Sisäinen vapaus voi vaatia kapinaa

Vapaustrilogian ensimmäisessä osassa käsittelin vapautta enemmänkin ulkoisten puitteiden osalta, jota on helppo kokea esimerkiksi lomilla. Samaan hengenvetoon totesin, että jos ei tunne olevansa sisäisesti vapaa, voi reissata vaikka maailman ääriin, eikä tule onnelliseksi (voit lukea tekstin täältä: Rajaton vapaus ei ole oikotie onneen). Tässä toisessa osassa käsittelen sitä, miten sisäinen vapaus saavutetaan ja miten se avaa ovet mielenrauhaan ja elämän flowhun.

Joskus kuulee ihmisiä, jotka tuovat keskusteluissa jatkuvasti esiin sen, miten heitä on kohdeltu väärin tai miten vaikeaa elämä on ollut. Vaikka he olisivat tänään ulkoisesti kuinka menestyneitä, vanhojen asioiden kertaaminen pitää heidät yhä kiinni menneisyydessä. Se voi olla raskasta kuulijalle, mutta ennen kaikkea se on raskasta hänelle, jonka elämää ohjaavat menneisyyden kokemukset.

Turhaan ei puhuta menneisyyden vangeista. Vankeuden vastakohta on vapaus, jonka saavuttaa tekemällä sovinnon menneisyytensä kanssa. Sisäisesti vapaa ihminen ei katso maailmaa traumojensa läpi ja tulkitse kaikkea rajoittavien uskomusten kautta. Menneisyyden painolasteista, kokemuksista ja uskomuksista vapaa ihminen pystyy kuulemaan oman intuitionsa ja olemaan tuoreesti läsnä tässä hetkessä.

Ihminen on vapaa menemään eteenpäin vasta, kun päästä irti vanhasta. Kukaan ei toki pääse täysin irti menneisyydestä, joka on muovannut meitä siitä lähtien, kun olemme syntyneet. Mutta on mahdollista saada mielenrauha käsittelemällä pahimmat kipupisteet, joita muu maailma tuntuu jatkuvasti törkkivän.

Totuus vapauttaa

Jotta voi olla vapaa menneisyydestään, tulee ensin kohdata totuus: mistä minun tulee päästää irti? Mikä minua pelottaa, mikä hävettää? Mistä tunnen syyllisyyttä? Kuka minä todella olen? Jos niitä seikkoja ei tiedosta, ei voi mitään muuttaakaan.

Sisäinen vapaus vaatii raakaa rehellisyyttä itselleen, eikä se aina ole helppoa. Jos se olisi helppoa, me emme kiertelisi ja kaartelisi kipujemme ympärillä ja keksisi mitä tahansa välitöntä palkintoa, ”mielihyväkiksiä”, josta saamme paremman olon nyt heti. Eikä vasta sitten, kun joudumme ensin kokemaan nuo ikävät tunteet uudestaan ja menemään niiden läpi.

Moni tekee asioita, joita ei haluaisi tai joista ei nauti, koska ei uskalla myöntää rehellisesti itselleen, mitä oikeasti haluaa. Moni ei edes tiedä, mitä haluaa, koska on joko valinnut tai ajautunut tiettyyn rooliin, joka tekee elämän ehkä näennäisen helpoksi. Ehkä siten saa toisten ihmisten hyväksynnän, kun on kiltti ja mukautuva? Elämässä pitää toki tehdä myös kompromisseja, mutta sellainen kompromissi, joka syö omaa elinvoimaa, on vääränlainen.

Jos päättääkin lopettaa elämästä toisten odotusten mukaan, se voi ensin järkyttää kaikkien läheisten tasapainoa. Voi olla kipeää myöntää itselleen, että on käyttänyt jo pitkään aikaa ja energiaa ihan väärään työhön tai väärään suhteeseen. Voi olla kipeää huomata, miten läheiset eivät hyväksy sitä, että sinä haluat lähteä elämään omannäköistä elämää. Siitä saattaa tulla riitaa ja joku loukkaantuu. Siksi rehellisyys voi aluksi satuttaa ja vituttaa – mutta sen jälkeen totuus aina vapauttaa.

