Sivu 25 – Hidasta elämää

Kenties sydämen ei ole tarkoitus särkyä rikki, vaan auki

Voiko rakastaa ilman, että joutuu luopumaan ja menettämään? Rakastaminen ja sydämen särkyminen kuuluvat yhteen. Joudumme luopumaan lopulta kaikesta. Mutta siinä välissä saamme oppia rakastamaan itseämme ja toisia sydän auki. Kenties sydämen ei ole tarkoitus särkyä rikki, vaan auki.

Teksti on ote uudesta Lähelle – Kohti rakkaudellisia ja toimivia ihmissuhteita -kirjastani. Artikkelin lopusta löydät videon, jossa puhun menettämisestä, surusta ja erään hyvän suhteen päättymisestä.

Saa surra

Olin pitkään valtavan onneton ystävyyssuhteeni kariutumisesta. Samanaikainen parisuhde-ero oli lähinnä helpotus. Sydämeni särkyi tyystin, ja kaipaus ja suru vierailivat luonani kuin aallokko. On vaikeaa päästää irti, kun asiat jäävät epäselviksi.

Minulle ei koskaan avautunut, mitä ystäväni koki ennen räjähtämistään. Kuulin kiukkuisia syytöksiä siitä millainen itse olin mutta en saanut tietää, mitä toinen pohjimmiltaan tunsi ja miksi. Koin syyllisyyttä ja huonoutta pitkään ja luulin, että olin tehnyt jotakin väärin, mutta en hahmottanut, mitä. Kokemus nosti syviä arvottomuuden haavoja pintaan ja osui sielusta asti nousevaan tuskaan. Tunsin, että kannettavakseni oli siirtynyt tiedostamatonta häpeää. Se sekoittui hämmennykseen siitä, kuinka tärkeä ihmissuhde äkillisesti vain katosi elämästä.

Opin paljon kommunikaatiosta, rajoista ja projektiosta tuon ystävyyseron myötä. Olin ollut naiivi; luulin, että kun rakastan syvästi ja ystävyys on diippi, vaikeat speksit, kuten kateus, kilpailu tai katkeruus eivät jäisi käsittelemättä tai että minun kuuluisi aina voida nojata toiseen. Olen ihmissuhteissani usein ripustanut toiveeni luottamuksesta sokkona toisiin ja pettynyt sen sijaan että olisin itse osannut tietoisesti luoda ja rakentaa rehellisyyteen perustuvaa turvaa. Lapsi minussa on etsinyt toisista vakautta ja validaatiota. Silloin olen ilmaantunut suhteisiin oman tarvitsevuuteni kautta.

Koen, etteivät sokeat pisteemme, haavat tai häröiset toimintamallimme ole pulma itsessään vaan se, ettei niissä osata tai uskalleta kasvaa ja navigoida. Dynamiikoista tulee epätasaisia, jos ihmissuhteessa kihisee puhumattomia tunteita, ääneenlausumattomia rajoja tai kohtaamattomia pelkoja. Kaikkea tätä voi avata ja muuttaa. Toisinaan on helpompaa lähteä liippastelemaan ja uskoa tulkintojaan toisesta, kuin tutkia suoraselkäisesti osuuttaan siitä, mitä dynamiikkaan on tuonut.

Ja vaikka opettelisikin läheisyyden taitoja, ihmissuhteet ovat muuttuvaisia. Elämme kaikki sielumme reissua täällä: on erilaisia vaiheita, kipuja, haasteita ja uusia suuntia. Joskus mätsäämme pidempään, joskus lyhyemmän aikaa. Kenties kaikkia suhteita ei ole tarkoituskaan uudistaa tai saada toimimaan sen paremmin. Haluamme ja hahmotamme asioita eri tavalla, eikä ole mitään oikeaa tapaa olla ihmissuhteissa. Toisinaan tarvitsemme eri asioita kuin joku läheinen, ja reissut erkaantuvat tällä erää.

Itseni rakastamisen reissulla ja tunnetaitojen myötä olen oppinut vain olemaan sen kanssa mitä on ja hoivaamaan itseäni silloinkin, kun on vaikeaa. Jokin minussa tiesi, että pitkän, suruisan sumuajan tarkoitus oli pistää perustuksia uusiksi. Kohtasin vanhoja, tuttuja ja kipeitä tunteita. Samalla maadoituin siihen, mikä elämässäni oli hyvin. Nautin työstäni ja uusista seikkailuista.

Muussifiilikset uudistavat elämää, jos tuemme itseämme

Olen kokenut yksinäisyyden raastavuutta moneen kertaan elämässäni. Pimeimmissä kohdissa on tuntunut, että elämä on yhtä yksinhiihtämistä. Tuo tunne liittyy usein traumaan, jonka kanssa on jäänyt räpiköimään itsekseen. Toisinaan elämän haasteet triggeröivät ydinhaavatunteemme uudelleen esiin. Itselleni on ollut eheyttävää oppia kurkottamaan kohti toisia eikä loputtomasti vetäytyä odottamaan, että joku tajuaisi miten kovasti kärvistelen. Olen myös oppinut valitsemaan viisaammin, keneltä pyydän tukea.

Kun olemme suruissamme, tarvitsemme ihmisiä, joilla on kapasiteettia ottaa tunteitamme vastaan. Muuten torjutuksi tulemisen kokemus voi toistua ja vahvistaa uskomusta siitä, että meidän täytyy selvitä yksin.

Kotva sitten soitin ystävälleni muussifiiliksissä ja kysyin, olisiko hänellä sopiva hetki kuunnella vuodatustani. Kun olin päässyt kyyneleisen monologini loppuun, olo alkoikin olla ihan jees. Olin kiitollinen hoivaavasta rakkaudesta, jolla ystäväni otti asiani sydämeensä ja vain kuunteli. Hän totesi, että olipa hyvä, ettei minun tarvinnut itsekseni haroa moista mössöä. Tuumin iloisena, että olisin malttanut myös odottaa keskustelua hänen kanssaan, koska olen hyvälläkin tavalla tottunut tukemaan ja kannattelemaan itseäni murheenkryyneissä. Sitä en vaihtaisi pois, vaikka tie on kulkenut karujen erämaiden läpi.

Yksinäisyyden aikojen myötä olen löytänyt kompromissittoman itsenäisyyden. Siksi uskallan olla rehellinen siitä, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Valitsen nykyään mieluummin itseni kuin puolivillaisia ihmissuhteita.

Voimauttavat kirjani, kurssini, terapeuttisen valmennukseni ja parityöskentelyn löydät TÄÄLTÄ.

Noora Hautakangas: “Imen tunnetilat helposti itseeni” – Tunnistatko nämä 8 erityisherkän piirrettä itsessäsi?

Moni herkkä tunnistaa näitä erityisherkän tyypillisiä piirteitä itsessään. Niistä voi olla etua, mutta äärimmillään ne voivat myös kuormittaa. Tärkeintä on itselle sopivan tasapainon löytäminen. Lainaukset on poimittu Johanna Elomaan kirjoittamasta elämäkerrasta Noora Hautakangas – huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

1. Pitkät tuntosarvet

“Minulla on pitkät tuntosarvet. Siksi aistin ja koen voimakkaasti.”

