia inhimillisiä riskejä, mitä yksikään kone ei käsittäisi. Hänellä on sydän, ja hän näkee koko maailman aistikkaana ja rikkaana kokonaisuutena.
Ihmisellä on luomakunnan kehittyneimmät aivot, joiden voimaa ei ymmärretä vielä murto-osaksikaan.
Bionisen, itseohjautuvan koneälykkään työvoiman astellessa rivakasti työpaikkojen apukäsiksi, on tärkeä kysyä, miten työnantaja hyödyntää inhimillistä työvoimaa tulevaisuudessa sen täyteen potentiaaliin. Ihmistä ei kannata johtaa kuten robottia. Me kirjoittajat uskomme, että olemme inhimillisen ja välittävän työelämän aikakauden kynnyksellä. Aikakauden, jossa ihmisen tärkein tehtävä on Ajattelu isolla aalla. Ajattelu on hyvin hedelmällistä myös yhdessä, mutta vain, jos työpaikalla vallitsee psykologinen turvallisuus. Silloin ihmisiä arvostetaan sellaisina kuin he ovat ja kaikkien mielipide on yhtä tärkeä. Meillä voi olla piankin edessämme työyhteisöjen muutos tasavertaisten asiantuntijoiden empaattisiksi ajatushautomoiksi.
Sydämellinen organisaatio
Kävimme kesäkuussa valmentamassa poikkeuksellista edelläkävijätyöyhteisöä henkilökohtaisen hyvinvoinnin lisäämisestä ja työkulttuurin tuunaamisesta. Tekemiemme ennakkohaastatteluiden pohjalta kävi ilmi, että työyhteisössä tehtiin erityisen merkityksellistä työtä koko yhteiskunnan kannalta, mutta tämä suuri vastuu painoi työntekijöiden harteilla 24/7.
Koska emme ole robotteja, meidän on pidettävä erityisen hellää huolta omasta jaksamisestamme sekä töissä että kotona. Kun työyhteisössä kuultiin, miten kuormittavana moni piti esimerkiksi sosiaalisen median jatkuvaa seurantaa ja ajan hermolla pysymistä, huoneessa levisi hämmästys. “Enkö olekaan ainoa?” tai “Hei, en koe asiaa ollenkaan noin!”. Yhteisö sai mahdollisuuden ihmetellä ja pohdiskella yhdessä sitä, miten jatkuva suorittamisen ja aikaansaamisen kulttuuri olikin alkanut kääntyä itseään vastaan. Oli unohdettu pysähtyä olemaan kiitollinen yhdessä saavutetusta. Ja huomattiin, että yhteisö olikin täynnä erilaisia suhtautumistapoja. Miten antaa jatkossa enemmän tilaa inhimillisyydelle, erilaisuudelle ja yksilöllisille näkökulmille?
Työyhteisössä pohdittiin päät yhdessä uudenlaisia pelisääntöjä näitä havaintoja tukemaan. Lopulta päädyttiin kimpassa siihen, että jatkossa suorittamisen kulttuuria alettaisiin lempeästi kehittää välittämisen kulttuuriksi. Meillä valmentajilla meni näitä puheenvuoroja kuunnellessa kylmät väreet. Välittämisen kulttuuri. Miten kertakaikkisen upea tavoite.
Sinä valitset
Robotti on luotu toimimaan suoraviivaisesti ja virheettömästi. Sen ainoa tavoite on saada työ tehdyksi. Siltä ei heru ystävällistä sanaa tai taputusta olalle, jos aamusi on mennyt mönkään tai myöhästynyt raportti harmittaa.
Ihminen on ihminen juuri siksi, että se välittää laumastaan.
Silloinkin, kun asiat eivät mene putkeen. Se osaa tukea lajitoveriaan vaikka sillä typerällä puujalkavitsillä, joka pakottaa hymyn huulille kun eniten ketuttaa. Siinä on välittämisen kulttuurin ydin. Se ei kuitenkaan synny itsestään. Se vaatii pysähtymistä, keskustelua ja kiireetöntä halua kuulla toista ihmistä. Se onnistuu kyllä. Ainekset välittämiseen myös töissä ovat jo olemassa meissä kaikissa, sisäänrakennettuna.
Katso ympärillesi. Kumpien joukossa sinä työskentelet, ihmisten vai robottien?