Vapauteen tarvitaan rohkeutta

Matka omannäköiseen elämään saattaa vaatia paljon rohkeutta, jopa kapinaa. Mitä omaperäisempi olet, sitä enemmän koet vastustusta.  Hankalia tunteita ei kuitenkaan pidä pelätä. Aggressiokin voi olla hyvinkin tärkeä eteenpäin vievä voima. On myös hyvä muistaa, että jokainen on lopulta vastuussa vain omista tunteistaan. Ehkä loukkaantujan tulisi itse tutkia itseään, miksi suututtaa niin paljon, että toinen haluaa elää kuten haluaa?

Eräs viisas ystäväni tuumi näin: ”Vapaus ja rohkeus on jotenkin sukua. Rohkea käyttää vapauttaan ja vapaa rohkeuttaan. Eikä kapinallisuus olisi kapinallisuutta, jos kapinallinen ei ajatuksineen erottuisi ympärillä olevien ajatuksista. Jos kaikki haluaisivat ja tekisivät samaa, ei tulisi kitkaa, mutta ei myöskään uusia ajatuksia. Eli kaikilla olisi tylsempää.”

Olen aina sanonut, että jos haluat elää elämääsi omalla tavallasi, niin älä pyydä siihen muilta lupaa tai hyväksyntää. Älä odota, että kaikki ymmärtäisivät. Ei heidän tarvitse ymmärtää. Niin kauan kuin omat valinnat eivät vahingoita ketään, jokaisella on oikeus päättää, mikä tekee itsensä onnelliseksi. Minäkin olen suututtanut vanhempani monta kertaa tekemällä omat ratkaisuni, jotka eivät aina näytä niin ”järkeviltä”, mutta ovat sitä mitä sieluni huutaa. Olemme kuitenkin tulleet tänne elämään omaa elämäämme. Mieti, millainen elämä on sinulle merkityksellistä? Sitä eläessäsi olet vapaa. Mikä saa sinut innostumaan? Se saa sinut voimaan hyvin. Kuuntele omaa sydäntäsi. Muista, että kun olet itse onnellinen, silloin sinäkin pystyt antamaan muille enemmän.

Ihana rauha

Helpointa vapaus on siinä vaiheessa, kun ei enää tarvitse suuttua. Kun ei enää välitä, mitä muut ajattelevat, eikä ota toisten reaktioita omaan sydämeensä. Yksi juttu, jonka oivalsin juuri kaksi viikkoa viettämälläni Espanjan reissulla oli se, että minun ei tarvitse enää olla koko ajan henkiset nyrkit pystyssä. Minun ei enää tarvitse kuuluttaa kovaan ääneen maailmalle, että ”mähän teen mitä haluan!”. Sen kuin vaan teen. Ja nautin. Minä ehdottomasti olen tarvinnut kapinaani, jotta olen pystynyt tekemään asiat omalla tavallani, ihmisenä ja etenkin naisena. Mutta se vasta onkin ihanaa, kun on yhtä maailman kanssa: olla osa sitä, eikä sellainen, joka joko pyrkii siihen sisään tai irti siitä.

Elämä lähtee virtaamaan positiivisuuden kautta. Sitten kun voi vilpittömästi keskittyä siihen, mitä haluaa, eikä siihen mitä ei halua, alkaa vetää enemmän puoleensa hyviä ja toivottuja asioita. Vapaa ei yritä hallita elämää tai muita. Kun suhtautuu elämään joustavasti, energia virtaa. Se antaa ja ottaa. Vapaan ihmisen mieli on selkeä, eikä pompi kuin superpallo seinästä toiseen. Selkeys tuo mielenrauhaa.

Osin näistä aineksista syntyy myös luovuus, joka vaatii virratakseen vapautta ja intohimoa. Niistä lisää vapaustrilogian viimeisessä osassa.