Erityisherkkä ihminen reagoi tavallista herkemmin ulkoisiin ja sisäisiin ärsykkeisiin ja käsittelee aistien välittämää tietoa perusteellisemmin. Erityisherkkä huomaa herkästi, jos työyhteisössä on huonoa oloa tai jännitteitä. Tämä auttaa ratkomaan ongelmia ajoissa, ennen kuin ne kasvavat suuremmiksi.

Sen lisäksi, että erityisherkkä on tarkka havaitsemaan iilmapiirin muutoksia, hän näkee myös hienovaraisia yksityiskohtia, joita muut eivät huomaa. Tarkka silmä yksityiskohdille voi tehdä herkästä taitavan havainnoijan ja kuuntelijan. Toisaalta se voi johtaa kuormittumiseen, jos aistimuksia on liikaa kerralla.

2. Tunnetilojen tarttuminen

“Imen tunnetilat helposti itseeni. Toisen alakuloisuus vaikuttaa minuun vahvasti.”

Herkkyys voi johtaa siihen, että muiden tunteet siirtyvät vahvasti omaan kehoon ja mieleen. Siksi tilanteisiin haluaa puuttua nopeasti, jotta oma mieli ei jää vatvomaan asiaa.

Tämä voi olla suuri vahvuus ihmissuhteissa. Toisaalta tunteiden imeminen herkästi itseen voi vaatia tietoista toimintaa tunnetartunnoilta suojautumiseksi – esimerkiksi palautumista luonnossa, meditaatiota tai oman tilan hakemista, jotta pystyy erottamaan omat ja muiden tunteet eikä muserru toisten tunnekuormien alle.

3. Taipumus pohtia ja pyytää anteeksi

“Minussa on asunut pienestä saakka pelko siitä, että olen loukannut toista. Olen aina ollut anteeksipyytelevä ja kova pohtimaan ja murehtimaan.”

Jo lapsuudessa on voinut näkyä anteeksipyytelyn tarve ja taipumus murehtia, jos on ehkä saattanut loukata jotakuta. Tämä voi seurata aikuisuuteen asti.

Tämä piirre voi tehdä herkästä ihmissuhteissaan hienotunteisen ja vastuullisen. Liiallisena se voi kuitenkin uuvuttaa. Siksi erityisherkän on tärkeää opetella myös päästämään irti ja luottamaan siihen, että hänen tekojensa ja sanojensa hyväntahtoinen tarkoitus välittyy toiselle myös ilman jatkuvaa anteeksipyytelyä.

4. Voimakas intuitio

“Herkkyyteni ansiosta minulla on myös kovaääninen intuitio, jota koetan kuunnella hyvinkin herkästi. Sillä usein se on ollut oikeassa.”

Erityisherkkyys vahvistaa intuitiota, ja kun sitä oppii kuuntelemaan, se voi olla luotettava ja tärkeä ohjaaja päätöksenteossa.

Intuitio toimii usein karttana, joka ohjaa oikeaan suuntaan silloinkin, kun järkiperusteita ei vielä ole näkyvissä. Erityisherkkä voi huomata asioiden välisiä yhteyksiä ja ennakoida tilanteita tavalla, josta voi olla apua vaikkapa luovuutta vaativassa työssä, ihmissuhteissa tai johtamisessa.

5. Yhteyden löytäminen on tärkeää

“Herkkyys on jollain tavalla myös liima. Se luo yhteenkuuluvuutta.”

Herkkyys ei ole vain henkilökohtainen ominaisuus, vaan sillä voi olla merkitystä koko työyhteisön ilmapiirille. Se luo yhteyttä ja ymmärrystä.

Herkkyys voi toimia sillanrakentajana. Erityisherkkä huomaa, kun joku jää ulkopuolelle, ja osaa kutsua hänet mukaan. Tämä vahvistaa yhteishenkeä ja voi auttaa estämään ristiriitojen kasvamista.

6. Tasapainoilu aitojen tunteiden näyttämisen ja säätelemisen kanssa on joskus haastavaa

“Minun tulee olla vahva johtaja ja osoittaa selkeä suunta. Tunteita voi kyllä näyttää, mutta en voi romahdella ja herkistyä liikaa työpaikalla, koska se saattaa aiheuttaa muille hämmennystä ja turvattomuutta.”

Johtajana erityisherkkä joutuu tasapainoilemaan aitouden ja tunteiden näyttämisen sekä selkeyden ja turvallisuuden luomisen välillä.

Herkkyys tekee tunteista helposti näkyviä. Tämä voi rakentaa luottamusta ja inhimillisyyttä, mutta erityisherkän kannattaa tunnistaa, milloin avoimuus vahvistaa yhteyttä, ja milloin itsen suojaaminen on parempi vaihtoehto.

7. Tarve käsitellä asioita uudelleen

“Voimme joutua palaamaan samaan teemaan useaan otteeseen, koska minua jää helposti häiritsemään jokin asia. Haluan varmistaa, että kaikki ymmärtävät toisiaan ja olemme samalla sivulla.”

Herkkyys saa palaamaan asioihin kerta toisensa jälkeen, jotta epäselvyydet ja jännitteet eivät jää kytemään. Erityisherkkä etsii selkeyttä ja varmuutta. Tämä voi johtaa siihen, että hän usein nostaa asioita esille useamman kerran. Se voi joskus tuntua muista toistolta, mutta oikeastaan se kumpuaa tarpeesta huolehtia siitä, että kaikilla on hyvä olla ja tasapaino säilyy.

8. Tasapainoilu sosiaalisuuden ja vetäytymisen välillä

“Olen sosiaalinen ja haluan johtaa omalla esimerkilläni, mutta saattaa olla päiviä, jolloin otan enemmän aikaa itselleni. Se ei johdu ihmisistä, vaan erityisherkkyydestäni.”

Erityisherkkä voi olla hyvin sosiaalinen ja inspiroiva, mutta tarvitsee myös aikaa palautumiseen – tasapaino löytyy yksinolon kautta.

Erityisherkkä voi olla innostava ja lämmin läsnäolija sosiaalisissa tilanteissa. Toisaalta hän tarvitsee myös rauhallista aikaa itselleen, jotta hermosto pääsee palautumaan. Läsnäolon ja vetäytymisen vuorottelun tarve on luonnollinen osa herkkyyttä eikä merkki epäjohdonmukaisuudesta.

Lisää Noora Hautakankaan kokemuksia esimerkiksi erityiserkkyydestä, riittämättömyyden tunteista, adhd-tyyppisistä oireista sekä huijarisyndroomasta löydät Johanna Elomaan kirjoittamasta elämäkerrasta Noora Hautakangas – Huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

Oletko tunnollinen suorittaja? – Näistä merkeistä tunnistat sisäisen suorittajasi

Näistä merkeistä tunnistat, oletko tunnollinen suorittaja, jonka pitäisi ehkä tehdä asialle jotain – oman mielenterveyden vuoksi:

1. Tunnollisen suorittajan kokemus on saattanut olla jo pitkään sellainen, että…

…lepo tuntuu vaikealta tai ansaitsemattomalta.

…mikään ei ole tarpeeksi. Vaikka saa aikaan paljon, silti jää tunne: ”Olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin.”

…pitää hoitaa kaikki vastuut valittamatta, mukisematta ja apua pyytämättä.

…on jatkuvaa painetta ja kiireen tuntua, vaikka ulkoisesti ei olisi erityistä kiirettä.

…tunnollisuus kääntyy vähitellen kuormitukseksi: uupumukseksi, väsymykseksi ja ahdistukseksi.

2. Tunnollisen suorittajan kehollisia tai tunnetason viestejä ovat voineet olla jo pitkään:

– Jatkuva väsymys tai jännitys, ilman näkyvää syytä.

– Univaikeudet, esimerkiksi vaikeus rauhoittua illalla, koska mieli ja keho ovat ylivirittyneitä.

– Päänsärky, lihasjännitys, vatsavaivat – keho käy ylikierroksilla.

– Kireys ja kipakkuus, vaikka itse ei koe olevansa stressaantunut.

– Selittämätön ahdistus, ahdistuneisuus, alakulo ja/tai epämääräinen huoli.

– Mielihyvän ja innostuksen katoaminen. Kaikki tuntuu velvollisuudelta.

3. Tunnollisen suorittajan sisäinen puhe ja uskomukset voivat ylläpitäää suorittamista. Ne voivat kuulostaa tältä:

”Mun arvo tulee siitä, mitä mä saan aikaan.”

”Jos en pidä kaikkea kasassa, jokin romahtaa.”

“Mun on pakko hoitaa kaikki asiat.”

“Pitäisi vielä ehtiä, kyetä ja jaksaa tämä ja tämä.”

”Muiden tarpeet ensin – vasta sitten mun omat, jos jää aikaa.”

”Tämä nyt vaan on mun vastuu.”

Tunnollisen suorittajan kapinointikortit ovat apukeino arkeen

Suorituskulttuurin normeja ravisteleva hyvinvointikapinallinen Katri Kilpiäinen on tehnyt Tunnollisen suorittajan kapinointikortit, joiden tarkoitus on auttaa sinua näkemään tunnollisen suorittajan toimintamallit itsessäsi ja kapinoimaan suorittamiskulttuuria vastaan hauskalla sekä helposti mukaan otettavalla tavalla.

Katri Kilpiäinen kertoo, että korttien tavoitteena on paitsi auttaa myös rohkaista sinua haastamaan sisäisen suorittajasi ajatusmalleja ja näin taistelemaan suorituskulttuuria vastaan – jotta sinun ei tarvitsisi olla seuraava uupunut tai jatkuvasti väsynyt.

Tässä yhä nopeatempoisemmaksi käyvässä maailmassa se ei ole aina helppoa, joten erilaisia apukeinoja tarvitaan.

Näin Tunnollisen suorittajan kapinointikortit toimivat:

Voit nostaa kortin vaikka joka päivä ja miettiä, miten voisit hyödyntää sen sanomaa omassa arjessasi. Muista samalla, että korttien ei ole tarkoitus olla taas yksi uusi suoritettava asia tehtävälistallesi.
Voit etsiä suosikkikorttisi ja laittaa sen kalenterisi väliin, jääkaapin oveen tai työpöydällesi, jotta muistaisit aina uudelleen ja uudelleen sen, mitä on tärkeää muistaa.
Voit nostaa kortteja viikolle, kuukaudelle tai vaikka uudelle sesongille ja keskittyä esiin nouseviin teemoihin tietyn ajanjakson verran. Muista myös, että joskus eniten sisäistä hankausta aiheuttava kortti voikin olla tarpeellisin kortti.
Voit käyttää kortteja asiakastyön tukena olitpa sitten valmentaja, terapeutti tai työnohjaaja.

“Väärää tapaa ei ole. Löydä oma tapasi kapinoida suorittamista vastaan. Pallo on nyt sinulla”, Katri Kilpiäinen sanoo.

Tunnollisen suorittajan kapinointikortit (by Katri Kilpiäinen) sopivat sinulle, joka…

…olet jatkuvasti väsynyt.

…olet ahdistunut kaikesta tekemisen määrästä.

…tunnet, että koko ajan on liikaa kaikkea.

…koet, että olet vastuussa liian monesta asiasta.

…pohdit, miten kieltäytyä ylimääräisistä töistä ja tehtävistä, jotta sinua ei odota työuupumus.

…pidät huolta asioista silloinkin, kun muita ei vaikuta kiinnostavan.

…tunnet, että huolen ja murheen taakka on suuri.

…haluat oppia ilmaisemaan rajojasi.

…koet, että olet arvokas vasta silloin, kun olet hoitanut vastuusi mukisematta ja apua pyytämättä.

Tässä vielä yksi kortti sinulle pakasta:

Tilaa kortit TÄÄLTÄ.

Noora Hautakangas: ”Pahinta ovat hetket, jolloin itkua ei enää ole tullut”

Riippumatta titteleistä tai median luomista rooleista kaiken takana on ihminen. Kaiken takana on ihminen -palstalla tunnetut ihmiset antavat sanoille selityksiä oman kokemuksensa pohjalta.

Yrittäjä Noora Hautakangas avaa kokemusmaailmaansa ensimmäisessä Hidasta elämää -elämäkerrassa. Johanna Elomaan kirjoittama Huijarisyndroomasta huolimatta -kirja (Bazar/Hidasta elämää, 2025) kertoo, miten huijarisyndrooma on vaikuttanut Nooraan: miten hän on siitä huolimatta tehnyt näkyvää työtä ja uskaltanut luoda omanlaisia konsepteja yrittäjänä. Seuraavat Nooran kokemukset ovat Huijari syndroomasta huolimatta -kirjasta.

Rohkeus:

”Minulla on aina ollut kanttia tehdä rohkeita vetoja. Mitä enemmän yrittää, sitä todennäköisemmin onnistuu. Uskon, että tekemällä oppii ja hypätä pitää uskaltaa.”

Epäonnistuminen:

”Miten kaikella tapahtuneella tuntuukin olevan tarkoitus. Sen oivaltaa aina jälkikäteen. Kun on niellyt hetkellisen tappion. Ja antanut ajan versoa siitä uutta.”

Unelmat:

”Mitä isompi pensseli, sen isommat unelmat. Mitä enemmän väriä, sitä kauemmas ne näkyvät.”

Itku:

”Pahinta eivät ole hetket, jolloin olen itkenyt. Ne ovat jollain tavalla olleet puhdistavia hetkiä. Jotain on lähtenyt liikkeelle. Olen pystynyt nousemaan ylös ja sanomaan itselleni, että nyt vain hoidetaan tämä homma. Pahinta ovat hetket, jolloin itkua ei enää ole tullut. Sellaisina hetkinä olen joutunut kysymään itseltäni, kuka minä olen ja minne minä olen mennyt.”

Työ:

”Koen, että joudun tekemään aina vähän enemmän, jotta voin vakuuttaa muut (ja itseni) siitä, että olen pätevä. Etten ole huijannut itseäni asemaani. Käytösmalli juontaa juurensa varmasti missiaikoihin, syvään riittämättömyyden kokemukseen ja tunteeseen, etten ollut oikeanlainen tai tarpeeksi.”

Kehosuhde:

”Mieltä hoitaa myös nautinnon salliminen itselleen. Jos nautin elämästä ja hyvästä ruoasta, se ei tarkoita, että minun tarvitsisi sen jälkeen suunnata maratonille rankaisemaan itseäni elämisestä.”

Jännittäminen:

”Olen kova punastelemaan, ja kun jännitän, kasvoni saattavat muuttaa väriään. Silloin on vaikea ajatella mitään muuta kuin että pääni on joulunpunainen ja jännityslaikut leviävät ympäri kehon.

Jännitystäni on tasoittanut se, että varaan riittävästi aikaa ennen esiintymistä. Ennen esiintymistä teen myös hengitysharjoituksia.”

Riittämättömyys:

”Riittämättömyyden tunteeni seuraa minua vahvasti työelämässä. En ole käynyt korkeakouluja, ja yksi suurimmista peloistani on, että vastapuoli ajattelee minun olevan sivistymätön. Ettei minua voi kouluttamattomana yrittäjänä ottaa tosissaan. Ennemmin tai myöhemmin mokaan, ja moka laitetaan puuttuvan tutkintotodistuksen piikkiin.”

Erityisherkkyys:

”Tuntosarveni ovat pidemmät kuin muilla, aistini herkemmät ja tunnistan ihmisten seurassa energioita. Pääni on jatkuvasti täynnä monimutkaisia analyyttisia kuvioita ja teorioita. Analysoin asioita etukäteen ja jälkipuintina. Lisäksi analysoin niitä tapahtumahetkellä.”

Tutustu Noora Hautakankaan tarinaan ja sisäisiin kokemuksiin ensimmäisessä Hidasta elämää -elämäkerrassa.

Miksi joskus on niin vaikea rauhoittua ja vain olla? – Näin hellität pienin askelin

Arjen hektisyys kietoo meitä toisinaan armottomaan pyörteeseen, jossa silloinkin, niinä pieninä hetkinä, kun olisi aikaa pysähtyä, ei keho päästä irti kierroksista. Tällöin arjen tarjoilema kiireetön hetki ei rauhoita, vaan saa mielen täyttymään tekemättömistä asioista, jonka keskellä pysähtyminen saa aikaan ahdistusta, jopa hätää. Ehkäpä huomaat levon hetkellä myös syyllisyyden kuiskimassa sitä kaikkea tekemätöntä, joskus jopa armottomin syytöksin: ”Lajittele edes tuo pyykkikasa!”, ”Siivoaisit vaikka!”, tai ”Jos nopeasti tsekkaan sähköpostit!”.

Hermoston näkökulmasta kaikki on luonnollista

Arki muokkaa hermostomme toimintaa. Jatkuva kiire, mutta myös sisäiset uskomukset ja vaatimukset, saavat kehon vaihdelaatikon koville. Kovimmalla vaihteella käyvä autokaan ei pysähdy ilman kaasun hellittämistä ja vaihteiden asteittaista pienentämistä – eikä siis myöskään kehomme.

Hermostolle optimaalista tilaa kutsutaan sietoikkunaksi. Se on arjen toimintakyvylle ja levon ja liikkeen tasapainolle paras tila, jossa liike lähtee levollisuudesta ja palautuminen on optimaalista; kehon toiminta ja lepotila on siis tällöin valinta. Kun taas vaaditaan kovempaa suorituskykyä, voi hermosto käväistä hetken ylikierrostenkin puolella, palautuen siitä kuitenkin nopeasti, tilanteen ollessa ohi, takaisin sietoikkunaan.

Monelle meistä tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Useampi elää kroonisesti hermoston ylivireydessä; tilassa, jossa metsästäjä-keräilijä-aikana muovautunut hermosto ei usko olevansa turvassa, vaikka järjellä tietäisimme, että kaikki on hyvin.

Kyse ei ole siitä, että sinussa olisi jotain vikaa. Päinvastoin: hermosto on uskollinen vartija, joka tekee parhaansa pitääkseen sinut turvassa, toimintakykyisenä. Kiire, stressi, älylaitteet ja ulkoiset olosuhteet, mutta myös kerroksiisi tallennetut uskomukset nostavat hermostosi ylivireyteen, jotta säilyttäisit toimintakykysi. Tämä on luonnollista, mutta jos tila jatkuu liian pitkään, kuluttaa se hiljalleen loppuun; ensin ehkä fysiologisesti kipujen ja epämääräisten kehollisten oireiden kautta, ja lopulta myös mieli väsyy.

Pieni askel kohti levollisuutta

Hyvä uutinen on, että hermostolle voi opettaa uusia tapoja: hellitä hartioita aavistus, hidasta askellusta hieman, hidasta jopa puheesi nuottia. Tee kaikki tämä askel kerrallaan, tutkaillen. Näin muutos ei ole niin raju, ja hermosto alkaa vähitellen oppia, kuinka myös lepo voi tarkoittaa turvaa.

Lihasten jännitystila, lihastonus, on yksi ehdotus tarkkailla omaa hermostotilaa. Lihastonus tarkoittaa lihasten jatkuvaa, usein huomaamatonta jännitettä, joka pitää meidät toimintavalmiudessa. Kun kuormitus jää päälle, saattaa tonus olla kireä, ja myös mieli virittynyt. Kun hellität tonusta, alkaa myös mieli seurata perässä.

Siksi kehon kanssa työskentely ei koskaan kosketa vain kehoa; se muuttaa aina myös mieltä. Hellittämisestä, lopulta myös rentoutumisesta, tulee sallittua.

Harjoitus rauhoittumisen tueksi

Seuraavan kerran, kun huomaat rauhoittumisen olevan vaikeaa, kokeile tätä 0-6 -harjoitusta:

1. Istu tai makaa mukavasti ja sulje silmäsi hetkeksi.
2. Tunnustele lihastonustasi ja valppauden tunnetta kehossasi.
3. Lähde laskemaan tonusta asteikolla 0–6: 0 = täysin rento 6 = maksimaalinen jännitys, lähes tärisevä
4. Nosta asteikkoa takaisin pykälä pykälältä.
5. Toista muutama kierros ja anna keholle aikaa kertoa, miltä se tuntuu.
6. Havainnoi myös, mikä asteikon taso tuntuu juuri nyt kehostasi parhaimmalta.

Harjoituksen tarkoitus ei ole saada aikaan täydellistä rentoutumista. Riittää, että annat hermostolle pienen viestin: on turvallista hellittää.

3 ajatusta, jotka muuttavat suhtautumistasi omiin rajoihin

Rajoista puhutaan ja kirjoitetaan yhä enemmän ja hyvä niin.

Puhe ja käsitys rajoista voi kuitenkin jäädä hieman pinnalliseksi, jolloin saatamme ajatella rajojen tarkoittavan esimerkiksi pelkästään kykyä osata sanoa se huippukuuluisa ”ei”.

Tässä kolme ajatusta rajoista, jotka toivon mukaan muovaavat käsitystäsi rajoista hieman uuteen suuntaan:

1. Emme voi odottaa muiden pitävän rajoistamme tai noudattavan rajojamme.

Tätä jos jäämme odottamaan saamme odottaa koko lopun elämää varsinkin, jos toinen osapuoli omaa narsistisia piirteitä.

Ja muistathan, että mitä narsistisempia piirteitä ihminen omaa sitä enemmän hän suorastaan vastustaa ja taistelee rajojasi vastaan, keinoja kaihtamatta.

2. Rajoja asettaessa syyllisyyden tunne kulkee yleensä aina mukana.

Voisin väittää, että koskaan ei tule olemaan tilannetta, jossa rajojen vetäminen erityisesti läheiselle tärkeälle ihmiselle ei tuntuisi jollain tapaa epämiellyttävältä varsinkaan ensi alkuun, kun rajojen vetämisen taitoa aletaan harjoittelemaan.

Tämän kun tiedostat, olet askeleen lähempänä onnistumista.

3. On täysin ok, jos rajasi aiheuttavat pettymystä muille.

Sinä et voi eikä sinun tarvitse aina miellyttää muita.

Muut ovat itse vastuussa omista tunteistaan ja niistä selviytymisestä, se ei ole sinun tehtäväsi.

Ja lopuksi muistathan: rajojen veto ei tarkoita sitä, että haluaisit tehdä muille pahaa. Rajoja vetämällä pidät huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi.

Tukea epäterveestä ja narsistisesta suhteesta irtaantumiseen ja siitä toipumiseen sekä tietoa rajoista ja niiden asettamisesta löydät Jennin kirjasta Toivu satuttavasta suhteesta.

Valikoiduitko sinä narsistivanhempasi silmätikuksi?

Narsisti ei siedä lapsen omaa tahtoa

Teoksen Toivon kirja narsistin haavoittamalle jälkeen olen saanut lukuisia yksityisviestejä ihmisiltä. Tosi monessa viestissä on pyydetty, että kirjoittaisin myös narsistien aikuisista lapsista.

Tämän blogitekstin aiheeksi valitsin narsistivanhemman tyylin valita omista lapsistaan jonkun, jota hän ryhtyy kiusaamaan. Kohteeltaan hän vaatii paljon, häpäisee, pitää palvelijanaan ja jotenkin ärsyttävänä, syyttää ja syyllistää ja vaikka mitä kamalaa.

Narsistivanhempi voi olla ihan hyvä vanhempi siihen asti, kun lapsen oma tahto alkaa näkyä. Narsisti ei voi sietää sitä, että lapsi alkaa osoittaa omaa tahtoa ja siihen liittyvää kiukkua. Narsistivanhempi suuttuu takaisin, saattaa rangaista ja kitkeä lapsesta tosi kurjilla tavoilla tahtoa ja niin kutsuttuja negatiivisia tunteita pois.

”Hajota ja hallitse”-kasvatustyyli

Narsistisia piirteitä omaava vanhempi voi valita kiusansa kohteeksi herkän, haavoittuvan ja hänen mielestään heikon lapsen. Hän ei voi sietää heikkoutta. Ja kuitenkin hänen kasvatustyylinsä on ”hajota ja hallitse”. Voimakastahtoisesta lapsesta hän saattaa toden teolla kitkeä voimaa pois. Hänen valtakunnassaan on yksi hallitsija ja se on hän itse eikä sitä paikkaa sovi kyseenalaistaa – yksinvaltiaalle ei ryppyillä.

Narsistivanhempi pyrkii hajottamaan myös lasten keskinäisiä suhteita. Hän puhuu lapsista pahaa toisilleen ja saa perheenjäsenet epäileväisiksi ja epävarmoiksi toistensa suhteen. Joukkojen hallitseminen pelolla ja suhmuroinnilla onkin hänen erityisosaamisaluettaan. Omasta puolisosta tulee vihollinen siinä vaiheessa, kun hänellä on lämmin suhde lapseen. Hän on siis myös mustasukkainen perheen keskinäisistä hyvistä väleistä.

Kilpailu oman lapsen kanssa

Narsistivanhempi on henkisesti kilpasilla omien lastensa kanssa. Se lapsista, joka on hänelle jollain tavalla uhka, saa tuntea nahoissaan, että on sitä. ”Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin”, kysyy narsistivanhempi ja jos vastaus on se, että tytär tai poika on kauniimpi tai etevämpi kuin hän, tulee lapsesta hänen vihollisensa. Siitä huolimatta, että kyse on omasta lapsesta. Tämä on monelle täysin käsittämätön juttu, mutta näin narsisti toimii.

Narsistinen vanhempi on poikkeuksetta aina kateellinen omille lapsilleen: heidän saavutuksistaan, onnistumisistaan, talostaan, ihan mistä tahansa. Hän pilaa ilon silloin, kun joku toinen vanhempi iloitsisi yhdessä lapsensa kanssa. Toisen onnistuminen on häneltä pois, ellei se kiillota hänen kilpeään.

Kiusaamisen kohteeksi valikoitunutta lasta vanhempi arvostelee monin tavoin. Hän saattaa arvostella lapsensa ystäviä, seurustelukumppaneita, ulkonäköä monin tavoin, elämänvalintoja, ihan kaikkea.

Toisaalta narsisti valitsee myös lempilapsen vaan eipä tuokaan helppo rooli ole. Jos toista kohotetaan ja toista alennetaan, on se lasten, joilla on usein hyvä oikeudentaju, mielestä väärin. Harva lapsi iloitse etuoikeutetun asemastaan. Jokainen narsistiperheessä saa syyllisyys- ja häpeäosumia.

Narsistivanhempi on kykenemätön vastuun ottamiseen

Narsisti ei voi sietää sitä, että häntä ja hänen toimintatapojaan kyseenalaistetaan. Hän ei kerta kaikkiaan pysty katsomaan peiliin, ellei se heijasta sitä täydellistä kuvaa, jonka hän ajattelee olevan oma kuvajaisensa. Narsistinen vanhempi ei pysty katsomaan omaa toimintaansa, ei reflektoi käyttäytymistään, eikä näin ollen tunne tarvetta käydä rakentavia keskusteluita eikä pyytää anteeksi.

Narsisti siirtää vastuun aina toiselle. Hän ei pysty ottamaan vastuuta, vaan hänen on pakko sysätä kaikki ikävä toisten niskaan. Valitettavasti jäteastiaksi saattaa valikoitua oma lapsi ja näin tosi usein onkin. Eikä se ole sen lapsen vika, hän jostain syystä vain sattui valikoitumaan syntipukiksi.

Jos olit lapsena narsisti-isän tai äidin silmätikku, olit todennäköisesti uhka ja sinussa oli jotain, mikä aiheutti vanhemmassasi kateutta. Ja siinä piilee jotain, josta saattaa löytyä sinun aarteesi ja kaunein kohtasi.

Kurkkaa kirjani Toivon kirja narsistin haavoittamalle.

Tunnistatko itselläsi näitä yleisiä energiasyöppöjä? – Sisäinen painolasti uuvuttaa huomaamatta

Usein ajatellaan, että kaikki se, mikä kuormittaa meitä tulee omaan arkeen itsemme ulkopuolelta. Hektinen työ, kiireinen perhe-elämä, vastuutehtävät ja sosiaaliset tilanteet vyöryvät kalenteriin ja elämään tukahduttaen mahdollisuudet riittävään palautumiseen. Ja kyllä, ne ihan oikeasti vievätkin meiltä paljon voimia.

Mutta oletko tullut ajatelleeksi, kuinka paljon energiaa kuluttaa se, mitä sisäisessä maailmassasi tapahtuu?

Tunnistatko sisäiset taakkasi?

Kaikki se, mitä kannat sisälläsi ja sydämelläsi painaa taakkana harteillasi ja hidastaa tahtia. Ajattele, jos raahaisit jatkuvasti ylläsi 30 kilon painoliiviä – voimasi hupenisivat takuulla nopeammin kuin ilman sitä. Samoin toimii sisäinen painolasti, vaikka olemmekin usein niin tottuneita sen läsnäoloon, ettemme ole välttämättä siitä tietoisia.

Painolastia voivat aiheuttaa muun muassa traumat, rikkoutuneet välit läheisten kanssa, tunnepitoiset selvittämättömät asiat tai salaisuudet menneisyydessä. Tai toisaalta mieltä rajoittavat uskomukset tai pelot, jotka olemme itse itsellemme luoneet, tai jotka jopa kulkevat yli sukupolvien suvussa tai perheessä.

Ne ovat turhia painoja, joiden mukana raahaamisesta voimme päättää ihan itse – kunhan vain tulemme ensin tietoiseksi niistä.

Kun kriitikko pilaa kaiken

Kriittinen asenne on yksi meitä sisäisesti kuormittava tekijä, jota kannamme helposti mukana tiedostamatta. Toki huolellisuus on hyve, mutta liika pedanttius voi myös uuvuttaa – jos aina vaatii itseltään ja muilta vain parasta, joutuu pettymään usein ja paljon. Jatkuvan negatiivisuuden, liittyipä se kriittisyyteen tai yleiseen elämänasenteeseen, on tutkitusti havaittu altistavan monille sairauksille ja jopa lyhentävän elämää.

Usein ylikriittisyys kohdistuu ennen kaikkea itseen ja omaan tekemiseen. Liiallinen itsekritiikki voi varjostaa elämää ihan nuoresta asti ja on usein sekä geneettistä, että kasvatuksen aikaansaamaa eli opittua. Korkean itsekritiikin ihmisellä energiaa kuluu valtavasti siitä huolehtimiseen, onko tehnyt riittävästi ja kelpaako muille. Sanomattakin selvää on, että tämä voi johtaa uupumiseen, jopa masennukseen sekä rajoittaa urakehitystä ja elämänvalintoja.

Kuinka kriitikko vaiennetaan

Lähes jokaisella meistä on kaverina ikioma päänsisäinen kriitikko. Osa heistä on ankarampia kuin toiset, mutta tärkeää on huomata, että kriitikolle ei pidä antaa liikaa valtaa. On omissa käsissämme kuinka paljon annamme sen päässämme mellastaa. Mikäli tunnistat itsessäsi turhaa itsekriittisyyttä, tässä sinulle muutama vinkki. Harjoittelun avulla voit päästä takaisin oman elämäsi puikkoihin ja vaimentaa kriitikkoa merkittävästi. Kun kriittinen sisäinen puhe ei enää jarruta elämääsi, energiaa vapautuu aimoannos muuhunkin ja elämäntyytyväisyytesi paranee.

Valmentajan täsmävinkit liikaan itsekriittisyyteen:

1. Tule tietoiseksi siitä, että mielesi kriitikko ei ole yhtä kuin totuus. Älä usko kaikkea, mitä ajattelet.
2. Pohdi mistä kriittinen ajattelu kohdallasi saattaa juontaa. Kenen äänen oikeastaan kuulet päässäsi? Miksi koet tarvetta uskoa sitä?
3. Opettele myötätuntoa ja lempeyttä itseäsi kohtaan! Huomaa ja stoppaa kriittiset ajatuksesi ja luo tietoisesti tilalle kannustavia ja rohkaisevia keloja.
4. Keskity siihen, mikä onnistuu ja missä saat aikaan hyvää. Pienetkin menestyksen merkkaavat, juhli niitä!
5. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jotka arvostavat ja kannustavat sinua.

Kun tekeminen tulee luonnostaan mutta oleminen on vaikeampaa – Nämä 3 asiaa yritän muistaa

Ranskalainen filosofi Blaise Pascal on todennut, että kaikki ihmiskunnan murheet johtuvat kyvyttömyydestämme istua yksin hiljaisessa huoneessa. Olen huomannut, että ainakin moni omista murheistani liittyy juuri tähän. Tekeminen tulee minulle luonnostaan, mutta oleminen on vaikeaa.

Psykologiassa puhutaan tekemisen ja olemisen mielentiloista:

Tekemisen mielentila on tulevaisuusorientoitunutta ongelmanratkaisua. Siinä huomio kohdistuu siihen, mitä pitäisi saada aikaan. Se pyrkii kuromaan umpeen eron sen välillä, miten asiat ovat ja miten toivoisimme niiden olevan. Tekemisen mielentila palvelee henkilökohtaisia tavoitteita ja on hyödyllinen asioiden hoitamisessa, mutta kroonisena se voi johtaa ylikuormittumiseen.

Olemisen mielentila on läsnäoloa tässä hetkessä. Huomio kohdistuu välittömään kokemukseen elämästä. Asioiden tila hyväksytään, eikä niitä pyritä muuttamaan. Olemisen mielentila edistää hyvinvointia ja yhteyttä elämään. Pelkkä oleminen ilman suuntaa voi kuitenkin muuttua turruttavaksi, hieman samaan tapaan kuin syöminen tai nukkuminen eivät enää tuota lisäarvoa tietyn pisteen jälkeen.

Kirjoitan kirjassani Rohkaisukirja ujoille siitä, kuinka psykologisesti ja sosiaalisesti hyvinvoivilla ihmisillä on tasapainoinen suhde itseensä, muihin ja maailmankaikkeuteen. Ihmisen persoonallisuus kypsyy, kun hänen suhteensa näihin kolmeen asiaan kypsyy. Tekemisen ja olemisen tasapaino liittyy jossain määrin yksilön suhteeseen kaikkiin näihin kolmeen asiaan.

Tekemisen ja olemisen mielentilat näkyvät myös sosiaalisessa elämässä. Sosiaalinen jännittäminen liittyy vahvasti tekemisen mielentilaan: Jännitämme kun huomiomme kiinnittyy siihen, miten suoriudumme muiden silmissä. Olemisen mielentila voi olla tässä tehokas vastalääke. Kun huomio siirtyy pois tekemisestä olemiseen, suoriutumisen paine hellittää.

Minulle itselleni tekeminen on tullut aina luonnostaan, mutta oleminen on aina ollut vaikeampaa. Taipumukseni uppoutua työhön on tuonut etua työelämässä, mutta yhteys olemiseen ja elämään on kärsinyt. Vasta voimavarojen loppuminen on pakottanut minut pysähtymään ja pohtimaan omaa suhdettani elämään uudelleen. Nyt, kun kesäloma on takana, kirjoitan tätä muistilistaa yhtä paljon itselleni kuin sinulle:

Ole läsnä myös arjessa. Olemisen mielentilaa ei voi ajoittaa vasta seuraavalle lomalle. Olen usein ajatellut, että pusken töitä seuraavaan lomaan ja vasta sitten hengähdän. Mutta tutkimustenkin mukaan loman vaikutus kestää vain parisen viikkoa, kunnes arki ottaa taas vallan. Siksi on tärkeää muistaa merkitä kalenteriin hetkiä myös olemiselle.
Suunnittele tekeväsi vähemmän. Usein vähemmän on enemmän. Olen huomannut, että kun suunnittelen tekeväni vähemmän, saan yleensä enemmän aikaan ja työni laatu paranee. Tietoinen vähentäminen luo tilaa luovuudelle ja työn laadulle, sekä riittävälle palautumiselle ja sitä kautta jaksamiselle.
Muista, että riittävän hyvä on useimmiten riittävän hyvä. Harva asia elämässä vaatii täydellisyyttä. Tämä pätee sekä työtehtäviin että sosiaalisiin tilanteisiin. Suorittamisen ei tarvitse olla täydellistä; useimmiten riittävän hyvä on juuri oikea määrä.

Kurkkaa myös Jonin Rohkaisukirja ujoille, joka antaa käytännön apukeinoja sosiaalisia tilanteita jännittäville.

Hankalakin ihminen käyttäytyy omasta mielestään järkevästi

Jokainen ihminen kokee todellisuuden eri tavalla. Jokaisella on oma tulkinta vallitsevasta tilanteesta, ja tätä tulkintaa värittävät omat tarpeemme, omat kokemuksemme, oma näkökulmamme sekä monet muut asiat, jotka ovat ainutlaatuisia juuri itsellemme. Kutsun tätä tulkintaa omaksi tarinakseni. Omat aivoni kertovat minulle tarinaa siitä, miksi asiat ovat juuri niin kuin ovat, ja avuliaasti vieläpä täydentävät tarinan puuttuvat osat, jälleen perustuen aiempiin kokemuksiini ja ajatteluuni.

Joskus elämässä tulee vastaan ihmisiä, joiden toiminta ei sovi tarinaan, jota itselleni kerron. He tekevät minun mielestäni jotain outoa tai tyhmää. Silloin mieleeni hiipii ajatus “Miksi ihmeessä tuo ihminen käyttäytyy noin?” (joskus tuon lauseen muotoilu mielessäni on paljon rumempikin). Ihmiset tuntuvat hankalilta, ymmärtämättömiltä, jopa typeriltä. Totuus on kuitenkin, että suurin osa ihmisistä käyttäytyy aina omasta mielestään täysin loogisesti. Koska – kuten minulla itsellänikin – jokaisella ihmisellä on tilanteesta oma tulkintansa. Ja tähän tulkintaan vaikuttavat hänen omat tarpeensa, kokemuksensa, näkökulmansa, kulttuurinsa, ajattelunsa. Hän ei siis lainkaan katso asioita samojen linssien läpi kuin minä katson.

Toista voi ymmärtää ilman että hänen toimintaansa tarvitsee hyväksyä

Ihmisten erilaisten todellisuuksien ymmärtäminen on auttanut minua itseäni kohtaamaan haastavat tilanteet paremmin, ja pyrkimään suhtautumaan toiseen ihmiseen ihmisenä omine tarpeineen, tarinoineen ja tekoineen. Minun ei tarvi silti hyväksyä sitä miten toinen ihminen toimii. Mutta voin kuitenkin pystyä hyväksymään, että oma tarinani ei ole ainoa mahdollinen tai oikea tulkinta tilanteesta. Monesti kysymys on kahdesta erilaisesta näkemyksestä, eikä oikeasta ja väärästä.

Vaikka tämä on näin kuvattuna yksinkertaista, niin ainakaan minulle tämä ei kuitenkaan ole todellisuudessa todellakaan helppoa. Mutta jos onnistun jonkun ärsyttäessä antamaan edes mahdollisuuden ajatukselle “Miksi fiksu ja mukava ihminen toimisi noin?”, pääsen itse paljon positiivisempaan mielentilaan. Ja jos tilanne vaatii kyseisen ihmisen kohtaamista ja mahdollisesti jonkin asian käsittelyä, luon paljon paremman lähtökohdan tälle kohtaamiselle. Koska, valitettavasti, hyvin usein on myös niin, että jos toisen ihmisen toiminta on ärsyttävää minulle, tunne on ainakin osittain molemminpuolinen.

Kykyä ymmärtää sekä muiden että itsen ”hankaluutta” – tai oikeastaan erilaisuutta – syvennetään tuoreessa Minun käyttöohjeeni -tehtäväkirjassa.

Rakkauden ei pitäisi olla jatkuvaa vuoristorataa – voiko sille tehdä jotakin?

Muistan millainen ”maapallo onkin pyöreä” -hetki se oli itselleni, kun oivalsin että ”rakkauden pitäisi tuntua rakastavalta, ainakin suurimman osan ajasta”. Nyt kirjoitettuna se näyttää vähän liiankin itsestäänselvältä, että tietysti.

Mutta silloin kun on sisällä suhteessa, jossa on hemmetin paljon tunnetta, toiveita ja myös pelkoja, ei ole aina kovinkaan helppo nähdä siihen ihan lähelle. Parhaimmillaan hyvä ja turvallinen parisuhde on elämässä voimavara, kuin turvasatama. Se ei ole tietenkään täydellinen, virheetön tai erheetön. Mutta sanotaanko näin, että se tuntuu enemmän kuin pitkään lämmittävältä takkatulelta kuin metsäpalolta.

Vuoristoratamaisuudella tarkoitan itse jatkuvaa, intensiivistä kovaa ja korkealta -tyylistä menoa, jossa ollaan vuoroin taivaissa, vuoroin helvetissä. Ja joskus ne taivasmomentitkin alkavat jäädä aika lyhyiksi.

Vuoristoradan kyydissä on niin paljon vauhtia, että sitä kaikkea ei kerkeä oikein jäsentämään.

Kun kysyn yksilöterapiassa tällaisessa tilanteessa olevalta asiakkaalta, että onko suhteessa miten pitkiä tasaisia aikoja, on vastaus usein jotain sen tyylistä, että ehkä muutama viikko saattaa olla tasaista. Joillakin taas vuoristorata on viikottaista. Tämä on kenelle tahansa hemmetin kuormittavaa.

Miksi suhteeseen tulee sitten vuoristorataa, ja voiko sille tehdä jotakin?

Aloitetaan siitä, että sille voi tietysti olla monia syitä että suhde tuntuu jatkuvalta vuoristoradalta.

Kyseessä voi olla esimerkiksi:

turvattomat kiintymystyylit negatiivisessa luupissa
traumakiintymyssuhde
ristiriidat joita ei ole pystytty käsittelemään turvassa
kummallakin tai toisella defensiivinen tila päällä
tunnetta on, mutta kapasiteettia asioiden käsittelyyn vaillinaisesti
suhteen muu kriisiytyminen ja siitä seurannut reaktiivisuus

Voiko vuoristoratamaisuudelle sitten tehdä jotakin? Nyt ollaankin vaativamman kysymyksen äärellä. Joskus voidaan ja paljonkin. Joskus taas on niin, että valitettavasti ei.

Tässä muutamia kysymyksiä joita voisi tsekata:

Haluavatko kummatkin vilpittömästi työstää suhdedynamiikkaa turvallisemmaksi?
Onko kumpikin valmis tarkastelemaan omaa puolta ja katsomaan miten se vaikuttaa yhteiseen?
Onko kummallakin vilpitön halu kuulla ja ymmärtää toisen kokemusta ja tulla vastakkainasettelusta yhteistyöhön?
Onko kumpikin valmis ja halukas avaamaan toiselle omia syvempiä tarpeita ja toiveita?
Onko kumpikin valmis ja halukas rakentamaan suhdetta, jossa kummankin tarpeet tulisivat kunnioitetuksi?

Nämä ovat mielestäni hyviä kysymyksiä, joita kannattaa ihan rauhassa pohtia. Turvallinen suhdedynamiikka luodaan meinaan yhdessä. Yksi elämän realiteetti on kuitenkin se, että kaikkien ihmisten kanssa ja kaikissa tilanteissa, se ei ole mahdollista.

Siihenkin syyt voivat olla moninaiset. Mutta muistathan sen, että toisen halu tai kapasiteetti käsitellä mm. tunteita ja tarpeita suhteessa, ei kerro sinun rakastettavuudestasi.

Toisen kapasiteetti ja suhdetaidot eivät koskaan kerro sinun riittävyydestäsi.

Ajattelen, ehkä hiukan romanttisestikin, että ”oikean ihmisen kanssa oikeaan aikaan” – voi kokea sen että kumpikin sekä tahtoo että kykenee. Ja laittaa myös ne kädet multaan, eikä vaan puhu sitä.

Pitkissä parisuhteissa on toki vaiheita, jolloin on haastavampaa, mutta kummallakin on vilpitön halu löytää tie toisen luo.

Kurkkaa myös Eevi Vuoriston ja Marika Rosenborgin Parisuhteen keskustelukortit, jotka auttavat parantamaan keskinäistä kommunikaatiota ja syventämään suhdetta.

Tunna Milonoff: “Burnout ei johdu työn määrästä, vaan työn epämäärästä”

Kun Tunna Milonoff puhuu Hidasta elämää -podcastissa uupumuksesta, hän ei tarkoita pelkkää väsymystä. Hänen oma kokemuksensa burnoutista oli niin kokonaisvaltainen, että se pysäytti – ja pakotti katsomaan itseään aivan uudesta kulmasta. (Voit kuunnella jakson maksutta Hidasta elämää -sovelluksesta)

Epämäärä kuluttaa enemmän kuin määrä

Tunna painottaa, että suurin harha liittyy uupumuksen syihin. “Mä en ole koskaan uupunut työn määrään, vaan mä oon uupunut nimenomaan työn epämäärään silloin, kun se alkoi olla epämääräistä.”

Hän kertoo, että häntä ei kaatanut parikymmentä vuotta kestänyt intensiivinen työura vaan se hetki, kun työn merkitys ja rakenteet alkoivat hämärtyä. “Aika harva ihminen itse asiassa uupuu työn määrään” , Tunna sanoo. Työn epämääräisyys, epäselvät roolit, jatkuvat muutokset ja arvoristiriidat syövät mieltä paljon enemmän kuin täysi kalenteri.

Uupumuksen näkyvät ja piilossa pysyvät merkit

Uupumuksen merkit eivät aina näy heti. “Kun mulla oli oireita – kognitiivisten kykyjen merkittävää heikkenemistä, esimerkiksi muistin vakavaa heikkenemistä, päätöksenteon heikkenemistä ja muuta – ne olivat ensimmäisiä hälytysoireita. Lopulta kun mun luovuus katosi, niin mun piti myöntää itselleni: mä oon uupunut”, Tunna kertoo podcastissa.

Samalla Tunna tunnistaa, että uupumukseen liittyy valtava häpeä: “Vaikka mäkin epäilin itselläni vakavaa muistisairautta, niin mä en missään nimessä kertonut kenellekään, koska häpesin. Ja häpeä on niin valtavan iso tunne, että mä mieluummin olin kertomatta ja ajattelin, että ihan sama, vaikka se muistisairaus menee eteenpäin, mutta mä haluan olla yhtä vahva kuin muut.”

Sankaritarinasta selviytymiseen

Yhteiskunnassa burnout kääritään helposti kunnianviittaan: se nähdään merkkinä ahkeruudesta. Tunna kyseenalaistaa tämän podcastissa: “Burnouttikin on vähän tämmöinen sankaritarina ikään kuin, että se oli niin hyvä työntekijä, että se teki niin paljon duunia, että se paloi loppuun. Se on nyt kunnon sitoutuja. Kyllähän nyt kunnon suorittaja ainakin kerran palaa loppuun.”

Hän pitää tätä vaarallisena kulttuurisena tarinana – etenkin nuorille: “Kun kolmikymppisillä on semmoinen, että ei ne tunne ihmisiä, jotka ei ole palannut loppuun. Se on oikeasti… se on sairasta.”

Uupumus on muutosta aivoissa

Tunna muistuttaa podcastissa, että kyse ei ole vain väsymyksestä. “Työuupumuksessa kyse on kuitenkin siitä, että stressi on niin pitkittynyt, että koko keho joutuu ylikuormitustilaan ja selviytymistilaan. Kysymys ei ole enää pelkästään väsymyksestä.”

Hän kuvaa, kuinka uupumus on kirjaimellisesti muutosta aivoissa – prosessi, jossa kognitiiviset kyvyt ja tunne-elämä muuttuvat.

Kohti avoimuutta ja yhteyttä

Mikä sitten auttaisi? Tunnan vastaus liittyy työyhteisön kulttuuriin: “Työpaikalla pitäisi olla psykologisen turvallisuuden kulttuuri. Eli se, että kaikista asioista pystyy puhumaan myös siitä, että on heikko ja pelottaa.”

Se vaatii myös esihenkilöiltä rohkeutta kohdata ihmisiä. “Sen takia tunnetaidot ovat varmaan ensimmäisiä asioita, joita esihenkilöltä pitäisi odottaa. Se pitäisi olla vähän niin kuin ensimmäinen kysymys, kun ihmisiä rekrytoidaan tuon tyyppisiin tehtäviin”, Tunna sanoo podcastissa.

Loppuun asti yhteydessä

Lopulta Tunnan tärkein oivallus liittyy yhteyteen: “Yksi kaikista tärkein ja ehdottomasti isoin oivallus ja se, mitä mä haluun ylläpitää, on yhteys. Mä ymmärrän, että mä en ole erillinen toisista ihmisistä ja mun pitää vaalia sitä yhteyttä muihin ihmisiin. Yhteys on rakkautta – ja rakkaus on kaiken ytimessä.”

Burnoutin läpi kuljettuaan Tunna on entistä vakuuttuneempi, että pelkkä jaksaminen ei riitä. Tarvitaan merkitystä, turvaa ja aitoa yhteyttä.